Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä

Vuosi: 2018

Merkityksellistä toiminnan tunnistamista – Yhteinen keino lapsen ja perheen osallistumiseksi kuntoutumiseen
11.12.2018
Nina Rantala ja Salla Sipari

Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistaminen kuntoutumisen tavoitteen asettamisen lähtökohtana motivoi ja sitouttaa lasta tavoitteen saavuttamisessa. Merkityksellisen toiminnan tunnistamiseen ja lapsen osallistumisen mahdollistamiseen tarvitaan perheiden ja ammattilaisten vuorovaikutteista oppimista, yhteisiä välineitä ja toimintatapoja yhdessä kehkeytyvän prosessin rakentamiseksi. Oppimista ja oikeuksia – lähtökohdat osallistumiselle Kuntoutusosaamisen muutos uudistuvassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä pakottaa meidät ammattilaiset tarkastelemaan ammatillisia ajatusmallejamme ja työskentelytapojamme entistä tarkemmin yhdessä. Jotta voisimme toimia yhteistyössä asiakkaan hyväksi, vaaditaan siinä oman asiantuntemuksemme kehittämisen lisäksi oppimista myös työyhteisöltä ja asiakkaalta itseltään (Ahonen ym. 2015: 15; Franklin & Sloper 2009; Cavet & Sloper 2004; Olli ym. 2012). Lapset kuntoutuksen asiakkaina edellyttävät ammattilaisilta erityisosaamista, lapsen maailmaan sukeltamista yhteistyön ja osallistumisen mahdollistamiseksi. Lapsen oikeus osallistua liittyy perus- ja ihmisoikeussääntelyyn, ja se on suojattu erittäin vahvasti lainsäädännöllä kaikissa häntä koskevissa asioissa (Unicef n.d). Tulla nähdyksi ja kuulluksi – vuorovaikutustekijät osallistumisen tukena Lasten osallistumisen vahvistumisessa tarvitaan vuoropuhelua ammattilaisten, lapsen ja hänen perheensä välillä. Tämä vaatii ammattilaisilta herkkyyttä ja monipuolista osaamista, mutta ennen kaikkea asenteiden tarkistamista. (Vänskä ym. 2016; Seppälä & Veijola 2012: 121–123; Manninen 2015: 14.) Erityisesti pienen tai vaikeasti vammaisen lapsen ääni on kuulunut yhteiskunnassamme heikosti, johtuen osittain osallistumista mahdollistavien välineiden puutteista sekä siitä, että lapsen näkemykselle on annettu vähäistä painoarvoa (Melamies & Pärnä & Heino & Miller 2012: 105). Hyvätkään rakenteet lasten osallistumisen mahdollistamiseksi eivät kuitenkaan yksinään takaa sitä, että lapsi kokee osallisuuden toteutumista. Erityisen suuri painoarvo voidaan antaa lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten asenteille ja vuorovaikutustaidoille, sillä osallisuus merkitsee valmiutta kohdata lapsi vuorovaikutustilanteessa. Lapsen osallistuminen ei ole yksiulotteinen ilmiö, vaan se voidaan nähdä lapsi- ja tilannekohtaisesti muuntuvana prosessina, jota aikuiset voivat omalla toiminnallaan tukea ja edistää. (Pollari & Hoikkala 2016.) Hyväksyvällä tavalla nähdyksi ja kuulluksi tuleminen vahvistaa lapsen itsetuntoa ja -luottamusta, ja samalla lapsi oppii tunnistamaan omaa erityisyyttään turvallisessa ympäristössä (Kauppila ym. 2016: 113). Se, miten yksilöinä tulemme elämämme varrella nähdyksi, on syvästi merkityksellistä. Tämä kokemus määrittelee vielä aikuisuudessakin sitä, miten ihminen kokee kuuluvansa toisten joukkoon – kokeeko hän ulkopuolisuutta ja erilaisuutta suhteessa toisiin vai kelpaavansa omana itsenään. (Siltala, 2003: 17–18; Broberg & Almqvist & Tjus 2005: 113–114.) Useammissa asiakkaan ja ammattilaisen väliseen vuorovaikutukseen liittyvissä tutkimuksissa korostetaan asiakkaan osallistumista ja osallisuutta itseä koskevassa päätöksenteossa, kuntoutumisprosessin suunnittelussa ja toteutuksessa (Autti-Rämö & Salminen 2016; Rajavaara 2008: 43‒47; Saikku & Karjalainen 2007: 15‒26; Clapton & Kendall 2002; Cardol ym. 2002; Perttinä 2001). Myös Nina Rantalan (2018) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa ilmeni lapsen nähdyksi ja kuulluksi tulemisen merkityksellisyys lapsen, hänen perheensä sekä ammattilaisten välisissä vuorovaikutustilanteissa. Kohtaamisen tärkeys korostui lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamisen kautta. (Rantala 2018.) Osallistumista lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamisen kautta Kun tarkastellaan lapsen kuntoutumisen suunnittelussa huomioitavia asioita ja kuntoutumisen ydintä, keskeistä on lapsen omien tavoitteiden mukainen oppiminen ja osallistuminen hänelle merkityksellisiin arjen toimintoihin (Kauppila & Sipari & Suhonen-Polvi, 2016: 111). Merkityksellisen toiminnan tunnistaminen osana yksilön toimintakyvyn edistämistä omassa ympäristössään ja osana kuntoutumistavoitteiden asettelua tulisi näyttäytyä kuntoutuksen ammattilaiselle yhteisenä kiintopisteenä asiakkaan osallistumisen edistämisessä. Lapsen osallistumista voidaan vahvistaa hyväksyvän vuorovaikutuksen lisäksi mahdollistamalla hänelle välineitä osallistumisen tueksi (Kauppila ym. 2016: 113). Merkityksellisintä on lopulta se, miten asiat konkretisoituvat lapselle ja perheen arkea hyödyttäviksi ja miten me voimme kuntoutuksen ammattilaisina toimia yhdessä lasten ja perheiden kanssa ja heidän hyväkseen omasta ammattialastamme käsin, toimintakykyisyyttä edistäen. Välineitä lapsen osallistumiseen Nina Rantalan (2018) ylemmän ammattikorkeakoulun tutkimuksellisessa kehittämistyössä tarkasteltiin lähemmin lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamista lapsen ja hänen perheensä osallistumista edistävänä tekijänä. Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistaminen linkittyi kehittämistyössä LOOK-hankkeessa kehitettyyn Metku-kirjaan, joka valmistui vuosien 2014–2017 aikana edistämään lapsen osallistumista omassa kuntoutusprosessissa. Metku-kirja on asiakaslähtöinen ja ennakoiva työväline lapsen kuntoutumisen suunnittelussa, jossa tarkoituksena on kuvata lapselle itselleen tärkeitä asioita, osallistumista ja toimintaa lapsen arjesta (Sipari & Vänskä & Pollari, 2017a). Lapselle merkityksellisen toiminnan kuvaus auttaa lapsen ja perhekulttuurin yksilöllisyyden huomioimisessa ja erityisyyden tunnistamisessa sekä suuntaa ammattilaisten huomion voimavaralähtöiseen ja neuvottelevaan, ratkaisuja etsivään yhteistoimijuuteen. (Sipari & Vänskä & Pollari 2017b.) Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistaminen Metku-kirjan kautta on yksi menetelmä lapsen ja hänen perheensä osallistumisen edistämiseksi lapsen kuntoutumisprosessissa. Rantalan (2018) tutkimuksellisessa kehittämistyössä toimintatavan käyttökokeilusta syntyi Kanta-Hämeen keskussairaalan lastenneurologian poliklinikalle suunnattu kuvaus lapselle merkityksellisen toiminnan ydintekijöistä. Samalla se vastasi yksilön perustarpeeseen tulla nähdyksi ja kuulluksi, sillä Metku-kirjan kautta lapsella oli mahdollisuus avata ja jakaa omaa sisäistä kokemusmaailmaansa ja tulla sitä kautta ymmärretyksi. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella syntyi kuvaus lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamisen ydintekijöistä lapsen ja hänen perheensä osallistumisen edistämiseksi lapsen kuntoutumisen suunnittelussa. (Rantala 2018.) Yksi kehittämistyön tuomista oivalluksista oli se, että lapsen tuleminen nähdyksi ja kuulluksi merkityksellisen toimintansa kautta arvokkaana omana itsenään avasi väyliä lasta ja hänen perhettään aidosti osallistavaan keskusteluun yhdessä ammattilaisten kanssa. (Rantala 2018.) Yhdessä kehkeytyvä prosessi Perheen ja ammattilaisten välinen vuorovaikutus toteutuu parhaimmillaan oppimisprosessina, jossa yhdessä etsitään ratkaisuja ja mahdollistetaan lapsen osallistumista kuntoutumiseen. Esimerkiksi kuntoutussuunnitelmiin yhdessä määritellyn lapsen oman tavoitteen tulisi perustua lapsen itselleen merkitykselliseen toimintaan ja ilmaisun olla mahdollisimman lähellä lapsen omaa sanoitusta, kuten ”pyöräily kaverille”. (Vänskä & Sipari & Pollari & Huisman 2018.) Tällaisen yhdessä kehkeytyvän oppimisprosessin arvioinnissa ei riitä perinteinen kuntoutuksen tavoitteen saavuttamisen arviointi tai tulosmittarit. Kuntoutuksen tulosellisuudessa tulisi arvioida koko prosessia. Tulevaisuudessa tarvitaan erityisesti kehittävää ja ennakoivaa arviointia. Osallistumisen ekologinen arviointi on uusi menetelmä, jossa arvioidaan toimintaedellytyksiä ja -mahdollisuuksia sekä kuvataan, mitä muutosta tarvitaan tavoitteen saavuttamiseksi lapsen, perheen ja ympäristön näkökulmista. Näiden toteutumiseksi laaditaan toimintasuunnitelma, jossa on tehty selkeä vastuunjako. (Vänskä & Sipari & Pollari & Huisman 2018.) Lapsen ja perheen osallistuminen kuntoutumisprosessiin mahdollistuu toimintatavoin ja välinein, joiden avulla sekä perhe että ammattilaiset voivat ennakoida osallistumistaan yhteistoiminnalliseen oppimisprosessiin ja valmistautua erilaisiin tilanteisiin omaa tahtiaan. Erinomaisia käytäntöjä lapsiperheiden arkeen syntyy, kun lapsi, vanhemmat ja ammattilaiset yhdessä rakentavat uutta tietoa ja kehittävät uusia tapoja osallistua ja toimia lapsen kehitysympäristössä. Kirjoittajat: Nina Rantala, toimintaterapeutti, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Rantala työskentelee lasten ja nuorten kuntoutuksen parissa. Salla Sipari, FT, yliopettaja, kuntoutuksen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Ahonen, Heli & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Kekäläinen, Kaija 2015. Osaamisen johtaminen kartalle – väline kuntoutusosaamisen yhteiseen suunnitteluun. Saatavana osoitteessa: <https://www.hamk.fi/wp-content/uploads/2018/08/Osaamisen-johtaminen-kartalle-25.11.2015.pdf>. Autti-Rämö, I. & Salminen, A.-L. 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Broberg, A. & Almqvist, K. & Tjus, T. 2005. Kliininen lapsipsykologia. Helsinki: Edita Prima Oy. Cardol, M. & De Jong, B. A. & Ward, C. D. 2002. On Autonomy and Participation in Rehabilitation. Disability and Rehabilitation 2002; 24 (18), 970–974 Cavet, J. & Sloper, P. 2004. Participation of disabled children in individual decisions about their lives and in public decisions about service development. Children & society 2004: 18, 278–290. Clapton, J. & Kendall, E. 2002. Autonomy and Participation in Rehabilitation: Time for a New Paradigm? Disability and Rehabilitation 2002: 24 (18), 987–991. Franklin, A. & Sloper, P. 2009. Supporting the participation of disabled children and young people in decision-making. Children & Society 2009: 23 (1), 3–15. Kauppila, J. & Sipari S. & Suhonen-Polvi H. 2016. Lapsen kokonaiskuntoutus kehitysympäristössään. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen Aarne 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 110-121. Manninen, Sari 2015. Erityistä tukea tarvitsevien lasten osallisuuden haasteet koulussa - kasvattajien käsityksiä. Saatavana osoitteesta: <https://bulletin.nmi.fi/wp-content/uploads/2015/02/Manninen.pdf>. Melamies, N. & Pärnä, K. & Heino, L. & Miller H. 2012. Lapsi kuntoutujana – haaste aikuisille. Teoksessa Karjalainen, Vappu & Vilkkumaa, Ilpo (toim.) 2012. Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes. Olli, Johanna & Vehkakoski, Tanja & Salanterä, Sanna 2012. Facilitating and hindering factors in the realization of disabled children’s agency in institutional contexts. Literature review. Disability & Society 2012: 27 (6), 793–807. Perttinä, Pirkko. 2001. Kuka minusta puhuu? Asiakkaan osallistuminen ja asema kuntoutussuunnittelussa. Jyväskylän yliopisto. Saatavana osoitteessa: <https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/8230>. Pollari, Kirsi & Hoikkala, Susanna 2016. Lastensuojelun Keskusliitto. Osallisuuden elementit – ammattilaisten taito luo pohjaa lapsen osallistumiselle. Saatavana osoitteessa: <http://lskl.e-julkaisu.com/vammaisen-lapsen-nakemysten-selvittaminen//>. Rajavaara, Marketta. Unohdettu ihminen? Asiakaslähtöisyys kuntoutuksen kehittämisessä. Kuntoutus 2008: (2), 43–46. Rantala, N. 2018. Lapselle merkityksellinen toiminta osallistumista edistävänä tekijänä lapsen kuntoutumisen suunnittelussa. Saatavana osoitteessa: http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018120319620. Saikku, P. & Karjalainen, V. 2007. Kohtaamisen muuttuva haaste. Pitkittäistarkastelu kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä. Vertaisarvioidut artikkelit. Kuntoutussäätiö. Kuntoutus (2), 15–26. Seppälä, Eeva & Veijola, Arja (toim.) 2012. Lapsen ja nuoren kuntoutuksen kehittäminen. Helsinki: Astekirjat Oy. Siltala, P. 2003. Varhainen vuorovaikutus kokemuksen ja tutkimuksen valossa. Teoksessa Niemelä, P. & Siltala, P. & Tamminen, T. (toim.). Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus. Helsinki: WSOY. Sipari, S. & Vänskä, N. &, Pollari K. 2017a. Lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa – Lapsen Metkut. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa – Lapsen edun arviointi (LOOK) -hanke. Saatavana osoitteessa: http://metropolia.e-julkaisu.com/lapsen-metkut/ Sipari, S. & Vänskä, N. & Pollari, K. 2017b. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 2017: 5. Verkkodokumentti. Saatavana osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550>. Sipari, Salla & Vänskä, Nea yhteistoiminnassa Chiarello, Lisa & Palisano, Robert 2017c. Osallistumisen ekologinen arviointi. Käsikirja. Yhteinen arviointi ja suunnittelu lapsen osallistumiseksi merkitykselliseen toimintaan. Saatavana osoitteessa: http://www.theseus.fi/handle/10024/140228 Unicef n.d. YK:n yleissopimus lasten oikeuksista 1 osa, 12 artikla. Saatavana osoitteessa: <https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/>. Vänskä, N.& Pollari, K. & Sipari, S. 2016. Lasten osallistumista ja toimijuutta vahvistavat kuntoutuksen hyvät käytännöt kirjallisuudessa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. KELA. Työpapereita 2016: 94. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/161355/Tyopapereita94.pdf?sequence=1&isAllowed=y Vänskä, N. & Sipari, S. & Pollari, K. & Huisman A. 2018. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa. LOOK-hankkeen arviointiraportti. Helsinki: Kuntoutuksen kehittäminen, Kela. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/240069 Kuvat: https://pixabay.com/

Lue lisää

Olenko motivoiva ammattilainen?
27.11.2018
Tiina Karihtala

Jokainen ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin saralla toimiva on varmasti joskus pohtinut motivoinnin haastavaa tehtävää omassa työssään. Miten saisin asiakkaan tai potilaan innostumaan ja motivoitumaan pitämään itse huolta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan? Olenko epäonnistunut omassa työssäni, kun asiakas ei motivoidu terapiaan, liikunnallisempaan elämäntapaan tai terveellisempään ruokavalioon? Miten voisin oppia paremmaksi motivoijaksi? Motivaatiolla tarkoitetaan tahtotilaa, joka ohjaa ihmisen käyttäytymistä. Ajatellaan, että mitä vahvempi motivaatio on, sitä varmemmin saavutetaan halutut tulokset. Motivaation määrän lisäksi tärkeää on kuitenkin myös motivaation laatu (Haukkanen ym. 2012). Kun toiminta koetaan merkitykselliseksi omassa arjessa ja se tuottaa iloa (sisäinen motivaatio), tuottaa toiminta enemmän tuloksia ja yleensä pysyvämpää ja pitkäkestoisempaa toimintaa/elämäntapaa kuin esimerkiksi sosiaalisen paineen vuoksi tai rangaistuksen pelossa toteutunut toiminta (ulkoinen motivaatio). Vuorovaikutuksen tapa asiakassuhteessa on keskeinen tekijä sisäisen motivaation rakentumisessa. Ammattilaisen kannattaa pohtia omaa vuorovaikutustyyliään ja omaa positiotaan asiakkaaseen nähden (Runsio 2018). Toiset asiakkaat tulevat vastaanotolle tasavertaisella neuvottelevalla asenteella, toiset kaipaavat hoitoa ja hoivaa, ja joku haluaa ehkä suoria ohjeita ja neuvoja siitä, miten pitäisi toimia. Jos pystyy tunnistamaan asiakkaan lähtökohdat ja position, on helpompaa auttaa häntä motivaation rakentamisessa. Pystyvyyden tunne motivaation syntymisen pohjalla Erilaisiin teorioihin pohjautuvia motivointimenetelmiä on paljon. Chasandra (2018) tutkimusryhmineen totesi meta-analyysissaan, että fyysisen aktiivisuuden edistämisessä mikään menetelmä ei ollut toista vaikuttavampi. Tulokset olivat kuitenkin parempia, jos jokin menetelmä oli käytössä. Esimerkiksi työyhteisössä voisi siis olla hyödyllistä valita yhdessä jokin menetelmä, jonka käyttöön kaikki sitoutuvat. Yhteinen viitekehys tuo ryhtiä ja rakennetta asiakastyöhön, ja sen kautta työ- ja toimintatapojen kehittäminen on jäsentynyttä ja tehokasta. Useimpien motivointimenetelmien kulmakivenä toistuu kuitenkin yksi yhteinen teema: pystyvyyskäsitysten vahvistaminen. Pystyvyydellä tarkoitetaan sitä, että asiakkaalla on luottamusta omiin kykyihinsä (Bandura 1986). Kun pystyvyyden tunne on vahva, ihminen pystyy esimerkiksi tekemään terveellisiä valintoja kaupassa tai toteuttamaan hänelle suunniteltua liikuntaohjelmaa. Muun muassa selkäkipuisilla tämä voi tarkoittaa sitä, että hänelle herätetään luottamus ja tunne siitä, että hänen selkänsä kestää liikkumista. Asiakkaan pystyvyyskäsitystä kannattaa arvioida esimerkiksi strukturoidun lomakkeen avulla. (Koho 2018.) On tärkeää kuunnella asiakkaan omaa kokemusta. Useilla ihmisillä saattaa olla jo paljon epäonnistuneita kokemuksia terveydenhuollosta. Ammattilaisen pitää tunnistaa nämä asiakkaan tarinasta ja tehdä näkyväksi, että hän ymmärtää ja tunnustaa asiakkaan kokemuksen. Arvioimatta muiden ammattilaisten työtä voi esimerkiksi sanoittaa seuraavasti: ”Onpa sinulla ollut aiemmin raskaita ja kurjia kokemuksia.” Tällaisella vuorovaikutuksella ja asiakkaan kokemuksen validoinnilla osoitetaan asiakkaan arvo ja merkitys, joka edistää motivaation syntymistä.                         Miten opin paremmaksi motivoijaksi? Jokainen meistä voi oppia paremmaksi motivoijaksi. Oppiminen edellyttää vain halua ja rohkeutta reflektoida omaa toimintaa. Jokaisen ammattilaisen on hyvä aika ajoin arvioida omia työtapojaan ja tottumuksiaan ja antautua kuulemaan palautetta esimerkiksi kollegalta ja asiakkailta. Voit oppia toimimaan paremmin vain, jos osaat tunnistaa oman, tämänhetkisen tapasi toimia. Meillä jokaisella on taskussa hyvä apuväline oman toiminnan arviointiin − puhelin. Kuvaa omaa toimintaasi ja opi! Kipupsykologi Terhi Runsio (2018) antaa konkreettisia ohjeita oman asiakastyön arviointiin. Voit tutkia omaa työtäsi esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla: Osaanko löytää pienetkin edistyksen askeleet asiakkaan toiminnasta? Osaanko sanoittaa huomaamani asiat asiakkaalle? Osaanko ammattilaisena pysäyttää kiireen tunnun ja rauhoittaa asiakasta? Jaksanko olla aidosti kiinnostunut juuri tästä asiakkaasta juuri tässä ja nyt? Osaanko luoda asiakkaalle turvallisuutta ja antaa toivon tunnetta? Osaanko maltillistaa asiakkaan tavoitteita? Millä tavalla olen asiakkaan lähellä / tulen asiakkaan lähelle? Miten katson ja kosketan asiakasta? Ehkä meidän ei ammattilaisina kannatakaan pyrkiä asiakkaan motivoimiseen? Sen sijaan Absezt ja Hankonen (2017) kehottavat ammattilaisia keskittymään auttamaan asiakasta selvittämään, mitä asiakas itse haluaa muuttaa (jos yleensä haluaa muuttaa mitään), mitä askelia hän haluaa ottaa muutoksen tekemiseksi ja mitkä asiat hänen omassa arjessaan voivat auttaa muutoksen tekemisessä. Ainahan asiakaskaan ei ole vielä valmis tekoihin tai muutokseen. Vaikka olisit kuinka hyvä ammattilainen, ei ehkä ole vielä asiakkaan sisäisen motivaation syntymisen aika. Ja voihan olla, että sinun hyvän työsi hedelmät saakin kerätä asiakkaan seuraavaksi kohtaama ammattilainen. Näin ollen omaa työtä arvioivien tekijöiden listaan voisikin lisätä: Osaanko herätellä asiakasta itseään tunnistamaan ja pohtimaan itselleen tärkeitä asioita arjessa ja sitä, mitä konkreettista muutosta hän toivoo saavuttavansa?         Tiina Karihtala, lehtori, fysioterapian tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu           Lähteet Absetz, P. & Hankonen, N. 2017. Miten auttaa potilaita omaksumaan ja ylläpitämään terveellisiä elämäntapoja? Duodecim 133: 1015–21. Chasandra, M. & Novoradovskaya, E. & Sjögren, T. & Lintunen, T. & Karvanen, J. & Immonen, J. & Ruiz, M. 2018. A scoping review on interventions to promote physical activity among adults with disabilities. Disability and Health Journal 11 (2): 174–183. Haukkala, A. & Hankonen, N. & Konttinen, H. 2012. Sosiaalipsykologia terveyskäyttäytymisen tutkimuksessa. Psykologia 47 (05−06). Koho P. 2018. Pelko, asenteet ja uskomukset kuntoutumisen esteenä. Fysioterapia & Kuntoutus -koulutuspäivät, 3.−4.10.2018, Helsinki. Runsio T. 2018. Olen motivoiva terapeutti – vai olenko? Fysioterapia & Kuntoutus -koulutuspäivät, 3.−4.10.2018, Helsinki.      

Lue lisää

Ryhmästä on hyvä aloittaa
22.11.2018
Emmi Lönn

Sanotaan, että vierivä kivi ei sammaloidu. Omassa kuntoutuksen YAMK -tutkinnon tutkimuksellisessa kehittämistyössäni vieritettiin työpaikkani aloitusryhmäkäytäntöä vastaamaan tämän päivän kuntoutuksen paradigmaa ja neuropsykiatrisesti oireilevien nuorten tarpeita. Aloitusryhmäkäytäntö (haastattelu, kolme ryhmäkertaa ja palautekerta) on ollut yksikön sisäisen ohjautumisen käytäntönä lasten ja nuorten Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) nuorisopsykiatrian neuropsykiatrisella poliklinikalla. Käytäntö on kuitenkin tullut tiensä päähän. Pääpaino ryhmässä oli ollut toimintakyvyn suppeassa arvioinnissa. Tämä tuntui työntekijöistä raskaalta ja sai nuoriltakin negatiivista palautetta. Sitten kivet lähtivät pyörimään. Reinvall (2018) toteaa väitöskirjassaan, että 68 %:lla autisminkirjon lapsista ja nuorista esiintyy psykiatrisia oireita verrattuna tyypillisesti kehittyneisiin. Näyttöön perustuvia luotettavia tutkimuksia ja hoitoja neuropsykiatriassa on vähän. Niiden puuttuessa kokemuksen ja asiantuntemuksen merkitys kasvaa (Korkeila & Tani 2005). Eksoten lasten ja nuorten neuropsykiatrisella poliklinikalla työskentelee sairaanhoitaja ja kaksi toimintaterapeuttia. Tutkimuksellisessa kehittämistyössä oli kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa haastateltiin neljää nuorta teemahaastattelun mukaisesti. Haastatteluilla hankittiin tietoa nuorten kokemuksista aloitusryhmässä sekä toiminnallisesta terveydestä. Haastatteluista saatu aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä ja vietiin kehittämistyöryhmään, johon poliklinikan työntekijöiden lisäksi kuului nuorisopsykiatrian erikoislääkäri sekä sosiaalityöntekijä. Tämä työryhmä yhdisti nuorten haastatteluiden aineiston, kuntoutuksen uuden paradigman mukaisen teorian sekä oman ammatillisen kokemuksen, ja näin syntyi uudistettu aloitusryhmäkokonaisuus. Kehittämistyön tulokset osoittavat, että siirryttäessä yksiköstä toiseen on tärkeää, että nuori ja perhe pääsevät tutustumaan tiloihin ennen varsinaisen kuntoutuksen alkua. Eksoten lasten ja nuorten neuropsykiatrisen poliklinikan tutustumiskäynnillä perhe näkee työntekijät sekä tilat, joussa toimitaan, ja saavat esitteen, jossa on yksikön tiedot puhelinnumeroineen. Aloitusryhmäkokonaisuus alkaa alkuhaastattelulla Ryhmän ohjaajat haastattelevat nuoren joko vanhemman kanssa tai erikseen. Haastattelussa nuori saa itse päättää vanhemman osallistumisesta hänen haastatteluajalleen. Ja näin auttaa ryhmän ohjaajia tutustumaan nuoreen. Näin saadaan tietoa siitä, miten nuori esimerkiksi haluaa tarvittaessa tulla autetuksi, millaisia ryhmäkokemuksia hänellä on ollut ja miksi nuori kokee tulleensa ohjatuksi ryhmään. Vanhemmat vastaavat haastattelussa samoihin kysymyksiin, jotka kysytään nuorelta. Nuorelle kerrotaan, että ryhmässä saa puhua tai olla puhumatta. Ohjaajien tehtävä on pitää keskustelua yllä, ja nuoret saavat osallistua haluamallaan tavalla ja myös jättää halutessaan vastaamatta esitettyihin kysymyksiin. Nuorille kerrotaan myös, että jokaisella on omat syynsä osallistua ryhmään, mutta niistä ei ryhmässä tarvitse puhua. Tätä painotetaan, koska monilla nuorilla on pelko, että omista asioista pitäisi puhua julkisesti. Jokaisen ryhmäkerran jälkeen nuori täyttää itsearviointilomakkeen, jossa on rasti ruutuun- ja avoimia kysymyksiä. Tällä lomakkeella halutaan tarkentaa asioista, joista ryhmässä ei kysellä, esimerkiksi sitä, jännittikö nuori, kokiko hän olonsa ryhmässä ahdistuneeksi tai iloiseksi, oliko jokin epämiellyttävää tai puhuiko nuori muille ryhmäläisille. Tämän avulla saadaan tietoa siitä, miltä nuorista tuntui ryhmässä, eikä se jää arvailuiden tai ohjaajien tulkinnan varaan. Tapaamiset jäsentyvät seuraavasti: I toiminnallinen kerta Valmistetaan avaimenperä tai maskotti. Esillä on tarvittava materiaali sekä muutamia mallikappaleita. Puhelinta saa käyttää ideointiin. Nuorelle muistutetaan, että ryhmässä saa puhua tai olla puhumatta. Pöydällä tulee olla vaihtoehtoista kommunikointia varten kyniä ja paperia. Nuori täyttää itsearviointilomakkeen. II toiminnallinen kerta Pelataan jokin lautapeli ja tehdään ryhmässä päätös, mitä viimeisellä ryhmäkerralla valmistetaan välipalaksi. Nykyään hyödynnetään Spiral-peliä. Nuori täyttää itsearviointilomakkeen. III toiminnallinen kerta Valmistetaan yhdessä ryhmänä välipala ja syödään se. Nuori täyttää itsearviointilomakkeen. Palautekerralla nuori, vanhemmat ja ohjaajat käyvät ryhmäkerrat ja itsearvioinnit läpi suhteessa alkuhaastatteluun sekä ohjautumisen syyhyn. Keskustellaan esiin nousseista vahvuuksista, miten nuori käyttää toimintakykyään sekä mitä taitoja hän voisi vielä harjoitella. Näin palautteessa yhdistyvät nuoren kokemus ja ammatillinen näkemys. Tämän pohjalta tehdään yhdessä lääkärin ja perheen kanssa kuntoutussuunnitelma ja sovitaan siitä, miten Eksoten lasten ja nuorten neuropsykiatrinen poliklinikka osallistuu kuntoutukseen. Ryhmäohjaajat kirjaavat palautteen yhdessä tehdyn suunnitelman mukaan potilastietojärjestelmään. Kehitettäessä jo olemassa olevia käytäntöjä on tärkeää, että tavalla tai toisella palveluiden käyttäjät saavat osallistua. Näin vierivästä kivestä eli aloitusryhmästä ropisivat pois sammaleet, ja toiminta on jatkunut ja myös laajentunut Eksoten pohjoisiin kuntiin. Kirjoittaja: Emmi Lönn, opiskelija, Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kuva: Paula Mäkelä 2018 Lähteet: Reinvall, Outi 2018. Neurocognitive functioning and psychiatric symptoms in children and adolescents with higher functioning autism spectrum disorders. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/235218 Luettu 1.8.2018 Korkeila, Jyrki & Tani, Pekka 2005. Tarkkaavuushäiriö aikuisiässä. Duodecim 121 (2). 153–160.

Lue lisää

Aktivoitavasta oman elämän asiantuntijaksi − moniasiantuntijuus yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistumisessa
13.11.2018
Irina Wall

Mitä ajatuksia Sinulla herää kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän välisestä tasavertaisesta kumppanuudesta? Mikä on sen merkitys kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistumisessa?  Kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää eri tutkimusten mukaan niin kuntoutujan kuin kuntoutustyöntekijän aktiivista panosta kuntoutumisprosessissa. Jotta asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa, tulee kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän yhdessä päättää tavoitteista ja työskennellä yhdessä niitä kohti. Voidaan puhua vahvasta kumppanuudesta asiakkaan ja ammattilaisen välillä, jonka merkitys tavoitteiden saavuttamiselle on selvästi merkityksellisempi kuin esimerkiksi käytetyt välineet ja strategiat. (Harra 2014.) Tämä kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyön (Wall 2018) tuloksiin. Kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää moniasiantuntijuuteen perustuvaa toimintatapaa Invalidisäätiön kuntouttavassa työtoiminnassa, tavoitteena kuntoutujien yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen. Tulosten mukaan tasavertainen vuorovaikutus, kuntoutujan kohtaaminen ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä, kuntoutumisen henkilökohtainen muotoileminen sekä kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen asiantuntijuus nousivatkin keskeisiksi elementeiksi. Kuntoutuja kumppanina? Teoriatiedon mukaan moniasiantuntijuuteen perustuvassa toimintatavassa jaetaan omaa osaamista, huomioidaan toisten näkökulmat ja yhdistetään osaamista - voidaan puhua yhdessä oppimisesta. Tavoitteena on rakentaa uutta tietoa ja ymmärrystä yhdessä. Vuorovaikutustaidot ja niiden kehittäminen ovat avaintekijöitä tällaisessa yhteistyössä. (Jeglinsky & Sipari 2015.) Miltä kuulostaisi kuntoutuminen ja työskenteleminen kohti tavoitteiden saavuttamista, joka on yhdessä oppimista kuntoutujan kanssa? Uuden-Seelannin alkuperäisväestö maorit kuvaavatkin kuntoutumista ja tavoitteiden saavuttamista kiehtovasti yhteiseksi matkaksi kanootissa, yhdessä meloen. Määränpäätä ei saavuteta, elleivät kaikki melo (Elder 2015). Kuntoutujan omien näkemysten esiin saaminen vaatii dialogisten menetelmien tuntemusta ja niiden hallintaa. Dialogi on ennen kaikkea toisen kunnioitusta, ajan antamista, aitoa kohtaamista. Dialogisuus on arvostavaa vuoropuhelua keskinäisen ymmärryksen muotoilemiseksi. Kyseessä ei ole vain toiminta- vaan ajattelutapa, miten suhtaudumme kuntoutujaan ja minkälaisen aseman annamme hänelle? (Jeglinsky & Sipari 2015; Seikkula & Arnkil 2005; Veijola & Honkanen & Lappalainen 2015.) Kuntoutustyöntekijöiden ammattitaitoon kuuluu tunnistaa kuntoutujan aseman taso kuntoutumisprosessissa. Missä vaiheessa kuntoutuja pystyy tai on valmis ottamaan vastuuta omasta elämästään? Ennen tavoitteiden asettamista tulee hahmottaa kuntoutujan edellytykset aktiivisuuteen ja siihen vaikuttavat tekijät sekä ymmärtää aktiivisuuden vaihtelu kuntoutumisprosessin aikana. Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen toisin sanoen edellyttää kuntoutujan kohtaamista oman elämänsä asiantuntijana, tasavertaisessa vuorovaikutuksessa dialogisuus keskiössä. Hienoistakaan tavoitteista ei ole hyötyä, jos ne eivät ole kuntoutujalähtöisiä. Mitä tietoisempi kuntoutuja on omista tavoitteistaan, sitä suurempi on hänen sitoutumisensa työskentelyyn kohti tavoitteiden saavuttamista. Voidaan puhua myös kuntoutumisvalmiuksien tunnistamisesta ja vahvistamisesta. Tasavertaisen kumppanuuden ollessa tärkeä tekijä yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisessa, edellytetään myös kuntoutujalta vuorovaikutustaitoja sekä muutos- ja kuntoutusmotivaatiota − valmiuksia kuntoutumiseen. Minkälaiset ovat kuntoutujan valmiudet esimerkiksi asettaa tavoitteita kohti toivottua muutosta? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää motivaatiota ja sitoutumista, miten nämä mahdollistuvat? Yhteisen ymmärryksen rakentamisen menetelmiä tavoitteiden saavuttamisen vahvistumiseksi Kuntoutustyöntekijän vuorovaikutustaidot ja dialogiset kyvyt sekä valtaistavan paradigman mukainen asenne kuntoutujaa kohtaan ovat olennaisia tekijöitä, mutta kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vaatii myös kuntoutujalta vuorovaikutusosaamista, voimavaroja ottaa vastuuta ja selvää asioista sekä kykyä eri vaihtoehtojen vertailuun ja ymmärtää kuulemaansa. Voidaan puhua myös kognitiivisista taidoista, joihin kuuluvat myös uuden oppiminen ja sen soveltaminen sekä muistaminen. Kehittämistyön tuloksissa nousi tarve tuottaa kuntoutumisvalmiuksien kartoittamisen ja vahvistamisen työmenetelmät ja -välineet. Liittyvätkö kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen haasteet esimerkiksi motivoitumiseen vai kognitiivisiin erityisen tuen tarpeisiin? Autismin kirjon oireet saattavat näyttäytyä motivaation puutteena, mutta mistä todellisuudessa on kyse? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, kun kuntoutuja kohdataan ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä ja kuntoutuminen muotoillaan henkilökohtaisesti yhdessä kuntoutujan kanssa moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön mukaisesti. Kuntoutumistavoitteet ovat määritelty jo ennen kuntouttavan työtoiminnan aloitusta aktivointisuunnitelmassa, mutta toisaalta niiden asettaminen on koko kuntoutumisjakson kestävä kehämäinen prosessi. Ne vaativat jatkuvaa työstämistä, seurantaa ja arviointia sekä uudelleen määrittelyä. Voidaan puhua kuntoutumisen henkilökohtaisesta muotoilemisesta. Jotta kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, tulee kuntouttavan työtoiminnan olla tavoitteellista alusta loppuun saakka. Tärkeää on siis kehittää kuntoutumistavoitteiden asettamiseen, työstämiseen, seurantaan ja arviointiin monipuoliset työmenetelmät ja -välineet. Toiminnalliset työmenetelmät soveltuvat hyvin kuntoutumistavoitteiden määrittelemiseen ja työstämiseen, työllistymisvalmiuksien ja tuen tarpeen arviointiin ja vahvistamiseen sekä luottamuksellisen ja tasavertaisen suhteen luomiseen yhdessä kuntoutujan kanssa. Kuntoutujan kohtaaminen yhteisen toiminnan, kuten yhdessä työskentelyn tai vaikkapa pelaamisen kautta häivyttää kuntoutustyöntekijän valta-asemaa, mahdollistaen tasavertaisen ja avoimen kohtaamisen. Toiminnallisuuden kautta saa paremmin käsitystä omista kyvyistään ja tuen tarpeista verrattuna vain pöydän ääressä keskusteluun lomaketta täyttäen. Näin myös henkilökohtaiset kuntoutumistavoitteet alkavat paremmin hahmottua ja motivaatio herätä hyvissä vuorovaikutustilanteissa ja mielekkäissä työtehtävissä. Moni kuntoutustyöntekijä varmasti tunnistaa hyödyntävänsä toiminnallisuutta yhteistyössä kuntoutujan kanssa, mutta oleellista on toiminnallisten menetelmien selkeä nimeäminen, tietoinen ja tavoitteellinen hyödyntäminen, jotta ne eivät jäisi vain mukavaksi puuhasteluksi. Kuntoutuminen on kohtaamista Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksiin ja teoriatietoon peilaten voidaan todeta yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuvan moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön ja toimintatapojen kautta. Niin moniasiantuntijaista toimintatapaa kuin yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen edellytyksiä kuvaavat usein yhtäläiset tekijät, kuten molempien kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän aktiivinen osallistuminen, tasavertainen vuorovaikutus ja kumppanuus, yksilöllinen palveluprosessi, kiireettömyys, kunnioittava ja aito kohtaaminen sekä luottamuksellisuus. Kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen vuorovaikutus, dialogi, on keskeisin lähtökohta ja työmenetelmä molempien aktiivisen osallistumisen, motivaation ja tasavertaisen vaikuttamisen mahdollistumiseksi työskentelyssä kohti tavoitteiden saavuttamista. Kuntoutuksen paradigman muutoksessa on ennen kaikkea kyse kuntoutujan roolin muutoksesta palvelusta ja toimialasta riippumatta kohti moniasiantuntijaista yhteistyötä. Tasavertainen vuorovaikutus on ikään kuin alusta erilaisten työmenetelmien hyödyntämisessä. Verkostotyössä ja Sote-muutokseenkin liittyvän palveluiden tuotteistamisen ja kilpailutuksen myötä ammattilaisten tulee kuitenkin osata nimetä käyttämiään työmenetelmiä ja välineitä, mutta lopulta tullaan aina kohtaamistaitoihin.   Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen kuntouttavassa työtoiminnassa. Moniasiantuntijuuteen perustuva toimintatapa”. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.     Irina Wall, kuntoutuksen, opiskelija, kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK), Metropolia AMK       Lähteet Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Jeglinsky, Ira & Sipari, Salla 2015. GAS – menetelmä moniammatillisesti asiakkaan arjessa. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela. Elder, Hinemoa 2015. Te Waka Oranga. Bringing Indigenous Knowledge Forward. Teoksessa McPherson, Kathryn & Gibson, Barbara E. & Leplége, Alain. Rethinking Rehabilitation. CRC Press. Taylor and Francis Group. FL, United States of America. 239−240. Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik 2005. Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Veijola, Arja & Honkanen, Hilkka & Lappalainen, Pirjo 2015. Asiakkaan osallisuuden mahdollistava ja sitä tukeva haastattelukeskustelu. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela.      

Lue lisää

Käyttäjälähtöisyyttä tarvitaan etäkuntoutuksen kehittämisessä
6.11.2018
Toini Harra ja Leila Lintula

Metropolia Ammattikorkeakoulussa rakennetaan ympäristöministeriön tuella älykkään palveluasumisen digitaalista pilotointiympäristöä Myllypuroon valmistuvalle kampukselle. Kehittämistyötä varten kerättiin tietoa käyttäjien tarpeista ja toiveista. Selvityksen tulokset ovat hyödynnettävissä myös etäkuntoutuksen kehittämisessä. Ensin on ymmärrettävä käyttäjiä Palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentamishankkeessa (PA-Digi) on selvitetty palveluasumisympäristön älykkääseen teknologiaan liittyviä käyttäjälähtöisiä tekijöitä. Kiinnostuksen keskiössä ovat olleet hyvinvointi, toimintakykyisyys ja mielekäs kotona asuminen. Käyttäjälähtöisiä tekijöitä on mahdollista hyödyntää etäkuntoutuksen kehittämisessä. Keväällä 2017 kerättiin tietoa käyttäjien tarpeista ja toiveista Myllypuron monipuolisessa palvelukeskuksessa ryhmäkeskustelujen avulla. Pienryhmäkeskusteluihin osallistui palvelukeskuksen asukkaita, heidän läheisiään sekä henkilökuntaa ja vapaaehtoistyöntekijöitä. Kaikissa keskusteluissa oli samat viisi teemaa. Keskustelut auttoivat ymmärtämään, millainen merkitys fyysisillä ympäristötekijöillä, teknologialla ja tekniikalla, palveluilla, toimintakulttuurilla sekä tilojen hallinnalla ja omistajuudella koettiin olevan käyttäjille. (Harra & Lintula 2018.) Etäkuntoutukseen ja älykkääseen teknologiaan kohdistuu samoja vaateita Etäkuntoutuksen suosituksista (vrt. Salminen ym. 2016) on tunnistettavissa samoja ympäristöön, teknologiaan ja palvelujen käyttäjään liittyviä vaatimuksia kuin PA-Digin selvityksen tuloksissa (Harra & Lintula 2018). Samat vaatimukset kohdistuivat muun muassa fyysiseen ympäristön turvallisuuteen ja rauhallisuuteen sekä laitteiden helppokäyttöisyyteen ja hallittavuuteen. Yksityisyyden suojaan liittyvien tekijöiden huomioon ottaminen korostuu, mikäli etäkuntoutuksen osana tarvitaan esimerkiksi turvallisuuden seurantaa. Etäkuntoutuksessa ja älykkään teknologian hyödyntämisessä on huomioitava myös käyttäjien toimintakyvyn ongelmista johtuvat erityistarpeet esimerkiksi näkemisen ja kuulon suhteen. Toisaalta juuri digitaalisen teknologian avulla voidaan mahdollistaa monikanavainen yhteydenpito omaisiin, lähiympäristön ja yhteiskunnan tapahtumien seuraaminen sekä saavuttaa kokemus osallisuudesta ja yhteydestä maailmaan. Käyttäjälähtöisessä toimintakulttuurissa käyttäjien tarpeita ja toiveita kuunnellaan Asiakaslähtöinen kohtelu on ihmisarvoista ja toista ihmistä arvostavaa. Digitaalisten palveluiden yksilöllisyydellä ja ihmisläheisyydellä pystytään tukemaan jokapäiväisen elämän merkityksellisyyttä sekä oman identiteetin säilymistä. Digitaalisesti toteutetussa ohjauksessa ja vuorovaikutuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota kuntoutujan yksilöllisyyteen, sillä tekniikan käyttöönoton tulee perustua käyttäjän omaan kokemukseen ja kiinnostukseen. Yhdessä vietetyt etäkuntoutushetket rakentavat yhteistä kuntoutuksen toimintakulttuuria, jossa kuntoutujalla on vapaus tehdä omia valintoja sekä kuntoutumistaan koskevia päätöksiä. Monipuoliset ja avoimesti tarjolla olevat vaihtoehdot helpottavat käyttäjälle sopivan digitaalisen palvelun ja oikeanlaisen etäkuntoutusmuodon löytämistä. Käyttäjien toiveiden huomioon ottamisella on yksilöllistä hyvinvointia ja kuntoutumista edistävä vaikutus. Etäkuntoutuksessa toistettavuus ja vuorovaikutteisuus on toiminnan perusta, jolla vältetään väärinymmärrystä ja vähennetään virheitä, sillä ohjaus on katsottavissa samanlaisena useita kertoja sijainnista riippumatta. Se on suuri etu silloin, kun kuntoutujan ja kuntouttajan välimatkat ovat suuria. Välimatkoista huolimatta digitaalisuus lisää turvallisuuden tunnetta ja vahvistaa oman harjoittelun toteuttamista. Älykäs teknologia voi tarjota hallinnan ja omistajuuden kokemuksen Etäkuntoutuksessa hyödynnetään tavoitteellisesti monenlaista etäteknologiaa, kuten puhelinta, matkapuhelinta ja tietokoneita mukaan lukien tablettitietokoneet (Salminen, Hiekkala & Stenberg 2016). Mielenkiintoinen kysymys onkin, miten palveluasumisen älykkään teknologian merkitys resonoi etäkuntoutuksen kehittäjien ja yrittäjien tarpeisiin. Hallinnan ja omistajuuden mahdollistamiseksi digitaalisten välineiden pitäisi olla yksilöllisesti muunneltavissa ja käyttäjien tarpeisiin pitäisi olla tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Käytännössä se tarkoittaa muun muassa, että kuntoutuja saa toimia omassa kodissaan omilla ehdoillaan ja hänellä on mahdollisuus kokeilla erilaisia ratkaisuja. Jatkossa fyysisten ympäristötekijöiden, teknologian ja tekniikan, palvelujen, toimintakulttuurin sekä oman tilan hallinnan ja omistajuuden merkitys ovat tekijöitä, jotka auttavat kehittämään kuntoutujalähtöisiä etäkuntoutuksen tuotteita ja palveluita. Käyttäjälähtöisyyden kehittäminen yhteiskehittelyn avulla Käyttäjälähtöisen etäkuntoutuksen kehittämiseksi tarvitaan fasilitoitua yhteiskehittelyä erilaisten sidosryhmien kanssa. Sidosryhmiä ovat esimerkiksi palveluasumisyksiköiden toimijat, älykkäitä palveluja ja tuotteita tarjoavat yritykset sekä korkeakoulujen asiantuntijat ja opiskelijat (mm. sosiaali- ja terveysala, kiinteistö- ja talorakennus, tietoverkko ja hyvinvointiteknologian sekä liiketalous). Sidosryhmien yhteiskehittelyn tarve on tunnistettu käyttäjälähtöisen älykkään teknologian kehittämisessä, mutta haasteena on ollut toimijoiden kokoaminen yhteen. 6Aika-hankkeessa Hippa − Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla (https://6aika.fi/uusi-hippa-hanke-kehittaa-alykasta-palveluasumista/) kootaan yhteen ja kehitetään käytäntöjä, jotka edistävät myös etäkuntoutusta. Etäkuntoutus palveluasumisen tuotteena tai palveluna Etäkuntoutus on tulevaisuudessa yleistyvä ja kehittyvä kuntoutusmuoto, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia toimintakykyisyyden ylläpitämiseen ja mielekkääseen elämään myös palveluasumisessa. Etäkuntoutuksen digitaalisten laitteiden ja ohjelmien kehittäjille sekä palvelujen tuottajille Hippa-hanke tarjoaa monia etuja. Hippa tarjoaa pk-yrityksille ja start upeille esimerkiksi mahdollisuuksia käyttäjälähtöiseen yhteiskehittelyyn, tuotteiden ja palvelujen testaukseen digitaalisissa, vakioiduissa sekä autenttisissa ympäristöissä sekä tukea kaupallistamiseen ja markkinointiin Helsingissä, Oulussa ja Tampereella.   Toini Harra, YTT, FL, toimintaterapeutti, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leila Lintula, TTM, toimintaterapeutti, Metropolia Ammattikorkeakoulu   Lähteet Harra, Toini & Lintula, Leila 2018. Käyttäjälähtöisyys älykkään palveluasumisen kehittämisessä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-099-1 Hippa − Hippa Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla 2018. Saatavana osoitteessa: https://6aika.fi/uusi-hippa-hanke-kehittaa-alykasta-palveluasumista/ PA-Digi.2017. Palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentaminen. Saatavana osoitteessa: http://www.kiradigi.fi/kokeiluhankkeet/kokeiluhankkeet/palveluasumisen-uusien-teknologioiden-kokeiluymparisto.html Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jasn-Henry 2016. Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://www.kela.fi/documents/10180/0/Et%C3%A4kuntoutus/4a50ddb8-560c-47b4-94ed-09561f6981df Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Heiskanen, Tuija & Naamanka, Johanna & Stenberg, Jan-Henry & Vuononvirta, Tiina 2016. Suositukset etäkuntoutukseen. Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jan-Henry (toim.): Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://www.kela.fi/documents/10180/0/Et%C3%A4kuntoutus/4a50ddb8-560c-47b4-94ed-09561f6981df

Lue lisää

Nostokoneista selkäkouluun – Onko ergonomiasta apua hoitajan vaivoihin?
24.10.2018
Anna Byckling ja Anu Valtonen

Hoitotyön kuormittavuus tunnetaan: Työterveyslaitoksen mukaan terveydenhuollossa tapahtuu työhön liittyviä tapaturmia kolmanneksen enemmän kuin muilla aloilla. Fyysisesti raskaiden työtehtävien lisäksi hoitajia kuormittavat kiire ja vuorotyö. Hoitajat kärsivät tyypillisesti työperäisistä kivuista alaselässä, niska-hartiaseudulla ja olkapäissä. (Työterveyslaitos 2017; Hegewald ym. 2018.) Ergonomia on tieteenala, jonka tarkoitus on sovittaa parhaalla mahdollisella tavalla yhteen ihmisen hyvinvointi ja toimintajärjestelmän tehokkuus. Monelle tutuinta ergonomiaa on työvälineiden ja -tapojen säätäminen, mutta fyysisen kuormituksen lisäksi ergonomia on kiinnostunut myös työn kognitiivisista ja organisatorisista kuormitustekijöistä. Miten vaikkapa johtaminen ja tiedonkulku palvelevat ihmisen hyvinvointia ja järjestelmän tehokasta toimintaa? (Suomen Ergonomiayhdistys 2018.) Viime aikoina niin Suomessa kuin kansainvälisestikin on käyty keskustelua siitä, onko ergonomia tieteellisen näytön valossa tehokasta (Helsingin Sanomat 29.8.2018) vai onko ergonomia peräti ”uskomustiedettä”, kuten Curtin Universityn professori Peter O’Sullivan totesi haastattelussa syyskuussa (The Sydney Morning Herald, 30.8.2018). Onko ergonomialla annettavaa työn kuormittamille hoitajille – ja jos on, niin millaisella ergonomialla? Tutkimusnäyttö vähintään ristiriitaista Tutkimuksia erilaisten ergonomiaohjelmien vaikutuksesta hoitotyön ammattilaisten hyvinvointiin on tehty paljon. Satunnaistetuissa kontrolloiduissa tutkimuksissa (randomized controlled trials, RCT) koehenkilöt jaetaan satuinnaisesti koe- ja verrokkiryhmiin ja voidaan näin vertailla ”lääkkeen” tehoa. Ergonomiatutkimuksissa toinen ryhmä on tyypillisesti osallistunut jonkinlaisen ergonomiainterventioon ja toinen ryhmä ei. Intervention jälkeen ryhmiä on verrattu: onko ergonomiaohjelmassa mukana olleilla esimerkiksi vähemmän alaselkäkipuja tai sairauslomapäiviä? Ergonomiainterventioissa on useimmiten käytetty teknisiä apuvälineitä (esimerkiksi potilasnostolaitteita), ergonomiakoulutusta (”näin nostat oikein”), erilaisia liikuntaharjoitteita (esimerkiksi venyttely- tai lihasvoimaharjoittelua) tai näiden erilaisia yhdistelmiä. Myös organisatorisia ja kognitiivisia kuormitustekijöitä on otettu huomioon käyttämällä muun muassa kognitiivis-behavioristisen terapian keinoja tai huomioimalla interventiossa työyhteisön psykososiaalisia tekijöitä. Tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Yhtäällä on saatu rohkaisevia tuloksia siitä, että ergonomiaohjaus ja fyysiset harjoitteet vähentäisivät hoitajien itsearvioimaa alaselkäkipua merkittävästi verrattuna verrokkiryhmään (Chen ym. 2014, Jaromi ym. 2018). Toisaalla ei ole saatu merkittävää eroa tutkimusryhmän ja verrokkiryhmän välille (Rasmunssen ym. 2015). Tuoreet tuloksia yhdistävät systemaattiset katsaustutkimukset toteavat ergonomiainterventioiden näytön jääneen vähintään epävarmaksi ja tutkimusten olevan heikkolaatuisia. (Hegewald ym. 2018; Richardsson ym. 2018; Sowah ym. 2018.) Onko ergonomiaan panostaminen siis pelkkää sielunhoitoa? Liikunnasta vahvinta näyttöä Ergonomiaohjelmien tutkimusnäyttö on kaiken kaikkiaan todettu ristiriitaiseksi ja epävarmaksi. Toimivimpia näyttäisivät olevan ergonomiainterventiot, jotka yhdistävät useampaa eri keinoa (multifactorial inverventions). Vahvin näyttö on sellaisista ergonomiaohjelmista, jotka perustuvat liikuntaan tai liikunnan ja jonkin toisen keinon, esimerkiksi nostotekniikkaopetuksen, yhdistämiseen. (Sowah ym. 2018). Erilaisten ergonomiainterventioiden vertailua vaikeuttaa se, että niiden liikuntaohjelmat ovat kirjavia. Tutkimuksessa käytetty fyysinen harjoittelu voi yhtä hyvin olla yksi itsenäinen venyttelykerta kerran viikossa 12 viikon ajan, tai kolme ohjattua kuntosaliharjoittelua viikossa neljän kuukauden ajan. Tämä tekee hankalaksi arvioida, millainen liikuntaohjelma voisi toimia hoitohenkilökunnalle parhaiten. Liikunnalla ylipäätään on takanaan vahva tutkimusnäyttö alaselkäkivun hoidossa. Liikkuminen helpottaa kipuja, ja toisaalta fyysinen passiivisuus ja heikko lihaskunto tunnetusti altistavat tuki- ja liikuntaelinvaivoille. Liikuntaan perustuvat ergonomiainterventiot voivat siis vähentää hoitajien alaselkäkipuja yhtäältä lievittämällä työn tuomia oireita ja toisaalta ehkäisemällä niitä paremman fyysisen kunnon kautta. Tutkimusten valossa pelkkä tiedon jakaminen ergonomiasta ei ole riittävää. Vaikka hoitajille neuvotaan turvallisia tapoja siirtää potilasta, tieto ei välttämättä siirry toiminnaksi. Sen sijaan vaikuttaa siltä, että jos opetukseen yhdistetään asentotuntoa ja lihasvoimaa parantavia harjoitteita, ergonomiaohjaus voi johtaa parempiin tuloksiin. Laadukasta tutkimusta kaivataan Kansainvälisten, systemaattisten katsausten mukaan hoitotyön ergonomiainterventioista ei ole saatavilla riittävästi hyvälaatuisia tutkimuksia, jotta ergonomisten keinojen vaikuttavuudesta voitaisiin tieteellisesti sanoa juuta taikka jaata. (Richardsson ym. 2018; Hegewald 2018; Sowah ym. 2018.) Tämänhetkisen näytön perustella lienee turvallista kuitenkin todeta,  että sellaisista ergonomiaohjelmista voi olla hyötyä, jotka perustuvat liikuntaan ja johonkin muuhun ergonomiaohjauksen keinoon. Keinovalikoima voi yltää pienapuvälineiden käytöstä (kuten työkengät tai liukulaudat) sähköisiin nostolaitteisiin ja aina kouluttautumisesta tiimityöskentelyn parantamiseen saakka. Hoitajien työn kuormittavuus tunnetaan; kuormittavuutta voidaan ja kannattaa pyrkiä vähentämään liikuntaa ja muita ergonomisia keinoja yhdistämällä. Tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen erilaisia psykofyysisosiaalisia ulottuvuuksia ei työn kuormittavuutta arvioidessa kannata myöskään unohtaa. Pelkästään signaali siitä, että työn raskaus otetaan vakavasti ja sille halutaan organisaatiossa tehdä jotain, on tärkeä hoitohenkilöstön työn kuormittavuuden kokemiselle. Kirjoitus perustuu työhön ”Interventiot hoitotyön ergonomiaohjauksessa - Kirjallisuuskatsaus” Anna Byckling, 2018, Metropolia Ammattikorkeakoulu.   Anna Byckling, fysioterapeuttiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Anu Valtonen,  fysioterapian yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu       Lähteet   Chen H-M, Wang H-H, Chen C-H, Hu H-M. 2014: Effectiveness of a stretching exercise program on low back pain and exercise self-efficacy among nurses in Taiwan: a randomized clinical trial. Pain Management Nursing 2014 Mar;15(1):283-291. Saatavana osoitteessa: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1524904212001713   Hegewald J, Berge W, Heinrich P, Staudte R, Freiberg A, Scharfe J, Girbig M, Nienhaus A, Seidler A. 2018: Do Technical Aids for Patient Handling Prevent Musculoskeletal Complaints in Health CareWorkers? - A Systematic Review of Intervention Studies. Int J Environ Res Public Health. 2018 Mar 9;15(3). Saatavana osoitteessa: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5877021   Helsingin Sanomat 29.8.2018. Terveen ei kannata miettiä työasentoja, sanoo asiantuntija: ”Ergonomiset ratkaisut voivat olla jopa haitallisia selän hyvinvoinnille”. Saatavana osoitteessa: https://www.hs.fi/elama/art-2000005807462.html   Jaromi M, Kukla A, Szilagyi B, Ugron A, Kovacsne Bobaly V, Makai A, Linek P, Acs P, Leidecker E 2018: Back school programme for nurses has reduced low back pain levels: a randomized controlled trial [with consumer summary]. Journal of Clinical Nursing 2018 Mar;27(5-6):e895-e902. Saatavana osoitteessa: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28771864   Rasmussen CDN, Holtermann A, Bay H, Sogaard K, Jorgensen MB 2015: A multifaceted workplace intervention for low back pain in nurses' aides: a pragmatic stepped wedge cluster randomised controlled trial. Pain 2015 Sep;156(9):1786-1794. Saatavana osoitteessa: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4617291/   Richardsson A, McNoe B, Derrett S & Harcombe H 2018: Interventions to prevent and reduce the impact of musculoskeletal injuries among nurses: A systematic review. International Journal of Nursing Studies 2018 June;82: 58-67. Saatavana osoitteessa: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0020748918300750   The Sydney Morning Herald 30.8.2018. A difficult position: Experts question whether ergonomics holds up. Saatavana osoitteessa: https://amp.smh.com.au/lifestyle/health-and-wellness/a-difficult-position-experts-question-whether-ergonomics-holds-up-20180910-p502w5.html?__twitter_impression=true   Suomen Ergonomiayhdistys 2018. Mitä on ergonomia? Saatavana osoitteessa: http://www.ergonomiayhdistys.fi/yhdistys/uusi-sivu/   Sowah D, Boyko R, Antle D, Miller L, Zachary M, Straube S 2018: Occupational inter-ventions for the prevention of back pain: Overview of systematic reviews. Journal of Safety Research 2018 Sept;66;39-59. Saatavana osoitteessa: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0022437517304176#bb0055   Työterveyslaitos 2017. Potilaan siirtymisen ergonominen avustaminen. Saatavana osoitteessa: https://www.slideshare.net/tyoterveyslaitos/potilaan-siirtymisen-ergonominen-avustaminen  

Lue lisää

Yhteistoiminnalla osaamista kuntoutumiseen
12.10.2018
Pekka Paalasmaa ja Elina Soinio

Kuntoutusalan ammattilaisten osaaminen on – ja sen tulee olla – jatkuvassa muutoksessa. Tämä kuvastaa myös maailmanlaajuisesti nousevaa trendiä, jonka myötä työntekijöiltä alasta riippumatta vaaditaan elinikäisen oppimisen taitoja. Tällä hetkellä kuntoutuksen ammattilaiset ovat uuden edessä, kun he tarvitsevat yhteistoimintaa kuntoutujien kanssa osaamisensa kehittämisessä.   Kuntoutusajattelun muutoksessa kuntoutuja nähdään aktiivisena toimijana omassa elämässään ja kuntoutusta pyritään toteuttamaan asiakkaan arkiympäristöissä. Kuntoutuminen voidaan tällöin ymmärtää yksilön ja ympäristön välisenä muutosprosessina, jonka hyöty ilmenee asiakkaan arjessa. Erityisesti kuntoutujan roolia ja asemaa koskeva ajattelu on muuttunut – asiakas ei ole enää palvelujen tuottajan kohde vaan ammattilaisen kanssa yhdessä toimiva henkilö. (Sipari & Mäkinen & Paalasmaa 2014.) Kuntoutuksen ammattilaisten osaamisen rakentamisessa on keskeistä tunnistaa, mitä haasteita liittyy kuntoutukseen ja mitä taas kuntoutumiseen (Ahonen ym. 2015). Kuntoutumisen ajatus- ja toimintatapojen muutokset edellyttävät alan ammattilaisilta uudenlaista osaamista, jota työelämätoimijoiden ja kuntoutusalan koulutuksen täytyy kehittää yhteistyössä kuntoutujien kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa korostui yhteistoiminta OsKu eli Osaamista kuntoutukseen -hanke uudistaa kuntoutusalan koulutusta. Osana OsKu-hanketta toteutetun tutkimuksellinen kehittämistyön (Soinio 2018) tarkoituksena oli kuvata, mitä osaamista kuntoutusalan ammattikorkeakoulutuksen tulee tuottaa asiakkaan kuntoutumisen edistämiseksi. Kehittämistyön tulosten mukaan asiakkaan kuntoutumista edistävän osaamisen ytimessä ovat asiakaslähtöinen osaaminen, asiakasymmärrysosaaminen, vuorovaikutusosaaminen ja yhteistoiminta asiakkaan kanssa. Nämä osaamisalueet muodostavat ikään kuin raamit, joiden sisällä asiakkaan kuntoutumista edistävä osaaminen rakentuu. Lisäksi kuntoutusalan ammattilainen tarvitsee: Ympäristöosaamista (ml. fyysinen ja sosiaalinen ympäristö) Teknologia- ja apuvälineosaamista Kuntoutus-, vakuutus- ja palvelujärjestelmäosaamista Tutkimus- ja kehittämisosaamista Monialaista ja moniammatillista osaamista Kuntoutusalan yhteistä teoriaosaamista Oman ammatin substanssiosaamista Oman ammattitaidon kehittämisosaamista Ohjausosaamista Viestintäosaamista Vaikuttavuus- ja arviointiosaamista Eettis-moraalista osaamista ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta päätöksenteossa.   Asiakkaan tarpeet lähtökohtana ammattilaisen osaamiselle Tulevaisuuden työelämässä tarvittava asiakkaan kuntoutumista edistävä osaaminen rakentuu hybridimäisesti kahden tai useamman edellä mainitun osaamisalueen rajapinnalla. Tämä on kuvattu esimerkinomaisesti kuviossa 1. Lähtökohtana ovat asiakkaan tarpeet ja nämä määrittävät sen, millä rajapinnalla asiakkaan kuntoutumista edistävä osaaminen missäkin tilanteessa muodostuu.   Kuvio 1. Asiakkaan kuntoutumista edistävän osaamisen rakentuminen osaamisalueiden rajapinnalla   Olennaista on, ettei ammattilainen määritä asiakkaan tarpeita, vaan asiakas itse kertoo, mihin hän elämässään toivoo muutosta ja missä hän tarvitsee apua. Aina näiden asioiden ilmaiseminen ei kuitenkaan ole asiakkaalle helppoa. Tällaisissa tilanteissa kuntoutusalan ammattilaiselta vaaditaankin taitoa auttaa asiakasta tunnistamaan ja tuomaan esiin tarpeitaan.   Yhteistoiminta vahvistaa kuntoutusajattelun muutosta Kehittämistyön tuloksissa painottunut yhteistoiminta asiakkaan kanssa kuvastaa kuntoutusajattelun muutoksen mukaista uudenlaista kuntoutusosaamista. Yhteistoiminta asiakkaan kanssa edellyttää ammattilaiselta dialogisia taitoja, mikä ilmeni kehittämistyön tuloksissa moninaisesti, kun vuorovaikutusosaaminen, asiakaslähtöinen osaaminen ja asiakasymmärrysosaaminen korostuivat. Nämä osaamisalueet liittyvät toisiinsa niin läheisesti, ettei niitä voi täysin erotella toisistaan. Asiakkaan kuntoutumista edistävä osaaminen rakentuu siis osaamisalueiden rajapinnoilla (ks. kuvio 1.). Tämä edellyttää aina vähintään kahta toimijaa: asiakasta ja ammattilaista. Myös asiakkaan läheiset ovat usein keskeisessä roolissa. Lisäksi mukana voi olla – ja usein onkin – useampi ammattilainen. Tämä on luonnollista, sillä kuntoutusta ei koskaan toteuteta yksin, joten yksilöllisen osaamisen ohella tarvitaan yhteisöllistä osaamista. Kuitenkin kuntoutusalalla, kuten koko sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla, keskiössä on perinteisesti ollut yksilön osaaminen. Pystyykö koulutus yhdessä työelämätoimijoiden kanssa kehittämään tulevaisuuden kuntoutusosaamista yhteisöllisempään suuntaan?   Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Kuvaus asiakkaan kuntoutumista edistävästä kuntoutusalan ammattilaisen osaamisesta”. Elina Soinio 2018, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulututkinto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018091015007   https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/osku-osaamista-kuntoutukseen/ Pekka Paalasmaa, FT, työskentelee Metropolia amk:n Liikkuminen ja toimintakyky -yksikössä yliopettajana Elina Soinio, toimintaterapeutti YAMK, työskentelee lasten kuntoutuksen parissa Lähteet Ahonen, H. & Sipari, S. & Mäkinen, E. & Kekäläinen, K. 2015. Osaamisen johtaminen kartalle − väline kuntoutusosaamisen yhteiseen osaamiseen. Hämeen Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: https://www.hamk.fi/wp-content/uploads/2018/08/Osaamisen-johtaminen-kartalle-25.11.2015.pdf   Sipari, S. & Mäkinen, E. & Paalasmaa, P. (toim.) 2014. Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Saatavana osoitteessa: http://www.theseus.fi/handle/10024/122927      

Lue lisää

Pysynkö mukana? Kuntoutuksen muutos uudistuvassa sotessa
11.9.2018
Rehablogin bloggaajat

Johanna Holvikivi, kirjoittaja toimii kehityspäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä. Hankkeen sivuilla on tarjolla lisätietoa. Ketterä osaaminen on ytimessä tulevaisuuden kuntoutuksen kentällä. Keväällä 2018 ilmestyneessä Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -selvityksessä todetaan, että sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmien osaamisen kehittäminen edellyttää aiempaa systemaattisempaa osaamisen arviointia ja näyttöön perustuvien koulutusinterventioiden käyttöä. Tämä haastaa koko koulutuskentän jatkuvaan osaamisen arviointiin yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa sekä tuottamaan koulutusta työelämätarpeiden pohjalta. Muutos ympärillämme on yhä nopeampaa, ja myös muutoksen ennakoimattomuus on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Työelämässä tarvitaan sosiaalista älykkyyttä ja herkkyyttä. Yksilöltä edellytetään niin muutosherkkyyttä kuin muutoskyvykkyyttä osaamisen kehittymiselle. Uudet asiat ja innovaatiot siirtyvät aloilta toisille ja mukautuvat eri aloilla uuteen käyttöön, mistä erilaiset mobiilisovellutukset ovat hyvä esimerkki. Ihmisten liikkuminen ja osaaminen eri alojen välillä lisääntyy. Uraportfoliot korvaavat aikaisemmat urapolut. Tehtävistä ja töistä vaihdetaan toisiin, keräten ja rakentaen osaamista aikaisempaa joustavammin ja laaja-alaisemmin. Ihmisten työurat saattavat olla yhä monimuotoisempia, eikä perinteinen urapolku ole enää tavoiteltu tila. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -selvityksen (2018) mukaan uudet yleiset osaamisalueiden perusteet tulee sisällyttää sosiaali- ja terveysalan tutkintoon johtaviin koulutuksiin. Kuntoutuksen alueella näitä nousevia ja korostuvia osaamisia ovat esimerkiksi seuraavat: palveluohjaus ja kuntoutujan ohjaus digitalisaatio kuntoutusteknologia näyttöön perustuva toiminta liiketoimintaosaaminen innovaatiotoiminta talousosaaminen sekä moniammatillinen toiminta. Miten koulutusta sitten olisi viisasta järjestää työelämässä oleville, jotta osaamisvajeita ei pääsisi syntymään? Kuntoutuksen alueella on pyritty tätä vajetta poistamaan tuottamalla uusia erikoistumiskoulutuksia, kuten Moniammatillinen kotikuntoutus tai Etäratkaisut kuntoutumisen tukena vastaten muuttuviin tarpeisiin. Koulutusten toteuttaminen yhteistyössä eri organisaatioiden tai työyhteisöjen kanssa antaa mahdollisuuden kehittää samalla yksittäisen työntekijän kuin työyhteisön osaamista räätälöiden opiskeltavana olevan asian kyseisen työyhteisön kehittämistarpeeseen käytännön työssä. Osaamisen kehittäminen siirtyy samanaikaisesti osaksi kuntoutuspalveluita kuntoutujan arkeen. Kun koulutusta toteutetaan valtakunnallisissa verkostoissa, koulutus ja kehittäminen kohdentuvat samalla alueellisiin ja paikallisiin osaamistarpeisiin. Kuntoutuksen ylemmässä tutkinnossa on ansiokkaasti selvitetty yhdessä koulutuksen merkityksestä ja vaikutuksesta osallistujien työuraan ja sen kehittymiseen (Paalasmaa ym. 2016). Tulevaisuuden haasteena onkin, kuinka uusia toteutuksia ja niiden tuottamaa osaamista käytäntöön voitaisiin arvioida ja tuottaa kansallista tietoa. Lisäksi haasteena on, miten mahdolliset hyvät käytännöt voidaan jakaa koko laajalle verkostolle niin, ettei yhteistyö pääty yhteissuunnitteluun ja osittaiseen yhteistoteutukseen ilman raportointia ja seurantaa koulutuksen vaikutuksista. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -selvityksen (2018) mukaan ammattialakohtainen substanssiosaaminen muodostaa tulevaisuuden osaamistarpeiden ytimen. Kuntoutuksen koulutuksissa yhdistyvät oman alan vahva ydinosaaminen laajempaan viitekehykseen työskennellä kuntoutuksen alueella. Oheinen kuvio hahmottaa tätä kokonaisuutta hyvin ja kertoo myös niistä keskeisistä osaamisalueista, jotka yhdistyvät oman ammatin ydinosaamiseen (ks. Kokkoniemi ym. 2017). Nykyisessä isossa muutoksessa korostuu muutosagenttina toimiminen, joka on keskeistä uusien toimintatapojen ja palveluiden kehittämisessä. Kun keskustellaan eri ammattiryhmien laaja-alaisesta osaamisesta, joka organisaatioissa hyödynnetään strategiseen toimintaan ja kehittämiseen, mielenkiintoinen ja tärkeä näkökulma on yksilöiden ja työyhteisöjen luottamus omaan kykyynsä kehittää ja olla aktiivisesti vaikuttamassa haluttuun muutoksen suuntaan. Onkin tärkeä miettiä, miten tätä valtaistumista ja vahvaa ammatillista kehittämisosaamista voidaan tukea moniammatillisissa ja monimuotoisissa yhteisöissä niin, että myös kuntoutujien ääni on mukana kehittämisessä. Voidaanko tähän vaikuttaa jo peruskoulutuksen aikana ja vahvistaa sitä sitten työelämässä osana elinikäistä oppimista? Nämä ovat kysymyksiä, jotka kohdistuvat niin koulutusorganisaatioihin kuin koko sosiaali- ja terveydenhuollon työkenttään. Tämä vaatii tulevaisuudessa yhä tiiviimpää yhteistä vuoropuhelua ja tahtotilaa toimia yhdessä kehittäen asiakaslähtöisiä vaikuttavia kuntoutuspalveluita. Lähteet: Kangasniemi, Mari & Hipp, Kirsi & Häggman-Laitila, Arja & Kallio, Hanna & Karki, Suyen & Kinnunen, Pirjo & Pietilä Anna-Maija & Saarnio, Reetta & Viinamäki, Leena & Voutilainen, Ari & Walden, Anne 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Saatavana osoitteessa:  http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sote-osaamisen-optimoinnilla-vaikuttavaa-ja-asiakaslahtoista-palvelua Kokkoniemi, Liisa & Holvikivi, Johanna 2017. Opiskelijoiden ja alumnien toiveet kuntoutuksen opintojen tulevaisuudesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu, julkaisusarja Aatos. Saatavana osoitteesta: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/TK/Julkaisut/pdf/2018_Kokkoniemi_Holvikivi_Opiskelijoiden_ja_alumnien_toiveet_kuntoutuksen_opintojen_tulevaisuudesta_AATOS.pdf Paalasmaa, Pekka & Sallinen, Mari & Hautala, Tiina & Jeglinsky-Kankainen, Ira 2016. Kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulututkinto tuo uutta työuralle. Kuntoutus 1/2018, 71−73, Kuntoutussäätiö.

Lue lisää

Muistipoliklinikan palveluita kehittämässä
30.8.2018
Rehablogin bloggaajat

Kirjoittaja Jaana Lindlöf Kuntoutuksen tutkinto-ohjelman (YAMK) opiskelija Porvoossa toimii muistipoliklinikka, johon muististaan huolestunut yli 65-vuotias kuntalainen voi olla yhteydessä muistiongelmiensa syiden selvittämisen suhteen. Muistipoliklinikan henkilökunta on havainnut, että viimeisten kuluneiden vuosien aikana muistipoliklinikan hoitajien tekemiin alkututkimuksiin on alkanut hakeutua aiempaa enemmän ihmisiä, joilla varsinaisen muistisairauden kriteerit eivät täyty, mutta heillä on voitu muistitesteissä todeta lievää kognitiivista heikentymää. Muistioireista huolissaan on tavallisesti ollut joko muistioireinen itse tai hänen läheisensä.  Muistipoliklinikan henkilökunta on kokenut tarvetta kehittää muistipoliklinikan tarjoamaa palvelua juuri tälle asiakaskunnalle, jotta mahdollisimman varhaisen tuen ja ohjauksen avulla voidaan tukea muistioireisen toimintakykyä hänen omassa arjessaan. Arjen tekijät tutuksi Jotta toimintaa voidaan kehittää asiakkaiden arjen tarpeita ja toimintakykyä palveleviksi, on ensin selvitettävä, millaisia tekijöitä kyseisen asiakaskunnan arjessa selviytymiseen kuuluu. Tästä asiakas- ja työelämälähtöisestä tarpeesta käsin lähdin selvittämään ikääntyneen muistioireisen arjessa pärjäämisen tekijöitä haastattelemalla viittä 79—85-vuotiasta muistipoliklinikan asiakasta, osana tutkimuksellista kehittämistyötäni. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuloksista kävi esille, että haastateltavien arjessa pärjäämistä edisti niin itsenäisyys arjen toiminnoissa kuin mahdollisuus läheisten tukeen ja apuun. Sosiaalisen toiminnan ja erityisesti läheisten kanssa yhdessäolon sekä mahdollisuuden tehdä jotain tarpeellista ja mielekästä eli tuntea olevansa vielä tarpeellinen, koettiin lisäävän arjessa pärjäämistä. Vaikka haastateltavat kokivat läheisiltä saatavan avun tukevan heidän pärjäämistään, koettiin toisten avusta riippuvaisuuden myös rajoittavan itsenäistä pärjäämisestä. Voisiko tällä olla yhteyttä siihen, että aikaa haluttaisiin viettää läheisten kanssa muutoinkin kuin tarvittavan avun merkeissä? Tai voisiko kyse ollakin siitä, että toisten apuun turvautumisen ”pakko” heikentää omaa tarpeellisuuden tunnetta? Keinoina selviytyä muuttuneessa elämäntilanteessaan haastateltavat toivat esille kyvyn hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja myönteisen suhtautumisen omaan tilanteeseensa. Tukea tarvitaan Keskusteltaessa arjessa tarvittavaan teknologian hallitsemiseen liittyvistä asioita, koettiin esimerkiksi kännykän tai pankkikortin käytön kuuluvan osaksi haastateltavien normaalia arkea, mutta samalla etenkin uuden teknologian käytön osaamattomuuden nähtiin rajoittavan arjessa pärjäämistä.  Esimerkiksi pankkiasioiden hoitaminen nettipankin kautta tai yhteydenpito läheisiin älykännykän avulla tukisi arjessa omatoimisesti selviytymistä, mutta haastateltavat kokivat olevansa arkoja uusien asioiden oppimisen suhteen ja tarvitsevansa tässä läheistensä apua. Vaikka haastateltavat korostivatkin etenkin läheisiltä saadun avun ja tuen mahdollisuutta, heidän vastauksissaan kävi vahvasti esille terveyden- ja sairaanhoidon henkilöstöltä saatavan tuen merkitys. Erityisesti pelko tai ainakin huoli muistisairauteen sairastumisesta nousi esille haastateltavien vastauksissa, mutta lohduttavaa oli kuulla, että vastapainoksi haastateltavat kokivat saaneensa rauhoittavaa ja kannustavaa tukea etenkin muistipoliklinikan henkilökunnalta. Kehittäminen vaatii yhteistyötä Tutkimukselliseen kehittämistyöhöni osallistuneet haastateltavat ovat antaneet erittäin tärkeää tietoa muistioireisen ikääntyneiden tarvitsemien palveluiden kehittämiseksi. Tästä syystä onkin tärkeää muistaa, että kehittämisessä palveluiden sisällön tulee olla aidosti asiakkaan tilannetta tukevaa, ensisijaisesti hänen itsenäistä pärjäämistänsä tukevaa. Nykypäivänä tämä voi tarkoittaa vaikkapa älykännykän tai terveyspalveluiden nettiajanvarauksen käytön opettelua. Miten kehittämisen haasteisiin tulisi sitten vastata? Mukaan tulee ottaa julkisen toiminnan lisäksi asiakkaat ja heidän läheisensä sekä kolmannen sektorin toimijat. Perusrakenteet ovat jo olemassa Porvoon kokoisessakin kunnassa, joten mahdollisuudet ryhtyä yhdessä kehittämään ikääntyneiden muistioireisten tarvitsemaan tukea arjessa pärjäämiseksi ovat hyvät. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön "Ikääntyneen muistioireisen arjessa pärjäämisen tekijöitä"

Lue lisää

Sosiaali- ja terveysalan ammattilainen − satsaa viestintään!
19.6.2018
Rehablogin bloggaajat

Marianne Roivas, FT, työskentelee suomen kielen ja viestinnän lehtorina Metropolia AMK:n hyvinvointialojen tutkinto-ohjelmissa. Millainen on työympäristösi viestintämaisema? Onko se positiivinen ja keskusteleva vai jotain muuta? Kohdataanko kollegat ja asiakkaat avoimessa, kannustavassa ja arvostavassa vuorovaikutuksessa? Liikkuuko tieto tarkoituksenmukaisesti? Onko palautteen antaminen ja vastaanottaminen helppoa?   Viestintä on nivoutunut työelämässä kaikkeen toimintaan niin tiukasti, että välillä on vaikea rajata, mistä oikein puhutaan, kun puhutaan viestinnästä. Viestintä on yleiskäsite, joka kattaa monen sorttista toimintaa arkisista huomenen toivotuksista aina organisaation korkealentoisiin strategioihin. Viestintä voi olla yhteyden luomista, tiedonhankintaa ja tiedonvälitystä, opastamista ja ohjaamista, itsensä ilmaisemista, asenteisiin vaikuttamista, joskus vain yhteyden pitämistä auki.   Mikä on viestintää?   Ihmisolentoina me viestimme koko ajan, niin suunnitellusti kuin spontaanisti, sanallisesti kuin sanattomasti. Mikään läpihuutojuttu onnistunut viestintä ei kuitenkaan ole. Juuri viestinnän käsitteen kaiken kattavuus hämärtää usein tilannetta. Jos työpaikalla esimerkiksi on pulmia, tyytymättömyys niiden vuoksi purkautuu usein tyytymättömyytenä viestintään, vaikka kipukohtia olisi muuallakin. Oman lisänsä keitokseen tuo, että erityisesti termejä ”viestintä” ja ”vuorovaikutus” käytetään välillä synonyymisesti, välillä taas erillään. Mikä on viestintää, mikä vuorovaikutusta, mikä kumpaakin?   Kaiken kukkuraksi viestinnän professori Osmo A. Wiion (1928−2013) klassisen hokeman mukaan viestintä ”epäonnistuu yleensä, paitsi sattumalta”.   Tosiasia tietysti on, että emme voi elää ja tehdä työtämme Wiion prinsiipin mukaisesti. Meidän on luotettava siihen, että pystymme toimimaan työelämässä ja sen viestinnässä kuin järjelliset olennot: asettamaan tavoitteita, sopimaan asioista ja merkityksistä, valitsemaan viesteillemme sopivia tyylejä, tapoja ja kanavia.   Subjektiivinen ja objektiivinen näkökulma   Duodecim-aikakauskirjassa oli äskettäin mielenkiintoista keskustelua viestinnästä potilas−lääkäri-kohtaamisissa. Harry Köhler, Päivi Rautava ja Ville Vuorinen (2017) käsittelivät artikkelissaan sosiaali- ja terveysalan viestintää vaikuttavuuden näkökulmasta. Heidän mukaansa lääkärien ja potilaiden kohtaamisissa viestinnän tavoitteena on luoda osapuolten välille hyvä yhteys ja edellytykset molemminpuoliselle tietojen vaihdolle. Lisäksi tavoitteena on osallistaa asiakas hoitoa koskevaan päätöksentekoon. Tapa, jolla sosiaali- ja terveysalan ammattilainen kommunikoi, vaikuttaa asiakkaiden kokemaan luottamuksen ja hallinnan tunteeseen.   Ammattilaisen ja asiakkaan välistä keskinäisviestintää voidaan arvioida subjektiivisesta ja objektiivisesta näkökulmasta. Viestinnän subjektiivinen laatu tarkoittaa asiakkaan kokemusta hoidosta ja palvelusta. Objektiivinen laatu puolestaan tarkoittaa viestinnän vaikutusta hoitoon ja kuntoutumiseen. Nämä tasot voivat limittyä keskenään, mutta ne on hyödyllistä tunnistaa erillään, jotta niihin voi kiinnittää huomiota. Onnistunut viestintä tarkoittaa yhdelle eri asioita kuin toiselle. Tyytyväisyys viestintään ei välttämättä suoraan kerro hoidon tuloksekkuudesta tai turvallisuudesta, Köhler, Rautava ja Vuorinen (2017) muistuttivat.   Jos viestintää halutaan arvioida objektiivisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden laatutekijänä, tulisikin tarkkaan määritellä hyvällä viestinnällä tavoiteltava hyöty sekä arvioinnin kriteerit ja keinot. Köhlerin ym. (2017) artikkeliin liittyvässä kommenttipuheenvuorossa Maria Hagnäs, Markku Timonen, Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi ja Ritva Vatjus (2017) korostivat erityisesti ammattilaisen ja asiakkaan suhteen yhteistoiminnallisuutta. Ammattilaisen on autettava asiakasta ilmaisemaan itseään tavalla, joka parantaa tämän itsehavainnointia ja toimijuuden edellytyksiä. Aika ja resurssit ovat tunnetusti usein kovin rajallisia, mutta onnistunut viestintä on yhteistoiminnan työväline. Arvioi omaa viestintääsi, asetu asiakkaan rooliin   Sosiaali- ja terveysalan työtä tehdään viestinnän avulla. Viestintätaidot eivät ole valinnainen tai vapaaehtoinen osuus sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen osaamisessa, vaan ne ovat ammatillista ydinosaamista. Kuntoutusalojen viestinnässä ihanteita ovat oman ymmärrykseni mukaan ainakin seuraavat: selkeys tavoitteellisuus vastuullisuus ja kaksisuuntaisuus (ks. lisää Roivas & Karjalainen 2013) ja vastavuoroisuus (ks. lisää Harra 2014).   Tällainen laatusanojen luetteleminen on suhteellisen vaivatonta. Mutta miten hyvin osaamme arvioida sitä, onko oma tai työtoverimme viestintä onnistunut laatusanojen mukaisesti?   Useimmilla meistä on vankka usko omaan tulkintataitoomme, kun esimerkiksi pyrimme ymmärtämään kanssaihmistemme sanatonta viestintää. Monesti tulkintamme osuvat kyllä kohdalleen, mutta ajoittain Wiion laki pitää kutinsa ja joudumme puolin ja toisin korjailemaan väärinkäsitysten jättämiä jälkiä. Kuten tunnettua, väärinkäsityksiä tapahtuu jo lähisuhteissa − vaikka niissä jos missä voisi kuvitella, että viestinnän osapuolet suunnistavat samojen merkkijärjestelmien ja tulkintakehysten mukaan.   Omien ammatillisten viestintätaitojensa tarkkailemiseksi voikin olla sangen hyödyllistä muistella omia kokemuksia sote-palveluista niiden kuluttajana. Millaisia viestintätilanteita olet itse kohdannut sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaana?   Sote-alan viestintätilanteissa on usein epäsymmetriaa ammattilaisen ja asiakkaan välillä: osapuolten tiedolliset ja usein kielellisetkin taidot ja lähtökohdat poikkeavat toisistaan (ks. tästä Leskelä & Lindholm 2012). Tekee hyvää miettiä, millaisia onnistuneita ja vähemmän onnistuneita tilanteita on osunut omalle kohdalle. Millaisista tekijöistä onnistunut ammatillinen viestintä todella koostuu?   Moniammatillisia onnistumisia   Ammattilaisen ja asiakkaan kohtaaminen on yksi osa sosiaali- ja terveysalojen viestintää. Viestintää on jatkuvasti myös työyhteisön sisällä ja erilaisissa verkostoissa. Minulle on jäänyt mieleen erään Metropolia Ammattikorkeakoulun kollegani lausahdus, jonka mukaan ”toimintaterapeutin tärkein viestintätaito on moniammatillinen argumentointi”. Hän puhui yhden kuntoutusalan ammattikunnan näkökulmasta, mutta uskoisin, että muidenkin alojen edustajat voivat pitkälti allekirjoittaa tämän.   Moniammatillisuus voi toteutua organisaation sisällä tai sen ulkopuolella niin, että mitä erilaisemmat ammattiryhmät työskentelevät yhteisen kohteen parissa. Näissä tilanteissa mukana on paitsi erilaisia persoonallisuuksia ja viestintätyylejä, myös erilaisia ammatti-identiteettejä, tavoitteita, arvoja ja asenteita. On myös hierarkioita, joskus ennakkoluulojakin. Moniammatillisen viestinnän onnistumisen ytimessä ovat ratkaisuhalukkuus ja riittävälle tasolle rakennettu yhteinen ymmärrys keskeisistä asioista ja terminologiasta.   On huolellisesti käytävä läpi olennaiset kysymykset: Mikä on viestintätilanteen tarkoitus ja tavoite? Miten saan oman viestini tarkoituksenmukaisesti esille? Haluanko todella kuulla ja aidosti ymmärtää, mitä sanottavaa toisella on?   Myös jatkuvan rakentavan palautteen kulttuuri tekisi terää suomalaisessa työelämässä, kuten Ahonen ja Lohtaja-Ahonen (2011) ovat visioineet. Perinteisesti palautteesta on jopa ajateltu, että ”kaikki on hyvin, kun ei kuulu mitään”. On korkea aika siirtyä tästä ajattelusta eteenpäin. Tuloksekas palautekulttuuri perustuu selkeisiin pelisääntöihin, keskinäiseen kunnioitukseen, aitoon kehittymisenhaluun ja tahtoon saada kaikki työyhteisön jäsenet onnistumaan. Palautekulttuurin kehittämisestä voidaan edetä yhteiskehittelyyn, jossa asiakkaat ja ammattilaiset rakentavat asiakkaiden tarpeen mukaisia palveluita yhdessä kehittäjäkumppanuudessa (ks. lisää esim. Sipari & Mäkinen & Paalasmaa [toim.] 2014).     Lähteet Ahonen, Risto & Lohtaja-Ahonen, Sirke 2011. Palaute kuuluu kaikille. Helsinki: Infor. Hagnäs, Maria & Timonen, Markku & Keinänen-Kiukaanniemi, Sirkka & Vatjus, Ritva 2017. Viestintää vai vuorovaikutusta? Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 133 (15), 1424. Saatavana osoitteessa: https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2017/15/duo13821. Luettu 5.6.208. Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta: asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Acta electronica Universitatis Lapponiensis. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-772-8. Luettu 13.6.2018. Köhler, Harry & Rautava, Päivi & Vuorinen, Ville 2017. Hoitava viestintä − lääkärin ja potilaan keskinäisviestinnän vaikuttavuus. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 133 (8), 735−741. Saatavana osoitteessa: http://www.duodecimlehti.fi/duo13677. Luettu 5.6.2018. Leskelä, Leealaura & Lindholm, Camilla 2012. Haavoittuva keskustelu. Keskusteluanalyyttisiä tutkimuksia kielellisesti epäsymmetrisestä vuorovaikutuksesta. Kehitysvammaliiton tutkimuksia 6. Helsinki: Kehitysvammaliitto. Roivas, Marianne & Karjalainen, Anna Liisa 2013. Sosiaali- ja terveysalan viestintä. Helsinki: Edita. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.) 2014. Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/AATOS/PDF/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi.pdf. Luettu 13.6.2018.  

Lue lisää
Vanhemmat postaukset