Psykoosipotilaan yksilölliset kuntoutustarpeet tunnistetaan yhteistyöllä

4.3.2022
Sari Stenroos

Psykoosipotilaan yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistaminen edellyttää sujuvaa moniammatillista ja moniasiantuntijaista yhteistyötä potilaan, läheisten, verkostojen ja eri asiantuntijoiden kanssa sekä työn organisoimista eri ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden osaamista hyödyntäen. ICF-luokituksen toimintakyvyn kuvauskohteet mahdollistavat toimintakykyä laaja-alaisesti huomioivan rakenteen sekä tarjoavat konkreettisen ja hyvää kuntoutuskäytäntöä tukevan viitekehyksen. Suomen hallitus on asettanut uudistuvan kuntoutusjärjestelmän tavoitteeksi saumattomat hoitojärjestelmät ja ihmisten toimintakyvyn parantamisen ja tukemisen. Erityisen huomion kohteeksi on nostettu heikossa työmarkkina asemassa olevien ihmisten yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistaminen. Kuntoutuksen uudistamisohjelman mukaan kaikilla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilla tulee olla kyky havaita työ- ja toimintakyvyn heikentyminen, osata ohjata ihminen oikeanlaisten palvelujen piiriin sekä tuntea WHO:n kansainvälinen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokitus ICF. (Kuntoutuksen uudistaminen 2020: 11, 88.) Skitsofrenia ja pitkäkestoiset psykoosisairaudet ovat vakavia mielenterveyden häiriöitä, jotka alkavat tyypillisesti nuoruusiällä ja vaikeuttavat pärjäämistä arjessa, opiskelu- ja työelämässä. Sairauden vakavuuden takia vain pieni osa paranee täysin tai saavuttaa saman toimintakyvyntason kuin ennen sairautta. (Isohanni & Honkonen & Vartiainen & Lönnqvist 2007: 74–78.)   Kuntoutustarpeiden tunnistamisessa keskeistä on yksilön omakohtainen näkemys tilanteestaan ja ongelmistaan sekä asiantuntijoiden tekemä yksilöllinen arvio tilanteesta (Järvikoski & Härkäpää 2011: 159). Yksilöllisten kuntoutustarpeiden ja toimintakyvyn arvioiminen muodostavat lähtökohdan kuntoutuksen suunnittelulle (Suomela-Markkanen & Peltonen 2016: 248). Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kehittää yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistamista toimintakyvyn edistämiseksi. Kehittämisympäristönä toimi HUS Peijaksen alueen psykoosipoliklinikat ja kehittäjinä toimi HUS psykiatrian kokemusasiantuntijoita sekä ammattilaisia eri ammattiryhmistä.  Kuntoutuksessa tehtävä yhteistyö  Kuntoutuksessa tarvitaan usein ammattilaisten välistä moniammatillista yhteistyötä, kun halutaan saada kokonaisvaltainen käsitys potilaan ongelmista, haasteista ja vahvuuksista (Mönkkönen ym. 2019: 82). Moniammatillisen yhteistyön sujumisen kannalta keskeistä on ammattilaisten välinen vuorovaikutus, jaettu suunnittelu ja päätöksenteko sekä työn organisoiminen (Birkeland ym. 2017.) Moniasiantuntijaisella yhteistyöllä puolestaan tarkoitetaan tasavertaista asiantuntijuutta ja yhteistyökumppanuutta asiakkaan, läheisten ja ammattilaisten välillä. Moniasiantuntijuudessa keskeistä on kaikkien toimintaan osallistuvien asiantuntemus ja tasavertainen yhteistyö, jossa työskentelyn tuloksena syntyy yhteinen käsitys asiakkaan tilanteesta ja tarpeista. (Kuorilehto 2014: 29.)   ICF-luokitus toimintakyvyn arvioinnissa  Toimintakyky kuvaa ihmisen kykyä selviytyä jokapäiväisen elämän tehtävistä kotona, työssä ja vapaa-ajalla. International Classification of Fuctioning, disability and Health eli ICF on viitekehys, joka auttaa varmistamaan riittävän monipuolisen ja kattavan arvioinnin potilaan tilanteesta huomioiden yksilöllisen elämäntilanteen ja ympäristöön liittyvät tekijät (Paltamaa & Musikka-Siirtola 2016: 46). ICF-luokituksen käyttöönoton mahdollistamiseksi on kehitetty ICF-ydinlistoja, joiden avulla toimintakyvyn kuvaaminen helpottuu (THL 2021). ICF-luokitus toimii yhteisenä viitekehyksenä eri ammattiryhmien välillä, ohjeistaa moniammatillista työnjakoa toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden arvioinnissa sekä luo yhtenäisen perustan kokonaisvaltaiseen arviointiin, suunnitteluun ja kuntoutukseen (Paltamaa & Musikka-Siirtola 2016: 44–45). Tuloksena hyviä käytäntöjä yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistamisessa toimintakyvyn edistämiseksi Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan asiakaskeskeisyys on hyvä toimintatapa, joka näkyy kunnioittavana suhtautumisena potilaaseen, että suhtaudutaan vakavasti potilaan ongelmiin ja mietitään niihin yhdessä ratkaisua. Hyviä käytäntöjä tulosten mukaan ovat myös potilaalle nimetty vastuuhoitaja, joka koordinoi kuntoutusta ja moniammatillista yhteistyötä, digitalisaation hyödyntäminen ja arviointi- ja oirekartoituslomakkeiden käyttäminen. Keskeistä on myös moniammatillinen ja moniasiantuntijainen sujuva vuorovaikutus, konsultointi ja tiedonkulku sekä työn organisoiminen tehokkaasti eri ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden osaamista hyödyntäen. Heti hoidon ja kuntoutuksen alkuvaiheessa ja sen aikana tulisi olla useampi työntekijä tai työpari mukana potilaan hoidossa ja kuntoutuksessa ja niiden suunnittelussa. Tärkeää on myös ottaa läheisiä ja omaisia paremmin mukaan hoitoon ja kuntoutukseen. Tärkeää on tunnistaa potilaiden yksilölliset voimavarat, haasteet ja tavoitteet. Myös potilaiden somaattisen terveyden ja kognitiivisten haasteiden sekä taloudellisen tilanteen huomioiminen ja turvaaminen on olennaista. Toimintakyvyn tutkimuksessa tulee kiinnittää huomio ajankohtaisiin haasteisiin ja niihin asioihin mitkä ovat potilaalle itselleen tärkeitä. Tulosten perusteella psykoosipotilaan yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistamisessa tarvitaan kaikkiaan 99 ICF-luokituksen toimintakyvyn kuvauskohdetta, joiden avulla muodostuu laaja-alainen näkemys potilaan arjesta ja toimintakyvystä. Kuntoutussuunnitelma tulee laatia moniasiantuntijaisesti ja siihen osallistua mukaan potilas, läheiset sekä hoidon ja kuntoutuksen kannalta oleelliset työntekijät ja verkostoon kuuluvat toimijat. Kuntoutuksen suunnitteluun tulee varata riittävästi aikaa ja kuntoutussuunnitelmapalaverista sopia hyvissä ajoin. Kuntoutussuunnitelma tulee laatia yksilöllisesti ja huomioiden potilaan ajankohtaiset haasteet ja tavoitteet. Moniasiantuntijainen ja moniammatillinen yhteistyö varmistaa asiantuntevan ja laaja-alaisen kuntoutussuunnitelman ja tavoitteiden laatimisen, soveltuvien ja oikea-aikaisten kuntoutusmuotojen valitsemisen sekä niiden yhteensovittamisen potilaan yksilöllisiin tarpeisiin niin, että ne muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden, jonka seurauksena potilaan toimintakyky edistyy. Kirjoitus perustuu toimintaterapeutti Sari Stenroosin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistaminen toimintakyvyn edistämiseksi, joka on luettavissa Theseus-tietokannasta. Kirjoittaja Sari Stenroos toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma Lähteet Birkeland, Arvid & Tuntland, Hanne & Forland, Oddvar & Jakobsen, Frode Fadnes & Langeland, Eva 2017. “Interdisciplinary collaboration in reablement - a qualitative study”. Journal of multidisciplinary healthcare vol. 10 195–203. 5. Isohanni, Matti & Honkonen, Teija & Vartiainen, Heikki & Lönnqvist, Jouko 2007. Skitsofrenia. Teoksessa Lönnqvist, Jouko, Heikkinen, Martti, Henriksson, Markus, Marttunen, Mauri, Partonen, Timo (toim.) Psykiatria. Helsinki: Duodecim. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutustarve ja motivaatio. Teoksessa kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOY Pro. Kuntoutuksen uudistaminen 2020. Kuntoutuksen uudistamisen toimintasuunnitelma vuosille 2020–2022. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:39. Kuorilehto, Ritva 2014. Moniasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon perhetyössä monitahoarviointi Q-metodologialla. Oulun Yliopisto. Mönkkönen, Kaarina & Leinonen, Leena & Arajärvi, Miina & Hovatta, Anna-Elina & Tusa, Nina & Salokangas, Katri 2019.Moniammatillisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina - Kekoni Taru ja Pehkonen Aini (toim.) Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna. Gaudeamus. 47–88. Paltamaa, Jaana & Musikka-Siirtola Marjatta 2016. ICF-luokitus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona, Salminen, Anna-Liisa, Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim). Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 37–55. Suomela-Markkanen, Tiina & Peltonen, Riikka 2016. Kuntoutussuunnitelma. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona, Salminen, Anna-Liisa, Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 247–262. THL 2021. Toimintakyky. ICF ydinlistat ja tarkistuslista.      

