Kategoria: Henkilöstö

Liikkumisen arviointi ”goes digi” – uusi teknologia kävelyn havainnoinnin apuna

14.4.2021
Kaisa Heinonen, Mikko-Samuli Elenius, Anu Valtonen

Kävelyn havainnointi on jo pitkään ollut yksi keskeinen liikkumiskyvyn arvioinnin menetelmä. Teknologian kehittymisen myötä käyttöön on lisäksi tullut erilaisia mittalaitteita, joiden avulla on mahdollista saada entistä tarkempaa ja yksikohtaisempaa tietoa kävelyn eri parametreista. Käveleminen vaatii paitsi riittävää lihasvoimaa ja hapenottokykyä, myös monenlaisia taitoja, kuten tasapainoa, koordinaatiota ja kykyä mukauttaa liikkeitä vaihtelevissa olosuhteissa.  Kävelykyvyn edellytykset voivat heikentyä esimerkiksi ikääntymisen, sairauden tai vamman myötä, mikä voi vaikuttaa yksilön mahdollisuuksiin suoriutua itsenäisesti päivittäisistä toiminnoista. Kävelyn analysointi onkin keskeinen osa fysioterapeuttista tutkimista erityisesti alaraajojen ja selän alueella esiintyvien tuki- ja liikuntaelimistön ongelmien sekä erilaisten neurologisten oireiden yhteydessä. Tunnistamalla kävelyn poikkeavuuksia voidaan tehdä tärkeitä havaintoja yksilön toimintakyvystä sekä saada lisätietoa diagnoosin tekemistä ja kuntoutustarpeen arvioimista varten. (Levine, Richards & Whittle 2012: 83; Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014: 3363–3364; Paróczai, Bejek & Illyes 2005: 63.) Kävelyn arviointi on perinteisesti toteutunut visuaalisesti havainnoiden. Kävelyä havainnoitaessa on tarkasteltu muun muassa kävelyn rytmiä, symmetriaa, vartalon asentoa sekä nivelten ja lihasten toimintaa. Silmämääräisesti tehty havainnointi on edullista ja soveltuu hyvin erilaisissa ympäristöissä toteutettavaksi. Havainnoinnilla on kuitenkin heikkoutensa, sillä nopeita liikkeitä ja kävelyn aikaisia voimia ei ole mahdollista havaita silmämääräisesti. Lisäksi havainnoimalla saadut tulokset perustuvat aina havainnoijan subjektiiviseen tulkintaan ja voivat siten olla laadultaan vaihtelevia tai epätarkkoja. (Levine, Richards & Whittle 2012: 83–86.) Liikkumisen analysointiin suunniteltujen mittalaitteiden kehittymisen myötä kävelyn havainnointi on siirtynyt havainnoijan subjektiivisesta arviosta objektiiviseen tietoon. Mittalaitteiden avulla voidaan saada tarkkaa tietoa kävelyn aika-paikka-muuttujista, voimista, jotka tuottavat liikkeen sekä lihasten sähköisestä aktiivisuudesta. Näiden laitteiden avulla kerättävää kvantitatiivista tietoa voidaan käyttää täydentämään havainnoinnin kautta saatuja tuloksia. (Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014: 3363–3368.) Tarkkaa dataa kävelyn spatiotemporaalisista muuttujista Kävelyn spatiotemporaalisia, eli paikkaan ja aikaan liittyviä muuttujia, voidaan tarkastella erilaisilla videoanalyyseillä. Näistä tämän hetken korkeinta huipputeknologiaa edustaa 3D-liikeanalyysi. Menetelmässä hyödynnetään liikeanalyysikameroita, jotka havaitsevat asiakkaan kehoon asetetut heijastavat markkerit ja välittävät tiedot markkereiden liikkeistä analysointiohjelmistolle. Markkeritietojen perusteella ohjelmisto muodostaa kävelystä kolmiulotteisen biomekaanisen mallin, jota voidaan tarkastella mistä suunnasta tahansa. Mallista voidaan määritellä kävelyn matkaan ja aikaan liittyviä muuttujia, kuten kävelynopeutta, askelpituutta, tuki- ja heilahdusvaiheen kestoa sekä askelleveyttä. Lisäksi 3D-liikeanalyysiohjelmiston avulla on mahdollista tarkastella muun muassa kävelyn aikaisia nivelkulmia, kulmanopeuksia ja niveliin kohdistuvia vääntömomentteja. 3D-liikeanalyysilaitteiston tärkeimpiä etuja ovat datan tarkkuus ja monipuolisuus, jotka ovat tehneet menetelmästä yhden biotekniikkaa tutkivan tieteenalan arvostetuimmista mittalaitteista. 3D-liikeanalyysilaitteistoa on käytetty monenlaisilla asiakasryhmillä kävelykyvyn arvioinnissa, kuntoutustarpeen suunnittelussa ja kuntoutuksen vaikuttavuuden seurannassa. Menetelmä on osoittautunut hyödylliseksi esimerkiksi tutkittaessa Parkinsonin taudin aiheuttamia liikkumiskyvyn muutoksia, kuten askelpituuden lyhenemistä, liikkeiden jäykistymistä ja askelten välistä epäsymmetriaa (Pistacchi ym. 2017). 3D liikeanalyysi soveltuu hyvin käytettäväksi myös muiden neurologisten sairauksien yhteydessä, esimerkiksi aivoverenkiertohäiriötä seuranneen toispuolihalvauksen aiheuttamia kävelyn muutoksia tutkittaessa (Titus, Hillier, Louw & Inglis-Jassiem 2018). Myös akillesjänteen leikkauksen vaikutuksia CP-vammaisten lasten kävelykykyyn on tutkittu 3D-liikeanalyysilaitteiston avulla (Pilloni ym. 2019). Toistaiseksi menetelmän käyttöä rajoittaa kuitenkin järjestelmän korkea hinta ja käytön hitaus. Spatiotemporaalisten muuttujien mittaamiseen on myös yksinkertaisempia ja edullisempia mittalaitteita, kuten infrapuna-LED-signaalin avulla tietoa keräävä askelanalyysilaitteisto (Lee ym. 2014: 81–82). Menetelmän avulla saadaan tietoa askelpituudesta, askelleveydestä, askeltiheydestä ja kävelyvauhdista, sekä kävelyn eri vaiheiden kestosta. Sen sijaan nivelkulmia ja niiden nopeuksia tai niveliin kohdistuvia vääntömomentteja ei tällä mittalaitteella saada selville. Suhteellisen edullista ja helppokäyttöistä menetelmää voidaan kuitenkin hyödyntää monenlaisista alaraajavaivoista, kuten nivelrikosta ja nivelsidevaurioista kärsivien asiakkaiden kuntoutuksessa, sekä tutkittaessa erilaisten sairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien vaikutuksia kävelykykyyn. (Gaignon ym. 2020; Gommans ym. 2017; Jacksteit ym. 2018.) Lisätietoa voimia mittaamalla Kävelyn arviointia voidaan täydentää tarkastelemalla voimia, jotka tuottavat liikkeen. Voimien mittaus voidaan toteuttaa esimerkiksi voimalevyantureilla tai jalkineisiin sijoitettavilla painepohjallisilla. Voimalevyllä mitataan askeleen alustaan tuottamia kontaktivoimia, jotka ovat yhtä suuria, kuin alustan kehoon tuottamat voimat.  Voimalevyanturin avulla saadaan tietoa tukivaiheen kestosta, kontaktivoimien suuruudesta tukivaiheen eri osien aikana sekä alaraajojen kuormittumisen symmetriasta. (Vaverka, Elfmark, Svoboda & Janura 2015: 187–189; Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014: 3371–3372.) Voimien mittauksella usein täydennetään 3D liikeanalyysilaitteiston kamerajärjestelmän tekemiä mittauksia. Voimalevyn ja kameroiden yhdistelmää voidaan käyttää myös muun muassa arvioitaessa yksilön seisomaan nousua, porraskävelyä sekä selän ja yläraajojen liikkeitä (Levine, Richards & Whittle 2012: 122.) Painepohjalliset puolestaan mittaavat niin sanottua plantaarista painetta. Niiden avulla saadaan tietoa jalkapohjaan kohdistuvan paineen tai kuormituksen jakautumisesta jalkapohjan alueelle sekä kuormituksen suuruudesta ja kuormitushuippujen kestosta kävelyn aikana. Painepohjallisten avulla voidaan havaita alaraajan rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeamia sekä ennaltaehkäistä kudosvaurioiden syntymistä esimerkiksi diabeteksen aiheuttamasta neuropatiasta kärsivillä henkilöillä. (Bus 2016: 221-223, 225; Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014: 3372–3373; Razak, Zayegh, Begg & Wahab 2012: 9885-9886.) Elektromyografia kertoo lihasten sähköisestä aktiivisuudesta Liikkeiden ja voimien lisäksi kävelyn analysoinnissa voidaan tarkastella lihasten supistumisen ja rentoutumisen oikeaa ajoitusta. Lihastoimintaa tutkitaan mittaamalla lihaksen sähköistä aktiviteettia elektromyografian avulla. Tarkastelemalla eri lihasten aktivoitumisen kestoa ja järjestystä kävelyn eri vaiheissa voidaan saada tietoa kävelyyn vaikuttavista lihasheikkouksista, lihaskoordinaation vaikeuksista sekä erilaisista neurologisista häiriöistä. Kävelyn analysoinnissa elektromyografiaa voidaan hyödyntää esimerkiksi alaraajan nivelsidevamman ja tekonivelleikkauksen jälkeisessä hoidossa, neurologisten sairauksien, kuten Parkinsonin taudin ja MS-taudin kuntoutuksessa sekä diabeteksen aiheuttamien tunto- ja verenkiertohäiriöiden tutkimisessa. (Agostini ym. 2020: 1-2; Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014: 3376.) Kävelyanalyysin tulokset kuntoutuksen suunnittelussa ja seurannassa Kävelyanalyysi on keskeinen osa liikkumiskyvyn arviointia ja muiden tutkimusten ohella toimii pohjana kuntoutustarpeen arvioinnissa ja kuntoutuksen suunnittelussa. Tulosten tulkinta kuntoutusalan ammattilaisen kanssa tarjoaa asiakkaalle tärkeää tietoa omasta liikkumisesta ja siihen mahdollisesti vaikuttavista riskitekijöistä. Tunnistamalla kävelyn poikkeavuuksia terapeutti ja asiakas voivat yhdessä laatia asiakkaan tarpeisiin sopivan yksilöllisen harjoitteluohjelman, joka voi tähdätä esimerkiksi tasapainon hallintaan, määrättyjen nivelten liikelaajuuksien kasvattamiseen tai tiettyjen lihasryhmien vahvistamiseen. Kävelyanalyysi voi lisäksi auttaa sopivien apuvälineiden, kuten erityisjalkineiden tai tukipohjallisten hankinnassa. Muutoksia kuntoutujan liikkumiskyvyssä voidaan seurata vertailemalla lähtötilanteessa toteutetun kävelyanalyysin tuloksia seurantakäynneillä tehtyihin havaintoihin ja uusintamittauksiin. Liikkeen laadusta tehdyt havainnot, mittalaitteiden tarjoama data sekä tietysti asiakkaan omat kokemukset auttavat kuntoutuksen edistymisen arvioinnissa ja viitoittavat tietä mahdollisten jatkotoimenpiteiden varalta.   Lopuksi Yhteenvetona voidaan todeta, että fysioterapeutin tekemän kävelyn visuaalisen havainnoinnin tueksi on olemassa monenlaisia uuden teknologian laitteistoja. Kehitys etenee koko ajan, mikä tarkoittaa entistä tehokkaampia ja pienempiä sensoreita, nopeampia analyysejä ja edullisempia hintoja. Ei myöskään tule unohtaa huipputeknologian laitteistojen rinnalle kehiteltyjä “kevytversioita”, kuten liikkeen analysointiin suunniteltuja älypuhelinsovelluksia, jotka tuovat mittaamisen työkalut yhä useampien saataville. Tässä katsauksessa on keskitytty vain kävelyn arviointiin, mutta edellä mainittua teknologiaa voidaan hyödyntää myös muun liikkumisen, kuten juoksemisen ja hyppimisen arvioinnissa sekä monien eri urheilulajien parissa (Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014). Kävelyanalyysiin on mahdollista päästä Metropolia Ammattikorkeakoulun HyMY-kylän (Hyvinvointia Myllypurosta) fysioterapia- tai jalkaterapiapalveluiden opetusasiakkaana. Analyysia voidaan toteuttaa sekä havainnoiden että Myllypuron kampuksen liikelaboratorion laitteistoja hyödyntäen. Liikelaboratorio monipuolisine mittalaitteineen palvelee myös yritysasiakkaita. Lisää tietoa saa osoitteista https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla ja https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla/liikelaboratorio. Kirjoittajat Kaisa Heinonen, fysioterapeuttiopiskelija, Metropolia AMK Mikko-Samuli Elenius, fysioterapeuttiopiskelija, Metropolia AMK Anu Valtonen, yliopettaja, Metropolia AMK   Lähteet Agostini, Valentina, Ghishlieri, Marco, Rosati, Samanta, Balestra, Gabriella & Knaflitz, Marco 2020. Surface electromyography applied to gait analysis: How to improve its impact in clinics? Julkaisussa Frontiers in neurology 11. 1-13. Bus SA 2016. Innovations in plantar pressure and foot temperature measurements in diabetes. Julkaisussa Diabetes Metabolism Research and Reviews 32(1). 221-226. Gaignon, Marine ; Mazeas, Jean ; Traullé, Maude ; Vandebrouck, Amaury ; Duffiet, Pascal ; Ratte, Louis 2020. Determination of Risk Factors Associated with Walking Disorders After Anterior Cruciate Ligament Surgery with Hamstring Graft: A Controlled Multicenter Study. Julkaisussa Preprints. Gommans, Lindy N.M ; Smid, Annemieke T ; Scheltinga, Marc R.M ; Cancrinus, Ernst ; Brooijmans, Frans A.M ; Meijer, Kenneth ; Teijink, Joep A.W. 2017. Prolonged stance phase during walking in intermittent claudication. Julkaisussa Journal of vascular surgery 66(2). 515-522. Jacksteit, Robert ; Mau-Moeller, Anett ; Behrens, Martin ; Bader, Rainer ; Mittelmeier, Wolfram ; Skripitz, Ralf ; Stöckel, Tino. The mental representation of the human gait in patients with severe knee osteoarthrosis: a clinical study to aid understanding of impairment and disability. Julkaisussa Clinical Rehabilitation 32(1). 103-115. Lee, Myung Mo, Song, Chang Ho, Lee, Kyoung Jin, Jung, Sang Woo, Shin, Doo Chul & Shin, Seung Ho 2014. Assessment of Spatio-temporal Parameters of the Gait of Young Adults. Julkaisussa Journal of Physical Therapy Science 26(1). 81-85. Levine, David, Richards, Jim & Whittle, Michael W. 2012. Whittle’s Gait Analyisis. London: Elsevier. Muro-de-La-Herran, Alvaro, Garcia-Zapirain, Begonya & Mendez-Zorrilla, Amaia 2014. Gait Analysis Methods: An Overview of Wearable and Non-Wearable Systems, Highlighting Clinical Applications. Julkaisussa Sensors 14(2). 3362-3394. Pilloni, Giuseppina, Pau, Massilimiano, Costici, Francesco, Conduluci, Claudia & Galli, Manuela 2019. Use of 3D gait analysis as predictor of achilles tendon lengthening surgery outcomes in children with celebral palsy. Julkaisussa European Journal of Physical and Rehabilitation Medicine 55(2). 250-257. Pistachi, Michele, Gioulis, Manuela, Sanson, Flavio, DeGiovannini, Filippi, Giuseppe, Rossetto, Francesca & Marsala, Sandro Zambito 2017. Gait analysis and clinical correlations in early Parkinson’s disease. Julkaisussa Functional Neurology 32(1) 28-34. Paróczai, Robert, Bejek, Zoltán & Illyes, Árpád 2005: Kinematic and Kinetic parameters of healthy elderly people. Julkaisussa Periodica Polytechnica. Mechanical Engineering 49(1). 63-70. Razak, Abdul Hadi Abdul, Zayegh, Aladin, Begg, Rezaul K. & Wahab, Yufridin 2012. Foot Plantar Pressure Measurement System: A Review. Julkaisussa Sensors 12(7). 9884-9912. Titus, Adnil W, Hillier, Susan, Louw, Quinette A & Inglis-Jassiem Gakeemah 2018. An analysis of trunk kinematics and gait parameters in people with stroke. Julkaisussa Journal of Disability 310(7). 1-6. Vaverka, František, Elfmark, Milan, Svoboda, Zdeněk & Janura, Miroslav 2015. System of gait analysis based on ground reaction force assessment. Julkaisussa Acta Gymnica 45(4).187-193.  

Kehittäjäkumppanuudesta ratkaisu sote-alan tulevaisuuden haasteisiin

”Kehittäjäkumppanuus on enemmän kuin osiensa summa”, kirjoittavat Mari Heitto, Henna Karvonen, Mari Koskinen ja Anu Mutka Metropolian Geroblogin tuoreessa postauksessa. ”Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suuressa muutoksessa sote-uudistuksen ja suurten ikäluokkien ikääntymisen johdosta. Voisiko työelämän ja oppilaitosten tiiviimpi, pitkäjänteisesti rakennettu kehittäjäkumppanuus tuoda mukanaan ratkaisuja ja uusia avauksia tähän?”   Sote-aloilla tavoitteena on asiakkaan hyvän elämän edistäminen ja tukeminen. Tähän päästään parhaiten, kun toimitaan kumppanuudessa monialaisesti asiakkaiden sekä ammattilaisten ja opiskelijoiden kesken avoimessa, kehittävässä, arvostavassa ja luottamusta rakentavasta ilmapiirissä. Kehittäjäkumppanuus ei ole yksin työskentelyä, huomauttavat Heitto, Karvonen, Koskinen ja Mutka. Se vaatii jokaiselta toimijalta ymmärrystä kumppanuudesta ja omasta roolista, aitoa panostusta ja sitoutumista, halua tunnistaa toisen taidot ja osaaminen, tasa-arvoisuutta, toisen kunnioitusta ja hyvää vuorovaikutusta.   Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Hyvissä handuissa himassa -hankkeen päätavoitteena onkin vahvistaa Helsingin kaupungin Itäisen kotihoidon, Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston keskinäistä kehittäjäkumppanuutta opintojen työelämälähtöisyyden lisäämiseksi. Hankkeessa luottamusta on lähetty rakentamaan kotihoidon ja toimijoiden välille hanketoimijoiden jalkautumisella kotihoitoon sekä opiskelijoiden asiakaslähtöisen monialaisen tiimiharjoittelun kautta.   Lue koko postaus.  

Konsultatiivinen toiminta monialaisen työskentelyn tukena. Kohti uudenlaista osaamista sosiaali- ja terveysalalla

24.3.2021
Kaarina Pirilä ja Anu Valtonen

Tarve konsultatiivisen toiminnan käsitteen tarkasteluun nousi Hyvissä handuissa himassa -hankkeen aikana. Hankkeessa toteutettiin monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän opiskelijoista koostuvaa tiimityöskentelyyn perustuvaa työelämäharjoittelua. Monialaisessa tiimiharjoittelussa opiskelijatiimi auttoi asiakaslähtöisesti ratkaisemaan haasteita, tarpeita tai toiveita asiakkaan arjessa. Näitä tarpeita kuunneltaessa todettiin, että käsittelyyn oli usein tarpeen liittää myös muiden ammattiryhmien erityisosaamista. Konsultatiivinen toimintatapa oli luonnollinen ja looginen valinta toimintatavaksi. Työelämä on murroksessa ja toimijoilta vaaditaan uudenlaista osaamista. Erityisesti kyse on teknologioiden vaikutuksista, mutta myös mitä suurimmassa määrin toimintojen laadullisista muutoksista. Tehtävien sisällä, mutta myös työnteon tapojen, käytäntöjen ja osaamisen muodoissa, tapahtuu huomattavia muutoksia. (Järventaus & Kekäläinen 2018: 27, 32.) Työelämän muutos edellyttää myös sosiaali- ja terveysalan toimijoilta kykyä ajatella ja toimia totutuista poikkeavin tavoin. Metropolian HyMy-kylä on hyvä oppimisympäristö ja kohtaamispaikka perinteisten toimintatapojen haastamiseen. Virolainen, Heikkinen, Siklander ja Laitinen-Väänänen (2019) esittelevät artikkelissaan “Mitä ovat oppimisen ekosysteemit?” Rissasen vuonna 2018 kehittelemää ekosysteemiajattelua. Tämän ajattelun mukaisesti HyMy-kylä voidaan kiteytettynä nähdä innovaatioekosysteeminä. Innovaatioekosysteemissä kehitetään sosiaali- ja terveysalan osaamista ja uusia toimintamalleja yhteistyössä monien toimijoiden (esim. opiskelijat, opettajat, asiakkaat, kolmas sektori, yritykset, muut oppilaitokset) kanssa. Ekosysteemi-käsite nitoo yhteen oppimisen moninaiset toimijat ja ulottuvuudet. Se tuo esille myös koulutuksen ajan muutoksen. Ekosysteemissä tuetaan oppijoiden aktiivista toimijuutta, yhteisöllistä tiedon rakentamista ja reflektiota.  Painopiste on erityisesti siinä, miten eri toimijoiden vuorovaikutus ja yhteistoiminta voi auttaa luomaan jotain uutta. (Virolainen & Heikkinen & Siklander & Laitinen-Väänänen 2019: 12–14, 17.) HyMy-kylän innovaatioekosysteemi on oppimisympäristö, jossa myös opiskelijat ovat aktiivisia kehittäjäkumppaneita. Monialaisella tiimillä tarve konsultatiiviselle toimintatavalle Konsultatiivisen toiminnan käsitteen tarkastelun tarve kirkastui ERS-rahoitteisen Hyvissä handuissa himassa -hankkeen toimesta toteutetun monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän opiskelijoista koostuvan tiimityöskentelyyn perustuvan työelämäharjoittelun yhteydessä. Monialaiseen tiimityöskentelyyn perustuvan työelämäharjoittelun luonnolliseksi toteuttamispaikaksi valikoitui Metropolian Hymy-kylä, jossa työelämäharjoittelua suorittavat useat eri sosiaali- ja terveysalan opiskelijat. Monialainen tiimiharjoittelu tuotti kotihoidon asiakkaille lisäpalvelua kotihoidon tavallisen palvelun rinnalle. Tiimiharjoittelu toteutui mm. geronomi-, fysioterapeutti-, sairaanhoitaja- ja toimintaterapeuttiopiskelijoiden pitkänä työelämäharjoitteluna. Tiimiharjoittelun edetessä huomattiin, että asiakkailla on tarpeita tai haasteita myös sellaisten ammattiryhmien erityisosaamisalueilla, joiden opetussuunnitelmiin kyseinen harjoittelujakso ei ole sopiva. Tästä johtuen päädyttiin ratkomaan asiakkaiden tarpeita tiimiharjoittelun yhteydessä myös optometrian tai jalkaterapian opiskelijoiden toteuttamilla konsultatiivisilla työpajatapaamisilla. (Valtonen 2019.) Konsultaatiosta konsultatiiviseen toimintatapaan Konsultaatio-termi esiintyy ensimmäisen kerran kirjallisuudessa jo n. 1500-luvulla. Nykyisin konsultaatio-termiä käytetään laajasti useissa erilaisissa yhteyksissä mm. IT-alalla, kaupallisella alalla ja lääketieteessä. Konsultointi on ikivanha taito, sitä käyttivät jo muinaisen Rooman senaattorit. Sana pohjautuu latinan kieleen, jossa verbi consultare tarkoittaa neuvojen kyselemistä, tiedustelemista sekä neuvottelemista (Aronson 2006: 737; The Cambridge English Dictionary 2020.) Yleisimmin konsultaatio-termiä käytetään terveydenhuollossa ammattilaisten välisistä asiantuntijakeskusteluista ja -avusta. Konsultaation lähtökohtana on löytää ratkaisuja ongelmiin hyödyntäen ammattihenkilöiden erityisosaamista. Näin ollen konsultaatio ja konsultointi ovat olennainen osa asiakkaiden laadukasta kuntoutusta. Hyvin toimiva konsultaatio on toimivan terveydenhuoltojärjestelmän perusta. (Louhimo 2019: 487–488.) Konsultaatiota voi tapahtua kokeneempien tai muiden oman alan ammattiryhmien osaajien tai kokonaan toisen ammattialan edustajien välillä. Konsultaatio-termillä on kuitenkin käyttöyhteydestä riippuen toisenlainenkin, uudempi merkitys. Konsultaatio merkitsee tällöin neuvon antamista: esim. IT-konsultti konsultoidessaan asiakasta opastaa ja antaa neuvoja asiakkaalle. Konsultti-nimikettä käytetään liike-elämässä yleisesti organisaation ulkopuolisesta neuvovasta asiantuntijasta, joka voi olla vaikkapa liikkeenjohdon konsultti, veroasioiden konsultti tms. Konsultatiivinen toimintatapa – kun vanha tapa ei enää riitä Konsultatiivisella toimintatavalla tarkoitetaan moniammatillisesti lähestyvää, tutkivaa ja asiakaslähtöisesti ohjautuvaa vuorovaikutteista suhtautumista asiakkaan tilanteen selvittämiseen. Keskeistä on keskustelun perustuminen tasavertaiseen ja herkkään dialogiin. Konsultatiivisen toimintatavan filosofiaa kehittäneet LaGrossa ja Saxe (1998) kuvaavat onnistunutta konsultatiivista prosessia parhaimmillaan kaksisuuntaisena jatkuvana oppimisympäristönä, joka luo kumppanuutta. Lähestymistapa tarjoaa rakenteen aidolle yhteistyön prosessille, joka myös johtaa parhaimpaan lopputulokseen. Arvostetut ja luotetut yhteistyökumppanit auttavat ratkaisemaan tärkeitä kysymyksiä ja edistämään oppimista. Konsultatiivisen toimintatavan käytöstä on hyötyä kaikille toimijoille. Asiakkaalle hyöty on ilmeinen. Asiakkaan tarpeisiin, haasteisiin ja toiveisiin ratkaisun etsiminen poikkeaa suuresti perinteisestä mallista. Danesh & Danest (2002) kuvaavat näiden ratkaisumallien eroja siilo(suppilo)mallien avulla. Perinteisessä mallissa siilon/suppilon suureen ylöspäin olevaan suuaukkoon syötetään ongelmaan liittyvä informaatio. Siilo tislaa ja tiivistää ratkaisuehdotuksia ja lopputuloksena siilon alapäästä tuotetaan näiden ehdotusten yhdistelmä: yksi ratkaisu, jota käytetään. Konsultatiivisessa työskentelyssä siilo toimii toisinpäin: pienestä yläosan aukosta syötetään ongelmaan liittyvä informaatio. Aktiivisen toiminnan avulla siilo leviääkin alaspäin, kehille muodostuvat yhdessä työstetyt, monipuoliset, innovatiivisetkin ehdotukset luovat pohjaa aina vaan laajenevalle yksimielisyydelle ja lopputuloksena voi olla ratkaisuparvi. Ratkaisujen joukko voi sisältää myös hyvinkin yllättäviä, luovia ja harmonisia vaihtoehtoja. Konsultatiivinen työskentely on siis aktiivista ongelmanratkaisua, jossa tilaisuutta, esim. konsultatiivista työpajaa, mentoroivan henkilön toiminnalla on suuri rooli. (Danesh & Danesh 2002: 17–33.) Konsultatiivinen toimintatapa haastaa asiakasta kehittymään, asiakas on moniasiantuntijatiimin aktiivinen toimija, eikä passiivinen kuuntelija. Hän sitoutuu paremmin kehittämään omaa toimintaansa tarpeidensa selvittelyssä sekä ongelmien ratkaisuissa. Monen eri ammattilaisen toiminta tiimissä auttaa myös löytämään erilaisia näkökulmia ja ratkaisuja, joita ei välttämättä muuten tulisi esille tai joihin asiakas ei hakisi erikseen eri asiantuntijoilta apua. (Deys & Dowling & Golding 1989.) Konsultatiivinen toimintatapa kehittää tiimin yhteistyötä ja osaamista jatkuvan oppimisen kautta. Nämä puolestaan tuottavat palvelujen kehittymistä ja laadun nousua, myös asiakkaiden kokema tyytyväisyys kasvaa. Moniammatillisen tiimin jäsen kehittyy näkemään itsensä muutosagenttina ja nauttii työskentelystä ihmisten kanssa. Kokemus lisää itseluottamusta omaan ja tiimin toimintaan. Tiimin jäsen oppii käyttämään aktiivisia kuuntelustrategioita, osaa arvioida toisten tarpeita ja pystyy vastaamaan. (Kennedy 2015: 157–158; Dinnebeil & Pretti-Frontczak & McInerney 2009: 434–445.) Mitä opiskelija hyötyy? Konsultatiivisesta toimintatavasta on opiskelijoille monenlaista hyötyä. Oppiminen innovaatioekosysteemissä on yhteisöllistä, yhteistoiminnallista yhdessä luomista. (Virolainen ym. 2019: 17.) Konsultatiivinen toimintatapa vastaa hyvin nykyaikaisten työelämätaitojen kehittymisen tarpeeseen: mm. verkostoissa toimimiseen ja tiimityöskentelyosaamiseen. Verkostot merkitsevät myös laajempaa ammatillista ajattelua, rajanylityksiä, jossa moniammatillinen tiimi muodostuu toisiaan täydentävistä osista. Konsultatiivinen toimintatapa myös vahvistaa opiskelijan omaa ammattiosaamista osana moniammatillista työelämätiimiä. Opiskelija oppii tiedostamaan ja reflektoimaan omaa osaamistaan ja sen rajoja osana asiakkaan tarpeiden ja ongelmien ratkaisua. Osaaminen lisääntyy opiskelijan huomatessa, että hänen aikaisemmat tietonsa ja uusi informaatio eivät ole tasapainossa keskenään. Opiskelu on aktiivista toimintaa, myös vastuu omasta oppimisesta kasvaa. Konsultatiivinen toimintatapa pyrkii kehittämään opiskelijan abstraktia ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, tulkintataitoja, synteesin tekemistä sekä erilaisten ideoiden ja ratkaisujen vertailua. Opiskelijoiden korkeamman tason kognitiiviset taidot kehittyvät. Opiskelija osaa perustella ratkaisujaan erilaisissa tilanteissa. Itseohjautuvuustaidot ja opiskelijan kyvyt toimia itsenäisesti kehittyvät. (Roush & Smith 1997: 199–213.; Deys ym. 1989: 342–344. ) Joustava yhteistyö korostuu tulevaisuudessa Tulevaisuuden ammattilaisilta vaaditaan kykyä ja osaamista toimia nopeasti, erilaisissa konteksteissa ja vaihtuvissa tilanteissa. Joustava yhteistyö muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa korostuu tulevaisuudessa entisestään, sillä työn tekemisen muodot muuttuvat totutusta. Lisäksi innovaatio-osaaminen on muuntumassa tulevaisuuden perustaidoksi. Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kehiteltyä tiimiharjoittelua ja siihen liittyvää konsultatiivista toimintatapaa pilotoidaan Metropolian uudessa innovaatioekosysteemissä, HyMy-kylässä. Opiskelijatiimin asiakkaan arjen haasteisiin tai toiveisiin etsitään ratkaisuja monialaisessa konsultaatiotyöpajassa, jossa eri ammattialojen edustajat katsovat kokonaistilannetta omasta näkökulmastaan. Covid-19-tilanteen tasaantumisen jälkeen konsultatiivisessa työpajassa päätetään myös mahdollisen asiakkaan kotona toteutuvan jatkokäynnin tarpeesta. Konsultatiivinen toimintatapa haastaa sosiaali- ja terveysalan opiskelijat kehittymään tulevaisuuden vaatimusten mukaisiksi ammattilaisiksi. Kirjoittajat Kaarina Pirilä, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Anu Valtonen, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu   Lähteet Aronson, Jeff 2006. Consultation. British Medical Journal 333 (7571). 737. <https://www.jstor.org/stable/40700375>. Viitattu 15.3.2020. Danesh, Hossain B. & Danesh, Roshan 2002. A Consultative Conflict-resolution-model: Beyond Alternative Dispute-resolution. International Journal of Peace Studies 7(2). 17–33. Deys, Caroline & Dowling, Emilia & Golding, Valery 1989. Clinical Psychology: A Consultative Approach in General Practice. Journal of the Royal College of General Practitioners 39. 342–344. <https://bjgp.org/content/bjgp/39/325/342.full.pdf>. Viitattu 15.3.2020. Dinnebeil, Laurie & Pretti-Frontczak, Kristie & McInerney, William 2009. A Consultative Itinerant Approach to Service Delivery: Considerations for the Early Childhood Community. American Speech-Language-Hearing Association 40 (4). 435–445. <https://pubs.asha.org/doi/10.1044/0161-1461(2008/08-0028)?url_ver=Z39.88-2003&rfr_id=ori:rid:crossref.org&rfr_dat=cr_pub%20%200pubmed>. Viitattu 14.3.2020. HyMy -kylä – hyvinvointia Myllypurosta 2019. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. <https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla.> Viitattu 13.11.2020. Järventaus, Jussi & Kekäläinen, Henrietta 2018. Uudistuva työ ja yrittäjyys – visiosta toteutukseen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 27/2018. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. 27, 32. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161072>. Viitattu 13.12.2020. Kennedy, Denise M 2015. Creating and Integrating a New Patient Experience Leadership Role: A Consultative Approach for Partnering with Executive and Clinical Leaders. Patient Experience Journal 2 (1). 157–158. <https://pxjournal.org/journal/vol2/iss1/21>. Viitattu 10.3.2020. LaGrossa, Virginia & Suzanne, Saxe 1998. The Consultative Approach: Partnering for Results! San Francisco: Jossey-Bass/Pfeiffer. Louhimo, Johanna 2019. Onnistunut konsultaatio – potilaan parhaaksi! Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 135 (5). 487–488. <https://www.duodecimlehti.fi/duo14802>. Viitattu 14.4.2020. Roush, Melvin L. & Smith, Stevenson G. 1997. Consultative Teaching. International Examples. Issues in Accounting Education 12 (1). 199–213. <https://www.researchgate.net/profile/G_Stevenson_Smith/publication/279914222_Consultative_Teaching_in_the_Accounting_Curriculum_International_Examples/links/58126f5b08ae29942f3e8040/Consultative-Teaching-in-the-Accounting-Curriculum-International-Examples.pdf>. Viitattu 14.2.2020. Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik 2009. Dialoginen verkostotyö. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki: THL: 2. <https://www.julkari.fi/handle/10024/79883>. Viitattu 13.4.2020. The Cambridge English Dictionary 2020. <https://dictionary.cambridge.org/dictionary/english/consultation>. Viitattu 15.3.2020. Valtonen A. Hyvissä handuissa himassa – moniammatillinen opiskelijatiimi kotihoidon asiakkaan tukena. Fysioterapia 5/2019. Virolainen, Maarit & Heikkinen, Hannu L. T. & Siklander, Pirkko & Laitinen-Väänänen, Sirpa 2019. Mitä ovat oppimisen ekosysteemit? Ammattikasvatuksen aikakauskirja 21 (4). 12–14, 17.

Kummitoiminta vapaaehtoistyön muotona perheiden turvallisen arjen vahvistumisessa

15.3.2021
Akvaliina Lacho

Perhe-elämässä ja koko yhteiskunnassa on tapahtunut viimeisten vuosikymmenien aikana paljon muutoksia. Muutokset ovat vaikuttaneet myös palveluiden tarpeisiin ja niiden kehittämiseen. Vapaaehtoistoiminta on arvokasta yksilölle ja yhteiskunnalle. Se edistää vastavuoroisuutta ja vahvistaa toisista välittämistä sekä vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin myönteisesti. (Kansalaisareena 2019.) Kummitoiminta on yksi vapaaehtoistyön muoto, jolla vahvistetaan perheiden arkea ja erityisesti lasten arkea perheissä. Tänä päivänä perheiden ongelmat ovat monisyisiä. Lasten ja perheiden hyvinvointi on noussut esille yhteiskunnassamme, mutta siltikään lapsiperheiden ehkäisevä ja hyvinvointia tukeva työ eli tuen saaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ei ole riittävällä tasolla. (Lammi-Taskula & Karvonen 2014: 13–14.) Lasten ja nuorten turvallisuuden ja hyvinvoinnin perusta ovat turvalliset aikuiset ja läheiset. Ajoissa annettu tuki perheille, joilla on ongelmia, auttaa lasten oikeuksia toteutumaan perheissä. (Huumeongelmaisten hoito, Käypähoito-suositus 2018). Kirjoitus pohjautuu Akvaliina Lachon tutkimukselliseen kehittämistyöhön Oikeus turvalliseen arkeen –hankkeen kummitoiminta vanhempien näkökulmasta: Toiminta, jota kannattaa jatkaa (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2020).   Tutkimuksellinen kehittämistyö toteutettiin Irti Huumeista ry:n hallinnoimaan Oikeus turvalliseen arkeen (OTA) -hankkeeseen. Hankkeen tarkoituksena on parantaa kuntoutusprosessissa olevien perheiden hyvinvointia, elämänhallintaa ja arjen toimintakykyä kummi- ja vertaistoiminnan avulla. (Irti Huumeista ry 2020: 29–30.) Kehittämistyön tarkoituksena oli kuvata kummitoimintaa perheen arjessa vanhemman näkökulmasta. Tavoitteen perheen turvallisen arjen vahvistuminen. Kehittämistyöhön haastateltiin hankkeessa mukana olevia vanhempia, äitejä, joiden lapsella oli kummi hankkeen toimesta.   Kohti perheen turvallista arkea Arki ilmentää toimintaa ihmisen elinympäristössä yksin tai vuorovaikutuksessa muiden kanssa, kun kysymys on tekemisestä, rutiineista ja käytännöistä. Hyvä arki kuuluu oleellisena osana lapsen elämään. Lapset kasvavat ja oppivat arjessa. Lapselle keskeinen paikka ja kasvuympäristö on koti, jossa lapsi ja hänen perheensä rakentavat turvallista arkea omien tarpeiden mukaan. (Kyrönlampi-Kylmänen 2010: 145–146.) Tasapainoinen arki ja perhe-elämä vaikuttavat myönteisesti lapsen elämään.  Arjen rytmi ei ole yhdentekevä. Jos arjesta puuttuvat rutiinit ja säännöllisyys, lisäävät ne riskiä kuormittaa lasta ja vanhempaa. Aikuisen tehtävänä on luoda rutiinit lapsen elämään. Lapselle rutiinit ja toistot tekevät elämästä tutun ja turvallisen. (Kyrönlampi-Kylmänen 2010: 17–19; Törrönen 2012: 113–114.) Mitkä tekijät kummitoiminnassa vahvistavat perheiden turvallista arkea? Kehittämistyön tulosten perusteella kummitoiminta perheen arjessa muodostuu arjen ympäristöissä. Tuloksissa korostui läsnäolon merkitys. Äideille oli tärkeää, että lapsella on toinen aikuinen, jonka kanssa olla ja tehdä arjessa lapselle mieluisia asioita. Kummin halu viettää aikaa lapsen kanssa ja olla kiinnostunut siitä, mitä lapsi haluaa tehdä, oli äideille tärkeää. Äidit kokivat lasten ilon ja innostumisen kummista hyvin myönteisenä ja voimaa antavana itselleen ja tapaamiset olivat hetkiä arjessa, joita odotettiin kovasti. Vanhempien oma aika ja sitä kautta jaksamista tukevat seikat nousivat tuloksissa vahvasti esille kummitoiminnan keinona perheen arjen vahvistumiseksi. Kummitoiminta koettiin voimavarana, jonka mahdollistamana äidit kokivat saavansa apuja arjessa jaksamiseen juuri sillä hetkellä, ja lapsi sai läsnäoloa ja huomiota toiselta aikuiselta. Kummitoiminta on siis lapseen kohdistuvaa toimintaa, joka heijastuu äitien jaksamiseen. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista ilmeni, että turvallisen arjen toteutumisen kannalta on erittäin tärkeää, että kummitapaamiset toteutuvat säännöllisesti, koska lapsi odottaa tapaamisia ja kokee ne merkityksellisinä ja samaan aikaan vanhemman on helpompi suunnitella omia tekemisiään, kun tapaamisilla on säännöllinen rytmi. Onnistuakseen kummitoiminta vaatii sekä kummilta, vanhemmalta että hankkeelta aktiivisuutta ja aikaa. Tuloksista tuli esille, että kummitoiminta koetaan lapselle ja vanhemmalle merkityksellisenä ja tarpeellisena perheen arkea tukevana tukimuotona. Kummitoimintaa kannattaa jatkaa ja kehittää tulevaisuudessa. Järjestöjen vapaaehtoistyö kuntoutuksen näkökulmasta Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa, kolmannen sektorin eli kansalaisjärjestösektorin rooli on taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti merkittävä. Järjestöjen yksi perustehtävistä tarjota kansalaisille mahdollisuus osallistumiseen. Järjestöt tuottavat vertais-, läheis- ja sosiaalista tukea. (Laasanen 2010: 12.) Vanhempien päihderiippuvuus lapsiperheessä on koko perhettä koskeva ongelma. Tämän vuoksi on myös tärkeää, että perheessä kaikki sen jäsenet huomioidaan yksilöinä. Perheiden päihdekuntoutuksessa pyritään vahvistamaan vanhemmuuden lisäksi yksilön ja koko perheen elämänhallinnan taitoja. Sosiaalinen kuntoutus painottaa ihmisen ja hänen ympäristönsä vuorovaikutuksen yhteyden merkitystä. (Törrönen & Pärnä 2010: 42.) Järjestöt ovat aktiivisesti osallistuneet kuntoutuksen toteuttamiseen, mutta vapaaehtoistoiminta ei ole saavuttanut vielä pysyvää asemaa kuntoutusjärjestelmässä. Lasten ja perheiden palvelut kehittyvät enenevässä määrin lapsen ja perheen osallistumista korostavaan suuntaan. Kuntoutuksellinen näkökulma kummitoiminnassa on sen ennalta ehkäisevä toiminta, jolla on vaikutusta perheen sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja lapsen mahdollisuuksiin osallistua.  Järjestöjä tarvitaan ennaltaehkäisevään työhön, jälkihoidolliseen työhön sekä tueksi ihmisen arkeen. Yhteistyö julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin osalta tulee lisääntymään tulevaisuudessa kuntoutuksessa ja vapaaehtoistoiminta tulee toimimaan näiden toimijoiden rajapinnoilla tulevaisuudessa. (Stranius 2018: 8–9.)   Kirjoittaja: Akvaliina Lacho, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma.   Lähteet: Huumeongelmaisten hoito, Käypä hoito -suositus 2018. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Luettu 13.3.2020. Irti Huumeista ry. Toimintasuunnitelma 2020.  Luettu 5.1.2020. Kansalaisareena 2019. Vapaaehtoisuus ja vapaaehtoistoiminta. Luettu 5.1.2020. Kyrönlampi-Kylmänen, Taina 2010. Lapsen hyvä arki. Helsinki: Kirjapaja. Laasanen, Juhani 2011. Raportteja 70. Vapaaehtoistyön kansantaloudelliset vaikutukset. Seinäjoki/Mikkeli: Helsingin yliopisto. Luettu 18.10.2020. Lammi-Taskula, Johanna & Karvonen, Sakari 2014. Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Tampere: Juvenes Print. Luettu 18.10.2020. Stranius, Leo 2018. Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuus. Teoksessa Hirvonen, Sini & Puolitaival, Satu. (toim.) Vapaaehtoistoiminta nyt ja tulevaisuudessa. Kansalaisareenan julkaisuja 2/2018.  Luettu 10.6.2020. Törrönen, Maritta & Pärnä, Katariina (toim.) 2010. Voimaannuttavat suhteet perhekuntoutuksessa. Mannerheimin lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutussäätiö. Porvoo: Bookwell Oy.      

Yhteistoimintaa ja yhdessä oppimista kuntoutuksen tutkimus- ja kehittäjäkumppanuudessa

26.2.2021
Anna Kaipainen, Nea Vänskä

Kuntoutumisen asiantuntijoiden osallistuminen tutkimus- ja kehittämistoimintaan rikastuttaa ja uudistaa hyvien käytänteiden tutkimista ja kehittämistä. Mitä ovat sellaiset tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävät käytännöt, jotka vahvistavat kuntoutujien osallistumista kuntoutuksen soveltavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa? Kuntoutuksessa tarvitaan moninaista yhteistyötä ja kumppanuuksia verkostoissa, jotta voidaan taata kuntoutujille mahdollisimman tehokkaat ja sujuvat kuntoutuspalvelut (Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma 2003: 16). Kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K-toiminnan) uudistamiseksi, tulevaisuuteen katsoen, tarvitaan rohkeutta miettiä kokonaisuutta uudella tavalla niin järjestelmän ja verkostojen kuin uudenlaisten toimintatapojen näkökulmasta (ks. Rantakokko ym. 2019). Verkostojen yhteistoiminnassa sekä kuntoutujien, ammattilaisten sekä tutkijoiden kumppanuudessa voidaan kehittää kuntoutuksen hyviä nykykäytäntöjä sekä tuottaa uusia kuntoutuskäytäntöjä (Sipari & Mäkinen 2012: 11). Soveltavan tutkimustoiminnan tarkoituksena on käytäntöjen kehittäminen hyödyntämällä tutkimustietoa (Anttila 1996). Usein kuntoutujien osallistuminen kuntoutuksen soveltavaan T&K-toimintaan on toteutunut kyselyihin vastaamalla tai erilaisten haastatteluiden keinoin. Osallistuminen on tällöin rajautunut tutkimuksen informanttina toimimiseen. Millaista voisikaan olla tutkimus- ja kehittämistoiminta, jossa mahdollistuu kuntoutujan aktiivinen osallistuminen ja toimijuus? Juuri siis ne samat asiat, joita kuntoutuksen valtaistava paradigma korostaa (Järvikoski ym. 2017: 78). Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuudessa kuntoutujat eivät ole tutkimuksen kohteita vaan aktiivisesti osallistuvia yhdenvertaisia kumppaneita ammattilaisten ja tutkijoiden kanssa (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 145; Lehtonen ym. 2020). Kumppanuudessa kokemusperäinen asiantuntijuus yhdistyy ammattilaisten ja tutkijoiden osaamiseen. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuus voi toimia tehokkaana tulosten jakamisen sekä jalkauttamisen keinona ja linkkinä organisaatioiden, ammattilaisten, kuntoutujien sekä niitä ympäröivien sidosryhmien välillä (Hoekstra ym. 2020). Tutkimus- ja kehittämiskumppanuus edistää näin potentiaalisesti tutkitun tiedon ja käytännön välisen kuilun umpeen kuromista (Greenhalg ym. 2016). Kuntoutujien mahdollisuus osallistua asiantuntijoita T&K-toimintaan mahdollistaa merkityksellisten tutkimusaiheiden tunnistamisen kuntoutujien näkökulmasta sekä relevantin tutkimustiedon tuottamisen (Sipari & Mäkinen 2012: 11; Lehtonen ym. 2020). Hoekstran ym. mukaan kuntoutujien osallistumisen mahdollistaminen kumppaneina T&K-toiminnassa edistää tuloksellisempaa kuntoutustoimintaa tulevaisuudessa. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävät käytännöt Anna Kaipaisen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä tartuttiin tutkimus- ja kehittäjäkumppanuusilmiöön. Työn tarkoituksena oli kehittää tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävää käytäntöä kuntoutuksen soveltavassa T&K-toiminnassa kuntoutujan osallistumisen vahvistamiseksi. Tutkimuksellisen kehittämistyön toimintaympäristönä oli JAMK:n ja Metropolia Ammattikorkeakoulun kolmivuotinen kehittämishanke REcoRDI. Hankkeen tarkoituksena on kehittää kuntoutuksen soveltavaa TKI-toimintaa sekä vahvistaa osaamista ja verkostoitumista T&K-toiminnassa ihmisten toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistämiseksi. (Rantakokko ym. 2019.) Metropoliassa kehittämisen painopisteitä hankkeessa ovat asiakaslähtöinen kuntoutus, osallistumista mahdollistava kuntoutuminen arjessa ja yhteiskehittely älykkäissä kuntoutuskäytännöissä. Nämä kehittämisen painopisteet on yhdistetty osallistuvan tutkimuskumppanuuden teemaksi. (Sipari 2020.) Kaipaisen (2020) tutkimuksellinen kehittämistyö toteutui toimintatutkimuksellisella otteella ja aineisto kerättiin laadullisin menetelmin teemahaastatteluiden ja yhteiskehittelyn keinoin. Tiedontuottajina oli viisi kuntoutujaa, jotka olivat osallistuneet aiemmin tutkimus- ja kehittäjäkumppaneina kuntoutuksen soveltavaan T&K-toimintaan. Lisäksi osallistujia olivat kolme kuntoutuksen ammattilaista, joilla oli kokemusta tutkimus- ja kehittäjäkumppanuudesta sekä kaksitoista Metropolian innovaatiokeskittymän kehittäjäverkoston jäsentä. Pirun hauskaa yhdessä oppimista ja yhteistoimintaa Kuviossa 1 on tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista yhteenvetona tuotettu kuvaus tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävistä käytännöistä. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuuden sillalle kuntoutujat ja ammattilaiset astelivat yhdessä. Tutkimus- ja kehittämiskumppanuudessa yhteistoiminta ja yhdessä oppiminen oli keskeistä. Parhaimmillaan yhdessä tekeminen on ”pirun kivaa ja hauskaa”, kuten eräs osallistuja asian muotoili. Tuloksissa painottuivat kumppanuutta edistävät arvot ja asenteet, jotka olivat yhdenvertaisuus, avoimuus, positiivisuus, rehellisyys sekä psykologinen turvallisuus. Tällöin oli mahdollista lähteä ”rohkeesti kokeilemaan” ja samalla ”opitaan toinen toisiltamme.” Tärkeää oli vastavuoroinen dialogi vuorovaikutuksessa. Kumppanuutta edistävät arvot, asenteet ja diaglogi toimivat kuin sillankaiteina, jotka tukivat osallistujia koko prosessin ajan (kuvio 1). Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävissä käytännöissä korostuivat kumppaneiden välinen luottamus sekä yhteistöllisyys. Vapaamuotoinen tutustuminen oli tärkeää: ”Käytiin Rossossa syömässä aina koko porukalla kesken päivän. Siinä tutustuttiin parhaiten ja sai niin ku semmosen tunteen, että kuului porukkaan.” Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuus perustui yhteisille tavoitteille ja tahtoon tehdä yhteistyötä. Tutkimus- ja kehittämiskumppanuutta edistävissä käytännöissä ratkaisuja kysymyksiin etsitään yhdessä. Kuntoutuksen ammattilainen kuvasi asiaa näin: ”Antoisimmat hetket oli keskustelutilaisuudet, kun haettiin yhdessä sitä yhteistä näkemystä siinä.” Ideoita visioitiin yhteistoiminnassa osallistavien, luovien ja monipuolisten työskentelytapojen avulla. Teknologia ja digitaaliset ratkaisut mahdollistivat etäyhteyksin osallistumisen ja pelilliset menetelmät. Kuntoutujien osallistumisen mahdollistumiseksi tuli kuntoutujien yksilölliset toiveet ja tarpeet huomioida. Oli hyödyllistä myös kartoittaa, mitä erilaista osaamista ja taitoja kuntoutujilla on – ei vain kuntoutumisen asiantuntijoina, vaan laajemminkin. Roolit ja vastuut määriteltiin yhdessä. Kuntoutujien mielekäs osallistuminen tuli huomioida prosessin kaikissa vaiheissa, jotta tutkimus- ja kehittäjäkumppanuus pääsee aidosti toteutumaan. Kumppanuussuhteen rakentamiseen, toimintatapoihin sekä toteutukseen liittyvät erityspiirteet tuli ottaa huomioon toiminnassa. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuuden vahvistaminen tulevaisuudessa Tulevaisuudessa tulisi pohtia sitä, kuinka varmistetaan kuntoutujien yhtäläinen pääsy mukaan T&K-toimintaan. Tärkeää olisi myös hyödyntää tutkimus- ja kehittämistoimintaan jo kumppaneina osallistuneita kuntoutujia. Nämä muutosagentit olisivat oiva voimavara tiedottamaan tutkimus- ja kehittäjäkumppanuustoiminnasta sekä juurruttamaan uutta käytäntöä tulevaisuudessa. Kaipaisen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia hyödynnetään REcoRDI-hankkeessa kehitettävässä osallistuvan tutkimuskumppanuuden mallissa. Osallistuvan tutkimuskumppanuus -mallia rakennetaan hankkeessa moninäkökulmaisesti ja perustuen kansainväliseen kirjallisuutteen (Lehtonen ym. 2020) sekä hankkeessa toteutettuihin lukuisten työpajojen tuloksiin. Kevään 2021 aikana REcoRDI-hankkeessa toteutuu osallistuvan tutkimuskumppanuuden kehittävä koulutusprosessi, jossa kuntoutuksen ja kuntoutumisen asiantuntijat sekä tutkijat ja kehittäjät yhdessä kouluttautuvat, arvioivat ja kehittävät mallia edelleen. Osallistuvan tutkimuskumppanuuden malli kuntoutuksen soveltavaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan julkaistaan tulevaisuudessa saavutettavana elektronisena julkaisuna. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön: Kaipainen, Anna 2020. ”Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävät käytännöt kuntoutuksen soveltavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittajat Anna Kaipainen, fysioterapeutti (YAMK), projektisuunnittelija, Metropolia AMK Nea Vänskä, lehtori ja REcoRDI-hankkeen tutkija, Metropolia AMK Lähteet Anttila, P. 1996. Tutkimisen taito ja tiedonhankinta: taito-, taide- ja muotoilualojen tutkimuksen työvälineet. Tutkimisen taito ja tiedonhankinta. Helsinki: Artefakta 2. Akatiimi. Greenhalgh T, Jackson C, Shaw S, Janamian T. 2016. Achieving Research Impact Through Co-creation in Community-Based Health Services: Literature Review and Case Study. The Milbank Quarterly 94, 2, 392–429. Harra, T, Sipari S, Mäkinen, E. 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino Oy. 145-164. Hoekstra F, Mrklas KJ, Khan M, ym. 2020. A review of reviews on principles, strategies, outcomes and impacts of research partnerships approaches: a first step in synthesising the research partnership literature. Canada: Health Research Policy and Systems 18:51 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7249434/pdf/12961_2020_Article_544.pdf Järvikoski A, Martin M, Kippola-Pääkkönen A, Härkäpää K. 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa Pohjola A, Kairala M, Lyly H, Niskala A. (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino Oy. 58–81. Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma 2003. Kuntoutusasiain neuvottelukunta Julkaisuja 2003:19. Sosiaali- ja terveysministeriö. Lehtonen K, Vänskä N, Sipari S, Harra T, Helenius S. 2020. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksen soveltavassa tutkimuksessa - kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Kuntoutus 43(3):6-19. Rantakokko, Sipari, Paltamaa, Korniloff, Vänskä, Lehtonen. 2019. Recordi. Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan vahvistaminen ekosysteemissä. Kuntoutus 42(3):44-48. Sipari S. 2020. Ratkaistavana kuntoutumisen hyvä tulevaisuus. REcoRDI-kehittämishanke – osaamista ja verkostoitumista kuntoutuksen soveltavaan tutkimukseen. https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminenja-innovaatiot/hankkeet/recordi/ Sipari S, Mäkinen E. 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 6/2012. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/122860/AATOS_6.pdf?sequence=1    

Kuntoutusta uudistava tutkitun tiedon hyödyntäminen – kuntoutusalan koulutuksen näkökulma

11.1.2021
Inari Heimo, Kaisa Porkka-Toivonen, Elina Rutanen, Krista Lehtonen

Kuntoutusalan ammattilaisilla on oltava tutkimustiedon lukutaitoa ja osaamista tutkimustiedon hyödyntämiseen omassa työssään. Tutkimustiedon yhdistäminen käytännön toimintaan voi kuitenkin olla haastavaa. Edistämällä tutkimustiedon hyödyntämiseen liittyvien taitojen oppimista kuntoutusalan koulutuksessa vahvistetaan samalla kuntoutuksen toimijoiden näyttöön perustuvan toiminnan osaamista. Tutkimustiedon hyödyntäminen Kuntoutus on yhteistoimijuuteen ja näyttöön perustuvaa toimintaa, joka huomioi ajantasaisen tutkimustiedon, ammattilaisen kokemuksellisen tiedon sekä kuntoutujan näkemykset tämän yksilöllisestä tilanteesta sekä tiedot toimintaympäristöstä (Hotus 2020). Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tuloksia hyödynnetään kuntoutuksen ammattilaisten, kuntoutujien, läheisten ja muiden asianosaisten yhteistoiminnassa. Tutkimustiedon hyödyntäminen (en. knowledge translation) tarkoittaa dynaamista prosessia tutkitun tiedon synteesistä tiedon levittämiseen, muokkaamiseen ja sen käyttöön terveydenhuollossa (CIHR 2016). Tiedon hyödyntämiseen kuuluu yhteinen tiedon muodostaminen ja tiedon käyttöönotto tilanteeseen sopivalla tavalla, jota voidaan kuvata tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen kehämallina (CIHR 2016, kuvio 1). Yllä olevan (kuvio 1) tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen kehämallin keskiössä on tiedon tuottamisen kolme vaihetta: tiedon hankinta, tiedon synteesi ja tämän perusteella kehitetty lopputuotos tai malli. Näitä ympäröi tiedon hyödyntämisen kehä, jossa kuvataan, miten tietoa pyritään jalkauttamaan ja hyödyntämään. Tähän prosessiin voidaan vaikuttaa kulloinkin kyseessä olevan tutkimusprojektin kaikissa vaiheissa tutkimuskysymysten asettelusta alkaen. (CIHR 2016.) Tätä kehämallia voidaan hyödyntää niin kuntoutusalan ammattikorkeakouluopetuksessa, opiskelijoiden tutkimus- ja kehittämishankkeissa kuin käytännön työelämässäkin. Tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen kehämalli opetuksessa Opettajien osaaminen näyttöön perustuvasta toiminnasta sekä tutkimusnäytön seuraamisesta, sen tuottamisesta, kriittisestä arvioinnista ja käyttämisestä on ensisijaisen tärkeää laadukkaan sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan koulutuksen toteuttamiseksi (Mikkonen ym. 2019). Opettajat ovat avainasemassa siinä, miten opiskelijat oppivat näyttöön perustuvan tutkimustiedon hyödyntämisen. Tutkimustiedon hyödyntämistä edistää tiedonhaun osaaminen sekä tutkitun tiedon arviointi- ja soveltamisosaaminen. Käytännössä tutkimustiedon hyödyntämistä haastaa tutkimustiedon kasvava julkaisumäärä sekä kansainvälisten tietokantojen ja lehtiartikkeleiden maksullisuus sekä tiedonhakuun ja arviointiin tarvittavien resurssien puute (ks. esim. CIHR 2016; Sipilä ym. 2016; Straus ym. 2013). Opetuksessa tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen mallin käyttö voi tarkoittaa opetettavan asian määrittelyn, sen mukauttamisen valitun opiskelijaryhmän tarpeisiin, mahdollisten opetukseen liittyvien haasteiden ja edistävien tekijöiden tunnistamisen ja tämän jälkeen opetuksen toteuttamisen erilaisten oppimistehtävien, ryhmätehtävien tai projektien muodossa. Lisäksi on arvioitava oppimisen tuloksia ja seurattava toimintatapojen juurtumista opiskelijoiden työskentelyyn, jotta tutkimustiedon hyödyntäminen jatkuu myös käytännön työhön siirryttäessä. Keinoja tutkimustiedon hyödyntämisen opetukseen Tutkimustiedon hyödyntämisen opetuksessa oleellisia ovat yhteisölliset ja vuorovaikutuksessa tapahtuvat oppimistilanteet, joissa hyödynnetään monipuolisia opetusmenetelmiä, kuten työpajatyöskentelyä, ongelmalähtöistä oppimista (PBL) ja erilaisten sidosryhmien kanssa yhteistyössä toteutettuja kehittämisprojekteja (ks. esim. Breen ym. 2018; Davis ym. 2013). Tutkimustiedon hyödyntämisen taitojen opetus saa tukea myös integratiivisen pedagogiikan mallista. Siinä opiskelija ratkoo käytännön ongelmia yhdistellen käytännön tietoa teoriaan, hyödyntäen itsesäätelytaitojaan ja sosiokulttuurista ympäristöään (Tynjälä 2016). Teoriaopintoihin olisi hyvä yhdistää mahdollisuuksien mukaan case-esimerkkejä ja aitoja asiakaskohtaamisia, kuten erilaisten kuntoutujien ohjaustilanteita sekä oppimistilanteita aidoissa työelämäympäristöissä. Korkeakouluissa tutkimustiedon hyödyntäminen voidaan liittää kaikkiin opintojaksoihin. Lisäksi se voidaan linkittää soveltavan tutkimuksen tekemiseen erilaisissa kehittämis-, tutkimus- ja innovaatioprojekteissa sekä opinnäytetyöprosesseihin tiiviissä työelämäyhteistyössä. Tutkitun tiedon soveltamisen olisi oltava opetuksessa oikea-aikaista, millä tarkoitetaan etenemistä opiskelijan osaamisen kehittymisen mukaan. Tutkitun tiedon ymmärryksen kasvaessa laajenee opiskelijan kyky myös tutkitun tiedon soveltamiseen. Harjoitteleminen antaa opiskelijoille valmiudet tutkimustiedon hyödyntämiseen ja näyttöön perustuvan toiminnan toteuttamiseen myös työelämässä. Näkökulmia tutkimustiedon hyödyntämiseen kuntoutusalan ammattikorkeakouluopetuksessa   Tutkimustiedon hyödyntämistä kuntoutusalan ammattikorkeakouluopetuksessa voidaan tarkastella useista näkökulmista. Nämä näkökulmat on yhdistetty tämän tekstin kirjoittajien laatimassa kuviossa 2. Kuviossa vasemmalla on esitelty tutkimustiedon hyödyntämisen dynaamisen prosessin osat, keskellä tutkimustiedon hyödyntämisen opettamiseen vaadittavia opettajan osaamisia ja oikealla keinoja edistää opiskelijoiden kykyä soveltaa tutkittua tietoa käytäntöön. Kuntoutusalan ammattilaisilla on oltava osaamista tutkimustiedon hyödyntämiseen asiakastyössä. Opettaja on merkittävässä roolissa opiskelijoiden kehittämis-, tutkimus- ja innovaatio-osaamisen kehittymisessä. Opettajan oma näyttöön perustuvan toiminnan ja tutkimustiedon hyödyntämisen osaaminen, tulee olla vahvaa. Yhteistoiminnallisilla ja käytännön läheisillä andragogisilla ratkaisuilla voidaan edistää opiskelijoiden osaamista ja kykyä soveltaa tutkimustietoa käytäntöön. Tulevina kuntoutusalan ammattilaisina heillä olisi silloin mahdollisuus alaa uudistavaan tiedon hyödyntämiseen. Blogikirjoitus pohjautuu sen kirjoittajien terveystieteiden opettajankoulutuksen yliopisto-opintoihin, tarkemmin opetuksen ja opettajuuden kehittämiseen. Työ on tehty yhteistyössä Metropolian REcoRDI-hankkeen kanssa. (Heimo ym. 2020.)   Kirjoittajat: Heimo, Inari, TtM-opiskelija, ft, tradenomi. n.t.inari.heimo@student.jyu.fi Porkka-Toivonen, Kaisa, TtM-opiskelija, ft. kaisa.a.porkka-toivonen@student.jyu.fi Rutanen, Elina, FM, TtM-opiskelija, ft. elina.h.rutanen@student.jyu.fi Lehtonen, Krista, TtM, lehtori, REcoRDI- hanke, krista.lehtonen@metropolia.fi Lähteet: Breen, A. V., Twigger, K., Duvieusart-Déry, C., Boulé, J., Borgo, A., Ferandes, R., Lychek, M., Ranby, S., Scott, C., & Whitehouse, E. 2018. “We Learn by Doing”: Teaching and Learning Knowledge Translation Skills at the Graduate Level. The Canadian Journal for the Scholarship of Teaching and Learning, 9 (1). https://doi.org/10.5206/cjsotl-rcacea.2018.1.7. CIHR 2016. Knowledge translation. Canadian Institutes of Health Research.  https://cihr-irsc.gc.ca/e/29418.html#1. Viitattu 22.2.2020. Davis, D., Davis, N. & Johnson, N. 2013. Formal educational interventions. Teoksessa S. Straus, J. Tetroe & I. Graham (toim.) Knowledge Translation in Health Care. Moving from Evidence to Practise. Toinen painos. BMJ Books: Wiley, 163–174. Heimo, I., Porkka-Toivonen, K. & Rutanen, E. 2020. Tutkimustiedon hyödyntämisen opetus kuntoutusalan korkeakoulutuksessa. Teoksessa T. Sjögren & P. Vuoskoski (toim.) Terveystieteiden opettajan andragoginen käsikirja 2020. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/70092# Hotus 2020. Näyttöön perustuva toiminta. https://www.hotus.fi/nayttoon-perustuva-terveydenhuolto/.  Viitattu 30.11.2020. Mikkonen, K., Koivula, M., Sjögren, T., Korpi, H., Koskinen, C., Koskinen, M., Kuivila, H-M., Lähteenmäki, M-L., Koskimäki, M., Mäki-Hakola, H., Wallin, O., Saaranen, T., Sormunen, M., Kokkonen, K-M., Kiikeri, J., Salminen, L., Ryhtä, I., Elonen, I. & Kääriäinen, M. 2019. Sosiaali-, terveys-ja kuntoutusalan opettajien osaaminen ja sen kehittäminen. Acta Univ. Oul., F Scripta Academica 14. Oulu: Oulun yliopisto. Sipilä, R., Mäntyranta, T. Mäkelä, M. Komulainen, J. & Kaila, M. 2016. Implementointia suomeksi. Duodecim 2016;132: 850–857. Straus, S., Tetroe, J. & Graham, I. 2013. Introduction: Knowledge translation: What it is and what it isn’t. Teoksessa S. Straus, J. Tetroe & I. Graham (toim.) Knowledge Translation in Health Care. Moving from Evidence to Practise. Toinen painos. BMJ Books: Wiley, 3–13. Tynjälä, P., Virtanen, A., Klemola, U., Kostiainen, E. & Rasku-Puttonen, H. 2016a. Developing social competence and other general skills in teacher education: applying the model of integrative pedagogy. European Journal of Teacher Education, 39:3, 368–387. DOI: 10.1080/02619768.2016.1171314.  

Kirjoita hyvä ohjeteksti!

22.12.2020
Marianne Roivas

Koronaepidemia on nostanut esiin ohjeiden laatimisen ja antamisen haasteita. ”Kotihoito ahdingossa: Ministeriö julkaisi ristiriitaisia ohjeita jopa saman päivän aikana”, uutisoi Yle maaliskuussa 2020. ”Kasvomaskien käyttö koronapandemian torjumisessa synnyttää osin ristiriitaisia viestejä”, kirjoitti Aleksi Ylä-Anttila heinäkuussa. Samoja äänenpainoja kuullaan yhä, ja oikeuskanslerikin on arvostellut koronaohjeistusta. Kansalaisille on ollut epäselvää erityisesti se, onko esitetty suosituksia vai velvoitteita. Hämmennystä on ollut myös kasvomaskien oikeasta käyttötavasta ja mahdollisesta uudelleenkäytöstä. Selkeän ohjeen laatiminen ei olekaan läpihuutojuttu, mutta voi hyvinkin tulla eteen sosiaali- ja terveysalan työtehtävänä. Ei toki ole yllätys, että yksi korona-epidemian haasteista on ollut juuri viestintä. Ensinnäkin viestintä on toki oleellista sinänsä, ja toiseksi se toimii usein kuin ukkosenjohdattimena: tyytymättömyys myös muihin asioihin voi tulla esille moitteina viestintää kohtaan, kuten organisaatioiden viestintäyksiköt epäilemättä varsin hyvin tietävät. Ei voi myöskään vähätellä lainsäätäjien ja viranomaisten kokemia haasteita tilanteessa, jossa tutkimustietoa COVID-19-taudista on ollut tarjolla vielä niukasti, kiire on ollut kova ja tarpeet monitahoiset. Viesti siinä sitten kirkkaasti ja johdonmukaisesti! Toinen puoli asiasta kiteytyy meistä jokaisen todennäköisesti hyvin tunnistamaan tilanteeseen, jossa ryhdymme asentamaan vaikkapa uutta kodinkonetta. Pyykkikasa vaatii jo päästyä rumpuun pyörähtelemään, lempileffa on alkamassa. Asennusohje on kuitenkin kirjoitettu muutaman hassun pisteen fonttikoolla, etenee epäloogisesti ja vilisee räikeitä käännösvirheitä. Tekee mieli nakata ohjeistus takkaan tai ainakin hallitusti paperinkeräykseen, mennä näppituntumalla ja toivoa parasta. Suunnittele ja tee tietoisia valintoja Potilastyytyväisyystutkimukset korostavat asiakkaiden halua saada tietoa, mutta asiakasviestintä ei ole ikinä mekaanista sanoman siirtoa ammattilaiselta asiakkaalle. Paraskaan kirjallinen suositus ei välttämättä riitä siihen, että asiakas todella sitoutuu esimerkiksi tiettyyn toimintaan, vaan kyse on oppimisesta, vuorovaikutuksesta ja asiakkaan sekä ammattilaisen yhteisestä toiminnasta. Millaisia tekijöitä olisi hyvä huomioida kirjallisessa ohjeistuksessa, jotta se kuitenkin osaltaan edistäisi viestin ymmärrettävyyttä, saavutettavuutta ja selkeäkielisyyttä? Hyvän ohjetekstin kulmakiviä ovat joka tapauksessa ainakin kohderyhmän tuntemus, helppolukuisuus ja havainnollisuus sekä luotettava, virheetön tieto. Kysy itseltäsi ainakin nämä: Mikä on ohjeen tarkoitus?​ Kenelle ohje on suunnattu? Mitä hänelle täytyy jäädä mieleen? Millaisilla sanoilla hänelle on paras viestiä? Tulostetaanko ohje vai luetaanko se ruudulta? Mitä se tarkoittaa ulkoasun kannalta? Huomioi, että tekstisivulla yläosa saa yleensä enemmän huomiota kuin alaosa. Aukeamalla taas katse käy ensin vasemmalla puolella, mutta valtaosa ajasta käytetään tyypillisesti oikean puolen tarkasteluun. Vai olisiko video, posteri tai vaikkapa PowerPoint-diasarja paras muoto ohjeellesi? (Papunetistä saat vinkkejä selkokielisen videon laatimiseen.) Kuka ohjetta jakaa ja mahdollisesti päivittää? Onko mukana valokuvia tai piirroksia – ja jos on, ovatko tekijänoikeuskysymykset kunnossa? Kun laadit ohjetta, valitse looginen esitysjärjestys. ”Tunnista ohjattavan toiminnan olennaiset tiedot ja vaiheet”, kuten Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ohjeistaa. Motivoi ja orientoi lukijaa aluksi kertomalla tiiviisti, miksi ohje on tärkeä: Miten vastaanottaja hyötyy sen noudattamisesta?​ Älä jaarittele omasta näkökulmastasi siitä, miten ohje on syntynyt, vaan keskity siihen, millainen on toivottu lopputulos. Varmista, että käytät käsitteitä, jotka ovat selkeitä – määrittele ne tarvittaessa lyhyesti. Kuvaa ensin mahdollinen valmistautumisvaihe. Asetu mielessäsi vastaanottajan nahkoihin ja mieti, mitä hän todella tarvitsee. Jokainen teksti on ainutlaatuinen ja kuuluu juuri tiettyyn viestintätilanteeseen. Jos käytät organisaation vanhoja tekstimalleja ja fraasipohjia, ole kriittinen. Katso, ettei oma tekstisi ole sekava kompromissi vanhojen mallien ja uuden viestintätarpeen välillä. Varmista, ettei ohjeeseen lipsahda vanhoja yhteystietoja. Käytä numerointia tai jäsennä ohje muuten yksiselitteisesti. Ole havainnollinen: kerro tarvittaessa esimerkkejä, taustatietoja ja periaatteita. Jos ohje tuo muutoksen lukijan aiemmin saaneisiin ohjeisiin, perustele uuden ohjeen tarve. Selvitä, miten työn pitäisi sujua. Kerro, mitkä asiat voivat tyypillisesti mennä pieleen ja miten ne kannattaa korjata.​ Muista kuvitus. Pyydä ohjeeseesi kommentteja, testaa sitä ennen varsinaista käyttöönottoa – mielellään maallikkolukijalla. Vai olisiko kohderyhmän edustajia mahdollista saada mukaan jo aikaisemmin, jo kirjoittajavaiheessa? Ota myös huomioon, mitä Riitta Hyvärinen on kirjoittanut: ”Ihmiset noudattavat neuvoja parhaiten silloin, kun niiden mukaan toimiminen ei haittaa heidän tavallista elämäänsä.” Kiinnitä huomiota ilmaisutapaan Käytä ohjeissa selkeää, yksinkertaista ilmaisua​: yleiskielen sanoja ja lyhyitä virkkeitä. Korjaa kielivirheet, pyydä siihen tarpeen mukaan apua. Vältä monitulkintaisuutta. Jos esimerkiksi ohjeistat, että lukija ei saa nostaa ”liian raskaita esineitä”, tietääkö hän, mitä tarkoitat? Mikä on liian raskas? Valitse myös täsmällisiä, elämänläheisiä verbejä. Jos kerrot päivämääriä tai osoitteita, laita mukaan vuosiluvut ja paikkakunnatkin. Tekstin tapa puhutella lukijaa on osin makukysymys. Käskymuodot aktivoivat vastaanottajaa ja toimivat erityisesti silloin, kun ohjeen mukainen toiminta on selvästi lukijan edun mukaista – mutta toki joku voi kokea ne komenteleviksi. Passiivimuotokin on mahdollinen, mutta voi tuoda etäännyttävän, ”laitosmaisen” vaikutelman. Konditionaali pehmentää. Vertaa näitä: Pese kädet aina, kun tulet kotiin. Kädet pestään aina, kun tullaan kotiin. Kädet tulisi pestä aina, kun tulee kotiin. Puhuttelutavan valinta piirtää kuvan ohjeen antajasta. Haluatko siis olla lukijan näkökulmasta esimerkiksi auktoriteetti, tiedonjakaja vai ystävä?​ Mikä on tilanteeseen sopivin rooli? Vertaa vielä näitä: Muista käyttää kasvomaskia aina, kun et voi pitää turvavälejä. Kasvomaskeja käytetään, kun turvavälejä ei voida pitää. Kasvomaski lisää turvallisuutta silloin, kun turvavälejä on vaikea pitää. Omia kokemuksia Lopuksi pieni henkilökohtainen muistelus. Olin itse isommanpuoleisen operaation kohteena elokuussa HUSissa. Potilaan ja toipilaan näkökulmasta arvostin seuraavia asioita todella paljon: Sain ohjeet oikea-aikaisesti eli ajoissa ennen h-hetkeä. Ohjeistus oli kirjoitettu aidosti asiakkaan näkökulmasta alkaen siitä, miten minun pitää valmistautua ja minne auton saa pysäköidä. Ohjeistus oli selkeää, yksityiskohtaista ja jäsenneltyä: luettavaa oli kyllä paljon, mutta jokainen asiakohta oli omalla sivullaan ilmavasti ja helppolukuisesti. Monitulkintaisuutta ei ollut: sain esimerkiksi ohjeen, että kaupasta sai kerrallaan kantaa vain yhden päivän ruokatarpeet. Ohjeet annettiin sekä ammattilaisen kanssa suullisesti keskustellen että kirjallisesti, jotta pystyin palaamaan niihin kotona vielä monta kertaa. Kirjallisessa materiaalissa oli mukana tiedot siitä, keneltä saisin halutessani lisätietoja. Kaikki toimi kymppi plus, ja otin mielelläni vastuuta ohjeiden noudattamisesta. Kirjoittaja FT Marianne Roivas, suomen kielen ja viestinnän lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lue lisää: Hyvärinen, Riitta 2005. Millainen on toimiva potilasohje? Hyvä kieliasu varmistaa sanoman perillemenon. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 2005; 121 (16): 1769–1773. https://www.duodecimlehti.fi/duo95167 Kotimaisten kielten tutkimuskeskus n.d. Vinkkejä ohjetekstin tekijöille. https://www.kotus.fi/ohjeet/virkakieliohjeita/ohjeita_ohjeiden_tekijoille Roivas, Marianne & Karjalainen, Anna Liisa 2013. Sosiaali- ja terveysalan viestintä. Helsinki: Edita.        

Nuorten turvallista urheilua edistetään verkostojen yhteistyönä

11.12.2020
Maria Tuononen, Nea Vänskä, Niklas Virtanen

Lasten ja nuorten emotionaalinen ja fyysinen turvallisuus on keskeistä liikunta- ja urheiluharrastamisessa. Kansainvälisessä Kidmove-hankkeessa tarkastelimme, mitä tarvitaan nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi ja mitä yhteistyötä nuoren, perheen, urheiluseuran sekä kuntoutuksen asiantuntijoiden välillä tulee kehittää. Huoli lasten ja nuorten lisääntyneistä urheiluvammoista Lasten ja nuorten urheiluvammat ovat lisääntyneet (Faude ym. 2013; Finch ym. 2014; Smith ym. 2016). Tutkimusten mukaan taustalla on mm. kova ja yksipuolinen kuormitus sekä liian varhainen erikoistuminen tiettyyn lajiin (Meyer ym. 2016). Samaan aikaan vammoille altistavana tekijänä on katsottu olevan lasten monimuotoisen liikkumisen ja fyysisen aktiivisuuden vähentyminen arjessa (Launay 2015). Loukkaantumisriski kasvaa harjoittelumäärien ja intensiteetin lisääntymisen myötä (Räisänen 2018). Wright:n (2017) arvion mukaan puolet urheiluvammoista ovat rasitusvammoja, joista suurin osa olisi ennaltaehkäistävissä. Lapsilla ja nuorilla on oikeus osallistua vapaa-ajan toimintaan ja oikeus suojeluun kaikelta kaltoin kohtelulta (Lapsen oikeudet; Unicef 2018). Huomiota onkin kiinnitettävä sekä fyysiseen että emotionaaliseen turvallisuuteen junioriurheilussa. Mitä tulisi tehdä urheiluvammojen ehkäisemiseksi ja nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi? Kuntoutusalan asiantuntijoiden näkökulmia lasten ja nuorten turvalliseen urheilu- ja liikuntaharrastamiseen Kidmove-hankkeessa haastattelimme kolmea kuntoutuksen asiantuntijaa, kahta fysioterapeuttia ja yhtä jalkaterapeuttia, jotka työskentelevät nuorten urheilijoiden parissa ja yhteistyössä nuorten urheilijoiden seurojen kanssa. Haastattelussa selvitettiin, mitä tarvitaan nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi ja mitä korkeakoulun ja seurojen yhteistyöverkostot voisivat mahdollistaa. Tyypilliset urheiluvammat varioivat lajin mukaan. Kovatehoisten pallopelien sekä lajivaatimuksilta ja harjoitusmääriltä vaateliaan kilpailu-urheilun lisäksi myös extreme-urheilu ja seikkailulajeissa on kasvanut loukkaantumis- tai rasitusvammariski. (Caine ja Purcell 2016.) Haastateltavat asiantuntijat kuvasivat, että tyypillisesti fysio- tai jalkaterapiaan hakeutuva nuori urheilija harrastaa ohjatusti monta kertaa viikossa. Tavallisesti yli 16-vuotiailla on valikoitunut jo yksi laji pääasialliseksi urheilumuodoksi. Nuorten urheilijoiden tyypillisiä vaivoja tai syitä hakeutua fysioterapiaan ovat erityisesti alaraajojen erilaiset kiputilat tai rasitusvammat. Näitä ovat esimerkiksi Osgood-Schlatterin tauti, kantapään kiputilat tai akillesjänteen kipu, joista tavallinen on Haglundin kyhmyn ärtyminen (ks. Saarikoski 2016). Jalkaterapiaan tai pohjallisarvioon hakeutuu hyvin tyypillisesti pallopelejä, yleisurheilua tai luistelua harrastavia nuoria, joilla kuormitus jalkaterille ja alaraajoille on lajissa korkea. Asiantuntijoiden mukaan hyvin yleistä on myös hakeutua vastaanotolle joko valmentajan, vanhemman tai nuoren epävarmuuden tai huolen takia. Nuori tai läheinen kaipaa asiantuntijan suositusta siitä, miten kivun, oireen tai muun haasteen kanssa tulisi edetä. Nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi tärkeää on nuorten urheilijoiden, vanhempien, valmentajien ja urheiluseuratoimijoiden ymmärrys urheiluvammoille altistavista tekijöistä ja niiden ehkäisystä käytännössä. Ennaltaehkäisyn merkitystä korostaa myös se, että aikaisemmat vammat lisäävät riskiä vammojen uusiutumiselle. Asiantuntijoiden mukaan nuorten kiputilojen ja oireiden taustalla ovat usein kasvuun ja kuormitukseen liittyvät asiat kuten liian yksipuolinen harjoittelu, liian nopea kuormituksen lisäys ja/tai kova kuormitus suhteessa yksilölliseen kasvun ja kehityksen vaiheeseen ja nuoren kokonaistilanteeseen sekä palautumiseen (Cayne ja Purcell 2016; Meyer ym. 2016). Kuntoutusalan asiantuntijat kiinnittävät huomiota esimerkiksi nuoren kehon ja alaraajojen linjaukseen, lihasvoimaan ja kehonhallintaan, rasitustiloihin ja mahdolliseen vammaan. Asiantuntijan mukaan esimerkiksi jalkapallojunioreiden polvivaivat, jotka eivät ole seurausta tapaturmista, juontavat juurensa usein lapsen tai nuoren kasvun, liian kovan rasituksen ja liian yksipuolisen harjoittelun yhdistelmään ja heikkoon kehon ja liikkeen hallintaan. Asiantuntija totesi haastattelussa, että jos nuorella urheilijalla on heikot reisi-, pakara- ja polvea ympäröivät lihakset eli urheilijan niin kutsuttu ”tukipaketti” ei ole kunnossa, on urheilijan keho jatkuvasti kovilla harjoitellessa. Erikoistuminen yhteen lajiin liian varhain voi myös tehdä lasten ja nuorten liikunnasta liian yksipuolista, mikäli tähän ei erityisesti kiinnitetä harjoittelussa huomiota (Meyer ym. 2016). Asiantuntijat kuvailivat kuntoutusta nuorten urheilijoiden kanssa palkitsevaksi, sillä oireet ja nuoren tilanne kohenevat usein nopeasti oikeanlaisella kuntoutuksella ja asiaan tarttumalla riittävän aikaisessa vaiheessa. Koska ongelmat yleensä huomataan melko nopeasti joko valmentajan, vanhemman tai nuoren itsensä toimesta, niin suurempaa vauriota tai ongelmaa ei tavallisesti ehdi syntyä. Haastateltavat korostivat, että nuoren ilmaisemaan kipuun on kiinnitettävä huomiota ja nuoria olisi hyvä opettaa itse arvioimaan ja seuraamaan oman kehon olotilaa ja vointia sekä kertomaan mahdollisista kivuista tai oireista ennen niiden pahenemista. Harkittua harjoittelua ja laadukasta liikettä Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan junioriurheilussa, niin kuin urheilussa yleensä, paras tapa ehkäistä vammoja ja vaurioita on tuki- ja liikuntaelimistön hyvä hallinta sekä laadukas ja monipuolinen harjoittelu. Tämä on havaittu myös tutkimuksissa. Esimerkiksi Pasanen (2009) tutki, että naissalibandyn pelaajien lihashermojärjestelmän aktivointi alkulämmittelyssä sekä liiketaitoja ja kehon hallintaa kehittävä laadukas harjoittelu ehkäisivät ilman kontaktia tapahtuneita alaraajojen urheiluvammoja. Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan kehon hallintaan ja liikkeen laatuun ja tukilihasten aktivointiin tulisi keskittyä jo nuorena juniorina ennaltaehkäisevällä otteella. Esimerkiksi juoksutekniikkaan ja kehon koordinaatioon on hyvä kiinnittää huomiota. Liikkeen laadun lisäksi Meyer ym. (2016) korostavat, että ikätasoisesti sopivat ja monipuolisesti kehoa kuormittavat harjoitusmenetelmät, kuormituksen yksilöllinen harkinta ja nuoren omien kokemusten ja näkemysten huomiointi harjoittelussa ovat keskeisiä turvallisen urheilun edistämiseksi ja vammojen ehkäisemiseksi (Meyer ym. 2016). Vammojen taustalla olevat syyt voivat liittyä myös harjoitteluympäristöön ja välineisiin, kuten kenkiin, mikä tulisi huomioida myös toiminnassa (Layney 2015). Huomio lapsen ja nuoren kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin Haastateltavien mukaan valmentajien ja lasten vanhempien tulisi turvallisen urheilun edistämiseksi kiinnittää huomiota lapsen kokonaisvaltaiseen jaksamiseen ja hyvinvointiin. Mitä nuorempi lapsi on kyseessä, sitä suurempi vanhemman roolin tulisi olla. Terveellinen ravinto sekä urheilun, koulun ja levon tasapaino ovat tärkeitä. Huomiota olisi syytä kiinnittää palautumiseen harjoittelusta ja siihen, miten lapsi jaksaa arjessa. Uni on palautumisessa tärkeimpiä tekijöitä ja esimerkiksi varsinkin nopeasti kasvavilla teineillä hyvä nukkumisalusta on hyvä varmistaa lapsen ja nuoren unenlaadun turvaamiseksi. Myös säännöllinen unirytmi ovat merkittäviä palautumiseen vaikuttavia tekijöitä. Jos nuori nukkuu viikonloppuisin pitkään tarkoituksenaan kuitata viikon aikana kertyneet univelat, niin voi nuoren elimistö mennä sekaisin eikä palautumista tapahdukaan. Nuorella energiaa tulisi riittää urheilun lisäksi myös kasvamiseen, koulunkäyntiin ja muuhun vapaa-aikaan. Avainasemassa on suunnitelmallisuus sekä oikeanlaiset harjoitusmäärät ja –ajat, vanhempien tuki ja nuoren oma aktiivisuus näistä asioista huolehtimisessa. Haastateltu asiantuntija korosti, että lasten ja nuorten yksilöllisen kasvun ja fyysisen sekä henkisen kehityksen vaiheen huomiointi on olennaista junioreiden harjoittelussa. Tämä vaatii valmentajilta, mutta myös vanhemmilta lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen perusteiden tuntemista. Esimerkiksi kasvupyrähdyksen huippu eli PHV tarkoittaa ikää, jolloin nuoren kasvu on suurimmillaan (Lloyd ym. 2014). Nopea kasvu vaikuttaa nuoren hermolihastoimintaan, fyysiseen suoriutumiseen (Lloyd ym. 2014) sekä lisäten rasitusta kehon rakenteissa kuten ligamenteissa ja luu-jänne-liitoksissa sekä lihas-jänne-liitoksissa (Difiori 2010). Nopean kasvun vaiheessa olevilla nuorilla on todettu suurempaa vamma-alttiutta (Kujala 2016). Valmennuksessa on tärkeää tunnistaa nuorten urheilijoiden herkkyyskaudet ja ne kehitysvaiheet, jolloin rasitusta tulee keventää ja mukauttaa nuoren tarpeisiin. Nuoria voi ohjata myös itse tunnistamaan omaa kehitysvaihettaan ja mahdollisesti myös sitä, minkälainen kehitysvaihe on myöhemmin tulossa. Tällöin nuoren on helpompi kuunnella omaa kehoaan, tunnistaa omia tarpeitaan ja toteuttaa oikeanlaista tekniikka-, kehonhallinta-, koordinaatio- ja voimaharjoittelua. Fyysisen turvallisuuden lisäksi huolehdittava myös emotionaalisesta turvallisuudesta Nuorten turvallinen urheilu- ja liikuntaharrastus käsittää paitsi fyysisen turvallisuuden niin myös emotionaalisen turvallisuuden. Emotionaalinen eli henkinen turvallisuus tarkoittaa sitä, että lapsi ja nuori saa kokea olevansa hyväksytty ja arvokas omana itsenään ja tuntea olonsa turvalliseksi. Tällöin ympäristö on vapaa kiusaamisesta, painostuksesta ja epäasiallisesta käytöksestä. Turvallinen valmennusympäristö, lapsen ja nuoren tarpeisiin vastaava positiivinen valmennus, vanhempien tuki ja kannustus, mahdollisuus vaikuttaa, ilo ja kokemus yhteisöön kuulumisesta, pystyvyydestä ja oppimisesta edistävät myös nuorten motivaatiota osallistua (Bailey ym. 2013; Tiirikainen ja Konu 2013). Kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri harjoituksissa sekä valmentajan myönteinen vuorovaikutus nuorten kanssa ja läsnäolo turvallisena aikuisena on keskeistä (Niemelä ym. 2020). Merkityksellistä on, että aikuiset ja joukkuetoverit osoittavat arvostusta ja luottamusta myös epäonnistumisen hetkinä. Emotionaalisen turvallisuuden takaamiseksi tärkeässä osassa on lasten ja nuorten, vanhempien ja valmentajien sekä muiden seuratoimijoiden yhteistyö. Tärkeää on kehittää toimintaa yhdessä lasten ja nuorten kanssa heidän tarpeitaan vastaavaksi (Kokko ja Martin 2019). Nuorilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa ja ilmaista näkökulmiaan sekä kehittämisideoitaan turvallisen ja mielekkään harjoittelun edistämiseksi (Lönnqvist ym. 2020). Uusista yhteistyöverkostoista osaamista ja voimavaroja Usein vapaaehtoistyöntekijöinä toimiville seuratoimijoille ja nuorten urheilijoiden valmentajille turvallisen urheilun edistäminen ja hyvien käytänteiden selvittäminen, käyttöönotto ja mahdollisten vammoille altistavien riskitekijöiden tunnistaminen voi olla haastava kokonaisuus. Olisikin tärkeää kehittää monialaista yhteistyötä, jotta urheiluseurat ja kuntoutuksen asiantuntijat voisivat yhdessä edistää lasten ja nuorten turvallista harjoittelua. Monet kuntoutusalan ammattilaiset tekevät tiivistä yhteistyötä urheiluseurojen kanssa. Pääasiassa fysiikkavalmentajat, fysioterapeutit ja seurojen yhteistyö muiden ammattilaisten kanssa on järjestetty kilpatoiminnassa ja aikuisten puolella. Kuitenkin yhteistyön mahdollistuminen laajemmin eri-ikäisten urheilijoiden parissa edistäisi osaamisen jakamista ja rikastamista urheilu- ja rasitusvammojen ennaltaehkäisemiseksi ja niistä kuntoutumiseksi. Muun muassa fysioterapeuttien osaamista voisi enemmän hyödyntää ikä- ja kehitystason huomioivan harjoittelun suunnittelussa, yksilöllisten tarpeiden tunnistamisessa, liikkeen hallinnan ja laadun edistämisessä sekä sopivan kuormitustason räätälöinnissä. Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan tärkeää olisi saada fysioterapeuttien ja muiden ammattilaisten osaaminen seuroihin pidempinä toimintaa kehittävinä prosesseina eikä vain vammojen sattuessa tai yksittäisinä luentoina. Asiantuntijat näkivät yhteistyön korkeakouluopiskelijoiden ja urheiluseurojen välillä hyödyllisenä. Opiskelijat voisivat esimerkiksi osallistua harjoituksiin, kiinnittää huomiota nuorten yksilöllisiin tarpeisiin, mutta myös kehittää harjoittelua ja toimintaa laajemmin. Opiskelijoiden opintoihin kuuluvien työelämäharjoitteluiden ja joidenkin opintojaksojen valjastaminen yhteistyöhön seurojen kanssa mahdollistaisi pidempien yhteistyöprosessien rakentamisen. Myös eri lajiseurojen välinen yhteistyö mahdollistaisi lajien välisen osaamisen ja tietotaidon yhdistelyn ja uusien harjoitusideoiden luomisen monipuolisen harjoittelun edistämiseksi. Kidmove-hanketta rahoittaa vuosina 2019-2020 Euroopan Unionin Erasmus+ Sport –ohjelma. Metropolia AMK:n koordinoiman Kidmove-hankkeen kansainvälisessä kehittäjäverkostossa kehitetyt materiaalit (videot, artikkelit ja blogi-kirjoitukset) urheilijalähtöisistä valmennuskäytännöistä junioriurheilussa ovat tutustuttavissa hankkeen kotisivujen kautta ja alla olevien linkkien kautta. Nuorten turvallisen harjoittelun ja urheiluvammojen ehkäisy mahdollistuu, kun yhdistetään uudella tavalla nuorten, valmentajien, vanhempien ja kuntoutuksen asiantuntijoiden osaaminen sekä mahdollistetaan korkeakoulujen ja urheiluseurojen uudistava yhteistyö. Metropolia Ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskittymä ja HyMy-kylä toivottavat tervetulleeksi seurat, yritykset ja nuoret urheilijat yhteistyöhön. Esimerkkejä Kidmove-hankkeen materiaaleista: Ahlstrand A, Anttila P. (Toim.) 2020. KIDMOVE - Athlete Centered Coaching Practices. https://www.theseus.fi/handle/10024/345474 Videoita Kidmove-hankkeen hyvistä valmennuskäytännöistä löytyvät alla olevista linkeistä ja Kidmoven youtube-kanavalta (https://www.youtube.com/channel/UC6IokxCymGaNTOpuprIyysg): • Kidmove-hanke: https://www.youtube.com/watch?v=2CgX_7TaCJ4 • Keep your feelers up: https://www.youtube.com/watch?v=_DP9ZyMiZwE • Enabing participation in junior coaching: https://www.youtube.com/watch?v=BKsxzz-b2oM • Mentoring model to support the sports coach: https://www.youtube.com/watch?v=m-z6cgkE6zQ Kirjoittajat Maria Tuononen valmistuu pian fysioterapeutiksi (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja on osallistunut Kidmove-hankkeen kehittämistoimintaan. Marian sydäntä lähellä on tehdä työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Nea Vänskä on fysioterapian ja kuntoutuksen lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän toimii tutkijana Kidmove-hankkeen kehittäjätiimissä. Niklas Virtanen toimii HJK:n liigajoukkueen valmennustiimissä sekä johtaa HJK:n suorituskyky-yksikön toimintaa koko HJK:n organisaatiossa. Pohjakoulutukseltaan Niklas on fysioterapeutti, jota kuitenkin ohjaa intohimo kehittää pelaajia sekä ennaltaehkäistä vammoja ennemmin kuin kuntouttaa niitä. Lähteet Bailey R, Cope E, Pearce G. 2013. Why do children take part in, and remain involved in sport? Implications for children’s sport coaches. International Journal of Coaching Science 7(1):56-75.   Caine D, Purcell L. 2016. The exceptionality of the young athlete. Teoksessa Caine D, Purcell L. (toim.) Injury in pediatric and adolescent sports. Epidemiology, treatment and prevention. Springer: 3-16.   DiFiori JP. 2010. Evaluation of Overuse Injuries in Children and Adolescents. Current Sports Medicine Reports; 9(6): 372-378. doi: 10.1249/JSR.0b013e3181fdba58   Faude O, Rößler R, Junge A. 2013. Football injuries in children and adolescent players: are there clues for prevention? Sports Medicine. Sep;43(9).   Finch CF, Wong Shee A, Clapperton A. 2014. Time to add a new priority target for child injury prevention? The case for an excess burden associated with sport and exercise injury: population-based study. BMJ Open 2014:4(7):e005043.   Kokko S, Martin L. (toim.). 2019. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. Liitu-tutkimuksen tuloksia 2018. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja: 1.   Korhonen T. Urheiluvalmentajien näkemyksiä tasa-arvon ja turvallisuuden edistämisestä urheiluseuroissa. 2019. Kujala U. 2016. Rasitusvammat. Teoksessa: Vuori I, Taimela S & Kujala U. Liikuntalääketiede. Helsinki, Duodecim: 580–599. Lapsen oikeudet. Sopimus kokonaisuudessaan. Lloyd RS, Oliver JL, Faigenbaum AD, Myer GD & De Ste Croix M. 2014. Chronological age vs. biological maturation: Implications for exercise programming youth. Journal of strength and conditioning research 28(5): 1454–1464. Lönnqvist M, Vänskä N, Helander M. 2020. ”Mitä isot edellä, sitä pienet perässä” – miksi nuorten urheilijoiden on tärkeää osallistua ja vaikuttaa omassa harrastuksessaan. Valmentajat 2: 34-36. Meyer GD, Jyanthi N, DiFiori JP, Kiefer AW, Faigenbaum AD, Logerstedt D, Micheli LJ. 2016. Sports Specialization, Part II: Alternative Solutions to Early Sport Specialization in Youth Athletes. Sports Health Jan-Feb;8(1):65-73. Niemelä M, Kuhlefelt S, Ahlstrand A, Anttila P. 2020. Keep your feelers up! – enabling coach.   Pasanen K. 2009. Floorball injuries: epidemiology and injury prevention by neuromuscular training. Tampere. University of Tampere.   Räisänen A. 2018. Adolescent Sports Injuries. Frontal plane knee control as an injury risk factor and a screening tool. Tampere, University of Tampere.   Saarikoski R. 2016.Lasten alaraajoissa ilmenevät rasitusvammat ja vammojen ehkäisy. Terveyskirjasto, Duodecim, Terveet jalat, 22.12.2016.   Smith NA, Chounthirath T, Xiang H. 2016. Soccer-Related Injuries Treated in Emergency Departments: 1990-2014. Pediatrics. Oct;138(4).   Tiirikainen M, Konu A. 2013. Miksi lapset ja nuoret katoavat liikunta- ja urheiluseuroista murrosiässä? Verkkojulkaisussa: Miksi murrosikäinen luopuu liikunnasta? Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2013:3.   Unicef 2018. Children’s Rights in Sport Principles   Wright, Edna H. 2017. Prevention of Overuse Injuries in High School Athletes. Doctor of Nursing Practice Scholarly Projects. 28.

Loikkia digisti terapiassa

30.11.2020
Sara Väisänen, Tarja Ranta ja Nea Vänskä

Keväällä 2020 kuntoutuksen lähiterapioista siirryttiin nopealla aikataululla etäterapioiden toteutukseen koronaepidemian myötä. Tämä artikkeli on syntynyt kuntoutumisen ja kuntoutuksen asiantuntijoiden yhteisenä kirjoittamisena ja vuoropuheluna kokemuksista etäterapioihin siirtymisestä.   Etäkuntoutus käsittää laajasti kaikki sellaiset toimintatavat kuntoutuksessa, jossa kuntoutuja osallistuu kuntoutukseen tieto- ja viestintätekniikan välityksellä. Etäteknologia sisältää erilaisia välineitä vaihdellen puhelimista tabletteihin, tietokoneisiin ja virtuaalisiin sovelluksiin. (Salminen ym. 2016.) Tässä artikkelissa käsitellään kuntoutujan ja ammattilaisen kokemuksia tietokoneella ja etäkokous-sovellusten kautta toteutuneesta yksilöfysioterapiasta.   Mitä tarkoitti yhtäkkinen harppaus etäyhteyteen kuntoutujan näkökulmasta?   Keväällä koronaviruksen leviäminen pysäytti yhteiskunnassamme useita toimintoja. Kuntoutujan näkökulmasta yhtenä haasteena oli toimintakykyä edistävien terapiakäyntien keskeytyminen tai muuntuminen äkillisesti.  Kuntoutujalle tämä tarkoitti pikaista pohdintaa siitä, miten välttää toimintakyvyn heikentyminen ja millaisia mahdollisuuksia olisi jatkaa yhteistoimintaa terapeutin kanssa etäteknologiaa hyödyntäen. Ratkaisu terapian jatkamisesta etäkeinoin sysäsi ei pelkästään digiloikkaan vaan myös ”etäloikkaan” terapiassa.   ”Aluksi epäröin, koska ajattelin, että etäkuntoutus sopii ensisijaisesti kuntoutujille, jotka suoriutuvat harjoitteista ilman fyysistä apua. Itse tarvitsen vaikean liikuntarajoitteeni vuoksi huomattavaa apua fysioterapeutiltani terapiakäynneillä. Onneksi kuitenkin päädyin kokeilemaan etäkuntoutusta epäröinnistäni huolimatta.” (Kuntoutujan kokemus)   Myönteisiä puolia ja haasteita   Kuntoutujan näkökulmasta yksi etäterapian myönteisistä puolista liittyy ajankäyttöön. Kuntoutujalle tunnin terapiakäynnistä muodostuu helposti matkojen kera useamman tunnin projekti, joka on pois muista arjen askareista kuten opiskeluun jäävästä ajasta. Käytetty aika ei kuitenkaan ole keskeisin asia, vaan terapian hyöty toimintakykyyn arjessa. Kuntoutujan näkökulmasta aktiivinen harjoittelu terapeutin ohjauksessa mahdollistaa esimerkiksi opiskelua, aktivoi kotona päivittäisiin toimintoihin ja auttaa selviämään arjessa.   ”Kuntoutumiseni kannalta, harjoitteissa ei voi pitää pitkiä taukoja kuntoutustavoitteiden saavuttamiseksi ja nykyisen toimintakykyni ylläpitämiseksi. Itselläni tällä hetkellä tärkein tavoite on edistää toimintakykyä, joka mahdollistaa täysipäiväisen opiskelun ja harrastustoiminnan.” (Kuntoutujan näkökulma)   Hyvän kuntoutuskäytännön mukaisesti kuntoutujan ohjaus terapiatilanteessa riippuvat yksilön tavoitteista ja tarpeista (Paltamaa ym. 2011). Fyysistä apua tarvitsevan kuntoutujan etäterapian toteuttamista haastaa erityisesti se, miten terapia voi tuloksellisesti toteutua ilman osaavan terapeutin konkreettista läsnäoloa ja fyysistä ohjausta terapiatilanteessa.   ”Omalla kohdallani osittainen neliraajahalvaus aiheuttaa merkittäviä liikuntarajoitteita, jonka vuoksi tarvitsen kuntoutusharjoitteiden tekemisessä usein apuvälineitä ja auttavia käsiä. Esimerkiksi, spastisuus ja lihaskireydet vievät toistuvasti terävimmän kärjen suorituskyvystäni. Fysioterapeuttini kokeneet silmät ja erityisosaaminen ovat avaintekijöitä lieventämään spastisuutta ja lihaskireyksiä.” (Kuntoutujan näkökulma)   Etätoteutuksessa haastetta aiheutti kuntoutujan näkökulmasta myös se, miten korvata apu- ja harjoitusvälineet, jotka ovat käytettävissä fysioterapeutin vastaanotoilla toteutuvilla käynneillä. Etätoteutus ei kuntoutujan näkökulmasta korvaa läsnä toteutuvaa fysioterapiaa.   ”Etäterapia ei korvaa läsnätoteutuvaa terapiaa, jossa ammattilaisen taitavia käsiä ja kokenutta ohjausta voi hyödyntää paremmin! Niitä arvostan entistäkin enemmän, kun fysioterapiat voivat toteutua jälleen käynteinä fysioterapeuttini luona.” (Kuntoutujan näkökulma)  Toimiva terapiasuhde kantaa etänäkin   Etäterapiaan siirtymistä kuntoutujan näkökulmasta mahdollisti se, että heillä oli terapeutin kanssa pitkä terapiasuhde takana. Kuntoutuja ja terapeutti siis tunsivat hyvin entuudestaan ja he olivat yhdessä löytäneet toimivia tapoja toimintakykyisyyden edistämiseksi - tietäen jo, mikä kuntoutujan kohdalla toimii ja mikä ei. Ilman aiempaa tiivistä yhteistyötä ja tuttuja avustajia kuntoutujan mielestä etäterapia ei olisi välttämättä onnistunut.   ”Terapeutille on varmasti haasteellista neuvoa netin välityksellä avustajia ja toisaalta yrittää nähdä harjoitteiden toimivuutta. Taitava, kuntoutujan kehon tunteva fysioterapeutti on liikuntarajoitteisen henkilön arjen pelastusrengas. Tämän vuoksi katsoisin, että onnistuneen etäterapian edellytyksenä on se, että terapeutti tuntee kuntoutujansa riittävän hyvin.” (Kuntoutujan näkökulma)  Uutta osaamista avustajille, läheisille ja kuntoutujalle   Läheisten sitoutuminen avustamiseen ja motivoituminen osallistumaan etäterapiaan oli keskeistä. Läheisiltä ja avustajilta etäterapiaan osallistuminen avustajan roolissa vaatii ymmärrystä kuntoutuksesta, myös kehon rakenteiden (kuten luiden, lihasten ja nivelten) ja toiminnan tuntemuksesta on hyötyä.  Kuntoutujan näkökulmasta avustajien ja läheisten tiiviimpi mukana olo, ja terapeutin sanalliset ohjeet siitä, miten ja miksi valittuja harjoitteita tehdään, ovat tärkeitä uusia mahdollisuuksia etäterapiassa. Varsinaisen etäterapian lisäksi läheisten ja avustajien apua on tarvittu kuntoutujan kotiin sopivien, kuntoutusta tukevien apuvälineiden hankinnassa. ”Läheiseni ovat oppineet ammattilaiselta lihasharjoitteiden ohella spastisuutta vähentäviä liikkeitä ja niskan/kaulan alueen rentoutusharjoituksia. Ihan ensiyrittämällä kaikki näistä harjoitteista eivät ole menneet nappiin, mutta kehitys on ollut nousujohteista. Keskeistä on se, että läheiseni ovat olleet sitoutuneita oppimaan ja harjoittelemaan kanssani ja yhteistyössä terapeutin kanssa. Heidän avustuksellaan ja uusilla välineillä voin harjoitella kotona monipuolisemmin kuin aikaisemmin.” (Kuntoutujan näkökulma)   Kuntoutujan näkökulmasta etäterapiassa jokaisella on ollut uusia asioita opittavana. Kuntoutuja oppi miettimään vielä tarkemmin oman kehon tuntemuksia ja sitä, mikä milloinkin voisi auttaa parhaiten esimerkiksi spastisuuden ja lihaskireyksien lieventämiseen. Tämä vahvisti myös kuntoutujan ohjaavaa otetta avustajiin.   Mitä etäterapiaan siirtyminen merkitsi kuntoutuksen ammattilaiselle?   Korona-epidemian vaikutukset ovat olleet rajut ja moninaiset sekä kuntoutujille että ammattilaisille, yrityksille (Heiskanen ym. 31.8.2020; Heiskanen ym. 24.6.2020; Joutjärvi 2020) ja laajemmin yhteiskunnassa (Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 2020). Kuntoutustyöntekijän näkökulmasta digiloikka terapioiden toteutuksessa kevään -20 laajuudessa oli vaativa. Samalla loikka oli ammattitaitoa kehittävä. Etäterapioihin siirtymisen nopealla aikataululla mahdollisti ammattilaisten, kuntoutujien ja läheisten yhteistoiminta ja joustava sopeutuminen uuteen tilanteeseen. Etäterapia edisti uudenlaista ohjaustyöskentelyä kuntoutujien ja läheisten kanssa, mutta myös haastoi, osin estikin joidenkin kuntoutustavoitteiden suuntaista työskentelyä. Kuten kuntoutus yleensäkin, niin myös etäterapioiden tarkoituksenmukainen toteutus vaatii yksilölliset tarpeet ja tilanteen huomioivaa harkintaa (Salminen ym. 2016; Salminen ja Hiekkala 2019).   Oppimista ja muotoutuvaa yhteistoimintaa   Yhtenä keskeisenä asiana terapeutin näkökulmasta etäterapioiden toteuttamisessa oli läheisten ohjaus. Etäterapioiden toteuttaminen onnistuneesti vaati läheisten ja avustajien aktiivista osallistumista terapiatilanteeseen aikaisempaa enemmän. Tämän myötä etäterapia sekä haastoi että harjaannutti vuorovaikutusosaamista.   ”Kun ohjaus perustuu etätilanteessa pääosin vuorovaikutukseen puhumalla yhteisen tekemisen sijasta, niin myös valittuja menetelmiä, lähestymistapoja ja ratkaisuja tuli perusteltua aikaisempaa huolellisemmin ja tietoa kuntoutuksesta jaettua enemmän.” (Terapeutin näkökulma)   Terapeutin näkökulmasta etäterapian tärkeänä hyötynä on ollut kuntoutujan, läheisen ja terapeutin yhteisen ymmärryksen muotoutuminen kuntoutuksesta runsaan yhteisen keskustelun kautta. Tämä näkyi terapeutin näkökulmasta myös kuntoutujan ja lähipiirin motivaationa ja intensiivisenä otteena kuntoutumisesta. Osallistuminen mahdollisti oppimista. Parhaimmillaan etäterapia toteutui lapsen ja vanhemman tai kuntoutujan ja läheisen yhteistoiminnan ohjaamisena. Myös lasten vanhempia, jotka eivät olleet aikaisemmin syystä tai toisesta voineet osallistua lapsen terapiatilanteisiin, oli kotona toteutuvissa etäterapioissa aktiivisesti mukana.   ”Kaikki ovat myös iloinneet uudesta osaamisestaan, jota on kertynyt, kun kuntoutuja ja läheiset ovat ottaneet isomman roolin kuntoutuksen toteutumisesta. Kuntoutujat ovat saaneet uskoa omaan osaamiseensa ja läheiset ovat saaneet rohkeutta lähteä kokeilemaan. Läheiset ovat kuvanneet, että on tuntunut hyvältä oppia ja olla “oikeasti” tukena ja apuna läheisensä kuntoutuksessa. Myös ammattilaisena on ollut antoisaa huomata, miten läheiset ovat uudella tavalla mahdollistamassa kuntoutujan toimintakyvyn vahvistamista - tuntuu, että tätähän sen kuntoutuksen kuuluu parhaimmillaan ollakin.” (Terapeutin näkökulma)   Etäohjaus tavoitteita tukevan ja mieluisan toiminnan rakentamiseksi kuntoutujan kotiympäristössä voi toisinaan olla terapeutin näkökulmasta haastavaa ja parhaat tavat löytyivät yhdessä kokeillen ja kehitellen. Yhteistyötä lapsen päiväkotien ja koulujen henkilökunnan kanssa lapsen toimintakyvyn edistämiseksi ei aina voitu toteuttaa, mikä saattoi rajoittaa kuntoutuksen nivomista lapsen eri toimintaympäristöihin.   Nopea siirtyminen etäterapioihin oli monelle ammattilaiselle haastavaa, mutta sitä se oli myös monelle vanhemmalle, läheiselle tai muulle avustajalle, jotka joutuivat yllättäen toteuttamaan kenties hyvin vaativaakin harjoittelua ja kuntoutumista mahdollistavaa toimintaa. Varsinaisen kuntoutuksen toteutuksen lisäksi etäkuntoutuksessa hyödynnettävien digitaalisten laitteiden ja tekniikan käytön opettelu oli vaativaa joillekin kuntoutujille ja heidän perheilleen. Onneksi mahdollisuutena oli myös tietoturvallisuus huomioiden hyödyntää tekniikaltaan erilaisia ratkaisuja, jotka soveltuivat perheille. Tekniikka mahdollistaa kotoa käsin osallistumisen - mutta voiko se myös rajoittaa osallistumista kotiin?   Kuntoutuksen ammattilaisen mukaan nuorilla, joilla on esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelkoa, etäterapia näyttäytyi toisaalta osallistumista helpottavana toteutusmuotona, toisaalta saattoi vahvistaa ei-toivottua välttämiskäyttäytymistä. Se, ettei tarvinnut lähteä liikkeelle omasta huoneestaan mahdollisti masentuneen ja / tai ahdistuneen nuoren kohdalla kontaktin säilymistä. Terapeutin näkökulmasta on oltava tarkkana siitä, ettei kuntoutujan elämä rajoitu vain kodin sisään, jos kaikki vuorovaikutus tapahtuukin etäyhteyksin kotoa poistumatta. Etäterapian toteuttaminen vaatiikin ammattilaiselta tarkkuutta siihen, mikä on juuri kyseisen kuntoutujan kohdalla toimiva toteutusmuoto tavoitteiden saavuttamiseksi ja voimavarojen edistämiseksi.  Ennakoinnista apua etäterapian toteutukseen   Kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisen valmistautuminen ennen etäterapian toteuttamista auttoi orientoitumaan terapiatilanteeseen. Terapeutin näkökulmasta toimiva ratkaisu oli esimeriksi sopimus siitä, että kuntoutuja ilmoittaa edellisenä päivänä mihin asiaan hän toivoo huomion seuraavalla ohjauskerralla kohdentuvan. Tämä helpotti terapiakerran suunnittelua ennakkoon niin, että terapia edistää kuntoutukselle asetettuja kuntoutujan omien tavoitteiden saavuttamista ja vastaa kuntoutujan senhetkiseen tarpeeseen.   ”Kuntoutujalle ennakointi mahdollisti sitä, että hän itse oppi arvioimaan ja kuuntelemaan tarpeitaan sekä ottamaan oman kuntoutuksensa haltuun niin, että voimme aidosti puhua kuntoutuskumppanuudesta. Hän on oppinut itse pohtimaan mahdollisia sopivia lähestymistapoja ja voimme niistä keskustella yhdessä. Myös hänen lähipiirinsä on ollut aktiivinen ja saanut saman mahdollisuuden kehittyä kuntoutujan tukiverkkona.” (Terapeutin näkökulma)   Ruutu välittää ja mahdollistaa - mutta ei kaikkea   Terapioiden toteutus on mahdollistunut kevään jälkeen myös lähiterapioina. Lähiterapioihin palatessa on huomattu, ettei tietokoneen ruudun välityksellä ole kuitenkaan välittynyt kaikki tieto kuntoutujan tilanteesta ja tarpeista. Merkittävää onkin tunnistaa ne tilanteet, oireet ja merkit, jolloin kuntoutujan tapaaminen lähikontaktissa ja tarkempi tutkiminen ovat tarpeen (Turolla ym. 2020).   ”Lähikontaktissa on huomattu tarkennettavia asioita ja herätty pohtimaan kysymyksiä, joihin huomiota ei ole kiinnitetty etäyhteydellä.” (Terapeutin näkökulma)  Syvenevää ja esille nousevaa osaamista   Kuntoutuksen ammattilaisen näkökulmasta etäterapian toteutuksessa yllättävää oli oman osaamisen syveneminen ja uudenlainen näkyväksi tekeminen. Yhteisen ymmärryksen rakentaminen vuorovaikutuksessa ruudun kautta vaati omien ajatusten sanoittamista ja samalla avasi terapeutillekin uusia näkymiä ja syvyyksiä terapiaosaamiseen. Vastavuoroisen vuorovaikutuksen rakentaminen digitaalisesti vaati tietoisuutta omasta kehon kielestä, esimerkiksi myötäilyä omilla liikkeillä, ilmeillä ja eleillä (Turolla ym. 2020).  Tällöin myös sanaton vuorovaikutus ja empatia välittyvät kuntoutujalle ja läheiselle rakentaen vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa.   Tulevaisuudessa tarpeen mukaan yhdistellen ja yhdessä kehittäen   Teknologia sulautuu yhä enemmän kaikkeen kanssakäymiseen ja arkiseen toimintaan, niin myös kuntoutukseen. Teknologian tietoturvallisuuden on kiinnitettävä erityistä huomiota etäkuntoutuksen käyttöönotossa (Naamanka 2016; Hirvonen ym. 2019). Etäteknologian käyttöönotto ja etäterapioiden toteutus vaativat soveltuvia, asianmukaisia välineitä ja asiakaskohtaista harkintaa (Salminen ja Hiekkala 2019; Heiskanen ym. 31.8.2020), mutta myös osaamista, joustavuutta ja rohkeutta uuden kokeilemiseen - sekä kuntoutujilta, läheisiltä että ammattilaisilta (Salminen ja Hiekkala 2019).   Kuntoutujien ja ammattilaisten mukaan jatkossa lähi- ja etäterapioiden yhdistely tarpeen mukaan on mahdollista joustavammin, kun harppauksen etäyhteyteen on kerran tehnyt. Yhdessä kuntoutujien ja läheisten kanssa räätälöidyt kombinaatiot lähi- ja etäterapioista voivat mahdollistaa uudella tavalla kuntoutujan ja lähiympäristön tarpeisiin vastaamista ja tavoitteiden saavuttamista.  Mahdollisuuksia on paljon ja parhaimmillaan näitä mahdollisuuksia tutkitaan ja kehitetään yhdessä.  Tutkimuskumppanuudessa, jossa osallistuminen mahdollistuu kaikille asianosaisille, hyödynnetään ja yhdistellään kuntoutuksen ammattilaisten, kuntoutujien, läheisten sekä tutkijoiden ja kehittäjien kokemuksia ja osaamista (Lehtonen ym. 2020). Ties millaisia osaamisloikkia mahdollistuukaan, kun harppaus tehdään yhdessä harkiten ja kehittäen.   Osallistuvan tutkimuskumppanuuden mallia kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa kehitetään REcoRDI-hankkeessa Metropolia AMK:n kehittämisen kärkenä. REcoRDI (Platform ecosystem for strengthening of RDI activities in multidisciplinary rehabilitation) on Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Metropolia Ammattikorkeakoulun yhteistyönä toteutettava hanke (2019–2022), jota rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.       Kirjoittajat Sara Väisänen, tradenomiopiskelija, Invalidiliiton kokemustoimija Tarja Ranta, fysioterapeutti YAMK, Terapia-Myyrä Nea Vänskä, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, REcoRDI-hankkeen tutkija       Lähteet Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta. Koronapandemian hyvät ja huonot seuraukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Helsinki, 1/2020.   Heiskanen T, Salminen A-L. Koronakriisi vaikutti yksilöterapioiden toteutukseen. Kela, tutkimusblogi 24.6.2020.   Heiskanen T, Rinne H, Salminen A-L. Koronakriisin aikana kuntoutus keskeytyi monesta syystä. Kela, tutkimusblogi 31.8.2020.   Hirvonen M, Laanala R, Paavola R. Tietoturvallisuuteen liittyviä suosituksia. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S. (toim.) Kokemuksia etäkuntoutuksesta. Kelan etäkuntoutushankkeen tuloksia. Helsinki, Kela 2019: 286-288.   Joutjärvi M. Koronan vaikutusta: Moni kuntoutusalan ammattilainen siirrettiin eri tehtäviin tai lomautettiin. Tehy-lehti 07.05.2020.   Lehtonen K, Vänskä N, Sipari S, Harra T, Helenius S. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksen soveltavassa tutkimuksessa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Kuntoutus 2020;43(3):6-19. Naamanka J. Teknologia ja turvallisuus etäkuntoutuksessa. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S, Stenberg JH. (toim). Etäkuntoutus. Helsinki, Kela 2016: 27-49. Paltamaa J, Karhula M, Suomela-Markkanen T, Autti-Rämö I (toim.) Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Helsinki, Kela 2011.   Salminen A-L ym. Etäkuntoutuksen ja siihen läheisesti liittyvien termien määrittelyä. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S, Stenberg JH. (toim). Etäkuntoutus. Helsinki, Kela 2016: 11-18.   Salminen A-L, Hiekkala S. Suositukset etäkuntoutukseen. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S. (toim.) Kokemuksia etäkuntoutuksesta. Kelan etäkuntoutushankkeen tuloksia. Helsinki, Kela 2019: 289-293.   Turolla A, Rossettini G, Viceconti A, Palese A, Geri T. Musculoskeletal Physical Therapy During the COVID-19 Pandemic: Is Telerehabilitation the Answer? Physical Therapy 2020;100(8):1260–1264.  

Hyvä apuvälinefirman johtaja vaihtaa uhkapelin strategointiin vakaalta pohjalta

12.11.2020
Suvi-Anna Korhonen

Apuvälinepalveluissa kilpailutukset ja lainsäädäntö ohjaavat toimintaa, panoksena palvelun yhdenvertaisuus sekä tuloksen tekeminen. Samalla pelaajia lähtee vieden ammattitaitoa mukanaan. Miten pitää pakka kasassa arvoja uhraamatta? Apuvälinetekniikassa katteet ovat matalat ja kilpailu kovaa. Kilpailutuksessa voittaminen tarkoittaa hintojen polkemista, entistäkin pienempiä katteita ja selviämistä markkinoilla vähän pidempään. Kilpailutuksessa häviäminen aiheuttaa työntekijöiden siirtymistä voittajan palkkalistoille, sinnittelyä pienemmällä tai olemattomalla työmäärällä – tai pahimmillaan konkurssin. Apuvälinealalla on toisaalta myös paljon lähivuosina eläköityviä asiantuntijoita, joiden ammattitaitoa ja asiantuntijuutta tulisi säästää. Vaatimukset alan johtajuudelta ovat muuttuneet paljon ajoista, jolloin alalla pärjäämiseen tarvittiin lähinnä hyvää käsityötaitoa. Markkinoilla menestyjä Apuvälinealalla menestymistä varten on oltava pelisilmää. Santalainen (2014) luettelee menestyvän liikeyrityksen huippusaavutuksen ainesosiksi vahvan tahtotilan, vision, määrätietoista toimintaa sekä dynaamisen fokuksen (Santalainen 2014: 1.1). Kaikista pisimpään toimineet yritykset omaavat voiton maksimointia syvemmän mission: pohjalla vaikuttavan ideologian, joka ohjaa yrityksen pikavoittojen ohi pidemmän aikavälin päämäärää kohti. Helpon, nopean tuloksen hakeminen onkin tyypillistä lyhytikäisille firmoille. (Santalainen 2014: 1.5.) Kuten muillakin aloilla, myös apuvälinealalla on eduksi nähdä vastapelaajan siirtoja mahdollisimman pitkälle, kehitellä strategia kattamaan mahdollisimman pitkä aikaväli. Strateginen visiointi vaatii resurssien tunnistamista sekä kykyä nähdä myös taaksepäin, hahmotellakseen tulevaisuutta menneisyyden perusteella. (Santalainen 2014: 1.2.) Arvostava kiireen hillitsijä Universaalisti hyvälle johtajuudelle on havaittu monia tunnusmerkkejä. Usein hyvä johtaja kuvaillaan mm. yhteistyökykyiseksi, luotettavaksi, reiluksi, sinnikkääksi, vastuulliseksi ja päättäväiseksi. Johtajuus onkin hyvin monimuotoista: johtajuuden tapoja on yhtä monia kuin on johtajiakin. Santalaisen (2014) mukaan perinteinen johtajuus on väistymässä itsensä johtamisen ja verkostojen johtamisen tieltä (Santalainen 2014: 1.2). Henkka Hyppönen (2015) kuvailee tulevaisuuden johtajan sellaisena, joka ottaa henkilöstöä varhaisessa vaiheessa mukaan päätöksentekoon ja antaa alaiselle valtaa yksittäisten tilanteiden ratkaisemiseksi. Tulevaisuudessa johto on työntekijöiden tavoitettavissa ja toiminta on yhteisöllisempää kuin aikaisemmin. (Speakersforum 2015.) Merja Harmoisen (2014) mukaan arvostava johtaminen on suunnitelmallista, tasa-arvoista, osaamista arvostavaa ja työssä jaksamista edistävää johtamista. Niissä terveydenhuollon yksiköissä, joissa tätä johtamisen tapaa harjoitettiin, työhön sitouduttiin enemmän. (Harmoinen 2014: tiivistelmä 7, 8.) Sitoutuneisuuden puutteen voidaan katsoa olevan yksi apuvälinealan tämänhetkisistä, asiantuntijuuden katoon johtavista ongelmista. Kun työtilanne on epävarma, työntekijät vaativat työoloilta ja työnkuvaltakin enemmän (Wallenius 2020). Harmoisen (2014) mukaan yleisin syy terveydenhuollon henkilökunnan työstä lähtemiseen on työmäärä, toinen suuri syy henkilöstöresurssipula ja vasta neljänneksi yleisin syy on johtaminen (Harmoinen 2014: tiivistelmä: 15, 16). Johtamisen lisäksi siis kova työtahti voi vaikuttaa vahvasti työpaikan vaihtoon ja siten asiantuntijuuden katoon. Johdolla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa työmäärään toiminnallaan, mm. muuttamalla työaikoja joustavammiksi ja pyrkimällä tasaamaan työmäärää työntekijöiden kesken. Apuvälinefirmoissa kukin työntekijä on useimmiten erikoistunut tiettyyn apuvälinekategoriaan, joten reisiproteesiasiakkaan siirtäminen proteesimestarilta ortooseihin erikoistuneelle apuvälineteknikolle voi tuoda työhön haasteita. Tämän voi silti nähdä myös mahdollisuutena oppia uutta. Johdon tehtävänä on tunnistaa tulevaisuuden osaamistarpeita ja kehittää osaamisen kokonaisuutta siihen suuntaan mm. sitouttamalla ja kouluttamalla avainasemassa toimivia asiantuntijoita (Kuronen-Mattila, Mäki & Järvenpää 2012: 28). Lisäksi kaikilla terveydenhuollon ammattihenkilöillä on täydennyskoulutusvelvollisuus, johon työnantajan tulee lain mukaan luoda edellytykset (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994/559 § 18). Uuden edessä asiantuntijan ei siis pitäisi jäädä yksin. Eläköitymistilanteessa asiantuntijuuspääoman säilyttämiseen on monia keinoja, mutta apuvälinealalla tyypillisimpiä lienevät rinnakkain työskentely ja mentorointi. Tosiasiassa mikään toteutettavissa oleva rinnakkain työskentelyn ajanjakso ei kuitenkaan riitä kokonaisen uran tietouden siirtämiseksi eteenpäin. Walleniuksen (2020) mukaan tulevaisuudessa apuvälinealalla kilpailu osaajista tuleekin kiristymään. Osaamisen johtaja Apuvälinefirmat toimivat asiantuntijuuden pohjalta ja niiden menestyminen perustuu pitkälti tietoon ja osaamiseen. Tällaisissa asiantuntijaorganisaatioissa asiantuntijuus on tärkein voimavara ja kilpailukyvyn perusta, sillä se on usein korvaamatonta (Kuronen-Mattila, Mäki & Järvenpää 2012: 3). Asiantuntijoiden siirtyessä eläkkeelle tai kilpailijan palkkalistoille tulisi näiden jälkeensä jättämä asiantuntijuuden aukko siis jotenkin minimoida organisaation toiminta- ja kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Asiantuntijoiden vähenemisen tuomina keskeisimpinä uhkina ovat prosessien, tuotteiden ja palveluiden, organisaation kehitysvaiheiden ja historian tietämyksen katoaminen, yhteistyökumppaneihin ja asiakkaisiin luotujen luottamuksellisten suhteiden kärsiminen sekä työn kannalta tärkeiden verkostojen muuttuminen tai katoaminen (Kuronen-Mattila ym. 2012: 14–15). Inhimillisyyden puolestapuhuja Alusta O&P Oy:n toimitusjohtaja Kari Walleniuksella on vuosien kokemus apuvälinealalta, ja hän on toiminut toisinaan myös johtotehtävissä. Wallenius kokee johtajuudessa ylivoimaisesti tärkeimmäksi asiaksi hyvän kommunikaation. Todella hienojakin firmoja, organisaatioita ja tekemisiä kaatuu huonoon kommunikointiin, summaa Wallenius. Walleniuksen mukaan hyvä perusta on ihmisten kunnioittaminen ja se, että ihmisiä kohdellaan yksilöinä, joiden vahvuuksia koetetaan hyödyntää ja heikkouksia kehittää inhimillisin keinoin. Apuvälinealalla itsensä johtamisen tekniikka sujuvoittaa työntekoa. Wallenius muistuttaa, että johtajuuden mahdollisuuksiin vaikuttaa myös organisaation rakenne ja määräykset korkeammalta taholta: Toisinaan saattaa olla todella hyvä ja fiksukin johtaja, jolla on kaikki johtajan ominaisuudet ja osaa ansaita alaisten kunnioituksen, mutta sitten kaikkiin pienimpiinkin asioihin tarvitaan lupa muualta. Välillä yksi pomo vastaa siitä, että kilpailutuspaperit jätetään, mutta kokonaan toinen pomo siitä, tuleeko hommat sen perusteella tehtyä. Vapauksien, vastuun ja tekojen seurauksien logiikka ei enää kulje entisen sanonnan mukaan ”mies tekee, mies vastaa.” Tänä päivänä apuvälineteknisen firman johtajillakin on tarve tehdä tulosta, sillä katteet ovat paljon pienemmät kuin ennen. Johtajien substanssiosaaminen nouseekin tässä yhä tärkeämpään rooliin: Mikäli tätä (substanssiosaamista) ei johtajalta löydy, on työntekijöiden oltava sitäkin ammattitaitoisempia, jotta voivat kertoa johdolle, miten asiat toimivat. Silloin täytyy johdolla olla alaisiinsa erityisen syvä luottamus.” Wallenius korostaa, että johdon luottamus alaisiin ja alaisten asiantuntemukseen on tärkeää etenkin näiden arkeen vahvasti vaikuttavissa päätöksissä. Hyvänä apuna toimii hajautettu päätöksenteko ja yhteiset neuvottelut. Siinä saa muiden lahjakkuutta ja älykkyyttä hyödynnettyä. Ihmiset ovat myös motivoituneempia, kun saavat itse vaikuttaa siihen, miten asiat hoidetaan, Wallenius pohtii. Kilpailutuksen suhteen tilanne on kuitenkin ongelmallinen: Toki firma on itse vastuussa hinnoistaan, eikä kukaan niitä haluaisi polkea, mutta järjestelmä on rakennettu niin, että jos hinnat ovat liian korkeat ja kilpailutus hävitään, mitään rahaa ei tule. Siinä tapauksessa täytyy irtisanoa työntekijöitä, eikä heitä ja heidän ammattitaitoaan välttämättä saa enää takaisin seuraavaan kilpailutukseen, jolloin ei sitten ole enää ketään joka voitetut työt edes tekisi. Hintoja poljetaan, jotta työt saataisiin itselle, vaikkei niistä oikein jäisi voitollekaan, sillä silloin on mahdollista pitää työntekijät. Mukaudu tai kortit kehään Apuvälinealan tulevaisuus näyttäisi tuovan paljon haasteita säädösten ja teknologian muuttuessa, työmäärän lisääntyessä, alan kansainvälistyessä ja ammattilaisten eläköityessä ja vaihdellessa työpaikkaa kilpailutuksen rytmissä. Vaihtoehtoina ovat uusiin sääntöihin mukautuminen tai pelistä poistuminen. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että mikäli pelissä haluaa pysyä pidempään, kannattaa johdon pohjata toimintansa pysyviin, perustavanlaatuisiin, varsin inhimillisiin arvoihin. Vastuullisuus, luottamus alaisiin sekä hyvä kommunikaatio voivat olla haasteellisia saavuttaa, mutta niiden vaikutukset kantavat pitkälle työelämässä.   Kirjoittaja: Suvi-Anna Korhonen on apuvälinetekniikan (AMK) opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulusta.   Lähteet: Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994/559.  https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940559 .  Luettu 3.6.2020. Harmoinen, Merja 2014. Arvostava johtaminen terveydenhuollossa. Akateeminen väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/96359 . Luettu 3.6.2020. Kuronen-Mattila, Tanja, Mäki, Eerikki & Järvenpää, Eila 2012. Asiantuntija jää eläkkeelle – asiantuntijuus ei! Opas tiedon ja osaamisen säilyttämiseksi. Aalto-yliopiston julkaisusarja Tiede + teknologia 5/2012. Helsinki: Aalto-yliopisto.  https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/8906. Luettu 3.6.2020. Santalainen, Timo 2014. Strateginen ajattelu. Helsinki: Talentum Media Oy. Speakersforum 2015. Arkistosta: Henkka Hyppönen – Mitä on hyvä johtajuus? – Speakersforum. Espoo: Speakersforum. Videohaastattelu.  https://www.youtube.com/watch?v=uB643Jk9O_g . Katsottu 3.6.2020. Wallenius, Kari 2020. Apuvälineteknikko. O&P Alusta Oy. Espoo. Puhelinhaastattelu 29.5.2020. Nauhoite tekijän hallussa.