Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä Tilaa RSS-syöte

”Projektit voi olla vaiheessa, mut muuten on kaikki hallinnassa ” – Kuntoutuja kuntoutumisverkostonsa kuvaajana
8.8.2019
Sari Helenius, Aino Kinnunen, Salla Sipari

Kuntoutuksen uudistuvissa verkostoissa tarvitaan ammattilaisten pitkälle erikoistuneita taitoja. Rajapinnoille rakentuvien asioiden kriittinen tarkastelu ja monimutkaisten asioiden yhdistelyosaaminen tuottavat käytäntöön uusia strategisia lähestymistapoja. Niissä kuntoutujan asema ymmärretään kuntoutettavan sijaan kehittäjäkumppaniksi, verkostotoiminta keskeiseksi kuntoutumisen keinoksi ja yhteiskehittely kuntoutumisen tuloksellisuutta edistäväksi menetelmäksi. Kuntoutuksen huippulaatu syntyy kuntoutujan dynaamisissa verkostoissa – ei ammattilaisten stabiileissa standardeissa. Miten kuntoutustoimintaan ja kuntoutumiseen liittyvät verkostot hahmottuvat kuntoutujan näkökulmasta? Voisiko kuntoutumisen verkostojen jäsentäminen yhdessä kuntoutujan kanssa saada aikaan jotain kuntoutumisen kannalta arvokasta?   Verkostojen merkitys painottuu uudistuvassa kuntoutuksessa Kuntoutuminen on kuntoutujan tarpeista ja tavoitteista lähtevä yksilön ja ympäristön välinen muutosprosessi, jonka vaikutukset ilmenevät hyvinvointina, toiminta- ja työkykyisyytenä sekä osallisuutena arjessa. Kuntoutuminen koskettaa kuntoutujaa ja hänen lähipiiriään, ja useimmiten kuntoutumiseen liittyy yhden tai useamman ammattilaisen tuki, jonka määrä ja laatu määräytyvät kuntoutujan tarpeen mukaan. Kuntoutujan omassa arjessa tapahtuva kuntoutuminen on kuntoutuksen palvelujärjestelmän prosessien ja toimintatapojen keskeinen tavoite. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35.) Edellä kuvattu Kuntoutuksen uudistamiskomitean kuntoutuksen määritelmä nostaa esiin kuntoutustoiminnan verkostot: kuntoutujan ja hänen lähipiirinsä sekä kuntoutuksen palvelujärjestelmän. Määritelmä ottaa kantaa myös siihen, että kuntoutumiseen tähtäävä toiminta edellyttää mukana olevien toimijoiden oikea-aikaisia ja yhteensovitettuja toimenpiteitä eli verkostotyön toimivuutta ja johtamisen onnistumista (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35). Kuntoutuksen verkostotyöstä ja kuntoutumisen verkostoista puhuttaessa törmää usein kahtiajakoon. Verkostot ovat hahmottuneet pitkälti palvelujärjestelmän näkökulmasta siten, että ammattilaisten ja organisaatioiden muodostaman verkoston kohteena on kuntoutuja. Tällöin omien asioidensa paras asiantuntija, kuntoutuja itse, jää ulkopuolelle ikään kuin toiminnan passiiviseksi kohteeksi. (Seikkula & Arnkil 2009: 6.) Muutos kuntoutumisen ekologiseen paradigmaan korostaa kuntoutujaa aktiivisena toimijana tavoitteineen, jolloin verkosto on toiminnallinen, kuntoutujan tavoitteiden saavuttamiseen tähtäävä verkosto (Sipari 2014). Tähän kehityssuuntaan liittyen tarvitaan uudenlaista ymmärrystä kuntoutumisen verkostoista sekä verkostotyöhön liittyvää käytännön osaamista (Lindh 2013: 93, 96; Järvensivu & Nykänen & Rajala 2010: 17–20, Seikkula & Arnkil 2009: 10). Verkostotyö nähdään yhdeksi ratkaisuksi monimutkaistuvien ongelmien ja niukkenevien resurssien haasteeseen, sillä yhteistyötä joudutaan vääjäämättä järjestämään uudella tavalla joustavasti ja innovatiivisten ratkaisujen toiveessa (Järvensivu ym. 2010: 6–10). Kuntoutujan aktiivinen, tasa-arvoinen ja osallistuva rooli omissa verkostoissaan takaa sen, että hänellä on mahdollisuus ilmaista näkökulmansa ja että tilanteeseen haetut ratkaisut sopivat kyseiseen elämäntilanteen sekä kuntoutujan sen hetkisiin tarpeisiin (Seikkula & Arnkil 2009: 10). Kuntoutujan oma verkosto Uudistuvat kuntoutusverkostot -opintojakso sisältyy Metropolia Ammattikorkeakoulun kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opetussuunnitelmaan. Siinä tehdään kehittämistehtävä, jossa jäsennetään omassa työympäristössä kuntoutusverkostoja kuntoutustoiminnan muutoksen mukaan. Kaksi perusterveydenhuollon fysioterapeuttia, Sari Helenius ja Aino Kinnunen, tekivät kuntoutusverkostoja uudistavan kehittämistehtävän siten, että he perehtyivät yhden kuntoutujan kanssa tämän kuntoutumisen verkostoon. He jäsensivät kuntoutumisverkostoja yhdessä kuntoutujan kanssa, jolla on MS-tauti ja jonka kuntoutukseen liittyvät vuosittaiset kuntoutusarviokäynnit sekä ryhmäkäynnit terveysaseman fysioterapiassa. Kuntoutujalle ehdotettiin kuntoutumisen verkostojen pohtimista yhdessä, ja kuntoutuja kutsui fysioterapeutit kotiinsa omaan arjen ympäristöönsä ja hänelle itselleen tärkeiden asioiden äärelle (ks. kuvio 1). Kyseessä oli keskustelunomainen tilanne, jossa ennalta hahmoteltujen aiheiden ja kysymysten avulla pyrittiin selvittämään, miten kuntoutumisen verkostot hahmottuvat ja minkälainen on toimiva kuntoutumisen verkosto juuri tämän kuntoutujan näkökulmasta ja hänen kokemuksiinsa perustuen. Yhteisen keskustelun perusteella fysioterapeutit hahmottelivat teoriatietoa ja kuntoutujan omia ajatuksia yhdistellen visuaalisen posterin (kuvio 1) sekä videon (https://www.youtube.com/watch?v=hvLlJWHU9wI) kyseisen kuntoutujan omasta kuntoutumisen verkostosta. Posterin ja videon kuvamateriaali on pääosin peräisin kuntoutujalta itseltään. Häneltä on saatu lupa työn julkaisuun.   Palveluista kuntoutumiseen arjessa Yhteinen keskustelu kuntoutujan kanssa avasi moninäkökulmaisen näkymän kuntoutumisen verkostoihin. Kuntoutujan kohdalla kuntoutumisen verkoston muodostivat yhtäältä palvelujärjestelmä ammattilaisineen ja toisaalta kuntoutujan arkeen liittyvät ihmiset, asiat ja toiminnot videossa esitetyllä tavalla. Ammattilaisten merkitys kuntoutujan omien voimavarojen tukemisessa korostui. Toimiva verkosto hahmottui palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden näkökulmasta. Kuntoutuja kuvasi esimerkillään tilannetta, jolloin olisi ollut toivottavaa, että ammattilainen olisi tullut kotiin arvioimaan ja ohjaamaan. Tällöin kuntoutuja olisi voinut toteuttaa arkeaan vähemmin keskeytyksin, ja toisaalta ammattilaisella olisi ollut mahdollisuus päästä lähelle arjen todellisia tilanteita jopa auttaakseen tai edes arvioidakseen asioita niiden oikeassa kontekstissa. Kuntoutujan kanssa käydyssä keskustelussa nousi esille kysymys siitä, mikä saa hänet jakamaan huolenpitoa ja välittämistä huomattavan laajalle läheisten piirille omien voimavarojen rajallisuudesta huolimatta. Kuntoutujan mukaan tällainen jakaminen antaa hänelle itselleen paljon. Yhteinen dialogi, esimerkiksi verkostokuvausta tehdessä, voikin olla voimaannuttava kokemus kuntoutumisen kokonaiskuvan hahmottumisen myötä. Yhteiseen keskusteluun kuntoutujaa motivoi lisäksi ajatus siitä, että juuri hänen ajatuksensa ovat arvokkaita kuntoutuksen kehittämisen näkökulmasta. (Vrt. Järvensivu ym. 2010: 8–9, 60–61; Harra ym. 2017: 152–153; Harra 2014: 210; Sihvo ym. 2018: 14–15.) Kuntoutumisen verkoston konkretisoiminen videon muotoon oli luova ja tuossa hetkessä luonnolliselta tuntunut ratkaisu. Kokemuksena se oli kuntoutujaa ja ammattilaisia yhdistävä sekä voimaannuttava. Video yllätti voimavarasuuntautuneisuudellaan ja yhteisöllisyydellään sekä sillä, miten se herätti tunteita. Voimavara kuntoutumiselle Verkostotoiminta palvelee kuntoutumista, kun työskentely saa aikaan voimaantumista tavoitteita, toimintatapoja ja yhteistyön tarvetta koskevan ymmärryksen lisääntyessä. Tämä ruokkii yhteistä ongelmanratkaisukykyä ja innovatiivisia ratkaisuja sekä sitoutumista ja motivoitumista yhteiseen prosessiin. (Järvensivu ym. 2010: 60–61.) Voisiko kuntoutumisen kumppanuus rakentaa Järvensivun ja kumppaneiden (2010: 8–9) kuvaamaa verkostoituneen kehittämisen prosessia? Kun kuntoutumisen haasteita ja mahdollisuuksia työstetään verkostossa, jossa toimijat luottavat ja sitoutuvat toisiinsa, yhteistoiminnallinen prosessi luo jaettua ymmärrystä, oppimista ja tilannekohtaisia ratkaisuja, jotka ovat kuntoutumisen kannalta merkityksellisiä. Tällöin verkostotyöskentelynä toteutuva yhteisen ymmärryksen muodostaminen ja suunnittelu ovat osa kuntoutumisen prosessia, joka voi itsessään tuottaa kuntoutumista kuntoutujan arjen hallinnan edistymisen ja kokonaiskuvan hahmottumisen kautta. (vrt. myös Harra 2014: 244–245; Seikkula & Arnkil 2009: 25–26.) Verkostoituneen kehittämisen prosessissa keskinäinen luottamus verkostossa tehostaa toimintaa ja tukee toinen toistaan seuraavien innovaatioiden syntymistä (Järvensivu ym. 2010: 8–9). Sekä kehittämistehtävään osallistunut kuntoutuja että lähdekirjallisuus nostavat esiin verkostojen ajallisen kontekstin. Verkostojen tulee muuttua ja mukautua kuntoutujan tarpeiden ja elämäntilanteen mukana. Ammattilaisilta tämä vaatii hyviä, rajapintoja ylittäviä yhteistyötaitoja sekä oman, perinteisen osaamiskentän rajat ylittävää ammatillista kompetenssia. (Seikkula & Arnkil 2009: 10.) Kuntoutumisen verkostot ovat selvästi läsnä kuntoutusalan ammattilaisten työssä, mutta niitä ei välttämättä – tai ainakaan riittävästi – hahmoteta voimavarana kuntoutumiselle. Kehittäjäkumppanuus verkostoissa Asiakaslähtöisyys ja moniammatillisuus ovat tuttuja käsitteitä kuntoutuksen kentällä (esim. Järvikoski ym. 2009: 16; Jeglinsky & Kukkonen 2016: 393, 397). Asiakasosallisuus painottuu ajankohtaisessa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa (esim. Sihvo ym. 2018). Kehittäjäkumppanuus ja yhteistoiminta ovat hyvinvointipalvelujen kehittämisen keskiössä (Harra ym. 2017: 147–148, 162–164). On aiheellista pohtia, miten edellä listatut asiat toteutuvat kuntoutustoiminnassa käytännön tasolla, kun toisessa vaakakupissa painavat lyhytnäköiset ajankäytön ja kustannustehokkuuden vaateet. Verkostotyöhön, terapeuttiseen yhteistoimintaan ja yhteiskehittelyyn perehtymisen myötä tuntuu selvältä, että juuri tällaista ajattelutapaa ja käytännön toimia tarvitaan uudistuvassa ja kehittyvässä kuntoutustoiminnassa kuntoutujien kuntoutumisen edistymiseksi. Kuntoutumisen verkostojen jäsentäminen yhdessä kuntoutujan kanssa vaati avoimuutta ja luottamusta puolin ja toisin. Toimintaa luonnehti hyvää tahtovan yhteistoiminnan periaatteet (Harra 2014: 192, 197–199). Luottamusta, sitoutumista ja hyvän tahtomista toiselle edellytetään verkostossa toimijoilta, oli kyseessä sitten moniammatillinen työskentely tai ammattilaisen ja kuntoutujan välinen suhde (Järvensivu ym. 2010: 17–20; Seikkula & Arnkil 2009: 34; Harra 2014: 194–197). Kehittämällä toimintatapoja kehittäjäkumppanuuden suuntaan edistetään yhteisen ymmärryksen rakentumista verkostotoiminnasta. Verkostotoiminnan näkyväksi tekeminen lisää myös ymmärrystä sen hyödyistä yhtenä kuntoutumista edistävänä keinona. Tulokselliset verkostot tuotetaan yhteiskehitellen Edellä kuvattu Uudistuvat kuntoutusverkostot -opintojakson kehittämistehtävä toimi lähtökohtana työpaikoilla järjestetyille yhteiskehittelytilaisuuksille osana Uudistuva kuntoutusverkosto -opintojaksoa. Yhteiskehittelytilaisuuksissa kuntoutuksen YAMK-opiskelijat esittelivät kuntoutustoiminnan muutoksen mukaisia verkostoja opiskelijoiden ohjaamalle, kuntoutusosaamista uudistavalle yhteiskehittelylle työyhteisöissä. Esitykset toteutettiin posterien muodossa alustuksena. Opiskelijoille yhteiskehittelytilaisuuksien järjestäminen työpaikoikoilla on osa kehittämis- ja johtamisosaamista vahvistavaa yhteisöllistä oppimista käytännössä ( Uudistuva kuntoutusosaaminen). Yhteiskehittelytilaisuuksien tavoitteena oli vahvistaa verkostoissa toimivia yhteisen päämäärän määrittämisessä sekä uudistuvien verkostojen sekä niiden edellyttämien uusien toimintatapojen rakentamisessa. Yhteiskehittelyn keskeisimmät oivallukset kiteytyivät tavoiteperustaisten kuntoutumisverkostojen rakentamiseen. Lähtökohta näissä verkostoissa oli hyvin erilainen verrattuna kuntoutuksen tyypillisiin verkostokuvauksiin, jotka määrittyvät tietyn diagnoosin tai ongelman perusteella ja joissa kuvataan apua antavia ammattilaisia sekä organisaatioita. Kuntoutuksen verkostojen sijaan tulokulmana olivat kuntoutumisen verkostot kuntoutujan näkökulmasta. Hyvän kuntoutumisen tulevaisuudennäkymiä Kuntoutujan näkökulmasta kuvattujen verkostojen tehtävänä oli mahdollistaa kuntoutujalle mielekkäiden omien tavoitteiden saavuttaminen arjessa. Tähän tehtävään ammattilaisten lisäksi ohjattiin kuntoutujien läheisiä, jolloin nk. ”luomuverkoston” ymmärrettiin edistävän kuntoutuksen tuloksellisuutta moninkertaisesti. Verkostot lisäsivät kaikkien osapuolten sitoutumista tavoitteiden saavuttamiseen. Kuntoutuja oli aktiivinen toimija oman verkostonsa rakentamisessa ammattilaisten luodessa mahdollisuuksia tähän. Yhteiskehittelyssä tuotetiin kuntoutumisen verkostoja, joka liittyivät kuntoutujan omaan tilanteeseen ja ympäristöön. Kuntoutujan kehittäjäkumppanuus lisäsi tietoisuutta tavoitteista, sitoutti ja motivoi kaikkia verkoston toimijoita tuloksellisuuteen. Kuntoutujille verkostot merkitsivät voimaannuttavia vuorovaikutussuhteita kuntoutumisensa edistämiseksi. Tulevaisuudennäkymä hyvästä kuntoutumisesta avautui tavoitteellisena yhteiskehittelynä verkostoissa. Kuntoutujan kuntoutumisen verkostoissa ammattilaiset, kuntoutuja ja hänen läheisensä kehittävät yhdessä mahdollisuuksia ja ratkaisuja kuntoutujan omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Kyseessä on verkostoituneen yhteiskehittelyn prosessi yhdistettynä kuntoutumisprosessiin ja siinä kehkeytyvä kehittäjäkumppanuus.   Katso bloggauksessa mainittu video täältä: (https://youtu.be/amcgUQ1gEnw)   Kirjoittajat: Sari Helenius, fysioterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), Vantaan kaupungin kuntoutusyksikkö Aino Kinnunen, fysioterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), Vantaan kaupungin kuntoutusyksikkö Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu   Lähteet Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Akateeminen väitöskirja. Acta Universitatis Lapponiensis 288. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Jeglinsky, Ira & Kukkonen, Tarja 2016. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Järvensivu, Timo & Nykänen, Katri & Rajala, Rika 2010. Verkostojohtamisen opas: Verkostotyöskentely sosiaali- ja terveysalalla. Versio 1.0 (30.12.2010). Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeen julkaisu. Saatavana osoitteessa: www.seugolaid.fi/wp-content/uploads/2017/03/Verkostojohtamisen-opas-versio-1-0-30-12-2010.pdf. Luettu 23.3.2019. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160273. Luettu 23.3.2019. Lindh, Jari 2013. Kuntoutus työn muutoksessa. Yksilön vajavuuden arvioinnista toimintaverkostojen rakenteistumiseen. Akateeminen väitöskirja. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 126. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Saatavana osoitteessa: https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61780. Luettu 31.3.2019.

Lue lisää

Verkostomainen kehittäjäkumppanuus kuntoutuksen uudistajana
2.7.2019
Nea Vänskä

Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminta vaatii monitahoista ja -tasoista verkostomaista toimintaa, joka rakentuu paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Verkostomainen kehittäjäkumppanuus perustuu kuntoutujien, ammattilaisten ja tutkijoiden yhteistoimintaan. Millaisissa kuntoutusta uudistavissa verkostoissa sinä olet mukana? Avaimena kehittäjäkumppanuus Moniasiantuntijainen kehittäjäkumppanuus verkostoissa mahdollistaa uuden tiedon ja ymmärryksen luomista ja uusien innovaatioiden syntyä. Kuntoutujien, omaisten, tutkijoiden, kliinikoiden ja muiden toimijoiden kehittäjäkumppanuus on avain kuntoutujien tarpeisiin vastaavien käytänteiden luomiseen kuntoutuksessa (Sipari & Mäkinen 2014; Harra, Sipari & Mäkinen 2017). Kehittäjäkumppanuus haastaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan perinteisiä tutkimusasetelmia mahdollistamaan kehittäjäkumppanien aktiivista osallistumista prosessien kaikissa vaiheissa. Samalla se haastaa tutkimusintressien priorisoinnista analyysiin ja johtopäätösten laadintaan. Lähtökohtana on, että tutkimus- ja kehittämistoiminta tarttuu aiheisiin, jotka kuntoutujat kokevat hyödyllisiksi, ja tutkimus- ja kehittämistoiminta vastaa heille merkitykselliseen tarpeeseen (esim. http://www.pencru.org/projectsmeetings/researchprojects/jlaprioritysetting/) Verkostomainen kehittäjäkumppanuus on myös lapsen tarpeisiin vastaavan kuntoutumisen kehittämisen ytimessä. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan ymmärtäminen kehittäjäkumppanuutena konkretisoitui kansainvälisessä European Academy of Childhood Disability (EACD) -kongressissa, johon osallistui kliinisen kuntoutustyön tekijöiden, tutkijoiden ja opettajien lisäksi kokemusasiantuntijoita, lasten vanhempia ja nuoria – kaikkiaan yli 1300 osallistujaa 67 eri maasta. Kongressin useissa esityksissä ja työpajoissa lasten vanhemmat ja nuoret esiintyivät kuntoutuksen asiantuntijoina, kehittäjinä ja tutkijoina akateemisten tutkijoiden ja kliinikoiden rinnalla. Mahdollisuus ylittää rajapintoja ja etäisyyksiä Digitaaliset ratkaisut, kuten etäyhteydet, mahdollistavat entistä ketterämpää verkostotoimintaa ja yhteistä kehittämistä etäisyyksiä ja perinteisiä rajapintoja ylittäen. LOOK-hankkeessa (look.metropolia.fi) kehitetyt Lapsen kuntoutumisen Metkut -välineet ovat tästä yksi esimerkki. Metku-kirjaa  on kokeiltu ja kehitelty eteenpäin Hollannissa ja yhteistä kehittämistä edistettiin Skype-yhteyden kautta. Lapsen osallistumista arjessa vahvistavia välineitä ja toimintatapoja tutkitaan ja kehitetään maailmalla erityisesti kansainvälisessä CanChild -verkostossa, johon kuuluu tutkijoita ja kehittäjiä eri puolilta maailmaa. Verkostossa toimii aktiivisesti myös lasten vanhempia kehittäjäkumppaneina. Verkostomaisessa kehittäjäkumppanuudessa perinteiset rajapinnat rakentuvat yhdyspinnoiksi. Lukuisat kansainväliset verkostot ja koulutukset ovat saavutettavissa vaikka kotisohvalta. Esimerkiksi lasten kuntoutuksen kansainvälisen huippututkijan ja Cerebral Palsy alliance research -säätiön puheenjohtajan Iona Novakin luentoa näyttöön perustuvista käytännöistä CP-vammaisten lasten ja nuorten kuntoutuksesta pystyi seuraamaan etäyhteydellä Brunelin yliopistolta Lontoosta. Luento on jälkikäteenkin vapaasti katsottavissa videotaltiointina. Lisäksi uusimman tutkimustiedon levittämiseen hyödynnetään yhä enemmän saavutettavia ja mielenkiintoa herättäviä keinoja, kuten lyhyitä videoita, joissa todennetaan tutkimuksen keskeiset tulokset. Uusien kuntoutujien tarpeisiin vastaavien ja näyttöön perustuvien toimintatapojen käyttöön ottamiseksi tarvitaan verkostomaista kumppanuutta myös kuntoutuksen rahoittajien kanssa. Esimerkiksi uusissa lasten osallistumista arjessa vahvistavia toimintatavoissa, kuten Pathways and resources for engagement and participation (Prep; Anaby ym. 2018 ) ja Partnering for change (Missiuna ym. 2016), painotetaan ympäristössä tehtäviä muutoksia ensisijaisina suhteessa lapsen toiminnassa tavoiteltaviin muutoksiin. Kuitenkin useassa maassa korvattavaksi terapiaksi katsotaan vain työ, jonka terapeutti tekee lapsen ja vanhempien läsnä ollessa, pois lukien muulloin tehtävän ympäristön ohjauksen ja verkostoyhteistyön lapsen kuntoutumisen tavoitteen saavuttamiseksi. PREP-toimintatavan kehittäjät ja tutkijat nostivat EACD-kongressissa  esille, etteivät kuntoutuksen rahoitusjärjestelmät vielä riittävästi tunnista ympäristön ohjauksen ja yhteistoiminnan luomiseksi tarvittavaa verkostotyöskentelyä osana korvattavaa ja lapsen toimintakykyä ja osallistumista edistävää terapiatyötä. Tarpeista käsin rakentuvat verkostot Kuntoutus uudistuu kytkeytymään yhä voimakkaammin arkeen, rakentuen niihin ympäristöihin ja rutiineihin, joissa ihmiset luontaisesti toimivat. Toimintakykyä edistävien verkostojen rakentaminen ihmisen tarpeista käsin sekä arjen toimintaympäristön resursseja ja voimavaroja hyödyntäen mahdollistaa myös ennakoivaa otetta. Esimerkiksi tällä hetkellä Suomessa on kehitteillä fysioterapeuttien toimenkuvan kuvaaminen koulun toimintaympäristössä. Partnering for change -toimintatavan kaltainen malli, joka perustuu yhteistoimintaan ja verkostomaiseen kumppanuuteen arjen kontekstissa (Missiuna ym. 2016), on potentiaalinen, kun kehitetään kuntoutuksen asiantuntijoiden osaamisen hyödyntämistä kouluissa lasten toimintakyvyn edistymiseksi. Kansainvälisten kongressien anti on parhaimmillaan uuden tutkimustiedon äärellä yhteistä ja kriittistä keskustelua sekä uusien kuntoutusta uudistavien verkostojen rakentamista sekä olemassa olevien vahvistamista. Ensi vuonna EACD-kongressi toteutuu Puolan Poznanissa (17.–20. kesäkuuta 2020). Lukuisia videotallenteita luennoista ja muuta materiaalia on saatavilla EACD:n nettisivuilta.   Nea Vänskä, lehtori, Metropolia AMK EACD-kongressin ohjelma 2019.   Lähteet Anaby, Dana ym. 2018. The effectiveness of the Pathways and Resources for Engagement and Participation (PREP) intervention: improving participation of adolescents with physical disabilities. Developmental medicine and child neurology 60 (5): 513–519. Harra, Toini, Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalveluiden kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Kairala & Niskala, Lyly (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi – Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino.   Missiuna, Cheryl ym. 2016. Partnering for change. Saatavana osoitteessa: https://canchild.ca/en/research-in-practice/current-studies/partnering-for-change   Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2014. Kehittäjäkumppanuus vaatii uudenlaista osaamista. Teoksessa Sipari, Salla, Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.): Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/AATOS/PDF/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi.pdf  

Lue lisää

Kenen kielellä kirjoitat?
19.6.2019
Marianne Roivas

Sote-alan ammattilaisten, erityisesti lääkärien, sanelu- ja kirjaamiskömmähdykset ovat huumorin ehtymätön lähde. Klassikkojen klassikko lienee: ”Potilas on parantunut hoidosta huolimatta.” Asiakkaiden hoitoon ja kuntoutukseen liittyvät asiakirjat muodostavat mielenkiintoisen tekstuaalisen maailman, jossa kohtaavat paitsi eri alojen ammattilaiset keskenään, myös ammattilaiset ja asiakkaat. Vaikka sosiaalisessa mediassa on kuultu puheenvuoroja ”tekstin kuolemasta” ja kuvaviestinnän nousevasta ylivoimasta, työelämässä erityyppisten kirjoitustöiden merkitys on tosiasiallisesti suuri. Näin on yhä enemmän myös hyvinvointialoilla (Tiililä 2017: 8). Asiakirjojen kirjoittamista ohjaa laaja lainsäädäntö, esimerkiksi hallintolaki (434/2003), laki potilaan asemasta ja oikeuksista (1992/785) sekä sosiaali- ja terveysministeriön asetukset. Uudistunut tietosuojalakikin (2018/1050) asettaa entistä enemmän vaatimuksia kirjoittamiselle. Hyvinvointialojen asiakirjojen tulee olla ennen kaikkea olla sellaisia, että ne turvaavat asiakkaan hyvän hoidon järjestämisen, suunnittelun, toteutuksen ja seurannan. Kirjoittamisen ydintavoitteita ovat luonnollisestikin virheettömyys, selkeys ja ymmärrettävyys. Kaksi jälkimmäistä eivät ole synonyymeja, kuten Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Ulla Tiililä (2018) on huomauttanut. Tiililän mukaan selkeys on ennen kaikkea kirjoitetun kielen hahmotettavuutta ja visuaalisuutta: loogista jäsentelyä, osuvaa otsikointia ja oikeinkirjoitusta. Ymmärrettävyys puolestaan liittyy mielen toimintaan: Ymmärrettävä kieli johdattaa lukijan kirjoittajan maailmaan. Se on havainnollista, ja siinä avataan tekstin juonta, syysuhteita ja päättelyketjuja esimerkiksi pienillä selventävillä sanoilla, kuten siksi, jotta, vaikka ja koska. (Tiililä 2018: 34.) Chatit ja muut kirjoitetut verkkokeskustelut ammattilaisten ja asiakkaiden välillä tekevät nopeasti tuloaan myös sote-aloille, mutta asiakastekstejä tuotetaan ja tulkitaan paljolti asynkronisesti eli eriaikaisesti, joten todellinen, lihaa ja verta oleva kirjoittaja ja lukija eivät niissä kohtaa. Tästä syystä asiakastekstien kirjoittamisen tavoitteena ovatkin tiedon jatkuvuus, eheys ja käytettävyys, kun tietoa siirretään esimerkiksi organisaation sisällä tai organisaatiosta toiseen, ajallisesti ja maantieteellisesti. Asiakasteksteillä on monenlaisia lukijoita Omia haasteitaan asiakirjojen kirjoittamiselle asettaa se, että asiakirjat siirtävät tietoa paitsi tietyn alan ammattilaiselta toiselle, myös moniammatillisesti eri ammattikunnan edustajien välillä. Ei ole itsestäänselvyys, että lähialojenkaan ammattilaiset jakavat saman kielen. Anekdoottina muistuu tässä yhteydessä mieleen kommentti, jonka tuttu kirurgi paukautti ilmoille, kun kerroin fysioterapeutin löytäneen selästäni fasettilukon. ”Jos sinulla olisi fasettilukko rangassa, olisit kuollut”, kommentti kuului. Ammattilaiset eivät tietenkään pääse asiakasteksteihin, miten sattuu, vaan asiakkaan tietojen katselun tulee liittyä hoitosuhteeseen. Asiakkaalla itsellään taas on oikeus aina tarkastaa, mitä tietoja hänestä on viety asiakirjoihin. Valvira kiteyttää nämä tiedonkulkuun ja viestintään liittyvät oikeudet seuraavasti: Potilaalla on oikeus saada itseään koskevia tietoja. (…) Tiedot on annettava niin, että potilas ymmärtää riittävän hyvin niiden sisällön. (…) Potilaalla on oikeus tarkistaa tiedot, jotka hänestä on kirjattu potilasasiakirjoihin. Jos tiedot ovat potilaan mielestä virheellisiä, hän voi pyytää niiden korjaamista. (…) Valtakunnallisen Omakanta-verkkopalvelun myötä kaikilla meillä täysi-ikäisillä asiakkailla on pääsy omiin terveystietoihimme vaikkapa suoraan kotikoneelta. Omakanta tuntuu nyt jo liki itsestäänselvyydeltä, vaikka tilanne on melko tuore. Esimerkiksi HUS on tallentanut potilastiedot valtakunnalliseen arkistointipalveluun syksystä 2014 lähtien. Hakukone on lähellä ”Tiina, 54, katsoi verikoetuloksensa netistä ja järkyttyi”, uutisoi Ilta-Sanomat 5.6.2019. Raflaavaan tyyliin kirjoitettu juttu kuvasi, miten ”Tiina” tutustui verkkopalvelussa itsenäisesti laboratoriotuloksiinsa. Koska hän ei saanut tulosten tulkinnassa apua ammattihenkilöltä, hän ryhtyi googlettelemaan tuloksiinsa liittyvää taustatietoa. Hakukoneen osumat säikäyttivät Tiinan niin, että mielikuvissa uhkasivat jo dialyysi sekä saattohoito. Vasta myöhemmin lääkärin kanssa viestiessä selvisi, etteivät laboratorioarvot oikeasti olleet erityisen huolestuttavia. Luulen, että moni ainakin meistä maallikkoasiakkaista voi samastua jutun Tiinaan. Kyse voi olla laboratoriotuloksista tai latinankielisestä, vieraalta kolkolta kalskahtavasta ilmauksesta, johon törmäämme terveystiedoissamme. Netin hakukone on silloin parin sormennäpäyksen päässä, ja ”asiakas ajattelee aina pahinta”, kuten eräs sote-alan ammattilainen kuulteni totesi. Vaikka meillä maallikkoasiakkailla ehkä olisi valveutuneisuutta, terveystietoa ja näppärät sormet, suhteellisuudentajua ja ymmärrystä kokonaisuuksista meillä ei välttämättä ole. Tiinan tarinassa ammattijärjestön edustaja kommentoikin, että esimerkiksi Omakannassa terveydenhuollon ammattilaisten on mahdollista tuoda tiedot asiakkaan näkyville sellaisessa aikataulussa, että he voivat ensin tulkita vastaukset asiakkaille eivätkä nämä jää niiden kanssa yksin. Tulkinta-apu voi olla tarpeen Vaikka vuorovaikutukseksi mielletään helposti lähinnä kasvokkaiset kohtaamiset, kirjoitettu tekstikin on vuorovaikutusta. Tekstin kielelliset ja muut valinnat konstruoivat tekstiin eräänlaisen kirjoittajan ja lukijan läsnäolon sekä kirjoittajan ja lukijan välisen vuorovaikutusalueen, joka on joko laaja tai suppeampi. (Ks. Virtanen ym. 2019.) Voi ajatella, että jokaisessa tekstissä tuo alue on täynnä odotuksia siitä, millaisia osapuolet ovat ja mitä he tekstiltä odottavat saavansa. Jos odotukset ovat kovin erilaiset, eihän siitä mitään tule. On aivan varmasti iso haaste laatia asiakastekstejä, jotka yksiselitteisesti, vaivattomasti ja samalla kertaa täyttäisivät viestintätarkoituksensa sekä erilaisten ammattilaisten välillä, että ammattilaisten ja asiakkaiden välillä. Jos totta puhutaan, tekee mieli suorastaan kysyä, onko se edes mahdollista. Voiko sama teksti todella olisi ammatillisen täsmällinen ja informatiivinen ja toisaalta kristallinkirkas asiakkaalle, joka ei tunne esimerkiksi ammattiterminologiaa tai organisaatioon tiedostetusti ja tiedostamatta vakiintuneita kirjaamisen tapoja? Minulla ei ole tähän vastausta, mutta tätä jokaisen asiakastekstejä kirjoittavan ammattilaisen on varmastikin pohdittava omassa työssään. Kirjoittaja: Marianne Roivas, FT, hyvinvointialojen suomen kielen ja viestinnän lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Tiililä, Ulla 2018. Sosiaali- ja hoitotyössä kieli on ylhäältä annettua. Pirta 57 (3). 34–35. Saatavana osoitteessa: http://www.kalevalaistennaistenliitto.fi/wpcontent/uploads/2018/11/Pirta_3_2018_LowRes.pdf. Luettu 11.6.2019. Tiililä, Ulla 2017. Johdatus sosiaali- ja hoitoalojen tekstimaailmaan ja niiden tutkimukseen. Teoksessa Tiililä, Ulla & Karvinen, Kati (toim.): Elämän ja kuoleman tekstit. Kirjoittaminen sosiaali- ja hoitotyössä. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. 6–18. Saatavana osoitteessa: http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk50/Elaman_ja_kuoleman_tekstit.pdf. Luettu 3.6.2019. Virtanen, Mikko T. & Rahtu, Toini & Shore, Susanna 2019. Kirjoitetun vuorovaikutuksen moninaisuus ja erityisyys. Teoksessa Rahtu, Toini & Shore, Susanna & Virtanen, Mikko T. (toim.): Kirjoitettu vuorovaikutus. Tietolipas 260. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 9–38.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset