Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä Tilaa RSS-syöte

Muistipoliklinikan palveluita kehittämässä
30.8.2018
Rehablogin bloggaajat

Kirjoittaja Jaana Lindlöf Kuntoutuksen tutkinto-ohjelman (YAMK) opiskelija Porvoossa toimii muistipoliklinikka, johon muististaan huolestunut yli 65-vuotias kuntalainen voi olla yhteydessä muistiongelmiensa syiden selvittämisen suhteen. Muistipoliklinikan henkilökunta on havainnut, että viimeisten kuluneiden vuosien aikana muistipoliklinikan hoitajien tekemiin alkututkimuksiin on alkanut hakeutua aiempaa enemmän ihmisiä, joilla varsinaisen muistisairauden kriteerit eivät täyty, mutta heillä on voitu muistitesteissä todeta lievää kognitiivista heikentymää. Muistioireista huolissaan on tavallisesti ollut joko muistioireinen itse tai hänen läheisensä.  Muistipoliklinikan henkilökunta on kokenut tarvetta kehittää muistipoliklinikan tarjoamaa palvelua juuri tälle asiakaskunnalle, jotta mahdollisimman varhaisen tuen ja ohjauksen avulla voidaan tukea muistioireisen toimintakykyä hänen omassa arjessaan. Arjen tekijät tutuksi Jotta toimintaa voidaan kehittää asiakkaiden arjen tarpeita ja toimintakykyä palveleviksi, on ensin selvitettävä, millaisia tekijöitä kyseisen asiakaskunnan arjessa selviytymiseen kuuluu. Tästä asiakas- ja työelämälähtöisestä tarpeesta käsin lähdin selvittämään ikääntyneen muistioireisen arjessa pärjäämisen tekijöitä haastattelemalla viittä 79—85-vuotiasta muistipoliklinikan asiakasta, osana tutkimuksellista kehittämistyötäni. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuloksista kävi esille, että haastateltavien arjessa pärjäämistä edisti niin itsenäisyys arjen toiminnoissa kuin mahdollisuus läheisten tukeen ja apuun. Sosiaalisen toiminnan ja erityisesti läheisten kanssa yhdessäolon sekä mahdollisuuden tehdä jotain tarpeellista ja mielekästä eli tuntea olevansa vielä tarpeellinen, koettiin lisäävän arjessa pärjäämistä. Vaikka haastateltavat kokivat läheisiltä saatavan avun tukevan heidän pärjäämistään, koettiin toisten avusta riippuvaisuuden myös rajoittavan itsenäistä pärjäämisestä. Voisiko tällä olla yhteyttä siihen, että aikaa haluttaisiin viettää läheisten kanssa muutoinkin kuin tarvittavan avun merkeissä? Tai voisiko kyse ollakin siitä, että toisten apuun turvautumisen ”pakko” heikentää omaa tarpeellisuuden tunnetta? Keinoina selviytyä muuttuneessa elämäntilanteessaan haastateltavat toivat esille kyvyn hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja myönteisen suhtautumisen omaan tilanteeseensa. Tukea tarvitaan Keskusteltaessa arjessa tarvittavaan teknologian hallitsemiseen liittyvistä asioita, koettiin esimerkiksi kännykän tai pankkikortin käytön kuuluvan osaksi haastateltavien normaalia arkea, mutta samalla etenkin uuden teknologian käytön osaamattomuuden nähtiin rajoittavan arjessa pärjäämistä.  Esimerkiksi pankkiasioiden hoitaminen nettipankin kautta tai yhteydenpito läheisiin älykännykän avulla tukisi arjessa omatoimisesti selviytymistä, mutta haastateltavat kokivat olevansa arkoja uusien asioiden oppimisen suhteen ja tarvitsevansa tässä läheistensä apua. Vaikka haastateltavat korostivatkin etenkin läheisiltä saadun avun ja tuen mahdollisuutta, heidän vastauksissaan kävi vahvasti esille terveyden- ja sairaanhoidon henkilöstöltä saatavan tuen merkitys. Erityisesti pelko tai ainakin huoli muistisairauteen sairastumisesta nousi esille haastateltavien vastauksissa, mutta lohduttavaa oli kuulla, että vastapainoksi haastateltavat kokivat saaneensa rauhoittavaa ja kannustavaa tukea etenkin muistipoliklinikan henkilökunnalta. Kehittäminen vaatii yhteistyötä Tutkimukselliseen kehittämistyöhöni osallistuneet haastateltavat ovat antaneet erittäin tärkeää tietoa muistioireisen ikääntyneiden tarvitsemien palveluiden kehittämiseksi. Tästä syystä onkin tärkeää muistaa, että kehittämisessä palveluiden sisällön tulee olla aidosti asiakkaan tilannetta tukevaa, ensisijaisesti hänen itsenäistä pärjäämistänsä tukevaa. Nykypäivänä tämä voi tarkoittaa vaikkapa älykännykän tai terveyspalveluiden nettiajanvarauksen käytön opettelua. Miten kehittämisen haasteisiin tulisi sitten vastata? Mukaan tulee ottaa julkisen toiminnan lisäksi asiakkaat ja heidän läheisensä sekä kolmannen sektorin toimijat. Perusrakenteet ovat jo olemassa Porvoon kokoisessakin kunnassa, joten mahdollisuudet ryhtyä yhdessä kehittämään ikääntyneiden muistioireisten tarvitsemaan tukea arjessa pärjäämiseksi ovat hyvät. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön "Ikääntyneen muistioireisen arjessa pärjäämisen tekijöitä"

Lue lisää

Sosiaali- ja terveysalan ammattilainen − satsaa viestintään!
19.6.2018
Rehablogin bloggaajat

Marianne Roivas, FT, työskentelee suomen kielen ja viestinnän lehtorina Metropolia AMK:n hyvinvointialojen tutkinto-ohjelmissa. Millainen on työympäristösi viestintämaisema? Onko se positiivinen ja keskusteleva vai jotain muuta? Kohdataanko kollegat ja asiakkaat avoimessa, kannustavassa ja arvostavassa vuorovaikutuksessa? Liikkuuko tieto tarkoituksenmukaisesti? Onko palautteen antaminen ja vastaanottaminen helppoa?   Viestintä on nivoutunut työelämässä kaikkeen toimintaan niin tiukasti, että välillä on vaikea rajata, mistä oikein puhutaan, kun puhutaan viestinnästä. Viestintä on yleiskäsite, joka kattaa monen sorttista toimintaa arkisista huomenen toivotuksista aina organisaation korkealentoisiin strategioihin. Viestintä voi olla yhteyden luomista, tiedonhankintaa ja tiedonvälitystä, opastamista ja ohjaamista, itsensä ilmaisemista, asenteisiin vaikuttamista, joskus vain yhteyden pitämistä auki.   Mikä on viestintää?   Ihmisolentoina me viestimme koko ajan, niin suunnitellusti kuin spontaanisti, sanallisesti kuin sanattomasti. Mikään läpihuutojuttu onnistunut viestintä ei kuitenkaan ole. Juuri viestinnän käsitteen kaiken kattavuus hämärtää usein tilannetta. Jos työpaikalla esimerkiksi on pulmia, tyytymättömyys niiden vuoksi purkautuu usein tyytymättömyytenä viestintään, vaikka kipukohtia olisi muuallakin. Oman lisänsä keitokseen tuo, että erityisesti termejä ”viestintä” ja ”vuorovaikutus” käytetään välillä synonyymisesti, välillä taas erillään. Mikä on viestintää, mikä vuorovaikutusta, mikä kumpaakin?   Kaiken kukkuraksi viestinnän professori Osmo A. Wiion (1928−2013) klassisen hokeman mukaan viestintä ”epäonnistuu yleensä, paitsi sattumalta”.   Tosiasia tietysti on, että emme voi elää ja tehdä työtämme Wiion prinsiipin mukaisesti. Meidän on luotettava siihen, että pystymme toimimaan työelämässä ja sen viestinnässä kuin järjelliset olennot: asettamaan tavoitteita, sopimaan asioista ja merkityksistä, valitsemaan viesteillemme sopivia tyylejä, tapoja ja kanavia.   Subjektiivinen ja objektiivinen näkökulma   Duodecim-aikakauskirjassa oli äskettäin mielenkiintoista keskustelua viestinnästä potilas−lääkäri-kohtaamisissa. Harry Köhler, Päivi Rautava ja Ville Vuorinen (2017) käsittelivät artikkelissaan sosiaali- ja terveysalan viestintää vaikuttavuuden näkökulmasta. Heidän mukaansa lääkärien ja potilaiden kohtaamisissa viestinnän tavoitteena on luoda osapuolten välille hyvä yhteys ja edellytykset molemminpuoliselle tietojen vaihdolle. Lisäksi tavoitteena on osallistaa asiakas hoitoa koskevaan päätöksentekoon. Tapa, jolla sosiaali- ja terveysalan ammattilainen kommunikoi, vaikuttaa asiakkaiden kokemaan luottamuksen ja hallinnan tunteeseen.   Ammattilaisen ja asiakkaan välistä keskinäisviestintää voidaan arvioida subjektiivisesta ja objektiivisesta näkökulmasta. Viestinnän subjektiivinen laatu tarkoittaa asiakkaan kokemusta hoidosta ja palvelusta. Objektiivinen laatu puolestaan tarkoittaa viestinnän vaikutusta hoitoon ja kuntoutumiseen. Nämä tasot voivat limittyä keskenään, mutta ne on hyödyllistä tunnistaa erillään, jotta niihin voi kiinnittää huomiota. Onnistunut viestintä tarkoittaa yhdelle eri asioita kuin toiselle. Tyytyväisyys viestintään ei välttämättä suoraan kerro hoidon tuloksekkuudesta tai turvallisuudesta, Köhler, Rautava ja Vuorinen (2017) muistuttivat.   Jos viestintää halutaan arvioida objektiivisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden laatutekijänä, tulisikin tarkkaan määritellä hyvällä viestinnällä tavoiteltava hyöty sekä arvioinnin kriteerit ja keinot. Köhlerin ym. (2017) artikkeliin liittyvässä kommenttipuheenvuorossa Maria Hagnäs, Markku Timonen, Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi ja Ritva Vatjus (2017) korostivat erityisesti ammattilaisen ja asiakkaan suhteen yhteistoiminnallisuutta. Ammattilaisen on autettava asiakasta ilmaisemaan itseään tavalla, joka parantaa tämän itsehavainnointia ja toimijuuden edellytyksiä. Aika ja resurssit ovat tunnetusti usein kovin rajallisia, mutta onnistunut viestintä on yhteistoiminnan työväline. Arvioi omaa viestintääsi, asetu asiakkaan rooliin   Sosiaali- ja terveysalan työtä tehdään viestinnän avulla. Viestintätaidot eivät ole valinnainen tai vapaaehtoinen osuus sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen osaamisessa, vaan ne ovat ammatillista ydinosaamista. Kuntoutusalojen viestinnässä ihanteita ovat oman ymmärrykseni mukaan ainakin seuraavat: selkeys tavoitteellisuus vastuullisuus ja kaksisuuntaisuus (ks. lisää Roivas & Karjalainen 2013) ja vastavuoroisuus (ks. lisää Harra 2014).   Tällainen laatusanojen luetteleminen on suhteellisen vaivatonta. Mutta miten hyvin osaamme arvioida sitä, onko oma tai työtoverimme viestintä onnistunut laatusanojen mukaisesti?   Useimmilla meistä on vankka usko omaan tulkintataitoomme, kun esimerkiksi pyrimme ymmärtämään kanssaihmistemme sanatonta viestintää. Monesti tulkintamme osuvat kyllä kohdalleen, mutta ajoittain Wiion laki pitää kutinsa ja joudumme puolin ja toisin korjailemaan väärinkäsitysten jättämiä jälkiä. Kuten tunnettua, väärinkäsityksiä tapahtuu jo lähisuhteissa − vaikka niissä jos missä voisi kuvitella, että viestinnän osapuolet suunnistavat samojen merkkijärjestelmien ja tulkintakehysten mukaan.   Omien ammatillisten viestintätaitojensa tarkkailemiseksi voikin olla sangen hyödyllistä muistella omia kokemuksia sote-palveluista niiden kuluttajana. Millaisia viestintätilanteita olet itse kohdannut sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaana?   Sote-alan viestintätilanteissa on usein epäsymmetriaa ammattilaisen ja asiakkaan välillä: osapuolten tiedolliset ja usein kielellisetkin taidot ja lähtökohdat poikkeavat toisistaan (ks. tästä Leskelä & Lindholm 2012). Tekee hyvää miettiä, millaisia onnistuneita ja vähemmän onnistuneita tilanteita on osunut omalle kohdalle. Millaisista tekijöistä onnistunut ammatillinen viestintä todella koostuu?   Moniammatillisia onnistumisia   Ammattilaisen ja asiakkaan kohtaaminen on yksi osa sosiaali- ja terveysalojen viestintää. Viestintää on jatkuvasti myös työyhteisön sisällä ja erilaisissa verkostoissa. Minulle on jäänyt mieleen erään Metropolia Ammattikorkeakoulun kollegani lausahdus, jonka mukaan ”toimintaterapeutin tärkein viestintätaito on moniammatillinen argumentointi”. Hän puhui yhden kuntoutusalan ammattikunnan näkökulmasta, mutta uskoisin, että muidenkin alojen edustajat voivat pitkälti allekirjoittaa tämän.   Moniammatillisuus voi toteutua organisaation sisällä tai sen ulkopuolella niin, että mitä erilaisemmat ammattiryhmät työskentelevät yhteisen kohteen parissa. Näissä tilanteissa mukana on paitsi erilaisia persoonallisuuksia ja viestintätyylejä, myös erilaisia ammatti-identiteettejä, tavoitteita, arvoja ja asenteita. On myös hierarkioita, joskus ennakkoluulojakin. Moniammatillisen viestinnän onnistumisen ytimessä ovat ratkaisuhalukkuus ja riittävälle tasolle rakennettu yhteinen ymmärrys keskeisistä asioista ja terminologiasta.   On huolellisesti käytävä läpi olennaiset kysymykset: Mikä on viestintätilanteen tarkoitus ja tavoite? Miten saan oman viestini tarkoituksenmukaisesti esille? Haluanko todella kuulla ja aidosti ymmärtää, mitä sanottavaa toisella on?   Myös jatkuvan rakentavan palautteen kulttuuri tekisi terää suomalaisessa työelämässä, kuten Ahonen ja Lohtaja-Ahonen (2011) ovat visioineet. Perinteisesti palautteesta on jopa ajateltu, että ”kaikki on hyvin, kun ei kuulu mitään”. On korkea aika siirtyä tästä ajattelusta eteenpäin. Tuloksekas palautekulttuuri perustuu selkeisiin pelisääntöihin, keskinäiseen kunnioitukseen, aitoon kehittymisenhaluun ja tahtoon saada kaikki työyhteisön jäsenet onnistumaan. Palautekulttuurin kehittämisestä voidaan edetä yhteiskehittelyyn, jossa asiakkaat ja ammattilaiset rakentavat asiakkaiden tarpeen mukaisia palveluita yhdessä kehittäjäkumppanuudessa (ks. lisää esim. Sipari & Mäkinen & Paalasmaa [toim.] 2014).     Lähteet Ahonen, Risto & Lohtaja-Ahonen, Sirke 2011. Palaute kuuluu kaikille. Helsinki: Infor. Hagnäs, Maria & Timonen, Markku & Keinänen-Kiukaanniemi, Sirkka & Vatjus, Ritva 2017. Viestintää vai vuorovaikutusta? Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 133 (15), 1424. Saatavana osoitteessa: https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2017/15/duo13821. Luettu 5.6.208. Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta: asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Acta electronica Universitatis Lapponiensis. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-772-8. Luettu 13.6.2018. Köhler, Harry & Rautava, Päivi & Vuorinen, Ville 2017. Hoitava viestintä − lääkärin ja potilaan keskinäisviestinnän vaikuttavuus. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 133 (8), 735−741. Saatavana osoitteessa: http://www.duodecimlehti.fi/duo13677. Luettu 5.6.2018. Leskelä, Leealaura & Lindholm, Camilla 2012. Haavoittuva keskustelu. Keskusteluanalyyttisiä tutkimuksia kielellisesti epäsymmetrisestä vuorovaikutuksesta. Kehitysvammaliiton tutkimuksia 6. Helsinki: Kehitysvammaliitto. Roivas, Marianne & Karjalainen, Anna Liisa 2013. Sosiaali- ja terveysalan viestintä. Helsinki: Edita. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.) 2014. Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/AATOS/PDF/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi.pdf. Luettu 13.6.2018.  

Lue lisää

Maatalousyrittäjän odotukset työterveyshuollon tuottamalle varhaisen työkyvyn tuelle
6.6.2018
Rehablogin bloggaajat

Kirjoittaja Sanna Anttonen Kuntoutuksen tutkinto-ohjelman (YAMK) opiskelija Viime vuosina keskustelua on herättänyt maatalouden ahdinko. Taloudelliset huolet, Venäjän pakotteet, maidonhinnanlasku, paperisota, kauppojen hintakampanjat, halpuuttaminen, epäedulliset sääolosuhteet, listaa voisi jatkaa edelleen. Kaiken tämän takana on kuitenkin maanviljelijä, maatalousyrittäjä, ihminen, jonka osa jokapäiväistä elämää ja toimeentuloa nämä edellä mainitut asiat ovat. Mitä maatalousyrittäjä tarvitsee kaiken tämän keskellä jaksaakseen työssään? Miten työterveyshuolto voi olla avuksi? Tätä tarkastelin kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulun tutkimuksellisessa kehittämistyössäni. Näkökulmina ennaltaehkäisy eli mahdollisimman varhaisessa vaiheessa vaikuttaminen sekä maatalousyrittäjän tarpeet ja odotukset työterveyshuollon tuottamalle varhaiselle työkyvyn tuelle. Työterveyshuollon varhaisen tuen malli on työterveyshuollon ja asiakkaan kanssa yhdessä laadittu kirjallinen työkyvyn hallinnan toimintakäytäntö, joka perustuu työpaikan tai yrittäjän tarpeisiin. Maatalousyrittäjien varhaisen tuen malliin kirjataan tila- ja yrittäjäkohtaiset tavoitteet sekä työterveyshuollon toimenpiteet, joilla se seuraa ja tukee maatalousyrittäjän työkykyä. Tarkoituksena on yhteistyössä maatalousyrittäjän kanssa puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ennaltaehkäisten työkykyä mahdollisesti alentaviin tekijöihin. Ennaltaehkäisevässä työhyvinvoinnin edistämisessä työolosuhteet luodaan jo alun perin työhyvinvointia edistäväksi, jolloin ei vain korjata jo syntyneitä ongelmia. Maatalousyrittäjän odotukset työterveyshuollon varhaiselle tuelle Tutkimuksellisen kehittämistyöni mukaan maatalousyrittäjä toivoo ja odottaa työterveyshuolloltaan tukea sekä psyykkisen että fyysisen hyvinvointinsa ja työkykynsä ylläpitämiseen. Lisäksi maatalousyrittäjä toivoo, että työterveyshuolto huomioisi toiminnassaan maatalouden tämän hetkiset taloudelliset haasteet. Työterveyshuollon aktiivisuuden lisääminen, esillä olo sekä asioista avoimesti tiedottaminen koetaan tärkeäksi. Henkilökunnan toivotaan olevan pysyvää sekä työhönsä sitoutunutta. Työterveyshuollon toiminnan toivotaan olevan joustavaa ja hoitopolkujen sujuvia. Ennen kaikkea maatalousyrittäjä toivoo avointa, välitöntä kohtaamista. Vuorovaikutusta, kykyä kuunnella ja kykyä ottaa kantaa. Aikaa, aitoa kiinnostusta ja halua auttaa. Miten työterveyshuolto vastaa maatalousyrittäjän odotuksiin? Varhaisen vaiheen tuen tarjoaminen vaatii työterveyshuollolta ennakoimista, ammattitaitoa, asiantuntijuutta, rohkeutta ja herkkyyttä. Ennakoimisessa on oleellista olla tarpeeksi ajoissa liikkeellä, ikään kuin aina yhden askeleen edellä. Säännölliset yhteydenotot maatalousyrittäjään auttavat tunnistamaan mahdollisten ongelmatilanteiden tai haasteiden syntymisen jo ennen niiden esille tuloa. Tämä vaatii ammattitaitoa ja asiantuntijuutta. Työterveyshuollon toimijoiden tulee tuntea maatalouden ja maatalousyrittäjyyden erityispiirteet, jotta mahdollisten sudenkuoppien tunnistaminen on mahdollista. Työterveyshuolto arvioi työn terveydellistä merkitystä. Terveydellisen merkityksen arvioinnissa tarvitaan maatalousyrittäjän asiantuntijuutta kertoa omasta työstään ja tuoda esille sen altisteita ja kuormitustekijöistä. Saumaton yhteistyö on välttämätöntä. Vaikuttaa siltä, että maatalousyrittäjillä ei ole tarpeeksi tietoa työterveyshuollon varhaisesta tuesta ja sen mahdollisuuksista, näistä varhaisen tuen palveluista työterveyshuollon tulisikin tiedottaa enemmän. Työterveyshuollolta vaaditaan rohkeutta kysyä ja ottaa esille hankaliakin asioita. Tarvitaan myös rohkeutta myöntää oma tietämättömyytensä. Tarvitaan herkkyyttä tunnistaa ja huomata asioita ilman niiden sormella osoittamista ja ääneen sanoittamista. Tavoitteena asiakaslähtöisemmät toimintatavat Maatalousyrittäjien työterveyshuoltopalveluita tulee kehittää ja muuttaa asiakas- ja tarvelähtöisemmiksi. Yhteistyötä työterveyshuollon ja maatalousyrittäjän välillä tulisi lisätä ja vahvistaa. Yhdessä asiakkaan kanssa, asiakkaan tarpeet huomioivassa työterveyshuollon toiminnassa, työkyvyn heikkeneminen on mahdollista tunnistaa varhaisessa vaiheessa.  Varhaisen tuen mallin kehittäminen ja sen aktiivinen käyttöönotto ovat avuksi maatalousyrittäjien työssä jaksamisen edistämisessä. Varhaisessa vaiheessa työkyvyn ongelmiin puuttuminen on maatalousyrittäjän, työterveyshuollon sekä koko yhteiskunnan näkökulmasta järkevä investointi. Toimiva työkyvyn varhaisen tuen malli hyvin toimiessaan on osa työssä jaksamisen tukea ja työkyvyn heikkenemisen ennaltaehkäisyä. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Kuvaus maatalousyrittäjien varhaisen tuen tekijöistä osana työterveyshuoltoa työssä jaksamisen edistämiseksi”

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset