Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä

Avainsana: moniammatillisuus

Kuntoutujan osallistumisen vahvistuminen kuntoutuksen suunnittelussa
17.6.2022
Veera Pellikka

Kuntoutujan asema tasa-arvoisena osallistujana toimenpiteen kohteena olemisen sijaan on ollut viime vuosina kuntoutuksen paradigman muutoksen keskiössä. Kuntoutustoimenpiteet ovat monialaisia ja -ammatillisia toimintaverkostoja, missä ammattilaiset tukevat ja ohjaavat kuntoutujia päätöksen teossa, sitoutumisessa sekä tavoitteiden saavuttamisessa. Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kehittää moniasiantuntijuuteen perustuvaa kuntoutuksen suunnittelua kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi. Kuntoutuksen suunnittelua ohjaavat kuntoutujan tarpeet sekä voimavarat. Moniasiantuntijuuteen perustuvasta kuntoutuksen suunnittelusta puhuttaessa kuntoutuja tulisikin nähdä oman elämänsä asiantuntijana ja yhteisen ymmärryksen rakentamisella pyritään kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseen. (Autti-Rämö & Salminen 2016: 15; Karhula & Sellman & Sipari 2016: 239–240.) Moniammatillisuuden katsotaan olevan hyvän kuntoutuskäytännön mukaista ja mahdollistavan kuntoutujille monipuolista sekä asiakaslähtöistä kuntoutusta (Jeglinsky & Kukkonen 2016: 393–394). Moniasiantuntijuudella pyritään syvempään yhteistyöhön sekä tiedon jakamiseen. Moniasiantuntijuuteen perustuvassa työssä myös kuntoutujat sekä heidän omaisensa tai läheisensä ovat asiantuntijoiden roolissa ja näin ollen mahdollistetaan myös aktiivisempi osallistuminen kuntoutuksen suunnitteluun. (Kuorilehto 2014: 23–29.) Kuntoutusta suunnitellessa kuntoutuja tulisi kohdata yksilönä ja ottaa huomioon hänelle tärkeät asiat sekä mitä muuta hänen elämäänsä kuuluu kuntoutuksen lisäksi. Kuntoutujan arvot, ajatukset sekä näkemykset korostuvat kuntoutumisprosessissa. Kuntoutuksen ammattilaiset tukevat kuntoutujan matkaa kuntoutumisprosessissa ja auttavat kuntoutujaa päätöksien teossa sekä ongelmien ratkaisuissa. Itsemääräämisoikeus on kuntoutujan perusoikeus ja se vaatii kuntoutujalta harkintakykyä sekä valmiutta toimintaan. Kuntoutuksen ammattilaiset voivat antaa kuntoutujille tietoa, jonka avulla itsenäisen harkinnan käyttäminen helpottuu. Joskus kuntoutuja saattaa käyttää harkintavaltansa niin, että antaa ammattilaisten tehdä päätökset puolestaan. (Autti-Rämö & Mikkelsson & Lappalainen & Leino 2016: 65; Järvikoski 2013: 39.) Kuntoutujan osallistuminen on vahvimmillaan, kun hän pääsee osallistumaan tasavertaisena kumppanina prosessin eri vaiheisiin. Omien vaikutusten näkeminen konkreettisina muutoksina vahvistaa kuntoutujan osallistumisen tunnetta. Osallistumisen toimintamalleja on useita ja niitä voidaan muokata erilaisiin ympäristöihin ja tarkoituksiin sopiviksi. (Koivisto & Isola & Lyytikäinen 2018: 22.) Kuntoutuksen suunnittelun lähtökohtia Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen suunnittelun lähtökohtana kuntoutustyöntekijöiden näkökulmasta oli kuntoutujan esitietoihin perehtyminen. Tärkeimpänä pidettiin tietoa siitä, mikä on kuntoutujan toimintaympäristö, ja mitä asioita toimintakyvyn kannalta tulisi ottaa huomioon kotiutumisen saavuttamiseksi. Kuntoutujien tuloksissa korostui luottamus kuntoutustyöntekijöiden tekemiä päätöksiä kohtaan, eikä kuntoutujat nähneet tarpeelliseksi osallistua kuntoutuksen suunnitteluun tai sen sisältöön. Tulosten mukaan kuntoutusta suunniteltiin moniammatillisessa työryhmässä. Toimintaympäristössä moniammatilliseen työryhmään kuuluu lääkäri, sairaanhoitaja/lähihoitaja, fysioterapeutti/kuntohoitaja sekä tarvittaessa toimintaterapeutti ja/tai sosionomi. Kuntoutujan osallistumiselle haasteita loi tulosten mukaan kuntoutujan sairaudentunnottomuus sekä kognition heikentyminen. Tuloksissa ilmeni, että kuntoutuksen suunnittelu oli pääasiassa ammattilaisjohteista, kuntoutujien näkökulmasta tämä ei ollut ongelmallista tai heikentänyt luottamussuhdetta. Palomäen (2012) tutkimuksessa mainitaan, että kuntoutujan sitoutuminen kuntoutussuunnitelmaan riippuu pitkälti siitä, onko kuntoutujaa ymmärretty ja kuunneltu tarpeeksi suunnitelmaa tehdessä. Jos ammattilainen tekee kaikki päätökset kuntoutujan puolesta niin kuntoutuja jää herkästi passiiviseksi osallistujaksi. (Palomäki 2012: 116–117.) Kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi olisikin hyvä käydä kuntoutujan kanssa läpi asioita mihin hän voi vaikuttaa kuntoutuksen suunnittelua laatiessa. Kuntoutujan sairaudesta tai diagnoosista riippumatta kuntoutujan kanssa tulisi etsiä sekä toteuttaa kuntoutujalle sopivia osallistumisen muotoja. Toimintatapoja kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi Tulosten mukaan kuntoutujan osallistumista vahvistavia toimintatapoja kuntoutuksen suunnittelussa olivat kuunteleminen ja vuorovaikutus, kannustaminen, tavoitteen asettaminen, liikkumis- ja toimintakyvyn arviointi, yksilöllinen ohjaus sekä moniammatilliset kiertopalaverit ja hoitoneuvottelut. Kuntoutujat arvostivat avointa sekä rehellistä kommunikointia ja korostivat, että heidät otetaan yksilöllisesti sekä kokonaisvaltaisesti huomioon. Kuunteleminen, kannustaminen sekä rohkaiseminen nousivat kuntoutujien tuloksissa usein esille. Myös kuntoutustyöntekijöiden tuloksissa korostettiin kuntoutujan äänen kuulemista sekä itsemääräämisoikeutta. Yksilöllinen ohjaus oli tulosten mukaan tärkeää luottamussuhteen rakentamiselle ja tämä loi mahdollisuuden kokonaisvaltaiselle arvioinnille. Lisäksi yhteinen ymmärrys sekä jaettu päätöksenteko kehittyivät yhtenäisen kommunikoinnin kautta. Tavoitteen asettaminen kuntoutusjaksolle on kuntoutuksen suunnittelun perusta. Tuloksissa käy ilmi, että tavoitteen asettaminen on tärkeä osa moniammatillista kuntoutusta, mutta se on pääosin ammattilaisjohteista ja osittain rikkonaista myös eri ammattilaisten välillä. Kuntoutujat ajattelivat tavoitteen asettamisen olevan fysioterapeuttien vastuulla. Kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi tavoitteen tulee olla kuntoutujalle kiinnostava ja liittyä jollakin tavalla hänen omaan ympäristöönsä (Härkäpää & Valkonen & Järvikoski 2016: 74–75). Isoherrasen (2008) mukaan tavoitteen asettamisen moniammatillisessa työryhmässä ei tulisi olla toiminnan koordinointia ja ideoiden vaihtoa vaan keskustellen yhteisen ymmärryksen löytämistä (Isoherranen 2008: 72–73). Liikkumis- ja toimintakyvyn arviointi osana kuntoutuksen suunnittelua johtaa aina kuntoutujan kotiutumiseen asti. Kuntoutujan kotiutumisen kannalta on merkityksellistä saavuttaa tietynlainen liikkumis- ja toimintakyky, jotta kuntoutuja voi turvallisesti kotiutua. Tulosten mukaan toimintaympäristössä ei ole käytössä tiettyjä toimintakyvyn mittareita tai testejä, vaan arviointi perustuu kuntoutustyöntekijöiden havainnointiin. Kuntoutujat luottivat siihen, että kuntoutustyöntekijät kertovat koska saa tehdä mitäkin ja kuntoutujille sanoitettiin toimintakyvyn edistymistä.  Kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi olisikin mielenkiintoista pohtia lisäisikö esimerkiksi konkreettinen toimintakykymittarin tulos kuntoutujan omatoimista harjoittelua. Moniammatilliset kiertopalaverit sekä hoitoneuvottelut olivat tulosten mukaan sekä kuntoutustyöntekijöille että kuntoutujille merkityksellisiä toimintatapoja. Moniammatillisella kierrolla pysähdytään nimenomaan kuntoutujan asioiden äärelle ja tarkoituksena on kuunnella kuntoutujan ajatuksia kuntoutumisprosessin etenemisestä. Hoitoneuvotteluihin kutsutaan toimintaympäristön moniammatillisen työryhmän lisäksi myös omaisia/läheisiä sekä tarvittaessa kaupungin palveluohjaaja. Kuntoutujan vastuuta sekä omatoimisuutta pyritään lisäämään valtuuttamalla erilaisiin tehtäviin (harjoitukset, asian hoitaminen) ja kiertopalavereissa seurataan näiden toteutumista. Kirjoitus perustuu Veera Pellikan tutkimukselliseen kehittämistyöhön Moniasiantuntijuuteen perustuvan kuntoutuksen suunnittelun kehittäminen kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi (Metropolia ammattikorkeakoulu 2022). Työ on luettavissa Theseus-tietokannasta.   Kirjoittaja Veera Pellikka, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Veera on valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2010 ja työskentelee tällä hetkellä vastaavana fysioterapeuttina Kanta-Hämeen sairaskotisäätiöllä.   Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 14–17. Härkäpää, Kristiina & Valkonen, Jukka & Järvikoski, Aila 2016. Kuntoutujan motivaatio ja sitoutuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 74–82. Isoherranen, Kaarina 2008. Vuorovaikutuskulttuuri muutoksessa. Teoksessa Isoherranen, Kaarina & Rekola, Leena & Nurminen, Raija: Enemmän yhdessä – moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. 49–83. Järvikoski, Aila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja 2013:43. Helsinki. Karhula, Maarit & Sellman, Jaana & Sipari, Salla 2016. Kuntoutumisen sisällön rakentuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 239–246. Koivisto, Juha & Isola, Anna-Maria & Lyytikäinen Merja 2018. Osallisuus kuuluu kaikille. Innokylän innovaatiokatsaus. Työpaperi 9/2018. Helsinki. Kuorilehto, Ritva 2014. Moniasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon perhetyössä. Oulun yliopisto. Palomäki, Susanna 2012. Asiakkaiden osallisuus kuntoutustutkimusprosessissa. Sosiaalityön ammatillinen lisensiaatintutkimus. Tampereen yliopisto.            

Lue lisää

Ikäihmiset kehittäjinä – kohti vahvempaa osallistumista kuntoutuksessa
11.12.2019
Sanna Paavola

Kun on kyse ikääntyneiden kuntoutuksesta, ajaa ammattilaisten asiantuntijuus usein ikäihmisen oman asiantuntijuuden ohi ja ikäihminen jää ulkopuoliseksi omasta kuntoutuksestaan. Ihanteellisessa tilanteessa ikäihminen olisi tasavertainen asiantuntija, kanssatoimija ja aktiivinen osallistuja. (Järnström 2011: 254–255.) Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössäni kehitettiin aitoon moniasiantuntijuuteen perustuvaa, ikäihmisten osallistumista vahvistavaa kotona toteutuvan kuntoutuksen toimintatapaa. Kun ikäihminen kokee tulleensa kuulluksi ja hänen mielipiteitään arvostetaan, hänen halunsa osallistua kasvaa ja kehittyy. Ikäihmisen osallistuessa oman kuntoutuksensa suunnitteluun, se tukee hänen uskoa omiin voimavaroihinsa ja niiden käyttöön. Ikäihmisten valtaistumisen kautta saadaan parhaiten hyödynnettyä kaikki heidän omat voimavaransa. (Julkunen 2008: 21; Eloranta 2009: 48.) Ikäihmisten osallistumisen vahvistuminen voidaan nähdä yhteiskunnallisestikin tärkeänä, sillä ikääntyneiden määrän kasvaessa on entistä tärkeämpää tuottaa kustannustehokkaita ja vaikuttavia palveluita ikäihmisille, lisäämään elämänlaatua ja toimintakykyisiä vuosia. Omassa toimintaympäristössä toteutettu laadukas ja vaikuttava kuntoutus voi mahdollistaa ikäihmisten asumisen omassa kodissa pidempään, mikä on paitsi yhteiskunnallinen tavoite, usein myös ikääntyneen oma toive. Yhdessä kehittäen eteenpäin Tutkimuksellisen kehittämistyön toimintaympäristönä toimi oma työpaikkani, Oulunkylän kuntoutuskeskus. Kuntoutuskeskuksessa on jo vuosien ajan panostettu ikäihmisten kuntoutuksen palveluiden kehittämiseen. Ilmapiiri kehittämiselle on myönteinen, ja organisaation johto tukee henkilökuntaa itsensä ja kuntoutuskeskuksen toiminnan kehittämisessä. Aihe kehittämistyölleni rakentuikin työpaikalla yhteisesti käytyjen keskustelujen ja tarveanalyysien kautta. Tutkimuksellinen kehittämistyöni tehtiin yhdessä ikääntyneiden kuntoutujien ja ammattilaisten kanssa. Aineisto kerättiin laadullisilla menetelmillä käyttäen yksilöllisiä teemahaastatteluja kuntoutujille ja yhteiskehittelymenetelmiä kahdessa kehittäjäryhmässä, joissa oli mukana kuntoutujia sekä ammattilaisia. Kehittämistyön tulosten perusteella muodostui kuvaus moniasiantuntijuuteen perustuvan, ikäihmisten osallistumista vahvistavan kotona toteutuvan kuntoutuksen ydintekijöistä. Moniasiantuntijuus on asennetta Tulosten mukaan moniasiantuntijaiseen työskentelyyn tarvitaan ammattilaisilta asennemuutosta. Merkityksellistä on se, että ikäihmisten oma asiantuntijuus tunnistetaan ja sitä tuodaan esille myös kuntoutujalle itselle. Avoimen ja luottamuksellisen vuorovaikutuksen kautta rakennetaan yhteistyötä, jossa kuntoutuja, hänen lähipiirinsä ja kaikki ammattilaiset toimivat tasavertaisina kumppaneina. Ikäihmisten osallistuminen vahvistuu heidän päästessä suunnittelemaan ja toteuttamaan kuntoutusta omassa toimintaympäristössään ja osana omia arjessa merkityksellisiä asioita. Myös Jutilan (2013) tutkimuksessa ikäihmisten osallisuuden kokemukset muodostuivat päivittäisiin asioihin liittyvien päätösten tekemisen kautta sekä kuulluksi tulemisesta (Jutila 2013: 54). Osallistumisen vahvistumisen kautta voidaan parhaimmillaan lisätä ikäihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Kehittämistyöni tuloksia voidaan hyödyntää suoraan kuntoutuskeskuksen toiminnassa, jos palveluja laajennetaan kotona toteutuvaan kuntoutukseen. Tuloksia voidaan hyödyntää myös olemassa olevien palvelujen kehittämisessä. Muodostamalla yhteistä ymmärrystä moniasiantuntijuudesta ja sopimalla käytettävistä toimintatavoista, voidaan kehittää osastojen moniammatillisten tiimien toimintaa moniasiantuntijuuteen perustuvaksi. Tällä voidaan vahvistaa ikäihmisten osallistumista omaan kuntoutukseensa, mikä oletettavasti lisää siitä saatavaa hyötyä kuntoutujien näkökulmasta. Oivaltaaksemme moniasiantuntijuuden ytimen eli kuntoutujan oman asiantuntijuuden tunnistamisen ja sen hyväksymisen yhtä tärkeäksi tulee meidän ammattilaisten olla kyllin rohkeita luopumaan omasta asiantuntijavallastamme. Yhdessä toimien, kuntoutuskumppaneina, saavutamme paremmat ja kestävämmät tulokset. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Ikäihmisten osallistumista vahvistava moniasiantuntijuuteen perustuva kotona toteutuva kuntoutus: Toimintatavan kehittäminen Oulunkylän kuntoutuskeskuksessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja: Sanna Paavola, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma Lähteet: Eloranta, Sini 2009. Supporting older people’s independent living at home through social and health care collaboration. Turun Yliopiston julkaisuja Sarja D osa 869. Saatavana osoitteessa: https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/47133/AnnalesD869Eloranta.pdf?sequence=1&isAllowed=y Julkunen, R. 2008. Ikä ideana ja tutkimuskohteena. Teoksessa Suomi, A. & Hakonen, S. (toim.): Kuluerästä voimavaraksi. Sosiokulttuurinen puheenvuoro ikääntymiskäsityksiin. Jyväskylä: PS-kustannus. Jutila, Tuula 2013. Vanhuslähtöisyydestä asiakaslähtöisyyteen. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. Saatavana osoitteessa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/84894/gradu06963.pdf?sequence=1&isAllowed=y Järnström, Sanna 2011. ”En tiedä mitä ne ajattelee mun kohtaloksi.” Etnografinen tutkimus asiakkuudesta ja asiakaslähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Saatavana osoitteessa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/66771/978-951-44-8508-4.pdf?sequence=1

Lue lisää

Moniammatillinen yhteistyö, moniammatillinen yhteistoiminta, moniammatilliset tiimit, moniammatillinen työtapa… Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa ja miten se toteutuu Vankisairaalassa?
3.12.2019
Katja Levander

Kuntoutuksessa sekä sairaanhoidossa käytetään usein termejä moniammatillinen työryhmä, moniammatillinen työtapa, ”kuntoutuksesta/hoidosta vastaa moniammatillinen työryhmä” jne. Moniammatillinen yhteistoiminta nähdään potilaalle lisäarvoa tuottavana toimintana, ja asiantuntijoina puhumme sujuvasti käyttävämme moniammatillisesta toimintatapaa. Moniammatillinen työtapa tulisi olla määritelty ja prosessi kuvattu. Avoimelle vuorovaikutukselle tulisi olla tilaa, jotta se tuottaisi lisäarvoa potilaalle/kuntoutujalle sekä mahdollistaisi asiantuntijoiden oppimisen ja uuden tiedon luomisen. Moniammatillinen yhteistoiminta on työtapana haastava, mutta sitäkin antoisampi. Moniammatillinen yhteistoiminta on sosiaali- ja terveysalalla sateenvarjokäsite, joka voi pitää sisällään monia eri määritelmiä ja viitekehyksiä riippuen määrittelijän kontekstista (Isoherranen 2012: 19). Käsitteenä moniammatillisuus on dynaaminen ja jatkuvasti määrittyvä käsite, jonka sisältöä sekä merkitystä luodaan yhteiskunnallisten, moniammatillistendiskurssien sekä yksittäisten työryhmien vuorovaikutustilanteissa. (Pärnä 2012: 46, 48.) Mitä moniammatillinen yhteistoiminta on? Moniammatillinen yhteistoiminta on yksinkertaisimmillaan asiantuntijoiden työskentelyä saman asian äärellä. Työntekijöiden ja työryhmien moniammatilliselle yhteistoiminnalle antamista merkityksistä syntyy yhteistyökulttuuri, joka voi edistää tai rajoittaa käytäntöjä yhteistoiminnan kehittymisessä. Yhteistoiminnan edellytyksenä ovat vuorovaikutustaidot sekä sosiaaliset suhteet. Yhteistyön sujuvuus edellyttää toimijoiden yhteistä kieltä, tavoitteiden sekä käsitteiden yhteistä määrittelyä tehtävän suorittamiseksi. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 36; Petri 2010: 77; Bronstein 2003: 302.) Moniammatillinen yhteistoiminnan keskiössä on ajatus potilaslähtöisestä toimintatavasta, jossa pyritään potilaan kokonaisvaltaiseen huomioimiseen sekä yhteisen ymmärrykseen toimijoiden kesken. Potilaslähtöisyys on toimintatavan pohja, jossa kootaan yhteen eri toimijoiden osaaminen sekä tieto ja muodostetaan yhteinen tavoite. (Isoherranen 2012:11, 20; Thomas – Pollard – Sellman 2014: 19.) Moniammatillisen yhteistoiminnan perusta on vuorovaikutus, jossa eri tieto ja näkökulmat saatetaan yhteen. Vuorovaikutustietoisella yhteistyöllä tarkoitetaan siis moniammatillisen työyhteisön tietoista oivaltamista yhteistoiminnan merkityksestä tiedon kokoamiseksi ja prosessoimiseksi. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 36; Bronstein 2003: 300; Petri 2010: 77; Pärnä 2012: 65.) Edellytyksenä moniammatilliselle yhteistoiminnalle ovat vuorovaikutustaidot sekä sosiaaliset suhteet. Moniammatillisen yhteistoiminnan kehittyminen tarvitsee roolien määrittelyn, joka lisää työskentelyn tehokkuutta ja poistaa mahdollisia päällekkäisyyksiä sekä ristiriitaisia tavoitteita. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 36; Petri 2010: 77; Bronstein 2003: 302.) Tiedätkö oman roolisi moniammatillisessa yhteistoiminnassa? Mitkä ovat sovitut käytännöt yhteisen tiedon tuottamiseksi? Moniammatillisen yhteistoiminnan tavoitteena on siis neuvotella yhteinen kokonaisnäkemys tavoitteineen erilaisista näkökulmista kootulla tiedolla. Tällöin voidaan puhua sosiaalisesti jaetusta kognitiosta, jota pidetään yhtenä moniammatillisen yhteistoiminnan ydinkäsitteenä. Moniammatillisen yhteistoiminnan tuloksena syntyvän ratkaisun tulisi olla sellainen, jonka kaikki ymmärtävät ja joka on tilanteeseen paras mahdollinen, jotta kaikki osapuolet, myös potilas/kuntoutuja, voivat siihen sitoutua ja kokevat yhteisvastuuta tavoitteen saavuttamisesta. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 44; Mönkkönen – Kekoni – Pehkonen 2019: 34.) Vankisairaala ja vankiterveydenhuolto Vankisairaala on valtakunnallinen vankeja hoitava yleislääkärijohtoinen somaattinen sairaala. Vankisairaala on ainutlaatuinen ympäristö, joka muodostaa aivan omanlaisensa maailman. Sairaalapalveluiden toteuttamisessa vankilaympäristössä on omat haasteensa, miten hoito ja turvallisuus yhdistetään (WHO 2014: 21). Vankiterveydenhuolto (VTH) järjestää terveyspalvelut kaikille Suomen vangeille. Vankiterveydenhuollon toiminta perustuu lakiin Vankiterveydenhuollon yksiköstä (1635/2015). Vankien terveydenhuollon tavoitteena on edistää vankien terveydentilaa, ehkäistä omalta osaltaan uusintarikollisuutta ja syrjäytymistä sekä edistää sijoittumista yhteiskuntaan. (VTH toimintasuunnitelma 2019.) Sote-muutokset ja sen mahdollinen toimeenpano vaikuttavat myös vankiterveydenhuollon hoitojatkumoihin. Vankiterveydenhuollon keskeinen yhteistyökumppani on Rikosseuraamuslaitos. Rikosseuraamuslaitos on sitoutunut suomalaisen yhteiskunnan tärkeinä pidettyihin arvoihin: ihmisarvon kunnioittamiseen ja oikeudenmukaisuuteen. Yksilön mahdollisuudesta muuttua ja kasvaa on työtä ohjaava käsitys. (RISE 2017.) Normaalisuusperiaatteen mukaisesti vankien elinolojen tulisi vastata mahdollisimman paljon yhteiskunnan vallitsevia olosuhteita ja rangaistusten tulisi myös ehkäistä vankeuden aikaansaamia haittoja. Normaalisuusperiaate on keskeinen elementti käsiteltäessä rikosseuraamusalan asiakkaiden asemaa. Tällöin myös laitosolot tulisi järjestää siten, että ne vastaavat yleisesti yhteiskunnassa noudatettavia periaatteita ja käytäntöjä. (Kaurala – Kylämarttila 2010: 1.) Normaaliusperiaate ohjaa myös vankiterveydenhuollon toimintaa (VTH 2019). Normaaliusperiaate pohjautuu Yhdistyneiden kansakuntien vankeinhoidon vähimmäissääntöihin, jotka tunnetaan Nelson Mandelan sääntöinä (RISE 2017: 5-6). Moniammatillinen yhteistoiminta Vankisairaalassa Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni oli tarkoitus kehittää Vankisairaalan miesten osaston moniammatillista yhteistoimintaa potilaslähtöisten tavoitteiden asettamiseksi. Ensin Vankisairaalan miesten osaston moniammatillinen työryhmä määritteli, mitä on hyvä moniammatillinen yhteistoiminta tällä hetkellä, ja toiseksi, mitä mahdollisuuksia ja/tai uhkia on potilaslähtöisessä tavoitteen asettamisessa. Kolmanneksi selvittiin, mitä uusia moniammatillisia yhteistoimintaan perustuvia toimintatapoja tarvitaan potilaslähtöisten tavoitteiden asettamisessa Vankisairaalassa. Kehittämistyön tuloksista korostui, että moniammatillinen yhteistoiminta nähdään keskeiseksi keinoksi potilaslähtöisten tavoitteiden asettamissa. Potilaslähtöisyys korostui perustana moniammatilliselle yhteistoiminnalle sekä toiminta perustuu ajatukselle, että jokainen potilas kohdataan yksilönä ja hoito/kuntoutus järjestetään potilaan tarpeista lähtien. Yhteistoiminta tarvitsee onnistuakseen vuorovaikutusosaamista, keskinäisen riippuvuuden oivaltamista, jolla tarkoitetaan jokaisen ammattilaisen kykyä ymmärtää oma rooli yhteistoiminnassa, sekä vaatimusta luottaa moniammatillisen kokoonpanon toisiin jäseniin sekä asiantuntijuuteen. Potilaan saaman hyödyn kannalta olisi tärkeää, että moniammatillinen yhteistoiminta on sujuvaa. Yhteistoiminnan tulisi olla dynaamista, aktiivisesti muuntuvaa sekä muuntavaa, konkreettisista asioista koostuva prosessi (ks. Brostein 2003: 300–301). Lopuksi Yksinään ei yksikään ammattiryhmä tai tieteen ala pysty määrittelemään kaikkia holistisen elämän monimutkaisia ilmiöitä. Kokonaisuus on moniulotteinen, ja sitä tulee tarkastella monista suunnista. Yksittäisten eri osien tutkiminen voi irrottaa ne kokonaisuudesta, jolloin kokonaiskuvasta tulee pirstaleinen. (Koskela 2013: 26; Isoherranen 2004: 30.) Ehjän kokonaiskuvan saamiseksi tarvitaan asiantuntijuuden yhdistävää ja ammattirajoja ylittävää vuorovaikutusta, toiminnan ja ajattelun yhdistämistä kokonaisuuden hahmottamiseksi (Isoherranen 2004: 30–31; Katisko – Kolkka – Vuokila-Oikkonen 2014: 10–11). Vankisairaalalla ja vankiterveydenhuollolla on ainutlaatuinen mahdollisuus tavoittaa potilaat, jotka saattavat olla vailla perusterveydenhuollon kontaktia ja jotka ovat keskeinen osa muita huonommin voivaa väestöä (WHO 2007: 8,22; WHO 2014: 2; STM 24/2018). Huomioon tulee ottaa, että n. 90 % vangeista on päihde- ja 70 % mielenterveysongelmia. Lisäksi muu sairastaminen on moninkertaista verrattuna muuhun väestöön. (STM tiedote 103:2018.) Kirjoittaja: Katja Levander, fysioterapeutti (Vankisairaala), kuntoutus (ylempi AMK) -tutkinto-ohjelman opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu Levanderin kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Moniammatillisen yhteistoiminnan ydintekijät potilaslähtöisten tavoitteiden asettamiseksi”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Lähteet: Bronstein, R. Laura 2003. A Model for Interdisciplinary Collaboration. Social Work, Volume 48, Issue 3, July 2003. Isoherranen, Kaarina – Rekola, Leena – Nurminen, Raija 2008. Enemmän yhdessä – moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. Isoherranen, Kaarina 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammattilista yhteistyötä kehittämässä. Helsinki: Helsingin yliopisto. Kaurala, Marjatta – Kylämarttila, Veikko 2010. Rangaistuksesta vapautuvan kuntoutujan asema. Kriminaalihuollon tukisäätiö. Raportteja 2/2010. Helsinki: Kopio Niini Oy. Katisko, Marja – Kolkka, Marjo – Vuokila-Oikkonen, Päivi 2014. Moniammatillinen ja monialainen osaaminen sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja liikunta-alojen koulutuksessa. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2014:2. Mönkkönen, Katariina – Kekoni, Taru – Pehkonen, Aini 2019. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Petri, Laura 2010. Concept Analysis of Interdisciplinary Collaboration. Nursing Forum; Volume 45, No. 2, April-June 2010. Wiley Periodicals, Inc. Pärnä, Katariina 2012. Kehitettävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. Akateeminen väitöskirja. Turku: Turun yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Rikosseuraamuslaitos 2017. Yhdistyneiden kansakuntien vankeinhoidon vähimmäissäännöt. Nelson Mandela-säännöt. STM, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 24/2018. Vankiterveyden-huollon toiminnan ja organisoinnin arviointi. STM, Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 103/2018. Vangit arvioivat saamansa hoidon hyväksi, vankiterveydenhuollon järjestämisessä kuitenkin paljon parannettavaa. Thomas, Judith – Pollard, Katherine – Sellman, Derek 2014. Interprofessional Working in Health and Social Care: Professional Perspectives. London: Red Glope Press. Vankiterveydenhuolto. Verkkosivusto: <https://www.vth.fi/>. Word Health Organisation 2007. Health in prisons. A WHO quide to the essentialts in prison health. Word Health Organisation 2014. Prisons and Health. A WHO quide to the essentialts in prison health.

Lue lisää

Moniammatillinen osaaminen koulutuksessa − sanahelinää vai todellisuutta?
28.2.2019
Pekka Anttila ja Johanna Holvikivi

Moniammatillinen toiminta on ollut pitkään puheenaiheena ja kehittämisen kohteena sosiaali- ja terveydenhuollossa. Teemaan palataan säännöllisin väliajoin. Nyt sote-uudistuksen myötä on se taas noussut esille. Lähdimme kehittämään opiskelijoiden harjoittelun osaksi moniammatillista toimintaa, niin että oman toiminnan yhteydessä opiskelijat kävivät moniammatillista keskustelua asiakkaan tilanteesta. Harjoittelu toteutettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun hyvinvointipalveluissa, Positiassa. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on jo parin viime vuosikymmenen ajan tuotu esille moniammatillisen työn tärkeyttä ja merkitystä, niin työn tekemisen kuin asiakkaiden sujuvan palveluprosessin näkökulmasta. Entinen kollegamme, VTT Kaarina Isoherranen teki aiheeseen liittyen väitöskirjan otsikolla Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä (2012). Saman kysymyksen voi varmasti esittää tänäkin päivänä, kun aihe ja sen vaikeus nousevat jatkuvasti esille. Moniammatillisessa yhteistyössä jokainen työntekijä tuo oman asiantuntijuutensa ja ammatillisen asemansa moniammatilliseen yhteistyöhön (Isoherranen ym. 2008). Keskeistä onkin, miten oma asiantuntijuus ja osaaminen tulevat yhteiseen käyttöön ja kaikkien hyväksi työskentelyssä, niin että asiakasymmärrystä syntyy kuntoutujan arkeen. Asiakasymmärryksessä on erityisen tärkeää se, että ymmärrämme asiakkaan omat tavoitteet sekä hänen elämäntilanteensa ja ympäristötekijät, jotka vaikuttavat asiakkaan elämässä. Osaamisella Soteen -hankkeen väliraportissa (2018) nostetaan myös esille, että uudet toiminta- ja palvelumuodot edellyttävät ammattilaisilta valmiuksia toimia monialaisissa tiimeissä. Tarvitaan osaamista, joka tuottaa uudenlaisia palvelukokonaisuuksia ja on vahvasti asiakaslähtöistä toimintaa. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -raportissa (2018) puolestaan sanoitetaan sekä monialaista yhteistoimintaa geneerisenä osaamistarpeena että vielä ehkä vaativampaa yhteistoiminnallista muutososaamista. Oppimisen muutoksesta Oppiminen on nykyisin osa niin työntekoa kuin koulutusta, mikä tarkoittaa sitä, että tarvitaan työskentely- ja toimintatapoja, jotka edistävät oppimista (Otala 2018). Tällaisen toimintamallin on hyvä syntyä jo osana koulutusta. Moniammatillisen osaamisen rakentuminen onkin yksi koulutuksen keskeisiä haasteita vahvan substanssiosaamisen rinnalle. Oppimisen muuttuessa ketteräksi tarvitaan sellaisia toimintaympäristöjä, jotka tukevat yksilöllistä ja yhdessä oppimista. Sosiaali- ja terveysalan eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä tarvitaan entistä enemmän asiakkaiden terveysongelmien ja kuntoutustarpeiden monimutkaistuessa. Ammattilaiselta vaaditaan oman alansa asiantuntijuuden lisäksi kykyä ja osaamista toimia osana asiantuntijaverkostoa. Tällaista tiimipohjaista ja yhteisöllistä asiantuntijatyötä kutsutaan terveydenhuollossa moniammatilliseksi yhteistyöksi. Tiimityötaitojen kehittyminen edellyttää niiden harjoittelemista siinä, missä muukin kliininen osaaminen. Moniammatillinen harjoittelu osana korkeakouluopintoja voi olla yksi tällainen ympäristö osana ammatillisen asiantuntijuuden kehittymistä. Moniammatillisen harjoittelun on todettu olevan tehokas tapa edistää ja motivoida tulevien terveydenhuollon ammattilaisten moniammatillista yhteistyötä (Isoherranen 2012; Salminen & Saaranen 2018). Opiskelijat harjoittelemassa moniammatillista toimintaa Metropolian hyvinvointipalvelupiste Positiassa toteutettiin syksyn 2018 aikana moniammatillisen harjoittelun pilotti, jonka tavoitteena oli kehittää Positian moniammatillista toimintamallia sekä asiakkaan kokonaisvaltaista toimintakyvyn edistämisen osaamista. Pilottiin osallistui 15 opiskelijaa fysioterapian, jalkaterapian ja osteopatian tutkinto-ohjelmista. Opiskelijat toimivat moniammatillisissa pienryhmissä, joista jokaiselle oli vastuullaan yksi Positian asiakas. Yhteistoiminnassa asiakkaan kanssa pienryhmät kartoittivat asiakkaan kokemia toimintakyvyn haasteita sekä tavoitteita toimintakyvyn suhteen. Tämän pohjalta opiskelijat loivat yhdessä asiakkaan kanssa suunnitelman siitä, millaisia Positian tarjoamia moniammatillisia palveluita voitaisiin hyödyntää asiakkaan toimintakyvyn tukemisessa. Pilotissa asiakkaan saama palvelu monipuolistui ja rikastui yhteisen työskentelyn seurauksena, kun työskentelyyn tuli mukaan laajempaa osaamista toimintakyvystä. Opiskelijat osallistuivat yhdessä asiakkaan kanssa kliinisen päättelyn prosessiin, niin että kokonaiskuvaa asiakkaan tilanteesta rakannettiin moniammatillisesti ja yhdessä. Samalla opiskelijat testasivat myös omaa ajatteluaan suhteessa ryhmän muihin jäseniin. Kokemukset pilotista olivat pääosin positiivisia niin opiskelijoiden kuin harjoittelun ohjaajienkin mielestä. Opiskelijat nostivat esiin positiivisena oppimiskokemuksena sen, että moniammatillisen harjoittelun pilotti ohjasi tekemään yhteistä pohdintaa eri ammattiryhmien välillä, jonka myötä jokaisen ammattiryhmän arvo kuntoutusprosessissa tuli esiin. Myös eri ammattiryhmien toimintatapojen seuraaminen koettiin myönteiseksi ja keskustelua herättäväksi asiaksi.  Opiskelijat kokivat saaneensa uudenlaista osaamista, kun näkivät toistensa työtä esimerkiksi asiakkaan liikkumisen arviointiin liittyen. Pilotista saatu palaute kiteytyi hienosti seuraavissa opiskelijakommenteissa: Mitä paremmin osteopaatit, fysioterapeutit ja jalkaterapeutit tietävät ja tuntevat toistensa osaamisalueet ja vahvuudet, sitä paremmin osataan käyttää jokaisen koulutuslinjan vahvuudet asiakkaan hyödyksi. Kaikilla pilotointiin osallistuvilla opiskelijaryhmillä on paljon sellaista tietoa ja annettavaa osaamista, joka voi helposti jäädä toisilta ryhmiltä pimentoon, jos yhteistä harjoitteluaikaa tai yhteisiä asiakkaita ei ole. Kaiken kaikkiaan jaetun asiantuntijuuden hyödyntäminen ja toisilta ammateilta oppiminen koettiin hyödyllisiksi ja osaamista edistäväksi tekijöiksi. Aiemmissa tutkimuksissa onkin todettu, että opiskelijoiden ryhmätyötaidot paranevat ja he oppivat paremmin ymmärtämään asiakkaan kokonaisvaltaisen hoidon merkitystä moniammatillisen opetusyhteistyön kautta (Salminen & Saaranen 2018). Haastetta tulevaan Toki kehitettävääkin löytyy. Keskeisimmäksi haasteeksi pilotissa nousivat aikataululliset seikat. Moniammatillisen toiminnan laadukas toteutuminen vaatii, että kaikilla toimijoilla on tasapuoliset mahdollisuudet osallistua toimintaan. Tutkintojen eri mittaiset ja eri aikoina toteutuvat harjoittelujaksot asettavat tälle potentiaalisen esteen. Opetussuunnitelmien rakenteen, sisältöjen ja ajoitusten kautta on mahdollista kehittää sekä moniammatillisen toimintaan liittyvää osaamista että taata edellytykset moniammatillisen toiminnan toteutumiselle. Asiaa onkin tärkeää ja hyödyllistä tarkastella osana opetussuunnitelmien kehitystyötä. OSKU - osaamista kuntoutukseen -hankkeen sivuilla on tarjolla lisätietoa. Kirjoittajat: Johanna Holvikivi toimii kehityspäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä. Pekka Anttila toimii jalkaterapian tutkintovastaavana ja Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä.   Lähteet: Isoherranen, Kaarina 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta. Isoherranen, Kaarina & Leena Rekola & Raija Nurminen 2008. Enemmän yhdessä − moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. Kangasniemi, Mari & Hipp, Kirsi & Häggman-Laitila, Arja & Kallio, Hanna & Karki, Suyen & Kinnunen, Pirjo & Pietilä Anna-Maija & Saarnio, Reetta & Viinamäki, Leena & Voutilainen, Ari & Walden, Anne 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Saatavana osoitteessa: http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sote-osaamisen-optimoinnilla-vaikuttavaa-ja-asiakaslahtoista-palvelua. Osaamisella Soteen -hanke. OKM 28.3.2018. Väliraportti. Otala, Leenamaija 2018. Ketterä oppiminen. Helsingin Kauppakamari. Saaranen, Terhi & Koivula, Meeri & Heidi Ruotsalainen & Carola Wärnå-Furu & Salminen, Leena (toim.) 2018: Terveysalan opettajan käsikirja. Helsinki: Tietosanoma.

Lue lisää

Aktivoitavasta oman elämän asiantuntijaksi − moniasiantuntijuus yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistumisessa
13.11.2018
Irina Wall

Mitä ajatuksia Sinulla herää kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän välisestä tasavertaisesta kumppanuudesta? Mikä on sen merkitys kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistumisessa?  Kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää eri tutkimusten mukaan niin kuntoutujan kuin kuntoutustyöntekijän aktiivista panosta kuntoutumisprosessissa. Jotta asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa, tulee kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän yhdessä päättää tavoitteista ja työskennellä yhdessä niitä kohti. Voidaan puhua vahvasta kumppanuudesta asiakkaan ja ammattilaisen välillä, jonka merkitys tavoitteiden saavuttamiselle on selvästi merkityksellisempi kuin esimerkiksi käytetyt välineet ja strategiat. (Harra 2014.) Tämä kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyön (Wall 2018) tuloksiin. Kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää moniasiantuntijuuteen perustuvaa toimintatapaa Invalidisäätiön kuntouttavassa työtoiminnassa, tavoitteena kuntoutujien yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen. Tulosten mukaan tasavertainen vuorovaikutus, kuntoutujan kohtaaminen ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä, kuntoutumisen henkilökohtainen muotoileminen sekä kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen asiantuntijuus nousivatkin keskeisiksi elementeiksi. Kuntoutuja kumppanina? Teoriatiedon mukaan moniasiantuntijuuteen perustuvassa toimintatavassa jaetaan omaa osaamista, huomioidaan toisten näkökulmat ja yhdistetään osaamista - voidaan puhua yhdessä oppimisesta. Tavoitteena on rakentaa uutta tietoa ja ymmärrystä yhdessä. Vuorovaikutustaidot ja niiden kehittäminen ovat avaintekijöitä tällaisessa yhteistyössä. (Jeglinsky & Sipari 2015.) Miltä kuulostaisi kuntoutuminen ja työskenteleminen kohti tavoitteiden saavuttamista, joka on yhdessä oppimista kuntoutujan kanssa? Uuden-Seelannin alkuperäisväestö maorit kuvaavatkin kuntoutumista ja tavoitteiden saavuttamista kiehtovasti yhteiseksi matkaksi kanootissa, yhdessä meloen. Määränpäätä ei saavuteta, elleivät kaikki melo (Elder 2015). Kuntoutujan omien näkemysten esiin saaminen vaatii dialogisten menetelmien tuntemusta ja niiden hallintaa. Dialogi on ennen kaikkea toisen kunnioitusta, ajan antamista, aitoa kohtaamista. Dialogisuus on arvostavaa vuoropuhelua keskinäisen ymmärryksen muotoilemiseksi. Kyseessä ei ole vain toiminta- vaan ajattelutapa, miten suhtaudumme kuntoutujaan ja minkälaisen aseman annamme hänelle? (Jeglinsky & Sipari 2015; Seikkula & Arnkil 2005; Veijola & Honkanen & Lappalainen 2015.) Kuntoutustyöntekijöiden ammattitaitoon kuuluu tunnistaa kuntoutujan aseman taso kuntoutumisprosessissa. Missä vaiheessa kuntoutuja pystyy tai on valmis ottamaan vastuuta omasta elämästään? Ennen tavoitteiden asettamista tulee hahmottaa kuntoutujan edellytykset aktiivisuuteen ja siihen vaikuttavat tekijät sekä ymmärtää aktiivisuuden vaihtelu kuntoutumisprosessin aikana. Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen toisin sanoen edellyttää kuntoutujan kohtaamista oman elämänsä asiantuntijana, tasavertaisessa vuorovaikutuksessa dialogisuus keskiössä. Hienoistakaan tavoitteista ei ole hyötyä, jos ne eivät ole kuntoutujalähtöisiä. Mitä tietoisempi kuntoutuja on omista tavoitteistaan, sitä suurempi on hänen sitoutumisensa työskentelyyn kohti tavoitteiden saavuttamista. Voidaan puhua myös kuntoutumisvalmiuksien tunnistamisesta ja vahvistamisesta. Tasavertaisen kumppanuuden ollessa tärkeä tekijä yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisessa, edellytetään myös kuntoutujalta vuorovaikutustaitoja sekä muutos- ja kuntoutusmotivaatiota − valmiuksia kuntoutumiseen. Minkälaiset ovat kuntoutujan valmiudet esimerkiksi asettaa tavoitteita kohti toivottua muutosta? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää motivaatiota ja sitoutumista, miten nämä mahdollistuvat? Yhteisen ymmärryksen rakentamisen menetelmiä tavoitteiden saavuttamisen vahvistumiseksi Kuntoutustyöntekijän vuorovaikutustaidot ja dialogiset kyvyt sekä valtaistavan paradigman mukainen asenne kuntoutujaa kohtaan ovat olennaisia tekijöitä, mutta kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vaatii myös kuntoutujalta vuorovaikutusosaamista, voimavaroja ottaa vastuuta ja selvää asioista sekä kykyä eri vaihtoehtojen vertailuun ja ymmärtää kuulemaansa. Voidaan puhua myös kognitiivisista taidoista, joihin kuuluvat myös uuden oppiminen ja sen soveltaminen sekä muistaminen. Kehittämistyön tuloksissa nousi tarve tuottaa kuntoutumisvalmiuksien kartoittamisen ja vahvistamisen työmenetelmät ja -välineet. Liittyvätkö kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen haasteet esimerkiksi motivoitumiseen vai kognitiivisiin erityisen tuen tarpeisiin? Autismin kirjon oireet saattavat näyttäytyä motivaation puutteena, mutta mistä todellisuudessa on kyse? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, kun kuntoutuja kohdataan ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä ja kuntoutuminen muotoillaan henkilökohtaisesti yhdessä kuntoutujan kanssa moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön mukaisesti. Kuntoutumistavoitteet ovat määritelty jo ennen kuntouttavan työtoiminnan aloitusta aktivointisuunnitelmassa, mutta toisaalta niiden asettaminen on koko kuntoutumisjakson kestävä kehämäinen prosessi. Ne vaativat jatkuvaa työstämistä, seurantaa ja arviointia sekä uudelleen määrittelyä. Voidaan puhua kuntoutumisen henkilökohtaisesta muotoilemisesta. Jotta kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, tulee kuntouttavan työtoiminnan olla tavoitteellista alusta loppuun saakka. Tärkeää on siis kehittää kuntoutumistavoitteiden asettamiseen, työstämiseen, seurantaan ja arviointiin monipuoliset työmenetelmät ja -välineet. Toiminnalliset työmenetelmät soveltuvat hyvin kuntoutumistavoitteiden määrittelemiseen ja työstämiseen, työllistymisvalmiuksien ja tuen tarpeen arviointiin ja vahvistamiseen sekä luottamuksellisen ja tasavertaisen suhteen luomiseen yhdessä kuntoutujan kanssa. Kuntoutujan kohtaaminen yhteisen toiminnan, kuten yhdessä työskentelyn tai vaikkapa pelaamisen kautta häivyttää kuntoutustyöntekijän valta-asemaa, mahdollistaen tasavertaisen ja avoimen kohtaamisen. Toiminnallisuuden kautta saa paremmin käsitystä omista kyvyistään ja tuen tarpeista verrattuna vain pöydän ääressä keskusteluun lomaketta täyttäen. Näin myös henkilökohtaiset kuntoutumistavoitteet alkavat paremmin hahmottua ja motivaatio herätä hyvissä vuorovaikutustilanteissa ja mielekkäissä työtehtävissä. Moni kuntoutustyöntekijä varmasti tunnistaa hyödyntävänsä toiminnallisuutta yhteistyössä kuntoutujan kanssa, mutta oleellista on toiminnallisten menetelmien selkeä nimeäminen, tietoinen ja tavoitteellinen hyödyntäminen, jotta ne eivät jäisi vain mukavaksi puuhasteluksi. Kuntoutuminen on kohtaamista Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksiin ja teoriatietoon peilaten voidaan todeta yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuvan moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön ja toimintatapojen kautta. Niin moniasiantuntijaista toimintatapaa kuin yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen edellytyksiä kuvaavat usein yhtäläiset tekijät, kuten molempien kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän aktiivinen osallistuminen, tasavertainen vuorovaikutus ja kumppanuus, yksilöllinen palveluprosessi, kiireettömyys, kunnioittava ja aito kohtaaminen sekä luottamuksellisuus. Kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen vuorovaikutus, dialogi, on keskeisin lähtökohta ja työmenetelmä molempien aktiivisen osallistumisen, motivaation ja tasavertaisen vaikuttamisen mahdollistumiseksi työskentelyssä kohti tavoitteiden saavuttamista. Kuntoutuksen paradigman muutoksessa on ennen kaikkea kyse kuntoutujan roolin muutoksesta palvelusta ja toimialasta riippumatta kohti moniasiantuntijaista yhteistyötä. Tasavertainen vuorovaikutus on ikään kuin alusta erilaisten työmenetelmien hyödyntämisessä. Verkostotyössä ja Sote-muutokseenkin liittyvän palveluiden tuotteistamisen ja kilpailutuksen myötä ammattilaisten tulee kuitenkin osata nimetä käyttämiään työmenetelmiä ja välineitä, mutta lopulta tullaan aina kohtaamistaitoihin.   Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen kuntouttavassa työtoiminnassa. Moniasiantuntijuuteen perustuva toimintatapa”. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.     Irina Wall, kuntoutuksen, opiskelija, kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK), Metropolia AMK       Lähteet Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Jeglinsky, Ira & Sipari, Salla 2015. GAS – menetelmä moniammatillisesti asiakkaan arjessa. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela. Elder, Hinemoa 2015. Te Waka Oranga. Bringing Indigenous Knowledge Forward. Teoksessa McPherson, Kathryn & Gibson, Barbara E. & Leplége, Alain. Rethinking Rehabilitation. CRC Press. Taylor and Francis Group. FL, United States of America. 239−240. Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik 2005. Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Veijola, Arja & Honkanen, Hilkka & Lappalainen, Pirjo 2015. Asiakkaan osallisuuden mahdollistava ja sitä tukeva haastattelukeskustelu. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela.      

Lue lisää

Kuntoutusyrittäjä tienhaarassa
16.4.2018
Rehablogin bloggaajat

Kirjoittaja Ulla Vehkaperä, lehtori, Metropolia AMK. Ulla on mukana useissa yrittäjyyteen liittyvissä projekteissa  ja opettaa toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa. Sosiaali- ja terveysalalla toimivan kuntoutusyrittäjän voi olla vaikea hahmottaa, missä hänen yrityksensä paikka on tulevaisuudessa. Monikaan ei varmasti ole ehtinyt tutustua alan tulevaisuutta koskeviin lukuisiin asiakirjoihin ja lakiluonnoksiin sekä osallistua verkostotapaamisiin. Jos yrittäjä on seurannut vain mediassa näkyviä suurimpia otsikoita, ei ihme, jos hän lopettaa yritystoiminnan ja siirtyy muihin tehtäviin. Vielä ei kuitenkaan kannatta luovuttaa. Toimintaympäristö muuttuu kaikilla Kaikki sosiaali- ja terveysalan toimijat ovat samassa tienhaarassa, eikä näkyviä liikennemerkkejä ole helppo tulkita.  Viime syksynä Sosiaali- ja terveysalan toimialabarometri -julkaisussa (2017) nousi esille, että alan kehittämisen esteeksi koetaan kilpailutilanne ja kustannustaso. Toisaalta esteeksi koettiin myös toiminnan liiallinen säätely. Uusia muutoksia odotellessa moni yrittäjä on jättänyt kehittämättä palvelujaan. Yleiset megatrendit näkyvät myös sosiaali- ja terveysalalla. Digitalisaatio ja teknologiset ratkaisujen odotetaan tuovan helpotusta moneen asiaan. Me asiakkaat edellytämme yhä enemmän digitaalisia palveluja, jotta palvelut olisivat helpommin saavutettavissa. Näistä palveluista on jo hyvää kokemusta myös kuntoutuspalveluissa; erilaiset etäterapiat, chatit ja verkkokonsultoinnit nopeuttavat ja helpottavat asioiden hoitamista. Toisaalta odotamme myös, että voimme osallistua oman tai läheisen palvelun suunnitteluun, saamme yksilöllistä ja asiantuntevaa palvelua sekä koemme aitoja kohtaamisia. Emme enää tyydy liukuhihnamaiseen toimintaan.  Toimialojen rajoja ylittäviä yllättäviä ratkaisuja syntyy, eikä asioita haluta tehdä niin kuin ennen. Hämmentävää on, kun posti alkaakin hoitaa kotipalvelua ja pankki tarjoaa terveyspalveluja. Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristön muutoksia kuvaa erittäin hyvin Työ- ja elinkeinoministeriön tuore julkaisu ”Pienten ja keskisuurten yritysten liiketoimintamahdollisuudet sosiaali- ja terveysalalla” (2018). Tarjouskilpailut jäävät historiaan Kuntoutusyrittäjän toimintaympäristössä ei ole muutamaan vuosikymmeneen kohdistunut näin isoja muutospaineita kuin nyt. Tällä hetkellä lakisääteisiä kuntoutuspalveluja järjestetään lähettävän tahon ja kuntoutusyrittäjän hankintakilpailujen ja puitejärjestelyjen sekä palveluseteleiden kautta. Tarjouskilpailu on aina ollut stressaava ja työläs prosessi kuntoutusyrittäjälle, mutta toisaalta puitesopimus on taannut jonkinlaisen työrauhan yleensä neljäksi vuodeksi.  Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden kilpailutus on nyt meneillään, ja se toteutetaan näillä näkymin tällä tavoin viimeisiä kertoja. Tässäkin kilpailutuksessa on nähtävissä kovenevaa kilpailua. Tarjoukset pisteytetään tällä kertaa niin, että hinnasta tulee 80 % ja laatuasioista vain 20 %. Edellisellä kierroksella suhdeluku oli 50 % ja 50 %. Lisäksi mikroyrittäjänkin tulisi varautua kohtalaisen suuriin asiakasmääriin, mikä voi tuoda haasteita. Uuden soten myötä valinnanvapauteen liittyvien palveluiden osalta prosessi muuttuu ja näiltä osin tarjouskilpailutukset jäävät historiaan. Jatkossa listaudutaan erilaisille palveluntarjoajien listoille, jota kautta asiakkaat löytäisivät palvelut. Epäselvää on, kuka ylläpitää näitä listoja ja miten listoille pääsee. Kilpailu muuttuu, kun asiakas valitsee Jos valinnanvapauslait hyväksytään kesällä, koskisi asiakassetelikäytäntö mm. lääkinnällistä ja sosiaalista kuntoutusta, työvalmennusta, asumispalvelua, kotihoitoa ja kotipalvelua. Osassa näissä palveluissa on jo käytössä palveluseteli eikä muutos tältä osin ole niissä niin radikaali, paitsi sen osalta, että tulevan asiakassetelin hinta on maakunnan määrittelemä, palvelukohtainen ja sama kaikille yrittäjille. Yrittäjä toki voi tarjota asiakkaalle itse maksettavia lisäpalveluja. Suurimmat muutokset kohdistuvat nimenomaan julkisen sektorin maksamiin palveluihin. Toisaalta murros tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia. Erityisesti uusille, monialaisille ja innovatiivisille hyvinvointipalveluille tulee olemaan kysyntää. Sen osoittavat jo lisääntyvät fyysiseen ja henkiseen toimintakykyyn liittyvät valmennukset, jotka asiakkaat maksavat itse. Näille markkinoille kannattaisi kuntoutusyrittäjien tarjota asiantuntemustaan. Valmistautuminen kannattaa Kuntoutusyrittäjille on edelleen tarvetta, mutta samalla tavalla ei toimintaa pysty jatkamaan. Asia tuli selväksi huhtikuussa pidetyssä Pienten ja suurten yritysten liiketoimintamahdollisuudet sote-alalla -raportin (2018) julkaisutilaisuudessa. Vaikka eduskunta ei kesällä hyväksyisikään maakuntauudistukseen, sote-uudistukeen ja valinnanvapauteen liittyviä lakiuudistuksia, joka tapauksessa kannattaa tehdä suunnitelmia seuraaviin asioihin: Digitaalisia ratkaisuja ja investointeja on tehtävä, eikä siltä mikään yritys välty. Konkreettisena haasteena on esim. sähköinen potilastiedon arkisto, Kanta. Siihen liittyminen on tulevaisuudessa edellytys toimimiselle julkisen sektorin kumppanina. Toisaalta tätä kautta voi samalla muuttaa digitaaliseksi muutkin yrityksen prosessit, esim. taloushallinnon, ajanvarausjärjestelmät ja erilaiset raportoinnit. Digitaalisuus ja teknologiset ratkaisut mahdollistavat myös uudenlaisia kuntoutuspalveluja. Liiketoimintavalmius tulisi nyt laittaa kuntoon. Konkreettisesti tämä tarkoittaa oman yrityksen palveluprosessien selkeää kuvaamista, niin että myös ei-asiantuntijat ymmärtävät, mitä palveluja yritys tarjoaa. Asiakaskokemukseen ja asioihin, joita asiakkaat arvostavat, kannattaa kiinnittää huomiota. Viestintään ja markkinointiin joutuu panostamaan aivan eri tavoin. Kuntoutusyrittäjänkin pitää miettiä, missä ja miten yritys näkyy sosiaalisessa mediassa ja miten asiakas yrityksen löytää. Toimivat ja vakuuttavat kotisivut ovat edellytys hyvälle liiketoiminnalle. Verkostoituminen on edellytys löytää oma paikkansa ja uusia yhteistyökumppaneita. Erilaisia kumppanuusmalleja on monia. Näyttäisi siltä, että isompien ja monialaisten palvelukokonaisuuksien tarjoaminen olisi järkevää ja asiakasystävällistä. Kuntoutusyrittäjien olisi mahdollista tarjota yhdessä palveluja osuuskunnan tai yhteisen brändin kautta, jolloin jokainen säilyttäisi oman yrittäjästatuksen. Nyt kannattaisi kuntoutusyrittäjän myös kääntää katse mahdollisiin sote-keskusten perustajiin. Tai miksi ei kuntoutusyrittäjä voisi olla mukana perustamassa sellaista?   Ulla Vehkaperä, projektipäällikkö, Hyvinvointiyritykset kiertoon -hanke   TERVETULOA VERKOSTOITUMAAN! Soteuttamo: Kuka kumppaniksi uuteen soteen?  ke 30.5.2018 klo 12−16 Vanha Viertotie. Maakunta- ja sote-uudistus aiheuttavat toteutuessaan muutoksia toimijoiden rooleihin ja tehtäviin. Kuka ostaa, maksaa ja tuottaa erilaiset terveys- ja hyvinvointipalvelut? Tilaisuudessa Uusimaa2019-muutosjohtaja Timo Aronkytö kertoo, miten sote-uudistus etenee ja miten palvelukenttä on muotoutumassa. Tutustumme mm. Kalastaman terveys- ja hyvinvointikeskuksen kehittämiseen ja kumppanuusverkostoihin. Perehdymme TEM:n tuoreeseen raporttiin pk-sektorin liiketoimintaedellytyksistä ja mietimme, miten verkostoja kannattaa rakentaa. Kuulemme myös esimerkkejä erilaisista kumppanuusmalleista. Tässä kolmannessa Metropolian ja Sitran järjestämässä Soteuttamossa käytämme totuttuun tapaan osallistujien kesken Brella-verkostotyökalua. Ohjelma ja ilmoittautumislinkki www.hyvinvointiyritys.com/tilaisuudet. Tilaisuuteen järjestetään etäyhteys, joka edellyttää myös ilmoittautumista   Lähteet: Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden kilpailutus Sosiaali- ja terveysalan toimialaraportti Sosiaali- ja terveysalan pk-toimialabarometri Pienten ja suurten yritysten liiketoimintamahdollisuudet sosiaali- ja terveysalalla Megatrendit, Sitra

Lue lisää

Keskitetty asiakas- ja palveluohjaus sipoolaisen ikääntyneen omaishoitajan tueksi ja turvaksi
12.12.2017
vierailija

Sipoo on noin 20 000 asukkaan kunta Uudellamaalla ja lähtökohtaisesti sen halutaan olevan vetovoimainen kaksikielinen kunta, jossa elää aito yhteisöllisyys ja halu tehdä asioita yhdessä. Kunnan toimintaa ohjaavat läpileikkauksena arvot, jotka ovat palvelualttius, avoimuus ja kekseliäisyys. Erityisesti palvelutuotannossa korostetaan sitä, että asiakkaat, palveluntuottajat ja henkilöstö osallistetaan mukaan prosessiin, jossa taustalla on huomioita jokaisen oma vastuu kokonaisuuden onnistumisesta. Yhtenä tavoitteena on sosiaalisesti ja taloudellisesti vaikuttava iäkkäiden palvelujen järjestelmä. Sipoossa yli 65-vuotiaita on noin 17 prosenttia väestöstä ja ennusteen mukaan yli 75-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2025 mennessä. Edellytyksenä on ymmärtää väestön ikärakenteen muutos ja tähän on varauduttu Sipoossa laatimalla vanhuspoliittinen ohjelma, jossa korostetaan, että ”ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija” ja hänet nähdään aktiivisena osallisena häntä itseään koskevien asioiden päätöksenteossa. Yhteiskunnallisesti ikärakenteen muutokseen ja palvelutarpeiden muutoksiin on nykyhallitus varautunut käynnistämällä eri kärkihankkeita, joista ikäihmisiä koskettaa läheisesti hanke ”Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa”. Omaishoitaja pitää huolta läheisestään, joka tarvitsee yksilöllistä apua ja huolenpitoa jokapäiväisessä elämässään. Ikäihmisillä omaishoitajuus on tavallisesti puolisosta tai elämänkumppanista huolehtimista, usein auttaminen ja hoivan antaminen katsotaan osaksi parisuhdetta. Taustalla on sitoutuminen yhteiseen elämään, puolison sairaus hyväksytään ja toimintakyvyn heikkeneminen ja sitä seuraava hoiva kuuluu elämään. Kuitenkin arki on usein ristiriitaista, sillä omaishoitajuus muuttaa tätä tuoden mukanaan erilaisia jännitteitä ja pakottaa ottamaan haltuun muuttuneen tilanteen. Omaishoitajuus koskettaa kaikkia hoidettavan lähipiirissä olevia. Hoivan tarpeen kasvaessa, sitoo se entistä enemmän ja kaventaa omaishoitajan elinympäristöä lähinnä kotiin ja vaikuttaa hänen jaksamiseensa arjessa. Kehittämistyössäni lähdettiin hakemaan entistä paremmin omaishoitajan arjessa jaksamista tukevia palveluita pohjautuen omaishoitajien omiin kokemuksiin ja tarpeisiin, sillä omaishoitajat ovat olleen varsin vähän mukana kehittämässä heille suunnattuja palveluita. Palveluiden määrittämistä varten haastateltiin eri vaiheessa olevia omaishoitajia sekä omaishoidon koordinaattoria. Määrittäminen tehtiin työpajassa yhdessä omaishoidon koordinaattorin kanssa. Työpajaan tuotiin teemahaastattelujen pohjalta analysoidut arjen toiminnot ja ne muutettiin vastaamaan palveluita. Omaishoitajuudessa ei puheeksi nouse palvelut vaan arjen toiminta ja siinä esille nousevat haasteet. Tuloksena syntyi kuvaus omaishoitajan arjessa jaksamista tukevista palveluista. Mikä sitten olisi tärkeää? Keskiöön nousi keskitetty asiakas- ja palveluohjaus, joka ottaisi kokonaisvaltaisen vastuun omaishoitajan elämäntilanteen tunnistamisesta, kartoittamisesta ja tukemisesta, sillä nykyiset palvelut koettiin pirstaleiksi ja omaishoitajan itsensä tuli hakea aktiivisesti näistä tietoa. Tätä hän ei välttämättä jaksa tehdä tai hän ei osaa ajatella, että voisi saada tukea tai apua arkeensa. Tämän vuoksi erityisen tärkeää on pysähtyä kuuntelemaan, mitä omaishoitaja kertoo arjestaan, sillä työntekijän on tunnistettava toiminnan kautta esille nousevat haasteet ja pystyttävä sen pohjalta määrittelemään tarvittavat palvelut. Omaishoitaja ei itse usein kerro palveluiden tarpeesta. Keskitetyssä asiakas- ja palveluohjausmallissa omaishoitaja nousisi keskiöön ja hänen palvelutarpeensa kartoitetaan yksilöllisesti. Arviointi olisi moniammatillisen tiimin toteuttama, missä työskentelisi niin ikääntymisen asiantuntijoita kuin kuntoutuksen ja sosiaalialan osaajia. Omaishoitajan tukena toimisi omaishoidon tukitiimi, joka pystyisi reagoimaan nopeasti ja jouhevasti muuttuneisiin tilanteisiin ja tarjoamaan myös omaishoitajan sijaistusta lyhyellä varoitusajalla. Näin omaishoitaja pystyisi pitämään entistä paremmin huolta itsestään ja omasta toimintakyvystään sekä itselleen tärkeistä asioita. Tämä tukisi arjessa jaksamista. Kotikuntoutustiimin ollessa osa tätä tiimiä pystyttäisiin niin omaishoitajan kuin hoidettavan toimintakyvystä pitämään paremmin huolta oikea-aikaisen ja riittävän intensiivisen kuntoutuksen avulla. Päivätoiminnan tarjoaminen aamu- ja iltavuorossa toisi mahdollisuuksia omaishoitajalle hoitaa omia asioitaan hoidettavan ollessa päivätoiminnassa ja omaishoitajan ei tarvitsisi olla hoidettavasta huolissaan. Tiimi pystyisi organisoimaan monipuolista vertaistukitoimintaa, joka tukisi omaishoitajan jaksamista tarjoamalla voimaannuttavaa vuorovaikutusta, joka on mahdollista sellaisten henkilöiden kanssa, joilla on samankaltaisia kokemuksia ja elämäntilanteita, joihin voi samaistua. Samoin huolehdittaisiin saumattomasta ja reaaliaikaisesta tiedonkulusta eri yhteistyötahoihin, kuten vammaispalvelut, hoiva- ja asumispalvelut, kotihoito, yksityiset palveluntuottajat ja terveyden- ja sairaanhoito. Omaishoitajan tukiverkosto olisi näin ollen hänen elämäänsä sopiva ja hänen näköisensä sekä tilanteiden mukaan muuttuva huomioimalla niin kotiympäristön kuin tarvittavat tukipalvelut. Ensimmäiset askeleet tähän suuntaan on jo otettu, kun lokakuussa Treffi. eli sipoolainen ikäihmisten keskitetty asiakas- ja palveluneuvonta aloitti toimintansa. Treffi.:een toiminta tulee olemaan tärkeä osa ikäihmisten asiakas- ja palveluneuvontaa muuttuvassa yhteiskunnassa ja toimintaa tullaan kehittämään aktiivisesti asiakkaiden kanssa. Treffi. on ikäihmisten tiedon ja palveluiden tulevaisuuden kohtaamispaikka. Sari Häkkinen, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (yamk) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Omaishoitajan arjessa jaksamista tukevat palvelut osana ikääntyneiden palveluita Sipoossa”

Lue lisää

Yhteistä ymmärrystä rakentamassa
30.11.2017
vierailija

Lasten kuntoutuksen ammattilaiset ovat kokemukseni mukaan keskimääräistä aktiivisempia ja kehittämishaluisempia oman työnsä suhteen. Koska lapsen kuntoutuminen jo itsessään rakentuu oppimiskokemuksista, on lapsen kuntoutuksen ammattilaisenkin suorastaan välttämätöntä uskoa jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen – myös itsensä ja oman ammattitaitonsa kohdalla! Lapsilähtöisyydestä – kuten asiakaslähtöisyydestä koko kuntoutuksen kentällä, on puhuttu jo pitkään ja kaikkihan me teemme työtämme lapsen parhaaksi. Kuitenkin lapsen osallistuminen oman kuntoutuksensa suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin jää usein aikuisten sanoittamaksi ja varsin etäälle lapselle itselleen merkityksellisistä asioista. Lapsilähtöisyys saattaakin edelleen jäädä asiantuntijakeskeisyyden ja kiireen jalkoihin. Tietoisuuden ja ymmärryksen kasvattamista lapsilähtöisyyden ja lapsen osallistumisen mahdollisuuksista tarvitaankin sekä kuntoutuksen ammattilaisille että lapsille perheineen. Tarve erityisesti lapsen osallistumista ja toimijuutta, lapsen, perheen ja kuntoutuksen ammattilaisten yhteistoimijuutta sekä lapsen edun arviointia vahvistaville toimintatavoille ja välineille nousi esille LOOK-hankkeessa (Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa, lapsen edun arviointi) toteutetuissa kirjallisuuskatsauksessa ja haastatteluissa. Hanke toteutettiin vuosina 2014-2017 Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Lastensuojelun keskusliiton yhteishankkeena, ja sen rahoittajana toimi Kela. Näiden tarpeiden pohjalta hankkeessa yhteiskehitettiin välineitä ja toimintatapoja, jotka nimettiin Lapsen Metkuiksi (merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa). Hankkeen kehittämistoimintaan osallistui yli 400 lasten kuntoutuksen ammattilaista, lasta ja lasten vanhempaa – koossa oli siis melkoinen määrä lasten kuntoutuksen asiantuntemusta! Hankkeessa tapahtuneeseen uusien toimintatapojen kehittämiseen osallistuneet lasten kuntoutuksen ammattilaiset kuvasivat omissa ajattelu- ja toimintatavoissaan tapahtuneen muutosta sekä lapsilähtöisyyden vahvistumisen että oman asiantuntijuutensa vahvistumisen suhteen. Kehittämistoimintaan osallistumisen tuomat muutokset olivat monipuolisia ja esiin tuli myös kriittisiä mielipiteitä. Erityisen mielenkiintoisena esiin nousi tarve lasten kuntoutuksen perustan; teorian ja viitekehysten, toistuvalle avaamiselle yhteisen ymmärryksen rakentamiseksi. Parhaillaan tapahtumassa olevat muutokset kuntoutuksen rakenteissa ja kehittämistoiminnassa saattoivat näyttäytyä ristiriitaisina tai jopa uhkaavina, mikäli kuntoutuksen paradigman muutos, lapsen oikeudet ja osallistumisen mahdollisuudet olivat jääneet hahmottumatta. Sama yhteisen ymmärryksen rakentamisen tarve tulee eteen jokaisessa vuorovaikutus- ja verkostoyhteistyötilanteessa. On lähdettävä liikkeelle yhteisen ymmärryksen luomisesta, oli kyseessä sitten kohtaaminen yksittäisen ammattilaisen ja lapsen, ammattilaisen ja päiväkodin, tai moniammatillisen asiantuntijatiimin välillä. Ja mikä olisikaan hedelmällisempi lähtökohta aloittaa tämä yhteisen ymmärryksen rakentaminen, kuin lapsi ja hänelle merkitykselliset asiat – hänen maailmansa. Sieltä kumpuavat merkitys, motivaatio, sitoutuminen ja kuntoutumisen mahdollisuudet. Annu Huisman, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (yamk) Kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyön ’Metkuissa mukana - LOOK-hankkeessa tapahtuneeseen uusien toimintatapojen kehittämiseen osallistumisen tuomat muutokset lasten kuntoutuksen ammattilaisten ajattelu- ja toimintatapoihin’ tuloksiin. Lisätietoja: Lasten Metkuista.

Lue lisää

Me todella tarvitsemme toisiamme – Pirstaleisuudesta kohti kokonaisnäkemystä
30.8.2017
vierailija

Satunnaisia käytäväkohtaamisia, kuntoutuksen opintoja, sote-uudistus, kotikuntoutus, yhteinen asiakas. Näistä on verkostoitumisen ensimmäiset askeleet tehty. Asiakkaiden, niiden meidän yhteisten, kokonaistilanteen hahmottamiseksi tarvitsemme rajanylityksiä. Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteistyö on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Hukkaamme resursseja ja mahdollisuuksia siilomaisessa työskentelyssä. Tarvitsemme verkostoyhteistyötä, jonka avulla voimme paremmin oikea-aikaisesti vastata asiakkaan tarpeisiin. Organisaatioiden ja ammattilaisten välistä luottamusta tarvitaan uudenlaisten toimintatapojen ja kuntoutusajattelun toteutumiseksi. Tällä ajatuksella ensimmäiset askeleet kohti alueen kuntoutustyöntekijöiden verkostoitumista on tänä syksynä otettu. Ensimmäisessä yhteisessä tapaamisessa esittäydytään, vaihdetaan kuulumisia siitä, mitä kenenkin työyksikössä on meneillään, pyöritään meitä yhdistävän kotikuntoutus-teeman ympärillä, ideoidaan tulevaa varovaisen optimistisesti. Yhden osallistujan puheenvuorossa kaikki oleellinen kiteytyy: ”Me todella tarvitsemme toisiamme”  –  Ja ennen kaikkea,  asiakas, ikääntyvä kotona asuva helsinkiläinen tarvitsee kaikkia meitä, meidän yhteistyötämme kuntoutuksen saralla. Miten kokonaisuutta koordinoidaan? Tulevaisuutta ajatellen on tärkeää kirkastaa yhteiset tavoitteet ja pyrkiä entistä tiukemmin kytkemään yhteen käytännön tarpeet ja kehittämistyö. Voisiko tulevaisuuden suuntanamme siis olla uudet kumppanuudet ja yhteistyörakenteet verkostomaisen rajapintoja ylittävän johtamisen avulla? Verkostojohtamisen näkökulmasta tarvitaan aktiivisuutta ja innostamista verkostoissa, hierarkkisen johtamisen sijaan verkostojen monen tasoista hallintaa, joka perustuu vuorovaikutustaitoihin, rohkeuteen, ennakkoluulottomuuteen, aktiivisuuteen ja tilannetajuun. Varovaisen optimistisesti uskallan esittää kysymyksen: ” Kehitetäänkö yhdessä, me ammattilaiset ja asiakkaat, toisiamme kunnioittaen ja arvostaen?” Jos verkostojohtaminen aiheena kiinnostaa enemmän niin käy ihmeessä lukemassa aiheesta lisää seuraavan linkin kautta: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2015111016566 Pilvi Tuomola, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)

Lue lisää

Kuntoutusmahdollisuuksia arvioidaan myös työkyvyttömyyseläkkeen hakemisen yhteydessä
23.11.2016
vierailija

Työkyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen on olennainen osa työkyvyttömyysprosessia, koska kuntoutus on aina ensisijainen vaihtoehto työkyvyttömyyseläkkeeseen nähden. Laki velvoittaa Kelaa ja työeläkelaitoksia selvittämään oikeuden kuntoutukseen ennen työkyvyttömyyseläkepäätöksen antamista sekä huolehtimaan hylkäyspäätösten yhteydessä siitä, että hakijalle annetaan tietoa kuntoutusmahdollisuuksista. Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää kuntoutusasiaa selvittämättä yleensä vain silloin, kun hakijan terveydentila on niin huono, ettei kuntoutuksella saavuteta enää riittävää työkykyä työhön palaamiseksi. Kuntoutusmahdollisuuksien arviointi osana työkyvyttömyyseläkekäsittelyä vaatii yleensä monipuolista kokonaisharkintaa, johon osallistuvat asiantuntijalääkäri lääketieteellisestä näkökulmasta ja ratkaisija kokonaisharkinnan näkökulmasta. Kelassa työkyvyttömyyseläkeratkaisun yhteydessä arvioitavaksi tulevat sekä ammatillinen että lääkinnällinen kuntoutus. Jos hakijan ammatillisen kuntoutuksen järjestäminen kuuluu työeläkelaitoksen vastuulle, voi Kelalle kuitenkin tulla selvitettäväksi hakijan oikeus muuhun Kelan kuntoutuslain mukaiseen kuntoutukseen. Työkyvyttömyyden uhkaan tulee puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Usein kuntoutusmahdollisuuksia selvitetään jo sairauspäivärahakaudella ennen työkyvyttömyyseläkehakemuksen jättämistä. Lisäksi Kela on kehittänyt henkilökohtaiseen palveluun perustuvia toimintamalleja erityistä tukea tarvitseville asiakkaille.   Kuntoutusnäkökulman kehittäminen Kelan työkyvyttömyyseläkekäsittelyssä Kuntoutusnäkökulmaa Kelan työkyvyttömyyseläkekäsittelyssä lähdettiin kehittämään toimintatutkimuksellisessa kehittämistyössäni. Kehittämistyössä kartoitettiin Kelan työkyvyttömyyseläkkeiden käsittelijöiden käytössä olevia ja tulevaisuudessa tarvittavia toimintatapoja asiakkaiden ohjaamiseen ammatilliseen kuntoutukseen eläköitymisen sijaan. Tulosten perusteella kuntoutustarpeen selvittäminen Kelan työkyvyttömyyseläkekäsittelyssä painottuu tällä hetkellä vahvasti tietojärjestelmästä ja asiakirjoista saataviin tietoihin sekä asiantuntijalääkärin arvioon kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuudesta ja oikea-aikaisuudesta. Tulevaisuuden toimintatavoissa halutaan panostaa entistä enemmän asiakkaan oman aseman vahvistamiseen prosessissa, moniammatilliseen yhteistyöhön ja työntekijöiden osaamisen kehittämiseen.   Ratkaisu moniammatillisesta yhteistyöstä? Moniammatillista yhteistyötä kehittämällä päästään lähemmäksi asiakaslähtöisempää toimintatapaa, jossa myös asiakas itse pääsee paremmin osalliseksi prosessiin. Tämä vahvistaa asiakkaan omaa motivaatiota ja synnyttää luottamusta järjestelmää kohtaan. Moniammatillisella yhteistyöllä voidaan saada aikaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja, jotka ylittävät etuuksien väleihin syntyneitä raja-aitoja. Työtapa tukee myös työntekijöiden oman osaamisen kehittymistä, koska he voivat oppia yhdessä ja toisiltaan.  Entistä sujuvamman moniammatillisen yhteistyöhön kehittämiseen kannattaa siis panostaa tulevaisuudessa!   Heidi Järvinen, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)   Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Kuntoutusnäkökulman vahvistaminen Kelan työkyvyttömyyseläkekäsittelyssä”, joka on luettavissa Theseus-tietokannasta joulukuun alusta alkaen.

Lue lisää