Työelämä on jatkuvassa muutoksessa, jossa työntekijöiltä vaaditaan yhä monipuolisempaa osaamista ja kykyä mukautua nopeasti kehittyviin työnkuviin. Tarjolla on valtavasti monimuotoisia ja joustavasti toteuttavia täydennys- ja lisäkoulutuksia. Työelämän kehittyminen mahdollistaa työn toteuttamisen yhä joustavammin ja monipuolisemmin. Mahdollisuuksien varjoon jää kuitenkin iso ryhmä ihmisiä, jotka haluaisivat olla mukana työelämässä, mutta eivät heikentyneen toimintakykynsä vuoksi siihen pysty.
Työelämän muutoksissa mukana pysyminen vaatii joustavuutta ja kykyä vastata työpaikkojen muuttuviin tarpeisiin, mutta entä jos työntekijä ei toimintarajoitteen vuoksi pysty vastaamaan näihin olosuhteisiin?
Työkyvyn arviointiosaaminen muuttuvissa työnkuvissa haastaa työkyvyn arviointia tekevät ammattilaiset. Monien arviointivälineiden joukosta tulisi osata löytää se, joka vastaa asiakkaan ja työpaikan tarpeisiin. Nykypäivänä tarvitaan moniammatillisia arviointivälineitä, jotka pystyvät tasapainottamaan henkilön psykososiaalisen työkyvyn sekä työpaikan tarpeet.
Kehittämistyöni vei minut täysin mukanaan tutkimaan, kuinka 90-luvulla kehitetyn psykososiaalista työkykyä arvioivan arviointivälineen koulutusta voidaan päivittää vastaamaan nykypäivän tarpeeseen. Pystyykö 90-luvulla kehitetty Melba ja 2010-luvun vauhdilla kehittyvä työelämä kohtaamaan toisensa? Kehittämistyö toteutettiin yhteistyössä Vammaisten lasten-ja nuorten tukisäätiön (VAMLAS) kanssa, joka kouluttaa ammattilaisia Melba-välineen käyttöön. Koulutuksen siirtovaikutuksen teorian sekä kuntoutuksen koulutuksen tulevaisuuden tarpeiden kautta peilattuna, Melba- koulutuksen kehittäminen vastaa asiakkaan sekä työkyvyn arviointia toteuttavien ammattilaisten tarpeisiin. Kehittämistyön tulokset syntyivät yhteiskehittelyn periaatteita mukaillen Melba-koulutuksen käyneiden ammattilaisten, asiakkaiden sekä kehittäjätyöryhmän näkemyksistä.
Keskeisiksi Melba-koulutuksen kehittämisen kohteiksi nousivat asiakaskeskeisyys, vuorovaikutus työyhteisöihin ja koulutukseen osallistuvien ammattilaisten oppimista tukevan vuorovaikutuksen tukeminen. Asiakaskeskeisyyden huomioiminen noudattaa nykypäivän- ja tulevaisuuden kuntoutuksen tarpeita, jossa asiakas tulee huomioida aktiivisena toimijana omassa kuntoutusprosessissaan.
Asiakaskeskeisen arvioinnin keinoja kehittämällä, voidaan nyt – ja tulevaisuudessa vastata kuntoutuksen ajankohtaisiin tarpeisiin. Kun ammattilaisella on osaaminen hyödyntää erilaisia vuorovaikutuksen menetelmiä, mahdollistuu asiakkaan aito kohtaaminen. Asiakkaan osallistaminen mukaan omaan arviointiprosessiin voi parhaimmillaan nostaa esille täysin uusia kykyjä, joita arviointiin osallistuva asiakas ei ole osannut aiemmin huomioida.
Melba-arvioinnin tuottama tieto sekä koulutuksen tarpeellisuus eivät läheskään aina välity arviointityötä tekevän ammattilaisen työpaikalle. Tämän vuoksi koulutuksen vieminen yhä tehokkaammin työpaikoille, mahdollistaa työnantajan sekä ammattilaisen yhteisen ymmärryksen syntymistä Melba-arvioinnin tärkeydestä. Yhteinen pohdinta työpaikoilla edistää ammattilaisten keskinäistä vuorovaikutusta ja mahdollistaa asiantuntijuuden kehittymistä kohti kuntoutuksen keskiössä olevan asiakkaan tarpeita. Lisäksi teknologia sekä digitalisaatio luovat uusia mahdollisuuksia ammattilaisten väliseen yhteistyöhön. Tulevaisuuden kuntoutuksen rakentuessa yhä vahvemmin verkostomaiseen työskentelyyn, Melba-koulutuksen kannalta onkin merkittävää pohtia, kuinka verkostoja hyödyntämällä voidaan tukea koulutuksen käyneiden vertaistukea.
Melba-koulutuksen kehittäminen yhdistää yhteiskunnan, Vammaisten lasten-ja nuorten tukisäätiön, ammattilaisten – sekä asiakkaiden tarpeet, jossa kaiken keskiössä on työn mahdollistaminen yhä useammalle ihmiselle. Työkyvyn ja työpaikan vaativuuden onnistunut yhteensovittaminen luo parhaimmillaan puitteet, jossa työntekijöiden erilaisuus nähdään mahdollisuutena rakentaa yhä monimuotoisempaa työelämää.
Tulevaisuuden kuntoutus huomioi asiakkaan oman elämänsä asiantuntijana, onko myös työelämä valmis tähän ajatteluun? Työelämä ja kuntoutus kulkevat käsikädessä, ja onnistuessaan ne luovat työelämään keinoja yhä joustavampaan, mahdollisuuksia täynnä olevaan työntekoon.
Rehablogin bloggaajat
Rehablogi on kuntoutuksen hyviin käytänteisiin keskittyvä toimitettu blogi, jota Metropolia Ammattikorkeakoulu ylläpiti vuosina 2015—2025. Rehablogiin kirjoittajat ovat olleet kuntoutuksen YAMK-opiskelijoita, kuntoutusalan AMK-opiskelijoita, opettajia ja asiantuntijoita työelämästä monialaisesti. Rehablogi on tuonut esille kuntoutumisen tutkimus- ja kehitystyön pohjalta nousevaa tietoa sekä nostanut keskusteluun kuntoutuksen alaan liittyviä keskeisiä kysymyksiä. Ota yhteyttä
Yhteiskunta on jatkuvasti monimutkaistunut ja sen haasteet ovat yhä monimuotoisempia. Terveyden haasteet liittyvät tänä päivänä yhä vahvemmin globaaleihin ongelmiin, kuten esimerkiksi Covid 19:n aiheuttamat sairaudet ja rajoitustoimenpiteet, sodista johtuvat hoidon ja kuntoutuksen tarpeet, pakolaisuus, ilmastomuutoksen aiheuttamat katastrofit sekä erityisesti nuorten ahdistuneisuuden lisääntyminen. Näihin ongelmiin ei ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Sen sijaan tarvitaan tulevaisuuteen suuntautunutta poikkitieteellistä ajattelua.
“ECOLAH - Embracing a Complexity-Orientated Learning Approach in Health” oli Erasmus+ -rahoitteinen hanke, jonka tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä, siitä kuinka yhteiskunnan erilaiset toimijat voivat osallistua monimutkaisten sosiaali- ja terveyshaasteiden ratkaisemiseen. Hankkeessa kehitetään korkeakoulupedagogiikkaa, joka tukee opettajien ja opiskelijoiden tulevaisuuteen suuntautuvien taitojen kehittämistä kompleksisten ongelmien ratkaisemisessa. (ECOLAH 2024).
ECOLAH-hanke järjesti viiden päivän intensiiviviikon Pohjois-Hollannin Ellertshaarissa, jonne osallistui Metropoliasta 6 opiskelijaa yli 40 muun opiskelijan kanssa. Viikon tarkoituksena oli ymmärtää paremmin terveyteen liittyvää kompleksisuutta (complexity) ilmiönä. Kompleksisuudella tarkoitetaan sellaisen kokonaisuuden (järjestelmän) ominaisuutta, joka koostuu monesta, toisiinsa vaikuttavasta osasta ja nämä osien vaikutukset ovat vaikeasti selitettäviä (Casti, 2012). Eli kyseessä on joukko prosesseja, jotka dynaamisesti ja jatkuvasti kehittyvät, eivätkä pelkästään ole vuorovaikutuksessa keskenään vaan saavat merkityksensä näiden vuorovaikutusten kautta (Cohn, 2013).
Ilmiötä tutkittiin viikon aikana erilaisin osallistavan oppimisen sekä luovien menetelmien avulla. Intensiiviviikkoon osallistui terveysalan korkeakouluopiskelijoita ja opettajia Hollannista, Suomesta, Romaniasta ja Portugalista sekä kaksi opettajaa Norjasta.
Haastetaan perinteisiä ajattelumalleja
Ajatusten herättäjänä opintoviikolle toimi Paul Beenen (tutkijaopettaja), joka käsitteli provokatiivisessa luennossaan nykyisen terveyspalvelujärjestelmän toiminnan ongelmia ja siihen liittyviä perinteisiä ajattelumalleja. Beenen väitti, että nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä on diagnoosilähtöinen eikä sen kantokyky riitä tulevaisuuden tarpeisiin. Kun ympäristön ja kulttuurin aiheuttamien sairauksien määrä kasvaa, tarvitaan sosiaali- ja terveydenhoidossa koko järjestelmää koskeva ajattelun muutos:
Mitä voi tehdä toisin?
Voivatko terveydenhuollon ammattilaiset auttaa kansalaisia ottamaan itse vastuuta omasta terveydestään?
Mitä jos ammattilaiset keskittyisivät enemmän ennaltaehkäisemään sairauksia ja lisäämään kansalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia, esimerkiksi korostamalla inhimillistä luontoyhteyttä ja terveellisiä valintoja?
Kuva: Anna Kaipainen
Kuntoutuksen ammattilaiset työn muutoksessa
Kuntoutuksen ammattilaisina tarvitsemme muuttuvissa ja ennakoimattomissa tilanteissa luovuutta ja heittäytymistä rakentaaksemme toimivan yhteistyösuhteen kuntoutujien kanssa. Turvallinen ja luottamuksellinen yhteistyösuhde auttaa kuntoutujaa kokemaan merkityksellisyyttä, uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa ja näkemään epäonnistumiset mahdollisuutena oppia. Intensiiviviikon hyödylliset, ajattelua avartavat luovat ja toiminnalliset harjoitteet konkretisoivat yksilön ja ympäristön eri tasojen (mikro-, meso-, ekso- makro- ja ekosysteemit) reaktiivista vaikutusta toisiinsa verkostoissa toimiessamme.
Olemme tunnistaneet harjoituksissa havaittuja kompleksisia ilmiöitä myös omassa työssämme toimiessamme laajoissa kuntoutuja- ja ammattilaisverkostoissa. Tällöin pienetkin muutokset kuntoutujan elämässä ja verkostossa voivat saada aikaan “perhosefektin”, jolla voi olla suuret myönteiset tai haitalliset vaikutukset hänen kokonaistilanteeseensa. Optimaalinen kuntoutujan verkosto elää ja muuttuu jatkuvasti hänen tarpeittensa mukana.
Reflektoiva oppimisprosessi osana toimintaa
Intensiiviviikon aamut aloitimme pareittain walk and talk -luontokävelyillä, joissa vaihtuvan parin kanssa tutustuimme eri teemoin toistemme näkökulmiin ja kulttuureihin. Vastaavaa dialogista vuorovaikutusta tarvitaan myös työelämässä työyhteisöissä ja suorassa asiakastyössä: omat normimme eivät ole ainoita oikeita, vaan on erilaisia tapoja elää ja kokea. Tätä ymmärrystä tarvitsemme erityisesti kuntoutujien kanssa tehtävässä työssä, jotta heillä on mahdollisuus kokea itsensä oman elämänsä “päähenkilöiksi” ja me ammattilaisina voimme sanoa tekevämme aidosti kuntoutujalähtöistä työtä.
Tällainen ajattelu vaatii meiltä ammattilaisilta jatkuvaa halua, herkkyyttä ja aikaa havainnoida omaa asennettamme, ihmiskäsitystämme ja toimintaamme itse reflektoiden, sekä keskustellen työyhteisöissämme, esimerkiksi jakamalla hiljaista tietoa. Tätä reflektoivaa oppimisprosessia heräteltiin intensiiviviikon aikana jokapäiväisillä henkilökohtaisilla oppimiskysymyksillä. Kompleksisuuden lisääntyessä aloimme yhä paremmin tunnistamaan, että monimuotoinen sosiaalinen ympäristö kannattaa nähdä rikkautena: jokainen – myös erilainen– ajatusmaailma on merkityksellinen ja muovaa omaa ja yhteisömme ajattelua ja toimintaa.
Kuva: Anna Kaipainen
Korkeakoulut suunnannäyttäjinä kohti terveempää ja kestävämpää tulevaisuutta
Yksi pandemian suurimmista opeista on ollut se, että emme voi luottaa pelkästään perinteisiin menetelmiin nykyisten terveysongelmien ratkaisemiseksi. Nämä ilmiöt ovat kompleksisia, ja niihin liittyy niin sosiaalisia, taloudellisia, ympäristöllisiä kuin teknisiäkin tekijöitä ja laaja joukko erilaisia toimijoita. Näitä toimijoita ovat terveydenhuollon organisaatioiden lisäksi myös poliittiset päättäjät, oppilaitokset, tutkijat, yritykset ja yhteisöt. Ymmärtääksemme näiden haasteiden monimutkaisuutta ja käsitelläksemme niitä, meidän on omaksuttava uudenlaista ajattelutapaa sekä kyettävä arvioimaan uudelleen, miten lähestymme koulutusta, oppimista ja kuinka kehitämme yhteiskuntaa. (Papanagnou, Watkins, Lundgren, Alcid, Ziring, & Marsick. 2022).
Tulevaisuuden ammattilaisilla on oltava teknisten taitojen lisäksi myös kyky ajatella kriittisesti ja luovasti monimutkaisten, usein arvaamattomien terveyshaasteiden edessä. Meneillään olevat maailman muutokset ovat vahva muistutus siitä, että terveydenhuollon työntekijöiden, poliittisten päättäjien ja opettajien sekä erityisesti seuraavan sukupolven on oltava valmiita epävarmuuteen ja opittava toimimaan nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Avainasemassa on tietämättömyyden tilan ja uteliaisuuden vaaliminen oppimisessa. (Gheihman, Johnson, & Simpkin. 2020). Tulevaisuusajatteluun tarvitsemme luovuutta ja heittäytymistä sekä mukavuusalueelta poistumista. Verkostoissa tapahtuva kohtaava ja osallistava oppiminen on tähän yksi mahdollisuus.
Myös terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksen täytyy muuttua. Enää pelkkä tiedon tarjoaminen ei riitä, sillä nyt on kyettävä edistämään innovaatiivista, luovaa ja systeemistä ajattelua. (Lee, Hall, Anakin & Pinnock 2021.) Sosiaali- ja terveysala muuttuu jatkuvasti: palvelujärjestelmä ei tule olemaan koskaan valmis, emmekä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevien ammattilaisten on kyettävä työskentelemään eri tieteenalojen kanssa, tekemään yhteistyötä erilaisten sidosryhmien kanssa ja siten kehittämään yhdessä kestäviä ratkaisuja.
Korkeakouluilla on ratkaiseva rooli eri toimijoiden yhteen saattamisessa, poikkitieteellisen yhteistyön edistämisessä sekä terveemmän ja kestävämmän yhteiskunnan edellyttämien systeemisten muutosten eteenpäin viemisessä. Meidän tulee olla valmiita muokkaamaan omaa toimintaamme ja pysyttävä avoimina elinikäiselle oppimiselle.
Tämä matka vaatii yhteistyötä yli kansallisten rajojen ja tieteenalojen. Se edellyttää myös, että siirrymme lyhyen aikavälin ratkaisuista pohtimaan pitkän aikavälin strategioita, joissa pohditaan terveyshaasteiden perimmäisiä syitä ja luodaan yhdessä kestäviä polkuja tuleville sukupolville.
Olemme sitoutuneet edistämään tätä muutosta, valmistamaan tulevia ammattilaisia navigoimaan nykypäivän haasteiden monimutkaisissa kiemuroissa luottavaisesti ja luomaan terveempää ja kestävämpää yhteiskuntaa.
Kirjoittajat:
Laura Pikkola-Wickström on sosionomi, joka toimii ammatillinen kuntoutusohjaajana yksityisellä palveluntuottajalla Kelan työllisyyttä edistävässä ammatillisessa kuntoutuksessa.
Laura Wiik on toimintaterapeutti, joka työskentelee hyvinvointialueen julkisissa psykiatrian palveluissa.Laurat opiskelevat kuntoutuksen ylemmässä AMK-tutkinnossa Metropoliassa
Anna Kaipainen, projektipäällikkö, fysioterapeutti YAMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Lähteet:
Casti, J. 2012. X-Events: The Collapse of Everything.
Cohn, S., Clinch, M., Bunn, C. & Stronge, P. 2013. Entangled complexity: why complex interventions are just not complicated enough. J Health Serv Res Policy ;18(1):40–3
Gheihman, G., Johnson, M., & Simpkin, A. L. 2020. Twelve tips for thriving in the face of clinical uncertainty. Medical Teacher 2020. Scholalry Perspective. Academic Medicine, Vol. 97, No. 8, August 2022.
ECOLAH, Embraicing complexity oriented learning approach in health. 2024.
Lee, C., Hall, K., Anakin, M., & Pinnock, R. 2021. Towards a new understanding of uncertainty in medical education. Journal of Evaluation in Clinical Practice. Vol. 27 Issue 5. October 2021. Pages 1194-1204.
Papanagnou, D., Watkins, K. E., Lundgren, H., Alcid, G. A., Ziring, D., & Marsick, V. J. (2022). Informal and Incidental Learning in the Clinical Learning Environment; Learning Through Complexity and Uncertainty during COVID-19.
Lihavuus on maailmanlaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen huolenaihe. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus nähdään perinteisesti yksilön vastuulla olevana liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvänä ongelmana. Lihavuuteen liittyy vahvaa stigmaa, joka saattaa ulottua myös terveydenhuollon ammattilaisten asenteisiin ja toimintaan. Kun lihava asiakas tulee kuntoutukseen, näemmekö hänet ainutlaatuisena yksilönä omine tavoitteineen, vai liikakiloja kantavana ihmisenä, jonka ensisijaisena tavoitteena tulisi olla painon pudottaminen?
Merkittävästi lihavien ihmisten väestönosuus maailmassa on kasvanut huomattavasti (WHO 2024). Kuntoutuksen kannalta lihavuus on merkittävä ilmiö, koska siihen liittyy useita fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja terveysriskejä. Siihen liittyy myös vahvoja negatiivisia stereotypioita, sekä laajasti hyväksyttyä stigmaa ja syrjintää, joka ulottuu elämän kaikille osa-alueille työnteosta ja harrastuksista itsestä huolehtimiseen ja terveydenhuoltoon. (Koivumäki ym. 2023: 12, 22–23, 28–40; Haracz & Ryan & Hazelton & James 2013: 356–3 57; Puhakka 2023: 14–15; Lee ym. 2019: 28–29, 34; Chakravorty 2021).
Eurooppalaisen lihavien tukijärjestön ECPO:n (European Coalition for People living with Obesity) sivusto käyttää termiä ‘’weight bias’’, jolla viitataan negatiivisiin uskomuksiin ja asenteisiin ylipainoista henkilöä kohtaan. Ennakkoluulot voivat olla hienovaraisia tai näkyviä ja ilmentyä sanallisesti tai fyysisesti. (ECPO.)
Yhteiskunnassa vallitseva stigma voi muuttua ihmisen sisäiseksi käsitykseksi itsestään, omista mahdollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Sisäistetyn stigman myötä ihminen saattaa eristäytyä ja lakata tekemästä hänelle merkityksellisiä asioita. (Strand 2024.) Kuntoutuksen näkökulmasta tämä saattaa vaikuttaa heikentävästi ihmisen kokonaishyvinvointiin.
Painosta johtuvan stigman kokeminen voi vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin painosta tai BMI:stä riippumatta (ECPO). Suomessa aikuinen määritellään ”merkittävän lihavaksi”, kun hänen pituuden ja painon suhde, eli painoindeksi (BMI), on 30 kg/m2 tai enemmän. Tästä ylöspäin luokituksia on sairaalloiseen lihavuuteen saakka. (Mustajoki 2023.)
Stigma terveydenhuollossa
Kuntoutuksen piirissä on jo pitkään puhuttu paradigman muutoksesta, jossa keskeistä on asiakkaan roolin muuttuminen objektista subjektiksi, elämäänsä suunnittelevaksi toimijaksi, joka osallistuu täysivaltaisena kumppanina kuntoutuksen suunnitteluun ja päätöksentekoon (Järvikoski 2014: 74–75). Asiakasta ei siis nähdä kuntoutustoimenpiteiden kohteena, vaan oman elämänsä asiantuntijana. Toteutuuko tämä lihavien ihmisten arjessa? Vaikka lihava asiakas kertoisi elämänsä muihin osa-alueisiin liittyvistä haasteista ja hyvinvointihuolista, terveydenhuollossa häntä ei välttämättä kuulla, vaan keskitytään hänen ylipainonsa “hoitamiseen”.
ECPO kertoo tutkimuksesta, jossa 66 % painonhallintaohjelmaan osallistuneista aikuisista koki leimaantumista laiskaksi tai huonosti motivoituneeksi hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden toimesta (ECPO). Mikäli Suomen terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on samankaltaisia kokemuksia, tukee se tarvetta yhdenmukaisille eettisille toimintaohjeille koskien vastuullista painopuhetta ja -käytänteitä (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23).
Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän henkilöön liittyvien syiden perusteella ja mainitsee syrjinnän muotona myös kohtuullisten mukautusten epäämisen (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Lakiin perustuen monet ammattieettiset ohjeet korostavat asiakkaan tasavertaista kohtelua. Esimerkiksi toimintaterapeuttien ammattieettisten ohjeiden mukaan asiakkaan henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa vaikuttaa siihen, miten toimintaterapeutti kohtelee asiakastaan (Suomen toimintaterapeuttiliitto 2011).
Tästä huolimatta kuntoutuksen ammattilainen voi jopa tiedostamattaan nähdä asiakkaansa yhteiskunnassa vallitsevan negatiivisen stigman kautta – ei ihmisenä, vaan lihavana ihmisenä. Tämä voi estää kuntoutuksen todellista vaikuttavuutta ja asiakkaalle aidosti merkityksellisten tavoitteiden asettamista tai saavuttamista.
Toimintaterapia osallisuuden mahdollistajana
Toimintaterapian keskeinen tavoite on lisätä hyvinvointia mahdollistamalla ihmisen osallistuminen hänelle merkitykselliseen toimintaan hänen omassa arkiympäristössään (Forsyth 2017: 166). On siis oleellista hyväksyä asiakas juuri sellaisena, kun hän sillä hetkellä on, keskittyä hänen voimavaroihinsa ja laatia tavoitteet hänen arkensa kannalta merkittävien toimintojen pohjalta.
Kemmisin, Ashbyn ja McDonald-Wicksin (2023) tutkimus esittää lihavien ihmisten osallisuuden, arjen toimijuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sähköisiä liikkumisen apuvälineitä. Näiden hyötyjä käyttäjille ovat:
autonomian ja osallistumisen mahdollisuuksien paraneminen
työssä käymisen helpottuminen ja mahdollistuminen, jolloin autettavasta tulee parhaimmillaan tuottava yhteiskunnan jäsen
mielenterveyden ja kokonaishyvinvoinnin paraneminen
sosiaalialan palveluiden ja tukien tarpeen oletettu väheneminen.
Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Portugalissa, Alankomaissa, Italiassa ja Saksassa (Batterham 2021: 1), lihavuutta ei luokitella sairaudeksi tai vammaksi, mikä on edellytys kuntoutuksen näkökulmasta toimintaa parantavien apuvälineiden myöntämiseksi. Lihavuus itsessään ei siis ole peruste vaikkapa sähköisen pyörätuolin myöntämiselle, vaikka se parantaisi asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyä merkittävästikin. Liikkumista helpottavan apuvälineen käyttö voisi kuitenkin olla merkittävä askel kohti lisääntynyttä aktiivisuutta ja kokonaishyvinvointia.
Tämä on menetetty mahdollisuus, sillä toiminnalla voi olla itseään voimistava vaikutus: yksi muutosta oikeaan suuntaan auttava asia voi saada aikaan muita muutosta vahvistavia seuraamuksia. Inhimillisen toiminnan mallin (MOHO) mukaan ihmisen lisääntynyt tunne oman toimintansa tehokkuudesta ja minäpystyvyydestä lisää hänen aktiivisuuttaan ja motivaatiotaan toimia, ja edistää näin muutosta (Taylor 2017: 42–44). Syntyy itseään ruokkiva positiivinen, hyvinvointia vahvistava kierre.
Jos terveydenhuollon – ja yhteiskunnan – lähtökohtana on saada lihavat ihmiset laihtumaan, voi olla haastavaa saada läpi esimerkiksi apuvälinesuositukset, jotka edistävät liikkumista, mutta eivät liikuntaa. Jos yleisien tilojen suunnittelussa ei huomioida lihavien ihmisten vaatimia mitoituksia, ne ovat lihaville esteellisiä ja saavuttamattomissa apuvälineistä huolimatta.
Jotta lihavien ihmisten oikeus ja mahdollisuus toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä sellaisina kuin he ovat toteutuisi, tarvitaan muutosta sekä sosiaalisessa että fyysisessä ympäristössä. Toimintaterapia voi toimia tässä suunnannäyttäjänä tarjoamalla asiakaslähtöisen lähestymistavan kuntoutukseen, joka ei syyllistä lihavia ja vaadi heitä laihtumaan, vaan keskittyy toiminnallisten tavoitteiden mahdollistamiseen asiakkaiden olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen ja vahvistaen.
Omien asenteiden tarkastelu askeleena kohti muutosta
Lihavuuteen liittyvää stigmaa lisää se, että lihavuus ja lihavuuteen johtaneet syyt nähdään yksilön ongelmina. Lihava ihminen saa osakseen moraalista paheksuntaa, joka perustuu paheksujan oletettuihin päätelmiin lihavasta henkilöstä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Onkin syytä pohtia, kenelle lihavuus on ongelma. Toimintaterapiassa keskitytään ihmisen ainutlaatuisuuteen ja yksilöllisyyteen. Inhimillisen toiminnan malli painottaa asiakaskeskeistä, toimintalähtöistä työskentelyä, jossa henkilön tahto on kuntoutuksen lähtökohta (Taylor 2017: VII).
Jos lihava ihminen on tyytyväinen omaan kehoonsa ja painoonsa vaikka tarvitseekin jonkinlaista muutosta arkeensa, kenelle se on ongelma? Ollaanko kuntoutuksessa valmiita näkemään lihavan henkilön sijaan henkilö, jolla on toimintaa rajoittavia tekijöitä ja lihavuudesta riippumattomia toiveita?
Ajatus siitä, että lihavuus on kiloja kantavan ihmisen oma syy ja häpeän aihe, poikkeus hyväksytystä normista, on kiistaton osa kulttuuriamme ja siten myös meitä. Se on ajattalutapa, johon meidät on kasvatettu. Myös toimintaterapeutit ovat yhteisöissään eläviä ihmisiä, joilla voi itsellään olla lihavuuteen liittyviä, stigmaa lisääviä ennakkoluuloja ja toimintamalleja. Itsereflektio ja omien asenteiden tarkastelu voivatkin olla ensimmäinen askel kohti laajempaa yhteiskunnallista asennemuutosta.
Asennemuutoksella vaikuttavaa ja laadukasta kuntoutusta kaikille
Toimintaterapeuteilla on kuntoutuksen ammattilaisina asemaa ja valtaa muuttaa ihmisten asenteita. Esimerkiksi Townsendin ym.:n kehittämän Kanadan toiminnallisuuden ja sitoutumisen mallin (CMOP-E) mukaan toimintaterapeuttien ammatillisiin rooleihin kuuluu asiakkaiden puolestapuhujana toimiminen. Tälle roolille keskeistä on edistää asiakkaiden oikeuksia, tuoda esiin sellaisia asioita, joita muut eivät ole huomioineet, ja haastaa ihmisiä – esimerkiksi apuvälinepäätöksiä tekeviä lääkäreitä – ajattelemaan uudella tavalla. (Hautala ym. 2019: 219.)
Inhimillisen toiminnan malli puolestaan näkee toimintaterapeutit yhteisöön ja sosiaalisiin rakenteisiin ja asenteisiin vaikuttavina tekijöinä, jotka voivat vaikuttaa myös palveluiden mahdollistamiseen (Taylor 2017: 95–96). Tämä on rooli, johon jokainen toimintaterapeutti voi omalta osaltaan tarttua oman toimintaympäristönsä puitteissa.
Koivumäki ym. tuovat artikkelissaan esille näkökulman siitä, miten stigman vähentämistä lihavien ihmisten kohdalla voitaisiin edistää yhdenmukaistamalla lihavuuteen liittyvää viestintää. Lihavuutta koskevaan viestintään tulisi laatia eettiset ohjeet ja yhdenvertaisuuslakiin olisi lisättävä sieltä tällä hetkellä puuttuva kielto syrjintään koon tai painon perusteella. Yhdenmukaiset ohjeistukset ja säännöt tukisivat vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.)
Kuntoutusta ei tehdä siihen osallistuvien ammattilaisten takia vaan siksi, että asiakkaiden kokemus omasta arjestaan olisi mahdollisimman hyvä. Kuntoutuksen tehokkuuden kannalta on olennaista, että tavoitteet ovat asiakkaalle itselleen merkityksellisiä ja yhteistyö arvostavaa ja turvallista. Meistä jokainen voi varmasti samaistua ajatukseen, että haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään, ainutlaatuisena ihmisenä, ei jonkin ominaisuuden kautta määriteltynä poikkeuksena.
Eikö siis olisi kohtuullista olettaa, että myös kuntoutuksessa pureudutaan merkittäviksi kokemiimme haasteisiin muiden määrittelemien ongelmien sijaan? Riippumatta siitä, paljonko painamme.
Kirjoittajat
Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha ovat 3. vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta.
Lähteet
Batterham, Rachel 2021. Switching the focus from weight to health: Canada’s adult obesity practice guideline set a new standard for obesity management. Näkökulma-kirjoitus. Eclinialmedicine 31 (100636).
Chakravorty, Triya 2021. Fat shaming is stopping doctors from helping overweight patients – here’s what medical students can do about it. British Medical Journal (Online) 375. Viitattu 19.3.2024.
ECPO. European Coalition of People living with Obesity. What is stigma. Viitattu 18.3.2024
Forsyth, Kirsty 2017. Therapeutic reasoning: Planning, implementing, and evaluating the outcomes of therapy. Teoksessa Taylor, Renée (toim.). Kielhofner’s Model of Human Occupation. 5. Painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 159–172.
Haracz, Kristy & Ryan, Susan & Hazelton, Michael & James, Carole 2013. Occupational therapy and obesity: An integrative literature review. Australian Occupational Therapy Journal 60 (5). 356–365.
Kemmis, Emma & Ashby, Samantha & mcdonald-Wicks, Lesley 2023. Exploring the use of powered mobility devices and occupational participation for people with obesity. Australian Occupational Therapy Journal 70 (6). 690–700.
Koivumäki, Terhi & Harjunen, Hannele & Hagström, Tiia & Mikkilä, Katri & Pusa, Tuija & Lahti- Koski, Marjaana 2023. Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. Lihavuuden stigma ja sen vähentäminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:10. Viitattu 18.3.2024
Lee, Gerogina & Platow, Michael & Augoustinos, Martha & Van Rooy, Dirk & Spears, Russel & Bar-Tal, Daniel 2019. When are anti-fat attitudes understood as prejudice versus truth? An experimental study of social influence effects. Obesity Science & Practice 5 (1). 28–35.
Mustajoki, Petteri 2023. Painoindeksi (BMI). Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim. Alkuperäinen artikkeli julkaistu 5.12.2020. Viitattu 12.1.2024.
Puhakka, Anna 2023. Kehopositiivisuusaktivismin ensimmäinen aalto Suomessa. Tieteessä tapahtuu 5. 14—18. Viitattu 19.3.2024.
Hautala Tiina, Hämäläinen Tuula, Mäkelä Leila, Rusi-Pyykkönen Mari. Toiminnan voimaa. Toimintaterapia käytännössä. Helsinki: Edita. 2019.
Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Strand, Teija 2024. Stigma ja syrjintä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 18.3.2024
Suomen toimintaterapeuttiliitto. Toimintaterapeuttien ammattieettiset ohjeet. Viitattu 19.3.2024.
Taylor, R.R. 2017. Kielhofner ́s Model of Human Occupation. 5. Edition. Philadelphia: Wolters Kluwer
WHO 2024. Obesity and overweight. Viitattu 24.5.2024.
Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325. Annettu 30.12.2014. Viitattu 19.3.2024
Toimintakyky vaikuttaa vahvasti ihmisen yleiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun ja ihmisillä on oikeus nauttia elämästä. Aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaneiden kuntoutujien toimintakykyä voidaan tukea sekä arjessa selviytymistä parantaa erilaisilla palveluilla, muiden ihmisten tuella sekä elinympäristöön liittyvillä tekijöillä (Mitä toimintakyky on?). Miten toimintakykyä voidaan tukea etäpalveluilla?
Kuntoutujilla on tiedon puutetta heille kuuluvista palveluista kotiuttamisen jälkeen ja AVH-kuntoutujat ovat tunteneet olonsa jopa hylätyksi kotiuttamisen jälkeen (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016). Kuntoutujilla on mennyt parista viikosta pariin kuukauteen aikaa, jotta he ovat itse löytäneet oikeat kuntoutuspalvelut (Hempler & Woitha & Thielhorn & Farin 2018). AVH-kuntoutujien informointi kotiuttamisen yhteydessä on ammattilaisten mielestä liian vähäistä (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016) ja myös omaishoitajat ovat kokeneet turhautumista tietämättömyydestään AVH-kuntoutujille kuuluvista palveluista (Laver ym. 2020).
Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelua AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa. Keskeisenä tuloksena oli se, että etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä kuntoutujalähtöisesti. Etäpalvelun nähtiin tukevan kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla etäpalveluita yksilölliset tarpeet huomioiden ja tarjoamalla etäpalveluita matalalla kynnyksellä.
AVH-yhdyshenkilötoiminta etäpalveluna
Aivoverenkiertohäiriön sairastaneet kuntoutujat hyötyvät AVH-yhdyshenkilöstä saamalla ohjausta ja neuvontaa yhdeltä ammattihenkilöltä. Tällöin AVH-kuntoutujilla on kontakti, josta he saavat palveluneuvontaa, ohjausta sairaudestaan, tukea elämäntapamuutoksiin sekä oman kuntoutuksen koordinointia. Kuntoutujat saavat mahdollisesti laajemmat kuntoutumisen verkostot, kuten kolmannen sektorin ja vertaistuen, käyttöönsä, mikä tehostaa niin kuntoutumista kuin elämänhallintaa. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.) Kuntoutujien hoitopolussa yhdyshenkilö toimii omaisen ja kuntoutujan kuntoutuksen, hoidon ja palveluiden koordinoijana. AVH-yhdyshenkilön työnkuvaan sisältyy myös kuntoutujan tukeminen terveelliseen elämäntapaan, jolloin riskit sairastua uudelleen pienenevät. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.)
AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla voi tukea kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla erilaisia etäpalvelun muotoja, joista yksilöllisesti valitaan kuntoutujalle sopivat etäpalvelun toteutustavat, toteutuksien määrät sekä jatkoseurannat. Etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä myös kuntoutujalähtöisesti. Sähköinen eAsiointi kaavake tai ajasta riippumaton palvelu tarjoavat hyviä kuntoutujalähtöisiä yhteydenoton mahdollisuuksia. Tärkeää on, että kuntoutujilla on tiedossa yhteydenottokanava, jossa he voivat tarvittaessa ottaa yhteyttä AVH-yhdyshenkilöön matalalla kynnyksellä.
Itsemääräämisoikeutta digitaalisissa palveluissa tukee se, että teknologialla tuetaan esteettömyyttä eli rakennetun ympäristön, palveluiden, tuotteiden ja viestintäkanavien toimivuutta, saavutettavuutta, helppokäyttöisyyttä sekä turvallisuutta. (Kan 2022: 200.) Digitaaliset palvelut voivat parantaa terveydenhuollon palveluihin pääsyä (Härkönen yms. 2024), mutta mobiililaitteiden sovellusten tulee olla helposti saatavissa, koska muuten kuntoutujat eivät niitä käytä (Stock 2023).
Digitaalisten palvelujen kohdalla saavutettavuudella tarkoitetaan palvelujen tekniseen toteutukseen, helppokäyttöisyyteen ja sisältöjen ymmärrettävyyteen ja selkeyteen liittyvää esteettömyyttä. Saatavuuden käsitteestä saavutettavuus eroaa siten, että jokin palvelu tai tuote voi olla saatavilla, mutta ei välttämättä jokaisen saavutettavissa. Palvelut voidaan tehdä saavutettaviksi erilaisten teknologisten apuvälineiden avulla, kuten puhesyntetisaattoreilla tai ruudunlukuohjelmilla. Teknologisten välineiden käytön yhteydessä on huomioitava eri käyttäjäryhmät. (Hänninen ym. 2021: 31.)
AVH-kuntoutujien kohdalla täytyy miettiä, miten he pääsevät digitaaliseen ympäristöön, onko heillä taitoja käyttää digitaalisia laitteita sekä heidän mahdollisuutensa jatkuvaan käyttöön täytyy taata (Heponiemi yms. 2020).
AVH kuntoutujien toimintakyvyn erityispiirteet
Aivot säätelevät ihmisten toimintaa, jonka vuoksi aivojen kudosvaurio vaikuttaa kokonaisvaltaisesti fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Aivoverenkiertohäiriön seuraukset ovat yksilöllisiä riippuen sekä vaurion laajuudesta, että sijainnista aivoissa. (Hiekkala ym. 2019: 1.)
AVH-kuntoutujien arjessa vastuista ja tehtävistä suoriutumiseen vaikuttaa yksilön taidot ja kyvyt, ympäristön mahdollisuudet ja rajoitteet sekä käsitys itsestä toimijana ennen ja jälkeen sairastumisen. Vaikeudet liikkumisen jossain osa-alueessa voivat vaikuttaa arjessa työkykyyn, ajokykyyn ja sosiaalisiin suhteisiin. Koska ihminen on vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, vaikuttaa aivoverenkiertohäiriöön sairastuminen niin ihmiseen itseensä, mutta myös hänen toimintaympäristöönsä. Sairastuneen sosiaalinen verkosto, palvelujärjestelmä sekä asuinympäristö on tämän vuoksi aina huomioitava sairastuneen arjen tukemisessa. (Hiekkala ym. 2019: 6–9.) Alla olevassa kuviossa on esitetty AVH-kuntoutujien toimintakyvyn joitakin erityispiirteitä.
[caption id="attachment_3326" align="alignnone" width="571"] Kuvio 1 AVH-kuntoutujien erityispiirteitä (Mukaillen lähteistä: Hautamäki ym. 2021: 33–35, TOIMIA-suositus 2020: 13, Urimubenshi 2015, Näkymätön kognitiivinen oire on syytä tunnistaa 2021 ja Muut toimintakyvyn neuropsykologiset häiriöt.)[/caption]
Elinympäristö tukee kuntoutujien turvallisuutta ja terveyttä ja toimintakykyinen väestö on yhteiskunnan perusta. Väestön toimintakykyyn investoiminen on kansantaloudellisesti kannattavaa, koska ihmisten toimintakyvyn parantuminen vähentää palveluiden tarvetta. (Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014: 12–13). AVH-kuntoutujien toimintakykyyn arjessa on tunnistettavissa tiettyjä erityispiirteitä (kuvio 1), mutta jokainen on yksilö ja jokaisella kuntoutujalla on omat tavoitteet ja tarpeet arjessa. Jokainen on oman itsensä asiantuntija ja kuntoutujat tuntevat omat toiveensa ja voimavaransa parhaiten (Kuntoutujan oma rooli 2022).
AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelu AVH-kuntoutujien arjessa
Yksi sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaation linjauksista on yhdenvertaisten palveluiden tarjoaminen, joka tarkoittaa, että etäpalvelut ovat saatavissa kaikille asiakasryhmille. Sähköisten ratkaisujen avulla palveluiden esteettömyys ja saatavuus kohenevat ja tasa-arvoisuus turvataan esimerkiksi harvaan asutuille alueiden kuntoutujille. (STM 2016: 2–4.) Digitaaliset palvelut mahdollistavat aikaan ja paikkaan sitoutumattomia palveluita, ammattilaisten paremman yhteistyön sekä palveluiden paremman saatavuuden (Mikkola & Petäjä 2023: 5). Palveluiden saavutettavuutta lisää se, että palvelu voidaan tarjota asiakkaan omalle päätelaitteelle ajasta riippumattomasti (Valtiovarainministeriö 2015: 18). Mobiililaitteen sovelluksen avulla tavoitettavat ammattilaiset ovat helposti saatavissa, jolloin katkot kuntoutuksessa vähenevät (Marwaa & Guidetti & Ytterberg & Kristensen 2023).
AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelun käytön lähtökohtana on tuntea AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tuen tarve arjessa. Läheisten tuki, vertaistuki sekä ammattilaisten tuki muodostavat perustan kuntoutujien arkeen ja näiden tukien saatavuus on selvitettävä ja hyödynnettävä etäpalvelun käytössä. Kuntoutujilla voi olla haasteita etäpalveluiden käytössä, mutta läheisten tuen avulla etäpalveluita voidaan käyttää. Alla olevassa kuviossa on tutkimuksellisessa kehittämistyössä syntynyt kuvaus etäpalvelun ydintekijöistä kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa.
[caption id="attachment_3327" align="alignnone" width="599"] Kuvio 2. AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelun ydintekijät AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa.[/caption]
Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla tuetaan AVH-kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla kuntoutujalähtöisiä etäpalveluja tarpeen mukaan. Etäpalveluissa voisi olla valmiita kaavakkeita, jonka avulla kuntoutujat voisivat ottaa yhteyttä yhdyshenkilöön oma-aloitteisesti. Kaavakkeella voisi jättää yhteydenottopyynnön ja kuvailla omaa arjen sujumista ammattilaisille. Usea kuntoutuja pystyy olemaan oma-aloitteisesti yhteydessä etäpalvelun avulla ammattilaiseen itse tai läheisten avulla. Tärkeää on, että kuntoutujat voisivat olla yhteydessä ammattilaisiin, milloin vain etäpalvelun kautta.
Lopuksi
Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi lähti kuntoutujien palautteista, että he eivät AVH: n sairastamisen jälkeen tiedä, mitä pitäisi tehdä ja keneen ottaa yhteys, kun haluaa kysellä sairaudesta, hoidosta, kuntoutuksesta sekä jatkoista. Palveluiden kehittäminen lähtee aina kuntoutujien tarpeesta (Lehto & Malkamäki 2023) ja tällä tutkimuksellisella kehittämistyöllä pyrittiin vastaamaan, AVH: n sairastaneiden kuntoutujien sekä heidän läheisten, kasvavaan tiedon ja tuen tarpeeseen. On tärkeää, että kuntoutuja tietää, keneltä ammattilaiselta hän saa mitäkin palvelua ja missä tilanteissa hän voi ottaa yhteyttä ja keneen. (Pehkonen & Martikainen & Kinni & Mönkkönen 2019: 90.) Helposti saatavissa olevat etäpalvelut ennaltaehkäisevät kuntoutujien sairastumista toiseen aivoverenkiertohäiriöön (Kim ym 2020). AVH-yhdyshenkilötoiminnan yksi tavoite on ennaltaehkäistä AVH: n uusiutumista ja tukea terveelliseen elämäntapaan kuntoutujia.
Kirjoittaja
Sanna Huotari, fysioterapeutti ja sairaanhoitaja kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmasta. Sanna työskentelee tällä hetkellä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella apulaisosastonhoitajana kuntoutusosastolla.
Lähteet:
Aivoliiton suositus AVH:n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022. Aivoliitto. Viitattu 19.12.2022.
Davoody, Nadia & Koch, Sabine & Krakau, Ingvar & Hägglund, Maria 2016. Post-discharge stroke patients’ information needs as input to proposing patient-centred eHealth services. BMC Medical Informatics and Decision Making volume 16, Article number: 66. Stocholm: Karolinska Institutet. Viitattu 29.1.2023.
Hautamäki, Lotta & Vuorento, Mirka & Tuomenoksa, Asta & Hiekkala, Sinikka & Poutiainen, Erja 2021. Arjen toimintakykyä etsimässä. Kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten kokemuksia Kelan kohdennetuista AVH-kuntoutuskursseista. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 25 | 2021. Helsinki: Kela. Viitattu 5.3.2024.
Hempler, Isabelle & Woitha, Kathrin & Thielhorn, Ulrike & Farin, Erik 2018. Post-stroke care after medical rehabilitation in Germany: a systematic literature review of the current provision of stroke patients. National Library of Medicine. . <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6006784/>. Viitattu 13.12.2022.
Heponiemi, Tarja & Jormanainen, Vesa & Leeman, Lars & Manderbacka, Kristiina & Aalto, Anna-Mari & Hyppönen, Hannele 2020. Digital Divide in Perceived Benefits of Online Health Care and Social Welfare Services: National Cross-Sectional Survey Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7381057/>. Viitattu 16.12.2023.
Hiekkala, Sinikka & Kyllönen, Paula & Pitkänen, Kauko & Poutiainen, Erja & Marin, Leena & Mattsson, Auli 2019. Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi. TOIMIA:n suositus.
Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:13. Sosiaali- ja terveysministeriö.
Hänninen, Riitta & Karhinen, Joonas & Korpela, Viivi & Pajula, Laura & Pihlajamaa, Olli & Merisalo, Maria & Kuusisto, Olli & Taipale, Sakari & Kääriäinen, Jukka & Wilska, Terhi-Anna 2021. Digiosallisuuden käsite ja keskeiset osa-alueet. Digiosallisuus Suomessa -hankkeen väliraportti. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia.
Härkönen, Henna & Lakoma, Sanna & Verho, Anastasiya & Torkki, Paulus & Leskelä, Riikka-Leena & Pennanen, Paula & Laukka, Elina & Jansson, Miia 2024. Impact of digital services on healthcare and social welfare: An umbrella review. International Journal of Nursing Studies. Volume 152, April 2024. <https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S002074892400004X>. Viitattu 1.2.2024.
Kan, Suvi 2022. Ikääntyneiden osallisuus ja kuntoutuminen. 1.painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Kim, Do Yeon & Kwon, Hee & Nam, Ki-Woong & Lee, Youngseok & Kwon, Hyung-Min & Seob Chung, Young 2020. Remote Management of Poststroke Patients With a Smartphone-Based Management System Integrated in Clinical Care: Prospective, Nonrandomized, Interventional Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7068458/>. Viitattu 11.3.2024.
Kuntoutujan oma rooli 2022. Terveyskylä
Laver, KE. & Adey-Wakeling, Z. & Crotty, M. & Lannin, NA. & George, S. & Sherrington, C. 2020. Telerehabilitation services for stroke. Cochrane Database of Systematic Reviews 2020, Issue 1. <https://www.cochranelibrary.com/cdsr/doi/10.1002/14651858.CD010255.pub3/epdf/full>. Viitattu 28.1.2023.
Lehto, Petri & Malkamäki, Saara 2023. Suomen terveysalan kasvun ja kilpailukyvyn visio 2030. Helsinki: Sitra.
Marwaa, Mille Nabsen & Guidetti, Susanne & Ytterberg, Charlotte & Kristense, Hanne Kaae 2023. Using experience-based co-design to develop mobile/tablet applications to support a person-centred and empowering stroke rehabilitation. Research Involvement and Engagement volume 9, Article number: 69. <https://researchinvolvement.biomedcentral.com/articles/10.1186/s40900-023-00472-z>.Viitattu 12.3.2024.
Mikkola, Outi & Petäjä, Sari 2023. Digitaaliset valmiudet terveydenhuollon etäpalveluita tarjoavissa organisaatoissa. Teoksessa Asiakaslähtöisen etäpalvelun kehittäminen terveydenhuollossa. POHJOISEN TEKIJÄT – Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja 24/2023. Lapin ammattikorkeakoulu Oy.
Muut toimintakyvyn neuropsykologiset häiriöt 2023. Aivoliitto.
Näkymätön kognitiivinen oire on syytä tunnistaa 2021. Aivoterveys. Aivoverenkiertohäiriöiden erikoislehti.
Pehkonen, Aini & Martikainen, Kaisa & Kinni, Riitta-Liisa & Mönkkönen, Kaarina 2019. Asiakas moniammatillisessa kohtaamisessa. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus Oy.
STM 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025.
Stock, Roland & Gaarden, Andreas Parviz & Langørgen, Eli 2023. The potential of wearable technology to support stroke survivors’ motivation for home exercise – Focus group discussions with stroke survivors and physiotherapists. Physiotherapy Theory and Practice. An International Journal of Physical Therapy. <https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/09593985.2023.2217987>. Viitattu 12.3.2024.
Urimubenshi, Gerard 2015. Activity limitations and participation restrictions experienced by people with stroke in Musanze district in Rwanda. African Health Sciences. Vol 15, Issue 3. Rwanda: College of Medicine and Health Sciences. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4765476/>. Viitattu 9.3.2024.
Valtiovarainministeriö 2015. Etäpalveluiden käyttöönoton käsikirja. Valtiovarainministeriön julkaisu – 44/2015. Helsinki: Valtionvarainministeriö.
Jos jonakin päivänä siirryt asumaan hoivakotiin, millaisen hoitajan toivoisit kohtaavasi? Entä millaisen hoitajan toivoisit läheisellesi tai itsellesi työkaveriksi? Lempeää hoitajaa voidaan kuvailla sydämelliseksi, myötätuntoiseksi, kiltiksi ja helläksi (Synonyymisanakirja). Nämä lempeän synonyymit kietovat ihmisen pumpuliin ja tekevät olon turvalliseksi ja mukavaksi, toisin kun lempeän vastakohtana olevat käsitteet armottomuus ja ankaruus. Lempeässä hoivassa hoitajan ja asiakkaan kohtaaminen on inhimillistä ja arvostavaa.
Terveydenhuoltolaissa (1326/2010 § 8) säädetään, että terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin. Tämän lisäksi toiminnan on oltava laadukasta, turvallista ja asianmukaisesti toteutettua. Myös laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992 § 3) säätää potilaan oikeudesta laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Laki siis määrittää lempeän hoidon raamit, mutta arvot antavat perustan arjen toiminnalle. Lempeässä hoivassa työntekijät ovat tunnistaneet omat arvonsa ja yhdessä määritelleet hyvän hoidon arvot, joihin kaikki sitoutuvat.
Lohdullista on, että arvostavaan kohtaamiseen ei tarvita lisäresursseja ja esimerkiksi liikuntatuokiot voi yhdistää ruokailutilanteisiin, jolloin ne voidaan toteuttaa mahdollisimman sujuvasti osana arkea.
Lempeä hoiva huomioi muistisairaan asiakkaan
Lempeä hoiva muistisairaiden hoidossa liitetään kirjallisuudessa läheisesti asiakaslähtöiseen hoitoon (person-centered care). Siinä korostuvat ihmisarvon kunnioittaminen ja ihmisen omat tarpeet hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa sekä näkemys siitä, että sairaudestaan huolimatta ihminen on itse oman elämänsä paras asiantuntija. Sosiaali- ja terveysalalla tämä on toiminnan arvoperustaa.
Hoitotyön tutkimussäätiö teetti vuonna 2015 kyselyn hoitotyöntekijöille siitä, millaista hoitoa he toivoisivat itse, jos he ovat olisivat ikääntyneenä avun tarpeessa. Vastaukseksi saatiin, että ikääntyneiden hoidon toivottiin olevan yksilölliset tarpeet huomioivaa ja iäkästä kunnioittavaa. Näihin liittyvät hyvän hoidon periaatteiden toteutuminen, hyvä perushoito ja kuntouttava työote sekä iäkästä itseään tyydyttävä hoidon organisointi ja toteutus (Korhonen ym. 2015). Siis samoja asioita, joita asiakaslähtöisessä hoidossa yleisesti kuvataan.
Muistisairauteen sairastuneet ihmiset ovat sairauden edetessä erityisen haavoittuva asiakasryhmä, sillä heidän kykynsä pitää puoliaan heikkenee ja heidän tarpeensa tulevat hyvin moninaisiksi. Laadukkaan hoidon varmistamiseksi lääketieteellinen hoito ei yksin riitä, vaan sen lisäksi tarvitaan muita keinoja, joita hoitohenkilökunnalla on mahdollisuus käyttää työssään. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi luovien menetelmien hyödyntäminen, arvostava kosketus, tietoinen läsnäolo ja heijastava kuuntelu.
Huolimatta siitä, että hoidon lempeys tulisi näkyä jo lähtökohtaisesti kaikessa hoitoalan ammattilaisen tekemässä työssä, näin ei aina ole. Lempeän hoidon varmistamiseksi on jo tämän vuosituhannen alussa kehitetty Gentle Persuasive Approache -malli (GPA). Tämä yksilökeskeisen hoidon filosofiaan pohjautuva malli keskittyy ymmärtämään niitä taustalla olevia tekijöitä, jotka vaikuttavat hoidettavan ihmisen hyvinvointiin ja käyttäytymiseen (Schindel Martin ym. 2016). Jotta pystytään ymmärtämään toista ihmistä, hänen kanssaan täytyy luoda toimiva suhde. Tällaisen suhteen perusta rakentuu luottamukselle, kunnioitukselle ja moraalisille arvoille (McCormackin & McCancen 2010).
Mallissa (GPA) keskitytään ymmärtämään sekä hoitoympäristöön liittyviä tekijöitä että sosiaalisia ja fyysisiä tekijöitä, jotka aiheuttavat muistisairaassa ihmisessä epämukavuutta ja jotka voivat olla laukaisemassa epätoivottuja käytösoireita (Schindel Martin ym. 2016).
Lempeän hoivan osaajaksi voi kehittyä
Hoitotyötä tekevien osaamista ja työhön liittyviä valmiuksia kehittämällä voidaan paremmin vastata muistisairaan ihmisen tarpeisiin. Kehitettäessä asiakaslähtöisempää hoitoa täytyy ensin yhdessä pohtia työhön liittyviä vallitsevia arvoja, asenteita, käytäntöjä ja toimintatapoja ja sen jälkeen miettiä, mitkä asiat tällä hetkellä toimivat ja mitkä vaativat kehittämistä (Hung ym. 2018). Tämä edellyttää osaamisen lisäksi asiakasymmärrystä, kattavaa tietoa asiakkaista, heidän yksilöllisistä tarpeistaan ja tiedon hyödyntämistä palveluiden kehittämisen pohjana. Pelkkä tieto asiakkaasta ei siis vielä tarkoita asiakasymmärrystä (Virtanen ym. 2011).
On todettu, että muistisairaiden asiakkaiden kohdalla asiakaslähtöinen hoito vähentää sairastuneiden levottomuutta, käytösoireita ja masennusta sekä parantaa heidän elämänlaatuaan. Tähän tarvitaan kuitenkin henkilökunnalta riittävää osaamista ja sitä, että osaamisen kehittämiseen panostetaan (Sun & Myonghwa 2017).
Lempeä hoiva -hankkeessa kehitetään hoivatyöntekijöiden lääkkeettömän hoidon osaamista Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella Kauklahden elä ja asu -seniorikeskuksessa, Betesda-säätiön Palvelukoti Hopeassa ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella Palvelukeskus Hopeahovissa ja Marttilan hoivakodissa. Osaamisen kehittämiseen liittyy tiedon lisääminen eri menetelmistä, menetelmien kokeilu hoivakodin arjessa sekä niiden vaikutusten arviointi. Uuteen toimintakulttuuriin ja toisaalta jo käytössä olevien, toimivien menetelmien, vahvistamiseen pyritään yhdessä kehittämällä ja innostamalla tekemään arjesta kaikille osapuolille toimivampaa, turvallisempaa ja mielekkäämpää.
Lempeä hoiva on niin asiakkaiden, heidän läheistensä, kuin koko työyhteisön etu ja oikeus.
Kirjoittajat:
Carita Hand, terveysalan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankeasiantuntijana Lempeä hoiva -hankkeessa.
Kati Ylikahri, terveysalan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankeasiantuntija Lempeä hoiva -hankkeessa.
Lähteet
Hung, L., Son, C. & Hung, R. 2018. The experience of hospital staff in applying the Gentle Persuasive Approaches to dementia care. Journal of Psychiatric and Mental Health Nursing 14. https://doi.org/10.1111/jpm.12504 Viitattu 27.9.2023.
Korhonen, A., Holopainen, A., jylhä, V. & Siltanen, H. 2015. Hoitotyöntekijöiden käsityksiä ikääntyneiden hoitotyön nykytilasta. Raportti 1/2015. Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus). https://www.hotus.fi/wp-content/uploads/2019/04/hotusraportti-1-2015.pdf Viitattu 27.9.2023.
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992 § 3.
McCormack, B. & McCance, T. 2010. Person-Centred Nursing: Theory and Practice. Wiley-Blackwell, Oxford.
Schindel Martin L., Gillies L., Coker E., Pizzacalla A., Montemuro M., Suva G. & McLelland V. 2016. An education intervention to enhance staff self-efficacy to provide dementia care in an acute care hospital in Canada: A nonrandomized controlled study. American Journal of Alzheimer's Disease and Other Dementias 31 (8), 664–677.
Sun Kyung, K. & Myonghwa, P. 2017. Effectiveness of person-centered care on people with dementia: a systematic review and meta-analysis. Clinical interventions in aging 17;12, 381–397. doi: 10.2147/CIA.S117637 Viitattu 27.9.2023.
Synonyymisanakirja. https://www.synonyymit.fi/lempe%C3%A4 Viitattu 28.9.2023.
Terveydenhuoltolaki 1326/2010 § 8.
Virtanen, P., Suoheimo, M., Lemminmäki, S., Ahonen, P. & Suokas, M. 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Tekesin katsaus 281. Tekes, Helsinki. https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf Viitattu 27.9.2023.
Haastan sinut, hoitotyön ammattilainen, miettimään suhtautumistasi ikääntyneisiin asiakkaisiisi ja heidän oikeuksiinsa.
Mitä mielikuvia sana ikääntynyt tai vanhus herättää sinussa? Miten asennoidut ikääntyneisiin? Näetkö heidät arvokkaina yksilöinä, täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä heidän ollessaan asiakkaana tai potilaana? Kuunteletko, kuuletko heitä? Annatko heidän itsensä päättää?
Mikä, kuka vanhus
Ikääntymiselle, vanhuudelle, on tieteessä paljonkin kuvauksia. Geriatria, vanhustenhoitoon erikoistunut lääketieteenala määrittelee vanhuuden raihnaisuudeksi, sairaudeksi tai toimintakyvyttömyydeksi (Karvonen-Kälkäjä 2012: 144). Vanhenemismuutokset johtavat elinten toimintojen hidastumiseen, mutta muutokset etenevät yksilöllisesti. Vanheneminen ei ole yksinomaan fyysisten muutosten sarja, vaan muutoksia tapahtuu myös psyykkisessä, kognitiivisessa ja sosiaalisessa tilassa. Fyysiset vanhenemismuutokset johtavat elinten toimintojen hidastumiseen, mutta niiden eteneminen on yksilöllistä ja näkyvät toiminnalliset haitat tulevat näkyviin vasta kun voimavarat ovat mittavasti alentuneet. (STM 2006: 16–17). Ikääntyminen on siis biologisperusteinen prosessi, jonka vaikutukset ovat laajat ja joka johtaa myös toimintakyvyn heikkenemiseen (Koponen 2003: 13).
Ikääntyminen on vääjäämätön, meitä kaikkia koskeva tosiasia. Tämä tosiasia auttanee ymmärtämään, että ikääntynyt ole vain vanhus, vaan elämänhistoriansa muokkaama, yhtä tärkeää elämänvaihettaan parhaillaan elävä ainutkertainen ihminen. Arvokas, mutta myös mahdollisten ikääntymismuutosten vuoksi haavoittuva ja tukea tarvitseva.
Itsemääräämisoikeus osana asiakaslähtöisyyttä
Sanna Järnström on väitöskirjassaan (2011) tarkastellut vanhuksen asemaa potilaana. Väitöskirjassaan hän määrittelee sosiaali- ja terveyspalveluihin normatiivisesti liitetyn asiakaslähtöisyyden periaatteen tarkoittavan työskentelyn tapaa, jossa lähdetään liikkeelle iäkkään yksilöllisistä tarpeista ja toiveista. Asiakaslähtöisyys on jaettu kolmeen pääulottuvuuteen:
Itsemääräämisoikeus
Osallistuminen ja tasavertainen vuorovaikutus
Tiedonsaanti
(Järnström 2011: 45–48.)
Lehto & Porrassalmi-Hintikka (2022) kokoavat blogissaan “ Mistä ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa muodostuu? - Geroblogi (metropolia.fi) ” huomionarvoisia ajatuksia opinnäytetyönsä tuloksista. Asiakaskokemus on lähellä asiakaslähtöisyyttä, tai sen jatke, kuten he kirjoittavat. Palvelutarpeenarviosta saatuja kokemuksia tutkineen opinnäytetyön tuloksissa korostui itsemääräämisoikeuden merkitys. Kokemus itsemääräämisoikeudesta nähtiin edellytyksenä positiiviselle asiakaskokemukselle. (Lehto & Porrassalmi-Hintikka 2022.) Itsemääräämisoikeuden toteutuminen on tärkeä osa asiakaslähtöistä toimintaa sekä sairaalassa että avopalveluissa – kaikissa palveluissa.
Asiakkaan ikä vs. Itsemääräämisoikeus
Ikäihmisten palvelujen laatusuositukseen (2008) on kirjattu arvot ja eettiset periaatteet palveluiden kehittämiselle. Yhtenä (ja ensimmäisenä!) ihmisarvoisen vanhuuden turvaavista lähtökohdista on itsemääräämisoikeus. (STM 2008:12). Tuoreemmassa, v. 2020 ilmestyneessä laatusuosituksessa muistutetaan palvelun toteuttamisen tapahtuvan ikäihmisen itsemääräämisoikeutta kunnioittaen (STM 2020: 45). Itsemääräämisoikeus voi kuitenkin toteutua vain, jos ikääntynyt pystyy tekemään tietoisia valintoja ja päätöksentekoa tuetaan antamalla tietoa ja muuta tukea. (STM 2008: 13.)
Sairaalassa asiakkaana ollessaan vanhus on sekä vanhus että asiakas. Vanhenemiseen liittyvät fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset muutokset rakentavat vanhuksesta ainutlaatuisen yksilön ja vaikuttavat asiakkuuteen. Ikääntymisen muutokset lisäävät vääjäämättä haavoittuvuutta. (Järnström 2011: 37.) Haavoittuvuutta, voimien heikkenemistä ei voi estää, mutta sitä voidaan tukea arvokkaasti (Räsänen 2011: 41).
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen ei ikääntyneiden hoitotyössä ole suinkaan itsestäänselvyys. Haurasta ja heikkoa ihmistä on helppo vahingoittaa ja loukata. Tätä riskiä tulisi välttää gerontologisen hoitotyön menetelmin - hoitotyön, jonka vaativuus näkyy eettisyydessä. Gerontologinen hoitotyö korostaa asiakaslähtöisyyttä, dialogista vuorovaikutusta ja luottamusta. Nämä ovat elämänlaadulle tärkeitä tekijöitä ja niiden kautta voidaan tukea ikääntyneen omaa elämänhallintaa ja hyvää elämää (Räsänen 2011: 41).
Palaan alussa antamiini haastekysymyksiin antamalla vastauksen, miten tukea itsemääräämisoikeutta. Vastaus löytyy läheltä: gerontologisen hoitotyön menetelmistä. Gerontologisen opin mukaisen, asiakaslähtöisen hoitotyön keskiössä on yksilöllinen, ainutkertainen, ikääntynyt omine voimavaroineen ja valintoineen (Räsänen 2017: 43). Meidän hoitotyön tekijöiden tulee muistaa se tärkein: tukea näitä voimavaroja ja oikeuksia, ei polkea niitä. Annetaan ikääntyneille ääni!
Kirjoittaja
Reeta Mäenpää, sairaanhoitaja (AMK) Metropolian vanhustyön (YAMK) opiskelija.
Lähteet
Järnström, Sanna 2011. “En tiedä mitä ne ajattelee mun kohtalokseni” Etnograginen tutkimus asiakkuudesta ja asiakalähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto.
Lehto, Salla & Porrassalmi-Hintikka, Jaana 2022. Mistä ikääntyneen kokemus palvelutarpeen arvioinnissa syntyy. Blogi. Saatavilla www-dokumenttina: Mistä ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa muodostuu? - Geroblogi (metropolia.fi) Viitattu 24.10.2022.
Karvonen-Kälkäjä, Anja 2012. Unohtuuko vanhus? : oikeustieteellinen tutkimus hallintosopimuksen asianosaissuhteista vanhuksen vaikuttamismahdollisuuden näkökulmasta. Väitöskirja. Vanhustyönkeskusliitto. Sastamala: Vanhustyön keskusliitto.
Koponen, Leena 2003. Iäkkään potilaan siirtyminen kodin ja sairaalan välillä. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto.
Räsänen, Riitta 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Väitöskirja. Lapin yliopisto. Rovaniemi: Lapin yliopisto.
Räsänen, Riitta 2017. Hyvä työ- ja asiakaskäyttäytyminen. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.) 2017. Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Juva: PS-kustannus.
STM 2006. Geriatrisen hoidon ja vanhustyön kehittäminen. Selvityshenkilön raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006:30. Helsinki: Yliopistopaino.
STM 2008. Ikäihmisen palvelujen laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 2008: 3. Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen kuntaliitto. Helsinki: Yliopistopaino.
STM 2020. Laatusuositus ikäihmisen hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2020-2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen kuntaliitto. Helsinki: AT-Julkaisutoimisto Oy.
Irma Abya-Manninen ja Jani Välilä kartoittivat opinnäytetyössään puhelinohjauksen kautta tapahtuvan asiakkuudenhallinnan prosessin sisältöä sekä sen merkitystä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten näkökulmasta. Haastattelujen tulokset osoittivat asiakkuudenhallinnan olevan merkittävässä roolissa tiimin työnkuvaa sekä toimintaa ohjaavana menetelmänä.
Geronomin ammatillisuuden keskiössä ovat ikääntyneen ihmisen yksilöllisyyden tunnistaminen ja asiakasosallisuutta vahvistava toiminta. Samat arvot ohjasivat myös haastateltuja ammattilaisia. Asiakkuudenhallintaan liittyvä palveluohjauksellinen asiakastyö pohjautuu asiakaslähtöisyydelle, joka parhaimmillaan johtaa asiakasosallisuuteen. Puhelintyöskentelyn kautta tapahtuvan asiakkuudenhallinnan toiminnalliset osa-alueet rakentuvat asiakas- ja palveluohjauksesta sekä asiakas ja palvelupolkujen koordinoimisesta. Tässä blogikirjoituksessa esitellään asiakkuudenhallintaa työssään toteuttavien työntekijöiden ajatuksia. ”Sehän on kaiken toiminnan ydin”
Puhelinohjauksen kautta tehtävän asiakkuudenhallinnan merkitys kiteytyi haastateltujen mukaan seuraaviin keskeisiin työtehtäviin:
asiakkaan avuntarpeen kartoitus
palveluiden koordinointi
toiminnan suunnittelu
asiakastietojen dokumentointi.
Edellä mainittujen tehtäväkokonaisuuksien kautta pyritään saavuttamaan asiakaslähtöisyyden kautta asiakasosallisuus. Mitä seikkoja tulisi ottaa huomioon, että se toteutuisi?
” Puhelimessa tarvii oikeesti olla joku, ihan koko sen työpäivän ajan”
Asiakkuudenhallinta mahdollistaa suunnitelmallisen ja oikea-aikaisen palveluiden sekä kotikäyntien koordinoimisen. Nämä vaikuttavat suoraan sekä työntekijäresurssien kohdentamiseen että ajankäytön tehokkuuteen. Näin kattavan ja monipuolisen työn turvaamiseksi puhelinohjauksella tapahtuvaan asiakkuudenhallintaan pitäisi kiinnittää pysyvästi tarvittava henkilö- sekä aikaresurssi. Molempien voimavarojen liittämisen kiinteiksi toiminnan resursseiksi tulisi olla työn tekemisen edellytys.
Henkilö puhelinohjauksessa ja kaikki hyvin?
Puhelinohjauksella voidaan koordinoida asiakasvirtaa sekä arvioida hoidon kiireellisyyttä ja tarvetta asiakkaalle. Kun Puhelinohjaus järjestetään omana toimintanaan, edellä mainitut vaikutukset vielä korostuvat. (Beaulieu & Humphreys 2008: 180.) Henkilön kohdentaminen puhelinohjaukselliseen asiakkuudenhallintaan ei yksin riitä. Lisäksi tehtävän järjestelmälliseen ja huolelliseen perehdytykseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota, etenkin uuden työntekijän kohdalla.
Työn laatua nostavat tekijät ovat myös oleellisia. Kotiutumisprosessin sekä kriteeristöjen selkeys ja niiden tunteminen helpottaa työn tekemistä taaten samalla asiakasturvallisuuden ja tehokkuuden. Puhelimella asiakkuudenhallintaa tekevillä työntekijöillä tulee olla ikääntyneen arjen ymmärryksen lisäksi vahva tieto erilaisista palveluehdoista ja -tarjonnasta. Työhön perehdyttäminen on tässä merkittävän tärkeässä roolissa.
Avainasemassa digitaalisuus
Digitaalisuus sekä erilaisten teknologisten ratkaisujen kehittäminen ja hyödyntäminen ovat asiakasturvallisuuden lisäksi myös asiakasosallisuutta edistäviä tekijöitä. Puhelinohjaus ja sähköinen asiakkuudenhallinta ovat konkreettinen esimerkki digitaalisuudesta. Ne toimivat usein ensimmäisenä linkkinä asiakkaan ja ammattilaisen välillä, joka mahdollistaa asiakaslähtöisen ja asiakasosallisuutta edistävän toiminnan.
Asiakkuudenhallinnan kantava voima on ennen kaikkea vahva Asiakaslähtöisyys, joka heijastui kaikissa haastateltujen puheenvuoroissa. Asiakas nähdään vertaisena toimijana, joka tulee kohdata aina yksilönä (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019: 13). Asiakkaan myös toivottiin saavan avun mahdollisimman vaivattomasti ja yksilöllisesti yhdellä ainoalla puhelinsoitolla.
”Et tää systeemi pyörii”
Asiakkuudenhallinnan ympärille kehittyneet käytännöt ovat koko tiimin toiminnan edellytys. Kyseinen menetelmä ohjaa haastatellun tiimin toimintaa sekä työnkuvaa. Se mahdollistaa kotikäyntien koordinoinnin kautta asiakkaan oikea-aikaisen sekä suunnitelmallisen palvelujen saannin asiakaslähtöisesti. Alla vielä vinkkejä onnistuneeseen puhelinohjaukselliseen asiakkuudenhallintaan:
tarpeellinen henkilö- sekä aikaresurssin kiinnitys
riittävä perehdytys työhön
rauhallinen, työlle osoitettu työtila
ylimääräisten tavaroiden ja henkilöiden poissulkeminen tilasta
ajankohtaisten teknologisten ratkaisujen tuominen työn tueksi
esimiehen tuki.
Mikä ihmeen asiakkuudenhallinta?
Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta ei ole liiemmin tehty tutkimuksia asiakkuudenhallinnasta. Kuntaliiton selvitys vuodelta 2018 avaa Sote- ja hyvinvointipalveluiden asiakkuudenhallinnan määritelmää, jota UNA n sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäkokonaisuuden vaatimusmäärittely asiakkuudenhallinnasta tukee. (UNA 2016: 8; Kuntaliitto 2018: 6, 12.) Näiden pohjalta asiakkuudenhallinta voi olla laaja-alaista tietojen tarkastelua ja palveluiden kehittämistä, mutta yhtä lailla yksittäisen palvelunkäyttäjän ja sote-alan ammattihenkilön välistä toimintaa eli potilassuhteen hallintaa.
Asiakkuudenhallinta on asiakkaiden hyvinvointiin liittyvien tietojen tarkastelua sekä oikea-aikaista ja tarkoituksenmukaista palvelujen järjestämistä asiakkaan tunnistettuun tarpeeseen. Kaikella tällä toiminnan suunnittelulla ja palveluohjauksellisella työotteella on asiakasturvallisuutta, asiakaslähtöisyyttä sekä asiakasosallisuutta lisäävä vaikutus.
Kirjoittajat
Irma Abya-Manninen, valmistuva geronomi, Metropolia AMK
Jani Välilä, geronomiopiskelija, Metropolia AMK
Lähteet
Beaulieu, Richard & Humphreys, Janice 2008. Evaluation of a telephone advice nurse in a nursing faculty managed pediatric community clinic. Journal of Pediatric Health Care 22 (3), 175–181. https://www-sciencedirect-com.ezproxy.metropolia.fi/journal/journal-of-pediatric-health-care/vol/22/issue/3>. (Vaatii kirjautumisen). Viitattu 25.5.2021.
Kuntaliitto 2018. Sote- ja hyvinvointipalveluiden asiakkuudenhallinta. Loppuraportti. Kuntaliitto 2018. Sote- ja hyvinvointipalveluiden asiakkuudenhallinta. Loppuraportti. <https://www.kuntaliitto.fi/sites/default/files/media/file/Loppuraportti_Sote-%20ja%20hyvinvointipalveluiden_asiakkuustiedot_1.pdf>. Viitattu 25.5.2021.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019. Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaisuuden käsitteet. Versio 2.0. < https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139000/Sosiaali-_ja_terveyspalvelujen_yhdenvertaisuuden_k%c3%a4sitteet_versio_2-0_saavutettava06032020.pdf?sequence=3&isAllowed=y >. Viitattu 25.5.2021.
UNA 2016. UNA –Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäkokonaisuuden vaatimusmäärittely. Asiakkuudenhallinta ja toiminnan – ja tuotannonohjaus, ohjekirja 1. Verkkodokumentti. <http://docplayer.fi/67898005-Una-sosiaali-ja-terveydenhuollon-tietojarjestelmakokonaisuuden-vaatimusmaarittely-asiakkuudenhallinta-ja-toiminnan-ja-tuotannonohjaus-ohjekirja.html>. Viitattu 25.5.2021.
Kommentit
Ei kommentteja