Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä Tilaa RSS-syöte

Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen kroonista kipua kokevien kuntoutuksessa
3.12.2021
Henna Kekkonen

Kipu näyttäytyy kuntoutuksen vastaanotoilla monella eri tavalla, ja kipu liittyy useisiin eri sairauksiin ja vammoihin. Kipu ja sairastuminen aiheuttavat usein kriisireaktion, joka vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin. Sairastumisen yhteydessä ihminen voi kokea erilaisia pelkoja, pettymyksiä, kysymyksiä ja odotuksia – liittyen myös ihmissuhteisiin, läheisyyteen ja seksuaalisuuteen. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kartoitin systemoidun kirjallisuuskatsauksen avulla kroonisen kivun vaikutuksia seksuaalisuuteen seksuaalisuuden puheeksi ottamisen edistämiseksi kuntoutuksessa. Seksuaalisuus ja sen teemojen haasteet Kroonisella kivulla on selkeitä vaikutuksia kauttaaltaan seksuaalisuuteen ja seksuaalitoimintoihin, ja kipu voi näyttäytyä esimerkiksi vaikeuksina seksuaalisessa halussa, kiihottumisessa, erektiossa, ejakulaatiossa, kostumisessa ja orgasmissa. Pelko lisääntyvästä kivusta seksuaalisen aktiivisuuden myötä rajoittaa myös seksuaalielämää. Täytyy kuitenkin muistaa, että seksuaalisuus ja seksuaalinen aktiivisuus ovat käsitteinä laajoja ja vaikeita määritellä. Seksuaalisuus tarkoittaa meille kaikille eri asioita ja erilaisia toimintoja. Kaikkien elämään seksuaalinen nautinto ja seksi eivät kuulu, ja tätä tulee kunnioittaa. Kehittämistyöni kirjallisuuskatsaukseen valikoituneissa tutkimuksissa ei aukaista, mitä vastaajat kokivat seksuaalitoimintojen käsitteellä tai mitä sana seksi heille merkitsee. Seksin monimuotoisuuteen ei otettu kantaa ja oletettavaa on, että seksi tarkoittaa näissä tutkimuskonteksteissa emätin–penis-yhdyntää. Kivun ja siihen liittyvien toimintarajoitteiden emotionaaliset seuraukset voivat olla joskus vaikeampia käsitellä kuin itse fyysinen rajoite tai aktiin liittyvät hankaluudet. Pitkäkestoisella kivulla ja psyykkisellä oirehdinnalla on yhteyksiä, mutta vaikutusten suunnat lienevät moninaiset. Psyykkiset tekijät voivat esimerkiksi vaikuttaa haluun ja kykyyn toteuttaa seksuaalisuuttaan. Yhteys voi olla myös käänteinen: epäonnistumiset seksuaalisuutensa toteuttamisessa esimerkiksi kivun vuoksi saattavat heikentää henkistä hyvinvointia. Ihmiset voivat kuvailla, kuinka kivulias keho tuntuu oudolta ja käyttökelvottomalta, ja tarpeellisten uusien toimintatapojen löytäminen ja niiden vaatima mielen joustavuus ja avoimuus voivat olla asiakkaille hyvin haastavia (Ojala ym. 2014: 368). Kuntoutuksen ammattilaiset usein kiinnittävät huomiota apuvälineisiin, asentohoitoon ja fyysisiin harjoitteisiin, jotka parantavat nivelkestävyyttä ja voimaa, päämääränään edistää toimintakykyä ja päivittäisten toimintojen laatua (Rosenbaum 2010: 653). Saattaa olla, että näiden asioiden puheeksi ottamisen ja ohjaamisen suhteen ammattilaisten koettu kompetenssi on korkeampi kuin ”yleisen seksuaalisuuden” suhteen, ja kipu vaikuttaa myös konkreettisesti esimerkiksi seksiasentojen haasteellisuuteen. Pelko lisääntyneestä kivusta seksuaalisen aktiivisuuden takia voi johtua, ettei tiedä esimerkiksi vaihtoehtoisia asentoja tai tapoja toteuttaa seksuaalisuutta tai yhdyntää (Odole & Olugbenga-Alfred 2018: 185–194). Tässä on yksi näkökulma, johon esimerkiksi kuntoutuksella ja ergonomian ohjauksella voidaan vaikuttaa. Moninaisuus seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta on ohitettu kirjallisuuskatsauksen tutkimuksissa. Vastaajat oli jaoteltu miehiin ja naisiin, ja tuloksissa raportoitiin kahden binäärisen sukupuolen kokemuksia kivusta ja seksuaalitoiminnoista. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat raportoineet ongelmia yrittäessään saada terveydenhuoltoa, joka huomioisi vähemmistön terveydellisiä piirteitä (Manzer & O´Sullivan & Doucet 2008: 157). Osa ihmisistä on jättänyt sosiaali- ja terveysalan palveluita käyttämättä syrjinnän pelon takia (Jalava 2013). On valitettavaa, että monimuotoisuus on edelleen näkymätön aihe monessa tutkimuksessa. Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen kuntoutuksessa Kaikissa tarkastelemissani tutkimuksissa todettiin, että seksuaalisuus on tärkeä aihealue sekä opiskelijoiden että ammattilaisten näkökulmasta katsottuna. Kuitenkin myös todettiin, että aiheen tärkeys ei siirtänyt asiaa käytäntöön, vaan sen todellinen puheeksi ottaminen tai huomiointi kliinisessä työssä oli vaikeaa, haasteellista tai puutteellista. Kulttuuriset normit ja yhteiskunnalliset asenteet ohjaavat meitä ajattelemaan, että seksi ja nautinto ovat tietynlaisten ja ikäisten kehojen oikeus. Oman näköinen seksuaalisuus, seksi ja nautinto kuuluvat kuitenkin jokaiselle ja yhteiskunnalliset rakenteet voivat luoda turvallista tilaa asiakkaille sen ilmentämiseen ja huomioimiseen. (Kekkonen ym. 2021: 8.) Seksuaalisuus voi ja saa olla voimavara elämässä. Sillä voi olla kipua lievittäviä ja hyvinvointia parantavia vaikutuksia.  Tämän näkökulman muistaminen kuntoutustyössä voi helpottaa seksuaalisuuden puheeksi ottamista ja huomioimista kliinisessä asiakastyössä. Suurimmaksi seksuaalisuuden puheeksi ottamista edistäväksi tekijäksi nousi koulutuksen ja tiedon lisääminen. Koulutuksen tarpeeseen nousi kaksi erilaista teemaa: selkeä ja konkreettinen perustieto seksuaalisuudesta, sen teemoista ja mahdollisten sairauksien vaikutuksista seksuaalisuuteen, mutta myös koulutus vuorovaikutustaitoihin ja kommunikaatioon koettiin hyvin tärkeäksi. Kahdessa tutkimuksessa tutkittiin ammattilaisille annetun koulutuksen vaikutusta seksuaalisuuden puheeksi ottamiseen ja molemmissa tutkimuksissa koulutus lisäsi selkeästi osallistujien mukavuutta ja varmuutta aihetta kohtaan. Osallistujat kokivat, etteivät enää pelänneet asiakkaan nolostuttamista aiheen nostamisella esiin ja seksuaalisuudesta keskustelu yleistyi asiakastyössä sekä moniammatillisissa tiimeissä. Koulutuksen jälkeen kuntoutustyöntekijöiden keskustelutaidot, kyvykkyys tunnistaa seksuaalisuuteen liittyviä haasteita asiakkaissa ja mukavuuden tunne keskustella kehittyivät. Jotta seksuaalisuuden puheeksi ottaminen olisi helpompaa, selkeä viesti tutkimuksista oli, että ammattilaiset kaipaavat selkeitä suuntaviivoja, ohjeita ja strukturoituja haastattelulomakkeita tai toimintamalleja organisaationallisella tasolla ohjaamaan omaa toimintaansa. Näillä malleilla ja toimintaohjeilla voidaan tehdä asiakastasolle jo selkeäksi, että aihe kuuluu ihmisen kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen ja otetaan esille osana kuntoutumisen prosessia. Silloin puheeksi ottaminen ei jää vain kahdenkeskisen vuorovaikutustapahtuman varaan, vaan ammattilainen pystyy nojaamaan omassa toiminnassaan työyhteisön ja työnantajan tukeen. Luottamuksella eteenpäin kohti asiakkaan hyvinvointia Kivun hoidossa jo itsessään vuorovaikutustaidot ja asiakkaan kokemuksen kuuleminen ovat tärkeässä asemassa, mutta luottamuksella ja läsnäololla luodaan myös tilaa seksuaalisuudesta keskustelulle. Joissakin tapauksessa kuntoutuksen työntekijä voi olla ainut ihminen, jonka kanssa asiakas kokee luottamuksen tarpeeksi suureksi ottaakseen puheeksi henkilökohtaisia asioita. Asiakkaan on tärkeä saada tietää, keneltä asiantuntijalta saa mitäkin palvelua ja minkälaisessa tilanteessa. (Pehkonen & Martikainen & Kinni & Mönkkönen 2019: 91) Sekä asiakas että hänen läheisensä saattavat kokea palveluverkoston hajanaiseksi, eivätkä yksinkertaisesti tiedä, mistä asioista voi puhua kenenkin palveluntuottajan tai ammattilaisen kanssa. Olisi tärkeää, että ammattilaiset katsoisivat tilannetta asiakkaan hyvinvoinnin kannalta ja ainakin tietäisivät, kenelle ohjata asiakasta eteenpäin, mikäli seksuaalisuuteen liittyvät aiheet tuntuvat liian vaikeilta keskustella. (Kekoni & Mönkkönen & Hujala & Laulainen & Hirvonen 2019: 32.)   Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Krooninen kipu ja seksuaalisuus – kirjallisuuskatsaus seksuaalisuuden puheeksi ottamisen edistämiseksi kuntoutuksessa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021   Kirjoittaja Henna Kekkonen, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma   Lähteet Jalava, Jenni 2013. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen toiveet ja tarpeet yhdenvertaiseen vanhuuteen. Opinnäytetyö. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Vanhustyön koulutusohjelma. Kekkonen, Henna & Manninen, Tiina & Salminen, Kira & Ikonen, Maija & Heinonen, Päivi 2021. Pitkittynyt kipu ja seksuaalisuus – nautinto osana elämää. Terapiaperhonen Oy. Kekoni, Taru & Mönkkönen, Kaarina & Hujala, Anneli & Laulainen, Sanna & Hirvonen, Jukka. 2019. Moniammatillisuus käsitteinä ja käytänteinä. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.): Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus. 15–46. Leonard, Michelle & Cano, Annmarie & Johansen, Ayna 2006. Chronic pain in couples context: a review and integration of theoretical models and empirical evidence. J Pain 7 (6), 377–390. Manzer, Dana & O´Sullivan, Lucia & Doucet, Shelley 2008. Myths, misunderstandings, and missing information: Experiences of nurse practitioners providing primary care to lesbian, gay, bisexual, and transgender patients. The Canadian Journal of Human Sexuality 27 (2), 157–170. Odole, Adesola & Olugbenga-Alfred, Agnes 2018. Sexual Functioning and Selected Clinical and Psychosocial Factors Among Individuals with Chronic Non‑specific Low Back Pain in Ibadan, Nigeria. Sex Disabil 36, 185–194. Ojala, Tapio & Häkkinen, Arja & Karppinen, Jaro & Sipilä, Kirsi & Suutama, Timo & Piirainen, Arja 2014. Chronic pain affects the whole person - a phenomenological study. Disability and rehabilitation 37 (4), 363–371. Pehkonen, Aini & Martikainen, Kaisa & Kinni, Riitta-Liisa & Mönkkönen, Kaarina 2019. Asiakas moniammatillisessa kohtaamisessa. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.): Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus. 89–111. Rosenbaum, Talli 2010. Musculoskeletal pain and sexual function in women. Journal of Sexual Medicine 7, 645–653.    

Lue lisää

Nuorilähtöinen valmennus nuoren toimijuutta ja osallisuutta vahvistamassa
23.11.2021
Rehablogin bloggaajat

Työmarkkinoiden tai koulutuksen ulkopuolelle jäämistä sekä alentunutta toimintakykyä pidetään nuorten syrjäytymisen riskitekijöinä. Nuorten syrjäytymistä voidaan ehkäistä oikeanlaisen tuen sekä palveluiden avulla, jotka vastaavat nuorten yksilöllisiin tarpeisiin. Nuorilähtöinen valmennus rakentuu hyväksymällä nuori aktiivisena ja omaa elämäänsä ohjaavana toimijana sekä nuoren aktiivisuutta ja pystyvyyttä vahvistamalla. Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena on kuvata nuoren toimijuutta vahvistavaa toimintaa Verven NUOTTI-valmennuksessa. Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tilanteeseen on pyritty vaikuttamaan toimenpiteillä, jotka kohdistuvat nuorten hyvinvoinnin sekä opiskelu- ja työelämävalmiuksien ja -mahdollisuuksien vahvistamiseen. Näihin toimenpiteisiin lukeutuu nuorten ammatillinen kuntoutus. (Opetus- ja kulttuuriministeriö & Työ- ja elinkeinoministeriö & Sosiaali- ja terveysministeriö 2019: 1–7.) NUOTTI-valmennus järjestetään Kelan ammatillisena kuntoutuksena. NUOTTI-valmennus on tarkoitettu 16–29-vuotiaille nuorille, joiden toimintakyky on heikentynyt, ja sillä voi olla rajoittavia vaikutuksia nuoren tulevaisuuden suunnittelua sekä opiskelu- ja työelämään siirtymistä kohtaan. (Kela 2020.) Ammatilliseen kuntoutukseen ohjataan usein toiminta- ja työkyvyltään hyvin erilaisia kuntoutujia. Palveluiden kehittämisessä ja toteuttamisessa tulisikin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että ne vastaavat kuntoutujien moninaisiin tarpeisiin. (Haapakoski & Åkerblad & Tolvanen & Mäntysaari 2020: 136.)  Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret tarvitsevat yksilöllisesti räätälöityä tukea, jonka tulisi erityisesti vahvistaa kuntoutujien toimijuutta ja osallisuutta (Surakka & Kuvaja-Köllner & Paananen 2017: 40). Länsimaisen individualistisen käsityksen mukaan jokaisen tulisi saada itse päättää ja vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin asioihin. Itsensä toteuttaminen, oman elämän ohjaaminen sekä hallitseminen edellyttävät yksilöltä toimijuutta. Toimijuuden rajoja ja mahdollisuuksia käsitellään, kun puhutaan yksilön kuulluksi tulemisesta, subjektina olemisesta, valinnanmahdollisuudesta, oikeudesta päätöksentekoon sekä mahdollisuudesta elää ja toimia toivomallaan tavalla (Hokkanen 2013: 63–64).  Osallisuudella taas pyritään vähentämään eriarvoisuutta ja ehkäisemään syrjäytymistä. Asiakkaan osallisuudella viitataan asiakkaan kokemukseen ja aitoon osallistumiseen. (Laitila & Pietilä 2012: 10.) Toimijuus sekä osallisuus ovat systeemisessä yhteydessä toisiinsa. Toimijuuden kautta yksilön osallistuminen muuttuu osallisuudeksi. Yksilö voi osallistua toimintaan ilman omia päätöksiä tai tekoja olematta toimija. Osallinen ihminen on kuitenkin samanaikaisesti toimija. Toimija päättää, toimii sekä tekee asioita omien kykyjensä ja resurssiensa mukaan niiden onnistumiseksi. (Tukiliitto 2019.) Yksilön käsitys omasta toimijuudesta vaikuttaa osallisuuden muotoutumiseen. Toimijuuden muuttuessa aktiivisemmaksi osallisuus vahvistuu. (Virkki 2015: 136.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena on kuvata nuoren toimijuutta vahvistavaa toimintaa Verven NUOTTI-valmennuksessa nuorten osallisuuden mahdollistamiseksi. Tutkimuksellisen kehittämistyön tiedontuottajina toimivat Vervessä työskentelevät NUOTTI-valmentajat, sillä heillä on kokemusta ja taitoa nuorten toimijuuden ja osallisuuden toteutumisesta valmennuksessa. Tutkimuksellisen kehittämistyön aineistonkeruumenetelmänä käytettiin laadullista kyselylomaketta. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan nuoren toiveiden ja tarpeiden huomioiminen, nuoren kuuleminen ja kohtaaminen, nuoren voimavarojen vahvistaminen ja vastuun jakaminen nuoren ja valmentajan välillä edistävät nuoren toimijuutta valmennuksessa. Tuloksissa korostuivat toisiinsa yhteydessä olevat tekijät, joiden kautta nuoren aktiivisuus, oman elämän ohjaus, pystyvyyden tunne ja autonomia vahvistuvat. Nuoren toimijuutta rajoittaviksi tekijöiksi kiteytyivät nuoren toiveiden ja tarpeiden ohittaminen, puutteellinen tuki, ilman tarvittavaa tietoa jääminen sekä mielenterveys-ja päihdeongelmat. Toimijuutta rajoittavissa tekijöissä korostuu, ettei nuori ole aktiivinen toimija, vaan toimenpiteiden kohde. Tällöin nuori ei tule aidosti kuulluksi eikä hänen näkemyksillään ole vaikutusta valmennuksen toteutukseen. Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi erityisesti nuoren motivaatiolla sekä valmennukseen ohjautumisen ajankohdalla on keskeinen vaikutus nuoren toimijuuden toteutumiseen valmennuksessa. Tulosten mukaan nuoren motivaatio valmennusta kohtaan ja valmennuksen oikea-aikainen ajoitus korostuivat merkittävinä toimijuutta mahdollistavina sekä rajoittavina tekijöinä. Toiminnalliset harjoitteet, ratkaisukeskeinen työote, ammatillinen vuorovaikutus, osallistava työote ja yksilöllistäminen korostuivat tuloksissa toimijuutta edistävinä käytäntöinä nuoren osallisuuden mahdollistamiseksi. Nuorilähtöinen valmennus rakentuu arjen- ja elämänhallintaitoja harjoittelemalla, nuoren aktiivisuutta ja omatoimisuutta vahvistamalla ja tavoitteellisesti nuoren yksilöllisiin tarpeisiin vastaamalla. Nuoren toimijuus ja yksilölliset tarpeet valmennuksen lähtökohtana Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella voidaan todeta, että toimijuutta vahvistava toiminta nuoren osallisuuden mahdollistamiseksi valmennuksessa edellyttää, että nuori huomioidaan aktiivisena toimijana ja asiantuntijana omassa valmennusprosessissaan. Nuorella tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin valmennuksessa, jotta nuori aktivoituisi ja saisi kokemuksen kyvyistään tehdä ja toteuttaa omaa elämää koskevia päätöksiä. Toimijuutta vahvistavan toiminnan tulisi perustua nuoren yksilöllisiin tarpeisiin ja tavoitteisiin. Tulevaisuudessa kuntoutustoiminnan ei tulisi toteutua liiaksi kuntoutusammattilaisten ehdoilla. Kuntoutuja tulisi kohdata ja hyväksyä tasavertaisena toimijana omassa kuntoutusprosessissaan. Palveluiden toteuttaminen ja kehittäminen yhdessä nuorten kanssa mahdollistaisi sen, että palvelut vastaisivat tulevaisuudessa entistä vahvemmin nuorten tarpeisiin.   Kirjoitus perustuu Anna Adamsonin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Toimijuutta vahvistava toiminta nuoren osallisuuden mahdollistamiseksi Verven NUOTTI-valmennuksessa. (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021).   Lähteet Kela 2020. NUOTTI-valmennus. Kelan kuntoutuksen palvelukuvaus. Haapakoski, Kaisa & Åkerblad, Leena & Tolvanen, Asko & Mäntysaari, Mikko 2020. Kelan työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus. Palvelun toimivuuden edellytykset. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 22, 2020.  Kela, Helsinki. Hokkanen, Liisa 2014. Autetuksi tuleminen. Valtaistavan sosiaalisen asianajaon edellyttämät toimijuudet. Lapin yliopisto, Rovaniemi. Laitila, Minna & Pietilä, Anna-Maija 2012. Asiakkaan osallisuus mielenterveyspalveluissa. Kuulluksi tulemista ja inhimillistä kohtaamista. ePooki 9/2012. Opetus- ja kulttuuriministeriö & Työ- ja elinkeinoministeriö & Sosiaali- ja terveysministeriö 2019. Koulutuksen ja työn ulkopuolella olevat (NEET) nuoret, katsaus tilanteeseen ja toimenpiteisiin. Surakka, Anne & Kuvaja-Köllner, Virpi & Paananen, Reija 2017. Valmennuspaja Mahiksen vaikutusten ja kustannusten tarkastelua. ”Aina saa tulla ja voi puhua mistä vaan- luottamuksella”. Diakonia Ammattikorkeakoulu 2017. Tukiliitto. Osallisuuden ja osallistumisen ero. Päivitetty 08.04.2019. Virkki, Päivi 2015. Varhaiskasvatus toimijuuden ja osallisuuden edistäjänä. Itäsuomen yliopisto. Helsinki 2015.  

Lue lisää

Näkökulmia saavutettavuuteen kuntoutuksessa
10.11.2021
Tero Avellan ja Pekka Paalasmaa

Saavutettavuudella tarkoitetaan mahdollisuutta yhdenvertaiseen osallisuuteen elämän eri tilanteissa monenlaisille ihmisille (Saavutettavuuskriteeristö 2019). Kuntoutuksen järjestäjän näkökulmasta kuntoutuksen laaja-alaisuus ja tarve ihmisen yksilöllisen ainutlaatuisuuden huomioimiseen edellyttää saavutettavia toimintatapoja ja työvälineitä. Tämä voi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan saavutettavaa palvelua kuten verkkoasiointia ja lopulta esteetöntä kulkua toimitiloihin, jossa itse kuntoutus tapahtuu ts. saavutettavaa kuntoutusta. Saavutettavuutta on syytä tarkastella laajemmin, jolloin hedelmällisenä lähtökohtana voi olla näkemys kuntoutujasta aktiivisena osallistujana omaan kuntoutumiseensa. Kun kuntoutuja omassa arjessa on keskiössä, se edellyttää yhteistyötä kuntoutujan, hänelle merkityksellisten ihmisten ja kuntoutuksen ammattilaisten kanssa ja sen tunnistamista, että kuntoutuminen toteutuu suurelta osin itsenäisesti tai lähiympäristön tukemana (Autti-Rämö & Salminen 2016). Tällöin näkökulma saavutettavuuteen muuttuu; kuntoutus voi parhaimmillaan olla on yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistamista yhteistoiminnassa. ”Verkostoyhteistyöllä vauhtia tekoälypohjaisten virtuaaliteknologioiden saavutettavuuteen kuntoutuksessa” -hankkeessa pureudutaan teknologioita hyödyntävän kuntoutuksen saavutettavuuteen. Saavutettavuus on kaikkialla Käsitteenä saavutettavuus liitetään nykyisin usein verkkosivuihin ja verkkosisältöihin. Erityisesti näin ollut vuoden 2016 lokakuun jälkeen, jolloin Euroopan parlamentti julkaisi saavutettavuusdirektiivin (Direktiivi (EU) 2016/2102). Sen tehtävä on varmistaa, että jokainen pystyy käyttämään julkisia mobiili- ja verkkopalveluita. Direktiivin pohjana on kansainvälinen W3C:n saavutettavuusohjeistus (WAI 2021) Web Content Accessibility Guidelines (WCAG), johon kuuluvia kriteerejä saavutettavan verkkopalvelun pitää täyttää. Saavutettavuus koskeekin tässä yhteydessä erityisesti sisältöjä ja sitä, miten niihin päästään. Saavutettavuus itsessään ei ole vaikea asia, mutta välillä kuulee puhuttavan samoista asioista eri käsitteillä. On hyvä pitää mielessä, että puhekielessä termejä esteettömyys ja saavutettavuus käytetään toistensa synonyymeinä, vaikka ne tarkoittavat hieman eri asioita. Englannin kielessä käytetään molemmissa tapauksissa sanaa accessibility, mutta esteettömyydestä käytetään myös sanaa barrier free. Saavutettavuus on osa esteettömyyttä eri tilanteissa. Käsitteenä esteettömyys liitetään yleensä fyysisen esteen tai rajoitteen huomioonottamiseen, ja erityisesti rakennettuun ympäristöön liittyy esteettömyysmääräyksiä, -ohjeita ja -suosituksia. Toisaalta vuorovaikutuksessakin voidaan puhua esteettömyydestä, jolloin tarkoitetaan kommunikoinnin fyysisten, kielellisten ja asenteellisten esteiden huomioonottamista. Tässä tärkeää on se, että vastavuoroisessa kommunikoinnissa mahdollistuvat yksilölliset ilmaisutavat. (Kommunikoinnin esteettömyys, 2021.) Saavutettava sisältö on osa rakennettua ympäristöä. Esimerkiksi koulu voidaan nähdä fyysisenä oppimisympäristönä, mutta toisaalta se on myös ympäristö, jossa käytetään digitaalisia oppimisympäristöjä. Liikenneympäristöissä infonäyttöjen, mainos- tai opastaulujen sisältöjen saavutettavuus voi olla riippuvainen myös ympäristön esteettömyydestä (Avellan 2021). Saavutettavuus pitää siis liittää laajemmin digitaalisiin palveluihin ja niiden käyttöön niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla (viestintä, dokumentointi ja muut palvelut). Samoin kuntoutuksessa voidaan hyödyntää digitaalisia sisältöjä ja käyttää jopa digitaalisia kuntoutusympäristöjä. Laki, direktiivit ja erilaiset sopimukset puhuvat laajemmin yhdenvertaisuudesta ja tasavertaisuudesta. Pyrkimys yhdenvertaisuuteen on täydellinen erottelun ja syrjinnän vastakohta, jokaisen perusoikeus. Syrjintäkielto koskee myös tuotteiden ja palveluiden tarjontaa. Näin käsitteet esteettömyys ja saavutettavuus liittyvät siis näiden toteutumiseen yhteiskunnassa. Muu muassa YK:n vammaissopimuksen (2006) artikla 9 käsittelee esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Toisin sanoen voidaan sanoa, että esteettömyys ja saavutettavuus ovat yhdenvertaisuuden pohja, ja ne voidaan nähdä laajemmin yhdenvertaisuuden mahdollistajana kaikkialla yhteiskunnassa. Saavutettavuudella on siis selkeä sosiaalinen arvopohja.   Saavutettavuudella tarkoitetaan kuntoutuksen yhteydessä myös asenteiden avoimuutta tai monimuotoisuuden huomiointia kuntoutustoiminnan käytänteissä. Käytännössä keskeistä on varmistaa kaikille yhdenvertainen pääsy fyysiseen ympäristöön, esteettömän liikkumisen mahdollistaminen ja saavutettava viestintä, mukaan lukien erilaisten teknologiaa hyödyntävien tuotteiden ja palveluiden saavutettavuus, sekä sosiaalinen ympäristö. (Töytäri & Kanto-Ronkanen 2016.) Näihin toimiin sisältyy erilaisten esteiden – myös ei-aineellisten – tunnistaminen ja poistaminen. Jos näitä ei huomioida, monet kuntoutujat jäävät palveluiden, ja jossain tilanteissa myös kokonaan toiminnan ulkopuolelle. Ergonomia- ja käytettävyyssuunnittelussa keskeistä on ihmisen ja toimintaympäristön vuorovaikutuksien ymmärtäminen (Väyrynen ym. 2004), johon sisältyy nykyään myös esteettömyyden ja saavutettavuuden huomioiminen. Saavutettava kuntoutus rakentaa saavutettavuutta Kun luomme kuntoutuspalveluja ja kehitämme teknologiaa kuntoutukseen, esteettömyys ja saavutettavuus nousevat tärkeäksi näkökulmaksi kuntoutuksen järjestäjän ja kuntouttajan näkökulmasta. Saavutettavuus tulee ottaa huomioon kaikessa suunnittelussa, toiminnassa ja palautteenannossa sekä arvioinnissa. Saavutettavuudessa toteuttamisessa esim. kuntoutuksen palvelujen tai toiminnan osalta on huomioitava seuraavia näkökulmia: saatavuus, esteettömyys, yhdenvertaisuus, ymmärrettävyys ja helppokäyttöisyys. Saavutettavuus tulee nähdä koko toiminnan läpi kulkevana yhdenvertaisuusperiaatteena ja -tavoitteena. Esteettömyyttä ja saavutettavuutta voidaan tarkastella fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn näkökulmista, mutta oleellista on myös sosioekonominen saavutettavuus. Sillä tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi sitä, miten avustajat (läheiset, kuntoutuksen ammattilaiset), kuntoutumista tukevat palvelut (esim. tulkkipalvelut) ja toiminta ja apuvälineen käyttö on huomioitu kuntoutumisen kokonaisuudessa. Saavutettavan kuntoutuksen toteutumista voi tarkastella käytettyjen toimintatapojen ja työvälineiden kautta. Jos saavutettava kuntoutus on yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistamista yhteistoiminnassa niin sitä tukevat kuntoutumisprosessissa tapahtuva vastavuoroinen oppiminen kuntoutujan, kuntoutujan toimintaympäristön ihmisten ja ammattilaisten välillä. Yhteisen oppimisen kohteena voi olla toimintaympäristön erittely, eli mitkä toimintaympäristön fyysiset, sosiaaliset ja asenteelliset tekijät edistävät tai estävät yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistumista (ICF: Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus 2013) ja toisaalta yhteisen oppimisen kohteena voi olla myös tavoitteellisen kuntoutusprosessin tavoitteen asettaminen vuorovaikutuksessa ammattilaisten kanssa. (Lintula & Paalasmaa 2020.) Kuntoutuksen tuloksellisuus voikin näyttäytyä paitsi kuntoutujan tavoitteiden saavuttamisena, mutta myös muutoksina kuntoutujan toimintaympäristöissä – saavutettavuuden vahvistumisessa. Saavutettavuus toteutuu parhaimmillaan erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä riippumatta ihmisen toiminta- ja työkyvystä. Tällöin kuntoutuminen on luonteeltaan saavutettavuutta rakentava, kun se mahdollistaa yhdenvertaisen osallisuuden erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä riippumatta ihmisen ominaisuuksista. Osallisuus konkretisoituu osallistumiseksi itselle merkitykselliseen toimintaan. Kuntoutuksessa hyödynnetään moniasiantuntijuutta, johon jokaisella kuntoutumista tarvitsevalla ihmisille on oikeus (Hietala 2016; Jeglinsky & Kukkonen 2016). Ydinkysymyksiä ovat kuntoutujan oma osallistuminen kuntoutumiseensa ja vaikuttaminen toimintaympäristöihin tekijöihin. Parhaimmillaan sosiaalisen ympäristön on omaksuttava riittävät tiedot, ymmärrys, taidot sekä asenteet ja motivaatio, jotta kuntoutuja voi osallistua yhdenvertaisena jäsenenä (Wiman 2012). Jos pohditaan esimerkiksi nuoren erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan osallisuutta ja toimijuutta erilaissa yhteisöissä ja ylipäätään yhteiskunnassa, keskeistä on tulla hyväksytyksi. Kuntoutuminen voi tapahtua vain hänen sosiaalisessa ympäristössään, mutta myös ympäristön tulee tukea saavutettavaa kuntoutusta. Ympäristön tulee mahdollistaa erilaisten ihmisten osallisuus ja toimijuus. Tämä on jatkuva ja vuorovaikutteinen prosessi, joka tapahtuu esteitä poistamalla ja tarpeellisia erityisjärjestelyitä tekemällä, tuomalla kuntoutus ihmisten luo, yksilölle merkityksellisen toiminnan ja osallistumisen äärelle. Älykkäät virtuaaliteknologiaratkaisut mahdollistavat saavutettavaa kuntoutumista, mutta oleellista myös on ymmärtää laaja-alaisemmin esteettömyys ja saavutettavuuskysymyksiä. Kokemusta oman elämän hallinnasta voidaan vahvistaa yleisesti tukemalla ihmisen valintoja ja päätöksentekoa tukien osallisuutta. Saavutettavuus on tässä yhteydessä moninaisuuden ja kykyjen arvostamista voimavarana, ja jokaisen ihmisen kuulluksi tulemista.  Lopuksi Olemme halunneet tässä tuoda esille saavutettavuuden ja siihen liitettävän esteettömyyden käsitteitä, erityisesti kuntoutuksen näkökulmasta. Toisaalta on hyvä myös pohtia miten kuntoutus edistää saavutettavuutta. Jokaisen on hyvä tiedostaa, että saavutettavuudella on eri merkityksiä eri yhteyksissä. Tässä puhutaan myös yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistamisesta, jota voidaan siis tarkastella kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin kuntoutuja tulee kyetä hyödyntämään erilaisia palveluita omassa kuntoutumisessaan ja toisaalta ensiarvoista on kuntoutujan osallistuminen oman kuntoutumisensa suunnitteluun, toteutumiseen ja arviointiin. Päämäärä on molemmissa sama, toimintakykyisuus, osallisuus ja toimijuus omassa arjessa. Kirjoittajat Tero Avellan työskentelee väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Hän tutkii esteettömyyttä ja saavutettavuutta tulevaisuuden yhteiskunnassa, sekä tähän liittyvää ihmisten ja teknologian välistä vuorovaikutusta. Pekka Paalasmaa, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu.   Lähteet Autti-Rämö, I. & Salminen A.-L. 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 14–15. Avellan, T. 2021. Esteettömyys ja saavutettavuus joukkoliikenteessä – erityisryhmien näkökulmia. Esitys Älypysäkki-hankkeen toisessa työpajassa 11.2.2021. Direktiivi (EU) 2016/2102 2016. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2102, annettu 26 päivänä lokakuuta 2016, julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta. Hietala, O. 2016. Kokemusasiantuntija kuntoutumisen tukena. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 388-392. ICF: Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus 2013.Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Jeglinsky, I. & Kukkonen, T. 2016. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 393–401. Kommunikoinnin esteettömyys 2021. Papunet. Lintula, L. & Paalasmaa, P. 2020. Osaamista kuntoutukseen kuntoutujan parhaaksi. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saavutettavuuskriteeristö 2019. Saavutettavuuskriteeristö: Väline korkeakoulun saavutettavuuden arviointiin. United Nations 2006. General Assembly resolution 61/106, Convention on the Rights of Persons with Disabilities, A/RES/61/106 (13 December 2006). W3C Web Accessibility Initiative (WAI) 2021. Web Content Accessibility Guidelines (WCAG) Overview. Töytäri, O. & Kanto-Ronkanen, A. 2016. Apuvälineet ja ympäristön esteettömyys. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 347–363. Väyrynen, S., Nevala, N. & Päivinen, M. 2004. Ergonomia ja käytettävyys suunnittelussa. Helsinki: Teknologiainfo Teknova Oy. Wiman, R., 2012. Kumpaa pitää kuntouttaa – ihmistä vai yhteiskuntaa? Teoksessa V. Karjalainen, & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus kanssamme: ihmisen toimijuuden tukeminen. Helsinki: STAKES, 81–92.  

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset