Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä Tilaa RSS-syöte

Sanojen voima – ajatuksia kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta muistisairaan kanssa
11.9.2020
Mirva Salonen

Muistisairas on herkkä ja haavoittuva. Carita Kokkala on pohtinut, kuinka sote-alalla voidaan opettaa haavoittuvan ihmisen kohtaamista ja asiakaslähtöisyyttä, kun itsekin on keskeneräinen ja epätäydellinen. Lue tästä vanhustyön YAMK-opiskelijan ajatuksia siitä, mitä muistisairaan yksilöllinen kohtaaminen vaatii ja mitä vanhustyössä tarkoittaa ihmisen puolella oleminen. Huomenta Maire, mitä kuuluu? Mitä haluaisit tehdä tänään? Hoitajan vuorosanat kaikuvat aamulla asukkaan huoneessa. Ystävällinen tervehdys, mutta sitten jo vaikeampi kysymys. Onko tarkoitus kysyä kuulumiset yön jälkeen vai muut kuulumiset tyhjän tuntuisessa arjessa, jota talon päivärytmi sanelee? Mairelle ei tule heti mitään mieleen ja hänen sanaton ”vastauksensa” hallitsee huonetta. Tilanteen pelastaa supliikki hoitaja. Ajatuksen- ja keskustelunohjausta, apuja sanojen tuottamiseen ja mielipiteen muodostamiseen. Rohkeutta hoitaa vai kävellä yli? Muistisairaita avustettaessa yksilöllinen kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat keskeisiä kompetensseja, joilla haavoittuvaa ihmistä hallitaan. On merkityksellistä puhua muistisairaalle silloinkin, kun sairastunut ei enää vastaa (Muistiliitto 2017). Hoitajan tulee kuitenkin ymmärtää ja reflektoida omaa toimintaansa suhteessa heikommassa asemassa olevaan asukkaaseen. Tietoisuus valta-aseman kielellisestä epäsymmetriasta muistisairasta avustettaessa leimaa vuorovaikutustilanteita. Valta on vastuuta haavoittuvasta. Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen palveluasumisyksikössä Muistisairas asukas on herkkä ja haavoittuva. Häntä tulee kohdella ammatillisesti korkein eettisin ohjein kunnioittaen itsemääräämisoikeutta ja omaa tilaa. Kohtaamisen kompetenssissa edellytetään hyvää tilannetajua ja tunneälyä, unohtamatta empaattista vuorovaikutusta. Toisen ihmisen asemaan asettautuminen auttaa ymmärtämään niitä hetkiä, jolloin ilmapiiriä hallitsee tyhjyys; ei ole mitään sanottavaa. Kuitenkin keskusteluyhteys on tavalla tai toisella luotava, riippuen luonnollisesti asukkaan kyvystä sanalliseen ilmaisuun. Sanattomat vuorovaikutuskeinot kosketuksesta katseen kautta ilmeisiin ja eleisiin tulee myös hallita (Muistiliitto 2017). Kokkala kirjoittaa blogissaan (Kokkala 2020), että haavoittuvassa asemassa olevalle ihmiselle yksilöllinen huomiointi on merkityksellistä. Mielestäni myös luottamuksen ilmapiiriä rakennettaessa hoitajan on oltava tietoinen esittämistään kysymyksistä ja niiden seurauksista. Muistisairasta ei tule jättää tyhjään tilaan, vaan yhteistä ilmapiiriä on hallittava hyvällä. Positiivinen ja hallittu vuorovaikutustilanne heijastaa tasa-arvoista kohtaamista ja korkeaa asukasymmärrystä. Arvostus toista kohtaan näkyy silmiin katsomisella ja aikuismaisella puheotteella (Muistiliitto 2017). Kokkalan (2020) mukaan hoitaja on niiden harjoitusten äärellä, joissa ollaan sinut oman haavoittuvuuden ja epätäydellisyyden kanssa. Kahdenkeskisiä tilanteita asukkaan ja hoitajan välillä vallitsee kuitenkin selvä valta-asetelma, jossa kielellinen epäsymmetria on merkittävä. Valtaa ja vastuuta heikommasta Saarinen (2019: 13) kirjoittaa pro gradu -tutkielmassaan, että kielellinen epäsymmetria on ilmeistä hoitajien ja vaikeasti muistisairaiden välisessä vuorovaikutuksessa. Kielellisellä epäsymmetrialla tarkoitetaan sitä, että vuorovaikutuskumppanilla on rajoituksia kielellisissä taidoissaan ja hän on siten heikommassa asemassa (Leskelä & Lindholm, 2011). Näin ollen muistisairaiden palveluasumisyksikössä hoitajan tulee tuntea avustamansa asukas ja tämän vuorovaikutuskyvyt ja itseilmaisun taidot. Hoitajan tulee ymmärtää sanojensa vaikutukset suhteessa haavoittuvaan muistisairaaseen. Muistisairaan vuorovaikutusosaaminen tai -osaamattomuus haastaa hoitajaa. (Muistiliitto 2017.) Kuinka merkityksellinen voikaan olla ilmaan heitetty kysymys, johon hoitaja itse joutuu vastaamaan? Miten asetetaan kysymys, joka ennakoi mahdolliset reaktiot ja vuorovaikutuksen suunnan? Ottaako hoitaja riskin siinä, että muistisairas ilmaiseekin toiveen, jota ei voi toteuttaa? Kuulumiset on toki hyvä kysyä, mutta usein kysymyksestä seurannutta tilannetta ohjaakin hoitaja, hän tarttuu vastaukseen tai ohittaa haastavan vuorovaikutushetken. Pelkällä small talkilla voi olla kauaskantoiset seuraukset muistisairaan arjessa. Näin ollen omaan kysymykseen vastaamalla hoitajan tulee huomioida asukkaansa kokonaisvaltainen tila, ja yhteistä hetkeä tulee jatkaa tasaveroisena. Hoitajan ammatillisuuteen kuuluu muistisairaan itsemääräämisoikeudesta huolimatta valtaa ja vastuuta, jolloin hoitajan luoma luottamussuhde on silta ihmisten välillä. Tunne hoitajan välittämästä hyvästä välittyy asukkaalle, hoitaja on heikomman puolella. Ihmisen tulee puhua ihmiselle, hoitajan hoidettavalle. Epäsuhta vuorovaikutusosaamisessa tulee kuitenkin tiedostaa. Muistisairaalla on sanottavaa, mutta mitä kysytäänkään? Vinkkejä vuorovaikutukseen muistisairaan kanssa Luo hetki kiireettömäksi, vapaaehtoiseksi ja tasavertaiseksi. Puhu, vaikka et saakaan vastausta heti tai sairastunut ei vastaa lainkaan. Hallitse sanaton viestintä, kosketa ja kannusta. Pyri myönteisen kehonkielen ja keskittymisen tilaan. Ole aidosti läsnä. (Mukaillen Muistiliittoa 2017.) Kirjoittaja: Mirva Salonen, sosionomi, vanhustyön YAMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Teksti on tehty osana kirjoittamiseen liittyvää opintojaksoa. Lähteet: Kokkala, Carita 2020. Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen – näkökulmia kotona asuvaan ikääntyneeseen. https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2020/05/06/haavoittuvuuteen-liittyva-osaaminen-nakokulma-kotona-asuvaan-ikaantyneeseen/>. Luettu 10.5.2020. Leskelä̈, Laura & Lindholm, Camilla 2011. Näkökulmia kielellisesti epäsymmetriseen vuorovaikutukseen. Teoksessa Leskelä̈, Laura & Lindholm, Camilla (toim.): Haavoittuva keskustelu. Keskusteluanalyyttisiä tutkimuksia kielellisesti epäsymmetrisestä̈ vuorovaikutuksesta. Kehitysvammaliiton tutkimuksia 6. Helsinki: Kehitysvammaliitto. 12–31 Muistiliitto 2017. Muistisairaan ihmisen kohtaaminen. https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/erityiskysymyksia/muistisairaan-ihmisen-kohtaaminen/>. Luettu 11.5.2020. Saarinen, Päivi 2019. Vaikeasti muistisairaiden henkilöiden ja hoitajien vuorovaikutus tehostetun palveluasumisen yksikössä. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta. Logopedia. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/306148/Saarinen_Paivi_Pro_gradu_2019.pdf?sequence=2/>.  Luettu 11.5.2020.

