Avainsana: kuntoutus
Henkilöstön veto- ja pitovoima kuntoutuksessa – ratkaisuja alan haasteisiin
Suomen kuntoutusala on suurten muutosten edessä. Väestön ikääntyminen, kroonisten sairauksien lisääntyminen ja henkilöstöpula haastavat alan toimintaa. Kuntoutuspalveluiden kysyntä kasvaa, mutta samalla työntekijöiden jaksaminen ja alan houkuttelevuus ovat koetuksella. Miten voimme varmistaa, että kuntoutusalan veto- ja pitovoima kehittyvät kestävällä tavalla? Tässä blogitekstissä tarkastellaan kuntoutusalan vetovoiman ja pitovoiman keskeisiä tekijöitä kirjallisuuskatsaukseen perustuvan tutkimuksen valossa. Tulokset osoittavat, että työympäristön, työolosuhteiden, johtamisen ja yksilöllisten tekijöiden kehittäminen ovat avainasemassa alan kestävän kehityksen kannalta. Työympäristö ja työolosuhteet – perusta työhyvinvoinnille Kuntoutusalalla työympäristön ja työolosuhteiden laatu vaikuttaa suoraan työn houkuttelevuuteen ja työhyvinvointiin. Tutkimukset osoittavat, että joustavuus työajoissa ja tehtävissä sekä riittävät resurssit tukevat työn sujuvuutta ja vähentävät henkistä kuormitusta (Castillo ym. 2021). Lisäksi kognitiivisen ergonomian ja työvälineiden kehittäminen voivat parantaa työn tehokkuutta ja vähentää työssä jaksamisen haasteita. Esimerkiksi digitalisaatio ja teknologian hyödyntäminen voivat keventää hallinnollista taakkaa ja vapauttaa aikaa asiakastyölle (Squires ym. 2022; Danielsson-Ojala & Wallin 2022). Johtaminen ratkaisee – oikeudenmukainen ja osallistava esihenkilötyö tukee sitoutumista Hyvä johtaminen on yksi keskeisimmistä tekijöistä kuntoutusalan veto- ja pitovoiman kehittämisessä. Oikeudenmukainen ja osallistava esihenkilötyö lisää työntekijöiden sitoutumista ja vahvistaa heidän kokemustaan työn merkityksellisyydestä (Butenko ym. 2024; Rollins ym. 2021). Esihenkilöiden rooli on erityisen tärkeä työntekijöiden hyvinvoinnin tukemisessa ja työssä jaksamisen edistämisessä. Työntekijöiden osallistaminen päätöksentekoon ja uramahdollisuuksien tarjoaminen voivat lisätä työn mielekkyyttä ja vähentää vaihtuvuutta (Rollins ym. 2021). Yksilölliset tekijät – palkkaus ja ammatillinen kehittyminen keskiössä Kuntoutusalan houkuttelevuus on osittain riippuvainen palkkauksesta ja ammatillisista kehittymismahdollisuuksista. Naisvaltaisen alan julkisrahoitteisuus on johtanut siihen, että palkkakehitys on jäänyt jälkeen monista muista aloista, mikä vaikuttaa henkilöstön pysyvyyteen (Thisted ym. 2018). Palkkauksen lisäksi mahdollisuudet kehittyä ammatillisesti ja edetä uralla ovat keskeisiä tekijöitä. Urakehitysmahdollisuuksien tarjoaminen lisää alan vetovoimaa ja pitää osaajat alalla pidempään (Danielsson-Ojala & Wallin 2022). Miten kuntoutusalan veto- ja pitovoimaa voidaan vahvistaa? Kuntoutusalan haasteet edellyttävät monitasoista ja pitkäjänteistä kehittämistä. Keskeisiä ratkaisuja ovat: Työympäristön ja -olosuhteiden kehittäminen: joustavuuden lisääminen, resurssien varmistaminen ja työkalujen päivittäminen. Johtamisen parantaminen: osallistava ja oikeudenmukainen esihenkilötyö tukee työhyvinvointia ja sitoutumista. Palkkauksen ja urakehityksen edistäminen: oikeudenmukainen palkkaus ja selkeät urapolut lisäävät alan houkuttelevuutta. Kuntoutuksen merkitys kasvaa tulevaisuudessa, ja sen onnistuminen edellyttää motivoitunutta ja hyvinvoivaa henkilöstöä. Alan veto- ja pitovoiman kehittäminen on investointi, joka hyödyttää sekä työntekijöitä että palveluiden käyttäjiä. Blogikirjoitus perustuu Heidi Niemen kuntoutuksen (YAMK) opinnäytetyöhön ”Henkilöstön veto- ja pitovoima kuntoutuksessa”, joka on luettavissa Theseuksessa osoitteessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202503144258 . Kirjoittaja Heidi Niemi, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Niemi on valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2019 ja lisäkouluttautunut neurologisen ja TMD- (purenta)fysioterapian saralla. Tällä hetkellä Niemi työskentelee Varsinais-Suomen hyvinvointialueella, asiantuntijapalveluissa fysioterapeuttina Lähteet: Castillo, Y.A., Rinehart, K., Fischer, J., & Weber, W. 2021. Strategies and Barriers to Work Behavior Changes: Perceptions of Prevocational Rehabilitation Professionals. Butenko, D., Rinaldi, M., Moe, C., Brinchmann, B., Wittlund, S., Killackey, E., Borg, M., & Mykletun, A. 2024. "What I thought was the dream job was a little different than I had expected": A qualitative study exploring the turnover of IPS employment specialists. Rollins, A. L., Eliacin, J., Russ-Jara, A. L., Monroe-De-Vita, M., Wasmuth, S., Flanagan, M. E., Morse, G. A., Leiter, M., & Salyers, M. P. 2021. Organizational conditions that influence work engagement and burnout: A qualitative study of mental health workers. Squires, E., Shafer, K., Winters-Todd, B., & Granger, B. 2022. Engaging rehabilitation technicians through a career ladder during a pandemic. Thisted, C. N., Labriola, M., Nielsen, C. V., Kristiansen, S. T., Strøm, J., & Bjerrum, M. B. 2018. Managing employees’ depression from the employees’, co-workers’ and employers’ perspectives. An integrative review. Danielsson-Ojala, K., & Wallin, L. 2022. Employee Retention in the Era of "The Great Resignation".
Yhteistoiminnalla kohti työelämää
Työtä tekevälle riittää. Ei työt tekemällä lopu. Kukapa ei joskus olisi kuullut suomalaisia sananlaskuja työstä. Jokaisella ihmisellä on oikeus työhön, sen vapaaseen valintaan sekä oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin ja suojaan työttömyyttä vastaan. Näin todetaan Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 23. artiklan ensimmäisessä kohdassa. (YK 2023: 26–27). Sananlaskuista, julistuksista ja hallitusohjelmista huolimatta Suomessa oli syyskuussa 2024 työ- ja elinkeinoministeriön julkaiseman työllisyyskatsauksen mukaan 279 700 työtöntä työnhakijaa (Työ- ja elinkeinoministeriö 2024). Millaiset vaikutukset työttömyydellä on yksilöön, yhteisöön ja yhteiskuntaan ja mitkä ovat ne toimet, jotka edistävät työllistymistä? Työelämän ulkopuolella on henkilöitä henkilökohtaisista ja yksilöllisistä syistä johtuen. Ohjautuminen työllistymistä edistävien palveluiden tai kuntoutuksen pariin on myös yksilöllistä perustuen henkilön tarpeisiin, arviointiin sekä tarjolla oleviin mahdollisuuksiin ja tukitoimiin. Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyi kunnille vuoden 2025 alusta alkaen. Hallituksen tarkoituksena on uudistaa työvoimapalveluiden toimintaa velvoittaen hyvinvointialueet, kunnat ja Kela yhteistyöhön paikallisesti, jotta asiakas saa mahdollisuuksien mukaan samasta lähipalvelupisteestä tarpeelliset palvelut, tuet sekä hoidettua niihin liittyvät velvoitteet. Suunnitelmissa on laajentaa työvoimaviranomaisten sekä palveluntuottajien mahdollisuuksia hyödyntää tietoa toiminnan vaikuttavuuden ja työnhakijoiden palveluohjauksen tehostamiseksi. Pyrkimyksenä on keventää työvoimapalveluiden lakisääteistä palveluprosessia kohdentamaan rajallisia resursseja toteutumaan asiakaslähtöisemmin ja tarkoituksenmukaisemmin. Työelämän vastaanottokykyisyyttä on tarkoitus vahvistaa, jotta esimerkiksi osatyökykyiset, maahanmuuttajat, ikääntyneet henkilöt ja matalan koulutustason tehtävissä toimivien työllistyminen paranee. (Hallitusohjelma 2023; Eduskunta 2022.) Yhdessä työskentely edistää osallisuutta ja sosiaalista vahvistumista Työhön kuntoutumista ja työllistymistä edistävien palveluiden taustalla toimivassa palvelujärjestelmässä vastuutoimijoiden toimintaa ohjaa lainsäädännölliset velvollisuudet, lainsäädäntöä tarkentavat asetukset sekä järjestämistä ja toteuttamista suuntaavat ohjeet. Ohjeita soveltavan vastuutoimijan harkinta ohjaa asiakkaan palveluun, huolehtien tarvittavien palveluiden hankinnasta. (Lampinen & Pikkusaari 2011: 97–98.) Palveluntuottajina työllistymistä edistämässä ovat muun muassa kolmannen sektorin toimijat, jotka osaltaan tarjoavat asiakkaille kehittymisen mahdollisuuksia ja valmiuksia siirtyä kohti työelämää. Työllistymistä edistävissä palveluissa asiakas on tasavertainen kumppani ja oman elämänsä asiantuntija. Asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden lähtökohtien mukaisesti kuntoutuksen, valmennuksen, tulee toteutua hänen toimintaympäristössään. (Järvikoski & Härkäpää 2011: 49–52.) Tavoitteista ja sisällöistä keskusteleminen sekä yhteinen päätöksen teko, jaettu valta ja vastuu valmistavat asiakasta itsenäiseen päätöksen tekoon. Osallisuus on osa laajempaa toimijuutta. Toimijuudessa asiakas nähdään tietoisena ja aktiivisena toimijana, ottaen kantaa itseään koskeviin asioihin ja pyrkien vaikuttamaan niihin toiminnallaan ja valinnoillaan. (Karhula & Sellman & Sipari & Ylisassi 2022: 280–282.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan asiakkaan sosiaalinen vahvistuminen (kuva 1) edistää työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamista. Kuva 1. Sosiaalinen vahvistuminen asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamista edistävässä yhteistoiminnassa (Kinnunen 2016: 20 mallia mukaillen). Motivaatio, tavoitteellisuus ja suunnitelmallisuus ohjaavat prosessia Työelämään kuntoutumisen mahdollistaa suunnitelmallinen ja tavoitteellinen prosessinomaisesti toteutuva valmennuksellinen yhteistoiminta. Prosessissa asiakkaan rooli nähdään aktiivisena toimijana, joka toimii yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. (Karhula & Sellman & Sipari & Ylisassi 2022: 279; Autti-Rämö & Salminen, Rajavaara & Melkas 2022: 13.) Asiakkaan ja asiantuntijoiden yhdessä määrittelemien tavoitteiden ympärille rakentuvat verkostot ja yhteistoimijuus mahdollistaen tavoitteellisen ja suunnitelmallisen prosessin tavoitteiden saavuttamiseksi. (Sipari & Mäkinen 2014: 168–170.) Suunnitelmallisuudessa päätökset muodostuvat yhteistoiminnassa, jolloin asiakas ja asiantuntijat tekevät päätökset yhdessä. Asiakkaan voimavarat ja valmiudet vaikuttavat hänen osallisuutensa tasoon tavoitteen laatimisessa. (Karhula ym. 2022: 280–281.) Prosessin ja yhteistyön onnistuminen edellyttää asiakkaan motivaatiota, halukkuutta, sitoutumista ja valmiutta. Yhteisymmärrys tukee tavoitteen asettelua Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten (kuva 2) mukaan vuorovaikutus on merkittävin elementti työllistymistä edistävässä valmennuksessa. Tulosten perusteella valmennuksen yhteistoiminta edellyttää asiakkaan ja asiantuntijan välille luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen syntymistä. Tämä vaatii asiakkaan kuulemisen ja hänen kokonaistilanteen hahmottamisen. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset kuvaavat, että asiakkailla on ollut mahdollisuus osallistua tavoitteiden asetteluun ja laatia suunnitelmaa yhdessä asiantuntijoiden kanssa tavoitteen saavuttamiseksi. Tuloksista nousi esiin myös mahdollisuus tavoitteiden seurantaan ja niiden päivittämiseen. Yhdessä työskentely on vuorovaikutusta, joka toteutuu yksilö- ja ryhmävalmennuksissa. Vuorovaikutus toimii välineenä yhteisymmärryksen kehittymiselle. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulos osoittaa, että vuorovaikutuksessa kehittyvä yhteisymmärrys tukee asiakkaan motivaatiota. Tulosten perusteella asiakkaat hyötyivät merkittävimmin yhteistoiminnassa työllistymistä edistävän tavoitteen saavuttamiseksi sisäisestä ja ulkoisesta motivaatiosta, asiantuntijoiden tarjoamasta tuesta ja tavoitteiden mukaisesta, suunnitelmallisesta työskentelystä. Tulokset osoittavat, että motivoitunut asiakas tunnistaa tarpeet valintoja tehdäkseen. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella voidaan todeta, että vuorovaikutus yhteistyöverkoston kanssa on merkityksellistä yhteistoiminnassa, jotta asiakas sitoutuu toimintaan ja hyötyy moniasiantuntijuudesta entistä monialaisemmin. Kuva 2. Asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamista edistävät yhteistoiminnan ydintekijät. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset kuvaavat teoriataustaa vahvistaen, että kuntoutuminen opiskelu- ja työelämään on muutosprosessi, jossa asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttaminen on yksilöllistä. Työelämävalmiuksien kehittyminen vaatii asiakkaan nykytilanteen arviointia, asiakkaan tahtoa asettaa ja suunnata asettamiaan tavoitteita kohti sekä sitoutua toimintaan oman itsensä vuoksi. Voimavarat prosessissa tulee huomioida, jotta asiakkaalla on aktiivisesti toimien mahdollisuus saavuttaa tavoitteet. Tavoitteellisessa toiminnassa tuen merkitys tavoitteiden saavuttamiseksi on merkittävä. Tulosten mukaan asiakkailla on ollut mahdollisuus hyödyntää valmennusta, ja sitä on ollut heille riittävästi tarjolla. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksen perusteella asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttaminen edellyttää palveluverkoston hahmottamista sen hyödyntämiseksi sekä toimivia ja laajoja yhteistyöverkostoja, joiden parissa työskennellään aktiivisesti. Kuten E. N. Setälä on sanonut: ”Kaikki ihmistyö on yhteistyötä.” Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kehittää asiakkaiden ja yksilövalmentajien yhteistoimintaa asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamiseksi. Tutkimuksellinen kehittämistyö Yhteistoiminnalla kohti asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamista – kuvaus asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamista edistävän yhteistoiminnan ydintekijöistä (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2024) on luettavissa Theseuksesta. (https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024113031544) Kirjoittaja Päivi Aro, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja työskentelee palveluesihenkilönä Sotek-säätiöllä. Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna 2022. Kuntoutumisen edellytykset. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 13–14. Eduskunta 2022. Hallituksen esitys HE 207/2022. Viitattu 2.10.2023. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. Näkökulmia kuntoutukseen ja kuntoutustieteeseen. Helsinki: WSOYpro. Karhula, Maarit & Sellman, Jaana & Sipari, Salla & Ylisassi, Hilkka 2022. Kuntoutuksen tavoitteet ja sisällön rakentuminen. Teoksessa Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Tallinna: Duodecim. 279–282. Kinnunen, Riitta 2016. Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus. Työkaluna sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittari. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. Viitattu 24.10.2024. Lampinen, Pauliina & Pikkusaari, Suvi 2011. Työ(hön)valmennus pintaa syvemmältä. Helsinki: VATES-säätiö. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2014. Kehittäjäkumppanuus vaatii uudenlaista osaamista. Metropolia ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkeli 13/2014. Viitattu 12.11.2023. 168–170. Työ- ja elinkeinoministeriö 2024. Työllisyyskatsaus syyskuu 2024. Viitattu 24.11.2024. Valtioneuvosto. Orpon hallituksen hallitusohjelma 20.6.2023. Vahva ja välittävä Suomi. Helsinki: Valtioneuvoston julkaisuja 2023: 58. Viitattu 1.10.2023. Yhdistyneet kansakunnat. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Viitattu 10.12.2023.
Simulaatioperustainen oppiminen – kuntoutuksen koulutusten tulevaisuus?
Lääkärit, sairaanhoitajat, ensihoitajat, lentäjät ja jopa autokoululaiset. Kaikki hiovat taitojaan simulaatioharjoitusten avulla. On tietokoneohjattuja nukkeja, standardoituja potilaita, tietokonepohjaisia ohjelmia, lentosimulaattoreita, ajosimulaattoreita ja virtuaalitodellisuudessa tehtäviä harjoituksia. Mutta miten tämän päivän kuntoutuksen koulutuksissa voidaan hyödyntää simulaatioperustaista oppimista? Opinnäytetyönä tehty Dialogisuuden vahvistuminen simulaatio-oppimisen keinoin -kirjallisuuskatsaus tutkii, millaisia teoreettisia taustoja ja pedagogisia elementtejä on simulaatioperustaisen oppimisen taustalla sekä millaista arviointia voidaan hyödyntää simulaatioperustaisessa oppimisessa, kun halutaan vahvistaa opiskelijan ammatillista dialogiosaamista asiakkaan kohtaamisessa kuntoutustyössä. Kuntoutustyössä dialogiosaaminen on yksi tärkeimmistä taidoista ja kirjallisuuden mukaan sitä voidaan kehittää simulaatioperustaisen oppimisen avulla (Hung & Ho & Lin 2021: 1, 4–6). Simulaatioharjoituksessa voidaan harjoitella dialogisuuden keskeisiä teemoja, kuten aktiivista kuuntelua, nonverbaalia viestintää ja yhteisen ymmärryksen rakentamista (Adamson ym. 2023: 468–470). Kuntoutuksen koulutuksissa saatetaan jo nyt hyödyntää simulaatioharjoituksia, muun muassa niin sanottuja vammasimulaatioita tai luokkahuoneharjoituksia. Kirjallisuuden mukaan simulaatio on kuitenkin toimivaa vain, jos sitä käytetään oikein (Diaz-Navarro ym. 2024: 7). Mitä simulaatioharjoitusta suunniteltaessa sitten pitäisi ottaa huomioon? Teoreettiset taustat simulaatio-oppimisessa Simulaatioperustaisella oppimisella tarkoitetaan harjoituksia, joissa jäljitellään todellisuutta mahdollisimman tarkasti, pyrkimyksenä siis simuloida oikeita työelämän tilanteita (Saleem & Khan 2023; Peterson Bethea & Cavazos Castillo & Harvison 2014). Simulaatioharjoitus on keino teorian yhdistämiselle käytäntöön. Keskeisenä tekijänä simulaatio-oppimisessa voidaan pitää sosiaalisessa kontekstissa tapahtuvaa oppimista (van Vuuren 2016: 83; Velde & Lane & Clay 2009: 19). Opiskelija oppii havainnoimalla toisia, mutta myös yhteinen pohtiminen ja asian työstäminen ohjaa opiskelijaa aktiiviseen oppimiseen. Lisäksi mm. Kolbin (1984) kokemuksellinen oppimisteoria luo pohjaa simulaatiolle (Saleem & Khan 2023; Magerat & Klepo & Sangster Jokic & Bartolac 2024; Aebersold 2018). Simulaatioperustaisella oppimisella on omat taustateoriansa, mutta sen lisäksi tulisi huomioida aina mikä teoria on harjoituksen taustalla (Magerat ym. 2024: 10). Dialogisuutta vahvistettaessa tarvitaan tietoa siitä, mitä dialogisuus tarkoittaa asiakkaan kohtaamisessa ja millaisista elementeistä se rakentuu. Pedagogiset elementit ja ratkaisut dialogisuuden vahvistamiseksi simulaation keinoin Kun halutaan vahvistaa kuntoutuksen opiskelijan dialogiosaamista, kirjallisuus tuo esiin simulaation korkean uskottavuuden sekä autenttisuuden (Adamson ym. 2023:465). Erityisesti standardoidun potilaan käyttö ja mahdollisimman todellinen ympäristö vahvistavat opiskelijan osaamista. Oppimisen siirtäminen käytäntöön vahvistuu, kun dialogisuutta voidaan harjoitella mahdollisimman oikeassa tilanteessa ”aidon” asiakkaan kanssa (Bowman ym. 2020; King ym. 2017). Simulaatioharjoitusta suunniteltaessa tulee aina huomioida opiskelijan osaamisen taso ja luoda selkeät oppimisen tavoitteet (Hung & Ho & Lin 2021: 3; Putter-Katz ym. 2018: 114; Weller 2012: 2). Opettajan tulee tietää mitä opiskelija jo osaa, mitkä ovat ko. opintojakson tavoitteet sekä taustateoriat ja mitä harjoituksella halutaan opettaa. Simulaatioharjoitus ei saa ylittää opiskelijan omaa osaamisen tasoa (Bowman ym. 2020). Debriefing ja arviointi Jotta opiskelijan dialogiosaaminen vahvistuu, tarvitsee hän palautetta omasta toiminastaan simulaatioharjoituksessa. Debriefing-tilaisuus onkin yksi merkittävimmistä tekijöistä opiskelijoiden oppimiskokemuksessa (Putter-Katz ym. 2017: 116). Erityisesti videopohjaisen palautteen antaminen debriefing-tilaisuudessa nähdään kehittävän opiskelijan reflektio-osaamista sekä dialogiosaamiseen liittyvää non-verbaalia viestintää. Videonauhoite simulaatioharjoituksessa auttaa opiskelijaa näkemään tilanteen ulkopuolisen silmin, jolloin itsearviointi ei pohjaudu vain omaan muistiin tai kokemukseen. (Adamson ym. 2023.) Simulaatioharjoituksen avulla voidaan arvioida opiskelijan teoreettista sekä käytännön osaamista (Saleem & Khan 2023: 1187). Dialogiosaamista arvioitaessa voidaan hyödyntää tarkistuslistoja, johon on selkeästi kirjattu esiin se, mitä halutaan nähdä opiskelijan toiminnassa harjoituksen aikana. The Effective Listening and Interactive Communication Scale – Assessment Rubric (ELICS-AR) on yksi esimerkki tarkistuslistasta dialogiosaamisen arvioinnille (King ym. 2017). On hyvä kuitenkin pohtia, onko arvioinnin tarkoitus antaa arvosana vai ohjata opiskelijan oppimista. Kirjallisuudessa tuodaan vahvasti debriefing-tilaisuuden merkitys opiskelijan osaamisen vahvistumisessa. (Issemberg ym. 2005:22, Bradley & Whittington & Mottram 2013: 76; McGaughie ym. 2010: 44; Putter-Katz ym. 2017), mutta numeraalisen arvioinnin merkitys jää tässä kirjallisuuskatsauksessa vähemmälle. Simulaatio - turvallinen tila oppimiselle Opiskelijan ”moka” simulaatioharjoituksessa toimii lahjana oppimiselle: tilannetta voidaan tutkia ja tarkastella yhdessä, miettiä mitä tapahtui, miksi niin kävi ja mitä siitä seurasi. Debriefingissä voidaan purkaa asia osiin ja miettiä, mitä voisi tehdä toisin. Sen jälkeen opiskelijan onnistuminen voidaan mahdollistaa uudella harjoituksella, uusin eväin. Oikein rakennettu simulaatioharjoitus toimii hyvänä keinona vahvistamaan opiskelijan dialogiosaamista asiakkaan kohtaamisessa kuntoutustyössä sekä harjoittaa teorian soveltamista käytäntöön. Blogikirjoitus perustuu Heli Arokin kuntoutuksen (YAMK) opinnäytetyöhön ”Dialogisuuden vahvistuminen simulaatio-oppimisen keinoin” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2023), joka on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024110727631 Kirjoittaja Heli Arokki, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Arokki on valmistunut toimintaterapeutiksi vuonna 2008, ja hänellä on laaja-alainen työkokemus lasten sekä perheiden parissa työskentelystä. Tällä hetkellä Arokki työskentelee Turun ammattikorkeakoulussa toimintaterapian koulutusohjelmassa. Arokki on mukana Erasmus+-rahoitteisessa SIMBA-hankkeessa (Simulation based learning in Occupational Therapy education), jonka tavoitteena on suunnitella ja soveltaa näyttöön perustuvaa simulaatioperustaista oppimista osaksi toimintaterapian opintojen eri vaiheita. Lähteet: Adamson, Helen & Chaka, Brian & Hizzet, Kay & Williment, Julia & Hargan Jae 2023. An exploration of communication skills development for student diagnostic radiographers using simulation-based training with a standardized patient: UK-based focus-group study. Journal on Medical Imaging and Radiation Sciences 54, 465-472. Aebersold, Michelle 2018. Simulation-Based Learning: No Longer a Novelty in Undergraduate Education. The Online Journal of Issues in Nursing 23 (2). Bowman, A. & Reid, D. & Harreveld, R. & Lawson, C. 2020. Evaluation of students’ clinical performance post-simulation training. Bradley, Gemma & Whittington, Stephanie & Mottram, Paul 2013. Enhancing occupational therapy education through simulation. British Journal of Occupational Therapy 76 (1). Diaz-Navarro, Cristina & Armstrong, Robert & Charnetski, Matthew & Freeman, Kirsty J. & Koh, Sabrina & Reedy, Gabriel & Smitten, Jayne & Ingrassia, Pier Luigi & Maio Matos, Francisco & Issenberg, Barry 2024. Global consensus statement on simulation-based practice in healthcare. Clinical Simulation in Nursing. Issemberg, Barry & McGaughie, William & Petrusa, Emil & Gordon, David Lee & Scalese, Ross 2005. Features and uses of high-fidelity medical simulations that lead to effective learning: a BEME systematic review. Medical Teacher 27 (1), 10–28. McGaughie, William C. & Issemberg, Barry & Petrusa, Emil & Scalese Ross 2010.A Critical review of simulation-based medical education re-search: 2003-2009. Medical Education 2010: 44: 50–63. doi:10.1111/j.1365-2923.2009.03547.x King, Gillian & Servais, Michelle & Shepherd, Tracy & Willoughby, Colleen & Bolack, Linda & Moodie, Sheila &Baldwin, Patricia & Strachan, Deborah & Knickle, Kerry & Pinto, Madhu & Parker, Kathryn & McNaughton, Nancy 2017. A listening skill educational intervention for pediatric rehabilitation clinicians: A mixed-methods pilot study. Developmental Neurorehabilitation, 20(1), 40–52. doi: 10.3109/17518423.2015.1063731 (PMID: 26305990) Magerat, Laurence & Klepo, Ivana & Sangster Jokic, Claire & Bartolac, Andreja 2024. Guidelines for the implementation of simulation-based learning in occupational therapy education. SIMBA: Simulation based learning in occupational therapy. Funded by the European Union. Peterson Bethea, Dorothy & Cavazos Castillo, Dahlia & Harvison, Neil 2014. Use on Simulation in Occupational Therapy Education: Way of Future? American Journal of Occupational Therapy, 68, 32-39. Putter-Katz, Hanna & Gvion, Aviah & Wechsler-Kashi, Deena & Adi-Ben Said, Limor & Yaacobi, Hadas & Feldman, Irit & Shalomson, Orit & Ziv, Amitai 2018. Students’ Evaluation of Simulation-Based Training in a Communication Sciences and Disorders Program. Journal of Allied Health. 47(2).113–120. Saleem, Munazza & Zuhera, Khan 2023. Healthcare Simulation: An effective way of learning in health care. Pak J Med Sci. 39(4).1185-1190.
Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen edistää valtakunnallista yhteistoimintaa
Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisestä valtakunnallisessa kehittämisverkostossa on merkittäviä hyötyjä niin yhteiskunnan, organisaatioiden, ammattilaisten kuin asiakkaidenkin näkökulmasta. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen ydintekijöihin panostamalla voidaan saavuttaa valtakunnallisen kehittämisverkoston mahdollistamat hyödyt. Terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on jo pitkään kehitetty verkkopalveluita osaksi asiakkaiden palvelukokonaisuutta (esimerkiksi Kallio ym. 2020). Digitaalisten palveluiden kehittäminen vaatii verkostoyhteistyötä yli organisaatiorajojen ja yhteisten resurssien hyödyntämistä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016: 1–4). Jotta hyvinvointialueet ja muut toimijat voivat kehittää yhteisiä digitaalisia palveluita, tarvitaan organisaatiorajoja ylittävälle yhteistyölle toimintamalleja (Parviainen ym. 2017: 15–17). Kuoppamäki (2011) toteaa, että yhteistyö eri organisaatioiden välillä voidaan nähdä työmäärää lisäävänä asiana, vaikka yhteistyön avulla voidaan myös lisätä tehokkuutta ja vähentää työn päällekkäisyyttä (Kuoppamäki 2011: 90). Valtakunnallisesta yhteistoiminnasta on useita hyötyjä niin organisaatioille, työntekijöille kuin palveluiden käyttäjille eli asiakkaille. Hyötyjen toteutuminen vaatii rakenteellisten ja toimintaan liittyvien edellytysten täyttymistä. (Kuoppamäki 2011; Pelkonen ym. 2020; Piirainen ym. 2019; Sisäministeriö 2018; Warsell ym. 2009; Ylitalo ym. 2006.) Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämistä valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämiseksi. Valtakunnallisesta kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisestä on merkittäviä hyötyjä Valtakunnallisessa kehittämisverkostossa tehtävän kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen hyötyinä tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan ovat toiminnan yhtenäistyminen osaamisen yhtenäistyminen laadukkaat palvelut kustannussäästöt verkostoituminen yhteinen edunvalvonta. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen valtakunnallisessa kehittämisverkostossa mahdollistaa yhteisten toimintamallien, toiminnan yhtenäisyyden, yhtenäisten palveluiden, tasa-arvon lisääntymisen ja toiminnan uudistumisen kautta toiminnan yhtenäistymisen valtakunnallisella tasolla. Verkostotyöskentely mahdollistaa tulosten mukaan avoimen keskustelun erilaisista toimintatavoista, ja verkkopalveluissa asiakkaat saavat palvelut tasa-arvoisesti asuinpaikasta riippumatta. Lisäksi ammattilaiset visioivat, että tulevaisuudessa voitaisiin tarjota palveluita myös yli hyvinvointialuerajojen, esimerkiksi valtakunnallisten etäryhmien muodossa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämiseen osallistuvien ammattilaisten ymmärrys syventyy ja laajentuu tiedon ja kokemusten jakamisen, yhteisen ymmärryksen muodostumisen ja kokonaisuuksien paremman hahmottamisen myötä, jolloin osaaminen yhtenäistyy. Lisäksi kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä asiantuntijoiden erityisosaamista hyödynnetään valtakunnallisesti ja ammattilaisten tieto lisääntyy. Ammattilaiset mainitsivat myös, että verkkopalveluiden kehittämisen avulla hiljainen tieto saadaan tehtyä näkyväsi, ja erityisosaamista voidaan hyödyntää harvinaisemmissa asiakastapauksissa. Tulosten mukaan myös perehdytys yhtenäistyy, kun kuntoutuksen verkkopalveluita voidaan hyödyntää uuden työntekijän perehdytyksessä. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisellä tutkimuksellisessa kehittämistyössä todettiin, että palveluiden käytettävyyden, palveluiden laadun, yhteisen kehittämisen sekä tietojen kokoamisen ja paremman hyödynnettävyyden kautta mahdollistetaan laadukkaat palvelut. Ammattilaiset nostivat esimerkiksi esille, että pienissä organisaatioissa tarvitaan valtakunnallista yhteistyötä ja verkostoa toiminnan kehittämisen tueksi. Kustannussäästöjä saadaan tulosten mukaan päällekkäisten tehtävien karsimisen ja resurssien säästämisen kautta. Aikaa säästyy niin ammattilaisilta kuin asiakkailta, kun verkkopalveluun tuotettua materiaalia hyödynnetään osana potilasohjausta valtakunnallisesti. Myös päällekkäisten tehtävien karsiminen tuo kustannussäästöjä, kun työtä ja vastuuta voidaan jakaa. Tuloksissa yhteinen edunvalvonta ilmeni yhteisten asioiden ajamisena, ja verkostoituminen on tapa tehdä valtakunnallista yhteistyötä. Verkostoituminen parantaa tulosten mukaan ammattilaisen välistä kommunikaatiota. Nämä hyödyt ovat esitetty kuviossa 1. Verkkopalveluiden verkostokehittämisen ydintekijät Valtakunnallinen kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen hyödyttää tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan sekä yhteiskuntaa, organisaatioita, ammattilaisia että asiakkaita. Kehittämisverkoston toiminta mahdollistuu, kun keskeiset tekijät verkoston rakenteessa ja toiminnassa on huomioitu. Näitä kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen ydintekijöitä tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan ovat monipuolinen ja laaja verkosto asiantuntijuus verkostoon osallistuvien motivaatio verkostoon osallistuvien halu kehittyä ja valmius jakaa osaamistaan verkostoon osallistuvien hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sitoutuminen verkoston toimintaan yhteinen ymmärrys hyvä johtaminen Osallistujilta edellytetään asiantuntijuutta ja motivaatiota Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä keskeistä on tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan monipuolinen ja laaja valtakunnallinen kehittämisverkosto, jossa on monialaista, eri tasoista ja eri toimintaympäristöistä koottua asiantuntijuutta. Monipuolinen ja laaja asiantuntijuus koostuu moniammatillisesta ja monialaisesta asiantuntijuudesta, eri tasoisista asiantuntijoista eri toimintaympäristöistä kuten eri puolelta Suomea ja eri hyvinvointialueilta. Verkostossa nähtiin tulosten mukaan tarve riittävälle asiantuntijuudelle, ei niinkään yhden yksittäisen osallistujan syvälliselle asiantuntijuudelle. Verkostoon osallistuvilla tulee olla tulosten mukaan motivaatiota osallistua verkostoon, halua kehittyä ja valmiutta jakaa omaa osaamistaan sekä hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Koko verkoston nähtiin olevan vastuussa osallistujien motivaation tukemisesta. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan motivaatiota voidaan lisätä monilla eri tavoilla, joita ovat vapaaehtoisuus osallistua verkostoon, ymmärrys verkoston hyödyistä omalle työlle, työyhteisölle ja asiakkaille sekä verkostossa oleva luottamuksellinen ja arvostava ilmapiiri. Lisäksi tieto verkostosta ja sen toimintaan liittyvistä taustatekijöistä, kuten tieto verkoston toiminnasta, tavoitteista ja pelisäännöistä, lisäävät osallistujien motivaatiota. Johdolta saatu tuki ja kannustus, nimetyt vastuut ja tehtävät samoin kuin verkoston sopiva koko toimivat myös motivaatiota lisäävinä tekijöinä tulosten mukaan. Tutkimuksellisessa kehittämistyössä tuli myös esille, että verkostoon osallistuvien halua kehittyä ja valmiutta jakaa osaamista voidaan edistää myös monin eri keinoin, kuten tukemalla ja arvostamalla organisaatiossa verkostoon osallistumista, palkitsemalla onnistuneesta verkostotyöstä, sopimalla osaamisen vahvistamisesta kehityskeskusteluissa ja sillä, että verkostoon osallistumisella voi vaikuttaa uralla etenemiseen. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä tulosten mukaan on tärkeää, että verkostoon osallistuvilla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Hyviin yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoihin kuuluvat toisten verkostoon osallistuvien arvostaminen ja kuunteleminen, avoin vuorovaikutus, avoimuus toisten ideoille, erilaisuuden hyväksyminen verkostossa ja kyky työskennellä moniammatillisesti. Sitoutuminen verkostoon tärkeää Lisäksi tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen edellyttää sitoutumista verkoston toimintaan, resurssointia, hyvää johtamista ja yhteistä ymmärrystä, jotka ovat myös yhteydessä toisiinsa. Resurssointi, yhteinen ymmärrys ja johtaminen edistävät sitoutumista. Myös hyvä kokemus yhdessä kehittämisestä nousi tuloksissa esille ja se sitouttaa tulosten mukaan yhteistyöhön. Yhteinen ymmärrys muodostuu tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa yhteisestä näkemyksestä, yhteisestä tahtotilasta ja yhteisistä tavoitteista. Yhteistä ymmärrystä voidaan tulosten mukaan lisätä niin, että yhteiset tavoitteet ovat kirjallisesti saatavilla, tapaamisille on asetettu selkeät tehtävät, tehtäviä rajataan ja luodaan yhteiset pelisäännöt. Hyvään johtamiseen liittyvät tuloksissa johtaminen niin verkostoon osallistuvien organisaatioissa kuin verkostossa itsessään. Verkoston toiminnan koordinointiin tarvitaan resurssia tulosten mukaan, samoin kuin verkostoon osallistuvat tarvitsevat työaikaa verkostoyhteistyöhön. Verkoston tapaamisten sopiminen hyvissä ajoin on tulosten mukaan keino mahdollistaa osallistuminen ja suunnitella työaikaa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä tarvitaan lisäksi toimivaa vuorovaikutusta ja avointa ilmapiiriä, innovaatiokykyä sekä organisaatioiden päätöstä yhteiskehittämiseen osallistumisesta. Tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämistä estäviksi tekijöiksi voivat kuitenkin muodostua taloudelliset tekijät, palveluiden omistajuus, digitaalisten palveluiden arvostamisen puute ja verkostotyöskentelyn hyötyjen ymmärtämättömyys. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämiseksi on esitetty kuviossa 1. Lopuksi Tämän kirjoituksen taustalla olevan tutkimuksellisen kehittämistyön tuotos kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisestä vastasi suurelta osin verkostokehittämisestä ja valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämisestä aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia ja näkemyksiä. Tutkimuksellisen kehittämistyön toimintaympäristönä oli Terveyskylän Kuntoutumistalo ja sen kehittämisverkosto. Terveyskylän Kuntoutumistalossa kehitetään kuntoutuksen verkkopalveluita valtakunnallisessa verkostoyhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ja asiakkaiden kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset perustuivat Kuntoutumistalon eri työryhmien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ja kansallisten yhteyshenkilöiden näkökulmiin. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen hyödyt kannustavat kuntoutuksen verkkopalveluiden valtakunnalliseen verkostokehittämiseen. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää kuntoutuksen ja terveydenhuollon verkkopalveluiden verkostokehittämisessä niin valtakunnallisissa kehittämisverkostoissa kuin rajatummissakin verkostoissa. Erityisesti tätä tutkimuksellista kehittämistyötä voidaan hyödyntää, kun kehitetään Kuntoutumistalon verkkopalveluiden verkostokehittämisestä, ja tuloksia voidaan soveltaa myös muiden Terveyskylän talojen tarpeeseen. Tutkimuksellinen kehittämistyö Valtakunnallisen yhteistoiminnan edistäminen kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisellä on luettavissa Theseus-tietokannasta. Kirjoittaja: Linda Hiltunen, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Linda työskentelee tällä hetkellä HUSin Sisätaudit ja kuntoutus -linjalla digitaalisten palveluiden kehittämisen ja Kuntoutumistalon parissa. Lähteet: Kallio, Eeva-Liisa & Vuori, Outi & Jokinen, Hanna & ja Hietanen, Marja 2020. Digitalisaatio tuo neuropsykologisen kuntoutuksen lähelle potilasta. Duodecim 2020; 136:1789–95. Viitattu 10.7.2023. Kuoppamäki, Sanna-Mari 2011. Poliisin ja Rajavartiolaitoksen turvapaikkamenettelyt ja viranomaisyhteistyö. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 92. Raja- ja merivartiokoulun julkaisusarja 3, Työpaperit, raportit, selosteet 1/2011. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu. Parviainen, Päivi & Jukka Kääriäinen & Honkatukia, Juha & Federley, Maija 2017. Julkishallinnon digitalisaatio tuottavuus ja hyötyjen mittaaminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 3/ 2017. Viitattu 13.11.2022. Pelkonen, Marjaana & Hastrup, Arja & Normia-Ahlsten, Leena & Halme, Nina & Kekkonen, Marjatta & Kiviruusu, Olli & Liukko, Eeva & Lämsä, Riikka & Muranen, Päivi (taitto) 2020. Perhekeskukset Suomessa 2019. Kehittämisen tilanne ja työn jatkuminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 6/2020. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 20.8.2023. Piirainen, Kalle A & Järvelin, Anne-Mari & Koskela, Hanna & Lamminkoski, Helka & Halme, Kimmo & Laasonen, Valtteri & Talvitie, Jere & Manu, Samuli & Ranta, Tommi & Haavisto, Ira & Rissanen, Antti & Leskelä, Riikka-Leena 2019. Toimintamalleja sosiaali- ja terveysalan tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan edistämiseen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:55. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 17.9.2023. Sisäministeriö 2018. Sopimuspalokuntatoiminnan edistäminen. Pelastustoiminnan uudistushanke työryhmän loppuraportti. Sisäministeriön julkaisu 29/2018. Helsinki: Sisäministeriö. Viitattu 9.9.2023. Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena –Digitalisaation edellytykset. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2016:5. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 21.7.2023. Warsell, Leena & Tenkanen, Tuomas 2009. Yhdyshenkilöverkostosta seutujen päihdetyöhön. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 30/2009. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. hViitattu 13.7.2023. Ylitalo, Jari & Mäki, Eerikki & Ziegler, Kirsi 2006. Leading Collaboration in Networked Business. BIT Research Centre. Report Series 2006/1. Helsinki: Helsinki University of Technology. Viitattu 6.7.2023.
Estääkö stigma lihavien laadukkaan kuntoutuksen?
Lihavuus on maailmanlaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen huolenaihe. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus nähdään perinteisesti yksilön vastuulla olevana liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvänä ongelmana. Lihavuuteen liittyy vahvaa stigmaa, joka saattaa ulottua myös terveydenhuollon ammattilaisten asenteisiin ja toimintaan. Kun lihava asiakas tulee kuntoutukseen, näemmekö hänet ainutlaatuisena yksilönä omine tavoitteineen, vai liikakiloja kantavana ihmisenä, jonka ensisijaisena tavoitteena tulisi olla painon pudottaminen? Merkittävästi lihavien ihmisten väestönosuus maailmassa on kasvanut huomattavasti (WHO 2024). Kuntoutuksen kannalta lihavuus on merkittävä ilmiö, koska siihen liittyy useita fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja terveysriskejä. Siihen liittyy myös vahvoja negatiivisia stereotypioita, sekä laajasti hyväksyttyä stigmaa ja syrjintää, joka ulottuu elämän kaikille osa-alueille työnteosta ja harrastuksista itsestä huolehtimiseen ja terveydenhuoltoon. (Koivumäki ym. 2023: 12, 22–23, 28–40; Haracz & Ryan & Hazelton & James 2013: 356–3 57; Puhakka 2023: 14–15; Lee ym. 2019: 28–29, 34; Chakravorty 2021). Eurooppalaisen lihavien tukijärjestön ECPO:n (European Coalition for People living with Obesity) sivusto käyttää termiä ‘’weight bias’’, jolla viitataan negatiivisiin uskomuksiin ja asenteisiin ylipainoista henkilöä kohtaan. Ennakkoluulot voivat olla hienovaraisia tai näkyviä ja ilmentyä sanallisesti tai fyysisesti. (ECPO.) Yhteiskunnassa vallitseva stigma voi muuttua ihmisen sisäiseksi käsitykseksi itsestään, omista mahdollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Sisäistetyn stigman myötä ihminen saattaa eristäytyä ja lakata tekemästä hänelle merkityksellisiä asioita. (Strand 2024.) Kuntoutuksen näkökulmasta tämä saattaa vaikuttaa heikentävästi ihmisen kokonaishyvinvointiin. Painosta johtuvan stigman kokeminen voi vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin painosta tai BMI:stä riippumatta (ECPO). Suomessa aikuinen määritellään ”merkittävän lihavaksi”, kun hänen pituuden ja painon suhde, eli painoindeksi (BMI), on 30 kg/m2 tai enemmän. Tästä ylöspäin luokituksia on sairaalloiseen lihavuuteen saakka. (Mustajoki 2023.) Stigma terveydenhuollossa Kuntoutuksen piirissä on jo pitkään puhuttu paradigman muutoksesta, jossa keskeistä on asiakkaan roolin muuttuminen objektista subjektiksi, elämäänsä suunnittelevaksi toimijaksi, joka osallistuu täysivaltaisena kumppanina kuntoutuksen suunnitteluun ja päätöksentekoon (Järvikoski 2014: 74–75). Asiakasta ei siis nähdä kuntoutustoimenpiteiden kohteena, vaan oman elämänsä asiantuntijana. Toteutuuko tämä lihavien ihmisten arjessa? Vaikka lihava asiakas kertoisi elämänsä muihin osa-alueisiin liittyvistä haasteista ja hyvinvointihuolista, terveydenhuollossa häntä ei välttämättä kuulla, vaan keskitytään hänen ylipainonsa “hoitamiseen”. ECPO kertoo tutkimuksesta, jossa 66 % painonhallintaohjelmaan osallistuneista aikuisista koki leimaantumista laiskaksi tai huonosti motivoituneeksi hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden toimesta (ECPO). Mikäli Suomen terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on samankaltaisia kokemuksia, tukee se tarvetta yhdenmukaisille eettisille toimintaohjeille koskien vastuullista painopuhetta ja -käytänteitä (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23). Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän henkilöön liittyvien syiden perusteella ja mainitsee syrjinnän muotona myös kohtuullisten mukautusten epäämisen (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Lakiin perustuen monet ammattieettiset ohjeet korostavat asiakkaan tasavertaista kohtelua. Esimerkiksi toimintaterapeuttien ammattieettisten ohjeiden mukaan asiakkaan henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa vaikuttaa siihen, miten toimintaterapeutti kohtelee asiakastaan (Suomen toimintaterapeuttiliitto 2011). Tästä huolimatta kuntoutuksen ammattilainen voi jopa tiedostamattaan nähdä asiakkaansa yhteiskunnassa vallitsevan negatiivisen stigman kautta – ei ihmisenä, vaan lihavana ihmisenä. Tämä voi estää kuntoutuksen todellista vaikuttavuutta ja asiakkaalle aidosti merkityksellisten tavoitteiden asettamista tai saavuttamista. Toimintaterapia osallisuuden mahdollistajana Toimintaterapian keskeinen tavoite on lisätä hyvinvointia mahdollistamalla ihmisen osallistuminen hänelle merkitykselliseen toimintaan hänen omassa arkiympäristössään (Forsyth 2017: 166). On siis oleellista hyväksyä asiakas juuri sellaisena, kun hän sillä hetkellä on, keskittyä hänen voimavaroihinsa ja laatia tavoitteet hänen arkensa kannalta merkittävien toimintojen pohjalta. Kemmisin, Ashbyn ja McDonald-Wicksin (2023) tutkimus esittää lihavien ihmisten osallisuuden, arjen toimijuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sähköisiä liikkumisen apuvälineitä. Näiden hyötyjä käyttäjille ovat: autonomian ja osallistumisen mahdollisuuksien paraneminen työssä käymisen helpottuminen ja mahdollistuminen, jolloin autettavasta tulee parhaimmillaan tuottava yhteiskunnan jäsen mielenterveyden ja kokonaishyvinvoinnin paraneminen sosiaalialan palveluiden ja tukien tarpeen oletettu väheneminen. Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Portugalissa, Alankomaissa, Italiassa ja Saksassa (Batterham 2021: 1), lihavuutta ei luokitella sairaudeksi tai vammaksi, mikä on edellytys kuntoutuksen näkökulmasta toimintaa parantavien apuvälineiden myöntämiseksi. Lihavuus itsessään ei siis ole peruste vaikkapa sähköisen pyörätuolin myöntämiselle, vaikka se parantaisi asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyä merkittävästikin. Liikkumista helpottavan apuvälineen käyttö voisi kuitenkin olla merkittävä askel kohti lisääntynyttä aktiivisuutta ja kokonaishyvinvointia. Tämä on menetetty mahdollisuus, sillä toiminnalla voi olla itseään voimistava vaikutus: yksi muutosta oikeaan suuntaan auttava asia voi saada aikaan muita muutosta vahvistavia seuraamuksia. Inhimillisen toiminnan mallin (MOHO) mukaan ihmisen lisääntynyt tunne oman toimintansa tehokkuudesta ja minäpystyvyydestä lisää hänen aktiivisuuttaan ja motivaatiotaan toimia, ja edistää näin muutosta (Taylor 2017: 42–44). Syntyy itseään ruokkiva positiivinen, hyvinvointia vahvistava kierre. Jos terveydenhuollon – ja yhteiskunnan – lähtökohtana on saada lihavat ihmiset laihtumaan, voi olla haastavaa saada läpi esimerkiksi apuvälinesuositukset, jotka edistävät liikkumista, mutta eivät liikuntaa. Jos yleisien tilojen suunnittelussa ei huomioida lihavien ihmisten vaatimia mitoituksia, ne ovat lihaville esteellisiä ja saavuttamattomissa apuvälineistä huolimatta. Jotta lihavien ihmisten oikeus ja mahdollisuus toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä sellaisina kuin he ovat toteutuisi, tarvitaan muutosta sekä sosiaalisessa että fyysisessä ympäristössä. Toimintaterapia voi toimia tässä suunnannäyttäjänä tarjoamalla asiakaslähtöisen lähestymistavan kuntoutukseen, joka ei syyllistä lihavia ja vaadi heitä laihtumaan, vaan keskittyy toiminnallisten tavoitteiden mahdollistamiseen asiakkaiden olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen ja vahvistaen. Omien asenteiden tarkastelu askeleena kohti muutosta Lihavuuteen liittyvää stigmaa lisää se, että lihavuus ja lihavuuteen johtaneet syyt nähdään yksilön ongelmina. Lihava ihminen saa osakseen moraalista paheksuntaa, joka perustuu paheksujan oletettuihin päätelmiin lihavasta henkilöstä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Onkin syytä pohtia, kenelle lihavuus on ongelma. Toimintaterapiassa keskitytään ihmisen ainutlaatuisuuteen ja yksilöllisyyteen. Inhimillisen toiminnan malli painottaa asiakaskeskeistä, toimintalähtöistä työskentelyä, jossa henkilön tahto on kuntoutuksen lähtökohta (Taylor 2017: VII). Jos lihava ihminen on tyytyväinen omaan kehoonsa ja painoonsa vaikka tarvitseekin jonkinlaista muutosta arkeensa, kenelle se on ongelma? Ollaanko kuntoutuksessa valmiita näkemään lihavan henkilön sijaan henkilö, jolla on toimintaa rajoittavia tekijöitä ja lihavuudesta riippumattomia toiveita? Ajatus siitä, että lihavuus on kiloja kantavan ihmisen oma syy ja häpeän aihe, poikkeus hyväksytystä normista, on kiistaton osa kulttuuriamme ja siten myös meitä. Se on ajattalutapa, johon meidät on kasvatettu. Myös toimintaterapeutit ovat yhteisöissään eläviä ihmisiä, joilla voi itsellään olla lihavuuteen liittyviä, stigmaa lisääviä ennakkoluuloja ja toimintamalleja. Itsereflektio ja omien asenteiden tarkastelu voivatkin olla ensimmäinen askel kohti laajempaa yhteiskunnallista asennemuutosta. Asennemuutoksella vaikuttavaa ja laadukasta kuntoutusta kaikille Toimintaterapeuteilla on kuntoutuksen ammattilaisina asemaa ja valtaa muuttaa ihmisten asenteita. Esimerkiksi Townsendin ym.:n kehittämän Kanadan toiminnallisuuden ja sitoutumisen mallin (CMOP-E) mukaan toimintaterapeuttien ammatillisiin rooleihin kuuluu asiakkaiden puolestapuhujana toimiminen. Tälle roolille keskeistä on edistää asiakkaiden oikeuksia, tuoda esiin sellaisia asioita, joita muut eivät ole huomioineet, ja haastaa ihmisiä – esimerkiksi apuvälinepäätöksiä tekeviä lääkäreitä – ajattelemaan uudella tavalla. (Hautala ym. 2019: 219.) Inhimillisen toiminnan malli puolestaan näkee toimintaterapeutit yhteisöön ja sosiaalisiin rakenteisiin ja asenteisiin vaikuttavina tekijöinä, jotka voivat vaikuttaa myös palveluiden mahdollistamiseen (Taylor 2017: 95–96). Tämä on rooli, johon jokainen toimintaterapeutti voi omalta osaltaan tarttua oman toimintaympäristönsä puitteissa. Koivumäki ym. tuovat artikkelissaan esille näkökulman siitä, miten stigman vähentämistä lihavien ihmisten kohdalla voitaisiin edistää yhdenmukaistamalla lihavuuteen liittyvää viestintää. Lihavuutta koskevaan viestintään tulisi laatia eettiset ohjeet ja yhdenvertaisuuslakiin olisi lisättävä sieltä tällä hetkellä puuttuva kielto syrjintään koon tai painon perusteella. Yhdenmukaiset ohjeistukset ja säännöt tukisivat vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Kuntoutusta ei tehdä siihen osallistuvien ammattilaisten takia vaan siksi, että asiakkaiden kokemus omasta arjestaan olisi mahdollisimman hyvä. Kuntoutuksen tehokkuuden kannalta on olennaista, että tavoitteet ovat asiakkaalle itselleen merkityksellisiä ja yhteistyö arvostavaa ja turvallista. Meistä jokainen voi varmasti samaistua ajatukseen, että haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään, ainutlaatuisena ihmisenä, ei jonkin ominaisuuden kautta määriteltynä poikkeuksena. Eikö siis olisi kohtuullista olettaa, että myös kuntoutuksessa pureudutaan merkittäviksi kokemiimme haasteisiin muiden määrittelemien ongelmien sijaan? Riippumatta siitä, paljonko painamme. Kirjoittajat Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha ovat 3. vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Lähteet Batterham, Rachel 2021. Switching the focus from weight to health: Canada’s adult obesity practice guideline set a new standard for obesity management. Näkökulma-kirjoitus. Eclinialmedicine 31 (100636). Chakravorty, Triya 2021. Fat shaming is stopping doctors from helping overweight patients – here’s what medical students can do about it. British Medical Journal (Online) 375. Viitattu 19.3.2024. ECPO. European Coalition of People living with Obesity. What is stigma. Viitattu 18.3.2024 Forsyth, Kirsty 2017. Therapeutic reasoning: Planning, implementing, and evaluating the outcomes of therapy. Teoksessa Taylor, Renée (toim.). Kielhofner’s Model of Human Occupation. 5. Painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 159–172. Haracz, Kristy & Ryan, Susan & Hazelton, Michael & James, Carole 2013. Occupational therapy and obesity: An integrative literature review. Australian Occupational Therapy Journal 60 (5). 356–365. Kemmis, Emma & Ashby, Samantha & mcdonald-Wicks, Lesley 2023. Exploring the use of powered mobility devices and occupational participation for people with obesity. Australian Occupational Therapy Journal 70 (6). 690–700. Koivumäki, Terhi & Harjunen, Hannele & Hagström, Tiia & Mikkilä, Katri & Pusa, Tuija & Lahti- Koski, Marjaana 2023. Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. Lihavuuden stigma ja sen vähentäminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:10. Viitattu 18.3.2024 Lee, Gerogina & Platow, Michael & Augoustinos, Martha & Van Rooy, Dirk & Spears, Russel & Bar-Tal, Daniel 2019. When are anti-fat attitudes understood as prejudice versus truth? An experimental study of social influence effects. Obesity Science & Practice 5 (1). 28–35. Mustajoki, Petteri 2023. Painoindeksi (BMI). Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim. Alkuperäinen artikkeli julkaistu 5.12.2020. Viitattu 12.1.2024. Puhakka, Anna 2023. Kehopositiivisuusaktivismin ensimmäinen aalto Suomessa. Tieteessä tapahtuu 5. 14—18. Viitattu 19.3.2024. Hautala Tiina, Hämäläinen Tuula, Mäkelä Leila, Rusi-Pyykkönen Mari. Toiminnan voimaa. Toimintaterapia käytännössä. Helsinki: Edita. 2019. Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Strand, Teija 2024. Stigma ja syrjintä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 18.3.2024 Suomen toimintaterapeuttiliitto. Toimintaterapeuttien ammattieettiset ohjeet. Viitattu 19.3.2024. Taylor, R.R. 2017. Kielhofner ́s Model of Human Occupation. 5. Edition. Philadelphia: Wolters Kluwer WHO 2024. Obesity and overweight. Viitattu 24.5.2024. Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325. Annettu 30.12.2014. Viitattu 19.3.2024
Kuntoutuksessa asiakkaan tarpeita vastaavat tavoitteet saavutetaan arkeen yhdistämällä
Kuntoutuksessa asiakkaan tavoitteiden laatimisen lähtökohdat nousevat ihmisen tarpeista arjessa toimimisen sujumiseksi. Jokaisen arki on ainutlaatuista, ja sen vuoksi myös tarpeet ovat yksilöllisiä. Asiakkaan tarpeita vastaavat tavoitteet saavutetaan, kun asiakkaalle annetaan mahdollisuus osallistua tavoitteen laatimiseen tasavertaisena ja päätöskykyisenä. Toteutuuko oikeasti tavoitteiden laatimisessa asiakkaan mahdollisuus päätöksentekoon? Mahdollistammeko ammattilaisina asiakkaan täysivaltaisen osallistumisen tavoitteen laatimisessa? Kuntoutuksessa tavoitteen laatiminen on todettu olevan haastavaa ja asiakkaan osallisuus jää oletettua vähäisemmäksi (Baker & Marshak & Rice & Zimmerman 2001). Tavoitteet saattavat olla yleisiä ja laajoja, eivätkä aina vastaa asiakkaan omia tarpeita. Asiakkaan tarpeet nousevat hänen arjessaan toimimisesta ja arjen sujumisesta mielekkäällä tavalla (Karhula & Sellman & Sipari & Ylisassi 2022: 282). Asiakkaan tarpeen mukaiset tavoitteet laaditaan asiakkaan, ammattilaisen ja lähiverkoston kanssa yhteistyössä. Yhteistyön toteutumiseen tarvitaan asiakkaan ja ammattilaisen tietoa toimijuudesta tavoitteen laatimisessa. Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää asiakkaan tarpeita vastaavien tavoitteiden laatimisen toimintakäytäntöjä tavoitteiden arkeen yhdistymiseksi. Toimintaympäristönä oli Pirkanmaan hyvinvointialueen avokuntoutus. Kehittämistyö ajoittui ajankohtaan, jossa kehitettiin avokuntoutuksen yhteisiä toimintakäytäntöjä. Tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset perustuivat ammattilaisen näkökulmiin. Tavoitteiden laatimisen toimintakäytännöt Asiakkaan tarpeita vastaavien tavoitteiden laatimisen toimintakäytäntöjen lähtökohtana on asiakkaan toimijuuden toteutuminen tavoitteiden laatimisessa. Toimijuuden toteutuminen edellyttää tietoa ja ymmärrystä niin asiakkaan kuin ammattilaisen osalta. Tietoa ja ymmärrystä on, että tavoitteen laatimiseen osallistuvat tietävät asiakkaan osallisuudesta päätöksentekoon tasavertaisena toimijana. Asiakkaalle annetaan mahdollisuus valmistautua tavoitteen laatimiseen ja kerrotaan etukäteen mitä tavoitteiden laatiminen tarkoittaa ja sisältää. Asiakkaan tarpeita vastaavien tavoitteiden laatimisen toimintakäytännöissä asiakkaan omaisten ja lähiverkoston osallistuminen tehdään mahdolliseksi ja sitä tuetaan. Tavoitteiden laatimisessa ammattilaiset käyttävät yhteisesti sovittuja toimintakäytäntöjä, jotka tukevat asiakkaan toimijuutta tavoitteiden laatimisessa. Asiakkaan tarpeita vastaavien tavoitteiden laatimisen toimintakäytännöt tavoitteiden arkeen yhdistymiseksi on kuvattu kuviossa 1. Tavoitteiden laatimiseen otetaan mukaan asiakkaan omaiset ja lähiverkosto sekä heidän osallisuuttaan tuetaan. Tavoitteiden laatiminen perustuu asiakkaan tarpeiden tunnistamiseen ja niiden pohjalta laaditaan tavoitteet yhteistyössä. Tavoitteen tulee olla suhteutettu ja yhdistetty asiakkaan arjessa toimimiseen ja mahdollisuuteen toteuttaa arjessa. Toimijuus tavoitteiden laatimisessa Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella tavoitteen laatimisessa tarvitaan lisää tietoa ja ymmärrystä toimijuudesta. Toimijuudella pyritään vahvistamaan asiakkaan oman elämän hallintaa arjen selviytymisen edistämiseksi ja antaa mahdollisuus tehdä omaa elämää koskevia päätöksiä ja valintoja (Reunanen 2018: 55) Tavoitteiden laatimisessa asiakkaan toimijuuden toteutuminen edellyttää ammattilaiselta siihen tarvittavaa toimintakäytäntöä (Leach & Cornwell & Haines 2009). Tavoitteiden yhdistyminen arkeen Tutkimuksellisen kehittämistyön perusteella tavoitteiden arkeen yhdistäminen on haastavaa. Tavoitteiden yhdistymistä arkeen edistivät tulosten perusteella keskusteluissa arjen sanoittaminen ja keskustelun peilaaminen asiakkaan arjessa toimimiseen. Arjesta keskusteltiin yhdessä asiakkaan kanssa pohtien edistäviä ja heikentäviä tekijöitä arjessa toimimisen kannalta (Karhula ym. 2022: 2022: 289). Jokaisen arki muotoutuu ainutlaatuiseksi ja yksilöllisesti, joten asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen on lähtökohta tavoitteiden laatimisessa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella tavoitteiden arkeen yhdistymistä edistivät asiakkaan arkiympäristön kartoittaminen ja siihen tutustuminen. Asiakkaan arkiympäristöön tutustamalla ymmärretään hänen tarpeensa arjessa toimimisen sujumiseksi (Reunanen 2017: 72). Tavoitteiden yhdistymistä arkeen edistetään arjen sanoittamisella ja keskusteluiden peilaamisella asiakkaan arkeen. Asiakkaan kanssa pohditaan tarpeita arjessa toimimiseen ja konkreettisia keinoa arjen sujumiseksi (Karhula & Sellman & Sipari & Ylisassi 2022: 288–289). Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää eri toimintaympäristöissä, kun pyritään kehittämään tavoitteiden laatimista, jotka vastaavat asiakkaan tarpeita. Tulokset ovat pohjana kehittämiselle, jossa kuntoutuksen palveluita, kuten tässä tutkimuksellisessa kehittämistyössä kuntoutustarpeen arvioimista, viedään asiakkaan tarpeiden mukaisesti hänen arkeensa. Kirjoittaja: Riikka Pitkänen, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelma. Riikka työskentelee tällä hetkellä Pirkanmaan hyvinvointialueella lääkinnällisen kuntoutuksen hankinnoissa. Lähteet: Baker Susan & Marshak Helen & Rice Gail & Zimmerman Grenith 2001. Patient Participation in Physical Therapy Goal Setting. PhysicalTherapy 81 (5), 1118–1126. https://www-proquest-com.ezproxy.metropolia.fi/central/docview/223118865/4F62BC9505EB4892PQ/1?accountid=11363 Viitattu 25.7.2023. Karhula Maarit & Sellman Jaana & Sipari Salla & Ylisassi Hilkka 2022. Kuntoutuksen tavoitteet ja sisällön rakentuminen. Teoksessa Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Melkas Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Leach Emma & Cornwell Petrea & Flemming Jenny & Haines Terrence 2010. Patient centered goal setting in a subacute rehabilitation setting. Disabil Rehabil 32 (2),159–72. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/19562579/ Viitattu 20.8.2023. Reunanen Merja 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Reunanen Merja 2018. Toimijuus kuntoutumisen tavoitteena. Kuntoutus 41 (1). https://journal.fi/kuntoutus/article/view/100415 Viitattu 28.10.2022.
Uskomukset selkäkivun paranemisen esteenä
Lähes jokainen aikuinen kärsii alaselkäkivusta jossain vaiheessa elämänsä aikana. Alaselkäkipu aiheuttaa pitkittyessään toimintakyvyn laskua, josta seuraa merkittäviä kustannuksia yhteiskunnalle (1, 2). Alaselkäkipu voi johtua vakavasta syystä, mutta yhdeksässä tapauksessa kymmenestä ei ole löydettävissä yksittäistä syytä tai vakavaa selitystä alaselkäkivulle (1,2). Alaselkäkipu kroonistuu eli pitkittyy noin kolmasosalla selkäkipuisista, jolloin kokonaisvaltaisen kuntoutuksen merkitys on ratkaisevassa osassa. Jo 40 vuotta sitten amerikkalainen psykiatri George Engel kirjoitti vuosien tutkimuksien jälkeen Science-tiedelehdessä artikkelin “The need for a new medical model: a challenge for biomedicine” (3). Engel kirjoitti, että selkäkipu on enemmän kuin pelkkä kipua ilmentävä kehon osa. Hän oli yksi sen keskeisimmistä kokonaisvaltaiseksi mielletyn biopsykososiaalisen hoitomallin kehittäjistä. Perinteisesti alaselkäkivun ja muiden kiputilojen hoito on nimenomaan painottunut pelkästään kipeän kehon osan tutkimiseen ja hoitoon. Kipeää kohtaa, kuten alaselkää kuvataan usein magneettikuvantamisella, vaikka kipua ei voi todeta magneettitutkimuksella. Biomediakaalisesta selkäkivun hoidosta on jo tultu parempaan suuntaan ja Käypä hoito -suosituksiin on täydennetty biopsykososiaalisten tekijöiden huomioiminen alaselkäkivun kohdalla. Sen pohjalta saa kattavan käsityksen asiakkaan elämäntilanteesta. Magneettitutkimuksen paradoksi Alaselkäkivun yksi pioneereista, professori Peter O’Sullivan, kirjoitti artikkelissaan, että alaselkäkivun hoitolinjat keskittyvät liiaksi biomedikaalisiin tekijöihin (4). Biomedikaalinen näkökulma rajoittuu vain selän rakenteiden tai biomekaniikan tarkasteluun, joiden uskotaan olevan selkäkipua aiheuttavia tai ylläpitäviä syitä. Tähän liittyen selän rakenteita tutkitaan magneettitutkimuksilla etsien kivun syitä selän rakenteista. Muistan hyvin, kun 1990-luvulla selän magneettikuvantaminen alkoi nostaa päätään ja yhä useampi selkäkipuinen ”pääsi” kuvattavaksi. Ajateltiin, että vihdoin saatiin laite, jonka avulla selkäkivun syy saadaan selville. Silloin oli vielä vallalla uskomus, että suurin osa selkäkivuista johtuu välilevyjen rappeumasta tai pullistumista sekä nikamien kulumista. Viimeisen vuosikymmenen aikana olemme saaneet tutkimustietoa siitä, että selän rakenteiden muutoksia nähdään laajasti myös oireettomilla ihmisillä. Tämä tarkoittaa sitä, että löydökset korreloivat heikosti alaselkäkivun kanssa eivätkä ennusta hyvin alaselkäkivun pitkittymistä tai heikentynyttä toimintakykyä (4). Toki on hyvä muistaa, että magneettikuvantamiselle on edelleen paikkansa. Hyvässä kliinisessä haastattelussa ja tutkimisessa sekä päättelykyvyssä on keskeistä tunnistaa ne asiakkaat, joille kuvantaminen on tarpeen vakavien syiden poissulkemiseksi. Vaihtuvat trendit alaselkäkivun kuntoutuksessa Alaselkäkipua on kautta aikojen kuntoutettu erilaisin manuaalisen terapian keinoin. Viimeisten vuosikymmenten suosikkimenetelmiä ovat olleet selkärangan manipulaatio- ja mobilisaatio- sekä lihaksiin kohdistuvat ns. kalvotekniikat sekä akupunktio. Niiden merkitystä ei pidä vähätellä yhtenä osana kuntoutusprosessia, sillä niiden vaikuttavuuden on todettu tuovan lyhytaikaista apua alaselkäkipuun. Alaselkäkivun hoitaminen ja kuntoutus ei voi silti jäädä pelkästään terapeutin käsien avulla parantamiseksi. Erilaiset uskomukset ovat terapeuttien ja asiakkaiden parissa yleisiä ja ne voivat pahimmillaan olla esteenä onnistuneelle kuntoutukselle. Yksi keskeisemmistä uskomuksista liittyy selän vaurioitumisherkkyyteen, jossa sen kestävyyttä aliarvioidaan. Tästä on seurannut selkään liittyvien sääntöjen kavalkadi, kuten miten kuuluu nostaa esineitä oikeaoppisesti selkä suorana tai että huono ryhti tekee selällä hallaa. Ihmiset ovat tulkinneet ja noudattaneet näitä sääntöjä kautta aikojen siten, että selkää pitää erityisesti varoa. Valitettavasti ihmiset ovat oppineet alaselkäkipuun liittyviä uskomuksia meiltä ammattilaisilta ja mediasta (5). Uskomukset kulkevat usein kontekstista riippumatta myös suvuissa, josta ne siirtyvät seuraaville sukupolville. Kuntoutuksen ammattilaisten rooli on merkittävä paranemisen esteenä olevien uskomuksien purkamisen muodossa. Tärkeää on varmistua, että tämän päivän opetuksessa kiinnitetään huomiota siihen, miten sanoitamme viestiämme asiakkaille. Uskomusten tilalle pitää tuoda ajantasaista ja tutkittua tietoa, joka on isossa roolissa onnistuneen kuntoutuksen polulla. Asiakas takaisin kuskin paikalle O’Sullivanin tutkimusryhmän kehittämä ja tutkima Cognitive functional therapy (CFT) on osoittautunut toimivaksi lähestymistavaksi kroonisen alaselkäkivun kuntoutuksessa (6). Siinä asiakkaan selkäkipua tarkastellaan biopsykososiaalisen viitekehyksen kautta (kuva 1). Siinä keskeistä on antaa tilaa asiakkaan tarinalle, jossa terapeutin kuuntelun ja reflektoinnin merkitys on tärkeää. Tarinasta poimitaan oleelliset tekijät jatkokeskusteluun, pyrkien lisäkysymysten valossa muodostamaan kokonaiskuva asiakkaan elämäntilanteesta. Yhtenä tärkeimmistä seikoista on asiakkaan validointi ja kuulluksi tuleminen sekä saada selville hänen näkemyksensä selkäkivun syistä. Haastattelun aikana huomioidaan mahdollisesti esille tulevia selkäkipuun liittyviä haitallisia uskomuksia. Uskomukset tulee päivittää uuden tutkitun tiedon mukaisiksi. Esimerkiksi asiakkaalla saattaa olla tiedossaan magneettitutkimusten pohjalta selän rakenteiden muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet hänen arkikäyttäytymiseensä siten, että se entisestään alentaa selän toimintakykyä. Tyypillisesti selkäkipua pidempään poteneet omaksuvat toimintatapoja, joissa vältetään selän käyttämistä esimerkiksi nostaessa. Selkäkipuiset välttävät uskomuksen vallitessa usein taivuttamasta selkäänsä, koska he pelkäävät selän tilanteen pahenevan tästä. Tutkimuksissa erilaisilla nostotekniikoilla ei ole todettu olevan syys–seurausyhteyttä selkäkivun syntymiseen tai pahenemiseen (7). Selän normaalin käyttämisen varominen ja suojelu voi sen sijaan johtaa alaselkäkivun pitkittymiseen (8). Uskomuksien lisäksi asiakkaalle tulee jakaa ajantasaista tietoa kivusta ja se moniulotteisesta ja sekä mutkikkaasta luonteesta. Päätavoitteena CFT:n mukaisessa työotteessa on saada asiakas takaisin ns. kuskin paikalle ja lisätä hänen luottamustansa omaa selkäänsä kohtaan. Tätä lähdetään lisäämään asteittaisella selän kuormittamisella yksilöllisten valittujen ja ohjattujen liikkeiden avulla. Lisäksi voidaan antaa vinkkejä arjen toimintamalleihin esimerkiksi juuri nostamiseen, ryhtiin tai istumiseen liittyen. Terapeutti mentorina ja ohjaajana Elämäntavoilla voidaan vaikuttaa selän toimintakykyyn, minkä vuoksi elämäntapaohjaaminen on tärkeä osa alaselkäkivun kuntouttamista. On hyvin yleistä, että moni alaselkäkipuinen jännittää tiedostamattaan keskivartaloa vetämällä napaa sisään suojellakseen selkäänsä. Tällaisessa tilanteessa selkä saattaa alkaa toipumaan parhaiten yksinkertaisesti tietoisen keskivartalon rentouttamisen avulla päästämällä navan irti selkärangasta. Kroonistuneen alaselkäkivun moderni ja kokonaisvaltainen kuntoutus on matka, jossa terapeutti ei ”paranna” alaselkäkipua, vaan toimii kannustavana mentorina ja ohjaajana kohti parempaa elämää sekä parempaa toimintakykyä. Engel viitoitti tätä tietä vuosikymmeniä sitten, ja nyt olisi jo aika ottaa se käyttöön laajasti selkäkivun ja muiden kiputilojen kuntouttamisessa. Kirjoittaja: Jerry Ketola, osteopaatti, tietokirjailija, TtM www.jerryketola.fi Lähteet: Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Fysiatriayhdistyksen asettama työryhmä. Alaselkäkipu. Käypä hoito -suositus 5.5.2017. kaypahoito.fi. Maher, C., Underwood, M. & Buchbinder, R. Non-specific low back pain. Lancet. Engel, G. L. 1977. The need for a new medical model: a challenge for biomedicine. Science 196 (4286), 129–136. O'Sullivan, P., Caneiro, J. P., O'Keeffe, M. & O'Sullivan, K. 2016. Unraveling the Complexity of Low Back Pain. J Orthop Sports Phys Ther 46 (11), 932–937. Darlow, B., Dowell, A., Baxter, G.D., Mathieson, F., Perry. M. & Dean, S. 2013. The enduring impact of what clinicians say to people with low back pain. Ann Fam Med 11, 527–534. Kent, P., Haines, T., O'Sullivan, P., Smith, A., Campbell, A., Schutze, R., Attwell, S., Caneiro, J. P., Laird, R., O'Sullivan, K., McGregor, A., Hartvigsen, J., Lee, D.A., Vickery, A. & Hancock, M.; RESTORE trial team 2023. Cognitive functional therapy with or without movement sensor biofeedback versus usual care for chronic, disabling low back pain (RESTORE): a randomised, controlled, three-arm, parallel group, phase 3, clinical trial. Lancet 401 (10391), 1866–1877. Saraceni, N., Kent, P., Ng, L., Campbell, A., Straker, L. & O'Sullivan, P. 2020. To Flex or Not to Flex? Is There a Relationship Between Lumbar Spine Flexion During Lifting and Low Back Pain? A Systematic Review With Meta-analysis. J Orthop Sports Phys Ther 50 (3), 121–130. Bunzli, S., Smith, A., Schütze, R., Lin, I. & O'Sullivan, P. 2017. Making Sense of Low Back Pain and Pain-Related Fear. J Orthop Sports Phys Ther 47 (9), 628–636. O'Sullivan, P. B., Caneiro, J. P., O'Keeffe, M., Smith, A., Dankaerts, W., Fersum, K. & O'Sullivan, K. 2018. Cognitive Functional Therapy: An Integrated Behavioral Approach for the Targeted Management of Disabling Low Back Pain. Phys Ther 98 (5), 408-423.
Ikääntyneiden omatoimisuutta vahvistamassa
Ikääntyneet asettuvat usein sairaalassa hoito- ja kuntoutustoimenpiteiden kohteeksi. Kuntoutuksen nykyparadigma korostaa kuitenkin asiakkaan aktiivista roolia kuntoutustoiminnan keskiössä. Iäkkäiden asiakkaiden passivoitumista ja toimintakyvyn laskua sairaalassa voidaan ennaltaehkäistä kehittämällä ikääntyneiden omatoimisuutta vahvistavia kuntoutuskäytäntöjä. Omatoimisuuden vahvistuminen edistää myös varhaista kotiutumista sairaalasta. Ikääntyneiden osuus Suomen väestöstä on voimakkaassa kasvussa. Tämän myötä ikääntyneiden toimintakykyisyyden säilymisen ja mahdollisimman pitkään kotona asumisen merkitys korostuu koko ajan enemmän. (Jansson & Granö & Janhunen & Pikkarainen 2022: 190.) Väestömme ikääntyessä on tunnistettu tarve kehittää kuntoutuspalveluita tukemaan ikääntyneiden toimintakykyisyyden säilymistä ja yhteiskunnan toimintaan osallistumista mahdollisimman pitkään. Erityisen tärkeinä kehittämisen kohteina nähdään ennaltaehkäisevät toimet ja ikääntyneiden itsenäisen arjen säilymisen tukeminen. (Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen Kuntaliitto 2020: 21.) Ikääntynyt asiakas lyhytaikaisessa sairaalahoidossa Espoon sairaalan päivystysosastolla annetaan lyhytaikaista sairaalahoitoa akuuttigeriatrisille potilaille (Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue). Yleisimpiä syitä ikääntyneiden sairaalahoitoon hakeutumiselle ovat muun muassa kaatumiset, sekavuus, kotona pärjäämättömyys ja äkillinen hengenahdistus. Syyksi näiden taustalla paljastuu usein sydän- ja verisuonisairaus tai infektiotauti. (Tilvis 2016.) Päivystysosastolta asiakkaat pyritään kotiuttamaan varhaisessa vaiheessa, heti akuutin tilanteen väistyttyä. Sairaalahoitoon päätyminen on suuri riski ikääntyneen toimintakykyisyydelle. Päivystysosastolla on havaittu ikääntyneiden taipumus nopeaan passivoitumiseen ja laitostumiseen sairaalaympäristössä. Sairaalassa asiakkaista myös puhutaan potilaina, mikä varmasti osaltaan vaikuttaa siihen, kuinka asiakkaat mieltävät roolinsa passiivisena hoidon ja kuntoutuksen kohteena. Ikääntyneen kuntoutus sairaalassa Kuntoutuksen tarve ilmenee erityisesti silloin, kun ikääntyneen hyvinvointi on tavalla tai toisella vaarantunut, esimerkiksi akuutin sairastumisen vuoksi (Jansson ym. 2022: 190). Ikääntyneen kuntoutus tuleekin pyrkiä käynnistämään mahdollisimman nopeasti sairaalajakson alussa. Espoon sairaalassa hoidon ja kuntoutuksen periaatteena on asiakkaiden omatoimisuuden tukeminen. Asiakkaita kannustetaan aktiivisuuteen ja tekemään mahdollisimman paljon asioita itse. (Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue.) Kuntoutuksen ei tulisi olla sarja erillisiä asiakkaaseen kohdistettuja toimenpiteitä, vaan yhdessä ammattilaisten kanssa suunniteltu, asiakkaan arkeen sidottua toimintaa ja harjoittelua sisältävä harkittu kokonaisuus. Asiakkaalla itsellään on suurin vastuu kuntoutumisen prosessissa. (Autti-Rämö & Mikkelsson & Lappalainen 2022: 60–68.) Näiden lähtökohtien ympärille kuntoutuksen tulisi rakentua myös sairaalassa. Omatoimisuutta vahvistavat kuntoutuskäytännöt Ikääntyneen omatoimisuutta vahvistamalla voidaan edistää varhaista kotiutumista sairaalasta eli paluuta tuttuun ympäristöön ja tuttuihin rutiineihin. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella ikääntyneen omatoimisuutta voidaan päivystysosastolla vahvistaa monenlaisilla uusilla kuntoutuskäytännöillä. Omatoimisuutta vahvistavia kuntoutuskäytäntöjä ja tekijöitä on tulosten mukaan kotiutumisen suunnittelu hoitojakson alusta alkaen, asiakkaan myönteinen asenne sekä omaisten osallistuminen koko prosessin läpi. Näiden lisäksi myönteinen vuorovaikutus ammattilaisten kanssa sekä asiakkaan mielipiteiden kysyminen ja huomioiminen aina kuntoutuksen suunnittelusta kotiutumisen järjestämiseen asti vahvistavat omatoimisuutta. Kuntoutuksen suunnittelu hoitojakson alussa Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen suunnitteluvaiheessa on tärkeää selvittää asiakkaan yksilöllinen toimintakyky ja se, missä asioissa hän normaalissa arjessaan suoriutuu omatoimisesti. Tämän jälkeen asiakkaan omatoimisuutta voidaan vahvistaa asettamalla kuntoutumiselle ajankohtaiset tavoitteet asiakkaan johdolla. Asiakkaan on hyvä itse sanoittaa tavoitteensa, kirjoittaa se itselleen ylös ja jättää näkyville koko hoitojakson ajaksi. Lisäksi tavoite tulee tarpeen mukaan pilkkoa osa- tai päivätavoitteisiin. Kuntoutuksen sisällön ja aikataulun suunnittelu asiakkaan ja ammattilaisen välisessä yhteistyössä edistää asiakkaan aktiivista roolia, kuntoutukseen sitoutumista ja omatoimisuutta. Ikääntynyttä aktivoiva kuntoutus sairaalassa Tulosten mukaan kuntoutuksen nopea käynnistyminen, yksilöllisesti suunniteltu sisältö sekä omatoimisen ja ohjatun harjoittelun linkittyminen arjen askareisiin vahvistavat ikääntyneen omatoimisutta kuntoutuksen toteutusvaiheessa. Lisäksi hyödyllisenä tekijänä nähtiin sekä asiakkaiden että ammattilaisten näkökulmasta aktivoiva ja virikkeellinen ympäristö, joka vähentää vuoteessa vietettyä passiivista aikaa sairaalassa. Tulevaisuuden kuntoutuskäytäntöjä voisi lisäksi kehittää uudistamalla lääkärin kiertokäytäntöä osastolla niin, että liikuntakykyiset asiakkaat voivat saapua tapaamaan lääkäriä tämän vastaanottohuoneeseen, mikä lisää fyysisen aktiivisuuden lisäksi vastuunottoa omasta hoidosta. Moniammatillista työskentelyä edistävät kirjaamiskäytännöt vaikuttavat myös olevan ikuinen kehittämisen kohde. Kotiutumisen järjestäminen yhteistyössä Sairaalasta kotiutumisvaiheessa tulee tulosten perusteella huomioida ikääntyneen yksilöllinen toimintakyky yhä huolellisemmin, jotta asiakasta ei esimerkiksi kotiuteta liian vaatimattomassa toimintakyvyssä. Kotiutusvaiheessa omatoimisuutta vahvistaa asiakkaan osallistuminen ajankohdan ja hoidettavien asioiden suunnitteluun. Verkoston yhteistyö on tärkeää ja edellyttää sujuvaa tiedonkulkua asiakkaan, omaisten ja ammattilaisten välillä. Tarvittavien apuvälineiden ja kotipalveluiden järjestäminen edesauttaa ikääntyneen varhaista kotiutumista sairaalasta. Lisäksi osaston oma kotiutustiimi, kotiutuspassi, koekotiutus ja moniammatillinen kotikäynti osastolta käsin voisivat olla tulevaisuudessa kuntoutuskäytäntöjä, joilla ikääntyneiden asiakkaiden omatoimisuuden vahvistumiseen ja varhaiseen kotiutumiseen voidaan päivystysosastolla vaikuttaa. Kirjoitus perustuu Siiri Laineen kuntoutuksen (YAMK) -opinnäytetyöhön Ikääntyneen omatoimisuutta vahvistavat kuntoutuskäytännöt päivystysosastolla varhaisen kotiutumisen edistäjänä (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2023), joka on saatavana Theseuksesta. Tutkimuksellisen kehittämistyön tavoitteena oli ikääntyneiden varhaisten kotiutumisten edistyminen. Kirjoittaja: Siiri Laine, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Siiri on valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2017 ja työskentelee tällä hetkellä HR-koordinaattorina Suomen Seniorihoivassa. Lähteet: Autti-Rämö, Ilona & Mikkelsson, Marja & Lappalainen, Tiina 2022. Kuntoutumisen prosessi. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.). Kuntoutuminen. 2. uudistettu painos. Helsinki: Duodecim. 53–72. Jansson, Anu & Granö, Sirpa & Janhunen, Eija & Pikkarainen, Aila 2022. Ikääntyneiden kuntoutuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. 2. uudistettu painos. Helsinki: Duodecim. 189–203. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue. Espoon sairaala. Päivystysosasto. Viitattu 19.11.2023. Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen Kuntaliitto 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Tilvis, Reijo 2016. Akuutisti sairastunut vanhus. Teoksessa Tilvis, Reijo & Pitkälä, Kaisu & Strandberg, Timo & Sulkava, Raimo & Viitanen, Matti (toim.). Geriatria. E-kirja. Helsinki: Duodecim.
Kuntoutumistalon verkkopalveluita kehitetään yhdessä asiakkaiden kanssa
Asiakkaiden kokemuksia ja osallisuutta pitäisi hyödyntää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kehittämisessä ja suunnittelussa. Asiakkaat ovat keskeisessä roolissa, kun määritetään, millaisia palveluita tuotetaan ja miten (Harisalo 2013: 31). Mutta tapahtuuko tätä todellisuudessa? Pääsevätkö asiakkaat todella mukaan kehittämään palveluita? Kuntoutumistalon verkkopalveluiden kehittämisessä hyödynnetään asiakkaiden asiantuntijuutta. Sote-uudistuksessa yhtenä painopisteenä on ollut palveluiden asiakaslähtöisyyden lisääminen, joka edellyttää yhteistyötä eri toimijoiden välille (Valtioneuvosto; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022). Tämä suuri muutos sosiaali- ja terveydenhuollon kentällä tarjoaa mahdollisuuden kuntoutuksen yhteiselle kehittämiselle niin erikois- ja perustason välillä kuin asiakkaiden kanssa, kun yhteistä tahtotilaa löytyy. Kun kehitetään digitaalisia palveluita, on luonnollista tarkastella toiminnanmuutosta myös asiakkaan näkökulmasta. Tämä on hedelmällinen hetki ottaa asiakkaat mukaan palveluiden yhteiskehittämiseen. Yhteiskehittäminen ja dialogin syntyminen ammattilaisten ja asiakkaiden välillä voivat viedä enemmän aikaa kuin työskentely pelkästään ammattilaisten kesken, mutta yhteiskehittäminen luo mahdollisuuden irrottautua asiantuntija- tai järjestelmälähtöisestä kuntoutuksesta (Hietala 2018: 122). Asiakkailla on asiantuntemusta, kokemusta ja näkökulmia, mitä ammattilaisilla ei ole. Asiakkaiden näkökulmat hyödyntämällä saadaan tuotettua parempia palveluita. (Hietala 2018: 121.) Omat kokemukseni asiakkaiden osallistumisesta palveluiden kehittämiseen liittyvät kuntoutuksen verkkopalveluihin ja työskentelyyni Kuntoutumistalon kehittämisessä. Kuntoutumistalon verkkopalveluiden kehittäminen Kuntoutumistalossa verkkopalvelun kehittämistä tehdään kansallisessa verkostoyhteistyössä. Kuntoutumistalo on yksi Terveyskylä.fi -verkkopalvelun taloista. Terveyskylä on julkinen verkkopalvelu, jota Suomen yliopistosairaaloiden sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat tuottavat yhdessä palvelun käyttäjien, hyvinvointialueiden, potilasjärjestöjen sekä korkeakoulujen kanssa. Terveyskylässä on tarjolla tietoa ja tukea kaikille avoimesti verkossa, ja palvelun käyttö on maksutonta. Kuntoutumistalon verkkopalveluiden kehittämiseen osallistuu Suomen yliopistosairaaloiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia moniammatillisesti. Sote-ammattilaisten lisäksi Kuntoutumistalon kehittämisverkostoon kuuluu kokemusasiantuntijoita ja asiakasraatilaisia, eri liittojen ja yhdistysten toimijoita, oppilaitoksia ja muita yhteiskunnallisten organisaatioiden kuten Kelan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön ja Työterveyslaitoksen edustajia. Kuntoutumistalossa on kokonaisvaltaisesti tarjolla tietoa, ohjeita ja tukea muun muassa kuntoutumiseen, elintapoihin, toimintakykyyn ja kuntoutuksen palveluihin liittyen kuntoutujalle itselleen ja hänen läheisilleen. Omatoimisen kuntoutumisen tukena toimivat esimerkiksi Kuntoutumistalon itsehoito-oppaat. Asiakkaat kehittämässä verkkopalveluita prosessin eri vaiheissa Kuntoutumistalossa verkkopalvelun kehittäminen on prosessi, jota tehdään kansallisessa verkostoyhteistyössä asiakkaiden asiantuntemusta hyödyntäen. Uuden julkaisun tai palvelun kehittäminen käynnistyy tarpeen tai idean pohjalta, joka voi nousta esille esimerkiksi asiakkaiden, ammattilaisten tai muiden Terveyskylän talojen tarpeesta. Tarvetta ja ideaa eteenpäin työstämään kootaan kansallisen verkoston kautta työryhmä ammattilaisista, joilla on asiaan liittyvää osaamista. Ideointiin ja työryhmätyöskentelyyn kutsutaan usein mukaan myös asiakasedustajia joko kokemusasiantuntijoista, asiakasraatilaisista tai liittojen ja yhdistysten toimijoista, kuten Malmberg mainitsee blogissa Customers are equal co-creators in the Rehabilitation Hub Asiakasedustajat tuovat arvokasta asiantuntijuutta työryhmään ja heidän osaamistaan hyödynnetään myös valmiin palvelun ja materiaalin ymmärrettävyyden ja merkityksellisyyden varmistamiseen. Asiakasraatilaiset ja kokemusasiantuntijat saavat koulutuksen tehtäväänsä. Kuntoutumistalon työryhmät työskentelevät koordinaattorin ohjaamana yhteiskehittämisen menetelmiä hyödyntäen. Työryhmien työskentely tapahtuu pääasiassa etätapaamisina. Kun työryhmä on saanut palvelun tai työstettävän materiaalin valmiiksi, varmistetaan tuotetun sisällön oikeellisuus, ajantasaisuus ja kansallinen yhteneväisyys kansallisten yhteyshenkilöiden verkoston kautta. Materiaalia ja verkkopalveluita päivitetään vuosittain ja kehitetään jatkuvasti erityisesti saatujen asiakaspalautteiden perusteella. Asiakkailla on arvokasta asiantuntijuutta Asiakkaat ovat innokkaasti mukana Kuntoutumistalon työryhmissä tasavertaisina jäseninä kehittämässä verkkopalveluita, ja he osallistuvat aktiivisesti keskusteluun tuoden omia näkökulmiaan esille. Myös ideointityöpajoissa asiakasedustajilta on saatu arvokasta tietoa verkkopalveluiden kehittämisen tarpeista. Koen, että yhteiskehittämisen kautta tuotettu verkkopalvelu vastaa enemmän käyttäjien tarpeisiin kuin vain ammattilaisten kanssa tuotettu palvelu. Myös Minna Labbas kirjoittaa Rehaglogiin ”Asiakasraati asiakasosallisuutta edistämässä” blogikirjoituksessaan, että sekä asiakkaat että ammattilaiset kokivat yhteisen työskentelyn syventävän kehittäjäkumppanuutta. Yhdessä tekemällä voidaan jakaa osaamista, kehittää ja suunnitella asiakkaiden tarpeita vastaavia palveluita. Labbas avaa blogikirjoituksessaan myös laajemmin asiakasosallisuutta ja asiakasraadin käyttöä edistäviä tekijöitä. Niin ammattilaiset kuin asiakasedustajat ovat antaneet hyvää palautetta Kuntoutumistalon yhteisestä verkkopalveluiden kehittämisestä työryhmissä. Keskustelut työryhmissä asiakkaiden ja ammattilaisten välillä ovat mielestäni olleet opettavaisia ja ymmärrys asioihin on laajentunut kaikilla osapuolilla. Myös valmiiden julkaistavien materiaalien kommentoinnin asiakkaat ovat kertoneet olevan hyvä tapa päästä arvioimaan ja osallistumaan palveluiden kehittämiseen. Kokemukseni mukaan kuitenkin niissä tilanteissa, joissa asiakkaat ovat olleet mukana koko prosessin ajan, palvelun lopputulos on monimuotoisempi ja rikkaampi. Mielestäni Kuntoutumistalossa tehdään hyvää yhteistyötä asiakkaiden kanssa palveluiden kehittämisessä, mutta toimintaa voisi kehittää edelleen niin, että asiakkaat olisivat mukana vielä systemaattisemmin koko palveluiden kehittämisen prosessin ajan. Tämä mahdollistaisi laadukkaampien palveluiden lisäksi myös asiakasrajapinnassa työskentelevien ammattilaisten oppimista ja kehittymistä yhteiskehittämiseen, kun yhteistyö asiakasedustajien kanssa lisääntyisi. Kirjoittaja: Linda Hiltunen, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Linda työskentelee HUSissa Kuntoutuksen digitaalisten palveluiden tiimissä ja kehittää Terveyskylän Kuntoutumistaloa. Lähteet: Harisalo, Risto 2013. Taloudellisen kehityksen aallot. Teoksessa Laitinen, Ilpo & Harisalo, Risto & Stenvall, Jari (toim.). Palvelutiede julkisten palveluiden uudistajana. Kansainvälinen vertailu. Tampereen yliopisto. Hietala, Outi 2018. Sosiaalisen kuntoutuksen yhteiskehittämisessä osallisuus avautuu kaikille. Teoksessa Kostilainen, Harri & Nieminen, Ari (toim). Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmia ja mahdollisuuksia. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja DIAK Työelämä 13. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma. Valtioneuvosto. Palvelujen kehittäminen. Viitattu 18.7.2023.
Tuomitun rikollisuudesta irrottautumisen vahvistaminen rangaistusajan suunnitelmassa
Rikosseuraamuslaitoksen vaikuttavuustavoitteena on vähentää rangaistusta suorittavien riskiä syyllistyä uusiin rikoksiin. Tähän pyritään muun muassa valmentamalla rangaistusta suorittavia rikoksettomaan elämään tukeutuen yhteiskunnan yleisiin palvelujärjestelmiin (Piispa & Lind 2021: 34). Ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössä kehitettiin rangaistusajan suunnitelman laatimista tuomitun desistanssin, toisin sanoen rikollisuudesta irrottautumisen, vahvistamiseksi. Tuomittujen kuntoutustarpeita kuvaavat työ- ja toimintakyvyn rajoitteet sekä päihdeongelmat. Noin puolella tuomituista on vankilatyöhön riittävä toimintakyky. Vankien toimintakyvyn rajoitteita selittää se, että noin viidesosalla tuomituista on vaikea mielenterveystausta ja yli 70 prosentilla tuomituista on päihdeongelma. Myös päihteiden sekakäyttö ja kaksoisdiagnoosit ovat yleisiä. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006: 16: 21.) Rangaistusajan suunnitelman laatimisessa vaikutetaan rangaistusajan suorittamisajan lisäksi siviiliin siirtymisen jälkeiseen aikaan. Rangaistusajan suunnitelmaa laadittaessa pyritään tuomitun kuntoutusjatkumoon. Monialainen yhteistyö eri toimijoiden kanssa on keskeisessä roolissa. Tuomitun yksilölliset tarpeet vaikuttavat siihen, millä tavoin rangaistuajan kuntoutusta tullaan toteuttamaan. Keskeisenä tavoitteena voidaan nähdä tuomitun integroiminen yhteiskunnan palveluihin jo vankeusaikana. Tutkimuksellisen kehittämistyö toteutettiin Helsingin yhdyskuntaseuraamustoimistossa. Yhdyskuntaseuraamustoimistoissa on pitkä kokemus rangaistusten toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä. Helsingin yhdyskuntaseuraamustoimistossa on toiminta jaettu tiimeittäin eri rangaistusten täytäntöönpanotehtäviin. Siviiliarviointitiimi laatii tuomituille rangaistusajan suunnitelmia. Aihe kehittämistyölle syntyi keskusteluissa siviiliarviointitiimin kanssa. Aineisto kerättiin laadullista menetelmää käyttäen Helsingin yhdyskuntatoimistossa siviiliarviointitiimin ryhmähaastatteluna. Kehittämistyön tuloksena syntyi kuvaus siviilistä vankeusrangaistusta suorittamaan lähtevän rangaistusajan suunnitelman ydintekijöistä tuomitun desistanssin vahvistamiseksi. Desistanssi tarkoittaa rikollisuudesta irrottautumista, jonka jälkeen henkilö pidättäytyy rikoksiin syyllistymisestä. Ydintekijät tuomitun desistanssin vahvistamisessa Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa ilmeni työntekijöiden ymmärrys tuomittujen tilanteiden kompleksisuudesta ja sen tuottamasta laaja-alaisesta palveluntarpeesta. Tämä haastaa työntekijän siviiliarviointiyön interventiotyyppisen työn luonteen ja tekee siitä omaleimaisen. Siviiliarviointityössä tarvitaan kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia. Tulosten perusteella rangaistusajan suunnitelman laatimisessa nousi esiin tarve kehittää monialaisen työn sujuvuutta, joka samalla lisää asiakaslähtöisyyttä. Toimilla voidaan parantaa samalla tuomitun kokemusta kohtaamisesta sekä palveluiden saatavuudesta. Läheisillä sosiaalisilla suhteilla on suuri merkitys desistanssin alulle sitä vahvistaen. Läheiset rikoksettomuutta tukevat suhteet luovat edellytyksen laajempien sosiaalisten verkkojen rakentamiselle yhteiskunnan toimintoihin ja työelämään (Linderborg & Suonio & Lassila 2014: 261). Tuloksissa aineiston tuottajat vahvistivat tuomitun sisäisen motivaation sekä lähisuhteiden vaikutuksen merkitystä desistanssin vahvistumisessa muiden toimien ohella. Näiden merkitys toimivan palvelujärjestelmän ohella vaikuttaa tuomitun mahdollisuuteen aidosti sitoutua kuntoutukseen. Kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää sekä työyhteisössä että monialaisessa yhteistyössä toimintaprosessien jatkokehittämisessä. Aktiivinen dialogi monialaisen yhteistyössä lisää ymmärrystä ammattilaisten välillä toistensa työn sisällöstä sekä tavoitteista. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Rangaistusajan suunnitelman laatimisen kehittäminen tuomitun desistanssin vahvistamiseksi”. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2023. Työ on luettavissa Theseus-tietokannasta: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023060220673 Kirjoittaja: Kirsi Loponen, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirsi työskentelee Rikosseuraamuslaitoksessa Helsingin yhdyskuntaseuraamustoimistossa siviiliarviointitiimissä. Lähteet: Linderborg, Henrik & Suonio, Mari & Lassila, Tytti. 2014. Sosiaalityö ja sosiaalinen tuki rikosseuraamusalalla. Rikosseuraamuslaitoksen julkaisuja 1/2014. Helsinki. Piispa, Minna. & Lind, Heidi. 2021. Taustalla rikos, edessä muutos – Suositukset viranomaisten saumattomalle yhteistyölle rikostaustaisten yhteiskuntaan kiinnittymisessä. Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2021:3. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006:16. Rikoksesta rangaistujen tuen tarve, suositukset yhteistoiminnalle. Helsinki.
Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi
Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi
Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi
Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.
aivoverenkiertohäiriö alaraaja- amputaatio apuvälineet asiakas asiakaslähtöisyys etäkuntoutus hanketyö ICF-luokitus ikäihmiset kehittäjäkumppanuus kohtaaminen kotikuntoutus koulutus kuntoutuja kuntoutujalähtöisyys kuntoutuminen kuntoutumisprosessi kuntoutus kuntoutusalan ammattikorkeakoulutus kuntoutusosaaminen kuntoutusprosessi Metropolia AMK monialaisuus moniammatillisuus moniasiantuntijuus osaaminen osallistuminen osallisuus perhe Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaalinen vahvistaminen toimijuus toimintakyky toimintaterapia työhyvinvointi työkyky vaikuttavat tavat verkosto vertaistuki vuorovaikutus yhteiskehittely yhteistoiminta yhteistyö yhteisöllisyys yksilö