Avainsana: kuntoutuminen
Oivalluksia ja oppimista yhdessä – yhteiskehittelyn mahdollisuudet lapsen kuntoutumisessa
Lapsen kuntoutus ja kuntoutuminen ovat yhteistoimintaa, jossa jokaisella – niin lapsella kuin aikuisella – on mahdollisuus osallistua, oivaltaa ja oppia. Asiantuntijuuden yhdistäminen luo parhaimmillaan uutta tietoa, ymmärrystä ja innovaatioita. Kirjoituksessa kuvataan yhteiskehittelyn ja kehittäjäkumppanuuden mahdollisuuksia lapsen yksilölliseen tilanteeseen ja tarpeeseen vastaavan kuntoutumisprosessin rakentamisessa. Lasten ja perheiden palvelut kehittyvät lapsen ja perheen osallistumista korostavaan suuntaan (Valtioneuvosto 2019: 37). Kuntoutuksessa osallistuminen on yhtäältä lapsen ja perheen osallistumista kuntoutuksen palvelujärjestelmän ja ammattilaisen määrittämään toimintaan (Järvikoski ym. 2009: 22). Toisaalta osallistuminen ymmärretään lapsen osallistumisena hänen arjessaan ja hänelle itselleen merkityksellisessä toiminnassa (Palisano ym. 2011: 1–2, 10). Kolmanneksi jäsennykseksi voisi ajatella laajempaa kehittämisosallisuutta ilmentävän kehittäjäkumppanuuden, sillä olisi luonnollista, että lasten ja perheiden osallistuminen vahvistuisi myös kuntoutuksen kehittämisessä palvelujen uudistamisen vanavedessä (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 150; Järvikoski ym. 2017: 79–81) (ks. kuvio 1). Kun kyse on lasten kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta, on aiheellista miettiä, miten lapsen ja perheen osallistuminen aidosti mahdollistuu. Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tutkimuksellisessa kehittämistyössä (Helenius 2020) tartuttiin lapsen osallistumisen vahvistamiseen niin teoriassa kuin käytännössä, kun tavoitteena oli osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Kuntoutuksen ammattilaisten lisäksi tutkimuksellisen kehittämisen prosessissa oli mukana lapsia ja vanhempia, jotka oman elämänsä asiantuntijoina jakoivat heille itselleen tärkeitä asioita ja näkökulmia. Työväline lapsen osallistumisen edistämiseksi ja lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamiseksi Tutkimuksellisen kehittämisen prosessin ja työn tulosten mukaan erityisen tärkeäksi osoittautui lapsen osallistumista ja omien näkemysten ilmaisua vahvistavien keinojen hyödyntäminen. Lapsen osallistumista vahvistavia, lapselle merkityksellisestä toiminnasta liikkeelle lähteviä työvälineitä on kehitetty Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa (LOOK) – lapsen edun arviointi -hankkeessa . LOOK-hankkeessa kehitetystä Metku-kirjasta sovellettua Metku-tehtävää (ks. kuvio 2) käytettiin Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä orientoivana tehtävänä lapsen ja vanhemman toiminnalliselle haastattelulle. Metku-tehtävässä lapsi ja hänen vanhempansa tunnistivat ja kuvasivat lapselle tärkeää toimintaa lapsen osallistumiseen ja motoriseen oppimiseen liittyen. Kokemuksen perusteella Metku-tehtävä osoittautui oivalliseksi keinoksi käydä lapsen taitoihin ja osallistumiseen liittyvää keskustelua leikki-ikäisen kanssa. Vanhemmat kertoivat Metku-tehtävien tehneen näkyväksi lapsen taitojen oppimisen kehittymistä sekä motoriseen oppimiseen liittyvää toimintaa perheen arjessa. (Helenius 2020: 58–59, 65–66.) Yhdessä kehkeytyvä oppimisprosessi Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä kehittäjäkumppaneina olleet ammattilaiset, lapset ja vanhemmat kehittivät osallistumista vahvistavaa toimintatapaa motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Prosessi oli monivaiheinen, ja sillä tähdättiin ymmärryksen syventymiseen. (Helenius 2020: 14–15, 20.) Tutkimuksellisen kehittämistyön (Helenius 2020) tulokset ja kokemus yhteiskehittelystä herätti pohtimaan yhteiskehittelyä yhtenä kuntoutumista edistävänä keinona. Tätä ovat aiemmin pohtineet muun muassa Sipari ja Mäkinen (2012) , Paalasmaa (2014) sekä Hietala ja Rissanen (2017). Rantala ja Sipari (2018) kirjoittivat Rehablogissa perheen ja ammattilaisen yhdessä kehkeytyvästä oppimisprosessista, jossa rakennetaan uutta tietoa sekä kehitetään tapoja osallistua ja toimia lapsen kehitysympäristössä. Siparin ym. (2017: 83) kuvaus yhteistoiminta- ja kuntoutusprosessista yhdessä auttaa hahmottamaan sitä, miten yhteistoimintaprosessi rakentuu osana kuntoutusprosessia (ks. myös Siparin ym. Rehablogi). Verkostojen potentiaali valjastetaan yhteiskehitellen Lapsen kuntoutumista edistävässä yhteiskehittelyssä on kyse lapsen, perheen, muun lapsen lähiyhteisön ja ammattilaisten yhteistoiminnan mahdollistamasta oivaltamisesta ja oppimisesta. Tällöin lapsen kuntoutumisen kannalta tärkeät arjessa mukana olevat toimijat kehittävät yhdessä ratkaisuja lapsen osallistumisen vahvistumiseksi lapselle merkityksellisessä toiminnassa. Lapsen kuntoutumisen hahmottaminen lapsen ja perheen arjesta käsin tarjoaa oivallisen paikan syventää ymmärrystä yhteiskehittämisen mahdollisuuksista, jossa muun muassa kuntoutus ja kasvatus ovat parhaimmillaan yhtä kokonaisuutta (ks. Sipari 2008: 69). Lasten motoristen taitojen ja osallistumisen edistäminen ovat yhteisiä teemoja, joiden parissa kasvatuksen ja kuntoutuksen ammattilaiset työskentelevät arjessa. Parhaassa tapauksessa työskentely näiden yhteisten teemojen äärellä ohjaa toimijoita lähemmäs toisiaan ja rakentaa heidän välilleen oppimisen ja oivaltamisen mahdollistavaa vuorovaikutusta, yhteyttä ja luottamusta (ks. Mönkkönen ym. 2019: 47–65). Yhteiset vuorovaikutus- ja oppimistilanteet puolestaan toimivat hedelmällisenä kasvualustana uusille yhteiskehittämisen toimintatavoille ja pyrkivät yhtäältä herättämään lapsen ympäristöissä olevaa käyttämätöntä potentiaalia. Verkostomaisessa yhteiskehittämisessä yhdistyy moninkertainen määrä tietoa ja syntyy uutta ymmärrystä. Verkostoissa tieto myös muotoutuu, juurtuu ja leviää. (Mönkkönen ym. 2019: 138–141.) Uudenlaisten yhteiskehittämisen toimintatapojen kokeileminen ja askeleet kohti kehittäjäkumppanuutta vaativat rohkeutta, tietoisuutta ja tahtotilaa niin ammattilaisilta kuin kuntoutujiltakin mutta myös mahdollistavia palvelujärjestelmän rakenteita ja toimintatapoja. Tällä aikakaudella, kun kuntoutuksen paradigmaa luonnehditaan ekologiseksi ja valtaistavaksi ja kun osallistuminen ja osallisuus ovat vahvoja teemoja sosiaali- ja terveyspalvelujen muutoksessa, olosuhteet yhteiskehittämisen kulttuurin vahvistumiselle voisivat olla otolliset. Kirjoittajat Sari Helenius, fysioterapeutti YAMK, projektipäällikkö, Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala, REcoRDI-hankkeen projektisuunnittelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Pilvi Tuomola, fysioterapeutti YAMK, asiantuntija, Motorisen oppimisen vaikeus -yksikkö, Suomen CP-liitto ry Nea Vänskä, TtM, lehtori, REcoRDI-hankkeen projektitoimija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Helenius, Sari 2020. Osallistun, oivallan, opin – Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Hietala, Outi & Rissanen, Päivi 2017. Yhteiskehittäminen uudenlaisen vastavuoroisuuden virittäjänä. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina & Martin, Marjatta & Nikkanen, Pirjo & Notko, Tiina & Puumalainen, Jouni 2009. Johdanto. Teoksessa: Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina (toim.). Asiakkaan äänellä. Odotuksia ja arvioita vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 80/2009. Helsinki: Kuntoutussäätiö. Järvikoski, Aila & Martin, Marjatta & Kippola-Pääkkönen, Anu & Härkäpää, Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Jaakola, Anne-Mari & Profiam Sosiaalipalvelut Oy:n henkilöstö & Pehkonen, Aini 2019. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Mönkkönen, Kaarina & Leinonen, Leena & Arajärvi, Miina & Hovatta, Anna-Elina & Tusa, Nina & Salokangas, Katri 2019. Moniammatillisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Palisano, Robert J. & Chiarello, Lisa A. & King, Gillian A. & Novak, Iona & Stoner, Tracy & Fiss, Alyssa 2011. Participation-based therapy for children with physical disabilities. Disability & Rehabilitation. 34(12). 1–12. Sipari, Salla 2008. Kuntouttava arki lapsen tueksi. Kasvatuksen ja kuntoutuksen rakentuminen asiantuntijoiden keskusteluissa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 342. Jyväskylän yliopisto. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Helsinki: Kela. Valtioneuvosto 2019. Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö.
Tavoitteenasettelu rakentuu prosessissa
Aivoverenkierronhäiriöstä toipuminen on usein ajallisesti pitkä prosessi. Kuten kuntoutuminen itsessään, myös toipumiseen liittyvien tavoitteiden asettelu rakentuu vähitellen. Millaiset tekijät edistävät aivoverenkiertohäiriöstä toipuvan kuntoutujan ja hänen läheisensä osallistumista kuntoutumisen tavoitteenasetteluun? Sairastuminen tapahtuu yleensä yhtäkkiä ja pysäyttää samalla tutun arjen kokonaan, ainakin hetkeksi. Muutos on kuitenkin myös alku kuntoutumiselle, jonka myötä kuntoutuja vähitellen kykenee jäsentelemään tapahtuneen merkitystä itselleen. Sairastumista seuraavat viikot ja kuukaudet muuttavat usein kuntoutujan näkemystä itsestään. Tähän vaikuttavat osaltaan myös hänen toimintakykyynsä eri tavoin liittyvät arviot, joihin kuntoutuja kuntoutumisensa aikana osallistuu. Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että kuntoutujan taito tunnistaa toimintansa muutoksia sairastumisen jälkeen edistää asiakaslähtöisen tavoiteasettelun toteutumista (Kessler ym. 2019: 322). On todettu, että muun muassa kuntoutujan kokemus vuorovaikutuksesta työntekijän ja kuntoutujan välillä sekä työntekijän käyttämät menetelmät tavoitteenasettelussa vaikuttavat siihen, miten kuntoutuja osallistuu tavoitteenasetteluun. Tavoitteen olemassaolon on itsessään todettu vahvistavan kuntoutujan kokemaa tyytyväisyyttä ja toivoa kuntoutumisensa suhteen. (Lloyd & Bannigan & Sugavanam & Freeman 2018: 1419, 1426.) Verkoston asiantuntijuus kuntoutujan tukena Kuntoutusjakson ja yhteistyön alkaessa sekä kuntoutujan että työntekijän on tärkeää tunnistaa ja nimetä verkosto, jossa kuntoutuminen tapahtuu, eli henkilöt ja ympäristö, jotka siihen kuuluvat. Koskimies, Pyhäjoki ja Arnkil (2012) kuvaavat tämänkaltaista verkostoa ja siinä tapahtuvaa yhteistyötä oppimisen tilaksi, joka voi parhaimmillaan tuottaa uutta tietoa sen toimijoille ja edistää yhteisiä toimintatapoja (Koskimies ym. 2012: 10). Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Neurokeskuksen kuntoutuspoliklinikalla haastattelemani kuntoutujat kokivat erityisen tärkeänä läheisten ja työntekijöiden tuen heti sairastumista seuraavina viikkoina, jolloin kuntoutujan oma käsitys tapahtuneesta ja sen vaikutuksista oli alkuvaiheessaan. Läheisten ja työntekijöiden antama konkreettinen palaute kuntoutujien toimintakyvystä oli myös tärkeää. Tuen ja palautteen avulla kuntoutujat kokivat näkemyksensä toiminnastaan selkeytyvän ja osallistumisen tavoitteenasetteluun edistyvän. Kuntoutujille tavoitteen asettaminen itsessään oli tärkeää. He kokivat tavoitteen asettamisen vahvistavan motivaatiotaan, joka puolestaan edisti kuntoutumisen kokemusta. Tavoitteen porrastaminen, kirjaaminen ja uudelleen arviointi edistivät heidän osallistumistaan tavoitteenasettelussa. Tavoite konkretisoi kuntoutumisessa tärkeiksi koettuja asioita ja toisaalta mahdollisti kuntoutumisen edistymisen arviointia Osallistumiseen tavoitteenasettelussa vaikuttivat myös vuorovaikutus kuntoutukseen osallistuvien toimijoiden välillä ymmärryksen ja tiedon lisääntyminen kuntoutumisen edetessä toimintakyvyn muutokset sairastumiseen liittyen. Kuntoutujien näkemys muun muassa kuntoutumisen pitkäkestoisuudesta selkeytyi prosessin edetessä, ja kuntoutujat kokivat sen edistävän oman tilanteensa ymmärtämistä ja sen myötä tukevan heitä tavoitteenasetteluun osallistumisessa. Myös kokemukset, joita kuntoutujille kertyi kuntoutumisen edetessä arjen tilanteista, vaikuttivat ymmärryksen vahvistumiseen ja edistivät näin tavoitteiden asetteluun osallistumista kuntoutusjakson aikana. Työntekijät pitivät kuntoutujan osallistumisen edistymisen kannalta tärkeänä kuntoutujan ja läheisen asiantuntijuuden tunnistamista ja työntekijän arvostavaa suhtautumista kuntoutujan nimeämiin tavoitteisiin, vaikka ne olisivat näyttäytyneet ajankohtaisesti kaukaisiltakin. Myös sen, että kuntoutujan asettamaa tavoitetta konkretisoitiin päivittäisessä arjessa oleviin tehtäviin, koettiin edistävän kuntoutujan osallistumista tavoitteenasettelussa. Yhteiset tapaamiset kuntoutujan ja läheisen kanssa erityisesti kuntoutuksen alkuvaiheessa nähtiin myös tärkeänä osallistumista edistävänä asiana. Asiakasymmärrys tavoitteenasettelun ja kuntoutumisen voimavarana Tavoitteenasettelu on prosessi, joka kehittyy kuntoutumisen aikana kuin ”tarina tarinassa”, vähitellen ja kuntoutumista edistäen. Asettelun tulisi toteutua dialogisessa vuorovaikutuksessa kuntoutujan kanssa, jotta kuntoutujalle merkitykselliset asiat ja niiden suhde hänen toimintaympäristöönsä tulevat tunnistetuiksi ja oikein ymmärretyiksi (Lloyd ym. 2018: 1429–1430). Kehittämistyöni on mahdollistanut monialaisen näkökulman esiin tuomisen kuntoutujien ja moniammatillisen työryhmän näkemyksiä kuvaamalla. Kuntoutujien kokemuksien kuvaaminen heidän saamastaan palvelusta ja sen merkityksestä heidän kuntoutumisessaan vahvistaa asiakasymmärrystä toimintaympäristössämme neurologian kuntoutuspoliklinikalla. Se myös mahdollistaa jatkossa tavoitteenasetteluun liittyvän toimintatavan kehittämistä edelleen. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Kuntoutujan ja läheisen osallistuminen tavoitteen asetteluun”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja: Pia Kaarla, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Kessler, Dorothy & Walker, Ian & Sauvé-Schenk & Egan, Mary 2019. Goal setting dy- namics that facilitate or impede a client-centered approach. Scandinavian Journal of Occupatinal Therapy 26: 5. 312–324. Koskimies, Mimosa & Pyhäjoki, Jukka & Arnkil, Tom Erik 2012. Hyvien käytäntöjen dialogit. Opas dialogisen kehittämisen ja kulttuurisen muutoksen tueksi. Tampere. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90856/URN_ISBN_978-952-245-638-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y Lloyd, Anna & Bannigan, Katrina & Sugavanam, Thavapriya & Freeman, Jennifer 2018. Experiences of stroke survivors, their families and unpaid carers in goal setting within stroke rehabilitation: a systematic review of qualitative evidence. JBI Database of Systematic Reviews and Implementation Report 16 (6). 1418–1453.
Kuntoutuksen YAMK-opiskelijat yrittäjän opissa
Työelämäyhteistyö liittyy kiinteästi ammattikorkeakoulutukseen (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018: 62, 65). Kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijat syvensivät kuntoutuksen palvelutoiminnan johtamisen osaamista työelämän yhteistyökumppanin johdatuksella, kun Movement Fysioksen yrittäjä Mia Marttinen kertoi niin valoista kuin varjoista, joita perheyrityksen pyörittämiseen liittyy. Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Kuntoutuksen palvelutoiminnan johtaminen -opintojakson tavoitteena on, että opiskelija osaa hyödyntää liiketoiminnan, yrittäjyyden ja talouden osaamista julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla (Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma [YAMK] Opetussuunnitelma 2018: 12). Mielekäs tapa palvelutoiminnan johtamisen osaamisen vahvistumiseksi on työelämäyhteistyössä toteutuva ymmärryksen muodostuminen ja oppiminen. Tänä syksynä kuntoutuksen (YAMK) -opiskelijaryhmä pääsi kuulemaan yrittäjän kokemuksia fysioterapiapalveluita tarjoavan yrityksen palvelutoiminnan johtamisesta. Keskeisinä näkökulmina olivat talous ja markkinointi. Sosiaali- ja terveysalan yritykset ovat olleet pienessä kasvussa viime vuosina, vaikka isot yritykset ovatkin ostaneet niitä (Sosiaali- ja terveyspalvelut, epävarmoista tulevaisuuden näkymistä hyvinvoinnin kasvuun? 2018). Tulevaisuuden palvelut ovat usein yhä monimuotoisemmin tuotettuja ja edellyttävät verkostomaista yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Kansainväliset muutostrendit, kuten digitalisaatio, edellyttää uudenlaisten palveluiden luovaa, innovatiivista soveltamista. Analysoi ja profiloidu Yritystoiminnan taustalla on tarkka analyysi toimintakentästä ja potentiaalisesta asiakaskunnasta. Asiakaskunnan tarpeita ja toiveita on kuunneltava tarkalla korvalla niin vastaanotolla, tapahtumissa kuin sosiaalisessa mediassakin. Menestymisen avain piilee omien vahvuuksien tunnistamisessa ja kilpailijoista erottumisessa. Yrittäjä, fysioterapeutti Mia Marttinen kertoi, että kilpaillulla terveyden ja hyvinvoinnin alalla on hahmotettava oman palvelutarjonnan keihäänkärki, jonka suunnassa rakentuvat myös yrityksen ilme ja markkinointi. Esimerkiksi verkkosivuilta on nopeasti pystyttävä hahmottamaan se, mistä yrityksen toiminnassa ja tarjonnassa on kyse. (Ks. myös Hesso 2015: 34–35; Hesso 2019.) Tuotteiden rakentaminen vaatii luovuutta, jotta onnistutaan vastaamaan uusiin ja olemassa oleviin tarpeisiin. Täytyy koota ryhmä tai verkosto, jossa on monenlaista osaamista. Niin kuin edellä mainittiin, niin huolellista taustatyötä ja analyysiä tarvitaan. Monenlaisten ideoiden kautta syntyy parhaat oivallukset, joista sitten voi kehittää sopivan kokoisia ja näköisiä tuotteita. Näitä joutuu sitten käytännössä testaamaan ja muotoilemaan, minkä kautta avautuu uusia suuntia. (Viitala ym. 2019.) Markkinoi Markkinointi digitaalisella aikakaudella tarkoittaa algoritmeja, data-analytiikkaa ja Google-optimointia. Ellei satu olemaan asiantuntija myös markkinoinnissa, voi olla hyvä jättää markkinoinnin suuret linjat alan ammattilaisten hoidettavaksi. Tämä auttaa oman työtaakan hallinnassa, kertoi fysioterapian asiakastyötä tekevä Marttinen. On myös syytä muistaa, että jokainen kohtaaminen asiakkaan kanssa on markkinointia, sillä tänä päivänä asiakkaan kokemus, hyvässä ja pahassa, leviää tehokkaasti puskaradiossa, somessa ja asiakkaan verkostoissa eteenpäin. (Vrt. Hesso 2019.) Kuntoutuksen YAMK-ryhmän kanssa keskusteltiin sisältömarkkinoinnista sekä oman asiantuntijuuden tunnistamisesta, sanoittamisesta ja rohkeasta esiin tuomisesta. Tämä helpottaa niiden väylien tunnistamista, joiden kautta oman asiakaskunnan tavoittaa parhaiten ja joiden kautta potentiaalinen asiakaskunta tunnistaa myös sinut. Marttinen ja ryhmä keskustelivat fysioterapian sekä muiden kuntoutuksen ammattilaisten ja asiantuntijoiden näkymisen vahvistumisesta ihmisten arjessa, joka digitalisoituu vauhdilla. Rohkeasta sote-ammattilaisesta kirjoitti hiljattain myös Hesso digitalisoituvaa kuluttamista käsitelleessä kirjoituksessaan (Hesso 2019). Verkostoidu Perheyrittäjyys suurten palveluntarjoajien rinnalla on kovaa työtä. Yritystoiminnan ja yhteistyön verkostot tarjoavat tukea ja parhaimmillaan avaavat uusia ovia liiketoimintaan. Yhteistyö, jossa omien osa-alueittensa osaajat yhdistävät voimansa, kuvautui Marttisen puheissa asiakaslähtöisenä palveluna ja resurssien järkevänä jakamisena. Kuntoutuksen YAMK-ryhmän kanssa keskusteltiin yhteistyöstä asiakkaan parhaaksi, vaikka toimijoiden välinen tiukka kilpailu on yrittäjän arkea. Kuntoutus ja kuntoutuminen yhdistää monia toimijoita omine intresseineen. Toimijoiden keskinäinen tunteminen ja vuorovaikutus ovat avainasemassa, kun kuntoutujan tarpeen mukaisella yhteistoiminnalla tähdätään kuntoutumisen edistymiseen (ks. Järvensivu 2019: 227–231). Yhteiskunnalliset muutokset, kuten ikääntyvä väestö ja työn murros, edellyttävät avautumista uudenlaiselle yhteistyölle verkostoissa, kun tavoitteena on toimintakyky, hyvinvointi ja hyvän arjen mahdollistuminen. Kyse on kuntoutujan ja hänen lähiverkostonsa sekä kuntoutuksen palveluntuottajien – julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin – yhteistoimijuudesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2018: 10–11, 17.) Osaaminen tiivistyy yhteistyössä Yrittäjän vierailu oli käytännönläheinen ja virkistävä tapa syventää ymmärrystä kuntoutuksen palvelutoiminnan johtamisessa. Sen aikana vahvistui käsitys kuntoutusalan osaamisen ja asiantuntijuuden esiin tuomisesta ja valjastamisesta hyötykäyttöön verkostomaisessa yhteistyössä. Tätä vierailukin käytännössä oli. Tulevaisuus haastaa niin pienet kuntoutuksen mikroyritykset kuin suuret palveluntuottajat jatkuvasti kehittämään asiakaslähtöisiä palveluita asiakkaiden hyvään arkeen. Kirjoittajat: Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelijaryhmä, syksy 2018, Metropolia Ammattikorkeakoulu Johanna Holvikivi, yliopettaja Lähteet: Hesso, Johannes 2015. Hyvä liiketoimintasuunnitelma. Helsinki: Kauppakamari. Hesso, Johannes 2019. Digitalisoituva kuluttaminen mahdollistaa tehokkaan terveysvaikuttamisen. Blogikirjoitus. Rehablogi 29.8.2019. Saatavana osoitteessa: <https://blogit.metropolia.fi/rehablogi/2019/08/29/digitalisoituva-kuluttaminen-mahdollistaa-tehokkaan-terveysvaikuttamisen/>. Luettu 9.10.2019. Järvensivu, Timo 2019. Verkostojen johtaminen. Opi ja etene yhdessä. Helsinki: Books on Demand. Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK), Opetussuunnitelma 2018. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: <https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Klusterit/Hyto/Kunty/Kuntoutus_yamk__opetussuunniopetu.pdf>. Luettu 5.9.2019. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018. Ammattikorkeakoulu-uudistuksen arviointi. Loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018: 32. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161050/okm32.pdf>. Luettu 5.9.2019. Sosiaali- ja terveysministeriö 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160904>. Luettu 9.10.2019. Toimialaraportit – Sosiaali- ja terveyspalvelut, epävarmoista tulevaisuuden näkymistä hyvinvoinnin kasvuun? TEM 2018. Saatavana osoitteessa: <http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-351-1>. Luettu 20.12.2019. Viitala, Riitta & Jylhä, Eila 2019. Johtaminen. Keskeiset käsitteet, teoriat ja trendit. Helsinki: Edita.
Uudelle vuosikymmenelle – kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan kehittäminen tulevaisuuden tarpeisiin
Juuri julkaistut Megatrendit 2020 luovat kokonaiskuvan Suomen kannalta merkittävistä yhteiskunnallisista muutoksista ja antavat osviittaa siitä, millaisia muutoksia tulee myös kuntoutustoiminnan kehittämisessä ennakoida. Tulevaisuudessa verkostoituminen ja yhdessä kehittämisen merkitys korostuvat edelleen, mikä haastaa myös kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaa uudistamaan ja uudistumaan. REcoRDI-kehittämishankkeessa edistetään verkostoitumista ja kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen osaamista. REcoRDIssa rakentuvat uudenlainen ekosysteemi ja tutkimus- ja kehittämistoiminnan tiekartta. Metropolian kärkenä kehittämishankkeessa on osallistuva tutkimuskumppanuus, joka vahvistaa kuntoutujien, läheisten ja kliinisen työntekijöiden asemaa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa muiden toimijoiden rinnalla. Kuntoutuksen ja kuntoutumisen monimuotoiset ja vyyhteytyvät tutkimus- ja kehittämisilmiöt Kuntoutus ymmärretään moninaiseksi ja monialaiseksi toiminnaksi, jonka tavoitteena on henkilön toimintakyvyn edistyminen yksilöllisten ja merkityksellisten tavoitteiden mukaisesti. Kuntoutuminen on yksilön ja ympäristön välinen muutosprosessi, jota kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten yhteistoiminta mahdollistaa. (Autti-Rämö ym. 2016.) Kuntoutuksen ilmiöt vyyhteytyvät monimuotoisiksi kokonaisuuksiksi. Tällaisten kompleksisten ilmiöiden tutkimiseen ja kehittämiseen tarvitaan monialaista ja moninaista soveltavaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Soveltavalla tutkimuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä tutkimusta, jossa hyödynnetään olemassa olevaa tietoa käytännön ongelmien ratkomiseen sekä kehitetään uusia tuotteita ja toimintaa. Kuntoutuksen uudistamiskomitean raportissa (2017) painotetaan asiakaslähtöisyyttä, kuntoutujan toimintaympäristön ja arjen huomioimista sekä saumattomien prosessien edistämistä kuntoutuksen kehittämisen suuntalinjoina. Tämän suuntaisesti kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen keskeisenä tarpeena on edistää sellaista tutkimus- ja kehittämistoimintaa, joka on hyödynnettävissä käytännössä kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi arjessa. Tarpeena kokonaiskuvan hahmottaminen ja tietoaukkojen tunnistaminen Kuntoutuksen haasteena on järjestelmien pirstaloituminen ja siiloutuminen, jolloin kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen on vaikeaa. Tämä sama haaste koskee myös tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Kokonaiskuvaa ei ole esimerkiksi siitä, millaista on Suomessa tehtävä kuntoutuksen soveltava tutkimus ja millaisia tietoaukkoja, haasteita ja tulevaisuuden mahdollisuuksia on tunnistettavissa. Siiloutuneen ja pirstaloituneen kuntoutustutkimuksen sijaan tarvitaankin keskitettyä tutkimus- ja osaamisverkostoa – ekosysteemiä, joka rakentuu jaetun mielenkiinnon ja haasteen ratkaisemisen ympärille (Sipari ym. 2019). Tällaisen verkostomaisen ja vuorovaikutukseen perustuvan toiminnan merkitystä korostavat myös tammikuussa 2020 julkaistut Sitran megatrendit. Vastakkainasettelun sijaan verkostoissa mahdollistuvat yhdessä ratkaisujen etsiminen ja päättäminen toiminnan uudistamiseksi. (Dufva 2020.) Jyväskylän ja Metropolian ammattikorkeakoulujen REcoRDI-kehittämishankkeessa on tartuttu kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan uudistamishaasteeseen vahvistamalla kuntoutuksen soveltavaa tutkimustoimintaa ja osaamista. REcoRDI-hankkeessa kehitetään alustaekosysteemi sekä laaditaan monialaisen kuntoutuksen tutkimustoiminnan tiekartta. Yhdessä luodun tiekartan avulla voidaan kuvata sitä, miten ja mihin kuntoutuksen soveltavaa tutkimusta sekä kehittämis- ja innovaatiotoimintaa tulee ohjata tulevaisuudessa. Tiekartan ja alustaekosysteemin avulla on mahdollista edistää laadukasta ja systemaattista soveltavaa tutkimustoimintaa ja sen tulosten hyödyntämistä asiakaslähtöisen kuntoutuksen käytännöissä sekä uusien innovaatioiden, palveluiden ja liiketoiminnan kehittämisessä. (Rantakokko ym. 2019.) Kärkenä osallistuva tutkimuskumppanuus JAMKilla ja Metropolialla on hankkeessa omat kärkiteemansa. Metropoliassa kärkiteemana on osallistuva tutkimuskumppanuus, jonka kulmakiviä ovat asiakaslähtöinen kuntoutus, osallistumista mahdollistava kuntoutuminen arjessa sekä yhteiskehittely älykkäissä kuntoutuskäytännöissä. Tulevaisuuden tutkimus- ja kehittämistoiminta ja osaaminen rakentuvat moninäkökulmaisesti verkostoissa, joissa mahdollistuu kuntoutujien, läheisten, ammattilaisten, tutkijoiden ja kehittäjien yhteistoiminta. Tämä uudenlainen tutkimusasetelmakulttuuri vastaa kuntoutus- ja kuntoutustoiminnan luonteeseen, jossa kuntoutuja ymmärretään aktiivisena ja tasavertaisena toimijana ja osallistujana yhteistoiminnassa. (Sipari ym. 2019.) Osallistuvan tutkimuskumppanuuden kautta mahdollistuu kuntoutumisen kehittäminen niin, että se vastaa paremmin kuntoutujien tarpeisiin arjessa (Camden ym. 2015). Osallistuvan tutkimuskumppanuuden prosessia ja käytänteitä on luotu kansainvälisesti painottuen lasten kuntoutukseen (esim. INVOLVE). Camdenin ym. (2015) kirjallisuuskatsauksessa todettiin, että vuorovaikutus, vallan jakaminen ja resurssit vaikuttivat kuntoutujien ja läheisten osallistumisen mahdollisuuksiin tutkimuksissa. He painottavat myös, että tutkimuskumppanuuden rakentumiseksi mielekkäästi tarvitaan lisää ymmärrystä tutkimuskäytännöistä, jotka mahdollistavat kuntoutujien ja ammattilaisten osallistumista prosessin kaikissa vaiheissa tutkimusaiheen valinnasta lähtien. Tutkijoille ja kehittäjille kysely kuntoutuksen soveltavasta tutkimuksesta REcoRDI-hankkeessa on toteutettu kysely, jonka tarkoituksena on kerätä tietoa Suomessa tehtävästä kuntoutuksen soveltavasta tutkimuksesta, tutkimusaiheista, tutkimusmenetelmistä, yhteistyöstä, rahoituksesta, haasteista ja tulevaisuuden näkymistä tietoaukkojen tunnistamiseksi. Kyselyn kohdejoukkona ovat kuntoutukseen liittyvää soveltavaa tutkimusta tekevät henkilöt. Kyselyyn vastataan nimettömänä ja kysely on auki vielä alkuvuoden 2020 ajan. Vastaa REcoRDI-hankkeen kyselyyn. Toimintaa ja osaamista rikastetaan yhdessä Parhaimmillaan tulevaisuuden kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan hyvää käytäntöä kehitetään yhdessä hyödyntäen eri osaajien, kuntoutuksen palveluntarjoajien ja -käyttäjien sekä kehittäjien kokemusta ja osaamista. Tällöin on mahdollista kehittää käytännössä aidosti hyödyttäviä ratkaisuja tarttuen niihin tutkimuskohteisiin, jotka ovat merkityksellisiä kuntoutuksen ja kuntoutumisen arjessa. Kevään 2020 aikana REcoRDI-kehittämishankkeessa järjestetään kuntoutuksen asiantuntijoille – tutkijoille, kehittäjille, ammattilaisille ja kuntoutuspalveluiden käyttäjille – työpajoja, joissa yhdessä keskustellaan ja yhteiskehitetään sitä, mitä on kuntoutuksen soveltava tutkimus- ja kehittämistoiminta tulevaisuudessa. REcoRDI-kehittämishankkeessa luodaan tulevaisuudenkuntoutus.fi-sivusto, joka toimii vuorovaikutteisena digitaalisena alustana hankkeessa rakentuvalle kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen ekosysteemille alueellisesti ja korkeakoulujen kärkien mukaan. Alustalla mahdollistuvat verkostoituminen, keskustelu ja tiedon rakentuminen, osaamisen kehittäminen ja ideointi. Alusta toimii kuntoutusalan ammattilaisten, opettajien, tutkijoiden, kehittäjien, kuntoutujien ja yritystoimijoiden yhteisenä kohtaamispaikkana. Kokoamalla yhteen eri toimijoita monialaisesti kuntoutuksen alustaekosysteemi mahdollistaa synergiaetujen hyödyntämisen sekä toiminnan kehittämisen ja osaamisen rikastamisen yhdessä. Ekosysteemi edistää kuntoutusalan eri toimijoiden ja tahojen kyvykkyyttä hyödyntää jatkuvasti kasvavaa tutkimustietomäärää. Aktiivinen alustaekosysteemi, joka mahdollistaa vuorovaikutteisen osaamisen ja toiminnan kehittämisen ja osallistuvan tutkimuskumppanuuden, luo uudenlaista ja uudistavaa kulttuuria kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoimintaan tulevaisuudessa. REcoRDI:n työryhmään kuuluu kuntoutuksen tutkimuksen asiantuntijoita Metropoliasta ja JAMK:sta. Kolmivuotista REcoRDI (Platform ecosystem for strengthening of RDI activities in multidisciplinary rehabilitation) -hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Hankkeen edistymistä voit seurata REcoRDI-hanke, Metropolia AMK ja REcoRDI-hanke, JAMK sivuilta ja Twitterissä tunnuksella @REcoRDIhanke. Kirjoittajat Nea Vänskä toimii lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja on mukana monialaisessa kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. Jaana Paltamaa on JAMK:n Hyvinvointiyksikön vanhempi tutkija, jonka tutkimuksen painopisteet ovat olleet toimintakyvyssä ja kuntoutuksen asiakaslähtöisyydessä. Lähteet Ilona Autti-Rämö & Anna-Liisa Salminen 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara & Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Duodecim. Chantal Camden, Keiko Shikako-Thomas, Tram Nguyen, Emma Graham, Aliki Thomas, Jennifer Sprung, Christopher Morris & Dianne J. Russell 2015. Engaging stakeholders in rehabilitation research: a scoping review of strategies used in partnerships and evaluation of impacts, Disability and Rehabilitation 37 (15): 1390–1400. Mikko Dufva 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. Saatavana osoitteessa: https://www.sitra.fi/julkaisut/megatrendit-2020/ Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160273 Merja Rantakokko, Salla Sipari, Jaana Paltamaa, Kaisa Malinen, Katariina Korniloff, Toini Harra, Nea Vänskä & Krista Lehtonen 2019. REcoRDI, Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan vahvistaminen ekosysteemissä. Kuntoutus 42 (3). Salla Sipari, Toini Harra, Nea Vänskä & Krista Lehtonen 2019. REcoRDI-kehittämishanke – osaamista ja verkostoitumista kuntoutuksen soveltavaan tutkimukseen. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/recordi/
”Projektit voi olla vaiheessa, mut muuten on kaikki hallinnassa ” – Kuntoutuja kuntoutumisverkostonsa kuvaajana
Kuntoutuksen uudistuvissa verkostoissa tarvitaan ammattilaisten pitkälle erikoistuneita taitoja. Rajapinnoille rakentuvien asioiden kriittinen tarkastelu ja monimutkaisten asioiden yhdistelyosaaminen tuottavat käytäntöön uusia strategisia lähestymistapoja. Niissä kuntoutujan asema ymmärretään kuntoutettavan sijaan kehittäjäkumppaniksi, verkostotoiminta keskeiseksi kuntoutumisen keinoksi ja yhteiskehittely kuntoutumisen tuloksellisuutta edistäväksi menetelmäksi. Kuntoutuksen huippulaatu syntyy kuntoutujan dynaamisissa verkostoissa – ei ammattilaisten stabiileissa standardeissa. Miten kuntoutustoimintaan ja kuntoutumiseen liittyvät verkostot hahmottuvat kuntoutujan näkökulmasta? Voisiko kuntoutumisen verkostojen jäsentäminen yhdessä kuntoutujan kanssa saada aikaan jotain kuntoutumisen kannalta arvokasta? Verkostojen merkitys painottuu uudistuvassa kuntoutuksessa Kuntoutuminen on kuntoutujan tarpeista ja tavoitteista lähtevä yksilön ja ympäristön välinen muutosprosessi, jonka vaikutukset ilmenevät hyvinvointina, toiminta- ja työkykyisyytenä sekä osallisuutena arjessa. Kuntoutuminen koskettaa kuntoutujaa ja hänen lähipiiriään, ja useimmiten kuntoutumiseen liittyy yhden tai useamman ammattilaisen tuki, jonka määrä ja laatu määräytyvät kuntoutujan tarpeen mukaan. Kuntoutujan omassa arjessa tapahtuva kuntoutuminen on kuntoutuksen palvelujärjestelmän prosessien ja toimintatapojen keskeinen tavoite. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35.) Edellä kuvattu Kuntoutuksen uudistamiskomitean kuntoutuksen määritelmä nostaa esiin kuntoutustoiminnan verkostot: kuntoutujan ja hänen lähipiirinsä sekä kuntoutuksen palvelujärjestelmän. Määritelmä ottaa kantaa myös siihen, että kuntoutumiseen tähtäävä toiminta edellyttää mukana olevien toimijoiden oikea-aikaisia ja yhteensovitettuja toimenpiteitä eli verkostotyön toimivuutta ja johtamisen onnistumista (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35). Kuntoutuksen verkostotyöstä ja kuntoutumisen verkostoista puhuttaessa törmää usein kahtiajakoon. Verkostot ovat hahmottuneet pitkälti palvelujärjestelmän näkökulmasta siten, että ammattilaisten ja organisaatioiden muodostaman verkoston kohteena on kuntoutuja. Tällöin omien asioidensa paras asiantuntija, kuntoutuja itse, jää ulkopuolelle ikään kuin toiminnan passiiviseksi kohteeksi. (Seikkula & Arnkil 2009: 6.) Muutos kuntoutumisen ekologiseen paradigmaan korostaa kuntoutujaa aktiivisena toimijana tavoitteineen, jolloin verkosto on toiminnallinen, kuntoutujan tavoitteiden saavuttamiseen tähtäävä verkosto (Sipari 2014). Tähän kehityssuuntaan liittyen tarvitaan uudenlaista ymmärrystä kuntoutumisen verkostoista sekä verkostotyöhön liittyvää käytännön osaamista (Lindh 2013: 93, 96; Järvensivu & Nykänen & Rajala 2010: 17–20, Seikkula & Arnkil 2009: 10). Verkostotyö nähdään yhdeksi ratkaisuksi monimutkaistuvien ongelmien ja niukkenevien resurssien haasteeseen, sillä yhteistyötä joudutaan vääjäämättä järjestämään uudella tavalla joustavasti ja innovatiivisten ratkaisujen toiveessa (Järvensivu ym. 2010: 6–10). Kuntoutujan aktiivinen, tasa-arvoinen ja osallistuva rooli omissa verkostoissaan takaa sen, että hänellä on mahdollisuus ilmaista näkökulmansa ja että tilanteeseen haetut ratkaisut sopivat kyseiseen elämäntilanteen sekä kuntoutujan sen hetkisiin tarpeisiin (Seikkula & Arnkil 2009: 10). Kuntoutujan oma verkosto Uudistuvat kuntoutusverkostot -opintojakso sisältyy Metropolia Ammattikorkeakoulun kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opetussuunnitelmaan. Siinä tehdään kehittämistehtävä, jossa jäsennetään omassa työympäristössä kuntoutusverkostoja kuntoutustoiminnan muutoksen mukaan. Kaksi perusterveydenhuollon fysioterapeuttia, Sari Helenius ja Aino Kinnunen, tekivät kuntoutusverkostoja uudistavan kehittämistehtävän siten, että he perehtyivät yhden kuntoutujan kanssa tämän kuntoutumisen verkostoon. He jäsensivät kuntoutumisverkostoja yhdessä kuntoutujan kanssa, jolla on MS-tauti ja jonka kuntoutukseen liittyvät vuosittaiset kuntoutusarviokäynnit sekä ryhmäkäynnit terveysaseman fysioterapiassa. Kuntoutujalle ehdotettiin kuntoutumisen verkostojen pohtimista yhdessä, ja kuntoutuja kutsui fysioterapeutit kotiinsa omaan arjen ympäristöönsä ja hänelle itselleen tärkeiden asioiden äärelle (ks. kuvio 1). Kyseessä oli keskustelunomainen tilanne, jossa ennalta hahmoteltujen aiheiden ja kysymysten avulla pyrittiin selvittämään, miten kuntoutumisen verkostot hahmottuvat ja minkälainen on toimiva kuntoutumisen verkosto juuri tämän kuntoutujan näkökulmasta ja hänen kokemuksiinsa perustuen. Yhteisen keskustelun perusteella fysioterapeutit hahmottelivat teoriatietoa ja kuntoutujan omia ajatuksia yhdistellen visuaalisen posterin (kuvio 1) sekä videon (https://www.youtube.com/watch?v=hvLlJWHU9wI) kyseisen kuntoutujan omasta kuntoutumisen verkostosta. Posterin ja videon kuvamateriaali on pääosin peräisin kuntoutujalta itseltään. Häneltä on saatu lupa työn julkaisuun. Palveluista kuntoutumiseen arjessa Yhteinen keskustelu kuntoutujan kanssa avasi moninäkökulmaisen näkymän kuntoutumisen verkostoihin. Kuntoutujan kohdalla kuntoutumisen verkoston muodostivat yhtäältä palvelujärjestelmä ammattilaisineen ja toisaalta kuntoutujan arkeen liittyvät ihmiset, asiat ja toiminnot videossa esitetyllä tavalla. Ammattilaisten merkitys kuntoutujan omien voimavarojen tukemisessa korostui. Toimiva verkosto hahmottui palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden näkökulmasta. Kuntoutuja kuvasi esimerkillään tilannetta, jolloin olisi ollut toivottavaa, että ammattilainen olisi tullut kotiin arvioimaan ja ohjaamaan. Tällöin kuntoutuja olisi voinut toteuttaa arkeaan vähemmin keskeytyksin, ja toisaalta ammattilaisella olisi ollut mahdollisuus päästä lähelle arjen todellisia tilanteita jopa auttaakseen tai edes arvioidakseen asioita niiden oikeassa kontekstissa. Kuntoutujan kanssa käydyssä keskustelussa nousi esille kysymys siitä, mikä saa hänet jakamaan huolenpitoa ja välittämistä huomattavan laajalle läheisten piirille omien voimavarojen rajallisuudesta huolimatta. Kuntoutujan mukaan tällainen jakaminen antaa hänelle itselleen paljon. Yhteinen dialogi, esimerkiksi verkostokuvausta tehdessä, voikin olla voimaannuttava kokemus kuntoutumisen kokonaiskuvan hahmottumisen myötä. Yhteiseen keskusteluun kuntoutujaa motivoi lisäksi ajatus siitä, että juuri hänen ajatuksensa ovat arvokkaita kuntoutuksen kehittämisen näkökulmasta. (Vrt. Järvensivu ym. 2010: 8–9, 60–61; Harra ym. 2017: 152–153; Harra 2014: 210; Sihvo ym. 2018: 14–15.) Kuntoutumisen verkoston konkretisoiminen videon muotoon oli luova ja tuossa hetkessä luonnolliselta tuntunut ratkaisu. Kokemuksena se oli kuntoutujaa ja ammattilaisia yhdistävä sekä voimaannuttava. Video yllätti voimavarasuuntautuneisuudellaan ja yhteisöllisyydellään sekä sillä, miten se herätti tunteita. Voimavara kuntoutumiselle Verkostotoiminta palvelee kuntoutumista, kun työskentely saa aikaan voimaantumista tavoitteita, toimintatapoja ja yhteistyön tarvetta koskevan ymmärryksen lisääntyessä. Tämä ruokkii yhteistä ongelmanratkaisukykyä ja innovatiivisia ratkaisuja sekä sitoutumista ja motivoitumista yhteiseen prosessiin. (Järvensivu ym. 2010: 60–61.) Voisiko kuntoutumisen kumppanuus rakentaa Järvensivun ja kumppaneiden (2010: 8–9) kuvaamaa verkostoituneen kehittämisen prosessia? Kun kuntoutumisen haasteita ja mahdollisuuksia työstetään verkostossa, jossa toimijat luottavat ja sitoutuvat toisiinsa, yhteistoiminnallinen prosessi luo jaettua ymmärrystä, oppimista ja tilannekohtaisia ratkaisuja, jotka ovat kuntoutumisen kannalta merkityksellisiä. Tällöin verkostotyöskentelynä toteutuva yhteisen ymmärryksen muodostaminen ja suunnittelu ovat osa kuntoutumisen prosessia, joka voi itsessään tuottaa kuntoutumista kuntoutujan arjen hallinnan edistymisen ja kokonaiskuvan hahmottumisen kautta. (vrt. myös Harra 2014: 244–245; Seikkula & Arnkil 2009: 25–26.) Verkostoituneen kehittämisen prosessissa keskinäinen luottamus verkostossa tehostaa toimintaa ja tukee toinen toistaan seuraavien innovaatioiden syntymistä (Järvensivu ym. 2010: 8–9). Sekä kehittämistehtävään osallistunut kuntoutuja että lähdekirjallisuus nostavat esiin verkostojen ajallisen kontekstin. Verkostojen tulee muuttua ja mukautua kuntoutujan tarpeiden ja elämäntilanteen mukana. Ammattilaisilta tämä vaatii hyviä, rajapintoja ylittäviä yhteistyötaitoja sekä oman, perinteisen osaamiskentän rajat ylittävää ammatillista kompetenssia. (Seikkula & Arnkil 2009: 10.) Kuntoutumisen verkostot ovat selvästi läsnä kuntoutusalan ammattilaisten työssä, mutta niitä ei välttämättä – tai ainakaan riittävästi – hahmoteta voimavarana kuntoutumiselle. Kehittäjäkumppanuus verkostoissa Asiakaslähtöisyys ja moniammatillisuus ovat tuttuja käsitteitä kuntoutuksen kentällä (esim. Järvikoski ym. 2009: 16; Jeglinsky & Kukkonen 2016: 393, 397). Asiakasosallisuus painottuu ajankohtaisessa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa (esim. Sihvo ym. 2018). Kehittäjäkumppanuus ja yhteistoiminta ovat hyvinvointipalvelujen kehittämisen keskiössä (Harra ym. 2017: 147–148, 162–164). On aiheellista pohtia, miten edellä listatut asiat toteutuvat kuntoutustoiminnassa käytännön tasolla, kun toisessa vaakakupissa painavat lyhytnäköiset ajankäytön ja kustannustehokkuuden vaateet. Verkostotyöhön, terapeuttiseen yhteistoimintaan ja yhteiskehittelyyn perehtymisen myötä tuntuu selvältä, että juuri tällaista ajattelutapaa ja käytännön toimia tarvitaan uudistuvassa ja kehittyvässä kuntoutustoiminnassa kuntoutujien kuntoutumisen edistymiseksi. Kuntoutumisen verkostojen jäsentäminen yhdessä kuntoutujan kanssa vaati avoimuutta ja luottamusta puolin ja toisin. Toimintaa luonnehti hyvää tahtovan yhteistoiminnan periaatteet (Harra 2014: 192, 197–199). Luottamusta, sitoutumista ja hyvän tahtomista toiselle edellytetään verkostossa toimijoilta, oli kyseessä sitten moniammatillinen työskentely tai ammattilaisen ja kuntoutujan välinen suhde (Järvensivu ym. 2010: 17–20; Seikkula & Arnkil 2009: 34; Harra 2014: 194–197). Kehittämällä toimintatapoja kehittäjäkumppanuuden suuntaan edistetään yhteisen ymmärryksen rakentumista verkostotoiminnasta. Verkostotoiminnan näkyväksi tekeminen lisää myös ymmärrystä sen hyödyistä yhtenä kuntoutumista edistävänä keinona. Tulokselliset verkostot tuotetaan yhteiskehitellen Edellä kuvattu Uudistuvat kuntoutusverkostot -opintojakson kehittämistehtävä toimi lähtökohtana työpaikoilla järjestetyille yhteiskehittelytilaisuuksille osana Uudistuva kuntoutusverkosto -opintojaksoa. Yhteiskehittelytilaisuuksissa kuntoutuksen YAMK-opiskelijat esittelivät kuntoutustoiminnan muutoksen mukaisia verkostoja opiskelijoiden ohjaamalle, kuntoutusosaamista uudistavalle yhteiskehittelylle työyhteisöissä. Esitykset toteutettiin posterien muodossa alustuksena. Opiskelijoille yhteiskehittelytilaisuuksien järjestäminen työpaikoikoilla on osa kehittämis- ja johtamisosaamista vahvistavaa yhteisöllistä oppimista käytännössä ( Uudistuva kuntoutusosaaminen). Yhteiskehittelytilaisuuksien tavoitteena oli vahvistaa verkostoissa toimivia yhteisen päämäärän määrittämisessä sekä uudistuvien verkostojen sekä niiden edellyttämien uusien toimintatapojen rakentamisessa. Yhteiskehittelyn keskeisimmät oivallukset kiteytyivät tavoiteperustaisten kuntoutumisverkostojen rakentamiseen. Lähtökohta näissä verkostoissa oli hyvin erilainen verrattuna kuntoutuksen tyypillisiin verkostokuvauksiin, jotka määrittyvät tietyn diagnoosin tai ongelman perusteella ja joissa kuvataan apua antavia ammattilaisia sekä organisaatioita. Kuntoutuksen verkostojen sijaan tulokulmana olivat kuntoutumisen verkostot kuntoutujan näkökulmasta. Hyvän kuntoutumisen tulevaisuudennäkymiä Kuntoutujan näkökulmasta kuvattujen verkostojen tehtävänä oli mahdollistaa kuntoutujalle mielekkäiden omien tavoitteiden saavuttaminen arjessa. Tähän tehtävään ammattilaisten lisäksi ohjattiin kuntoutujien läheisiä, jolloin nk. ”luomuverkoston” ymmärrettiin edistävän kuntoutuksen tuloksellisuutta moninkertaisesti. Verkostot lisäsivät kaikkien osapuolten sitoutumista tavoitteiden saavuttamiseen. Kuntoutuja oli aktiivinen toimija oman verkostonsa rakentamisessa ammattilaisten luodessa mahdollisuuksia tähän. Yhteiskehittelyssä tuotetiin kuntoutumisen verkostoja, joka liittyivät kuntoutujan omaan tilanteeseen ja ympäristöön. Kuntoutujan kehittäjäkumppanuus lisäsi tietoisuutta tavoitteista, sitoutti ja motivoi kaikkia verkoston toimijoita tuloksellisuuteen. Kuntoutujille verkostot merkitsivät voimaannuttavia vuorovaikutussuhteita kuntoutumisensa edistämiseksi. Tulevaisuudennäkymä hyvästä kuntoutumisesta avautui tavoitteellisena yhteiskehittelynä verkostoissa. Kuntoutujan kuntoutumisen verkostoissa ammattilaiset, kuntoutuja ja hänen läheisensä kehittävät yhdessä mahdollisuuksia ja ratkaisuja kuntoutujan omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Kyseessä on verkostoituneen yhteiskehittelyn prosessi yhdistettynä kuntoutumisprosessiin ja siinä kehkeytyvä kehittäjäkumppanuus. Katso bloggauksessa mainittu video täältä: (https://youtu.be/amcgUQ1gEnw) Kirjoittajat: Sari Helenius, fysioterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), Vantaan kaupungin kuntoutusyksikkö Aino Kinnunen, fysioterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), Vantaan kaupungin kuntoutusyksikkö Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Akateeminen väitöskirja. Acta Universitatis Lapponiensis 288. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Jeglinsky, Ira & Kukkonen, Tarja 2016. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Järvensivu, Timo & Nykänen, Katri & Rajala, Rika 2010. Verkostojohtamisen opas: Verkostotyöskentely sosiaali- ja terveysalalla. Versio 1.0 (30.12.2010). Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeen julkaisu. Saatavana osoitteessa: www.seugolaid.fi/wp-content/uploads/2017/03/Verkostojohtamisen-opas-versio-1-0-30-12-2010.pdf. Luettu 23.3.2019. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160273. Luettu 23.3.2019. Lindh, Jari 2013. Kuntoutus työn muutoksessa. Yksilön vajavuuden arvioinnista toimintaverkostojen rakenteistumiseen. Akateeminen väitöskirja. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 126. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Saatavana osoitteessa: https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61780. Luettu 31.3.2019.
Kuntoutuksen oikea-aikaisuus tehostuu kuntoutusprosessien kehittämisellä
Mitä ovat kuntoutuksen ja kuntoutumisen edellytykset? Kuntoutusta kuvataan yksilön ja ympäristön muutosprosessina yhdistettynä kuntoutusprosessiin. Millä keinoin voimme edistää kuntoutuksen oikea-aikaisuutta ja kuntoutujan tehokasta ja sujuvaa kuntoutuprosessia? Toimintakykymme voi heikentyä monesta eri syystä. Jalkaterävaivoja toimintakyvyn rajoittajana yleensä vähätellään, sillä jalkaterät ovat usein kengissä ja poissa näkyvistä. Jalkavaivat ovat kuitenkin erittäin yleisiä, jopa 90 %:lla väestöstä on jokin jalkavaiva elämänsä aikana. Se, että et saa esimerkiksi kivuliaan vaivaisenluun vuoksi kenkää jalkaasi, rajoittaa se toimintakykyäsi ja voi estää sinua pääsemästä töihin. (Sprink ym. 2011; Stolt 2013: 41.) Mitä teet? Soitat ehkä lääkärille? Entä jos voisitkin varata ajan jalkaterapeutin suoravastaanotolle? Soittamalla jalkaterapian ajanvaraukseen, selvitetään puhelimessa hoidon tarpeen arviossa tilanteesi, ja pääset jo mahdollisesti saman tai seuraavan päivän aikana jalkaterapeutin suoravastaanotolle. Vastaanotolla toteutetut tutkimukset ja toimenpiteet edesauttavat kuntoutumistasi ja lisäävät toimintakykysi edistämisen kautta hyvää arkeasi. Samalla ennaltaehkäistään vaivojen pahenemista. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten jalkaterapeutin ammattitaitoa hyödyntäen edistetään kuntoutusprosessia ja edistetään kustannustehokasta kuntoutusta. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena oli suoravastaanottotoiminnan kehittäminen nilkka- ja jalkaterävaivoja omaavan henkilön kuntoutusprosessin edistämiseksi. Tutkimuksellinen kehittämistyö tehtiin toimintatutkimuksen logiikalla. Aineiston keruutapoina hyödynnettiin teemahaastattelua ja yhteiskehittelyä, johon osallistui Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan henkilökuntaa. Suoravastaanoton toimintatapa kuntoutusprosessin edistäjänä Tutkimuksellisessa kehittämistyössä haluttiin selvittää tekijöitä, joilla voidaan edistää kuntoutusprosessia henkilöillä, joilla on nilkka- ja jalkaterävaivoja sekä saada kuvaus jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatavasta. Kuntoutusprosessia edistäviksi tekijöiksi nousivat nopea hoitoon pääsy, välitön avun saaminen, erilaisten kuntoutuspalveluiden saaminen saman ammattilaisen vastaanotolta, saumaton toiminta kuntoutusammattilaisten välillä, sekä muiden ammattilaisten konsultaation mahdollisuus. Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatavassa korostuivat lisäkoulutus suoravastaanoton tekemiseen, hoidon tarpeen arviossa huomioitavat asiat, kuten nilkka- ja jalkaterävaivat, joilla asiakas ohjautuu jalkaterapeutin suoravastaanotolle, sekä itse suoravastaanottokäyntiin liittyvät toimenpiteet (Anttila 2018). Jalkaterapeutin suoravastaanoton ydintekijät Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotoksena laadittu kuvaus jalkaterapeutin suoravastaanottotoiminnan ydintekijöistä on esitelty kuviossa 1. Kuvaus sisältää kolme pääteemaa. Suoravastaanottotoiminnan käynnistämiseen liittyvät ydintekijät Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapaan liittyvät ydintekijät, joissa korostuu hoidon tarpeen arvio sekä suoravastaanottokäyntiin liittyvät tekijät. Ydintekijät suoravastaanoton hyödyistä Ydintekijöiden pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan Helsingin kaupungille jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapaa, jo olemassa olevan fysioterapeuttien suoravastaanoton toimintatavan rinnalle. Suoravastaanotto tehostaa kuntoutumista Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa jalkaterapeutin suoravastaanoton koettiin tehostavan kuntoutuprosessia, sillä jalkaterapeutin vastaanotolle pääsee nopeammalla aikataululla kuin vastaavasti lääkäriin (Anttila 2018.) Useissa tutkimuksissa on saatu vastaavia tuloksia suoravastaanoton hyödyistä. Suoravastaanoton koettiin muun muassa nopeuttavan hoitoon pääsyä ja kuntoutuksen alkamista, ehkäisevän vaivojen kroonistumista sekä olevan kustannustehokasta. (Belthur ym. 2003; Lakka 2008; Lautamäki ym. 2016.) Palveluiden saatavuuden parantuminen vähentää sairauden kroonistumisen riskiä, ja tuo sitä kautta säästöjä sosiaali- ja terveydenhuollolle (Suomen fysioterapeutit 2017.) Ulkomailla on tehty tutkimuksia fysioterapian suoravastaanoton lisäksi myös jalkaterapeuttien suoravastaanotosta, samoin tuloksin (Walsh 2017). Lopuksi Saumaton, prosessinomaisesti etenevä palvelukokonaisuus yksilöllisesti toteutettuna edistää asiakkaan kuntoutumista (Jeglinsky, Karhula & Autti-Rämö 2013: 37–38). Palveluprosessien sujuvoittamiseksi tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten välisiä tehtävänsiirtoja ja tehtävien uusjakoja. (Töytäri 2018: 4.) Jalkaterapeutin suoravastaanottotoiminnan kehittämisellä vastataan kuntoutuksen paradigman muutoksiin, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteisiin sekä Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusten tavoitteisiin. Kuntoutusprosessia kehittämällä, jalkaterapeutin suoravastaanottotoimintaan kohdentuen, saadaan ylläpidettyä toimintakykyä sekä toteutettua kustannustehokasta toimintaa. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Nilkka- ja jalkaterävaivoja omaavan henkilön kuntoutusprosessin kehittäminen. Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapa Helsingin kaupungilla”. Anni Anttila 2018. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto. Kirjoittaja: Anni Anttila, jalkaterapeutti (YAMK) Kuva: Hannu Mattila Lähteet: Anttila, Anni 2018. Nilkka- ja jalkaterävaivoja omaavan henkilön kuntoutuprosessin kehittäminen. Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapa Helsingin kaupungilla. Tutkimuksellinen kehittämistyö. Kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Helsinki. Metropolia ammattikorkeakoulu. Belthur M & Clegg J & Strange M 2013. A Physiotherapy specialist clinic in paediatric orthopaedics: is it effective? Postgradute medical journal. 79 (938). 699 – 702. Saatavana osoitteessa https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1742895/ Luettu 11.3.2018. Jeglinsky, Ira & Karhula, Maarit & Autti-Rämö, Ilona 2013. Kuntoutusprosessi kuntoutujan arvioimana. Tieteellinen artikkeli. Kuntoutus (4). 37–52. Lakka, M. 2008. Selkäkipupotilas akuuttivastaanotolla. Vaikuttavuuden, käyntikohtaisten kustannusten, kustannusvaikuttavuuden ja asiakastyytyväisyyden vertailu lääkärivas-taanoton ja fysioterapeutin vastaanoton välillä. Kuopion yliopisto. Terveydenhallinnon ja -talouden pro gradu tutkielma. Lautamäki, L. & Salo, P. & Mustalampi, S. & Häkkinen, A. & Ylinen, J. 2016. Fysioterapeutin suoravastaanotto -keino alentaa terveydenhuollon kustannuksia? Fysioterapia. 5, 4-9. Sprink, M. J. & Menz, H. B. & Fotoohabadi, M. R. & Wee, E. & Landorf, K. B. & Hill, K. D. & Lord, S. R. 2011. Effectiviness of a multiaffected podiatry intervention to prevent falls in community dwelling older people with disabling foot pain: randomised controlled trial. British Medical Journal. Jun. 16. Saatavana osoitteessa https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3116775/ Stolt Minna 2013. Foot Health In Older People – Development of a preventive, evaluative instrument for nurses. Väitöstyö. Turun yliopisto. Saatavana osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5376-9 Suomen fysioterapeutit 2017. Suoravastaanottotoiminta: Fysioterapeutin ensikäynnille lääkärin vastaanoton sijaan. Päivitetty 12.9.2017. Saatavana osoitteessa https://www.suomenfysioterapeutit.fi/?s=Fysioterapeutin+ensik%C3%A4ynnille+l%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rin+vastaanoton+sijaan Töytäri Outi 2018. Fysioterapeuttien suoravastaanotot sosiaali- ja terveydenhuollon julkisissa organisaatioissa. Tehy ry. Tehyn julkaisusarja B, Selvityksiä 1/18. Walsh, Tom P. & Ferris, Linda R. & Cullen, Nancy C. &, Brown, Christopher H, Lounghry, Cathy J. & McCaffrey Nikki M. 2017. The integration of Podiatrist into a orthopaedic department: a cost-consequences analysis. Journal of Foot and Ankle Research. 10 (44).
Merkityksellistä toiminnan tunnistamista – Yhteinen keino lapsen ja perheen osallistumiseksi kuntoutumiseen
Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistaminen kuntoutumisen tavoitteen asettamisen lähtökohtana motivoi ja sitouttaa lasta tavoitteen saavuttamisessa. Merkityksellisen toiminnan tunnistamiseen ja lapsen osallistumisen mahdollistamiseen tarvitaan perheiden ja ammattilaisten vuorovaikutteista oppimista, yhteisiä välineitä ja toimintatapoja yhdessä kehkeytyvän prosessin rakentamiseksi. Oppimista ja oikeuksia – lähtökohdat osallistumiselle Kuntoutusosaamisen muutos uudistuvassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä pakottaa meidät ammattilaiset tarkastelemaan ammatillisia ajatusmallejamme ja työskentelytapojamme entistä tarkemmin yhdessä. Jotta voisimme toimia yhteistyössä asiakkaan hyväksi, vaaditaan siinä oman asiantuntemuksemme kehittämisen lisäksi oppimista myös työyhteisöltä ja asiakkaalta itseltään (Ahonen ym. 2015: 15; Franklin & Sloper 2009; Cavet & Sloper 2004; Olli ym. 2012). Lapset kuntoutuksen asiakkaina edellyttävät ammattilaisilta erityisosaamista, lapsen maailmaan sukeltamista yhteistyön ja osallistumisen mahdollistamiseksi. Lapsen oikeus osallistua liittyy perus- ja ihmisoikeussääntelyyn, ja se on suojattu erittäin vahvasti lainsäädännöllä kaikissa häntä koskevissa asioissa (Unicef n.d). Tulla nähdyksi ja kuulluksi – vuorovaikutustekijät osallistumisen tukena Lasten osallistumisen vahvistumisessa tarvitaan vuoropuhelua ammattilaisten, lapsen ja hänen perheensä välillä. Tämä vaatii ammattilaisilta herkkyyttä ja monipuolista osaamista, mutta ennen kaikkea asenteiden tarkistamista. (Vänskä ym. 2016; Seppälä & Veijola 2012: 121–123; Manninen 2015: 14.) Erityisesti pienen tai vaikeasti vammaisen lapsen ääni on kuulunut yhteiskunnassamme heikosti, johtuen osittain osallistumista mahdollistavien välineiden puutteista sekä siitä, että lapsen näkemykselle on annettu vähäistä painoarvoa (Melamies & Pärnä & Heino & Miller 2012: 105). Hyvätkään rakenteet lasten osallistumisen mahdollistamiseksi eivät kuitenkaan yksinään takaa sitä, että lapsi kokee osallisuuden toteutumista. Erityisen suuri painoarvo voidaan antaa lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten asenteille ja vuorovaikutustaidoille, sillä osallisuus merkitsee valmiutta kohdata lapsi vuorovaikutustilanteessa. Lapsen osallistuminen ei ole yksiulotteinen ilmiö, vaan se voidaan nähdä lapsi- ja tilannekohtaisesti muuntuvana prosessina, jota aikuiset voivat omalla toiminnallaan tukea ja edistää. (Pollari & Hoikkala 2016.) Hyväksyvällä tavalla nähdyksi ja kuulluksi tuleminen vahvistaa lapsen itsetuntoa ja -luottamusta, ja samalla lapsi oppii tunnistamaan omaa erityisyyttään turvallisessa ympäristössä (Kauppila ym. 2016: 113). Se, miten yksilöinä tulemme elämämme varrella nähdyksi, on syvästi merkityksellistä. Tämä kokemus määrittelee vielä aikuisuudessakin sitä, miten ihminen kokee kuuluvansa toisten joukkoon – kokeeko hän ulkopuolisuutta ja erilaisuutta suhteessa toisiin vai kelpaavansa omana itsenään. (Siltala, 2003: 17–18; Broberg & Almqvist & Tjus 2005: 113–114.) Useammissa asiakkaan ja ammattilaisen väliseen vuorovaikutukseen liittyvissä tutkimuksissa korostetaan asiakkaan osallistumista ja osallisuutta itseä koskevassa päätöksenteossa, kuntoutumisprosessin suunnittelussa ja toteutuksessa (Autti-Rämö & Salminen 2016; Rajavaara 2008: 43‒47; Saikku & Karjalainen 2007: 15‒26; Clapton & Kendall 2002; Cardol ym. 2002; Perttinä 2001). Myös Nina Rantalan (2018) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa ilmeni lapsen nähdyksi ja kuulluksi tulemisen merkityksellisyys lapsen, hänen perheensä sekä ammattilaisten välisissä vuorovaikutustilanteissa. Kohtaamisen tärkeys korostui lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamisen kautta. (Rantala 2018.) Osallistumista lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamisen kautta Kun tarkastellaan lapsen kuntoutumisen suunnittelussa huomioitavia asioita ja kuntoutumisen ydintä, keskeistä on lapsen omien tavoitteiden mukainen oppiminen ja osallistuminen hänelle merkityksellisiin arjen toimintoihin (Kauppila & Sipari & Suhonen-Polvi, 2016: 111). Merkityksellisen toiminnan tunnistaminen osana yksilön toimintakyvyn edistämistä omassa ympäristössään ja osana kuntoutumistavoitteiden asettelua tulisi näyttäytyä kuntoutuksen ammattilaiselle yhteisenä kiintopisteenä asiakkaan osallistumisen edistämisessä. Lapsen osallistumista voidaan vahvistaa hyväksyvän vuorovaikutuksen lisäksi mahdollistamalla hänelle välineitä osallistumisen tueksi (Kauppila ym. 2016: 113). Merkityksellisintä on lopulta se, miten asiat konkretisoituvat lapselle ja perheen arkea hyödyttäviksi ja miten me voimme kuntoutuksen ammattilaisina toimia yhdessä lasten ja perheiden kanssa ja heidän hyväkseen omasta ammattialastamme käsin, toimintakykyisyyttä edistäen. Välineitä lapsen osallistumiseen Nina Rantalan (2018) ylemmän ammattikorkeakoulun tutkimuksellisessa kehittämistyössä tarkasteltiin lähemmin lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamista lapsen ja hänen perheensä osallistumista edistävänä tekijänä. Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistaminen linkittyi kehittämistyössä LOOK-hankkeessa kehitettyyn Metku-kirjaan, joka valmistui vuosien 2014–2017 aikana edistämään lapsen osallistumista omassa kuntoutusprosessissa. Metku-kirja on asiakaslähtöinen ja ennakoiva työväline lapsen kuntoutumisen suunnittelussa, jossa tarkoituksena on kuvata lapselle itselleen tärkeitä asioita, osallistumista ja toimintaa lapsen arjesta (Sipari & Vänskä & Pollari, 2017a). Lapselle merkityksellisen toiminnan kuvaus auttaa lapsen ja perhekulttuurin yksilöllisyyden huomioimisessa ja erityisyyden tunnistamisessa sekä suuntaa ammattilaisten huomion voimavaralähtöiseen ja neuvottelevaan, ratkaisuja etsivään yhteistoimijuuteen. (Sipari & Vänskä & Pollari 2017b.) Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistaminen Metku-kirjan kautta on yksi menetelmä lapsen ja hänen perheensä osallistumisen edistämiseksi lapsen kuntoutumisprosessissa. Rantalan (2018) tutkimuksellisessa kehittämistyössä toimintatavan käyttökokeilusta syntyi Kanta-Hämeen keskussairaalan lastenneurologian poliklinikalle suunnattu kuvaus lapselle merkityksellisen toiminnan ydintekijöistä. Samalla se vastasi yksilön perustarpeeseen tulla nähdyksi ja kuulluksi, sillä Metku-kirjan kautta lapsella oli mahdollisuus avata ja jakaa omaa sisäistä kokemusmaailmaansa ja tulla sitä kautta ymmärretyksi. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella syntyi kuvaus lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamisen ydintekijöistä lapsen ja hänen perheensä osallistumisen edistämiseksi lapsen kuntoutumisen suunnittelussa. (Rantala 2018.) Yksi kehittämistyön tuomista oivalluksista oli se, että lapsen tuleminen nähdyksi ja kuulluksi merkityksellisen toimintansa kautta arvokkaana omana itsenään avasi väyliä lasta ja hänen perhettään aidosti osallistavaan keskusteluun yhdessä ammattilaisten kanssa. (Rantala 2018.) Yhdessä kehkeytyvä prosessi Perheen ja ammattilaisten välinen vuorovaikutus toteutuu parhaimmillaan oppimisprosessina, jossa yhdessä etsitään ratkaisuja ja mahdollistetaan lapsen osallistumista kuntoutumiseen. Esimerkiksi kuntoutussuunnitelmiin yhdessä määritellyn lapsen oman tavoitteen tulisi perustua lapsen itselleen merkitykselliseen toimintaan ja ilmaisun olla mahdollisimman lähellä lapsen omaa sanoitusta, kuten ”pyöräily kaverille”. (Vänskä & Sipari & Pollari & Huisman 2018.) Tällaisen yhdessä kehkeytyvän oppimisprosessin arvioinnissa ei riitä perinteinen kuntoutuksen tavoitteen saavuttamisen arviointi tai tulosmittarit. Kuntoutuksen tulosellisuudessa tulisi arvioida koko prosessia. Tulevaisuudessa tarvitaan erityisesti kehittävää ja ennakoivaa arviointia. Osallistumisen ekologinen arviointi on uusi menetelmä, jossa arvioidaan toimintaedellytyksiä ja -mahdollisuuksia sekä kuvataan, mitä muutosta tarvitaan tavoitteen saavuttamiseksi lapsen, perheen ja ympäristön näkökulmista. Näiden toteutumiseksi laaditaan toimintasuunnitelma, jossa on tehty selkeä vastuunjako. (Vänskä & Sipari & Pollari & Huisman 2018.) Lapsen ja perheen osallistuminen kuntoutumisprosessiin mahdollistuu toimintatavoin ja välinein, joiden avulla sekä perhe että ammattilaiset voivat ennakoida osallistumistaan yhteistoiminnalliseen oppimisprosessiin ja valmistautua erilaisiin tilanteisiin omaa tahtiaan. Erinomaisia käytäntöjä lapsiperheiden arkeen syntyy, kun lapsi, vanhemmat ja ammattilaiset yhdessä rakentavat uutta tietoa ja kehittävät uusia tapoja osallistua ja toimia lapsen kehitysympäristössä. Kirjoittajat: Nina Rantala, toimintaterapeutti, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Rantala työskentelee lasten ja nuorten kuntoutuksen parissa. Salla Sipari, FT, yliopettaja, kuntoutuksen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Ahonen, Heli & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Kekäläinen, Kaija 2015. Osaamisen johtaminen kartalle – väline kuntoutusosaamisen yhteiseen suunnitteluun. Saatavana osoitteessa: <https://www.hamk.fi/wp-content/uploads/2018/08/Osaamisen-johtaminen-kartalle-25.11.2015.pdf>. Autti-Rämö, I. & Salminen, A.-L. 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Broberg, A. & Almqvist, K. & Tjus, T. 2005. Kliininen lapsipsykologia. Helsinki: Edita Prima Oy. Cardol, M. & De Jong, B. A. & Ward, C. D. 2002. On Autonomy and Participation in Rehabilitation. Disability and Rehabilitation 2002; 24 (18), 970–974 Cavet, J. & Sloper, P. 2004. Participation of disabled children in individual decisions about their lives and in public decisions about service development. Children & society 2004: 18, 278–290. Clapton, J. & Kendall, E. 2002. Autonomy and Participation in Rehabilitation: Time for a New Paradigm? Disability and Rehabilitation 2002: 24 (18), 987–991. Franklin, A. & Sloper, P. 2009. Supporting the participation of disabled children and young people in decision-making. Children & Society 2009: 23 (1), 3–15. Kauppila, J. & Sipari S. & Suhonen-Polvi H. 2016. Lapsen kokonaiskuntoutus kehitysympäristössään. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen Aarne 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 110-121. Manninen, Sari 2015. Erityistä tukea tarvitsevien lasten osallisuuden haasteet koulussa - kasvattajien käsityksiä. Saatavana osoitteesta: <https://bulletin.nmi.fi/wp-content/uploads/2015/02/Manninen.pdf>. Melamies, N. & Pärnä, K. & Heino, L. & Miller H. 2012. Lapsi kuntoutujana – haaste aikuisille. Teoksessa Karjalainen, Vappu & Vilkkumaa, Ilpo (toim.) 2012. Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes. Olli, Johanna & Vehkakoski, Tanja & Salanterä, Sanna 2012. Facilitating and hindering factors in the realization of disabled children’s agency in institutional contexts. Literature review. Disability & Society 2012: 27 (6), 793–807. Perttinä, Pirkko. 2001. Kuka minusta puhuu? Asiakkaan osallistuminen ja asema kuntoutussuunnittelussa. Jyväskylän yliopisto. Saatavana osoitteessa: <https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/8230>. Pollari, Kirsi & Hoikkala, Susanna 2016. Lastensuojelun Keskusliitto. Osallisuuden elementit – ammattilaisten taito luo pohjaa lapsen osallistumiselle. Saatavana osoitteessa: <http://lskl.e-julkaisu.com/vammaisen-lapsen-nakemysten-selvittaminen//>. Rajavaara, Marketta. Unohdettu ihminen? Asiakaslähtöisyys kuntoutuksen kehittämisessä. Kuntoutus 2008: (2), 43–46. Rantala, N. 2018. Lapselle merkityksellinen toiminta osallistumista edistävänä tekijänä lapsen kuntoutumisen suunnittelussa. Saatavana osoitteessa: http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018120319620. Saikku, P. & Karjalainen, V. 2007. Kohtaamisen muuttuva haaste. Pitkittäistarkastelu kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä. Vertaisarvioidut artikkelit. Kuntoutussäätiö. Kuntoutus (2), 15–26. Seppälä, Eeva & Veijola, Arja (toim.) 2012. Lapsen ja nuoren kuntoutuksen kehittäminen. Helsinki: Astekirjat Oy. Siltala, P. 2003. Varhainen vuorovaikutus kokemuksen ja tutkimuksen valossa. Teoksessa Niemelä, P. & Siltala, P. & Tamminen, T. (toim.). Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus. Helsinki: WSOY. Sipari, S. & Vänskä, N. &, Pollari K. 2017a. Lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa – Lapsen Metkut. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa – Lapsen edun arviointi (LOOK) -hanke. Saatavana osoitteessa: http://metropolia.e-julkaisu.com/lapsen-metkut/ Sipari, S. & Vänskä, N. & Pollari, K. 2017b. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 2017: 5. Verkkodokumentti. Saatavana osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550>. Sipari, Salla & Vänskä, Nea yhteistoiminnassa Chiarello, Lisa & Palisano, Robert 2017c. Osallistumisen ekologinen arviointi. Käsikirja. Yhteinen arviointi ja suunnittelu lapsen osallistumiseksi merkitykselliseen toimintaan. Saatavana osoitteessa: http://www.theseus.fi/handle/10024/140228 Unicef n.d. YK:n yleissopimus lasten oikeuksista 1 osa, 12 artikla. Saatavana osoitteessa: <https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/>. Vänskä, N.& Pollari, K. & Sipari, S. 2016. Lasten osallistumista ja toimijuutta vahvistavat kuntoutuksen hyvät käytännöt kirjallisuudessa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. KELA. Työpapereita 2016: 94. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/161355/Tyopapereita94.pdf?sequence=1&isAllowed=y Vänskä, N. & Sipari, S. & Pollari, K. & Huisman A. 2018. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa. LOOK-hankkeen arviointiraportti. Helsinki: Kuntoutuksen kehittäminen, Kela. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/240069 Kuvat: https://pixabay.com/
Aktivoitavasta oman elämän asiantuntijaksi − moniasiantuntijuus yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistumisessa
Mitä ajatuksia Sinulla herää kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän välisestä tasavertaisesta kumppanuudesta? Mikä on sen merkitys kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistumisessa? Kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää eri tutkimusten mukaan niin kuntoutujan kuin kuntoutustyöntekijän aktiivista panosta kuntoutumisprosessissa. Jotta asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa, tulee kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän yhdessä päättää tavoitteista ja työskennellä yhdessä niitä kohti. Voidaan puhua vahvasta kumppanuudesta asiakkaan ja ammattilaisen välillä, jonka merkitys tavoitteiden saavuttamiselle on selvästi merkityksellisempi kuin esimerkiksi käytetyt välineet ja strategiat. (Harra 2014.) Tämä kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyön (Wall 2018) tuloksiin. Kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää moniasiantuntijuuteen perustuvaa toimintatapaa Invalidisäätiön kuntouttavassa työtoiminnassa, tavoitteena kuntoutujien yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen. Tulosten mukaan tasavertainen vuorovaikutus, kuntoutujan kohtaaminen ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä, kuntoutumisen henkilökohtainen muotoileminen sekä kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen asiantuntijuus nousivatkin keskeisiksi elementeiksi. Kuntoutuja kumppanina? Teoriatiedon mukaan moniasiantuntijuuteen perustuvassa toimintatavassa jaetaan omaa osaamista, huomioidaan toisten näkökulmat ja yhdistetään osaamista - voidaan puhua yhdessä oppimisesta. Tavoitteena on rakentaa uutta tietoa ja ymmärrystä yhdessä. Vuorovaikutustaidot ja niiden kehittäminen ovat avaintekijöitä tällaisessa yhteistyössä. (Jeglinsky & Sipari 2015.) Miltä kuulostaisi kuntoutuminen ja työskenteleminen kohti tavoitteiden saavuttamista, joka on yhdessä oppimista kuntoutujan kanssa? Uuden-Seelannin alkuperäisväestö maorit kuvaavatkin kuntoutumista ja tavoitteiden saavuttamista kiehtovasti yhteiseksi matkaksi kanootissa, yhdessä meloen. Määränpäätä ei saavuteta, elleivät kaikki melo (Elder 2015). Kuntoutujan omien näkemysten esiin saaminen vaatii dialogisten menetelmien tuntemusta ja niiden hallintaa. Dialogi on ennen kaikkea toisen kunnioitusta, ajan antamista, aitoa kohtaamista. Dialogisuus on arvostavaa vuoropuhelua keskinäisen ymmärryksen muotoilemiseksi. Kyseessä ei ole vain toiminta- vaan ajattelutapa, miten suhtaudumme kuntoutujaan ja minkälaisen aseman annamme hänelle? (Jeglinsky & Sipari 2015; Seikkula & Arnkil 2005; Veijola & Honkanen & Lappalainen 2015.) Kuntoutustyöntekijöiden ammattitaitoon kuuluu tunnistaa kuntoutujan aseman taso kuntoutumisprosessissa. Missä vaiheessa kuntoutuja pystyy tai on valmis ottamaan vastuuta omasta elämästään? Ennen tavoitteiden asettamista tulee hahmottaa kuntoutujan edellytykset aktiivisuuteen ja siihen vaikuttavat tekijät sekä ymmärtää aktiivisuuden vaihtelu kuntoutumisprosessin aikana. Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen toisin sanoen edellyttää kuntoutujan kohtaamista oman elämänsä asiantuntijana, tasavertaisessa vuorovaikutuksessa dialogisuus keskiössä. Hienoistakaan tavoitteista ei ole hyötyä, jos ne eivät ole kuntoutujalähtöisiä. Mitä tietoisempi kuntoutuja on omista tavoitteistaan, sitä suurempi on hänen sitoutumisensa työskentelyyn kohti tavoitteiden saavuttamista. Voidaan puhua myös kuntoutumisvalmiuksien tunnistamisesta ja vahvistamisesta. Tasavertaisen kumppanuuden ollessa tärkeä tekijä yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisessa, edellytetään myös kuntoutujalta vuorovaikutustaitoja sekä muutos- ja kuntoutusmotivaatiota − valmiuksia kuntoutumiseen. Minkälaiset ovat kuntoutujan valmiudet esimerkiksi asettaa tavoitteita kohti toivottua muutosta? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää motivaatiota ja sitoutumista, miten nämä mahdollistuvat? Yhteisen ymmärryksen rakentamisen menetelmiä tavoitteiden saavuttamisen vahvistumiseksi Kuntoutustyöntekijän vuorovaikutustaidot ja dialogiset kyvyt sekä valtaistavan paradigman mukainen asenne kuntoutujaa kohtaan ovat olennaisia tekijöitä, mutta kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vaatii myös kuntoutujalta vuorovaikutusosaamista, voimavaroja ottaa vastuuta ja selvää asioista sekä kykyä eri vaihtoehtojen vertailuun ja ymmärtää kuulemaansa. Voidaan puhua myös kognitiivisista taidoista, joihin kuuluvat myös uuden oppiminen ja sen soveltaminen sekä muistaminen. Kehittämistyön tuloksissa nousi tarve tuottaa kuntoutumisvalmiuksien kartoittamisen ja vahvistamisen työmenetelmät ja -välineet. Liittyvätkö kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen haasteet esimerkiksi motivoitumiseen vai kognitiivisiin erityisen tuen tarpeisiin? Autismin kirjon oireet saattavat näyttäytyä motivaation puutteena, mutta mistä todellisuudessa on kyse? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, kun kuntoutuja kohdataan ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä ja kuntoutuminen muotoillaan henkilökohtaisesti yhdessä kuntoutujan kanssa moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön mukaisesti. Kuntoutumistavoitteet ovat määritelty jo ennen kuntouttavan työtoiminnan aloitusta aktivointisuunnitelmassa, mutta toisaalta niiden asettaminen on koko kuntoutumisjakson kestävä kehämäinen prosessi. Ne vaativat jatkuvaa työstämistä, seurantaa ja arviointia sekä uudelleen määrittelyä. Voidaan puhua kuntoutumisen henkilökohtaisesta muotoilemisesta. Jotta kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, tulee kuntouttavan työtoiminnan olla tavoitteellista alusta loppuun saakka. Tärkeää on siis kehittää kuntoutumistavoitteiden asettamiseen, työstämiseen, seurantaan ja arviointiin monipuoliset työmenetelmät ja -välineet. Toiminnalliset työmenetelmät soveltuvat hyvin kuntoutumistavoitteiden määrittelemiseen ja työstämiseen, työllistymisvalmiuksien ja tuen tarpeen arviointiin ja vahvistamiseen sekä luottamuksellisen ja tasavertaisen suhteen luomiseen yhdessä kuntoutujan kanssa. Kuntoutujan kohtaaminen yhteisen toiminnan, kuten yhdessä työskentelyn tai vaikkapa pelaamisen kautta häivyttää kuntoutustyöntekijän valta-asemaa, mahdollistaen tasavertaisen ja avoimen kohtaamisen. Toiminnallisuuden kautta saa paremmin käsitystä omista kyvyistään ja tuen tarpeista verrattuna vain pöydän ääressä keskusteluun lomaketta täyttäen. Näin myös henkilökohtaiset kuntoutumistavoitteet alkavat paremmin hahmottua ja motivaatio herätä hyvissä vuorovaikutustilanteissa ja mielekkäissä työtehtävissä. Moni kuntoutustyöntekijä varmasti tunnistaa hyödyntävänsä toiminnallisuutta yhteistyössä kuntoutujan kanssa, mutta oleellista on toiminnallisten menetelmien selkeä nimeäminen, tietoinen ja tavoitteellinen hyödyntäminen, jotta ne eivät jäisi vain mukavaksi puuhasteluksi. Kuntoutuminen on kohtaamista Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksiin ja teoriatietoon peilaten voidaan todeta yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuvan moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön ja toimintatapojen kautta. Niin moniasiantuntijaista toimintatapaa kuin yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen edellytyksiä kuvaavat usein yhtäläiset tekijät, kuten molempien kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän aktiivinen osallistuminen, tasavertainen vuorovaikutus ja kumppanuus, yksilöllinen palveluprosessi, kiireettömyys, kunnioittava ja aito kohtaaminen sekä luottamuksellisuus. Kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen vuorovaikutus, dialogi, on keskeisin lähtökohta ja työmenetelmä molempien aktiivisen osallistumisen, motivaation ja tasavertaisen vaikuttamisen mahdollistumiseksi työskentelyssä kohti tavoitteiden saavuttamista. Kuntoutuksen paradigman muutoksessa on ennen kaikkea kyse kuntoutujan roolin muutoksesta palvelusta ja toimialasta riippumatta kohti moniasiantuntijaista yhteistyötä. Tasavertainen vuorovaikutus on ikään kuin alusta erilaisten työmenetelmien hyödyntämisessä. Verkostotyössä ja Sote-muutokseenkin liittyvän palveluiden tuotteistamisen ja kilpailutuksen myötä ammattilaisten tulee kuitenkin osata nimetä käyttämiään työmenetelmiä ja välineitä, mutta lopulta tullaan aina kohtaamistaitoihin. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen kuntouttavassa työtoiminnassa. Moniasiantuntijuuteen perustuva toimintatapa”. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Irina Wall, kuntoutuksen, opiskelija, kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK), Metropolia AMK Lähteet Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Jeglinsky, Ira & Sipari, Salla 2015. GAS – menetelmä moniammatillisesti asiakkaan arjessa. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela. Elder, Hinemoa 2015. Te Waka Oranga. Bringing Indigenous Knowledge Forward. Teoksessa McPherson, Kathryn & Gibson, Barbara E. & Leplége, Alain. Rethinking Rehabilitation. CRC Press. Taylor and Francis Group. FL, United States of America. 239−240. Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik 2005. Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Veijola, Arja & Honkanen, Hilkka & Lappalainen, Pirjo 2015. Asiakkaan osallisuuden mahdollistava ja sitä tukeva haastattelukeskustelu. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela.
Käyttäjälähtöisyyttä tarvitaan etäkuntoutuksen kehittämisessä
Metropolia Ammattikorkeakoulussa rakennetaan ympäristöministeriön tuella älykkään palveluasumisen digitaalista pilotointiympäristöä Myllypuroon valmistuvalle kampukselle. Kehittämistyötä varten kerättiin tietoa käyttäjien tarpeista ja toiveista. Selvityksen tulokset ovat hyödynnettävissä myös etäkuntoutuksen kehittämisessä. Ensin on ymmärrettävä käyttäjiä Palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentamishankkeessa (PA-Digi) on selvitetty palveluasumisympäristön älykkääseen teknologiaan liittyviä käyttäjälähtöisiä tekijöitä. Kiinnostuksen keskiössä ovat olleet hyvinvointi, toimintakykyisyys ja mielekäs kotona asuminen. Käyttäjälähtöisiä tekijöitä on mahdollista hyödyntää etäkuntoutuksen kehittämisessä. Keväällä 2017 kerättiin tietoa käyttäjien tarpeista ja toiveista Myllypuron monipuolisessa palvelukeskuksessa ryhmäkeskustelujen avulla. Pienryhmäkeskusteluihin osallistui palvelukeskuksen asukkaita, heidän läheisiään sekä henkilökuntaa ja vapaaehtoistyöntekijöitä. Kaikissa keskusteluissa oli samat viisi teemaa. Keskustelut auttoivat ymmärtämään, millainen merkitys fyysisillä ympäristötekijöillä, teknologialla ja tekniikalla, palveluilla, toimintakulttuurilla sekä tilojen hallinnalla ja omistajuudella koettiin olevan käyttäjille. (Harra & Lintula 2018.) Etäkuntoutukseen ja älykkääseen teknologiaan kohdistuu samoja vaateita Etäkuntoutuksen suosituksista (vrt. Salminen ym. 2016) on tunnistettavissa samoja ympäristöön, teknologiaan ja palvelujen käyttäjään liittyviä vaatimuksia kuin PA-Digin selvityksen tuloksissa (Harra & Lintula 2018). Samat vaatimukset kohdistuivat muun muassa fyysiseen ympäristön turvallisuuteen ja rauhallisuuteen sekä laitteiden helppokäyttöisyyteen ja hallittavuuteen. Yksityisyyden suojaan liittyvien tekijöiden huomioon ottaminen korostuu, mikäli etäkuntoutuksen osana tarvitaan esimerkiksi turvallisuuden seurantaa. Etäkuntoutuksessa ja älykkään teknologian hyödyntämisessä on huomioitava myös käyttäjien toimintakyvyn ongelmista johtuvat erityistarpeet esimerkiksi näkemisen ja kuulon suhteen. Toisaalta juuri digitaalisen teknologian avulla voidaan mahdollistaa monikanavainen yhteydenpito omaisiin, lähiympäristön ja yhteiskunnan tapahtumien seuraaminen sekä saavuttaa kokemus osallisuudesta ja yhteydestä maailmaan. Käyttäjälähtöisessä toimintakulttuurissa käyttäjien tarpeita ja toiveita kuunnellaan Asiakaslähtöinen kohtelu on ihmisarvoista ja toista ihmistä arvostavaa. Digitaalisten palveluiden yksilöllisyydellä ja ihmisläheisyydellä pystytään tukemaan jokapäiväisen elämän merkityksellisyyttä sekä oman identiteetin säilymistä. Digitaalisesti toteutetussa ohjauksessa ja vuorovaikutuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota kuntoutujan yksilöllisyyteen, sillä tekniikan käyttöönoton tulee perustua käyttäjän omaan kokemukseen ja kiinnostukseen. Yhdessä vietetyt etäkuntoutushetket rakentavat yhteistä kuntoutuksen toimintakulttuuria, jossa kuntoutujalla on vapaus tehdä omia valintoja sekä kuntoutumistaan koskevia päätöksiä. Monipuoliset ja avoimesti tarjolla olevat vaihtoehdot helpottavat käyttäjälle sopivan digitaalisen palvelun ja oikeanlaisen etäkuntoutusmuodon löytämistä. Käyttäjien toiveiden huomioon ottamisella on yksilöllistä hyvinvointia ja kuntoutumista edistävä vaikutus. Etäkuntoutuksessa toistettavuus ja vuorovaikutteisuus on toiminnan perusta, jolla vältetään väärinymmärrystä ja vähennetään virheitä, sillä ohjaus on katsottavissa samanlaisena useita kertoja sijainnista riippumatta. Se on suuri etu silloin, kun kuntoutujan ja kuntouttajan välimatkat ovat suuria. Välimatkoista huolimatta digitaalisuus lisää turvallisuuden tunnetta ja vahvistaa oman harjoittelun toteuttamista. Älykäs teknologia voi tarjota hallinnan ja omistajuuden kokemuksen Etäkuntoutuksessa hyödynnetään tavoitteellisesti monenlaista etäteknologiaa, kuten puhelinta, matkapuhelinta ja tietokoneita mukaan lukien tablettitietokoneet (Salminen, Hiekkala & Stenberg 2016). Mielenkiintoinen kysymys onkin, miten palveluasumisen älykkään teknologian merkitys resonoi etäkuntoutuksen kehittäjien ja yrittäjien tarpeisiin. Hallinnan ja omistajuuden mahdollistamiseksi digitaalisten välineiden pitäisi olla yksilöllisesti muunneltavissa ja käyttäjien tarpeisiin pitäisi olla tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Käytännössä se tarkoittaa muun muassa, että kuntoutuja saa toimia omassa kodissaan omilla ehdoillaan ja hänellä on mahdollisuus kokeilla erilaisia ratkaisuja. Jatkossa fyysisten ympäristötekijöiden, teknologian ja tekniikan, palvelujen, toimintakulttuurin sekä oman tilan hallinnan ja omistajuuden merkitys ovat tekijöitä, jotka auttavat kehittämään kuntoutujalähtöisiä etäkuntoutuksen tuotteita ja palveluita. Käyttäjälähtöisyyden kehittäminen yhteiskehittelyn avulla Käyttäjälähtöisen etäkuntoutuksen kehittämiseksi tarvitaan fasilitoitua yhteiskehittelyä erilaisten sidosryhmien kanssa. Sidosryhmiä ovat esimerkiksi palveluasumisyksiköiden toimijat, älykkäitä palveluja ja tuotteita tarjoavat yritykset sekä korkeakoulujen asiantuntijat ja opiskelijat (mm. sosiaali- ja terveysala, kiinteistö- ja talorakennus, tietoverkko ja hyvinvointiteknologian sekä liiketalous). Sidosryhmien yhteiskehittelyn tarve on tunnistettu käyttäjälähtöisen älykkään teknologian kehittämisessä, mutta haasteena on ollut toimijoiden kokoaminen yhteen. 6Aika-hankkeessa Hippa − Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla (https://6aika.fi/uusi-hippa-hanke-kehittaa-alykasta-palveluasumista/) kootaan yhteen ja kehitetään käytäntöjä, jotka edistävät myös etäkuntoutusta. Etäkuntoutus palveluasumisen tuotteena tai palveluna Etäkuntoutus on tulevaisuudessa yleistyvä ja kehittyvä kuntoutusmuoto, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia toimintakykyisyyden ylläpitämiseen ja mielekkääseen elämään myös palveluasumisessa. Etäkuntoutuksen digitaalisten laitteiden ja ohjelmien kehittäjille sekä palvelujen tuottajille Hippa-hanke tarjoaa monia etuja. Hippa tarjoaa pk-yrityksille ja start upeille esimerkiksi mahdollisuuksia käyttäjälähtöiseen yhteiskehittelyyn, tuotteiden ja palvelujen testaukseen digitaalisissa, vakioiduissa sekä autenttisissa ympäristöissä sekä tukea kaupallistamiseen ja markkinointiin Helsingissä, Oulussa ja Tampereella. Toini Harra, YTT, FL, toimintaterapeutti, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leila Lintula, TTM, toimintaterapeutti, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Harra, Toini & Lintula, Leila 2018. Käyttäjälähtöisyys älykkään palveluasumisen kehittämisessä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-099-1 Hippa − Hippa Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla 2018. Saatavana osoitteessa: https://6aika.fi/uusi-hippa-hanke-kehittaa-alykasta-palveluasumista/ PA-Digi.2017. Palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentaminen. Saatavana osoitteessa: http://www.kiradigi.fi/kokeiluhankkeet/kokeiluhankkeet/palveluasumisen-uusien-teknologioiden-kokeiluymparisto.html Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jasn-Henry 2016. Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://www.kela.fi/documents/10180/0/Et%C3%A4kuntoutus/4a50ddb8-560c-47b4-94ed-09561f6981df Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Heiskanen, Tuija & Naamanka, Johanna & Stenberg, Jan-Henry & Vuononvirta, Tiina 2016. Suositukset etäkuntoutukseen. Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jan-Henry (toim.): Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://www.kela.fi/documents/10180/0/Et%C3%A4kuntoutus/4a50ddb8-560c-47b4-94ed-09561f6981df
Intohimoa kuntoutumiseen
Kirjoittaja Salla Sipari, yliopettaja, Metropolia AMK Ihmisen aivot tarvitsevat oppimisessa tunteita. Voimakkaat tunteet vahvistavat oppimiskokemusta. Kuntoutumisessa on usein kyse yksilön ja ympäristön muutosprosessista, jolloin opitaan uutta sekä omaksutaan uudelleen jo osattua asiaa. Meillä on paljon kuntoutuksessa tarvittavaa tietoa, mutta miten tähän osataan yhdistää ilo ja into kuntoutumisessa? Sote-uudistuksessa asiakkaan valinnanvapaus korostuu. Tällöin alalla menestymisessä ratkaisevan tärkeää voi olla kuntoutujan tunteiden tunnistaminen ja niiden hyödyntäminen kuntoutuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Yhtäältä kuntoutuja aistii ammattilaisen tunteita ja sitä, tekeekö ammattilainen aidosti innostuneesti työtään. Ammattilaisen työn merkityksellisyyden kokemus rakentuu hänen auttaessaan kuntoutujia hyvään elämään. Tällöin hyvän tahtominen toiselle välittyy vastavuoroisessa yhteistoiminnassa (ks. Harra 2014). Inklusiivisesta koulutuksesta väitellyt toimintaterapeutti, MBA, Salvador Simó on jalostanut ongelmaperustaista oppimista (PBL) kohti haasteisiin perustuvaa oppimista (kuva). Tällöin tiedon lisäksi ratkaisujen lähtökohtana ovat eettinen tietoisuus ja intohimo. Edelleen näyttöön perustuvasta (EBP) toiminnasta Simó on päätynyt korostamaan ihmisyyteen perustuvaa toimintaa. Käytännössä nämä teoreettiset viitekehykset toteutuvat tekemällä oppimisena ihmisen toimintaympäristöissä, yhteisöissä ja arjessa. Oleellista on ympäristön hyödyntäminen oppimisessa monipuolisesti ja luovasti. Tällaisia toimintaympäristöjä voivat olla vaikkapa museot ja leikkikentät. Loistava esimerkki ammattilaisten intohimosta kuntoutustoimintaan sekä luonnon ja merkityksellisen toiminnan hyödyntämisestä on Terafish-yritys. Kalastuksen tutkittujen terveysvaikutusten lisäksi yrityksessä korostetaan kokemuksia ja havaintoja, elämyksellisyyttä – voimaa kalastuksesta. Terafish toteuttaa kuntoutumista tukevaa terapeuttista kalastusta, jossa on huomioitu esteetön ympäristö kuntoutujille. Ihmisten kokema työn liiallinen taakka ja kiire on tunnistettu ainakin jo 1400-luvulla, ja tähän perustuen etiikan ja lääketieteellisen filosofian professori Ignaas Devisch toteaa: ”We work less, but we have more to do.” Tällä hän tarkoittaa sitä, että samalla kun valitamme stressiä, täytämme kalenterimme useilla päivittäisten tehtävien hoidoilla, jotka koemme velvollisuudeksemme. Näiden tehtävien hoitamatta jättäminen tuottaisi huonon omantunnon. Devish kuitenkin kehottaa seuraamaan omia intohimojaan, vaikka tämä tarkoittaisi kontrollin menettämistä ajankäytöstä ja kysyy: ”Since when does a good life have to be balanced?” Menneinä aikoina elämä on ajoittain keskittynyt hengissä pysymiseen, ruoan hankkimisen ja tuvan lämmittämiseen. Tänä päivänä kysytään, miksi pysyä hengissä, mikä on merkityksellistä elämässä? Kyllästyneisyyden on epäilty olevan 2010-luvun suurin ongelma, kun talouden hoito on automatisoitu ja lomatkin jo valmiiksi ohjelmoitu. Ihmisten olisi löydettävä oma intohimonsa ja oltava ylpeitä toiminnastaan. Heidän olisi arvostettava itseään ja yhteisöään. Intohimon tietoinen käyttö kuntoutumisessa vahvistaa motivaatiota ja sitoutumista ja tätä kautta edistää tuloksellista kuntoutusta sekä kuntoutujien että ammattilaisten näkökulmasta. Tämä haastaa meidät uudenlaisen kuntoutumisosaamisen äärelle − mahdollistamaan merkityksellisyyden kokemuksia, iloa ja elämyksiä. Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Lastensuojelun Keskusliiton toteuttamassa, Kelan rahoittamassa LOOK-hankkeessa (Lasten oikeus osallistua kuntoutukseen – lapsen edun arviointi) kehitettiin vuosina 2015−2017 uusia työvälineitä lasten kuntoutukseen. Näissä välineissä keskiössä on lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa. Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamista lapsen kehitysympäristössä hyödynnetään kuntoutumisen suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Tällöin oppimisen perustana on lapsen maailma, hänelle tärkeät asiat. Nämä uudet Lapsen metkut -välineet löytyvät e-julkaisuna. Yksilölle tärkeiden asioiden luovaa käyttöä hänen tavoitteidensa saavuttamisessa voisi tulevaisuudessa edistää enemmänkin innovatiivisessa oppimisessa kuntoutusalalla ja kuntoutusalan koulutuksessa. Kirjoitus perustuu terveysalan koulutusverkoston Cohehre-kongressin 18.−20. 2018 avainpuhujien esityksiin Gentissä. Kongressin pääteemana olivat yrittäjyys ja yhteiskehittäminen.
Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi
Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi
Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi
Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.
aivoverenkiertohäiriö alaraaja- amputaatio apuvälineet asiakas asiakaslähtöisyys etäkuntoutus hanketyö ICF-luokitus ikäihmiset kehittäjäkumppanuus kohtaaminen kotikuntoutus koulutus kuntoutuja kuntoutujalähtöisyys kuntoutuminen kuntoutumisprosessi kuntoutus kuntoutusalan ammattikorkeakoulutus kuntoutusosaaminen kuntoutusprosessi Metropolia AMK monialaisuus moniammatillisuus moniasiantuntijuus osaaminen osallistuminen osallisuus perhe Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaalinen vahvistaminen toimijuus toimintakyky toimintaterapia työhyvinvointi työkyky vaikuttavat tavat verkosto vertaistuki vuorovaikutus yhteiskehittely yhteistoiminta yhteistyö yhteisöllisyys yksilö