Lue lisää

Miten selviytyä eettisestä stressistä vanhustyössä?
3.9.2020
Mia Rosenström

Vanhustyössä työskentelevät kokevat eettistä stressiä työssään kaksi kertaa enemmän kuin muut kunta-alalla työskentelevät työntekijät. Päivittäiset eettisesti koskettavat ja kuormittavat tilanteet syntyvät mm. vanhusten ja heidän lähipiiriin kuuluvien henkilöiden kohtaamisissa, omien ja työyhteisön intressien ristiriitatilanteissa sekä yhteiskunnan ja omien eettisten arvojen yhteentörmäyksissä. Jatkuva eettinen stressi aiheuttaa työntekijöille niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin oireita sekä lisää kuormittuneisuutta. Mikä eettinen stressi? Kirjallisuudessa eettisen stressin kanssa rinnakkaisina käsitteinä käytetään eettistä taakkaa, eettistä ahdistusta ja moraalista ahdinkoa tai stressiä. Lützen ym. (2003) mukaan moraalisen stressin käsitteeseen liittyy työntekijöiden kokemus siitä, että ulkoiset tekijät estävät parhaan mahdollisen työn asiakkaan hyväksi eikä työntekijällä ole riittävästi omia keinoja selviytyä eettisesti haasteellisesta tilanteesta, jolloin syntyy moraalista stressiä. Eettisellä taakalla tarkoitetaan hoiva- ja hoitotyössä työskentelevien kohtaamia eettisiä ristiriitoja ja niiden aiheuttamaa rasitusta (Leino-Kilpi ym. 2014). Omantunnon stressi, joka on moraalista ahdinkoa laajempi käsite, syntyy kun työntekijä ei voi tai osaa toimia organisaation osoittamalla tavalla (Åhlin 2015). Eettinen stressi voi olla hetkellistä, mutta pitkään jatkuessaan siitä voi seurata eettinen kuormitus, taakka, ahdistus tai moraalinen stressi. Eettinen stressi kuormittaa Tämän kevään epidemia on asettanut uudenlaisia haasteita vanhustyössä työskenteleville. Poikkeusolosuhteissa eettinen kuormitus kasvaa, kun vanhustyössä työskentelevät kohtaavat työssään päivittäin ikäihmisiä, joiden tilanteet koskettavat. On yksinäisyyttä, taloudellista hyväksikäyttöä, huolta omasta ja läheisten pärjäämisestä. Vanhustyön ammattilaiset saavat koulutuksessaan pohjan osaamiselleen kohdata haasteellisia tilanteita, mutta se ei pelkästään riitä eettisesti kuormittavien tilanteiden kohtaamiseen. Heillä pitää olla myös mahdollisuus keskustella eettisesti kuormittavista tilanteista työpaikalla sekä ennakoida eettisesti kuormittavien tilanteiden kohtaamista selviytyäkseen niistä. Eettinen kuormitus vaikuttaa työntekijän kokonaishyvinvointiin, lisää sairastuvuutta ja heikentää työhyvinvointia, sekä saa monet harkitsemaan alan vaihtoa. On myös työnantajan etu, että työntekijä pysyy työkykyisenä. Eettisen stressin yleisyys ja vaikutukset työhyvinvointiin Emotionaalisen ja moraalisen ristiriidan seurauksena voi kehittyä etiikkaan liittyvä stressi, joka ilmenee fyysisinä ja psykososiaalisina oireina. Pitkään jatkuva eettinen stressi johtaa eettiseen kuormittumiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön keskuudessa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että eettisestä kuormittumisesta voi seurata työtyytymättömyyttä, fyysisiä oireita, konflikteja työyhteisössä ja työstä luopumista (Pehkonen ym. 2011). Pohjoismaisen NORDCARE -tutkimushankkeen raportin mukaan suomalaisessa vanhustyössä työskentelevät kokevat huomattavan paljon enemmän henkistä ja fyysistä rasitusta työssään kuin muut pohjoismaalaiset. Jopa kaksi viidestä hoivatyöntekijästä harkitsee vaihtavansa alaa työolosuhteiden vuoksi (Kröger ym. 2018). Jotta vanhustyössä työskentelevät pysyisivät työkykyisinä ja jaksaisivat työssään, työhyvinvoinnin ja työkyvyn edistämiseen on syytä kiinnittää huomiota. Työyhteisön sosiaalisella pääomalla ja toimintakulttuurilla on iso merkitys eettisen stressin ennaltaehkäisyssä, mutta myös hyvällä henkilöstöjohtamisella voidaan vaikuttaa. Eettistä stressiä aiheuttavat tilanteet Eettisesti haastavia tilanteita voivat aiheuttaa työolosuhteiden lisäksi mm. eriävät näkemykset asiakkaan hoidosta sekä asiakkaan mielipiteen huomioimatta jättäminen tai mitätöinti päätöksentekotilanteissa (Työterveyslaitos nd.). Myös kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että asiakkaaseen liittyvillä haasteellisilla päätöksentekotilanteilla, mutta myös esimerkiksi arvoristiriidoilla ja eettisen keskustelun puutteella on yhteys työuupumukseen ja työssä lopettamiseen (mm. Piers 2012). Työterveyslaitoksen tuoreessa Mitä kuuluu? -kyselyssä kunta-alan työntekijöistä 54 % kertoi kohtaavansa eettisesti haastavia tilanteita viikoittain ja 22% koki joutuvansa toimimaan omien arvojensa vastaisesti. Eettistä kuormitusta kokevien osuus oli noussut edellisestä vuosi sitten toteutetusta kyselystä. Työterveyslaitos on toteuttanut kuormittavuuteen liittyvää kyselyä 1990 -luvulta alkaen (Molander 2014). Miten siis ennaltaehkäistä ja selviytyä eettisesti stressaavista tilanteista? Tutkimusten mukaan eettisesti stressaavissa tilanteissa selviytymisessä auttavat työntekijän oma arvoperusta, kokemus ja koulutus (mm. Fenton 2015, Schaefer ym. 2014). Vanhustyössä työskentelevät kokevat omantunnonstressiä, jos heillä ei ole keinoja vastata heihin kohdistuviin ulkoisiin tai sisäisiin vaatimuksiin. Omaa eettistä kuormaa kannattaa arvioida ja seurata esimerkiksi eettisen kuorman tarkistuslistan avulla (Molander 2014). Molander (2014) pitää tärkeänä myös yhteistä eettistä keskustelua työyhteisössä parhaiden mahdollisten toimintatapojen löytämiseksi. Yhteisessä keskustelussa ja ongelmatilanteiden ratkaisemisessa voi esimerkiksi käyttää ongelmanratkaisumallia, jossa ongelman avaamisen ja ratkaisuvaihtoehtojen kautta voidaan oppia myös tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään mahdollista eettistä ongelmaa varhain (Leino-Kilpi ym. 2014). Sekä eettisen stressin ja kuormituksen ennaltaehkäisyssä että siitä selviytymisessä on työntekijälle siis tärkeää saada puhua stressiä aiheuttavasta tilanteesta. On tärkeää, että työpaikalla ja työyhteisössä on salliva ilmapiiri vaikeiden asioiden läpikäymiseksi. Esimiehellä on tärkeä rooli tämän ilmapiirin luomisessa. Kirjoittaja: Mia Rosenström, vanhustyön lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Fenton, J. 2015: Ethical stress in Scottish criminal justice social work Kröger, T., Van Aerschot, L. & Puthenparambil, J. M. 2018: Hoivatyö muutoksessa Suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa Leino-Kilpi, H. & Välimäki M. 2014: Etiikka hoitotyössä Lützen, K., Cronqvist, A., Magnusson, A. & Andersson, L. 2003: Moral Stress: synthesis of a concept Molander G. 2014: Hoidanko oikein - Eettinen kuormitus hoito- ja hoivatyössä Pehkonen, A. & Väänänen-Fomin, M. (toim.) 2011: Sosiaalityön arvot ja etiikka Piers, R., Van den Eynde, M., Steeman, E., Vlerick, P., Benoit, D. & Van Den Noortgate, N. 2012: End-of-Life Care of the Geriatric Patient and Nurses’ Moral Distress. Schaefer, R. & Junges J.R. 2014: The Construction Of Ethical Competence In The Perception Of Primary Care Nurses. Työterveyslaitoksen verkkosivut. www.ttl.fi Luettu 15.3.2020 Åhlin, J. 2015: Stress of conscience and burnout among healthcare personnel working in residential care of older people.

Lue lisää

Hilmalla on kissanpäivät lintukodossa, omassa kodissaan ryhmäkodissa
27.8.2020
Jari Hakala ja Hannemari Kokkonen

Muistisairas Hilma asuu omassa kodissaan ryhmäkodissa. Siellä ovat myös yhteiset tilat, jossa asukkaat voivat viettää aikaa ruokaillen, seurustellen, oleillen ja osallistuen. Hilma on fiktiivinen henkilö, joka haluaa synnyttää ajattelua ja keskustelua muistisairaiden ikäihmisten elinympäristöstä. Toivottavasti sisimmässämme asuu osa Hilmaa; jospa löydämme sen tarinasta. Satu Elon (2006) väitöskirja antoi meille opiskelijoille todella hyvän perustan ikääntyneiden hyvinvointia tukevista erilaisista ympäristöistä. Hilma koskettaa kaihoisasti vuosien saatossa patinoitunutta lipastoaan kodissaan – viivähtää tovin muistoissaan. On aamu. Lipasto on osa hänen identiteettiään ja elettyä elämää. Symbolinen ympäristö, kuten muistot elämän varrelta, uskonto, kulttuuri, juhlat ja vuodenajat, tukevat muistisairaan minäkuvaa (Elo 2006: 35–37, 68–74). Nyt Hilma viettää omaa aikaa kodissaan ennen aamiaista. Hilman kodin seinä on maalattu vaaleansiniseksi. Taloon muuttaessaan hän tuli valkoiseen huoneeseen, missä mikään ei muistuttanut häntä tutusta turvallisesta kodista, jolloin hän heräili öisin ja hätääntyi. Nykyään tuttu sisustus rauhoittaa häntä ja auttaa paikkaan orientoitumisessa. Koti pitää yllä elämäntarinaa ja muuttuu elämän muutosten myötä. Ympäristö tarjoaa erilaisia välineitä minuuden eheydelle sekä rakentaa ja ylläpitää ihmisen minuutta (Aura & Horelli & Korpela 1997: 47–48). Mirva avusti Hilmaa hetki sitten aamutoimissa, jotka sujuivat kuin tanssi. Mirvalla on tapana sanoittaa, mitä kulloinkin tehdään. Se tuo Hilmalle turvallisuuden tunteen. Joskus Mirvalla on aikaa kynsien hoitoon ja kampauksen tekemiseen. Psyykkiseen ympäristöön kuuluvat myös yhdessäolon tärkeys, hyväksyvä ilmapiiri sekä erilaiset roolit (Jacobson 2006: 49–52; vrt. Hietanen-Peltola & Pelkonen & Laitinen 2015: 32). Aamupalalle saapuessaan rauhallinen taustamusiikki ja tuoreen kahvin tuoksu täyttävät ryhmäkodin tyylikkään aamupalaympäristön. Ryhmäkotilaiset toivottavat huomenta toisilleen. Miellyttävä aamu kiireettömässä ympäristössä. Pöytää koristavat eilen askarrellut enkelit läpinäkyvine siipineen ja kauniit käsinkudotut poppanat. Eläkeläissiskot olivat ne varta vasten heille kutoneet. Symbolinen ympäristö liittyy sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön. Symboliseen ympäristöön voi liittyä kulttuurisia symboleja kuten kieli, merkityksiä, tapoja ja sääntöjä. Symbolisella ympäristöllä muodostuu erilaisia arvoja ihmisten ajatuksissa. Kieli on usein keino, jolla symbolista ympäristön merkitystä tuodaan näkyväksi, kuten kaunis pöytäkattaus, muistoja sisältävä piironki, tatuointi, taide, tai kaltoinkohtelu. (Elo 2006: 33–46, 68–74, 104–116.) Avoin asukasta tukeva läheis- ja omaisyhteistyö Aamupalan jälkeen Hilma hivuttaa itsensä lähelle takkahuonetta, josta kuuluu puheensorinaa. Huoneessa istuu ryhmäkodin uusi asukas Onni vaimoineen sekä heidän tyttärensä ja lapsenlapsi. Kaikki kokouksen osalliset ovat haltioissaan monisukupolvisesta omaistapaamisesta. Yhteiset perhetapaamiset, arjen yhteisiin hetkiin osallistuminen ja muut yhteiset tapahtumat ylläpitävät ryhmäkodin asukkaiden toimintakykyä ja hyvinvointia. Ulkoiluun ja talon ulkopuolisiin tapahtumiin osallistuminen on kuitenkin rajoitettua talon sisäisillä resursseilla. Takkahuoneessa keskustellaan, kuinka Onnin käyttäytymisen muutoksen haasteet ryhmäkodin yhteisten tilojen ympäristössä voitaisiin ratkaista yhteisymmärryksessä läheisten kanssa. Symbolisen ympäristön toteutumiseen liittyvät myös elinympäristön normatiiviset sosiaalisen ja fyysisen ympäristön rajoitteet (Elo 2006: 35–37, 68–74; Semi 2015: 27). Hilma muistaa, kuinka kovaääninen Milla laitettiin aikaisemmassa hoitopaikassa syömään selin suhteessa muihin asukkaisiin, erilleen sosiaalisesta ympäristöstä yhteisöllisen harmonian säilyttämiseksi. Millan läheisten kanssa ei ollut silloin keskusteltu käyvästä tavasta toimia. Muistisairaus haastaa jatkuvasti ja eritavoin ihmisen itsemääräämisoikeuden, itsetunnon, elämänhallinnan ja selviytymisen (Semi 2015: 9–21, 27, 44, 53). Läheisyys, lohtu sekä sosiaaliset verkostot ja arjen riennot Hilma jatkaa matkaansa olohuoneeseen, jossa hän käy rupattelemaan Reijan kanssa. Reija hymyilee ja silittää Hilmaa olkapäästä. Aito lohtu ja arvostava kohtaaminen näkyy molemmissa. Hyvässä psyykkisessä ympäristössä muistisairas saa olla tarvittaessa itsekseen ja tuntea tarpeellisuuden tunnetta yhteisössä sekä itsenäistä oman elämän hallintaa (Pelkonen & Laitinen 2015: 32). Reija täyttää tapahtumavuosikalenteria olohuoneessa asukkaiden keskuudessa rupatellen. Hän rakentaa yhteistyöverkostoja järjestöjen, seurojen, yritysten, ryhmien ja ammattioppilaitosten kanssa asukkaiden toimintakyvyn ylläpitämiseksi. - Haluamme sellaista yhteistyötä, jolla on jatkumoa ja joka muodostuisi perinteeksi asukkaiden hyvinvoinnin tueksi ympäri vuoden, hän mainitsee. Reijalle on tärkeätä verkostoituminen luoden toimintakykyä ylläpitävää esteetöntä sosiaalista ympäristöä. Mutta nyt Hilmalla on päivälevon aika, sillä Seppo saapuu iltapäivällä. Ikäihmistä on tuettava luomalla toimintakyvyn ylläpitoa mahdollistavia, osallisuutta edistäviä, aktiivisia, sosiaalisia, fyysisiä ja symbolisia esteettömiä ympäristöjä. Sosiaaliset verkostot sekä ympäristön tuki ovat erityisen merkityksellisiä ikäihmiselle hyvän loppuelämän saavuttamisessa ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Ikääntyessä kun erilaisten ympäristöjen tuentarve lisääntyy. (Dunderfelt 2011: 234–235.) Vapaaehtoinen elämän tarkoitus – yhdessä tekeminen ja ikävän karkotus Eläkkeellä ollessaan Seppo tunsi tarkoituksettomuutta, kunnes löysi elämänsisältöä pulinaryhmästä. Mirva oli ottanut yhteyttä ryhmään ehdottaen yhteistyötä. - Mirva antoi ryhmällemme mission, Seppo toteaa. Kokoontumisten lisäksi he toimivat asukkaiden kanssa osallistuen yhdessä muun muassa ulkoiluun, musiikkiesityksiin sekä ruokailu- ja kahvihetkiin. Sepolla on oma kummiasukas Hilma. Seppo esittelee Hilmalle kuvakortteja luonnosta, vuoden ajoista, harrastuksista, eri miljöistä, käden taidoista, musiikista ja tehdyistä töistä. Hilma alkaa kertoa tarinaa kuvien pohjalta. Näin pikkuhiljaa piirtyy kuva Hilman eletystä elämästä ja mieltymyksistä. Sepon lähtiessä Hilma menee kotiinsa. Hilma koskettaa kaihoisasti vuosien saatossa patinoitunutta lipastoaan kodissaan – viivähtää tovin muistoissaan. On ilta. - Toimijuus vahvistuu yksilön rakentaessa omaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan oman elämänhistoriansa ja ympäristönsä tuottamien resurssien ja mahdollisuuksien puitteissa. Osallisuus ja toimijuus ovat myös osattomuuden ja yhteiskunnan ulkopuolella olemisen vastakohtia. Yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta voidaan vahvistaa esimerkiksi osallistumalla harrastuksiin, järjestötoimintaan ja vapaaehtoistyöhön. (Mikkola 2017: 15–16.) Vuorovaikutuksessa ikäihmisen kanssa kuvia voidaan käyttää muistin tukena, kun lähimuisti on heikentynyt. Koska paikat ja ihmiset ovat tallentuneet semanttiseen muistiin, ei lähimuistin heikentyminen vaikuta niiden tunnistamiseen. Kuvilla saavutetaan suorempi yhteys muistiin, jossa niiden merkitykset ovat varastoituina, kuin pelkällä puheella. (Suominen & Maimonen & Salonen 2014.) Kirjoittajat: Jari Hakala, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Hannemari Kokkonen, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Lähteet: Aura, Seppo & Horelli, Liisa & Korpela, Kalevi 1997. Ympäristöpsykologian perusteet. Helsinki: WSOY. Dunderfelt, Tony 2011. Elämänkaari psykologia. Helsinki: Sanoma Pro. Elo, Satu 2006. Teoria pohjoissuomalaisten kotona asuvien ikääntyneiden hyvinvointia tukevasta ympäristöstä. Väitöskirja. Oulu: Oulun yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514281950.pdf. Hietanen-Peltola, Marke & Pelkonen, Marjaana & Laitinen, Kristiina 2015. Yhteisön hyvinvointi. Teoksessa Hietanen-Peltola, Marke & Korpilahti, Ulla (toim.): Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos. Opas ympäristön ja yhteisön monialaiseen tarkastamiseen. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Jacobson, Susanne 2006. Elämäntapapohjaista senioriasumista. Teoksessa Tuppurainen, Yrjö (toim.): Tulevaisuuden senioriasuminen (TSA) -hanke. Loppuraportti. Oulu: Oulun yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514281594.pdf. Mikkola, Tuula 2017. Osallisuutta ja toimijuutta vahvistamassa. Teoksessa Mikkola, Tuula & Roivas, Marianne (toim.): Mielekästä arkea Myllypuroon – Kokemuksia Työste-hankkeen taipaleelta. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Semi, Taina 2015. Mieleen tatuoitu minuus. Espoo: T & J Semi. Suominen, Sari & Maimonen, Helena & Salonen, Silja 2014. Toimintakykyä tukevat kuvakortit. https://www.innokyla.fi/documents/2209496/d37535f3-3c55-4db2-ac2b-4afacc3f3f50. Luettu 17.1.2020.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset