Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä Tilaa RSS-syöte

Läheisen ohjaus terapiatyössä
29.5.2018
Rehablogin bloggaajat

Kirjoittajat: Salla Sipari, Metropolia amk Nea Vänskä, Metropolia amk Mira Lönnqvist, Metropolia amk Kuntoutujien läheiset ovat korvaamaton voimavara tuloksellisen ja kuntoutujan arkeen nivoutuvan kuntoutumisen rakentamisessa. Millaisia hyviä toimintatapoja läheisen ohjaukselle terapiatyössä on löydettävissä kirjallisuudesta ja mitä aiheesta kertovat kuntoutujien läheiset tai ammattilaiset? Tätä selvitimme Läheisen ohjaus terapiatyössä -projektissa, joka toteutui Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Kelan yhteistyönä keväällä 2018. Projektin tuloksena syntyi hyvä käytäntö läheisen ohjaukseen terapiatyössä (kuvio 1). Se rakentui kolmen ydintekijän kautta, jotka ovat oppiva yhteistoiminta, voimaannuttava prosessi ja toimiva arki. Hyvä käytäntö sisältää arvoja, periaatteita ja toimintatapoja, joita ammattilaiset voivat tilannekohtaisesti soveltaa omassa työssään. Hyvä käytäntö esiteltiin 14.5 webinaarissa, johon ilmoittautui 700 osallistujaa. Webinaari ja muu koulutusmateriaali on katsottavissa Kelan sivuilla (http://www.kela.fi/tilaisuudet-palveluntuottajille) 14.5.2020 asti.     Kuvio 1. Läheisen hyvä ohjauskäytäntö terapiatyössä. Läheisen hyvä ohjauskäytäntö terapiatyössä kehitettiin mukaillen näyttöön perustuvaa käytäntöä perustuen kirjallisuushakuihin ja kuntoutuksen ammattilaisten (21 haastattelua) ja kuntoutujien läheisten (7 haastattelua) kanssa rakennettuun asiantuntijuuteen. Läheisellä ymmärretään tässä projektissa kuntoutujan arjessa merkityksellistä henkilöä kuten lapsen vanhempi, kuntoutujan puoliso, avustaja tai muu toimija. Kirjallisuushaku osoitti, ettei läheisten aktiivinen rooli kuntoutuksessa ole itsestään selvää ja lähiympäristön voimavaroja ja asiantuntemusta ei vielä aina riittävästi huomioida kuntoutumisen rakentamisessa. Läheisten merkitys kuntoutujan toimintakyvyn vahvistumiselle on kuitenkin tunnistettu useissa tutkimuksissa ja enenevissä määrin kansainvälisesti kehitetään käytänteitä, joissa läheinen osallistuu aktiivisena toimijana kuntoutuksen moniasiantuntijaisen tiimiin (Foster ym. 2012). Hyviä ohjauskäytänteitä on tutkittu ja kehitetty eniten lasten kuntoutuksessa (esim. Rush ym. 2003; Baldwin ym. 2013), joka on pitkään perustunut perhelähtöisyyteen ja lapsen arjessa merkityksellisen toiminnan tukemiseen yhteistoiminnassa (Sipari ym. 2017). Yhteistoimintaprosessin rakentaminen vaatii terapeutilta osaamista rakentaa vastavuoroista suhdetta paitsi kuntoutujan niin myös läheisen kanssa. Yhteistoimintaprosessin alussa ohjaussuhteen rakentamiseen tulee varata aikaa, jotta läheisellä on aikaa ennakoida ja valmistautua ohjausprosessiin osallistumista ja sitoutumista sekä mm. hahmottaa omaa rooliaan ohjauksen kokonaisuudessa. Kumppanuuden rakentumista on mahdollista tukea jo kuntoutussuunnitelmavaiheessa ja lähettävän tahon terapeutilla / työryhmällä voikin olla tärkeä rooli vastavuoroisen suhteen rakentamisessa.  Pääsääntöisesti läheisen ohjauksessa on kyse kuntoutujan kuntoutumisesta, jossa läheinen on mukana auttamassa ja mahdollistamassa kuntoutujan toimintakyvyn vahvistumista arjessa yksilöllisen tavoitteiden suunnassa. Tällöin ohjaus on usean henkilön yhteistoimintaa, jossa opitaan toinen toisiltaan ja yhdessä. Joskus voi kuitenkin ilmetä tarve läheisen ja terapeutin kahdenkeskiseen kohtaamiseen ja tälle on varattava oma aikansa terapiassa. Läheisen ohjaus ei ole erillinen oma prosessinsa kuntoutusprosessista, vaan oppiva yhteistoiminta rakentuu osana sitä (kuvio 2).     Kuvio 2. Yhteistoimintaprosessi rakentuu osana kuntoutusprosessia. Läheisten asiantuntijuus kuntoutujan arjesta ja kuntoutujalle merkityksellistä toimintaa arjessa rajoittavista ja mahdollistavista tekijöistä on usein korvaamatonta. Kun terapiatyössä onnistutaan valjastamaan kuntoutujan läheiset auttamaan yksilöllisten kuntoutumisen tavoitteiden saavuttamisessa kuntoutujan arjessa, niin saamme valtavan potentiaalin ja lisäarvon käyttöön ja siten kuntoutuksen tuloksellisuutta lisättyä merkittävästi. Kyseessä on kumppanuuteen perustuva ”power with” eli yhteisen voimaantumisen -malli, joka perustuu yhteiseen tavoitteeseen ja siihen, että tuotetaan uusia verkostoista nousevia voimavaroja. Kuntoutumisesta yksilön ja ympäristön välisenä muutoksena muodostuu parhaimmillaan voimauttava prosessi. Läheisen näkökulmasta ohjauksen tulisi olla matalakynnyksistä, joustavaa ja jatkua koko kuntoutusprosessin ajan. Merkittävää on, että ohjaus vastaa arjessa ilmeneviin ja muuntuviin tarpeisiin. Kuntoutujien läheiset kokivat haastatteluissa tärkeäksi, että terapeutin kanssa oli mahdollista jakaa erilaisia arjen asioita, luottaa ja keskustella vaikeistakin ja tunteita herättävistä aiheista. Läheiset arvostavat mahdollisuuksia kysyä, oppia yhdessä kokeilemalla sekä ratkaisuja etsimällä. Yhteisenä päämääränä on toimiva arki.  ”Aluksi oli vaikea puhua asioista, mutta kun totuimme, opimme luottamaan, että te haluatte auttaa ja siitä oli paljon apua…  Oli hyvä, että silloin teidän terapeuttien kanssa juteltiin ensin kaikista ongelmista, te teitte kuvia ja ohjasitte, miten niitä voidaan käyttää. Jos jokin ei toiminut, te paransitte kuvia sellaisiksi, että ne sopivat paremmin meidän tilanteeseen. Opimme ymmärtämään, miksi lapsi käyttäytyi sillä lailla… Opimme, miten voimme rauhoittaa poikaa, madaltamalla ääntä tai silittämällä häntä. Lapsen käyttäytyminen muuttui paljon.”   (Erityistä tukea tarvitsevan lapsen äiti tulkin välityksellä)  ”Kun lapsen tavoitteita voidaan harjoitella kotona, terapiassa sekä koulussa, on monta eri mahdollisuutta ja tilannetta tavoitteiden harjoittelemiseksi ja niiden viemiseksi eteenpäin.” (Erityisopettaja) Hyvä ohjaus on kuuntelevaa, läheisen asiantuntijuutta arvostavaa sekä voimavaralähtöistä. Ohjaus on arvokas osa terapiatyötä ja sen kirjaaminen on tärkeää kuntoutuksen kirjallisissa selosteissa, jotta voidaan dokumentoitava oppimista ja muutosta, joka kuntoutujan lähiympäristössä toteutuu. Läheiseltä onkin hyvä kysyä kokemuksia ohjauksesta, miten yhteistoiminta on hyödyttänyt, mitä muutosta toimintatavoissa ja asioissa arjessa on yhteisen toiminnan, oivallusten ja reflektion kautta tapahtunut. Yhteistoimintaa kehitetään eteenpäin hyödyntäen kaikkien toimijoiden asiantuntijuutta. Ohjausprosessi muotoutuu osana yksilöllistä kuntoutusprosessia ja siten onkin mahdotonta asettaa yleisiä suosituksia ohjauksen sopivasta määrästä tai kerroista, tilasta tai paikasta. Läheisen ja lähiympäristön ohjaus tulee olla suhteessa läheisen tarpeisiin ja voimavaroihin sekä kuntoutujan arjen ympäristössä tunnistettuihin toimintakykyä edistäviin ja rajoittaviin tekijöihin. Tarpeen mukaan läheisen ohjaus voisi toteutua vaikka jokaisella terapiatapaamisella osan ajasta sekä mahdollisuuksien mukaan hyödyntäen digivälineitä tai etäkuntoutuksen mahdollisuuksia. Tulevaisuudessa hyvä ohjaus voisikin olla sellaista, että läheinen voi mobiililaitteilla heti tarpeen tullen olla yhteydessä terapeuttiin ja päinvastoin. Dynaaminen, tarveperustainen ja nopeasti reagoiva ohjaus, minkä esimerkiksi digivälineet nykyään mahdollistavat, perustuu luottoon tilannesidonnaisesta ammatillisesta osaamisesta ja harkinnasta sekä toimijoiden väliseen keskustelevaan vuorovaikutukseen. Tällaisen toimintatavan edellytyksenä on kuntoutuksen järjestelmän ja rakenteiden muutos, mihin sote-uudistuksen kohdalla on nyt mahdollisuus. Koulutustiedustelut: salla.sipari@metropolia.fi Hyvän käytännön kehittäjäryhmä: Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia AMK Nea Vänskä, TtM, fysioterapeutti, lehtori, Metropolia AMK Mira Lönnqvist, toimintaterapeutti YAMK, lehtori, Metropolia AMK Elina Kärkölä, HuK, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Marja Liikanen, FM, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Tuula Tykkyläinen, FT, puheterapeutti, dosentti, Helsingin yliopisto Yhteistyössä Kelan kanssa: Eija Haapala, Etuus- ja lakiyksikkö, Osaamiskeskus, kuntoutusryhmä, suunnittelija Tiina Suomela-Markkanen, Vastaava asiantuntijalääkäri, Vakuutuslääketieteellinen yksikkö Lähteet: Baldwin et all. (2013) Solution-focused coaching in pediatric rehabiliation. Physical and occupational therapy in pediatrics 2013;33(4):467-483. Rush D, Shelden L. &Haft B. (2003). Coaching families and colleagues. A process for collaboration in natural settings. Infants and young children 2003;16(1):33-47. Foster ym. Encouraging family engagement in the rehabilitation process: a rehabilitation provider's development of support strategies for family members of people with traumatic brain injury. Disability & Rehabilitation; Nov2012; 34(22): 1855-1862. Harra T., 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa.Acta Universitatios Lapponiensis 288. Lapin Yliopisto, Rovaniemi. http://www.academia.edu/9179996/Terapeuttinen_yhteistoiminta._Asiakkaan_osallistumisen_mahdollistaminen_toimintaterapiassa Sipari, S., Vänskä, N & Pollari, K. 2017 Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Lapsen osallistumista ja toimijuutta tukevat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 5 / 2017, Kela. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550

Lue lisää

Hyvää yötä − kartoitetaanko teillä unta osana toiminta- ja työkyvyn arviointia?
17.5.2018
Rehablogin bloggaajat

Kirjoittaja: Jennie Nyman, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, toimintaterapian tutkinto-ohjelma. Jennie työskentelee Iällä ei ole väliä -hankkeessa, jossa hän toimii tutkijana yhteistyössä ruotsalaisen Linköpingin yliopiston kanssa. Kun ihminen voi hyvin, hänen biologiset rytminsä ja hormonitoimintansa sekä ulkoinen valo−pimeä-rytmi tukevat hänen hyvää untaan. Aina näin ei kuitenkaan ole. Unen ja levon merkitys on viime aikoina noussut voimakkaasti esille tiedon lisääntymisen ja yhteiskunnassa tapahtuvien muutoksien myötä. Uniasiat ovat esillä mediassa melkein joka viikko, ja vuonna 2017 lääketieteen Nobelin saaneiden biologisen kellon tutkijoiden työ liittyi myös vahvasti uneen. Myös toimintaterapia-ala on hiljalleen alkanut kiinnostua unesta, vaikka alalla onkin pitkään kiinnitetty huomiota lähinnä ihmiselämän niin sanottuihin aktiivisiin osuuksiin. Itsestään selvää ei kuitenkaan ole, että toiminta- ja työkyvyn arvioinnin yhteydessä vielä kartoitettaisiin ihmisen riittävään uneen ja lepoon liittyviä asioita. Uni on yksilöllinen ja ihmiselle elintärkeä asia  Ilman unta emme selviä hengissä. Unen tarkka merkitys elimistölle on vielä mysteeri, mutta sen verran tiedetään unesta jo, että pitkäaikainen unenpuute uhkaa terveyttämme vakavasti (Partinen & Huovinen 2007). Jos emme saa tarpeeksi unta, puolustusjärjestelmämme heikkenee ja riskit sairastua myös vakavampiin sairauksiin, kuten sydän ja verisuonitauteihin, diabetekseen ja aivoveritulppaan, kasvavat (Partinen ja Huovinen 2007). Unenpuute vaikuttaa myös suorituskykyymme kokonaisvaltaisesti; mieliala laskee, keskittymisvaikeudet lisääntyvät ja onnettomuusriski kasvaa (Partinen & Huovinen 2007).   Uni edistää tarkkaavaisuutta ja oppimista (Partinen & Huovinen 2007), mikä on erityisen olennaista kuntoutuksessa olevien henkilöiden kohdalla. Unta voivat Partisen ja Huovisen (2007) mukaan häiritä mm. ahdistus, stressi, huolet, masennus, ihmissuhdeongelmat, ravintotottumukset, ylipaino, työnkuvan muutokset, kiire ja epäsäännölliset nukkumaanmenoajat (Partinen & Huovinen 2007). Monet näistä tekijöistä ovat osa työ- ja toimintakyvyn arviointiin osallistuvien asiakkaiden elämää.   Unen tarve on yksilöllinen, mutta aikuiset ihmiset tarvitsevat keskimäärin 7−8 tuntia unta. On olemassa yksilöitä, jotka tarvitsevat huomattavasti vähemmän unta ja joille vain 4−5 tuntia unta saattaa riittää. Jotkut taas tarvitsevat yli 9 tuntia unta. Sanotaan myös, että unen laatu on tärkeämpi tai ainakin vähintään yhtä tärkeä asia kuin unen pituus. Huonolaatuinen uni voi olla rikkonaista ja katkeilevaa; unen laatua voivat heikentää esimerkiksi herääminen monta kertaa yön aikana ja vaikeudet nukahtaa uudestaan. Toisaalta hyvin nukkuvakin voi havahtua välillä hereille yön aikana. Tämä ei ole vaarallista, jos ihminen nukahtaa uudestaan muutaman minuutin sisällä. (Helvig ym 2016; Partinen & Huovinen 2007; Shneerson 2005.)   Uni rakentuu erilaisista vaiheista, ns. univaiheista. Nukahtamisen jälkeen vaivutaan pinnalliseen, kevyeen univaiheeseen ja pikkuhiljaa syvempiin univaiheisiin sekä REM-uneen. Jokaisella univaiheella on oma, tärkeä tehtävänsä. REM-uni on esimerkiksi aivojen kannalta hyvin vilkasta aikaa, se liitetään unien näkemiseen, mustiin, oppimiseen ja mielen toimintoihin. Syvän unen aikana taas erittyy kasvuhormonia, jota aikuisena tarvitaan mm. aineenvaihdunnassa ja lihasvoiman keräämisessä. Univaiheet toistuvat yön aikana, ja yhteensä niitä on noin viisi. Mielenkiintoista on, että unen vaiheet myös jatkuvat päivän aikana. Tämä siis tarkoittaa sitä, että meillä on noin 1,5 tuntia kestäviä unijaksoja yöllä ja että ne jatkuvat päivän aikana ns. väsymisväleinä. Mitä pidempi aika unijaksosta on, sitä väsyneemmäksi tulemme. Näistä rytmeistä huolehtivat ihmisen erilaiset sisäiset biologiset rytmit (esim. sirkaadiset rytmit, homeostaattiset rytmit ja hormonitoiminta), ja niihin vaikuttavat myös ulkoiset rytmit, esimerkiksi valo−pimeä-rytmi. Lisäksi on hyvä muistaa, että jokaisella ihmisellä on omat henkilökohtaiset rytminsä, jotka säätelevät unta. On olemassa aamu- ja iltavirkkuja. Ihanteellisinta on, jos ihminen saa elää oman rytmin mukaista elämää. (Partinen & Huovinen 2007; Green & Wilson 2015; Shneerson 2005.) Unianalyysiteknologian hyödyntäminen osaksi työkyvyn arviointia?  Ihmisen työ- ja toimintakykykyyn vaikuttaa siis olennaisesti hänen mahdollisuutensa nukkua ja palautua. Arviointiin osallistuva ihminen saattaa myös tarvita tukea päästäkseen kiinni mahdollisimman hyvään yöuneen. Työperäinen stressi on yksi tämän päivän suurimpia työelämän haasteita, joka haastaa myös yöunen (Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto 2017). Unen ja stressin arvioinnissa voidaan hyödyntää valmiita kyselyjä mutta myös teknologiaa. Tutkimusten mukaan onkin suositeltavaa hyödyntää sekä subjektiivista kokemustietoa että fysiologisiin reaktioihin perustuvaa objektiivista tietoa, jotta saataisiin mahdollisimman kattava kuva (Kompier 2005; Föhr ym. 2015).   Nykyisin on tarjolla erilaisia aktiivisuusrannekkeita ja mobiiliapplikaatioita oman unen arviointiin. Nämä ovat kuitenkin vähemmän tutkittuja, eikä niitä sen vuoksi pidetä luotettavina. Luotettavampana pidetään unipolygrafiaa, johon kuuluu muun muassa aivosähkökäyrän (EEG) rekisteröintiä sekä leuanaluslihasten toiminnan, silmien liikkeiden, sydämen toiminnan sekä hengityksen seurantaa erilaisten kehoon kiinnitettävien laitteiden avulla. Laajat koko yön kestävät unipolygrafiat antavat paljon tietoa, ja niitä tehdään nykyisin muun muassa yliopistollisissa keskussairaaloissa ja unitutkimuksiin erikoistuneissa tutkimuskeskuksissa (Partinen & Huovinen 2007). Unipolygrafia on kuitenkin sekä kallis että monimutkainen ja siksi saatavilla ainoastaan erikoistapauksissa. Lisäksi se on useimmiten käytössä vain unilaboratoriossa, joissa uni voi häiriintyä paitsi laitteista, myös vieraasta ympäristöstä. Unen arviointiin tarvittaisiinkin edullisia, testattuja ja hyviksi havaittuja menetelmiä, joita olisi mahdollista käyttää omassa kodissa (Paalasmaa 2014; Nurmi ym. 2016).   Valtakunnallisessa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Iällä ei ole väliä -koulutus- ja kehittämishankkeessa tavoitteena on pidentää työuria kaikissa ikäryhmissä. Hankkeessa toimintaterapian ja terveysteknologian näkökulmat yhdistyvät, kun Metropolia Ammattikorkeakoulun sovelletun elektroniikan tutkimus- ja kehitysyksikkö Electria ja toimintaterapian tutkinto-ohjelma tekevät yhteistyötä ja pilotoivat uutta unianalyysiteknologiaa stressin ja työterveyden tunnistamiseksi. Aiheesta tehdään tutkimusta yhteistyössä ruotsalaisen Linköpingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa.   Toistaiseksi toimintaterapian omaa unitutkimusta on tehty vain hyvin vähän. On kuitenkin jo olemassa paljon yleistä tietoa esimerkiksi unihygieniasta, jota on mahdollista ja kannattaakin hyödyntää, kun arvioi ja edistää työ- ja toimintakykyä.     Iällä ei ole väliä -hankkeen kotisivu: http://www.tyoika.fi/     Lisätietoja Metropolian hankeosuudesta on tarjolla seuraavassa blogikirjoituksessa:  https://blogit.metropolia.fi/tikissa/2018/02/20/unen-laatu-ja-tyostressi-yhteydessa/   Tutustu myös artikkeliin, josta saat lisää hyödyllisiä lähteitä ja linkkejä: Nyman J. 2018. Kiinnostu unesta! Toimintaterapeuttilehti 1/2018, 6−10. Saatavana osoitteessa: https://www.theseus.fi/handle/10024/142338       Lähteet   Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto 2017. Psykososiaaliset riskit ja stressi työssä. Saatavana osoitteessa: https://osha.europa.eu/fi/themes/psychosocial-risks-and-stress   Föhr, T., Tolvanen, A., Myllymäki, T., Järvelä-Reijonen, E., Rantala, S., Korpela, R., Peuhkuri, K., Kolehmainen, M., Puttonen, S., Lappalainen, R., Rusko, H. & Kujala, U. M. 2015. Subjective stress, objective heart rate variability-based stress, and recovery on workdays among overweight and psychologically distressed individuals: a cross-sectional study. Journal of Occupational Medicine and Toxiology 2015, 10, 39.   Green A & Wilson S. 2015. The reason of sleep: Sleep science. In Green, A. & Brown, C. (eds.) An occupational therapists guide to sleep and sleep problems. London and Philadelphia: Jessica Kingsley publishers.   Helvig, A., Wade, S. & Hunter-Eades, L. 2016. Rest and the associated benefits in restorative sleep: a concept analysis. Journal of Advanced Nursing. January 2016, Vol. 72 (1), 62−72.   Kompier, M. 2005. Assessing the psychosocial work environment − “subjective” versus “objective” measurement. Scandinavian Journal of Work, Environment & Health. 2005; 31. Suppl 6: 405−8.   Nurmi, S., Saaresranta, T., Koivisto, T., Meriheinä, U. & Palva, L. 2016. Validation of an accelerometer based BCG method for sleep analysis. Aalto University publication series Science + Technology 7/2016. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-6842-8   Paalasmaa, J. 2014. Monitoring sleep with force sensor measurement. PhD dissertation, University of Helsinki, Finland.   Partinen, M. & Huovinen, M. 2007. Terve uni. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö.   Shneerson J. M. 2005. Sleep Medicine. A guide to sleep and its disorders. 2nd ed. Massachusetts: Blackwell Publishing.  

Lue lisää

Intohimoa kuntoutumiseen
3.5.2018
Rehablogin bloggaajat

Kirjoittaja Salla Sipari, yliopettaja, Metropolia AMK Ihmisen aivot tarvitsevat oppimisessa tunteita. Voimakkaat tunteet vahvistavat oppimiskokemusta. Kuntoutumisessa on usein kyse yksilön ja ympäristön muutosprosessista, jolloin opitaan uutta sekä omaksutaan uudelleen jo osattua asiaa. Meillä on paljon kuntoutuksessa tarvittavaa tietoa, mutta miten tähän osataan yhdistää ilo ja into kuntoutumisessa? Sote-uudistuksessa asiakkaan valinnanvapaus korostuu. Tällöin alalla menestymisessä ratkaisevan tärkeää voi olla kuntoutujan tunteiden tunnistaminen ja niiden hyödyntäminen kuntoutuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Yhtäältä kuntoutuja aistii ammattilaisen tunteita ja sitä, tekeekö ammattilainen aidosti innostuneesti työtään. Ammattilaisen työn merkityksellisyyden kokemus rakentuu hänen auttaessaan kuntoutujia hyvään elämään. Tällöin hyvän tahtominen toiselle välittyy vastavuoroisessa yhteistoiminnassa (ks. Harra 2014). Inklusiivisesta koulutuksesta väitellyt toimintaterapeutti, MBA, Salvador Simó on jalostanut ongelmaperustaista oppimista (PBL) kohti haasteisiin perustuvaa oppimista (kuva). Tällöin tiedon lisäksi ratkaisujen lähtökohtana ovat eettinen tietoisuus ja intohimo. Edelleen näyttöön perustuvasta (EBP) toiminnasta Simó on päätynyt korostamaan ihmisyyteen perustuvaa toimintaa. Käytännössä nämä teoreettiset viitekehykset toteutuvat tekemällä oppimisena ihmisen toimintaympäristöissä, yhteisöissä ja arjessa. Oleellista on ympäristön hyödyntäminen oppimisessa monipuolisesti ja luovasti. Tällaisia toimintaympäristöjä voivat olla vaikkapa museot ja leikkikentät. Loistava esimerkki ammattilaisten intohimosta kuntoutustoimintaan sekä luonnon ja merkityksellisen toiminnan hyödyntämisestä on Terafish-yritys. Kalastuksen tutkittujen terveysvaikutusten lisäksi yrityksessä korostetaan kokemuksia ja havaintoja, elämyksellisyyttä – voimaa kalastuksesta. Terafish toteuttaa kuntoutumista tukevaa terapeuttista kalastusta, jossa on huomioitu esteetön ympäristö kuntoutujille. Ihmisten kokema työn liiallinen taakka ja kiire on tunnistettu ainakin jo 1400-luvulla, ja tähän perustuen etiikan ja lääketieteellisen filosofian professori Ignaas Devisch toteaa: ”We work less, but we have more to do.” Tällä hän tarkoittaa sitä, että samalla kun valitamme stressiä, täytämme kalenterimme useilla päivittäisten tehtävien hoidoilla, jotka koemme velvollisuudeksemme. Näiden tehtävien hoitamatta jättäminen tuottaisi huonon omantunnon. Devish kuitenkin kehottaa seuraamaan omia intohimojaan, vaikka tämä tarkoittaisi kontrollin menettämistä ajankäytöstä ja kysyy: ”Since when does a good life have to be balanced?” Menneinä aikoina elämä on ajoittain keskittynyt hengissä pysymiseen, ruoan hankkimisen ja tuvan lämmittämiseen. Tänä päivänä kysytään, miksi pysyä hengissä, mikä on merkityksellistä elämässä? Kyllästyneisyyden on epäilty olevan 2010-luvun suurin ongelma, kun talouden hoito on automatisoitu ja lomatkin jo valmiiksi ohjelmoitu. Ihmisten olisi löydettävä oma intohimonsa ja oltava ylpeitä toiminnastaan. Heidän olisi arvostettava itseään ja yhteisöään. Intohimon tietoinen käyttö kuntoutumisessa vahvistaa motivaatiota ja sitoutumista ja tätä kautta edistää tuloksellista kuntoutusta sekä kuntoutujien että ammattilaisten näkökulmasta. Tämä haastaa meidät uudenlaisen kuntoutumisosaamisen äärelle − mahdollistamaan merkityksellisyyden kokemuksia, iloa ja elämyksiä. Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Lastensuojelun Keskusliiton toteuttamassa, Kelan rahoittamassa LOOK-hankkeessa (Lasten oikeus osallistua kuntoutukseen – lapsen edun arviointi)  kehitettiin vuosina 2015−2017 uusia työvälineitä lasten kuntoutukseen. Näissä välineissä keskiössä on lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa. Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamista lapsen kehitysympäristössä hyödynnetään kuntoutumisen suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Tällöin oppimisen perustana on lapsen maailma, hänelle tärkeät asiat. Nämä uudet Lapsen metkut -välineet löytyvät e-julkaisuna. Yksilölle tärkeiden asioiden luovaa käyttöä hänen tavoitteidensa saavuttamisessa voisi tulevaisuudessa edistää enemmänkin innovatiivisessa oppimisessa kuntoutusalalla ja kuntoutusalan koulutuksessa. Kirjoitus perustuu terveysalan koulutusverkoston Cohehre-kongressin 18.−20. 2018 avainpuhujien esityksiin Gentissä. Kongressin pääteemana olivat yrittäjyys ja yhteiskehittäminen.  

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset