Etäkuntoutuskäytäntöjen kehittäminen lasten motorisen oppimisen edistymiseksi
30.5.2023
Silja Rauhansalo
Lasten kuntoutuksen toteuttaminen muuttui kevättalvella 2020 radikaalisti koronapandemian alettua. Kuntoutuksen siirryttyä hetkeksi täysin etätoteutukseen oli moni terapeutti ja perhe uuden edessä ja nousi tarve lähteä kehittämään etäkuntoutuksen käytäntöjä lasten motorisen oppimisen edistymiseksi.
Toukokuussa 2020 toteutetusta Kelan palveluntuottajille suunnatusta avoimesta kyselystä paljastui Heiskasen ja Salmisen (2020) mukaan, että pandemian myötä iso osa (58 %) vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta tekevistä terapeuteista otti etäkuntoutuksen käyttöönsä. Suurimmalle osalle terapeuteista tämä oli täysin uusi tapa toteuttaa kuntoutusta. Pandemian tuoman pakon edessä moni kyselyyn vastannut kertoi kuitenkin olleensa iloinen löytäessään etäkuntoutuksesta myös hyviä puolia ja oppineensa siitä lisää. Kelan asiantuntijat jatkavat, että etäkuntoutus tulee tulevaisuudessakin olemaan pysyvä osa kuntoutuksen kokonaisuutta. (Heiskanen & Salminen 2020.)
Kuntoutuskentän muuttuneen tilanteen myötä nousi tarve lähteä kehittämään etäkuntoutuksen käytäntöjä lasten motorisen oppimisen edistymiseksi. Tutkimuksellinen kehittäminen tapahtui yhteistyössä Fysios Oy:n (sittemmin Fysios Mehiläinen), itsenäisten etäkuntoutusta toteuttaneiden fysio- ja toimintaterapeuttien sekä etäkuntoutusta saaneiden lasten vanhempien kanssa. Kehittämistyön tuotoksena muodostui kuvaus hyvistä etäkuntoutuksen käytännöistä lasten motorisen oppimisen edistymiseksi (kuvio 1).
Kuvio 1. Hyviä etäkuntoutuksen käytäntöjä lasten motorisen oppimisen edistymiseksi.
Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset vahvistavat aiempien kyselyiden sekä tutkimusten tuloksia siitä, että etäkuntoutuksen hyödyntäminen kuntoutusmuotona vaatii tarkkaa yksilöllistä suunnittelua siitä, kenelle kuntoutusmuoto soveltuu ja missä kehityskaaren ajankohdassa se olisi hedelmällisintä. Tulokset viittaavat myös siihen, että paras hyöty motorisen oppimisen edistymisen kannalta etäkuntoutuksesta saadaan, jos sitä käytetään rinnan lähikuntoutuksen kanssa. Tällöin lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan hänelle pystytään antamaan myös manuaalista ohjausta. (Vrt. Rauhansalo 2022: 36–37; Heiskanen & Salminen 2020; Salminen & Partanen 2022b; Vuononvirta 2016: 86–87, 107.)
Lapsen kannalta parhaaseen lopputulokseen voidaankin päästä silloin, kun kuntoutussuunnitelmassa on määritelty lähi- ja etäkuntoutuksen kombinaatio lapsen yksilöllisen tarpeen mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että etäkuntoutus otetaan osaksi kuntoutuksen kokonaisuutta mutta määrä suhteessa lähiterapiaan ja toteutusajankohdat kummallekin on hyvä jättää lapsen tilanne parhaiten tuntevan perheen ja terapeutin päätettäväksi. (Rauhansalo 2022: 36–37.)
Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan onnistuakseen etäkuntoutuksen toteutus edellyttää lisäksi:
lähiterapian kautta muodostettua vahvaa terapiasuhdetta sekä vuorovaikutusta, jotta kommunikointi videoyhteyden kautta onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla
toimivia etäteknologian välineitä ja sovelluksia ruudun molemmin puolin
terapeutilta ammattitaitoa ja osaamisen kartuttamista etäteknologian hyödyntämiseen
riittävän ajan varaamista terapiakertojen suunnitteluun ja vanhempien ohjaamiseen sekä
selkeää sanallista ja mallinnettua ohjausta etäterapian aikana.
Terapiakertojen suunnitteluun kuuluu kertakohtaisten tavoitteiden sekä välineiden mietintä ja varaaminen ruudun molemmille puolille. Tavoitteiden mietintä lähtee lapsen sillä hetkellä harjoittelun alla olevista taidoista ja vanhemman ohjaamiseen on hyvä käyttää paljon aikaa, jotta hän pystyy edelleen ohjaamaan lasta motorisen oppimisen tavoitteiden mukaan. Jotta lapsen ohjaaminen on mahdollista vanhemman käsien kautta, on terapeutin hyvä käyttää selkeitä sanallisia sekä mallinnettuja ohjeita liikkeiden ja tehtävien suorittamiseen.
Lisäksi etäterapian aikana kannattaa suosia:
leikinomaista työskentelyä ja runsasta kannustamista
tuttujen harjoitteiden käyttämistä
tuttua terapeuttia lähiterapiasta
harjoittelu tulisi toteuttaa rauhallisessa arkiympäristössä ja
vanhemman läsnäolo on ehdottoman tärkeää koko etäkuntoutuksen ajan.
(Rauhansalo 2022: 37–38.)
Etäkuntoutuksen hyödyt lapsen kuntoutumiseen
Kun etäkuntoutus toteutuu lapsen arkiympäristössä ja vanhempi on jokaisella terapiakerralla mukana lisää se vanhemman tietoa lapsen ohjaamisesta sekä kuntoutuksen sisällöstä. Tämä voi mahdollisesti lisätä vanhemman motivaatiota osallistua lapsen ohjaamiseen sekä kuntoutumisen prosessiin. Näin vanhemman osallistuminen etäkuntoutukseen sekä harjoittelun toteutus arkiympäristössä voi edesauttaa harjoittelun siirtymistä arkeen ja edistää motorista oppimista sekä kuntoutumista. (Vrt. Rauhansalo 2022: 38; Autti-Rämö 2014: 2011; Cristinziano & Assenza & Antenore & Pellicciari & Foti & Morelli 2021; Järvikoski 2013: 22–23.)
Nykyajan kuntoutuksen ekologinen ja valtaistava paradigma sekä toimintatapojen muuttuminen digitalisaation myötä luovat nyt hyvän hetken laajentaa työvälineitä myös lasten kuntoutuksessa. Tulevaisuudessa etäkuntoutusta voitaisiin hyödyntää enemmän ja paremmin lähikuntoutuksen rinnalla, suunniteltuna osana kuntoutuksen kokonaisuutta, jolloin se olisi tärkeässä roolissa tukemassa lapsen kuntoutumista. Erityisen tärkeää olisi tietoisuuden lisääntyminen etäkuntoutuksen mahdollisuuksista olla
aktivoimassa lapsen vanhempia osallistumaan lapsen kuntoutumisen prosessiin sekä
toimia siltana kuntoutuksessa harjoittelun alla olevien motoriikan taitojen viennissä kotiympäristöön sekä arkeen.
Rehablogin bloggaajat
Rehablogi on kuntoutuksen hyviin käytänteisiin keskittyvä toimitettu blogi, jota Metropolia Ammattikorkeakoulu ylläpiti vuosina 2015—2025. Rehablogiin kirjoittajat ovat olleet kuntoutuksen YAMK-opiskelijoita, kuntoutusalan AMK-opiskelijoita, opettajia ja asiantuntijoita työelämästä monialaisesti. Rehablogi on tuonut esille kuntoutumisen tutkimus- ja kehitystyön pohjalta nousevaa tietoa sekä nostanut keskusteluun kuntoutuksen alaan liittyviä keskeisiä kysymyksiä. Ota yhteyttä
Yhteiskunta on jatkuvasti monimutkaistunut ja sen haasteet ovat yhä monimuotoisempia. Terveyden haasteet liittyvät tänä päivänä yhä vahvemmin globaaleihin ongelmiin, kuten esimerkiksi Covid 19:n aiheuttamat sairaudet ja rajoitustoimenpiteet, sodista johtuvat hoidon ja kuntoutuksen tarpeet, pakolaisuus, ilmastomuutoksen aiheuttamat katastrofit sekä erityisesti nuorten ahdistuneisuuden lisääntyminen. Näihin ongelmiin ei ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Sen sijaan tarvitaan tulevaisuuteen suuntautunutta poikkitieteellistä ajattelua.
“ECOLAH - Embracing a Complexity-Orientated Learning Approach in Health” oli Erasmus+ -rahoitteinen hanke, jonka tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä, siitä kuinka yhteiskunnan erilaiset toimijat voivat osallistua monimutkaisten sosiaali- ja terveyshaasteiden ratkaisemiseen. Hankkeessa kehitetään korkeakoulupedagogiikkaa, joka tukee opettajien ja opiskelijoiden tulevaisuuteen suuntautuvien taitojen kehittämistä kompleksisten ongelmien ratkaisemisessa. (ECOLAH 2024).
ECOLAH-hanke järjesti viiden päivän intensiiviviikon Pohjois-Hollannin Ellertshaarissa, jonne osallistui Metropoliasta 6 opiskelijaa yli 40 muun opiskelijan kanssa. Viikon tarkoituksena oli ymmärtää paremmin terveyteen liittyvää kompleksisuutta (complexity) ilmiönä. Kompleksisuudella tarkoitetaan sellaisen kokonaisuuden (järjestelmän) ominaisuutta, joka koostuu monesta, toisiinsa vaikuttavasta osasta ja nämä osien vaikutukset ovat vaikeasti selitettäviä (Casti, 2012). Eli kyseessä on joukko prosesseja, jotka dynaamisesti ja jatkuvasti kehittyvät, eivätkä pelkästään ole vuorovaikutuksessa keskenään vaan saavat merkityksensä näiden vuorovaikutusten kautta (Cohn, 2013).
Ilmiötä tutkittiin viikon aikana erilaisin osallistavan oppimisen sekä luovien menetelmien avulla. Intensiiviviikkoon osallistui terveysalan korkeakouluopiskelijoita ja opettajia Hollannista, Suomesta, Romaniasta ja Portugalista sekä kaksi opettajaa Norjasta.
Haastetaan perinteisiä ajattelumalleja
Ajatusten herättäjänä opintoviikolle toimi Paul Beenen (tutkijaopettaja), joka käsitteli provokatiivisessa luennossaan nykyisen terveyspalvelujärjestelmän toiminnan ongelmia ja siihen liittyviä perinteisiä ajattelumalleja. Beenen väitti, että nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä on diagnoosilähtöinen eikä sen kantokyky riitä tulevaisuuden tarpeisiin. Kun ympäristön ja kulttuurin aiheuttamien sairauksien määrä kasvaa, tarvitaan sosiaali- ja terveydenhoidossa koko järjestelmää koskeva ajattelun muutos:
Mitä voi tehdä toisin?
Voivatko terveydenhuollon ammattilaiset auttaa kansalaisia ottamaan itse vastuuta omasta terveydestään?
Mitä jos ammattilaiset keskittyisivät enemmän ennaltaehkäisemään sairauksia ja lisäämään kansalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia, esimerkiksi korostamalla inhimillistä luontoyhteyttä ja terveellisiä valintoja?
Kuva: Anna Kaipainen
Kuntoutuksen ammattilaiset työn muutoksessa
Kuntoutuksen ammattilaisina tarvitsemme muuttuvissa ja ennakoimattomissa tilanteissa luovuutta ja heittäytymistä rakentaaksemme toimivan yhteistyösuhteen kuntoutujien kanssa. Turvallinen ja luottamuksellinen yhteistyösuhde auttaa kuntoutujaa kokemaan merkityksellisyyttä, uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa ja näkemään epäonnistumiset mahdollisuutena oppia. Intensiiviviikon hyödylliset, ajattelua avartavat luovat ja toiminnalliset harjoitteet konkretisoivat yksilön ja ympäristön eri tasojen (mikro-, meso-, ekso- makro- ja ekosysteemit) reaktiivista vaikutusta toisiinsa verkostoissa toimiessamme.
Olemme tunnistaneet harjoituksissa havaittuja kompleksisia ilmiöitä myös omassa työssämme toimiessamme laajoissa kuntoutuja- ja ammattilaisverkostoissa. Tällöin pienetkin muutokset kuntoutujan elämässä ja verkostossa voivat saada aikaan “perhosefektin”, jolla voi olla suuret myönteiset tai haitalliset vaikutukset hänen kokonaistilanteeseensa. Optimaalinen kuntoutujan verkosto elää ja muuttuu jatkuvasti hänen tarpeittensa mukana.
Reflektoiva oppimisprosessi osana toimintaa
Intensiiviviikon aamut aloitimme pareittain walk and talk -luontokävelyillä, joissa vaihtuvan parin kanssa tutustuimme eri teemoin toistemme näkökulmiin ja kulttuureihin. Vastaavaa dialogista vuorovaikutusta tarvitaan myös työelämässä työyhteisöissä ja suorassa asiakastyössä: omat normimme eivät ole ainoita oikeita, vaan on erilaisia tapoja elää ja kokea. Tätä ymmärrystä tarvitsemme erityisesti kuntoutujien kanssa tehtävässä työssä, jotta heillä on mahdollisuus kokea itsensä oman elämänsä “päähenkilöiksi” ja me ammattilaisina voimme sanoa tekevämme aidosti kuntoutujalähtöistä työtä.
Tällainen ajattelu vaatii meiltä ammattilaisilta jatkuvaa halua, herkkyyttä ja aikaa havainnoida omaa asennettamme, ihmiskäsitystämme ja toimintaamme itse reflektoiden, sekä keskustellen työyhteisöissämme, esimerkiksi jakamalla hiljaista tietoa. Tätä reflektoivaa oppimisprosessia heräteltiin intensiiviviikon aikana jokapäiväisillä henkilökohtaisilla oppimiskysymyksillä. Kompleksisuuden lisääntyessä aloimme yhä paremmin tunnistamaan, että monimuotoinen sosiaalinen ympäristö kannattaa nähdä rikkautena: jokainen – myös erilainen– ajatusmaailma on merkityksellinen ja muovaa omaa ja yhteisömme ajattelua ja toimintaa.
Kuva: Anna Kaipainen
Korkeakoulut suunnannäyttäjinä kohti terveempää ja kestävämpää tulevaisuutta
Yksi pandemian suurimmista opeista on ollut se, että emme voi luottaa pelkästään perinteisiin menetelmiin nykyisten terveysongelmien ratkaisemiseksi. Nämä ilmiöt ovat kompleksisia, ja niihin liittyy niin sosiaalisia, taloudellisia, ympäristöllisiä kuin teknisiäkin tekijöitä ja laaja joukko erilaisia toimijoita. Näitä toimijoita ovat terveydenhuollon organisaatioiden lisäksi myös poliittiset päättäjät, oppilaitokset, tutkijat, yritykset ja yhteisöt. Ymmärtääksemme näiden haasteiden monimutkaisuutta ja käsitelläksemme niitä, meidän on omaksuttava uudenlaista ajattelutapaa sekä kyettävä arvioimaan uudelleen, miten lähestymme koulutusta, oppimista ja kuinka kehitämme yhteiskuntaa. (Papanagnou, Watkins, Lundgren, Alcid, Ziring, & Marsick. 2022).
Tulevaisuuden ammattilaisilla on oltava teknisten taitojen lisäksi myös kyky ajatella kriittisesti ja luovasti monimutkaisten, usein arvaamattomien terveyshaasteiden edessä. Meneillään olevat maailman muutokset ovat vahva muistutus siitä, että terveydenhuollon työntekijöiden, poliittisten päättäjien ja opettajien sekä erityisesti seuraavan sukupolven on oltava valmiita epävarmuuteen ja opittava toimimaan nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Avainasemassa on tietämättömyyden tilan ja uteliaisuuden vaaliminen oppimisessa. (Gheihman, Johnson, & Simpkin. 2020). Tulevaisuusajatteluun tarvitsemme luovuutta ja heittäytymistä sekä mukavuusalueelta poistumista. Verkostoissa tapahtuva kohtaava ja osallistava oppiminen on tähän yksi mahdollisuus.
Myös terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksen täytyy muuttua. Enää pelkkä tiedon tarjoaminen ei riitä, sillä nyt on kyettävä edistämään innovaatiivista, luovaa ja systeemistä ajattelua. (Lee, Hall, Anakin & Pinnock 2021.) Sosiaali- ja terveysala muuttuu jatkuvasti: palvelujärjestelmä ei tule olemaan koskaan valmis, emmekä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevien ammattilaisten on kyettävä työskentelemään eri tieteenalojen kanssa, tekemään yhteistyötä erilaisten sidosryhmien kanssa ja siten kehittämään yhdessä kestäviä ratkaisuja.
Korkeakouluilla on ratkaiseva rooli eri toimijoiden yhteen saattamisessa, poikkitieteellisen yhteistyön edistämisessä sekä terveemmän ja kestävämmän yhteiskunnan edellyttämien systeemisten muutosten eteenpäin viemisessä. Meidän tulee olla valmiita muokkaamaan omaa toimintaamme ja pysyttävä avoimina elinikäiselle oppimiselle.
Tämä matka vaatii yhteistyötä yli kansallisten rajojen ja tieteenalojen. Se edellyttää myös, että siirrymme lyhyen aikavälin ratkaisuista pohtimaan pitkän aikavälin strategioita, joissa pohditaan terveyshaasteiden perimmäisiä syitä ja luodaan yhdessä kestäviä polkuja tuleville sukupolville.
Olemme sitoutuneet edistämään tätä muutosta, valmistamaan tulevia ammattilaisia navigoimaan nykypäivän haasteiden monimutkaisissa kiemuroissa luottavaisesti ja luomaan terveempää ja kestävämpää yhteiskuntaa.
Kirjoittajat:
Laura Pikkola-Wickström on sosionomi, joka toimii ammatillinen kuntoutusohjaajana yksityisellä palveluntuottajalla Kelan työllisyyttä edistävässä ammatillisessa kuntoutuksessa.
Laura Wiik on toimintaterapeutti, joka työskentelee hyvinvointialueen julkisissa psykiatrian palveluissa.Laurat opiskelevat kuntoutuksen ylemmässä AMK-tutkinnossa Metropoliassa
Anna Kaipainen, projektipäällikkö, fysioterapeutti YAMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Lähteet:
Casti, J. 2012. X-Events: The Collapse of Everything.
Cohn, S., Clinch, M., Bunn, C. & Stronge, P. 2013. Entangled complexity: why complex interventions are just not complicated enough. J Health Serv Res Policy ;18(1):40–3
Gheihman, G., Johnson, M., & Simpkin, A. L. 2020. Twelve tips for thriving in the face of clinical uncertainty. Medical Teacher 2020. Scholalry Perspective. Academic Medicine, Vol. 97, No. 8, August 2022.
ECOLAH, Embraicing complexity oriented learning approach in health. 2024.
Lee, C., Hall, K., Anakin, M., & Pinnock, R. 2021. Towards a new understanding of uncertainty in medical education. Journal of Evaluation in Clinical Practice. Vol. 27 Issue 5. October 2021. Pages 1194-1204.
Papanagnou, D., Watkins, K. E., Lundgren, H., Alcid, G. A., Ziring, D., & Marsick, V. J. (2022). Informal and Incidental Learning in the Clinical Learning Environment; Learning Through Complexity and Uncertainty during COVID-19.
Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisestä valtakunnallisessa kehittämisverkostossa on merkittäviä hyötyjä niin yhteiskunnan, organisaatioiden, ammattilaisten kuin asiakkaidenkin näkökulmasta. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen ydintekijöihin panostamalla voidaan saavuttaa valtakunnallisen kehittämisverkoston mahdollistamat hyödyt.
Terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on jo pitkään kehitetty verkkopalveluita osaksi asiakkaiden palvelukokonaisuutta (esimerkiksi Kallio ym. 2020). Digitaalisten palveluiden kehittäminen vaatii verkostoyhteistyötä yli organisaatiorajojen ja yhteisten resurssien hyödyntämistä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016: 1–4).
Jotta hyvinvointialueet ja muut toimijat voivat kehittää yhteisiä digitaalisia palveluita, tarvitaan organisaatiorajoja ylittävälle yhteistyölle toimintamalleja (Parviainen ym. 2017: 15–17). Kuoppamäki (2011) toteaa, että yhteistyö eri organisaatioiden välillä voidaan nähdä työmäärää lisäävänä asiana, vaikka yhteistyön avulla voidaan myös lisätä tehokkuutta ja vähentää työn päällekkäisyyttä (Kuoppamäki 2011: 90).
Valtakunnallisesta yhteistoiminnasta on useita hyötyjä niin organisaatioille, työntekijöille kuin palveluiden käyttäjille eli asiakkaille. Hyötyjen toteutuminen vaatii rakenteellisten ja toimintaan liittyvien edellytysten täyttymistä. (Kuoppamäki 2011; Pelkonen ym. 2020; Piirainen ym. 2019; Sisäministeriö 2018; Warsell ym. 2009; Ylitalo ym. 2006.)
Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämistä valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämiseksi.
Valtakunnallisesta kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisestä on merkittäviä hyötyjä
Valtakunnallisessa kehittämisverkostossa tehtävän kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen hyötyinä tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan ovat
toiminnan yhtenäistyminen
osaamisen yhtenäistyminen
laadukkaat palvelut
kustannussäästöt
verkostoituminen
yhteinen edunvalvonta.
Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen valtakunnallisessa kehittämisverkostossa mahdollistaa yhteisten toimintamallien, toiminnan yhtenäisyyden, yhtenäisten palveluiden, tasa-arvon lisääntymisen ja toiminnan uudistumisen kautta toiminnan yhtenäistymisen valtakunnallisella tasolla. Verkostotyöskentely mahdollistaa tulosten mukaan avoimen keskustelun erilaisista toimintatavoista, ja verkkopalveluissa asiakkaat saavat palvelut tasa-arvoisesti asuinpaikasta riippumatta.
Lisäksi ammattilaiset visioivat, että tulevaisuudessa voitaisiin tarjota palveluita myös yli hyvinvointialuerajojen, esimerkiksi valtakunnallisten etäryhmien muodossa.
Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämiseen osallistuvien ammattilaisten ymmärrys syventyy ja laajentuu tiedon ja kokemusten jakamisen, yhteisen ymmärryksen muodostumisen ja kokonaisuuksien paremman hahmottamisen myötä, jolloin osaaminen yhtenäistyy. Lisäksi kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä asiantuntijoiden erityisosaamista hyödynnetään valtakunnallisesti ja ammattilaisten tieto lisääntyy.
Ammattilaiset mainitsivat myös, että verkkopalveluiden kehittämisen avulla hiljainen tieto saadaan tehtyä näkyväsi, ja erityisosaamista voidaan hyödyntää harvinaisemmissa asiakastapauksissa. Tulosten mukaan myös perehdytys yhtenäistyy, kun kuntoutuksen verkkopalveluita voidaan hyödyntää uuden työntekijän perehdytyksessä.
Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisellä tutkimuksellisessa kehittämistyössä todettiin, että palveluiden käytettävyyden, palveluiden laadun, yhteisen kehittämisen sekä tietojen kokoamisen ja paremman hyödynnettävyyden kautta mahdollistetaan laadukkaat palvelut. Ammattilaiset nostivat esimerkiksi esille, että pienissä organisaatioissa tarvitaan valtakunnallista yhteistyötä ja verkostoa toiminnan kehittämisen tueksi.
Kustannussäästöjä saadaan tulosten mukaan päällekkäisten tehtävien karsimisen ja resurssien säästämisen kautta. Aikaa säästyy niin ammattilaisilta kuin asiakkailta, kun verkkopalveluun tuotettua materiaalia hyödynnetään osana potilasohjausta valtakunnallisesti. Myös päällekkäisten tehtävien karsiminen tuo kustannussäästöjä, kun työtä ja vastuuta voidaan jakaa. Tuloksissa yhteinen edunvalvonta ilmeni yhteisten asioiden ajamisena, ja verkostoituminen on tapa tehdä valtakunnallista yhteistyötä. Verkostoituminen parantaa tulosten mukaan ammattilaisen välistä kommunikaatiota. Nämä hyödyt ovat esitetty kuviossa 1.
Verkkopalveluiden verkostokehittämisen ydintekijät
Valtakunnallinen kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen hyödyttää tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan sekä yhteiskuntaa, organisaatioita, ammattilaisia että asiakkaita. Kehittämisverkoston toiminta mahdollistuu, kun keskeiset tekijät verkoston rakenteessa ja toiminnassa on huomioitu. Näitä kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen ydintekijöitä tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan ovat
monipuolinen ja laaja verkosto
asiantuntijuus
verkostoon osallistuvien motivaatio
verkostoon osallistuvien halu kehittyä ja valmius jakaa osaamistaan
verkostoon osallistuvien hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot
sitoutuminen verkoston toimintaan
yhteinen ymmärrys
hyvä johtaminen
Osallistujilta edellytetään asiantuntijuutta ja motivaatiota
Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä keskeistä on tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan monipuolinen ja laaja valtakunnallinen kehittämisverkosto, jossa on monialaista, eri tasoista ja eri toimintaympäristöistä koottua asiantuntijuutta. Monipuolinen ja laaja asiantuntijuus koostuu moniammatillisesta ja monialaisesta asiantuntijuudesta, eri tasoisista asiantuntijoista eri toimintaympäristöistä kuten eri puolelta Suomea ja eri hyvinvointialueilta.
Verkostossa nähtiin tulosten mukaan tarve riittävälle asiantuntijuudelle, ei niinkään yhden yksittäisen osallistujan syvälliselle asiantuntijuudelle.
Verkostoon osallistuvilla tulee olla tulosten mukaan motivaatiota osallistua verkostoon, halua kehittyä ja valmiutta jakaa omaa osaamistaan sekä hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Koko verkoston nähtiin olevan vastuussa osallistujien motivaation tukemisesta. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan motivaatiota voidaan lisätä monilla eri tavoilla, joita ovat vapaaehtoisuus osallistua verkostoon, ymmärrys verkoston hyödyistä omalle työlle, työyhteisölle ja asiakkaille sekä verkostossa oleva luottamuksellinen ja arvostava ilmapiiri. Lisäksi tieto verkostosta ja sen toimintaan liittyvistä taustatekijöistä, kuten tieto verkoston toiminnasta, tavoitteista ja pelisäännöistä, lisäävät osallistujien motivaatiota. Johdolta saatu tuki ja kannustus, nimetyt vastuut ja tehtävät samoin kuin verkoston sopiva koko toimivat myös motivaatiota lisäävinä tekijöinä tulosten mukaan.
Tutkimuksellisessa kehittämistyössä tuli myös esille, että verkostoon osallistuvien halua kehittyä ja valmiutta jakaa osaamista voidaan edistää myös monin eri keinoin, kuten tukemalla ja arvostamalla organisaatiossa verkostoon osallistumista, palkitsemalla onnistuneesta verkostotyöstä, sopimalla osaamisen vahvistamisesta kehityskeskusteluissa ja sillä, että verkostoon osallistumisella voi vaikuttaa uralla etenemiseen.
Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä tulosten mukaan on tärkeää, että verkostoon osallistuvilla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Hyviin yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoihin kuuluvat toisten verkostoon osallistuvien arvostaminen ja kuunteleminen, avoin vuorovaikutus, avoimuus toisten ideoille, erilaisuuden hyväksyminen verkostossa ja kyky työskennellä moniammatillisesti.
Sitoutuminen verkostoon tärkeää
Lisäksi tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen edellyttää sitoutumista verkoston toimintaan, resurssointia, hyvää johtamista ja yhteistä ymmärrystä, jotka ovat myös yhteydessä toisiinsa. Resurssointi, yhteinen ymmärrys ja johtaminen edistävät sitoutumista. Myös hyvä kokemus yhdessä kehittämisestä nousi tuloksissa esille ja se sitouttaa tulosten mukaan yhteistyöhön. Yhteinen ymmärrys muodostuu tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa yhteisestä näkemyksestä, yhteisestä tahtotilasta ja yhteisistä tavoitteista.
Yhteistä ymmärrystä voidaan tulosten mukaan lisätä niin, että yhteiset tavoitteet ovat kirjallisesti saatavilla, tapaamisille on asetettu selkeät tehtävät, tehtäviä rajataan ja luodaan yhteiset pelisäännöt. Hyvään johtamiseen liittyvät tuloksissa johtaminen niin verkostoon osallistuvien organisaatioissa kuin verkostossa itsessään. Verkoston toiminnan koordinointiin tarvitaan resurssia tulosten mukaan, samoin kuin verkostoon osallistuvat tarvitsevat työaikaa verkostoyhteistyöhön. Verkoston tapaamisten sopiminen hyvissä ajoin on tulosten mukaan keino mahdollistaa osallistuminen ja suunnitella työaikaa.
Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä tarvitaan lisäksi toimivaa vuorovaikutusta ja avointa ilmapiiriä, innovaatiokykyä sekä organisaatioiden päätöstä yhteiskehittämiseen osallistumisesta. Tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämistä estäviksi tekijöiksi voivat kuitenkin muodostua taloudelliset tekijät, palveluiden omistajuus, digitaalisten palveluiden arvostamisen puute ja verkostotyöskentelyn hyötyjen ymmärtämättömyys. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämiseksi on esitetty kuviossa 1.
[caption id="attachment_3364" align="alignnone" width="620"] Kuvio 1. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämiseksi[/caption]
Lopuksi
Tämän kirjoituksen taustalla olevan tutkimuksellisen kehittämistyön tuotos kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisestä vastasi suurelta osin verkostokehittämisestä ja valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämisestä aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia ja näkemyksiä.
Tutkimuksellisen kehittämistyön toimintaympäristönä oli Terveyskylän Kuntoutumistalo ja sen kehittämisverkosto. Terveyskylän Kuntoutumistalossa kehitetään kuntoutuksen verkkopalveluita valtakunnallisessa verkostoyhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ja asiakkaiden kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset perustuivat Kuntoutumistalon eri työryhmien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ja kansallisten yhteyshenkilöiden näkökulmiin.
Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen hyödyt kannustavat kuntoutuksen verkkopalveluiden valtakunnalliseen verkostokehittämiseen. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää kuntoutuksen ja terveydenhuollon verkkopalveluiden verkostokehittämisessä niin valtakunnallisissa kehittämisverkostoissa kuin rajatummissakin verkostoissa. Erityisesti tätä tutkimuksellista kehittämistyötä voidaan hyödyntää, kun kehitetään Kuntoutumistalon verkkopalveluiden verkostokehittämisestä, ja tuloksia voidaan soveltaa myös muiden Terveyskylän talojen tarpeeseen.
Tutkimuksellinen kehittämistyö Valtakunnallisen yhteistoiminnan edistäminen kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisellä on luettavissa Theseus-tietokannasta.
Kirjoittaja: Linda Hiltunen, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Linda työskentelee tällä hetkellä HUSin Sisätaudit ja kuntoutus -linjalla digitaalisten palveluiden kehittämisen ja Kuntoutumistalon parissa.
Lähteet:
Kallio, Eeva-Liisa & Vuori, Outi & Jokinen, Hanna & ja Hietanen, Marja 2020. Digitalisaatio tuo neuropsykologisen kuntoutuksen lähelle potilasta. Duodecim 2020; 136:1789–95. Viitattu 10.7.2023.
Kuoppamäki, Sanna-Mari 2011. Poliisin ja Rajavartiolaitoksen turvapaikkamenettelyt ja viranomaisyhteistyö. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 92. Raja- ja merivartiokoulun julkaisusarja 3, Työpaperit, raportit, selosteet 1/2011. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu.
Parviainen, Päivi & Jukka Kääriäinen & Honkatukia, Juha & Federley, Maija 2017. Julkishallinnon digitalisaatio tuottavuus ja hyötyjen mittaaminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 3/ 2017. Viitattu 13.11.2022.
Pelkonen, Marjaana & Hastrup, Arja & Normia-Ahlsten, Leena & Halme, Nina & Kekkonen, Marjatta & Kiviruusu, Olli & Liukko, Eeva & Lämsä, Riikka & Muranen, Päivi (taitto) 2020. Perhekeskukset Suomessa 2019. Kehittämisen tilanne ja työn jatkuminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 6/2020. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 20.8.2023.
Piirainen, Kalle A & Järvelin, Anne-Mari & Koskela, Hanna & Lamminkoski, Helka & Halme, Kimmo & Laasonen, Valtteri & Talvitie, Jere & Manu, Samuli & Ranta, Tommi & Haavisto, Ira & Rissanen, Antti & Leskelä, Riikka-Leena 2019. Toimintamalleja sosiaali- ja terveysalan tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan edistämiseen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:55. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 17.9.2023.
Sisäministeriö 2018. Sopimuspalokuntatoiminnan edistäminen. Pelastustoiminnan uudistushanke työryhmän loppuraportti. Sisäministeriön julkaisu 29/2018. Helsinki: Sisäministeriö. Viitattu 9.9.2023.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena –Digitalisaation edellytykset. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2016:5. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 21.7.2023.
Warsell, Leena & Tenkanen, Tuomas 2009. Yhdyshenkilöverkostosta seutujen päihdetyöhön. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 30/2009. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. hViitattu 13.7.2023.
Ylitalo, Jari & Mäki, Eerikki & Ziegler, Kirsi 2006. Leading Collaboration in Networked Business. BIT Research Centre. Report Series 2006/1. Helsinki: Helsinki University of Technology. Viitattu 6.7.2023.
Lihavuus on maailmanlaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen huolenaihe. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus nähdään perinteisesti yksilön vastuulla olevana liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvänä ongelmana. Lihavuuteen liittyy vahvaa stigmaa, joka saattaa ulottua myös terveydenhuollon ammattilaisten asenteisiin ja toimintaan. Kun lihava asiakas tulee kuntoutukseen, näemmekö hänet ainutlaatuisena yksilönä omine tavoitteineen, vai liikakiloja kantavana ihmisenä, jonka ensisijaisena tavoitteena tulisi olla painon pudottaminen?
Merkittävästi lihavien ihmisten väestönosuus maailmassa on kasvanut huomattavasti (WHO 2024). Kuntoutuksen kannalta lihavuus on merkittävä ilmiö, koska siihen liittyy useita fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja terveysriskejä. Siihen liittyy myös vahvoja negatiivisia stereotypioita, sekä laajasti hyväksyttyä stigmaa ja syrjintää, joka ulottuu elämän kaikille osa-alueille työnteosta ja harrastuksista itsestä huolehtimiseen ja terveydenhuoltoon. (Koivumäki ym. 2023: 12, 22–23, 28–40; Haracz & Ryan & Hazelton & James 2013: 356–3 57; Puhakka 2023: 14–15; Lee ym. 2019: 28–29, 34; Chakravorty 2021).
Eurooppalaisen lihavien tukijärjestön ECPO:n (European Coalition for People living with Obesity) sivusto käyttää termiä ‘’weight bias’’, jolla viitataan negatiivisiin uskomuksiin ja asenteisiin ylipainoista henkilöä kohtaan. Ennakkoluulot voivat olla hienovaraisia tai näkyviä ja ilmentyä sanallisesti tai fyysisesti. (ECPO.)
Yhteiskunnassa vallitseva stigma voi muuttua ihmisen sisäiseksi käsitykseksi itsestään, omista mahdollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Sisäistetyn stigman myötä ihminen saattaa eristäytyä ja lakata tekemästä hänelle merkityksellisiä asioita. (Strand 2024.) Kuntoutuksen näkökulmasta tämä saattaa vaikuttaa heikentävästi ihmisen kokonaishyvinvointiin.
Painosta johtuvan stigman kokeminen voi vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin painosta tai BMI:stä riippumatta (ECPO). Suomessa aikuinen määritellään ”merkittävän lihavaksi”, kun hänen pituuden ja painon suhde, eli painoindeksi (BMI), on 30 kg/m2 tai enemmän. Tästä ylöspäin luokituksia on sairaalloiseen lihavuuteen saakka. (Mustajoki 2023.)
Stigma terveydenhuollossa
Kuntoutuksen piirissä on jo pitkään puhuttu paradigman muutoksesta, jossa keskeistä on asiakkaan roolin muuttuminen objektista subjektiksi, elämäänsä suunnittelevaksi toimijaksi, joka osallistuu täysivaltaisena kumppanina kuntoutuksen suunnitteluun ja päätöksentekoon (Järvikoski 2014: 74–75). Asiakasta ei siis nähdä kuntoutustoimenpiteiden kohteena, vaan oman elämänsä asiantuntijana. Toteutuuko tämä lihavien ihmisten arjessa? Vaikka lihava asiakas kertoisi elämänsä muihin osa-alueisiin liittyvistä haasteista ja hyvinvointihuolista, terveydenhuollossa häntä ei välttämättä kuulla, vaan keskitytään hänen ylipainonsa “hoitamiseen”.
ECPO kertoo tutkimuksesta, jossa 66 % painonhallintaohjelmaan osallistuneista aikuisista koki leimaantumista laiskaksi tai huonosti motivoituneeksi hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden toimesta (ECPO). Mikäli Suomen terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on samankaltaisia kokemuksia, tukee se tarvetta yhdenmukaisille eettisille toimintaohjeille koskien vastuullista painopuhetta ja -käytänteitä (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23).
Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän henkilöön liittyvien syiden perusteella ja mainitsee syrjinnän muotona myös kohtuullisten mukautusten epäämisen (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Lakiin perustuen monet ammattieettiset ohjeet korostavat asiakkaan tasavertaista kohtelua. Esimerkiksi toimintaterapeuttien ammattieettisten ohjeiden mukaan asiakkaan henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa vaikuttaa siihen, miten toimintaterapeutti kohtelee asiakastaan (Suomen toimintaterapeuttiliitto 2011).
Tästä huolimatta kuntoutuksen ammattilainen voi jopa tiedostamattaan nähdä asiakkaansa yhteiskunnassa vallitsevan negatiivisen stigman kautta – ei ihmisenä, vaan lihavana ihmisenä. Tämä voi estää kuntoutuksen todellista vaikuttavuutta ja asiakkaalle aidosti merkityksellisten tavoitteiden asettamista tai saavuttamista.
Toimintaterapia osallisuuden mahdollistajana
Toimintaterapian keskeinen tavoite on lisätä hyvinvointia mahdollistamalla ihmisen osallistuminen hänelle merkitykselliseen toimintaan hänen omassa arkiympäristössään (Forsyth 2017: 166). On siis oleellista hyväksyä asiakas juuri sellaisena, kun hän sillä hetkellä on, keskittyä hänen voimavaroihinsa ja laatia tavoitteet hänen arkensa kannalta merkittävien toimintojen pohjalta.
Kemmisin, Ashbyn ja McDonald-Wicksin (2023) tutkimus esittää lihavien ihmisten osallisuuden, arjen toimijuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sähköisiä liikkumisen apuvälineitä. Näiden hyötyjä käyttäjille ovat:
autonomian ja osallistumisen mahdollisuuksien paraneminen
työssä käymisen helpottuminen ja mahdollistuminen, jolloin autettavasta tulee parhaimmillaan tuottava yhteiskunnan jäsen
mielenterveyden ja kokonaishyvinvoinnin paraneminen
sosiaalialan palveluiden ja tukien tarpeen oletettu väheneminen.
Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Portugalissa, Alankomaissa, Italiassa ja Saksassa (Batterham 2021: 1), lihavuutta ei luokitella sairaudeksi tai vammaksi, mikä on edellytys kuntoutuksen näkökulmasta toimintaa parantavien apuvälineiden myöntämiseksi. Lihavuus itsessään ei siis ole peruste vaikkapa sähköisen pyörätuolin myöntämiselle, vaikka se parantaisi asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyä merkittävästikin. Liikkumista helpottavan apuvälineen käyttö voisi kuitenkin olla merkittävä askel kohti lisääntynyttä aktiivisuutta ja kokonaishyvinvointia.
Tämä on menetetty mahdollisuus, sillä toiminnalla voi olla itseään voimistava vaikutus: yksi muutosta oikeaan suuntaan auttava asia voi saada aikaan muita muutosta vahvistavia seuraamuksia. Inhimillisen toiminnan mallin (MOHO) mukaan ihmisen lisääntynyt tunne oman toimintansa tehokkuudesta ja minäpystyvyydestä lisää hänen aktiivisuuttaan ja motivaatiotaan toimia, ja edistää näin muutosta (Taylor 2017: 42–44). Syntyy itseään ruokkiva positiivinen, hyvinvointia vahvistava kierre.
Jos terveydenhuollon – ja yhteiskunnan – lähtökohtana on saada lihavat ihmiset laihtumaan, voi olla haastavaa saada läpi esimerkiksi apuvälinesuositukset, jotka edistävät liikkumista, mutta eivät liikuntaa. Jos yleisien tilojen suunnittelussa ei huomioida lihavien ihmisten vaatimia mitoituksia, ne ovat lihaville esteellisiä ja saavuttamattomissa apuvälineistä huolimatta.
Jotta lihavien ihmisten oikeus ja mahdollisuus toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä sellaisina kuin he ovat toteutuisi, tarvitaan muutosta sekä sosiaalisessa että fyysisessä ympäristössä. Toimintaterapia voi toimia tässä suunnannäyttäjänä tarjoamalla asiakaslähtöisen lähestymistavan kuntoutukseen, joka ei syyllistä lihavia ja vaadi heitä laihtumaan, vaan keskittyy toiminnallisten tavoitteiden mahdollistamiseen asiakkaiden olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen ja vahvistaen.
Omien asenteiden tarkastelu askeleena kohti muutosta
Lihavuuteen liittyvää stigmaa lisää se, että lihavuus ja lihavuuteen johtaneet syyt nähdään yksilön ongelmina. Lihava ihminen saa osakseen moraalista paheksuntaa, joka perustuu paheksujan oletettuihin päätelmiin lihavasta henkilöstä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Onkin syytä pohtia, kenelle lihavuus on ongelma. Toimintaterapiassa keskitytään ihmisen ainutlaatuisuuteen ja yksilöllisyyteen. Inhimillisen toiminnan malli painottaa asiakaskeskeistä, toimintalähtöistä työskentelyä, jossa henkilön tahto on kuntoutuksen lähtökohta (Taylor 2017: VII).
Jos lihava ihminen on tyytyväinen omaan kehoonsa ja painoonsa vaikka tarvitseekin jonkinlaista muutosta arkeensa, kenelle se on ongelma? Ollaanko kuntoutuksessa valmiita näkemään lihavan henkilön sijaan henkilö, jolla on toimintaa rajoittavia tekijöitä ja lihavuudesta riippumattomia toiveita?
Ajatus siitä, että lihavuus on kiloja kantavan ihmisen oma syy ja häpeän aihe, poikkeus hyväksytystä normista, on kiistaton osa kulttuuriamme ja siten myös meitä. Se on ajattalutapa, johon meidät on kasvatettu. Myös toimintaterapeutit ovat yhteisöissään eläviä ihmisiä, joilla voi itsellään olla lihavuuteen liittyviä, stigmaa lisääviä ennakkoluuloja ja toimintamalleja. Itsereflektio ja omien asenteiden tarkastelu voivatkin olla ensimmäinen askel kohti laajempaa yhteiskunnallista asennemuutosta.
Asennemuutoksella vaikuttavaa ja laadukasta kuntoutusta kaikille
Toimintaterapeuteilla on kuntoutuksen ammattilaisina asemaa ja valtaa muuttaa ihmisten asenteita. Esimerkiksi Townsendin ym.:n kehittämän Kanadan toiminnallisuuden ja sitoutumisen mallin (CMOP-E) mukaan toimintaterapeuttien ammatillisiin rooleihin kuuluu asiakkaiden puolestapuhujana toimiminen. Tälle roolille keskeistä on edistää asiakkaiden oikeuksia, tuoda esiin sellaisia asioita, joita muut eivät ole huomioineet, ja haastaa ihmisiä – esimerkiksi apuvälinepäätöksiä tekeviä lääkäreitä – ajattelemaan uudella tavalla. (Hautala ym. 2019: 219.)
Inhimillisen toiminnan malli puolestaan näkee toimintaterapeutit yhteisöön ja sosiaalisiin rakenteisiin ja asenteisiin vaikuttavina tekijöinä, jotka voivat vaikuttaa myös palveluiden mahdollistamiseen (Taylor 2017: 95–96). Tämä on rooli, johon jokainen toimintaterapeutti voi omalta osaltaan tarttua oman toimintaympäristönsä puitteissa.
Koivumäki ym. tuovat artikkelissaan esille näkökulman siitä, miten stigman vähentämistä lihavien ihmisten kohdalla voitaisiin edistää yhdenmukaistamalla lihavuuteen liittyvää viestintää. Lihavuutta koskevaan viestintään tulisi laatia eettiset ohjeet ja yhdenvertaisuuslakiin olisi lisättävä sieltä tällä hetkellä puuttuva kielto syrjintään koon tai painon perusteella. Yhdenmukaiset ohjeistukset ja säännöt tukisivat vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.)
Kuntoutusta ei tehdä siihen osallistuvien ammattilaisten takia vaan siksi, että asiakkaiden kokemus omasta arjestaan olisi mahdollisimman hyvä. Kuntoutuksen tehokkuuden kannalta on olennaista, että tavoitteet ovat asiakkaalle itselleen merkityksellisiä ja yhteistyö arvostavaa ja turvallista. Meistä jokainen voi varmasti samaistua ajatukseen, että haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään, ainutlaatuisena ihmisenä, ei jonkin ominaisuuden kautta määriteltynä poikkeuksena.
Eikö siis olisi kohtuullista olettaa, että myös kuntoutuksessa pureudutaan merkittäviksi kokemiimme haasteisiin muiden määrittelemien ongelmien sijaan? Riippumatta siitä, paljonko painamme.
Kirjoittajat
Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha ovat 3. vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta.
Lähteet
Batterham, Rachel 2021. Switching the focus from weight to health: Canada’s adult obesity practice guideline set a new standard for obesity management. Näkökulma-kirjoitus. Eclinialmedicine 31 (100636).
Chakravorty, Triya 2021. Fat shaming is stopping doctors from helping overweight patients – here’s what medical students can do about it. British Medical Journal (Online) 375. Viitattu 19.3.2024.
ECPO. European Coalition of People living with Obesity. What is stigma. Viitattu 18.3.2024
Forsyth, Kirsty 2017. Therapeutic reasoning: Planning, implementing, and evaluating the outcomes of therapy. Teoksessa Taylor, Renée (toim.). Kielhofner’s Model of Human Occupation. 5. Painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 159–172.
Haracz, Kristy & Ryan, Susan & Hazelton, Michael & James, Carole 2013. Occupational therapy and obesity: An integrative literature review. Australian Occupational Therapy Journal 60 (5). 356–365.
Kemmis, Emma & Ashby, Samantha & mcdonald-Wicks, Lesley 2023. Exploring the use of powered mobility devices and occupational participation for people with obesity. Australian Occupational Therapy Journal 70 (6). 690–700.
Koivumäki, Terhi & Harjunen, Hannele & Hagström, Tiia & Mikkilä, Katri & Pusa, Tuija & Lahti- Koski, Marjaana 2023. Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. Lihavuuden stigma ja sen vähentäminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:10. Viitattu 18.3.2024
Lee, Gerogina & Platow, Michael & Augoustinos, Martha & Van Rooy, Dirk & Spears, Russel & Bar-Tal, Daniel 2019. When are anti-fat attitudes understood as prejudice versus truth? An experimental study of social influence effects. Obesity Science & Practice 5 (1). 28–35.
Mustajoki, Petteri 2023. Painoindeksi (BMI). Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim. Alkuperäinen artikkeli julkaistu 5.12.2020. Viitattu 12.1.2024.
Puhakka, Anna 2023. Kehopositiivisuusaktivismin ensimmäinen aalto Suomessa. Tieteessä tapahtuu 5. 14—18. Viitattu 19.3.2024.
Hautala Tiina, Hämäläinen Tuula, Mäkelä Leila, Rusi-Pyykkönen Mari. Toiminnan voimaa. Toimintaterapia käytännössä. Helsinki: Edita. 2019.
Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Strand, Teija 2024. Stigma ja syrjintä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 18.3.2024
Suomen toimintaterapeuttiliitto. Toimintaterapeuttien ammattieettiset ohjeet. Viitattu 19.3.2024.
Taylor, R.R. 2017. Kielhofner ́s Model of Human Occupation. 5. Edition. Philadelphia: Wolters Kluwer
WHO 2024. Obesity and overweight. Viitattu 24.5.2024.
Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325. Annettu 30.12.2014. Viitattu 19.3.2024
Outi Julén selvitti opinnäytetyössään PHHYKY kotikuntoutuksen asiakkaiden ja fysioterapeuttien kokemuksia etäkuntoutuspalvelusta ja toi esiin molempien osapuolten kehittämistarpeita
Kotona asuminen mahdollisimman pitkään on monen ikääntyneen toive ja myös selkeä strateginen tavoite Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä (PHHYKY). Toisaalta väestön ikääntyminen on myös merkittävä haaste palveluiden toteuttamisen kannalta nyt ja tulevaisuudessa. (PHHYKY Strategia 2022.) Kuntoutuksella voidaan tutkitusti vaikuttaa positiivisesti ikääntyneiden kuntoon ja tukea kotona-asumista (Pitkälä, Valvanne & Huusko 2016). Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituskin ohjaa panostamaan ikääntyneiden kotikuntoutuspalveluihin ja ottamaan myös kaiken irti teknologiasta ikääntyneiden hyvinvoinnin lisäämiseksi (Laatusuositus 2017–2019: 28).
Suositukseen on vastattu ja etäkuntoutuksen käyttö on viime vuosina yleistynyt nopeasti, kun on etsitty uusia tapoja kuntoutuksen riittävän saatavuuden mahdollistamiseksi (Salminen, Hiekkala & Stenberg 2016). Tutkimukset ovat osaltaan vahvistaneet etäkuntoutuksen vaikuttavuuden olevan lähikuntoutuksen kanssa samalla tasolla (Rintala, Hakala & Sjögren 2017). Etäyhteyksien hyödyntäminen on nyt yhä useammin myös ikääntyneiden kuntoutuksen arkipäivää, mutta ikääntyneiden ja teknologian yhteen saattaminen saattaa myös tuottaa vaikeuksia teknologian käytön vierauden vuoksi.
PHHYKY kotikuntoutuksessa yksilöllinen etäkuntoutus on ollut jo useamman vuoden osa palveluvalikoimaa. Palvelua on pyritty tavoitteiden mukaisesti lisäämään, mutta tässä ei ole onnistuttu siinä määrin kuin olisi toivottu. Tarve palvelun kehittämiselle on havaittu, mutta asiakas- ja ammattilaiskokemuksia ei vielä ole selvitetty, jotta niitä voitaisiin hyödyntää.
Asiakkaiden ja ammattilaisten ääni kuuluviin
Palveluiden kehittämisen ydin on löytää jo toimivien asioiden lisäksi ne seikat, joissa on parantamisen varaa. Yksipuolinen kehittäminen tai asioiden olettaminen asiakaskokemuksista eivät kuitenkaan edistä palvelun vastaavuutta asiakastarpeisiin (Kauppinen, Kesäniemi, Luojus, Lange & Lönn 2020). Tästä lähtökohdasta aloitettiin PHHYKY etäkuntoutuksen kehittämiseen tähtäävän opinnäytetyön teko. Toteuttamieni asiakashaastatteluiden ja ammattilaiskyselyn perusteella etäkuntoutukseen oltiin monelta osin tyytyväisiä, mutta kehittämisen aiheitakin löytyi. Palveluprosessin selkiyttämiselle oli selkeä tarve, joka ilmeni mm. fysioterapeuttien epävarmuutena asiakkaiden ohjaamisessa palvelun piiriin. Asiakkaiden näkökulmasta etäkuntoutuspalveluiden kehittämistarpeet keskittyivät sen sisältöön eikä niinkään toteutukseen.
Asiakkaiden tyytyväisyyteen vaikutti eritysesti palvelun helppous ja vaivattomuus. Kotoa ei tarvinnut lähteä minnekään ja fysioterapeutin yhteydenotto toteutui sovittuun aikaan. Kotiin lainattu tabletti oli helppokäyttöinen ja vastuu sen toiminnasta kuului ammattilaiselle. Myös ammattilaiset kokivat aikatauluttamisen ja etäyhteyden joustavuuden toimivaksi ja tämän suuntaisia kokemuksia etäpalvelun sujuvuudesta on saatu muualtakin (Vuononvirta 2016: 86).
Vastauksista nousi esiin asiakkaiden omien tavoitteiden tärkeys. Vaikka harjoittelu koettiin mielekkääksi, niin harjoitteita olisi pitänyt voida yksilöidä paremmin etenkin ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa. Ikääntyneiden asiakkaiden huomioiminen yksilöinä onkin muistettava kaikessa kuntoutuksessa (Lihavainen 2012), myös etäkuntoutuksessa.
Teknologiahaasteet ovat ammattilaisten, eivät asiakkaiden ongelmana - tukea tarvitsevat kaikki
Kyselyn perusteella laitteiston, kuvan ja äänen ongelmat tuottivat ammattilaisille turhautumista ja huolta asiakkaiden palvelukokemuksesta, mutta asiakkaiden haastatteluissa teknologia tai sen ongelmat eivät nousseet esiin. Ammattilaisten vaatimukset teknologialle ovat siis huomattavasti korkeampia kuin ikääntyneillä. Asiakkaat kokevat etäkuntoutuspalvelun hyväksi, kunhan saavat sen toteuttamiseen riittävästi tukea. Matalan kynnyksen tuki on tunnistettu merkittäväksi myös aiemmissa ikääntyneiden teknologiakokeiluissa (Kauppila, Kärnä, Pihlainen & Koskela 2017).
Molemmat osapuolet nostivat onnistuneen etäkuntoutuskokemuksen merkittäviksi tekijöiksi toimivan vuorovaikutussuhteen sekä tuen saamisen teknologian käytössä. Fyysisen kontaktin puuttumisen vuoksi vuorovaikutuksen onkin tunnistettu olevan etäyhteydelle erityisen tärkeää (Vuononvirta 2016: 93) Haastatteluissa tuen merkitys korostui palvelun aloituksessa, etenkin jos käytössä oli asiakkaan oma laitteisto. Kehitettäviksi kohteiksi voitiin nostaa soveltuva teknologia, ammattilaisten koulutus, käyttäjätuki sekä kuntoutuksen tavoitteellisuus sisältöineen.
PHHYKY etäkuntoutusta lähdetään opinnäytetyön perusteella jatkokehittämään. Tarkoituksena on luoda palveluprosessi jossa palvelu kuvataan sisältöineen, jotta palvelu jatkossa vastaisi yhä paremmin sekä ammattilaisten, että asiakkaiden tarpeita.
Lisätietoja
Julén Outi, 2022. Kehitettävänä etäkuntoutus. PHHYKY kotikuntoutuksen EKU-asiakkaiden ja fysioterapeuttien etäkuntoutuskokemukset ja kehittämistarpeet. Helsinki: Metropolia AMK.
Opinnäytetyöhön liittyvään teemahaastatteluun vastasi kolme asiakasta ja ammattilaisten Webropol-kyselyyn vastasi viisi fysioterapeuttia.
Kirjoittaja
Outi Julén, fysioterapeutti AMK, ikääntyneiden kuntoutuksen ja etäkuntoutuksen ammattilainen. Valmistumassa YAMK tutkintoon kesäkuussa 2022.
Lähteet
Kauppila, P., Kärnä, E., Pihlainen, K ja Koskela, T. (toim.) 2017. Teknologia ikäihmisen tukena – ketterän kokeilukulttuurin ytimessä. IkäOTe - Ikääntyvien oppiminen ja hyvinvointiteknologiat -hanke. Grano Oy, Jyväskylä. Viitattu 5.5.2022.
Kauppinen, S., Kesäniemi, E., Luojus, S., Lange, P. & ja Lönn, N. 2020. Tarpeesta ratkaisuksi: yhteiskehittämisen opas sosiaali- ja terveydenhuollossa. Viitattu 14.5.2022.
Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 2017:6. Viitattu 13.5.2022.
Lihavainen, K. 2012. Mobility Limitation, Balance Impairment. A Study with a Comprehensive Geriatric Intervention and Musculoskeletal Pain Among People Aged ≥ 75 Years. University of Jyväskylä. Viitattu 14.5.2022.
Pitkälä, K, Valvanne, J. & Huusko, T. 2016. Geriatrinen kuntoutus. Teoksessa Heikkinen, E., Jyrkämä, J., Rantanen, T. & Aromaa, A. (toim.): Gerontologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.
PHHYKY, Strategia 2022. Viitattu 13.5.2022.
Rintala,A., Hakala, S., & Sjögren, T. (toim.). 2017. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia. 145. Etäteknologian vaikuttavuus liikunnallisessa kuntoutuksessa. Järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus ja meta-analyysi. Kela. Helsinki. Viitattu 16.5.2022.
Salminen, A-L., Hiekkala, S. & J-HStenberg (toim.) 2016. Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Viitattu 15.5.2022.
Vuononvirta. T. 2016. Muita etäkuntoutuksen kohderyhmiä. Teoksessa Etäkuntoutus. Kela, Etäkuntoutus. Salminen, A, Hiekkala, S. & Stenberg, J-H.(toim.) Kelan tutkimus. Helsinki. 13 Viitattu 3.5.2022.
Sairaalahoitojakson aikaisella kuntoutuksella on suuri merkitys iäkkään potilaan toimintakyvyn palauttamiselle samanlaiselle tasolle ennen sairaalaan tuloa. Kuntoutus pitää aloittaa mahdollisimman pian hoitojakson alkaessa, koska muuten sairaalassa vietetty aika saattaa olennaisesti pitkittyä.
Potilas haluaa käyttää pyörätuolia liikkumiseen, vaikka voisi kävellä apuvälineen avulla. Hoitaja auttaa potilaan pyörätuoliin ja liikuttaa häntä sen avulla. Potilaalla ei ole halua harjoitella kävelemistä, on mukavampaa liikkua pyörätuolilla. Yliauttaako hoitaja potilasta?
Ikäihmisen avuntarvetta liikkumiseen arvioidaan joka vuorossa. Hoitohenkilökunnan tehtävänä on auttaa, tukea ja ohjata liikkumisessa ja opastaa sopivien apuvälineiden käytössä, jotta ikäihmisen oma liikkumiskyky säilyisi hyvänä mahdollisimman pitkään. Kuntoutumisen pitäisi olla nousujohteista ikäihmisen voimavarat huomioiden.
Hoito vuodeosastolla
Helinin (2008) ja Karvisen (2000) mukaan laitosmainen toimintakulttuuri vaikuttaa vanhuksen fyysisen aktiivisuuden hyödyntämiseen. Iäkkäiden potilaiden ja heidän omaistensa vanhentuneet mielikuvat hoidosta saattavat olla esteenä potilaan toimintakyvyn edistämiselle. Potilaan puolesta tekeminen liitetään usein edelleen hyvään hoitoon, vaikka vanhuksella olisi omia voimavaroja jäljellä. Yliauttaminen vähentää päivittäistä liikkumista ja heikentää hoidon laatua. (Karvinen 2010: 139.)
Kuntoutuksesta keskustellaan päivittäin potilaan ja omaisen kanssa. Hoitaja kertoo mitä kuntoutuminen on, se mielletään usein vain fysioterapeutin antamaksi liikuntaharjoitukseksi. Potilas odottaa milloin fysioterapeutti tulee. Kuntoutuminen on päivittäisiin toimintoihin liittyvää toimintakykyä lisäävää toimintaa. Hoitaja avustaa liikkumisessa, vuoteen reunalle istumaan nousemisessa tai pyörätuoliin siirtymisessä ja ohjaa kävelyharjoituksia Eva-kävelypöydän tai rollaattorin avulla. Liikkumista tehdään useita kertoja päivässä.
Potilaan ohjaus ja tukeminen
Potilaalla on itsemääräämisoikeus hoitoonsa liittyvissä asioissa. Lain mukaan hoito toteutetaan yhteisymmärryksessä potilaan kanssa (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista1992: § 6). Potilas olisi hyvä saada ymmärtämään minkä apuvälineen käyttö vastaisi hänen nykyistä kuntoaan. Apuvälinetarpeen arvioinnissa otetaan huomioon käyttäjälähtöisyys, oikea-aikaisuus ja yksilölliset tarpeet. Apuvälineiden tarve tulee huomioida hoitosuunnitelmaa tehtäessä (Invaliidiliitto n.d.).
Kuntoutumiselle olisi hyvä löytää sopiva tavoite, joka auttaisi potilasta osallistumaan kuntoutumiseen. Hoitotyöntekijän on hyvä sovittaa kuntouttamisen toiminnan rytmi ja tempo potilaalle sopivaksi. Ikäihmisen verkkaisuus tulkitaan herkästi kykenemättömyydeksi tekemään itse päätöksiä, ja tämä johtaa usein siihen, että hoitaja ottaa liian aktiivisen roolin potilaaseen nähden tehdessään kuntouttamiseen liittyviä päätöksiä. (Koskinen & Pitkälä & Saarenheimo 2010: 551.)
Hoitohenkilökunnan ja potilaan yhteistyö
Kun potilas saadaan mukaan omaan hoitoonsa, hänestä tulee motivoituneempi ja hän haluaa osallistua tekemään enemmän asioita. Samalla hoidon laatu ja vaikuttavuus paranevat. Potilaasta tulee tyytyväisempi saamaansa hoitoon. Tosin on hyvä muistaa, että kaikki eivät ole halukkaita osallistumaan omaan hoitoon (Sihvo ym.2018: 16). Ikäihmiset on hyvä saada osallistumaan palvelujen ja toimintamallien kehittämiseen, tämä hyödyttää myös terveydenhuollon ammattilaisia (Sihvo ym. 2018: 14). Myös gerontologian ja iäkkäiden liikkumiseen liittyvä koulutus kehittää uusia toimintatapoja potilaiden kuntouttamisessa (Karvinen 2010: 140).
Kuntoutus ja liikkumisen ohjaaminen oikeilla apuvälineillä hoitojakson alusta alkaen tukee ja lisää potilaan hyvinvointia ja auttaa ylläpitämään toimintakykyä. Tärkeintä on toteuttaa hoitoa yhteisymmärryksessä potilaan kanssa huomioiden hänen voimavaransa ja henkilökohtaiset hoidon tarpeensa. On hyvä muistaa, että kuntoutumisen eteneminen tapahtuu pitkälti ikäihmisen omaan tahtiin, silti kuitenkaan tavoitteita unohtamatta. Kuntoutumisessa tulee arvioida sitä, mihin on vielä mahdollisuuksia eikä toimia vain mukavuuden rajoissa.
Kirjoittaja:
Päivi Kyngäs, sairaanhoitaja (AMK), vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Invaliidiliitto. Apuvälineet. n.d. https://www.invalidiliitto.fi/tietoa/vamman-kanssa/apuvalineet. Luettu 24.9.2019.
Karvinen, Elina 2010. Liikkumiskyvyltään heikentyneet vanhukset. Teoksessa Sarvimäki, Anneli & Heimonen, Sirkkaliisa & Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna (toim.): Vanhuus ja haavoittuvuus. Edita. 126–155.
Koskinen, Simo & Pitkälä, Kaisu & Saarenheimo, Marja 2008. Gerontologinen kuntoutus. Teoksessa Rissanen, Paavo & Kallanranta, Tapani & Suikkanen, Asko (toim.) Kuntoutus. Duodecim. 547 – 563.
Laki potilaan oikeuksista ja asemasta 17.8.1992/785. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785 . Luettu 12.9.2019.
Sihvo, Sinikka & Isola, Anna-Maria & Kivipelto, Minna & Linnanmäki, Eila & Lyytikäinen, Merja & Sainio, Salla 2018. Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli, loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita, 16/2018 http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160828/STM_r1618_Asiakkaiden%20osallistumisen%20toimintamalli.pdf?sequence=4&isAllowed=y. Luettu 19.9.2019.
Mitä monialaisuus tarkoittaa ja miten monialainen verkosto voi olla hyödyksi osaamisen kehittämisessä? Miten samoista aiheista kiinnostuneet tutkijat ja kehittäjät voisivat löytää toisensa? Kuntoutuksen alalla tutkijoiden ja kehittäjien Tinderiäkin on väläytelty apuvälineeksi. Tässä blogimerkinnässä tuodaan esiin näkökulmia ja käytännön toimenpide-ehdotuksia monialaiseen verkostotyöhön.
Monialaisuus on tänä päivänä trendi, josta puhutaan paljon, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan, jää usein hämäräksi. Eri konteksteissa monialaisuus ymmärretään eri tavoin. Salminen ja Rintanen (2014) ovat määritelleet, että monialainen kuntoutus tarkoittaa kuntoutuksen eri osa-alueiden eli ammatillisen, lääkinnällisen, kasvatuksellisen ja sosiaalisen kuntoutuksen asiantuntijoiden yhteistyötä. Se voidaan nähdä myös sektorirajat ylittävänä yhteistyönä, jolloin mukana on julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoita (Salminen & Rintanen 2014).
Monialaisen verkostoitumisen tarve kuntoutuksen tutkimuksessa ja kehittämisessä
Tänä päivänä kuntoutujien tarpeet ja toimintaympäristöt ovat niin monimutkaisia ja vaikeita, että niiden tutkimiseen ja ratkaisemiseen tarvitaan useiden eri alojen toimijoita. Kyse ei siis ole vain trendistä, vaan aidosta tarpeesta, jota nopea yhteiskunnallinen muutostahti lisää. Siksi kuntoutuksen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalta (TKI-toiminnalta) vaaditaan monitoimijaista ja -sektorista yhteistoimintaa (Piirainen ym. 2019).
Kuntoutusalan monialaiseen verkostoon tarvitaan mukaan ihan kaikki:
sosiaali- ja terveysalan palvelujen tarjoajat
käyttäjät
tutkijat ja kehittäjät
opettajat ja opiskelijat
palveluja sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaa rahoittavat tahot
järjestöt
ammattikorkeakoulut ja korkeakoulut
tutkimus- ja vakuutuslaitokset.
Kuntoutujien tarpeiden ja toimintaympäristöjen sekä yhteiskunnallisten muutosten ymmärtäminen vaatii ilmiölähtöisyyttä, toiminnan vaikutusten ymmärtämistä osana isompia kokonaisuuksia sekä monialaista ja -tieteistä toimintaa ja tutkimusta. Ilmiölähtöisyys ja systeemisyys edellyttävät vahvaa poikkihallinnollista yhteistoiminnan kulttuuria yli organisaatiorajojen (Valtioneuvoston kanslia 2019: 12).
Järvensivun ym. (2010) mukaan verkostoituneella kehittämisprosessilla voidaan yltää todellisiin innovaatioihin, kun verkoston toiminta pohjautuu toimijoiden tuntemiseen, luottamukseen ja sitoutumiseen, jotka mahdollistavat hiljaisen tiedon liikkumisen. Myös epävarmuutta on kyettävä sietämään. (Järvensivu & Nykänen & Rajala 2010: 8–9, 13–15.) Toimivaan verkostoon liitetään myös vapaaehtoisuuden, itseohjautuvuuden ja dialogisuuden periaatteet (Valtioneuvoston kanslia 2019: 13–14, 20–22).
Tiedonvaihtoon ja yhteiskehittelyyn perustuva verkosto edellyttää jäseniltään vapaaehtoista sitoutumista ja jatkuvaa vastuunottoa verkoston toiminnan eteenpäin viemisestä. Sitoutumisen vahvistamiseksi sen on tarjottava kaikille osapuolille lisäarvoa. Parhaiten siihen päästään siten, että sovitaan yhdessä verkoston
toimintatavoista
päätöksenteosta
kommunikoinnista
arvioinnista
kehittämisestä.
Verkoston hengissä pysymiseen voi vaikuttaa myös se, miten hyvin verkosto vastaa taustalla toimivien organisaatioiden perustoiminnan tarpeisiin. (Airila & Aho & Nykänen 2016.) Edellä luetellun perusteella näyttääkin siltä, että tiedonvaihtoon ja yhteiskehittelyyn perustuvassa verkostossa sekä omistajuus että johtaminen ovat osallistujien kesken jaettuja.
Kuntoutustiede on lähtökohdiltaan monitieteistä
REcoRDI-hankkeessa kuntoutuksen monialainen soveltava tutkimus ymmärretään siten, että kuntoutustiede on lähtökohdiltaan monitieteinen (Paltamaa ym. 2020: 47, 56; Rantakokko ym. 2019: 44–45). Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan verkostoitumista edistäviä tekijöitä selvitettiin hankkeen webinaarissa kesäkuussa 2020 yhdessä kehittäen. Mukana oli yli 200 kuntoutuksen ja kuntoutumisen ammattilaista ja asiantuntijaa. Webinaarin ryhmätyöskentely toteutui Jamboard-tauluilla, joihin seitsemän rinnakkaista ryhmää tuotti ideoita ja ajatuksia.
“Kuntoutujien tarpeista lähtevä tutkimus yhdistää eri toimijoita & tutkijoita, sillä kompleksinen ympäristö edellyttää monitoimijaisuutta ja -tieteistä lähestymistapaa.” (Webinaarin Jamboard-aineisto)
Webinaarin osallistujat tutkivat näkökulmaa, jossa yhdistyvät eri tieteenalat, kuten esimerkiksi yhteiskuntatiede, kasvatustiede ja lääketiede. Webinaarin osallistujat nostivat lisäksi esiin, että kuntoutuksen tutkimuksen monialaisuus tarkoittaa aidoimmillaan sitä, että verkostoon pitäisi saada toimijoita mukaan myös sote-alan ulkopuolelta esimerkiksi palvelumuotoilusta ja tekniikasta.
“Kuntoutustutkimus vaatii hyvin monialaista osaamista. Tunnistavatko kaikki itsensä kuntoutustutkijoiksi, jos tulevat sosiaali- ja terveysalan ulkopuolelta?” (Webinaarin Jamboard-aineisto)
Kaiken kaikkiaan haasteeksi tunnistettiin kuitenkin se, että välttämättä ne toimijat, joita verkostoon halutaan mukaan, eivät tunnista itseään kuntoutuksen tutkijoiksi tai kehittäjiksi. REcoRDI-hankkeen webinaarin yhteiskehittelyyn osallistuneiden ammattilaisten ja asiantuntijoiden mukaan vielä vaikeampaa on verkostokumppaneiden löytäminen ja tavoittaminen sekä verkostotoiminnan rakentaminen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.
Monialaisessa verkostotoiminnassa tarvitaan uusia keinoja
Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa tarvitaan uusia tapoja ja monipuolisia mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja verkostotoiminnalle. Vauhdittaisiko verkostoitumista kuntoutuksen tutkijoiden ja kehittäjien Tinder? Entä kehittäjätreffit Senaatintorin uudella terassilla? Nämä ovat esimerkkejä REcoRDI-hankkeen webinaariin osallistuneiden ehdotuksista ja uusista avauksista verkostoitumisen edistämiseksi. Ehdotuksia monialaisen verkostoitumisen konteksteista olivat lisäksi:
Monialaiset webinaarit, seminaarit, konferenssipäivät ja tapahtumat niin lähitoteutuksina kuin digitaalisesti
Yhteiset tutkimukseen keskittyvät koulutukset ja valmennukset
Yhteiset tilaisuudet tutkijoiden ja käytännön tekijöiden kanssa
Yhteiset foorumit oppilaitosten, työelämän ja tutkijoiden kanssa
Vapaamuotoisemmat tapahtumat ja tilaisuudet
Matalan kynnyksen keskustelufoorumit ja verkostoitumisen mahdollisuudet
Verkostoitumisseminaarit, joissa yhteiskehittelyä erilaisissa ryhmissä
Yhteinen alusta
Osaamiskeskusverkosto
Ajatushautomot vapaaseen innovointiin ja tutkimukseen
Rohkeat kokeilut, joissa mukana tutkijoita, kehittäjiä ja työelämän edustajia
Yhteisen tulevaisuuden unelmointia ja merkityksen etsimistä
Webinaarin yhteiskehittelyyn osallistuneiden ammattilaisten ja asiantuntijoiden mukaan verkostoitumista kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa edistää yhteinen visio kuntoutuksen tulevaisuuden suunnasta ja halu viedä toimintaa yhteisten tavoitteiden suuntaan. Tarvitaan yhteisen tulevaisuuden unelmointia. Nämä ovat isoja ja merkityksellisiä asioita, joiden pohtimiseen kannattaa verkostoitumisen aluksi käyttää aikaa ja yhteiskehittelyn keinoja, jotta kaikkien osallistujien näkökulmat tulisivat huomioiduksi.
”Murrokselliset olosuhteet edellyttävät uusia ideoita ja tutkimusperusteisia kokeiluja —> tämä edellyttää innostusta ja verkostoitumista. Voisiko yhteisen tulevaisuuden luominen toimia motivaattorina ja verkostoitumista edistävänä tekijänä?” (Webinaarin Jamboard-aineisto)
Webinaariin osallistuneiden mukaan monialaiseen kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen verkostotoimintaan osallistuminen edellyttää resursseja, foorumeja, avoimuutta ja luottamusta. Tiedonvaihtoon ja yhteiskehittelyyn perustuvat verkostot poikkeavat esimerkiksi julkisten organisaatioiden resurssien jakamiseen ja täydentämiseen tai yritysten vaihtosuhteisiin perustuvista verkostoista (Valtioneuvoston kanslia 2019: 13).
Verkostoituminen vauhdittajana ja kilpailuetuna kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa
Monialaisen verkostoitumisen haasteena ovat kuntoutuksen pirstaleisuus ja siiloutuminen (Vänskä & Paltamaa 2020) sekä kilpailuasetelmat, joista tulisi siirtyä kumppanuuksien rakentamiseen ja avoimeen, reiluun vuoropuheluun (Kekoni ym. 2019: 23). Webinaariin osallistuneiden mielestä vastavoimaksi tarvitaan win-win-asetelmia ja synergiaedun tavoittelua. Monialaiset verkostokumppanuudet voivat parhaimmillaan tuottaa uusia innovaatioita.
“Aidot kumppanuudet. Avoin ja reilu vuoropuhelu toisten toimijoiden kanssa. Toiminta nähtäisiin yhteisenä hyvänä, ei kenenkään omana.” (Webinaarin Jamboard-aineisto)
Verkostoituminen ei siis ole itseisarvo, vaan sen tulee tuottaa arvoa kaikille verkostoon osallistuville –myös kuntoutujille. Ilman synergiaetuja ja lisäarvoa verkostolla ei ole merkityksellistä tehtävää (Valtioneuvoston kanslia 2019: 18).
Webinaariin osallistuneet kuntoutuksen ammattilaiset ja asiantuntijat näkivät verkostoitumisen hyödyksi asiantuntijuuden ja osaamisen jakamiselle. Kuntoutujien osallistuminen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan verkostoon puolestaan hyödyttää kuntoutujien tarpeisiin vastaavaa tutkimus- ja kehittämistyötä. Selvää on, että tulevaisuudessa kuntoutujat halutaan mukaan kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan verkostoihin. Käsityksemme mukaan tulevaisuuden suuntana on osallistuva tutkimuskumppanuus (Lehtonen ym. 2020, Paltamaa ym. 2020: 56).
”Yhteistyö pitäisi nähdä voimavarana. Kilpailua pitäisi katsoa enemmän Suomi vs. muu Eurooppa eikä esim. Suomen sisäisesti.” (Webinaarin Jamboard-aineisto)
REcoRDI-hankkeen webinaarin yhteiskehittelyyn osallistuneet kuntoutuksen ammattilaiset ja asiantuntijat näkivät verkostoitumisen kilpailuvalttina tulevaisuuden kuntoutuksen rakentamisessa.
Aloitteita kuntoutuksen monialaisen tutkimus- ja kehittämisverkoston vahvistumiseksi
Pienet purot voivat toisensa löytäessään muodostaa isoja virtoja, jotka muokkaavat maisemaa. Tässä kirjoituksessa on tuotu esiin periaatteita ja keinoja kuntoutuksen monialaisen verkoston rakentamiseksi ja toimimiseksi REcoRDI-hankkeen webinaariin osallistuneiden näkemyksiin pohjautuen. Tarve kuntoutuksen monialaisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan verkoston kokoamiselle ja verkostoitumisen helpottamiselle on tullut esiin myös kuntoutuksen tutkijoille ja kehittäjille suunnatussa kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen nykytilaa ja tulevaisuuden tarpeita kartoittaneessa kyselyssä (Paltamaa ym. 2020: 39-42).
Yhteistoimintaa ja sitä mahdollistavia keinoja tarvitaan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa, jotta monialainen ja -tieteinen kuntoutuksen verkosto kykenee vastaamaan ihmisten moninaisiin tarpeisiin heidän toimintaympäristöissään. Nyt on aloitteiden aika. Joulukuussa julkaistussa Kuntoutuksen uudistuksen toimeenpanosuunnitelmassa TKI-toimintaan esitetään lisäpanosta (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 88–92). Olisiko sen avulla mahdollista kehittää kuntoutuksen TKI-toimintaa kohti monialaista, verkostomaisessa yhteistoiminnassa toteutuvaa kuntoutuksen TKI-toimintaa?
Kuntoutuksen monialainen soveltava tutkimus- ja kehittämistoiminta rakentuu verkostojen voimalla. Esimerkiksi REcoRDI-hankkeessa kehitetään kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen tiekarttaa ja ekosysteemiä yhdessä kuntoutuksen ja kuntoutumisen asiantuntijoiden kanssa. Tiekartta kuvaa tutkimusteemoja sekä tarvittavia toimenpiteitä, jotta tutkimustoiminta kohdentuisi todellisiin tietotarpeisiin ja hyödyttäisi mahdollisimman laajasti myös käytännön kuntoutustyötä. (Rantakokko ym. 2019: 45–47.)
Vaihtoehtona webinaarissa esitetylle kuntoutuksen tutkijoiden ja kehittäjien Tinderille avautuu alkuvuodesta Tulevaisuudenkuntoutus.fi-sivusto, joka tarjoaa alustan monialaisen kuntoutuksen ekosysteemille. Se tarjoaa verkkoympäristön, jossa monialaisen kuntoutuksen ammattilaiset ja asiantuntijat, tutkijat ja kehittäjät sekä kuntoutujat ja läheiset voivat kohdata ja keskustella, ehdottaa tutkimusaiheita sekä tarttua heille tärkeisiin tutkimus- ja kehittämisaiheisiin. Alusta tarjoaa mahdollisuuden ilmiölähtöiseen verkostomaiseen tutkimus- ja kehittämistoimintaan monialaisessa kuntoutuksessa.
Kirjoittajat:
Toini Harra, YTT, FL, toimintaterapeutti, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, REcoRDI-hanke tutkija
Sari Helenius, fysioterapeutti YAMK, projektisuunnittelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu, REcoRDI-hanke
Tutustu myös
• Tulevaisuudenkuntoutus.fi -sivusto
• Tietoa sivuston avautumisesta saa seuraamalla REcoRDIa Twitterissä @REcoRDIhanke sekä tunnistetta #tulevaisuudenkuntoutus
Lähteet:
Airila, Auli & Aho, Outi & Nykänen, Mikko 2016. Verkostot haltuun: Ideoita toimialarajojen ylittämiseen nuorisotyössä. (aukeaa julkari.fi). Helsinki: Työterveyslaitos.
Järvensivu, Timo & Nykänen, Katri & Rajala, Rika 2010. Verkostojohtamisen opas: Verkostotyöskentely sosiaali- ja terveysalalla. Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeen julkaisu.
Kekoni, Taru & Mönkkönen, Kaarina & Hujala, Anneli & Laulainen, Sanna & Hirvonen, Jukka 2019. Moniammatillisuus käsitteinä ja käytänteinä. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus.
Lehtonen, Krista & Vänskä, Nea & Helenius Sari & Harra, Toini & Sipari, Salla 2020. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksen soveltavassa tutkimuksessa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Kuntoutus 43 (3) 6–19.
Paltamaa, Jaana & Janhunen, Eija & Matikainen, Emmi & Tammelin, Mia & Harra, Toini & Rantakokko, Merja 2020. Kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen nykytila ja tulevaisuuden tarpeet. (aukeaa theseus.fi) Jyväskylän ammattikorkeakoulu.
Piirainen, Kalle A. ym. 2019. Toimintamalleja sosiaali- ja terveysalan tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan edistämiseen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:55. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161810/55_2019_VTEAS.pdf
Rantakokko, Merja & Sipari, Salla & Paltamaa, Jaana & Malinen, Kaisa & Korniloff, Katariina & Harra, Toini &
Vänskä, Nea & Lehtonen, Krista 2019. REcoRDI Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan vahvistaminen ekosysteemissä. Kuntoutus 42 (3) 44–48.
Salminen, Anna-Liisa & Rintanen, Silva 2014. Monialainen kuntoutus. Kartoittava kirjallisuuskatsaus. (aukeaa hdl.handle.net) Kelan Työpapereita 55/2014. Helsinki: Kela.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Kuntoutuksen uudistaminen. Kuntoutuksen uudistamisen toimintasuunnitelma vuosille 2020–2022. (PDF) Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:39.
Valtioneuvoston kanslia 2019. Verkostojohtamisen opas. (PDF) Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 2019:12.
Vänskä, Nea & Paltamaa, Jaana 2020. kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan kehittäminen tulevaisuuden tarpeisiin. Rehablogi 16.1.2020. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Kommentit
Ei kommentteja