Avainsana: Metropolia AMK
Moniammatillinen osaaminen koulutuksessa − sanahelinää vai todellisuutta?
Moniammatillinen toiminta on ollut pitkään puheenaiheena ja kehittämisen kohteena sosiaali- ja terveydenhuollossa. Teemaan palataan säännöllisin väliajoin. Nyt sote-uudistuksen myötä on se taas noussut esille. Lähdimme kehittämään opiskelijoiden harjoittelun osaksi moniammatillista toimintaa, niin että oman toiminnan yhteydessä opiskelijat kävivät moniammatillista keskustelua asiakkaan tilanteesta. Harjoittelu toteutettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun hyvinvointipalveluissa, Positiassa. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on jo parin viime vuosikymmenen ajan tuotu esille moniammatillisen työn tärkeyttä ja merkitystä, niin työn tekemisen kuin asiakkaiden sujuvan palveluprosessin näkökulmasta. Entinen kollegamme, VTT Kaarina Isoherranen teki aiheeseen liittyen väitöskirjan otsikolla Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä (2012). Saman kysymyksen voi varmasti esittää tänäkin päivänä, kun aihe ja sen vaikeus nousevat jatkuvasti esille. Moniammatillisessa yhteistyössä jokainen työntekijä tuo oman asiantuntijuutensa ja ammatillisen asemansa moniammatilliseen yhteistyöhön (Isoherranen ym. 2008). Keskeistä onkin, miten oma asiantuntijuus ja osaaminen tulevat yhteiseen käyttöön ja kaikkien hyväksi työskentelyssä, niin että asiakasymmärrystä syntyy kuntoutujan arkeen. Asiakasymmärryksessä on erityisen tärkeää se, että ymmärrämme asiakkaan omat tavoitteet sekä hänen elämäntilanteensa ja ympäristötekijät, jotka vaikuttavat asiakkaan elämässä. Osaamisella Soteen -hankkeen väliraportissa (2018) nostetaan myös esille, että uudet toiminta- ja palvelumuodot edellyttävät ammattilaisilta valmiuksia toimia monialaisissa tiimeissä. Tarvitaan osaamista, joka tuottaa uudenlaisia palvelukokonaisuuksia ja on vahvasti asiakaslähtöistä toimintaa. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -raportissa (2018) puolestaan sanoitetaan sekä monialaista yhteistoimintaa geneerisenä osaamistarpeena että vielä ehkä vaativampaa yhteistoiminnallista muutososaamista. Oppimisen muutoksesta Oppiminen on nykyisin osa niin työntekoa kuin koulutusta, mikä tarkoittaa sitä, että tarvitaan työskentely- ja toimintatapoja, jotka edistävät oppimista (Otala 2018). Tällaisen toimintamallin on hyvä syntyä jo osana koulutusta. Moniammatillisen osaamisen rakentuminen onkin yksi koulutuksen keskeisiä haasteita vahvan substanssiosaamisen rinnalle. Oppimisen muuttuessa ketteräksi tarvitaan sellaisia toimintaympäristöjä, jotka tukevat yksilöllistä ja yhdessä oppimista. Sosiaali- ja terveysalan eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä tarvitaan entistä enemmän asiakkaiden terveysongelmien ja kuntoutustarpeiden monimutkaistuessa. Ammattilaiselta vaaditaan oman alansa asiantuntijuuden lisäksi kykyä ja osaamista toimia osana asiantuntijaverkostoa. Tällaista tiimipohjaista ja yhteisöllistä asiantuntijatyötä kutsutaan terveydenhuollossa moniammatilliseksi yhteistyöksi. Tiimityötaitojen kehittyminen edellyttää niiden harjoittelemista siinä, missä muukin kliininen osaaminen. Moniammatillinen harjoittelu osana korkeakouluopintoja voi olla yksi tällainen ympäristö osana ammatillisen asiantuntijuuden kehittymistä. Moniammatillisen harjoittelun on todettu olevan tehokas tapa edistää ja motivoida tulevien terveydenhuollon ammattilaisten moniammatillista yhteistyötä (Isoherranen 2012; Salminen & Saaranen 2018). Opiskelijat harjoittelemassa moniammatillista toimintaa Metropolian hyvinvointipalvelupiste Positiassa toteutettiin syksyn 2018 aikana moniammatillisen harjoittelun pilotti, jonka tavoitteena oli kehittää Positian moniammatillista toimintamallia sekä asiakkaan kokonaisvaltaista toimintakyvyn edistämisen osaamista. Pilottiin osallistui 15 opiskelijaa fysioterapian, jalkaterapian ja osteopatian tutkinto-ohjelmista. Opiskelijat toimivat moniammatillisissa pienryhmissä, joista jokaiselle oli vastuullaan yksi Positian asiakas. Yhteistoiminnassa asiakkaan kanssa pienryhmät kartoittivat asiakkaan kokemia toimintakyvyn haasteita sekä tavoitteita toimintakyvyn suhteen. Tämän pohjalta opiskelijat loivat yhdessä asiakkaan kanssa suunnitelman siitä, millaisia Positian tarjoamia moniammatillisia palveluita voitaisiin hyödyntää asiakkaan toimintakyvyn tukemisessa. Pilotissa asiakkaan saama palvelu monipuolistui ja rikastui yhteisen työskentelyn seurauksena, kun työskentelyyn tuli mukaan laajempaa osaamista toimintakyvystä. Opiskelijat osallistuivat yhdessä asiakkaan kanssa kliinisen päättelyn prosessiin, niin että kokonaiskuvaa asiakkaan tilanteesta rakannettiin moniammatillisesti ja yhdessä. Samalla opiskelijat testasivat myös omaa ajatteluaan suhteessa ryhmän muihin jäseniin. Kokemukset pilotista olivat pääosin positiivisia niin opiskelijoiden kuin harjoittelun ohjaajienkin mielestä. Opiskelijat nostivat esiin positiivisena oppimiskokemuksena sen, että moniammatillisen harjoittelun pilotti ohjasi tekemään yhteistä pohdintaa eri ammattiryhmien välillä, jonka myötä jokaisen ammattiryhmän arvo kuntoutusprosessissa tuli esiin. Myös eri ammattiryhmien toimintatapojen seuraaminen koettiin myönteiseksi ja keskustelua herättäväksi asiaksi. Opiskelijat kokivat saaneensa uudenlaista osaamista, kun näkivät toistensa työtä esimerkiksi asiakkaan liikkumisen arviointiin liittyen. Pilotista saatu palaute kiteytyi hienosti seuraavissa opiskelijakommenteissa: Mitä paremmin osteopaatit, fysioterapeutit ja jalkaterapeutit tietävät ja tuntevat toistensa osaamisalueet ja vahvuudet, sitä paremmin osataan käyttää jokaisen koulutuslinjan vahvuudet asiakkaan hyödyksi. Kaikilla pilotointiin osallistuvilla opiskelijaryhmillä on paljon sellaista tietoa ja annettavaa osaamista, joka voi helposti jäädä toisilta ryhmiltä pimentoon, jos yhteistä harjoitteluaikaa tai yhteisiä asiakkaita ei ole. Kaiken kaikkiaan jaetun asiantuntijuuden hyödyntäminen ja toisilta ammateilta oppiminen koettiin hyödyllisiksi ja osaamista edistäväksi tekijöiksi. Aiemmissa tutkimuksissa onkin todettu, että opiskelijoiden ryhmätyötaidot paranevat ja he oppivat paremmin ymmärtämään asiakkaan kokonaisvaltaisen hoidon merkitystä moniammatillisen opetusyhteistyön kautta (Salminen & Saaranen 2018). Haastetta tulevaan Toki kehitettävääkin löytyy. Keskeisimmäksi haasteeksi pilotissa nousivat aikataululliset seikat. Moniammatillisen toiminnan laadukas toteutuminen vaatii, että kaikilla toimijoilla on tasapuoliset mahdollisuudet osallistua toimintaan. Tutkintojen eri mittaiset ja eri aikoina toteutuvat harjoittelujaksot asettavat tälle potentiaalisen esteen. Opetussuunnitelmien rakenteen, sisältöjen ja ajoitusten kautta on mahdollista kehittää sekä moniammatillisen toimintaan liittyvää osaamista että taata edellytykset moniammatillisen toiminnan toteutumiselle. Asiaa onkin tärkeää ja hyödyllistä tarkastella osana opetussuunnitelmien kehitystyötä. OSKU - osaamista kuntoutukseen -hankkeen sivuilla on tarjolla lisätietoa. Kirjoittajat: Johanna Holvikivi toimii kehityspäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä. Pekka Anttila toimii jalkaterapian tutkintovastaavana ja Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä. Lähteet: Isoherranen, Kaarina 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta. Isoherranen, Kaarina & Leena Rekola & Raija Nurminen 2008. Enemmän yhdessä − moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. Kangasniemi, Mari & Hipp, Kirsi & Häggman-Laitila, Arja & Kallio, Hanna & Karki, Suyen & Kinnunen, Pirjo & Pietilä Anna-Maija & Saarnio, Reetta & Viinamäki, Leena & Voutilainen, Ari & Walden, Anne 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Saatavana osoitteessa: http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sote-osaamisen-optimoinnilla-vaikuttavaa-ja-asiakaslahtoista-palvelua. Osaamisella Soteen -hanke. OKM 28.3.2018. Väliraportti. Otala, Leenamaija 2018. Ketterä oppiminen. Helsingin Kauppakamari. Saaranen, Terhi & Koivula, Meeri & Heidi Ruotsalainen & Carola Wärnå-Furu & Salminen, Leena (toim.) 2018: Terveysalan opettajan käsikirja. Helsinki: Tietosanoma.
Sosiaali- ja terveysalan ammattilainen − satsaa viestintään!
Marianne Roivas, FT, työskentelee suomen kielen ja viestinnän lehtorina Metropolia AMK:n hyvinvointialojen tutkinto-ohjelmissa. Millainen on työympäristösi viestintämaisema? Onko se positiivinen ja keskusteleva vai jotain muuta? Kohdataanko kollegat ja asiakkaat avoimessa, kannustavassa ja arvostavassa vuorovaikutuksessa? Liikkuuko tieto tarkoituksenmukaisesti? Onko palautteen antaminen ja vastaanottaminen helppoa? Viestintä on nivoutunut työelämässä kaikkeen toimintaan niin tiukasti, että välillä on vaikea rajata, mistä oikein puhutaan, kun puhutaan viestinnästä. Viestintä on yleiskäsite, joka kattaa monen sorttista toimintaa arkisista huomenen toivotuksista aina organisaation korkealentoisiin strategioihin. Viestintä voi olla yhteyden luomista, tiedonhankintaa ja tiedonvälitystä, opastamista ja ohjaamista, itsensä ilmaisemista, asenteisiin vaikuttamista, joskus vain yhteyden pitämistä auki. Mikä on viestintää? Ihmisolentoina me viestimme koko ajan, niin suunnitellusti kuin spontaanisti, sanallisesti kuin sanattomasti. Mikään läpihuutojuttu onnistunut viestintä ei kuitenkaan ole. Juuri viestinnän käsitteen kaiken kattavuus hämärtää usein tilannetta. Jos työpaikalla esimerkiksi on pulmia, tyytymättömyys niiden vuoksi purkautuu usein tyytymättömyytenä viestintään, vaikka kipukohtia olisi muuallakin. Oman lisänsä keitokseen tuo, että erityisesti termejä ”viestintä” ja ”vuorovaikutus” käytetään välillä synonyymisesti, välillä taas erillään. Mikä on viestintää, mikä vuorovaikutusta, mikä kumpaakin? Kaiken kukkuraksi viestinnän professori Osmo A. Wiion (1928−2013) klassisen hokeman mukaan viestintä ”epäonnistuu yleensä, paitsi sattumalta”. Tosiasia tietysti on, että emme voi elää ja tehdä työtämme Wiion prinsiipin mukaisesti. Meidän on luotettava siihen, että pystymme toimimaan työelämässä ja sen viestinnässä kuin järjelliset olennot: asettamaan tavoitteita, sopimaan asioista ja merkityksistä, valitsemaan viesteillemme sopivia tyylejä, tapoja ja kanavia. Subjektiivinen ja objektiivinen näkökulma Duodecim-aikakauskirjassa oli äskettäin mielenkiintoista keskustelua viestinnästä potilas−lääkäri-kohtaamisissa. Harry Köhler, Päivi Rautava ja Ville Vuorinen (2017) käsittelivät artikkelissaan sosiaali- ja terveysalan viestintää vaikuttavuuden näkökulmasta. Heidän mukaansa lääkärien ja potilaiden kohtaamisissa viestinnän tavoitteena on luoda osapuolten välille hyvä yhteys ja edellytykset molemminpuoliselle tietojen vaihdolle. Lisäksi tavoitteena on osallistaa asiakas hoitoa koskevaan päätöksentekoon. Tapa, jolla sosiaali- ja terveysalan ammattilainen kommunikoi, vaikuttaa asiakkaiden kokemaan luottamuksen ja hallinnan tunteeseen. Ammattilaisen ja asiakkaan välistä keskinäisviestintää voidaan arvioida subjektiivisesta ja objektiivisesta näkökulmasta. Viestinnän subjektiivinen laatu tarkoittaa asiakkaan kokemusta hoidosta ja palvelusta. Objektiivinen laatu puolestaan tarkoittaa viestinnän vaikutusta hoitoon ja kuntoutumiseen. Nämä tasot voivat limittyä keskenään, mutta ne on hyödyllistä tunnistaa erillään, jotta niihin voi kiinnittää huomiota. Onnistunut viestintä tarkoittaa yhdelle eri asioita kuin toiselle. Tyytyväisyys viestintään ei välttämättä suoraan kerro hoidon tuloksekkuudesta tai turvallisuudesta, Köhler, Rautava ja Vuorinen (2017) muistuttivat. Jos viestintää halutaan arvioida objektiivisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden laatutekijänä, tulisikin tarkkaan määritellä hyvällä viestinnällä tavoiteltava hyöty sekä arvioinnin kriteerit ja keinot. Köhlerin ym. (2017) artikkeliin liittyvässä kommenttipuheenvuorossa Maria Hagnäs, Markku Timonen, Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi ja Ritva Vatjus (2017) korostivat erityisesti ammattilaisen ja asiakkaan suhteen yhteistoiminnallisuutta. Ammattilaisen on autettava asiakasta ilmaisemaan itseään tavalla, joka parantaa tämän itsehavainnointia ja toimijuuden edellytyksiä. Aika ja resurssit ovat tunnetusti usein kovin rajallisia, mutta onnistunut viestintä on yhteistoiminnan työväline. Arvioi omaa viestintääsi, asetu asiakkaan rooliin Sosiaali- ja terveysalan työtä tehdään viestinnän avulla. Viestintätaidot eivät ole valinnainen tai vapaaehtoinen osuus sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen osaamisessa, vaan ne ovat ammatillista ydinosaamista. Kuntoutusalojen viestinnässä ihanteita ovat oman ymmärrykseni mukaan ainakin seuraavat: selkeys tavoitteellisuus vastuullisuus ja kaksisuuntaisuus (ks. lisää Roivas & Karjalainen 2013) ja vastavuoroisuus (ks. lisää Harra 2014). Tällainen laatusanojen luetteleminen on suhteellisen vaivatonta. Mutta miten hyvin osaamme arvioida sitä, onko oma tai työtoverimme viestintä onnistunut laatusanojen mukaisesti? Useimmilla meistä on vankka usko omaan tulkintataitoomme, kun esimerkiksi pyrimme ymmärtämään kanssaihmistemme sanatonta viestintää. Monesti tulkintamme osuvat kyllä kohdalleen, mutta ajoittain Wiion laki pitää kutinsa ja joudumme puolin ja toisin korjailemaan väärinkäsitysten jättämiä jälkiä. Kuten tunnettua, väärinkäsityksiä tapahtuu jo lähisuhteissa − vaikka niissä jos missä voisi kuvitella, että viestinnän osapuolet suunnistavat samojen merkkijärjestelmien ja tulkintakehysten mukaan. Omien ammatillisten viestintätaitojensa tarkkailemiseksi voikin olla sangen hyödyllistä muistella omia kokemuksia sote-palveluista niiden kuluttajana. Millaisia viestintätilanteita olet itse kohdannut sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaana? Sote-alan viestintätilanteissa on usein epäsymmetriaa ammattilaisen ja asiakkaan välillä: osapuolten tiedolliset ja usein kielellisetkin taidot ja lähtökohdat poikkeavat toisistaan (ks. tästä Leskelä & Lindholm 2012). Tekee hyvää miettiä, millaisia onnistuneita ja vähemmän onnistuneita tilanteita on osunut omalle kohdalle. Millaisista tekijöistä onnistunut ammatillinen viestintä todella koostuu? Moniammatillisia onnistumisia Ammattilaisen ja asiakkaan kohtaaminen on yksi osa sosiaali- ja terveysalojen viestintää. Viestintää on jatkuvasti myös työyhteisön sisällä ja erilaisissa verkostoissa. Minulle on jäänyt mieleen erään Metropolia Ammattikorkeakoulun kollegani lausahdus, jonka mukaan ”toimintaterapeutin tärkein viestintätaito on moniammatillinen argumentointi”. Hän puhui yhden kuntoutusalan ammattikunnan näkökulmasta, mutta uskoisin, että muidenkin alojen edustajat voivat pitkälti allekirjoittaa tämän. Moniammatillisuus voi toteutua organisaation sisällä tai sen ulkopuolella niin, että mitä erilaisemmat ammattiryhmät työskentelevät yhteisen kohteen parissa. Näissä tilanteissa mukana on paitsi erilaisia persoonallisuuksia ja viestintätyylejä, myös erilaisia ammatti-identiteettejä, tavoitteita, arvoja ja asenteita. On myös hierarkioita, joskus ennakkoluulojakin. Moniammatillisen viestinnän onnistumisen ytimessä ovat ratkaisuhalukkuus ja riittävälle tasolle rakennettu yhteinen ymmärrys keskeisistä asioista ja terminologiasta. On huolellisesti käytävä läpi olennaiset kysymykset: Mikä on viestintätilanteen tarkoitus ja tavoite? Miten saan oman viestini tarkoituksenmukaisesti esille? Haluanko todella kuulla ja aidosti ymmärtää, mitä sanottavaa toisella on? Myös jatkuvan rakentavan palautteen kulttuuri tekisi terää suomalaisessa työelämässä, kuten Ahonen ja Lohtaja-Ahonen (2011) ovat visioineet. Perinteisesti palautteesta on jopa ajateltu, että ”kaikki on hyvin, kun ei kuulu mitään”. On korkea aika siirtyä tästä ajattelusta eteenpäin. Tuloksekas palautekulttuuri perustuu selkeisiin pelisääntöihin, keskinäiseen kunnioitukseen, aitoon kehittymisenhaluun ja tahtoon saada kaikki työyhteisön jäsenet onnistumaan. Palautekulttuurin kehittämisestä voidaan edetä yhteiskehittelyyn, jossa asiakkaat ja ammattilaiset rakentavat asiakkaiden tarpeen mukaisia palveluita yhdessä kehittäjäkumppanuudessa (ks. lisää esim. Sipari & Mäkinen & Paalasmaa [toim.] 2014). Lähteet Ahonen, Risto & Lohtaja-Ahonen, Sirke 2011. Palaute kuuluu kaikille. Helsinki: Infor. Hagnäs, Maria & Timonen, Markku & Keinänen-Kiukaanniemi, Sirkka & Vatjus, Ritva 2017. Viestintää vai vuorovaikutusta? Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 133 (15), 1424. Saatavana osoitteessa: https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2017/15/duo13821. Luettu 5.6.208. Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta: asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Acta electronica Universitatis Lapponiensis. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-772-8. Luettu 13.6.2018. Köhler, Harry & Rautava, Päivi & Vuorinen, Ville 2017. Hoitava viestintä − lääkärin ja potilaan keskinäisviestinnän vaikuttavuus. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 133 (8), 735−741. Saatavana osoitteessa: http://www.duodecimlehti.fi/duo13677. Luettu 5.6.2018. Leskelä, Leealaura & Lindholm, Camilla 2012. Haavoittuva keskustelu. Keskusteluanalyyttisiä tutkimuksia kielellisesti epäsymmetrisestä vuorovaikutuksesta. Kehitysvammaliiton tutkimuksia 6. Helsinki: Kehitysvammaliitto. Roivas, Marianne & Karjalainen, Anna Liisa 2013. Sosiaali- ja terveysalan viestintä. Helsinki: Edita. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.) 2014. Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/AATOS/PDF/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi.pdf. Luettu 13.6.2018.
Läheisen ohjaus terapiatyössä
Kirjoittajat: Salla Sipari, Metropolia amk Nea Vänskä, Metropolia amk Mira Lönnqvist, Metropolia amk Kuntoutujien läheiset ovat korvaamaton voimavara tuloksellisen ja kuntoutujan arkeen nivoutuvan kuntoutumisen rakentamisessa. Millaisia hyviä toimintatapoja läheisen ohjaukselle terapiatyössä on löydettävissä kirjallisuudesta ja mitä aiheesta kertovat kuntoutujien läheiset tai ammattilaiset? Tätä selvitimme Läheisen ohjaus terapiatyössä -projektissa, joka toteutui Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Kelan yhteistyönä keväällä 2018. Projektin tuloksena syntyi hyvä käytäntö läheisen ohjaukseen terapiatyössä (kuvio 1). Se rakentui kolmen ydintekijän kautta, jotka ovat oppiva yhteistoiminta, voimaannuttava prosessi ja toimiva arki. Hyvä käytäntö sisältää arvoja, periaatteita ja toimintatapoja, joita ammattilaiset voivat tilannekohtaisesti soveltaa omassa työssään. Hyvä käytäntö esiteltiin 14.5 webinaarissa, johon ilmoittautui 700 osallistujaa. Webinaari ja muu koulutusmateriaali on katsottavissa Kelan sivuilla (http://www.kela.fi/tilaisuudet-palveluntuottajille) 14.5.2020 asti. Kuvio 1. Läheisen hyvä ohjauskäytäntö terapiatyössä. Läheisen hyvä ohjauskäytäntö terapiatyössä kehitettiin mukaillen näyttöön perustuvaa käytäntöä perustuen kirjallisuushakuihin ja kuntoutuksen ammattilaisten (21 haastattelua) ja kuntoutujien läheisten (7 haastattelua) kanssa rakennettuun asiantuntijuuteen. Läheisellä ymmärretään tässä projektissa kuntoutujan arjessa merkityksellistä henkilöä kuten lapsen vanhempi, kuntoutujan puoliso, avustaja tai muu toimija. Kirjallisuushaku osoitti, ettei läheisten aktiivinen rooli kuntoutuksessa ole itsestään selvää ja lähiympäristön voimavaroja ja asiantuntemusta ei vielä aina riittävästi huomioida kuntoutumisen rakentamisessa. Läheisten merkitys kuntoutujan toimintakyvyn vahvistumiselle on kuitenkin tunnistettu useissa tutkimuksissa ja enenevissä määrin kansainvälisesti kehitetään käytänteitä, joissa läheinen osallistuu aktiivisena toimijana kuntoutuksen moniasiantuntijaisen tiimiin (Foster ym. 2012). Hyviä ohjauskäytänteitä on tutkittu ja kehitetty eniten lasten kuntoutuksessa (esim. Rush ym. 2003; Baldwin ym. 2013), joka on pitkään perustunut perhelähtöisyyteen ja lapsen arjessa merkityksellisen toiminnan tukemiseen yhteistoiminnassa (Sipari ym. 2017). Yhteistoimintaprosessin rakentaminen vaatii terapeutilta osaamista rakentaa vastavuoroista suhdetta paitsi kuntoutujan niin myös läheisen kanssa. Yhteistoimintaprosessin alussa ohjaussuhteen rakentamiseen tulee varata aikaa, jotta läheisellä on aikaa ennakoida ja valmistautua ohjausprosessiin osallistumista ja sitoutumista sekä mm. hahmottaa omaa rooliaan ohjauksen kokonaisuudessa. Kumppanuuden rakentumista on mahdollista tukea jo kuntoutussuunnitelmavaiheessa ja lähettävän tahon terapeutilla / työryhmällä voikin olla tärkeä rooli vastavuoroisen suhteen rakentamisessa. Pääsääntöisesti läheisen ohjauksessa on kyse kuntoutujan kuntoutumisesta, jossa läheinen on mukana auttamassa ja mahdollistamassa kuntoutujan toimintakyvyn vahvistumista arjessa yksilöllisen tavoitteiden suunnassa. Tällöin ohjaus on usean henkilön yhteistoimintaa, jossa opitaan toinen toisiltaan ja yhdessä. Joskus voi kuitenkin ilmetä tarve läheisen ja terapeutin kahdenkeskiseen kohtaamiseen ja tälle on varattava oma aikansa terapiassa. Läheisen ohjaus ei ole erillinen oma prosessinsa kuntoutusprosessista, vaan oppiva yhteistoiminta rakentuu osana sitä (kuvio 2). Kuvio 2. Yhteistoimintaprosessi rakentuu osana kuntoutusprosessia. Läheisten asiantuntijuus kuntoutujan arjesta ja kuntoutujalle merkityksellistä toimintaa arjessa rajoittavista ja mahdollistavista tekijöistä on usein korvaamatonta. Kun terapiatyössä onnistutaan valjastamaan kuntoutujan läheiset auttamaan yksilöllisten kuntoutumisen tavoitteiden saavuttamisessa kuntoutujan arjessa, niin saamme valtavan potentiaalin ja lisäarvon käyttöön ja siten kuntoutuksen tuloksellisuutta lisättyä merkittävästi. Kyseessä on kumppanuuteen perustuva ”power with” eli yhteisen voimaantumisen -malli, joka perustuu yhteiseen tavoitteeseen ja siihen, että tuotetaan uusia verkostoista nousevia voimavaroja. Kuntoutumisesta yksilön ja ympäristön välisenä muutoksena muodostuu parhaimmillaan voimauttava prosessi. Läheisen näkökulmasta ohjauksen tulisi olla matalakynnyksistä, joustavaa ja jatkua koko kuntoutusprosessin ajan. Merkittävää on, että ohjaus vastaa arjessa ilmeneviin ja muuntuviin tarpeisiin. Kuntoutujien läheiset kokivat haastatteluissa tärkeäksi, että terapeutin kanssa oli mahdollista jakaa erilaisia arjen asioita, luottaa ja keskustella vaikeistakin ja tunteita herättävistä aiheista. Läheiset arvostavat mahdollisuuksia kysyä, oppia yhdessä kokeilemalla sekä ratkaisuja etsimällä. Yhteisenä päämääränä on toimiva arki. ”Aluksi oli vaikea puhua asioista, mutta kun totuimme, opimme luottamaan, että te haluatte auttaa ja siitä oli paljon apua… Oli hyvä, että silloin teidän terapeuttien kanssa juteltiin ensin kaikista ongelmista, te teitte kuvia ja ohjasitte, miten niitä voidaan käyttää. Jos jokin ei toiminut, te paransitte kuvia sellaisiksi, että ne sopivat paremmin meidän tilanteeseen. Opimme ymmärtämään, miksi lapsi käyttäytyi sillä lailla… Opimme, miten voimme rauhoittaa poikaa, madaltamalla ääntä tai silittämällä häntä. Lapsen käyttäytyminen muuttui paljon.” (Erityistä tukea tarvitsevan lapsen äiti tulkin välityksellä) ”Kun lapsen tavoitteita voidaan harjoitella kotona, terapiassa sekä koulussa, on monta eri mahdollisuutta ja tilannetta tavoitteiden harjoittelemiseksi ja niiden viemiseksi eteenpäin.” (Erityisopettaja) Hyvä ohjaus on kuuntelevaa, läheisen asiantuntijuutta arvostavaa sekä voimavaralähtöistä. Ohjaus on arvokas osa terapiatyötä ja sen kirjaaminen on tärkeää kuntoutuksen kirjallisissa selosteissa, jotta voidaan dokumentoitava oppimista ja muutosta, joka kuntoutujan lähiympäristössä toteutuu. Läheiseltä onkin hyvä kysyä kokemuksia ohjauksesta, miten yhteistoiminta on hyödyttänyt, mitä muutosta toimintatavoissa ja asioissa arjessa on yhteisen toiminnan, oivallusten ja reflektion kautta tapahtunut. Yhteistoimintaa kehitetään eteenpäin hyödyntäen kaikkien toimijoiden asiantuntijuutta. Ohjausprosessi muotoutuu osana yksilöllistä kuntoutusprosessia ja siten onkin mahdotonta asettaa yleisiä suosituksia ohjauksen sopivasta määrästä tai kerroista, tilasta tai paikasta. Läheisen ja lähiympäristön ohjaus tulee olla suhteessa läheisen tarpeisiin ja voimavaroihin sekä kuntoutujan arjen ympäristössä tunnistettuihin toimintakykyä edistäviin ja rajoittaviin tekijöihin. Tarpeen mukaan läheisen ohjaus voisi toteutua vaikka jokaisella terapiatapaamisella osan ajasta sekä mahdollisuuksien mukaan hyödyntäen digivälineitä tai etäkuntoutuksen mahdollisuuksia. Tulevaisuudessa hyvä ohjaus voisikin olla sellaista, että läheinen voi mobiililaitteilla heti tarpeen tullen olla yhteydessä terapeuttiin ja päinvastoin. Dynaaminen, tarveperustainen ja nopeasti reagoiva ohjaus, minkä esimerkiksi digivälineet nykyään mahdollistavat, perustuu luottoon tilannesidonnaisesta ammatillisesta osaamisesta ja harkinnasta sekä toimijoiden väliseen keskustelevaan vuorovaikutukseen. Tällaisen toimintatavan edellytyksenä on kuntoutuksen järjestelmän ja rakenteiden muutos, mihin sote-uudistuksen kohdalla on nyt mahdollisuus. Koulutustiedustelut: salla.sipari@metropolia.fi Hyvän käytännön kehittäjäryhmä: Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia AMK Nea Vänskä, TtM, fysioterapeutti, lehtori, Metropolia AMK Mira Lönnqvist, toimintaterapeutti YAMK, lehtori, Metropolia AMK Elina Kärkölä, HuK, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Marja Liikanen, FM, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Tuula Tykkyläinen, FT, puheterapeutti, dosentti, Helsingin yliopisto Yhteistyössä Kelan kanssa: Eija Haapala, Etuus- ja lakiyksikkö, Osaamiskeskus, kuntoutusryhmä, suunnittelija Tiina Suomela-Markkanen, Vastaava asiantuntijalääkäri, Vakuutuslääketieteellinen yksikkö Lähteet: Baldwin et all. (2013) Solution-focused coaching in pediatric rehabiliation. Physical and occupational therapy in pediatrics 2013;33(4):467-483. Rush D, Shelden L. &Haft B. (2003). Coaching families and colleagues. A process for collaboration in natural settings. Infants and young children 2003;16(1):33-47. Foster ym. Encouraging family engagement in the rehabilitation process: a rehabilitation provider's development of support strategies for family members of people with traumatic brain injury. Disability & Rehabilitation; Nov2012; 34(22): 1855-1862. Harra T., 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa.Acta Universitatios Lapponiensis 288. Lapin Yliopisto, Rovaniemi. http://www.academia.edu/9179996/Terapeuttinen_yhteistoiminta._Asiakkaan_osallistumisen_mahdollistaminen_toimintaterapiassa Sipari, S., Vänskä, N & Pollari, K. 2017 Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Lapsen osallistumista ja toimijuutta tukevat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 5 / 2017, Kela. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550
Hyvää yötä − kartoitetaanko teillä unta osana toiminta- ja työkyvyn arviointia?
Kirjoittaja: Jennie Nyman, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, toimintaterapian tutkinto-ohjelma. Jennie työskentelee Iällä ei ole väliä -hankkeessa, jossa hän toimii tutkijana yhteistyössä ruotsalaisen Linköpingin yliopiston kanssa. Kun ihminen voi hyvin, hänen biologiset rytminsä ja hormonitoimintansa sekä ulkoinen valo−pimeä-rytmi tukevat hänen hyvää untaan. Aina näin ei kuitenkaan ole. Unen ja levon merkitys on viime aikoina noussut voimakkaasti esille tiedon lisääntymisen ja yhteiskunnassa tapahtuvien muutoksien myötä. Uniasiat ovat esillä mediassa melkein joka viikko, ja vuonna 2017 lääketieteen Nobelin saaneiden biologisen kellon tutkijoiden työ liittyi myös vahvasti uneen. Myös toimintaterapia-ala on hiljalleen alkanut kiinnostua unesta, vaikka alalla onkin pitkään kiinnitetty huomiota lähinnä ihmiselämän niin sanottuihin aktiivisiin osuuksiin. Itsestään selvää ei kuitenkaan ole, että toiminta- ja työkyvyn arvioinnin yhteydessä vielä kartoitettaisiin ihmisen riittävään uneen ja lepoon liittyviä asioita. Uni on yksilöllinen ja ihmiselle elintärkeä asia Ilman unta emme selviä hengissä. Unen tarkka merkitys elimistölle on vielä mysteeri, mutta sen verran tiedetään unesta jo, että pitkäaikainen unenpuute uhkaa terveyttämme vakavasti (Partinen & Huovinen 2007). Jos emme saa tarpeeksi unta, puolustusjärjestelmämme heikkenee ja riskit sairastua myös vakavampiin sairauksiin, kuten sydän ja verisuonitauteihin, diabetekseen ja aivoveritulppaan, kasvavat (Partinen ja Huovinen 2007). Unenpuute vaikuttaa myös suorituskykyymme kokonaisvaltaisesti; mieliala laskee, keskittymisvaikeudet lisääntyvät ja onnettomuusriski kasvaa (Partinen & Huovinen 2007). Uni edistää tarkkaavaisuutta ja oppimista (Partinen & Huovinen 2007), mikä on erityisen olennaista kuntoutuksessa olevien henkilöiden kohdalla. Unta voivat Partisen ja Huovisen (2007) mukaan häiritä mm. ahdistus, stressi, huolet, masennus, ihmissuhdeongelmat, ravintotottumukset, ylipaino, työnkuvan muutokset, kiire ja epäsäännölliset nukkumaanmenoajat (Partinen & Huovinen 2007). Monet näistä tekijöistä ovat osa työ- ja toimintakyvyn arviointiin osallistuvien asiakkaiden elämää. Unen tarve on yksilöllinen, mutta aikuiset ihmiset tarvitsevat keskimäärin 7−8 tuntia unta. On olemassa yksilöitä, jotka tarvitsevat huomattavasti vähemmän unta ja joille vain 4−5 tuntia unta saattaa riittää. Jotkut taas tarvitsevat yli 9 tuntia unta. Sanotaan myös, että unen laatu on tärkeämpi tai ainakin vähintään yhtä tärkeä asia kuin unen pituus. Huonolaatuinen uni voi olla rikkonaista ja katkeilevaa; unen laatua voivat heikentää esimerkiksi herääminen monta kertaa yön aikana ja vaikeudet nukahtaa uudestaan. Toisaalta hyvin nukkuvakin voi havahtua välillä hereille yön aikana. Tämä ei ole vaarallista, jos ihminen nukahtaa uudestaan muutaman minuutin sisällä. (Helvig ym 2016; Partinen & Huovinen 2007; Shneerson 2005.) Uni rakentuu erilaisista vaiheista, ns. univaiheista. Nukahtamisen jälkeen vaivutaan pinnalliseen, kevyeen univaiheeseen ja pikkuhiljaa syvempiin univaiheisiin sekä REM-uneen. Jokaisella univaiheella on oma, tärkeä tehtävänsä. REM-uni on esimerkiksi aivojen kannalta hyvin vilkasta aikaa, se liitetään unien näkemiseen, mustiin, oppimiseen ja mielen toimintoihin. Syvän unen aikana taas erittyy kasvuhormonia, jota aikuisena tarvitaan mm. aineenvaihdunnassa ja lihasvoiman keräämisessä. Univaiheet toistuvat yön aikana, ja yhteensä niitä on noin viisi. Mielenkiintoista on, että unen vaiheet myös jatkuvat päivän aikana. Tämä siis tarkoittaa sitä, että meillä on noin 1,5 tuntia kestäviä unijaksoja yöllä ja että ne jatkuvat päivän aikana ns. väsymisväleinä. Mitä pidempi aika unijaksosta on, sitä väsyneemmäksi tulemme. Näistä rytmeistä huolehtivat ihmisen erilaiset sisäiset biologiset rytmit (esim. sirkaadiset rytmit, homeostaattiset rytmit ja hormonitoiminta), ja niihin vaikuttavat myös ulkoiset rytmit, esimerkiksi valo−pimeä-rytmi. Lisäksi on hyvä muistaa, että jokaisella ihmisellä on omat henkilökohtaiset rytminsä, jotka säätelevät unta. On olemassa aamu- ja iltavirkkuja. Ihanteellisinta on, jos ihminen saa elää oman rytmin mukaista elämää. (Partinen & Huovinen 2007; Green & Wilson 2015; Shneerson 2005.) Unianalyysiteknologian hyödyntäminen osaksi työkyvyn arviointia? Ihmisen työ- ja toimintakykykyyn vaikuttaa siis olennaisesti hänen mahdollisuutensa nukkua ja palautua. Arviointiin osallistuva ihminen saattaa myös tarvita tukea päästäkseen kiinni mahdollisimman hyvään yöuneen. Työperäinen stressi on yksi tämän päivän suurimpia työelämän haasteita, joka haastaa myös yöunen (Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto 2017). Unen ja stressin arvioinnissa voidaan hyödyntää valmiita kyselyjä mutta myös teknologiaa. Tutkimusten mukaan onkin suositeltavaa hyödyntää sekä subjektiivista kokemustietoa että fysiologisiin reaktioihin perustuvaa objektiivista tietoa, jotta saataisiin mahdollisimman kattava kuva (Kompier 2005; Föhr ym. 2015). Nykyisin on tarjolla erilaisia aktiivisuusrannekkeita ja mobiiliapplikaatioita oman unen arviointiin. Nämä ovat kuitenkin vähemmän tutkittuja, eikä niitä sen vuoksi pidetä luotettavina. Luotettavampana pidetään unipolygrafiaa, johon kuuluu muun muassa aivosähkökäyrän (EEG) rekisteröintiä sekä leuanaluslihasten toiminnan, silmien liikkeiden, sydämen toiminnan sekä hengityksen seurantaa erilaisten kehoon kiinnitettävien laitteiden avulla. Laajat koko yön kestävät unipolygrafiat antavat paljon tietoa, ja niitä tehdään nykyisin muun muassa yliopistollisissa keskussairaaloissa ja unitutkimuksiin erikoistuneissa tutkimuskeskuksissa (Partinen & Huovinen 2007). Unipolygrafia on kuitenkin sekä kallis että monimutkainen ja siksi saatavilla ainoastaan erikoistapauksissa. Lisäksi se on useimmiten käytössä vain unilaboratoriossa, joissa uni voi häiriintyä paitsi laitteista, myös vieraasta ympäristöstä. Unen arviointiin tarvittaisiinkin edullisia, testattuja ja hyviksi havaittuja menetelmiä, joita olisi mahdollista käyttää omassa kodissa (Paalasmaa 2014; Nurmi ym. 2016). Valtakunnallisessa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Iällä ei ole väliä -koulutus- ja kehittämishankkeessa tavoitteena on pidentää työuria kaikissa ikäryhmissä. Hankkeessa toimintaterapian ja terveysteknologian näkökulmat yhdistyvät, kun Metropolia Ammattikorkeakoulun sovelletun elektroniikan tutkimus- ja kehitysyksikkö Electria ja toimintaterapian tutkinto-ohjelma tekevät yhteistyötä ja pilotoivat uutta unianalyysiteknologiaa stressin ja työterveyden tunnistamiseksi. Aiheesta tehdään tutkimusta yhteistyössä ruotsalaisen Linköpingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Toistaiseksi toimintaterapian omaa unitutkimusta on tehty vain hyvin vähän. On kuitenkin jo olemassa paljon yleistä tietoa esimerkiksi unihygieniasta, jota on mahdollista ja kannattaakin hyödyntää, kun arvioi ja edistää työ- ja toimintakykyä. Iällä ei ole väliä -hankkeen kotisivu: http://www.tyoika.fi/ Lisätietoja Metropolian hankeosuudesta on tarjolla seuraavassa blogikirjoituksessa: https://blogit.metropolia.fi/tikissa/2018/02/20/unen-laatu-ja-tyostressi-yhteydessa/ Tutustu myös artikkeliin, josta saat lisää hyödyllisiä lähteitä ja linkkejä: Nyman J. 2018. Kiinnostu unesta! Toimintaterapeuttilehti 1/2018, 6−10. Saatavana osoitteessa: https://www.theseus.fi/handle/10024/142338 Lähteet Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto 2017. Psykososiaaliset riskit ja stressi työssä. Saatavana osoitteessa: https://osha.europa.eu/fi/themes/psychosocial-risks-and-stress Föhr, T., Tolvanen, A., Myllymäki, T., Järvelä-Reijonen, E., Rantala, S., Korpela, R., Peuhkuri, K., Kolehmainen, M., Puttonen, S., Lappalainen, R., Rusko, H. & Kujala, U. M. 2015. Subjective stress, objective heart rate variability-based stress, and recovery on workdays among overweight and psychologically distressed individuals: a cross-sectional study. Journal of Occupational Medicine and Toxiology 2015, 10, 39. Green A & Wilson S. 2015. The reason of sleep: Sleep science. In Green, A. & Brown, C. (eds.) An occupational therapists guide to sleep and sleep problems. London and Philadelphia: Jessica Kingsley publishers. Helvig, A., Wade, S. & Hunter-Eades, L. 2016. Rest and the associated benefits in restorative sleep: a concept analysis. Journal of Advanced Nursing. January 2016, Vol. 72 (1), 62−72. Kompier, M. 2005. Assessing the psychosocial work environment − “subjective” versus “objective” measurement. Scandinavian Journal of Work, Environment & Health. 2005; 31. Suppl 6: 405−8. Nurmi, S., Saaresranta, T., Koivisto, T., Meriheinä, U. & Palva, L. 2016. Validation of an accelerometer based BCG method for sleep analysis. Aalto University publication series Science + Technology 7/2016. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-6842-8 Paalasmaa, J. 2014. Monitoring sleep with force sensor measurement. PhD dissertation, University of Helsinki, Finland. Partinen, M. & Huovinen, M. 2007. Terve uni. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö. Shneerson J. M. 2005. Sleep Medicine. A guide to sleep and its disorders. 2nd ed. Massachusetts: Blackwell Publishing.
Kuntoutusyrittäjä tienhaarassa
Kirjoittaja Ulla Vehkaperä, lehtori, Metropolia AMK. Ulla on mukana useissa yrittäjyyteen liittyvissä projekteissa ja opettaa toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa. Sosiaali- ja terveysalalla toimivan kuntoutusyrittäjän voi olla vaikea hahmottaa, missä hänen yrityksensä paikka on tulevaisuudessa. Monikaan ei varmasti ole ehtinyt tutustua alan tulevaisuutta koskeviin lukuisiin asiakirjoihin ja lakiluonnoksiin sekä osallistua verkostotapaamisiin. Jos yrittäjä on seurannut vain mediassa näkyviä suurimpia otsikoita, ei ihme, jos hän lopettaa yritystoiminnan ja siirtyy muihin tehtäviin. Vielä ei kuitenkaan kannatta luovuttaa. Toimintaympäristö muuttuu kaikilla Kaikki sosiaali- ja terveysalan toimijat ovat samassa tienhaarassa, eikä näkyviä liikennemerkkejä ole helppo tulkita. Viime syksynä Sosiaali- ja terveysalan toimialabarometri -julkaisussa (2017) nousi esille, että alan kehittämisen esteeksi koetaan kilpailutilanne ja kustannustaso. Toisaalta esteeksi koettiin myös toiminnan liiallinen säätely. Uusia muutoksia odotellessa moni yrittäjä on jättänyt kehittämättä palvelujaan. Yleiset megatrendit näkyvät myös sosiaali- ja terveysalalla. Digitalisaatio ja teknologiset ratkaisujen odotetaan tuovan helpotusta moneen asiaan. Me asiakkaat edellytämme yhä enemmän digitaalisia palveluja, jotta palvelut olisivat helpommin saavutettavissa. Näistä palveluista on jo hyvää kokemusta myös kuntoutuspalveluissa; erilaiset etäterapiat, chatit ja verkkokonsultoinnit nopeuttavat ja helpottavat asioiden hoitamista. Toisaalta odotamme myös, että voimme osallistua oman tai läheisen palvelun suunnitteluun, saamme yksilöllistä ja asiantuntevaa palvelua sekä koemme aitoja kohtaamisia. Emme enää tyydy liukuhihnamaiseen toimintaan. Toimialojen rajoja ylittäviä yllättäviä ratkaisuja syntyy, eikä asioita haluta tehdä niin kuin ennen. Hämmentävää on, kun posti alkaakin hoitaa kotipalvelua ja pankki tarjoaa terveyspalveluja. Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristön muutoksia kuvaa erittäin hyvin Työ- ja elinkeinoministeriön tuore julkaisu ”Pienten ja keskisuurten yritysten liiketoimintamahdollisuudet sosiaali- ja terveysalalla” (2018). Tarjouskilpailut jäävät historiaan Kuntoutusyrittäjän toimintaympäristössä ei ole muutamaan vuosikymmeneen kohdistunut näin isoja muutospaineita kuin nyt. Tällä hetkellä lakisääteisiä kuntoutuspalveluja järjestetään lähettävän tahon ja kuntoutusyrittäjän hankintakilpailujen ja puitejärjestelyjen sekä palveluseteleiden kautta. Tarjouskilpailu on aina ollut stressaava ja työläs prosessi kuntoutusyrittäjälle, mutta toisaalta puitesopimus on taannut jonkinlaisen työrauhan yleensä neljäksi vuodeksi. Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden kilpailutus on nyt meneillään, ja se toteutetaan näillä näkymin tällä tavoin viimeisiä kertoja. Tässäkin kilpailutuksessa on nähtävissä kovenevaa kilpailua. Tarjoukset pisteytetään tällä kertaa niin, että hinnasta tulee 80 % ja laatuasioista vain 20 %. Edellisellä kierroksella suhdeluku oli 50 % ja 50 %. Lisäksi mikroyrittäjänkin tulisi varautua kohtalaisen suuriin asiakasmääriin, mikä voi tuoda haasteita. Uuden soten myötä valinnanvapauteen liittyvien palveluiden osalta prosessi muuttuu ja näiltä osin tarjouskilpailutukset jäävät historiaan. Jatkossa listaudutaan erilaisille palveluntarjoajien listoille, jota kautta asiakkaat löytäisivät palvelut. Epäselvää on, kuka ylläpitää näitä listoja ja miten listoille pääsee. Kilpailu muuttuu, kun asiakas valitsee Jos valinnanvapauslait hyväksytään kesällä, koskisi asiakassetelikäytäntö mm. lääkinnällistä ja sosiaalista kuntoutusta, työvalmennusta, asumispalvelua, kotihoitoa ja kotipalvelua. Osassa näissä palveluissa on jo käytössä palveluseteli eikä muutos tältä osin ole niissä niin radikaali, paitsi sen osalta, että tulevan asiakassetelin hinta on maakunnan määrittelemä, palvelukohtainen ja sama kaikille yrittäjille. Yrittäjä toki voi tarjota asiakkaalle itse maksettavia lisäpalveluja. Suurimmat muutokset kohdistuvat nimenomaan julkisen sektorin maksamiin palveluihin. Toisaalta murros tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia. Erityisesti uusille, monialaisille ja innovatiivisille hyvinvointipalveluille tulee olemaan kysyntää. Sen osoittavat jo lisääntyvät fyysiseen ja henkiseen toimintakykyyn liittyvät valmennukset, jotka asiakkaat maksavat itse. Näille markkinoille kannattaisi kuntoutusyrittäjien tarjota asiantuntemustaan. Valmistautuminen kannattaa Kuntoutusyrittäjille on edelleen tarvetta, mutta samalla tavalla ei toimintaa pysty jatkamaan. Asia tuli selväksi huhtikuussa pidetyssä Pienten ja suurten yritysten liiketoimintamahdollisuudet sote-alalla -raportin (2018) julkaisutilaisuudessa. Vaikka eduskunta ei kesällä hyväksyisikään maakuntauudistukseen, sote-uudistukeen ja valinnanvapauteen liittyviä lakiuudistuksia, joka tapauksessa kannattaa tehdä suunnitelmia seuraaviin asioihin: Digitaalisia ratkaisuja ja investointeja on tehtävä, eikä siltä mikään yritys välty. Konkreettisena haasteena on esim. sähköinen potilastiedon arkisto, Kanta. Siihen liittyminen on tulevaisuudessa edellytys toimimiselle julkisen sektorin kumppanina. Toisaalta tätä kautta voi samalla muuttaa digitaaliseksi muutkin yrityksen prosessit, esim. taloushallinnon, ajanvarausjärjestelmät ja erilaiset raportoinnit. Digitaalisuus ja teknologiset ratkaisut mahdollistavat myös uudenlaisia kuntoutuspalveluja. Liiketoimintavalmius tulisi nyt laittaa kuntoon. Konkreettisesti tämä tarkoittaa oman yrityksen palveluprosessien selkeää kuvaamista, niin että myös ei-asiantuntijat ymmärtävät, mitä palveluja yritys tarjoaa. Asiakaskokemukseen ja asioihin, joita asiakkaat arvostavat, kannattaa kiinnittää huomiota. Viestintään ja markkinointiin joutuu panostamaan aivan eri tavoin. Kuntoutusyrittäjänkin pitää miettiä, missä ja miten yritys näkyy sosiaalisessa mediassa ja miten asiakas yrityksen löytää. Toimivat ja vakuuttavat kotisivut ovat edellytys hyvälle liiketoiminnalle. Verkostoituminen on edellytys löytää oma paikkansa ja uusia yhteistyökumppaneita. Erilaisia kumppanuusmalleja on monia. Näyttäisi siltä, että isompien ja monialaisten palvelukokonaisuuksien tarjoaminen olisi järkevää ja asiakasystävällistä. Kuntoutusyrittäjien olisi mahdollista tarjota yhdessä palveluja osuuskunnan tai yhteisen brändin kautta, jolloin jokainen säilyttäisi oman yrittäjästatuksen. Nyt kannattaisi kuntoutusyrittäjän myös kääntää katse mahdollisiin sote-keskusten perustajiin. Tai miksi ei kuntoutusyrittäjä voisi olla mukana perustamassa sellaista? Ulla Vehkaperä, projektipäällikkö, Hyvinvointiyritykset kiertoon -hanke TERVETULOA VERKOSTOITUMAAN! Soteuttamo: Kuka kumppaniksi uuteen soteen? ke 30.5.2018 klo 12−16 Vanha Viertotie. Maakunta- ja sote-uudistus aiheuttavat toteutuessaan muutoksia toimijoiden rooleihin ja tehtäviin. Kuka ostaa, maksaa ja tuottaa erilaiset terveys- ja hyvinvointipalvelut? Tilaisuudessa Uusimaa2019-muutosjohtaja Timo Aronkytö kertoo, miten sote-uudistus etenee ja miten palvelukenttä on muotoutumassa. Tutustumme mm. Kalastaman terveys- ja hyvinvointikeskuksen kehittämiseen ja kumppanuusverkostoihin. Perehdymme TEM:n tuoreeseen raporttiin pk-sektorin liiketoimintaedellytyksistä ja mietimme, miten verkostoja kannattaa rakentaa. Kuulemme myös esimerkkejä erilaisista kumppanuusmalleista. Tässä kolmannessa Metropolian ja Sitran järjestämässä Soteuttamossa käytämme totuttuun tapaan osallistujien kesken Brella-verkostotyökalua. Ohjelma ja ilmoittautumislinkki www.hyvinvointiyritys.com/tilaisuudet. Tilaisuuteen järjestetään etäyhteys, joka edellyttää myös ilmoittautumista Lähteet: Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden kilpailutus Sosiaali- ja terveysalan toimialaraportti Sosiaali- ja terveysalan pk-toimialabarometri Pienten ja suurten yritysten liiketoimintamahdollisuudet sosiaali- ja terveysalalla Megatrendit, Sitra
Myötäeläminen menestystekijänä tulevaisuuden kuntoutusosaamisessa
Kirjoittajat: Nea Vänskä, lehtori, Metropolia AMK Salla Sipari, yliopettaja Metropolia AMK Mitä on hyvinvointi tulevaisuuden työssä? Miten uudistuvaan osaamistarpeeseen vastataan kuntoutuksessa? Metropoliassa kokoontui 8.3.2018 Hyvinvointi tulevaisuuden työssä - Kuntoutumisosaamisen seminaarissa auditorion täydeltä kuntoutuksen alan asiantuntijoita, tutkijoita ja kehittäjiä pohtimaan ja kehittämään näitä teemoja. Erinomaiset esitykset avasivat näkymiä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristön moninaisiin muutoksiin, toimintatapojen uudistamisen mahdollisuuksiin ja haasteisiin (ohjelma linkkinä: ). Miina Sillapää säätiön toimitusjohtaja Eija Sorvari avasi kuntoutuksen uudistamiskomitean keskeisimpiä asioita. Hän totesi, että asiakkaiden monista erillisistä suunnitelmista tulisi edetä yhteen kattavaan asiakassuunnitelmaan. Tässä kuntoutus nivoutuu osaksi kokonaisuutta asiakkaan työ- ja toimintakyvyn vahvistamiseksi arjessa. "Suomi on yksi maailman nopeimmin vanhenevista väestöistä" totesi terveydenhuollon erikoislääkäri Teppo Heikkilä. Heikkilä painotti, että työn ja osaamisen muutostarpeissa korostuu työ- ja toimintakyvyn kuntoutusosaaminen yhtenä keskeisenä alueena. Hän haastoi toimintatapojen kehittämiseen esimerkiksi jakamalla tehtäviä joustavammin eri ammattihenkilöille. Tällaisia joustavia ja innovatiivisia ratkaisuja esitteli toimitusjohtaja Timo Lappi Heltti oy:sta. Näitä olivat muun muassa etäohjauksella tapahtuva terveyden edistäminen ja/tai sairauden hoito, pallomeriorganisaatio ja neuvonpito. Lappi kehotti konkretisoimaan organisaation arvot ja hyödyntämään niitä peilinä toiminnan suuntaamiseksi arjessa. Hän kuvasi, että "hyvä toimitusjohtaja on kuin komposti". Kompostin tavoin toimitusjohtajan tehtävänä on ravita organisaation oppivaa ja reflektoivaa toimintaa. Espoon sairaalan kuntoutuspäällikkö Anna Troberg konkretisoi muutoksessa kehittämistä Espoon uuden sairaalan kehittämisprojektien kautta. Kyky katsoa riittävän pitkälle tulevaisuuteen ja laatikon ulkopuolelta, keskeneräisyyden sietäminen, rohkeus kokeiluihin, ymmärrys muutosvastarinnan myönteisistä puolista ja muutokseen motivoinnista sekä mahdollisuus kehittää omaa työtä mielekkääksi ovat keskeisiä hyvinvointia tuovia tekijöitä, sanoitti Troberg. Hän ohjeisti myös, että muutosähkykin on tunnistettava. Tällöin on keskityttävä mielekkäiden toimintatapojen vahvistamiseen perustoiminnassa, painotti Troberg. Heli Ahonen Toimiva Oy:stä totesi, että yhä useammin olemme hyvin kompleksisessa tilanteessa arkityössä. Sen sijaan, että työn analyysi olisi valmiiksi pureskeltu, joudumme itse esittämään kysymyksen "mistä työssä on kyse". Oppiminen työtä tekemällä ja työn tekeminen oppimalla nousevat työntekemisen keskiöön, kun työn selkeys ja ennakoitavuus vähenee. Työntekemisen tapojen tulisikin mahdollistaa oppimishyppyjä, jolloin voitaisiin vastata yllättäviinkin tilanteisiin, kertoi Ahonen. Jatkuvan oppimisen rinnalla työidentiteettiä uudistetaan ja rakennetaan jatkuvasti. Luomalla työyhteisössä tilaisuuksia rakentaa työidentiteettiä tarpeita ennakoiden ja oman mielenkiinnon suuntaisesti on tärkeää työhyvinvoinnin kannalta, sen sijaan, että kyseessä olisi välttämätön muutos vasta" pakkoraossa". Työhyvinvoinnin vahvistamiseksi myös kuntoutuksessa tarvitaan työtapoja, jotka vastaavat työelämän kompleksisuuteen, pohti Ahonen. Elisa Mäkinen (yliopettaja Kuntoutuksen YAMK- tutkinnossa) toi esille, että työhyvinvointi realisoituu aina suhteessa työhön ja tällöin mukana on paitsi työntekemisen tavat, mutta myös kokemukset ja tunteet. Kokemus työn merkityksellisyydestä on työhyvinvoinnin näkökulmasta keskeinen tekijä. Yksilöityminen työn rakentumisessa ja kehittämisessä organisaation toimintana on tärkeää, totesi Mäkinen. Työssä vaaditaan yhä enemmän ominaisuuksia, jotka luovat turvallista, luottamuksellista ja empaattista työn tekemisen maailmaa: myötätuntoa, tunneälyä, kiitoksen antamista. Kyky myötäelämiseen ja myötätuntoon, tunne- vuorovaikutus- ja motivointitaidot ovat tulevaisuuden huippuosaamisen ydintä, kuvasi Mäkinen oivaltavasti. Päivän liikuttavin hetki todistettiin, kun yleisö taputti Elisa Mäkisen esityksen jälkeen seisaallaan 40-vuotisen uransa päättävän huippuosaajan kunniaksi. Monissa päivien esityksissä nousi esille uusien digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen välineinä mahdollistamaan työntekemistä paremmin ja vahvistamaan työhyvinvointia. Uuden teknologien käyttöönotto kuten muutkin muutokset työssä haastaa aina ensin pois rutiineista. Digiratkaisujen haltuun ottamisen ohella tulevaisuudessa vahvistuvia ammattihenkilöiden osaamisen tarpeina kuntoutuksessa nähtiin ammattilaisen osaaminen toimia rinnalla kulkijana ja rakentaa kuntoutujan toimintakykyä arjessa vahvistavia kumppanuuksia verkostomaisessa toimintaympäristössä. Seminaarin puheenvuorojen kautta jäsentyi ajatus, että kompleksisten tilanteiden ratkaiseminen vaatii oppimishyppyjä ja moninaisen osaamisen yhdistelyä ja integrointia yhä laajemmassa verkostossa. Seminaarin asiantuntijoiden puheenvuoroissa korostui muutoksen pysyvyys ja sen kerroksisuus. Arkeen kuuluu monessa vaiheessa olevia erilaisia ja yhtäaikaisia muutosprosesseja. Muutosprosesseja kuvastaakin enemmän verkkomaisuus kuin lineaarisuus, Ahonen totesi. Jatkuva ammatillisen osaamisen kehittymisen tarve vastuuttaa organisaatioita henkilöstön oppimista mahdollistavan kulttuurin ja työntekemistä jatkuvasti reflektoivia ja uudistavia toimintatapoja. Seminaari juhlisti myös Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulun 10-vuotista taivalta kuntoutuksen asiantuntijoiden kouluttajana ja kuntoutuksen kehittäjänä. Kuntoutuksen ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijat olivatkin osana päivän ohjelmaa kiteyttäen työidentiteetin rakentumista ja oppimista tulevaisuuden työssä yhdessä yliopettaja Salla Siparin ja Toini Harran kanssa. Seminaaripäivä huipentui kuohuvien maljojen nostoon eläkkeelle siirtyvän Kuntoutuksen yliopettajan Elisa Mäkisen kunniaksi.
Uudistamassa ja uudistumassa
Sanotaan, että kevät on uudistamisen aikaa. Tänä keväänä muutosten liikkeelle laittaminen täällä Rehablogissa on hyvin konkreettista. Nyt maaliskuun alusta Rehablogissa on aloittanut toimintansa uusi toimituskunta, jonka työn tarkoituksena on vahvistaa blogia yhtenä kuntoutuksen alan mielenkiintoisten ja laadukkaiden julkaisujen foorumina. Toimituskunnan jäsenistö koostuu Metropolia AMK:n toimijoista, joilla on osaamista sekä alaan liittyvästä sisällöstä, viestinnästä että tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Toivotamme kaikki kuntoutuksen uudistujat ja uudistajat tervetulleiksi mukaan kirjoittamaan, pohtimaan ja ihmettelemään yhdessä kanssamme. Täältä voit kurkata kirjoitusohjeet. Ota yhteyttä toimituskuntaan, kun mielessäsi on aihe, josta haluaisit kirjoittaa ja herättää keskustelua. Uudistuminen ja uudistaminen ovat keskeisiä ajankohtaisia teemoja myös muuttuvalla kuntoutuksen kentällä. Työhyvinvoinnin tulevaisuus ja uudistusmistarpeet ovat aiheena tulevana torstaina 8.3.2018 seminaarissa, jossa hyvinvointia tarkastellaan tulevaisuuden työssä ja uudistuvassa sote-maailmassa. Sote-alan muutoksissa tunnistamme haasteita, mutta myös avautuvia mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien jalostuminen hyviksi toimintatavoiksi vaatii kuntoutuksen toimijoilta innostumista, rohkeutta ja päättäväisyyttä mutta myös yhteistoimintaa, jossa mukana kehittäjäkumppaneina toimivat asiantuntijoiden lisäksi myös kuntoutujat ja heidän läheisensä. Kuntoutujien mukaan ottaminen yhteiseen kehittämiseen on keskeistä, kun kehittämisen päämääränä on vahvistaa kuntoutujan työ- ja toimintakykyä arjessa, hänelle merkityksellisessä toiminnassa. Yhteinen uudistaminen on parhaimmillaan innostavaa. Se tempaa mukaansa ja tuottaa merkityksellisiä kokemuksia, hyötyä ja iloa kaikille osapuolille. Tervetuloa mukaan uudistamaan ja uudistumaan! Rehablogin toimituskunta
Hyvän etsiminen toisesta tekee onnelliseksi
Metropolia Master’s Alumni Event osallistui Nordic Business Forum -liveen 2.10.2017 ja saimme kuulla miljardööri Sir Richard Bransonin maanläheisen ja avaruuteen ulottuvan esityksen vastuullisuudesta, tarkoituksesta ja johtamisesta. Branson kuvasi menestyksensä moottoriksi uuden oppimisen, uudet haasteet ja uudet ihmiset. Hänelle saa pitchattua ideansa, jos osoittaa positiivisuutta ja halua nähdä hyvää – ”look best from the people”. Idea, jolla toisen ihmisen elämä tehdään paremmaksi, on bisnesidea, Branson totesi. Bransonin ajatukset sopivat erinomaisesti kuntoutumisen ytimeen, yksilön ja ympäristön väliseen muutos-, oppimisprosessiin hyvän elämän tavoittelussa. Siinä yhteistoiminnan rakentuminen perustuu hyvän tahtomiseen toiselle (ks. Harra 2014: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-772-8). Saimme kuntoutusalalla olla ylpeitä, kun alumnitapahtumassa palkittiin parhaita Metropolia Master’s opinnäytetöitä ja yksi palkinnon saajista oli Taina Tolonen. Tainan työ ”Tsemppasi vieressä pikkuhiljaa eteenpäin”: osallisuutta mahdollistava nuorten aikuisten palvelu Nurmeksessa, löytyy verkkojulkaisuna: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016112918107. Tainan työ ja puhe ilmensi alumnitapahtuman ydinviestiä toista ihmistä arvostavasta kohtaamisesta. Tapahtuman keynote-puhuja, kestävän hyvinvoinnin asiantuntija Arto O. Salonen korosti sitä, että merkityksellisyys yksilölle syntyy aina suhteessa ympäristöön. Arto kysyikin esityksessään, onko kukoistavan yhteisön idea siinä, että paras meistä saa muut loistamaan ja yltämään omaan parhaaseensa? Toivon, että kuntoutuksen koulutuksen tulevaisuudessa innostumme uuden oppimisesta kuten Branson, ja kuntoutumisen käytännöissä toimimme yhdessä kuten Litmanen, joka Arton esityksen mukaan pelaa muiden erinomaisuudet esiin. Taitaakin olla niin, että onnen hetket kohtaa, kun huomaa auttaneensa toista ihmistä hänelle tärkeissä asioissa – kiitän Tainaa tästä. Ja kiitos innostavan tapahtuman järjestäjille – nähdään ensi vuonna uudestaan! Salla Sipari FT, yliopettaja Kuntoutus ylempi amk tutkinto-ohjelma Kuvassa: Taina Tolonen pitämässä puhetta, Metropolian tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Yrjö Blåfield ja Metropolian YAMK-tutkintojen kehityspäällikkö Marjatta Kelo kuulijoina.
Vaikuttavia tapoja kehittämässä koulutuksen ja työelämän yhteistyönä
Rehablogi on syntynyt valtakunnallisen VATA (vaikuttavat tavat) -hankkeen kehittämistoiminnan myötä. Hankkeessa luotiin koulutuksen ja työelämän yhteistyönä paikallisia verkostoja, joiden tavoitteena on edesauttaa sosiaali- ja terveysalaa kehittämään ja käyttämään näyttöön perustuvia, vaikuttavia menetelmiä palvelutoiminnassaan. Kehittämistoimintaan, joka kohdentui Metropoliassa alaraaja-amputaatiokuntoutukseen sekä apuvälineiden luovutusperusteisiin, mukaan saimme innokkaita työelämäkumppaneita erityisesti Vantaan kaupungin kuntoutusosaajista, yksityisten apuvälinetekniikan yritysten asiantuntijoista, Ortonilta sekä Diabetesliitosta. Näyttöön perustuvien ja asiakaslähtöisten toimintatapojen kehittämisen lähtökohtana oli moninäkökulmaisuus ja monialaisuus: asiakkaan kuntoutumista tukevien hyvien käytänteiden kehittämiseen hyödynnettiin tutkittua tietoa, ammattilaisten kliinistä kokemusta sekä asiakkaan yksilöllisten arjen tarpeiden ymmärrystä asiakasta kuunnellen. Tämä moninäkökulmaisuus ja monialaisuus on myös RehaBlogin kantava teema. Metropoliassa VATA-hankkeen erilaisiin kehittämistehtäviin, opinnäytetöihin ja seminaareihin on osallistunut yli 220 opiskelijaa monialaisesti ja työelämäkumppaneita mukana tapahtumissa ja kehittämistoiminnassa on ollut yli 50. Kehittämistoiminnan tärkein voimavara on innostuneiden, osaavien ja eteenpäin suuntaavien ihmisten yhteistyö. Tervetuloa mukaan innostumaan ja innostamaan, tutkimaan, ihmettelemään, kommentoimaan ja kirjoittamaan kuntoutus- ja terveydenhuoltoalan yhteistä Rehablogia! Toivottavat: Vata-hankkeen tiimi: Nea, Teija, Anu, Salla, Tomi, Riitta, Pekka, Pia, Kirsi, Sanna ja Kaija
Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi
Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi
Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi
Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.
aivoverenkiertohäiriö alaraaja- amputaatio apuvälineet asiakas asiakaslähtöisyys etäkuntoutus hanketyö ICF-luokitus ikäihmiset kehittäjäkumppanuus kohtaaminen kotikuntoutus koulutus kuntoutuja kuntoutujalähtöisyys kuntoutuminen kuntoutumisprosessi kuntoutus kuntoutusalan ammattikorkeakoulutus kuntoutusosaaminen kuntoutusprosessi Metropolia AMK monialaisuus moniammatillisuus moniasiantuntijuus osaaminen osallistuminen osallisuus perhe Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaalinen vahvistaminen toimijuus toimintakyky toimintaterapia työhyvinvointi työkyky vaikuttavat tavat verkosto vertaistuki vuorovaikutus yhteiskehittely yhteistoiminta yhteistyö yhteisöllisyys yksilö