Espoon ulkomaalaistaustaisten vanhempien kumppanina neuvolan MONIKU-palvelu
14.3.2019
Laura Hansén
Monikielisyys ja -kulttuurisuus on rikkaus nyky-yhteiskunnassa, mutta varhaista tukea tarvitaan lasten syrjäytymisen riskien ehkäisyyn ja lieventämiseen. Kuntoutuksen YAMK -tutkinnon opinnäytetyössäni lähdin selvittämään Espoon perusterveydenhuollon uuden MONIKU-palvelun hyötyjä vauvan kielenkehityksen ja vuorovaikutustaitojen vahvistamiseksi.
MONIKU-palvelu on oikea-aikaista tukea monikielisille ja -kulttuurisille vauvaperheille, jotta painopiste siirtyisi korjaavasta työstä ongelmien ennaltaehkäisyyn. Kuntoutuksen paradigman muutos vaatii kuntoutuksen ammattilaisilta työroolin, mutta myös työn sisällön muutosta, jotta asiakkaiden – MONIKU-palvelussa vauvojen äitien ja isien – aktiivista toimijuutta ja vaikutusmahdollisuuksia tuetaan tarkoituksenmukaisesti (ks. Järvikoski 2014).
Palvelutarve tuottaa uusia innovaatioita
MONIKU-palvelu on kehitetty Espoon lasten kuntoutuspalveluissa kerätyn seurantatiedon ja työn kehittämisen innoittamana. Huomattiin, että korjaaviin palveluihin ohjautui monikielisiä ja -kulttuurisia lapsia yli kaksi kertaa enemmän kuin kantaväestöstä. Lisäksi lasten oireilu oli vanhempien ja työntekijöiden arvioimana kantaväestöä vaikeampaa. Palvelutarve oli huomattavasti suurempi kuin kehityshäiriöiden esiintyvyys väestössä yleensä antaa olettaa. Ulkomaalaistaustaisten yliedustus korjaavissa tai raskaissa palveluissa ei ole ainoastaan sosiaalipalveluiden ja perusterveydenhuollon asia, vaan kytkeytyy myös erikoissairaanhoitoon. Aihe on noussut myös julkiseen keskusteluun.
Työntekijät oivalsivat, että asiakkaissa oli paljon lapsia, joille vanhemmat eivät olleet puhuneet omaa äidinkieltään. Vanhempia haastattelemalla saatiin tietoa lasten liiallisesta älylaitteiden tai ruudun ääressä olemisesta. Joukossa oli jopa muuta kieltä kuin englantia äidinkielenään puhuvien perheiden lapsia, jotka oppivat älylaitteista tai ruudusta ensisanansa englanniksi. Kielenkehitys ja vuorovaikutustaidot olivat selkeästi viivästyneet.
Toisaalta seurantatieto osoitti, että juuri tämä asiakasryhmä hyötyisi eniten varhain aloitetusta palvelusta, mutta usein lasten kuntoutuspalveluihin ohjauduttiin kantaväestöä myöhemmin. Seuranta- ja kokemustiedon perusteella oivallettiin vieraan kieli- ja kulttuuriympäristön tuomia haasteita, joihin vanhemmat eivät olleet aikaisemmin saaneet oikea-aikaista ja riittävää tukea.
Ulkomaalaistaustaisten lasten myöhemmistä oppimisen haasteista kertoo PISA-tutkimus, jossa osaaminen koulussa on lähes kaksi vuotta jäljessä verrattuna kantaväestöön, vaikka suurin osa Suomessa syntyneistä ulkomaalaistaustaisista lapsista on osallistunut varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen (PISA-tutkimus 2015: 55–57).
Oikea-aikaisesti kohdennettua tukea
Varhaisen tuen MONIKU-palvelun tarkoituksena on vähentää monikielisten ja -kulttuuristen perheiden ja lasten palvelutarvetta erityispalveluissa tai ainakin lieventää heidän haasteitaan yhteiskunnassa tulevaisuudessa. Palvelun kehittäminen lähti liikkeelle organisaation tarpeesta. Opinnäytetyössäni tarkastelen palvelun hyötyjä palvelua saaneiden äitien näkökulmasta.
MONIKU-palvelu on oikea-aikaisesti kohdennettua tukea monikielisille ja -kulttuurisille vauvaperheille lapsen kielen ja vuorovaikutustaitojen vahvistamiseksi sekä perheen saattamiseksi tarjolla olevien verkostojen ja palvelujen äärelle. Palvelun tapaamisten sisällöt suunniteltiin moniammatillisesti, ja osaaminen koordinoitiin MONIKU-palvelun sosiaaliohjaajan työkalupakiksi.
MONIKU-palvelua tarjotaan vauvan vanhemmille 2 kk:n, 6 kk:n ja 10 kk:n lastenneuvolan määräaikaistarkastusten yhteydessä sosiaaliohjaajan toimesta, osin yhteistyössä terveydenhoitajan kanssa. MONIKU-palvelussa tiedolla ohjaamisella on suuri merkitys, jonka avulla tietotaito tuodaan vanhemmille yhdessä sosiaaliohjaajan kanssa keskustellen (ks. esim. Koivikko & Sipari 2006). Vaikka palvelu on varhaista tukea ja oletettavasti ennaltaehkäisevää, on se myös lapsen näkökulmasta kuntoutuksellista.
Palvelun hyödyt äitien näkökulmasta
MONIKU-palvelun hyödyt ulkomaalaistaustaisten äitien näkökulmasta kiteytyivät opinnäytetyössäni kolmeen ydintekijään, jotka olivat
viestinnän ja puheen laadun rikastaminen vauvalle
vanhemman aktiivisuuden vahvistaminen ja
äidin kokemus tasa-arvoisesta kohtaamisesta yhteistä ymmärrystä kehittäen.
Opinnäytetyöni tulosten perusteella voidaankin todeta, että MONIKU-palvelun hyödyt vastaavat moniin vanhemmuuden ja varhaisen tuen taustalla oleviin tavoitteisiin, kuten osallistumisen ja sitoutumisen toimintoihin, jotka lisäävät vanhempien tietämystä, asiantuntijuutta ja kompetenssia vauvansa kielenkehityksen ja vuorovaikutustaitojen edistämisen suhteen (ks. esim. Rautio 2016).
Opinnäytetyöni antaa MONIKU-palvelun hyödyistä asiakasnäkemyksen organisaation tavoitteiden rinnalle. Tutkimuksessa hyödyt tukevat erinomaisesti palvelulle asetettuja tavoitteita, mutta vain aika näyttää väheneekö monikielisten ja -kulttuuristen lasten erityispalveluiden tarve, edistyykö lasten kehitys, onko palveluiden tarve kevyempää ja ehkäiseekö palvelu syrjäytymisen riskejä. Näitä asioita päästäänkin tarkastelemaan vasta myöhemmin.
Tällä hetkellä työni hyödynnettävyys onkin palvelun vakiinnuttamisen ja laajentamisen perusteluissa sekä palvelun vaikutusten arvioinnissa. Mikäli MONIKU-palvelua saadaan laajennettua, tuloksia voidaan hyödyntää myös palvelun osaamisen kehittämisessä.
Nobelisti Heckmanin (2008) laskelmien mukaan ”varhaislapsuudessa inhimilliseen pääomaan satsatut eurot tuottavat tuplasti enemmän vaikuttavuutta kuin nuoruudessa sijoitetut varat”. MONIKU-palvelu on hyödyllistä ja ennaltaehkäisee pitkien ja raskaiden palvelujen tarvetta.
Kirjoitus perustuu kuntoutuksen ylemmän AMK -tutkinto-ohjelman opinnäytetyöhöni ”Espoon MONIKU -palvelun hyödyt ulkomaalaistaustaisten vanhempien näkökulmasta vauvan kehityksen vahvistamiseksi”. Metropolia ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://www.theseus.fi/handle/10024/155777
Kirjoittaja:
Laura Hansén, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma
Kuva: Espoon kaupunki, MONIKU-palvelu
Varmavuori, Marjaana 2018. Espoon lastensuojelu havahtui ongelmaan: Vieraskieliset perheet ovat yliedustettuina etenkin kriisitilanteissa. Helsingin Sanomat. Saatavana osoitteessa: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005852593.html Luettu 9.10.2018.
Rehablogin bloggaajat
Rehablogi on kuntoutuksen hyviin käytänteisiin keskittyvä toimitettu blogi, jota Metropolia Ammattikorkeakoulu ylläpiti vuosina 2015—2025. Rehablogiin kirjoittajat ovat olleet kuntoutuksen YAMK-opiskelijoita, kuntoutusalan AMK-opiskelijoita, opettajia ja asiantuntijoita työelämästä monialaisesti. Rehablogi on tuonut esille kuntoutumisen tutkimus- ja kehitystyön pohjalta nousevaa tietoa sekä nostanut keskusteluun kuntoutuksen alaan liittyviä keskeisiä kysymyksiä. Ota yhteyttä
Yhteiskunta on jatkuvasti monimutkaistunut ja sen haasteet ovat yhä monimuotoisempia. Terveyden haasteet liittyvät tänä päivänä yhä vahvemmin globaaleihin ongelmiin, kuten esimerkiksi Covid 19:n aiheuttamat sairaudet ja rajoitustoimenpiteet, sodista johtuvat hoidon ja kuntoutuksen tarpeet, pakolaisuus, ilmastomuutoksen aiheuttamat katastrofit sekä erityisesti nuorten ahdistuneisuuden lisääntyminen. Näihin ongelmiin ei ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Sen sijaan tarvitaan tulevaisuuteen suuntautunutta poikkitieteellistä ajattelua.
“ECOLAH - Embracing a Complexity-Orientated Learning Approach in Health” oli Erasmus+ -rahoitteinen hanke, jonka tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä, siitä kuinka yhteiskunnan erilaiset toimijat voivat osallistua monimutkaisten sosiaali- ja terveyshaasteiden ratkaisemiseen. Hankkeessa kehitetään korkeakoulupedagogiikkaa, joka tukee opettajien ja opiskelijoiden tulevaisuuteen suuntautuvien taitojen kehittämistä kompleksisten ongelmien ratkaisemisessa. (ECOLAH 2024).
ECOLAH-hanke järjesti viiden päivän intensiiviviikon Pohjois-Hollannin Ellertshaarissa, jonne osallistui Metropoliasta 6 opiskelijaa yli 40 muun opiskelijan kanssa. Viikon tarkoituksena oli ymmärtää paremmin terveyteen liittyvää kompleksisuutta (complexity) ilmiönä. Kompleksisuudella tarkoitetaan sellaisen kokonaisuuden (järjestelmän) ominaisuutta, joka koostuu monesta, toisiinsa vaikuttavasta osasta ja nämä osien vaikutukset ovat vaikeasti selitettäviä (Casti, 2012). Eli kyseessä on joukko prosesseja, jotka dynaamisesti ja jatkuvasti kehittyvät, eivätkä pelkästään ole vuorovaikutuksessa keskenään vaan saavat merkityksensä näiden vuorovaikutusten kautta (Cohn, 2013).
Ilmiötä tutkittiin viikon aikana erilaisin osallistavan oppimisen sekä luovien menetelmien avulla. Intensiiviviikkoon osallistui terveysalan korkeakouluopiskelijoita ja opettajia Hollannista, Suomesta, Romaniasta ja Portugalista sekä kaksi opettajaa Norjasta.
Haastetaan perinteisiä ajattelumalleja
Ajatusten herättäjänä opintoviikolle toimi Paul Beenen (tutkijaopettaja), joka käsitteli provokatiivisessa luennossaan nykyisen terveyspalvelujärjestelmän toiminnan ongelmia ja siihen liittyviä perinteisiä ajattelumalleja. Beenen väitti, että nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä on diagnoosilähtöinen eikä sen kantokyky riitä tulevaisuuden tarpeisiin. Kun ympäristön ja kulttuurin aiheuttamien sairauksien määrä kasvaa, tarvitaan sosiaali- ja terveydenhoidossa koko järjestelmää koskeva ajattelun muutos:
Mitä voi tehdä toisin?
Voivatko terveydenhuollon ammattilaiset auttaa kansalaisia ottamaan itse vastuuta omasta terveydestään?
Mitä jos ammattilaiset keskittyisivät enemmän ennaltaehkäisemään sairauksia ja lisäämään kansalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia, esimerkiksi korostamalla inhimillistä luontoyhteyttä ja terveellisiä valintoja?
Kuva: Anna Kaipainen
Kuntoutuksen ammattilaiset työn muutoksessa
Kuntoutuksen ammattilaisina tarvitsemme muuttuvissa ja ennakoimattomissa tilanteissa luovuutta ja heittäytymistä rakentaaksemme toimivan yhteistyösuhteen kuntoutujien kanssa. Turvallinen ja luottamuksellinen yhteistyösuhde auttaa kuntoutujaa kokemaan merkityksellisyyttä, uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa ja näkemään epäonnistumiset mahdollisuutena oppia. Intensiiviviikon hyödylliset, ajattelua avartavat luovat ja toiminnalliset harjoitteet konkretisoivat yksilön ja ympäristön eri tasojen (mikro-, meso-, ekso- makro- ja ekosysteemit) reaktiivista vaikutusta toisiinsa verkostoissa toimiessamme.
Olemme tunnistaneet harjoituksissa havaittuja kompleksisia ilmiöitä myös omassa työssämme toimiessamme laajoissa kuntoutuja- ja ammattilaisverkostoissa. Tällöin pienetkin muutokset kuntoutujan elämässä ja verkostossa voivat saada aikaan “perhosefektin”, jolla voi olla suuret myönteiset tai haitalliset vaikutukset hänen kokonaistilanteeseensa. Optimaalinen kuntoutujan verkosto elää ja muuttuu jatkuvasti hänen tarpeittensa mukana.
Reflektoiva oppimisprosessi osana toimintaa
Intensiiviviikon aamut aloitimme pareittain walk and talk -luontokävelyillä, joissa vaihtuvan parin kanssa tutustuimme eri teemoin toistemme näkökulmiin ja kulttuureihin. Vastaavaa dialogista vuorovaikutusta tarvitaan myös työelämässä työyhteisöissä ja suorassa asiakastyössä: omat normimme eivät ole ainoita oikeita, vaan on erilaisia tapoja elää ja kokea. Tätä ymmärrystä tarvitsemme erityisesti kuntoutujien kanssa tehtävässä työssä, jotta heillä on mahdollisuus kokea itsensä oman elämänsä “päähenkilöiksi” ja me ammattilaisina voimme sanoa tekevämme aidosti kuntoutujalähtöistä työtä.
Tällainen ajattelu vaatii meiltä ammattilaisilta jatkuvaa halua, herkkyyttä ja aikaa havainnoida omaa asennettamme, ihmiskäsitystämme ja toimintaamme itse reflektoiden, sekä keskustellen työyhteisöissämme, esimerkiksi jakamalla hiljaista tietoa. Tätä reflektoivaa oppimisprosessia heräteltiin intensiiviviikon aikana jokapäiväisillä henkilökohtaisilla oppimiskysymyksillä. Kompleksisuuden lisääntyessä aloimme yhä paremmin tunnistamaan, että monimuotoinen sosiaalinen ympäristö kannattaa nähdä rikkautena: jokainen – myös erilainen– ajatusmaailma on merkityksellinen ja muovaa omaa ja yhteisömme ajattelua ja toimintaa.
Kuva: Anna Kaipainen
Korkeakoulut suunnannäyttäjinä kohti terveempää ja kestävämpää tulevaisuutta
Yksi pandemian suurimmista opeista on ollut se, että emme voi luottaa pelkästään perinteisiin menetelmiin nykyisten terveysongelmien ratkaisemiseksi. Nämä ilmiöt ovat kompleksisia, ja niihin liittyy niin sosiaalisia, taloudellisia, ympäristöllisiä kuin teknisiäkin tekijöitä ja laaja joukko erilaisia toimijoita. Näitä toimijoita ovat terveydenhuollon organisaatioiden lisäksi myös poliittiset päättäjät, oppilaitokset, tutkijat, yritykset ja yhteisöt. Ymmärtääksemme näiden haasteiden monimutkaisuutta ja käsitelläksemme niitä, meidän on omaksuttava uudenlaista ajattelutapaa sekä kyettävä arvioimaan uudelleen, miten lähestymme koulutusta, oppimista ja kuinka kehitämme yhteiskuntaa. (Papanagnou, Watkins, Lundgren, Alcid, Ziring, & Marsick. 2022).
Tulevaisuuden ammattilaisilla on oltava teknisten taitojen lisäksi myös kyky ajatella kriittisesti ja luovasti monimutkaisten, usein arvaamattomien terveyshaasteiden edessä. Meneillään olevat maailman muutokset ovat vahva muistutus siitä, että terveydenhuollon työntekijöiden, poliittisten päättäjien ja opettajien sekä erityisesti seuraavan sukupolven on oltava valmiita epävarmuuteen ja opittava toimimaan nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Avainasemassa on tietämättömyyden tilan ja uteliaisuuden vaaliminen oppimisessa. (Gheihman, Johnson, & Simpkin. 2020). Tulevaisuusajatteluun tarvitsemme luovuutta ja heittäytymistä sekä mukavuusalueelta poistumista. Verkostoissa tapahtuva kohtaava ja osallistava oppiminen on tähän yksi mahdollisuus.
Myös terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksen täytyy muuttua. Enää pelkkä tiedon tarjoaminen ei riitä, sillä nyt on kyettävä edistämään innovaatiivista, luovaa ja systeemistä ajattelua. (Lee, Hall, Anakin & Pinnock 2021.) Sosiaali- ja terveysala muuttuu jatkuvasti: palvelujärjestelmä ei tule olemaan koskaan valmis, emmekä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevien ammattilaisten on kyettävä työskentelemään eri tieteenalojen kanssa, tekemään yhteistyötä erilaisten sidosryhmien kanssa ja siten kehittämään yhdessä kestäviä ratkaisuja.
Korkeakouluilla on ratkaiseva rooli eri toimijoiden yhteen saattamisessa, poikkitieteellisen yhteistyön edistämisessä sekä terveemmän ja kestävämmän yhteiskunnan edellyttämien systeemisten muutosten eteenpäin viemisessä. Meidän tulee olla valmiita muokkaamaan omaa toimintaamme ja pysyttävä avoimina elinikäiselle oppimiselle.
Tämä matka vaatii yhteistyötä yli kansallisten rajojen ja tieteenalojen. Se edellyttää myös, että siirrymme lyhyen aikavälin ratkaisuista pohtimaan pitkän aikavälin strategioita, joissa pohditaan terveyshaasteiden perimmäisiä syitä ja luodaan yhdessä kestäviä polkuja tuleville sukupolville.
Olemme sitoutuneet edistämään tätä muutosta, valmistamaan tulevia ammattilaisia navigoimaan nykypäivän haasteiden monimutkaisissa kiemuroissa luottavaisesti ja luomaan terveempää ja kestävämpää yhteiskuntaa.
Kirjoittajat:
Laura Pikkola-Wickström on sosionomi, joka toimii ammatillinen kuntoutusohjaajana yksityisellä palveluntuottajalla Kelan työllisyyttä edistävässä ammatillisessa kuntoutuksessa.
Laura Wiik on toimintaterapeutti, joka työskentelee hyvinvointialueen julkisissa psykiatrian palveluissa.Laurat opiskelevat kuntoutuksen ylemmässä AMK-tutkinnossa Metropoliassa
Anna Kaipainen, projektipäällikkö, fysioterapeutti YAMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Lähteet:
Casti, J. 2012. X-Events: The Collapse of Everything.
Cohn, S., Clinch, M., Bunn, C. & Stronge, P. 2013. Entangled complexity: why complex interventions are just not complicated enough. J Health Serv Res Policy ;18(1):40–3
Gheihman, G., Johnson, M., & Simpkin, A. L. 2020. Twelve tips for thriving in the face of clinical uncertainty. Medical Teacher 2020. Scholalry Perspective. Academic Medicine, Vol. 97, No. 8, August 2022.
ECOLAH, Embraicing complexity oriented learning approach in health. 2024.
Lee, C., Hall, K., Anakin, M., & Pinnock, R. 2021. Towards a new understanding of uncertainty in medical education. Journal of Evaluation in Clinical Practice. Vol. 27 Issue 5. October 2021. Pages 1194-1204.
Papanagnou, D., Watkins, K. E., Lundgren, H., Alcid, G. A., Ziring, D., & Marsick, V. J. (2022). Informal and Incidental Learning in the Clinical Learning Environment; Learning Through Complexity and Uncertainty during COVID-19.
Lihavuus on maailmanlaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen huolenaihe. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus nähdään perinteisesti yksilön vastuulla olevana liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvänä ongelmana. Lihavuuteen liittyy vahvaa stigmaa, joka saattaa ulottua myös terveydenhuollon ammattilaisten asenteisiin ja toimintaan. Kun lihava asiakas tulee kuntoutukseen, näemmekö hänet ainutlaatuisena yksilönä omine tavoitteineen, vai liikakiloja kantavana ihmisenä, jonka ensisijaisena tavoitteena tulisi olla painon pudottaminen?
Merkittävästi lihavien ihmisten väestönosuus maailmassa on kasvanut huomattavasti (WHO 2024). Kuntoutuksen kannalta lihavuus on merkittävä ilmiö, koska siihen liittyy useita fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja terveysriskejä. Siihen liittyy myös vahvoja negatiivisia stereotypioita, sekä laajasti hyväksyttyä stigmaa ja syrjintää, joka ulottuu elämän kaikille osa-alueille työnteosta ja harrastuksista itsestä huolehtimiseen ja terveydenhuoltoon. (Koivumäki ym. 2023: 12, 22–23, 28–40; Haracz & Ryan & Hazelton & James 2013: 356–3 57; Puhakka 2023: 14–15; Lee ym. 2019: 28–29, 34; Chakravorty 2021).
Eurooppalaisen lihavien tukijärjestön ECPO:n (European Coalition for People living with Obesity) sivusto käyttää termiä ‘’weight bias’’, jolla viitataan negatiivisiin uskomuksiin ja asenteisiin ylipainoista henkilöä kohtaan. Ennakkoluulot voivat olla hienovaraisia tai näkyviä ja ilmentyä sanallisesti tai fyysisesti. (ECPO.)
Yhteiskunnassa vallitseva stigma voi muuttua ihmisen sisäiseksi käsitykseksi itsestään, omista mahdollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Sisäistetyn stigman myötä ihminen saattaa eristäytyä ja lakata tekemästä hänelle merkityksellisiä asioita. (Strand 2024.) Kuntoutuksen näkökulmasta tämä saattaa vaikuttaa heikentävästi ihmisen kokonaishyvinvointiin.
Painosta johtuvan stigman kokeminen voi vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin painosta tai BMI:stä riippumatta (ECPO). Suomessa aikuinen määritellään ”merkittävän lihavaksi”, kun hänen pituuden ja painon suhde, eli painoindeksi (BMI), on 30 kg/m2 tai enemmän. Tästä ylöspäin luokituksia on sairaalloiseen lihavuuteen saakka. (Mustajoki 2023.)
Stigma terveydenhuollossa
Kuntoutuksen piirissä on jo pitkään puhuttu paradigman muutoksesta, jossa keskeistä on asiakkaan roolin muuttuminen objektista subjektiksi, elämäänsä suunnittelevaksi toimijaksi, joka osallistuu täysivaltaisena kumppanina kuntoutuksen suunnitteluun ja päätöksentekoon (Järvikoski 2014: 74–75). Asiakasta ei siis nähdä kuntoutustoimenpiteiden kohteena, vaan oman elämänsä asiantuntijana. Toteutuuko tämä lihavien ihmisten arjessa? Vaikka lihava asiakas kertoisi elämänsä muihin osa-alueisiin liittyvistä haasteista ja hyvinvointihuolista, terveydenhuollossa häntä ei välttämättä kuulla, vaan keskitytään hänen ylipainonsa “hoitamiseen”.
ECPO kertoo tutkimuksesta, jossa 66 % painonhallintaohjelmaan osallistuneista aikuisista koki leimaantumista laiskaksi tai huonosti motivoituneeksi hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden toimesta (ECPO). Mikäli Suomen terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on samankaltaisia kokemuksia, tukee se tarvetta yhdenmukaisille eettisille toimintaohjeille koskien vastuullista painopuhetta ja -käytänteitä (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23).
Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän henkilöön liittyvien syiden perusteella ja mainitsee syrjinnän muotona myös kohtuullisten mukautusten epäämisen (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Lakiin perustuen monet ammattieettiset ohjeet korostavat asiakkaan tasavertaista kohtelua. Esimerkiksi toimintaterapeuttien ammattieettisten ohjeiden mukaan asiakkaan henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa vaikuttaa siihen, miten toimintaterapeutti kohtelee asiakastaan (Suomen toimintaterapeuttiliitto 2011).
Tästä huolimatta kuntoutuksen ammattilainen voi jopa tiedostamattaan nähdä asiakkaansa yhteiskunnassa vallitsevan negatiivisen stigman kautta – ei ihmisenä, vaan lihavana ihmisenä. Tämä voi estää kuntoutuksen todellista vaikuttavuutta ja asiakkaalle aidosti merkityksellisten tavoitteiden asettamista tai saavuttamista.
Toimintaterapia osallisuuden mahdollistajana
Toimintaterapian keskeinen tavoite on lisätä hyvinvointia mahdollistamalla ihmisen osallistuminen hänelle merkitykselliseen toimintaan hänen omassa arkiympäristössään (Forsyth 2017: 166). On siis oleellista hyväksyä asiakas juuri sellaisena, kun hän sillä hetkellä on, keskittyä hänen voimavaroihinsa ja laatia tavoitteet hänen arkensa kannalta merkittävien toimintojen pohjalta.
Kemmisin, Ashbyn ja McDonald-Wicksin (2023) tutkimus esittää lihavien ihmisten osallisuuden, arjen toimijuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sähköisiä liikkumisen apuvälineitä. Näiden hyötyjä käyttäjille ovat:
autonomian ja osallistumisen mahdollisuuksien paraneminen
työssä käymisen helpottuminen ja mahdollistuminen, jolloin autettavasta tulee parhaimmillaan tuottava yhteiskunnan jäsen
mielenterveyden ja kokonaishyvinvoinnin paraneminen
sosiaalialan palveluiden ja tukien tarpeen oletettu väheneminen.
Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Portugalissa, Alankomaissa, Italiassa ja Saksassa (Batterham 2021: 1), lihavuutta ei luokitella sairaudeksi tai vammaksi, mikä on edellytys kuntoutuksen näkökulmasta toimintaa parantavien apuvälineiden myöntämiseksi. Lihavuus itsessään ei siis ole peruste vaikkapa sähköisen pyörätuolin myöntämiselle, vaikka se parantaisi asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyä merkittävästikin. Liikkumista helpottavan apuvälineen käyttö voisi kuitenkin olla merkittävä askel kohti lisääntynyttä aktiivisuutta ja kokonaishyvinvointia.
Tämä on menetetty mahdollisuus, sillä toiminnalla voi olla itseään voimistava vaikutus: yksi muutosta oikeaan suuntaan auttava asia voi saada aikaan muita muutosta vahvistavia seuraamuksia. Inhimillisen toiminnan mallin (MOHO) mukaan ihmisen lisääntynyt tunne oman toimintansa tehokkuudesta ja minäpystyvyydestä lisää hänen aktiivisuuttaan ja motivaatiotaan toimia, ja edistää näin muutosta (Taylor 2017: 42–44). Syntyy itseään ruokkiva positiivinen, hyvinvointia vahvistava kierre.
Jos terveydenhuollon – ja yhteiskunnan – lähtökohtana on saada lihavat ihmiset laihtumaan, voi olla haastavaa saada läpi esimerkiksi apuvälinesuositukset, jotka edistävät liikkumista, mutta eivät liikuntaa. Jos yleisien tilojen suunnittelussa ei huomioida lihavien ihmisten vaatimia mitoituksia, ne ovat lihaville esteellisiä ja saavuttamattomissa apuvälineistä huolimatta.
Jotta lihavien ihmisten oikeus ja mahdollisuus toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä sellaisina kuin he ovat toteutuisi, tarvitaan muutosta sekä sosiaalisessa että fyysisessä ympäristössä. Toimintaterapia voi toimia tässä suunnannäyttäjänä tarjoamalla asiakaslähtöisen lähestymistavan kuntoutukseen, joka ei syyllistä lihavia ja vaadi heitä laihtumaan, vaan keskittyy toiminnallisten tavoitteiden mahdollistamiseen asiakkaiden olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen ja vahvistaen.
Omien asenteiden tarkastelu askeleena kohti muutosta
Lihavuuteen liittyvää stigmaa lisää se, että lihavuus ja lihavuuteen johtaneet syyt nähdään yksilön ongelmina. Lihava ihminen saa osakseen moraalista paheksuntaa, joka perustuu paheksujan oletettuihin päätelmiin lihavasta henkilöstä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Onkin syytä pohtia, kenelle lihavuus on ongelma. Toimintaterapiassa keskitytään ihmisen ainutlaatuisuuteen ja yksilöllisyyteen. Inhimillisen toiminnan malli painottaa asiakaskeskeistä, toimintalähtöistä työskentelyä, jossa henkilön tahto on kuntoutuksen lähtökohta (Taylor 2017: VII).
Jos lihava ihminen on tyytyväinen omaan kehoonsa ja painoonsa vaikka tarvitseekin jonkinlaista muutosta arkeensa, kenelle se on ongelma? Ollaanko kuntoutuksessa valmiita näkemään lihavan henkilön sijaan henkilö, jolla on toimintaa rajoittavia tekijöitä ja lihavuudesta riippumattomia toiveita?
Ajatus siitä, että lihavuus on kiloja kantavan ihmisen oma syy ja häpeän aihe, poikkeus hyväksytystä normista, on kiistaton osa kulttuuriamme ja siten myös meitä. Se on ajattalutapa, johon meidät on kasvatettu. Myös toimintaterapeutit ovat yhteisöissään eläviä ihmisiä, joilla voi itsellään olla lihavuuteen liittyviä, stigmaa lisääviä ennakkoluuloja ja toimintamalleja. Itsereflektio ja omien asenteiden tarkastelu voivatkin olla ensimmäinen askel kohti laajempaa yhteiskunnallista asennemuutosta.
Asennemuutoksella vaikuttavaa ja laadukasta kuntoutusta kaikille
Toimintaterapeuteilla on kuntoutuksen ammattilaisina asemaa ja valtaa muuttaa ihmisten asenteita. Esimerkiksi Townsendin ym.:n kehittämän Kanadan toiminnallisuuden ja sitoutumisen mallin (CMOP-E) mukaan toimintaterapeuttien ammatillisiin rooleihin kuuluu asiakkaiden puolestapuhujana toimiminen. Tälle roolille keskeistä on edistää asiakkaiden oikeuksia, tuoda esiin sellaisia asioita, joita muut eivät ole huomioineet, ja haastaa ihmisiä – esimerkiksi apuvälinepäätöksiä tekeviä lääkäreitä – ajattelemaan uudella tavalla. (Hautala ym. 2019: 219.)
Inhimillisen toiminnan malli puolestaan näkee toimintaterapeutit yhteisöön ja sosiaalisiin rakenteisiin ja asenteisiin vaikuttavina tekijöinä, jotka voivat vaikuttaa myös palveluiden mahdollistamiseen (Taylor 2017: 95–96). Tämä on rooli, johon jokainen toimintaterapeutti voi omalta osaltaan tarttua oman toimintaympäristönsä puitteissa.
Koivumäki ym. tuovat artikkelissaan esille näkökulman siitä, miten stigman vähentämistä lihavien ihmisten kohdalla voitaisiin edistää yhdenmukaistamalla lihavuuteen liittyvää viestintää. Lihavuutta koskevaan viestintään tulisi laatia eettiset ohjeet ja yhdenvertaisuuslakiin olisi lisättävä sieltä tällä hetkellä puuttuva kielto syrjintään koon tai painon perusteella. Yhdenmukaiset ohjeistukset ja säännöt tukisivat vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.)
Kuntoutusta ei tehdä siihen osallistuvien ammattilaisten takia vaan siksi, että asiakkaiden kokemus omasta arjestaan olisi mahdollisimman hyvä. Kuntoutuksen tehokkuuden kannalta on olennaista, että tavoitteet ovat asiakkaalle itselleen merkityksellisiä ja yhteistyö arvostavaa ja turvallista. Meistä jokainen voi varmasti samaistua ajatukseen, että haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään, ainutlaatuisena ihmisenä, ei jonkin ominaisuuden kautta määriteltynä poikkeuksena.
Eikö siis olisi kohtuullista olettaa, että myös kuntoutuksessa pureudutaan merkittäviksi kokemiimme haasteisiin muiden määrittelemien ongelmien sijaan? Riippumatta siitä, paljonko painamme.
Kirjoittajat
Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha ovat 3. vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta.
Lähteet
Batterham, Rachel 2021. Switching the focus from weight to health: Canada’s adult obesity practice guideline set a new standard for obesity management. Näkökulma-kirjoitus. Eclinialmedicine 31 (100636).
Chakravorty, Triya 2021. Fat shaming is stopping doctors from helping overweight patients – here’s what medical students can do about it. British Medical Journal (Online) 375. Viitattu 19.3.2024.
ECPO. European Coalition of People living with Obesity. What is stigma. Viitattu 18.3.2024
Forsyth, Kirsty 2017. Therapeutic reasoning: Planning, implementing, and evaluating the outcomes of therapy. Teoksessa Taylor, Renée (toim.). Kielhofner’s Model of Human Occupation. 5. Painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 159–172.
Haracz, Kristy & Ryan, Susan & Hazelton, Michael & James, Carole 2013. Occupational therapy and obesity: An integrative literature review. Australian Occupational Therapy Journal 60 (5). 356–365.
Kemmis, Emma & Ashby, Samantha & mcdonald-Wicks, Lesley 2023. Exploring the use of powered mobility devices and occupational participation for people with obesity. Australian Occupational Therapy Journal 70 (6). 690–700.
Koivumäki, Terhi & Harjunen, Hannele & Hagström, Tiia & Mikkilä, Katri & Pusa, Tuija & Lahti- Koski, Marjaana 2023. Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. Lihavuuden stigma ja sen vähentäminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:10. Viitattu 18.3.2024
Lee, Gerogina & Platow, Michael & Augoustinos, Martha & Van Rooy, Dirk & Spears, Russel & Bar-Tal, Daniel 2019. When are anti-fat attitudes understood as prejudice versus truth? An experimental study of social influence effects. Obesity Science & Practice 5 (1). 28–35.
Mustajoki, Petteri 2023. Painoindeksi (BMI). Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim. Alkuperäinen artikkeli julkaistu 5.12.2020. Viitattu 12.1.2024.
Puhakka, Anna 2023. Kehopositiivisuusaktivismin ensimmäinen aalto Suomessa. Tieteessä tapahtuu 5. 14—18. Viitattu 19.3.2024.
Hautala Tiina, Hämäläinen Tuula, Mäkelä Leila, Rusi-Pyykkönen Mari. Toiminnan voimaa. Toimintaterapia käytännössä. Helsinki: Edita. 2019.
Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Strand, Teija 2024. Stigma ja syrjintä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 18.3.2024
Suomen toimintaterapeuttiliitto. Toimintaterapeuttien ammattieettiset ohjeet. Viitattu 19.3.2024.
Taylor, R.R. 2017. Kielhofner ́s Model of Human Occupation. 5. Edition. Philadelphia: Wolters Kluwer
WHO 2024. Obesity and overweight. Viitattu 24.5.2024.
Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325. Annettu 30.12.2014. Viitattu 19.3.2024
Toimintakyky vaikuttaa vahvasti ihmisen yleiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun ja ihmisillä on oikeus nauttia elämästä. Aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaneiden kuntoutujien toimintakykyä voidaan tukea sekä arjessa selviytymistä parantaa erilaisilla palveluilla, muiden ihmisten tuella sekä elinympäristöön liittyvillä tekijöillä (Mitä toimintakyky on?). Miten toimintakykyä voidaan tukea etäpalveluilla?
Kuntoutujilla on tiedon puutetta heille kuuluvista palveluista kotiuttamisen jälkeen ja AVH-kuntoutujat ovat tunteneet olonsa jopa hylätyksi kotiuttamisen jälkeen (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016). Kuntoutujilla on mennyt parista viikosta pariin kuukauteen aikaa, jotta he ovat itse löytäneet oikeat kuntoutuspalvelut (Hempler & Woitha & Thielhorn & Farin 2018). AVH-kuntoutujien informointi kotiuttamisen yhteydessä on ammattilaisten mielestä liian vähäistä (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016) ja myös omaishoitajat ovat kokeneet turhautumista tietämättömyydestään AVH-kuntoutujille kuuluvista palveluista (Laver ym. 2020).
Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelua AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa. Keskeisenä tuloksena oli se, että etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä kuntoutujalähtöisesti. Etäpalvelun nähtiin tukevan kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla etäpalveluita yksilölliset tarpeet huomioiden ja tarjoamalla etäpalveluita matalalla kynnyksellä.
AVH-yhdyshenkilötoiminta etäpalveluna
Aivoverenkiertohäiriön sairastaneet kuntoutujat hyötyvät AVH-yhdyshenkilöstä saamalla ohjausta ja neuvontaa yhdeltä ammattihenkilöltä. Tällöin AVH-kuntoutujilla on kontakti, josta he saavat palveluneuvontaa, ohjausta sairaudestaan, tukea elämäntapamuutoksiin sekä oman kuntoutuksen koordinointia. Kuntoutujat saavat mahdollisesti laajemmat kuntoutumisen verkostot, kuten kolmannen sektorin ja vertaistuen, käyttöönsä, mikä tehostaa niin kuntoutumista kuin elämänhallintaa. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.) Kuntoutujien hoitopolussa yhdyshenkilö toimii omaisen ja kuntoutujan kuntoutuksen, hoidon ja palveluiden koordinoijana. AVH-yhdyshenkilön työnkuvaan sisältyy myös kuntoutujan tukeminen terveelliseen elämäntapaan, jolloin riskit sairastua uudelleen pienenevät. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.)
AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla voi tukea kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla erilaisia etäpalvelun muotoja, joista yksilöllisesti valitaan kuntoutujalle sopivat etäpalvelun toteutustavat, toteutuksien määrät sekä jatkoseurannat. Etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä myös kuntoutujalähtöisesti. Sähköinen eAsiointi kaavake tai ajasta riippumaton palvelu tarjoavat hyviä kuntoutujalähtöisiä yhteydenoton mahdollisuuksia. Tärkeää on, että kuntoutujilla on tiedossa yhteydenottokanava, jossa he voivat tarvittaessa ottaa yhteyttä AVH-yhdyshenkilöön matalalla kynnyksellä.
Itsemääräämisoikeutta digitaalisissa palveluissa tukee se, että teknologialla tuetaan esteettömyyttä eli rakennetun ympäristön, palveluiden, tuotteiden ja viestintäkanavien toimivuutta, saavutettavuutta, helppokäyttöisyyttä sekä turvallisuutta. (Kan 2022: 200.) Digitaaliset palvelut voivat parantaa terveydenhuollon palveluihin pääsyä (Härkönen yms. 2024), mutta mobiililaitteiden sovellusten tulee olla helposti saatavissa, koska muuten kuntoutujat eivät niitä käytä (Stock 2023).
Digitaalisten palvelujen kohdalla saavutettavuudella tarkoitetaan palvelujen tekniseen toteutukseen, helppokäyttöisyyteen ja sisältöjen ymmärrettävyyteen ja selkeyteen liittyvää esteettömyyttä. Saatavuuden käsitteestä saavutettavuus eroaa siten, että jokin palvelu tai tuote voi olla saatavilla, mutta ei välttämättä jokaisen saavutettavissa. Palvelut voidaan tehdä saavutettaviksi erilaisten teknologisten apuvälineiden avulla, kuten puhesyntetisaattoreilla tai ruudunlukuohjelmilla. Teknologisten välineiden käytön yhteydessä on huomioitava eri käyttäjäryhmät. (Hänninen ym. 2021: 31.)
AVH-kuntoutujien kohdalla täytyy miettiä, miten he pääsevät digitaaliseen ympäristöön, onko heillä taitoja käyttää digitaalisia laitteita sekä heidän mahdollisuutensa jatkuvaan käyttöön täytyy taata (Heponiemi yms. 2020).
AVH kuntoutujien toimintakyvyn erityispiirteet
Aivot säätelevät ihmisten toimintaa, jonka vuoksi aivojen kudosvaurio vaikuttaa kokonaisvaltaisesti fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Aivoverenkiertohäiriön seuraukset ovat yksilöllisiä riippuen sekä vaurion laajuudesta, että sijainnista aivoissa. (Hiekkala ym. 2019: 1.)
AVH-kuntoutujien arjessa vastuista ja tehtävistä suoriutumiseen vaikuttaa yksilön taidot ja kyvyt, ympäristön mahdollisuudet ja rajoitteet sekä käsitys itsestä toimijana ennen ja jälkeen sairastumisen. Vaikeudet liikkumisen jossain osa-alueessa voivat vaikuttaa arjessa työkykyyn, ajokykyyn ja sosiaalisiin suhteisiin. Koska ihminen on vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, vaikuttaa aivoverenkiertohäiriöön sairastuminen niin ihmiseen itseensä, mutta myös hänen toimintaympäristöönsä. Sairastuneen sosiaalinen verkosto, palvelujärjestelmä sekä asuinympäristö on tämän vuoksi aina huomioitava sairastuneen arjen tukemisessa. (Hiekkala ym. 2019: 6–9.) Alla olevassa kuviossa on esitetty AVH-kuntoutujien toimintakyvyn joitakin erityispiirteitä.
[caption id="attachment_3326" align="alignnone" width="571"] Kuvio 1 AVH-kuntoutujien erityispiirteitä (Mukaillen lähteistä: Hautamäki ym. 2021: 33–35, TOIMIA-suositus 2020: 13, Urimubenshi 2015, Näkymätön kognitiivinen oire on syytä tunnistaa 2021 ja Muut toimintakyvyn neuropsykologiset häiriöt.)[/caption]
Elinympäristö tukee kuntoutujien turvallisuutta ja terveyttä ja toimintakykyinen väestö on yhteiskunnan perusta. Väestön toimintakykyyn investoiminen on kansantaloudellisesti kannattavaa, koska ihmisten toimintakyvyn parantuminen vähentää palveluiden tarvetta. (Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014: 12–13). AVH-kuntoutujien toimintakykyyn arjessa on tunnistettavissa tiettyjä erityispiirteitä (kuvio 1), mutta jokainen on yksilö ja jokaisella kuntoutujalla on omat tavoitteet ja tarpeet arjessa. Jokainen on oman itsensä asiantuntija ja kuntoutujat tuntevat omat toiveensa ja voimavaransa parhaiten (Kuntoutujan oma rooli 2022).
AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelu AVH-kuntoutujien arjessa
Yksi sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaation linjauksista on yhdenvertaisten palveluiden tarjoaminen, joka tarkoittaa, että etäpalvelut ovat saatavissa kaikille asiakasryhmille. Sähköisten ratkaisujen avulla palveluiden esteettömyys ja saatavuus kohenevat ja tasa-arvoisuus turvataan esimerkiksi harvaan asutuille alueiden kuntoutujille. (STM 2016: 2–4.) Digitaaliset palvelut mahdollistavat aikaan ja paikkaan sitoutumattomia palveluita, ammattilaisten paremman yhteistyön sekä palveluiden paremman saatavuuden (Mikkola & Petäjä 2023: 5). Palveluiden saavutettavuutta lisää se, että palvelu voidaan tarjota asiakkaan omalle päätelaitteelle ajasta riippumattomasti (Valtiovarainministeriö 2015: 18). Mobiililaitteen sovelluksen avulla tavoitettavat ammattilaiset ovat helposti saatavissa, jolloin katkot kuntoutuksessa vähenevät (Marwaa & Guidetti & Ytterberg & Kristensen 2023).
AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelun käytön lähtökohtana on tuntea AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tuen tarve arjessa. Läheisten tuki, vertaistuki sekä ammattilaisten tuki muodostavat perustan kuntoutujien arkeen ja näiden tukien saatavuus on selvitettävä ja hyödynnettävä etäpalvelun käytössä. Kuntoutujilla voi olla haasteita etäpalveluiden käytössä, mutta läheisten tuen avulla etäpalveluita voidaan käyttää. Alla olevassa kuviossa on tutkimuksellisessa kehittämistyössä syntynyt kuvaus etäpalvelun ydintekijöistä kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa.
[caption id="attachment_3327" align="alignnone" width="599"] Kuvio 2. AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelun ydintekijät AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa.[/caption]
Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla tuetaan AVH-kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla kuntoutujalähtöisiä etäpalveluja tarpeen mukaan. Etäpalveluissa voisi olla valmiita kaavakkeita, jonka avulla kuntoutujat voisivat ottaa yhteyttä yhdyshenkilöön oma-aloitteisesti. Kaavakkeella voisi jättää yhteydenottopyynnön ja kuvailla omaa arjen sujumista ammattilaisille. Usea kuntoutuja pystyy olemaan oma-aloitteisesti yhteydessä etäpalvelun avulla ammattilaiseen itse tai läheisten avulla. Tärkeää on, että kuntoutujat voisivat olla yhteydessä ammattilaisiin, milloin vain etäpalvelun kautta.
Lopuksi
Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi lähti kuntoutujien palautteista, että he eivät AVH: n sairastamisen jälkeen tiedä, mitä pitäisi tehdä ja keneen ottaa yhteys, kun haluaa kysellä sairaudesta, hoidosta, kuntoutuksesta sekä jatkoista. Palveluiden kehittäminen lähtee aina kuntoutujien tarpeesta (Lehto & Malkamäki 2023) ja tällä tutkimuksellisella kehittämistyöllä pyrittiin vastaamaan, AVH: n sairastaneiden kuntoutujien sekä heidän läheisten, kasvavaan tiedon ja tuen tarpeeseen. On tärkeää, että kuntoutuja tietää, keneltä ammattilaiselta hän saa mitäkin palvelua ja missä tilanteissa hän voi ottaa yhteyttä ja keneen. (Pehkonen & Martikainen & Kinni & Mönkkönen 2019: 90.) Helposti saatavissa olevat etäpalvelut ennaltaehkäisevät kuntoutujien sairastumista toiseen aivoverenkiertohäiriöön (Kim ym 2020). AVH-yhdyshenkilötoiminnan yksi tavoite on ennaltaehkäistä AVH: n uusiutumista ja tukea terveelliseen elämäntapaan kuntoutujia.
Kirjoittaja
Sanna Huotari, fysioterapeutti ja sairaanhoitaja kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmasta. Sanna työskentelee tällä hetkellä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella apulaisosastonhoitajana kuntoutusosastolla.
Lähteet:
Aivoliiton suositus AVH:n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022. Aivoliitto. Viitattu 19.12.2022.
Davoody, Nadia & Koch, Sabine & Krakau, Ingvar & Hägglund, Maria 2016. Post-discharge stroke patients’ information needs as input to proposing patient-centred eHealth services. BMC Medical Informatics and Decision Making volume 16, Article number: 66. Stocholm: Karolinska Institutet. Viitattu 29.1.2023.
Hautamäki, Lotta & Vuorento, Mirka & Tuomenoksa, Asta & Hiekkala, Sinikka & Poutiainen, Erja 2021. Arjen toimintakykyä etsimässä. Kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten kokemuksia Kelan kohdennetuista AVH-kuntoutuskursseista. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 25 | 2021. Helsinki: Kela. Viitattu 5.3.2024.
Hempler, Isabelle & Woitha, Kathrin & Thielhorn, Ulrike & Farin, Erik 2018. Post-stroke care after medical rehabilitation in Germany: a systematic literature review of the current provision of stroke patients. National Library of Medicine. . <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6006784/>. Viitattu 13.12.2022.
Heponiemi, Tarja & Jormanainen, Vesa & Leeman, Lars & Manderbacka, Kristiina & Aalto, Anna-Mari & Hyppönen, Hannele 2020. Digital Divide in Perceived Benefits of Online Health Care and Social Welfare Services: National Cross-Sectional Survey Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7381057/>. Viitattu 16.12.2023.
Hiekkala, Sinikka & Kyllönen, Paula & Pitkänen, Kauko & Poutiainen, Erja & Marin, Leena & Mattsson, Auli 2019. Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi. TOIMIA:n suositus.
Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:13. Sosiaali- ja terveysministeriö.
Hänninen, Riitta & Karhinen, Joonas & Korpela, Viivi & Pajula, Laura & Pihlajamaa, Olli & Merisalo, Maria & Kuusisto, Olli & Taipale, Sakari & Kääriäinen, Jukka & Wilska, Terhi-Anna 2021. Digiosallisuuden käsite ja keskeiset osa-alueet. Digiosallisuus Suomessa -hankkeen väliraportti. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia.
Härkönen, Henna & Lakoma, Sanna & Verho, Anastasiya & Torkki, Paulus & Leskelä, Riikka-Leena & Pennanen, Paula & Laukka, Elina & Jansson, Miia 2024. Impact of digital services on healthcare and social welfare: An umbrella review. International Journal of Nursing Studies. Volume 152, April 2024. <https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S002074892400004X>. Viitattu 1.2.2024.
Kan, Suvi 2022. Ikääntyneiden osallisuus ja kuntoutuminen. 1.painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Kim, Do Yeon & Kwon, Hee & Nam, Ki-Woong & Lee, Youngseok & Kwon, Hyung-Min & Seob Chung, Young 2020. Remote Management of Poststroke Patients With a Smartphone-Based Management System Integrated in Clinical Care: Prospective, Nonrandomized, Interventional Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7068458/>. Viitattu 11.3.2024.
Kuntoutujan oma rooli 2022. Terveyskylä
Laver, KE. & Adey-Wakeling, Z. & Crotty, M. & Lannin, NA. & George, S. & Sherrington, C. 2020. Telerehabilitation services for stroke. Cochrane Database of Systematic Reviews 2020, Issue 1. <https://www.cochranelibrary.com/cdsr/doi/10.1002/14651858.CD010255.pub3/epdf/full>. Viitattu 28.1.2023.
Lehto, Petri & Malkamäki, Saara 2023. Suomen terveysalan kasvun ja kilpailukyvyn visio 2030. Helsinki: Sitra.
Marwaa, Mille Nabsen & Guidetti, Susanne & Ytterberg, Charlotte & Kristense, Hanne Kaae 2023. Using experience-based co-design to develop mobile/tablet applications to support a person-centred and empowering stroke rehabilitation. Research Involvement and Engagement volume 9, Article number: 69. <https://researchinvolvement.biomedcentral.com/articles/10.1186/s40900-023-00472-z>.Viitattu 12.3.2024.
Mikkola, Outi & Petäjä, Sari 2023. Digitaaliset valmiudet terveydenhuollon etäpalveluita tarjoavissa organisaatoissa. Teoksessa Asiakaslähtöisen etäpalvelun kehittäminen terveydenhuollossa. POHJOISEN TEKIJÄT – Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja 24/2023. Lapin ammattikorkeakoulu Oy.
Muut toimintakyvyn neuropsykologiset häiriöt 2023. Aivoliitto.
Näkymätön kognitiivinen oire on syytä tunnistaa 2021. Aivoterveys. Aivoverenkiertohäiriöiden erikoislehti.
Pehkonen, Aini & Martikainen, Kaisa & Kinni, Riitta-Liisa & Mönkkönen, Kaarina 2019. Asiakas moniammatillisessa kohtaamisessa. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus Oy.
STM 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025.
Stock, Roland & Gaarden, Andreas Parviz & Langørgen, Eli 2023. The potential of wearable technology to support stroke survivors’ motivation for home exercise – Focus group discussions with stroke survivors and physiotherapists. Physiotherapy Theory and Practice. An International Journal of Physical Therapy. <https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/09593985.2023.2217987>. Viitattu 12.3.2024.
Urimubenshi, Gerard 2015. Activity limitations and participation restrictions experienced by people with stroke in Musanze district in Rwanda. African Health Sciences. Vol 15, Issue 3. Rwanda: College of Medicine and Health Sciences. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4765476/>. Viitattu 9.3.2024.
Valtiovarainministeriö 2015. Etäpalveluiden käyttöönoton käsikirja. Valtiovarainministeriön julkaisu – 44/2015. Helsinki: Valtionvarainministeriö.
Kunta- ja aluevaalien kynnyksellä on ajankohtaista käydä keskustelua ikäihmisten asemasta ja pysähtyä pohtimaan keinoja tukea hoivavastuun kantavia omaishoitoperheitä. Sujuvalla yhteistyöllä ja aidolla kohtaamisella pääsee jo pitkälle.
THL:n tuoreen raportin mukaan kaikki hyvinvointialueet painivat nyt väestön ikääntymisen ja siitä seuraavan palveluiden tarpeen kasvun kanssa (THL 2024: 27). Sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvien säästöpaineiden seurauksena hallitus on päätynyt nipistämään ikääntyneiden palveluista mm. laskemalla hoitajamitoitusta ja siirtämällä hoivan painopistettä enenevässä määrin kotiin ja läheisten hartioille. Tämän seurauksena läheishoivasta on tullut monessa perheessä arkipäivää. Vaikka omaishoitotilanne syntyy usein pikkuhiljaa puolison muistin tai voinnin heikentyessä, ei tilanteeseen ole usein osattu varautua ennalta. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen vaatii tukea, aikaa ja voimavaroja.
Muistisairaus vaikuttaa koko perheen elämään
Muistisairausdiagnoosi voi aiheuttaa pelkoa, ahdistusta ja turvattomuuden tunteita paitsi sairastuneessa myös läheisissä. Omaishoitoliiton 2024 julkaistussa kyselytutkimuksen mukaan omaishoito heikentää omaishoitajien koettua terveydentilaa (Omaishoitajaliitto ry 2024:3). Muistisairaan terveyspalveluita koskevissa tilanteissa, muistisairas pääsee vain harvoin itse ääneen, sen sijaan palveluista keskustellaan puoliso-omaishoitajan kanssa (Aaltonen & Martin-Matthews & Jolanki 2021: 2309). Muistisairaudesta puhuttaessa suuri osa ihmisistä kohdistaa huomionsa sairastuneen muistin toimintaan, vaikka ihminen on paljon muutakin kuin sairautensa. Sosiaalisissa tilanteissa on tärkeää muistaa kuunnella myös sairastunutta itseään huomioiden hänen tunteensa ja tarpeensa. Muistisairaalle tulisi taata mahdollisuus omannäköiseen elämään ja tukea näin hänen toimijuuttaan.
Voisiko omaishoitajien jaksamista parantaa empaattisella kohtaamisella?
Tiukassa taloustilanteessa olevat hyvinvointialueet ovat joutuneet tehostamaan palveluitaan, mikä aiheuttaa huolta sekä ammattilaisten, että palvelunkäyttäjien keskuudessa. Pelkona on, että resursseja kiristetään niin, ettei henkilöstöllä ole riittävää mahdollisuutta syventyä omaishoitoperheiden tilanteisiin yksilöllisesti vaan muistisairaan toimijuus jää säästötalkoiden alle. Äänestämällä tulevissa vaaleissa voidaan vaikuttaa siihen, miten ikäihmisistä pidetään jatkossa huolta.
Vuorovaikutus ei ole vain sanallista viestintää -se on läsnäoloa, elämistä hetkissä.
Helsingin kaupungin 2023 teettämässä omaishoitokyselyssä nousi esille, että omaishoitoperheet kaipaavat yhdensuuntaisen viestinnän sijaan rinnalleen kanssakulkijaa. Tästä voidaan päätellä, että empaattista ja vuorovaikutuksellista yhteydenpitoa arvostetaan. Onneksi ikääntyneiden parissa työskentelevillä on resurssipulasta huolimatta halu aitoihin kohtaamisiin. Vuorovaikutuksessa ei useinkaan ole keskeistä sanat vaan kiireetön läsnäolo ja pysähtyminen hetkeen. Taitava työntekijä toimii empaattisesti ja osaa kuunnella perheitä herkällä korvalla, jolloin kaikki osapuolet mukaan lukien muistisairaat kokevat tulevansa lempeästi ja arvostavasti kohdatuiksi. Onnistuneella vuorovaikutuksella palvelujenkäyttäjän ja työntekijän väliltä on löydetty myös yhteys palvelujen saamiseen (Määttä 2012: 126).
Ennaltaehkäiseviä palveluita tarvitaan
Hyvinvointialueet tarvitsevat rinnalleen osaavia kumppaneita. Järjestöt ovat perinteisesti tuottaneet julkisen sektorin palveluita täydentäviä, ennaltaehkäiseviä ja hyvinvointia tukevia palveluita. Ennakoiva ja varhainen tuki auttavat omaishoitoperheitä suhtautumaan myönteisemmin uuteen tilanteeseen ja hyväksymään sairauden tuomat muutokset. Kuormittavissa muutostilanteissa vertaistuen ja muun avun merkitys kasvaa. Tähän tarpeeseen järjestöt pystyvät vastaamaan. Vertaistuki voi ylettää sinne, minne ammattilaisapu ei ylety (Saviranta & Åhlberg 2010). Vertaistuen arvo on kohtaamisessa, ajatusten jakamisessa ja kokemusten ymmärtämisessä.
Kirjoittajat:
Johanna Karppinen (sairaanhoitaja AMK) ja Saija Pohjonen (sairaanhoitaja AMK) opiskelevat Metropolian Ammattikorkeakoulussa ikääntyneiden palvelujen kehittämistä ja johtamista (YAMK).
Lähteet:
Aaltonen, Mari & Martin-Matthews, Anne & Jolanki, Outi 2021. Experiences of people with memory disorders and their spouse carers on influencing formal care: “They ask my wife questions that they should ask me”. Dementia 7/20. 2307–2322. https://doi.org/10.1177/1471301221994300
Eskola, Päivi & Jolanki, Outi & Aaltonen, Mari 2023. Muistisairautta sairastavan ikääntyvän puolison toimijuus parisuhteessa Gerontologia-lehti 37. 120–139 https://doi.org/10.23989/gerontologia.119365
Helin, Mari & Haulismaa, Heidi 2022–2025. Kestävän kasvun hanke. Omaishoidon palveluvalikko. Ikääntyneiden omaishoidon hanke 2022–2023 Helsingin kaupunki.
Ilmarinen, Katja & Lindström, Elina & Neijonen, Auri & Honkanen, Sari & Kehusmaa, Sari 2024. Sopimusomaishoidon tilannekuva 2024. Hyvinvointialueiden myöntämisperusteet, toimintakäytänteet ja omaishoidon tuen menot THL työpaperi 53/2024. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-391-1
Määttä, Anne 2012. Perusturva ja poiskäännyttäminen. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisut. Tampere. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-176-2
Omaishoitajaliitto. Omaishoitajakysely 2024. https://omaishoitajat.fi/wpcontent/uploads/2024/11/Omaishoitajakysely-2024.pdf
Saviranta, Anne & Åhlberg, Kirsi 2010. Vertaistuen kokemukset ja merkitys eri asiakasryhmissä. Helsinki. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/25392/VERTAISTUEN%20KOKEMUKSET%20JA%20MERKITYS%20ERI%20ASIAKASRYHMISSA.pdf?sequence=1
Työskenteletkö monikulttuurisessa työyhteisössä ikääntyneiden palveluissa esihenkilönä tai työntekijänä? Miten työyhteisössäsi huomioidaan työntekijät, jotka ovat aloittelevia suomen kielen puhujia? Kielitietoisella työskentelyllä työyhteisössä voidaan huomioida työntekijät, joiden äidinkieli ei ole suomi.
Suomessa monikulttuuriset työyhteisöt lisääntyvät hoitoalalla, koska Suomi hakee ratkaisua sosiaali- ja terveysalan palvelujen työntekijäpulaan kansainvälisestä rekrytoinnista. Kansainvälisen rekrytoinnin tarve sosiaali- ja terveysalalla kasvaa huimaa vauhtia. Vuonna 2030 sosiaali- ja terveysalan kansainvälisen rekrytoinnin tarve on arvioitu olevan 10 % koko työvoimasta alalla. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2023: 21–22.)
Monikulttuuriset työyhteisöt tulevat näiden lukujen myötä yleistymään myös ikääntyneiden palveluissa. Monikulttuurisuus tuo työyhteisöihin mukanaan uusia asioita mietittäväksi ja ratkottavaksi. (Hietapakka 2017: 253.) Terveysalan ammattilaisena ajattelen monikulttuurisuuden tulevan voimavaraksi työyhteisöihin, mutta se vaatii koko työyhteisöltä uusien toimintatapojen omaksumista sekä ymmärtäväisyyttä.
Monikulttuurisen viestinnän edistäminen
Keisala 2012 on tutkinut sosiaali- ja terveysalan työyhteisöjen viestintää, joissa on kehitetty kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Tutkimuksen pohjalta Keisala on koonnut suosituksia työyhteisöille monikulttuurisen viestinnän parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysalalla monikulttuurista viestintää tulisi tukea niin organisaatio kuin esihenkilötasolta lähtien. Myös työntekijät työyhteisöissä voivat käyttäytymisellään vaikuttaa kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen. Työyhteisöissä työntekijät voivat edistää kulttuurien välistä vuorovaikutusta esimerkiksi seuraavilla asioilla:
kohteliaalla ja hyvällä käytöksellä
auttamalla ja pyytämällä apua
puhumalla suomea kollegalle, joka vasta opettelee uutta kieltä
ottamalla kaikki työntekijät mukaan keskusteluihin huomioiden kehittyvän kielitaidon
ottamalla ohjaavan asenteen uusia työntekijöitä kohtaan
antamalla palautetta kohteliaasti
(Keisala 2012: 236.)
Kielitietoinen työskentely
Kielitietoisella työskentelyllä voidaan vähentää ymmärtämisen ja osallistumisen esteitä sekä mahdollistaa työskentelyä kehittyvällä kielitaidolla. Kielitietoisella työskentelyllä voidaan tarkoittaa esimerkiksi sopimista yhteisistä toimintatavoista, jotka tukevat eri kulttuureista tulevien työntekijöiden osallistumista työtehtäviin. Hyviä toimintatapoja on esimerkiksi yhteisten palaverien pitäminen suomeksi sekä englanniksi ja suomenkielisten kaavakkeiden kääntäminen tarvittavalle kielelle. Kielitietoinen työskentely ei kuitenkaan suinkaan tarkoita, että kaikki viestintä muutetaan englannin kielelle vaan sitä voidaan käyttää suomen kielen oppimisen alkuvaiheessa apukielenä. (Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus 2023.)
On tärkeää muistaa, että kieli kehittyy sitä käyttämällä, joten tulisi mahdollisimman nopeasti pyrkiä keskustelemaan suomeksi hoitotyöhön liittyvistä asioista. Tämä tukee myös asiakkaan ja aloittelevan suomen kielen puhujan välistä vuorovaikutusta.
Suomen kielen oppimista voidaan tukea myös muilla kielitietoisen työskentelyn keinoilla. Voimme kiinnittää huomiota kommunikaatioomme esimerkiksi hidastamalla puhetta, yksinkertaistamalla lauseita tai puhumalla selkokieltä. (Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus 2023.) Olemme pitkään tottuneet työyhteisöissä puhumaan pääasiassa suomalainen suomalaiselle, jolloin vuorovaikutuksen selkeyteen ei ole ollut tarvetta kiinnittää huomiota kovinkaan paljon. Ymmärrettävästi vie aikaa, ennen kuin muistaa huomioida työyhteisön kaikki jäsenet tasapuolisesti ainakin osassa vuorovaikutustilanteita.
Selkokieli
Selkokieli on suomen kieltä, joka on sanastoltaan ja rakenteeltaan helpommin ymmärrettävää kuin yleiskieli. Selkokielen tarve lisääntyy maahanmuuton myötä, mutta sitä voidaan hyödyntää myös mm. muistisairaiden kanssa työskenneltäessä. Selkokieli on siis hyödyllinen tapa viestiä tilanteissa, joissa toisen osapuolen kommunikointikyky on heikentynyt tai hän on vasta aloitteleva suomen kielen puhuja. (Selkokeskus 2021.)
Selkokielessä pyritään käyttämään yleisiä suomen kielen sanoja, jotka on helppo ymmärtää. Selkokielessä jätetään myös vaikeat lauseenrakenteet sekä murresanat pois. Vaikeampia sanoja kannattaa yrittää selittää sekä toistaa useamman kertaa. (Selkokeskus 2021.) Hoitotyön arjessa ammattilaisilla on paljon erilaista ja vaikeaakin sanastoa liittyen hoitotyöhön. Selkokielen käyttö näissä tilanteissa huomioisi eritasoiset suomen kielen puhujat paremmin sekä mahdollistaisi heidän osallistumisensa tehtäviin tasavertaisemmin.
Työkaluja monikulttuuriseen työskentelyyn
Työnantajien ja työyhteisöjen tueksi on kehitelty apuvälineitä, joiden avulla kulttuurista moninaisuutta pystytään tukemaan paremmin niin rekrytoinnissa kuin arjen työssäkin. Esimerkiksi väestöliitto on tehnyt esihenkilöille oppaan, jossa on työkaluja sekä kielitietoiseen rekrytointiin että monikielisten työyhteisöjen tukemiseen. (Ahlfors & Saarela 2022.)
Esihenkilöt voivat käyttää oppaan työkaluja kehittääkseen monikielisen työyhteisön toimintatapoja. Oppaan työkalujen avulla voidaan kehittää monikulttuurisen työyhteisön yhteisiä pelisääntöjä rohkaisevan ja kannustavan ilmapiirin luomiseksi sekä kokouskäytäntöjen parantamiseksi monikielisyyden huomioiden. Yhtenä työkaluna esihenkilöt voivat käyttää DEI-kyselyä, jonka avulla saadaan tietoa, miten työyhteisössä koetaan kielen vaikutus työhön ja työkulttuuriin. DEI-lyhenne tulee englanninkielisistä sanoista diversity, equity ja inclusion, jotka tarkoittavat suomeksi työelämän monimuotoisuutta, mahdollistavaa ja mukaan ottavaa toimintaa. (Ahlfors & Saarela 2022.)
Työhyvinvointia ja psykologista turvallisuutta
Monikielisisyyden huomioiminen parantaa työhyvinvointia sekä mahdollistaa eri kulttuureista tulleiden työntekijöiden sopeutumista työyhteisöön. Kielitietoisuuden lisääntyminen työyhteisöissä tapahtuu usein askel askeleelta, joka johtaa lopulta pitkäaikaisiin käytäntöihin. Kehittyminen tapahtuu vähitellen, kuten myös ymmärrys siitä, että kielen oppiminen on koko työyhteisön asia. Kielitietoiseen työskentelyyn perehtyessä työyhteisöt voivat käyttää apunaan asiantuntijaa, joka kouluttaa työyhteisöjä kielitietoiseen työskentelyyn. (Komppa ym. 2023.)
Turvallinen työympäristö, jossa uskaltaa olla oma itsenä ja tehdä virheitä, auttaa kielenoppijaa kielitaidon kehittymisessä. Psykologinen turvallisuus työyhteisöissä näyttäytyy kunnioittavana suhtautumisena erilaisuuteen, avoimena vuorovaikutuksena sekä sujuvana yhteistyönä. (Yli-Kaitala & Toivanen 2021.)
Tänä päivänä hoitotyön arki on kiireistä lähes kaikkialla organisaatiosta riippumatta, mutta siitä huolimatta tulevaisuudessa työntekijöiden hyvinvointiin, sopeutumiseen ja viihtyvyyteen tulisi panostaa. Ilman riittävää määrää työntekijöitä, emme pysty takaamaan iäkkäillemme laadukasta ja tarvittavaa hoitoa.
Kirjoittaja:
Teera Neuvonen, sairaanhoitaja ja vanhustyön (YAMK) opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Olen kiinnostunut kehittämään vanhustyötä niin iäkkäidemme kuin ammattilaistenkin vuoksi. Erityisesti haluan kehittää alasta vetovoimaisempaa, koska vanhustyöhön tarvitsemme rutkasti lisää ammattilaisia, jotka arvostavat työtään. Työn arvostuksen kautta teemme työtä ylpeydellä ja toisia kunnioittaen.
Lähteet:
Ahlfors, Gunta & Saarela, Inka 2022.Kielitietoinen rekrytointi ja työyhteisö. Työkaluja työnantajalle kielitietoiseen ja inklusiiviseen työyhteisöön. Väestöliitto. https://www.vaestoliitto.fi/uploads/2022/12/5d814e06-vaestoliitto-kielitietoinen-rekrytointi-ja-tyoyhteiso.pdf Viitattu 28.11.2023.
Hietapakka, Laura 2017. Miten torjua eriarvoisuutta monikulttuurisissa terveydenhuollon työyhteisöissä. Teoksessa Sosiaalilääketieteellinen aikakausilehti 54: 253
Keisala, Katja 2012. Monikulttuurisen työyhteisön viestintä. Tampereen yliopisto. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/103165/978-951-44-8865-8.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 28.11.2023
Komppa, Johanna & Korpela, Eveliina & Kotilainen, Lari & Kurhila, Salla & Lehtimaja, Inkeri 2023. Kielitietoisen työyhteisön portaat. Kielibuusti. Kielitietoisen työyhteisön portaat. Päivitetty 21.11.2023. https://www.kielibuusti.fi/fi/tyonantajat/monikielinen-tyopaikka/kielitietoisen-tyoyhteison-portaat Viitattu 28.11.2023
Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus 2023. Kielitietoinen työskentely. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://thl.fi/aiheet/maahanmuutto-ja-kulttuurinen-moninaisuus/tyon-tueksi/hyvia-kaytantoja/kielitietoinen-tyoskentely Viitattu 28.11.2023
Selkokeskus 2021. Selkokieli. Kehitysvammaliitto. https://selkokeskus.fi/selkokieli/selkokielen-maaritelma/ Viitattu 28.11.2023.
Sosiaali- ja terveysministeriön 2023:8. Tiekartta 2022–2027. Sosiaali- ja terveysalan henkilöstön riittävyyden turvaaminen ja saatavuuden turvaaminen. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164634/STM_2023_8.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 28.11.2023.
Yli-Kaitala, Kirsi & Toivanen, Minna 2021. Pelotta töissä-psykologinen turvallisuus työyhteisössä. Työterveyslaitos. Työsuojelurahasto.
https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/pelotta-toissa-psykologinen-turvallisuus-tyoyhteisossa Viitattu 28.11.2023.
Palveluohjaajan työ on vaativaa asiantuntija- ja ihmissuhdetyötä. Ikääntyneet arvostavat palveluohjaajan ammattitaitoa ja palvelutarpeen arvioinnin monipuolisuutta. Sensitiivisten asioiden yksilöllistä huomioimista palvelutarpeen arvioinnissa voisi kuitenkin vielä kehittää asiakaskokemuksen parantamiseksi. Hyvä asiakaskokemus parantaa elämänlaatua (Saarijärvi & Puustinen 2020: 31).
Asiakaskokemus on lähellä asiakaslähtöisyyttä, ja se voidaan nähdä asiakaslähtöisyyden jatkeena (Saarijärvi & Puustinen 2020: 23). Asiakaskokemus on aina yksilöllinen, ja rakentuu tunteista, mielikuvista, odotuksista sekä aiemmista kokemuksista (Gerdt & Korkiakoski 2016).
Asiakaskokemukseen vaikuttavat myös asiakkaan luonne, persoona ja kulttuuri (Gerdt & Korkiakoski 2016) sekä alitajunta (Löytänä & Kortesuo 2011: 11).
Asiakaskokemuksen näyttäytyminen palvelutarpeen arvioinnissa
Palveluohjaukseen sisältyvä palvelutarpeen arviointi on asiakkaalle henkilökohtainen tapahtuma. Palvelutarpeen arvioinnissa palveluohjaaja tarkastelee yhdessä asiakkaan kanssa seuraavat osa-alueet:
toimintakyky
voimavarat
asumisen ja asuinympäristön turvallisuus
osallisuus
apuvälineet ja teknologia sekä
omaishoito (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023).
Opinnäytetyömme tulosten mukaan ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa muodostuu vuorovaikutuksesta, itsemääräämisoikeudesta, palvelutarpeen arvioinnin monipuolisuudesta sekä palveluohjaajan ammattitaidosta.
Vuorovaikutus osana asiakaskokemusta
Vuorovaikutus on keskeinen osa palvelutarpeen arviointia. Vuorovaikutuksen laatu ratkaisee, millaiseksi asiakas kohtaamisen palveluohjaajan kanssa kokee ja syntyykö heidän välilleen luottamus. (Haikara 2019: 144.) Asiakkaan luottamuksen saavuttaminen on keskeistä hänen yksilöllisten palvelutarpeidensa tunnistamiseksi ja ratkaisujen etsimiseksi yhdessä hänen kanssaan.
Opinnäytetyössämme haastateltavat kokivat positiivisena palveluohjaajan kohtaamisen. Tunnelma kohtaamisessa oli avoin ja luottamus vallitsi palveluohjaajan ja haastateltava välillä. Arkojenkin asioiden esille ottaminen oli tuntunut luontevalta. Kohtaamista haastateltavat kuvailivat luontevaksi, hienotunteiseksi ja ystävälliseksi. Ikääntyneelle asiakkaalle merkityksellinen vuorovaikutus tapahtuu kasvokkaisissa kohtaamisissa (Palomäki 2019: 76).
Itsemääräämisoikeuden merkitys
Itsemääräämisoikeus tarkoittaa, että ihmisellä on oikeus määrätä itseään koskevista asioista. Sen merkitys ja asema korostuvat ikääntyneenä sekä sosiaali- ja terveyssektorilla. (Räsänen & Valvanne 2017: 32.)
Opinnäytetyömme tuloksissa korostui itsemääräämisoikeuden merkitys. Avun vastaanottaminen tuntui vaikealta, sillä sen pelättiin heikentävän itsemääräämisoikeutta. Ikääntyneelle on tärkeää saada itse päättää asioistaan; heillä on tahtoa pärjätä itsenäisesti. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen voidaan nähdä edellytyksenä positiiviselle asiakaskokemukselle. Muun muassa yksilöllisten tarpeiden huomioimisella voidaan vahvistaa ikääntyneen Itsemääräämisoikeutta (Palomäki 2019: 70).
Palvelutarpeen arvioinnin monipuolisuus ja palveluohjaajan ammattitaito
Haastateltavat kokivat palvelutarpeen arvioinnin monipuolisena. Arvioinnissa oli käyty laajasti läpi heidän elämänhistoriansa ja tarpeensa. Palveluohjauksen tulisikin olla asiakkaan kokonaisvaltaista tukemista ja ohjaamista (Roivas 2019: 84–85).
Palveluohjaajan ammattitaito koettiin hyväksi ja sitä arvostettiin. Hänen kohtaamistaan haastateltavat kuvailivat helpoksi, ja palveluohjaajan saapumista kotiin arvostettiin. Keskustelu palveluohjaajan kanssa oli luontevaa ja henkilökohtaistenkin asioiden läpikäyminen tuntui hyvältä.
Asiakkaan yksilöllinen kohtaaminen ja hänen tarpeidensa tunnistaminen edellyttää palveluohjaajalta vahvaa ammattiosaamista. Eräs haastateltava kertoi, kuinka kaikki muut asiat otettiin palvelutarpeen arvioinnissa huomioon paitsi seksuaalisuus. Toisaalta intiimihygienian esille ottaminen yllätti toisen haastateltavan, ja aiheesta keskusteleminen oli hänen mielestään tarpeetonta.
Sensitiivisten asioiden puheeksi ottaminen vaatii palveluohjaajalta taitoa aistia, milloin ja miten aiheesta keskustellaan asiakkaan kanssa tai näitä asioita ei oteta puheeksi lainkaan. Opinnäytetyössämme tuli esiin erilaisia sensitiivisiä asioita.
Sensitiivisiä asioita palvelutarpeen arvioinnissa ovat:
avun vastaanottamisen vaikeus
holhoamisen pelko
kaatumisen pelko
intiimihygienian hoito sekä
parisuhde- ja seksuaaliasiat.
Palvelutarpeen arvioinnissa asiakkaan yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen on keskiössä (Ala-Nikkola & Sipilä), ja ne tunnistamalla voidaan tukea asiakkaan toimintakykyä ja hyvinvointia yksilöllisesti (Roivas 2019: 84).
Palveluohjauksessa kannattaa panostaa asiakaskokemukseen. Ikääntyneen asiakaskokemuksen merkitystä palvelutarpeen arvioinnissa ei voi liikaa korostaa.
Kirjoitus perustuu Salla Lehdon ja Jaana Porrassalmi-Hintikan opinnäytetyöhön – Ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa, joka on luettavissa Theseuksessa.
Kirjoittajat
Salla Lehto, toukokuussa 2022 valmistunut geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu
Jaana Porrassalmi-Hintikka, toukokuussa 2022 valmistunut geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet
Gerdt, Belinda & Korkiakoski, Kari 2016. Ylivoimainen asiakaskokemus. Työkalupakki. Helsinki: Talentum Media Oy. E-kirja.
Haikara, Pirkko 2019. Dialogiset työmenetelmät palvelutarpeen arvioinnin ja asiakassuunnitelman laadinnan apuna. Teoksessa Zechner, Minna (toim.). Näkökulmia palvelutarpeen arviointiin. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 144. Seinäjoki: SeAMK julkaisut.
Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto. Viitattu 18.9.2021.
Löytänä & Kortesuo 2011. Asiakaskokemus. Palvelubisneksestä kokemusbisnekseen. Helsinki: Talentum Media Oy.
Palomäki, Susanna 2019. Asiakkaan kokemukset hoidosta ja kohtelusta erikoissairaanhoidossa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto: Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Viitattu 6.9.2021.
Roivas, Päivi 2019. Asiakaslähtöisyyden diskursiivinen rakentuminen ikäihmisten palveluohjauksessa. Pro gradu -tutkielma. Sosiaalihallintotiede. Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 1.9.2021.
Räsänen, Riitta & Valvanne, Jaakko 2017. Vanhustyö tarvitsee uudenlaista johtamista – tavoitteeksi asiakkaan hyvä elämänlaatu. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.): Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 20–42
Saarijärvi, Hannu & Puustinen, Pekka 2020. Strategiana asiakaskokemus. Miksi, mitä, miten? Jyväskylä: Docendo Oy.
Kommentit
Ei kommentteja