Kategoria: Alumnit
Miten tunnistaa kotona asuvan vanhuksen yksinäisyys?
Riikka Halonen tutki opinnäytetyössään kotona asuvien vanhusten yksinäisyyden tunnistamista. Opinnäytetyössä selvitettiin, miten Helsingin kaupungin HelppiSeniorin työntekijät voivat tunnistaa vanhuksen yksinäisyyden tiiviin kotikäyntinsä aikana. Työ esittää yksinäisyyden tunnistamisen tueksi erilaisia keinoja, joita HelppiSeniorin työntekijät voivat hyödyntää kotikäynneillään. Yksinäisyyden vaikutukset vanhukseen Yksinäisyyttä ja sen vaikutuksia vanhusten elämään on tutkittu maailmanlaajuisesti paljon. Yksinäisyyden on todettu aiheuttavan emotionaalista, fyysistä, hengellistä ja sosiaalista ahdinkoa. (McInnis & White 2001.) Yksinäisyys lisää myös tutkitusti vanhusten terveyspalveluiden käyttöä. Suomalainen tutkimus kertoo, kuinka yksinäisyyttä kokevat vanhukset käyttävät terveyspalveluita enemmän kuin sellaiset vanhukset, jotka eivät ole yksinäisiä. (Pitkälä ym. 2009.) Jotta vanhusten yksinäisyyteen voidaan puuttua, pitää se voida ensiksi tunnistaa. Vanhusten yksinäisyyden tunnistamisesta on kuitenkin tehty vain vähän tutkimusta, ja tämän vuoksi opinnäytetyö tuo tärkeitä huomioita yksinäisyyden tunnistamisen tueksi. Kymmenen keinoa tunnistaa vanhuksen yksinäisyys: Minkälainen toimintakyky vanhuksella on? Heikko toimintakyky arjessa voi viitata yksinäisyyteen. Sosiaalisten suhteiden kaipuun huomioiminen: onko vanhuksella oman ikäistä seuraa? Yksinäisyys tulee esille syvemmän keskustelun kautta, tärkeää huomioida vanhuksen kertomaa ja erottaa todellinen elämäntilanne. Joskus vanhus saattaa peitellä yksinäisyyttään, tai jopa valehdella elämäntilanteestaan. Yksinäisyydestä voi kysyä suoraan vanhukselta. Omainen tai naapuri voi tuoda yksinäisyyden esille. Vanhus itse voi nostaa yksinäisyyden kokemisen esille. Eri toimijoiden välinen yhteistyö auttaa tunnistamaan yksinäisen vanhuksen. Se, että vanhus ottaa herkästi uudestaan yhteyttä kotikäynnin jälkeen HelppiSenioriin ja hakee työntekijöiden huomiota saattaa olla merkki yksinäisyydestä. HelppiSeniorin työntekijällä on kertynyt ammattitaitoa tunnistaa yksinäinen vanhus. Työntekijän omat työkalut yksinäisyyden tunnistamisen tukena. Miksi vanhuksen yksinäisyyden tunnistaminen on tärkeää? Opinnäytetyössä selvisi, että kotona asuvat yksinäiset vanhukset ottavat matalalla kynnyksellä yhteyttä palvelutarpeen arviointeja tekeviin HelppiSeniorin työntekijöihin tai muihin terveyspalveluihin. Tahoja, joihin yksinäiset vanhukset saattavat ottaa yhteyttä, ovat esimerkiksi kotihoito, terveysasema, hätänumero ja turvahälytyspalvelut. On tärkeää, että yksinäisille vanhuksille voidaan tarjota tukea juuri yksinäisyyden lieventämiseksi. Näin yksinäiset vanhukset saavat tukea yksinäisyyteensä, eivätkä he ota herkästi yhteyttä muihin terveyspalveluihin. HelppiSeniorin työntekijä voi palvelutarpeen arviointia tehtäessä olla kotona asuvan vanhuksen ensimmäinen kontakti, joka pyrkii tukemaan kotona asumista. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että työntekijä osaa tunnistaa vanhuksen yksinäisyyden. Opinnäytetyössä selvisi, että yksinäisyyden tunnistaminen ei ole aina helppoa. Yksinäisyyden tunnistamisessa tarvitaan ammattitaitoa ja tiettyjen perusasioiden hallitseminen yksinäisyyden tunnistamisen tukena auttaa työntekijöitä tässä tärkeässä tehtävässä. Kotona asuvien vanhusten yksinäisyyden tunnistaminen -opinnäytetyössä esitellään tarkemmin keinoja, joilla vanhusten yksinäisyyttä voidaan tunnistaa. Kirjoitus pohjautuu vanhustyön YAMK -opintojen opinnäytetyöhön Kotona asuvien vanhusten yksinäisyyden tunnistaminen. Kirjoittaja: Riikka Halonen, geronomi (YAMK), valmistunut marraskuussa 2021 vanhustyö YAMK -tutkinnosta, Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Lähteet: McInnis, Gloria – White, Jane H. 2001. A Phenomenological Exploration of Loneliness in the Older Adult. Archives of Psychiatric Nursing, XV (3). 128–139. Pitkälä, Kaisu & Routasalo, Pirkko & Kautiainen, Hannu & Tilvis, Reijo S. 2009. Effects of Psychosocial Group Rehabilitation on Health, Use of Health Care Services, and Mortality of Older Person Suffering from Loneliness: A Randomized, Controlled Trial. J Gerontol. A Biol Sci Med Sci. 64 (7). 792–800.
Kotihoidon toimintamalli kivun seurantaan ja hoitoon
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen valtakunnallisten RAI-vertailunkehittämisen tulosten mukaan kotihoidossa lähes joka neljäs ikäihminen elää päivittäisen kovan kivun kanssa (Ikääntyminen 2019). Espoossa RAI-tulokset kivun suhteen ovat olleet hyvin samansuuntaiset (Ikääntyminen 2019). Onko kivun hoitoon ja seurantaan tarpeeksi kiinnitetty huomiota? Kotiin tuotettua hoivaa ja hoitoa painotetaan kunnissa yhä enemmän ja ikäihmisiä hoidetaan pidempään kotona. Miten turvataan myös kivuttomampi arki kotona? Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksessa (2017) ohjataan kiinnittämään huomioita hyvinvointia edistäviin palveluihin ja erilaisiin riskeihin, kuten kaatumisiin, mielialan laskuun ja liikkumisen ongelmiin. Asiakkaan kokemaa kipua ja sen hoitoa ei ole laatusuosituksessa huomioitu. (Laatusuositus 2017: 7, 16–17.) Asiakkaan kokeman kivun taustalla saattaa olla yhteyksiä laatusuosituksessa oleviin riskeihin. Kivun on todettu huonontavan elämänlaatua ja heikentävän toimintakykyä. Kipu muuttaa asennoitumista muihin ihmisiin ja on yhteydessä masennukseen ja muihin negatiivisiin tunteisiin. (Tilvis 2016; Rapo-Pylkkö 2019: 336.) Kivun syyn selvittäminen ja hoitovasteen säännöllinen seuranta ovat tärkeitä kivun hoidon onnistumiselle sekä kivun hallinnalle (Finne-Soveri 2008: 201). Tehokas kivunhoito perustuu huolellisesti suoritettuun kivun mittaukseen luotettavalla ja helposti toistettavalla mittausmenetelmällä (Pesonen 2011: 85). Työpajatyöskentely ja yhteiskehittäminen Tarve kehittää kivun seurantaa ja hoitoa on lähtöisin Espoon vanhusten palvelujen tavoitteesta vähentää kivuliaiden asiakkaiden määrää kotihoidossa. Kehittämistyöllä haluttiin vastata kotihoidon ajankohtaiseen haasteeseen kivun hoidossa. Toimintamalli kivun seurantaan ja hoitoon kehitettiin yhdellä Espoon kotihoidon suuralueista hyödyntäen työpajatyöskentelyä alueen hoitajien kanssa. Työpajoissa käytettiin menetelmänä kalanruotokaaviota syy–seuraussuhteen selvittämiseksi. Ydinkysymyksenä oli, miksi kotihoidossa on paljon kivuliaita asiakkaita. Hoitajat käyttivät PDSA-laatutyökalua kalanruotokaaviosta selvinneiden kehittämistoimenpiteiden työstämiseen. Kehittämistoimenpiteistä valittiin keskeisimmät kehittämiskohteet, joiden avulla kivun toimintamallia työstettiin. Työpajoissa valmistuivat visuaaliset lomakkeet kivun seurantaan ja hoitoon. Lomakkeita pilotoitiin, jonka jälkeen niiden toimivuutta ja niiden hyötyjä hoitajille arvioitiin teemahaastattelujen avulla. Kun hoitajat osallistettiin työpajatyöskentelyyn ja yhteiskehittämiseen, he sitoutuivat paremmin toimintamallin käyttöön ja testaukseen (vrt. Tuulaniemi 2016: 54). Yhteiskehittämällä toimintamallia kotihoidon hoitajien kanssa varmistettiin, että toimintamalli on käytännönläheinen ja soveltuu käytettäväksi kotihoidon toimintaympäristössä. Visuaaliset lomakkeet Työpajojen tuotoksena valmistui kaksi lomaketta: arviointilomake asiakkaan kivun tunnistamiseksi sekä ohje lomakkeen käyttöä varten hoitajille. Työpajoissa kehitettiin myös alusta kivusta kirjaamiselle Lifecare-potilastietojärjestelmään. Alla asiakkaan kivun tunnistamisen -lomake (kuvio 1) ja hoitajan ohje kivun tunnistaminen -lomake (kuvio 2). Asiakkaan kivun tunnistamisen -lomake helpottaa kivun sanoittamista ja osallistaa asiakasta konkreettisesti oman kivun ja sen hoidon arviointiin. Lomakkeet ovat informatiivisia ja ohjaavat hoitajia toimimaan yhdenmukaisti mutta samalla myös yksilöllisesti asiakkaan tarpeen mukaan. Lomakkeessa olevat kehonkuvat ja kipumittarit auttavat hoitajia selvittämään kivun sijaintia ja voimakkuutta yksilöllisemmin asiakkaan kanssa. Yhtenäinen toimintamalli työvälineeksi kotihoitoon Toimintamalli on työkalu hoitajille asiakkaan kivun tunnistamiseen ja arviointiin. Sen avulla seurataan ja hoidetaan kipua yhdenmukaisesti. Toimintamallin avulla pyritään vähentämään kipua kokevien asiakkaiden määrää Espoon kotihoidossa. Työpajassa valmistuneet lomakkeet yhdessä prosessin (ks. kuvio 3) kanssa muodostavat toimintamallin kivun seurantaan ja hoitoon. Yhdenmukaistamalla kivun arviointia, seurantaa ja hoitoa sekä kivun kirjaamista pyritään vähentämään kipua kokevien asiakkaiden määrää kotihoidossa. Kehittämistyö tukee kotihoidon asiakkaan turvallista arkea ja kivutonta elämää kotona. Perehdytys yhtenäiseen toimintamalliin vaatii koulutusta Perehdytys on oleellinen ja tärkeä osa toimintamallin käyttöönottoa. Hoitajan ohje kivun tunnistaminen -lomake (kuvio 2) on hoitajien omista toiveista ja mietteistä koottu toimintaohje. Lomake toimii perehdytyksenä asiakkaan kivun tunnistamisen lomakkeen käyttöön. Ohjeen tarkoitus on ehkäistä väärinymmärryksiä ja vahvistaa yhteneväistä tapaa toimia. Kotihoidossa on vaihtuvuutta työntekijöissä, joten ohje on liitetty perehdytyskansioon. Kirjoitus perustuu kehittämistyöhön ”Kotihoidon toimintamalli kivun seurantaan ja hoitoon”, Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020, vanhustyön ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittajat: Minna Coutinho, sairaanhoitaja (AMK), geronomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Maj-Britt Löv, geronomi (AMK), geronomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Finne-Soveri, Harriet 2008. Iäkkäiden kipu. Teoksessa Hartikainen, Sirpa & Lönnroos, Eija (Toim.): Geriatria. Arvioinnista kuntoutukseen. Helsinki: Edita Prima. 201. Ikääntyminen 2019. Kirjautuminen RAI-vertailukehittämisen tietotuotteisiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Palvelutarpeiden arviointi RAI-järjestelmällä. Päivitetty 16.10.2019. Vaatii kirjautumisen, saatavana osoitteessa: <https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/palvelutarpeiden-arviointi-rai-jarjestelmalla/rai-vertailukehittamisen-tietotuotteet/kirjautuminen-rai-vertailukehittamisen-tietotuotteisiin>. Luettu 5.11.2019. Laatusuositus 2017. Hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017-2019:6 Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf>. Luettu 18.10.2018. Pesonen, Anne 2011. Pain measurement and management in elderly patients. Clinical studies in long term hospital care and after cardiac surgery. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto. Lääketieteen tiedekunta. Saatavana osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/28175/painmeas.pdf?sequence=1>. Luettu 12.11.2019. Rapo-Pylkkö, Susanna 2019. Chronic pain and neuropathic pain among community-dwelling older adults in primary health care settings. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin Yliopisto. Lääketieteen tiedekunta. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/305480/ChronicP.pdf?sequence=1&isAllowed=y.Luettu 12.11.2019. Tilvis, Reijo 2016. Vanhusten suhtautuminen kipuun ja sen seuraukset. Kustannus Oy Duodecim, oppiportti. Saatavana sähköisesti osoitteessa, vaatii kirjautumisen: <https://www.oppiportti.fi/op/ger02803/do?p_haku=kipu#q=kipu>. Luettu 10.12.2019. Tuulaniemi, Juha 2016. Palvelumuotoilu. 3. painos. Helsinki: Talentum Pro.
Maaseudulla asutaan vielä!
Saamme jatkuvasti lukea ja kuulla eri tiedotusvälineistä siitä, miten kaupungistumisilmiö autioittaa maaseutumaisia alueita. Vaikka tämä ilmiö on vääjäämätön, uutisointi uhkakuvineen ei ainakaan lisää maaseudun houkuttelevuutta. Vaikka tulevaisuuden realistinen tarkastelu on tärkeää, tämän asian äärellä olisi viisasta hidastaa ja jopa pysähtyä, sillä maaseudulla on yhä elämää ja monenlaisia mahdollisuuksia, jotka pitäisi hyödyntää vahvemmin. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksen (2018) mukaan yhteiskuntamme väestörakennetta muuttavat ikääntyminen, syntyvyyden aleneminen sekä entistä moninaisempi muuttoliike, sillä muun muassa kaupungistuminen ohjaa väestön alueellista sijoittumista. Asukkaiden hyvinvointi on pitkälle kiinni esimerkiksi siitä, miten kyetään turvaamaan heidän toiminta- ja työkykyä. Tähän tarvitaankin paljon uudentyyppisiä ratkaisuja koskien hyvinvointia, asumista sekä toimintakyvyn ylläpitäviä toimia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2018.) Myös maaseudulle tarvitaan vaihtoehtoja asumiseen On hyvä muistaa, että taajamien ulkopuolella on yhä asutusta, vaikka maaseudun väestö vähenee. Erilaisia vaihtoehtoja asumiseen tulisikin tarjota myös harvaan asuttujen alueiden ihmisille. Tästä syystä kiinnostuin ideoimaan tutkimuksellisen kehittämistyöni aihetta erityisesti asumisteeman ympärille. Lopullinen aihe muodostui ikääntyvien yhteisöllisen asumisen tarkasteluun ja suunnitteluun erityisesti maaseutumaiselle alueelle. Tavoitteenani oli saada selville, mitä asuminen merkitsee, mitä ajatuksia yhteisöllinen asumismuoto herättää, mitä kaikkea siinä tulisi ottaa huomioon ja mitkä olisivat sen haasteet ja vetovoimatekijät. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset koostuivat kahdeksasta haastattelusta sekä kahdesta yhteiskehittelyllä laaditusta työpajasta. Näiden kahden toteutuksen avulla muodostui kattava käsitys siitä, minkälaisia odotuksia yhteisölliseen asumiseen maaseutumiljöössä liittyy. Vaikka tuloksista ilmeni, että yhteisölliseen asumiseen liittyy myös haasteita, vahvuuksia ja hyviä puolia löytyi enemmän. Kaikki haastateltavat pitivät yhteisöllisen asumismuodon suunnittelua maaseutumaiseen ympäristöön hyvänä ideana. Asuinympäristön suuri merkitys Toimivuus ja viihtyvyys elin- ja asuinympäristössä ovat tärkeitä tekijöitä yksilön hyvinvoinnin kannalta. Aktiivisuutta lisäävässä ja motivoivassa elinympäristössä asuu eri-ikäisiä ihmisiä, ja jos siihen on liitetty vielä erilaisia palveluja, antaa se mahdollisuuden arkielämän onnistuvaan toteutumiseen. (Siitonen 2013: 534.) Hauhon Vihniön metsää (Kuva: Tiia Nurminen) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset osoittivat, että asuinympäristöllä on suuri merkitys asumisessa. Ympäristön vaikutus nähtiin rakentuvan alueen rauhallisuudesta, kauniista maisemasta, tunnesiteestä kotitilaan, palveluista, pitkään asumisesta samassa miljöössä, luonnon läheisyydestä ja asuinpaikan erilaisista mahdollisuuksista. Tulokset myös tietyllä tavalla mursivat stereotyyppistä jaottelua ihmisistä “maalaisiin ja kaupunkilaisiin”. Myös kaupunkimiljööstä voidaan olla valmiita muuttamaan pysyvästi maalle: ”Tää on mulle niinku tosi tärkeetä. Halusin ehdottomasti muuttaa kaupungista maaseudulle, kun jäin eläkkeelle. Ja muuttaessani kyl tiesin olosuhteet, mihin tulen.” Vetovoimaa maalla asumiseen Monet elintärkeät palvelut uhkaavat loppua tai paeta kauemmas kasvukeskuksiin. Uusilla asumisen ratkaisuilla voitaisiinkin saada sitä kuuluisaa elinvoimaa maalle takaisin. Asumisen tulisi olla mielekästä, voimavaralähtöistä, turvallista ja hyvinvointia lisäävää. Maaseutumiljöö voisi tarjota näitä kaikkia, jos annamme siihen vain mahdollisuuden. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Onnistuneesti yhdessä−Yhteisöllisen asumisen haasteet ja mahdollisuudet. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2020. Kirjoittaja: Tiia Nurminen, sairaanhoitaja (AMK), geronomi (AMK), vanhustyön ylempi AMK-opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuvat: Tiia Nurminen Lähteet: Siitonen, Tuomo 2013. Elinympäristön kehittäminen. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. Helsinki: Duodecim. 534–535. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2010. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160904/22_TUKA_STM_WEB.pdf?sequence=4 & isAllowed=y>.
Vieläkö hoitajat jaksavat? Kokemuksia työn kuormittavuudesta kotihoidossa
Suomalaisen kotihoidon työntekijöiden työpaineet ovat nousseet Pohjoismaiden korkeimmalle tasolle. Kotihoidossa työpaineet näkyvät erityisesti ylitöiden lisääntymisenä ja henkilökunnan riittämättömyytenä. Kiire ja kiireen tunne ovat tuoneet lisää rasitusta työntekijöille ja lisänneet niin psyykkistä kuin henkistä kuormittuneisuutta. (Kröger & Aerschott & Puthenparambil 2018.) Kotihoitoa pidetään sosiaali- ja terveydenhuollon painopistealueena kaikissa kunnissa, mutta samaan aikaan kotihoidon työntekijöihin kohdistuva kritiikki on meillä lisääntynyt muita Pohjoismaita yleisemmiksi. Vanhustyön tilanteesta ja työntekijöiden jaksamisesta voidaan olla jo valtakunnallisesti huolestuneita. Minkälaisia ovat kotihoidon työntekijöiden kokemukset kotihoidossa? Mitkä toimenpiteet edistäisivät työntekijöiden työssä onnistumista ja jaksamista tulevaisuudessa? Tämä blogikirjoitus perustuu YAMK-opinnäytetyönä tehtyyn tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tavoitteena oli selvittää kotihoidon työntekijöiden jaksamiseen liittyviä kokemuksia heidän omasta työstään. Turhautuminen kuormittumisen ytimessä Työn kuormittumista aiheuttivat kotihoidossa merkittävimmin asiakkaiden määrä ja työn kiireisyys. Nämä aiheuttivat työntekijöille ennen kaikkea riittämättömyyden ja työn hallitsemattomuuden tunnetta, joka heijastui myös työntekijän työstä palautumiseen sekä vapaa-aikaan. Lisäksi kuormittumisen kokemuksiin vaikuttivat merkittävästi johtajuuden ja työn organisointiin liittyvät haasteet. Työssä turhautumista ja motivaation laskua aiheuttivat kotihoidossa eniten organisaation toiminnan keskeneräisyys, resurssoinnin haasteet, toimimattomat työskentelyvälineet, perehdyttämisen ja koulutuksen puute sekä viestintään ja organisointiin liittyvät toiminnot. Moni kotihoidon työntekijä koki arvostamisen ja kuulemisen ilmapiirin huonontuneen. Työntekijöitä ei kuultu työhönsä liittyvissä linjauksissa tai päätöksissä, jotka ohjautuivat esimiesten kautta organisaation ylimmältä johdolta. Organisaatiomuutos näyttäytyi työntekijöille hallitsemattomana ja suunnittelemattomana prosessina. Työimua ja motivaatiota heikensivät myös esimiesten vaihtuminen ja epävarmuuden lisääntyminen sijaisten saamisesta. Arjen kuormittuminen Työtilanne kotihoidossa osoittautui raskaaksi ja kiireiseksi suuren asiakas- ja työmäärän vuoksi. Työntekijät kokivat kuormittumisensa vaikuttavan jopa keskittymiskykyynsä ja työstä palautumiseensa. Lisäksi henkilökunnan puute ja henkilöstörakenteen epätarkoituksenmukaisuus aiheuttivat työntekijöille riittämättömyyden tunnetta. Työntekijät tekivät jatkuvasti lisä- ja ylitöitä, koska he eivät ehtineet tehdä suunniteltuja asiakaskäyntejä työvuoronsa aikana. Lisäksi sijaistarve lisävuoroihin oli päivittäistä. Myötätuntoinen hoitaja ajatteli usein enemmän työkaverinsa kuormittumista kuin omaa jaksamistaan. Eettisesti vaikeissa asiakastyön tilanteissa työntekijät joutuivat punnitsemaan ammattitaitoaan ja henkisten voimavarojensa riittävyyttä. Hoito- ja hoivatyössä eettiset kysymykset vaativat usein henkilökohtaisia ja vaikeita valintoja, eikä niihin ole yleensä yhteisesti sovittuja tai yksimielisiä ratkaisuja (Molander 2014). Johtajuuden vaikutukset työssä jaksamiseen Johtajuuteen ja esimiestyöhön liittyvillä asioilla oli selkeästi vaikutusta työntekijöiden työssä jaksamiseen ja kuormittumiseen liittyvissä kokemuksissa. Työntekijät kokivat jääneensä liian yksin ratkaisemaan käytännön haasteita työssään. He kaipasivat esimieheltä henkilökohtaista palautetta ja napakampaa vastuunottamista niin tiimien organisoinnista kuin työntekijöiden jaksamisen mahdollistamisesta. Työntekijöillä oli selkeä tarve olla työssään autonomisempia ja olla mukana työn organisoinnissa. Työntekijät kokivat tekevänsä kotihoidossa monipuolista ja usein antoisaa ja motivoivaakin työtä, mutta he kaipasivat lähijohtajuutta, joka selkeyttäisi työn tavoitteita ja linjauksia. Lisäksi työntekijöiltä tuli esille selkeä tuen saamisen tarve esimieheltään. Ennen kaikkea henkilökohtaisia keskusteluja ei koettu olevan riittävästi esimiehen kanssa. Kotihoidon työhyvinvoinnin johtamisen koettiin toimivan teoriassa mutta huonommin käytännön työssä. Organisaation toiminnassa itseohjautuvuuden kehittäminen näyttäytyi monelle kotihoidon hoitajalle ainoastaan esimiesten työkaluna, jolla ei ollut merkitystä työntekijän tekemälle työlle. Tiimipalavereihin ei monikaan työntekijä ehtinyt, joten monet mielsivät, ettei ylin organisaation johto tiedä, minkälaista kotihoidon arki on tai miten työntekijät jaksavat työssään. Kehittämistarpeet Työn kehittämisen suurimmiksi tarpeiksi nousivat kotihoidon riittävät resurssit, tiimien toimivuus, perehdyttäminen ja koulutus sekä henkilöstöhallintoon liittyvät ratkaisut ja linjaukset. Tulevaisuuden kehittämiskohteeksi mainittiin lisäksi itseohjautuvuus, joka selkiyttäisi työntekijöiden vastuualueita sekä tehostaisi viestintää ja yleisesti johtajuutta kotihoidossa. Työhyvinvointia ja työssä jaksamista voidaan parantaa erilaisilla työaikajoustoilla ja hyvällä johtamisella. Vastuu työpaikan onnellisuudesta olisikin jaettava työntekijän, työnantajan ja työyhteisöjen kesken (Kivilahti 2011; Suojanen 2017). Hyvinvoinnin hyödyt Hyvinvoivat ja motivoituneet työntekijät luovat innovatiivisen, tuottavan ja kilpailukykyisen organisaation. Kun työntekijä voi kokea olevansa kyvykäs, uskoo hän itsekin suorittavan tehtävänsä menestyksekkäästi. (Martela 2014.) Työn kuormitustekijöihin vaikuttamalla voidaan parantaa työntekijöiden työssä jaksamista ja työhön sitoutumista. Tieto työn kuormittavuuden aiheuttajista ja työn voimavaroista kotihoidossa on tärkeää erityisesti kotihoidon toimialalle ja sen johtamiselle. Henkilöstön tarinoita ja kokemuksia voidaan hyödyntää työntekijöiden työhyvinvoinnin, työilmapiirin ja johtamisen kehittämisessä. Lisäksi työntekijöiden kokemukset avartavat sosiaali- ja terveysalan päättäjien tietoisuutta kotihoidon tilanteesta ja antavat tukea tuleville kotihoitoon liittyville päätöksille ja linjauksille. On lisäksi huomioitava, että työn kuormittuneisuuden ja työhyvinvoinnin kokemukset ovat aina suorassa yhteydessä myös asiakkaiden hyvinvointiin (Työterveyslaitos 2019). Kotihoidon henkilöstön hyvinvoinnin avainkehittäjiä ovat organisaation johto ja esimiehet. Organisaatiolla on olemassa monia keinoja työhyvinvoinnin edistämiseen ja ennaltaehkäisemään henkilöstön liiallista kuormittumista tai jopa uupumista. Eikö viimein olisi aika ottaa vakavasti huolta hoidon toteutumisesta ja hoitajien jaksamisesta vanhustyössä? Työn hallittavuuteen hoitajat tarvitsevat selkeästi yhteistyön ja johtajuuden vahvistamista jaksaakseen työssään. Kirjoitus pohjautuu kehittämistyöhön: Onnistuinko tänään – jaksanko huomenna? Kertomuksia työn kokemuksista kotihoidossa. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020, vanhustyön ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittaja: Aija Chrons, tammikuussa 2020 valmistuva vanhustyön (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Kivilahti, Eevaliisa 2011. Suomalaisten sairaanhoitajien kokema työhyvinvointi Suomen ja Norjan terveydenhuollon organisaatioissa. Pro gradu -tutkielma. Lapin yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Kröger, Teppo & Aerschot, van Lina & Puthenparambil, Jiby Mathew 2018. Hoivatyö muutoksessa. Suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa. Jyväskylän yliopisto. YFI-julkaisuja. Martela, Frank 2014. Positiivisen psykologian voima. Toimittanut Uusitalo-Malmivaara Lotta. Jyväskylä: PS-Kustannus. Molander, Gustaf 2014. Hoidanko oikein? Eettinen kuormitus hoito- ja hoivatyössä. Jyväskylä: PS-Kustannus. Suojanen, Ilona 2017. Young professionals and the pursuit of happiness at work. Doctor of Philosophy. The University of Edinburgh. Työsuojelurahaston tutkimustieto. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://www.tsr.fi/documents/20181/860652/117200-loppuraportti-117200_vaitoskirja.pdf. Työterveyslaitos 2019. Työntekijöiden eettinen kuormitus vanhustenhoidossa huolestuttaa. Tiedote 08/2019. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://www.ttl.fi/tyontekijoiden-eettinen-kuormitus-vanhustenhoidossa-huolestuttaa/.
Palvelulupaukset ovat avain asukaslähtöiseen vanhustyöhön
Kokemukset hyvästä elämästä ja elämänlaadusta ovat yksilöllisiä, eivätkä samat asiat tuota kaikille ihmisille hyvää elämää. Laadukkaan vanhustyön tavoitteena on, että vanhus voisi elää mahdollisimman täysipainoista elämää, vaikka hänen toimintakykynsä olisikin heikentynyt. Vanhuksen elämässä tulee olla muutakin sisältöä kuin fyysistä hoivaa, ja hänellä tulee olla mahdollisuus tehdä omia valintoja sekä päätöksiä. Organisaatio voi ilmasta palvelulupauksella, millaisilla arvoilla ja toimintatavoilla se tuottaa palveluita asiakkailleen. Lupauksen taustalla on aina ajatus asiakaslähtöisyydestä ja asiakkaiden näkemyksien sekä tarpeiden huomioimisesta. (Lehtimäki & Kenni 2018: 18 ̶ 29.) Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä vanhusten asumispalvelussa on luotu Eletään koko elämä -palvelulupaukset (Olkkonen-Nikula 2018: 51). Palvelulupausten avulla yhtymässä pyritään kehittämään toimintaa asiakaslähtöisemmäksi, tukemaan vanhuksen valinnanvapautta ja vahvistamaan vanhuksen itsemääräämisoikeutta. Vanhustyön YAMK-opintojen tutkimuksellisessa kehittämistyössä selvitettiin, millaisia kokemuksia hoitoyöntekijöillä on palvelulupausten ilmenemisestä ja toteutumisesta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän vanhusten asumispalvelussa. Lisäksi selvitettiin, miten esimiestyön keinoilla voidaan vaikuttaa palvelulupausten toteutumiseen vaikuttaviin tekijöihin ja edistää näin palvelulupausten toteutumista. Laadukasta ja yksilöllistä vanhustyötä Palvelulupausten avulla voitiin toteuttaa laadukasta vanhustyötä, jossa toiminta ja hoitotyö mukautuivat asukkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Asukkailla oli mahdollisuus elää oman näköistä elämää, ja päivissä oli muutakin sisältöä kuin hoidollisia asioita. Kodinomaisuus liittyi valinnanvapauteen. Asukkailla oli vapaus valita asioita, joita heillä oli ollut mahdollista valita aiemmassa kodissaankin. Kodin tunnun luomisen perusta oli se, että hoitotyöntekijä ymmärsi työskentelevänsä asukkaan kodissa. Asukkaiden itsemääräämisoikeus toteutui tietyissä rajoissa. Asukkaiden turvallisuus tai lääkärin määräykset menivät itsemääräämisoikeuden edelle. Kiljunen (2019) toteaa väitöskirjassaan Care Home Nursing Professionals’ Competence in Older People Nursing, että hoitotyöntekijät joutuvat pohtimaan asukkaan itsemääräämisoikeuden tukemisen ja asukkaan ihmisarvon sekä turvallisuuden edistämisen välistä ristiriitaa (Kiljunen 2019: 42). Laitoshoidon lakkauttamisen myötä vanhusten asumispalveluiden asukkaat ovat entistä huonokuntoisempia (vrt. Hoppania & Karsio & Näre & Olakivi & Sointu & Vaittinen & Zechner 2016: 52). Tutkimuksellisessa kehittämistyössä havaittiin, että tämä vaikutti asukkaiden toimijuuteen ja mahdollisuuteen osallistua esimerkiksi jokapäiväiseen toimintaan. Toimijuutta tuettiin ja asukkaiden oli mahdollista osallistua toimintaan omien voimavarojensa mukaisesti. Asukkaiden toiveita sekä unelmia pyrittiin toteuttamaan ja asioita tehtiin yhdessä. Jari Pirhosen (2017) väitöskirjasta ilmenee, että toimintakyvyltään alentuneen vanhuksen toimijuus ei välttämättä ole toimintakeskeistä, vaan siihen sisältyy tekemisen lisäksi olemista. Toimijuustilassa ympäristö tarjoaa asukkaalle asioita, jotka motivoivat ja tukevat asukasta hänen omassa kyvyssään toimia. (Pirhonen 2017: 10.) Asukastuntemus, yhteistyö ja monipuolinen toiminta edistävät palvelulupausten toteutumista Asukastuntemus ja tiedonkulku olivat tärkeitä palvelulupausten toteutumista edistäviä asioita. Asukkaiden tunteminen ja tiedon välittyminen olivat suoraan yhteydessä asukkaiden yksilölliseen kohteluun ja hoitoon. Omahoitajalla oli tärkeä rooli asukkaan tuntemisessa, koska hän laati hoito- ja palvelusuunnitelman yhdessä asukkaan ja omaisen kanssa. Asukkaiden tuntemisen kannalta oli tärkeää, että muutkin hoitajat kuin omahoitaja perehtyivät asukkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmiin. Myös Kulmala (2019) toteaa, että asukkaan tunteminen on hyvän ja aktiivisen vanhuuden tukemisen perusta. Hoitotyöntekijöiden tulee tietää mistä asukas pitää, millainen eletty elämä on ollut ja mistä asioista asukas on aiemmin elämässään pitänyt. (Kulmala 2019: 11.) Monipuolinen yhteistyö edisti palvelulupausten toteutumista. Yhteistyötä tehtiin yksikön ulkopuolella, työyhteisön sisällä sekä omaisten ja asukkaiden kanssa. Verkostoituminen ja yksikön ovien avaaminen edistivät yhteistyötä ja asukkaiden mahdollisuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen. Omaisilla oli tärkeää tietoa asukkaasta, ja omainen oli henkilö, joka pystyi välittämään tätä tietoa hoitotyöntekijöille. Tämä mahdollisti asukkaan ja hänen elämänhistorian paremman tuntemuksen. Toisaalta omaisten toiminnan koettiin toisinaan heikentävän palvelulupausten toteutumista. Lähinnä tämä liittyi asukkaan itsemääräämisoikeuteen. Osa omaisista päätti ja valitsi asioita asukkaan puolesta tai tämän tahdon vastaisesti. Asukkaiden kanssa yhteistyötä tehtiin päivittäisessä toiminnassa vuorovaikutuksen kautta. Asukkaiden toiveiden kuuleminen edellyttää hoitotyöntekijältä aitoa läsnäoloa ja herkkyyttä. Asukaslähtöisesti työskenneltäessä hoitotyöntekijä kykenee vastavuoroisuuteen asukkaiden kanssa. Asukkaille järjestettiin asukaskokouksia, joissa heidän oli mahdollista kertoa ajatuksiaan ja toiveitaan sekä vaikuttaa yksikön ja yhteisön toimintaan. Räsänen (2011) toteaa väitöskirjassaan Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille, että yhteistyö asiakkaan, omaisen ja hoitotyöntekijöiden välillä vaikuttaa merkittävästi vanhuksen elämänlaatuun. Hyvällä yhteistyöllä voidaan lisätä vanhuksen elämänlaatua. (Räsänen 2011: 38 ̶ 57.) Monipuolinen toiminta tuki palvelulupausten toteutumista, koska asukkaalla oli mahdollisuus valita häntä motivoivaa ja hänelle sopivaa toimintaa (vrt. Pirhonen 2017: 10). Näin voitiin edistää asukkaan valinnanvapauden toteutumista ja tukea asukkaan mahdollisuutta elää oman näköistä elämää. Rantakokon (2019) mukaan vanhukselle aktiivinen arki on sitä, että hän voi osallistua itseään kiinnostaviin toimintoihin. Vanhuksen elinympäristön tulisikin tarjota mahdollisuuksia osallistua vanhukselle itselleen tärkeisiin toimintoihin. (Rantakokko 2019: 259 ̶ 276.) Esimiestyöllä voidaan edistää palvelulupausten toteutumista Johtaminen vaikutti palvelulupausten toteutumiseen. Palvelulupausten toteutumista edisti se, että esimies otti palvelulupaukset säännöllisesti esille ja niistä keskusteltiin yhdessä. Palvelulupausten sanoittaminen ja saattaminen käytännön tasolle lisäsi ymmärrystä siitä, miten lupaukset näyttäytyvät käytännön työssä. Koskiniemi (2016) kertoo kirjoituksessaan Autenttisuuden ja kokemusten merkitys johtamisessa, että vuorovaikutuksen avulla on mahdollista tehdä yhdessä ja saavuttaa asetetut tavoitteet. Yhteenkuuluvuuden tunne ja jaetut kokemukset edistävät myös työyhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. (Koskiniemi 2016: 78.) Esimiehet kokivat, että esimiestyöllä heidän oli mahdollista lisätä hoitotyöntekijöiden kehitysmyönteisyyttä ja edistää asukaslähtöisen hoitokulttuurin toteutumista. Hyvien toimintatapoja ja hyviä käytäntöjä tuettiin pikapalkitsemalla työntekijöitä ja tekemällä hyvä työ julkiseksi. Esimiehet olivat läsnä yksiköidensä arjessa ja muokkasivat asenteita sekä hoitokulttuuria omalla esimerkillään. Ristiriitatilanteita käsiteltiin työyhteisöissä yhdessä, jos esimerkiksi työntekijöiden toimintatavat poikkesivat merkittävästi toisistaan ja siitä oli aiheutunut ristiriitaa. Työtehtäviä saatettiin arvottaa ja jotain työtehtävää pidettiin tärkeämpänä kuin jotain toista. Syvänen & Strömberg & Kokkonen (2017) toteavat, että ristiriitoja syntyy helposti, kun odotetaan työtovereiden käyttäytyvän ja tekevän työtä samalla tavalla kuin itse tekee. Erilaisuuden ymmärtäminen ja vuoropuhelun kehittäminen työyhteisössä on tärkeää. (Syvänen & Strömberg & Kokkonen 2017: 149 ̶ 152.) Kohti asukaslähtöisyyttä Jotta vanhukset voisivat asumispalveluissa elää hyvää elämää, on laitosmaisesta ajattelusta ja tehtävien suorittamisesta päästävä eroon. Vanhus tulee kohdata yksilöllisesti ja hänen toiveitaan sekä valintojaan tulee kunnioittaa. Pirhosen (2017) mukaan vanhuksesta tulee näkymätön eikä hänen persoonaansa nähdä, jos vanhus on hoitotyöntekijälle työn kohde (Pirhonen 2017: 151). Toisaalta vanhustyössä tulee huolehtia siitä, että resurssit ovat kunnossa ja hoitotyöntekijöillä on mahdollisuus toteuttaa asukaslähtöistä sekä yksilöllistä vanhustyötä. Kehittämistyön tuloksista ilmeni, että hoitotyöntekijöillä ei ollut asukkaille aina riittävästi aikaa eikä asukkaita voitu joka hetkessä kohdata kiireettömästi. Kiirettä työssä aiheutti se, että usealla asukkaalla oli hoidon ja hoivan tarve samanaikaisesti. Lisäksi hoitotyöntekijöiden työtehtäviin sisältyi muitakin työtehtäviä kuin välitöntä asukastyötä. Moninaisten työtehtävien koettiin lisäävän kiirettä ja vievän aikaa pois asukkaiden kohtaamisesta. Räsänen (2011) toteaa, että muun kuin välittömän asiakastyön osuus vanhustyössä on kasvanut ja nyt tulisikin pohtia, mihin työtehtäviin koulutettujen hoitotyöntekijöiden työaikaa on järkevä käyttää. Laaja-alaisuus voi merkitä myös hoitotyöntekijöiden osaamisen vääränlaista hyödyntämistä. (Räsänen 2011: 179.) Joka tapauksessa on selvää, että laitosmainen työote, jossa suoritetaan tehtäviä, ei tuota vanhukselle asumispalvelussa hyvää elämää. Hyvä perushoito on tärkeää, mutta vanhuksen päivissä tulee olla myös sellaista sisältöä sekä toimintaa, joilla on vanhukselle itselleen merkitystä ja jotka hän itse kokee mielekkäiksi. Vanhuksella tulee olla mahdollisuus elää oman näköistä elämää myös asumispalveluissa. Mielestäni eräs tutkimukselliseen kehittämistyöhön osallistunut haastateltava kiteytti Eletään koko elämä -palvelulupausten perusajatuksen hyvin yhteen lauseeseen. Siinä on huomioitu yhdessäolo, vuorovaikutus ja vanhuksen elämänlaatu: ”Eletään yhdessä hyvä elämä. Siinä se on.” Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön: ”Palvelulupausten ilmeneminen ja toteutuminen vanhusten asumispalvelussa. Hoitotyöntekijöiden kokemuksia.” Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja: Anne Ahokas, sairaanhoitaja (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuvat: Anne Ahokas Lähteet Hoppania, Hanna-Kaisa & Karsio, Olli & Näre, Lena & Olakivi, Antero & Sointu, Liina & Vaittinen, Tiina & Zechner, Minna 2016. Hoivan arvoiset, vaiva yhteiskunnan ytimessä. Helsinki: Gaudeamus Oy. Kiljunen, Outi 2019. Care home nursing professionals’ competence in older people nursing. Väitöskirja. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto. Luettu 6.11.2019. Kulmala, Jenni 2019. Aktiivinen arki on onnistuneita kohtaamisia ja mielekästä tekemistä. Teoksessa Kulmala Jenni (toim.): Hyvä vanhuus. Menetelmiä aktiivisen arjen tukemiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 10 ̶ 16. Koskiniemi, Anne 2016. Autenttisuuden ja kokemusten merkitys johtamisessa. Teoksessa: Syväjärvi, Antti & Pietiläinen, Ville (toim.): Inhimillinen ja tehokas sosiaali- ja ter-veysjohtaminen. Tampere: University Press. 63 ̶ 102. Luettu 4.10.2019. Lehtimäki, Vuokko & Kenni, Mikko 2018. Palvelulupaus käsikirja maakuntien valmistelijoille. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Talent Vectia. Luettu 6.11.2019. Olkkonen-Nikula, Anu 2018. Iäkkäiden yhteensovitettujen palveluiden kokonaisuus Päijät-Hämeessä. Luettu 6.11.2019. Pirhonen, Jari 2017. Good human life in assisted living for older people. What the residents are able to do and be. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto. Luettu 6.11.2019. Rantakokko, Merja 2019. Elinympäristö aktiivisen arjen ja hyvinvoinnin tukena. Teoksessa Kulmala Jenni (toim.): Hyvä vanhuus. Menetelmiä aktiivisen arjen tukemiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 259 ̶ 276. Räsänen, Riitta 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Luettu 6.11.2019. Syvänen, Sirpa & Strömberg, Seija & Kokkonen, Antti 2017. Dialogisen johtamisen työkalut. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.): Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 129 ̶ 156.
Miten lisätä vetovoimaa sosiaalialan vanhustyöhön?
Sosiaalialan opiskelijoiden kiinnostus vanhustyötä kohtaan on heikolla tasolla. Ikääntyneet koetaan positiivisena asiana, mutta vetovoimaisuuden esteenä ovat rakenteelliset seikat, kuten fyysisesti ja henkisesti raskas työ, huono palkka ja vanhustyön negatiivinen julkisuuskuva. Sosionomin työnkuva vanhustyössä ei ole kaikille selkeä. Millaisia peliliikkeitä voidaan tehdä ruohonjuuritasolla, oppilaitoksen ja työelämän yhteistyöllä, jotta opiskelijat kiinnostuisivat vanhustyöstä? Vanhustyön kentällä on pitkään käyty keskustelua ja määrittelyprosesseja siitä, mitä gerontologinen sosiaalipalvelutyö on. Se sijoittuu jonnekin hoivatyön ja sosiaalityön välimaastoon, mutta sen paikka ei ole täysin selvä ja rajattu. (Seppänen & Pilkama & Ylinen 2005: 24.) Sosionomin (AMK) tekemä työ on kuitenkin lähempänä gerontologista sosiaalityötä kuin gerontologista hoitotyötä (Salonen 2008: 164). Sosiaalialan lyhyen historian vuoksi sosionomien työkenttä vanhustyössä on pitkään ollut melko hajanainen ja epäselvä, mikä saattaa vaikuttaa myös alan vetovoimaisuuteen alan ammattilaisten ja opiskelijoiden keskuudessa. Toinen vanhustyön vetovoimaisuuteen selkeästi vaikuttava asia on vanhustyön julkisuuskuva, johon vaikuttavat niin median uutisointi kuin tehdyt tutkimukset vanhustyön tilanteesta (mm. Kröger & Van Aerschot & Puthenparambil 2018; Rytkönen 2018; Kröger & Leinonen & Vuorensyrjä 2009). Suurin osa tutkimuksista on tehty hoitotyön ammattilaisten ja opiskelijoiden näkökulmasta sosiaalialan jäädessä vähemmälle huomiolle. Jotta sosiaalialan opiskelijat saadaan innostumaan vanhustyöstä, tulee miettiä keinoja yhdistää työelämä ja koulutus tiiviisti ja monipuolisesti yhteen. Tässä blogitekstissä esitellyt toimenpide-ehdotukset pohjautuvat vanhustyön tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa kartoitettiin vanhustyön vetovoimaisuutta sosiaalialan opiskelijoiden näkökulmasta sekä ideoitiin työelämän ja koulutuksen yhteistyön muotoja. Sosionomin työnkuva selkeäksi Vaikka vanhustyö kehittyy koko ajan monialaisemmaksi, nähdään se sosiaalialan opiskelijoiden keskuudessa edelleen melko hoitopainotteisena työnä. Sosiaalialan lyhyen historian vuoksi sosionomin työnkuva ikääntyneiden parissa on vielä melko epäselvä. Nämä seikat vaikuttavat siihen, etteivät sosionomiopiskelijat suuntaudu urallaan vanhustyöhön. Jotta opiskelijat saataisiin tutustumaan ja kokeilemaan ikääntyneiden parissa työskentelyä, tulisi uramahdollisuudet vanhustyössä tuoda selkeämmin esille. Yksi keino olisi luoda sosiaalialan koulutukseen mentorijärjestelmä, jossa valmistuneet sosionomit kertoisivat työurastaan ja työnkuvastaan vanhustyössä. Näin saataisiin opiskelijoille mahdollisimman kattava kuva sosionomin työstä ikääntyneiden parissa. Toinen keino tutustuttaa vanhustyöhön olisi luoda ”Sosionomi vanhustyössä” -peli, jota pelaamalla opiskelijat voisivat tutustua sosionomin työnkuvaan ja tehtäviin, mutta myös asiakasryhmään ja sen monimuotoisuuteen sekä erilaisiin työmenetelmiin ja toimintatapoihin. Kolmantena keinona on, että sosiaalialan koulutukseen luotaisiin osaamiskuvaukset sosionomin työstä ikääntyneiden parissa. Kuvauksissa tulisi esille sosionomin erilaisia työtehtäviä ja työskentelypaikkoja. Samalla tulisivat tutuksi erilaiset vanhustyön paikat, joihin voisi hakea esimerkiksi työharjoitteluun. Työharjoittelut mielekkäiksi Työharjoittelut ovat merkittävä osa sosionomiopintoja ja onnistuneet harjoittelut voivat kantaa pitkälle niin opiskelijan kuin työelämän näkökulmasta. Ei siis ole yhdentekevää, millaiseen paikkaan tai tehtävänkuvaan opiskelija harjoittelussaan tutustuu. Jotta työharjoittelu olisi mielekäs, tulee sen olla suunniteltu ja toteutettu opiskelijalähtöisesti. Sosiaalialan opiskelija ei ole lähihoitajan tai kenenkään muunkaan sijainen, eikä hänellä voi olla ensisijaisena ohjaajanaan hoitotyön ammattilaista. Työharjoittelupaikan tulee olla sopivan haastava, uutta tietoa ja osaamista antava sekä opiskelijan aiemman osaamisen huomioiva. Opiskelija ei ole taakka vaan mahdollisuus. Esimerkiksi perehdytyksen tulee olla hyvin suunniteltu ja toteutettu, jotta opiskelija kokee olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi uudessa työympäristössä. Sosiaalialan opintoihin kuuluu kolme harjoittelujaksoa, joista jokainen on kymmenen viikon pituinen. Jotta vanhustyötä lähtisi kokeilemaan useampi opiskelija, voisi ainakin yhden harjoittelun jakaa puoliksi, jolloin opiskelija ehtisi tutustua kahteen eri toimipaikkaan. Myös harjoittelupaikan tulee olla sosionomille sopiva; vuodeosaston sijaan päivätoiminta ja palvelukeskus antavat opiskelijalle enemmän. Rekrytointi kuntoon Oli kyse sitten projektista, kesätyöstä, harjoittelusta tai työpaikasta, tulee rekrytointiin kiinnittää aina huomiota. Työelämän kanssa yhteistyössä tehtävien projektien työkuvauksien tulee olla mielenkiintoisia ja innostavia. Lisäksi projektien tulee olla oikeaa työtä kehittäviä ja konkreettisia, ei keksimällä keksittyjä pöytälaatikkoprojekteja. Haettaessa sosionomia kesätyöhön tai vakituiseen tehtävään, voisi rekrytointiprosessissa hyödyntää ikääntyneitä. Näin hakija saisi laajemman kuvan tulevasta työnkuvastaan sekä asiakaskunnasta. Opiskelijoille voisi myös järjestää rekrytointitilaisuuksia yhteistyössä koulujen kanssa. Tärkeintä opiskelijalähtöinen yhteistyö Vetovoimaisuuden esteenä on paljon isoja rakenteellisia asioita, kuten palkkaus ja työmäärä, joihin ei voida suoranaisesti vaikuttaa ruohonjuuritasolla. Sen sijaan esimerkiksi mielikuvaan vanhustyöstä voidaan vaikuttaa. Tämä onnistuu, jos eri organisaatiot, kuten koulut ja vanhusalan toimijat, tekevät aktiivista, pitkäjänteistä ja monipuolista yhteistyötä. Tärkeää on, että opiskelijoiden ja työelämän välisiä kohtaamisia tapahtuu jatkuvasti ja eri yhteyksissä. Erilaisilla kokeiluilla ja pienilläkin teoilla voidaan saada aikaan opiskelijoiden kiinnostuksen heräämistä. Opiskelijoiden ääntä on kuitenkin kuunneltava myös kokeilujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Blogipostaus pohjautuu kirjoittajan vanhustyön ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön Lisää vetovoimaa sosiaalialan vanhustyöhön. (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2019.) Työhön sisältyy sosiaalialan opiskelijoille tehty kysely liittyen kokemuksiin ja näkemyksiin ikääntyneistä ja vanhustyöstä sekä sosiaalialan koulutuksen vaikutuksesta vanhustyöhön suuntautumisessa. Lisäksi työssä toteutettiin ideointityöpaja Vantaan vanhuspalvelujen ja sosiaalialan lehtoreiden kanssa. Kyselyn ja työpajan tulosten perusteella muodostettiin lista toimenpide-ehdotuksista, joilla vanhustyön vetovoimaisuutta voitaisiin edistää sosiaalialan opiskelijoiden keskuudessa. Enemmän toimenpide-ehdotuksia löydät lopullisesta työstä. Kirjoittaja: Anniina Honkonen, Sosionomi (ylempi AMK) Kuvat: pexels.com Lähteet: Kröger, Teppo & Leinonen, Anu & Vuorensyrjä, Matti (toim.) 2009. Hoivan tekijät. Suomalainen hoivatyö pohjoismaisessa tarkastelussa. Jyväskylän yliopisto. Sosiaalityön julkaisuja 6. Saatavana osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/47699/1/978-951-39-3691-4.pdf Kröger, Teppo & Van Aerschot, Lina & Puthenparambil, Jiby Mathew 2018. Hoivatyö muutoksessa: suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa. Jyväskylän yliopisto. YFI julkaisuja 6-2018. Saatavana osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/57183/978-951-39-7372-8.pdf?sequence=1&isAllowed=y Rytkönen, Arja 2018. Hoivatyöntekijöiden työn kuormittavuus ja teknologian käyttö vanhustyössä. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Saatavana osoitteessa: http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/104482/978-952-03-0829-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y Salonen, Kari 2008. Sosionomin (AMK) osaaminen 2000-luvun seniori- ja vanhustyössä. Teoksessa Viinamäki, Leena (toim.). 14 puheenvuoroa sosionomien (AMK) asemasta Suomen hyvinvointiasiantuntijajärjestelmässä. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja A: Raportteja ja tutkimuksia 2/2008. Seppänen, Marjaana & Pilkama, Airi & Ylinen, Satu 2005. Gerontologinen sosiaalityö osana vanhustyötä. Teoksessa Roivainen, Irene & Korpinen, Johanna & Ritala-Koskinen, Aino & Sundman, Teija (toim.). Tutkiva sosiaalityö. Kunnallisen sosiaalityön muuttuva paikka 2000-luvun Suomessa. Helsinki / Rovaniemi: Talentia-lehti / Sosiaali-työn tutkimuksen seura.
Vaikutusmahdollisuuksia lisäämällä enemmän sitoutuneisuutta hoitotyöhön
Aikana, jolloin hoitajat vaihtavat työpaikkaa tiuhaan ja siirtyvät hoitoalalta muille aloille, on pysähdyttävä pohtimaan työntekijöitä työyhteisöihin sitouttavia toimenpiteitä. Yksi sitouttamisen keino on yhteisöllinen työvuorosuunnittelu, jossa työntekijä pääsee suoraan vaikuttamaan työvuoroihinsa ja työn ja oman elämän yhdistäminen helpottuu. Arvioin seuraavassa Helsingin kotihoidon työyhteisössä toteutettua yhteisöllisen työvuorosuunnittelun käyttöönottoa ja työntekijöiden kokemuksia siitä. Työ hoitoalalla on hyvin organisoitua, ja työpäivän aikaista hukka-ajan poistoa on alettu harjoittamaan muun muassa työn optimoimisella. Tuolloin yksittäisen hoitajan mahdollisuudet vaikuttaa työpäivänsä kulkuun vähenevät. Jotta työntekijät kokisivat työskentelyn hoitoalalla mielekkääksi jatkossakin, voidaan vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön lisätä yhteisöllisen työvuorosuunnittelun käyttöönoton avulla. Työtahdin kiristyessä varsinkin vuorotyössä mahdollisuudet palautumiseen saattavat kärsiä. Carita Sammalniemen (2017: 2) pro gradu -tutkielman mukaan työntekijöillä on julkisessa terveydenhuollossa mahdollista suunnitella työvuorot työaika-autonomian avulla niin, että palautuminen onnistuu. On siis pohdittava, kuinka yksittäinen työntekijä voi vaikuttaa tulevaisuudessa työskentelyynsä ja luoda omannäköisiään työskentelyn mahdollisuuksia työn jaksottamisen kautta. Yhteisöllisen työvuorosuunnittelun kokeilu kotihoidossa yllätti Helsingin kaupungin kotihoidon työyhteisössä otettiin käyttöön yhteisöllisen työvuorosuunnittelun käytänne keväällä 2019. Kokeilujakson aikana työyhteisö suunnitteli työvuoronsa ottaen huomioon omat ja muiden toiveet sekä työyhteisön vuorokohtaisen työvoiman tarpeen. Yhteisöllistä työvuorosuunnittelua kokeiltiin kotihoidon työyhteisössä viiden kuukauden ajan. Työvuorosuunnittelun kokeilussa päällekkäisten toiveiden ongelman ratkaisua helpotti yhteisöllisessä työvuorosuunnittelussa suositeltava listavastaava. Listavastaavan tehtävänkuvana oli luoda keskustelua työntekijöiden välille, jotta jokaisessa vuorossa olisi optimaalinen määrä työntekijöitä. Listavastaavan tehtävä nähtiin hyvin tärkeänä työyhteisössä. Kokeilun alussa ja lopussa suoritettiin mittaukset ryhmähaastatteluiden avulla, jolloin haastateltavat saivat myös ilmaista mielipiteensä kulloinkin käytössä olevasta työvuorosuunnittelukäytänteestä antamalla käytänteelle kouluarvosanan. Vaikka työyhteisö olikin jo melko tyytyväinen aiempaankin työvuorosuunnittelukäytänteeseen, jossa esimies suunnitteli työvuorot toiveiden perusteella, yllättivät kokeilun tulokset positiivisuudellaan. Kun työntekijät pääsivät suunnittelemaan omia työvuorojaan yhteisöllisen työvuorosuunnittelun keinoin, nousi tyytyväisyys työvuorosuunnittelumalliin kouluarvosanoin 7,8:sta 8,3:een. Tulos on viiden kuukauden kokeilun perusteella todella hyvä. Pidemmällä aikavälillä ja työntekijöiden suunnittelutaitojen karttuessa voidaan uuden työvuorosuunnittelun mahdollisuuksia oppia hyödyntämään vielä paremmin, ja sitä kautta saattaa tyytyväisyys nousta entisestään. Sitouttiko uudenlainen toimintatapa? Tutkimuksellisen kehittämistyöni loppuhaastattelussa selvisi, että lähes kaikki haastateltavat kokivat sitoutuneisuutensa työhön lisääntyneen. Ne, jotka eivät kokeneet sitoutuneisuutensa kasvaneen, olivat jo valmiiksi hyvin sitoutuneita. Luotettavaa tietoa sitoutuneisuuden kasvusta ja rekrytointitarpeen vähentymisestä saadaan kuitenkin vasta pidemmän ajan kuluttua. Tässä vaiheessa tulokset vaikuttavat lupaavilta. Nämä tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset kertovat, että pienellä toimintatavan muutoksella voidaan saavuttaa työyhteisössä merkittävä hyöty lisäämällä työntekijöiden sitoutuneisuutta ja työhyvinvointia. Kun hoitaja pystyy suunnittelemaan työvuoronsa oman elämänsä ja menojensa mukaan, jää perheelle ja läheisille enemmän aikaa. (Sinivaara & Aschan 2008: 102.) Myös se, että työyhteisö voi sopia erilaisista joustoista esimerkiksi yksinhuoltajien kohdalla iltavuorojen suhteen, saattaa mahdollistaa aivan uudella tavalla työskentelyn mahdollisuudet vuorotyössä. Kirjoitus perustuu Meryem Ivarsin tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Yhteisöllinen työvuorosuunnittelu työn hallinnan ja vaikutusmahdollisuuksien näkökulmasta – Kokemuksia uuden suunnittelukäytänteen käyttöönotosta kotihoidossa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja Meryem Ivars, terveydenhoitaja (AMK) ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Sammalniemi, Carita 2017. Lepo! – työaika-autonomian vaikutus työajan jälkeiselle palautumiselle julkisessa terveydenhuollossa. Pro gradu -tutkielma. Hallintotiede / johtamisen psykologia. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Sinivaara, Maria & Aschan, Hanna 2008. Työaika-autonomia – yhteisöllinen työvuorosuunnittelumalli. Vetovoimainen terveydenhuolto. Hoitotyön vuosikirja. Sairaanhoitajaliitto.
”Pieniä asioita, joilla on valtava merkitys” – valmentavan johtamisen haasteet ja mahdollisuudet vanhustyössä
Valmentavan johtamisen mukana tuleviin muutoksiin liittyy vahvasti lähiesimiesten johtamisosaaminen ja toimiminen valmentajana, joka ohjaa työntekijöitä kohti yhdessä sovittuja päämääriä. Valmentavaan johtamiseen liittyy sekä haasteita että mahdollisuuksia. Kun ne ovat tiedossa, voidaan valmentavaa johtamista kehittää yhä enemmän henkilökunnan itseohjautuvuutta tukevaksi. Johtamiskulttuurien muutoksista ja uudistamisesta puhutaan nykyään paljon. Jotta johtamiskulttuuria pystytään uudistamaan, on hyvä pohtia johtamiseen liittyvää ajattelutapaa, sitä, miten valmentavaa johtamista saadaan levitettyä osaksi organisaatiokulttuuria. Johtamiskulttuurin muutoksen on näyttäydyttävä johtamisteoissa, mutta myös koko henkilöstön välisessä vuorovaikutuksessa, tapana toimia ja ajatella yhdessä. (Ristikangas – Ristikangas 2017: 266.) Jokaisesta voi kehittyä hyvä tai loistavakin johtaja, jos omaa tarpeeksi tahtoa kehittää johtamiseen tarvittavia taitoja. Usean menestyvän johtajan mielestä johtajan tärkein tehtävä on varmistaa, että muut pääsevät onnistumaan. (Kurttila – Laane – Saukkola – Tranberg: 20.) Valmentavan johtamisen lähtökohta onkin, että esimies pystyy käyttämään ja osaa käyttää erilaisia lähestymistapoja pyrkiessään olemaan työryhmän innoittaja ja aktiivinen vaikuttaja. (Aaltonen – Pajunen – Tuominen 2011: 301.) Koettuja haasteita ja mahdollisuuksia Valmentavan johtamisen koettuja haasteita ja mahdollisuuksia selvitettiin ylemmän AMK:n kehittämistyössä ”Pieniä asioita, joilla on valtava merkitys”. Koetut haasteet ja mahdollisuudet nousivat esiin teemahaastatteluista, joihin osallistui yhteensä kuusi esimiesasemassa olevaa henkilöä. Valmentava johtaminen nähdään toimintamallina, jossa ei anneta suoria vastauksia, vaan ohjauksena ja tukena, jolla pyritään kohti oman työnhallintaa. Mahdollisuuksiin lukeutuu myös se, että valmentava johtaminen soveltuu moniin eri tilanteisiin. Valmentavan johtamisen mahdollisuudet korostuvat silloin, kun ymmärretään, että valmennus on pysyvää toimintaa, ei mikään ohimenevä muoti-ilmiö. Mahdollisuuksiin liittyy myös henkilökunnan keskinäisen yhteishengen nouseminen ja yhteistyön tiivistyminen. Valmentavan johtamisen haasteeksi koetaan omien totuttujen toimintatapojen muuttaminen, kuten arkipäivän työhön liittyvien ongelmien ratkaisun siirtämisen henkilökunnalle. Vastuun antamisen koetaan olevan eräänlaista vallasta luopumista ja johtajuuden menettämistä. Esimiehen oma toiminta voikin olla osittain ristiriitaista ja haaste valmentavan johtamisen etenemisessä. Valmentavan johtamisen edistäminen Valmentavan johtamisen edistämisessä tarvitaan uudenlaisia ongelmanratkaisutaitoja ja -tapoja. Edistäminen lähtee liikkeelle esimiehen oman toiminnan muutoksista ja henkilökunnan tukemisesta itseohjautuvuudessa. Valmentavan johtamisen edistäminen vaatii muutoksia omaan tapaan toimia esimiehenä. Valmentavan johtamisen edistämisessä omaa toimintaa on kyettävä pohtimaan kriittisesti. Valmentavan johtamisen edistäminen vaatii suoran ja rehellisen palautteen pyytämistä henkilökunnalta. Pelkkä palautteen pyytäminen ja saaminen ei kuitenkaan riitä. Palautetta tulee osata käsitellä niin, että kykenee pohtimaan omaa tapaa toimia johtajana kriittisesti ja niin, että on valmis luopumaan omista tavoista ja poistumaan omalta mukavuus alueelta. Haastatteluun osallistuneille henkilöille järjestettiin syyskuussa 2019 työpaja, jossa valmentavan johtamisen edistymistä pohdittiin. Työpajassa valittiin neljä kehittämiskohdetta, joita lähdetään yhteisesti viemään eteenpäin organisaation arjessa, jotta valmentava johtaminen edistyisi ja samalla henkilökunnan tukeminen kohti itseohjautuvuutta onnistuisi entistä paremmin. Neljä yhteistä kehittämiskohdetta olivat: Palautteen antaminen ja vastaanottaminen Vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen rohkeammin Henkilökunnan ohjaaminen yhteiseen ja entistä avoimempaan keskusteluun Yhteiset tavoitteet ja yhteinen suunta. Kohdeorganisaation kokoushuoneen seinälle on rakennettu valmentavan johtamisen jana, jonka avulla jokainen esimies voi pohtia, miten on valmentavassa johtamisessa edennyt. Valmentavan johtamisen janaa ja yhteisten tavoitteiden etenemistä käsitellään kohdeorganisaation esimieskokouksissa säännöllisesti. Tämän lisäksi jokainen esimies käy aiheesta keskustelua oman esimiehensä kanssa. Jana lähtee liikkeelle kehittämistyön tulosten perusteella siitä, että haastatelluilla esimiehillä on perustietämys valmentavasta johtamisesta. Janalla voi edetä sekä eteen- että taaksepäin omien tuntemusten mukaisesti. Valmentavan johtamisen jana toimii esimiesten työkaluna, kun he pohtivat omaa toimintaansa valmentavana esimiehenä. Kirjoitus pohjautuu kehittämistyöhön ”Pieniä asioita, joilla on valtava merkitys” Valmentavan johtamisen haasteet ja mahdollisuudet vanhustyössä. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2019, vanhustyön ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittaja: Laura Jyrä, vanhustyön ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Aaltonen, Tapio – Pajunen, Heikki – Tuominen, Kallu 2011. Syty ja Sytytä. Valmentavan johtamisen filosofia. 3. painos. Helsinki: Talentum. Kurttila, Minna – Laane, Tiina – Saukkola, Kirsi – Tranberg, Tiina (2010). Arvostus – valmentava kirja esimiehille. Tammi. Hämeenlinna. Ristikangas, Marjo-Riitta – Ristikangas, Vesa 2017. Valmentava johtajuus. Alma Talent. Helsinki