Digitalisoituva kuluttaminen mahdollistaa tehokkaan terveysvaikuttamisen

29.8.2019

Johannes Hesso

Kuntoutuksessa digitaalisuus muuttaa paitsi asiakkaiden myös palveluntuottajien toimintatapoja. Digi ja niin kutsuttu ”ilmaistalous” ovat jakaneet pelimerkkejä uusiksi pitkään myös esimerkiksi yritystoiminnassa. Puhutaan freemium-taloudesta. Sanonta ”your business got Netflixed” kiteyttää ilmiön täydellisesti. Sinä ja minä olemme tottuneet

a.)   löytämään
b.)   saamaan
c.)   jakamaan

palveluita netistä ilmaiseksi. Kun sitten aikamme kulutamme ja opimme palvelusta, jäämme koukkuun. Tätä on saatava lisää. Tällöin maksunappi pienellä kuukausimaksulla on juuri siinä ulottuvillasi. Klik ja olet maksava asiakas. Kaikki sisältö on rakennettu niin, että se petaa aina seuraavaa pian julkaistavaa kokonaisuutta eli:

seuraavaa jaksoa
seuraavaa tuotantokautta
tai ainakin genreen sopivaa toisen sarjan ensimmäistä tuotantokautta.

Kyse on kuluttamisen murroksesta, joka määrittää myös avun hakemisen logiikkaa

Olennaista on ymmärtää isompi suuntaus freemium-ilmiön takana. Sinä ja minä opimme jatkuvasti etsimään ja vaatimaan entistä haastavampia palvelukokonaisuuksia verkon kautta. Käytämme googlatessamme kokemuksia tai suosittele-loppuisia termejä ja altistumme erityyppisten keskustelupalstojen annille. Vaihdamme tai annamme vaatekauppojen kiusaksi omia tai lastemme vaatteita someryhmissä. Näin tekevät muutkin. He tekevät sitä myös terveyttä koskevan tiedonhaun näkökulmasta ikäluokasta riippumatta.

Alla olevassa Tilastokeskuksen tutkimuksen tiivistelmässä (2018) näkyy vastaukset muutaman aihepiirin osalta. Siinä kysyttiin, ”oletko käyttänyt nettiä edellisen kolmen kuukauden aikana”:

Tulokset ovat paljonpuhuvia. Digitalisoituminen näkyy niin ostamisessa kuin myös kuntoutuksen ammattilaisten vastaanotolla usein esiin tulevana ”Google-diagnoosina”. Asiakas kokee tietävänsä googlailun ja keskustelupalstojen perusteella, mikä häntä vaivaa jo ennen vastaanottoa. Ongelma muodostuu siitä, että emme tiedä, kuinka iso osa porukasta diagnosoi itsensä terveeksi tai huuhaa-palveluiden kuluttajiksi eikä koskaan saavu koulutettujen ammattilaisten pakeille.

Sote-ammattilaisen etiikka ja varhainen puuttuminen edellyttävät digivaikuttamista

Sote-ammattilaisille digitalisoituvassa tiedonhaussa ja ostamisessa kyse on eettisestä vallinnasta. Jos haluat auttaa, niin sinun pitää näkyä silloin, kun apuasi kaivataan. Se paikka on some-kuohunta tai Google kännykän näytöllä illalla, kun kipu valvottaa. Voit vaikuttaa somekanavien kautta tai työpaikkasi blogissa. Sinua tarvitaan, sillä mediatoimistojen kyky tuottaa Käypä hoito -yhteensopivaa sisältöä on olematon. Siihen tarvitaan rohkea sote-ammattilainen. Sellainen, jolla on sanottavaa, ja sellainen, joka kohtaa kuntoutusasiakkaita vastaanotolla ja ymmärtää asiakkaan arjen realismin.

Meidän sote-ammattilaisten velvollisuus on näkyä ja tuoda länsimaisen tieteen näkemystä esiin niin kivun hoidosta, järkevästä treenistä kuin myös kivun psyykkisestä puolesta. Median polarisaatiota koskevassa J. Ruottisen blogikirjoituksessa on paljon painavia näkökulmia pirstaloituvaan ja polarisoituvaan nettikuohuntaan. Varhainen puuttuminen on mitä enenevissä määrin ennen lähetettä tapahtuvaa vaikuttamista verkossa.

Kuntoutuksen ammattilainen: Usko tai älä, siellä kuohunnassa on sinulle kuuluvia asiakkaita. Voit vaikuttaa heihin niin, että sitä lääkärin lähetettä ei välttämättä edes tarvita. Huuhaan pahin vastustaja on koulutus. Tee omasi näkyväksi.

Tee oikein ja vaikuta.

Kirjoittaja:
Johannes Hesso on koulutukseltaan fysioterapeutti sekä metsäekonomiaa- ja kansantaloustiedettä opiskellut maisteri. Johannes toimii Helsingissä fysioterapia- ja personal trainer -yrittäjänä kymmenettä vuotta. Toisen puolikkaan ajasta vie konsulttina toimiminen digitalisoituvan ostamisen ja liiketoiminnan konsultoinnin parissa sote-sektorilla. Aihepiiristä Johannes on kirjoittanut myös kolme Kauppakamarin kustantamaa kirjaa.

Lue lisää:

www.innostapersonaltrainer.fi

www.tilastokeskus.fi

http://www.stat.fi/til/sutivi/2018/index.html

https://hbr.org/2019/03/how-companies-can-get-the-most-out-of-a-freemium-business-model

https://blogit.metropolia.fi/mediakompleksi/2019/08/12/median-polarisaatiosta/

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi Peruuta vastaus

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.

Bloggaajat

Rehablogin bloggaajat Rehablogi on kuntoutuksen hyviin käytänteisiin keskittyvä toimitettu blogi, jota Metropolia Ammattikorkeakoulu ylläpiti vuosina 2015—2025. Rehablogiin kirjoittajat ovat olleet kuntoutuksen YAMK-opiskelijoita, kuntoutusalan AMK-opiskelijoita, opettajia ja asiantuntijoita työelämästä monialaisesti. Rehablogi on tuonut esille kuntoutumisen tutkimus- ja kehitystyön pohjalta nousevaa tietoa sekä nostanut keskusteluun kuntoutuksen alaan liittyviä keskeisiä kysymyksiä. Ota yhteyttä

Blogin toimituskunta

Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi

Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi

Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi

Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi

Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.

Uusimmat postaukset

Arkistot

2026 (1)
2025 (5)
2024 (15)
2023 (12)
2022 (14)
2021 (17)
2020 (22)
2019 (26)
2018 (19)
2017 (22)
2016 (12)
2015 (1)

Avainsanat

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä

Estääkö stigma lihavien laadukkaan kuntoutuksen?

22.8.2024 Rehablogi

Lihavuus on maailmanlaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen huolenaihe. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus nähdään perinteisesti yksilön vastuulla olevana liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvänä ongelmana. Lihavuuteen liittyy vahvaa stigmaa, joka saattaa ulottua myös terveydenhuollon ammattilaisten asenteisiin ja toimintaan. Kun lihava asiakas tulee kuntoutukseen, näemmekö hänet ainutlaatuisena yksilönä omine tavoitteineen, vai liikakiloja kantavana ihmisenä, jonka ensisijaisena tavoitteena tulisi olla painon pudottaminen? Merkittävästi lihavien ihmisten väestönosuus maailmassa on kasvanut huomattavasti (WHO 2024). Kuntoutuksen kannalta lihavuus on merkittävä ilmiö, koska siihen liittyy useita fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja terveysriskejä. Siihen liittyy myös vahvoja negatiivisia stereotypioita, sekä laajasti hyväksyttyä stigmaa ja syrjintää, joka ulottuu elämän kaikille osa-alueille työnteosta ja harrastuksista itsestä huolehtimiseen ja terveydenhuoltoon. (Koivumäki ym. 2023: 12, 22–23, 28–40; Haracz & Ryan & Hazelton & James 2013: 356–3 57; Puhakka 2023: 14–15; Lee ym. 2019: 28–29, 34; Chakravorty 2021). Eurooppalaisen lihavien tukijärjestön ECPO:n (European Coalition for People living with Obesity) sivusto käyttää termiä ‘’weight bias’’, jolla viitataan negatiivisiin uskomuksiin ja asenteisiin ylipainoista henkilöä kohtaan. Ennakkoluulot voivat olla hienovaraisia tai näkyviä ja ilmentyä sanallisesti tai fyysisesti. (ECPO.) Yhteiskunnassa vallitseva stigma voi muuttua ihmisen sisäiseksi käsitykseksi itsestään, omista mahdollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Sisäistetyn stigman myötä ihminen saattaa eristäytyä ja lakata tekemästä hänelle merkityksellisiä asioita. (Strand 2024.) Kuntoutuksen näkökulmasta tämä saattaa vaikuttaa heikentävästi ihmisen kokonaishyvinvointiin. Painosta johtuvan stigman kokeminen voi vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin painosta tai BMI:stä riippumatta (ECPO). Suomessa aikuinen määritellään ”merkittävän lihavaksi”, kun hänen pituuden ja painon suhde, eli painoindeksi (BMI), on 30 kg/m2 tai enemmän. Tästä ylöspäin luokituksia on sairaalloiseen lihavuuteen saakka. (Mustajoki 2023.) Stigma terveydenhuollossa Kuntoutuksen piirissä on jo pitkään puhuttu paradigman muutoksesta, jossa keskeistä on asiakkaan roolin muuttuminen objektista subjektiksi, elämäänsä suunnittelevaksi toimijaksi, joka osallistuu täysivaltaisena kumppanina kuntoutuksen suunnitteluun ja päätöksentekoon (Järvikoski 2014: 74–75). Asiakasta ei siis nähdä kuntoutustoimenpiteiden kohteena, vaan oman elämänsä asiantuntijana. Toteutuuko tämä lihavien ihmisten arjessa? Vaikka lihava asiakas kertoisi elämänsä muihin osa-alueisiin liittyvistä haasteista ja hyvinvointihuolista, terveydenhuollossa häntä ei välttämättä kuulla, vaan keskitytään hänen ylipainonsa “hoitamiseen”. ECPO kertoo tutkimuksesta, jossa 66 % painonhallintaohjelmaan osallistuneista aikuisista koki leimaantumista laiskaksi tai huonosti motivoituneeksi hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden toimesta (ECPO). Mikäli Suomen terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on samankaltaisia kokemuksia, tukee se tarvetta yhdenmukaisille eettisille toimintaohjeille koskien vastuullista painopuhetta ja -käytänteitä (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23). Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän henkilöön liittyvien syiden perusteella ja mainitsee syrjinnän muotona myös kohtuullisten mukautusten epäämisen (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Lakiin perustuen monet ammattieettiset ohjeet korostavat asiakkaan tasavertaista kohtelua. Esimerkiksi toimintaterapeuttien ammattieettisten ohjeiden mukaan asiakkaan henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa vaikuttaa siihen, miten toimintaterapeutti kohtelee asiakastaan (Suomen toimintaterapeuttiliitto 2011). Tästä huolimatta kuntoutuksen ammattilainen voi jopa tiedostamattaan nähdä asiakkaansa yhteiskunnassa vallitsevan negatiivisen stigman kautta – ei ihmisenä, vaan lihavana ihmisenä. Tämä voi estää kuntoutuksen todellista vaikuttavuutta ja asiakkaalle aidosti merkityksellisten tavoitteiden asettamista tai saavuttamista. Toimintaterapia osallisuuden mahdollistajana Toimintaterapian keskeinen tavoite on lisätä hyvinvointia mahdollistamalla ihmisen osallistuminen hänelle merkitykselliseen toimintaan hänen omassa arkiympäristössään (Forsyth 2017: 166). On siis oleellista hyväksyä asiakas juuri sellaisena, kun hän sillä hetkellä on, keskittyä hänen voimavaroihinsa ja laatia tavoitteet hänen arkensa kannalta merkittävien toimintojen pohjalta. Kemmisin, Ashbyn ja McDonald-Wicksin (2023) tutkimus esittää lihavien ihmisten osallisuuden, arjen toimijuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sähköisiä liikkumisen apuvälineitä. Näiden hyötyjä käyttäjille ovat: autonomian ja osallistumisen mahdollisuuksien paraneminen työssä käymisen helpottuminen ja mahdollistuminen, jolloin autettavasta tulee parhaimmillaan tuottava yhteiskunnan jäsen mielenterveyden ja kokonaishyvinvoinnin paraneminen sosiaalialan palveluiden ja tukien tarpeen oletettu väheneminen. Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Portugalissa, Alankomaissa, Italiassa ja Saksassa (Batterham 2021: 1), lihavuutta ei luokitella sairaudeksi tai vammaksi, mikä on edellytys kuntoutuksen näkökulmasta toimintaa parantavien apuvälineiden myöntämiseksi. Lihavuus itsessään ei siis ole peruste vaikkapa sähköisen pyörätuolin myöntämiselle, vaikka se parantaisi asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyä merkittävästikin. Liikkumista helpottavan apuvälineen käyttö voisi kuitenkin olla merkittävä askel kohti lisääntynyttä aktiivisuutta ja kokonaishyvinvointia. Tämä on menetetty mahdollisuus, sillä toiminnalla voi olla itseään voimistava vaikutus: yksi muutosta oikeaan suuntaan auttava asia voi saada aikaan muita muutosta vahvistavia seuraamuksia. Inhimillisen toiminnan mallin (MOHO) mukaan ihmisen lisääntynyt tunne oman toimintansa tehokkuudesta ja minäpystyvyydestä lisää hänen aktiivisuuttaan ja motivaatiotaan toimia, ja edistää näin muutosta (Taylor 2017: 42–44). Syntyy itseään ruokkiva positiivinen, hyvinvointia vahvistava kierre. Jos terveydenhuollon – ja yhteiskunnan – lähtökohtana on saada lihavat ihmiset laihtumaan, voi olla haastavaa saada läpi esimerkiksi apuvälinesuositukset, jotka edistävät liikkumista, mutta eivät liikuntaa. Jos yleisien tilojen suunnittelussa ei huomioida lihavien ihmisten vaatimia mitoituksia, ne ovat lihaville esteellisiä ja saavuttamattomissa apuvälineistä huolimatta. Jotta lihavien ihmisten oikeus ja mahdollisuus toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä sellaisina kuin he ovat toteutuisi, tarvitaan muutosta sekä sosiaalisessa että fyysisessä ympäristössä. Toimintaterapia voi toimia tässä suunnannäyttäjänä tarjoamalla asiakaslähtöisen lähestymistavan kuntoutukseen, joka ei syyllistä lihavia ja vaadi heitä laihtumaan, vaan keskittyy toiminnallisten tavoitteiden mahdollistamiseen asiakkaiden olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen ja vahvistaen. Omien asenteiden tarkastelu askeleena kohti muutosta Lihavuuteen liittyvää stigmaa lisää se, että lihavuus ja lihavuuteen johtaneet syyt nähdään yksilön ongelmina. Lihava ihminen saa osakseen moraalista paheksuntaa, joka perustuu paheksujan oletettuihin päätelmiin lihavasta henkilöstä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Onkin syytä pohtia, kenelle lihavuus on ongelma. Toimintaterapiassa keskitytään ihmisen ainutlaatuisuuteen ja yksilöllisyyteen. Inhimillisen toiminnan malli painottaa asiakaskeskeistä, toimintalähtöistä työskentelyä, jossa henkilön tahto on kuntoutuksen lähtökohta (Taylor 2017: VII). Jos lihava ihminen on tyytyväinen omaan kehoonsa ja painoonsa vaikka tarvitseekin jonkinlaista muutosta arkeensa, kenelle se on ongelma? Ollaanko kuntoutuksessa valmiita näkemään lihavan henkilön sijaan henkilö, jolla on toimintaa rajoittavia tekijöitä ja lihavuudesta riippumattomia toiveita? Ajatus siitä, että lihavuus on kiloja kantavan ihmisen oma syy ja häpeän aihe, poikkeus hyväksytystä normista, on kiistaton osa kulttuuriamme ja siten myös meitä. Se on ajattalutapa, johon meidät on kasvatettu. Myös toimintaterapeutit ovat yhteisöissään eläviä ihmisiä, joilla voi itsellään olla lihavuuteen liittyviä, stigmaa lisääviä ennakkoluuloja ja toimintamalleja. Itsereflektio ja omien asenteiden tarkastelu voivatkin olla ensimmäinen askel kohti laajempaa yhteiskunnallista asennemuutosta. Asennemuutoksella vaikuttavaa ja laadukasta kuntoutusta kaikille Toimintaterapeuteilla on kuntoutuksen ammattilaisina asemaa ja valtaa muuttaa ihmisten asenteita. Esimerkiksi Townsendin ym.:n kehittämän Kanadan toiminnallisuuden ja sitoutumisen mallin (CMOP-E) mukaan toimintaterapeuttien ammatillisiin rooleihin kuuluu asiakkaiden puolestapuhujana toimiminen. Tälle roolille keskeistä on edistää asiakkaiden oikeuksia, tuoda esiin sellaisia asioita, joita muut eivät ole huomioineet, ja haastaa ihmisiä – esimerkiksi apuvälinepäätöksiä tekeviä lääkäreitä – ajattelemaan uudella tavalla. (Hautala ym. 2019: 219.) Inhimillisen toiminnan malli puolestaan näkee toimintaterapeutit yhteisöön ja sosiaalisiin rakenteisiin ja asenteisiin vaikuttavina tekijöinä, jotka voivat vaikuttaa myös palveluiden mahdollistamiseen (Taylor 2017: 95–96). Tämä on rooli, johon jokainen toimintaterapeutti voi omalta osaltaan tarttua oman toimintaympäristönsä puitteissa. Koivumäki ym. tuovat artikkelissaan esille näkökulman siitä, miten stigman vähentämistä lihavien ihmisten kohdalla voitaisiin edistää yhdenmukaistamalla lihavuuteen liittyvää viestintää. Lihavuutta koskevaan viestintään tulisi laatia eettiset ohjeet ja yhdenvertaisuuslakiin olisi lisättävä sieltä tällä hetkellä puuttuva kielto syrjintään koon tai painon perusteella. Yhdenmukaiset ohjeistukset ja säännöt tukisivat vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Kuntoutusta ei tehdä siihen osallistuvien ammattilaisten takia vaan siksi, että asiakkaiden kokemus omasta arjestaan olisi mahdollisimman hyvä. Kuntoutuksen tehokkuuden kannalta on olennaista, että tavoitteet ovat asiakkaalle itselleen merkityksellisiä ja yhteistyö arvostavaa ja turvallista. Meistä jokainen voi varmasti samaistua ajatukseen, että haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään, ainutlaatuisena ihmisenä, ei jonkin ominaisuuden kautta määriteltynä poikkeuksena. Eikö siis olisi kohtuullista olettaa, että myös kuntoutuksessa pureudutaan merkittäviksi kokemiimme haasteisiin muiden määrittelemien ongelmien sijaan? Riippumatta siitä, paljonko painamme. Kirjoittajat Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha ovat 3. vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Lähteet Batterham, Rachel 2021. Switching the focus from weight to health: Canada’s adult obesity practice guideline set a new standard for obesity management. Näkökulma-kirjoitus. Eclinialmedicine 31 (100636). Chakravorty, Triya 2021. Fat shaming is stopping doctors from helping overweight patients – here’s what medical students can do about it. British Medical Journal (Online) 375. Viitattu 19.3.2024. ECPO. European Coalition of People living with Obesity. What is stigma. Viitattu 18.3.2024 Forsyth, Kirsty 2017. Therapeutic reasoning: Planning, implementing, and evaluating the outcomes of therapy. Teoksessa Taylor, Renée (toim.). Kielhofner’s Model of Human Occupation. 5. Painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 159–172. Haracz, Kristy & Ryan, Susan & Hazelton, Michael & James, Carole 2013. Occupational therapy and obesity: An integrative literature review. Australian Occupational Therapy Journal 60 (5). 356–365. Kemmis, Emma & Ashby, Samantha & mcdonald-Wicks, Lesley 2023. Exploring the use of powered mobility devices and occupational participation for people with obesity. Australian Occupational Therapy Journal 70 (6). 690–700. Koivumäki, Terhi & Harjunen, Hannele & Hagström, Tiia & Mikkilä, Katri & Pusa, Tuija & Lahti- Koski, Marjaana 2023. Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. Lihavuuden stigma ja sen vähentäminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:10. Viitattu 18.3.2024 Lee, Gerogina & Platow, Michael & Augoustinos, Martha & Van Rooy, Dirk & Spears, Russel & Bar-Tal, Daniel 2019. When are anti-fat attitudes understood as prejudice versus truth? An experimental study of social influence effects. Obesity Science & Practice 5 (1). 28–35. Mustajoki, Petteri 2023. Painoindeksi (BMI). Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim. Alkuperäinen artikkeli julkaistu 5.12.2020. Viitattu 12.1.2024. Puhakka, Anna 2023. Kehopositiivisuusaktivismin ensimmäinen aalto Suomessa. Tieteessä tapahtuu 5. 14—18. Viitattu 19.3.2024. Hautala Tiina, Hämäläinen Tuula, Mäkelä Leila, Rusi-Pyykkönen Mari. Toiminnan voimaa. Toimintaterapia käytännössä. Helsinki: Edita. 2019. Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Strand, Teija 2024. Stigma ja syrjintä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 18.3.2024 Suomen toimintaterapeuttiliitto. Toimintaterapeuttien ammattieettiset ohjeet. Viitattu 19.3.2024. Taylor, R.R. 2017. Kielhofner ́s Model of Human Occupation. 5. Edition. Philadelphia: Wolters Kluwer WHO 2024. Obesity and overweight. Viitattu 24.5.2024. Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325. Annettu 30.12.2014. Viitattu 19.3.2024

Kuntoutujalähtöinen etäpalvelu tukee toimintakykyä arjessa

7.5.2024 Rehablogi

Toimintakyky vaikuttaa vahvasti ihmisen yleiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun ja ihmisillä on oikeus nauttia elämästä. Aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaneiden kuntoutujien toimintakykyä voidaan tukea sekä arjessa selviytymistä parantaa erilaisilla palveluilla, muiden ihmisten tuella sekä elinympäristöön liittyvillä tekijöillä (Mitä toimintakyky on?). Miten toimintakykyä voidaan tukea etäpalveluilla? Kuntoutujilla on tiedon puutetta heille kuuluvista palveluista kotiuttamisen jälkeen ja AVH-kuntoutujat ovat tunteneet olonsa jopa hylätyksi kotiuttamisen jälkeen (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016). Kuntoutujilla on mennyt parista viikosta pariin kuukauteen aikaa, jotta he ovat itse löytäneet oikeat kuntoutuspalvelut (Hempler & Woitha & Thielhorn & Farin 2018). AVH-kuntoutujien informointi kotiuttamisen yhteydessä on ammattilaisten mielestä liian vähäistä (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016) ja myös omaishoitajat ovat kokeneet turhautumista tietämättömyydestään AVH-kuntoutujille kuuluvista palveluista (Laver ym. 2020). Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelua AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa. Keskeisenä tuloksena oli se, että etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä kuntoutujalähtöisesti. Etäpalvelun nähtiin tukevan kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla etäpalveluita yksilölliset tarpeet huomioiden ja tarjoamalla etäpalveluita matalalla kynnyksellä. AVH-yhdyshenkilötoiminta etäpalveluna Aivoverenkiertohäiriön sairastaneet kuntoutujat hyötyvät AVH-yhdyshenkilöstä saamalla ohjausta ja neuvontaa yhdeltä ammattihenkilöltä. Tällöin AVH-kuntoutujilla on kontakti, josta he saavat palveluneuvontaa, ohjausta sairaudestaan, tukea elämäntapamuutoksiin sekä oman kuntoutuksen koordinointia. Kuntoutujat saavat mahdollisesti laajemmat kuntoutumisen verkostot, kuten kolmannen sektorin ja vertaistuen, käyttöönsä, mikä tehostaa niin kuntoutumista kuin elämänhallintaa. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.) Kuntoutujien hoitopolussa yhdyshenkilö toimii omaisen ja kuntoutujan kuntoutuksen, hoidon ja palveluiden koordinoijana. AVH-yhdyshenkilön työnkuvaan sisältyy myös kuntoutujan tukeminen terveelliseen elämäntapaan, jolloin riskit sairastua uudelleen pienenevät. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.) AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla voi tukea kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla erilaisia etäpalvelun muotoja, joista yksilöllisesti valitaan kuntoutujalle sopivat etäpalvelun toteutustavat, toteutuksien määrät sekä jatkoseurannat. Etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä myös kuntoutujalähtöisesti. Sähköinen eAsiointi kaavake tai ajasta riippumaton palvelu tarjoavat hyviä kuntoutujalähtöisiä yhteydenoton mahdollisuuksia. Tärkeää on, että kuntoutujilla on tiedossa yhteydenottokanava, jossa he voivat tarvittaessa ottaa yhteyttä AVH-yhdyshenkilöön matalalla kynnyksellä. Itsemääräämisoikeutta digitaalisissa palveluissa tukee se, että teknologialla tuetaan esteettömyyttä eli rakennetun ympäristön, palveluiden, tuotteiden ja viestintäkanavien toimivuutta, saavutettavuutta, helppokäyttöisyyttä sekä turvallisuutta. (Kan 2022: 200.) Digitaaliset palvelut voivat parantaa terveydenhuollon palveluihin pääsyä (Härkönen yms. 2024), mutta mobiililaitteiden sovellusten tulee olla helposti saatavissa, koska muuten kuntoutujat eivät niitä käytä (Stock 2023). Digitaalisten palvelujen kohdalla saavutettavuudella tarkoitetaan palvelujen tekniseen toteutukseen, helppokäyttöisyyteen ja sisältöjen ymmärrettävyyteen ja selkeyteen liittyvää esteettömyyttä. Saatavuuden käsitteestä saavutettavuus eroaa siten, että jokin palvelu tai tuote voi olla saatavilla, mutta ei välttämättä jokaisen saavutettavissa. Palvelut voidaan tehdä saavutettaviksi erilaisten teknologisten apuvälineiden avulla, kuten puhesyntetisaattoreilla tai ruudunlukuohjelmilla. Teknologisten välineiden käytön yhteydessä on huomioitava eri käyttäjäryhmät. (Hänninen ym. 2021: 31.) AVH-kuntoutujien kohdalla täytyy miettiä, miten he pääsevät digitaaliseen ympäristöön, onko heillä taitoja käyttää digitaalisia laitteita sekä heidän mahdollisuutensa jatkuvaan käyttöön täytyy taata (Heponiemi yms. 2020). AVH kuntoutujien toimintakyvyn erityispiirteet Aivot säätelevät ihmisten toimintaa, jonka vuoksi aivojen kudosvaurio vaikuttaa kokonaisvaltaisesti fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Aivoverenkiertohäiriön seuraukset ovat yksilöllisiä riippuen sekä vaurion laajuudesta, että sijainnista aivoissa. (Hiekkala ym. 2019: 1.) AVH-kuntoutujien arjessa vastuista ja tehtävistä suoriutumiseen vaikuttaa yksilön taidot ja kyvyt, ympäristön mahdollisuudet ja rajoitteet sekä käsitys itsestä toimijana ennen ja jälkeen sairastumisen. Vaikeudet liikkumisen jossain osa-alueessa voivat vaikuttaa arjessa työkykyyn, ajokykyyn ja sosiaalisiin suhteisiin. Koska ihminen on vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, vaikuttaa aivoverenkiertohäiriöön sairastuminen niin ihmiseen itseensä, mutta myös hänen toimintaympäristöönsä. Sairastuneen sosiaalinen verkosto, palvelujärjestelmä sekä asuinympäristö on tämän vuoksi aina huomioitava sairastuneen arjen tukemisessa. (Hiekkala ym. 2019: 6–9.) Alla olevassa kuviossa on esitetty AVH-kuntoutujien toimintakyvyn joitakin erityispiirteitä. [caption id="attachment_3326" align="alignnone" width="571"] Kuvio 1 AVH-kuntoutujien erityispiirteitä (Mukaillen lähteistä: Hautamäki ym. 2021: 33–35, TOIMIA-suositus 2020: 13, Urimubenshi 2015, Näkymätön kognitiivinen oire on syytä tunnistaa 2021 ja Muut toimintakyvyn neuropsykologiset häiriöt.)[/caption] Elinympäristö tukee kuntoutujien turvallisuutta ja terveyttä ja toimintakykyinen väestö on yhteiskunnan perusta. Väestön toimintakykyyn investoiminen on kansantaloudellisesti kannattavaa, koska ihmisten toimintakyvyn parantuminen vähentää palveluiden tarvetta. (Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014: 12–13). AVH-kuntoutujien toimintakykyyn arjessa on tunnistettavissa tiettyjä erityispiirteitä (kuvio 1), mutta jokainen on yksilö ja jokaisella kuntoutujalla on omat tavoitteet ja tarpeet arjessa. Jokainen on oman itsensä asiantuntija ja kuntoutujat tuntevat omat toiveensa ja voimavaransa parhaiten (Kuntoutujan oma rooli 2022). AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelu AVH-kuntoutujien arjessa Yksi sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaation linjauksista on yhdenvertaisten palveluiden tarjoaminen, joka tarkoittaa, että etäpalvelut ovat saatavissa kaikille asiakasryhmille. Sähköisten ratkaisujen avulla palveluiden esteettömyys ja saatavuus kohenevat ja tasa-arvoisuus turvataan esimerkiksi harvaan asutuille alueiden kuntoutujille. (STM 2016: 2–4.) Digitaaliset palvelut mahdollistavat aikaan ja paikkaan sitoutumattomia palveluita, ammattilaisten paremman yhteistyön sekä palveluiden paremman saatavuuden (Mikkola & Petäjä 2023: 5). Palveluiden saavutettavuutta lisää se, että palvelu voidaan tarjota asiakkaan omalle päätelaitteelle ajasta riippumattomasti (Valtiovarainministeriö 2015: 18). Mobiililaitteen sovelluksen avulla tavoitettavat ammattilaiset ovat helposti saatavissa, jolloin katkot kuntoutuksessa vähenevät (Marwaa & Guidetti & Ytterberg & Kristensen 2023). AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelun käytön lähtökohtana on tuntea AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tuen tarve arjessa. Läheisten tuki, vertaistuki sekä ammattilaisten tuki muodostavat perustan kuntoutujien arkeen ja näiden tukien saatavuus on selvitettävä ja hyödynnettävä etäpalvelun käytössä. Kuntoutujilla voi olla haasteita etäpalveluiden käytössä, mutta läheisten tuen avulla etäpalveluita voidaan käyttää. Alla olevassa kuviossa on tutkimuksellisessa kehittämistyössä syntynyt kuvaus etäpalvelun ydintekijöistä kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa. [caption id="attachment_3327" align="alignnone" width="599"] Kuvio 2. AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelun ydintekijät AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa.[/caption] Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla tuetaan AVH-kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla kuntoutujalähtöisiä etäpalveluja tarpeen mukaan. Etäpalveluissa voisi olla valmiita kaavakkeita, jonka avulla kuntoutujat voisivat ottaa yhteyttä yhdyshenkilöön oma-aloitteisesti. Kaavakkeella voisi jättää yhteydenottopyynnön ja kuvailla omaa arjen sujumista ammattilaisille. Usea kuntoutuja pystyy olemaan oma-aloitteisesti yhteydessä etäpalvelun avulla ammattilaiseen itse tai läheisten avulla. Tärkeää on, että kuntoutujat voisivat olla yhteydessä ammattilaisiin, milloin vain etäpalvelun kautta. Lopuksi Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi lähti kuntoutujien palautteista, että he eivät AVH: n sairastamisen jälkeen tiedä, mitä pitäisi tehdä ja keneen ottaa yhteys, kun haluaa kysellä sairaudesta, hoidosta, kuntoutuksesta sekä jatkoista. Palveluiden kehittäminen lähtee aina kuntoutujien tarpeesta (Lehto & Malkamäki 2023) ja tällä tutkimuksellisella kehittämistyöllä pyrittiin vastaamaan, AVH: n sairastaneiden kuntoutujien sekä heidän läheisten, kasvavaan tiedon ja tuen tarpeeseen. On tärkeää, että kuntoutuja tietää, keneltä ammattilaiselta hän saa mitäkin palvelua ja missä tilanteissa hän voi ottaa yhteyttä ja keneen. (Pehkonen & Martikainen & Kinni & Mönkkönen 2019: 90.) Helposti saatavissa olevat etäpalvelut ennaltaehkäisevät kuntoutujien sairastumista toiseen aivoverenkiertohäiriöön (Kim ym 2020). AVH-yhdyshenkilötoiminnan yksi tavoite on ennaltaehkäistä AVH: n uusiutumista ja tukea terveelliseen elämäntapaan kuntoutujia. Kirjoittaja Sanna Huotari, fysioterapeutti ja sairaanhoitaja kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmasta. Sanna työskentelee tällä hetkellä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella apulaisosastonhoitajana kuntoutusosastolla. Lähteet: Aivoliiton suositus AVH:n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022. Aivoliitto. Viitattu 19.12.2022. Davoody, Nadia & Koch, Sabine & Krakau, Ingvar & Hägglund, Maria 2016. Post-discharge stroke patients’ information needs as input to proposing patient-centred eHealth services. BMC Medical Informatics and Decision Making volume 16, Article number: 66. Stocholm: Karolinska Institutet. Viitattu 29.1.2023. Hautamäki, Lotta & Vuorento, Mirka & Tuomenoksa, Asta & Hiekkala, Sinikka & Poutiainen, Erja 2021. Arjen toimintakykyä etsimässä. Kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten kokemuksia Kelan kohdennetuista AVH-kuntoutuskursseista. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 25 | 2021. Helsinki: Kela. Viitattu 5.3.2024. Hempler, Isabelle & Woitha, Kathrin & Thielhorn, Ulrike & Farin, Erik 2018. Post-stroke care after medical rehabilitation in Germany: a systematic literature review of the current provision of stroke patients. National Library of Medicine. . <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6006784/>. Viitattu 13.12.2022. Heponiemi, Tarja & Jormanainen, Vesa & Leeman, Lars & Manderbacka, Kristiina & Aalto, Anna-Mari & Hyppönen, Hannele 2020. Digital Divide in Perceived Benefits of Online Health Care and Social Welfare Services: National Cross-Sectional Survey Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7381057/>. Viitattu 16.12.2023. Hiekkala, Sinikka & Kyllönen, Paula & Pitkänen, Kauko & Poutiainen, Erja & Marin, Leena & Mattsson, Auli 2019. Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi. TOIMIA:n suositus. Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:13. Sosiaali- ja terveysministeriö. Hänninen, Riitta & Karhinen, Joonas & Korpela, Viivi & Pajula, Laura & Pihlajamaa, Olli & Merisalo, Maria & Kuusisto, Olli & Taipale, Sakari & Kääriäinen, Jukka & Wilska, Terhi-Anna 2021. Digiosallisuuden käsite ja keskeiset osa-alueet. Digiosallisuus Suomessa -hankkeen väliraportti. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Härkönen, Henna & Lakoma, Sanna & Verho, Anastasiya & Torkki, Paulus & Leskelä, Riikka-Leena & Pennanen, Paula & Laukka, Elina & Jansson, Miia 2024. Impact of digital services on healthcare and social welfare: An umbrella review. International Journal of Nursing Studies. Volume 152, April 2024. <https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S002074892400004X>. Viitattu 1.2.2024. Kan, Suvi 2022. Ikääntyneiden osallisuus ja kuntoutuminen. 1.painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy. Kim, Do Yeon & Kwon, Hee & Nam, Ki-Woong & Lee, Youngseok & Kwon, Hyung-Min & Seob Chung, Young 2020. Remote Management of Poststroke Patients With a Smartphone-Based Management System Integrated in Clinical Care: Prospective, Nonrandomized, Interventional Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7068458/>. Viitattu 11.3.2024. Kuntoutujan oma rooli 2022. Terveyskylä Laver, KE. & Adey-Wakeling, Z. & Crotty, M. & Lannin, NA. & George, S. & Sherrington, C. 2020. Telerehabilitation services for stroke. Cochrane Database of Systematic Reviews 2020, Issue 1. <https://www.cochranelibrary.com/cdsr/doi/10.1002/14651858.CD010255.pub3/epdf/full>. Viitattu 28.1.2023. Lehto, Petri & Malkamäki, Saara 2023. Suomen terveysalan kasvun ja kilpailukyvyn visio 2030. Helsinki: Sitra. Marwaa, Mille Nabsen & Guidetti, Susanne & Ytterberg, Charlotte & Kristense, Hanne Kaae 2023. Using experience-based co-design to develop mobile/tablet applications to support a person-centred and empowering stroke rehabilitation. Research Involvement and Engagement volume 9, Article number: 69. <https://researchinvolvement.biomedcentral.com/articles/10.1186/s40900-023-00472-z>.Viitattu 12.3.2024. Mikkola, Outi & Petäjä, Sari 2023. Digitaaliset valmiudet terveydenhuollon etäpalveluita tarjoavissa organisaatoissa. Teoksessa Asiakaslähtöisen etäpalvelun kehittäminen terveydenhuollossa. POHJOISEN TEKIJÄT – Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja 24/2023. Lapin ammattikorkeakoulu Oy. Muut toimintakyvyn neuropsykologiset häiriöt 2023. Aivoliitto. Näkymätön kognitiivinen oire on syytä tunnistaa 2021. Aivoterveys. Aivoverenkiertohäiriöiden erikoislehti. Pehkonen, Aini & Martikainen, Kaisa & Kinni, Riitta-Liisa & Mönkkönen, Kaarina 2019. Asiakas moniammatillisessa kohtaamisessa. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus Oy. STM 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Stock, Roland & Gaarden, Andreas Parviz & Langørgen, Eli 2023. The potential of wearable technology to support stroke survivors’ motivation for home exercise – Focus group discussions with stroke survivors and physiotherapists. Physiotherapy Theory and Practice. An International Journal of Physical Therapy. <https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/09593985.2023.2217987>. Viitattu 12.3.2024. Urimubenshi, Gerard 2015. Activity limitations and participation restrictions experienced by people with stroke in Musanze district in Rwanda. African Health Sciences. Vol 15, Issue 3. Rwanda: College of Medicine and Health Sciences. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4765476/>. Viitattu 9.3.2024. Valtiovarainministeriö 2015. Etäpalveluiden käyttöönoton käsikirja. Valtiovarainministeriön julkaisu – 44/2015. Helsinki: Valtionvarainministeriö.

Uskomukset selkäkivun paranemisen esteenä

20.12.2023 Rehablogi

Lähes jokainen aikuinen kärsii alaselkäkivusta jossain vaiheessa elämänsä aikana. Alaselkäkipu aiheuttaa pitkittyessään toimintakyvyn laskua, josta seuraa merkittäviä kustannuksia yhteiskunnalle (1, 2). Alaselkäkipu voi johtua vakavasta syystä, mutta yhdeksässä tapauksessa kymmenestä ei ole löydettävissä yksittäistä syytä tai vakavaa selitystä alaselkäkivulle (1,2). Alaselkäkipu kroonistuu eli pitkittyy noin kolmasosalla selkäkipuisista, jolloin kokonaisvaltaisen kuntoutuksen merkitys on ratkaisevassa osassa. Jo 40 vuotta sitten amerikkalainen psykiatri George Engel kirjoitti vuosien tutkimuksien jälkeen Science-tiedelehdessä artikkelin “The need for a new medical model: a challenge for biomedicine” (3). Engel kirjoitti, että selkäkipu on enemmän kuin pelkkä kipua ilmentävä kehon osa. Hän oli yksi sen keskeisimmistä kokonaisvaltaiseksi mielletyn biopsykososiaalisen hoitomallin kehittäjistä. Perinteisesti alaselkäkivun ja muiden kiputilojen hoito on nimenomaan painottunut pelkästään kipeän kehon osan tutkimiseen ja hoitoon. Kipeää kohtaa, kuten alaselkää kuvataan usein magneettikuvantamisella, vaikka kipua ei voi todeta magneettitutkimuksella. Biomediakaalisesta selkäkivun hoidosta on jo tultu parempaan suuntaan ja Käypä hoito -suosituksiin on täydennetty biopsykososiaalisten tekijöiden huomioiminen alaselkäkivun kohdalla. Sen pohjalta saa kattavan käsityksen asiakkaan elämäntilanteesta. Magneettitutkimuksen paradoksi Alaselkäkivun yksi pioneereista, professori Peter O’Sullivan, kirjoitti artikkelissaan, että alaselkäkivun hoitolinjat keskittyvät liiaksi biomedikaalisiin tekijöihin (4). Biomedikaalinen näkökulma rajoittuu vain selän rakenteiden tai biomekaniikan tarkasteluun, joiden uskotaan olevan selkäkipua aiheuttavia tai ylläpitäviä syitä. Tähän liittyen selän rakenteita tutkitaan magneettitutkimuksilla etsien kivun syitä selän rakenteista. Muistan hyvin, kun 1990-luvulla selän magneettikuvantaminen alkoi nostaa päätään ja yhä useampi selkäkipuinen ”pääsi” kuvattavaksi. Ajateltiin, että vihdoin saatiin laite, jonka avulla selkäkivun syy saadaan selville. Silloin oli vielä vallalla uskomus, että suurin osa selkäkivuista johtuu välilevyjen rappeumasta tai pullistumista sekä nikamien kulumista. Viimeisen vuosikymmenen aikana olemme saaneet tutkimustietoa siitä, että selän rakenteiden muutoksia nähdään laajasti myös oireettomilla ihmisillä. Tämä tarkoittaa sitä, että löydökset korreloivat heikosti alaselkäkivun kanssa eivätkä ennusta hyvin alaselkäkivun pitkittymistä tai heikentynyttä toimintakykyä (4). Toki on hyvä muistaa, että magneettikuvantamiselle on edelleen paikkansa. Hyvässä kliinisessä haastattelussa ja tutkimisessa sekä päättelykyvyssä on keskeistä tunnistaa ne asiakkaat, joille kuvantaminen on tarpeen vakavien syiden poissulkemiseksi. Vaihtuvat trendit alaselkäkivun kuntoutuksessa Alaselkäkipua on kautta aikojen kuntoutettu erilaisin manuaalisen terapian keinoin. Viimeisten vuosikymmenten suosikkimenetelmiä ovat olleet selkärangan manipulaatio- ja mobilisaatio- sekä lihaksiin kohdistuvat ns. kalvotekniikat sekä akupunktio. Niiden merkitystä ei pidä vähätellä yhtenä osana kuntoutusprosessia, sillä niiden vaikuttavuuden on todettu tuovan lyhytaikaista apua alaselkäkipuun. Alaselkäkivun hoitaminen ja kuntoutus ei voi silti jäädä pelkästään terapeutin käsien avulla parantamiseksi. Erilaiset uskomukset ovat terapeuttien ja asiakkaiden parissa yleisiä ja ne voivat pahimmillaan olla esteenä onnistuneelle kuntoutukselle. Yksi keskeisemmistä uskomuksista liittyy selän vaurioitumisherkkyyteen, jossa sen kestävyyttä aliarvioidaan. Tästä on seurannut selkään liittyvien sääntöjen kavalkadi, kuten miten kuuluu nostaa esineitä oikeaoppisesti selkä suorana tai että huono ryhti tekee selällä hallaa. Ihmiset ovat tulkinneet ja noudattaneet näitä sääntöjä kautta aikojen siten, että selkää pitää erityisesti varoa. Valitettavasti ihmiset ovat oppineet alaselkäkipuun liittyviä uskomuksia meiltä ammattilaisilta ja mediasta (5). Uskomukset kulkevat usein kontekstista riippumatta myös suvuissa, josta ne siirtyvät seuraaville sukupolville. Kuntoutuksen ammattilaisten rooli on merkittävä paranemisen esteenä olevien uskomuksien purkamisen muodossa. Tärkeää on varmistua, että tämän päivän opetuksessa kiinnitetään huomiota siihen, miten sanoitamme viestiämme asiakkaille. Uskomusten tilalle pitää tuoda ajantasaista ja tutkittua tietoa, joka on isossa roolissa onnistuneen kuntoutuksen polulla. Asiakas takaisin kuskin paikalle O’Sullivanin tutkimusryhmän kehittämä ja tutkima Cognitive functional therapy (CFT) on osoittautunut toimivaksi lähestymistavaksi kroonisen alaselkäkivun kuntoutuksessa (6). Siinä asiakkaan selkäkipua tarkastellaan biopsykososiaalisen viitekehyksen kautta (kuva 1). Siinä keskeistä on antaa tilaa asiakkaan tarinalle, jossa terapeutin kuuntelun ja reflektoinnin merkitys on tärkeää. Tarinasta poimitaan oleelliset tekijät jatkokeskusteluun, pyrkien lisäkysymysten valossa muodostamaan kokonaiskuva asiakkaan elämäntilanteesta. [caption id="attachment_3288" align="alignnone" width="699"] Kuva 1. Asiakkaan selkäkipu ja biopsykososiaalinen viitekehys (mukaillen O’Sullivan, 8)[/caption] Yhtenä tärkeimmistä seikoista on asiakkaan validointi ja kuulluksi tuleminen sekä saada selville hänen näkemyksensä selkäkivun syistä. Haastattelun aikana huomioidaan mahdollisesti esille tulevia selkäkipuun liittyviä haitallisia uskomuksia. Uskomukset tulee päivittää uuden tutkitun tiedon mukaisiksi. Esimerkiksi asiakkaalla saattaa olla tiedossaan magneettitutkimusten pohjalta selän rakenteiden muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet hänen arkikäyttäytymiseensä siten, että se entisestään alentaa selän toimintakykyä. Tyypillisesti selkäkipua pidempään poteneet omaksuvat toimintatapoja, joissa vältetään selän käyttämistä esimerkiksi nostaessa. Selkäkipuiset välttävät uskomuksen vallitessa usein taivuttamasta selkäänsä, koska he pelkäävät selän tilanteen pahenevan tästä. Tutkimuksissa erilaisilla nostotekniikoilla ei ole todettu olevan syys–seurausyhteyttä selkäkivun syntymiseen tai pahenemiseen (7). Selän normaalin käyttämisen varominen ja suojelu voi sen sijaan johtaa alaselkäkivun pitkittymiseen (8). Uskomuksien lisäksi asiakkaalle tulee jakaa ajantasaista tietoa kivusta ja se moniulotteisesta ja sekä mutkikkaasta luonteesta. Päätavoitteena CFT:n mukaisessa työotteessa on saada asiakas takaisin ns. kuskin paikalle ja lisätä hänen luottamustansa omaa selkäänsä kohtaan. Tätä lähdetään lisäämään asteittaisella selän kuormittamisella yksilöllisten valittujen ja ohjattujen liikkeiden avulla. Lisäksi voidaan antaa vinkkejä arjen toimintamalleihin esimerkiksi juuri nostamiseen, ryhtiin tai istumiseen liittyen. Terapeutti mentorina ja ohjaajana Elämäntavoilla voidaan vaikuttaa selän toimintakykyyn, minkä vuoksi elämäntapaohjaaminen on tärkeä osa alaselkäkivun kuntouttamista. On hyvin yleistä, että moni alaselkäkipuinen jännittää tiedostamattaan keskivartaloa vetämällä napaa sisään suojellakseen selkäänsä. Tällaisessa tilanteessa selkä saattaa alkaa toipumaan parhaiten yksinkertaisesti tietoisen keskivartalon rentouttamisen avulla päästämällä navan irti selkärangasta. Kroonistuneen alaselkäkivun moderni ja kokonaisvaltainen kuntoutus on matka, jossa terapeutti ei ”paranna” alaselkäkipua, vaan toimii kannustavana mentorina ja ohjaajana kohti parempaa elämää sekä parempaa toimintakykyä. Engel viitoitti tätä tietä vuosikymmeniä sitten, ja nyt olisi jo aika ottaa se käyttöön laajasti selkäkivun ja muiden kiputilojen kuntouttamisessa. Kirjoittaja: Jerry Ketola, osteopaatti, tietokirjailija, TtM www.jerryketola.fi Lähteet: Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Fysiatriayhdistyksen asettama työryhmä. Alaselkäkipu. Käypä hoito -suositus 5.5.2017. kaypahoito.fi. Maher, C., Underwood, M. & Buchbinder, R. Non-specific low back pain. Lancet. Engel, G. L. 1977. The need for a new medical model: a challenge for biomedicine. Science 196 (4286), 129–136. O'Sullivan, P., Caneiro, J. P., O'Keeffe, M. & O'Sullivan, K. 2016. Unraveling the Complexity of Low Back Pain. J Orthop Sports Phys Ther 46 (11), 932–937. Darlow, B., Dowell, A., Baxter, G.D., Mathieson, F., Perry. M. & Dean, S. 2013. The enduring impact of what clinicians say to people with low back pain. Ann Fam Med 11, 527–534. Kent, P., Haines, T., O'Sullivan, P., Smith, A., Campbell, A., Schutze, R., Attwell, S., Caneiro, J. P., Laird, R., O'Sullivan, K., McGregor, A., Hartvigsen, J., Lee, D.A., Vickery, A. & Hancock, M.; RESTORE trial team 2023. Cognitive functional therapy with or without movement sensor biofeedback versus usual care for chronic, disabling low back pain (RESTORE): a randomised, controlled, three-arm, parallel group, phase 3, clinical trial. Lancet 401 (10391), 1866–1877. Saraceni, N., Kent, P., Ng, L., Campbell, A., Straker, L. & O'Sullivan, P. 2020. To Flex or Not to Flex? Is There a Relationship Between Lumbar Spine Flexion During Lifting and Low Back Pain? A Systematic Review With Meta-analysis. J Orthop Sports Phys Ther 50 (3), 121–130. Bunzli, S., Smith, A., Schütze, R., Lin, I. & O'Sullivan, P. 2017. Making Sense of Low Back Pain and Pain-Related Fear. J Orthop Sports Phys Ther 47 (9), 628–636. O'Sullivan, P. B., Caneiro, J. P., O'Keeffe, M., Smith, A., Dankaerts, W., Fersum, K. & O'Sullivan, K. 2018. Cognitive Functional Therapy: An Integrated Behavioral Approach for the Targeted Management of Disabling Low Back Pain. Phys Ther 98 (5), 408-423.

Sinua kiinnostavia artikkeleita muista blogeista

Lempeää vai armotonta hoivaa?

11.10.2023 Geroblogi

Jos jonakin päivänä siirryt asumaan hoivakotiin, millaisen hoitajan toivoisit kohtaavasi? Entä millaisen hoitajan toivoisit läheisellesi tai itsellesi työkaveriksi? Lempeää hoitajaa voidaan kuvailla sydämelliseksi, myötätuntoiseksi, kiltiksi ja helläksi (Synonyymisanakirja). Nämä lempeän synonyymit kietovat ihmisen pumpuliin ja tekevät olon turvalliseksi ja mukavaksi, toisin kun lempeän vastakohtana olevat käsitteet armottomuus ja ankaruus. Lempeässä hoivassa hoitajan ja asiakkaan kohtaaminen on inhimillistä ja arvostavaa. Terveydenhuoltolaissa (1326/2010 § 8) säädetään, että terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin. Tämän lisäksi toiminnan on oltava laadukasta, turvallista ja asianmukaisesti toteutettua. Myös laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992 § 3) säätää potilaan oikeudesta laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Laki siis määrittää lempeän hoidon raamit, mutta arvot antavat perustan arjen toiminnalle. Lempeässä hoivassa työntekijät ovat tunnistaneet omat arvonsa ja yhdessä määritelleet hyvän hoidon arvot, joihin kaikki sitoutuvat. Lohdullista on, että arvostavaan kohtaamiseen ei tarvita lisäresursseja ja esimerkiksi liikuntatuokiot voi yhdistää ruokailutilanteisiin, jolloin ne voidaan toteuttaa mahdollisimman sujuvasti osana arkea. Lempeä hoiva huomioi muistisairaan asiakkaan Lempeä hoiva muistisairaiden hoidossa liitetään kirjallisuudessa läheisesti asiakaslähtöiseen hoitoon (person-centered care). Siinä korostuvat ihmisarvon kunnioittaminen ja ihmisen omat tarpeet hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa sekä näkemys siitä, että sairaudestaan huolimatta ihminen on itse oman elämänsä paras asiantuntija. Sosiaali- ja terveysalalla tämä on toiminnan arvoperustaa. Hoitotyön tutkimussäätiö teetti vuonna 2015 kyselyn hoitotyöntekijöille siitä, millaista hoitoa he toivoisivat itse, jos he ovat olisivat ikääntyneenä avun tarpeessa. Vastaukseksi saatiin, että ikääntyneiden hoidon toivottiin olevan yksilölliset tarpeet huomioivaa ja iäkästä kunnioittavaa. Näihin liittyvät hyvän hoidon periaatteiden toteutuminen, hyvä perushoito ja kuntouttava työote sekä iäkästä itseään tyydyttävä hoidon organisointi ja toteutus (Korhonen ym. 2015). Siis samoja asioita, joita asiakaslähtöisessä hoidossa yleisesti kuvataan. Muistisairauteen sairastuneet ihmiset ovat sairauden edetessä erityisen haavoittuva asiakasryhmä, sillä heidän kykynsä pitää puoliaan heikkenee ja heidän tarpeensa tulevat hyvin moninaisiksi. Laadukkaan hoidon varmistamiseksi lääketieteellinen hoito ei yksin riitä, vaan sen lisäksi tarvitaan muita keinoja, joita hoitohenkilökunnalla on mahdollisuus käyttää työssään. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi luovien menetelmien hyödyntäminen, arvostava kosketus, tietoinen läsnäolo ja heijastava kuuntelu. Huolimatta siitä, että hoidon lempeys tulisi näkyä jo lähtökohtaisesti kaikessa hoitoalan ammattilaisen tekemässä työssä, näin ei aina ole. Lempeän hoidon varmistamiseksi on jo tämän vuosituhannen alussa kehitetty Gentle Persuasive Approache -malli (GPA). Tämä yksilökeskeisen hoidon filosofiaan pohjautuva malli keskittyy ymmärtämään niitä taustalla olevia tekijöitä, jotka vaikuttavat hoidettavan ihmisen hyvinvointiin ja käyttäytymiseen (Schindel Martin ym. 2016). Jotta pystytään ymmärtämään toista ihmistä, hänen kanssaan täytyy luoda toimiva suhde. Tällaisen suhteen perusta rakentuu luottamukselle, kunnioitukselle ja moraalisille arvoille (McCormackin & McCancen 2010). Mallissa (GPA) keskitytään ymmärtämään sekä hoitoympäristöön liittyviä tekijöitä että sosiaalisia ja fyysisiä tekijöitä, jotka aiheuttavat muistisairaassa ihmisessä epämukavuutta ja jotka voivat olla laukaisemassa epätoivottuja käytösoireita (Schindel Martin ym. 2016). Lempeän hoivan osaajaksi voi kehittyä Hoitotyötä tekevien osaamista ja työhön liittyviä valmiuksia kehittämällä voidaan paremmin vastata muistisairaan ihmisen tarpeisiin. Kehitettäessä asiakaslähtöisempää hoitoa täytyy ensin yhdessä pohtia työhön liittyviä vallitsevia arvoja, asenteita, käytäntöjä ja toimintatapoja ja sen jälkeen miettiä, mitkä asiat tällä hetkellä toimivat ja mitkä vaativat kehittämistä (Hung ym. 2018). Tämä edellyttää osaamisen lisäksi asiakasymmärrystä, kattavaa tietoa asiakkaista, heidän yksilöllisistä tarpeistaan ja tiedon hyödyntämistä palveluiden kehittämisen pohjana. Pelkkä tieto asiakkaasta ei siis vielä tarkoita asiakasymmärrystä (Virtanen ym. 2011). On todettu, että muistisairaiden asiakkaiden kohdalla asiakaslähtöinen hoito vähentää sairastuneiden levottomuutta, käytösoireita ja masennusta sekä parantaa heidän elämänlaatuaan. Tähän tarvitaan kuitenkin henkilökunnalta riittävää osaamista ja sitä, että osaamisen kehittämiseen panostetaan (Sun & Myonghwa 2017). Lempeä hoiva -hankkeessa kehitetään hoivatyöntekijöiden lääkkeettömän hoidon osaamista Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella Kauklahden elä ja asu -seniorikeskuksessa, Betesda-säätiön Palvelukoti Hopeassa ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella Palvelukeskus Hopeahovissa ja Marttilan hoivakodissa. Osaamisen kehittämiseen liittyy tiedon lisääminen eri menetelmistä, menetelmien kokeilu hoivakodin arjessa sekä niiden vaikutusten arviointi. Uuteen toimintakulttuuriin ja toisaalta jo käytössä olevien, toimivien menetelmien, vahvistamiseen pyritään yhdessä kehittämällä ja innostamalla tekemään arjesta kaikille osapuolille toimivampaa, turvallisempaa ja mielekkäämpää. Lempeä hoiva on niin asiakkaiden, heidän läheistensä, kuin koko työyhteisön etu ja oikeus. Kirjoittajat: Carita Hand, terveysalan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankeasiantuntijana Lempeä hoiva -hankkeessa. Kati Ylikahri, terveysalan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankeasiantuntija Lempeä hoiva -hankkeessa. Lähteet Hung, L., Son, C. & Hung, R. 2018. The experience of hospital staff in applying the Gentle Persuasive Approaches to dementia care. Journal of Psychiatric and Mental Health Nursing 14. https://doi.org/10.1111/jpm.12504 Viitattu 27.9.2023. Korhonen, A., Holopainen, A., jylhä, V. & Siltanen, H. 2015. Hoitotyöntekijöiden käsityksiä ikääntyneiden hoitotyön nykytilasta. Raportti 1/2015. Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus). https://www.hotus.fi/wp-content/uploads/2019/04/hotusraportti-1-2015.pdf Viitattu 27.9.2023. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992 § 3. McCormack, B. & McCance, T. 2010. Person-Centred Nursing: Theory and Practice. Wiley-Blackwell, Oxford. Schindel Martin L., Gillies L., Coker E., Pizzacalla A., Montemuro M., Suva G. & McLelland V. 2016. An education intervention to enhance staff self-efficacy to provide dementia care in an acute care hospital in Canada: A nonrandomized controlled study. American Journal of Alzheimer's Disease and Other Dementias 31 (8), 664–677. Sun Kyung, K. & Myonghwa, P. 2017. Effectiveness of person-centered care on people with dementia: a systematic review and meta-analysis. Clinical interventions in aging 17;12, 381–397. doi: 10.2147/CIA.S117637 Viitattu 27.9.2023. Synonyymisanakirja. https://www.synonyymit.fi/lempe%C3%A4 Viitattu 28.9.2023. Terveydenhuoltolaki 1326/2010 § 8. Virtanen, P., Suoheimo, M., Lemminmäki, S., Ahonen, P. & Suokas, M. 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Tekesin katsaus 281. Tekes, Helsinki. https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf Viitattu 27.9.2023.

Gerontologinen hoitotyö ikääntyneen itsemääräämisoikeutta tukemassa – Muistutus ikääntyneen itsemääräämisoikeudesta

21.2.2023 Geroblogi

Haastan sinut, hoitotyön ammattilainen, miettimään suhtautumistasi ikääntyneisiin asiakkaisiisi ja heidän oikeuksiinsa. Mitä mielikuvia sana ikääntynyt tai vanhus herättää sinussa? Miten asennoidut ikääntyneisiin? Näetkö heidät arvokkaina yksilöinä, täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä heidän ollessaan asiakkaana tai potilaana? Kuunteletko, kuuletko heitä? Annatko heidän itsensä päättää? Mikä, kuka vanhus Ikääntymiselle, vanhuudelle, on tieteessä paljonkin kuvauksia. Geriatria, vanhustenhoitoon erikoistunut lääketieteenala määrittelee vanhuuden raihnaisuudeksi, sairaudeksi tai toimintakyvyttömyydeksi (Karvonen-Kälkäjä 2012: 144). Vanhenemismuutokset johtavat elinten toimintojen hidastumiseen, mutta muutokset etenevät yksilöllisesti. Vanheneminen ei ole yksinomaan fyysisten muutosten sarja, vaan muutoksia tapahtuu myös psyykkisessä, kognitiivisessa ja sosiaalisessa tilassa. Fyysiset vanhenemismuutokset johtavat elinten toimintojen hidastumiseen, mutta niiden eteneminen on yksilöllistä ja näkyvät toiminnalliset haitat tulevat näkyviin vasta kun voimavarat ovat mittavasti alentuneet. (STM 2006: 16–17). Ikääntyminen on siis biologisperusteinen prosessi, jonka vaikutukset ovat laajat ja joka johtaa myös toimintakyvyn heikkenemiseen (Koponen 2003: 13). Ikääntyminen on vääjäämätön, meitä kaikkia koskeva tosiasia. Tämä tosiasia auttanee ymmärtämään, että ikääntynyt ole vain vanhus, vaan elämänhistoriansa muokkaama, yhtä tärkeää elämänvaihettaan parhaillaan elävä ainutkertainen ihminen. Arvokas, mutta myös mahdollisten ikääntymismuutosten vuoksi haavoittuva ja tukea tarvitseva. Itsemääräämisoikeus osana asiakaslähtöisyyttä Sanna Järnström on väitöskirjassaan (2011) tarkastellut vanhuksen asemaa potilaana. Väitöskirjassaan hän määrittelee sosiaali- ja terveyspalveluihin normatiivisesti liitetyn asiakaslähtöisyyden periaatteen tarkoittavan työskentelyn tapaa, jossa lähdetään liikkeelle iäkkään yksilöllisistä tarpeista ja toiveista. Asiakaslähtöisyys on jaettu kolmeen pääulottuvuuteen: Itsemääräämisoikeus Osallistuminen ja tasavertainen vuorovaikutus Tiedonsaanti (Järnström 2011: 45–48.) Lehto & Porrassalmi-Hintikka (2022) kokoavat blogissaan “ Mistä ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa muodostuu? - Geroblogi (metropolia.fi) ” huomionarvoisia ajatuksia opinnäytetyönsä tuloksista. Asiakaskokemus on lähellä asiakaslähtöisyyttä, tai sen jatke, kuten he kirjoittavat. Palvelutarpeenarviosta saatuja kokemuksia tutkineen opinnäytetyön tuloksissa korostui itsemääräämisoikeuden merkitys. Kokemus itsemääräämisoikeudesta nähtiin edellytyksenä positiiviselle asiakaskokemukselle. (Lehto & Porrassalmi-Hintikka 2022.) Itsemääräämisoikeuden toteutuminen on tärkeä osa asiakaslähtöistä toimintaa sekä sairaalassa että avopalveluissa – kaikissa palveluissa. Asiakkaan ikä vs. Itsemääräämisoikeus Ikäihmisten palvelujen laatusuositukseen (2008) on kirjattu arvot ja eettiset periaatteet palveluiden kehittämiselle. Yhtenä (ja ensimmäisenä!) ihmisarvoisen vanhuuden turvaavista lähtökohdista on itsemääräämisoikeus. (STM 2008:12). Tuoreemmassa, v. 2020 ilmestyneessä laatusuosituksessa muistutetaan palvelun toteuttamisen tapahtuvan ikäihmisen itsemääräämisoikeutta kunnioittaen (STM 2020: 45). Itsemääräämisoikeus voi kuitenkin toteutua vain, jos ikääntynyt pystyy tekemään tietoisia valintoja ja päätöksentekoa tuetaan antamalla tietoa ja muuta tukea. (STM 2008: 13.) Sairaalassa asiakkaana ollessaan vanhus on sekä vanhus että asiakas. Vanhenemiseen liittyvät fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset muutokset rakentavat vanhuksesta ainutlaatuisen yksilön ja vaikuttavat asiakkuuteen. Ikääntymisen muutokset lisäävät vääjäämättä haavoittuvuutta. (Järnström 2011: 37.) Haavoittuvuutta, voimien heikkenemistä ei voi estää, mutta sitä voidaan tukea arvokkaasti (Räsänen 2011: 41). Itsemääräämisoikeuden toteutuminen ei ikääntyneiden hoitotyössä ole suinkaan itsestäänselvyys. Haurasta ja heikkoa ihmistä on helppo vahingoittaa ja loukata. Tätä riskiä tulisi välttää gerontologisen hoitotyön menetelmin - hoitotyön, jonka vaativuus näkyy eettisyydessä. Gerontologinen hoitotyö korostaa asiakaslähtöisyyttä, dialogista vuorovaikutusta ja luottamusta. Nämä ovat elämänlaadulle tärkeitä tekijöitä ja niiden kautta voidaan tukea ikääntyneen omaa elämänhallintaa ja hyvää elämää (Räsänen 2011: 41). Palaan alussa antamiini haastekysymyksiin antamalla vastauksen, miten tukea itsemääräämisoikeutta. Vastaus löytyy läheltä: gerontologisen hoitotyön menetelmistä. Gerontologisen opin mukaisen, asiakaslähtöisen hoitotyön keskiössä on yksilöllinen, ainutkertainen, ikääntynyt omine voimavaroineen ja valintoineen (Räsänen 2017: 43). Meidän hoitotyön tekijöiden tulee muistaa se tärkein: tukea näitä voimavaroja ja oikeuksia, ei polkea niitä. Annetaan ikääntyneille ääni! Kirjoittaja Reeta Mäenpää, sairaanhoitaja (AMK) Metropolian vanhustyön (YAMK) opiskelija. Lähteet Järnström, Sanna 2011. “En tiedä mitä ne ajattelee mun kohtalokseni” Etnograginen tutkimus asiakkuudesta ja asiakalähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto. Lehto, Salla & Porrassalmi-Hintikka, Jaana 2022. Mistä ikääntyneen kokemus palvelutarpeen arvioinnissa syntyy. Blogi. Saatavilla www-dokumenttina: Mistä ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa muodostuu? - Geroblogi (metropolia.fi) Viitattu 24.10.2022. Karvonen-Kälkäjä, Anja 2012. Unohtuuko vanhus? : oikeustieteellinen tutkimus hallintosopimuksen asianosaissuhteista vanhuksen vaikuttamismahdollisuuden näkökulmasta. Väitöskirja. Vanhustyönkeskusliitto. Sastamala: Vanhustyön keskusliitto. Koponen, Leena 2003. Iäkkään potilaan siirtyminen kodin ja sairaalan välillä. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto. Räsänen, Riitta 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Väitöskirja. Lapin yliopisto. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Räsänen, Riitta 2017. Hyvä työ- ja asiakaskäyttäytyminen. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.) 2017. Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Juva: PS-kustannus. STM 2006. Geriatrisen hoidon ja vanhustyön kehittäminen. Selvityshenkilön raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006:30. Helsinki: Yliopistopaino. STM 2008. Ikäihmisen palvelujen laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 2008: 3. Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen kuntaliitto. Helsinki: Yliopistopaino. STM 2020. Laatusuositus ikäihmisen hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2020-2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen kuntaliitto. Helsinki: AT-Julkaisutoimisto Oy.

Mikä toimii ja mikä ei? Etäkuntoutuskokemukset kehittämisen työkaluiksi

13.6.2022 Geroblogi

Outi Julén selvitti opinnäytetyössään PHHYKY kotikuntoutuksen asiakkaiden ja fysioterapeuttien kokemuksia etäkuntoutuspalvelusta ja toi esiin molempien osapuolten kehittämistarpeita Kotona asuminen mahdollisimman pitkään on monen ikääntyneen toive ja myös selkeä strateginen tavoite Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä (PHHYKY). Toisaalta väestön ikääntyminen on myös merkittävä haaste palveluiden toteuttamisen kannalta nyt ja tulevaisuudessa. (PHHYKY Strategia 2022.) Kuntoutuksella voidaan tutkitusti vaikuttaa positiivisesti ikääntyneiden kuntoon ja tukea kotona-asumista (Pitkälä, Valvanne & Huusko 2016). Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituskin ohjaa panostamaan ikääntyneiden kotikuntoutuspalveluihin ja ottamaan myös kaiken irti teknologiasta ikääntyneiden hyvinvoinnin lisäämiseksi (Laatusuositus 2017–2019: 28). Suositukseen on vastattu ja etäkuntoutuksen käyttö on viime vuosina yleistynyt nopeasti, kun on etsitty uusia tapoja kuntoutuksen riittävän saatavuuden mahdollistamiseksi (Salminen, Hiekkala & Stenberg 2016). Tutkimukset ovat osaltaan vahvistaneet etäkuntoutuksen vaikuttavuuden olevan lähikuntoutuksen kanssa samalla tasolla (Rintala, Hakala & Sjögren 2017). Etäyhteyksien hyödyntäminen on nyt yhä useammin myös ikääntyneiden kuntoutuksen arkipäivää, mutta ikääntyneiden ja teknologian yhteen saattaminen saattaa myös tuottaa vaikeuksia teknologian käytön vierauden vuoksi. PHHYKY kotikuntoutuksessa yksilöllinen etäkuntoutus on ollut jo useamman vuoden osa palveluvalikoimaa. Palvelua on pyritty tavoitteiden mukaisesti lisäämään, mutta tässä ei ole onnistuttu siinä määrin kuin olisi toivottu. Tarve palvelun kehittämiselle on havaittu, mutta asiakas- ja ammattilaiskokemuksia ei vielä ole selvitetty, jotta niitä voitaisiin hyödyntää. Asiakkaiden ja ammattilaisten ääni kuuluviin Palveluiden kehittämisen ydin on löytää jo toimivien asioiden lisäksi ne seikat, joissa on parantamisen varaa. Yksipuolinen kehittäminen tai asioiden olettaminen asiakaskokemuksista eivät kuitenkaan edistä palvelun vastaavuutta asiakastarpeisiin (Kauppinen, Kesäniemi, Luojus, Lange & Lönn 2020). Tästä lähtökohdasta aloitettiin PHHYKY etäkuntoutuksen kehittämiseen tähtäävän opinnäytetyön teko. Toteuttamieni asiakashaastatteluiden ja ammattilaiskyselyn perusteella etäkuntoutukseen oltiin monelta osin tyytyväisiä, mutta kehittämisen aiheitakin löytyi. Palveluprosessin selkiyttämiselle oli selkeä tarve, joka ilmeni mm. fysioterapeuttien epävarmuutena asiakkaiden ohjaamisessa palvelun piiriin. Asiakkaiden näkökulmasta etäkuntoutuspalveluiden kehittämistarpeet keskittyivät sen sisältöön eikä niinkään toteutukseen. Asiakkaiden tyytyväisyyteen vaikutti eritysesti palvelun helppous ja vaivattomuus. Kotoa ei tarvinnut lähteä minnekään ja fysioterapeutin yhteydenotto toteutui sovittuun aikaan. Kotiin lainattu tabletti oli helppokäyttöinen ja vastuu sen toiminnasta kuului ammattilaiselle. Myös ammattilaiset kokivat aikatauluttamisen ja etäyhteyden joustavuuden toimivaksi ja tämän suuntaisia kokemuksia etäpalvelun sujuvuudesta on saatu muualtakin (Vuononvirta 2016: 86). Vastauksista nousi esiin asiakkaiden omien tavoitteiden tärkeys. Vaikka harjoittelu koettiin mielekkääksi, niin harjoitteita olisi pitänyt voida yksilöidä paremmin etenkin ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa. Ikääntyneiden asiakkaiden huomioiminen yksilöinä onkin muistettava kaikessa kuntoutuksessa (Lihavainen 2012), myös etäkuntoutuksessa. Teknologiahaasteet ovat ammattilaisten, eivät asiakkaiden ongelmana - tukea tarvitsevat kaikki Kyselyn perusteella laitteiston, kuvan ja äänen ongelmat tuottivat ammattilaisille turhautumista ja huolta asiakkaiden palvelukokemuksesta, mutta asiakkaiden haastatteluissa teknologia tai sen ongelmat eivät nousseet esiin. Ammattilaisten vaatimukset teknologialle ovat siis huomattavasti korkeampia kuin ikääntyneillä. Asiakkaat kokevat etäkuntoutuspalvelun hyväksi, kunhan saavat sen toteuttamiseen riittävästi tukea. Matalan kynnyksen tuki on tunnistettu merkittäväksi myös aiemmissa ikääntyneiden teknologiakokeiluissa (Kauppila, Kärnä, Pihlainen & Koskela 2017). Molemmat osapuolet nostivat onnistuneen etäkuntoutuskokemuksen merkittäviksi tekijöiksi toimivan vuorovaikutussuhteen sekä tuen saamisen teknologian käytössä. Fyysisen kontaktin puuttumisen vuoksi vuorovaikutuksen onkin tunnistettu olevan etäyhteydelle erityisen tärkeää (Vuononvirta 2016: 93) Haastatteluissa tuen merkitys korostui palvelun aloituksessa, etenkin jos käytössä oli asiakkaan oma laitteisto. Kehitettäviksi kohteiksi voitiin nostaa soveltuva teknologia, ammattilaisten koulutus, käyttäjätuki sekä kuntoutuksen tavoitteellisuus sisältöineen. PHHYKY etäkuntoutusta lähdetään opinnäytetyön perusteella jatkokehittämään. Tarkoituksena on luoda palveluprosessi jossa palvelu kuvataan sisältöineen, jotta palvelu jatkossa vastaisi yhä paremmin sekä ammattilaisten, että asiakkaiden tarpeita. Lisätietoja Julén Outi, 2022. Kehitettävänä etäkuntoutus. PHHYKY kotikuntoutuksen EKU-asiakkaiden ja fysioterapeuttien etäkuntoutuskokemukset ja kehittämistarpeet. Helsinki: Metropolia AMK. Opinnäytetyöhön liittyvään teemahaastatteluun vastasi kolme asiakasta ja ammattilaisten Webropol-kyselyyn vastasi viisi fysioterapeuttia. Kirjoittaja Outi Julén, fysioterapeutti AMK, ikääntyneiden kuntoutuksen ja etäkuntoutuksen ammattilainen. Valmistumassa YAMK tutkintoon kesäkuussa 2022. Lähteet Kauppila, P., Kärnä, E., Pihlainen, K ja Koskela, T. (toim.) 2017. Teknologia ikäihmisen tukena – ketterän kokeilukulttuurin ytimessä. IkäOTe - Ikääntyvien oppiminen ja hyvinvointiteknologiat -hanke. Grano Oy, Jyväskylä. Viitattu 5.5.2022. Kauppinen, S., Kesäniemi, E., Luojus, S., Lange, P. & ja Lönn, N. 2020. Tarpeesta ratkaisuksi: yhteiskehittämisen opas sosiaali- ja terveydenhuollossa. Viitattu 14.5.2022. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 2017:6. Viitattu 13.5.2022. Lihavainen, K. 2012. Mobility Limitation, Balance Impairment. A Study with a Comprehensive Geriatric Intervention and Musculoskeletal Pain Among People Aged ≥ 75 Years. University of Jyväskylä. Viitattu 14.5.2022. Pitkälä, K, Valvanne, J. & Huusko, T. 2016. Geriatrinen kuntoutus. Teoksessa Heikkinen, E., Jyrkämä, J., Rantanen, T. & Aromaa, A. (toim.): Gerontologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. PHHYKY, Strategia 2022. Viitattu 13.5.2022. Rintala,A., Hakala, S., & Sjögren, T. (toim.). 2017. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia. 145. Etäteknologian vaikuttavuus liikunnallisessa kuntoutuksessa. Järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus ja meta-analyysi. Kela. Helsinki. Viitattu 16.5.2022. Salminen, A-L., Hiekkala, S. & J-HStenberg (toim.) 2016. Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Viitattu 15.5.2022. Vuononvirta. T. 2016. Muita etäkuntoutuksen kohderyhmiä. Teoksessa Etäkuntoutus. Kela, Etäkuntoutus. Salminen, A, Hiekkala, S. & Stenberg, J-H.(toim.) Kelan tutkimus. Helsinki. 13 Viitattu 3.5.2022.