Avainsana: itsenäinen projekti

Projektina tietopaketti Alakulttuurikeskus Loukon vapaaehtoisille

6.2.2020
I. Kojonen

  Olen pian valmistuva kulttuurituotannon opiskelija Metropoliasta. Viimeisenä projektinani laadin tietopaketin Alakulttuurikeskus Loukon vapaaehtoistoiminnan ja tapahtumatuotannon tueksi. Alakulttuurikeskus Loukko on Helsingin Kalliossa sijaitseva, turvallisemman tilan periaatteita noudattava kohtaamispaikka, jossa järjestetään monenlaista toimintaa. Esittävän taiteen tilaisuuksien lisäksi tilassa toimii ostopakoton vegaaninen kahvila, matalan kynnyksen taidegalleria sekä erilaisia työpajoja ompeluseurasta elävän mallin piirustukseen. Tiistaista torstaihin Loukossa tarjoillaan kolmen euron hintaista lounasta, joka valmistetaan hävikkiruoasta. Osoitteessa Castréninkatu 7 sijaitseva tila avattiin keväällä 2019. Alakulttuurikeskusta pyörittää vuonna 2017 perustettu helsinkiläinen kulttuuriyhdistys Loukko ry, jonka tarkoituksena on edistää kulttuuritoiminnan monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja saavutettavuutta. Loukon työryhmä koostuu eri taiteenalojen ja hoivatyön ammattilaisista, DIY-tapahtumatuottajista ja vapaaehtoisista. Loukko tarjoaa puitteet ja apua myös ulkopuolisille tapahtumanjärjestäjille. Projektini tavoitteena oli luoda selkeä tietopaketti, josta sekä Loukon vapaaehtoiset että ulkopuoliset tapahtumanjärjestäjät saisivat kaiken tarvitsemansa tiedon tiloissa toimimiseen. Tietopaketissa tuli olla lyhyt esittely Loukon periaatteista ja säännöistä, turvallisuusohjeet, esteettömyystiedot, lista tekniikasta käyttöohjeineen, gallerian tiedot, sekä kuvalliset ohjeistukset vapaaehtoisten tehtäviin. Osa ohjeista oli jo olemassa ranskalaisina viivoina Loukon Google Drivessä, vapaaehtoisten Facebook-ryhmässä tai Trello-kalenterissa. Kokosin ohjeistukset yhteen paikkaan, selkeytin niitä ja otin kuvia. Lopputuloksena syntyi valmiiksi taitettu PDF-dokumentti, joka on helppo tulostaa Loukon kahvilatiskille tai jakaa verkossa. Tein projektin aikana vuoroja Loukossa saadakseni kuvan vapaaehtoisten tehtävistä ja oppiakseni käyttämään tilan tekniikkaa. Kahvilatyöskentelyn lisäksi päädyin mm. myymään lippuja Punk In Finland -tukikeikalla ja miksaamaan drag-showta. Opin paljon vapaaehtoistoiminnasta ja tutustuin ihmisiin, jotka jakavat intohimoni ruohonjuuritason kulttuuritoimintaan.  Jos haluat järjestää folk-illan, räppikeikan, sarjakuvatyöpajan tai minkä tahansa taidepläjäyksen, tai vaan kirjoittaa opinnäytetyötä halvan kahvin äärellä, kannattaa tulla Loukkoon!  

Solstice Festival – matka tunturin huipulle

30.11.2019
Stella Kylä-Liuhala

Vaatii aikamoista rohkeutta lähteä tuotantopäälliköksi festivaalille joka järjestetään ensimmäistä kertaa, uuden tapahtumakonseptin ympärille, uuden työryhmän kanssa ja ennen kaikkea - tunturin huipulle. Solstice Festival - maailman pohjoisin elektronisen musiikin ja modernin taiteen festivaali, järjestettiin ensimmäisen kerran juhannuksena 2019. Kolmipäiväinen festivaali kokosi Rukan uniikin luonnon äärelle 30 kotimaisen ja kansainvälisen artistin musiikkiohjelmiston sekä 7 visuaalisen artistin installaatiot. Työryhmän tavoite oli tuottaa klubimusiikkiin keskittyviä tapahtumia ennennäkemättömissä ja yllättävissä tapahtumapaikoissa. Samalla Ruka-Kuusamon alueella saatiin kehitettyä matkailualueen toimintaympäristöä sekä lisättyä alueen kansainvälistä ja kansallista vetovoimaisuutta ja tunnettavuutta.   Päädyttiin tuomaan teknoa tunturin huipulle - ja sehän toimi.   Harvoilla elektronisen musiikin festivaaleilla sitä saa syödäkseen poron käristystä. Tunturimaisemaan rakennettu festivaalikylä tarjosi taide- ja musiikkikattauksen lisäksi yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa laadukkaita ravintolapalveluita.   Festivaalipäivien päätteeksi ei suinkaan tarvinnut kömpiä telttaan yöksi, vaan lämmittää sauna ja kutsua vaikkapa naapurimökin porukka kylään. Mökit ja huoneistot Rukatunturin läheisyydessä tarjosivat suuren ja monipuolisen majoituskapasiteetin.   Festivaalin markkinointi keskitettiin Suomen lisäksi muualle Eurooppaan – erityisesti Englantiin, Saksaan, Hollantiin, Ruotsiin ja Italiaan. Juhannusyön aurinkoa ihmettelemään saapuikin festivaalikävijöitä yli kymmenestä eri maasta sekä kaikkialta Suomesta.   Itselleni hyvän pohjan tekemiselle antoi kokemus muista festivaalituotannoista. Olin Solstice Festivalia ennen työskennellyt muun muassa Provinssin ja Flow Festivalin riveissä jo muutaman vuoden ajan. Kun yhtäkkiä käsissä on kokonaisen tuotannon ja työryhmän ohjat, muodostui yhtä merkittäväksi tuotannollisen osaamisen rinnalle johtamisen taidot.   Perehdyin projektissa itseni johtamiseen. Se on kokemukseni mukaan kaikkein vaikeinta ja samalla tärkeintä esimiehen työssä. Oppimisen kannalta Solstice Festival oli loistava. Aloitin työni tekemällä etätöitä eri maasta käsin kuin muu työryhmä. Näin Minulle tarjoutui mainio tilaisuus tarkastella vahvasti sitä, miten johtaa omaa työskentelyä ilman tarkkoja parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.   Muutettuani takaisin Suomeen, muuttui tekeminen itseni johtamisesta esimiestyöksi. Vastuullani oli tuotannon kokonaisvaltainen luotsaaminen, koko tiimin kannustaminen ja työn etenemisen seuraaminen. Itseni johtaminen ja ryhmän johtaminen kulkivatkin käsi kädessä. Katsoessani keskellä yötä tunturin huipulta loppumatonta auringonpaistetta, ihmisiä tanssimassa kolmella eri tanssilattialla ja henkeäsalpaavaa maisemaa, en olisi voinut olla ylpeämpi itsestäni ja tiimistämme. Saimme aikaan jotain ainutlaatuista mitä kukaan ei aiemmin ollut tehnyt. Se vaati satoja työtunteja ja useiden ihmisten uskomattomia ponnistuksia, mutta lopputulos oli ehdottomasti kaiken vaivannäön arvoinen. Kokonaisen festivaalituotannon onnistunut johtaminen antoi minulle valtavan määrän itsevarmuutta, sekä syvensi ammattitaitoani.   Osaamista karttui myös yllättävistä asioista - nyt tiedän, että porot eivät väistä vaikka kuinka kovaa tööttäisit, on vain odotettava.

Projektina verkkosivut henkilöbrändille

Olen kolmannen vuoden kulttuurituotannon opiskelija Metropoliassa. Sain juuri valmiiksi projektin, jonka tein itselleni. Projekti koostui oman henkilöbrändin luomisesta sekä sen seuraksi rakensin verkkosivut. Tarkoituksena oli saada projekti valmiiksi kahdessa kuukaudessa kesän yli, mutta työ ei syntynytkään hetkessä vaan vei puoli vuotta.   Projektin tavoitteet olivat kehittää omaa ammatti-identiteettiäni ja erottua kilpailijoista työnhakutilanteissa. Tavoitteena oli myös tuoda vahvimmat taitoni esille helpolla ja nykyaikaisella tavalla. Ennen projektin alkua, en tiennyt olisiko minulla työpaikkaa, joten tästä syystä projektin idea syntyi. Olen nykyään töissä projektipäällikkönä markkinointitoimistossa, joten vaikken tarvitsekaan henkilöbrändiä työnhakutilanteisiin, on oma brändi mainio tapa tuoda esiin ammattitaitojani asiakkailleni.   Aloitin työt erilaisten verkkosivualustojen tutkimisella; hinta, laatu ja helppous edellä. Nopeasti selvisi, että wordpress.org tarjosi toivomani työkalut ja mahdollisuudet sivuston rakentamiselle, sillä ne mahdollistivat myös koodausta. Sanoisin, että suurin haaste sekä onnistumisen tunne tuli aina kun sain koodinpätkän toimimaan sivustolla. HMTL- ja CSS-koodaus ei ole entuudestaan tuttua, joten näiden alkeellinen opetteleminen ja onnistuminen antoi paljon itsevarmuutta.   Seuraavaksi loin itselleni visuaalisen identiteetin, joka koostui väriteemoista, logosta, valokuvista ja fonteista. Tein myös listan millaisia alasivuja verkkosivuilla tulisi olla perustuen ydinosaamisiini. Etusivulla tulisi olla selkeää mistä ja kenestä on kyse ja yhteydenottomahdollisuus, ansioluettelosivulla työkokemukseni ja koulutukseni, portfoliossa luovan puolen osaamiseni. Verkkosivun lisäksi loin Instagram-tilin, jonka tarkoitus on tukea brändiäni sekä valokuvaustani. LinkedIn-tili minulla on ollut jo ennestään, joten sen liittäminen brändiini oli helppoa.   Kun verkkosivujen rakenteet olivat pystyssä, suunnittelin äänensävyn ja tekstisisällön sekä mobiilioptimoin sivut. Päätin rakentaa sivut englannin kielellä, sillä se tuntui luontevimmalta. Tarkoituksena on kääntää ne myös suomeksi ja ruotsiksi myöhemmin. Lopputulos on näkyvillä osoitteessa: www.lindaviljanen.com.   Projekti onnistui hyvin, vaikka uudenlainen haaste olikin. Onneksi olinkin itseni pomo tällä kertaa.

Höntsä-Fest 2018 – Jäähallille 45 päivässä!

24.10.2019
Julia Keinänen

Höntsä-Fest on nuorten hyvinvointitapahtuma, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa Helsingin Jäähallilla keskiviikkona 3.10.2018.   Tapahtuma oli suunnattu 16-25 -vuotiaille nuorille ja sen tavoitteena oli nostaa höntsälajien tunnettuutta ja matalan kynnyksen harrastustoiminnan suosiota nuorten keskuudessa. Höntsäharrastus voi olla mitä tahansa, kunhan sitä ei oteta liian vakavasti ja se saa kaveriporukan kokoontumaan yhteen. Höntsä-Festissä nuorilla oli mahdollisuus ohjata omaa harrastuspistettä tai tutustua ja kokeilla erilaisia kulttuuri- ja urheilulajeja ”höntsäilyhengessä”, eli rennossa ja leikkimielisessä ilmapiirissä.   Hyppäsin mukaan tuotantoon elokuussa 2018, puolitoista kuukautta ennen tapahtumapäivää. Vastuualueekseni sain some-markkinoinnin. Päämääränä oli tavoittaa mahdollisimman laaja joukko pääkaupunkiseudun nuoria ja saada heidät tietoiseksi tapahtumasta.   Sain heti alkuvaiheessa ympärilleni huipputiimin, jonka kanssa lähdimme suunnittelemaan ja toteuttamaan onnistunutta some-viestintää tapahtumalle, jota ei oltu koskaan aikaisemmin järjestetty. Matkan varrella oli sekä haasteita että mahdollisuuksia. Kaikki aloitettiin puhtaalta pöydältä, joten tehtävää oli paljon ja aikaa vähän.   Instagram-tili @Hontsafest aktivoitiin elokuussa. Alusta saakka tili päivittyi lähes päivittäin tapahtuman yhteistyökumppaneiden ja suojelijoiden terveisistä aina ”behind the scenes” -henkisiin videopätkiin tuotantotiimin palavereista. Halusimme luoda kanavan, joka olisi helposti lähestyttävä, hauska ja tapahtuman hengessä vähän höntsä. ”Ei se ole niin vakavaa” toimi kantavana teemana läpi koko projektin. Kokonaisuudessaan Höntsä-Fest oli erittäin onnistunut kokonaisuus. Some-kanavat keräsivät satoja seuraajia ja tapahtumaa oli tekemässä yli 20 yhteistyötahoa. Itse tapahtuma keräsi yhteen yli 500 nuorta ympäri pääkaupunkiseutua. Kaikki tämä saatiin aikaan vain 45 päivässä!   Tapahtumapäivänä oli mahtavaa seurata, kuinka nuoret pääsivät ohjaamaan erilaisia höntsälajeja. Kävijät heittäytyivät kokeilemaan mm. eri tanssilajeja, parkouria, teqbalia, sulkapalloa, karaokea, dj-pajaa sekä vapaaottelua. Tapahtuma huipentui Dilemman ja Töölön Ketterän keikkaan ja leikkimieliseen pipolätkämatsiin, jossa nuoret pääsivät pelaamaan julkkiksia vastaan. Tapahtumassa promotoitiin myös syksyllä alkavia Höntsä coach -koulutuksia, joissa nuorilla on mahdollisuus saada valmiudet kulttuuri- ja liikuntahöntsäklubien ohjaamiseen. Oppimiseni projektissa ylitti kaikki odotukseni ja alkuperäiset suunnitelmani. Alun perin minun oli tarkoitus olla vastuussa pääasiassa sosiaalisen median sisällöntuotannosta, mutta tämän lisäksi pääsin avustamaan myös muissa tuotannon tehtävissä. Sain nähdä, miten suuri tapahtuma rakennetaan alusta loppuun saakka ja vielä hyvin lyhyessä ajassa. Projekti ei olisi voinut osua parempaan saumaan ja olen erityisen kiitollinen koko höntsätiimille, että pääsin kokemaan onnistumisen kokemukset, fiilikset ja odotuksen tunteet osana porukkaa. Samalla kasvatin myös oman osaamiseni täysin uudelle tasolle.   Höntsä-Festin taustalla on Höntsä - silta eteenpäin! -hanke, jota rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ESR. Höntsä-hankkeessa kehitetään monialainen Höntsä-toimintamalli, joka perustuu iloa tuottavaan, osaamisesta riippumattomaan, kaikille avoimeen matalan kynnyksen Höntsä-toimintaan arjen toimintaympäristöissä.  

BWWE – Best of Broadway and West End

16.9.2019
Tittamari Paavola

“Kuulin että oot kulttuurituottajaksi opiskelemassa ja meillä ois tarvetta sun kaltaiselle ihmiselle” Tällä Anni Vuorisen laittamalla viestillä alkoi urani BWWE:n tuottajana. Lyhenne BWWE tulee sanoista Broadway ja West End. Nämä kaksi inspiroivaa musikaaliympäristöä loivat pohjan BWWE Best of Broadway and West End musikaalikonsertille. Konserttimme kokosi yhteen kaikkien aikojen rakastetuimpia musikaalikappaleita. Kestoa konsertillamme oli noin 2 tuntia, ja se esitettiin 4.toukokuuta 2019 Helsingin Arabiasalissa. Projektin tuotanto käynnistyi marraskuussa 2018. Edessä olisi puoli vuotta tuotannollisia asioita helsinkiläisten nuorten muusikoiden konserttia varten. Tila oli valmiiksi varattu, mutta listalla oli vielä kapellimestarin, valokuvaajan ja tekniikan hankinta, sosiaalisen median haltuunotto, markkinointi, visuaalinen ilme, lipunmyynti, ryhmähengen ylläpito ja ylipäätään suunnitelman luominen. Tärkeintä projektin tuotannossa oli pitää aikataulusta kiinni. Asiat eivät tapahdu ellei joku ota niitä hoitaakseen. Aikataulun luominen heti alussa helpotti työn jaksotusta. Ajankäytön seuraamiseen käytin kalenteria ja Exceliä. Lippu.fin palvelu oli minulle uusi tuttavuus tapahtuman järjestäjän ja lipunmyyjän näkökulmasta. Valitsimme palvelun lipunmyynnin alustaksi sen tunnettavuuden ja helppouden takia. Jo palvelun logon käyttäminen markkinointimateriaaleissa toi tapahtumallemme kaivattua uskottavuutta. Näin pyrimme näyttäytymään muunakin kuin kouluprojektina. Myimme palvelun kautta noin puolet lipputuloistamme. Syvennyin tässä projektissa sisäiseen viestintään. Se osoittautuikin asiaksi mistä loppujen lopuksi opin eniten, sillä matkaan mahtui niin onnistumisia kuin haasteita. Eniten kehitettävää löytyi palavereissa läpikäydyn tiedon tallentamisessa siten, että informaatio olisi kaikkien löydettävissä. Apuna tiedonvälityksessä käytimme Google Drivea, johon meidän oli helppo tallentaa palaverien muistiinpanot ja tuotannon ajankohtaiset asiat. Usein kaikki tuotannon ryhmäläiset eivät päässeet samaan paikkaan samaan aikaan. Silloin kun tieto välittyi kaikille oli jokaisella selkeä kuva mihin puolen vuoden työ lopulta johtaisi. Keikkapäiväkirja 04.05.2019 Konserttipäivä on käsillä. Herätyskelloni soi aamulla 5.30. Kasaan vielä viimeiset tarvittavat reppuun. Kauramaito, kasa banaaneja, mekko ja korkokengät. Klo 8.00 Tuotantotiimi saapuu paikalle ensimmäisenä. Raisereiden kasaaminen on aamun ensimmäinen homma. Pelkäsin olevani hyödytön, mutta rohkeasti mukaan menemällä opinkin yhtä sun toista esimerkiksi saksofonien mikityksestä ja nuottitelineiden kasaamisesta. Noin puoltatoista tuntia myöhemmin kalusto ja lava on valmiina orkesteria varten ja on aamupalaverin aika. Käydään läpi päivän aikataulu. KAHVIA. Pian alkaa ensimmäinen soundcheck ja taukotila alkaa täyttyä muusikoista. Kello 11.00 kajahtavat tyhjässä Arabiasalissa ensimmäiset rytmit. Komppi on saapunut ja on valmiina päivään. Pian laulajat saapuvat paikalle. Torvet ja jouset myös. Klo 13:30 alkaa kaikkien yhteinen soundcheck. Toistaiseksi ollaan pysytty aikataulussa. Hetkeksi saan itsekin hengähtää ja vain kuunnella. On tää kyllä lahjakasta sakkia. Valokuvaajan saapuessa paikalle ennen kello neljän kenraaliharjoituksia, olen teippailemassa BWWE:n julisteita lipunmyynnin pöytään. Nopean halauksen jälkeen päästäänkin asiaan. Kiipeilemme katsomossa ja mietimme otollisimpia kuvakulmia. Minulla on lista asioita mitä haluan saada kuvatuksi. Suurin osa puheestani taisi liittyä tilan jättämiseen kuvissa, jotta tulevaisuudessa saataisiin markkinointimateriaaliin myös tekstiä mukaan. Lopulta päätän antaa valokuvaajan tehdä työnsä suoraa kenraalin aikana. Orkesterin soittaessa herkimpiä säveliään, oli huvittavaa seurata valokuvaajan liikkeitä soittimien keskellä. Näin kuvat tulisi otettua valmiiksi ja itse esityksen aikana valokuvaajakin saisi vain nauttia esityksestä. Klo 21:00 Esitys sujui odotuksien mukaisesti. Saimme yleisöön mukavasti ihmisiä ja tunnelma oli korkealla ja täynnä odotuksia. Ammattimainen orkesterimme tarjosi yleisölle tunteita ja musiikkia oikein olan takaa. Lavalla kuultiin klassikkokappaleita, jotka olivat yleisölle selvästi tuttuja. Tunteikkaimmat sovitukset nostivat itsellänikin niskakarvat pystyyn, vaikka olinkin kuullut ne jo aikaisemminkin. Näiden kahden tunnin ja viidentoista musikaalibiisin jälkeen, puolen vuoden työ oli tullut päätökseensä, jälkituotantoa lukuunottamatta. Esityksen jälkeen nostimme yhteisen malja, jaoimmet kiitokset ja rupesimme  vielä viimeiseen urakkaan eli roudaukseen. Meidän onneksemme osa rakenteista sai jäädä paikalleen. Homma oli paketissa noin kymmenen aikaan illalla. Muusikot jatkoivat vielä Helsingin yöhön juhlistamaan onnistunutta konserttia, mutta itse suuntasin kotiin teekupin ääreen. Sen verran alkoi jo väsymys painaa. Jälkituotantoon jäi vielä budjetin päivitys, palkkojen maksu ja kiitokset. Kuvat hoituivat kätevästi valokuvaajan kautta. Vuorinen kertoi, että konsertillemme tulee ehkä jatkoa, ja että muutama paikka olisi meistä kuulemma kiinnostunut. Saa siis nähdä jääkö tämä BWWE - Best of Broadway and West End -konserttimme viimeiseksi esitykseksi vai onko lisää luvassa. Parhaassa tapauksessa pääsemme vielä uudestaankin Aladdinin, Wickedin tai Les Misérablesin maailmaan sävelien vauhdittamana. Ainakin toivon niin. One Day More!  -Tittamari

Tuotantokoordinaattorina itseään johtamassa

7.6.2019
Henri

Viime talvena pääsin työskentelemään tuotantokoordinaattorina Vappu ja Marja Live -nimisessä talkshowssa. Vappu Pimiä ja Marja Hintikka pureutuivat ohjelman juontajina viikoittain ajankohtaisiin ja mielenkiintoisiin asioihin rennolla ja positiivisella otteella. Ohjelman suorat lähetykset esitettiin MTV3 -ja Ava-kanavilla keskiviikkoisin klo 21:00-22:00. Tuotantokoordinaattorin rooli oli mielenkiintoinen mahdollisuus päästä kehittämään itseään, oppimaan uusia asioita ja näyttämään jo opittuja asioita käytännössä. Työ nivoutui sujuvasti osaksi opintoja itsenäisen projektin muodossa ja pääsinkin talven aikana pohtimaan itsensä johtamista työelämässä. Itsensä johtaminen osoittautui mielenkiintoiseksi pohdinnan aiheeksi. Itsensä johtamista pääsi pohtimaan monissa erilaisissa tilanteissa, sillä työtunteja kertyi paljon ja siinä sivussa oli hoidettava myös kevään aikana suoritettavia kursseja. Pohdin raportissani näkökulmaa eniten psyykkisestä näkökulmasta ja kiinnitin huomiota mm. palautumiseen. Uusi työ ja uudet kuviot tempaisevat helposti mukaansa ja sitä saattaa unohtaa esimerkiksi ajankulun, jolloin työmäärälle sokeutuu ja työtunteja kertyy huomaamattomasti jopa liikaa. Tähän yhdistäessä vielä muut mahdolliset työt ja rinnalla suoritettavan koulun voi vapaa-aika ja palautuminen jäädä helposti olemattomiin. Tänä päivänä palautumisesta ja sen tärkeydestä puhutaan koko ajan enemmän. Hyvä niin, sillä mikäli palautumista ei tapahdu, ei myöskään eri velvollisuuksista selviä enää kunnialla ja loppuun palamisen riski kasvaa liian suureksi. Projektin näkökulma oli hyödyllinen ja kehittävä aihe myös itselle, koska omaan jaksamiseen, töiden jakautumiseen, aikataulujen suunnitteluun ja työtuntien seurantaan tuli kiinnitettyä aiempaa enemmän huomiota. Selvisin projektista kunnialla hyvällä ajankäytön suunnittelulla, ennakoinnilla ja sillä, että pyhitin aikaa myös itselleni, jolloin en saanut miettiä koulua, töitä tai mitään muitakaan arjen velvollisuuksia. Tuona aikana tein itselleni tärkeitä asioita ja vietin aikaa mm. ystävieni kanssa. Projektin aikana itselläni oli monta rautaa tulessa niin koulun, kuin muidenkin mielenkiintoisten asioiden suhteen, joten oma ajanhallinta ja sen suunnittelu oli eriarvoisen tärkeää. Kyseinen toimintatapa toimi omalla kohdallani ja sain luotua toimivan, tehokkaan ja tasapainoisen kokonaisuuden, jossa asiat tulevat hoidettua, niin, että palautumiselle ja itselle jää myös aikaa. Mielestäni itsensä johtaminen on yksi tuottajan tärkeimmistä ominaisuuksista. Itsensä johtaminen on kuuntelemista ja hyvän johtajan on osattava ensin johtaa itseään. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja ja projekteja! //Henri, Kutu16

Johtamiskokemuksia Slushista

Slushia pidetään kovan luokan business-tapahtumana, mutta uteliaan tuottajan ei pidä säikähtää jos innovaatiot ja startup -maailma kuulostavat vieraalta. Slush on sisällöllisesti sekä visuaalisesti todella vaikuttava tapahtuma koettavaksi. Se tarjoaa uskomattoman verkostoitumis -ja työskentelyalustan kansainvälisessä ilmapiirissä. Slush on yksi maailman johtavia kasvuyritys- ja teknologia-alan tapahtumia. Se järjestetään vuosittain Helsingissä joulukuun alussa. Slush tuo yhteen alan yrittäjät, sijoittajat ja innokkaat opiskelijat. Slush työllistää muiden suurten tapahtumien tavoin tuhansia vapaaehtoisia. Poikkeuksellisen tapahtumasta tekee se, että lähes koko organisaatio toimii vapaaehtoisvoimin. Myös suurin osa eri ryhmien ja tiimien esimiehistä ovat mukana vapaaehtoisesti. Mahdollisuutta esimiestehtäviin kansainvälisessä organisaatiossa aina rekrytoinnista tapahtuman purkuun ei tule vastaan ihan joka päivä. Omalla kohdallani työrupeama syyskuusta joulukuuhun oli monipuolinen oppimiskokemus. Työskentelin naulakkopalveluiden yhtenä ryhmänvetäjänä, group leadina. Työkielenä käytettiin englantia ja vapaaehtoisten kirjo oli kaikkea suomalaisen opiskelijan ja intialaisen lääkärin väliltä. Kaikkia vapaaehtoiseksi hakevia yhdisti valtava halu päästä osaksi Slushia. Esimiestehtävissä työskennelleille group- ja team leadeille järjestettiin säännöllisiä johtamiskoulutuksia sekä työpajoja, joiden tehtävä oli tukea rekrytointia ja johtamista. Ennen kaikkea koulutukset tarjosivat foorumin kollegoiden tapaamiselle. Tapahtumissa, järjestöissä ja yhdistyksissä tehdään valtavat määrät palkatonta työtä, aivan vapaaehtoisesti. Vastike tehdystä työstä takaa usein vain pääsyn tapahtumaan, ruoan ja työtodistuksen. Esimiehen tärkein tehtävä onkin alaisen motivointi parhaaseen mahdolliseen työsuoritukseen. Tässä piilee vapaaehtoistyön johtamisen vaikeus. Vapaaehtoisten johtamisessa avain onnistumiseen on oma tietotaito ja kokemus vapaaehtoisena toimimisesta. Ihmistuntemus ja sosiaaliset taidot ovat myös äärimmäisen tärkeitä. Esimiehenä on ymmärrettävä tehtävän työn luonne. Ihmistuntemus puolestaan auttaa ymmärtämään alaisten jaksamista, työkykyä ja mielialaa. On osattava asettua johdettavan asemaan. Slush oli hieno ja rohkaiseva kokemus. Yhdessätekemisen tunne oli vahva läpi tapahtuman ja lisäsi motivaatiota. Omat työtehtäväni pitivät sisällään paljon tiedottamista, työvuorojen suunnittelua ja loppuvaiheessa asioiden koordinointia. Tiimiläiseni osoittautuivat mitä ahkerimmiksi työntekijöiksi ja tekivät johtamisesta lopulta hyvinkin helppoa. Juhana Salminen, kulttuurituotannon opiskelija, kutu16

Ainutlaatuinen Seurasaaren Joulupolku muutoksen edessä!

Seurasaaren Joulupolku (www.joulupolku.fi)on lapsille suunnattu joulutapahtuma, joka tavoittaa vuosittain noin 15 000 kävijää. Joulupolulla on pitkät perinteet ja se järjestettiin 15.12.2018 jo 23. kerran. Tapahtuma tulee muuttumaan seuraavien vuosien aikana, sillä uusi tekijäpolvi on ottamassa ohjat käsiinsä ja samalla aikaisemmat järjestäjät pääsevät siirtymään tuotannon puolelta nauttimaan itse tapahtumasta. Ideaali tilanne on, että konkarit pääsevät näyttämäänuusille järjestäjille seuraavien Joulupolkujen aikana, miten asiat on aikaisemmin toteutettu. Joulupolku toteutetaan kymmenen hengen työryhmällä, joiden lisäksi ohjelmasisältöä rakentavatlukuisat yhteistyökumppanit. Olin tapahtuman toinen tuottaja javastasin viestinnästä sekä yhteistyökumppaneiden hankinnasta. Tämä osoittautui yllättävän helpoksi, sillä samat kumppanit halusivat jatkaa toimintaansa. Suurin työ projektissa oli oppia tuntemaan sen vakiintunut tekijäkaarti, yhteistyökumppanit sekä tapahtuman luonne. Lähes jokainen tekijä on ollut toteuttamassa tapahtumaa alusta alkaen ja heillä on vankka kokemus, siitä miten tapahtuma toteutetaan. Päätuottaja Elina Koskipahdan kanssa olimme ainoat uudet. Emme tienneet, miten asiat ovat aikaisemmin toteutettu ja kokonaisvaltaista kuvaa ei ollut saatavilla. Vasta tuotannon päätyttyä ymmärsi, mitä kaikkea muuta saaressa on tehty ja mitä kaikkea tuottajien tulee ottaa huomioon. Lähdimme Koskipahdan kanssa kehittämään Joulupolun rakennetta, jotta tulevina vuosina tuotantoon mukaan tuleville olisi jotain tarttumispintaa. Osaava työryhmä mahdollisti sen, että saimme Koskipahdan kanssa keskittyä omaan työkuvaamme tuottajina ja pystyimme keräämään tärkeäätietoa kasaan.  Jokainen työryhmässä oleva teki omaa osa-aluettaan samalla tavalla kuin aikaisempina vuosina. Tuottajana en itse osannut kysyä, mitä he tekevät ja minne, koska en ollut tietoinen kaikesta saaressa tapahtuvista asioista. Tämän takia tulevaisuutta varten tulee olla konkreettista tietoa. Joulupolku tuotetaan suurella sydämellä ja se tekee siitä myös ainutlaatuisen. En ole koskaan nähnyt vastaavaa työryhmää. Kaikki tekevät työtä vapaaehtoisesti toisen työn ohella ja ovat valmiita kuluttamaan siihen paljon aikaa. Jokainen, joka osallistuu tuotantoon tietää, millainen tapahtumapäivästä tulee. Tuotannon aikana hehkutettiin, kuinka upea tunnelma Joulupolulla ja niin se myös oli! En osannut edes kuvitella, millainen tunnelma kauniissa ja idyllisessä Seurasaaressa tulee olemaan. Tapahtumapäivänä kaikki työ palkittiin. Päivän tunnelmaa ei voi selittää. Siellä täytyy itse olla paikan päällä. Vaikka en itse olisi ensi vuonna tuottamassa Joulupolkua, olen siellä varmasti kiertelemässä. Tuottajatonttu, Ronja  

Uudenlainen ruokailu tapahtuma – Food Trail

Food Trail on avotuliruokailutapahtuma, joka järjestettiin ensimmäisen kerran lauantaina 15. syyskuuta 2019 Teijon kansallispuistossa Salossa. Food Trail rakennettiin pienen järven ympäri menevän reitin varrella oleville nuotiopaikoille. Lähtöpisteeltä asiakkaat saivat ruokapassin, jonka kanssa he kiersivät kaikki neljä ruokarastia. Food Trailin taustalla on ajatus yhdistää lähiruoka ja ulkoilu. Kaikki ruuissa käytetyt raaka-aineet olivat hankittu lähituottajilta kolmenkymmenen kilometrin säteellä. Ruokapisteillä tarjottiin saaristolaisleipää graavikuhalla, kalkkunakvenellejä juureksilla ja juustolastuilla, naudan ribsiä perunasalaatilla sekä muurinpohjalettuja hillolla ja paikallisen paahtimon kahvia. Tapahtuma saavutti yllättävän suosion ja liput myytiin loppuun kolmessa viikossa. Kävijöitä tapahtumassa oli 180. Food Trail sai paljon positiivista palautetta ja toivottiin että se järjestettäisiin uudelleen. Tänä vuonna Food Trail järjestetään uudelleen. Oma tehtäväni tapahtumassa oli viestintä ja markkinointi, mutta painotin itse viestintää. Tapahtuma herätti ennakkoon niin paljon kyselyitä, että markkinointia eioikeastaan tarvittu lippujen myynnin edistämiseen. Viestinnän näkökulmasta pääasiassa vastailin asiakkaiden viesteihin, olin yhteydessä sähköpostilla sponsoreihin ja päivitin Facebook-tapahtumaan tietoja ja kuvia sponsoreistamme. Lisäksi olin mukana kokkien palavereissa ja tein Food Trailin mainosmateriaalin. Itselleni jäi koko projektista hyvä fiilis. Olin tyytyväinen omaan suoritukseeni ja iloinen koko tapahtuman puolesta, että se onnistui. Olga Tammi. Toisen vuoden kulttuurituotannon opiskelija. 1. itsenäinen projektityö.

Kahvilan perustaminen – Unelmista todeksi

Moni haaveilee oman kahvilan perustamisesta. Mielikuvissa kahvilan omistaminen on ihanaa: on lämmin tunnelma, kahvin paahteinen tuoksu leijailee ilmassa, musiikki hellii korvia ja kahvila on täynnä iloisia asiakkaita. Ja mikä parasta, omassa kahvilassa kaikesta saa päättää itse. Unelmien täyttämä mieli kuitenkin sivuuttaa monta kahvilan perustamisessa huomioitavaa asiaa, ja lopulta unelma omasta ihanasta kahvilasta saattaakin kaatua byrokratian runtelemana. Näihin moniin omasta kahvilasta haaveilijoihin kuulun myös minä itse. Olen pian valmistumassa kulttuurituottajaksi, ja tulevaisuuden suunnitelmat siintävät jo mielessä. Nyt jos koskaan, oman kahvilan perustaminen houkuttelee. Osana kulttuurituotannon opintojani päätinkin hieman testata unelmaani itsenäisen projektin kautta laatimalla haaveilleni konseptin ja laskemalla haaveideni hinnan. Toisin sanoen, kehitin haaveideni sekä muutamien menestyneiden kahviloiden benchmarkkauksen pohjalta kahvilakonseptin, jolle laadin liiketoimintasuunnitelman. Koska en tahdo esitellä tarkkoja suunnitelmiani vielä tässä vaiheessa julkisesti, kerron seuraavaksi yleisemmin, mitä kaikkien kahvilasta haaveilevien kannattaa yritystä perustettaessa ottaa huomioon ja mitä kahvilan perustaminen todella vaatii.     Tarkkoja suunnitelmia unelmien tueksi Kuten jo mainitsinkin, hyvin moni haaveilee oman kahvilan perustamisesta. Osana itsenäistä projektia osallistuin NewCo Helsingin järjestämään Kahvilan ja ravintolan perustajan -koulutuspäivään, jossa asia konkretisoitui: iso auditorio oli ääriään myöten täynnä asiasta kiinnostuneita. Mikäli kahvila tosiaankin siintää haaveissa, kannattaa kahvilan perustamiseen tutustua rauhassa esimerkiksi erilaisten yritysoppaiden kautta. Moni taho tarjoaa opastusta ja neuvoja yrityksen ja myös oman kahvilan perustamiseen. Yksi näistä tahoista on mainitsemani Helsingissä toimiva NewCo Helsinki, joka tarjoaa erilaisia kursseja sekä henkilökohtaista ohjausta yrityksen perustamiseen. Ensimmäinen tärkeä vaihe yrityksen perustamisessa on laatia huolellinen liiketoimintasuunnitelma: käsikirja yrityksen toiminnalle. LTS kokoaa yhteen yritystoiminnan perusajatuksen, kartoittaa toimialan markkinat, yrityksen tärkeimmät kilpailijat ja selventää yrityksen suunnitelmat pärjätä markkinoilla. Toinen hyvin oleellinen asia yrityksen toiminnan kannalta on yrityksen rahoitus, joka liittyy vahvasti liiketoimintasuunnitelmaan. Ennen yrityksen perustamista tulee pohtia, millä pääomalla yritys käynnistetään ja millaiseen liikevaihtoon yritys pyrkii. Useimmiten uudet yritykset tuottavat voittoa vasta kolmen vuoden liiketoiminnan jälkeen, joten rahoitus kannattaa suunnitella tarkkaan. Yksi kahvilan perustamisen kinkkisimmistä asioista on suuren alkupääoman tarve. Koska kahvilaa ei voi perustaa vain nettiin, vaan sille tarvitaan fyysiset tilat, ovat kustannukset myös sen mukaiset. Pelkkä tila sellaisenaan ei riitä, vaan tilaan joudutaan tekemään erilaisia hankintoja, kuten kalusteita ja astioita, remontoinneista puhumattakaan. Mikäli tilaa joudutaan remontoimaan valtavasti, kannattaa pohtia hyvin tarkkaan, onko tila oikeasti niin uniikki, että siihen kannattaa sijoittaa suuria panoksia. Alkupääoman hankinta voikin siis olla suurin ongelma kahvilan perustamisen kannalta, mutta rahoituksesta neuvotellessa ja sitä hankkiessa kannattaa olla kuitenkin sitkeä. Mikäli rahoittaja ei heti innostu yrittäjän suunnitelmista, kannattaa laatia uusi suunnitelma ja sopia uusi tapaaminen rahoittajan kanssa. Rahoitus kyllä ratkeaa varmasti jollain tapaa, mikäli kahvilan ideassa todellakin on potentiaalia. Kuten kahvilan ja ravintolan perustamiskurssilla opin, kolme tärkeintä asiaa kahvilan perustamisessa on sijainti, sijainti ja sijainti. Sijainti on kaikista merkittävimmässä roolissa kahvilan menestymisen kannalta, sillä vääränlainen toimintaidea väärällä alueella voi olla hyvin tuhoisaa yrityksen toiminnalle. Esimerkiksi talojen sisäpihalla olevaa kahvilaa ei välttämättä tahdota löytää, jolloin yrityksen on vaikea menestyä ilman hyvin suunniteltua ja toteutettua markkinointia. Sijainti voi jopa määrittää yrityksen toiminnan suunnan ja kohderyhmän, ja mikäli onkin mahdollista, kannattaa ensin etsiä sopiva sijainti kahvilalle, jonka jälkeen vasta alkaisi suunnittelemaan tarkemmin yrityksen toimintaideaa. Vaikka kahvilan perustamiseen ja sen pyörittämiseen vaaditaankin paljon ponnisteluja, lopulta se kuitenkin palkitaan – ainakin mikäli yritys alkaa tuottamaan voittoa ja menestymään. Alkuvaiheessa kannattaa harkita tarkkaan, onko tämä todella oma juttu. Voi olla hyvä suunnitella ja laskeskella toiminnan kustannuksia ja pohtia, onko valmis ottamaan sellaisia riskejä. Mikäli harkinnan jälkeen on edelleen innoissaan, niin ehdottomasti unelmia kohti! Itse yllätyin projektia tehdessäni todella suuresta alkupääoman tarpeesta, ja todellakin unelmani joutuivat koetukselle. Ensimmäinen ajatus laskelmieni jälkeen oli: ei ikinä. Saman tien ajattelin kuitenkin, että riskejä on otettava. Ja siitähän tässä on kyse. Mikäli tahtoo saavuttaa oman unelmansa, riskit ovat vain yksi ylitettävä este matkan varrella. Kun jaksaa tehdä töitä ahkerasti yrityksen eteen, on palkinto lopussa moninkertainen. Nyt unelmia kohti ja omia siipiä kokeilemaan!   Kirjoittaja: Kirsi Ranta – Viittä vaille valmis kulttuurituottaja