Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä Tilaa RSS-syöte

Matkalla HyMy-kylään
12.10.2020
Henrik Enqvist, Jussi Kuikka, Maiju Timonen, Pinja Huovila, Tarja Vähä-Ruka

Muistiystävällisen ympäristön edistäminen on tärkeä teema. Yksi merkittävä keino muistiystävällisen ympäristön edistämisessä on asenteiden muuttaminen positiivisemmiksi muistikuntoutujia kohtaan. Kutsumme sinut astumaan muistikuntoutujan saappaisiin kuvitteellisella matkalla HyMy-kylään. HyMy-kylä on Metropolia Ammattikorkeakoulun aitoon asiakas työhön pohjautuva oppimis- ja opetusympäristö, joka tarjoaa monipuolisia sote-alan palveluita (Metropolia n.d.). Oletko koskaan miettinyt, miltä ympäristö vaikuttaa muistikuntoutujan näkökulmasta? Tai miten voisit itse edistää ympäristön muistiystävällisyyttä? ”Seison Metropolian sisäänkäynnin edessä. En ole aivan varma, mihin olen menossa. Vähän jo väsyttäisikin. Ehkä se on tämä epävarmuus. Voisin istahtaa penkille. En näe sitä missään. Nuoria vilahtelee ohi. Toivottavasti en ole tiellä, sillä heillä näyttää olevan kiire. Ohjeiden mukaisesti menen D-sisäänkäynnistä sisälle. Hui, kauhistus. Lasiset pyöröovet. En ikinä mene tuollaisiin. Onneksi vieressä on painikkeella avattava ovi ja nuoretkin näyttävät sitä käyttävän. Olipa siinä ystävällinen nuori. Piti ovea minulle auki. Toivottavasti muistin hämmennykseltäni kiittää. Penkki! Nyt pääsen istumaan ja muistelemaan, kuinka pääsen eteenpäin.” Muistikuntoutujien määrä kasvaa tulevaisuudessa Tällä hetkellä muistikuntoutujia on maailmanlaajuisesti noin 50 miljoonaa (WHO 2018: 4). Suomessakin noin 193 000 ihmistä kärsii jonkin asteisesta muistisairaudesta. Vuosittain noin 14 500 ihmistä sairastuu johonkin etenevään dementiaan johtavaan muistisairauteen. (Muistiliitto 2017.) Muistisairauksien tuomia haasteita Itse muistipulmien lisäksi muistisairaudet aiheuttavat muitakin kognitiivisia oireita, kuten kielellisten toimintojen, uuden oppimisen, hahmottamisen tai toiminnanohjauksen haasteita. Muistisairauksiin liittyvä tarkkaavaisuuden heikentyminen vaikeuttaa oleellisen tiedon erottamista meluisessa ja rauhattomassa ympäristössä. Ympäristöstä tehtyjen havaintojen tulkitseminen hidastuu. (Rappe ym. 2018: 40–41, 115–116.) Useiden tehtävien samanaikainen suorittaminen tai useat vuorovaikutus- ja valintatilanteet voivat aiheuttaa tiedonkäsittelyn ylikuormittumista. Muistisairaus heikentää myös aisteja ja aiheuttaa sekaannusta niiden välillä. Esimerkiksi näköaistin tarkkuus, laajuus, syvyyden tunnistaminen ja valonvoimakkuuden vaihtelun sieto heikentyvät ja vaikeuttavat ympäristön hahmottamista. (Department of Health 2015: 23–28.) ”Katselen ympärilleni. Missään ei lue HyMy-kylää. Tuossa on joku infotaulu. Onpa pientä tekstiä. Olisiko täällä jokin merkki jossain? Seinissä? Lattiassa? Tuossa tulee iloinen nuori kysymään, josko hän voisi auttaa. Nyt olenkin menossa Hyvinvointipalveluihin enkä HyMy-kylään. Kerron hänelle osaavani jatkaa matkaa omin päin, jotta hän ehtii hakea kahvin taukonsa aikana. Lähden köpöttelemään neuvottuun suuntaan. Täällä on paljon tuoleja ja pöytiä. Olenkohan menossa oikeaan suuntaan sittenkään? Näyttää enemmän joltakin opiskelupaikalta. Tuossa näyttää olevan ovi ulos. Ei sinne. Eteenpäin sanoi mummo hangessa. Tuossa onkin infotiski, jonka kyltti on ylhäällä. Olisiko tämä jo HyMy-kylä? Ei ollut. Jatkan matkaa vasemmalle. Toivottavasti tarkoitti vasenta, sillä en oikein saanut selvää sanoista, kun on hieman hälyistä. Tuossakin olisi sopiva levähdyspaikka, jos täytyy huilata. Mitä jalat sanovat? Ei vielä.” Muistiystävällisen ympäristön edistäminen Muistisairauksiin liittyvät aistien ja tiedonkäsittelyn haasteet vaikeuttavat sopeutumista ympäristöön, jolloin esimerkiksi sosiaalinen vuorovaikutus ja fyysisen ympäristön tunnistaminen ja siellä kulkeminen hankaloituvat. Näihin haasteisiin voidaan vastata muokkaamalla ympäristöä muistiystävällisemmäksi. Tietyssä ympäristössä toimimiseen tarpeellinen tieto tulee erottaa turhasta ja jäsentää pieniksi kokonaisuuksiksi, jotka on helpompi pitää mielessä. (Rappe ym. 2018: 40–41.) Muistikuntoutujan paikkaan orientoitumista ja haluttuun paikkaan löytämistä edistetään esimerkiksi välttämällä toistuvia tiloja sekä käyttämällä tunnistettavia maamerkkejä ja opasteita. Hallinnan tunnetta voidaan puolestaan tukea suunnittelemalla ympäristö niin, ettei se ruuhkaudu. Aistien haasteisiin voidaan vastata valosuunnittelulla ja häiritsevien aistiärsykkeiden välttämisellä. (Department of Health 2015: 29–30.) “Jatkan matkaani eteenpäin. Nyt käytävä laajenee korkeaksi ja lasiseksi. Olen valoisassa käytävän kohdassa. Tässä on mukava katsella vihreää sisäpihaa. Vähän tuo kirkas auringonvalo sattuu silmiin, kun ensin olin sähkövalojen alla tuolla ja nyt tässä. Vessaan pitäisi kohta päästä.” Arvostavan kohtaamisen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa Muistikuntoutujat vähentävät usein sosiaalisia menojaan häpeän tai paheksuvien katseiden pelossa, mikä lisää syrjäytymis- ja masentumisriskiä. On hyvä muistaa puhutella muistikuntoutujaa kuten aikuista ihmistä, mutta tarpeen tullen soveltaa omaa puherytmiä. Suvaitsevasta, kiireettömästä ja arvostavasta ilmapiiristä hyötyvät kaikki. “Tässä on hissit. Pitikö mennä hissillä? Ei. Mihin nyt. Nyt ei ole opiskelijoitakaan missään. Onpa hankalaa. Tuolla näyttäisi olevan joku ihminen. Menen hänen luokseen kysymään, mihin jatkan matkaani. Hei, hip hurraa! Olen viimein perillä. Missä on vessa?” Muistikuntoutujat mukaan ympäristön suunnitteluun Toimimme kaikki samassa ympäristössä. Muistikuntoutujille tulisi mahdollistaa ympäristö, jossa heillä on yhdenvertaiset edellytykset toimia ja osallistua. Muistiystävällisen ympäristön kehittämisessä oleellista on muistitietouden lisääminen ja muistikuntoutujien ottaminen mukaan suunnittelu- ja kehittämistyöhön, sillä se mahdollistaa aidon asiakasymmärryksen. Muistiystävällinen ympäristö sopii kaikille ja kaikki voivat edistää sitä. Kirjoittajat: Henrik Enqvist, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Jussi Kuikka, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Maiju Timonen, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Pinja Huovila, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Tarja Vähä-Ruka, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Department of Health 2015. Dementia-friendly Health and Social Care Environments 2015. Health Building Note 2–8.  <https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_data/file/416780/HBN_08-02.pdf>. Metropolia n.d. Asiakastyöt ja palvelut. HyMy-kylä. <https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla>. Muistiliitto 2017. Muistisairaudet. <https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet>. Rappe, Erja & Kotilainen, Helinä & Rajaniemi, Jere & Topo, Päivi 2018. Muisti- ja ikäystävällinen asuminen ja asuinympäristö. Ympäristöopas 2018. Ympäristöministeriö <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161060/YO_2018_Muisti_ja_ikaystavall_asuminen_WEB.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. WHO 2018. Towards a dementia plan: a WHO guide. <https://apps.who.int/iris/bitstream/handle/10665/272642/9789241514132-eng.pdf?ua=1>.

Lue lisää

Vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot terveyden ja terveyspalvelujen eriarvoisuuden mittarina
5.10.2020
Heli Salonen

Vältettävissä olevilla sairaalahoitojaksoilla tarkoitetaan tietyistä akuuteista ja kroonisista tiloista johtuvia sairaalahoitojaksoja, jotka olisi voitu ehkäistä ennalta perusterveydenhuollon oikea-aikaisten interventioiden avulla.  Tutkimusten mukaan yksinasuminen ja matala sosioekonominen asema lisäävät vältettävissä olevaan sairaalahoitoon joutumisen riskiä erityisesti ikääntyneillä, mikä on osoitus riskien kasaantumisesta ja terveyden ja terveydenhuollon eriarvoistumisesta. Vältettävissä olevien sairaalahoitojaksojen yleisesti käytössä olevia diagnoosiluokkia ovat esimerkiksi rokotusten avulla ehkäistävissä olevat sairaudet, influenssa ja keuhkokuume, korva-, nenä- ja kurkkutauti-infektiot, hampaisiin liittyvät infektiot, astma, keuhkoahtaumatauti, sydämen vajaatoiminta, diabetekseen liittyvät komplikaatiot, verenpainetauti, tietyt ruuansulatuselinten sairaudet, aliravitsemus ja kuivuminen (Gibson, Segall & McDermott 2013). Valtaosa vältettävissä olevista sairaalahoitojaksoista Suomessa kertyy eläkeikäiselle väestölle (Manderbacka ym. 2015). Sosioekonomiset terveyserot kasaantuvat läpi elämän Sosioekonomisilla terveyseroilla tarkoitetaan sosiaalisen aseman mukaisia systemaattisia eroja terveydentilassa, toimintakyvyssä, sairastavuudessa ja kuolleisuudessa (Rotko & Kauppinen 2015). Suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää on pitkään pidetty tasa-arvoisena, mutta viime vuosikymmeninä siinä on havaittu sosiaalista eriarvoisuutta ylläpitäviä ja sitä lisääviä rakenteellisia piirteitä (Ahola-Launonen 2016). Terveydenhuollon eriarvoisuuden on esitetty olevan seurausta julkisen terveydenhuollon resurssien leikkaamisesta ja yksityisen terveydenhuollon ja työterveyshuollon palvelujen käyttöön liittyvistä eroista (Ahola-Launonen 2016; Manderbacka ym. 2019). Perusterveydenhuollon tason on sanottu laskeneen verrattuna erikoissairaanhoitoon, työterveyshuoltoon ja yksityiseen terveydenhuoltoon (Satokangas ym. 2019). Lääkäriliiton mukaan terveyskeskukset ovat historiansa suurimmassa kriisissä (Helsingin Sanomat 29.11.2019). Ikääntyneiden yksinasuminen on lisääntynyt Väestön eliniän pitenemisen myötä ikääntyneiden yksinasuminen on lisääntynyt viime vuosikymmeninä erityisesti teollisuusmaissa (Reher & Requena 2018). Varsinkin vanhimmilla ikääntyneillä on usein vakavia pitkäaikaissairauksia ja toimintakyvyn vajavuuksia, jotka lisäävät heidän riskiään joutua vältettävissä olevaan sairaalahoitoon (Mylläri ym. 2014). Ikääntyneet joutuvat monisairastavuutensa takia käyttämään paljon lääkkeitä, joiden haitta- ja yhteisvaikutukset voivat olla arvaamattomia. Erityisesti antipsykoottisiin, masennus- ja rauhoittaviin lääkkeisiin liittyy kohonnut kaatumisriski (Caughey ym. 2018). Terveyteen äkillisesti vaikuttavien tapahtumien, kuten sydänkohtausten, aivoinfarktien ja kotitapaturmien seuraukset ovat usein vakavampia yksinasuville kuin muiden kanssa asuville (Reher & Requena 2018). Meille on kovaa vauhtia muodostumassa somaattisesti monisairaiden iäkkäiden joukko, joilla on myös etenevä muistisairaus Suomessa on sanottu olevan kolmenlaisia ikääntyneitä. Ensimmäisen joukkoon kuuluvat ne biologisesti, sosiaalisesti ja kognitiivisesti toimintakykyiset ikääntyneet, jotka pystyvät itse huolehtimaan terveydestään ja terveyspalvelujensa valinnasta. Toiseen kuuluvat muistisairaat iäkkäät, joiden tasapaino-ongelmat, käyttäytymiseen liittyvät ja mielenterveysoireet ja pidätyskyvyttömyys vaativat säännöllisiä palveluja ja jotka jo ovat asumispalvelujen tai säännöllisen kotihoidon piirissä. Kolmannen joukon muodostavat ne monisairaat ikääntyneet, joiden toimintaa rajoittavat lähinnä somaattiset sairaudet. (Finne-Soveri 2017.) On kuitenkin ilmeistä, että edellisten lisäksi on kovaa vauhtia muodostumassa neljäs joukko, johon kuuluvat somaattisesti monisairaat iäkkäät, joilla on myös etenevä muistisairaus. Muistisairauksien on havaittu lisäävän vältettävissä olevaan sairaalahoitoon joutumisen riskiä ja pidentävän sairaalassaoloaikaa (Wolf ym. 2018). Dementian ilmaantuvuus on meillä viime vuosikymmeninä pienentynyt, mutta pääosin vain parhaiten koulutetulla väestöllä (Finne-Soveri 2017). Virtsatietulehduksista johtuvat vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot lisääntyivät Pohjois-Suomessa vuosina 1996–2013, mutta toisaalta havaittiin, että ko. diagnoosia käytettiin paljon myös epäselväksi jääneiden sairaustilojen määrittelyssä (Satokangas ym. 2019). Sosioekonomisten ja terveyshaittojen kasaantuminen näyttää lisäävän vältettävissä olevaan sairaalahoitoon joutumisen riskiä erityisesti vanhimmilla yksinasuvilla naisilla (Lumme ym. 2018a). Parhaat interventiot ovat ennaltaehkäiseviä, mutta usein asioihin puututaan vasta liian myöhään Kaikille yksinasuville ikääntyneille koti ei enää tarjoa riittävää turvaa ja hoivaa, ja niilläkin, jotka vielä ehkä pärjäävät yksin, on usein valtava tarve yhteisöllisyyteen. Erilaiset yksinasumisen vaihtoehdot kuten perhekodit ja yhteisöasuminen saattaisivat vähentää heikoimmassa asemassa olevien ikääntyneiden riskiä joutua vältettävissä olevaan sairaalahoitoon (Jansson & Lahtela 2017). Hyvin toimiva, oikea-aikainen ja tehokas perusterveydenhuolto voisi sekin auttaa tasaamaan ikääntyneiden sosioekonomisia terveyseroja, mutta pysyvä potilas–lääkärisuhde on harvojen herkkua, jos lääkärille ylipäätään pääsee ja saa äänensä kuuluviin. Päällimmäiset vaivat ehkä hoidetaan ja lääkitään, mutta kokonaisvaltainen, ennakoiva ote puuttuu. Parhaat interventiot olisivat ennaltaehkäiseviä, mutta yksinasuvien ikääntyneiden kohdalla asioihin puututaan usein vasta, kun alkaa olla liian myöhäistä. Kokonaisvaltaista geriatrista arviota ei tehdä eikä lääkitystä tarkisteta ennen kuin jotain ikävää tapahtuu. Ei siis ole ihme, että heikoimmassa asemassa olevat yksinasuvat, moni- ja muistisairaat ikääntyneet seilaavat kodin, päivystyksen ja sairaalan väliä kaatumisten, sekavuuden, kuivumisen ja erilaisten epäselväksi jäävien syiden takia (vrt. Satokangas 2019; Wuorela & Viikari 2019), kunnes laitos tai kuolema heidät korjaa. Kirjoittaja Heli Salonen, 3. vuoden geronomiopiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulu Blogikirjoitus on Salosen vanhustyön opinnäytetyön ahotointiin liittyvä kypsyysnäyte, joka perustuu hänen pro gradu -työhönsä. Lähteet Ahola-Launonen, J. 2016. Social responsibility and healthcare in Finland. The luck egalitarian challenge to Scandinavian welfare ideals. Cambridge Quarterly of Healthcare Ethics, 25, 448–465. Caughey, G. E., Hillen, J. B., Bacon, S., Bullock, N., Bullock, V. & Kalisch Ellett, L. 2018. Implementation of medication-related indicators of potentially preventable hospitalizations in a national chronic disease management program for older patients with multimorbidity. International Journal for Quality in Health Care, 31, 133–139. Finne-Soveri, H. 2017. Muuttuva maailma, muuttuva vanhuus. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 133, 215–219. Gibson, O.R., Segal, L. & McDermott, R. A. 2013. A systematic review of evidence on the association between hospitalisation for chronic disease related ambulatory care sensitive conditions and primary health care spending. BMC Health Services Research, 13, 336. Helsingin Sanomat 29.11.2019. Terveyskeskukset ovat historiansa suurimmassa kriisissä, sanoo Lääkäriliitto. Kotimaa. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006295045.html Jansson, A. & Lahtela, U. 2017. Iäkkäiden ihmisten yksinäisyys ja sen lievittäminen. Teoksessa J. Helminen (toim.) Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali- ja terveydenhuollossa (s. 242–258). Helsinki: Edita. Lumme, S., Arffman, M., Manderbacka, K. & Keskimäki, I. 2018a. Cumulative disadvantage and ambulatory care sensitive conditions in 2009–2013 in Finland. European Journal of Public Health, 28, Issue suppl_4. cky214.272. Manderbacka K., Arffman M., Lumme S., Lehikoinen M., Ruuth I. & Keskimäki I. 2015. Perusterveydenhuollon mittatikku? Vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot Suomessa 1996–2010. Suomen Lääkärilehti 48, 3298–3304b. Manderbacka, K., Arffman, M. , Aalto, A.-M., Muuri, A., Kestilä, L. &  Häkkinen, U. 2019. Eriarvoisuus somaattisten terveyspalvelujen saatavuudessa. Teoksessa L. Kestilä & S. Karvonen (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2018 (s. 207–215). Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Mylläri, E., Kirsi, T. & Valvanne, J. 2014. Miksi iäkäs ihminen lähtee päivystykseen? Laadullinen tutkimus kotona asuvien ikäihmisten päivystykseen lähtemispäätökseen vaikuttavista tekijöistä. Ikääntyneen väestön palvelut: käyttö, kustannukset, vaikuttavuus ja rahoitus. Projektin julkaisu nro 2. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Reher, D. & Requena, M. 2018. Living alone in later life: A global perspective. Population and Development Review, 44, 427–454. Rotko, T. & Kauppinen, T. 2016. Terveys 2015 -kansanterveysohjelman loppuarviointi. Työpaperi 8/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Salonen, H. 2020. Yksinasumisen ja sosioekonomisen aseman yhteys vältettävissä oleviin sairaalahoitojaksoihin ikääntyneillä. Pro gradu. Helsingin yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/316089/Salonen_Heli_Pro_Gradu_2020.pdf?sequence=3&isAllowed=y. Satokangas, M., Lumme, S., Arffman, M. & Keskimäki, I. 2019. Trajectory modelling of ambulatory care sensitive conditions in Finland in 1996–2013: assessing the development of equity in primary health care through clustering of geographic areas – an observational retrospective study. BMC Health Services Research 19. Wolf, D., Rhein, C., Geschke, K. & Fellgiebel, A. 2018. Preventable hospitalizations among older patients with cognitive impairments and dementia. International Psychogeriatrics. 2018:1–9. Wuorela, M. & Viikari, L. 2019. Vanhuksen toimintakyvyn arviointi akuuttisairaanhoidossa. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 135, 579–585.

Lue lisää

Saattohoidon vapaaehtoiset
29.9.2020
Ritva Pihlaja

Kun tiedetään, että kuolema alkaa lähestyä, tulisi meillä jokaisella olla mahdollisuus elää elämämme viimeiset viikot tai päivät hyvää elämää. Fyysiset oireet tulisi hoitaa hyvin, ja myös muista elämään kuuluvista tärkeistä asioista pitäisi huolehtia. Hyvä saattohoito toteutuu moniammatillisena yhteistyönä, jossa vapaaehtoisilla on oma erityinen roolinsa. Vapaaehtoisten rooli saattohoidossa on syytä nostaa esille nyt, kun saattohoito on noussut puheenaiheeksi Terhokodissa käytävien yt-neuvottelujen myötä. Suomi on ollut moniin Euroopan maihin vertailtuna saattohoidon kehitysmaa. Saattohoidon osaamisessa ja alueellisessa saatavuudessa todettuja puutteita on ryhdytty kuromaan kiinni sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyönä. Kehittämistyötä ovat tehneet myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä saattohoitoa tarjoavat tahot yksityisellä ja kolmannella sektorilla. Saattohoidon vuodepaikkoja on viime vuosien kehittämistyöstä huolimatta Suomessa edelleen selvästi alle saattohoidon eurooppalaisen kattojärjestö EAPC:n kriteerien. Saattohoidon vuodepaikkoja pitäisi toisin sanoen lisätä, ei vähentää. Myös toinen tärkeä laadukkaan saattohoidon edellytys on jäänyt kehittämistyössä Suomessa vielä vaille huomiota. Kansallisella tasolla ei ole kiinnitetty huomiota siihen, mikä rooli vapaaehtoisilla on saattohoidossa ja mitä lisäarvoa vapaaehtoisten osallistuminen saattohoitoon voi tuoda. Saattohoidon vapaaehtoisia toimii muun muassa saattohoitokodeissa, sairaaloissa ja hoivakodeissa, mutta kokonaiskuvaa ilmiön laajuudesta ja merkityksestä ei Suomessa ole. Vapaaehtoiset sote-sektorilla Suomessa on totuttu siihen, että hyvinvointivaltio vastaa palvelujen organisoinnista, tulonsiirroista sekä valtaosin myös palvelujen rahoituksesta, ja että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottaminen on alalle koulutettujen ammattilaisten tehtävä. Siksi vapaaehtoisten osallistuminen saattohoitoon saattaa tuntua monista vieraalta, jopa vaaralliselta ajatukselta. Miten on mahdollista, että maallikot ilman sosiaali- tai terveydenhuollon ammattikoulutusta toimisivat parantumattomasti sairaiden, elämänsä loppuvaihetta elävien ihmisten kanssa? Siirrettäisiinkö tässä ammattilaisten tehtäviä vapaaehtoisten vastuulle? Eikö juuri tällainen vaativa hoitotyö kuulu palkatuille ammattilaisille? Eikö tällainen vapaaehtoistoiminta vaarantaisi hoidon laatua ja nakertaisi hyvinvointivaltion perusteita? Aiheesta pitää uskaltaa puhua, sillä vapaaehtoiset ovat tärkeässä roolissa silloin, kun saattohoitoa halutaan toteuttaa inhimillisesti ja ihmisläheisesti. Tutustuminen Helsingin Lassilassa toimivan Terhokodin vapaaehtoistoimintaan auttaa pohtimaan näitä kysymyksiä hiukan pidemmälle. Vapaaehtoistoiminta Terhokodissa Terhokoti on kahdestakin syystä oiva esimerkki tarkempaan tarkasteluun. Vapaaehtoisia on toiminut Terhokodissa koko sen olemassaolon ajan, yli 30 vuotta. Henkilökunta ja vapaaehtoiset muodostavat yhdessä Terhokodin työyhteisön. Kokemukset osoittavat, että tällainen yhteistyö on käytännössä mahdollista ja vapaaehtoisilla on saattohoitokodissa oma erityinen, tärkeä roolinsa. Lisäksi vapaaehtoisten selkeä rooli Terhokodin työyhteisössä kertoo siitä, että vapaaehtoistoiminnalla on oma paikkansa myös vaativan erityistason saattohoitoa tarjottaessa. Palkatun moniammatillisen henkilökunnan tehtävänä on vastata varsinaisesta hoitotyöstä. Hoitotyö edellyttää henkilökunnalta palliatiivisen hoidon ja saattohoidon erityisosaamista, kokemusta ja soveltuvuutta työskentelyyn potilaiden elämän loppuvaiheessa. Vapaaehtoiset toimivat tukihenkilöinä, turvana ja seurana potilaille ja heidän läheisilleen, aulaisäntänä ja -emäntänä sekä auttavat osastolla monissa erilaisissa arkisissa tehtävissä. Koronaepidemian aikaiset erityisjärjestelyt ovat osoittaneet, että Terhokodin arki rullaa ja potilaat saavat erinomaista hoitoa, vaikka vapaaehtoisia ei ole ollut jatkuvasti paikalla. Mutta on sanottu, että Terhokodin henki ei ole entisellään, kun vapaaehtoiset ovat poissa. Potilaiden ja heidän läheistensä vierelle ei löydy tarvittaessa kuuntelijaa ja vieressä istujaa, moni pieni toive saattaa jäädä toteutumatta, henkilökunta joutuu tihentämään askeltaan, eivätkä vapaaehtoiset ole luomassa osastolle lämmintä, rauhallista tunnelmaa pelkällä kiireettömällä läsnäolollaan. Hyvä saattohoito on sitä, että fyysisten oireiden lisäksi kyetään vastaamaan myös potilaiden ja heidän läheistensä psyykkisiin, sosiaalisiin ja ihmisen olemassaolon kysymyksiin liittyviin eksistentiaalisiin tarpeisiin. Tarjoamalla tukea, turvaa ja inhimillistä välittämistä vapaaehtoiset ovat samalla lääkärien ja hoitajien apuna. Vapaaehtoistoiminta on merkityksellistä niin potilaiden, potilaiden läheisten, henkilökunnan kuin vapaaehtoisten itsensäkin kannalta. Vapaaehtoistoiminnan koordinointi on vaativaa ammattityötä Vaativan erityistason saattohoidon ja laajan vapaaehtoisten tehtäväkentän yhdistäminen ei tapahdu sormia napsauttamalla, helposti eikä ilmaiseksi. Terhokodissa tätä työtä on tehty pitkään, huolellisesti ja pitkäjänteisesti kehittäen. Vapaaehtoistoiminnasta vastaa palkattu täysipäiväinen ohjaaja, ja koulutukseen ja perehdyttämiseen käytetään runsaasti resursseja. Toiminnan vaikuttavuutta suhteessa siihen käytettyihin resursseihin ei ole arvioitu, ja arvioiminen olisi myös vaikeaa. Vapaaehtoistoiminta on kuitenkin niin olennainen osa Terhokotia, Terhokodin henkeä ja Terhokodissa tarjotun saattohoidon laatua, että on käytännössä mahdotonta ajatella Terhokotia ilman nykyisenkaltaista vapaaehtoistoimintaa. Vapaaehtoistoiminnan ja vaativan erityistason saattohoidon yhdistäminen tarkoittaa Terhokodissa sitä, että vapaaehtoiset koulutetaan ja perehdytetään tehtäviinsä erittäin huolellisesti, palkattu henkilökunta haluaa ja osaa ottaa vapaaehtoiset toimimaan rinnalleen, vapaaehtoistoiminnalla on työyhteisössä selkeät pelisäännöt ja vapaaehtoisilla on selkeä rooli ja tehtävät, sekä toimintaa koordinoidaan huolellisesti. Saattohoidon vapaaehtoisia tarvitaan kaikille tasoille Terhokodin lisäksi myös muiden saattohoidon vapaaehtoistoimintaa koordinoivien tahojen kokemuksia ja osaamista tulisi hyödyntää, kun vastaavaa toimintaa ryhdytään kehittämään laajemmin. Valtaosa kuolemaa lähestyvistä potilaista hoidetaan Suomessa perustasolla. Perustasoon luetaan kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköt, joissa hoidetaan kuolevia potilaita, eli esimerkiksi terveyskeskusten ja sairaaloiden vuodeosastot, kotihoiton yksiköt ja sosiaalihuollon alaisten yksiköiden tehostettu palveluasuminen. Saattohoidon osaamisen taso vaihtelee perustasolla merkittävästi. Eniten tehtävää saattohoidon kehittämisessä on siis perustasolla. Sen lisäksi, että palkatun henkilökunnan saattohoidon osaamista pitää kehittää, myös saattohoidon vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä riittää haasteita. Perustason yksiköt ovat toimintaympäristöltään ja toimintakulttuuriltaan keskenään hyvin erilaisia, joten vapaaehtoistoiminnan sovittaminen osaksi työyhteisöä edellyttää toimintayksikkökohtaista räätälöintiä ja koulutuksen järjestämistä. Kirjoittaja Ritva Pihlaja, (geronomi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoittaja suoritti geronomiopintoihin kuuluvan johtamisen ja kehittämisen harjoittelun ensimmäisen jakson Terhokodissa elo–syyskuussa 2020. Lähteet Palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen monialainen ja työelämälähtöinen kehittäminen. EduPal-hanke. https://www.palliatiivisenkoulutuksenkehittaminen.fi/ Suositus palliatiivisen hoidon palveluiden tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa 2019. Palliatiivisen hoidon asiantuntijaryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019: 68. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161946. Kuuden askeleen toimintamalli palliatiivisen hoidon kehittämiseen. https://thl.fi/fi/-/uusi-kuuden-askeleen-toimintamalli-palliatiivisen-hoidon-kehittamiseen-on-julkaistu>. White Paer on standards and norms for hospice and palliative care in Europa. Recommendations from the European Association for Palliative Care. EAPC update. https://www.eapcnet.eu/Portals/0/adam/Content/LmgAajW9M0Os7VYZs0ZXCQ/Text/White%20Paper%20on%20standards%20and%20norms%20for%20hospice%20and%20palliative%20care%20in%20Europe.pdf.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset