Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä Tilaa RSS-syöte

Yhteisöllisyydestä avaimia työhyvinvointiin
21.1.2022
Piia Elovaara

Työelämän muutosten myötä työn tekemisen tavat sekä -kulttuuri ovat muuttuneet yhä verkostoidumpaan suuntaan. Verkottumisen, tavoitteellisuuden, yhteistyötaitojen ja kumppanuuden rooli sekä luottamus vuorovaikutuksen perustana ovat korostuneet. Uudenlaista turvallisuutta kompleksisuuden ja kaaoksen keskelle voidaan kuitenkin saada yhteisöllisyyden kautta. (Manka & Manka 2016: 13–17.) Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni. Työelämän yhteisöllisyys muodostuu työyhteisön arvopohjasta ja henkisestä tilasta. Yhteisöllisyyden edistäminen osana työhyvinvointia on hyvin arkista, työhön kiinteästi liittyvää toimintaa. (Paasivaara & Nikkilä 2010: 12.) Yhteisöllisyyttä edistäviä toimintamuotoja arjessa ovat muun muassa tiimi- ja vertaistyöskentely, moniammatillinen yhteistyö, tavoitteellinen työnkierto, yhdessä kehittäminen ja sitä kautta saadut yhteiset oppimiskokemukset. (Mäkisalo-Ropponen 2011: 120.) Yhteisöllisyyden katsotaan työelämässä tukevan oppimista, ihmisten kanssakäymistä, toisista välittämistä, terveyttä, hyvinvointia ja tuloksellisuutta. (Paasivaara ym. 2010: 12.) Työyhteisön yhteisöllisyyden rakentumisessa edellytyksenä on yhteisen päämäärän määrittäminen, tiedostaminen sekä halu löytää paras mahdollinen toimintatapa tavoitteen saavuttamiseksi. Yhteisöllisyys edellyttää epävirallisen ja virallisen vuorovaikutuksen toteutumista työyhteisössä. (Mäkisalo-Ropponen 2011: 119–120.) Yhteisön määriteltäessä pelisääntöjä ja normeja, vaikuttaa yksilö omilla valinnoillaan yhteisön toimivuuteen suhteessa yhteisön yhteisiin tavoitteisiin. (Paasivaara ym. 2010: 12.) Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jossa kehitettiin yhteisöllisyyttä tukevia toimintatapoja työhyvinvoinnin edistymiseksi Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan toimintaympäristössä. Kehittämistyö tehtiin yhdessä hoitotyön ammattilaisten, esihenkilöiden ja työhyvinvoinnin edistämisen parissa työskentelevien yhteistyötahojen kanssa. Yhteisöllisyyden kokemus vahvistuu dialogissa Yhteisöllisyyden katsotaan vahvistavan yhteisön välistä vastavuoroisuutta, sitoutumista yhteiseen tavoitteiseen, luottamusta, verkostoitumista sekä yhteistä arvopohjaa. (Manka & Larjovuori 2013: 4.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan yhteisöllisyys rakentuu myönteisyyden ympärille, joka työyhteisössä tarkoittaa hyvän huomaamista yhdessä ja myönteisen palautteen kertomista toiselle. Ilon jakaminen työyhteisössä lisää ryhmään kuulumisen tunnetta ja puolestaan työyhteisön positiivinen asenne katsotaan vähentävän työn kuormitusta. Rakentavaa ja avointa kommunikointia korostetaan koko työyhteisön myönteisen ilmapiirin tukipilarina. Rakentava viestintä katsotaan luovan luottamuksellista alustaa avoimelle, hyväksyvälle ja dialogiselle keskustelulle. Tämä koetaan käytännössä näkyvän tilan ja kaikille työyhteisön jäsenille kommunikoinnin mahdollisuuden antamisena. Hyväksyvä keskustelu näkyy siinä, että myös eriävät mielipiteet sallitaan. Avoin ja vastavuoroinen vuorovaikutus työyhteisössä mahdollistuu yhteisissä kokoontumisissa. Säännölliset yhteistyöpalaverit edistävät työntekijöiden ja esihenkilöiden välistä yhteistä ymmärrystä työn tavoitteista sekä auttavat toimintatapoihin sitoutumisessa yhteisen keskustelun kautta. Sujuva tiedon kulku työn sujuvuuden edistymiseksi työyhteisön sekä asiakkaiden kuntoutusprosessiin liittyvistä asioista turvataan tarpeeksi usein toistuvilla palavereilla. Yhteisiin palavereihin osallistuminen koetaan lisäävän vaikuttamisen mahdollisuuksia omaan työhön ja sen kehittämiseen. Yhteisen päämäärän rakentuminen kohti yhteisöllistä oppimista Yhteisöllisen toimintatavan ja sitä kautta työhyvinvoinnin vahvistumisen keskiössä on tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan yhteisesti työyhteisössä määritelty tavoite, joka tukee selkeästi määriteltyä tehtävänkuvaa. Yhteisen päämäärän määrittely mahdollistuu aktiivisesti työyhteisössä sekä eri yhteistyöverkostoissa keskustellen työn sisällöstä ja keinoista, joilla yhteinen päämäärä saavutetaan. Moniammatillisessa työyhteisössä oman ammattitaidon kehittäminen, osaamisen vahvistaminen ja uuden oppiminen on luontevaa työskennellessä kohti yhteistä tavoitetta. Moniammatillinen työskentely, kuten parityöskentely vahvistaa tiedon jakamista ja toiselta ammattilaiselta oppimista. Myös verkostotyöskentelyssä korostuu saman asian äärellä toimiminen, yhdessä tekeminen, vertaisoppiminen ja jaettu vastuu. Terveydenhuollon kontekstissa oppiminen näkyy usein vuorovaikutuksena kollegoiden välillä esimerkiksi kokeneemman hoitajan ohjatessa omalla asiantuntijuudella tuoretta työntekijää tehtäviinsä. Tämän kaltainen mentorointi ja valmentaminen ovat erittäin hyviä tapoja oppia uutta sekä siirtää osaamista asiantuntijalta toiselle. (Otala 2018: 49.) Verkostoissa toimiessa tulee tietoiseksi kunkin ammattilaisen osaamisesta ja vahvuuksista. Verkostomainen toiminta auttaa puolestaan hahmottamaan laajempaa kokonaisuutta sekä omaa ammatillista roolia mm. asiakkaan kuntoutusprosessissa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan yhteisöllinen toimintatapa työhyvinvoinnin edistymiseksi muodostuu näistä ydintekijöistä: Hyväksyvä asenne ja myönteinen palautekulttuuri Yhteisesti määritelty tavoite ja työn päämäärä Säännölliset palaverikäytänteet ja yhteinen keskustelu Työhön vaikuttamisen mahdollisuudet ja yhteinen kehittäminen Rakentava ja avoin dialogi Osaamisen ja ammattitaidon kehittämisen mahdollisuudet Sosiaali- ja terveysalalla toimiminen sen laajuuden, vaativuuden ja jatkuvien muutoksien vuoksi vaatii monen eri ammattiryhmän yhteistyötä, eikä kukaan tai mikään ammattiryhmä selviydy siitä yksin. Työyhteisön kehittäminen on yhteisöllistä oppimista ja siihen oppimisprosessiin tarvitaan kaikkia henkilöitä ja ammattiryhmiä. (Mäkisalo-Ropponen 2011: 120.) Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, joka on luettavissa Theseuksessa. Kirjoittaja Piia Elovaara on fysioterapeutti ja kuntoutuksen (YAMK) -opiskelija. Hän työskentelee Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluiden palveluvastaavana. Lähteet Manka, Marja-Liisa & Manka, Marjut 2016. Työhyvinvointi. Helsinki: Talentum Pro. Manka, Marja-Liisa & Larjovuori Riitta-Liisa 2013. Yhteisöllisyydellä menestykseen – opas työpaikan sosiaalisen pääoman kehittämiseen. Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos. Kuntoutussäätiö. Sosiaali- ja terveysministeriö. Euroopan sosiaalirahasto. Mäkisalo-Ropponen, Merja 2011. Vuorovaikutustaidot sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Otala, Leenamaija 2018. Ketterä oppiminen. Keino menestyä jatkuvassa muutoksessa. Helsinki: Kauppakamari. Paasivaara, Leena & Nikkilä, Juhani 2010. Yhteisöllisyydestä työhyvinvointia. Helsinki: Kirjapaja.

Lue lisää

Perhehoidon järjestäminen vastaamassa ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin
11.1.2022
Sanna Kytölä

Perhehoito tukee ikäihmisen toimintakykyä ja kotona asumista. Suomessa oli vuonna 2020 perhehoidossa arviolta noin 1600 ikäihmistä (Sotkanet 2021). Vantaalla oli vuonna 2020 perhehoidossa 36 ikäihmistä.   Ikäihmisten osuus väestöstä on kasvussa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 12, 15). Ikäihmisen kotona asumisen tueksi tarvitaan lisää palveluja ja tukea. Tarvitaan välimuotoisen asumisen vaihtoehtoja ja yksi tällainen välimuotoisen asumisen vaihtoehto on ikäihmisten perhehoito. (Kiuru 2020.)   Sekä hallitusohjelma että laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023 suosittelee, että ikäihmisten perhehoitoa tulisi tarjota yhtenä vaihtoehtona ikäihmisten palveluiden järjestämiseksi.  (Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 2019: 149; Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 38–39.). Hyviä kokemuksia on saatu esimerkiksi ikäihmisen kotiin annettavasta perhehoidosta omaishoitajien vapaapäivien järjestämiseksi (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 38–39).   Ikäihmisten perhehoito on siis yksi mahdollisuus tukea ikäihmisten kotona asumista. Perhehoitaja voi käydä esimerkiksi ikäihmisen kotona häntä hoitamassa omaishoitajan vapaapäivien aikana tai silloin, kun kotihoidon tarjoama tuki ei ole riittävää. (Hakkarainen & Kuukkanen & Leinonen & Sipilä 2016: 10.)   Kuntoutuksen kannalta ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen ja kotona asumisen mahdollistaminen ovat avainkysymyksiä, kun ikäihmisten osuus väestöstä kasvaa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää ikäihmisten tarpeiden huomioimiseen palveluiden suunnittelussa kotona asumisen tueksi. (Järvikoski & Härkäpää 2011: 9.) Lisäksi ikäihmisten kuntoutukseen ja toimintakyvyn ylläpitämiseen liittyvien toimintojen tulisi olla osa ikäihmisen jokapäiväistä elämää (Jyrkämä 2008: 153–154).   Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jonka tarkoituksena oli kuvata ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin vastaavan perhehoidon järjestämisen toimintatapoja.  Kehittämisympäristönä oli Vantaan kaupungin vanhus- ja vammaispalveluiden ikäihmisten perhehoito. Tutkimukselliseen kehittämistyöhön osallistuivat perhehoidossa olleet ikäihmiset, asiakasohjausyksikön työntekijät sekä ikäihmisten perhehoitajat. Kehittämistyön tuotoksena syntyi kuvaus ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin vastaavista perhehoidon järjestämisen toimintatavoista.   Mitä ikäihmisten perhehoito on? Perhehoito on sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta tai maakunta sosiaalihuoltolain 14 §:n mukaan. Perhehoidon järjestämistä määrittelee perhehoitolaki. Perhehoito on osa- tai ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa, jota voidaan toteuttaa joko perhehoitajan kodissa tai hoidettavan kotona. (Perhehoitolaki 263/2015.)   Perhehoidon myöntämisen lähtökohtina ovat ikäihmisen elämäntilanne sekä tuen, ohjauksen, hoivan ja huolenpidon tarve. Perhekodin arkeen osallistuminen perhehoitajan tuella tukee ikäihmisen toimintakykyä ja kuntoutumista sekä ylläpitää hyvää elämänlaatua. Sijoittamisessa tulee huomioida ikäihmisen toiveet, hänen läheistensä mielipide sekä perhehoitajan arvio omista valmiuksistaan suhteessa ikäihmisen tarpeisiin. (Uudenmaan perhehoidon asiantuntijaverkosto ja Perhehoitoliitto 2018: 6.)   Ikäihmisten yksilölliset tarpeet Ikäihmisen yksilölliset tarpeet tulee ottaa mahdollisuuksien mukaan hänen hoidossaan huomioon (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 3§). Lisäksi ikäihmisellä tulee olla mahdollisuus saada sosiaali- ja terveyspalveluja yksilöllisten tarpeiden mukaisesti, hänen toimintakykynsä edellyttämällä tavalla (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 1§).   Ihmislähtöiset tarpeet ovat inhimillisiä ja kokonaisvaltaisia tarpeita, jotka tukevat ikäihmisen arkea, toimintakykyä ja elämänlaatua (Eloniemi-Sulkava 2011: 9, 11). Ikäihmisellä on samanlaisia tarpeita kuin muillakin ihmisillä (Eloniemi-Sulkava 2017). Maslown (1943) mukaan inhimillisiä tarpeita ovat perustarpeet, turvallisuuden tarpeet, yhteenkuuluvuuden tarpeet, arvostuksen tarpeet ja itsensä toteuttamisen tarpeet (Maslow 1943).   Vastaako perhehoidon järjestämisen toimintatavat ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin? Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista voidaan todeta, että ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin pystytään vastamaan erityisesti silloin, kun perhehoidon järjestämisessä mahdollistetaan ikäihmisen ja perhehoitajan tutustuminen, huomioidaan ikäihmisen toiveet ja tarpeet, annetaan tietoa riittävästi ja ymmärrettävästi sekä keskustellaan ja kuunnellaan.   Muita esille nousseita asioita olivat esimerkiksi se, että ikäihmiselle valittiin perhehoitaja, jolla oli ymmärrystä ja osaamista ikäihmisen tilanteeseen nähden ja että perhehoitaja olisi aina sama. Myös turvallisuus ja joustavuus perhehoidon järjestämisessä nousi vastauksista esille. Läheisen antaman tiedon hyödyntäminen, kirjalliset ohjeet perhehoidon tukena, hoidettavien asiakkaiden yhteensopivuus, perhehoidon sopivuus ikäihmiselle, mielekäs ja arjen rutiinien mukainen toiminta sekä vapaan mahdollistaminen ikäihmistä hoitavalle läheiselle olivat myös kokonaisuuksia, joita nousi vastauksista esille.   Tulosten mukaan perhehoidon järjestämisen toimintatapoja voitaisiin kehittää rekrytoimalla lisää perhehoitajia, vahvistamalla verkostoyhteistyötä sekä tiedottamalla perhehoidosta. Lisäksi nostettiin esiin, että ikäihmiselle tulisi mahdollistaa ikäihmisen tilanteeseen sopiva hoitaja, joka olisi koko ajan sama. Ikäihmisen toiveita ja tarpeita tulisi dokumentoida ja hänen osallisuuttaan tulisi tukea. Vastauksissa nostettiin esille myös, että perhehoitoon tarvitaan lisää resursseja.   Mitä ovat ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin vastaavat perhehoidon järjestämisen toimintatavat?   Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotos kuvaa, että ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin vastaavan perhehoidon järjestäminen koostuu seitsemästä eri kokonaisuudesta. Ikäihmisen tarpeiden ja toiveiden huomiointi ja dokumentointi sekä perhehoidosta tiedottaminen on tärkeää, jotta ikäihmisen tarpeisiin voidaan vastata perhehoidon järjestämisessä. Perhehoitoon sijoittumisessa tulisi huomioida ikäihmisen ja perhehoitajan yhteensopivuus. Perhehoidon tutustumiskäynnillä on merkityksellinen rooli, koska tutustumiskäynnillä ikäihmiseen tutustutaan ja ikäihminen pääsee tutustumaan perhehoitajaan, perhekotiin ja mahdollisiin muihin asukkaisiin. Turvallisuus ja joustavuus tulee huomioida järjestämisessä ja tärkeää olisi, että ikäihmiselle mahdollistettaisiin perhehoidossa koko ajan sama hoitaja. Perhehoidon järjestämiseen tarvitaan lisää resursseja ja perhehoitajia, jotta pystyttäisiin löytämään paremmin juuri asiakkaan tarpeisiin vastaava perhehoitaja. Verkostotyön vahvistaminen on myös tärkeää, koska sen avulla voidaan hyödyntää esimerkiksi moniammatillista arviointia. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisin vastaavan perhehoidon järjestäminen. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021. Kirjoittaja Sanna Kytölä, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen ylempi tutkinto-ohjelma.   Lähteet Eloniemi-Sulkava, Ulla 2011. Muistisairaan ihmisen tarvelähtöinen hoidon kokonaisuus. Kuinka vastaan muistisairaan ihmisen tarpeisiin hoidossa? Memo-lehti 4/2011: 9–12.   Eloniemi-Sulkava, Ulla 2017. Käytösoiretilanteiden systemaattinen arviointi ja monitekijäinen hoito. Neurologia-seminaari.   Hakkarainen, Pirjo & Kuukkanen, Maria & Leinonen, Raija & Sipilä, Lisa 2016. Hyvää perhehoitoa. Toimeksiantosuhteisen perhehoidon tietopaketti. Perhehoitoliitto ry. Jyväskylä.   Jyrkämä, Jyrki 2008. Ikääntyminen ja ikääntyvien kuntoutus. Teoksessa Karjalainen, Vappu & Vilkkumaa, Ilpo (toim.) 2008. Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Stakes. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus.   Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. Näkökulmia kuntoutukseen ja kuntoutustieteeseen. Helsinki: WSOYpro Oy.   Kuukkanen, Maria 2008. Vanhusten perhehoito. 91–97. Teoksessa Ketola, Jari (toim.). Sijoita perheeseen: Perhehoito inhimillisenä ja taloudellisena vaihtoehtona. Juva: PS-kustannus.   Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 28.12.2012/980.   Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 17.8.1992/785.   Maslow, Abraham 1943. A theory of human motivation.   Kiuru, Krista 2020. Iäkkäiden ihmisten asumiseen tarvitaan useita vaihtoehtoja, Sosiaali- ja terveysministeriö, 20.2.2020.   Perhehoitolaki 20.3.2015/263.   Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 2019. Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:31.   Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023-Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki.   Sotkanet 2021. Tilastotietoja suomalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista. THL.   Uudenmaan perhehoidon asiantuntijaverkosto ja Perhehoitoliitto 2018. Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje Uusimaa. Esitys maakunnan jatkovalmistelua varten.      

Lue lisää

Ikääntyneen kuntoutujan kotiutumisen edistyminen toimijuutta vahvistamalla
14.12.2021
Anna Selkama

Kuntoutujien kotikäynteinä tehdyissä teemahaastatteluissa ja ammattilaisten yhteiskehittelyissä kuvautui tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella yhteinen näkymä siitä, että kotiutumisen edistyminen toimijuutta vahvistamalla on vuorovaikutteinen kokonaisuus. Hoitojakson aikana nähdään tarvittavan ennakointia, sekä sujuvaa tiedonkulkua kuntoutujien ja ammattilaisten välillä. Toimijuuden näkökulmasta aiempaan elämäntilanteeseen ja toimintakykyyn tulee pureutua heti hoitojakson alussa. Ikääntyneen kuntoutujan kanssa mietitään yhdessä, mitä hän pystyy tekemään, jotta toimijuus vahvistuu ja kotiutuminen edistyy hoitojakson aikana. Pystyvyyden taustalla on tärkeä ajatus siitä, että kuunnellaan avoimesti ikääntyneen toiveita ja hyödynnetään hoitojakson kulussa kyseisiä lähtökohtia arkeen ja nykyhetkeen nivoen.   Ikääntyneen kuntoutujan kotiutumisen edistyminen vaatii kuntoutujan yksilöllisen tilanteen kokonaisvaltaista huomioimista ja vastuunjakoa eri toimijoiden kesken. Kuntoutujalle tulisi tarjoutua mahdollisuus osallistua oman kuntoutumisen suunnitteluun. Osallistumisen mahdollisuuden tulisi perustua kuntoutujan ja ammattilaisen vuorovaikutukselliseen, vastavuoroiseen kumppanuuteen. Kotiutumisen voidaan nähdä parhaiten edistyvän, kun siihen liittyvä toiminta on ennakoitua, tavoitteellista ja kuntoutumisprosessissa huomioidaan sen yhteys arkeen ja kotiympäristöön, koko elämänkulun huomioivan näkökulman kautta. (Reunanen 2017: 69–73.) Kirjoitus pohjautuu Kuntoutuksen yamk- tutkinto- ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jossa tarkoituksena oli kehittää ikääntyneiden kuntoutujien toimijuutta vahvistavia toimintatapoja terveyskeskussairaalan akuuttiosaston hoitojakson aikana. Toimintaympäristönä oli Keski- Uudenmaan sote- kuntayhtymän (Keusote) akuuttiosasto Tuusulassa. Kehittämistyössä olivat tarkastelussa sekä kuntoutujien että ammattilaisten näkökulmat ja kehitettävät toimintatavat kehittämistehtävittäin.   Ikääntyneen kuntoutujan näkökulmat esiin Mulla oli sellainen tavoite. Minä mietin sitä nykytilannetta ainakin ja suunnittelin vähän tulevaakin. Niitä pitäisi yhdessä miettiä, että sillä tavallahan se menee hyvin. Siinä pitäisi keskustella asioista eikä antaa vaan ohjeita. Sain kannustusta. Koin toimivani oikein. Halusin selviytyä niistä arkipäivän asioista. Annettiin toimia oma- aloitteisesti. Ei ainakaan tyrkytetty mitään sen enempää mihin voimat riitti. Varmistus, pitää kattoo, että pystyy syömään ja sitten pystyy vessassa käymään. Pystyi keskittymään siihen harjoitteluun ja toipumiseen. Ei ollut stressiä eikä mietittävää.   Mm. näin ikääntyneet kuntoutujat kuvailivat kokemuksiaan hoitojaksolta tarkastelujen teemojen ympärillä, joita olivat: kotiutumisen edistyminen, kotiutumisen suunnittelu, kuntoutumisen yhteys arkeen sekä yhteistyö ja vuorovaikutus kotiutumisen edistymiseksi. Kuvioon kaksi (ks. kuvio 2) on koottu otoksena kehittämistyön ensimmäisen kehittämistehtävän tuloksista nousseet toimintatavat, joiden nähtiin olevan toimijuutta vahvistavia ja kotiutumista edistäviä asiakokonaisuuksia kuntoutujien näkökulmista. Yhtenäinen näkymä Tutkimuksellisen kehittämistyön kolmen kehittämistehtävän tuloksista muodostui yhtenäinen näkymä (ks. kuvio 3). Kuvion 3 yhteinen näkymä mukailee jaettua toimijuutta (Härkäpää 2012; Chang & Heckhausen & Greenberger & Chen 2010), mutta toisaalta siinä on piirteitä myös yhteistoiminnasta. (Seppänen-Järvelä ym. 2015:16; Lehtonen & Vänskä & Pihlava 2018). Koettua ja elettyä toimijuutta tulisikin tarkastella yhdessä ikääntyneiden kanssa, jotta kuntoutumisen prosessissa tähdättävään yksilölliseen muutostarpeeseen pystytään vastaamaan. (Pikkarainen 2020: 92–94.) Toimijuuden käsite on hyvin laaja ja monivivahteinen, riippuen siitä missä asiayhteydessä sitä tarkastellaan. (Eteläpelto & Heiskanen & Collin 2011: 13–15). Toimijuuden mielletään kuitenkin usein olevan aktiivista ja aloitteellista, jossa on mukana osallisuus ja omakohtaiset kokemukset elämän eri tilanteista. (Vähäsantanen & Paloniemi & Hökkä & Eteläpelto 2017: 7). Toisaalta sen nähdään olevan harkittua ja tarkoituksenmukaista toimintaa, jossa kuntoutuja voi olla itse vaikuttamassa vallitsevaan tilanteeseen ja lopputulokseen. (Ruuskanen-Parrukoski 2018: 20, 29). Tutkimuksellisessa kehittämistyössä toimijuuden tarkastelussa hyödynnettiin sen eri ulottuvuuksia: Kyetä, täytyä, voida, tuntea, haluta ja osata. (Jyrkämä 2013; Vanhalakka-Ruoho 2014: 197–198). Kirjoitus perustuu Anna Selkaman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, joka on luettavissa Theseus-tietokannasta. Kirjoittaja Anna Selkama, vuonna 2002 Stadiasta valmistunut fysioterapeutti ja kuntoutuksen (YAMK) -tutkinto-ohjelman opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulusta, valmistuu joulukuussa 2021. Työskentelee Keusoten Ikääntyneiden kuntoutuspalveluissa.   Lähteet Chang, Esther S. & Heckhausen, Jutta & Greenberger, Ellen & Chen, Chuansheng 2010. Shared Agency with Parents for Educational Goals: Ethnic Differences and Implications for College Adjustment. Journal of Youth and Adolescence 39 (11). 1293–1304. Eteläpelto, Anneli & Heiskanen, Tuula & Collin, Kaija 2011. Vallan ja toimijuuden monisäikeisyys. Tampereen yliopisto. Härkäpää, Kristiina 2012. Jaettu toimijuus kuntoutuksessa. Lapin yliopisto. Jyrkämä, Jyrki 2013. Vanheneminen, arkitilanteet ja toimijuus. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki (toim.) & Rantanen, Taina (toim.) & Aromaa, Arto (toim.): Gerontologia. E-kirja. Helsinki: Duodecim. Lehtonen, Krista & Vänskä, Nea & Pihlava, Jari 2018. Asiakkaan toimijuutta vahvistavat työkalut. Rehablogi. Blogikirjoitus 7.3.2018. Pikkarainen, Aila 2020: Ikääntyneiden aikuisten toimijuus kuntoutuksessa. Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja. Reunanen, Merja 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Lapin yliopisto. Ruuskanen-Parrukoski, Pirkko 2018. Palveluasuminen ikääntyneen asumisen kontekstina. Tapaustutkimus ikääntyneiden toimijuudesta sekä vallasta ja sosiaalisista suhteista. Lapin yliopisto. Seppänen-Järvelä, Riitta & Syrjä, Vesa & Juvonen-Posti, Pirjo & Pesonen, Sanna & Laaksonen, Maire & Tuusa, Matti & Savinainen, Minna & Henriksson, Mikko 2015. Yhteistoimintaa ja yksilöllisiä valintoja kuntoutumisen polulla Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen tapaustutkimus. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 141. Kelan tutkimusosasto. Helsinki. Vanhalakka-Ruoho, Marjatta 2014. Toimijuus elämänkulussa- Ohjaustyön perusta? Aikuiskasvatus 34 (3). 192–201. Vähäsantanen Katja & Paloniemi, Anneli & Hökkä, Päivi & Eteläpelto, Anneli 2017. Ammatillinen toimijuus. Rakenne, mittari ja tuki. Jyväskylän yliopisto.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset