Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä

Vuosi: 2019

Mihin teorioihin perustat terapiasi?
13.6.2019
Salla Sipari

Kansainvälisessä EACD-kongressissa Pariisissa toukokuussa 2019 pyydettiin applikaation kautta yli 1300 osallistujaa valitsemaan päivittäisessä kliinisessä työssään lähinnä oleva terapiansa lähestymistapa: goal directed functional approach, participation focused therapy, motor learning approach, neurodevelopmental therapy (Bobath), biomechanical approach, sensory integration…? Mitä sinä vastaisit?   Kuntoutuksessa on kehitetty erilaisia lähestymistapoja, jotka perustuvat useisiin teorioihin mm. ihmisen fysiologiasta, kehityksestä ja vuorovaikutuksesta. Eri lähestymistavat painottavat osittain samoja asioita, kuten ihmislähtöisyyttä. Toisaalta niissä on erilaisia painotuksia teoreettisissa perusteissa, kuten esimerkiksi ihmisen psykofyysisyys tai neurofysiologinen kehitys.   Lähestymistavat sisältävät moninaisia menetelmiä ja keinoja kuntoutumisen edistämiseksi. Usein on kuvattu myös toimintaa ohjaavaa arvoperustaa ja periaatteita, mm. yhdenvertaisuutta ja yhteistoimintaa. Viitekehyksenä niissä on erilaisia käsitteellisiä malleja ihmisen toiminnasta, toimintakyvystä ja hyvinvoinnista.     Vaikuttavuuteen perustaminen   Kuntoutuksen tutkimuksessa pyritään usein osoittamaan jonkin tietyn menetelmän ja yksittäisen intervention vaikuttavuutta. Tutkimukset eivät siis yleensä kohdistu menetelmien taustalla oleviin arvioihin, periaatteisiin tai teorioihin.   Menetelmiin kohdistuvien vaikuttavuustutkimusten keskeisenä hankaluutena on se, että tällöin ei huomioida menetelmään liittyvää lähestymistapaa ja sen kokonaisuutta (ks. kuvio 1), joka edellyttää taitavaa yhdistelyosaamista ja syvää ymmärrystä siitä, miten menetelmää käytetään käytännössä. Esimerkiksi samaa menetelmää voi käyttää voimavaralähtöisesti keskittyen kuntoutujan vahvuuksiin tai ongelmalähtöisesti keskittyen kuntoutujan ongelmiin. Pääsääntöisesti interventioita on kuvattu vaikuttavuustutkimuksissa liian niukasti. Tutkimusasetelmallisesti on haastavaa suunnitella interventioiden vaikutusten selvittämistä, kun kuntoutus perustuu yksilöllisiin tarpeisiin ja kuntoutujan arjessa vuorovaikutteiseen ja monitahoiseen yhteistoimintaan. Vaikuttavuusnäyttöä löytyy niukasti, koska kuntoutus kompleksisena ja sosiaalisena ilmiönä ei taivu satunnaistettuun ja kontrolloituun tutkimusasetelmaan. Vaikuttavuusnäyttöön ei siis pelkästään voi perustaa omaa työtään kuntoutuksessa.   Kuntoutuksessa on painottunut viime vuosina ekologinen teoria, jossa kuntoutuja ymmärretään aktiiviseksi toimijaksi ja kuntoutuminen yksilön ja ympäristön vuorovaikutteisiksi prosessiksi (Järvikoski 2013). Tyypillisesti menetelmien ja interventioiden tutkimusasetelmissa kuntoutujan rooli mielletään usein intervention kohteena, ei niinkään aktiivisena toimijana omassa toimintaympäristössään.   Kuntoutuksen ajattelumallien muutoksen myötä kuntoutujan osallistuminen on ratkaisevan tärkeää. Tämä tulisi näkyä myös tutkimusten suunnittelussa ja tutkimusasetelmissa.   Osallistumiseen perustaminen   Lasten kuntoutuksessa on kehitetty useita erilaisia lapsen osallistumiseen kohdistuvia lähestymistapoja, kuten Physical Activity on Prescription (Lauruschkus ym. 2017), Pathways and Resources for Engagment and Participation (Anaby ym. 2018), Participation Focused Therapy (Reedman ym. 2019), Participation Based Therapy (Palisano ym. 2012).  Lisäksi on olemassa erilaisia kuntoutuskonsepteja ja interventio-ohjelmia, kuten ABR-terapia, joissa lapsen perheen osallistuminen huomioidaan.   Näyttäisi siltä, että tuloksellinen kuntoutus rakentuu kuntoutujan osallistumisen mahdollistamisen ja sen tuottaman osallisuuden kokemuksen kautta. Tietoisuus ja sitoutuminen kuntoutumisen tavoitteiden saavuttamiseen vahvistuu yhteistoiminnassa kehkeytyvässä oppimisprosessissa. (Vänskä ym. 2018.) Osallistumiseen perustuvilla kuntoutuksen lähestymistavoilla on paljon yhteisiä avaintekijöitä, jotka painottavat tavoitteellisen toiminnan lisäksi aktiivisen toimijuuden, kontekstin ja ympäristön vuorovaikutusta.   Uusia suuntia kuntoutuksen soveltavaan tutkimukseen   Näyttöön perustuvassa käytännössä tieteellisten tutkimusten tulisi yhdistyä ammattilaisten sekä kuntoutujien asiantuntijatietoon ja näiden on katsottu olevan tärkeä kliinisen päättelyn perusta. Kliinisen päättelyn lisäksi kuntoutuksen yhteistoiminnassa tarvitaan keskustelevaa harkintaa, jossa tiedon soveltamista ja rakentamista tehdään kuntoutujan kontekstin mukaan (Järvikoski ym. 2013; Harra 2014).   Käytäntöjen moninaisuus haastaa kuntoutuksen tutkimusta suuntaan, jossa tuloksellisuuden osoittamisen kannalta on ratkaisevan tärkeää tavoittaa se, miten lähestymistapoja sovelletaan kuntoutujalähtöisesti eri tavalla erilaisissa tilanteissa. Kuntoutuksen tutkimuksessa tarvitaan monimenetelmällisyyttä. (Ks. Seppänen-Järvelä 2018.)   Asiantuntijatiedon hyödyntäminen, erityisesti kuntoutujien ja heidän läheisten näkökulma, tulisi huomioida myös kuntoutuksen tutkimuksissa. Kansainvälisen EACD-kongressin esityksissä jaettiin jo onnistumisia ”participatory research” -toteutuksissa ja ”participation-based research designissa”, joissa kuntoutujat ovat osallistuneet tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin, myös tutkimuskysymysten priorisointiin, suunnitelman laatimiseen sekä tulosten analyysin ja päätelmien tekoon. Tällöin kuntoutujan osallistuminen kuntoutustutkimuksissa laajenee informantin roolista kehittäjäkumppaniksi.   Yhteiskehittely tutkimus- ja kehittämistyön menetelmänä voisi olla ratkaisu siihen, miten erilaisia kuntoutuksen lähestymistapoja otetaan haltuun, jäsennetään ja edelleen muokataan ja miksataan kuntoutujan tarpeen ja tilanteen mukaan.   Kirjoittaja: Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu     Lähteet:   Anaby, D.R., Law, M., Feldman, D., Majnemer, A. & Avery L. 2018. The effectiveness of the Pathways and Resources for Engagement and Participation (PREP) intervention: improving participation of adolescents with physical disabilities. Dev Med Child Neurol. May; 60 (5): 513-519.   Järvikoski, A. 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki 2013: 43.   Järvikoski, A., Martin, M., Autti-Rämö, I. & Härkäpää, K. 2013. Shared agency and collaboration between the family and professionals in medical rehabilitation of children with severe disabilities. International Journal of Rehabilitation Research 2013; 36 (1): 30-37.   Harra T. 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 156.  Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta.   Lauruschkus, K., Hallström, I., Westbom, L., Tornberg, Å. & Nordmark, E. 2017. Participation in physical activities for children with cerebral palsy: feasibility and effectiveness of physical activity on prescription. Arch Physiother. Nov 28; 7: 13.   Palisano, R., Chiarello, L., King, G., Novak, I., Stoner, T. & Fiss, A. 2012. Partcipatoin-based therapy for children with physical disabilities. Disability & Rehabilition 34 (12): 1041-1052.   Reedman, S.E., Boyd, R.N., Trost, S.G., Elliott, C. 6 Sakzewski, L. 2019. Efficacy of Participation-Focused Therapy on Performance of Physical Activity Participation Goals and Habitual Physical Activity in Children With Cerebral Palsy: A Randomized Controlled Trial. Arch Phys Med Rehabil. Apr; 100 (4): 676-686.   Seppänen-Järvelä, R. 2018. Monimenetelmällisyydestä on moneksi. Teoksessa Seppänen-Järvelä, R. (toim.): Monimenetelmällisyys kuntoutuksen tutkimuksessa. Havaintoja ja kokemuksia Muutos-hankkeen tutkimuksista. Helsinki: Kelan tutkimus, Työpapereita 144.   Vänskä, N., Sipari, S., Pollari, K. & Huisman, A. 2018. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa. LOOK-hankkeen arviointiraportti. Helsinki: Kela Kuntoutusta kehittämässä -raportteja 2.          

Lue lisää

Potilasvahingot ja potilasturvallisuus kuntoutuksessa
4.6.2019
Kirsti Kostamo-Kleemola

Potilasturvallisuus ja potilasvahingot ovat asioita, joista tulisi puhua enemmän ja avoimemmin. Selvitin kuntoutuksen YAMK-opintojeni yhteydessä, millaisia korvattavia potilasvahinkoja kuntoutuksessa tapahtuu. Haluan nostaa ilmiön esiin, jotta voisimme oppia ja keskustella potilasturvallisuudesta avoimemmin. Potilasvahinkotapahtuma on aina vaikea paikka myös ammattilaiselle. Tiesitkö, että Suomessa on ainutlaatuinen potilasta ja hoitohenkilöstöä turvaava potilasvakuutusjärjestelmä? Potilasvakuutuskeskus (PVK) huolehtii terveydenhuollon yhteydessä aiheutuneiden henkilövahinkojen korvaamista potilasvahinkolain mukaisesti. Potilasvakuutuskeskus edistää potilasturvallisuutta tekemällä tutkimusta, laskelmia ja tilastoaineistoa osana potilasturvallisuustyötä. (Palonen, Nio & Mustajoki 2005; Mikkola, Mikkonen, Suhonen & Kallio 2004; PVK n.d.) Potilasvakuutuskeskukseen on palkattu vuonna 2017 potilasturvallisuuslääkäri Maiju Welling, jonka työn avulla pyritään vähentämään potilasvahinkoja ja olemaan mukana Suomen potilasturvallisuutta vahvistavassa työssä. Esimerkkinä potilasturvallisuusviestinnästä Maijun kirjoittamat artikkelit alan julkaisuissa, joilla potilasturvallisuuden ja potilasvahinkojen teemoja nostetaan esiin. (Potilasvahingot 2018.) Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategiassa potilasturvallisuudella tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivien henkilöiden ja organisaatioiden periaatteita ja toimintoja, joiden tarkoituksena on varmistaa hoidon, hoivan ja palveluiden turvallisuus sekä suojata asiakkaita vahingoittumasta. Pohjimmiltaan kyse on toiminta- ja turvallisuuskulttuurista. (Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017.) Potilasvakuutuskeskus edistää potilasturvallisuutta ja tarjoaa potilasvahinkoaineistoa tutkimukseen Potilasvakuutuskeskukselle on kertynyt kolmenkymmenen vuoden aikana kattava määrä aineistoa potilasvahingoista ja terveydenhuollon toiminnasta. Aineiston avulla on mahdollisuus tutkia ja kehittää terveydenhuollon käytänteitä ja parantaa potilasturvallisuutta.  Tutkimuslupa haetaan potilasvakuutuskeskukselta. Sattuneista virheistä, vahingoista ja läheltä piti -tilanteista voidaan oppia, jos niistä keskustellaan ja asioita otetaan esille. Selvitin kuntoutuksen YAMK-opintojeni yhteydessä, millaisia korvattavia potilasvahinkoja kuntoutuksessa tapahtuu. Selvitys perustuu tutkimussuunnitelmaan ja Potilasvakuutuskeskuksen myöntämään tutkimuslupaan. Potilasvakuutuskeskuksen aineistosta tutkin vuosina 2013, 2014 ja 2015 kuntoutuksessa tapahtuneita korvattavia potilasvahinkoja, jotka ovat tapahtuneet fysio-, toiminta-, puhe- ja ratsastusterapian sekä lymfaterapian, osteopatian tai laitoskuntoutuksen yhteydessä. Potilas voi tehdä vahinkoilmoituksen hoidostaan kolmen vuoden kuluessa siitä, kun vahinko tapahtui tai hän sai tietää siitä. Tämän vuoksi aineisto haettiin takautuen, saaden kokonaisten vuosien otannat. Potilasvakuutuskeskuksen ratkaisemia myönteisiä korvauspäätöksiä eli tapauksia, joissa katsottiin tapahtuneen potilasvahinko, tehtiin vuosina 2013–2015 yhteensä 7234 kappaletta. Tähän sisältyvät potilasvahingot yleislääketieteestä erikoissairaanhoitoon ja kuntoutukseen koko terveydenhuollon toimintakentältä Suomessa. (Potilasvahinkotilastot 2019.) Kaikkien sattuneiden potilasvahinkojen kokonaismäärässä kuntoutuksen vahingot ovat pieni ryhmä. Vuosina 2013–2015 sattui yhteensä 62 korvattavaa potilasvahinkoa kuntoutuksessa. Vahingot olivat hoitovahinkoja (27), tapaturmavahinkoja (34) sekä yksi laitevahinko (1). Fysioterapiassa vahinkoja tapahtui vuosittain eniten (ka. 17 kpl/vuosi). Vahinkoja tapahtui myös toiminta-, puhe- ja ratsastusterapian sekä lymfaterapian, osteopatian ja laitoskuntoutuksen yhteydessä. Vuosina 2013–2015 korvattavia tapaturmavahinkoja ratkaistiin kaikkiaan 65 kappaletta ja hoitovahinkoja yhteensä 6689 kappaletta. Kuntoutuksessa tapahtuneiden hoitovahinkojen määrä on suhteessa kaikkiin hoitovahinkoihin pieni, alle puolen prosentin luokkaa. Sen sijaan puolet korvattavista tapaturmavahingoista on sattunut kuntoutuksen yhteydessä. Potilasvahinkona korvattava tapaturmavahinko on usein putoaminen hoitopöydältä Kuntoutuksessa tapahtuneena tapaturmavahinkona korvattavan vahinkotapahtuman tulee täyttää tapaturmakäsitteen edellytykset, jolloin vamman aiheuttaa äkillinen, odottamaton ulkoinen tapahtuma. Lisäksi tapaturman tulee olla syy-yhteydessä kuntoutuksen tutkimukseen, hoitoon tai kuntoutusohjelman mukaiseen toimintaan. Kuntoutuksen yhteydessä ilmenevät lihasten kipeytymät tai hoitolaitoksessa oleskelun aikana tapahtuneet tapaturmat eivät tule korvattavaksi. Sen sijaan kuntoutukseen liittyvät riskit ja niiden seurauksesta aiheutuneet tapaturmat korvataan, koska potilas ei olisi ollut riskin piirissä ilman kuntoutuksen toimia. Tällaisia ovat esimerkiksi putoamiset hoitopöydältä. Puutteellisen valvonnan tai varmistamisen seurauksesta aiheutunut tapaturma ja vamma voi sen sijaan tulla korvattavaksi hoitovahinkona. (Palonen ym. 2005; Mikkola ym. 2004; Vahinkotyypit 2016.) Kuntoutuksessa sattuneet tapaturmavahingot liittyivät usein tilanteeseen hoitopöydän tai terapiavälineen yhteydessä. Kuntoutujat putosivat hoitopöydältä usein asennon vaihtamisen yhteydessä. Tapaturmia sattui, kun kuntoutuja poistui hoitopöydältä hoidon päätyttyä tai kun hän siirtyi pois harjoitusvälineeltä kuten polkulaitteelta, juoksumatolta tai tasapainolaudalta. Tapaturman syynä saattoi olla vaatteen takertuminen hoitopöytään tai terapiavälineeseen sekä hoitopöydän käsinojan tai säätöjalan asennon pettäminen tai liukastuminen. Myös kuntoutujan kehon asennon äkillinen pettäminen harjoitusterapiavälineellä aiheutti horjahduksia tai putoamisia. Terapeuttisen harjoittelun, kuten kävelyharjoituksen, tasapainoharjoituksen, lihastestauksen ja muun yksilöllisen toiminnan, yhteydessä aiheutui horjahtamisia ja kaatumisia. Ratsastusterapiassa tapaturman aiheutti useimmiten hevosen säikähtäessä äkillinen liike, jonka seurauksesta kuntoutuja putosi. Tapaturmavahinkona korvattiin myös äkillisen huimauksen yhteydessä aiheutuneita putoamisia hoitopöydältä. Tapaturmien seurauksesta potilaille aiheutui eri vaikeusasteisia murtumia, päänvammoja, jännevammoja, sekä lievempiä ohimeneviä kipuja ja mustelmia. Myös hammasvahinkoja aiheutui muutamia. Tapaturmien ehkäisyyn on mahdollista kiinnittää huomiota kuntoutustoiminnan järjestämisessä, tarkastelemalla olosuhteita ja toimintatapoja jo ennen kuin tapaturmia ehtii tapahtua. Kuntoutuksessa tapahtuneet hoitovahingot olisivat olleet toisin toimien vältettävissä Hoitovahinkona voidaan korvata tutkimuksen- ja hoidon yhteydessä aiheutunut henkilövahinko, joka olisi ollut toisin toimien vältettävissä. Aiheutuneen vahingon tulee olla syy-yhteydessä annettuun hoitoon, käsittelyyn tai näiden laiminlyöntiin. Vältettävyydessä arvioidaan kokeneen terveydenhuollon ammattihenkilön esimerkiksi fysioterapeutin ammatillisen osaamisen tasoa. (Palonen ym. 2005; Mikkola ym. 2004; Vahinkotyypit 2016.) Kuntoutuksen yhteydessä ja hoitovahinkojen seurauksesta aiheutuneet vammat olivat aineistossa pääasiassa liiallisesta voiman käytöstä aiheutuneita kipeytymisiä, nivelvaurioita ja murtumia. Epäasiallisen hoitomuodon, esimerkiksi kaularangan alueen manipulaation, seurauksesta aiheutui kaulavaltimon dissekaatioita ja aivoinfarkteja, jotka olisivat olleet vältettävissä pidättäytymällä hoitomuodosta. Mikäli terapiavälineiden, apuvälineiden ja vastaanoton tilojen asianmukaisuus olisi varmistettu, olisi vältytty lämpöpakkausten aiheuttamilta palovammoilta ja apuvälineen tai kalusteen aiheuttamilta kaatumisilta. Hoitovahingoiksi katsottiin myös puutteellinen hoidon ohjaus, jolloin liiallisen venyttelyn seurauksesta aiheutui jännevamma. Myös puutteellisen tutkimuksen seurauksesta, potilaan olkapään sijoiltaanmeno jäi toteamatta ja tarvittavan hoidon aloitus viivästyi. Puutteellisen varmistamisen, tuennan ja siirtymisen avustamisen yhteydessä aiheutui nilkan vääntövamma, kipuja ja mustelmia, jotka olisivat olleet vältettävissä riittävällä tuella ja varmistamisella. Valtaosa tapahtuneista hoitovahingoista oli lieviä ja keskivaikeita, mutta vakavalta kuolemaan johtaneelta vahingoltakaan ei ole vältytty. Vahingon sattuminen on vaikea paikka ammattilaiselle, tämän vuoksi puhuminen on tärkeää Kaikkeen inhimilliseen toimintaan liittyy erehtymisen mahdollisuus. Vahingon sattuminen, virhe tai lipsahdus on inhimillistä ja niitä sattuu myös kuntoutuksessa. Potilasvahinko on myös vaikea paikka ammattilaiselle, aiheuttaen syyllisyyttä, häpeää ja stressiä, jopa työkyvyttömyyttä. Tämän vuoksi on tärkeää, että potilasvahingon sattuessa myös ammattilainen saa apua ja tukea. Potilasturvallisuus paranee turvallisuuskulttuuria vahvistamalla, avoimella keskustelulla ja syyllistämättä. (Helovuo, Kinnunen, Peltomaa & Pennanen 2012.) Sairaaloissa vahinkojen ja läheltä piti -tilanteiden käsittelyyn on jo kehitetty toimintamalleja, esimerkkinä Taysin Second victim -malli ja lääkäripäivillä esillä ollut mokameeting-käsite. Edellä todetut liittyvät pääosin sairaalaympäristöön ja lääkäreiden toimintaan. Kuntoutuksen kentällä toimitaan kuitenkin paljon yksinyrittäjinä, yksityisellä sektorilla sekä järjestöissä, toki myös paljon julkisessa sairaanhoidossakin. Pienemmissä toimintayksiköissä ja osastoilla kuntoutusalan asiantuntija ja terapeutti voi olla erikoisalansa ainoa työntekijä. Työtä tehdään usein myös yksin sekä kuntoutujan omassa ympäristössä kotikäynteinä. Kirjoittaessani huomasin pohtivani kuntoutuksen ammattilaista. Jääkö kuntoutuksessa toimiva terapeutti vahingon sattuessa yksin? Mistä löytyy apua ja tukea sekä tilaisuus jakaa asioita ja oppia vahingoista? Kysynkin nyt kuntoutusalan ammattilaisilta, millainen potilasturvallisuuskulttuuri sinun työssäsi on. Puhutaanko läheltä piti -tilanteista ja sattuneista vahingoista avoimesti?   Kirjoittaja: Kirsti Kostamo-Kleemola, toimintaterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), asiantuntija (Potilasvakuutuskeskus, korvausryhmä)         Lähteet: Ei mennyt niin kuin Strömsössä 26.2.2016. Saatavana osoitteessa: < https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/ei-mennyt-niin-kuin-stromsossa/ > Luettu 20.4.2019. Helovuo, Arto, Kinnunen, Marina, Peltomaa, Karoliina & Pennanen, Pirjo 2012. Potilasturvallisuus: potilasturvallisuuden keskeisiä kysymyksiä havainnollisesti ja käytännönläheisesti. Fioca Oy. Mikkola, Juha, Mikkonen, Martti, Suhonen, Iisa & Kallio, Pentti 2004. Potilasvahinko, Lain sisältö ja soveltamiskäytäntö. Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus Oy. Mäkinen, Terhi 2019. Taysissa on huomattu: Virheen tehnyt kaipaa työyhteisön tukea – ei syyllistämistä tai kyttäämistä. Tehy lehti 17.4.2019 saatavana osoitteesta: <https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/taysissa-huomattu-virheen-tehnyt-kaipaa-tyoyhteison-tukea-ei-syyllistamista-tai-kyttaamista > Luettu 20.4.2019. Palonen, Reima, Nio, Asko & Mustajoki, Pertti 2005. Potilas- ja lääkevahingot, Korvaaminen ja ennaltaehkäisy. Talentum. Potilas ja asiakasturvallisuusstrategia 2017. Saatavana osoitteest: <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80352/09_2017_Potilas-%20ja%20asiakasturvallisuusstrategia%202017-2021_suomi.pdf?sequence=1> Luettu 20.4.2019. Potilasvahinkotilastot 29.3.2019. Saatavana osoitteesta: < https://www.pvk.fi/fi/tilastot-ja-tutkimukset/vahinkotilastot/ > Luettu 20.4.2019. Potilasvakuutuskeskus (PVK) n.d. Saatavana osoitteessa: <www.pvk.fi> Vahinkotyypit 23.2.2016. Saatavana osoitteessa: <https://www.pvk.fi/fi/vahinkoa-epailevalle/vahinkotyypit/ > Luettu 20.4.2019. Welling, Maiju 2018, Potilasvahingot. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim 134 (21). 2111-9. Saatavana osoitteesta <  https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2018/21/duo14589 >  Luettu 20.4.2019 Potilasvahingot, 2018, Maiju Welling Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim Saatavana osoitteesta <  https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2018/21/duo14589  >

Lue lisää

Etäkuntoutus tulevaisuutta ikääntyneiden kuntoutuksessa – kokemuksia Oulunkylän kuntoutussairaalan kuvallisen etäkuntoutuksen hankkeesta
7.5.2019
Sanna Paavola

Etäkuntoutuksen käyttö ikääntyneiden kuntoutuksessa lisääntyy koko ajan ja sen vaikutuksia on tutkittu lisääntyvissä määrin. Muun muassa hyvän ikääntymisen laatusuosituksessa (2017) nostetaan esille teknologian hyödyntäminen ikäihmisten kotiin vietävissä palveluissa. (STM 2017: 29.) Oulunkylän kuntoutussairaalassa toteutettiin helsinkiläisten ikääntyneiden toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen kuvallisen etäkuntoutuksen avulla -hanke. Hankkeen tarkoituksena oli kehittää uudenlainen palvelumalli, jossa kuvallista etäkuntoutusta viedään sairaalajakson jälkeen kuntoutujien omaan toimintaympäristöön mobiililaitteen avulla. Oulukylän kuntoutussairaalan yksi keskeinen kehittämisalue ovat kotiin vietävät palvelut ja teknologian hyödyntäminen ikääntyneiden kuntoutuksessa. Mahdollisimman turvallinen kotiutuminen ja sen huolellinen suunnittelu voivat olla ns. pyöröovisyndroomaa ehkäiseviä tekijöitä. Kotiutumisen jälkeiset ensimmäiset viikot ovat kriittistä aikaa, ja iäkkään kuntoutujan tukeminen kotona selviytymisessä niiden aikana on tärkeää. Palosen (2016) väitöskirjassa nousi esille, että iäkkäät kuntoutujat eivät välttämättä hoitojakson aikana osaa esittää hoitoon liittyviä kysymyksiä ja nämä heräävät vasta ns. normaalissa arkielämässä. Myös epävarmuutta hoidon jatkuvuudessa lisäsi se, ettei kuntoutujilta tiedusteltu vointia hoitojakson jälkeen. (Palonen 2016: 59; 70–71.) Mm. näihin seikkoihin pyrittiin vaikuttamaan kuvallisen etäkuntoutuksen hankkeen aikana. Kuntoutujien kokemukset hankkeesta olivat positiivisia ja hankkeella oli myönteisiä vaikutuksia toimintakykyyn. Tulevaisuuden näkymissä on paljon mahdollisuuksia teknologian ja erilaisten etäratkaisuiden käytössä ikääntyneiden kuntoutuksessa. Ikääntyneiden kuntoutujien joukossa on paljon potentiaalia ja halua uuden kehittämiseen. Osallistamalla ikääntyneet ja heidän lähiverkostonsa toimijat kuntoutuksen kehittämiseen saadaan hyödynnettyä paljon tietotaitoa ja kokemusasiantuntijuutta. Etäkuntoutuksen mahdollisuudet ikääntyneillä Kuvallisen etäkuntoutuksen hanke toteutettiin vuosina 2017–2018 Oulunkylän kuntoutussairaalan jatkohoito- ja kuntoutusosastoilla. Osallistujat valittiin kuntoutusjakson alkupuolella kuntoutuskokouksessa etukäteen sovittujen kriteerien ja poissulkukriteerien perusteella. Hankkeessa oli mukana 33 kuntoutujaa. Osallistujien keski-ikä oli 75,8 vuotta. Vanhin osallistuja oli 92 vuotta ja nuorin 62 vuotta. Suurimmalla osalla oli kotiutuessa käytössä liikkumisen apuväline. Syinä hankkeesta kieltäytymiseen olivat mm. toimintakykyä rajoittava perussairaus tai ylimääräinen lisärasite arkeen, ja osalla omaiset estelivät laitteen käyttöä. Hankkeessa tavoitteena oli tukea kotiutumisen jälkeistä vaihetta etäyhteydellä tarjottujen palvelujen kautta. Tablet-laitteille tuotettiin lihaskunto- ja tasapainoharjoitteita, aivojumppaa, luentoja ja vertaistukiryhmä, ja lisäksi kuntoutujien oli mahdollista keskustella keskenään laitteen kahvila toiminnolla. Kerran viikossa laitteen kautta otettiin kuvallinen etäyhteys sairaalasta fysioterapeutin ja sairaanhoitajan toimesta, ja kuntoutujilla oli mahdollisuus keskustella kotona omassa toimintaympäristössä esiin nousseista seikoista. Laitteet esiteltiin kuntoutujille osastojakson aikana ja niiden käyttöä harjoiteltiin yhdessä. Monet hankkeeseen osallistuneet eivät olleet koskaan aiemmin käyttäneet älylaitteita. Ikääntyneet lähtivät kuitenkin rohkeasti mukaan ja ottivat ennakkoluulottomasti laitteet kokeiluun. Esteeksi laitteiden käytölle muodostui ennemminkin kuntoutujien kokema henkinen kuormitus kotiutumiseen liittyen kuin esim. epäluulo älylaitteita kohtaan. Ikäihmiset omaksuivat nopeasti älylaitteen käytön ja miettivät sen monia käyttömahdollisuuksia. Näin kommentoi yksi osallistuja: "Erittäin positiivinen juttu kaiken kaikkiaan!" Kotiutumiseen turvaa ja tukea Suuri osa jaksolle tulevista iäkkäistä kuntoutujista haluaa kotiin. Monen tavoitteena on se, että pystyisi liikkumaan, kuten ennen, ja pääsisi kotiin. Kotiutumisvaiheeseen voi liittyä pelkoa ja epävarmuutta mutta myös intoa ja odotusta. Kotiutumiseen liittyvät kysymykset ja epävarmuudet ovat usein hyvin konkreettisia. Hankkeeseen osallistuvia kuntoutujia mietitytti mm. se, löytyykö laitteelle sopivaa paikkaa, osaako kuntoutujan kotiin saattava kuljettaja asentaa laitteen paikalleen ja mitä tapahtuu, jos laite rikkoutuu. Hankkeessa mukana olleet kokivat turvallisuutta lisäävänä tekijänä tietoisuuden siitä, että jo ensimmäisellä viikolla sairaasta otetaan etäyhteys. Tämä vähensi kotiutumiseen liittyvää pelkoa. Näistä peloista keskustelemalla ja niitä yhdessä läpikäymällä epävarmuus usein vähenee ja kuntoutuja kokee kotiutumisvaiheen helpompana. Myös omaisilla kotiutumiseen liittyy epävarmuutta. Hankkeessa mukana olleiden kuntoutujien omaiset kokivat etäyhteyden hyvänä lisänä tuomaan turvaa kotiutumisen jälkeiseen vaiheeseen: "Miten nyt pärjään tämän jälkeen? Kuka pitää nyt minusta huolta? Oli tärkeää saada kontaktit viikoittain. Oli hyvä, että joku ”seurasi”." "Viikoittainen yhteydenotto loi turvaa, oli keneltä kysyä, kun joku asia huoletti. Sai juttuseuraa." Järnströmin (2012) väitöskirjan mukaan iäkkäiden mielessä kotona olemiseen liittyy monia merkityksellisiä asioita. Ne eivät välttämättä ole ihmeellisiä, vaan käsittelevät ikäihmisen omaa tavallista arkea. Ajatus kotiutumisesta toimii monilla motivoivana tekijänä kuntoutumiselle. (Järnström 2012: 165.) Monet hankkeessa mukana olleet toivat ensimmäisen etäyhteyden aikana esille onnistumisiaan omassa toimintaympäristössään. He olivat esim. uskaltaneet viedä roskat ulos yksin tai pystyneet liikkumaan pieniä matkoja ilman apuvälinettä. Toiset taas kaipasivat ohjeita liikkumiseen ja rohkaistuivat etäyhteyden aikana saamistaan neuvoista ja seuraavalla kerralla kertoivat olleensa aktiivisemmin liikkeellä. Myös ammattilaisten oli erittäin mielenkiintoista kuulla, miten kuntoutujat toimivat omassa ympäristössään kotiutumisen jälkeen. Aktiivinen toimija omassa ympäristössä Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksen (2018) mukaan tulevaisuudessa asiakkaiden tulisi olla aktiivisia toimijoita ja osallistua omien palveluidensa kehittämiseen (STM 2018: 14). Hankkeessa kuntoutujat olivat aktiivisia toimijoita oman kuntoutuksen parissa. Hankkeeseen osallistuneilta saatiin arvokasta tietoa siitä, miten etäpalvelut hyödyttävät iäkästä kuntoutujaa omassa toimintaympäristössä selviytymisessä ja miten niitä voisi jatkossa kehittää. Hankkeessa mukana olleet kuntoutujat olivat suurelta osin aktiivisia kehittäjiä tulevaisuuden palveluille. Näitä palveluja kehitettäessä tulee kuitenkin muistaa se, että etäpalvelut eivät ole sopiva ratkaisu kaikille ikääntyneille. Vertaisvoimaa verkosta Kuntoutussairaalassa on vuodesta 2012 ollut toiminnassa viikoittain kokoontuva kotiutuvien vertaistukiryhmä, jota ohjaa Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-koulutuksen saanut fysioterapeutti. Kuntoutujat ovat kokeneet vertaistukiryhmän erittäin tärkeänä osana kotiutumiseen liittyvien kysymysten käsittelyssä. Tämä ryhmän tuki haluttiin mukaan myös etäkuntoutuksen hankkeeseen. Vertaistukiryhmä toteutettiin viikoittain ryhmämuotoisella kuvayhteydellä. Kuntoutujat kokivat myönteisenä sen, että he pystyivät käymään läpi kotona olemiseen liittyviä kokemuksia samassa tilanteessa olevien kanssa. Vertaistuen mahdollistuminen kotiutumisen jälkeen tarjoaa arvokasta tukea kotona selviytymiseen. Tällaista tukea kuntoutujat saivat myös älylaitteilla olevasta kahvilatoiminnosta, joka mahdollisti kuntoutujien keskinäisen kommunikoinnin kuva- ja ääniyhteydellä. Tämän hankkeen aikana verkossa luotiin uusia ystävyyssuhteita ja koettiin hersyviä hetkiä vapaamuotoisempien keskustelujen parissa. Vertaistuessa samassa tilanteessa olevien ja vastaavanlaisia kokemuksia läpikäyneen kuntoutujan tuki on tervetullutta. Keskinäinen luottamus ryhmässä edesauttaa osallisuuden kokemista ja oman identiteetin vahvistamista. Vertaisryhmässä on kysymys yhdessä toimimisesta ja osallisuudesta ja ryhmässä voidaan puhua ”meistä”, samassa tilanteessa olevista, jossa toiminta perustuu yhteisiin kokemuksiin ja niiden jakamiseen. (Mikkonen 2011: 206–209.) Tulevaisuus etäkuntoutuksessa Etäkuntoutuksen kehittämistä jatketaan aktiivisesti Oulunkylän kuntoutussairaalassa. Hankkeen aikana saatiin arvokasta tietoa siitä, miten ikääntyneet kokivat etäkuntoutuksen ja miten sitä on mahdollista hyödyntää toimintakyvyn tukemisessa. Itse näen etälaitteissa paljon potentiaalia myös sosiaalisen kanssakäymisen ja vertaistuen parissa. Etäkuntoutuksen palveluiden tulisi mielestäni olla osa ikääntyneille tarjottavia palveluja, monipuolisesti. Niiden tulisi olla mukana tukemassa niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin toimintakykyä ja mahdollistamassa laajan verkoston yhteisen toiminnan ilman, että toimijat ovat fyysisesti samassa paikassa. Kirjoittaja: Sanna Paavola, kuntoutuksen (ylempi AMK) opiskelija Kuvat: Tanja Pentinsaari   Lähteet: Järnström, Sanna 2012. “En tiedä, mitä ne ajattelee mun kohtalokseni” Etnografinen tutkimus asiakkuudesta ja asiakaslähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Saatavana osoitteessa: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/66771/978-951-44-8508-4.pdf?sequence=1> Luettu 25.2.2019. Mikkonen, Irja 2011. Teoksessa Pia, Lundbom Pia & Jatta, Herranen (toim.): Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu. Palonen, Mira 2016. Päivystyspoliklinikalta kotiutuvien iäkkäiden potilaiden ja heidän läheistensä ohjaus Hypoteettisen mallin kehittäminen. Saatavana osoitteessa: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/100058/978-952-03-0277-1.pdf?sequence=1> Luettu 22.2.2019. Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Julkaisuja 2017: 16. Helsinki 2017. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf> Luettu 22.2.2019. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160904/22_TUKA_STM_WEB.pdf?sequence=4&isAllowed=y> Luettu 25.2.2019.

Lue lisää

Mitä jos lastensuojelun perhekuntoutuksen neuvottelukäytäntöihin kuuluisi disco?
24.4.2019
Reetta Toivonen

Oletko koskaan ajatellut, että lastensuojelun perhekuntoutuksen hyvään työtapaan voisi kuulua disco tavoiteneuvottelun alkuun?  Discossa olisi tarjolla karkkia ja mehua, ja siellä tanssisivat yhdessä koko perhe ja työntekijät. Viimeisen tanssin jälkeen alettaisiin yhdessä pohtia, minkä perheen arjessa tulisi muuttua, mitä lapsi toivoisi perhekuntoutukselta ja minkälaisesta toiminnasta perhe saa iloa. Neuvottelun aikana lapsella olisi lupa syödä jäljellä olevia herkkuja, piirtää tai vaikka tanssahdella. Häneltä kysyttäisiin asioita suoraan ja hänen kanssaan jaettaisiin tietoa aktiivisesti. Niin työntekijät kuin vanhemmat antaisivat lapselle mahdollisuuden toimia hänelle luontaisella tavalla, samalla jakaen hänen kanssaan valtaa päätöksenteossa. Voisiko tällainen työtapa toimia? Lasten osallistuminen parantaa työn laatua Helsingin kaupungin perhekuntoutuksessa haluttiin kehittää työtapoja niin, että lapsen oikeus osallistua häntä koskevaan päätöksentekoon toteutuisi. Työtapaa haluttiin kehittää niin, että lapset ovat kehittämisessä mukana kehittäjäkumppaneina. Alussa kuvattu neuvottelutilanne on tutkimuksellisen kehittämistyöni tulosten mukaan sen kaltainen, jossa lapsen osallistuminen päätöksentekoon mahdollistuu. Työntekijänä tuntuu haastavalta ajatukselta siirtyä pois pyöreiden pöytien äärestä, sekoittaa huvia ja vakavia asioita. Mutta kun ajatukselle antaa hetken aikaa, se alkaa pian tuntua myös aika hauskalta mahdollisuudelta. Tutkimusten mukaan lasten osallistumista tukemalla voidaan lastensuojelutyöhön saada vaikuttavuutta (Bell & Wilson 2016: 679), pystytään tukemaan lapsen itsetuntoa, lapsen taidot (Thomas 2007: 2000) ja itsetuntemus kasvavat ja työtä saadaan kohdennettua oikeisiin asioihin (Muukkonen 2013: 167, 170). Lapset kehittäjäkumppaneiksi? Lastensuojelua on kritisoitu siitä, että sen kehittäminen on ollut vain tutkijoiden, ammattilaisten ja työntekijöiden etuoikeus (Barkman ym. 2017: 7). Helsingin kaupungin perhekuntoutuksessa toteutetun kehittämistyön ja siitä saadun kokemuksen nojalla voinkin todeta, että kritiikki on aiheellista ja lasten pois jättäminen kehittämistyöstä on hukattua resurssia. Vaikka työntekijöiden tahtotila on ajatella lapsilähtöisesti, emme me koskaan kuitenkaan oikeasti tiedä, mitä lapset ajattelevat ja tuntevat, ellemme me heiltä sitä aktiivisesti ja aidosti kysy. Lapset ovat viisaita, ja he haluavat olla mukana kehittämässä itselleen merkityksellisiä asioita. Toivonkin, että tulevaisuuden lastensuojelussa lapset saavat olla aktiivisesti osallistumassa kaikkeen itseään koskevaan päätöksentekoon heille sopivalla tavalla. Sen lisäksi toivoin, että heistä tulee ammattilaisten kehittäjäkumppaneita. Kirjoittaja: Reetta Toivonen, toimintaterapeutti (Helsingin kaupungin perhekuntoutus), opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu) Kirjoitus perustuu Toivosen kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Lapsi mukaan päätöksentekoon – Helsingin kaupungin perhekuntoutuksen käytäntöjen kehittäminen”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Lähteet: Barkman, Johanna, Inkinen, Helena, Isoniemi, Sami & Vario, Pipsa 2017. Muutos – voimaa! Kohti nuorten kokemusasiantuntijuutta lastensuojelussa. Opas- ja käsikirjat 3/ 2017. Pesäpuu Ry. Valtakunnallinen lastensuojelujärjestö. Bell, Margaret & Wilson, Kate 2006. Children’s Views of Family Group Conferences. British Journal of Social Work 36. 679–681. Muukkonen, Tiina 2013. Lapsen kohtaamis- ja prosessiosallisuus. Teoksessa Bardy, Marjatta (toim.): Lastensuojelun ytimissä. 4. painos. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 165–175. Thomas, Nigel 2007. Towards a theory of children’s participation. International journal of children’s rights 15:2. 199–218.

Lue lisää

Mahdollisuus osallistua − pieniä tekoja, joilla voi olla suuri vaikutus
9.4.2019
Petra Vuorinen

Kuntoutuksen tavoitteena on saada asiakkaan elämään jotain sellaista hyvää, jota asiakas itse toivoo, ja saattaa ihminen mahdollisimman toimintakykyiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Nähdäänkö asiakas kuntoutuksen kohteena vai toimijana prosessissa? Olen kehitysvamma-alalla työskentelevä sairaanhoitaja, joka on kiinnostunut tarkastelemaan hoitoalalla esiintyviä ilmiöitä. Työ haastavien asiakkaiden parissa on aina kiinnostanut, ja olen työskennellyt erilaisissa työtehtävissä kehitysvammapsykiatristen asiakkaiden kuntoutuksen parissa. Osallistuminen on kokemus, joka on meille jokaiselle yksilöllinen. Kokemus syntyy useista ärsykkeistä, joita ihminen tulkitsee. Vuorovaikutusta ympäristöön tarvitaan, jotta syntyy kokemuksia. Vuorovaikutus vaatii vastapuolet, jotta voidaan puhua vuorovaikutussuhteesta. Vuorovaikutustilanteissa törmätään usein haasteisiin kehitysvammaisten parissa, sillä heillä esiintyy vaikeuksia vuorovaikutustaitojen puutteiden vuoksi. Vastavuoroista viestintää voidaan kutsua myös dialogiksi Vuorovaikutuksellaan ihminen tuo esille mielipiteitään tai esimerkiksi tunteitaan. Sen onnistumiseksi on löydettävä keinot, jotta meistä jokainen saa mahdollisuuden ilmaista itseään. Kehitysvammaisilla käytetään kommunikoinnin tukemiseksi esimerkiksi kuvia, piirtämistä tai tukiviittomia. Niiden käyttämiseen kuitenkin tarvitaan osaamista. Kehitysvammapsykiatrisessa kuntoutuksessa yhtenä merkittävimmistä tavoitteista on löytää toimivat kommunikoinnin keinot asiakkaalle. Kehitysvammapsykiatriassa yhtenä haastavan käyttäytymisen syynä on nähty ympäristöön liittyvät tekijät. Kehitysvammaisen asiakkaan kuntoutusprosessi on moniulotteinen. Käytäntöjä tarkastellessa kehitysvammapsykiatrian yksikössä todettiin, että asiakkaan osallistumisen vahvistamiseen liittyvät käytännöt kohdentuvat asiakkaan ympärillä olevien ihmisten toimintaan. Ihmisen elämäntilanne muuttuu ja tarpeet vaihtelevat. Riittävä säännönmukainen arviointi tarvittavista kuntoutustoimenpiteistä on tärkeää, jotta ympärillä toimivat ihmiset kohdentavat toimintansa oikeisiin asioihin. Kehitysvammaisen kuntoutus vaatii useimmiten moniammatillista työryhmää arvioimaan asiakkaan tilannetta rakentaaksemme tarvittava tuki asiakkaalle. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni oli tarkoituksena kehittää kehitysvammapsykiatrian kuntoutusprosessin käytäntöjä asiakkaan osallistumisen vahvistamiseksi. Haastateltavina oli neljän asiakkaan ryhmä sekä työntekijäryhmä, johon osallistui vaihdellen neljästä kuuteen työntekijää. Asiakkaan osallistamista vahvistavia käytäntöjä tarkasteltiin ryhmissä keskustellen. Asiakkaat ja työntekijät toivat esille näkemyksiään, miten asiakkaan osallistumista vahvistetaan tällä hetkellä. Työntekijät pohtivat, mitä asiakkaan osallistumista vahvistavia käytäntöjä tarvitaan ja miten ne otettaisiin käyttöön.   Työntekijöiden keskustelusta nousevat käytännöt sisälsivät erilaisia työntekijöiden ominaisuuksiin liittyviä asioita, kuten asenne, koulutus ja kokemus. Toimivia käytäntöjä nähtiin jo olevan, mutta niiden käyttö ei ollut säännöllistä. Kuntoutusprosessin eteneminen suunnitelmallisesti edellyttää käytännöistä sopimisen lisäksi myös sitoutumista. Käytäntöjen tulee olla asiakaslähtöiset ja mahdollistaa asiakkaan osallistumisen omien kykyjensä mukaisesti. Asiakkaat kokivat hoitajan kanssa keskustelut tärkeiksi Keskusteluiden sisältönä asiakkaat nostivat esimerkkinä oman voinnin arvioinnin ja vaikuttamisen mahdollisuuden viikko-ohjelman rakentamiseen. Asiakas kertoi: "Niin silloin kun mä oon ollut huonos kunnossa niin mä oon miettiny, et ei kannata enää tehä semmosii, sit mä oon päässy aina ylöspäin siitä." Asiakkaat toivat esille, etteivät he saa omin avuin mielipidettään aina kuuluviin. Asiakkaat kokivat erilaisten kommunikointimenetelmien käytön tukevan mielipiteen ilmaisussa, joiden käytössä hoitajalla on merkittävä rooli. Omien viikkorahojen käyttö oli tuttua, mutta asuinpaikasta päätettäessä nousi esille, että kunta toimii päätöksentekijänä. Osalla oli kokemusta, että mielipiteitä oli kuitenkin kuultu myös asuinpaikkaa valitessa. Asiakkaiden mielestä heidän toiveitaan kuultiin, ja pyrittiin mahdollistamaan arkeen mielekästä tekemistä. Ovatko ne pienet asiat kuitenkin niitä suurta hyvää oloa tuottavia asioita, eivätkä niinkään esimerkiksi ne seinät, jotka ympäröivät? Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Osallistumista vahvistavat käytännöt kehitysvammapsykiatrisen asiakkaan kuntoutuksessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Petra Vuorinen, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma Kuvat: Petra Vuorinen

Lue lisää

Kultainen keskitie kuljetaan yhteiskehitellen
27.3.2019
Salla Sipari

Kuntoutuksessa korostetaan tällä hetkellä asiakkaan valinnanvapautta vastapainona ammattilaisjohtoiselle hierarkkiselle päätöksenteolle. Ääripäiden korostamisen sijaan kuntoutuksessa olisi mahdollistettava kultaisen keskitien löytyminen. Kuntoutuksen koulutuksessa saatujen kokemusten mukaan ratkaisu näyttäisi olevan kumppanuuteen perustuva yhteiskehittely. Yhteiskehittely antaa osaamisvalmiuksia kuntoutukseen Yhteiskehittelyä on käytetty Metropolian kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelman opetuksessa yli kymmenen vuoden ajan hyvin tuloksin. Tutkinnosta valmistuneet opiskelijat ovat kuvanneet hyödyntävänsä koulutuksessa käytettyjä yhteiskehittelyn menetelmiä työssään. (Sipari 2009; Henttonen ym. 2015; Sipari ym. 2014; Pirie 2017.) Valmistuneet opiskelijat käyttävät yhteiskehittelyn menetelmiä kehittämis- ja johtamistehtävissä ja soveltavat niitä myös kuntoutuksen asiakastyössä. Kuntoutuksen YAMK-tutkinnon on kuvattu antavan loistavia valmiuksia yhteiskehittelyosaamiseen, katso tästä aiheesta video. Yhteiskehittely opiskelijoiden työyhteisöissä, verkostoissaan ja kuntoutujien arjessa tuottaa hyvää ja tuloksellista kuntoutuskäytäntöä edistäen kuntoutujien työ- ja toimintakykyä. Tämä edellyttää laaja-alaista ja yhdessä rakentuvaa kuntoutuksen kehittämis- ja johtamisosaamista. Uudistuvassa osaamisessa painotetaan ymmärrystä yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kokonaisuudesta. Kuntoutuksen YAMK-tutkinto-ohjelman tavoitteena on eettisesti ja taloudellisesti kestävän kehittämisprosessin ja sen hyötyjen arvioinnin aikaansaaminen. Ihmislähtöinen kehittäjäkumppanuus Yhteiskehittely perustuu kuntoutujien, hänen läheisten ja ammattilaisten kehittäjäkumppanuuteen (Harra ym. 2017). Kuntoutuja tarvitsee yhdessä tehtävien valintojen perustaksi riittävästi tietoa, mutta ei järjestelmän holhoamista tai ammattilaisten tekemiä päätöksiä kuntoutujan puolesta. Ammattilaisten tehtävä on ohjata yhteistä keskustelua ja ratkaisujen tekoa tarjoamalla osaamistaan ja kannustamalla ihmistä itselle merkitykselliseen toimintaan, hyvään elämään. (Sipari ym. 2014.) Yhteiskehittelyssä ammattilaisten ja kuntoutujien vuorovaikutus perustuu yhdenvertaisuuteen ja kaikkien osapuolten kunnioitukseen, vaikka suhde on lähtökohdiltaan epäsymmetrinen (Harra 2014). Ammattilaisten osaamista on sovittaa toimijuutensa kuntoutujalle ja kehittäjäryhmälle sopivaksi, koska yksilöllinen toimintakyky ja tilanteet ovat moninaisia. Yhdessä kehkeytyvä prosessi Kuntoutuminen määritellään nykyään yksilön- ja ympäristön välisenä muutosprosessina, jonka päämääränä on yksilöllisen toimintakyvyn edistyminen (Autti-Rämö ym. 2016). Tämän muutosprosessin toteutukseen yhteiskehittely menetelmät sopivat oivallisesti. Yhteiskehittely käynnistyy kuntoutujien kuvaaman tarpeen ja toiveen, heille arjessa merkityksellisen toiminnan perusteella. Ammattilaisten ohjauksessa laaditaan yksilöllinen tavoite, ja kuntoutumisprosessin aikana voidaan soveltaa tilanteen edellyttämällä tavalla erilaisia yhteiskehittelyn menetelmiä ja arvioida etenemistä, tavoitteen saavuttamista ja hyötyjä. (Ks. Sipari ym. 2014.) Lasten kuntoutuksessa Kingin ym. (2018) tuore tutkimus osoittaa lupaavia tuloksia yhteiskehitellen tehdyistä kuntoutumisen tavoitteista ja suunnitelmista. Lasten kuntoutuksessa on myös yhteiskehitelty uusia välineitä (Sipari ym. 2017), joissa on ideana mahdollistaa systemaattisesti perheiden ja ammattilaisten yhteiskehittelyä lapsen kuntoutumisprosessissa. Nämä uudet välineet, Lapsen Metkut ja Osallistumisen ekologinen arviointi vahvistavat lapsen aktiivista toimijuutta kuntoutumisen suunnittelussa yhteistoiminnassa vanhempien ja ammattilaisten kanssa ja mahdollistavat lapsen osallistumista arjessa merkitykselliseen toimintaan.  Ammattilaisilla on yhteiskehittelyssä voimavaralähtöinen ja ratkaisukeskeinen valmentava ja ohjaava tehtävä kuntoutumisprosessissa (ks. King ym. 2018; Sipari ym. 2017). Tulevaisuudessa yhteiskehitellään kansainvälisesti Yhteiskehittelystä on kokemusta myös kansainvälisesti hankekumppanuudessa, ja tulokset ovat herättäneet kansainvälistä kiinnostusta. Esimerkiksi edellä mainituista välineistä Metku-kirja on käännetty englanniksi nimellä ”Children’s Meaningful Activities and Participation” - The CMAP Book. Sitä on esitelty useissa kansainvälissä tieteellisissä kongresseissa ja verkostoissa. Hollannissa Zuydin korkeakoulun yliopettaja Barbara Piskur ja toimintaterapian opiskelijat voittivat Metku-kirjan käännös- ja kehittämistyöstä BijZonder -palkinnon houkuttelevimpana kehittämisprojektina. Opiskelijoiden voittamasta palkinnosta kilpailivat lukuisat kokeneet tutkijat ja kehittäjät. Uudet välineet ovat herättäneet on kiinnostusta myös Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Ruotsissa. Yhteiskehittely on kehittäjäkumppanuudessa rakentuva ja hyvään tulevaisuuteen suuntaava kollektiivinen oppimisprosessi. Mielenkiintoinen ajatus on se, miten tulevaisuudessa kuntoutumis- ja oppimisprosessit voisivat käytännössä sulautua toisiinsa yhteiskehittelyssä. Katso esimerkkejä yhteiskehittelystä: Yhteiskehittelyllä hyvinvointia: http://www.e-julkaisu.fi/metropolia/yhteiskehittelylla_hyvinvointia/ Uudistuva kuntoutusosaaminen: https://wiki.metropolia.fi/download/attachments/19507750/MET_uudistuva_kuntoutusosaaminen_e-taitto.pdf?version=1&amp;modificationDate=1478074473000&amp;api=v2 Kuntoutus koulutuksessa: http://kuntoutuskoulutuksessa.metropolia.fi/ Kirjoittaja: Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. King, Gillian & Schwellnus, Heidi & Servais, Michelle & Baldwin, Patricia 2018. Solution-Focused Coaching in Pediatric Rehabilitation: Investigating Transformative Experiences and Outcomes for Families. Physical & Occupational Therapy in Pediatrics 39 (1), 16–32. Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Anneli Pohjola, Maarit Kairala, Hannu Lyly & Asta Niskala (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali-ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto, Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 156, 2014. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-772-8. Luettu 15.3.2019. Henttonen, Nina & Vainonimi, Vuokko & Sipari, Salla & Mäkinen Elisa 2015. Yhteistä kuntoutusosaamista rakentamassa. Kuntoutus (4). Pirie, Ian & Abebe, Rediet & Jucik, Maja & Nurkka, Annikka & Ristimäki, Kari & Kolhinen, Johanna & Aurén, Hilla 2017.  Audit of Metropolia University of Applied Sciences 2017. Saatavana osoitteessa: https://karvi.fi/publication/audit-of-metropolia-university-of-applied-sciences-2017/. Luettu 20.3.2019. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 5/2017. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550. Luettu 14.3.2019. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa Pekka 2014. Kuntoutujasta kehittäjäkumppaniksi. Aatos-artikkelit, Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Saatavana osoitteessa: http://www.metropolia.fi/palvelut/julkaisutoiminta/julkaisusarjat/aatos-artikkelit/kuntoutettavasta-kehittajakumppaniksi/. Luettu 15.3.2019. Sipari, Salla 2009. Yhteiskehittelyllä yhteisöllisyyttä. Teoksessa Aija Töytäri-Nyrhinen (toim.): Suunnannäyttäjä ­­– Uusia avauksia ammattikorkeakouluopettajien työhön. Haaga-Helia tutkimusraportteja 4/2009. Helsinki: Edita.

Lue lisää

Kuntoutuksen oikea-aikaisuus tehostuu kuntoutusprosessien kehittämisellä
21.3.2019
Anni Anttila

Mitä ovat kuntoutuksen ja kuntoutumisen edellytykset? Kuntoutusta kuvataan yksilön ja ympäristön muutosprosessina yhdistettynä kuntoutusprosessiin. Millä keinoin voimme edistää kuntoutuksen oikea-aikaisuutta ja kuntoutujan tehokasta ja sujuvaa kuntoutuprosessia? Toimintakykymme voi heikentyä monesta eri syystä. Jalkaterävaivoja toimintakyvyn rajoittajana yleensä vähätellään, sillä jalkaterät ovat usein kengissä ja poissa näkyvistä. Jalkavaivat ovat kuitenkin erittäin yleisiä, jopa 90 %:lla väestöstä on jokin jalkavaiva elämänsä aikana. Se, että et saa esimerkiksi kivuliaan vaivaisenluun vuoksi kenkää jalkaasi, rajoittaa se toimintakykyäsi ja voi estää sinua pääsemästä töihin. (Sprink ym. 2011; Stolt 2013: 41.) Mitä teet? Soitat ehkä lääkärille? Entä jos voisitkin varata ajan jalkaterapeutin suoravastaanotolle? Soittamalla jalkaterapian ajanvaraukseen, selvitetään puhelimessa hoidon tarpeen arviossa tilanteesi, ja pääset jo mahdollisesti saman tai seuraavan päivän aikana jalkaterapeutin suoravastaanotolle. Vastaanotolla toteutetut tutkimukset ja toimenpiteet edesauttavat kuntoutumistasi ja lisäävät toimintakykysi edistämisen kautta hyvää arkeasi. Samalla ennaltaehkäistään vaivojen pahenemista. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten jalkaterapeutin ammattitaitoa hyödyntäen edistetään kuntoutusprosessia ja edistetään kustannustehokasta kuntoutusta. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena oli suoravastaanottotoiminnan kehittäminen nilkka- ja jalkaterävaivoja omaavan henkilön kuntoutusprosessin edistämiseksi. Tutkimuksellinen kehittämistyö tehtiin toimintatutkimuksen logiikalla. Aineiston keruutapoina hyödynnettiin teemahaastattelua ja yhteiskehittelyä, johon osallistui Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan henkilökuntaa. Suoravastaanoton toimintatapa kuntoutusprosessin edistäjänä Tutkimuksellisessa kehittämistyössä haluttiin selvittää tekijöitä, joilla voidaan edistää kuntoutusprosessia henkilöillä, joilla on nilkka- ja jalkaterävaivoja sekä saada kuvaus jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatavasta. Kuntoutusprosessia edistäviksi tekijöiksi nousivat nopea hoitoon pääsy, välitön avun saaminen, erilaisten kuntoutuspalveluiden saaminen saman ammattilaisen vastaanotolta, saumaton toiminta kuntoutusammattilaisten välillä, sekä muiden ammattilaisten konsultaation mahdollisuus. Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatavassa korostuivat lisäkoulutus suoravastaanoton tekemiseen, hoidon tarpeen arviossa huomioitavat asiat, kuten nilkka- ja jalkaterävaivat, joilla asiakas ohjautuu jalkaterapeutin suoravastaanotolle, sekä itse suoravastaanottokäyntiin liittyvät toimenpiteet (Anttila 2018). Jalkaterapeutin suoravastaanoton ydintekijät Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotoksena laadittu kuvaus jalkaterapeutin suoravastaanottotoiminnan ydintekijöistä on esitelty kuviossa 1. Kuvaus sisältää kolme pääteemaa. Suoravastaanottotoiminnan käynnistämiseen liittyvät ydintekijät Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapaan liittyvät ydintekijät, joissa korostuu hoidon tarpeen arvio sekä suoravastaanottokäyntiin liittyvät tekijät. Ydintekijät suoravastaanoton hyödyistä Ydintekijöiden pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan Helsingin kaupungille jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapaa, jo olemassa olevan fysioterapeuttien suoravastaanoton toimintatavan rinnalle. Suoravastaanotto tehostaa kuntoutumista Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa jalkaterapeutin suoravastaanoton koettiin tehostavan kuntoutuprosessia, sillä jalkaterapeutin vastaanotolle pääsee nopeammalla aikataululla kuin vastaavasti lääkäriin (Anttila 2018.) Useissa tutkimuksissa on saatu vastaavia tuloksia suoravastaanoton hyödyistä. Suoravastaanoton koettiin muun muassa nopeuttavan hoitoon pääsyä ja kuntoutuksen alkamista, ehkäisevän vaivojen kroonistumista sekä olevan kustannustehokasta. (Belthur ym. 2003; Lakka 2008; Lautamäki ym. 2016.)  Palveluiden saatavuuden parantuminen vähentää sairauden kroonistumisen riskiä, ja tuo sitä kautta säästöjä sosiaali- ja terveydenhuollolle (Suomen fysioterapeutit 2017.) Ulkomailla on tehty tutkimuksia fysioterapian suoravastaanoton lisäksi myös jalkaterapeuttien suoravastaanotosta, samoin tuloksin (Walsh 2017). Lopuksi Saumaton, prosessinomaisesti etenevä palvelukokonaisuus yksilöllisesti toteutettuna edistää asiakkaan kuntoutumista (Jeglinsky, Karhula & Autti-Rämö 2013: 37–38). Palveluprosessien sujuvoittamiseksi tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten välisiä tehtävänsiirtoja ja tehtävien uusjakoja. (Töytäri 2018: 4.) Jalkaterapeutin suoravastaanottotoiminnan kehittämisellä vastataan kuntoutuksen paradigman muutoksiin, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteisiin sekä Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusten tavoitteisiin. Kuntoutusprosessia kehittämällä, jalkaterapeutin suoravastaanottotoimintaan kohdentuen, saadaan ylläpidettyä toimintakykyä sekä toteutettua kustannustehokasta toimintaa. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Nilkka- ja jalkaterävaivoja omaavan henkilön kuntoutusprosessin kehittäminen. Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapa Helsingin kaupungilla”. Anni Anttila 2018. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto. Kirjoittaja: Anni Anttila, jalkaterapeutti (YAMK) Kuva: Hannu Mattila Lähteet: Anttila, Anni 2018. Nilkka- ja jalkaterävaivoja omaavan henkilön kuntoutuprosessin kehittäminen. Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapa Helsingin kaupungilla. Tutkimuksellinen kehittämistyö. Kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Helsinki. Metropolia ammattikorkeakoulu. Belthur M & Clegg J & Strange M 2013. A Physiotherapy specialist clinic in paediatric orthopaedics: is it effective? Postgradute medical journal. 79 (938). 699 – 702. Saatavana osoitteessa https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1742895/ Luettu 11.3.2018. Jeglinsky, Ira & Karhula, Maarit & Autti-Rämö, Ilona 2013. Kuntoutusprosessi kuntoutujan arvioimana. Tieteellinen artikkeli. Kuntoutus (4). 37–52. Lakka, M. 2008. Selkäkipupotilas akuuttivastaanotolla. Vaikuttavuuden, käyntikohtaisten kustannusten, kustannusvaikuttavuuden ja asiakastyytyväisyyden vertailu lääkärivas-taanoton ja fysioterapeutin vastaanoton välillä. Kuopion yliopisto. Terveydenhallinnon ja -talouden pro gradu tutkielma. Lautamäki, L. & Salo, P. & Mustalampi, S. & Häkkinen, A. & Ylinen, J. 2016. Fysioterapeutin suoravastaanotto -keino alentaa terveydenhuollon kustannuksia? Fysioterapia. 5, 4-9. Sprink, M. J. & Menz, H. B. & Fotoohabadi, M. R. & Wee, E. & Landorf, K. B. & Hill, K. D. & Lord, S. R. 2011. Effectiviness of a multiaffected podiatry intervention to prevent falls in community dwelling older people with disabling foot pain: randomised controlled trial. British Medical Journal. Jun. 16. Saatavana osoitteessa https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3116775/ Stolt Minna 2013. Foot Health In Older People – Development of a preventive, evaluative instrument for nurses. Väitöstyö. Turun yliopisto. Saatavana osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5376-9 Suomen fysioterapeutit 2017. Suoravastaanottotoiminta: Fysioterapeutin ensikäynnille lääkärin vastaanoton sijaan. Päivitetty 12.9.2017. Saatavana osoitteessa https://www.suomenfysioterapeutit.fi/?s=Fysioterapeutin+ensik%C3%A4ynnille+l%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rin+vastaanoton+sijaan Töytäri Outi 2018. Fysioterapeuttien suoravastaanotot sosiaali- ja terveydenhuollon julkisissa organisaatioissa. Tehy ry. Tehyn julkaisusarja B, Selvityksiä 1/18. Walsh, Tom P. & Ferris, Linda R. & Cullen, Nancy C. &, Brown, Christopher H, Lounghry, Cathy J. & McCaffrey Nikki M. 2017. The integration of Podiatrist into a orthopaedic department: a cost-consequences analysis. Journal of Foot and Ankle Research. 10 (44).

Lue lisää

Espoon ulkomaalaistaustaisten vanhempien kumppanina neuvolan MONIKU-palvelu
14.3.2019
Laura Hansén

Monikielisyys ja -kulttuurisuus on rikkaus nyky-yhteiskunnassa, mutta varhaista tukea tarvitaan lasten syrjäytymisen riskien ehkäisyyn ja lieventämiseen. Kuntoutuksen YAMK -tutkinnon opinnäytetyössäni lähdin selvittämään Espoon perusterveydenhuollon uuden MONIKU-palvelun hyötyjä vauvan kielenkehityksen ja vuorovaikutustaitojen vahvistamiseksi. MONIKU-palvelu on oikea-aikaista tukea monikielisille ja -kulttuurisille vauvaperheille, jotta painopiste siirtyisi korjaavasta työstä ongelmien ennaltaehkäisyyn. Kuntoutuksen paradigman muutos vaatii kuntoutuksen ammattilaisilta työroolin, mutta myös työn sisällön muutosta, jotta asiakkaiden – MONIKU-palvelussa vauvojen äitien ja isien – aktiivista toimijuutta ja vaikutusmahdollisuuksia tuetaan tarkoituksenmukaisesti (ks. Järvikoski 2014). Palvelutarve tuottaa uusia innovaatioita MONIKU-palvelu on kehitetty Espoon lasten kuntoutuspalveluissa kerätyn seurantatiedon ja työn kehittämisen innoittamana. Huomattiin, että korjaaviin palveluihin ohjautui monikielisiä ja -kulttuurisia lapsia yli kaksi kertaa enemmän kuin kantaväestöstä. Lisäksi lasten oireilu oli vanhempien ja työntekijöiden arvioimana kantaväestöä vaikeampaa. Palvelutarve oli huomattavasti suurempi kuin kehityshäiriöiden esiintyvyys väestössä yleensä antaa olettaa. Ulkomaalaistaustaisten yliedustus korjaavissa tai raskaissa palveluissa ei ole ainoastaan sosiaalipalveluiden ja perusterveydenhuollon asia, vaan kytkeytyy myös erikoissairaanhoitoon. Aihe on noussut myös julkiseen keskusteluun. Työntekijät oivalsivat, että asiakkaissa oli paljon lapsia, joille vanhemmat eivät olleet puhuneet omaa äidinkieltään. Vanhempia haastattelemalla saatiin tietoa lasten liiallisesta älylaitteiden tai ruudun ääressä olemisesta. Joukossa oli jopa muuta kieltä kuin englantia äidinkielenään puhuvien perheiden lapsia, jotka oppivat älylaitteista tai ruudusta ensisanansa englanniksi. Kielenkehitys ja vuorovaikutustaidot olivat selkeästi viivästyneet. Toisaalta seurantatieto osoitti, että juuri tämä asiakasryhmä hyötyisi eniten varhain aloitetusta palvelusta, mutta usein lasten kuntoutuspalveluihin ohjauduttiin kantaväestöä myöhemmin. Seuranta- ja kokemustiedon perusteella oivallettiin vieraan kieli- ja kulttuuriympäristön tuomia haasteita, joihin vanhemmat eivät olleet aikaisemmin saaneet oikea-aikaista ja riittävää tukea. Ulkomaalaistaustaisten lasten myöhemmistä oppimisen haasteista kertoo PISA-tutkimus, jossa osaaminen koulussa on lähes kaksi vuotta jäljessä verrattuna kantaväestöön, vaikka suurin osa Suomessa syntyneistä ulkomaalaistaustaisista lapsista on osallistunut varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen (PISA-tutkimus 2015: 55–57). Oikea-aikaisesti kohdennettua tukea Varhaisen tuen MONIKU-palvelun tarkoituksena on vähentää monikielisten ja -kulttuuristen perheiden ja lasten palvelutarvetta erityispalveluissa tai ainakin lieventää heidän haasteitaan yhteiskunnassa tulevaisuudessa. Palvelun kehittäminen lähti liikkeelle organisaation tarpeesta. Opinnäytetyössäni tarkastelen palvelun hyötyjä palvelua saaneiden äitien näkökulmasta. MONIKU-palvelu on oikea-aikaisesti kohdennettua tukea monikielisille ja -kulttuurisille vauvaperheille lapsen kielen ja vuorovaikutustaitojen vahvistamiseksi sekä perheen saattamiseksi tarjolla olevien verkostojen ja palvelujen äärelle. Palvelun tapaamisten sisällöt suunniteltiin moniammatillisesti, ja osaaminen koordinoitiin MONIKU-palvelun sosiaaliohjaajan työkalupakiksi. MONIKU-palvelua tarjotaan vauvan vanhemmille 2 kk:n, 6 kk:n ja 10 kk:n lastenneuvolan määräaikaistarkastusten yhteydessä sosiaaliohjaajan toimesta, osin yhteistyössä terveydenhoitajan kanssa. MONIKU-palvelussa tiedolla ohjaamisella on suuri merkitys, jonka avulla tietotaito tuodaan vanhemmille yhdessä sosiaaliohjaajan kanssa keskustellen (ks. esim. Koivikko & Sipari 2006). Vaikka palvelu on varhaista tukea ja oletettavasti ennaltaehkäisevää, on se myös lapsen näkökulmasta kuntoutuksellista. Palvelun hyödyt äitien näkökulmasta MONIKU-palvelun hyödyt ulkomaalaistaustaisten äitien näkökulmasta kiteytyivät opinnäytetyössäni kolmeen ydintekijään, jotka olivat viestinnän ja puheen laadun rikastaminen vauvalle vanhemman aktiivisuuden vahvistaminen ja äidin kokemus tasa-arvoisesta kohtaamisesta yhteistä ymmärrystä kehittäen. Opinnäytetyöni tulosten perusteella voidaankin todeta, että MONIKU-palvelun hyödyt vastaavat moniin vanhemmuuden ja varhaisen tuen taustalla oleviin tavoitteisiin, kuten osallistumisen ja sitoutumisen toimintoihin, jotka lisäävät vanhempien tietämystä, asiantuntijuutta ja kompetenssia vauvansa kielenkehityksen ja vuorovaikutustaitojen edistämisen suhteen (ks. esim. Rautio 2016). Opinnäytetyöni antaa MONIKU-palvelun hyödyistä asiakasnäkemyksen organisaation tavoitteiden rinnalle. Tutkimuksessa hyödyt tukevat erinomaisesti palvelulle asetettuja tavoitteita, mutta vain aika näyttää väheneekö monikielisten ja -kulttuuristen lasten erityispalveluiden tarve, edistyykö lasten kehitys, onko palveluiden tarve kevyempää ja ehkäiseekö palvelu syrjäytymisen riskejä. Näitä asioita päästäänkin tarkastelemaan vasta myöhemmin. Tällä hetkellä työni hyödynnettävyys onkin palvelun vakiinnuttamisen ja laajentamisen perusteluissa sekä palvelun vaikutusten arvioinnissa. Mikäli MONIKU-palvelua saadaan laajennettua, tuloksia voidaan hyödyntää myös palvelun osaamisen kehittämisessä. Nobelisti Heckmanin (2008) laskelmien mukaan ”varhaislapsuudessa inhimilliseen pääomaan satsatut eurot tuottavat tuplasti enemmän vaikuttavuutta kuin nuoruudessa sijoitetut varat”. MONIKU-palvelu on hyödyllistä ja ennaltaehkäisee pitkien ja raskaiden palvelujen tarvetta. Kirjoitus perustuu kuntoutuksen ylemmän AMK -tutkinto-ohjelman opinnäytetyöhöni ”Espoon MONIKU -palvelun hyödyt ulkomaalaistaustaisten vanhempien näkökulmasta vauvan kehityksen vahvistamiseksi”. Metropolia ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://www.theseus.fi/handle/10024/155777 Kirjoittaja: Laura Hansén, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma Kuva: Espoon kaupunki, MONIKU-palvelu   Lähteet: Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013: 43. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70263/URN_ISBN_978-952-00-3457-3.pdf> Luettu 14.3.2018. Koivikko, Matti & Sipari, Salla 2006. Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus. Vajaaliikkeisten Kunto ry. Valkeakoski. PISA -tutkimus 2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:41. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79052/okm41.pdf?sequence=1&isAllowed=y  Luettu 15.11.2018. Rautio, Susanna 2016. Neuvolan perhetyö vanhemmuuden varhaisena tukena ja yh-teistyönä. Jyväskylän yliopisto. Saatavana osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/49289/978-951-39-6578-5_vaitos23042016.pdf?sequence=1  > Luettu 10.1.2018. Varmavuori, Marjaana 2018. Espoon lastensuojelu havahtui ongelmaan: Vieraskieliset perheet ovat yliedustettuina etenkin kriisitilanteissa. Helsingin Sanomat. Saatavana osoitteessa: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005852593.html  Luettu 9.10.2018.

Lue lisää

Yhdessä kehittäen hyvää elämää ikäihmiselle
6.3.2019
Anna Myllymaa ja Pekka Paalasmaa

Ikäihmisen hyvän elämän pohtiminen innostaa ikäihmisiä ja kuntoutuksen ammattilaisia yhdessä arvioimaan, mitä hyvä elämä edellyttää. Mahdollistavatko kuntoutuksen nykyiset käytännöt sitä vai tarvitaanko uusia? Kuntoutuksen YAMK-opintojen tutkimuksellisessa kehittämistyössä korostuvat ikäihmisten itsemääräämisoikeus ja merkityksellisen toiminnan tärkeys. Ikäihmisten palveluissa tarvitaan uudenlaisia toimintatapoja edistämään ikäihmisen osallistumista kuntoutukseen. Ikäihmisten ja työntekijöiden yhteinen toimintatapojen kehittäminen mahdollistaa kuntoutuksen toteutumista kuntoutujan omassa toimintaympäristössä. Edellytyksenä ikäihmisen osallistumiselle on itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Merkittävin tekijä on, että toiminta on kaikilta osin mielekästä. (Järvikoski 2013.) Ikäihmisen osallistuminen tavoitteellisen miellekään arjen rakentamiseen parhaimmillaan haastaa kuntoutuksen ammattilaisia pohtimaan ikäihmisen asemaa kuntoutujana. Lisäksi se haastaa ammattilaisia arvioimaan työyhteisön toimintatapoja ja toimintaprosessien johtamista (Pikkarinen 2013). Miellekään arjen pohtiminen voi parhaimmillaan auttaa työntekijöitä arvioimaan myös oman työyhteisönsä mielekästä työtä. Osallistuminen: hyvän elämän ilmentäjä Anna Myllymaan (2018) tutkimuksellisessa kehittämistyössä yhteiskehiteltiin toimintatapaa, joka vahvistaisi ikäihmisen osallistumista kuntoutukseen. Ikäihmiset ja työntekijät toimivat tasavertaisina kehittäjäkumppaneina työryhmässä, joka etsi tapaamisissa vastauksia siihen, mitä ovat nykyiset ja tulevaisuuden toimintatavat, jotka vahvistavat ikäihmisen kuntoutukseen osallistumista lyhytaikaishoidossa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tarkoituksena oli siis kehittää lyhytaikaishoidon toimintatapaa. Yhteiskehittelyn menetelmät valittiin niin, että ikäihmisten osallistuminen tuli mahdolliseksi. Kehitetyssä toimintatavassa keskeistä oli, että ikäihminen on aktiivinen osallistuja ja työntekijä puolestaan on ikäihmisen osallistumisen mahdollistaja. Ikäihmisen ja omahoitajan yhdessä laatima kuntoutussuunnitelma oli olennainen osa toimintatapaa, joka vahvisti osallistumista kuntoutukseen. Yksilöllisten tavoitteiden asettaminen ja tarpeista lähtevä, mielekäs toiminta korostuivat. Sosiaalisesta näkökulmasta kannustava ilmapiiri, tasavertainen vuorovaikutus, vertaistukiryhmät sekä verkostoyhteistyön yhtenäistäminen koettiin tärkeinä. Osallistumisen vahvistamiseksi tarvitaankin uudenlaisia toimintatapoja. Yhteiskehittelyn avulla varmistutaan, että kehitetään oleellisia asioita. (Ks. Sihvo ym. 2018: 49.) Yhteiskehittelyssä syntynyt toimintatapa heijastaa rohkeasti merkityksellisen hyvän elämän näkökulmia − olisivatko työntekijät tai ikäihmiset yksin päätyneet samaan? Ikäihmisen merkityksellisen elämä Lyhytaikaishoidossa ikäihmisellä on oikeus hyvään elämään ja arkeen. Hyvä elämä toteutuu silloin, kun ikäihmisellä on mahdollisuus osallistua merkitykselliseen toimintaan vertaisten kanssa. Ikäihmisen osallistuminen kuntoutukseen mahdollistuu silloin, kun ikäihminen on aktiivisesti suunnittelemassa, toteuttamassa ja kehittämässä kuntoutusta. Hyvä elämä perustuu myös itsemääräämisoikeuteen. Ikäihmisten hoivapalvelut ovat viime aikoina herättäneet runsaasti keskustelua. Ikäihmisen merkityksellinen, hyvä elämä tulee nähdä kokonaisuutena; lyhytaikaishoidossa hoito ja kuntoutus tulee siis nähdä yhtenä kokonaisuutena. Ikäihmisellä on oikeus elää hyvää elämää, olipa hän sitten missä yhteisössä tahansa (Laatusuositus 2017). Ikäihmisen osallistuminen kuntoutukseen lyhytaikaishoidossa vaatii tekoja minulta ja meiltä. Miten sinä voit omalla toiminnallasi mahdollistaa ikäihmisen merkityksellisen elämän toteutumista? Merkityksellisyyden rakentaminen kuntoutuksessa Elämän merkitys on sitä, että teet itsellesi merkityksellisiä asioita ja olet merkityksellinen toisille ihmisille. Edelleen arvokas elämä kytkeytyy toisiin ihmisiin eli siihen, miten meitä kohdellaan ja miten voimme tehdä hyviä asioita toisille ihmisille. (Ks. Martela 2015; 2017.) Merkityksellisyyttä voi tarkastella myös työntekijän näkökulmasta. Työn merkityksellisyyden kokeminen on hyvinvoinnin keskeisiä lähteitä. Johdon ja henkilöstön osalta tämä vaatii sen pohtimista, mikä yhteisöissä ja toimintatavoissa vahvistaa ja mikä heikentää merkityksellisyyttä. Yhteiset merkityksellisyyden synnyn arvioinnit ovat näin ollen tärkeitä (Juntunen ym. 2017). Työyhteisöjen osalta on kuvattu, että sellaiset yhteisöt, jotka luovat merkityksellisyyden kulttuureja työntekijöidensä, asiakkaidensa ja yhteiskunnan keskuudessa, menestyvät paremmin kuin kilpailijansa (Smith 2018). Kuntoutujien ja kuntoutuksen ammattilaisten osalta tämä tarkoittaa sitä, että heidän on yhdessä pohdittava kuntoutuksen tavoitteiden merkitystä oman merkityksellisen elämän ulottuvuuksina ja mahdollisuuksina. Lapsille on kehitetty merkityksellisen arjen toiminnan tunnistamisen väline, Metku-kirja (Sipari ym. 2017). Metkun ajattelu- ja työtavan soveltaminen voisi auttaa myös ikäihmisiä tunnistamaan, miten he voivat tehdä elämästään merkityksellistä myös kuntoutuksen ammattilaisten kanssa. Kirjoitus perustuu Anna Myllymaan kuntoutuksen YAMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Ikäihmisen osallistumista kuntoutukseen vahvistavien toimintatapojen kehittäminen lyhytaikaishoitoon”. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu 2018. Kirjoittajat: Anna Myllymaa, fysioterapeutti, kuntoutus (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma Pekka Paalasmaa, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu   Lähteet: Juntunen, Elina & Pessi, Anne & Aaltonen, Tapio & Martela, Frank & Syrjänen, Tii 2017. Myötätunto ja merkityksellisyys työssä. Teoksessa Pessi, Anne & Martela, Frank & Paakkanen Miia (toim.): Myötätunnon mullistava voima. Jyväskylä: PS-kustannus Järvikoski, Aila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013: 43. Helsinki. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3960-8 Martela, Frank 2015. Onnellisuuksien psykologia. Teoksessa Uusitalo-Malmivaara, Lotta (toim.): Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: PS-kustannus Martela, Frank 2017. Elämän tarkoitus − Haluatko luennon vai kelpaisiko yhden lauseen vastaus? Päivitetty 1.10.201. Saatavana osoitteessa: https://frankmartela.fi/tag/elaman-merkitys/ Myllymaa, Anna 2018. Ikäihmisen kuntoutukseen osallistumista vahvistavien toimintatapojen kehittäminen lyhytaikaishoitoon. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018112818819 Pikkarinen, Aila 2013. Gerontologisen kuntoutuksen käsikirja, osa 1. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja -sarja. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa - Laposen Metkut. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa − Lapsen edun arviointi (LOOK) -hanke. Helsinki. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteesta http://metropolia.e-julkaisu.com/lapsen-metkut/ Sihvo, Sinikka & Isola, Anna-Maija & Kivipelto, Minna & Linnanmäki, Eila & Lyytikäinen, Merja & Sainio, Salla 2018. Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli. Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita, 16/2018. Helsinki: Sosiaali-ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160828/STM_r1618_Asiakkaiden%20osallistumisen%20toimintamalli.pdf Smith, Emily Esfahani 2018. Merkityksellisyyden voima. Jyväskylä: Tuuma.

Lue lisää

Moniammatillinen osaaminen koulutuksessa − sanahelinää vai todellisuutta?
28.2.2019
Pekka Anttila ja Johanna Holvikivi

Moniammatillinen toiminta on ollut pitkään puheenaiheena ja kehittämisen kohteena sosiaali- ja terveydenhuollossa. Teemaan palataan säännöllisin väliajoin. Nyt sote-uudistuksen myötä on se taas noussut esille. Lähdimme kehittämään opiskelijoiden harjoittelun osaksi moniammatillista toimintaa, niin että oman toiminnan yhteydessä opiskelijat kävivät moniammatillista keskustelua asiakkaan tilanteesta. Harjoittelu toteutettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun hyvinvointipalveluissa, Positiassa. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on jo parin viime vuosikymmenen ajan tuotu esille moniammatillisen työn tärkeyttä ja merkitystä, niin työn tekemisen kuin asiakkaiden sujuvan palveluprosessin näkökulmasta. Entinen kollegamme, VTT Kaarina Isoherranen teki aiheeseen liittyen väitöskirjan otsikolla Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä (2012). Saman kysymyksen voi varmasti esittää tänäkin päivänä, kun aihe ja sen vaikeus nousevat jatkuvasti esille. Moniammatillisessa yhteistyössä jokainen työntekijä tuo oman asiantuntijuutensa ja ammatillisen asemansa moniammatilliseen yhteistyöhön (Isoherranen ym. 2008). Keskeistä onkin, miten oma asiantuntijuus ja osaaminen tulevat yhteiseen käyttöön ja kaikkien hyväksi työskentelyssä, niin että asiakasymmärrystä syntyy kuntoutujan arkeen. Asiakasymmärryksessä on erityisen tärkeää se, että ymmärrämme asiakkaan omat tavoitteet sekä hänen elämäntilanteensa ja ympäristötekijät, jotka vaikuttavat asiakkaan elämässä. Osaamisella Soteen -hankkeen väliraportissa (2018) nostetaan myös esille, että uudet toiminta- ja palvelumuodot edellyttävät ammattilaisilta valmiuksia toimia monialaisissa tiimeissä. Tarvitaan osaamista, joka tuottaa uudenlaisia palvelukokonaisuuksia ja on vahvasti asiakaslähtöistä toimintaa. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -raportissa (2018) puolestaan sanoitetaan sekä monialaista yhteistoimintaa geneerisenä osaamistarpeena että vielä ehkä vaativampaa yhteistoiminnallista muutososaamista. Oppimisen muutoksesta Oppiminen on nykyisin osa niin työntekoa kuin koulutusta, mikä tarkoittaa sitä, että tarvitaan työskentely- ja toimintatapoja, jotka edistävät oppimista (Otala 2018). Tällaisen toimintamallin on hyvä syntyä jo osana koulutusta. Moniammatillisen osaamisen rakentuminen onkin yksi koulutuksen keskeisiä haasteita vahvan substanssiosaamisen rinnalle. Oppimisen muuttuessa ketteräksi tarvitaan sellaisia toimintaympäristöjä, jotka tukevat yksilöllistä ja yhdessä oppimista. Sosiaali- ja terveysalan eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä tarvitaan entistä enemmän asiakkaiden terveysongelmien ja kuntoutustarpeiden monimutkaistuessa. Ammattilaiselta vaaditaan oman alansa asiantuntijuuden lisäksi kykyä ja osaamista toimia osana asiantuntijaverkostoa. Tällaista tiimipohjaista ja yhteisöllistä asiantuntijatyötä kutsutaan terveydenhuollossa moniammatilliseksi yhteistyöksi. Tiimityötaitojen kehittyminen edellyttää niiden harjoittelemista siinä, missä muukin kliininen osaaminen. Moniammatillinen harjoittelu osana korkeakouluopintoja voi olla yksi tällainen ympäristö osana ammatillisen asiantuntijuuden kehittymistä. Moniammatillisen harjoittelun on todettu olevan tehokas tapa edistää ja motivoida tulevien terveydenhuollon ammattilaisten moniammatillista yhteistyötä (Isoherranen 2012; Salminen & Saaranen 2018). Opiskelijat harjoittelemassa moniammatillista toimintaa Metropolian hyvinvointipalvelupiste Positiassa toteutettiin syksyn 2018 aikana moniammatillisen harjoittelun pilotti, jonka tavoitteena oli kehittää Positian moniammatillista toimintamallia sekä asiakkaan kokonaisvaltaista toimintakyvyn edistämisen osaamista. Pilottiin osallistui 15 opiskelijaa fysioterapian, jalkaterapian ja osteopatian tutkinto-ohjelmista. Opiskelijat toimivat moniammatillisissa pienryhmissä, joista jokaiselle oli vastuullaan yksi Positian asiakas. Yhteistoiminnassa asiakkaan kanssa pienryhmät kartoittivat asiakkaan kokemia toimintakyvyn haasteita sekä tavoitteita toimintakyvyn suhteen. Tämän pohjalta opiskelijat loivat yhdessä asiakkaan kanssa suunnitelman siitä, millaisia Positian tarjoamia moniammatillisia palveluita voitaisiin hyödyntää asiakkaan toimintakyvyn tukemisessa. Pilotissa asiakkaan saama palvelu monipuolistui ja rikastui yhteisen työskentelyn seurauksena, kun työskentelyyn tuli mukaan laajempaa osaamista toimintakyvystä. Opiskelijat osallistuivat yhdessä asiakkaan kanssa kliinisen päättelyn prosessiin, niin että kokonaiskuvaa asiakkaan tilanteesta rakannettiin moniammatillisesti ja yhdessä. Samalla opiskelijat testasivat myös omaa ajatteluaan suhteessa ryhmän muihin jäseniin. Kokemukset pilotista olivat pääosin positiivisia niin opiskelijoiden kuin harjoittelun ohjaajienkin mielestä. Opiskelijat nostivat esiin positiivisena oppimiskokemuksena sen, että moniammatillisen harjoittelun pilotti ohjasi tekemään yhteistä pohdintaa eri ammattiryhmien välillä, jonka myötä jokaisen ammattiryhmän arvo kuntoutusprosessissa tuli esiin. Myös eri ammattiryhmien toimintatapojen seuraaminen koettiin myönteiseksi ja keskustelua herättäväksi asiaksi.  Opiskelijat kokivat saaneensa uudenlaista osaamista, kun näkivät toistensa työtä esimerkiksi asiakkaan liikkumisen arviointiin liittyen. Pilotista saatu palaute kiteytyi hienosti seuraavissa opiskelijakommenteissa: Mitä paremmin osteopaatit, fysioterapeutit ja jalkaterapeutit tietävät ja tuntevat toistensa osaamisalueet ja vahvuudet, sitä paremmin osataan käyttää jokaisen koulutuslinjan vahvuudet asiakkaan hyödyksi. Kaikilla pilotointiin osallistuvilla opiskelijaryhmillä on paljon sellaista tietoa ja annettavaa osaamista, joka voi helposti jäädä toisilta ryhmiltä pimentoon, jos yhteistä harjoitteluaikaa tai yhteisiä asiakkaita ei ole. Kaiken kaikkiaan jaetun asiantuntijuuden hyödyntäminen ja toisilta ammateilta oppiminen koettiin hyödyllisiksi ja osaamista edistäväksi tekijöiksi. Aiemmissa tutkimuksissa onkin todettu, että opiskelijoiden ryhmätyötaidot paranevat ja he oppivat paremmin ymmärtämään asiakkaan kokonaisvaltaisen hoidon merkitystä moniammatillisen opetusyhteistyön kautta (Salminen & Saaranen 2018). Haastetta tulevaan Toki kehitettävääkin löytyy. Keskeisimmäksi haasteeksi pilotissa nousivat aikataululliset seikat. Moniammatillisen toiminnan laadukas toteutuminen vaatii, että kaikilla toimijoilla on tasapuoliset mahdollisuudet osallistua toimintaan. Tutkintojen eri mittaiset ja eri aikoina toteutuvat harjoittelujaksot asettavat tälle potentiaalisen esteen. Opetussuunnitelmien rakenteen, sisältöjen ja ajoitusten kautta on mahdollista kehittää sekä moniammatillisen toimintaan liittyvää osaamista että taata edellytykset moniammatillisen toiminnan toteutumiselle. Asiaa onkin tärkeää ja hyödyllistä tarkastella osana opetussuunnitelmien kehitystyötä. OSKU - osaamista kuntoutukseen -hankkeen sivuilla on tarjolla lisätietoa. Kirjoittajat: Johanna Holvikivi toimii kehityspäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä. Pekka Anttila toimii jalkaterapian tutkintovastaavana ja Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä.   Lähteet: Isoherranen, Kaarina 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta. Isoherranen, Kaarina & Leena Rekola & Raija Nurminen 2008. Enemmän yhdessä − moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. Kangasniemi, Mari & Hipp, Kirsi & Häggman-Laitila, Arja & Kallio, Hanna & Karki, Suyen & Kinnunen, Pirjo & Pietilä Anna-Maija & Saarnio, Reetta & Viinamäki, Leena & Voutilainen, Ari & Walden, Anne 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Saatavana osoitteessa: http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sote-osaamisen-optimoinnilla-vaikuttavaa-ja-asiakaslahtoista-palvelua. Osaamisella Soteen -hanke. OKM 28.3.2018. Väliraportti. Otala, Leenamaija 2018. Ketterä oppiminen. Helsingin Kauppakamari. Saaranen, Terhi & Koivula, Meeri & Heidi Ruotsalainen & Carola Wärnå-Furu & Salminen, Leena (toim.) 2018: Terveysalan opettajan käsikirja. Helsinki: Tietosanoma.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset