Kategoria: Henkilöstö
Kuinka murealta maistuu digitaalinen kaksonen?
Nousevat teknologiat ovat teknologioita, joiden kehitys, käytännön sovellukset tai molemmat ovat vielä suurelta osin toteutumattomia, joten ne nousevat kuvaannollisesti esiin olemattomuuden tai epäselvyyden taustalta. Uusien teknologioiden katsotaan usein pystyvän muuttamaan vallitsevaa tilannetta. Englannin kielessä näistä käytetään termiä ”Emerging Technologies”. Gartnerin hypekäyrän avulla arvioidaan vuosittain, missä kehitysvaiheessa eri nousevat teknologiat ovat ja kuinka kauan menee siihen, että teknologia alkaa ’mureutumaan’ ja ’kypsymään’ asteelta raw medium well done -asteelle [1]. Gartnerin hype-käyrä koostuu viidestä eri tasosta: ”Technology trigger -tasolla nousevat teknologiat tulevat julkisuuteen ja ns. hypetys alkaa. Tässä vaiheessa valmiita tuotteita ei juuri ole ja kokeilut ovat prototyyppi-asteella. Aikaa, teknologian standardoitumiseen ja vakioitumiseen kuluu tyypillisesti 10−20 vuotta. ”Peak of Inflated Expectations -tasolla teknologia on hypekäyrän huipulla. Tästä kestää yleensä 5−10 vuotta teknologian vakioitumiseeen. On myös hyvin tyypillistä, että osa hypetetyistä teknologioista katoaa eikä ota tuulta alleen. ”Trough of Disillusionment -tasolla hypetys hiipuu ja varsinaisen tuotekehitys alkaa, jos on alkaakseen. Tästä 2−5 vuoden kuluttua alkaa markkinoille tulla uusia tuotteita ja teknologian standardointityö alkaa. Myös markkinan kasvu on tällöin voimakkaimmillaan ja vuosikasvut saattavat olla jopa 20−50 %. Tämä on myös erinomainen vaihe integroida teknologioita osaksi korkeakouluopetusta, ei ehkä vielä omiksi kursseikseen, mutta osaksi olemassa olevia. Tämä toki vain silloin, jos tällaiset signaalit osataan luotettavasti tunnistaa. ”Slope of Enlightenment -tasolla teknologia standardoituu 0−2 vuodessa. Markkinan kasvu alkaa tasoittua, joskin se on vielä voimakasta. Tuotteita alkaa tulemaan markkinoille ja niitä alkavat käyttää muutkin kuin ns. early adopterit - varhaiset omaksujat. ”Plateau of Productivity -tasolla teknologia saavuttaa standardoimisvalmiuden sekä alkaa yleistyä myös suurelle yleisölle. Tästä hyvä esimerkki on Ethernet- teknologia, johon nykyinen Internetkin perustuu. Sen kehitys alkoi erilaisilla rinnakkaisilla skenaarioilla 70-luvun taitteessa. Xeroxin kehittämä versio lähti voimakkaimmin kehittymään ja saavutti standardin asteen vuonna 1983, juuri tuon ~15 vuoden kuluttua hypetyksen alkamisesta. Tosin 70-luvulla ei Gartner vielä käyriään julkaissut. Digi-Salama-hankkeen tavoitteena oli luoda osaamista alueelle, kasvattaa yritysten kilpailukykyä sekä synnyttää hankkeen yrityksistä ja teknologiantarjoajista alueelle teknohub työnimellä ARI (Automatio - Robotics - Industry 4.0). Keinoksi tähän valikoitui viisi raa’assa tai medium miinus -vaiheessa olevaa teknologiaa. Tulokulma näihin oli, että niiden ympärille tehtäisiin 25 teknologiademoa, tavoitteena antaa yrityksille mahdollisuus testata uusia teknologioita ja puntaroida, kannattaako niihin investoida. Yksi näistä nousevista teknologioista oli Digital Twin -teknologia eli digitaalinen kaksonen [2]. Digitaalinen kaksonen (Digital Twin, DT) on “kopio” todellisen maailman tuotteesta, prosessista tai fyysisestä kokonaisuudesta. Ajatuksena on, että digitaalinen kaksonen elää saman elinkaaren kuin oikea tuote tai asiakin. Sen hyödyt voidaan jakaa karkeasti neljään vaiheeseen: suunnittelu ja tuotekehitys, valmistus, palvelut sekä elinkaaren loppuosa romuttamisesta kierrätyksen kautta uusioraaka-aineeksi. Tätä asiaa on ansiokkaasti tutkinut mm. Elina Ala-Mäyry opinnäytetyössään (kuva 2) [3 ja 4]. Viisi projektia, viisi näkökulmaa digitaaliseen kaksoseen Digi-Salama-hankkeessa asiakasyrityksiksi digitaalisen kaksosen osalta valikoitui viisi yritystä: Little Garden, Climbstation, Vedia, Energia Talteen sekä Vantaan Energia. Allekirjoittaneella oli kunnia toimia DT-osuuden teemavastavana sekä hankkeen projektipäällikkönä. Little Garden viljelee versoja ja yrttejä vertikaalisesti sekä kehittää kokonaisvaltaisesti kaupunkiviljelyn liiketoimintamalleja ja teknologiaratkaisuja. Projektin aiheena oli suunnitella digitaalinen kaksonen robottimekanismista, jonka tehtävä olisi nostaa ja siirtää viljelyalustoja kerrosviljelylinjastossa. Tämä case toi esille, että DT-teknologia sopii mainiosti tuotekehityksen avuksi, mutta nosti myös koulutustarpeen. Asiakas oli tyytyväinen työn laatuun, mutta totesi että tässä on paljon uutta, koska liikuttiin hänelle vieraalla maaperällä. Yrityksen Climbstation päätuote on liukuhihnaperiaatteella toimiva sisäkiipeilyseinä. Tässä projektissa tutkittiin AR-teknologian hyödyntämistä tuotteessa sekä rakennettiin laitteiston simulaatiomalli, joka taasen osaltaan auttoi kehittämään uuden tuoteversion päätuotteen rinnalle. Selkeästi myös tämä case toi esille, että DT-teknologiasta on hyötyä tuotteen alkuvaiheen konseptoinnissa ja innovoinnissa, koska on mahdollista kokeilla asioita ennen niiden rakentamista. Vedia yrityksen päätuote on Clean Vehicles Wizard. Se on verkkopohjainen työkalu, jonka avulla pyritään helpottamaan julkisia toimijoita tekemään uudistetun EU:n direktiivin mukaista puhdasta ja vihreämpää ajoneuvohankintaa sekä suunnittelemaan niiden käyttöä CO2-myönteisesti. Tämän projektin tarkoitus oli määrittää, mitkä olisivat sellaisia tietoja, joita ajoneuvon digitaalisen kaksosen tulisi sisältää sekä miten niitä voisi jakaa eri kategorioihin järkevästi. Projektin avulla asiakas sai selville suuntaviivat tuotteen jatkokehityksen kannalta. Kaukolämpöverkot tuovat lämmön lähes puolelle Suomen rakennuksista. Ilmastonmuutosta vastaan taistellessa Suomen kaukolämpöverkkojen älyllistäminen digitaalisten kaksosten avulla olisi erinomainen ase pienentämään lämmitysenergian aiheuttamia kasvihuonepäästöjä ja tätä kautta edistämään Suomen ilmastotavoitteita [6]. Vantaan Energialle tehdyssä esiselvitysprojetissa tutkittiin ja saatiin selville, että digitaalinen kaksonen lämmönjakeluverkoista on tulevaisuutta, käytössä jo osassa Euroopan maita sekä tärkeä osa Vantaan Energian tulevaisuuden kehitysskenaarioita. Viidennessä DT-projektissa asiakkaana oli Energia Talteen yhdessä PPP Top Rakennuksen kanssa. Tavoitteena oli kehittää uusi konsepti linjasaneerauksen purkujätteen kierrätykseen. Tuloksen syntyi purkuroope eli purkurobotin digitaalinen kaksonen. Myös tässä tapauksessa teknologia auttoi osaltaan alkuvaiheen tuotekehityksessä ja konseptoinnissa. Digitaalinen kaksonen medium miinus Kuvassa 4 on esitetty digitaalisen kaksonen -teeman tulosindikaattoreiden yhteenveto. Teknologian ja projektien avulla pystyttiin auttamaan yrityksiä uuden tai parannetun tuotteen kehittämisessä. Lisäksi kolmessa projektissa todettiin projektien vaikuttaneen CO2-mittariin. Projektien perusteella voidaan todeta DT-teknologian olevan kehitysvaiheessa ”medium miinus”. Teknologia on selkeästi olemassa ja kehittymässä, mutta kaukana standardointiasteesta. Käyttökelpoisimmillaan se on tuotteen alkuvaiheen kehityksen tukena, mutta sen hyödyntäminen elinkaaren myöhemmissä vaiheissa vaatii vielä yhteisiä kehitysponnistuksia. Selkeä osaamistarve on kuitenkin olemassa ja teknologian hyödyntäminen voi tuoda kilpailuetua yrityksille sekä myös oppilaille työmarkkinoilla. Ehkä ei kuitenkaan opetuksellisesta näkökulmasta omina kursseinaan vaan ennemminkin integroituna nykyisiin kursseihin. Seuraavaksi sitten laitetaankin tilaukseen digitaalinen kaksonen well done, ainakin viiden vuoden päästä! Video 1 Sisäviljelylinjaston digitaalinen kaksonen. Lähteet: [1] Gartner, 2018 Emerging Technologies, 2018. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: https://www.gartner.com/smarterwithgartner/5-trends-emerge-in-gartner-hype-cycle-for-emerging-technologies-2018, Luettu 5.12.2021. [2] Metropolia AMK, Digi-Salama, 2021. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: https://digisalama.metropolia.fi/teknologiat/, Luettu 5.12.2021. [3] Ala-Mäyry, Elina. Blogi, 2019, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: https://blog.elomatic.com/fi/digitaalisen-kaksosen-hyodyt-ja-kayttokohteet/. Luettu 5.12.2021. [4] Liljaniemi, Antti. Digitaaliset kaksoset hypekäyrän huipulla. 2020, Verkkosivusto, Robologi. Saatavana osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/robologi/2020/11/03/digitaaliset-kaksoset-hypekayran-huipulla/, Luettu 5.12.2021. Kirjoittaja: Antti Liljaniemi työskentelee kone- ja autotekniikan lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. antti.liljaniemi@metropolia.fi +358 400 240 756 Metropolia University of Applied Sciences Finland
Sokea tietämättömyys vai tiedostettu hyväksyntä?
Whatsapp on suosittu pikaviestipalvelu, joka oli maailman kolmanneksi ladatuin sovellus 2010-luvulla. Miljoonat ihmiset käyttävät sovellusta päivittäin, mutta kuinka moni on lukenut sovelluksen käyttöehdot ja yksityisyyden suojan? Whatsapp on jakanut jo vuodesta 2016 lähtien sen käyttäjätietoja emoyhtiölle Facebookille muun muassa puhelinnumerosi, ip-osoitteen ja useita lokitiedostoja liittyen sovelluksen käyttöön. Tämän vuoden alussa Whatsapp teki linjauksen, että kaikki ehdot on hyväksyttävä sen uhalla, että sovelluksen käyttö estyy asteittain, lopulta kokonaan. Käyttöehdot ovat monimutkaisia dokumentteja, jotka sisältävät tärkeitä asioita, mutta moni näihin ei tutustu; miksi? [1.] Käyttöehdot 101 Käyttöehdot ovat laillisia dokumentteja, jotka suojaavat yritystä ja selittävät käyttäjälle säännöt, joita alustalla tulee noudattaa. Yleensä käyttöehtoihin on sisällytetty myös tietosuojakäytännöt, jotka puolestaan kertovat käyttäjälle, kuinka hänestä kerätään tietoa, ja kuinka yritys ja kolmannet osapuolet käyttävät tätä tietoa. Sokeasti käyttöehtojen hyväksyminen voi pahimmillaan antaa yritykselle oikeuden myydä käyttäjän tietoja eteenpäin, seurata hänen käyttäytymistään, hänen kännykkänsä tunnisteita tai laitteen IP osoitetta. Facebookin tapauksessa käyttöehtojen hyväksyminen ei rajoitu ainoastaan sen sivuille, vaan yritys kerää tietoa kaikilta laitteilta, joilla henkilö on kirjautunut käyttäjälle. Kaikki tämä on kätketty käyttöehtoihin vaikealukuisella juridisella tekstillä, jotta peruskäyttäjät eivät niitä ymmärtäisi. Useat suuryritykset käyttävät käyttöehtojen kirjoittamisessa omia juristejaan tai ulkopuolisia juridiikan palveluja, jotta käyttöehdoista saataisiin kaiken kattavia suojamuureja käyttäjiä vastaan. [2 : 3, s 14.] Käyttäjälle ei siis jätetä kuin kaksi vaihtoehtoa: joko käyttäjä hyväksyy ehdot ja pääsee käyttämään yrityksen tarjoamaa alustaa tai kieltäytyy ja jättäytyy sosiaalisen median ulkopuolelle. Yksityisyyden paradoksi Käyttöehdot ovat todella pitkiä ja niiden lukeminen on työlästä. Tästä syntyykin mielenkiintoinen kysymys, kuinka moni käyttäjistä sattuu lukemaan ne ennen kuin hyväksyy ehdot. Kaksi professoria Michiganin ja Yorkin yliopistosta loivat testin fiktiivisellä sosiaalisen median sivulla käyttäjille ja tarkoituksena oli selvittää, kuinka moni lukee sivun palveluehdot. Kyselyssä ilmeni, että jopa 74 % hyväksyi ehdot sokeasti, vain neljännes vastanneista avasi ehdot, joista 97 % käytti vain muutaman minuutin yli 4000 sanan käyttöehtojen lukemiseen. [4, s. 17.] Testin tulosten analyysissä kolme merkittävää tekijää nostettiin ylös: informaation ylikuormitus, läpinäkyvyys ja tekstin vaikea ymmärtäminen. Testi viittaa yksityisyyden paradoksiin, jossa käyttäjä arvostaa omaa yksityisyyttään, mutta silti hyväksyy yksityisyyteen liittyviä käyttöehtoja sokeasti. Samalla kuitenkin yksilön tekemät päätökset ovat suoraan ristiriidassa käyttäjän yksityisyyden arvostuksen kanssa, kun käyttöehdot hyväksytään sokeasti. Ongelma läpinäkyvyydessä Sosiaalisen median jätti yritysten toimintaa tiedonkeruun kanssa on vaikea ymmärtää, jos vaikealukuisten käyttöehtojen kohdat jäävät kokonaan lukematta. Kehittäjän tekemien käyttöehtojen tulisi olla selviä, yksinkertaisia ja läpinäkyviä loppukäyttäjälle. Yksinkertainen toiminto, kuten kuvan poistaminen Instagramista, ei oikeasti tarkoita sitä, että käyttäjän poistaessa kuvan profiilista se poistuisi koko sovelluksesta. Instagramin käyttöehtojen mukaan kuva on vielä poistamisen jälkeen 90 päivää sivuston hallussa, ottamatta huomioon sitä, onko jokin toinen käyttäjä tallentanut kuvan ja jakanut sitä eteenpäin. Tätä esimerkiksi ei mainita silloin, kun käyttäjä poistaa kuvan. Hyväksyäkö vai eikö hyväksyä? Ehtojen hyväksyminen ei tee käyttäjästä lammasta muiden joukossa, samalla kun käyttöehtojen hylkääminen ei tee henkilöstä mitenkään parempaa ihmistä muihin verrattuna. Todellisuus on se, että yrityksellä on oikeus määrätä sellaiset käyttöehdot, jotka se kokee tarpeellisiksi. Suurin osa käyttäjistä hyväksyy käyttöehdot ja antaa samalla oikeudet tiedonkeruuseen, jotta heidän käyttökokemuksensa parantuisi. Molemmat osapuolet siis voittavat. Se, että käyttäjä ei halua antaa tietoja yrityksille, ei tarkoita sitä, että hän salaa jotain, mutta siitä ei ole kyse. Facebook kerää miljardien ihmisten tietoja, joten yhden henkilön osuus siitä on mikroskooppisen pieni. Kylmä totuus on se, että käyttäjälle yhteisöön kuuluminen on hyödyllisempää kuin sosiaalisen median yrityksen saama hyöty yksittäisen käyttäjän tiedoista. Molemmat siis hyötyvät: toinen rahallisesti ja toinen yhteisöllisesti. Nykymaailmassa sosiaalisten verkostojen osuus on valtava ja niiden ulkopuolelle jääminen väistämättä johtaa jonkinasteiseen syrjäytymiseen. Lähteet: Newman, L. 2021. WhatsApp’s New Privacy Policy Just Kicked In. Here’s What You Need to Know. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa:<https://www.wired.com/story/whatsapp-privacy-policy-facebook-data-sharing/> Luettu 22.09.2021. Thompson, C. 2015. What you really sign up for when you use social media. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa:<https://www.cnbc.com/2015/05/20/what-you-really-sign-up-for-when-you-use-socialmedia.html> Luettu 22.09.2021. Elshout, M. Elsen, M. Leenheer, J. Loos, M. & Luzak, J. 2016. Study on consumers’ attitudes towards Terms and Conditions. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa:<https://ec.europa.eu/info/sites/default/files/terms_and_conditions_final_report_en.pdf> Luettu 23.09.2021. Obar, J. & Oeldorf-Hirsch, A. 2016. The biggest lie on the internet: Ignoring the privacy policies and terms of service policies of social networking services. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa <https://www.ftc.gov/system/files/documents/public_comments/2016/10/00067-129185.pdf> Leuttu 23.09.2021 Kuva <https://www.someecards.com/usercards/viewcard/MjAxMi1mY2RjNzVjZTJlNjdlZmIw/?tagSlug=news> Kirjoittajat: Hyvinvointi- ja terveysteknologian kolmannen vuoden opiskelijat Tuomas Turunen, Ilkka Törmälä ja Henrik El-Khouri.
Itseohjautuvat autot moraalisessa tienristeyksessä
Lähitulevaisuudessa tullaan näkemään monien alojen täydellinen automatisoituminen, eikä autoala ole tässä poikkeus. Tässä blogissa käsitellään itseohjautuviin autoihin liittyviä eettisiä ongelmia, joista esimerkkeinä käytämme kirjoittamisen aikana kuumina aiheina olevia Teslan ja monien muiden suurten autovalmistajien itseohjautuvia autoja. Vaadittava teknologia itseohjautuvien autojen siirtymiseen pysyvästi ideasta käytäntöön on jo olemassa. Ensin pitäisi kuitenkin päättää, miten ne käyttäytyvät liikenteessä ja kuka sen päätöksen tekee. Kun tietä ylittää punaisia valoja päin toiselta puolelta koditon henkilö ja toiselta toimitusjohtaja, kumman pitäisi selvitä ylityksestä? Tämänkaltaiset päätökset voivat olla itseohjautuvien autojen ratkaistavissa jo pian. Siihen, miten itseohjautuva auto ohjelmoidaan käyttäytymään, vaikuttaa entistä suuremmissa määrin ihmisten henkilökohtaiset lähtökohdat. Ihmisten moraalista kompassia ohjaavat muun muassa heidän sosiaaliset näkemyksensä ja kyky osoittaa empatiaa riippumatta siitä, kuinka korkealla henkilö on yhteiskunnallisessa hierarkiassa. Mitä suuremmat erot maassa on ihmisten sosiaalisessa statuksessa, sitä todennäköisemmin he valitsevat itseohjautuvan auton uhraamaan kodittoman ihmisen. Ihmiset maista, joissa ero köyhien ja rikkaiden välillä on suhteellisen pieni, eivät tutkimusten mukaan käänny selkeästi kumpaakaan osapuolta vastaan. Vaihtoehtoisesti ihmiset haluaisivat auton tilanteen salliessa ohjaamaan itsensä tieltä ulos tai jopa viereiseen betoniseinään, riskeeraten matkustajan hengen [1]. Autonvalmistajat tekevät tietyllä tapaa moraalisen valinnan jo päätettäessään missä ja kuka heidän itseohjautuvat autot suunnittelevat. Pitäisikö autonvalmistajien siis keskittää itseohjautuvien autojen kehitys johonkin tiettyyn maahan, joka vastaisi mahdollisimman hyvin heidän omaa moraalista kantaansa tässä asiassa? Valmistajilta on kuitenkin turha odottaa suoraa vastausta kysymykseen siitä, kenet heidän itseohjautuva auto on ohjelmoitu uhraamaan tilanteessa, jossa törmäys ihmiseen ei ole enää estettävissä. Isona pelkona itseohjautuvien autojen kehittyessä on tietenkin se, että kuljettajat tulevat menettämään työnsä. Tämän myötä tulee esille myös toinen ongelma: Miten itseohjautuvat autot aikovat valita tulevaisuudessa asiakkaansa? Pelkona on, että autonvalmistajat antavat teknologian identifioida ihmisiä ja luoda erilaisia “profiileja” heistä ulkonäön, taustan sekä rodun perusteella. Silloin auto pystyisi valitsemaan ns. parhaat ja varakkaimmat asiakkaat, jolloin kaikki ihmiset eivät mahdollisesti saisi tasavertaista palvelua. Tämänkaltainen toimintamalli voi myös pidemmällä aikavälillä tuoda esille isoja ongelmia, jos tietty väestö joutuu kärsimään sen seurauksena. EU:ssa laaditaan parhaillaan yhteistä sääntelyä itseohjautuville autoille [3]. Haasteita riittää niin tietoturvallisuuteen liittyvissä kuin eettisissäkin kysymyksissä. Kuinka taata tasa-arvoinen kohtelu kaikille ihmisryhmille? Erityisesti miten otetaan huomioon liikuntavammaiset tai lapset liikenteessä? Teknologia kehittyy niin nopeasti, että lainsäädäntö laahaa auttamatta perässä. EU:n on tärkeä tehdä yhteistyötä jäsenmaiden kanssa varmistaakseen yhteneväiset lait, jotta kansalaisten luottamus itseohjautuviin autoihin voidaan taata. Lainsäädännön on ehdottoman tärkeää olla ajan tasalla, tai liikennettä uhkaavat viidakon lait. Lähteet: Self driving car dilemmas reveal that moral choices are not universal. (24.10.2018). Haettu osoitteesta https://www.nature.com/articles/d41586-018-07135-0 Gitlin, J. Real robotaxi gets a step closer in San Francisco. (13.5.2021). Haettu osoitteesta https://arstechnica.com/cars/2021/05/real-robotaxi-service-gets-a-step-closer-in-san-francisco/ Itseohjautuvat autot pian todellisuutta EU:ssa. (14.1.2019). Haettu osoitteesta https://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/economy/20190110STO23102/itseohjautuvat-autot-pian-todellisuutta-eu-ssa Kirjoittajat: Hyvinvointi- ja terveysteknologian pääaineopiskelijat Jan Buben, Pekko Lehto ja Mika Åberg Hyvinvointi- ja terveysteknologia on yksi tieto- ja viestintätekniikan tutkinto-ohjelman ammatillisista pääaineista.
Kenelle kaatuu vastuu tekoälystä?
Tekoälystä on tullut yksi tekniikan alan suosituimmista puheenaiheista viime vuosina. Aiheesta riittääkin keskusteltavaa, sillä tekoälyn implementoiminen arkiseen elämään herättää valtavasti kysymyksiä siitä, mikä tekoälyn roolin tulisi olla. Paljon erimielisyyksiä puhujien keskuudessa on syntynyt varsinkin eettisistä ongelmista liittyen vastuunkantoon mahdollisissa ongelmatilanteissa. Kenen vastuulla esimerkiksi on, jos tekoäly tekee henkilövahinkoon johtavan virheen? Heikko ja vahva tekoäly Tekoälyn määrittelyssä on paljon ongelmia muun muassa sen suhteen, mikä lasketaan tekoälyksi ja mikä ei. Usein törmätään määrittelyihin heikosta ja vahvasta tekoälystä, joista heikko tekoäly kykenee muuttamaan itsenäisesti yksittäistä prosessia, johon se on ohjelmoitu, kun taas vahvaa tekoälyä ei välttämättä erota ihmisestä ollenkaan. On mielenkiintoista, miten tekoälylle voidaan asettaa eettisiä tai moraalisia toimintaoletuksia, jos sitä kohdellaan yhteiskunnassa kuin orjaa, jolla ei ole täysiä oikeuksia elämäänsä.[1.] Mikä on se raja, joka vedetään vastuunkantoon, ja mitkä ovat kriteerit, joilla se perustellaan? Antiikin kreikassa Aristoteles jo ajatteli tätä dilemmaa ja tiivisti ajatuksensa vapaaseen tahtoon ja tietoisuuteen. Mikäli olennolla ei olisi näitä, ei sitä myöskään voitaisi asettaa vastuuseen teoistaan[3]. Riippuen tekoälyn lopullisesta toteutustavasta olisi kiintoisaa tietää, voiko esimerkiksi itseään ajava auto katkeroitua siitä, ettei sen anneta olla, mitä se todellisuudessa haluaisi olla, eli vaikkapa lentokone. Tällöin vahvan tekoälyn ohjaama auto voisi alkaa täysin ihmisen huomaamatta kapinoida ihmistä vastaan muuttumalla vähemmän turvalliseksi ja hankkiutua tilanteisiin, joissa se saa oman toimintansa näyttämään sallitulta ja hyväksytyltä.[2.] Heikon tekoälyn ohjaama auto taas on ohjelmoitu joidenkin senhetkisten kriteerien perusteella riittävän turvalliseksi. Sama pätee myös muihin tekoälyjärjestelmiin, kuten kuvantamislaitteisiin ja niiden tulkinta- algoritmeihin, jotka toimivat diagnostiikan apuvälineinä.[2;3.] Onko mahdollista varmentaa, mitä ei itse ymmärrä? Mikäli tekoälyn turvallisuuden rajoista kirjoitetaan joskus laki, valtiot voivat käytännössä etukäteen määritellä, kuinka monen ihmisen kuolema voi olla hyväksyttävissä. Tällöin laitteen valmistajalta putoaa tietyssä mielessä vastuu laitteen turvallisuudesta, kunhan laissa määritelty kuolonuhrien määrä ei ylity.[2.] Olisi kuitenkin kiinnostava miettiä tilannetta, jossa valmistaja itse asiassa kykenisi valmistamaan paremman laitteen kuin mitä laissa vaaditaan. Tekoälyn turvallisuuden määrittelee pitkälti sen ”ohjelmiston” optimointi, jonka kehityksestä vastaa tekoälyn valmistaja. On epäselvää ja järjestelmäriippuvaista, miten raskasta työtä tekoälyn ohjelmistokehitys tulee tulevaisuudessa olemaan, mutta selvää on se, että mitä optimoidummaksi valmistaja ohjelmiston haluaa, sitä kalliimmaksi sen kehitys valmistajalle tulee. Valmistaja törmää eettiseen ongelmaan: valmistaako mahdollisimman turvallinen järjestelmä, vai sijoittaako vähemmän rahaa riittävän hyvään, huonompaan järjestelmään. Yksinkertaisimmillaan tämänhetkisessä maailmassa vastuu tekoälyn toiminnasta kaatuisi sen valmistajan tai sitä käyttävän asiantuntijan niskaan, koska tekoäly mielletään koneeksi. Jos kuitenkin vastassa on pitkälle kehittynyt vahva tekoäly, joka on luonut paljon omia näkemyksiään, voidaanko enää edes olettaa, että edes asiantuntija ymmärtäisi tekoälyn johtopäätöksiä. Onko mahdollista varmentaa, mitä ei itse ymmärrä? Yksi vaihtoehto olisi rajoittaa tekoälyä tietyillä osa-alueilla, jotta se olisi ymmärrettävämpi ja käyttäjäystävällisempi.[3.] Herää kuitenkin eettinen ongelma, jos ajatellaan samanlaista toimintamallia ihmiseen. Kestäisikö kukaan ihminen järjissään, jos toinen ihminen voisi lukea kaapelilla toisen ihmisen ajatuksia? Miten ihminen tässä tilanteessa eroaisi enää koneesta, kun vapaata tahtoa voitaisiin pahimmassa tapauksessa jopa muokata ja vähintäänkin rajoittaa? Tekoälyn käyttö siirtää usein harkintavaltaa ulkoisille toimijoille, kuten it-asiantuntijoille sekä data-analyytikoille, joiden työtä on vaikeampi tutkia julkisesti. Esimerkiksi hallitus käyttää yksityisiä tekoälyjärjestelmiä päätöksenteon tukena todellisuudessa tietämättä lainkaan, miten tekoäly päätöksensä tekee. Tekoälyn käyttöön osallistuu aina toimijoita, jotka eivät ole riittävän tietoisia omasta vastuustaan estää tekoälystä johtuvia haittoja tai jotka eivät ole motivoituneita ymmärtämään järjestelmää.[4.] Toisaalta ihmiset eivät välttämättä edes ole itse tietoisia, onko tekoäly osallistunut päätöksentekoon heihin kohdistuvissa asioissa. Miltä näyttää siis tulevaisuus tekoälyn suhteen? Tuleeko tekoäly kehittymään niin pitkälle, että vastuun antamista sille voidaan edes moraalifilosofiselta saati sitten lainsäädännölliseltä kannalta miettiä, vai jatkuuko vastuun kantaminen yrityksillä ja asiantuntijoilla? Se, missä lainsäädännön toivoisi tulevan vastaan, on tietynlaisten raamien luominen tekoälyn kehitykselle, jotta yritys- ja asiantuntijavastuuta ei voi pitää kohtuuttomana. Lähteet: Mitä tekoäly on?. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa <https://xn--tekolyeua.info/mita_tekoaly_on/>. Luettu 23.09.2021 Hevelke, A., Nida-Rümelin, J. Responsibility for Crashes of Autonomous Vehicles: An Ethical Analysis. Sci Eng Ethics 21, 619–630 (2015). Saatavana osoitteessa <https://doi.org/10.1007/s11948-014-9565-5>. Neri, E., Coppola, F., Miele, V. et al. Artificial intelligence: Who is responsible for the diagnosis?. Radiol med 125, 517–521 (2020). Saatavana osoitteessa <https://doi.org/10.1007/s11547-020-01135-9>. Santoni de Sio, F., Mecacci, G. Four Responsibility Gaps with Artificial Intelligence: Why they Matter and How to Address them. Philos. Technol. (2021). Saatavana osoitteessa <https://doi.org/10.1007/s13347-021-00450-x>. AI Truth Machine / LIT Law Lab, Johannes Kepler University (AT). Kuva. Saatavana osoitteessa <https://www.flickr.com/photos/arselectronica/50224297163>. Samee, Shadman. Beetle beside the runway. Kuva. Saatavilla osoitteessa <https://www.flickr.com/photos/shadman_samee/39989484632/>. Kirjoittajat: Hyvinvointi- ja terveysteknologian opiskelijat Aapo Kokko ja Julius Marttunen sekä sähkö- ja automaatiotekniikan opiskelijat Benjami Lindqvist ja Julius Velasco.
Tekoäly, ihmiskunnan yhteinen lapsi
Tekoäly on ollut kanssamme jo jonkin aikaa. Ihmiset alkavat huomata, miten paljon erilaisia tekoälyjä me käytämme päivittäin. Näitä ovat esim. chatbotit, itseajavat autot, videoita ehdottavat ehdotus-botit. Tekoälystä on monia eri tasoja, tällä hetkellä käytössä on tekoälyjä, jotka pystyvät noudattamaan niille annettuja käskyjä. Tulevaisuudessa tekoäly tulee olemaan paljon kehittyneempi, ja sillä saattaa olla paljon enemmän valtaa ja vaikutusta meidän elämäämme. Tällainen on esimerkiksi terveysalalla ihmisiä diagnosoiva tekoäly. Siksi on tärkeää opettaa tekoälylle, kuinka sen kuuluisi käyttäytyä ihmisten kanssa. Voisiko tekoälyn adoptoida ja voisiko sen kasvattaa kuin omana lapsena? Voiko tekoälyä oppia tuntemaan kuin ihminen, voiko se olla empaattinen ja lämmin? Voiko tekoäly koskaan ymmärtää, että oikean ja väärä välissä on aina harmaa rajamaasto? On puhuttu, että jonain päivänä tekoäly pystyisi korvaamaan monen työntekijän osaamisen alalla kuin alalla. Mutta pitääkö tämäkään paikkaansa, tekoäly kyllä pystyy tekemään nopeampia päätöksiä ja on harvemmin väärässä kuin ihminen. Mutta jos se ei opi empaattiseen kanssakäyntiin, niin ei se pysty korvaamaan ihmistä. Tekoälyn älykkyydestä vastaa ihminen Tekoäly on työkalu, ja kuten mitä tahansa työkalua, sitäkin voi käyttää hyvään tai pahaan (1). Ihminen on suuressa vastuussa, kun puhutaan tekoälyn luonnista. Ihminen voi määrittää, miten tekoäly ottaa huomioon ihmiset päätöksenteossa ja miten se käyttäytyy ihmisten kanssa. Tekoälyn käyttö lisääntyy maailmalla, tämän vuoksi sille pitää opettaa hyvän ongelmanratkaisukyvyn lisäksi eettistä ajattelua. Tekoälyn pitää oppia eri ihmisryhmistä ja kulttuureista, jotta sen toiminta ei olisi syrjivää tai loukkaavaa. Tekoäly ja tunteet Tekoälyn kehittyminen on herättänyt paljon pohdintaa sen riskeistä ja etiikasta. Yhtenä esimerkkinä voisi toimia tilanne, jossa autoa ohjaisi tekoäly ja sen pitäisi tehdä valinta, kumman osapuolen pelastaisi, jos vaihtoehtona olisi törmätä yhteen tai kahteen henkilöön tilanteesta riippuen. Ongelmana tässä olisi kuitenkin se, että ei ihminenkään pystyisi välttämättä tekemään oikeaa valintaa tällaisessa tilanteessa ja mikä loppujen lopuksi olisikaan sitten se oikea valinta. Näin emme myöskään sitä osaa kertoa tekoälylle tai kehitellä tilanteeseen sopivia algoritmejä. Tekoälyn haasteena onkin se, että se voi kehittyä väärille tavoille ja kehittää omia sääntöjä, jotka eivät välttämättä ole hyväksyttäviä eettisesti. On puhuttu myös niin sanotusta mustan laatikon ongelmasta, eli tekoäly voi kehittää algoritmeja, joiden seuraaminen ja ymmärtäminen on ihmiselle vaikeaa (2). Mustan laatikon ongelma on hankala asia, jos yritetään opettaa sääntöjä tekoälylle, koska tällöin pitäisi tietää, miten monimutkaisesti tekoäly tekee ratkaisunsa ja näin ollen ohjelmoijan tekemät algoritmit määrittelevät paljon tekoälyn toimintaa. Sääntöjen opettaminenkaan ei välttämättä takaa, ettei ongelmia tulisi tekoälyn kanssa. Tekoälyn olisi hyvä nimittäin huomata ja tehdä muutoksia jo ohjelmoituihin sääntöihin. Tämä kuitenkin onnistuisi vain, jos tekoäly huomioisi ihmisen tunteet ja oppisi niistä. Se kuitenkin vaatisi tekoälyltä mahdollista sosiaalista toimintaa tai sen seuraamista. Tästä saisi myös mahdollisesti hyviä ohjeita ja apuja, joiden avulla tekoäly voisi muokata ja korjata eettisiä käsityksiään. Tekoäly erehtyy ihmistä harvemmin Teknologiayrityksissä mietitään, mitä eri mahdollisuuksia tekoäly pystyy tarjoamaan. Terveysteknologia alalla ollaan jo hyvin pitkällä. Tekoälystä on mahdollista saada apua hoitotarpeen arviointiin ja varhaiseen diagnostiikkaan. Tekoäly pystyy esimerkiksi ennustamaan keskosvauvojen infektion jopa päivää ennen sen puhkeamista (3). Samaan pystyisi hyvä hoitaja, mutta heitä ei ole aina saatavilla. Tekoäly myös erehtyy ihmistä harvemmin, ja ihmisille sattuu inhimillisiä virheitä toisin kuin tekoälylle. Yksi tekoälyyn liittyvä pelko on mm. kuinka luotettava ja turvallinen tekoäly pystyy olemaan. Tekoäly todennäköisemmin tekee vähemmän vääriä diagnooseja kuin ihminen. Turvallisuus on hyvin tarkasti valvottu ala, koska jos tuotteella CE-merkintä siihen voi luottaa ja samalla on myös huolehdittu potilasturvallisuudesta. Myös sitä pelätään, että tekoäly vie työpaikat. Se on hyvin kaikkien tiedossa, että terveydenhuollossa loppuvat kädet. Hoitajien täytyy juosta ympäriinsä, jotta kerkeävät kaikkialle. Tylsä työ kannattaa siirtää tekoälylle ja robotille. Ihminen erehtyy tekoälyä useammin, mutta ei tekoälykään ole aina täysin oikeassa. Esimerkiksi Facebookin tekoäly on luokitellut tiettyjä ihmisryhmiä gorilloiksi. Tulevaisuudessa tekoäly epäilemättä vie työpaikkoja ihmisiltä. Aina tarvitaan kuitenkin joku huoltamaan ja korjaamaan ja päivittämään ihmiskunnan yhteistä lasta. Lähteet: Laitio Paula. 2021. https://www.vere.fi/teko%C3%A4lyn-%C3%A4lykkyydest%C3%A4-vastaa-ihminen. Luettu 23.9.2021 Rydenfelt Henrik. 2017. https://etiikka.fi/tekoaly-ja-tunteet/. Luettu 23.9.2021 Kaukonen Sini. 2018. https://teknologiateollisuus.fi/fi/ajankohtaista/artikkeli/tekoaly-erehtyy-ihmista-harvemmin. Luettu 23.9.2021 Tuomas Linnake. 2021. https://www.is.fi/digitoday/art-2000008243943.html. Luettu 23.9.2021 Kirjoittajat: Hyvinvointi- ja terveysteknologian kolmannen vuoden opiskelijat Laura Kesti, Leo Kortevaara ja Ann-Mari Räsänen. Hyvinvointi- ja terveysteknologia on yksi tieto- ja viestintätekniikan tutkinto-ohjelman ammatillisista pääaineista. Hyvinvointi- ja terveysteknologiaan erikoistuneet insinöörit hallitsevat itse teknologian lisäksi teknologian käytännön soveltamiseen,käytettävyyteen ja regulaatioon liittyvät näkökulmat.
Tappaako tekoäly hoivatyön inhimillisyyden?
Katoaako ihmisyys kun robotit ja tekoäly ottavat jalansijaa hoitoalalla ja osallistuvat yhä enemmän hoitotyön sosiaaliseen puoleen? Onko robotin empatia ja tuki samanarvoista kuin ihmisen? Robottien ja tekoälyn hyödyntämisellä työssä ja työpaikoilla tavoitellaan tehokkaampaa ja turvallisempaa tapaa tehdä töitä. Hoitotyössä robotteja on tarkoitus erityisesti hyödyntää mekaanisiin ja fyysistä rasitusta tuottaviin työtehtäviin. Robottien hyödyllisyys esimerkiksi lääkeannosteluissa ja tavaroiden kuljetuksessa on selkeä, sillä ne vapauttavat henkilökuntaa muihin työtehtäviin. Tekoäly tekemässä päätöksiä hoitotyössä puolestaan nähdään vielä osittain uhkana. Muilla osa-alueilla tekoälyyn ja sen tekemiin päätöksiin luotetaan, esimerkiksi karttasovellusten reittivalinnoissa tai hakukoneiden tuloksissa, sillä usein ei tiedetä päätösten olevan peräisin tekoälyltä. Miten käy ihmisyyden, kun robotit tulevat? Hoitotyössä tekoäly ja robotiikka nähdään usein ihmisen kaltaisena ja piirteet omaavana robottina, joka toimii yhtenä hoitajista tehden samoja työtehtäviä ja päätöksiä kuin hekin. Kuitenkaan tekoäly ei nauti samanlaista luottamusta kuin hoitajat. Hoitotyössä tekoäly ja koneet nähdään usein uhkana ihmisyydelle ja viemässä potilailta kosketuksen muihin ihmisiin. Uskonnonfilosofian dosentti, akatemiatutkija Aku Visala [2] on pohtinut seuraavaa: “Jos ulkoistamme huolenpidon ja hoivan koneille, riistämme itseltämme ja toisiltamme moraalisen kasvun ja sitoutumisen mahdollisuuden. ” Vievätkö koneet todellakin meiltä mahdollisuuden välittää ja ottaa kontaktia vai voiko asiaa ajatella toiselta kantilta? Kun palvelurobotit hoitavat fyysistä työtä vaativat välttämättömyydet, jää hoitajalle tai läheiselle aikaa kohdata ihminen ihmisenä, ei potilaana. Kun ei tarvitse huolehtia siitä, miten aika riittää hoitotoimenpiteiden suorittamisen lisäksi myös keskusteluun ja kanssa oloon, voimme olla todella läsnä. Miten voisimme tuomita mahdollisuuden saada huomiota ja läheisyyttä vaikka “vain” koneelta? Jos ihminen kokee tämän itselleen riittäväksi, eikö jokaisella ole oikeus tehdä päätös omalla kohdallaan? Olisiko todella eettisempi ratkaisu vaatia vanhusta istumaan yksin hoivakodissa, koska vaihtoehtona olisi tarjota “empatian ja välittämisen simulaatiota, ei aitoa välittämistä”? Vähentääkö se fakta, että koneen välittäminen on simulaatiota, sen arvoa? Lopulta kuitenkin koneen antama empatia on meidän teknologiaa kehittävien ihmisten empatiaa. Yksilöityä hoitoa robottien turvin Monelle vanhukselle saattaisi olla jopa helpompaa antaa koneen hoitaa tietyt työt, kuin antaa intiimiä kanssakäymistä vaativat tehtävät läheiselle. Oman toimintakyvyn heikkeneminen on oletettavasti monelle vanhukselle haastavaa hyväksyä, jolloin esimerkiksi palvelurobotiikan käyttö hoitotyössä tulisikin olla aina kohdennettua. Tällöin pystymme ottamaan huomioon kunkin potilaan tarpeet ja toiveet. Olisiko siis väärin tarjota yksinäiselle vanhukselle tekoälyä pitämään seuraa, kun hän on yksinäinen tai kaipaa tekemistä? Löytyyhän tekoälyä esimerkiksi peleistä. Pelit mielletään usein nuorten ihmisten hauskanpidoksi, mutta miksi niistä eivät voisi myös vanhukset nauttia? Tekoäly voi esimerkiksi esiintyä pelikaverina. Monissa peleissä tekoäly toimii vastustajana, kuten esimerkiksi shakissa, joka haastaa loogista ajattelukykyä. Kuntoutusmuotona peli varmasti lisäisi motivaatiota ja aktivoisi vanhusta saavuttamaan omat henkilökohtaiset sekä terveyteen liittyvät tavoitteet. Yksinäiselle vanhukselle pelillä voi olla suuri vaikutus hänen mielialaansa ja vireyteen, eikä muuta tekoälyä silloin vaadita hoitotyön tukena. Miten tekoäly terveydenhoitoaloilla tulee vaikuttamaan insinöörien ja hoitajien työhön tulevaisuudessa? Saadaanko uusista innovaatioista tarpeeksi jossain kohtaa, vai voidaanko miettiä, kuinka pitkälle tekoäly kehittyy kyseisellä alalla? Tekoäly tulee mahdollistamaan uusia menetelmiä niin hoito- kuin tekniikan alalla. Jatkuvasti kehittyvä teknologia ja uudet mahdollisuudet johtavat myös jatkuvasti uusien eettisten pohdintojen äärelle. Kun teknologia kehittyy, täytyy tekijänkin kehittyä eikä jäädä jälkeen. Tulevaisuus on täynnä uhkia ja mahdollisuuksia, ja niistä on opittava kehittymään aina nykypäivän tilanteesta parempaan suuntaan. Lähteet: Valpe, K. 29.1.2019. Ihmisten hyvinvointi keskiössä Tekoäly terveydenhuollossa -loppuseminaarissa. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa <https://jyunity.fi/wp-content/uploads/2019/01/kansansairaudet_1240x600-1024x496.jpg> Luettu 24.9.2021 Rautio, Pekka. 2.5.2018. ”Kun tekoäly kehittyy, ihmisen konemaisuus on suurempi ongelma kuin koneiden ihmismäisyys”. Verkkosivusto. Saatavilla osoitteessa <https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/opetus/kun-tekoaly-kehittyy-ihmisen-konemaisuus-suurempi-ongelma-kuin-koneiden-ihmismaisyys> Luettu 22.9.2021 Pixabay. TheDigitalArtist. 10.4.2018. Verkkosivusto. Saatavilla osoitteessa <https://pixabay.com/fi/photos/yhteys-k%c3%a4si-ihmisen-robotti-3308188/> Luettu 24.9.2021 Kirjoittajat: Hyvinvointi- ja terveysteknologian kolmannen vuoden opiskelijat Emilia Larmala, Laura Mikluha, Miika Honni ja Nina Lamponen Hyvinvointi- ja terveysteknologia on yksi tieto- ja viestintätekniikan tutkinto-ohjelman ammatillisista pääaineista.
Avustajarobottien aika – autuus vai anarkia?
Terveydenhuollon avustajaroboteista kaavaillaan tulevaisuudessa hoitajapulan ratkaisijoita, vanhusten piristäjiä ja liikuntarajoitteisten uusia jäseniä. Robottien yleistymisen esteenä on ollut vaikeus saada niistä yhtä monipuolisia ja taitavia kuin ihmishoitajat. Kuitenkin myös yksinkertaisemmista avustajaroboteista voi olla suuri apu potilaan itsenäisyyden säilymisen ja arjen sujumisen kannalta. Tulevaisuuden terveydenhuollossa tulemme kulkemaan vääjäämättä kohti teknologisesti kehittyneempää suuntaa, jossa tekoälyä ja robotiikkaa hyödynnetään yhä enenevissä määrin. Avustajarobottien kehitystyössä pyrkimykset ovat jalot ja usko robottien tuomaan autuuteen on kova. Kehitystyön tiimellyksessä saattaa kuitenkin unohtua yksi tärkeä seikka, nimittäin kyberturvallisuus. Miksi kyberturvallisuus sitten tulisi nostaa prioriteetiksi avustajarobotteja suunniteltaessa? Otetaan esimerkiksi Robotemi Globalin kehittämä avustajarobotti Temi. Temi on terveydenhuollon käyttöön soveltuva erilaisia sensoreita, tekoälyä, koneoppimista ja ääniohjausta hyödyntävä robotti. Temissä havaittiin haavoittuvuuksia, jotka mahdollistivat videopuheluiden vakoilun, puheluiden salakuuntelun ja jopa robotin etäohjauksen ilman käyttäjän tunnistusta.(2) Kuinka moni olisi valmis ottamaan tällaisen robotin kotiinsa, tietäen että se on altis kyberhyökkäyksille? Tavallisten ihmisten kiinnostus kyberturvallisuutta kohtaan vaihtelee ja monet asennoituvat “ei minulla ole mitään salattavaa” -ajattelutapaan. Toiset taas kiristävät foliohattuaan aina tiukemmalle tällaisten tapausten tullessa ilmi ja kieltäytyvät kaikesta uudesta teknologiasta. Mutta entäpä jos avustajarobotti onkin käytössä terveydenhuollon yksikössä, jossa se voi kohdata satoja potilaita päivittäin? Tällöin robottiin kohdistuva kyberhyökkäys on laajuudeltaan paljon suurempi ja voi saada huomattavasti enemmän vahinkoa aikaan. Kuka kantaa vastuun näiden robottien turvallisuudesta? Avustajarobottien turvallisuus vanhusten hoidossa Kuvitellaan skenaario, jossa avustajarobotti on vanhuksen kotona. Tällainen on varsin yleistä jo nykypäivänä, mutta erona tulevaisuuden robotteihin on se, että ne toimivat usein hoitohenkilökunnan apulaisena sen sijaan, että ne toimisivat yksittäin hoitotehtävissä. (3) Nykyajan avustajaroboteilla on rajoituksia siinä, minkälaisia liikkeitä ne pystyvät tekemään. Jotkin niistä eivät edes kykene ottamaan kiinni mistään. Tulevaisuudessa jo olemassa olevia malleja luultavasti kehitetään yhä enemmän ihmismäisiksi ulkonäöltään. Tähän on syynä sekä robotin liikkumisen ja toiminnallisuuden että myös luotettavuuden parantuminen. Erään tutkimuksen mukaan ihmiset ottivat jumppaohjeita vastaan suuremmalla motivaatiolla jokseenkin ihmismäiseltä robotilta, kuin ruudulla olevalta tekstiltä. (3) Nämä asiat mielessä pitäen minkälaisia riskejä tulevaisuuden avustajaroboteilla voisi sitten olla? Vanhuksen kotona yksinään olevia etäyhteydellä kaapattuja robotteja voitaisiin käyttää esimerkiksi varastamiseen. Robotin ominaisuuksista riippuen voitaisiin varastaa joko suoraan rahaa vanhusten kotoa, tai mikäli robotti on suunniteltu tarkkailemaan ympäristöään esimerkiksi kameran avulla, voivat myös luottokorttitiedot päätyä vääriin käsiin. Myös identiteettivarkaus on riskinä tulevaisuudessa, kun robotit pystyvät havainnoimaa ympäristöään. Kyberrikollisuuden lisääntyessä vanhusten tulee olla paljon paremmin tietoisia nykytekniikasta. Robotiikan lisääminen vanhusten hoitoon saattaa aiheuttaa heille enemmän haittaa kuin hyötyä. Yksi idea voisi olla, että robotteja käytettäisiin ainoastaan sellaisten vanhusten hoidossa, jotka ymmärtävät kyseisen robotin vaarat. Tällöin hoitohenkilökunta voisi keskittyä sellaisten vanhusten hoitoon, jotka eivät tiedä tekniikasta mitään. Valmius tulevaisuuteen On luonnollista olettaa, että avustajarobottien yleistyessä näiden laitteiden tietoturvaa koskevat vaatimukset ja säädökset kehitettäisiin vastaamaan teknologisen kehityksen mukanaan tuomia uusia uhkia. Kuitenkin esimerkiksi Vastaamoon kohdistuneen tietomurron jälkeen on julkisuudessa herännyt kysymyksiä terveydenhuollon digitalisoitumisen haittapuolista ja siitä kuinka näihin ongelmiin on varauduttu(5). Vastaavia tapauksia on Suomessa olleet myös esimerkiksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin 2015(7), HUS:iin 2016(6) ja Turun yliopistolliseen keskussairaalaan 2017(8) kohdistuneet kiristyshaittaohjelma-hyökkäykset, jotka koskettivat kymmeniä tuhansia tiedostoja potilastietojärjestelmien tietokannassa tai häiritsivät useita sairaalan lääkintälaitteita ja niihin liittyviä tietokoneita. Jopa kotitalouksien puolella erilaisia älykkäitä tietoverkkoon kytkettyjä kodinkoneita on jo käytetty osana palvelunestohyökkäystä, lähettämään roskapostia tai kuuntelemaan käyttäjiään heidän tietämättään.(4) Tällaiset laitteet ovat kuitenkin huomattavasti yksinkertaisempia kuin tekoälyn ohjaama avustajarobotti, eivätkä siis aiheuta niiden käyttäjälle kovin suuria vaaroja. Kodin avustajarobotit ovat tällä hetkellä myöskin niin harvinaisia, että niihin ei ole välttämättä vielä syytä kehittää keinoja murtautua. Kuitenkin älylaitteiden määrän kasvaessa, kasvaa myös niiden tietomurtoriski ja kyseisten laitteiden monimutkaistuessa on laitteiden valmistajien varauduttava yhä monimutkaisempiin tietoturvauhkiin. Tämä myös edellyttää tehokasta ja nopeaa toimintaa lainsäädännön ja valvovien viranomaisten puolelta, jotta näiden laitteiden valmistajilta pystytään vaatimaan asianmukaista suhtautumista kyseisiin ongelmiin ja niiden ennakointiin. On vaikea sanoa mikä määrä laitteen kehitykseen käytettävästä rahasta olisi valmistajan syytä sijoittaa tietoturvaan tai minkälaisia vaatimuksia lainsäädännön puolelta olisi yrityksille syytä esittää, kun kaikkia näiden laitteiden mahdollistamia uusia uhkia ei välttämättä edes voida ennustaa. Erinnäisten hyökkäysten tullessa julki on helppo kritisoida toimien tehottomuutta ja olla valmis heittämään näiden teknologioiden mahdollisuudet pois liian riskialttiina toteuttaa. Ehkä onkin hyvä muistaa, ettei ajatus avustajarobotin roolista tärkeänä ja turvallisena vanhushoidon apuvälineenä tai yhtä olennaisen kodinkoneena kuin jääkaappi nykyään, ole mahdoton. On kuitenkin selvää, että tämän tilanteen saavuttamiseksi on kuljettava vielä pitkä matka. Lähteet: Seppälä Antti. Robottien piti poistaa ikäihmisten hoitajapula ajat sitten – Tutkija: "Lakattaisiinko toistelemasta, että niillä ratkaistaan hoivantarpeet". 27.5.2020. Yle Uutiset. https://yle.fi/uutiset/3-11370380 Osborne Charlie. Black Hat: Hackers can remotely hijack enterprise, healthcare Temirobots. 6.8.2020. ZDNet. https://www.zdnet.com/article/black-hat-healthcare-senior-living-temi-robots-can-be-hijacked-remotely-by-hackers/ Särkikoski, Tuomo; Turja, Tuuli; Parviainen, Jaana. Robotin hoiviin? — Yhteiskuntatieteen ja filosofian näkökulmia palvelurobotiikkaan. 2020. Rauhala Terhi. Älykoti tarjoaa turvaa, vapautta ja itsenäisyyttä. 25.10.2019. Avain. https://www.avainlehti.fi/alykoti-tarjoaa-turvaa-vapautta-ja-itsenaisyytta/ Tuomisto Emmi. Terveydenhuollon tietoturva vaatii petraamista - Kustannukset nousevat myös varmasti. 21.12.2020. Mediuutiset. https://www.mediuutiset.fi/uutiset/terveydenhuollon-tietoturva-vaatii-petraamista-kustannukset-nousevat-myos-varmasti/ad89706d-e86f-4bfc-beed-0ca6dbe3306f Juha Rissanen, Verkkorikolliset tunkeutuvat sairaalan verkkoon, lukitsevat tiedostoja ja vaativat rahaa - Ovatko tietoni turvassa? 29.5.2016 https://yle.fi/uutiset/3-8904018 Tietokonevirus torjuttu sairaanhoitopiirin tietoverkossa, 11.3.2015, muokattu 29.12.2015 https://www.vsshp.fi/fi/sairaanhoitopiiri/media-tiedotteet-viestinta/tiedotteet/Sivut/tietokonevirus-torjuttu.aspx Tuomas keränen, WannaCry-haittaohjelma löytyi TYKS:sta https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/wannacry-haittaohjelma-loytyi-tyks-sta/ Kuvalähde Piqsels, vapaan käyttölisenssin kuva https://www.piqsels.com/en/search?q=robot Kirjoittajat: Hyvinvointi- ja terveysteknologian kolmannen vuoden opiskelijat Aku Korhonen, Ella Lonka ja Joel Saarinen. Hyvinvointi- ja terveysteknologia on yksi tieto- ja viestintätekniikan tutkinto-ohjelman ammatillisista pääaineista.
Päivä jolloin kaikki muuttui − ja mikään ei muuttunut
Flunssa, covid, covid19, pandemia… kaikki alkoi keväällä 2020. Aluksi tuli nuorison Tiktok-videoita huvin vuoksi. Corona-nimiset tuotteet loppuivat, kun nimi oli hyvä. Sitten ilme vakavoitui. Italia suljettiin. Moni maa suljettiin. Uusimaa suljettiin. Alkoi rajoitusten ja sääntöjen aikakausi − ja lopulta etätyöt ja etäopiskelu. Alkoivat loputtomat kokeilut siitä, mikä alusta on paras ja soveltuvin tarpeisiimme sekä nopeutettu pakotettu digitalisaatio, joka paljasti työmaailman muutoksen tarpeen. Kun digitalisaatio muutti kaiken Jo pitkään on puhuttu, että johtaminen on murroksessa. Digitalisaatio vaatii uutta osaamista esimiehiltä ja koko yritykseltä. Toiminnan nopeus on muuttunut ja sitä kautta työmaailman vaatimukset. Digitalisaatio muuttaa prosesseja ja tuotteitakin, mutta muutos ei tapahdu hetkessä. Hankalinta usein on oppia pois vanhoista tavoista. Muutosjohtaminen nousee arvoon arvaamattomaan. Nopeat syövät hitaat ja nuoret vievät vanhemmilta työt, kun ovat ”diginatiiveja”. Näinkö se menee? Uudet startupit menestyvät, koska niillä ei ole vanhaa historian painolastia. Yrityksen kasvaessa painolastia kertyy, ja jälleen uudet tekijät valtaavat markkinat. Kun internet alkoi yleistyä, vanhat rakenteet murtuivat ja uudella teknologialla poistettiin paljon välikäsiä, jotka eivät lisänneet arvoa. Matkatoimistoala muuttui täysin eikä videovuokraamoitakaan enää löydy, ja jos löytyykin, niiden liiketoiminta on karamellien myynti. Osa yrityksistä näki ja ymmärsi muutoksen, sopeutui siihen ja sai siitä jopa uutta liiketoimintaa. Ja sitten oli useita, jotka pyristelivät vastaan − ja nyt niitä ei enää ole. Nämä neljä eivät muutu Vaikka ympäristön muutokset olivat nopeita ja vaikutuksista ei vieläkään tiedetä kaikkea, ehkä vain jäävuoren huippu, niin perusjohtamisessa ylätasolla mikään ei kuitenkaan muuttunut. Strategiaoppikirjoissa toistuvat kuuluisat sanat: Visio, Missio, Strategia, Arvot. Näiden sanojen iskostaminen niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin sekä muiden viiteryhmien tietoisuuteen on oleellisen tärkeätä. Nämä termit antavat toiminnalle suunnan ja syyn sekä toimintatavan, kuinka mennä eteenpäin. Jatko on ”vain” toiminnan parasta mahdollista jalkautusta tai maastoutusta. Kyse ei ole siis siitä, millä menetelmällä saamme parhaan mahdollisen lopputuloksen organisaatioomme, oli se sitten taloudellinen tulos viimeiselle riville tai nollatulosta tekevien organisaatioiden kohdalla paras mahdollinen tuotos annetuilla resursseilla. Strategian perusperiaatteet eivät ole muuttuneet digitalisaation myötä. Eivätkä ne muutukaan. Toki sanojen sisältö elää ja vaihtelee jatkuvasti, mutta silti nämä − Visio, Missio, Strategia, Arvot − toimivat suunnannäyttäjinä tulevaisuudessakin. Ainoastaan toimintakenttä ja teknologia ovat muuttuneet, mutta näin on aina ollut lähtien teollistumisen alkupäivistä. Se, joka hallitsee toimintaympäristön ja sen muutokset − arvaa parhaiten −, on menestyjä. Se, joka näkee muutoksessa mahdollisuuden, on menestyjä. Perusstrategiatyö sisältää lähtökohtaisesti samat asiat, esim. PESTEL-mallin kautta tehtävän ympäristöanalyysiin tulevaisuuteen katsoen, SWOT-analyysin joko organisaation tai tuotteiden ja palveluiden kannalta sekä Porterin viiden voiman mallin, jossa otetaan huomioon laajasti koko tilaus-toimitusketju liitäntöineen. Tärkeätä on nähdä ns. hiljaiset signaalit, eli mitä tulevaisuus mahdollisesti tuo tullessaan, mutta mitä ei vielä tilastojen valossa voida verifioida. Uusi nuorisokulttuuri, uusi tapa käyttää vaatteita tai uudet ruokatrendit… Kuten 1970-luvun liikennekasvatuksessakin jo opetettiin: ”Ennakoi tuleva tilanne”. Jos pandemiassa ja etätöissä ei organisaatio ole pärjännyt, kyse on pääosin siitä, että johtajat eivät ole osanneet johtaa. Johtajat eivät ole saaneet jalkautettua digitalisaatiota organisaatioon. Johtajat eivät ole olleet nopeita, joustavia ja motivoivia. Siis perusjohtamisessa on ollut toivomisen varaa. On ehkä nukuttu Ruususen unta: kun menee hyvin, niin mitään ei tarvitse tehdä. Nyt oli jo melkein eilen Viimeistään nyt − mieluummin jo eilen − on aika panostaa digitalisaatioon, automaatioon, robotiikkaan ja IoT:hen (Internet of Things), kuten Roboreel-hankkeessa testattiin ja kuten Roboboost-hankkeessa edelleen jatketaan. Toki virukset uhkaavat myös uudistuvaa teknologiaa, mutta ne ovat eri viruksia. Hoito ja estolääkitys tulevat eri kautta, eikä myöskään karanteeja eikä lockdown-protokollia tarvita. Uusi teknologia ei ehkä pelasta työmaailmaa, mutta se helpottaa toimintaa ja ennustettavuutta. Robotit ja automaatio toimivat, vaikka ihmiset sairastavat. Haavoittuvuus ihmisviruksille pienenee, mikä tuo varmuutta ja jatkuvuutta − siis helpottaa johtamista. Nyt jos koskaan johtajien onkin syytä pitää mielessään lause: You do not have a plan, if you do not have plan B. Kirjoittaja: Antero Putkiranta työskentelee tuotantotalouden yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa. antero.putkiranta@metropolia.fi +358 40 169 5939 Metropolia University of Applied Sciences Finland
Cobotti hyppäsi kyytiin
Rakkaalla lapsella on monta nimeä: kobotti, cobotti, yhteistyörobotti tai kenties yhteistoiminnallinen robotti. Remu Aaltonen varmaan käyttäisi sanaa gobotti isolla tupla-G:llä… Suomalaiseen suuhun varmasti taipuu parhaiten sana kobotti. Yhteistoiminnalliset robotit (collaborative robots) eli kobotit ovat laitteita, jotka työskentelevät ihmisen kanssa joko suorassa kontaktissa tai turvallisesti hyvin lähellä ihmistä. Kobotit on anturoitu niin, että jos niiden liikeradalle sattuu este, kuten ihminen, se pysäyttää kobotin kaiken liikkeen, jotta ihmiselle tai ympäristölle ei aiheudu vaaraa. Suurimpana erona perinteiseen teollisuusrobotiikkaan on, että ne eivät pääsääntöisesti tarvitse ympärilleen turva-aitoja. [1.] Toinen merkittävä uusi tuuli kobotiikan lisäksi robottirintamalla ovat ns. autonomiset robotit. UGV (unmanned ground vehicle) ja UAV (unmanned aerial vehicle) ovat maalla ja ilmassa ilman kuljettajaa eteneviä robottiajoneuvoja. UAV-aluksista käytetään yleisesti nimitystä drone drooni. Navigointimenetelmien, laskenta-algoritmien ja erilaiset havaintolaitteiden nopea kehitys on mahdollistanut erilaisten autonomisten robottiajoneuvojen kehitystyön ja käytön. Autojen ja droonien lisäksi kehitetään muun muassa autonomisia laivoja, kaivoskoneita ja kuljetuslaitteita. [2.] Perinteisen teollisuusrobotiikan vuosikasvu on tällä hetkellä noin 10 %. Kobotiikan vuosikasvuksi on ennustettu peräti 40−50 %, 2018 markkina oli 065 miljardia dollaria (US) ja vuonna 2026 ennustus on 12,48 miljardia. UGV-laitteiden markkinan ennustetaan kasvavan 18,7 miljardista 54,1 miljardiin dollariin (US) vuosina 2019−2026 vuosikasvun ollessa ~25 %. Tästä kehityksestä Suomella ei ole varaa jäädä pois, sillä nämä robotiikan kehittyvät alueet tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia teknologian kehittäjille ja hyödyntäjille. [4; 5.] Kuva 2 Autonomisten UGV-robottien markkinan kehitys 2018−2023 [5]. Case Dimalog − Kobotti hyppäsi kyytiin Yhtenä Roboreel-hankkeen pilottikohteena toimi case Dimalog. Dimalog on Helsingissä toimiva kolmen hengen yritys, joka on erikoistunut UGV-teknologiaan. Yhteistyörobotin ja mobiilirobotin yhdistelmää kutsutaan mobiilikobotiksi tai mobiilimanipulaattoriksi. Konenäöllä varustettu mobiilikobotti avaa työtehtävien automatisoinnille aivan uusia mahdollisuuksia. Mobiilikobotti pystyy siirtymään itsenäisesti työpisteeltä toiselle, vaihtamaan työtehtävää ja esimerkiksi samalla kuljettamaan tavaraa työpisteiden välillä. [6.] Keväällä 2019 tällaisia ei ollut vielä tarjolla. Yritykselle tehtiin pilottiprojekti, jossa Omron-kobotti kiinnitettiin Omronin UGV-laitteen päälle. Metropolian koneautomaation opiskelijat Aleksi Kontturi, Juho Korhonen, Janne Lanu, Timi Puustinen tekivät tämän automatisointiprojektina. Ohjaajana ja kädet savessa mukana toimi Pilottimies-Antti. Aluksi tutkittiin muita samankaltaisia projekteja. Päädyttiin tekemään rakenne alumiiniprofiilista sen helpon muokattavuuden ja jäykän rakenteen takia. 3D-mallinnus tehtiin Catia-järjestelmällä ja simulaatiomalli Siemens NX:llä. Mobiilirobotin ja kobotin välinen kommunikointi toteutettiin digitaalisten tulo- ja lähtöliityntöjen avulla. Tehtävänä oli yhdistää Omronin valmistamat Adept LD-60 -mobiilirobotti ja TM12M- robottikäsi niin fyysisesti kuin ohjelmallisestikin. Projektissa mobiilirobotti kuljettaa kobotin työpisteelle, jossa se alkaa suorittamaan annettua työtehtävää. Tehtävän suoritettuaan kobotti lähettää tiedon mobiilirobotille, joka lähtee ajamaan kohti seuraavaa työpistettä. Ohjelmoinnissa ja liittämisessä onnistuttiin, ja Dimalogin asettamat tavoitteet saavutettiin. Suurin haaste projektissa olivat aikataulut, mikä toisaalta on oppilasprojektien tarkoituskin: oppia toimimaan oikean yritysasiakkaan kanssa. Kobotin ja UGV:n littäminen siis onnistui, ja molemmille saatiin tehtyä mallisovellukset. Tällainen konsepti saatiin todennettua toimivaksi. Toisaalta nyt käytetty kobotti oli ehkä liian suuri ko. UGV:lle, jonka vuoksi laitteistolla oli suuri kaatumismahdollisuus. Laitteiden välinen kommunikointi toteutettiin DIDO-pohjaisesti (digitaalisilla tuloilla ja lähdöillä) eikä tähän väliin ollut vielä olemassa valmista rajapintaa. Jos halutaan, että UGV:n kyytiin oheislaitteita, tulisi kehittää niiden liityntämahdollisuuksia sekä mekaanisesti että ohjelmistomielessä. Kuva 3 Projektin 3D-suunnitelmia. Kuva 4 Valmis prototyyppi. Projektia suunniteltiin jatkettavan, mutta syksyllä Omron julkaisi tuotteen, jossa tällainen ratkaisu on saatavilla ns. hyllystä. Myös muut valmistajat, kuten KUKA Robotics, ovat tehneet samanlaisia tuotteita. Eli tässäkin mielessä projektissa oltiin oikeilla jäljillä ja nähtiin tällaisten demotyylisten pilotointien tarpeellisuus, jossa uutta teknologiaa voidaan rohkeasti kokeilla ja nähdä sen hyötyjä ja mahdollisia esteitä/haittoja. Jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia eri valmistajien tuotteiden liittämistä keskenään sekä koneturvallisuutta tällaisiin ratkaisuihin liittyen. Myös todelliset teolliset hyödyt olisi järkevää selvittää. Video 1 Video testiajoista: Video 2 Syksyllä 2019 julkaistun tuotteen promovideo: Lähteet [1] Pöysti, Camilla. 2020, Lopputyö, Saatavana osoitteessa: <http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020060116034>. Luettu 10.2.2021 [2] Metropolia AMK, Digi-Salama. 2021, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: <https://digisalama.metropolia.fi/teknologiat/>. Luettu 15.2.2021 [3] Omron Oy, Yritysesittely, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: <https://omron.fi/>. Luettu 11.5.2021 [4] Allied Market Research, Markkinatutkimus, 2020, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: <https://www.alliedmarketresearch.com/industrial-cobot-market-A06074>. Luettu 30.11.2020 [5] Markets and Markets, Markkinatutkimus, 2020, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: <https://www.marketsandmarkets.com/Market-Reports/mobile-robots-market-43703276.html>. Luettu 30.11.2020 [6] Dimalog Oy, Yritysesittely, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: <https://www.dimalog.com/>.Luettu 11.10.2021 Kirjoittaja: Antti Liljaniemi työskentelee kone- ja autotekniikan lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. antti.liljaniemi@metropolia.fi +358 400 240 756 Metropolia University of Applied Sciences Finland
Teknologista singulariteettia etsimässä
Teknologinen singulariteetti tarkoittaa hypoteesiä, jonka mukaan ihmiskunnan teknologinen kehitys on niin nopeaa, että tapahtuu niin iso kehitysaskel, että se aiheuttaa pysyvän muutoksen toimintamalleissa ja -tavoissa. Teknologisten murrosten yhteydessä tyypillistä on, että jokin asia muuttuu niin radikaalisti, ettei kehitysaskelta ole pystytty ennustamaan. Blogitekstin tunnuskuvassa (yllä) on kuvattu Teolliset vallankumoukset ja ennakoitu tulevaa kehitystä [1]. Ensimmäinen teollinen vallankumous voidaan katsoa sijoittuneen 1700- ja 1800-lukujen vaihteeseen. Vesi- ja höyryvoiman käyttöönotto koneellisti useita töitä ja mahdollisti tuotteiden tekemisen teollisesti entisen käsityövaltaisen tekemiseen sijaan. Tämän seurauksena agraariyhteiskunta muuttui teolliseksi ihmisten muuttaessa laajamittaisesti maaseudulta kaupunkeihin. Toinen teollinen vallankumous käytti sähköä hyödykseen, ja tuotteita alettiin valmistaa sarjatuotantolinjoilla massatuotantona. Tästä usein käytetty esimerkki on T-Fordien valmistuslinjat. Aikaisemmin juuri kellään ei ollut varaa autoihin ja kulkupeleinä olivat hevoset. Yhtäkkiä autojen hinnat laskivat niin, että niihin olikin varaa isolla osalla ihmisiä ja autot syrjäyttivät hevoset logistisina tapoina liikkua. [2.] Kolmas teollinen vallankumous kulminoituu nykyisenkaltaisen automaation laajamittaiseen käyttöönottoon. Ns. Turingin kone oli nykyisten tietokoneiden 2. maailmansodan aikana kehitetty esi-isä. 1970-luvun alussa tietokoneet olivat kehittyneet siinä määrin, että ensimmäiset teolliset ohjainlaiteet eli ohjelmoitavat logiikat otettiin käyttöön ohjausjärjestelmiksi. Nämä syrjäyttivät aiemmat pneumaattiset, hydrauliset sekä releohjaukset. Käynnissä on ns. neljäs teollinen vallankumous, jossa fyysinen ja digitaalinen maailma yhdistyvät kyberfyysisiksi järjestelmiksi. Industry 4.0 – teollisuuden digitalisaatio mullistaa teollisuuden kentän tuotannosta toimintamalleihin. Mikä tulee olemaan tämän vallankumouksen iso muutos? Teknologinen singulariteetti selviää todennäköisesti vasta jälkikäteen, kenties muutos on jo tapahtunut, mutta me emme sitä tiedä. [3.] Oikea tie on kuitenkin rohkeasti lähteä mukaan aallonharjalle tutkimaan, kehittämään ja soveltamaan uutta teknologiaa. Teollisten murrosten yhteydessä on tyypillistä, että uutta ja osin kypsymätöntä teknologiaa on tarjolla, mutta yritykset sekä alan toimijat eivät vielä tiedä, miten ja missä vaiheessa teknologioita tulisi ja kannattaisi lähteä soveltamaan. Suomella on loistava tilaisuus aloittaa teknologian hyödyntäminen nyt, kun siitä voi vielä saada merkittävää kilpailuetua lokaalisti ja globaalisti. Yrityksillä on selkeä tarve kehittää osaamistaan, kokeilla sekä puntaroida uusia ratkaisuja ja sitä kautta saada tietoa päätöksenteon tueksi. Yksi tällainen kokeilu tiedon kartuttamiseksi oli Roboreel-hankkeeseen sisältyvä projekti Case Meconet. Case Meconet − Kobotiikasta potkua kilpailukykyyn Meconet on pohjoiseurooppalainen jousien, lanka-, puristin- ja syvävetotuotteiden valmistaja. Meconetin valmistus tapahtuu kuudessa omaan osaamisalueeseen keskittyvässä tehtaassa: Vantaalla, Äänekoskella, Pihtiputaalla, Tallinnassa, Tukholmassa ja Pietarissa [4]. Projektin tavoitteena oli automatisoida karkaisulinjan pääty niin, että se kykenisi itsenäiseen työskentelyyn 24/7. Tämän vuoksi linjaston alkupäähän tarvitaan Universal Robotics (UR) -tyyppinen yhteistyörobotti eli kobotti, joka lajittelisi kappaleet hihnalle määrätyin ohjein. Tarkoituksena oli suunnitella toteutuskelpoinen robottisolu, joka kykenee lajittelemaan suunniteltuja kappaleita karkaisulinjastolle. Työn toteuttivat koneautomaation opiskelijat Niko Rötkö, Karim Ben Hassen, Cabdiraxiim Osman ja Eetu Auramo yhdessä ohjaavan opettajan Antti Liljaniemen kanssa. Työ tehtiin osittain opintojaksolla Automatisointiprojekti. Laadittua suunnitelmaa on projektin jälkeen tarkoitus käyttää yrityksen tuotantokapasiteetin kohentamiseen, jotta yritys kykenee vastaamaan asiakkaidensa lisääntyneisiin tilauspyyntöihin. Aikaisemmin linjaston päähän on tarvittu työntekijä lajittelemaan tuotteet linjastolle manuaalisesti, jonka jälkeen ne kulkeutuvat uunin kautta jäähdytysaltaaseen ja lajittelukoriin. Alkupään robottisolusta rakennetiin 3D-malli Siemens NX -ohjelmistolla. Toiminnasta tehtiin 3D-simulaatio. Laboratorion UR3-robotin avulla tehtiin POC-tasoinen (Proof of Concept, ratkaisun todennus) demo. Tässä vaiheessa konenäköä ei saatu integroitua mm. ajanpuutteen vuoksi. Alun perin tehtävään ajateltu robotti UR10 vaikuttaisi soveltuvalta. Ennen varsinaista toteutusta olisi hyvä testata se suunnitellun konenäkökameran kanssa, lisäksi pitäisi selvittää soveltuvat tarttujat kaikille tuotteille. Projektia jatkettiin syksyllä 2019 Innovaatioprojektina. Tekijöinä olivat sähköautomaation opiskelijat Joonas Paljakka, Panu Sutela, Teemu Niiranen ja Juha Ketola. Tässä jatko-osuudessa Sickin Inspector PIM60 -konenäkökamera liitettiin UR3-robottiin ja laboratoriossa tehtiin protosovellus, jossa mallikappaleita noukittiin kameran avulla. Suositeltavaa olisi seuraavaksi testata tarttujaa ja kameraa kaikilla eri tuotteilla ja selvittää, soveltuvatko ne kaikkien kappaleiden poimintaan sekä vertailla vielä muita tarttuja- ja kameravaihtoehtoja. Tällainen sopisi hyvin johonkin toiseen projektiin tai opinnäytetyöksi. Projektissa saatiin joka tapauksessa todennettua, että kobotti soveltuu ko. kohteeseen. Kuva 2. Kappaleiden poimintaa UR3-kobotilla. https://youtu.be/D0F4RxSLL8I Video 1 / Lajitteludemo - Onnistuuhan se! Viisasten kivikö…? Meconetin kokeilu on yksi monien joukossa, mutta sen ja muiden kaltaistensa merkitystä voi ajatella laajemminkin. ST1:n omistaja Mika Anttonen on todennut: ”En ole huomannut, että ihmiset olisivat valmiita tinkimään yhtään mistään. On ihan kiva, että meillä on hiilivapaa Mynämäki, mutta ei sitä kannata tehdä mihin hintaan tahansa, vaan miettiä ratkaisuja, jotka voidaan ottaa käyttöön muuallakin. Nyt avaruudesta katsottuna näkyy, kuinka tuossa yksi sulkee hiilivoimalan ja tuossa toinen rakentaa uuden." [5.] Anttonen ehdottaa ratkaisuksi hajautettua energiantuotantoa, koska raaka-aineita ei kannata kuljettaa. Hän ajattelee, että jatkossa karjatilat voivat muuttaa lantaa lannoitteiksi ja biokaasuksi ja käyttää sitä omaan ja tilan lähistöllä käyvien ajoneuvojen ja työkoneiden tankkaukseen [5]. Kuva 3. Kasvihuonekaasut/-päästöt maailmanlaajuisesti [6]. 72 % maailman kasvihuonekaasuista syntyy energiantuotannosta, ja tästä valtaosa sähkön- ja lämmöntuottamisesta, rakentamisesta, teollisesta tuotannosta sekä liikkumisesta ja logistisesta tavaroiden liikuttelusta. Samaan aikaan Suomen ja Euroopan pitäisi pysyä kilpailukykyisenä ja pystyä vastamaan globaaleihin haasteisiin. [5.] Mitä jos pystyisimmekin hyödyntämään ja kehittämään uutta teknologiaa tavoitteena kilpailukyky ja vihreät arvot? Voisiko Anttosen ajattelumallia soveltaa muuallekin? Mitä jos pyrimme tuottamaan tarvitsemamme lämmön ja sähkön lähellä käyttöpaikkoja hyödyntäen ja kehittäen uutta teknologiaa niin, että voimme myös viedä sitä muualle? Tuottamalla tavarat, elintarvikkeet ja hyödykkeet lähellä pidämme työpaikatkin lähellä ja samalla minimoimme tarpeen liikutteluun toiselta puolelta maapalloa. [7.] Nyt olemme keskellä uutta vallankumousta. Teknologinen kehitys todennäköisesti kiihtyy edelleen. Tämän vuoksi kokeilut, kuten case Meconet, ovat tärkeitä. Ne antavat yrityksille mahdollisuuden kokeilla uutta teknologiaa, oppia uutta ja kääntää nämä kivet kilpailuedukseen. Kenelläkään ei ole vielä tarkkaa tietoa siitä, millaiseksi maailma muuttuu alussa mainitun neljännen vallankumouksen aikana. Varmaa kuitenkin on, että se tulee vaikuttamaan globaalisti kaikkialla ja kaikkeen. Jospa tämän vallankumouksen singulariteetti onkin siirtyminen hajautuksen aikaan, jolloin tuotamme tarvitsemamme asiat siellä, missä olemme. Kyberfyysinen maailma mahdollistaa työn tekemisen jo ajasta ja paikasta riippumattomasti. Yhdistämällä tämän hajautetun tuotannon ajatteluun voisimme pitää työn ja tuotannon paikallisina soveltaen uutta ja vihreää teknologiaa. Se olisikin jo Vallankumous isolla V:llä! Lähteet [1] Roser, Christoph. 2021. Fourth Industrial Revolution. Saatavana osoitteessa: <https://www.allaboutlean.com/industry-4-0.> Luettu 15.2.2021. [2] Schwab, K. 2018. The Fourth Industrial Revolution, World Economic Forum 2016. [3] Metropolia AMK, Digi-Salama 2021. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: <https://digisalama.metropolia.fi/teknologiat/>. Luettu 15.2.2021. [4] Meconet Oy, Yritysesittely. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: <https://www.meconet.net/>. Luettu 15.2.2021. [5] Anttonen, Mika. 2021. Vihreä kasvu on suurta huijausta. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: <https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.1298249>. Luettu 15.2.2021. [6] C2ES, Global Emissions. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: <https://www.c2es.org/content/international-emissions/>. Luettu 15.2.2021. [7] Talouselämä. Tuottavuushypyt koronan harvoja valopilkkuja. Saatavana osoitteessa: <http://lehdet.talentum.fi/a60830ac-2422-4f72-a2eb-3ca053d27474/8>. Luettu 15.2.2021. Kirjoittaja: Antti Liljaniemi työskentelee kone- ja autotekniikan lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. antti.liljaniemi@metropolia.fi +358 400 240 756 Metropolia University of Applied Sciences Finland