toimintaterapia arkistot

Avainsana: toimintaterapia

Turvasuunnitelma toimintaterapian työvälineenä itsemurhien ennaltaehkäisyssä

http://Kaksi%20kättä%20jotka%20ovat%20lähellä%20toisiaan.

22.10.2024

Toimintaterapeuttien on pystyttävä vastaamaan osaltaan kansalliseen mielenterveyskriisiin. Kohonnut itsemurhariski liittyy useisiin toimintaterapian asiakasryhmin. Itsemurhien ehkäisyyn on luotu turvasuunnitelma, jota ehdotamme sovellettavaksi toimintaterapiassa. Turvasuunnitelman osa-alueet nivoutuvat yhteen toimintaterapian keskeisten elementtien kanssa. Itsemurhariskin huomiointi osana toimintaterapiaa Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuonna 2020 Kansallisen mielenterveysstrategian ja itsemurhien ehkäisyohjelman vuosille 2020–2030. Se pyrkii vastaamaan mielenterveyspalveluita tarvitsevien ihmisten tarpeisiin strategisten ehdotusten kautta. Ehdotusten lähtökohtana on mielenterveyden kokonaisvaltainen huomioiminen yhteiskunnassa sen eri toimialoilla ja tasoilla. Yhtenä strategian tavoitteena on parantaa itsemurhien ehkäisyä. (Vorma & Rotko & Larivaara & Kosloff 2020.) Toimintaterapeutit työskentelevät useiden asiakasryhmien kanssa, joilla on kohonnut itsemurhariski (Crump & Sundquist & Sundquist & Winkleby 2014). Psykiatriseen hoitoon pääsyn kynnys on ollut korkealla ja hoitotakuun mukaiset hoitoonpääsyajat ovat olleet vaikeasti saavutettavissa. Rinnalle tarvitaan tehokkaita mielenterveysmenetelmiä ruuhkautuneen erityissairaanhoidon ulkopuolelle. Erityisesti perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon piiriin tarvitaan lisää näyttöön perustuvaa mielenterveysosaamista. (Vorma & Rotko & Larivaara & Kosloff 2020.) Tämä edellyttää toimintaterapeuttien mielenterveysosaamisen lisäämistä ja uusien menetelmien käyttöön ottamista. Mikä on turvasuunnitelma? Osana itsemurhien ehkäisyä ja itsemurhaa yrittäneiden hoitoa koskevaa Käypä hoito -suositusta on julkaistu suomenkielinen turvasuunnitelma-lomake (Käypä hoito -suositus 2020). Se on yksi Suicide Safety Planning-menetelmien (SSP) muodoista. SSP-menetelmät on osoitettu tutkimuksissa vaikuttaviksi keinoiksi vähentää itsetuhoista käyttäytymistä ja itsemurha-ajatuksia. Niillä tarkoitetaan kaikkia asiakaslähtöisiä menetelmiä, jotka auttavat henkilöä palaamaan selviytymiskeinoihin ja voimavaroihin, kun itsemurha-ajatuksia ilmenee. SSP-menetelmän mukaisessa interventiossa asiakkaalle luodaan toimintasuunnitelma tilanteiden varalle, joissa itsetuhoinen käyttäytyminen tai itsemurha-ajatukset ilmenevät. (Marshall ym. 2023.) Turvasuunnitelma sisältää seitsemän askelta: varomerkkien tunnistaminen sisäisten selviytymiskeinojen käyttäminen huomion ohjaaminen pois itsetuhoisista ajatuksista sosiaalisten kontaktien ja tuen avulla tuen hakeminen perheenjäseniltä tai ystäviltä kriisin ratkaisemiseksi yhteyden ottaminen ammattilaisiin ympäristön tekeminen turvalliseksi ja turvallinen oleminen syyt elää. (Käypä hoito -suositus 2022.) Turvasuunnitelman hyödyntämisen mahdollisuudet toimintaterapiassa Toimintaterapeutti on ihmisen, ympäristön ja toiminnan välisen dynaamisen suhteen asiantuntija. Ihmisen kaikkeen toimintaan vaikuttavat aina sisäiset tekijät, kuten merkityksellisyyden kokemukset, arvot, motivaatio ja henkilön taidot ja totutut toimintamallit sekä ympäristön luomat mahdollisuudet, rajoitteet ja velvollisuudet (Polatajko ym. 2007). Toimintaterapian näkökulmasta itsemurha-ajatuksista irtaantumista ja elämän jatkamista voidaan tarkastella toimintana, jolloin se on pohjimmiltaan vuorovaikutusta ihmisen ja ympäristön välillä. Toimintaa voidaan tukea vaikuttamalla ihmisen sisäisiin tekijöihin ja muovaamalla ympäristöä (Polatajko ym. 2007). Turvasuunnitelmaa käytetään tyypillisesti jo itsemurhaa yrittäneiden kuntoutujien kanssa tarkoituksena ehkäistä yrityksen uusiutuminen (Käypä hoito -suositus 2022). Turvasuunnitelmaa voitaisiin kuitenkin mielestämme hyödyntää myös työkaluna toimintaterapiaprosessissa itsetuhoisen kriisin ennaltaehkäisyssä. Sen avulla voitaisiin vahvistaa turvallisuutta tilanteissa, joissa asiakkaan elämänhalu on heikentynyt, vaikka aikaisempia itsemurhayrityksiä ei olisi. Toimintaterapeutti voisi hyödyntää turvasuunnitelmaa harkintansa mukaan asiakkaan tilanteeseen sopivalla tavalla. Se voisi toimia taustalla esimerkiksi terapeutin muistilistana jäsentäen terapiaprosessin suunnittelua tai konkreettisena asiakkaan kanssa tehtävänä suunnitelmana, tai kenties jotain tältä väliltä. Turvasuunnitelman askelia voitaisiin hyödyntää terapeuttisten strategioiden kohdentamisessa turvallisuutta lisäävien teemojen ympärille. Täten jo olemassa olevaa toimivaa mallia voitaisiin hyödyntää toimintaterapian kentällä vastaamaan mielenterveysstrategian haasteisiin ennaltaehkäisevästi niiden asiakasryhmien kanssa, joilla on kohonnut itsemurhariski. Kirjoittajat Ira Murtola, Tomi Nissinen, Jenni Nissinen ja Tiina Numme ovat kolmannen vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Blogiteksti on toteutettu osana Tutkimus- ja kehittämistoiminta toimintaterapiassa -opintojaksoa. Lähteet Crump, C., Sundquist, K., Sundquist, J. & Winkleby, M. A. 2014. Sociodemographic, psychiatric and somatic risk factors for suicide: a Swedish national cohort study. Cambridge: Psychological Medicine 44 (2). 279-289. https://www.proquest.com/scholarly-journals/sociodemographic-psychiatric-somatic-risk-factors/docview/1469285856/se-2?accountid=11363 Viitattu 16.5.2024. Käypä hoito -suositus 2020. Turvasuunnitelma-lomake. Itsemurhien ehkäisy ja itsemurhaa yrittäneen hoito. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Päivitetty 11.5.2023. https://www.kaypahoito.fi/xmedia/hoi/hoi50122a.pdf Viitattu 1.10.2024. Käypä hoito -suositus 2022. Itsemurhien ehkäisy ja itsemurhaa yrittäneen hoito. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. https://www.kaypahoito.fi/hoi50122 Viitattu 16.5.2024. Marshall, Carrie Anna & Crowley, Pavlina & Carmichael, Dave & Goldszmidt, Rebecca & Aryobi, Suliman & Holmes, Julia & Easton, Corinna & Isard, Roxanne & Murphy, Susanne 2023. Effectiveness of Suicide Safety Planning Interventions: A Systematic Review Informing Occupational Therapy. Canadian Journal of Occupational Therapy 90 (2). 208-236. https://doi-org.ezproxy.metropolia.fi/10.1177/00084174221132097 Viitattu 16.5.2024. Polatajko, Helene J. & Molke, Daniel & Baptiste, Sue & Doble, Susan & Caron Santha, Josiane & Kirsh, Bonnie & Beagan, Brenda & Kumas-Tan, Zofia & Iwama, Michael & Laliberte Rudman, Debbie & Thibeault, Rachel & Stadnyk, Robin 2007. Occupational science: Imperatives for occupational therapy. In Townsend, Elisabeth A. & Polatajko, Helene J.: Enabling Occupation II: Advancing an occupational therapy vision for health, well-being & justice through occupation. Ottawa, Ontario: CAOT Publications ACE. 63–86. Vorma, Helena & Rotko, Tuulia & Larivaara, Meri & Kosloff, Anu (toim.) 2020. Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030. sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162053/STM_2020_6.pdf?sequence=4&isAllowed=y Viitattu 22.1.2024.

Lue lisää

Estääkö stigma lihavien laadukkaan kuntoutuksen?

22.8.2024

Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha

Lihavuus on maailmanlaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen huolenaihe. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus nähdään perinteisesti yksilön vastuulla olevana liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvänä ongelmana. Lihavuuteen liittyy vahvaa stigmaa, joka saattaa ulottua myös terveydenhuollon ammattilaisten asenteisiin ja toimintaan. Kun lihava asiakas tulee kuntoutukseen, näemmekö hänet ainutlaatuisena yksilönä omine tavoitteineen, vai liikakiloja kantavana ihmisenä, jonka ensisijaisena tavoitteena tulisi olla painon pudottaminen? Merkittävästi lihavien ihmisten väestönosuus maailmassa on kasvanut huomattavasti (WHO 2024). Kuntoutuksen kannalta lihavuus on merkittävä ilmiö, koska siihen liittyy useita fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja terveysriskejä. Siihen liittyy myös vahvoja negatiivisia stereotypioita, sekä laajasti hyväksyttyä stigmaa ja syrjintää, joka ulottuu elämän kaikille osa-alueille työnteosta ja harrastuksista itsestä huolehtimiseen ja terveydenhuoltoon. (Koivumäki ym. 2023: 12, 22–23, 28–40; Haracz & Ryan & Hazelton & James 2013: 356–3 57; Puhakka 2023: 14–15; Lee ym. 2019: 28–29, 34; Chakravorty 2021). Eurooppalaisen lihavien tukijärjestön ECPO:n (European Coalition for People living with Obesity) sivusto käyttää termiä ‘’weight bias’’, jolla viitataan negatiivisiin uskomuksiin ja asenteisiin ylipainoista henkilöä kohtaan. Ennakkoluulot voivat olla hienovaraisia tai näkyviä ja ilmentyä sanallisesti tai fyysisesti. (ECPO.) Yhteiskunnassa vallitseva stigma voi muuttua ihmisen sisäiseksi käsitykseksi itsestään, omista mahdollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Sisäistetyn stigman myötä ihminen saattaa eristäytyä ja lakata tekemästä hänelle merkityksellisiä asioita. (Strand 2024.) Kuntoutuksen näkökulmasta tämä saattaa vaikuttaa heikentävästi ihmisen kokonaishyvinvointiin. Painosta johtuvan stigman kokeminen voi vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin painosta tai BMI:stä riippumatta (ECPO). Suomessa aikuinen määritellään ”merkittävän lihavaksi”, kun hänen pituuden ja painon suhde, eli painoindeksi (BMI), on 30 kg/m2 tai enemmän. Tästä ylöspäin luokituksia on sairaalloiseen lihavuuteen saakka. (Mustajoki 2023.) Stigma terveydenhuollossa Kuntoutuksen piirissä on jo pitkään puhuttu paradigman muutoksesta, jossa keskeistä on asiakkaan roolin muuttuminen objektista subjektiksi, elämäänsä suunnittelevaksi toimijaksi, joka osallistuu täysivaltaisena kumppanina kuntoutuksen suunnitteluun ja päätöksentekoon (Järvikoski 2014: 74–75). Asiakasta ei siis nähdä kuntoutustoimenpiteiden kohteena, vaan oman elämänsä asiantuntijana. Toteutuuko tämä lihavien ihmisten arjessa? Vaikka lihava asiakas kertoisi elämänsä muihin osa-alueisiin liittyvistä haasteista ja hyvinvointihuolista, terveydenhuollossa häntä ei välttämättä kuulla, vaan keskitytään hänen ylipainonsa “hoitamiseen”. ECPO kertoo tutkimuksesta, jossa 66 % painonhallintaohjelmaan osallistuneista aikuisista koki leimaantumista laiskaksi tai huonosti motivoituneeksi hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden toimesta (ECPO). Mikäli Suomen terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on samankaltaisia kokemuksia, tukee se tarvetta yhdenmukaisille eettisille toimintaohjeille koskien vastuullista painopuhetta ja -käytänteitä (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23). Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän henkilöön liittyvien syiden perusteella ja mainitsee syrjinnän muotona myös kohtuullisten mukautusten epäämisen (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Lakiin perustuen monet ammattieettiset ohjeet korostavat asiakkaan tasavertaista kohtelua. Esimerkiksi toimintaterapeuttien ammattieettisten ohjeiden mukaan asiakkaan henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa vaikuttaa siihen, miten toimintaterapeutti kohtelee asiakastaan (Suomen toimintaterapeuttiliitto 2011). Tästä huolimatta kuntoutuksen ammattilainen voi jopa tiedostamattaan nähdä asiakkaansa yhteiskunnassa vallitsevan negatiivisen stigman kautta – ei ihmisenä, vaan lihavana ihmisenä. Tämä voi estää kuntoutuksen todellista vaikuttavuutta ja asiakkaalle aidosti merkityksellisten tavoitteiden asettamista tai saavuttamista. Toimintaterapia osallisuuden mahdollistajana Toimintaterapian keskeinen tavoite on lisätä hyvinvointia mahdollistamalla ihmisen osallistuminen hänelle merkitykselliseen toimintaan hänen omassa arkiympäristössään (Forsyth 2017: 166). On siis oleellista hyväksyä asiakas juuri sellaisena, kun hän sillä hetkellä on, keskittyä hänen voimavaroihinsa ja laatia tavoitteet hänen arkensa kannalta merkittävien toimintojen pohjalta. Kemmisin, Ashbyn ja McDonald-Wicksin (2023) tutkimus esittää lihavien ihmisten osallisuuden, arjen toimijuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sähköisiä liikkumisen apuvälineitä. Näiden hyötyjä käyttäjille ovat: autonomian ja osallistumisen mahdollisuuksien paraneminen työssä käymisen helpottuminen ja mahdollistuminen, jolloin autettavasta tulee parhaimmillaan tuottava yhteiskunnan jäsen mielenterveyden ja kokonaishyvinvoinnin paraneminen sosiaalialan palveluiden ja tukien tarpeen oletettu väheneminen. Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Portugalissa, Alankomaissa, Italiassa ja Saksassa (Batterham 2021: 1), lihavuutta ei luokitella sairaudeksi tai vammaksi, mikä on edellytys kuntoutuksen näkökulmasta toimintaa parantavien apuvälineiden myöntämiseksi. Lihavuus itsessään ei siis ole peruste vaikkapa sähköisen pyörätuolin myöntämiselle, vaikka se parantaisi asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyä merkittävästikin. Liikkumista helpottavan apuvälineen käyttö voisi kuitenkin olla merkittävä askel kohti lisääntynyttä aktiivisuutta ja kokonaishyvinvointia. Tämä on menetetty mahdollisuus, sillä toiminnalla voi olla itseään voimistava vaikutus: yksi muutosta oikeaan suuntaan auttava asia voi saada aikaan muita muutosta vahvistavia seuraamuksia. Inhimillisen toiminnan mallin (MOHO) mukaan ihmisen lisääntynyt tunne oman toimintansa tehokkuudesta ja minäpystyvyydestä lisää hänen aktiivisuuttaan ja motivaatiotaan toimia, ja edistää näin muutosta (Taylor 2017: 42–44). Syntyy itseään ruokkiva positiivinen, hyvinvointia vahvistava kierre. Jos terveydenhuollon – ja yhteiskunnan – lähtökohtana on saada lihavat ihmiset laihtumaan, voi olla haastavaa saada läpi esimerkiksi apuvälinesuositukset, jotka edistävät liikkumista, mutta eivät liikuntaa. Jos yleisien tilojen suunnittelussa ei huomioida lihavien ihmisten vaatimia mitoituksia, ne ovat lihaville esteellisiä ja saavuttamattomissa apuvälineistä huolimatta. Jotta lihavien ihmisten oikeus ja mahdollisuus toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä sellaisina kuin he ovat toteutuisi, tarvitaan muutosta sekä sosiaalisessa että fyysisessä ympäristössä. Toimintaterapia voi toimia tässä suunnannäyttäjänä tarjoamalla asiakaslähtöisen lähestymistavan kuntoutukseen, joka ei syyllistä lihavia ja vaadi heitä laihtumaan, vaan keskittyy toiminnallisten tavoitteiden mahdollistamiseen asiakkaiden olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen ja vahvistaen. Omien asenteiden tarkastelu askeleena kohti muutosta Lihavuuteen liittyvää stigmaa lisää se, että lihavuus ja lihavuuteen johtaneet syyt nähdään yksilön ongelmina. Lihava ihminen saa osakseen moraalista paheksuntaa, joka perustuu paheksujan oletettuihin päätelmiin lihavasta henkilöstä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Onkin syytä pohtia, kenelle lihavuus on ongelma. Toimintaterapiassa keskitytään ihmisen ainutlaatuisuuteen ja yksilöllisyyteen. Inhimillisen toiminnan malli painottaa asiakaskeskeistä, toimintalähtöistä työskentelyä, jossa henkilön tahto on kuntoutuksen lähtökohta (Taylor 2017: VII). Jos lihava ihminen on tyytyväinen omaan kehoonsa ja painoonsa vaikka tarvitseekin jonkinlaista muutosta arkeensa, kenelle se on ongelma? Ollaanko kuntoutuksessa valmiita näkemään lihavan henkilön sijaan henkilö, jolla on toimintaa rajoittavia tekijöitä ja lihavuudesta riippumattomia toiveita? Ajatus siitä, että lihavuus on kiloja kantavan ihmisen oma syy ja häpeän aihe, poikkeus hyväksytystä normista, on kiistaton osa kulttuuriamme ja siten myös meitä. Se on ajattalutapa, johon meidät on kasvatettu. Myös toimintaterapeutit ovat yhteisöissään eläviä ihmisiä, joilla voi itsellään olla lihavuuteen liittyviä, stigmaa lisääviä ennakkoluuloja ja toimintamalleja. Itsereflektio ja omien asenteiden tarkastelu voivatkin olla ensimmäinen askel kohti laajempaa yhteiskunnallista asennemuutosta. Asennemuutoksella vaikuttavaa ja laadukasta kuntoutusta kaikille Toimintaterapeuteilla on kuntoutuksen ammattilaisina asemaa ja valtaa muuttaa ihmisten asenteita. Esimerkiksi Townsendin ym.:n kehittämän Kanadan toiminnallisuuden ja sitoutumisen mallin (CMOP-E) mukaan toimintaterapeuttien ammatillisiin rooleihin kuuluu asiakkaiden puolestapuhujana toimiminen. Tälle roolille keskeistä on edistää asiakkaiden oikeuksia, tuoda esiin sellaisia asioita, joita muut eivät ole huomioineet, ja haastaa ihmisiä – esimerkiksi apuvälinepäätöksiä tekeviä lääkäreitä – ajattelemaan uudella tavalla. (Hautala ym. 2019: 219.) Inhimillisen toiminnan malli puolestaan näkee toimintaterapeutit yhteisöön ja sosiaalisiin rakenteisiin ja asenteisiin vaikuttavina tekijöinä, jotka voivat vaikuttaa myös palveluiden mahdollistamiseen (Taylor 2017: 95–96). Tämä on rooli, johon jokainen toimintaterapeutti voi omalta osaltaan tarttua oman toimintaympäristönsä puitteissa. Koivumäki ym. tuovat artikkelissaan esille näkökulman siitä, miten stigman vähentämistä lihavien ihmisten kohdalla voitaisiin edistää yhdenmukaistamalla lihavuuteen liittyvää viestintää. Lihavuutta koskevaan viestintään tulisi laatia eettiset ohjeet ja yhdenvertaisuuslakiin olisi lisättävä sieltä tällä hetkellä puuttuva kielto syrjintään koon tai painon perusteella. Yhdenmukaiset ohjeistukset ja säännöt tukisivat vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Kuntoutusta ei tehdä siihen osallistuvien ammattilaisten takia vaan siksi, että asiakkaiden kokemus omasta arjestaan olisi mahdollisimman hyvä. Kuntoutuksen tehokkuuden kannalta on olennaista, että tavoitteet ovat asiakkaalle itselleen merkityksellisiä ja yhteistyö arvostavaa ja turvallista. Meistä jokainen voi varmasti samaistua ajatukseen, että haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään, ainutlaatuisena ihmisenä, ei jonkin ominaisuuden kautta määriteltynä poikkeuksena. Eikö siis olisi kohtuullista olettaa, että myös kuntoutuksessa pureudutaan merkittäviksi kokemiimme haasteisiin muiden määrittelemien ongelmien sijaan? Riippumatta siitä, paljonko painamme. Kirjoittajat Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha ovat 3. vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Lähteet Batterham, Rachel 2021. Switching the focus from weight to health: Canada’s adult obesity practice guideline set a new standard for obesity management. Näkökulma-kirjoitus. Eclinialmedicine 31 (100636). Chakravorty, Triya 2021. Fat shaming is stopping doctors from helping overweight patients – here’s what medical students can do about it. British Medical Journal (Online) 375. Viitattu 19.3.2024. ECPO. European Coalition of People living with Obesity. What is stigma. Viitattu 18.3.2024 Forsyth, Kirsty 2017. Therapeutic reasoning: Planning, implementing, and evaluating the outcomes of therapy. Teoksessa Taylor, Renée (toim.). Kielhofner’s Model of Human Occupation. 5. Painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 159–172. Haracz, Kristy & Ryan, Susan & Hazelton, Michael & James, Carole 2013. Occupational therapy and obesity: An integrative literature review. Australian Occupational Therapy Journal 60 (5). 356–365. Kemmis, Emma & Ashby, Samantha & mcdonald-Wicks, Lesley 2023. Exploring the use of powered mobility devices and occupational participation for people with obesity. Australian Occupational Therapy Journal 70 (6). 690–700. Koivumäki, Terhi & Harjunen, Hannele & Hagström, Tiia & Mikkilä, Katri & Pusa, Tuija & Lahti- Koski, Marjaana 2023. Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. Lihavuuden stigma ja sen vähentäminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:10. Viitattu 18.3.2024 Lee, Gerogina & Platow, Michael & Augoustinos, Martha & Van Rooy, Dirk & Spears, Russel & Bar-Tal, Daniel 2019. When are anti-fat attitudes understood as prejudice versus truth? An experimental study of social influence effects. Obesity Science & Practice 5 (1). 28–35. Mustajoki, Petteri 2023. Painoindeksi (BMI). Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim. Alkuperäinen artikkeli julkaistu 5.12.2020. Viitattu 12.1.2024. Puhakka, Anna 2023. Kehopositiivisuusaktivismin ensimmäinen aalto Suomessa. Tieteessä tapahtuu 5. 14—18. Viitattu 19.3.2024. Hautala Tiina, Hämäläinen Tuula, Mäkelä Leila, Rusi-Pyykkönen Mari. Toiminnan voimaa. Toimintaterapia käytännössä. Helsinki: Edita. 2019. Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Strand, Teija 2024. Stigma ja syrjintä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 18.3.2024 Suomen toimintaterapeuttiliitto. Toimintaterapeuttien ammattieettiset ohjeet. Viitattu 19.3.2024. Taylor, R.R. 2017. Kielhofner ́s Model of Human Occupation. 5. Edition. Philadelphia: Wolters Kluwer WHO 2024. Obesity and overweight. Viitattu 24.5.2024. Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325. Annettu 30.12.2014. Viitattu 19.3.2024

Lue lisää

Työkyvyn arvioinnin uusi ulottuvuus

1.9.2021

Jennie Nyman ja Tytti Saastamoinen

Työkyvyn arvioinnissa tulee ottaa huomioon yksilön kokemus työympäristöstään. Työympäristön WEIS-FI-arviointimenetelmä avaa ovet ympäristön merkityksen syvällisempään tarkasteluun. Menetelmän avulla saadaan yksilön kokemuksia fyysisen ja sosiaalisen työympäristön työkykyä tukevista ja estävistä ominaisuuksista. Miten ympäristölliset tekijät vaikuttavat henkilön työsuoritukseen, työhyvinvointiin ja tyytyväisyyteen? Arvioinnin avulla nousee myös esille mahdollisia henkilön työkykyä edistäviä työympäristöön liittyviä muutostarpeita. Osallistuminen merkitykselliseen toimintaan ja osallisuuden kokemus ovat tärkeitä ihmisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Osallistumista arvioidessa ei riitä, että havainnoidaan henkilöä toiminnassa, vaan tarvitaan tietoa siitä, minkälaisena hän kokee oman osallisuutensa (Hedman ym. 2021). Tämä näkökulma on tärkeä esimerkiksi työkykyä arvioitaessa. Työkyky koostuu ihmisen, työn ja työympäristön välisestä vuorovaikutuksesta, ja arviointiprosessissa keskeistä on yksilön oma kokemus tästä (Gould, Ilmarinen, Järvisalo & Koskinen [toim.] 2006: 19─20). WEIS-FI-menetelmän avulla on mahdollista päästä ymmärrykseen yksilön ja työympäristönsä välisestä suhteesta. Tämä toimintaterapiassa käytettyyn inhimillisen toiminnan mallin teoriaan perustuva puolistrukturoitu haastattelumenetelmä auttaa tunnistamaan yksilön omaa kokemusta osallisuudesta työympäristössään. WEIS-FI auttaa tunnistamaan työhön paluuseen liittyvää kuntoutustarvetta ja sitä, miten työympäristö vaikuttaa henkilön työkykyyn ja työhyvinvointiin (Keponen, Nyman & Viljanen 2019: 9). ICF ja toimintaterapeuttinen näkökulma osallistumiseen Kansainvälisessä toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokituksessa ICF:ssä (International Classification of Functioning, Disability and Health), kuten toimintaterapiassakin, tärkeä osa-alue on osallistuminen (participation). Osallistumisesta on tullut keskeinen käsite terveydenhuollossa sekä kuntoutuksessa. ICF:ssä osallistuminen määritellään osallisuutena omaan elämäntilanteissaan. Tärkeää on paitsi tarkastella henkilön osallistumista ulkoapäin myös kiinnittää huomiota siihen, millaisena yksilö kokee oman osallisuutensa. Osallistumista ei oikein voi arvioida luotettavasti huomioimatta yksilön omaa kokemusta itsestään toimijana omassa ympäristössään (Hemmingsson & Jonsson 2005). Toimintaterapian teorioiden keskiössä on ihmisen osallistuminen merkityksellisiin toimintoihin, ja osallistumiseen vaikuttaa aina yksilön, toiminnan ja ympäristön välinen vuorovaikutus (Christiansen ym. 2015; Taylor 2017). WEIS-FI-menetelmä ja sen erityispiirteet WEIS-FI on puolistrukturoitu haastattelumenetelmä, jolla kerätään tietoa arvioitavan omasta käsityksestä työympäristön edistävistä ja estävistä tekijöistä ja näiden vaikutuksista henkilön työsuoritukseen, työtyytyväisyyteen ja työhyvinvointiin (Keponen, Nyman & Viljanen 2019; Moore-Corner ym. 1998; Ekbladh, Thorell & Haglund 2008: 127). Arviointimenetelmä perustuu toimintaterapiassa keskeiseen inhimillisen toiminnan malliin (Taylor 2017). Mallissa ympäristön osa-alueita ovat fyysinen, sosiaalinen ja toiminnallinen ympäristö. Jokainen kokee ja osallistuu ympäristöönsä yksilöllisesti omien arvojensa, ominaisuuksiensa ja rajoitteidensa vaikuttamana. Siksi onkin tärkeää, että on olemassa työkalu, jonka avulla voidaan tunnistaa työympäristön vaikutusta työkykyyn ja työpaikalla osallistumiseen yksilön näkökulmasta. WEIS-FI poikkeaa ”perinteisistä” työympäristön arviointimenetelmistä siten, ettei se arvioi ympäristöä ulkokohtaisesti katsottujen elementtien, kuten esimerkiksi työsuorituksen, ergonomian tai työturvallisuuden perusteella. Nämäkin ovat tärkeitä asioita ottaa huomioon työympäristössä, mutta sellaisenaan niiden avulla ei pystytä tukemaan riittävästi henkilön työhön paluuta. Kun ympäristön koetut ominaisuudet saadaan näkyviksi, on niiden avulla tai ympäristöä mukauttamalla mahdollista lähteä tukemaan yksilön osallistumista ja vahvistaa yksilön kokemusta toimijana omassa ympäristössään. Yksilön kokemusten kartoittaminen mahdollistuu Toimintaterapian AMK-opinnäytetyössään Kuusela ja Saastamoinen (2021) ovat hyödyntäneet WEIS-FI-arviointimenetelmää kartoittaessaan Klubitalojen työympäristön työkykyä tukevia ominaispiirteitä yhteistyössä Puuttuva Pala -hankkeen kanssa. WEIS-FI-menetelmää onkin mahdollista hyödyntää laajemmin yhteisöjen tasolla. Arviointimenetelmän avulla on mahdollista löytää ja ymmärtää työympäristön vahvuudet ja heikkoudet sen jäsenten näkökulmasta ja päästä lähelle yksilön arvoja ja ominaisuuksia, joiden huomioiminen on tärkeää mm. mielenterveyskuntoutujien työhön paluussa (Kuusela & Saastamoinen 2021: 26). Yksilön ominaisuuksien, työn ja ympäristön välistä vuorovaikutusta arvioimalla on mahdollista edistää työntekijän osallistumista ympäristöönsä esimerkiksi toimintaterapian keinoin. WEIS-FI-haastattelu voi auttaa yksilöä tunnistamaan omia tarpeitaan, haasteita ja vahvuuksiaan työhön paluuseen liittyen. Fyysisen, sosiaalisen ja toiminnallisen ympäristön merkitys yksilön työkyvylle on tunnistettava, jotta työllistymistä ja työssäjaksamista voidaan edistää. Sosiaalisen ympäristön merkitys yksilön työkykyä tukevana osa-alueena korostui työympäristön arviointien tuloksissa (Kuusela & Saastamoinen 2021). Samaan lopputulemaan tutkimuksessaan päätyivät myös Ekbladh ym. (2010). Työsuoritusta, hyvinvointia ja tyytyväisyyteen eniten vaikuttivat vuorovaikutus toisten kanssa, työn merkityksellisyys ja työyhteisön jäsenyys (Ekbladh ym. 2010: 128). Tutkimusten tulosten perusteella voidaankin olettaa, että sosiaalisen ympäristön merkitys on suurempi kuin fyysisen ympäristön merkitys työn mielekkyyttä ja työhyvinvointia lisäävänä tai heikentävänä tekijänä asiakasryhmästä riippumatta. WEIS-FI-menetelmä avaakin uusia mahdollisuuksia syvempään ymmärrykseen työympäristön ulottuvuuksista. Käyttömahdollisuuksia monialaisessa tiimissä Millaista hyötyä WEIS-FI-menetelmästä voisi olla ihan konkreettisesti? WEIS-FI-menetelmä perustuu toimintaterapian malliin, ja tuloksien tulkinnassa on tietysti tärkeä ymmärtää mallia ja sen periaatteita. Tuloksia on kuitenkin hyvinkin hyödynnettävissä monialaisessa yhteistyössä, kuten työhön valmennuksessa, työhyvinvoinnissa ja työterveydessä. Jokainen työtilanne on ainutlaatuinen, ja tästä menetelmästä on ensisijaisesti hyötyä, kun halutaan löytää työympäristöllisiä elementtejä, jotka vaikuttavat ihmisen osallistumiseen työhön mielekkäällä tavalla (Ekbladh ym. 2010), ja myös Martimon sanoin löytää henkilön täsmätyökykyä (Martimo 2020). Työhyvinvoinnin näkökulmasta menetelmää voisi hyödyntää ennaltaehkäisevästä näkökulmasta esimerkiksi kartoittamaan työyhteisön vahvuuksia ja kehittämiskohteita ja niiden avulla luoda kehittämissuunnitelmia. Työterveydellisestä näkökulmasta menetelmän avulla voisi kartoittaa, miten vaikkapa työtapaturmaa kokeneen tai sairauslomalta palaneen henkilön työtehtäviä tai fyysistä työympäristöä voisi muokata tai millaista sosiaalisesta ympäristöltä (esimieheltä, työtovereilta) tulevaa tukea henkilö kaipaa, jotta hänen työkykynsä tulisi käyttöön mahdollisimman kattavasti. Niin sanottu täsmätyökyky voisi löytyä paremmin! Lisäksi osana Marinin hallitusohjelman Mielenterveys-strategiaa hyödynnettävässä IPS-mallissa (Raivio & Appelqvist-Schmidlechner 2020) eli Sijoita ja valmenna! -mallissa, vaikeasti työllistettäville mielenterveyskuntoutujille etsitään työpaikkoja ja sitten heitä valmennetaan suoraan niissä. Siinä yhteydessä voisi olla paikallaan hyödyntää WEIS-FI-menetelmän näkökulmia, jotta saadaan ymmärrystä siitä, miten henkilö kokee työympäristönsä ja vaikkapa erityisesti sen, miten työyhteisö on ottanut hänet vastaan. Kirjoittajat Tytti Saastamoinen on toimintaterapeutti (AMK), joka on valmistunut Metropolia Ammattikorkeakoulusta maaliskuussa 2021. Hän työskentelee toimintaterapeuttina Helsingin kaupungilla. Kiinnostus työkykyisyyttä kohtaan heräsi opintojen aikana opintojaksolla, jossa opiskelijat pääsivät testaamaan uutta AWC-arviointimenetelmää (Assessment of Work Characteristics) Helsingin Klubitalolla. Harjoittelu Puuttuva pala -hankkeessa sekä opinnäytetyöhön tehty tutkimustyö syvensivät kiinnostusta entisestään. Tulevaisuudessa Tytin tavoitteena on työskennellä toimintaterapeuttina työkykyisyyden moninaisessa maailmassa. Jennie Nyman on koulutukseltaan toimintaterapeutti (AMK), ja valmistui toimintaterapian maisteriksi Ruotsin Karoliinisesta Instituutista vuonna 2009. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina ja tiimivastaavana sekä Puuttuva Pala -hankkeessa arvioinnin asiantuntijana. Hän on ollut mukana tuomassa toimintaterapian teorioihin perustuvat työkyvyn arviointimenetelmät Suomeen ja kuuluu työryhmään, joka kehittää työkyvyn arviointia inhimillisen toiminnan mallin näkökulmasta Ruotsin Linköpingin yliopistossa. Lähteet Christiansen, C. H., Baum, C. M. & Bass, J. D. (2015). Occupational Therapy. Performance, Participation and Well-Being. Fourth edition. Thorofare: SLACK Incorporated. Ekbladh E, Thorell L-H & Haglund L. (2010) Perception of the work environment among people with experience of long term sick leave. Work 35 (2010).125–136. Gould R, Ilmarinen J, Järvisalo J & Koskinen S (toim.) (2006) Työkyvyn ulottuvuudet. Terveys 2000- tutkimuksen tuloksia. Helsinki: Hakapaino Oy. 19─20. Hedman L, Ikonen J, Leemann L, Koskela T, Martelin T, Solin P, Tamminen N & Parikka S. (2021) Osallisuuden kokemus ja positiivinen mielenterveys työmarkkina-aseman ja kotitalouden rakenteen mukaan – FinSote 2019 -tutkimuksen tuloksia. THL: Tutkimuksesta tiiviisti 5/21. Hemmingsson, H., & Jonsson, H. (2005). The issue is—An occupational perspective on the concept of participation in the international classification of functioning, disability and health—Some critical remarks. American Journal of Occupational Therapy, 59, 569–576. Keponen R, Nyman J & Viljanen V (2019) Työympäristön arviointi (WEIS-FI). Suomenkielinen laitos Work Environment Impact Scale (WEIS) -menetelmästä. Alkuteos on Renee A. Moore-Corner, Gary Kielhofner, Linda Olson: Work Environment Impact Scale, WEIS, Version 2.0, 1998. MOHO Clearinghouse, University of Illinois at Chicago (UIC). Kuusela L & Saastamoinen T. (2021) Klubitalojen työympäristön työkykyä tukevat ominaisuudet. Jäsenten kokemuksia. Opinnäytetyö. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Toimintaterapian tutkinto-ohjelma. Martimo, K-P. (2020) Osittain vai riittävän työkykyinen? https://www.ilmarinen.fi/tietoa-ilmarisesta/ajankohtaista/blogit-ja-artikkelit/blogikirjoitukset/kari-pekka-martimo/osittain-vai-riittavan-tyokykyinen/ Moore-Corner, R. & Kielhofner, G. & Olson, L. 1998. A user’s manual for Work Environment Impact Scale 2.0. UIC: The model of human occupation clearinghouse. Raivio H & Appelqvist-Schmidlechner K. (2020) IPS – Sijoita ja valmenna! -kehittämishanke. Ohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:12. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-9870-4 Taylor R. (edit) (2017) Gary Kielhofner’s Model of Human Occupation. Fifth edition. Philadelphia: Wolters Kluwer.

Lue lisää

Hyvää yötä − kartoitetaanko teillä unta osana toiminta- ja työkyvyn arviointia?

17.5.2018

Rehablogin bloggaajat

Kirjoittaja: Jennie Nyman, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, toimintaterapian tutkinto-ohjelma. Jennie työskentelee Iällä ei ole väliä -hankkeessa, jossa hän toimii tutkijana yhteistyössä ruotsalaisen Linköpingin yliopiston kanssa. Kun ihminen voi hyvin, hänen biologiset rytminsä ja hormonitoimintansa sekä ulkoinen valo−pimeä-rytmi tukevat hänen hyvää untaan. Aina näin ei kuitenkaan ole. Unen ja levon merkitys on viime aikoina noussut voimakkaasti esille tiedon lisääntymisen ja yhteiskunnassa tapahtuvien muutoksien myötä. Uniasiat ovat esillä mediassa melkein joka viikko, ja vuonna 2017 lääketieteen Nobelin saaneiden biologisen kellon tutkijoiden työ liittyi myös vahvasti uneen. Myös toimintaterapia-ala on hiljalleen alkanut kiinnostua unesta, vaikka alalla onkin pitkään kiinnitetty huomiota lähinnä ihmiselämän niin sanottuihin aktiivisiin osuuksiin. Itsestään selvää ei kuitenkaan ole, että toiminta- ja työkyvyn arvioinnin yhteydessä vielä kartoitettaisiin ihmisen riittävään uneen ja lepoon liittyviä asioita. Uni on yksilöllinen ja ihmiselle elintärkeä asia Ilman unta emme selviä hengissä. Unen tarkka merkitys elimistölle on vielä mysteeri, mutta sen verran tiedetään unesta jo, että pitkäaikainen unenpuute uhkaa terveyttämme vakavasti (Partinen & Huovinen 2007). Jos emme saa tarpeeksi unta, puolustusjärjestelmämme heikkenee ja riskit sairastua myös vakavampiin sairauksiin, kuten sydän ja verisuonitauteihin, diabetekseen ja aivoveritulppaan, kasvavat (Partinen ja Huovinen 2007). Unenpuute vaikuttaa myös suorituskykyymme kokonaisvaltaisesti; mieliala laskee, keskittymisvaikeudet lisääntyvät ja onnettomuusriski kasvaa (Partinen & Huovinen 2007). Uni edistää tarkkaavaisuutta ja oppimista (Partinen & Huovinen 2007), mikä on erityisen olennaista kuntoutuksessa olevien henkilöiden kohdalla. Unta voivat Partisen ja Huovisen (2007) mukaan häiritä mm. ahdistus, stressi, huolet, masennus, ihmissuhdeongelmat, ravintotottumukset, ylipaino, työnkuvan muutokset, kiire ja epäsäännölliset nukkumaanmenoajat (Partinen & Huovinen 2007). Monet näistä tekijöistä ovat osa työ- ja toimintakyvyn arviointiin osallistuvien asiakkaiden elämää. Unen tarve on yksilöllinen, mutta aikuiset ihmiset tarvitsevat keskimäärin 7−8 tuntia unta. On olemassa yksilöitä, jotka tarvitsevat huomattavasti vähemmän unta ja joille vain 4−5 tuntia unta saattaa riittää. Jotkut taas tarvitsevat yli 9 tuntia unta. Sanotaan myös, että unen laatu on tärkeämpi tai ainakin vähintään yhtä tärkeä asia kuin unen pituus. Huonolaatuinen uni voi olla rikkonaista ja katkeilevaa; unen laatua voivat heikentää esimerkiksi herääminen monta kertaa yön aikana ja vaikeudet nukahtaa uudestaan. Toisaalta hyvin nukkuvakin voi havahtua välillä hereille yön aikana. Tämä ei ole vaarallista, jos ihminen nukahtaa uudestaan muutaman minuutin sisällä. (Helvig ym 2016; Partinen & Huovinen 2007; Shneerson 2005.) Uni rakentuu erilaisista vaiheista, ns. univaiheista. Nukahtamisen jälkeen vaivutaan pinnalliseen, kevyeen univaiheeseen ja pikkuhiljaa syvempiin univaiheisiin sekä REM-uneen. Jokaisella univaiheella on oma, tärkeä tehtävänsä. REM-uni on esimerkiksi aivojen kannalta hyvin vilkasta aikaa, se liitetään unien näkemiseen, mustiin, oppimiseen ja mielen toimintoihin. Syvän unen aikana taas erittyy kasvuhormonia, jota aikuisena tarvitaan mm. aineenvaihdunnassa ja lihasvoiman keräämisessä. Univaiheet toistuvat yön aikana, ja yhteensä niitä on noin viisi. Mielenkiintoista on, että unen vaiheet myös jatkuvat päivän aikana. Tämä siis tarkoittaa sitä, että meillä on noin 1,5 tuntia kestäviä unijaksoja yöllä ja että ne jatkuvat päivän aikana ns. väsymisväleinä. Mitä pidempi aika unijaksosta on, sitä väsyneemmäksi tulemme. Näistä rytmeistä huolehtivat ihmisen erilaiset sisäiset biologiset rytmit (esim. sirkaadiset rytmit, homeostaattiset rytmit ja hormonitoiminta), ja niihin vaikuttavat myös ulkoiset rytmit, esimerkiksi valo−pimeä-rytmi. Lisäksi on hyvä muistaa, että jokaisella ihmisellä on omat henkilökohtaiset rytminsä, jotka säätelevät unta. On olemassa aamu- ja iltavirkkuja. Ihanteellisinta on, jos ihminen saa elää oman rytmin mukaista elämää. (Partinen & Huovinen 2007; Green & Wilson 2015; Shneerson 2005.) Unianalyysiteknologian hyödyntäminen osaksi työkyvyn arviointia? Ihmisen työ- ja toimintakykykyyn vaikuttaa siis olennaisesti hänen mahdollisuutensa nukkua ja palautua. Arviointiin osallistuva ihminen saattaa myös tarvita tukea päästäkseen kiinni mahdollisimman hyvään yöuneen. Työperäinen stressi on yksi tämän päivän suurimpia työelämän haasteita, joka haastaa myös yöunen (Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto 2017). Unen ja stressin arvioinnissa voidaan hyödyntää valmiita kyselyjä mutta myös teknologiaa. Tutkimusten mukaan onkin suositeltavaa hyödyntää sekä subjektiivista kokemustietoa että fysiologisiin reaktioihin perustuvaa objektiivista tietoa, jotta saataisiin mahdollisimman kattava kuva (Kompier 2005; Föhr ym. 2015). Nykyisin on tarjolla erilaisia aktiivisuusrannekkeita ja mobiiliapplikaatioita oman unen arviointiin. Nämä ovat kuitenkin vähemmän tutkittuja, eikä niitä sen vuoksi pidetä luotettavina. Luotettavampana pidetään unipolygrafiaa, johon kuuluu muun muassa aivosähkökäyrän (EEG) rekisteröintiä sekä leuanaluslihasten toiminnan, silmien liikkeiden, sydämen toiminnan sekä hengityksen seurantaa erilaisten kehoon kiinnitettävien laitteiden avulla. Laajat koko yön kestävät unipolygrafiat antavat paljon tietoa, ja niitä tehdään nykyisin muun muassa yliopistollisissa keskussairaaloissa ja unitutkimuksiin erikoistuneissa tutkimuskeskuksissa (Partinen & Huovinen 2007). Unipolygrafia on kuitenkin sekä kallis että monimutkainen ja siksi saatavilla ainoastaan erikoistapauksissa. Lisäksi se on useimmiten käytössä vain unilaboratoriossa, joissa uni voi häiriintyä paitsi laitteista, myös vieraasta ympäristöstä. Unen arviointiin tarvittaisiinkin edullisia, testattuja ja hyviksi havaittuja menetelmiä, joita olisi mahdollista käyttää omassa kodissa (Paalasmaa 2014; Nurmi ym. 2016). Valtakunnallisessa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Iällä ei ole väliä -koulutus- ja kehittämishankkeessa tavoitteena on pidentää työuria kaikissa ikäryhmissä. Hankkeessa toimintaterapian ja terveysteknologian näkökulmat yhdistyvät, kun Metropolia Ammattikorkeakoulun sovelletun elektroniikan tutkimus- ja kehitysyksikkö Electria ja toimintaterapian tutkinto-ohjelma tekevät yhteistyötä ja pilotoivat uutta unianalyysiteknologiaa stressin ja työterveyden tunnistamiseksi. Aiheesta tehdään tutkimusta yhteistyössä ruotsalaisen Linköpingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Toistaiseksi toimintaterapian omaa unitutkimusta on tehty vain hyvin vähän. On kuitenkin jo olemassa paljon yleistä tietoa esimerkiksi unihygieniasta, jota on mahdollista ja kannattaakin hyödyntää, kun arvioi ja edistää työ- ja toimintakykyä. Iällä ei ole väliä -hankkeen kotisivu: http://www.tyoika.fi/ Lisätietoja Metropolian hankeosuudesta on tarjolla seuraavassa blogikirjoituksessa: https://blogit.metropolia.fi/tikissa/2018/02/20/unen-laatu-ja-tyostressi-yhteydessa/ Tutustu myös artikkeliin, josta saat lisää hyödyllisiä lähteitä ja linkkejä: Nyman J. 2018. Kiinnostu unesta! Toimintaterapeuttilehti 1/2018, 6−10. Saatavana osoitteessa: https://www.theseus.fi/handle/10024/142338 Lähteet Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto 2017. Psykososiaaliset riskit ja stressi työssä. Saatavana osoitteessa: https://osha.europa.eu/fi/themes/psychosocial-risks-and-stress Föhr, T., Tolvanen, A., Myllymäki, T., Järvelä-Reijonen, E., Rantala, S., Korpela, R., Peuhkuri, K., Kolehmainen, M., Puttonen, S., Lappalainen, R., Rusko, H. & Kujala, U. M. 2015. Subjective stress, objective heart rate variability-based stress, and recovery on workdays among overweight and psychologically distressed individuals: a cross-sectional study. Journal of Occupational Medicine and Toxiology 2015, 10, 39. Green A & Wilson S. 2015. The reason of sleep: Sleep science. In Green, A. & Brown, C. (eds.) An occupational therapists guide to sleep and sleep problems. London and Philadelphia: Jessica Kingsley publishers. Helvig, A., Wade, S. & Hunter-Eades, L. 2016. Rest and the associated benefits in restorative sleep: a concept analysis. Journal of Advanced Nursing. January 2016, Vol. 72 (1), 62−72. Kompier, M. 2005. Assessing the psychosocial work environment − “subjective” versus “objective” measurement. Scandinavian Journal of Work, Environment & Health. 2005; 31. Suppl 6: 405−8. Nurmi, S., Saaresranta, T., Koivisto, T., Meriheinä, U. & Palva, L. 2016. Validation of an accelerometer based BCG method for sleep analysis. Aalto University publication series Science + Technology 7/2016. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-6842-8 Paalasmaa, J. 2014. Monitoring sleep with force sensor measurement. PhD dissertation, University of Helsinki, Finland. Partinen, M. & Huovinen, M. 2007. Terve uni. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö. Shneerson J. M. 2005. Sleep Medicine. A guide to sleep and its disorders. 2nd ed. Massachusetts: Blackwell Publishing.

Lue lisää

Kuntoutusta koulumaailmassa

24.5.2017

vierailija

Kuntoutuksen toteutuessa koulussa, niveltyvät kasvatuksen ja kuntoutuksen – opettajien ja terapeuttien – näkemykset toisiinsa. Millä tavalla opettajan ja terapeutin yhteistyö saadaan kantamaan hedelmää, niin että lapsi hyötyy siitä? Tähän kysymykseen lähdin etsimään vastausta tieteen maailmasta. Australian Occupational Therapy Journal-lehdessä vuonna 2014 julkaistu tutkimus ”Investigating the experiences in a school-based occupational therapy program to inform community-based paediatric occupational therapy practice” selvittää opettajien ja toimintaterapeuttien kokemuksia koulussa toteutettavasta toimintaterapiasta sekä yhteistyöstä. Tutkimuksesta käy ilmi, että toimintaterapeuttien olisi tarpeellista viettää enemmän aikaa koulussa, jotta he ymmärtäisivät paremmin luokan rutiineja sekä opettajan roolia. Lisäksi toimintaterapeuttien pitäisi selittää omaa rooliaan enemmän. Tutkimustulosten mukaan toimintaterapeuttien olisi hyvä pyrkiä pois asiantuntijan roolista kohti tasavertaista kumppanuutta opettajan kanssa – yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Eräs tutkimukseen osallistunut toimintaterapeutti kommentoi näin: ”… ja en yritäkään mennä luokkaan ”supersankarina”, joka korjaa kaiken, sillä se ei onnistu.” Tutkimuksesta nousi esiin myös tarve sille, että toimintaterapeutit huolehtivat läpi koko toimintaterapiaprosessin siitä, että kaikki osapuolet saavat informaatiota siihen liittyen. Hyödylliseksi koettiin se että, kaikki osapuolet olivat mukana terapiaprosessissa. Tällöin ymmärryksen toisen työtä kohtaan koettiin lisääntyvän. Artikkeliin perehdyttyäni seuraava kysymys on, miten soveltaa tutkimuksesta saatua tietoa käytännön työelämässä? Tutoriksen yhteisöllisen toimintatavan kautta kuntoutuksen toteuttaminen kouluympäristössä tuntuu lähtökohtaisesti luontevalta ja opettajan ottaminen mukaan kuntoutusprosessiin jo tavoitteita asetettaessa kuuluu luonnollisena osana terapiaan. Myös supersankarin roolin voi jatkossakin unohtaa ja lähteä opettajan kanssa yhteistyössä etsimään lapsen koulunkäyntiä tukevia keinoja. Tämähän on sekä kasvatuksen että kuntoutuksen näkökulmasta yhteinen intressi, lapsen arjen, eli tässä tapauksessa koulunkäynnin tukeminen. Elina Soinio, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoittaja suorittaa kuntoutuksen tutkinto-ohjelmaa (YAMK) Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja työskentelee toimintaterapeuttina Uudenmaan Erikoiskuntoutuksessa, joka on osa Tutoris-konsernia. Lähde: Rens Lezhan – Joosten Annette: Investigating the experiences in a school-based occupational therapy program to inform community-based paediatric occupational therapy practice. (Australian Occupational Therapy Journal. Jun2014, Vol. 61 Issue 3, p148-158. 11p.) Kuva: Papunet

Lue lisää

Bloggaajat

Rehablogin bloggaajat Rehablogi on kuntoutuksen hyviin käytänteisiin keskittyvä toimitettu blogi, jota Metropolia Ammattikorkeakoulu ylläpiti vuosina 2015—2025. Rehablogiin kirjoittajat ovat olleet kuntoutuksen YAMK-opiskelijoita, kuntoutusalan AMK-opiskelijoita, opettajia ja asiantuntijoita työelämästä monialaisesti. Rehablogi on tuonut esille kuntoutumisen tutkimus- ja kehitystyön pohjalta nousevaa tietoa sekä nostanut keskusteluun kuntoutuksen alaan liittyviä keskeisiä kysymyksiä. Ota yhteyttä

Blogin toimituskunta

Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi

Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi

Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi

Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi

Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.

Uusimmat postaukset

Arkistot

2026 (1)
2025 (5)
2024 (15)
2023 (12)
2022 (14)
2021 (17)
2020 (22)
2019 (26)
2018 (19)
2017 (22)
2016 (12)
2015 (1)

Avainsanat