Tikissä

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sydämessä

Avainsana: Peili-hanke

Syrjäytynyt tai syrjäytymisuhan alainen nuori?
30.4.2020
Aino Keloharju

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos painottaa, että syrjäytymisessä on kyse huono-osaisuuden prosessista, jossa kuormittavat tekijät elämässä ketjuuntuvat ja kasaantuvat päällekkäin. Usein syrjäytymiseen liittyy sosiaalisia, terveydellisiä, kulttuurisia ja taloudellisia näkökulmia (THL: 2019), jotka vaikuttavat toinen toisiinsa. Näin ollen jokaisen syrjäytyneen tai syrjäytymisuhan alaisen nuoren kuormittavat tekijät rakentuvat yksilöllisesti ja koetaan henkilökohtaisella tasolla, joka vaikeuttaa asian käsitteellistämistä entisestään. Koska käsitteellistäminen tuntuu hankalalta, voi se juuri siitä syystä ollakin erityisen hedelmällinen pohdinnan ja tutkimuksen kohde. Teemaa kannattaa ainakin yrittää pallotella, eikö? Käsitteellistämisen risut ja ruusut Mitä käsitteellistämiseen ja rajanvetoon tulee, onko meidän edes oleellista vetää rajaa syrjäytyneen tai syrjäytymisuhan alaisen nuorten välille? Mitkä ovat risut ja ruusut siinä, että nuoria luokitellaan omiin lokeroihinsa? Pureudutaan tähän vähän syvemmin. Käsitteet ja niiden rajanveto ovat arkaluontoisia asioita. Käsitteet koetaan henkilökohtaisesti, mutta samalla ne sisältävät voimakkaan yhteiskunnallisen perspektiivin. Päättäjille se tarkoittaa paineita tehdä mitä parhaimpia päätöksentekoja hyvinvointiin liittyen, tukien samalla Suomen kansainvälistä kilpailukykyä ja markkina-arvoa. Veronmaksajat haluavat ottaa myös puheenvuoron tästä ajankohtaisesta teemasta, kun he näkevät, kuinka iso kakkupalanen palkkakuitista menee veroihin. Perehdytään muutamiin käsitteellistämisen ja rajanvedon “risuun” ensin. "Risut” Tarkempi määritelmä ja rajanveto syrjäytyneen ja syrjäytymisuhan alaisen välillä voi syventää nuoren luokittamista käsitteen alaisuuteen. Samalla luokitteleva kulttuuri leimaa nuoria entisestään. Koska kuilu veronmaksajan ja yhteiskunnan kannateltavan roolin välillä nostattaa tunteita, voi luokittelu vaikuttaa siihen, miten yksilö myös kohdataan arkipäiväisessä elämässään. Viitaten vielä THL:n mainintaan, että syrjäytyneen elämäntilanteeseen voi liittyä sosiaalisia terveydellisiä kulttuurisia ja taloudellisia näkökulmia on mahdollista, että nuoren minäpystyvyyden tunne on alhainen. Minäpystyvyydellä (self-efficasy) tarkoitetaan ihmisen uskomuksia kyvyistään, sekä tunnetta, kuinka paljon he kokevat pystyvänsä vaikuttamaan elämänsä kulkuun (Bandura 1994: 2). Minäpystyvyyden kokemuksen perusteella ihminen tekee valintoja ja reagoi esteisiin ja epäonnistumisiin, joko lisäämällä ponnistelujen määrää tai luovuttamalla (Bandura 1992: 61). Jos terveydentila koetaan huonoksi, voi sillä olla vaikutusta esimerkiksi pystyvyyteen suoriutua koulu- tai työtehtävistä. Tämä voi puolestaan muokata käsitystämme omasta hyvyydestämme ja pystyvyydestä tässä super-suorittajan yhteiskunnassa. Minäpystyvyyden teoriaa mukaillen syrjäytymisen kontekstissa, voivat ponnistelut myöskin jäädä alhaisiksi, mikäli nuori kohtaa luonnollisia epäonnistumisia elämässään, jos minäpystyvyyden tunne on alhainen. Lisäksi luokittelusta syrjäytyneeksi tai sen uhan alaiseksi, voi tulla tekosyy, johon vedota epäonnistuessaan. Se voi madaltaa elämässä ponnistelujen määrää entisestään. Syrjäytyneisyys tai sen uhanalaisuus ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin kokonaisvaltainen olotila. Nuori voi olla erittäin aktiivinen oman elämän mieluisilla osa-alueillaan, mutta olla yhteiskunnan luokitusten mukaan kuitenkin syrjäytynyt nuori. Voisin uskaltaa kuitenkin väittää, ettei tieteellistä todistusta yhteiskunnan luokittamisesta syrjäytyneeksi tai sen uhan alaiseksi, edesauta nuorta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi arvionsa syrjäytyneiden ja syrjäytymisriskissä olevista vuonna 2019. Painotan sanaa arvio, sillä luku Suomessa arvioitiin olevan 14 000:n ja 100 000:n väliltä. THL: n mukaan suuri haitari arviossa johtuu muun muassa käsitteellistämisen hankaluudesta. (THL: 2019.) Määrä on joka tapauksessa valtava. “Ruusut” Nuorten tukemista edistämisessä työssä käsitteellistämisestä olisi apua sen puolesta, että se voisi auttaa nuorten löytämisestä palveluiden piiriin. Siitä voisi olla paljonkin apua heidän oman elämän mielekkyyden ja hyvinvoinnin kannalta. Tämä onkin se syy, miksi Metropolian Peili-hankkeessa käsitteiden rajapintoja pohditaan: kuinka ja mistä tavoittaa nuoria? Miten osallistaa heitä kehittämisasiantuntijoiksi osaksi hanketta? Kolikon kääntöpuolena syrjäytymisen käsite hukuttaa yksilön kokemuksen omasta elämän tilasta. Se saa unohtamaan, minkälaisia vahvuuksia nuorilla on, ja minkälaista potentiaalia heillä voi olla. Oleellista taitaakin olla nuoren kohtaaminen kokonaisvaltaisena yksilönä, ihmisenä, kanssakulkijana ja vertaistukena koronaviruksen riepottelemassa maailmassa vuonna 2020. Metropolian Peili-hanke Käsitteellistämistä syrjäytyneen ja syrjäytymisuhan alaisen välillä pohditaan erityisesti Metropolian Peili-hankkeessa. Hanke on suunnattu 16-29 vuotiaille nuorille miehille, jonka tarkoituksena on tukea nuorten miesten elämänhallintaa. Hankkeessa pyritään löytämään nuorten omia vahvuuksia ja uusia elämänpolkuja tekoälyn avulla. Hankkeen kohderyhmänä on syrjäytymisuhan alaiset nuoret miehet, joista onkin koottu hankkeen kehitysasiantuntijoiden pilottiryhmiä (Metropolia hankkeet: 2019). Kirjoittaja Juuri valmistumassa oleva sosionomi Aino Keloharju työskenteli sosiaalialan assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aikaisempaa työkokemusta Keloharjulla on lastensuojelun työkentältä sosiaaliohjaajana. Erityisesti Keloharju on kiinnostunut kehittämistyöstä ja yhteiskuntatieteistä. Lähteet Bandura, Albert 1994. Self-efficacy. In Encyclopedia of Human Behaviour (Vol. 4. 71-81). New York: Academic Press. Bandura, Albert 1992. Sosiaalis-kognitiivinen teoria. Teoksessa Ross Vasta (toim.) Kuusi teoriaa lapsen kehityksestä. Lontoo: Jessica Kingsley Publishers London. Metropolia Ammattikorkeakoulu: hankkeet 2019. Peili - Löydä vahvuutesi tekoälyllä, aukeaa hankkeen sivulle. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2019: Nuorten syrjäytyminen, aukeaa THL.fi-verkkosivulle.

Lue lisää

Toiminnallisia vai syrjäytyneitä nuoria?
9.4.2020
Aino Keloharju

Syrjäytyneiden ja syrjäytymisriskissä olevien nuorten määrästä on keskusteltu vuosia, arvioiden vaihdellessa 14 000:n ja 100 000:n välillä. Suuri vaihtelu arvioissa johtuu siitä, että syrjäytymisellä ei ole vakiintunutta määritelmää. Näin kirjoitetaan Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen sivulla Nuorten syrjäytyminen (2019.) Ensimmäiseksi herää huoli ja suru. Mikä on valmiustila korjata asiaa, kun syrjäytymisen ja syrjäytymisriskissä olevien käsitteellistäminen tuntuu niin hankalalta, että arvio lukujen välillä heittää peräti 86 000:lla nuorella Suomessa? Voisiko nuorten osallistumisen tasoa vertailemalla päästä paremmin jyvälle tilanteesta? Tulevaisuusohjaus Mikäli omat vahvuudet ja mahdollisuudet elämässä ovat nuorella selvät, tulevaisuus voi jo itsessään olla innostava reflektoinnin ja keskustelun aihe. Toisaalta niille nuorille, joilla ei ole selkeitä mielenkiinnon kohteita tai tavoitteita elämälle pohdittuna, voi tulevaisuus puolestaan näyttäytyä ahdistavana tai pelottavana asiana, jonka pohtimista haluaa vältellä. Voidaan myös päätellä, että mikäli tulevaisuus koetaan ahdistava tai pelottavana asiana, voivat nämä negatiiviset tuntemukset ohjata nuoria heidän päätöksenteossa ilman tarvittavaa tukea ja ohjausta. Näin tavoitteita omassa elämässä ei välttämättä uskalla asettaa tarpeeksi korkeiksi, eikä voitonriemua ja voimaantumista haasteiden ylittämisestä pääse kokemaan.  Tulevaisuusohjausta voisi lähestyä tulevaisuuden muovaamisen käsitteellä, joka tarkoittaa sitä, että menneisyyden ja nykyhetken kokemuksista rakennetaan vertauskuvallisesti yhdistävä silta tulevaisuuden eri odotuksiin ja haaveisiin (Mikkonen 2000: 61-62). Esimerkiksi jos laitoshoidossa asuvan nuoren menneisyys ja nykyisyys koetaan haastavaksi ajanjaksoksi, ei tulevaisuuteen ole helppo asennoitua asiana, joka olisi voimaannuttava asia tai täynnä haaveita. Sitä ei myöskään osata ajatella ajankohtaisena teemana, kun tapahtumia menneisyydestä tai nykyhetkestä prosessoidaan edelleen. (Toivonen & Kauppi 1999: 107-108.) Hanketyön keinot syrjäytymisen ehkäisemiseksi Metropolia Ammattikorkeakoulun Peili-hankkeen tarkoituksena on tukea nuorten, 19-26 -vuotiaiden miesten elämänhallintaa. Hankkeessa pyritään löytämään nuorten omia vahvuuksia ja uusia elämänpolkuja tekoälyn avulla. Hankkeen kohderyhmänä on syrjäytymisuhan alaiset nuoret miehet, joista on koottu hankkeen kehitysasiantuntijoiden pilottiryhmiä (Metropolia hankkeet: 2019). Pilotissa nuoret ovat itse pohtineet, että syrjäytymisuhan alainen nuori voi tarvita tavallista enemmän tukea arjessa pärjäämiseen. Tukea voi löytyä nuoren omasta lähipiiristä. Lähtökohtaisesti ei voida olettaa, että nuorella on hyvää tukiverkostoa, joka osaisi tukea nuorta löytämään tämän omat vahvuutensa tai uutta suuntaa elämälle nuoren sitä tarvitessa. Voidaan todeta, että syrjäytymisuhan alaisen nuoren toimintakyky ei välttämättä riitä suoriutumaan kaikista elämän haasteista yksin. Toimintakyky voi kuitenkin olla niinkin hyvä, että suoriutuu esimerkiksi korkeakouluopinnoista, mutta elämän muilla osa-alueilla nuori voi kokea omia ”jumejaan”. Toisaalta, jos nuori kokee hankaluuksia joillakin elämän osa-alueilla, voi niillä olla seurausta elämän kokonaisvaltaiseen kuormittavuuteen. Sitten tulisi vielä huomioida nuoren oma käsityksensä syrjäytymisestä. THL taisi olla oikeassa käsitteellistämisen hankaluudesta. Tutkimusten mukaan syrjäytyneisyyden taustalta löytyy hyvin usein esimerkiksi lastensuojelutausta (Paananen 2019: 115). Koen lastensuojelunuoret hyväksi vertailuryhmäksi syrjäytymiseen liittyvässä keskustelussa. Aivan kuten Peilin pilottinuorten keskuudessa, lastensuojelunuoret saattavat hyvinkin tarvita taustansa puolesta voimavarakeskeistä ohjausta ja tukea, josta kertoo itsessään jo lastensuojelulain perustelu sijoitukselle: ”Lastensuojelulain mukaan lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle vain, jos hänen terveytensä ja kehityksensä ovat vaarantuneet lapsen oman toiminnan tai kasvuolosuhteiden takia.” (Lastensuojelulaki 2007: §40). Toiminnalliset menetelmät vaativat osallistujilta voimia Metropolian Peili-hankkeen pilottiryhmissä nuorten elämän kipinöitä ja jumeja kartoitetaan erilaisin toiminnallisin menetelmin. Toiminnalliset menetelmät ovat koskeneet esimerkiksi vahvuuksia tai tulevaisuuden ihanneminä -harjoituksia (Kepelihanke: 15-16). Harjoitusten onnistumiseen edellytetään jonkinlaista yksilön toiminnallista kuntoa, hyvää pohjaa, jotta nuori pystyy esimerkiksi antamaan ja ottamaan vastaan vahvuuskortteja muilta ryhmän osallistujilta reflektoimaan niiden avulla omaa elämäänsä unelmoimaan 5-10 vuoden päähän. Olen työssäni tehnyt vahvuus ja tulevaisuuden unelmaminä -harjoituksia lastensuojelunuorille. Vastaanottokyky harjoituksille oli huomattavan erilainen vertailun kohteilla. Osa lastenkotiin sijoitetuista nuorista lopettivat ne kesken, todeten, etteivät harjoitukset olleet heitä varten. Lastensuojelunuoret kiittivät erityisesti luotettavaa ilmapiiriä ja ohjauksen kokonaisuutta harjoituksineen. Hankaluutta koettiin erityisesti vahvuus- ja tulevaisuusohjauksessa, vaikka puolet ryhmästä koki sen erittäin hyödylliseksi. Peili-hankkeen pilotissa nuorilta saadussa suullisessa palautteessa he kehuivat muun muassa ohjauksen kokonaisuutta rentoa ja lämmintä tunnelmaa erityisesti vahvuuskorttityöskentelyä. Kritiikkiä saimme toiminnan hyödyllisyydestä, mikäli tavoitteet tulevaisuudelle olivat jo selvät. Kuitenkin osallistuminen kahdeksan viikon pilottiin suoritettiin alusta loppuun asti hymyissä suin. Mistä siis eroavaisuudet kyseisten harjoitusten kohdalla tulevat? Onko Peili-hankkeesta sovellettuja harjoitteita lastensuojelun työkentälle käytettäessä käynyt niin, että nuorten psyykkinen toimintakyky ei ole ollut tarpeeksi hyvä harjoitteiden intensiteetille, vaikka ne olisivatkin olleet todella hyödyllisiä kohderyhmälle? Jos nykyhetken ajatellaan olevan psyykkisesti niin kuormittava, että nuori ei selviydy tulevaisuusohjauksesta, voimmeko olettaa, että nuori pystyisi navigoimaan tässä työn murroksen (Sitra) maailmassa itselleen uutta unelma-ammattia saati sitten suoriutumaan moitteettomin tuloksin sen tuomista velvollisuuksista? Syrjäytynyt tai syrjäytymisuhan alainen. Siinäpä vasta pohdittavaa. Kaikkien meidän tarina on erilainen joka tapauksessa, kuten meidän kaksi kohderyhmääkin. Tulemme erilaisista lähtökohdista, jotka ovat muokanneet meidän tämän hetkistä käsitystä itsestämme ja kyvyistämme. Tarvitsemme roiman annoksen empatiaa ymmärtämään nuorten yksilöllisiä elämäntarinoita, jotta voimme tukea heitä tarvittavilla tavoilla. Ehkä sitten meillä on mahdollisuus tukea niitä 14 000 - 100 000 syrjäytynyttä tai syrjäytymisriskissä olevaa nuorta Suomessa. Lähteet: Lastensuojelulaki 2007, aukeaa osoitteeseen Finlex.fi Mikkonen, Anu 2000. Nuorten tulevaisuuskuvat ja tulevaisuuskasvatus. Joensuun yliopisto 2000. Paananen, Reija. Sosiaali- lääketieteellinen aikakauslehti: 2019: 56. Nuorten aikuisten syrjäytymiseen liittyvät tekijät ja sosiaali- ja terveyspalveluiden ajoittuminen. Sosiaalilääketieteellinen yhdistys. Piekkari, Jouni n.d. Motiivi - Ryhmätoiminnan harjoitekuvaus, PDF-aineisto aukeaa Kepeli-hankkeen sivuille. Metropolia Ammattikorkeakoulu: hankkeet 2019. Peili - Löydä vahvuutesi tekoälyllä, aukeaa Peili-hankkeen sivuille. Toivonen, Veli-Matti & Kauppi, Timo 1999. Aika muovailuvahana: NPL ja henkilökohtaisen ajan rakenne. Jyväskylä: Ai-ai Oy. Gummerus. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2019: Nuorten syrjäytyminen, aukeaa thl.fi -sivulle. Verkkosivusto. Kirjoittaja Juuri valmistumassa oleva sosionomi Aino Keloharju työskentelee sosiaalialan assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aikaisempaa työkokemusta Keloharjulla on lastensuojelun työkentältä sosiaaliohjaajana. Erityisesti Keloharju on kiinnostunut kehittämistyöstä ja yhteiskuntatieteistä.

Lue lisää

Logged in –dokumentti pakottaa huomaamaan yhteiskunnan syrjään työnnetyt
19.3.2020
Tiina Huhtanen

Syrjäytymisen teema on esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa usein kielteisessä sävyssä. Jo sanana ”syrjäytynyt” on negatiivisesti latautunut. Moni myös ymmärtää termin väärin tai puutteellisesti, joko tietämättömyyttään tai tahallaan. Ylellä nähty, paljon keskustelua herättänyt, Sami Kieksin dokumentti Logged in (Yle Areena -palvelussa) kuvaa viiden syrjässä olevan nuoren elämää. Itse dokumentti pyrkii kuvaamaan kohteitaan rehellisesti. Negatiiviset sävyt löytyvät dokumentin ympärillä käytävästä keskustelusta. Hupparihörhö Sami Kuusela kirjoittaa otsikolla Talven tärkein sarja paljasti suhtautumisemme vähäosaisiin Suomen Kuvalehden blogissa osuvasti siitä, kuinka herkästä ja jopa räjähdysalttiista teemasta puhumme, kun puhumme syrjäytymisestä tai yhteiskunnan reunalla (syrjässä) olemisesta. Kuusela kuvailee, kuinka keskustelupalstalla moukaroidaan henkisesti lyttyyn sarjassa esiintyvät nuoret miehet. Ulkonäkö, ruokavalio, terveys, paino, näkemys elämästä ja maailmasta, raha, alkoholin ja muiden päihteiden käyttö, suhteet, kaikki saavat kovasta kädestä. Kuusela huomaa terävästi, että ymmärryksen ja välittämisen sijaan perinteisen yhteiskuntakäsityksen reunamilla tai jopa ulkopuolella olevien tuomitseminen on - no, yhteiskunnallisesti - hyväksyttävää. Siinä, missä voimme taistella kovaäänisesti (ja oikeutetusti) sukupuolten välisen tasa-arvon, palkkatasa-arvon tai seksuaalisen vapautumisen puolesta, syrjäytyneet näyttävät olevan ryhmä, joka voidaan niputtaa suoraan tiettyyn hyödyttömien ja kustannustehottomien joukkoon. Samalla heidän elämänsä asettuu ikään kuin vapaan ruodinnan ja kritisoinnin alaiseksi. Syrjään työnnetyt yhteiskunnan yhteisenä ongelmana Mary T. Lathrapin runosta vuodelta 1895 (aukeaa sivustolle jamesmilson.com) tunnetuksi tulleen sanonnan mukaan ”ennen kuin tuomitset ketään, kävele kilometri hänen kengissään”. Syrjäytyminen ei ole yksi yhteen sama kuin yhden epäonnisen valinnan tulos tai epäonnisten valintojen sarja; se ei ole sairastumisesta johtuva ajautuminen, ei eksistentiaalinen kriisi, ei sosiaalisten tilanteiden pelko tai sosiaalisten suhteiden puute. Se ei ole yhtä kuin mielenterveysongelma, alkoholi-, huume- tai muu terveysongelma, luonteenpiirre tai tahdonlujuuden puute. Se voi olla kaikkia näistä, vain osa näistä, tai ei mitään näistä. Syrjäytymisessä on kyse muustakin kuin siitä, että ”pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni”. Joskus niskaote on henkilöllä itsellään kovempi kuin ympäröivän yhteiskunnan asenne, eikä niskalenkki silti auta edes pääsemään ulos kotiovesta. Jos siis sattuu olemaan niin onnekas, että on koti, jossa pysytellä. Tehotuotantoajattelusta huolimatta joskus asiat ihan oikeasti ”vain tapahtuvat”. Erään teorian mukaan syrjäytyminen alkaa jo kohdussa (1). Joskus elämän kortit eivät vain mene tasan. Syyllisten etsiminen ja syyllistäminen ei auta ketään. Ratkaisujen etsiminen auttaa. Logged in näyttää koruttoman rehellisesti meille siivun todellisten ihmisten todellisesta elämästä. Ja vaikka heistä käytetäänkin yleisessä keskustelussa termiä syrjäytynyt, he eivät ole vain omasta tahdostaan syrjään joutuneita, ”aktiivisesti” syrjäytyneitä, vaan toimivan yhteiskunnan reunalla roikkuminen, tai sen syrjälle työntyminen, on aina monen tekijän summa. Jos yleinen keskustelu sallii näiden ihmisten elämän repostelemisen ja henkilöön käyvän hyökkäyksen heitä ja heidän elämäänsa vastaan, keskustelu heidän olemassaolonsa oikeutukselle avautuu samalla. Ja silloin ollaan vaarallisilla vesillä. Ihmisiä ei voi arvottaa heidän välinearvonsa mukaan. Pahimmassa tapauksessa syrjäytymisen kokemus voi aiheuttaa yhteiskunnalle vaarallista liikehdintää. Jatkuva osattomuuden, ”vääränlaisuuden” ja syrjään työnnetyn kokemus voi johtaa jopa väkivaltaisiin vastareaktioihin. Filosofi ja yhteiskuntateoreetikko Hannah Arendt kirjoittaa toisen maailmansodan jälkimainingeissa syntyneessä teoksessaan Totalitarismin synty, että ääriajattelijoiden massaliikehdintä lähtee syrjäytymisen kokemuksesta valtavirrasta. Vaarallinen massa ei ole yhden poliittisen puolueen tai ideologian seuraajien joukko, vaan heitä yhdistää nämä rajat ylittävä kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, riittämättömyydestä ja siitä, että oma elämä ei ole omissa käsissä (2). Motivaatio muutokseen nousee harvoin ihmisen ulkopuolelta, mutta sisäiseen motivaatioon tarvitaan kokemus siitä, että on ihmisenä arvokas. Jo pieni lapsi hakee ryhmässä hyväksyntää ja arvostusta. Kiristyksen, väheksynnän ja kritisoinnin sijaan ihmisen kasvua itsenäiseksi toimijaksi, joka osaa ottaa vastuuta omasta elämästään, tuetaan erityisesti kiitoksella ja kannustuksella. Toisin kuin etenkin länsimaisessa yhteiskunnassa on aiemmin ajateltu, pieni lapsi syntyy maailmaan sosiaalisena ja auttamishaluisena olentona (3). Siinä missä lasta kasvattavan aikuisen tehtävä on tukea pienen ihmisen ensiaskelia kohti hyvinvoivaa aikuisuutta, yhteiskunnan tehtävä laajemmin on tukea syrjään lipuvia nuoria takaisin kohti hyvinvointia. Fjodor Dostojevski joutui nuorena Siperiaan vankileirille. Myöhemmin hän kirjoitti kokemuksiinsa pohjaten, että yhteiskunnan sivistys voidaan mitata sillä, miten se kohtelee vankejaan. Mutta ilmaisu on oikeasti laajempi. Yhteiskunnan sivistys mitataan sillä, miten se kohtelee kaikkia niitä jäseniään, jotka tarvitsevat apua elämän missä tahansa tilanteessa. Sivistys mitataan siinä, miten voimme tukea heitä, jotka tukea eniten tarvitsevat. Tämä työ myös maksaa itsensä takaisin, kun yhteiskunnan syrjään työnnetyt saavat elämänsyrjästä jälleen kiinni. Logged in näyttää meille, että keskustelu ja työ syrjään joutumisen ehkäisemiseksi on ensiarvoisen tärkeää. Oikeusministeriön asiantuntija Panu Artemjeff kirjoittaa digitaalisesta yhdenvertaisuudesta seuraavasti: ”Digitaalisten palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa on tärkeää huomioida eri käyttäjäryhmien mahdollisuudet käyttää niitä. Lainsäädäntö (erityisesti saavutettavuus- sekä yhdenvertaisuuslainsäädäntö), teknologiayritysten panos ja eri väestöryhmien osallisuus palveluiden suunnittelussa ovat keskiössä tämän ongelman ratkaisussa. Eriarvoisuuden muotojen tunnistaminen voisi olla osa palvelumuotoilun prosessia” (4). Miten Peili-hanke edistää ratkaisujen löytymistä? Metropolia Ammattikorkeakoulun Peili-hankkeessa kehitetään nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisemiseksi tekoälypohjaista sovellusta. Työpajatyöskentelyissä nuorten kanssa olemme oppineet, että syrjäytyminen tai sen uhan alla oleminen johtuu moninaisista syistä. Niinpä myös syrjäytymisen ehkäisemisen keinot tulee olla moninaiset: ilmiötä ymmärtävät, tieteellisiin tutkimustuloksiin ja taustoihin paneutuvat, inhimillisesti ja eettisesti kestävät ja moniammatillista osaamista hyödyntävät. Peili-hankkeen kehitystiimissä pyritään huomioimaan kaikki nämä osa-alueet. Peilin palvelumuotoilussa sovelluksen eri käyttäjäryhmät on huomioitu siten, että kohderyhmästä kootun tiedon pohjalta on laadittu teoreettinen viitekehys, jossa käyttäjien lähtökohdat ja erilaiset haasteet on jaoteltu kolmeen pääryhmään. Nämä ovat ”en pysty” (ei luottoa omaan jaksamiseen) ”en halua” (negatiivinen identiteetti) ”en tiedä” (omat motiivit hukassa). Nämä ryhmät toimivat yläkäsitteinä ja viitekehyksenä sille, miten sovelluksen sisältöjä kohdennetaan käyttäjille heidän omista ”jumeistaan” lähtien kohti jumien purkamista ja omien kiinnostuksen kohteiden, kipinöiden, syttymistä. Palvelun suunnittelijoina meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että tasavertaisuus ja eriarvoisuuden tunnistaminen ja ehkäiseminen toteutuvat käytännössä. Peili-hankkeessa teemme tätä työtä nuorten omista lähtökohdista käsin, heidän huoliaan kuunnellen ja yhdessä ratkaisuja etsien. Sovelluksen sisällöt rakennetaan siis tarveperustaisesti nuorten omista kysymyksistä ja toiveista käsin. Tekoälypohjainen sovellus vastaa tarpeeseen, jossa palvelut ovat helposti ja yhdenvertaisesti kaikkien saatavilla, yhdessä paikassa. Parhaimmassa tapauksessa tällainen matalan kynnyksen kaikille avoin palvelu vähentää sosiaalisen osattomuuden kokemusta. Silloin myös yhteiskunta on askeleen lähempänä tilannetta, jossa ei enää tarvitsisi puhua syrjäytyneistä, vaan siitä, miten taataan kaikille kaikissa elämäntilanteissa yhdenvertaiset mahdollisuudet.  Lähteet Kajantie, Eero – Hovi, Petteri – Eriksson, Johan – Laivuori, Hannele – Andersson, Sture – Räikkönen, Katri 2013. Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa? Teoksessa Reivinen, Jukka – Vähäkylä, Leena. Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus. 23–36. Arendt, Hannah 2018 (1951). Totalitarismin synty. Tampere: Vastapaino. Mäkelä, Jukka – Sajaniemi, Nina 2013. Vertaissuhteet muovaavat lapsen aivoja. Teoksessa Reivinen, Jukka – Vähäkylä, Leena. Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus. 37–49. Artemjeff, Panu 2019. Seikkailua digitaalisen yhdenvertaisuuden avaruudessa. Teoksessa Digitalisaatio ja nuorisotyö. Helsinki: Verke & ENTK. 91–95. Kirjoittaja   Tiina Huhtanen on teologian tohtori, joka opiskelee sairaanhoitajaksi ja työskentelee Peili-hankkeessa terveyden edistämisen assistenttina.  

Lue lisää

Tekoälyn etiikka pohdinnassa – tuhoisa terminaattori vai hellä hoivabotti?
30.1.2020
Tiina Huhtanen

“Olemme kokeneet, mihin teknologia johtaa palvellessaan ihmismielen tuhoisaa puolta. Tälle kuolettavalle yhdistelmälle täytyy tehdä jotakin. Keinot julmuuden harjoittamiseksi ja joukkomurhien tekemiseksi on kehitetty huippuunsa, eikä teknologiaa voi enää pysäyttää. Nyt on käännyttävä ihmismielen puoleen.”  –Jonathan Glover, Ihmisyys. 1900-luvun moraalihistoria. Kun kuulee sanan ”tekoäly”, vain harva kokee täysin neutraaleja tunteita. Tekoälyyn liittyy vahvoja ennakkoluuloja ja toisaalta myös epärealistisia odotuksia. Jonkun mielestä koneet ja robotit vievät ihmisten työt, toisen mielestä tekoälyllä ratkaistaan jopa ihmiskunnan suurimmat ongelmat sodista ilmastonmuutokseen. Määritelmällisesti tekoäly tarkoittaa sitä, että koneen avulla luodaan, mallinnetaan tai jäljitellään niitä ihmisen toimintoja, jotka tulkitaan älyllisiksi. Kehityksessä käytetään esimerkiksi tietojenkäsittelytiedettä, matematiikkaa, kielten tutkimusta ja sosiolingvistiikkaa.[1] Myös eettiset kysymykset ovat tekoälyn tutkimuksen ja kehittämisen keskiössä. Selvää on, että teknologia kehittyy huimaa vauhtia ja tulevaisuudessa perinteisten ihmistöiden rinnalla nähdään myös tehtäviä, jotka korvaantuvat osittain tai kokonaan roboteilla. Teollisen vallankumouksen jälkeen pelättiin samoin ihmistyön häviämistä, mutta tosiasiassa teknologinen kehitys tarkoitti tuolloin vapaa-ajan lisääntymistä mekaanisten töiden siirtyessä enenevässä määrin ihmisiltä koneille. Samalla mahdollistui myös täysin uusien, ennen tuntemattomien, ammattikuntien synty. Tämän päivän tekoälyn asiantuntijat vaikuttavat olevan yksimielisiä siitä, että ihmisyyttä koneet eivät tule korvaamaan.[2]  Eettisen kysymyksen voi kääntää myös robotiikan hyväksi: jos teknologian käyttö lisää esimerkiksi potilasturvallisuutta, olisi epäeettistä olla käyttämättä sitä.[3] Tekoälyyn ja robotiikkaan liittyviä eettisiä kysymyksiä tämä yksimielisyys ei kuitenkaan poista. Tekoäly on hyvä kumppani, mutta potentiaalisesti huono isäntä. Terveysalalla eettiset kysymykset ovat erityisen keskeisessä asemassa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tekoäly ei tule korvaamaan hoivatyötä, mutta sen avulla voidaan vapauttaa inhimillisiä resursseja siihen käyttöön, joka aina tuntuu olevan kortilla: aikaan. Aikaan olla toista ihmistä lähellä ja aikaan kohdata ihminen ihmisenä. Tekoälyn etiikasta on tehty lukemattomia arvokoodistoja. Tässä blogissa käsittelen näistä yhtä, niin sanottua Montrealin julistusta, koska siinä tiivistyy kirkkaana ne haasteet ja toisaalta hyödyt, mitä eettisellä tutkimusotteella voidaan saavuttaa myös tekoälyn kanssa. Montrealin julistuksen periaatteet ovat: hyvinvoinnin autonomian kunnioittamisen yksityisyyden ja intimiteetin suojelun solidaarisuuden demokraattisen osallistumisen oikeudenmukaisuuden diversiteetin säilyttämisen varovaisuuden vastuullisuuden ja kestävän kehityksen periaatteet.[4] Seuraavassa tarkastelen näitä periaatteita siten kuin pyrimme Peili-hankkeessa huomioimaan eettiset kysymykset sovelluksen ja siihen liittyvän chatbotin kehityksessä. Peili-hankkeessa kehitetään sovellusta ehkäisemään nuorten miesten syrjäytymistä. Sovellukseen on tarkoitus tehdä myös tekoälypohjainen chatbot, joka voi paitsi antaa vinkkejä vaikkapa harrastusryhmän löytämiseen, opiskelupaikan hakuun tai CV:n (curriculum vitae, ansiolista) teroittamiseen, myös oppimalla ”tutustua” käyttäjäänsä ja antaa hänelle henkilökohtaisempia ja paremmin osuvia vinkkejä ja tietoa. Hyvinvoinnin periaate Tekoälyjärjestelmien avulla pitää pyrkiä hyvinvoinnin kasvuun. Peili-sovelluksen tavoitteena on auttaa kohderyhmää hyödyntämään omaa potentiaaliaan niin, että omat haaveet ja vahvuudet saadaan valjastettua tulevaisuuden tavoitteiden realisoitumiseen. Autonomian kunnioittamisen periaate Tekoälyjärjestelmien tulee kunnioittaa ihmisten itsemääräämisoikeutta ja lisätä ihmisten elämän- ja ympäristön hallintaa. Peilisovellus ei perustu hoitosuhteeseen, eikä tavoitteita määritellä ylhäältä käsin, vaan sovelluksen käyttäjän omista lähtökohdista ja pohdinnoista käsin. Sovellus auttaa löytämään omat vahvuudet ja kehittämään niitä. Yksityisyyden ja intimiteetin suojelun periaate Ihmisten yksityisyyttä on suojeltava, jotta tekoälyjärjestelmät eivät pääse tunkeutumaan ihmisten tietoihin, keräämään arkaluontoista dataa ja arkistoimaan sitä. Peili-sovelluksen keräämät tiedot eivät tule olemaan minkään yksittäisen toimijan hallussa eikä niitä käytetä markkinointikäyttöön. Peili-sovelluksen tekoäly tukee käyttäjän omia valintoja, ja tietoa kerätään käyttäjän omia tarpeita varten. Ulkopuoliset eivät voi järjestelmästä onkia yksilöitäviä tietoja.  Solidaarisuuden periaate Tekoälyjärjestelmien kehityksen ja käytön tulee tukea ihmisten ja sukupolvien välistä keskinäistä solidaarisuutta. Toteutuessaan Peili-sovellus antaa käyttäjälleen tasa-arvoisemman lähtökohdan työn, harrastuksen tai muun mielekkään tekemisen hakemiseen. Sovellus tukee sitä, että kukaan ei jäisi yhteiskunnan järjestelmien ulkopuolelle, vaan pääsisi paremman elämänhallinnan kautta toimimaan itse osana yhteiskuntaa ja sen kehitystä. Demokraattisen osallistumisen periaate Kaikilla tulee olla pääsy tekoälyjärjestelmien käyttöön, niiden tulee olla ymmärrettäviä ja oikeutettuja. Peili-sovelluksen tekoäly on vapaasti jokaisen tarvitsevan käytössä ja se on maksuton. Sen edelleen kehittäminen tapahtuu yhteistyössä käyttäjien kanssa, jotta sen sisällöt olisivat mahdollisimman ymmärrettäviä. Osallistamisen kautta kohderyhmä pääsee itse vaikuttamaan sovelluksen kehittämiseen. Oikeudenmukaisuusperiaate Tekoälyjärjestelmien kehityksen ja käytön tulee edistää oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan luomista. Peili-sovelluksen on tarkoitus tarjota kaikille tasa-arvoisia mahdollisuuksia löytää omat vahvuutensa ja päästä toteuttamaan itseään. Diversiteetin sisällyttämisen periaate Tekoälyjärjestelmien kehityksen ja käytön tulee olla yhteensopiva sosiaalisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden säilyttämisen kanssa. Järjestelmät eivät saa rajoittaa elämäntapavalintoja tai henkilökohtaisia kokemuksia. Peili-sovelluksen tekoäly tukee jokaisen omaa yksilöllisyyttä ja arvoa. Tekoälyn kehitys perustuu tasa-arvoisten mahdollisuuksien luomiseen myös heille, jotka uhkaavat jäädä yhteiskunnassa syrjään. Varovaisuusperiaate Tekoälyä kehittävien ihmisten tulee noudattaa varovaisuutta ja ennakoida tekoälyjärjestelmien käytön haitallisia seurauksia. Peili-sovelluksen kehityksessä kiinnitetään jatkuvasti huomiota eettisiin ja moraalisiin periaatteisiin. Sovellus ei anna terveysneuvontaa eikä hoito-ohjeita. Mikäli käyttäjällä on tarve saada apua terveystoimijoilta, tekoäly ohjaa käyttäjän palvelevaan numeroon, jossa vastaa ihminen, ei kone. Tekoäly oppii, mutta sen oppimista rajoitetaan eettisin periaattein. Vastuullisuusperiaate Tekoälyjärjestelmien kehittäminen ja käyttö ei saa vähentää ihmisen päätöksenteon vastuuta. Peili-sovellus on apuväline, mutta ei päätöksentekijä. Sen tehtävä on antaa ihmiselle mahdollisuuksia löytää ratkaisuja elämän solmukohdissa, mutta se ei tee päätöksiä ihmisen puolesta. Sisällöistä vastaa aina elävä ihminen, vastuuta ei siirretä koneelle tai tekoälylle. Kestävän kehityksen periaate Tekoälyjärjestelmien kehittäminen ja käyttö tulee toteuttaa niin, että taataan maapallon vahva ympäristöllinen kestävyys.  Peili-sovellus auttaa käyttäjiä löytämään heidän oman, täyden potentiaalinsa. Tämä pitää sisällään kestävät, omaa ja muiden hyvinvointia tukevat, ratkaisut. Jokainen nuori, jonka potentiaali saadaan valjastettua oman paremman tulevaisuuden rakentamiseen, rakentaa parempaa ja toimivampaa yhteiskuntaa meille kaikille.[5] Tekoälyn ei siis tarvitse olla pelkoja nostattava tulevaisuuden dystopian ylivertainen ihmisten alistaja. Sitä ei tarvitse myöskään ylistää ratkaisuksi kaikkiin ihmisten ongelmiin. Kuten tämän blogin alussa oleva lainaus julistaa: nyt on käännyttävä ihmismielen puoleen. Inhimillisyys ja tahto tehdä hyvää antavat hyvän pohjan myös inhimillisesti älykkään tekoälyn kehittämiseen. Sellaisen, joka ymmärtää ihmisen tunteita, hyveitä ja heikkouksia. Lähteet: Andersson, Cristina – Haavisto, Ilkka – Kangasniemi, Mari – Kauhanen, Antti – Tikka, Taneli – Tähtinen, Lauri – Törmänen, Antti 2016. Robotit töihin: Koneet tulivat – mitä tapahtuu työpaikoilla? EVA-rapotti. Helsinki: Taloustieto Oy. Glover, Jonathan 2003. Ihmisyys. Helsinki: Like.  Honkela, Timo 2017. Rauhankone. Tekoälytutkijan testamentti. Helsinki: Gaudeamus. Ollila, Maija-Riitta 2019. Tekoälyn etiikkaa. Helsinki: Otava. Wachter, Robert 2017. The Digital Doctor: Hope, Hype, and Harm at the Dawn of Medicine’s Computer Age. New York: McGraw-Hill Education. Kirjoittaja Tiina Huhtanen on teologian tohtori ja sairaanhoitajaopiskelija, joka työskentelee Peili-hankkeen terveyden edistämisen assistenttina.

Lue lisää

Mitä on peliriippuvuus ja milloin siitä tulee elämänhallinnallinen ongelma?
12.12.2019
Nea Kaila

Maailman terveysjärjestö WHO on lisännyt pelaamishäiriön tänä vuonna ICD-11- tautiluokitusjärjestelmään. Gaming disorder sitten tarkoittaa vakavaa pitkäkestoista riippuvuutta, joka vaikeuttaa elämänhallintaa. Taudinkuvan olennainen piirre on toistuva pelaaminen, joka jatkuu ja lisääntyy, vaikka seurauksena voi olla köyhtymistä, perhesuhteiden huononemista ja henkilökohtaisen elämän hajaannusta. [1]   Milloin pelaaminen on riippuvuutta? Aihe on ajankohtainen ja kasvava ilmiö suomalaisessa yhteiskunnassa. Älylaitteiden käyttö ja pelaaminen alkavat jo lapsuudessa. Varsinkin poikia pelaaminen kiehtoo. Peleissä oma minä on eri tavalla rajaton kuin reaalimaailmassa. Peleihin on helppo jäädä koukkuun. Huonossa tapauksessa nuorilla ei ole ajatuksissa mitään muuta kuin pelaaminen ja virtuaalimaailmasta on mahdotonta poistua edes hetkeksi. Joillekin nuorille koodaaminen ja erityisesti pelit olivat elämän sisältö. Tällöin kaikki vapaa-aika kuluu kotona, omassa huoneessa, tietokoneen ääressä. Mihinkään muuhun ei elämässä ole enää aikaa tai tarmoa, jopa syöminen ja nukkuminen unohtuvat. Psykologit Phil Zimbardo ja Nikita Coulombe [2] avaavat tätä riippuvuuden ulottuvuutta käänteisellä Maslown tarvehierarkia pyramidilla. Perustarpeet kuten ravinnonsaanti tai turvallisuuden tarpeet tyydyttyvät ehkä jollain tavalla, mutta internet korvaa koko tarvehierarkian ylemmät tarpeet. Rakkaus, ihmissuhteet, ystävyys- ja perhesuhteet ovat jääneet ja kaikki aika menee internetissä tai pelaten. Itsensä toteuttaminen tapahtuu vain virtuaalisesti. Kuinka tällaisesta riippuvuudesta on mahdollista irrottautua? Tällaiset nuoret ja heidän elämänhallinnan huolet ovat todellinen haaste meille sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Mitkä ovat meidän keinomme vastata näihin haasteisiin? Onko meillä tarjota nuorille jotain muuta elämänsisältöä, tai haaveita, jotka eivät liittyisi tietotekniikkaan? Miten Peili-menetelmä toimii? Peili-hankkeen nelivaiheinen menetelmä on tarkoitettu passiivisuuden purkamiseen. Se ei kuitenkaan ole hoidollinen menetelmä, vaikka meillä tiimissä onkin terveysalan ammattilaisia. Peili-menetelmässä nuoret otetaan osaksi moniammatillista tiimiä ja he pääsevät kokemusasiantuntijoina vaikuttamaan kahdeksanviikkoisen työpajan sisältöihin sekä kehittämään peili- sovellusta. Hankkeen ollessa puoli välissä on ajankohtaista arvioida kriittisesti eri osa-alueiden sopivuutta ja toimivuutta käyttäjälähtöisesti. Mikä toimii ja mitä pitäisi vielä kehittää lisää? Kuinka nuorien haasteisiin pystytään vastaamaan? Haaste numero yksi, saada nuoret paikalle. Rekrytointi ei ole koskaan helppoa. Käyttämämme ”porkkana” päästä koodaamaan keinoälysovellusta tuo kyllä nämä nuoret miehet paikalle. On ihan eri asia saada heidät osallistumaan muuhun toimintaan, joka ei tapahdu älylaitteilla. Muutenkin elämänmuutosprosessiin ryhtyminen ja omien elämänhallinallisten vaikeuksien kohtaaminen voi olla raskasta ja vaativaa. Sen täytyy olla vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Toimintamallimme sisällöt on suunniteltu käyttäjälähtöisiksi ja vastaamaan nuorten omia kiinnostuksen kohteita.  Toinen haaste on löytää nuorten kanssa uusia kiinnostuksen kohteita tai tavoitteita, jotka eivät liity tietotekniikkaan, peleihin tai koodaamiseen. Terveyteen tai elintapojen muutokseen voidaan kannustaa ja innostaa muun toiminnan ohella. Kohtaaminen Peli- tai älylaiteriippuvuus on voinut eristää käyttäjänsä kotiin pitkäksikin aikaa. Ystävät tai kontaktit reaalimaailmassa ovat saattaneet kokonaan jäädä. Kun nuori viimein rohkaistuu mukaan johonkin toimintaan, on se ensikontakti ja tervetulleeksi toivottaminen hyvin tärkeää. Alussa voi osallistuminen olla sitä, että pääsee paikalle ja tarkkailee hupparin alta ja kännykän takaa mitä tapahtuu. Kun ryhmä alkaa tuntua tutummalta ja ohjaajat turvallisemmalta, alkaa nuori kuitenkin rentoutua ja uskaltaa olla mukana. Nuorten kanssa keskustellessa on tärkeää puhua ymmärrettävin termein eikä yläkäsittein ja hienoilla sanoilla, jolloin asia jää vieraaksi. Eli ei käytetä termiä elämänhallinta vaan kysytään ihan suoraan miten arki sujuu? Näin päästään käsittelemään ongelmia sillä tasolla, että muutokset ovat mahdollisia ja tavoitteet selkeitä asettaa. Vuorovaikutus ja ryhmän tuki Ryhmässä on mahdollisuus kohdata muita nuoria ja jakaa kokemuksia. Aina ei ryhmäytyminen ole helppoa. Vuorovaikutustaitojen opettelu ja muiden kanssa asioiden jakaminen tuo kuitenkin osallisuuden kokemuksen. Nuoret itse yhdessä ohjaajan kanssa luovat pelisäännöt siitä, kuinka toimitaan.    Kun luottamus ryhmään on syntynyt, voidaan myös keskustella vaikeista tai kipeistä kokemuksista. Tekee hyvää huomata, ettei ole asioiden kanssa yksin. Peili-menetelmää on toteutettu myös yksilömentorointina ryhmän sisällä. Toiminnallisia menetelmiä ja tulevaisuusohjausta Kun on ollut pitkään ”jumissa” omien ajatusten tai elämäntilanteen kanssa tarvitaan uutta suuntaa ja ideoita siitä, mitä muutos voisi olla. Masentuneen mielen kyky ratkaista ongelmia pienenee. Usein auttaa jo se, että isot tavoitteet puretaan pieniksi askeliksi ja välitavoitteiksi, joilla mennään kohti uutta. Mitä pieniä askelia voit ottaa jo tänään?   Sosiaalipedagogisessa lähestymistavassa ryhmänohjauksessa luovia menetelmiä käytetään monesta syystä. Uusissa tilanteissa osallistuminen saattaa jännittää osallistujia ja helposti vanhat selviytymisroolimallit esimerkiksi koulumaailmasta ovat jääneet vallitseviksi. Jotta voisi tehdä asioita toisin tai katsoa omaa elämää toisenlaisesta näkökulmasta täytyy vanhoista selviytymismekanismeista tai toimimattomista rooleista päästä eroon. Luovat menetelmät toimivat ryhmäyttävinä ja lisäävät sosiaalista vuorovaikutusta. [3] Toiminnalliset menetelmät saattavat olla passivoituneelle nuorelle kauhistus. Koneella istumisen sijaan ihmiskontaktia ja epämukavuusalueella toisten ihmisten kohtaamista. Pelit kuten lautapeli tai roolipelit saattavat olla helpompi askel aloittaa. Käytimme tänä syksynä mm. Kepeli-hankkeen pelejä ja menetelmiä nuorten kanssa. Yhteisruokailu ja keskustelut Suurimmat oivallukset näiden nuorten kanssa on saavutettu yhteisten ruokapöytäkeskusteluiden parissa. Epämuodollisissa tilanteissa tulee jaettua omasta elämästä asioita. Yhteiset ruokailuhetket toimintamallissa tai ruoanvalmistus yhdessä ovat sellaisia tilanteita, jolloin esimerkiksi terveydellisistä asioista on helpompi jutella. Unelmia tulevaisuutta varten saattaa nousta ihan arkisista asioista. Löysimmekö yhdessä nuorten kanssa tavoitteita tai unelmia, jotka eivät liittyneet tietotekniikkaan? Kuten eräs nuori mies pitkän harkinnan jälkeen totesi:” Niin kait se olisi hyvin iso tavoite, että saisi edes sen yhden ystävän” Digipeliriippuvuuteen tai ongelmalliseen pelaamiseen on mahdollista saada ammattiapua, tietoa,vertaistukea ja neuvontaa. Mikäli oma tai jonkun muun läheisen digipelaaminen mietityttää, apua on mahdollista saada Sosped- säätiön digipelirajat’on  sivujen kautta.   Lähteet [1]   Kansainväliset tautiluokitukset 2018. ICD-10- määritelmä pelihimolle. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://thl.fi/fi/web/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/rahapelit/rahapeliongelma/kansainvaliset-tautiluokitukset.  [2] Zimbardo, Philip & Coulombe, Nikita D. Man (Dis)connected 2016. How digital age is changing young men forever. London: Penguin Random House UK.   [3] Nivala, Elina & Ryynänen, Sanna 2019. Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Tallinna: Gaudeamus   Kirjoittaja:  Nea Kaila on sosionomi (AMK), joka työskenteli tämän syksyn sosiaalialan assistenttina Peili-hankkeessa.

Lue lisää

Anna meidän olla…
12.11.2019
Nea Kaila

Me-säätiön laskelmien mukaan syrjäytyneitä nuoria Suomessa on noin 60 000 eli lähes koko ikäluokan verran. Jos nuorella ei ole työ- tai opiskelupaikkaa eikä hän ole asepalveluksessa tai hoida lasta kotona, hänet voidaan laskea syrjäytyneeksi. Oleellista on myös, onko nuorella aktiivinen toimijan rooli yhteiskunnassa. Jos nuori on itse päättänyt jäädä opiskelun ja työn ulkopuolelle omasta halusta hän ei ole syrjäytynyt, koska tilanteeseen ei liity samanlaista syrjäytymiskokemusta. Nuori voi kokea kuuluvansa alakulttuuriin, jossa työnteko ei ole normi ja kiinnostuksen kohteet voivat olla hyvin rajoittuneita muutamille elämänalueille. Vai pitääkö joku Greta Thunbergiä yhteiskunnasta syrjäytyneenä nuorena, vaikka hän osin vastaa yllä olevia kriteerejä? VTM Sami Myllyniemi on tutkinut NEET-nuoria ("Not in Education, Employment, or Training") Nuorisotutkimusseuran julkaiseman raportin kertoma on kuitenkin synkkää luettavaa; haastatelluilla menee huonommin kaikilla elämän osa-alueilla. Huono-osaisuus on kokonaisvaltaista [3]. Joka vuosi julkaistava Nuorisobarometri kertoo samaa eriarvoisuudesta, ja siitä miten syrjässä oleminen sattuu ja tuo pahaa oloa. Miten tukea nuorta elämänmuutokseen? Elämänmuutoksen tekeminen ei ole helppoa. Täytyy puntaroida realistisesti, mitä se itseltä vaatii ja mitä siitä saa. Oman tilanteen hahmottaminen ja kokemus siitä, ettei olekaan yksin, antaa perspektiiviä. Vaikeista asioista keskusteleminen vertaistensa kanssa, turvallisessa ympäristössä, auttaa hahmottamaan, että ihan jokaisella ihmisellä on vaikeita kausia elämässään, eikä niiden tarvitse määrittää loppuelämää. Miten saada mukaan nuoret, jotka eivät edes tiedä haluavansa muutosta elämäänsä? Näköalatonkin arki voi muovautua ihan uudenlaisiksi unelmiksi. Näe Nuori 2025-seminaarissa Hemmo Rättyä, Kohtaus ry:n projektityöntekijä piti loistavan puheen siitä, kuinka syrjässä olevia nuoria miehiä lähestytään ja kuinka heille puhutaan. Rättyä kuvaili, kuinka pitkään yksin ollut nuori ei välttämättä ole tullut kuulluksi tai nähdyksi vuosiin tai koskaan elämässään. On tärkeää tehdä selväksi, että myös tämä nuori on arvokas ja hänen ajatuksillaan on väliä. [4] Konkreettista tekemistä työpajatoiminnalla ja tekoälysovelluksen kimpussa Kaikilla on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi ja kokea olevansa merkityksellisiä.  Peili-hankkeen toimintamallissa jokainen nuori on meille tärkeä, emme anna nuoren vain olla. Sen sijaan, annetaan nuorille enemmän syitä osallistua ja ohjata löytämään keinot elää omannäköistä elämää. Olemme auttamassa nuorta unelmoimaan isommin ja etenemään pienin askelin. Purkamalla isot tavoitteet pieniksi välitavoitteiksi ja kannustamalla niihin saavutetaan jotain pysyvämpää. Tulevaisuuden ohjauksen menetelmin autamme nuorta suunnittelemaan onnellista ja merkityksellistä elämää. Prosessin voi suunnitella luovaksi ja hauskaksi poluksi, jota kuljetaan nuoren kanssa yhdessä. Peili-hankkeen työpajatoiminta antaa osallistujille vertaisryhmän muista osallistuvista nuorista. Toiminnassa käytetään paljon luovia ja draamallisia menetelmiä. Tarkoituksena on  herättää nuoressa ideoita ja oivalluksia omasta elämästä. Neljävaiheinen passiivisuuden purkuun tähtäävä muutosmalli, jota työpajoissamme toteutamme koostuu seuraavista vaiheista: Passiivisen ja aktiivisuuden tilojen tunnistaminen nuorten elämän eri osa-alueilla. Tuttavallisesti on hankkeessa ryhdytty puhumaan jumeista, sillä sitähän se passiivisuus on, jumien kertymää. Mietitään yhdessä mikä omassa elämässä on toimivaa ja mitä pitäisi muuttaa? Sosiaalipedagogista työotetta käyttäen on tärkeää myös saada nuori huomioimaan se mikä elämässä “pelittää” ja on hyvin. Muutoshalun herääminen; ammattilaiset auttavat nuoria löytämään mielekästä tekemistä, kiinnostuksen kohteita ja purkamaan niitä esteitä ja ongelmia, joita nuorella voi elämässään olla. Konkreettisella tasolla näitä askelia voivat olla päivärytmin ja ruokailutottumusten parantaminen tai positiivisemman tulevaisuuden suunnittelu.  Tiedon ja taitojen lisääminen. Nuorten elämästä ja hänen omista tavoitteistaan ollaan kiinnostuneita.Selvitetään mikä nuorta kiinnostaisi ja miten pienin askelin päästään kohti itse asetettuja tavoitteita Itsenäisyyteen pyrkiminen; elämänmuutoksen pysyvyyden turvaaminen ja kannustaminen siihen, että nuori pärjää omillaan.   Sanoittaminen ja muutoksen tarve lähtee nuoresta Ei riitä, että tarjotaan ”porkkana”. Meillä se on teknologia ja tekoäly. Peili-hankkeessa nuoret miehet kehittävät tekoälysovellusta yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Sen lisäksi he osallistuvat työpajoissa yhteiseen toimintaan. Nuoret toimivat osana tiimiä kehitystyössä ja heidän äänensä tulee kuuluviin osana prosessia.  Peili-hankkeeseen osallistuvat nuoret miehet ovat oman elämänsä asiantuntijoita. Nuoret sanoittavat omia muutostarpeitaan ja sitä mitä apua he ammattilaisilta tarvitsevat elämänmuutoksen saavuttamiseen. Nämä tarpeet tehdään palvelumuotoilun keinoin näkyviksi niille ammattilaisille, jotka auttavat nuoria.  Ryhmän yhteiset pelisäännöt ja toimintakulttuuri luodaan yhdessä kaikkien osallistujien kanssa. Pyrkimyksenä on sekä luoda turvallinen ryhmä jakaa asioita yhdessä, mutta myöskin räätälöidä toiminnan sisältö yksilön tai ryhmän tarpeita vastaavaksi.  Mikään ei ole saneltua, vaan nuorella itsellään on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten asioita tehdään ja mitä sisältöä työpajoihin suunnitellaan. Ammattilaisten osaamista voi kehittää Näe Nuori 2025- seminaarissa esittelimme Peili-hankkeen toimintamallia ammattilaisille.” Ihan kivaltahan tuo kuulostaa kommentoi eräskin ammattilainen, mutta mitä sitten kun edessänne on nuori mies, jota ei kiinnosta mikään, eikä mikään nappaa?” Kuinka me vastaamme tähän haasteeseen vai yritämmekö edes? Osana seminaarin ohjelmaa  järjestettiin alan ammattilaisille tulevaisuuteen tähyävä ns. futusorvaamo, jossa mietittiin, mitä työ nuorten parissa voi olla viiden vuoden päästä. Tärkeimpänä oivalluksena meille siitä jäi ajatus uudenlaisesta palvelujärjestelmästä, jossa pystyttäisiin huomioimaan nuoren toimintakyky ja tarpeet paremmin. Nyt turhan moni nuori uupuu ja jää yksin, kun oma toimintakyky ei riitä lähteä etsimään varsin pirstaleisia palveluita eri avun tarjoajilta Lähteet [1]     Me-säätiö, 2019. Arki ensin -ohjelma ylisukupolvisen syrjäytymisen vähentämiseksi, blogimerkintä Me-säätiön verkkosivulla. [2]     Notkola, Veijo & Pitkänen, Sari & Tuusa, Matti & Ala-Kauhaluoma, Mika & Harkko, Jaakko & Korkeamäki, Johanna & Lehikoinen, Tuula & Lehtoranta, Pirjo & Puumalainen, Jouni & Ehrling, Leena & Hämäläinen, Juha & Kankaanpää, Eila & Rimpelä, Matti & Vornanen, Riitta 2013. Nuorten syrjäytyminen - Tietoa, toimintaa ja tuloksia? Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2013, PDF. Eduskunta 2013.   [3]    Nuorisotutkimusseura 2017. Anu Gretschel & Sami Myllyniemi.  Työtä, koulutus-tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista –Nuorisobarometrin erillisnäyte/aineistonkeruu PDF. [4] Miesten Vuoro 2019 -verkkosivu, Metropolia Amk. Työmalli, jolla kohdata nuoret miehet ja avata keskustelu ihmissuhteisiin, miehuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista. Kirjoittaja:  Nea Kaila on kohta valmis sosionomi, joka työskentelee sosiaalialan assistenttina Peili-hankkeessa.

Lue lisää

Haaveissa hyvä elämä
26.3.2019
Johanna Valkama

Mitä voin sanoa, kun nuoret miehet vailla työ- tai opiskelupaikkaa toteavat yhteiskunnan olevan epäreilu ja liian vaativa? Olen heidän kanssaan osittain samaa mieltä. Puhumme tulevaisuudesta, heidän tulevaisuudestaan. Minun tehtävänäni on auttaa heitä näkemään tulevaisuutensa positiivisena asiana. Tehtävänäni on saada heidät uskomaan, kuinka hyvää heille tekisi löytää paikkansa yhteiskunnasta. Olen opiskellut teorian hyvin ja tiedän, miten suuri merkitys sosiaalisella osallisuudella on yksilön hyvinvoinnille. Mutta jos totta puhutaan, tunnen olevani hiukan heikoilla jäillä. “Miten mä muka jaksan?” Keskustelun jatkuessa käy erittäin selväksi, että oman urapolun löytyminen ei ole mikään ongelma, kyllä he tietävät, mitä haluavat opiskella ja millaista työtä tehdä. Mutta entä sitten, jos jaksaisinkin käydä opinnot loppuun, miten ihmeessä selviäisi työelämästä ja sen vaatimuksista. ”Miks ei vois olla vaikka 3 päivää töitä ja 4 päivää lepoa? Sitten varmaan jaksaisinkin”, toteaa yksi keskustelijoista. Muut yhtyvät kommenttiin myötäillen, juuri noin sen pitäisi mennä, sitten työn tekeminen olisi mahdollista. Kaikkien mielestä rahaa tarvitsee vain sen verran, että pystyy elämään. Tarvittava lepo ja palautumisaika painavat näiden miesten puntarissa paljon enemmän kuin paksu lompakko. He ovat pohtineet näitä asioita paljon, he tuntevat omat voimavaransa eivätkä suostu siihen, että heiltä vaaditaan enempää kuin mitä pystyvät antamaan. Nämä nuoret haluavat, että yhteiskunta rohkaisee ja tukee heitä yksinkertaisen, omiin voimavaroihin mitoitetun, elämän etsimisessä. He haluavat, että heitä ymmärretään, kun he kertovat tarvitsevansa enemmän vapaa-aikaa. Eivät he ole laiskoja ja saamattomia, he tiedostavat itsestään enemmän kuin tuntuvat itsekään ymmärtävän. Ja he unelmoivat hyvästä elämästä. Syrjäytymisen asiantuntijat Syrjäytyneisyyden määrittely ei aina ole aivan yksiselitteistä, vaan siihen liitetään monia erilaisia tekijöitä. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että syrjäytyneet ovat erossa sellaisista toiminnoista, joita yhteiskunta pitää jäsenilleen tarpeellisina. Näistä toiminnoista ansiotyö ja siihen vaadittava koulutus nousevat yleensä esiin tärkeimpinä tilastoihin kirjattavina ja helposti mitattavina tekijöinä. (Myrskylä 2011, 24.) Yhteiskunnan mittareiden mukaan nämä PEILI-hankkeen työpajalla kanssani keskustelevat nuoret ovat siis syrjäytyneitä, tai vähintäänkin syrjäytymisuhan alla, ja heihin on kohdennettava toimia, jotka auttavat heitä kiinnittymään yhteiskuntaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoima, Euroopan sosiaalirahaston tukema PEILI-hanke on yksi osa näitä kohdennettuja toimia. Hankkeen tavoitteena on auttaa nuoria miehiä löytämään suuntaa elämälleen koulutuksen, työn ja sosiaalisten verkostojen kautta. Vastaavanlaisia hankkeita on paljon, ja hyvä niin. Ongelma on laaja ja siihen tarvitaan ratkaisuja. Voi kuitenkin olla, että ratkaisut ovat aivan nenämme alla. Tai oikeastaan suoraan edessämme, tasavertaisina tiimin jäseninä. Siis ne syrjäytymisuhan alla olevat nuoret itse. Mitä jos heidät otettaisiin mukaan hankkeen projektitiimiin kokemusasiantuntijoina, kertomaan mitä pitää tehdä ja minkä pitää muuttua? Mitä jos he olisivat niitä, jotka näyttävät mihin suuntaan hankkeen pitää mennä?   Mitä on kokemusasiantuntijuus? Kokemusasiantuntijuus on etenkin terveys- ja sosiaalialalla lähes muodikkaaksi muuttunut toimintamuoto. Se on syntynyt 2000-luvulla ja on ollut keskeisenä käsitteenänä myös sosiaali- ja terveysministeriön kehittämisohjelmissa ja -hankkeissa (esim. KASTE-ohjelmat ja Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke). Menetelmän hyödyt on helppo ymmärtää. Kokemusasiantuntijat voivat tarjota asiakaslähtöisen näkökulman palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen. Samaan aikaan toiminnalla on kokemusasiantuntijalle itselleen voimaannuttava vaikutus, se tuo tiedon siitä, että on tarpeellinen ja hyödyllinen yhteiskunnalle. Toimintamallia hyödynnetään aktiivisesti erilaisissa hankkeissa ja ohjelmissa, mutta se saa samalla osakseen myös aiheellista kritiikkiä. Tuoreessa väitöskirjassa "Making experts-by-experience – Governmental ethnography of participatory initiatives in Finnish social welfare organisations" (Meriluoto 2018) tarkastellaan asiantuntijaksi tekemisen prosessia, sitä miksi osallistujista halutaan kehittää asiantuntijoita ja mitä hyötyä siitä on. Tutkimuksesta selviää, että usein kokemusasiantuntijat eivät itse pääse määrittelemään, millaista on relevantti tieto tai hyödyllinen osallistuminen, vaan he joutuvat mukautumaan toiminnan järjestäjän omiin tavoitteisiin. Tutkimus rohkaisee osallistamistoimintaa toteuttavia tahoja olemaan valmiita haastamaan omia ennakko-oletuksiaan. Kokemusasiantuntijoiden tieto saattaa poiketa siitä, mitä on oletettu, ja kriittistäkin, mutta juuri siksi sitä on tarpeen kuunnella. Osallisuus ja sen hyödyt PEILI-hankkeessa haluamme toimia juuri tästä lähtökohdasta. Haluamme, että työpajoihin osallistuvat nuoret ymmärtävät asiantuntijuutensa merkityksen ja sen, miksi kaikki tieto on tärkeää, se kriittinenkin. Osallisuus on vuorovaikutusta ja kokemus osallisuudesta syntyy silloin, kun ihminen oivaltaa osallistumisen tarjoamat hyödyt. (Leeman & Kuusisto & Hämäläinen 2015.) Palvelumuotoilussa keskeisenä ajatuksena on eri osapuolten osallistaminen yhteisen tuotteen tai palvelun kehittämiseen. Yhteiskehittämisen menetelmää käyttäen voidaan hyvin edistää myös osallisuuden kokemusta. Kun nuori pääsee työpajalla saman pöydän ääreen ammattilaisten kanssa, mietitään esimerkiksi mitä tekijöitä nuoret tarvitsevat syrjäytymisprosessissa muutoshalun heräämiseen millaiset harjoitukset tukisivat parhaiten sosiaalista vahvistamista millaisia ominaisuuksia tekeillä olevassa mobiilisovelluksessa tulisi olla Yhdessä pohtien syntyy vuorovaikutus kuin itsestään. Nuoret näkevät osallistumisensa hyödyn ja saavat vuorovaikutuksen kautta mikrotason kokemuksen osallisuudesta. Mikrotason kokemus tuskin poistaa nuorten tunnetta siitä, että yhteiskunta on liian vaativa ja epäreilu. Se ei poista tunnetta siitä, että tulevaisuus tuntuu liian suurelta palalta haukattavaksi, että omat voimavarat eivät riitä. Vaikka emme pystykään täysin muuttamaan nuorten suhdetta yhteiskuntaan, voimme toivottavasti liikauttaa jotain positiivisemman tulevaisuususkon suuntaan. Voimme osoittaa, että nuorten kokemustiedolla ja mielipiteellä on merkitystä ja näiden avulla voidaan luoda jotain uutta. Jotain, joka palvelee heidän kaltaistensa nuorten tarpeita ehkä paremmin kuin aiemmin luodut mallit. Voimme antaa nuorille mahdollisuuden kokea, miltä tuntuu vaikuttaminen. Hyvästä mikrotason kokemuksesta on helpompi kurottaa suuremmalle tasolle, sinne yhteiskunnan rattaisiin, kuin aivan tyhjästä. ”Elämässä on niinku steppejä”, kuten nuoret sanovat. Askel kerrallaan, pienissä paloissa, on turvallista mennä eteenpäin.   Lähteet: Leemann, Lars & Kuusio, Hannamaria & Hämäläinen, Riitta-Maija 2015. Sosiaalinen osallisuus.  Sosiaalisen osallisuuden tietopaketti. Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana verkossa: <www.thl.fi/sokra.> Myrskylä Pekka 2011. Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisu. Työ- ja elinkeinoministeriö. Meriluoto, Taina. 2018. Making Experts-by-experience. Governmental Ethnography of Participatory Initiatives in Finnish Social Welfare Organisation. JYU Dissertations. Kirjoittajaesittely Viittä vailla valmis sosionomi Johanna Valkama työskentelee sosiaalialan opiskelija-assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aiemmalta koulutukseltaan Johanna on montessoriohjaaja. Parinkymmenen vuoden työkokemus erityispedagogiikan parissa yhdistettynä sosiaalipedagogiseen lähestymistapaan antaa hyvät valmiudet  olla mukana innovoimassa uudenlaisia toimintamalleja sosiaalisen vahvistamisen kentällä.

Lue lisää