Kuntoutujan osallistuminen tavoitteen asettamiseen

16.2.2022
Susanna Ahonen

Aivoverenkiertohäiriön saaneen kuntoutujan kuntoutusprosessissa tavoitteen asettaminen on keskeisessä roolissa. Kuntoutusjakson tavoitteita asetettaessa tulisi mahdollistaa kuntoutujan tasavertainen osallistuminen päätöksentekoon. Usein tavoitteiden asettaminen on vielä asiantuntijalähtöistä, jolloin kuntoutujan asiantuntemusta ei hyödynnetä riittävästi. Tarvitaan kuntoutujalähtöisyyttä ja kuntoutujan kuuntelua, jotta tavoitteet ovat kuntoutujalle merkityksellisiä ja hänen arkeensa liittyviä. Nykyisin kuntoutujan oma rooli kuntoutuksessa nähdään aiempaa aktiivisempana. Kuntoutujan tulisi osallistua omien tavoitteidensa ja kuntoutuksen sisällön suunnitteluun. (Autti-Rämö ja Salminen 2016: 15.) Kuntoutujan osallistuessa oman kuntoutuksensa suunnitteluun saavutetaan kuntoutujalähtöisempiä palveluita, joissa edistetään kuntoutujan elämänhallinnan lisäksi kuntoutujan tasa-arvoista osallisuutta ja autonomiaa (Koukkari 2010: 199–201). Kuntoutujan osallistumista tukevana avaintekijänä toimii tavoitteiden asettaminen yhteistyössä kuntoutujan kanssa. Se tukee kuntoutujien toimijuutta, osallisuutta päätöksenteossa ja auttaa heitä löytämään uusia selviytymiskeinoja. (Karhula & Veijola & Ylisassi 2016: 229–230.) Tavoitteet tulisi laatia yhteistyössä asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa. Kuntoutustavoitteet kohdentavat kuntoutustoimenpiteitä, ohjaavat motivoivasti kuntoutujan toimintaa kohti päämäärää ja kiinnittävät kuntoutuksen kuntoutujan arkeen. Tavoitteen asettaminen on keskeinen osa kuntoutusprosessia, jossa kuntoutuja ja ammattilaiset neuvottelevat ja keskustelevat yhdessä päätavoitteista. Tämä edellyttää kuntoutujalähtöisyyttä ja dialogia. Kuntoutujan arvojen, uskomusten ja tietojen huomiointi tekee tavoitteista kuntoutujalle merkityksellisiä. (Playford 2015; Karhula & Veijola & Ylisassi 2016.) Kuntoutujalähtöisyys toimii tärkeänä arvolähtökohtana kuntoutuksessa. Siinä korostetaan kuntoutujan kunnioittamista ja yksilöllisyyttä. (Kekoni & Mönkkönen & Hujala & Laulainen & Hirvonen 2019: 17.) Kuntoutujalähtöisellä lähestymistavalla varmistetaan kuntoutujan kuuntelu ja tunnistetaan hänen asiantuntemuksensa omaan elämään liittyen. Tämä mahdollistaa kuntoutujan osallistumista tasavertaisesti. Ammattilaisten tulisi olla kuntoutujan tukena ja auttaa häntä muodostamaan toimintakyvystään ja tilanteestaan tulkinta. Ammattilaisten tuella mahdollistetaan kuntoutujan osallistuminen tavoitteita asetettaessa. Asiantuntijuus rakentuukin nykyisin dialogisemmin ja kiinteämmin yhteistoimijuudessa ammattilaisten lisäksi kuntoutujan kanssa (Mönkkönen & Kekoni 2020: 221). Kuntoutujan osallistumista lisäämällä hänen itsenäisyyttään, toimijuuttaan, voimaantumistaan ja hänen vaikutusmahdollisuuksiaan tuetaan (Karhula &Veijola & Ylisassi 2016: 229). Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jossa etsittiin tekijöitä ja keinoja edistää kuntoutujan osallistumista tavoitteen asettamiseen kuntoutusjaksolla. Tavoitteena oli edistää kuntoutujan osallistumista tavoitteen asettamiseen kuntoutusjaksolla. Kehittämistyö toteutettiin toimintatutkimuksena, jossa aineistoa kerättiin kolmessa vaiheessa. Tutkimuksellisen kehittämistyön osallistujat olivat Eksoten vaativan kuntoutuksen osaston kuntoutusjaksolla olleita ja aivoverenkiertohäiriön saaneita kuntoutujia sekä osaston neurologisessa, moniammatillisessa tiimissä työskenteleviä ammattilaisia. Kuntoutujia haastateltiin yksilöllisesti ja ammattilaiset osallistuivat kahteen, erikseen järjestettyyn yhteiskehittelyyn. Vuorovaikutuksella kohti kumppanuutta Kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutujan osallistumisen edistämiseksi tavoitteiden asettamisessa tarvitaan aitoa ja avointa vuorovaikutusta kuntoutujan ja ammattilaisten välillä. Tämä edellyttää kuntoutujien ja ammattilaisten mukaan luottamusta, asioiden jakamista ja kuntoutujan kuuntelua. Vuorovaikutuksessa on tärkeää, että siinä käytetään yhteistä ja ymmärrettävää kieltä. Avoimen dialogin ja luottamuksen myötä saavutetaan kumppanuus ammattilaisten ja kuntoutujan välillä. Kuntoutujat kuvasivat kumppanuutta tärkeänä elementtinä tavoitteita asetettaessa, jolloin kuntoutuja toimii tasaveroisena kumppanina päätöksenteossa. Siten voidaan varmistaa yksilöllisyys tavoitteita asetettaessa. Kuntoutuja nähdään oman elämänsä asiantuntijana. Tavoitteet konkreettisiksi omaisten osallistumista unohtamatta Kuntoutujan osallistuessa tavoitteiden asettamiseen tavoitteista tulee konkreettisia. Ne liittyvät kuntoutujan omaan arkeen ja ovat hänelle merkityksellisiä. Tavoitteita asetettaessa kuntoutujat kaipasivat ammattilaisilta tietoa, neuvoja ja ohjausta. Ammattilaisten asiantuntemuksella varmistetaan ja tuetaan kuntoutujan osallistumista. Ammattilaisten ja kuntoutujan välisen toiminnan ja vuorovaikutuksen lisäksi tuloksissa tuli esille omaisten merkitys kuntoutujan osallistumista edistävänä tekijänä tavoitteita asetettaessa. Tarvittaessa voivat omaiset toimia kuntoutujan äänenä tuoden esille hänelle merkityksellisiä asioita ja toiveita. Myös omaisille tulee tarjota tietoa kuntoutumiseen ja kuntoutusprosessiin liittyen. Ammattilaisten, kuntoutujan ja omaisten välinen tasavertainen yhteistyö mahdollistaa kuntoutujan aktiivisempaa roolia päätöksenteossa. Kuntoutujalla on oikeus tulla kuulluksi ja olla osallisena asetettaessa tavoitteita, jotka liittyvät hänen elämäänsä.   Kirjoitus perustuu Susanna Ahosen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Aivoverenkiertohäiriön saaneen kuntoutujan osallistuminen tavoitteen asettamiseen kuntoutusjaksolla (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021). Kirjoittaja: Susanna Ahonen, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto. Susanna on valmistunut toimintaterapeutiksi vuonna 2001 ja työskentelee Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) Vaativan kuntoutuksen osastolla toimintaterapeuttina. Lähteet: Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.). Kuntoutuminen. Duodecim. Karhula, Maarit &Veijola, Arja & Ylisassi, Hilkka 2016. Tavoitteiden asettamisen käytäntö. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.). Kuntoutuminen. Duodecim. Kekoni, Taru & Mönkkönen, Kaarina & Hujala, Anneli & Laulainen, Sanna & Hirvonen, Jukka 2019. Moniammatillisuus käsitteinä ja käytänteinä. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus. Koukkari, Marja 2010. Tavoitteena kuntoutuminen. Kuntoutujien käsityksiä kokonaisvaltaisesta kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta. Akateeminen väitöskirja. Lapin yliopisto. Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru 2020. Monitoimijaisuus työntekijän voimavarana ja haasteena. Teoksessa Hujala, Anneli & Taskinen, Helena (toim.). Uudistuva sosiaali- ja terveysala. Tampere University Press. Playford, E. Diane 2015. Goal setting as shared desicion making. Teoksessa Siegert, Richard J. and Levätkö, William, M. M. (eds.). Rehabilitation Goal Setting: Theory, Practice and Evidence. Taylor & Francis group.

Muistisairaan henkilön toimijuuden edistäminen yhteistoimintaa kehittämällä

24.1.2022
Laura Koivisto

Toimijuuslähtöistä lähestymistapaa tulisi hyödyntää Ikääntyneiden kuntoutuksessa. Ikääntynyt henkilö on aina vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, ja ulkopuoliset rakenteet voivat joko mahdollistaa tai estää heidän toimijuuttaan. Ikääntyneen kuntoutuksen ollessa toimijuuslähtöistä pyritään myös ympäristötekijöitä uudistamaan. (Pikkarainen 2020: 6, 63–64.) Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kehittää yhteistoimintaa tehostetussa palveluasumisessa muistisairaiden henkilöiden toimijuuden edistämiseksi. Toimijuuden määrittelyä Toimijuus-käsitettä voidaan lähestyä eri näkökulmista. Toimijuuden ja toimintakyvyn käsitteiden erona nähdään toimijuuden merkitsevän sitä, miten henkilö käyttää toimintakykyään ja miten se ilmenee hänen toiminnassaan. Toimijuuteen vaikuttavat henkilön elämän aikana tapahtuneet asiat, ympäröivät rakenteet, ympäristöön liittyvät tekijät sekä henkilön yhteiskunnallinen asema, ikä ja sukupuoli. (Jyrkämä 2013: 422–423.) Toimijuutta voidaan määritellä myös toimijuuden modaalisten ulottuvuuksien kautta, jossa lähtökohtana on toimijuuden määrittely yksilöstä ja tilanteista käsin. Näitä ulottuvuuksia ovat osata, voida, kyetä, täytyä, tuntea ja haluta. Osata sisältää henkilön tiedot ja taidot, kyetä määritellään ruumiillisena kykenemisenä, täytyä sisältää pakot, välttämättömyydet, esteet ja rajoitteet, voida sisältää mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, tuntea sisältää tunteet, arvot, arvostukset sekä haluta sisältää tavoitteet, päämäärät ja motivaatiot. Tulkinnoista riippuen pitkälle edennyttä muistisairautta sairastavan kohdalla voidaan tarkastella suhtautumistapoja hänen toimijuuteensa, eli miten se näyttäytyy ja nähdäänkö toimijuutta olevan. (Jyrkämä 2013: 423–425.) Harran (2014) väitöskirjassa tuodaan esiin Denningin ja Yaholkovskin (2008) näkemys yhdessä toimimisen tasoista. Tällä nelivaiheisella tasolla nähdään yhteistoiminnan tarkoittavan sitä, että ryhmä työskentelee yhdessä saavuttaakseen ratkaisuja tai toimintasuunnitelmia. Yhteistoimintaan kuuluu oleellisesti pyrkimys yhdessä toimimalla muuttaa nykyisiä käytänteitä tavoitteen suuntaisesti. Yhteistoimintaprosessi edellyttää muun muassa vastuun, tiedon ja toteutuksen jakamista, vastavuoroisuutta, yhteistyössä tehtyjä tavoitteita ja suunnitelmia sekä kykyä vuorovaikutukseen yhteisten toimintatapojen kehittämiseksi. (Harra 2014: 33–35.) Kuva: Pixabay Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia Yhteistoiminnan keskeisiksi tekijöiksi muistisairaiden henkilöiden toimijuuden edistämiseksi tehostetussa palveluasumisessa nousi kehittämistehtävien tulosten mukaan aktiviinen ja toiminnallinen arki, asukkaan vaikutusmahdollisuudet, yhteistyö ja yhteydenpito asukkaiden läheisten kanssa sekä henkilökunnan koulutus, osaaminen ja yhteistyö työyhteisössä. Asukkaiden vaikutusmahdollisuuksissa korostuivat mielipiteen ja toiveiden kysyminen asukkaalta, valintojen tekeminen sekä valintojen tekemisen mahdollistaminen.  Asukkaiden mielenkiinnon kohteet, mielipiteet ja tahto on tärkeä saada selvitettyä. Asukkaat tarvitsevat tukea mielipiteidensä ilmaisuun ja valintojen tekemiseen heikentyneen muistinsa ja puhekykynsä vuoksi. Mielipiteen ilmaisua voidaan tukea kysymällä, juttelemalla, kysymyksen asetteluun huomiota kiinnittäen ja antamalla sopiva määrä vaihtoehtoja. Omaisten kanssa voidaan käydä keskustelua asukkaiden mieltymyksistä ja toiveista. Valintojen tekemisen suhteen tärkeänä nähtiin asukkaiden mahdollisuus niiden tekemiseen, valinnan mahdollisuuteen arjessa ja mahdollisuus vaikuttaa valintoihin. Aktiivinen ja toiminnallinen arki sisältää päivärytmiin, asukkaan toimintakyvyn ylläpitämiseen, voimavarojen tukemiseen ja hyödyntämiseen sekä fyysisen toimintakyvyn ja sosiaalisten suhteiden tukemiseen, ympäristötekijöihin ja mielekkääseen tekemiseen liittyviä teemoja. Asukkaiden päivärytmin tulisi olla säännöllinen, asukkaan näköinen, toiminnallinen sekä sisältää mielekästä ohjattua tekemistä.  Mielekästä tekemistä voi toteuttaa yhteistoiminnalla asukkaiden kanssa sekä tekemällä mielenkiinnon kohteita yhdessä. Asukkaiden sosiaalisia suhteita voidaan tukea sekä asukkaiden omaisiin että muihin asukkaisiin ja ihmisiin. Asukkaiden fyysistä toimintakykyä voidaan ylläpitää monin tavoin. Päivittäisessä arjessa nähtiin tärkeänä liikkumiseen kannustaminen sekä liikuntakyvyn, liikkuvuuden ja tasapainon ylläpitäminen. Toimintakyvyn ylläpitämisessä nähtiin tärkeänä omatoimisuuden tukeminen jäljellä olevia voimavaroja hyödyntäen. Toimintakyvyn ylläpitäminen ja sen säilyminen loppuun asti olisi tärkeää. Asukkaan voimavarojen tukemisessa tärkeää on, että henkilökunnalla on ymmärrys kuntouttavasta eli voimavaroja huomioivasta hoivasta sekä muistisairaan maailmasta. Tehostetun palveluasumisen tulisi ympäristönä olla turvallinen, rauhallinen, tukeva, kannustava ja kodinomainen. Asukkaan omat tavat tulisi pitää kunniassa ja henkilökunnalla pitää olla ymmärrys, että he ovat asukkaan kotona. Riittävät resurssit, henkilökunnan pysyvyys ja sitoutuminen sekä omahoitajan rooli nähtiin hyvin tärkeinä. Yhteistyö ja yhteydenpito asukkaiden läheisten kanssa nousivat esiin tuloksissa. Asukkaiden läheisten haastatteluiden tulokset keskittyivät aiheen tiimoilta teemoihin yhteydenpidosta, yhteistyöstä ja tiedottamisesta. Yhteydenpitoon liittyen omaiset toivoivat sen toteutuvan ryhmäkodista päin. Läheiset toivoivat yhteydenpitoa mm. asukkaan voinnista ja sen muutoksista, toimintakyvystä, arjen tapahtumista sekä toiminnasta. Yhteistyö sisältää myös omaisten iltojen toteutumisen, asukkaan hoidon ja kuntoutustarpeen suunnittelun yhdessä sekä yhteydenpitoa omahoitajan kanssa. Omaisia tulisi ottaa enemmän mukaan myös arkeen ja mahdollisuuksien mukaan he voisivat osallistua asukkaiden päivittäisiin toimiin niin halutessaan. Asukkaita tulisi myös avustaa yhteydenpidossa ja antaa heille mahdollisuuksia soittaa läheiselleen. Tärkeänä nähtiin yhteydenpitokynnyksen madaltaminen. Henkilökunnan koulutus, osaaminen ja yhteistyö työyhteisössä pitävät sisällään henkilökunnan nykyisen koulutuksen ja osaamisen, henkilökunnan koulutustarpeet, muistisairaan henkilön kohtaamisen, kehittämistilaisuudet, yhteiset käytännöt, henkilökunnan vaikutusmahdollisuudet, työhyvinvoinnin sekä toiminnan kehittämisen. Kuntoutusalan työntekijöiden kohdalla korostui vielä kuntoutusalan työntekijöiden työnkuvan kehittäminen. Koulutuksen ja osaamisen koettiin tukevan työssä jaksamista. Yhteistyön työyhteisössä nähtiin sisältävän tiedonkulkuun ja moniammatillisuuden hyödyntämiseen liittyviä tekijöitä. Tiedonkulku voi toteutua usein eri tavoin ja tärkeää on jokaisessa yksikössä löytää toimivat tavat tiedonkulun edistämiseksi. Tiedonkulkua työyhteisöissä edistävät raportit, viikkopalaverit sekä muut tarpeellisiksi katsotut palaverit. Vuorovaikutuksen ja tiedonkulun parantaminen on tärkeää myös toiminnan kehittämisen kannalta. Henkilökunnan koulutustarpeita nähtiin tärkeänä suunnitella työyhteisössä. Kehittäminen voi tapahtua työyhteisöissä monin eri tavoin. Ehdotuksina tuli henkilökunnalle järjestettävät kehittämispäivät, yhteispalaverit, koulutukset ja hoitotiimit. Henkilökunnan laajaa ja monipuolista osaamista on myös tärkeä hyödyntää työyhteisössä. Lopuksi Toiminnan kehittämisen osalta sen nähtiin vaativan työtä, jalkauttamista, sitoutumista, ymmärrystä ja yhteistyötä. Toimintaa tulee koordinoida ja kehittämiskohteita on tärkeä käydä läpi tiimipalavereissa. Tavoitteet on tärkeä pilkkoa osiin sekä tehdä yhdessä työnjakoa ja toimintasuunnitelma. Henkilökunnan osaamisen hyödyntäminen ja henkilökunnan vaikutusmahdollisuudet ovat myös tärkeitä toiminnan kehittämisen kannalta. Yhteiskehittelyyn osallistuneet toivat esiin yhteisten käytäntöjen tärkeyden. Merkittävää oli yhteisistä toimintatavoista sopiminen, yhdessä tekeminen ja avoin keskustelu. Yhteistoiminta asukkaiden, heidän läheistensä, hoito- ja kuntoutusalan työntekijöiden ja johdon kanssa mahdollistaa aktiivisen ja toiminnallisen arjen toteutumisen asukkaille. Toimijuuden mallia voidaan hyödyntää niin paikallisesti kuin laajemminkin vanhuspalveluiden kehittämisessä. Toimijuuden viitekehystä hyödyntäen voidaan ikääntyneen toimintaa tarkastella hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ohella myös huomioiden erilaiset toimintakäytännöt ja henkilön suhde ympäristöönsä. Jyrkämä tuo esiin näkökulman siitä, että hyvää vanhuutta voi elää myös muistisairaiden hoivakodissa. Tämä edellyttää toimijuuden teoriaan peilaten sitä, että toimijuuden ulottuvuudet; kyetä, täytyä, voida, tuntea, osata ja haluta ovat tasapainoisessa kokonaisuudessa ihmisen elämässä. (Jyrkämä 2013: 424–425.) Kirjoitus pohjautuu Laura Koiviston tutkimukselliseen kehittämistyöhön Yhteistoiminta tehostetussa palveluasumisessa muistisairaan henkilön toimijuuden edistämiseksi (Metropolia ammattikorkeakoulu 2021). Kirjoittaja Laura Koivisto, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma Lähteet: Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Väitöskirja. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Jyrkämä, Jyrki 2013. Vanheneminen, arkitilanteet ja toimijuus. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.) Gerontologia. Duodecim. 421–425. Pikkarainen, Aila 2020. Ikääntyneiden aikuisten toimijuus kuntoutuksessa. Väitöskirja.  Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta.