Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä

Vuosi: 2017

Sinä olet asiantuntija!
14.6.2017
vierailija

Uusia ajatuksia tarvitaan iäkkään toimijuuden tukemiseen kotihoidossa. Viime aikoina on käyty paljon keskustelua iäkkäiden ihmisten hoidosta kotona: siitä, miten yhteiskunta omalta osaltaan pystyy hoitamaan hoitoa tarvitsevat ikäihmiset. Tarvitaan uusia keinoja. Työyhteisössä käydyssä keskustelussa nousi esille aihe psyykkisen hyvinvoinnin tukemisesta osana arkea. Luin tutkimuksen ”Ikäihmisten psyykkinen hyvinvointi ja psykososiaalisen tuen  toteutuminen kotihoidossa” (tekijöinä: Sini Eloranta, Seija Arve, Matti Viitanen, Hannu Isoaho ja Pirkko Routasalo, julkaistu  vuonna 06/ 2011). Tutkimuksessa on selvitetty asiakkaiden psyykkistä hyvinvointia ja  sitä, miten asiakkaiden psykososiaalinen tuki toteutuu kotihoidossa. Tutkimuksessa on selvitetty myös iäkkäiden asiakkaiden taustatekijöiden ja psyykkisten hyvinvoinnin yhteyttä toteutuneessa psykososiaalisessa tuessa. Työntekijöiden näkökulmasta on selvitetty sitä, miten psykososiaalinen tuki toteutuu ja miten työntekijöiden taustatekijät ovat yhteydessä toteutuneeseen psykososiaaliseen tukeen. Tutkimuksessa tulee esille se, että henkilökunta ja asiakas näkevät tuen annon ja tarpeen erilaisena. Asiakkaat kokivat, etteivät he saa tarpeeksi palautetta onnistuneesta päivittäisestä toiminnoista. Tutkimuksessa tulee esille myös se, että asiakkaat kokevat, ettei heitä kannusteta riittävästi tekemään itse niitä asioita, joista he itse selviytyvät. Työntekijän näkökulmasta tutkimuksessa työntekijät arvioivat onnistuneensa näissä asioissa. Uuden kuntoutuksen ajattelu- ja toimintatavan muutos tukisi mukavasti tätä tutkimustulosta; työntekijän toiminnan muutos aiemmasta roolista asiakkaan rinnalla kulkijaksi. Yhdessä työstettyjen tavoitteiden saavuttamista yhdessä, tilanteen mukaan. Asiakkaan oman elämän asiantuntijuuden esiin nostamista ja asiakkaan aktiivista osallistamista. Yhdessä tekemistä asiakasta tukien. Katja Suursalmi, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)

Lue lisää

Tarvitaan moderni tupakkatauko! – Miten hallita työperäistä stressiä toimihenkilöiden työssä?
1.6.2017
vierailija

Uudenlaisille työstressin hallintakeinoille on tilausta jatkuvasti muuttuvassa työelämässä. Suomessa työelämä on muuttunut pitkällä aikavälillä. Työntekijöiden koulutustaso on noussut ja vaikutusmahdollisuudet parantuneet. Toisaalta kiire ja työuupumuksen pelko ovat lisääntyneet. Väestön työkyvyn tukeminen tuleekin korostumaan työikäisten määrän vähentyessä tulevaisuuden Suomessa. Yksittäisen työntekijän työstressin hallintakeinojen rinnalle ovat nousseet koko työyhteisön ja työn tekemiseen liittyvät työstressin hallintakeinot. Elämä nyky-yhteiskunnassa vaatii hyviä voimavaroja, jatkuvaa aktiivisuutta ja joustavuutta. Sen kääntöpuolena ovat sekä vastoinkäymisten ja jaksamisen, että tuen ja kuntoutuksen kysymykset. Kuntoutus mainitaankin yhä useammin julkisuudessa toistuvasti esiintyvissä aiheissa, kuten työssä jaksamisen, työkyvyn ja eläkkeelle siirtymisen myöhentämisen, yhteydessä. Kuntoutuksen YAMK:n tutkimuksellisessa kehittämistyössäni tarkasteltiin työstressin hallintakeinoja tulevaisuussuuntautuneesti. Tavoitteena oli Valion pääkonttorin toimihenkilöiden työkyvyn tukeminen. Kehittämistyössä selvitettiin nykyisiä toimintatapoja työstressin hallitsemiseksi ja uusia, tulevaisuudessa tarvittavia toimintatapoja työstressin hallitsemiseksi, sekä määritettiin keskeisimmät työstressin hallintakeinot tulevaisuussuuntautuneesti toimintatutkimuksellista lähestymistapaa apuna käyttäen. Kehittämistyön aineisto kerättiin 12 Valion työntekijältä yhteiskehittelyn menetelmin. Tutkimuksellisen kehittämistyön ikimuistoisin vaihe oli yhteiskehittelyyn, minun työssäni sisärinki-ulkorinki- ja learning café -menetelmiin, perustuvat työstressipajat. Näkökulmaksi valitsin Valion pääkonttorin toimihenkilöt (6 henkilöä) ja pääsääntöisesti käytännön työterveys- ja työhyvinvointityötä tekevät ammattilaiset (6 henkilöä), koska he toimivat parhaina mahdollisina tiedontuottajina kehittämistehtäviin. Päädyin käyttämään työntekijöistä ja ammattilaisista koostuvaa yhteistä ryhmää aineistonkeruussa, koska halusin synnyttää hedelmällistä keskustelua erilaisten työntekijäryhmien välille, joilla oli erilainen työkokemus- ja koulutustausta. Heterogeeninen kehittäjäryhmä oli toimiva ja kiitelty ratkaisu myös osallistujien näkökulmasta. Kehittämistyön tuotoksena syntyi kuvaus keskeisimmistä työstressin hallintakeinoista tulevaisuussuuntautuneesti Valion pääkonttorin toimihenkilöiden työkyvyn tukemiseksi. Työyhteisön stressinhallintakeinojen perustana on johdon luoma luottamuksellinen ja turvallinen maaperä, jossa työstressin hallintakeinot tuodaan näkyvästi esille. Työntekijän työhön liittyviä työstressin hallintakeinoja ovat esimerkiksi yhteistyö ja vastavuoroinen auttaminen rajapintoja ylittäen. Työntekijään liittyviä työstressin hallintakeinoja ovat oman mielen ja ajattelun johtaminen, sekä selkeä ja ajantasainen tehtäväkenttä, jossa priorisoidaan käytännönläheisesti ja jatkuvasti odotuksiin peilaten. Alla (ks. kuvio 1) on kuva tuotoksesta. Työstressi oli käsitteenä tuttu työterveyshuollon ja työhyvinvoinnin ammattilaisille, mutta työntekijät toivat vahvasti esille sen, että työstressiin liittyvistä asioista ei keskustella työyhteisössä ja työn tekemisen arjessa. Työntekijöiden työstressin hallintakeinojen vahvistamiseksi tarvitaan konkreettisia toimintatapoja, joita työterveyshuolto ja työhyvinvointi voivat osaltaan olla kehittämässä yhdessä työntekijöiden kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset ja tuotos toimivat runkona toiminnan jatkokehittämiselle ja tarkastelulle. Tuloksia ja tuotosta voidaan käyttää apua arvioitaessa toimihenkilöiden työstressiä ehkäiseviä tekijöitä ja suunniteltaessa konkreettisia työstressin hallinnan toimintatapoja tulevaisuudessa. Tutkimuksellista kehittämistyötä voidaan hyödyntää toimintakulttuurin muutoksen tukena muun muassa keskustelun avaajana ja herättäjänä. Osallistujien kehittämisehdotukset loivat näkökulmia valoisaan tulevaisuuteen: Meillä on jo taukojumppa ja tiedetään sen työergonomiaan liittyvät hyödyt, niin jos olisi tällaista tauko-mindfullnessia, eikä sen tarvitsisi olla pitkä, minuutti tai muu, että hetken olisi jossain muualla Puisto tuolla ulkopuolella, missä kävisi kiertämässä viiden minuutin verran, saisi happea ja valoa ja liikkuisi vähän Ennen vanhaan oli, kun tupakalla käytiin, niin sehän oli, he vetäytyivät, niin silloin he myös ajatuksellisesti vähän ottivat väljäksi ja mikä on sitten tullut siihen tilalle, en tiedä Tarvitaan moderni tupakkatauko ilman tupakkaa! Monesti kun tällaisilla tauotuksilla saa niin paljon tehokkaammaksi sen tekemisen, sama tuotos kuitenkin päivän päätteeksi, ainakin teoriassa Valion pääkonttorin toimihenkilöiden ja ammattilaisten kehittämisehdotukset ovat siirrettävissä muihin organisaatioihin, kun kehitetään työstressin hallintakeinoja nyt ja tulevaisuudessa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia ja tuotosta voidaan tarkastella siten yleisesti suunniteltaessa minkä tahansa työntekijäryhmän työstressin hallintakeinoja toimihenkilövaltaisilla työpaikoilla. Tämä rutistus, opintojen, työn ja muun elämän yhteensovittaminen, on hyvä lopettaa Maksim Gorkin sanoin: ”Kun työ on nautinto, elämä on iloa. Kun työ on pakko, elämä on orjuutta.” Inka Kokkonen, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu toukokuussa 2017 julkaistuun tutkimukselliseen kehittämistyöhön Työstressin hallintakeinot toimihenkilöiden työssä Valion pääkonttorilla

Lue lisää

Kuntoutusta koulumaailmassa
24.5.2017
vierailija

Kuntoutuksen toteutuessa koulussa, niveltyvät kasvatuksen ja kuntoutuksen – opettajien ja terapeuttien – näkemykset toisiinsa. Millä tavalla opettajan ja terapeutin yhteistyö saadaan kantamaan hedelmää, niin että lapsi hyötyy siitä? Tähän kysymykseen lähdin etsimään vastausta tieteen maailmasta. Australian Occupational Therapy Journal-lehdessä vuonna 2014 julkaistu tutkimus ”Investigating the experiences in a school-based occupational therapy program to inform community-based paediatric occupational therapy practice” selvittää opettajien ja toimintaterapeuttien kokemuksia koulussa toteutettavasta toimintaterapiasta sekä yhteistyöstä. Tutkimuksesta käy ilmi, että toimintaterapeuttien olisi tarpeellista viettää enemmän aikaa koulussa, jotta he ymmärtäisivät paremmin luokan rutiineja sekä opettajan roolia. Lisäksi toimintaterapeuttien pitäisi selittää omaa rooliaan enemmän. Tutkimustulosten mukaan toimintaterapeuttien olisi hyvä pyrkiä pois asiantuntijan roolista kohti tasavertaista kumppanuutta opettajan kanssa – yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Eräs tutkimukseen osallistunut toimintaterapeutti kommentoi näin: ”… ja en yritäkään mennä luokkaan ”supersankarina”, joka korjaa kaiken, sillä se ei onnistu.” Tutkimuksesta nousi esiin myös tarve sille, että toimintaterapeutit huolehtivat läpi koko toimintaterapiaprosessin siitä, että kaikki osapuolet saavat informaatiota siihen liittyen. Hyödylliseksi koettiin se että, kaikki osapuolet olivat mukana terapiaprosessissa. Tällöin ymmärryksen toisen työtä kohtaan koettiin lisääntyvän. Artikkeliin perehdyttyäni seuraava kysymys on, miten soveltaa tutkimuksesta saatua tietoa käytännön työelämässä? Tutoriksen yhteisöllisen toimintatavan kautta kuntoutuksen toteuttaminen kouluympäristössä tuntuu lähtökohtaisesti luontevalta ja opettajan ottaminen mukaan kuntoutusprosessiin jo tavoitteita asetettaessa kuuluu luonnollisena osana terapiaan. Myös supersankarin roolin voi jatkossakin unohtaa ja lähteä opettajan kanssa yhteistyössä etsimään lapsen koulunkäyntiä tukevia keinoja. Tämähän on sekä kasvatuksen että kuntoutuksen näkökulmasta yhteinen intressi, lapsen arjen, eli tässä tapauksessa koulunkäynnin tukeminen. Elina Soinio, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoittaja suorittaa kuntoutuksen tutkinto-ohjelmaa (YAMK) Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja työskentelee toimintaterapeuttina Uudenmaan Erikoiskuntoutuksessa, joka on osa Tutoris-konsernia. Lähde: Rens Lezhan – Joosten Annette: Investigating the experiences in a school-based occupational therapy program to inform community-based paediatric occupational therapy practice. (Australian Occupational Therapy Journal. Jun2014, Vol. 61 Issue 3, p148-158. 11p.) Kuva: Papunet

Lue lisää

Kuntoutumisen polku ja tukiseinä on rakennettu, mutta jotain on jäänyt uupumaan
12.5.2017
vierailija

Lievästä tai keskivaikeasta aivoverenkiertohäiriöstä (AVH) selvinneiden kotona tapahtuvasta kuntoutuksesta on tehty vain vähän tutkimuksia. On kuitenkin todettu, että vaikka sairastuneet ovatkin kuntoutuneet itsenäisiksi päivittäisissä toimissaan ja arjessaan, kokemus toipumisesta on jäänyt vajaaksi - jotain on jäänyt saavuttamatta kuntoutumisessa. Tähän liittyvää keskustelua olemme käyneet useammin kuin kerran fysioterapeuttikollegojeni kanssa kahvipöytäkeskusteluissa. Mitä meidän kuntoutuksen ammattilaisina tulisi ottaa huomioon tukiessamme lievää AVH -tapahtumasta selvinneen kuntoutumisen tukemisessa? Norjassa vuonna 2014 tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin lievästä tai keskivaikeasta aivoinfarktista selviytyneiden kokemuksia viiden viikon ajan kotona tapahtuvasta kuntoutuksesta varhaisen ja tuetun sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Tärkeäksi koettiin se, että ammattilaiset pystyisivät tukemaan sairastunutta niissä tunnereaktioissa, joita aivoinfarktista johtuva muuttunut keho ja sen toiminnan rajoittuminen aiheuttavat. Tutkimukseen osallistujat kaipasivat tukea siihen, miten toimia uudessa tilanteessa, jossa mieli ja keho eivät toimikaan enää yhteen. Miten saada jonkinlaista kontrollia muuttuneeseen elämään? Ammattilaisten kommunikaatiokyvyt ja kyky paneutua yksilön tarpeisiin koettiin erittäin tärkeäksi. Parantunut kehon toiminta ja yksilön tarpeiden mukaisten toiveiden toteutuminen kuntoutustoimien suhteen, esimerkiksi liittyen harrastuksiin tai muuhun tarkoituksen mukaiseen toimintaan, koettiin myös merkityksellisenä. Tarkoituksenmukaisen toiminnan mahdollistamista ja ammattilaisen kiinnostusta yksilön sosiaalisen elämän osa-alueisiin arvostettiin. Toivon ylläpysyminen koettiin myös motivoivana tekijänä kuntoutumisessa. Tämä vaatii kuitenkin ammattilaiselta kykyä tukea yksilön toivoa realistisella tavalla. Tutkimuksen tulosten mukaan kotona tapahtunut kuntoutus ei pystynyt vastaamaan riittävän hyvin esille tulleisiin tarpeisiin.  Ammattilaisten toimintaan tarvitaankin joustavampaa ja yksilöllisemmin räätälöityä palvelua, joka huomioisi paremmin sairastuneen muuttuneesta tilanteesta johtuvan emotionaalisen prosessin ja yksilön sosiaaliset tarpeet. Voisiko juuri tuo muuttunut mielen ja kehon yhteistoiminta ja tarve saada tukea juuri siihen mihin yksilö kokee tarvitsevansa tukea, olla se kuntoutumisesta uupumaan jäänyt osa, johon meidän kuntoutuksen ammattilaisten tulee kiinnittää enemmän huomiota tukiessamme AVH -tapahtumasta selvinneen kuntoutumista? Jaana Lindlöf, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)   Lähde: Taule, T., Strand, L.V., Skouen J.S., Råheim, M. 2014: Striving for a life worth living: stroke survivors’ experiences of home rehabilitation.

Lue lisää

Yhdessä uuden rakentaminen – kohtaamisen mahdollisuudet nuoren kuntoutuksessa
3.5.2017
vierailija

Nuoren omien toiveiden ja tavoitteiden selvittäminen nuoren kuntoutumisen edistämiseksi vaatii sellaisia vuorovaikutustaitoja, jotka mahdollistavat nuoren omaa elämän suunnittelua. Kuntoutuminen on nuoren näkökulmasta todennäköisesti jotain aivan muuta kuin mitä kuntoutuksen ammattilainen sen ajattelee olevan. Ammattilaisena joutuu pohtimaan sitä, miten voisi tukea edessään olevan nuoren kuntoutumista tai miten saisi nuoren itsensä asettamaan tavoitteita kuntoutukselleen.  Entä mitä ovat ne tekijät, joilla nuoren kuntoutumista tavoitellaan. Miten ne yhdistyvät nuoren elämään niin, että kuntoutuksella voidaan rehellisesti sanoa tavoiteltavan nuoren kuntoutumista. Dialogisuus kuntoutuksen vuorovaikutustilanteessa määrittää siinä mukana olevien nuoren ja kuntoutuksen ammattilaisen keskinäisen suhteen luonnetta ja sitä mitä heidän välisensä vuorovaikutuksen aikana tapahtuu. Dialogisuus ei ole menetelmä, jonka voi ottaa esiin työpöydän laatikosta nuoren tullessa vastaanotolle. Se on syvällistä sisäistämistä vaativa ajattelutapa olla nuoren kanssa ja kohdata hänet avoimen arvostavasti ilman ennakko-olettamuksia Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni selvitin neljän pitkäaikaisessa kuntoutuksessa olleen nuoren teemahaastatteluista saadun aineiston analyysillä, mitkä tekijät nuoren kuntoutuksessa nuoren näkökulmasta tukevat ja rajoittavat dialogisuutta sekä miten dialogisuus kuntoutuksessa vahvistaa nuoren osallisuutta nuorelle itselle tärkeissä asioissa. Tulosten pohjalta tehtiin kahden nuoren kanssa yhteiskehittelynä kuvaus dialogisuudesta nuoren kuntoutuksessa. Nuorten mielestä oleellisinta kuntoutuksen vuorovaikutuksessa ovat kuntoutuksen ammattilaisen osoittama arvostus, aitous sekä nuoren kohteleminen tasavertaisena kumppanina. Nuoret aistivat herkästi haluaako ammattilainen aidosti työskennellä heidän kanssaan ja onko tämä kiinnostunut nuoresta sekä tämän kuntoutuksen ulkopuolisesta elämästä. Nuoren kuunteleminen ja mielipiteen huomioiminen herättää nuoressa luottamusta, mikä mahdollistaa keskustelun nuorelle tärkeistä asioista. Nuorelle on tärkeää, että hänelle kerrotaan asioista ja niitä perustellaan. Nuori kokee turvallisena sen, että myös hänen verkostonsa on vuorovaikutuksessa keskenään ja ymmärtää toisiaan. Tämä mahdollistaa nuorelle yhdessä ammattilaisen kanssa uuden rakentamisen; muutoksen tai muutokseen tähtäävän kuntoutumisen rakentamisen. Nuorten mielestä oli itsestään selvää, että kuntoutuksen vuorovaikutuksen tulisi olla tällaista. Heidän mielestään kuntoutuksen vuorovaikutus on kuitenkin usein ongelma- ja asiantuntijakeskeistä ja nuoren mielipide kyllä kuullaan, mutta sillä ei ole vaikutusta nuoren asioihin. Nuoren asioiden kuunteleminen sen sijaan tekee niistä tärkeitä ja merkittäviä nuoren kuntoutuksessa. Nuoren luottamusta herättää se, jos ammattilainen myöntää olevansa tietämätön ja asioita pohditaan sekä ihmetellään yhdessä. Turhan usein nuoret joutuvat kokemaan arvostuksen puutetta tai kuntoutuksen ammattilaisella on liian vähän aikaa paneutua nuoren asioihin. Nuorten mielestä dialogisuus kuntoutuksessa mahdollistaa nuoren osallisuuden kehittymisen, kuntoutumisen, nuorelle itselle tärkeissä asioissa. Tämä ilmenee tulosten mukaan erityisesti nuoren voimavarojen lisääntymisenä ja toimijuuden vahvistumisena. Nuoren voimavarat lisääntyvät, kun dialogisuus kuntoutuksessa mahdollistaa mm. nuoren elämänhallinnan ja myönteisen itsetunnon kehittymisen. Nuoren toimijuuden vahvistuminen tapahtui tulosten mukaan erityisesti oman kyky- ja pystyvyysuskomuksen lisääntymisen myötä. Nuoren rohkeutta tehdä muutoksia, tavoitteita ja päätöksiä voidaan hyvin vahvistaa kuntoutuksen dialogisuuden avulla. Kunhan sille annetaan kuntoutuksessa aikaa. Työntekijän kiireellä voi olla kauaskantoiset vaikutukset nuoren elämässä. Tarja Ranta, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Dialogisuus kuntoutuksessa nuoren osallisuutta vahvistavana tekijänä nuorelle itselle tärkeissä asioissa

Lue lisää

Työn muutokset haastavat työkyvynarvioinnin toteuttamisen ja toteutumisen
12.4.2017
vierailija

Työelämä on jatkuvassa muutoksessa, jossa työntekijöiltä vaaditaan yhä monipuolisempaa osaamista ja kykyä mukautua nopeasti kehittyviin työnkuviin. Tarjolla on valtavasti monimuotoisia ja joustavasti toteuttavia täydennys- ja lisäkoulutuksia. Työelämän kehittyminen mahdollistaa työn toteuttamisen yhä joustavammin ja monipuolisemmin. Mahdollisuuksien varjoon jää kuitenkin iso ryhmä ihmisiä, jotka haluaisivat olla mukana työelämässä, mutta eivät heikentyneen toimintakykynsä vuoksi siihen pysty. Työelämän muutoksissa mukana pysyminen vaatii joustavuutta ja kykyä vastata työpaikkojen muuttuviin tarpeisiin, mutta entä jos työntekijä ei toimintarajoitteen vuoksi pysty vastaamaan näihin olosuhteisiin? Työkyvyn arviointiosaaminen muuttuvissa työnkuvissa haastaa työkyvyn arviointia tekevät ammattilaiset. Monien arviointivälineiden joukosta tulisi osata löytää se, joka vastaa asiakkaan ja työpaikan tarpeisiin. Nykypäivänä tarvitaan moniammatillisia arviointivälineitä, jotka pystyvät tasapainottamaan henkilön psykososiaalisen työkyvyn sekä työpaikan tarpeet. Kehittämistyöni vei minut täysin mukanaan tutkimaan, kuinka 90-luvulla kehitetyn psykososiaalista työkykyä arvioivan arviointivälineen koulutusta voidaan päivittää vastaamaan nykypäivän tarpeeseen. Pystyykö 90-luvulla kehitetty Melba ja 2010-luvun vauhdilla kehittyvä työelämä kohtaamaan toisensa? Kehittämistyö toteutettiin yhteistyössä Vammaisten lasten-ja nuorten tukisäätiön (VAMLAS) kanssa, joka kouluttaa ammattilaisia Melba-välineen käyttöön. Koulutuksen siirtovaikutuksen teorian sekä kuntoutuksen koulutuksen tulevaisuuden tarpeiden kautta peilattuna, Melba- koulutuksen kehittäminen vastaa asiakkaan sekä työkyvyn arviointia toteuttavien ammattilaisten tarpeisiin. Kehittämistyön tulokset syntyivät yhteiskehittelyn periaatteita mukaillen Melba-koulutuksen käyneiden ammattilaisten, asiakkaiden sekä kehittäjätyöryhmän näkemyksistä. Keskeisiksi Melba-koulutuksen kehittämisen kohteiksi nousivat asiakaskeskeisyys, vuorovaikutus työyhteisöihin ja koulutukseen osallistuvien ammattilaisten oppimista tukevan vuorovaikutuksen tukeminen. Asiakaskeskeisyyden huomioiminen noudattaa nykypäivän- ja tulevaisuuden kuntoutuksen tarpeita, jossa asiakas tulee huomioida aktiivisena toimijana omassa kuntoutusprosessissaan. Asiakaskeskeisen arvioinnin keinoja kehittämällä, voidaan nyt – ja tulevaisuudessa vastata kuntoutuksen ajankohtaisiin tarpeisiin. Kun ammattilaisella on osaaminen hyödyntää erilaisia vuorovaikutuksen menetelmiä, mahdollistuu asiakkaan aito kohtaaminen. Asiakkaan osallistaminen mukaan omaan arviointiprosessiin voi parhaimmillaan nostaa esille täysin uusia kykyjä, joita arviointiin osallistuva asiakas ei ole osannut aiemmin huomioida. Melba-arvioinnin tuottama tieto sekä koulutuksen tarpeellisuus eivät läheskään aina välity arviointityötä tekevän ammattilaisen työpaikalle. Tämän vuoksi koulutuksen vieminen yhä tehokkaammin työpaikoille, mahdollistaa työnantajan sekä ammattilaisen yhteisen ymmärryksen syntymistä Melba-arvioinnin tärkeydestä. Yhteinen pohdinta työpaikoilla edistää ammattilaisten keskinäistä vuorovaikutusta ja mahdollistaa asiantuntijuuden kehittymistä kohti kuntoutuksen keskiössä olevan asiakkaan tarpeita. Lisäksi teknologia sekä digitalisaatio luovat uusia mahdollisuuksia ammattilaisten väliseen yhteistyöhön. Tulevaisuuden kuntoutuksen rakentuessa yhä vahvemmin verkostomaiseen työskentelyyn, Melba-koulutuksen kannalta onkin merkittävää pohtia, kuinka verkostoja hyödyntämällä voidaan tukea koulutuksen käyneiden vertaistukea. Melba-koulutuksen kehittäminen yhdistää yhteiskunnan, Vammaisten lasten-ja nuorten tukisäätiön, ammattilaisten - sekä asiakkaiden tarpeet, jossa kaiken keskiössä on työn mahdollistaminen yhä useammalle ihmiselle. Työkyvyn ja työpaikan vaativuuden onnistunut yhteensovittaminen luo parhaimmillaan puitteet, jossa työntekijöiden erilaisuus nähdään mahdollisuutena rakentaa yhä monimuotoisempaa työelämää. Tulevaisuuden kuntoutus huomioi asiakkaan oman elämänsä asiantuntijana, onko myös työelämä valmis tähän ajatteluun? Työelämä ja kuntoutus kulkevat käsikädessä, ja onnistuessaan ne luovat työelämään keinoja yhä joustavampaan, mahdollisuuksia täynnä olevaan työntekoon. Sannamari Männikkö, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyöhön Melba-koulutuksen kehittäminen - Työkyvyn arviointiosaamisen rakentuminen käyttäjälähtöisesti  

Lue lisää

Tiedon lähteillä
30.3.2017
vierailija

Kuinka monta tuntia olet käyttänyt ammattitaitosi kehittämiseen erilaisissa koulutuksissa tänä vuonna? Kuntoutuksen alalla oman ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen kouluttautumalla on tarpeellista ja useimmille meistä ihan itsestään selvää. Nykymaailmassa ei enää voi kouluttautua ammattiin ja ahertaa kerran oppimillaan tiedoilla eläkeikään asti, liekö kuntoutuksen alalla näin koskaan ajateltukaan. Itse tiedonkin käsite on muuttunut – enää ei tavoitella yhtä absoluuttisen oikeaa tietoa, vaan ymmärretään, että työssä tarvittavat tieto ja osaaminen ovat kehittyviä ja joskus tilannekohtaisiakin. Tutkimustietoa sekä näyttöön perustuvia menetelmiä ja käytäntöjä pidetään tärkeinä, mutta kiire ja ajan puute ovat yleisimpiä niiden etsimisen ja käyttöön ottamisen esteitä. Asiakaskäynnit ja kaikki niihin liittyvät järjestelyt vievät työajan, sillä niistähän meille maksetaan. Tietokantojen käyttö ja artikkeleiden kriittinen arviointi koetaan myös hankalaksi. Omien työskentelyrutiinien muuttaminen on työlästä ja vaatii päättäväisyyttä – niin kuin mikä tahansa muutos. Mitä jos ajattelisit tiedon etsimiseen käyttämääsi aikaa kouluttautumisena? Yhtä tärkeänä kuin ammatillisiin koulutuksiin osallistumisen? Vastatessasi alussa esittämääni kysymykseen, laskitko myös tiedon etsimiseen käyttämäsi ajan? Jos laskit (ja tunteja kertyi) – hyvä sinä! Jos olet samassa tilanteessa kuin tutkimusten mukaan valtaosa fysioterapeuteista, eikä tutkimustiedon etsimiseen ja lukemiseen yksinkertaisesti tunnu löytyvän aikaa, liikenisikö sinulta aikaa ammattitaitosi kehittämiseen? Tunti viikossa tehokasta ammattitaidon kehittämistä (=tiedonhakuaikaa) voisi olla hyvä alku, eikö? Keskustellessani työyhteisössäni löytämästäni tutkimuksesta ja sen sisältämistä konkreettisista ideoista näyttöön perustuvan tiedon hyödyntämiseksi käytännön työssä, sain huomata, että kaikki työyhteisön jäsenet kokivat hankaluutta tiedonhakuun liittyen. Tietokannat, hakusanat ja englannin kieli tuntuivat haastavilta osalle, osa koki tiedon arvioinnin ja ajan löytämisen haastavammaksi. Mutta käytännön ideoita ja tietoa tutkimusten hyödyntämiseksi kaipasi jokainen. Käytännönläheisiä vinkkejä tiedonhaun helpottamiseksi ja mahduttamiseksi omaan kalenteriin: työyhteisö on loistava paikka jakaa tietoa ajankohtaisista tutkimuksista ja artikkeleista. Tehkää tieto näkyväksi - jättäkää post it -lappuja vinkiksi muille tai käyttäkää osa palaveriajasta pienryhmätyöskentelyyn, jossa mietitään ratkaisuja konkreettisiin ongelmiin ja etsitään tutkimustietoa. Tai jakakaa osaamisenne tietokantojen käytöstä; mitä tietokantoja ja hakusanoja käyttää, miten arvioida tiedon luotettavuutta? yhteistyö pienyritysten kesken niin, että hankitaan yhteinen käyttölisenssi tietokantaan henkilökunnan tiedon haun mahdollistamiseksi yhteistyö työpaikkojen ja oppilaitosten/opiskelijoiden välillä niin, että opiskelijat tekevät tiedonhakua osana opintojaan/työharjoitteluaan työyhteisön tarvitsemista aiheista ja esittelevät tulokset jos tiedon laadunarviointi tuntuu haastavalta, käytä tietokantaa, jonka artikkelit ovat valmiiksi arvioituja (fysioterapeuteille esim. PEDro) Älä siis jää poteroosi voivottelemaan ajan riittämättömyyttä ja tiedonhaun vaikeutta! Muut kokevat samoja hankaluuksia, joten tehkää yhteistyötä ja auttakaa toisianne. Kyllä se Lontoon kielikin alkaa palautua mieleen ja hakusanat muotoutua, kun uskaltautuu kokeilemaan ja kysymään neuvoa! Annu Huisman, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) (Tiedon) Lähteet: Fruth, S.; Van Veld, R.; Despos, C.; Martin, R.; Hecker, A.; Sincroft, E. 2010. The influence of a topic-specific, research-based presentation on physical therapists’ beliefs and practices regarding evidence-based practice. Physiotherapy Theory and Practice, 26(8):537–557, 2010 www.suomenfysioterapeutit.fi/index.php/fysioterapian-tutkimus/tietokantoja

Lue lisää

Sinä ja minä = me yhdessä
15.3.2017
vierailija

Omaishoitajuus on ainutlaatuista ja yksilöllistä jokaisen omaishoitajaperheen kohdalla. Suomalaisten omaishoitajien keski-ikä on 58 vuotta, tosin ikäjakauma on 29-90 vuotta. Suurin osa omaishoitajista on naisia, 75 %, joista eläkkeellä on 44 %. Suurin osa omaishoitajista arvio oman terveydentilansa olevan hyvä 55 % tai keskitasolla 33 %. Kuuden kuukauden seurannassa tässä ei juuri näkynyt muutosta. Näin siis kun katsotaan lukuja tilastollisesti. Omaishoitajuus koetaan suurimmaksi osaksi kannattavaksi ja suurella osalla omaishoitajista on hyvä suhde hoidettavaan ja he kokivat pärjäävänsä hyvin omaishoitajana. Yli puolet 56 % koki, että omaishoitajuudessa ei ollut negatiivisia vaikutuksia heidän tunne-elämään ja 74 % koki, että omaishoitajuudella ei ollut negatiivisia vaikutuksia heidän psyykkiseen hyvinvointiin. Omaishoitajuudesta ei myöskään koettu olevan suurimmalle osalle taloudellisia vaikeuksia. Mutta vaakakupin toisella puolella 47 % koki, että omaishoitajuus oli usein tai melko usein liian vaativaa. Lisäksi iso osa omaishoitajista koki, että ei ole hyötynyt heille kohdennetuista palveluista. Tutkimuksen mukaan omaishoitajuuden positiiviseen kokemukseen vaikutti omaishoitajan oma arvostus tehtävää kohtaan ja heidän selviytymisensä tässä tehtävässä. Omaishoitajan oma terveys ja heidän perheensä tarjoama tuki olivat tärkeä voimavara. Mistä ottaa koppia? Koska omaishoitajuus on aina ainutlaatuinen ja yksilöllinen, on alkukartoituksessa kiinnitettävä huomiota perheen kokonaistilanteeseen ja tarjottavien palveluiden muokattavuuteen ja oikeaan ajoitukseen kunkin omaishoitoperheen kohdalla, tästä esille nousee kysymys, että onko palvelutarpeen arviointi riittävän monipuolista ja kattavaa. Omaishoitajan terveyden- ja hyvinvoinnin tukemiseen kannattaa satsata, sillä saavutetaan hyviä tuloksia jaksamisen ja kotona pärjäämisen näkökulmasta. Työntekijöiden monipuolinen osaaminen ja palveluiden monipuolisuus haastaa tulevaisuudessa. Tunnenko minä asiakkaani kunnolla? Pystytäänkö palveluita räätälöimään tarpeen mukaan? Lähtökohtana on ainutlaatuisen tilanteen tunnistaminen, monipuolinen toimintakyvyn arviointi, riittävä palveluvalikoima niin kunnan, yksityisten palveluntuottajien kuin kolmannen sektorin puolelta ja näiden palveluiden oikea aikainen kohdentaminen. Tärkeää on keskittyä tukemaan voimavaroja, sillä näin pystytään suojelemaan omaishoitajuuden negatiivisilta vaikutuksilta. Näiden valossa keskitetty palveluohjaus ja siinä riittävän monipuolinen palvelutarpeen arviointi sekä tukimuotojen yksilöllinen räätälöinti ja riittävä tilanteen seuranta ovat avain asemassa omaishoitoperheen tukemisessa. Palveluvalikoima on rakennettava niin, että siinä ovat yhteistyössä kuntasektorin eri alueet, yksityisen palveluntuottajat ja kolmas sektori. Avainasemassa ovat palvelunohjaajat, jotka useimmiten ovat omaishoitajien ensikontakti. Tietämys toimintakyvystä ja sen monipuolisesta tuntemisesta sekä palveluiden räätälöinnistä ovatkin palvelunohjauksen kulmakiviä. Sari Häkkinen, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Lähde: Toljamo, Maisa – Perälä, Marja-Leena – Laukkala, Helena 2011. Impact of caregiving on Finnish family caregivers. Scandinavian Journal of Caring Sciences 26 (2). 211-218.

Lue lisää

Työyhteisöviestintä – kuntoutuksen osaamistako?
2.3.2017
vierailija

Organisaatiomuutokset ovat tätä päivää. Muutoksen tavoitteena on työyhteisön toiminnan parantaminen, mutta usein se herättää myös huolta, kuten huolen siitä, miten jatkossa saan ajantasaisen tiedon ja joudunko kokonaan ulkopuoliseksi asioissa, joissa minulla olisi annettavaa. Mitä siis pitäisi tehdä ja kenen vastuulla asia on? Ainakaan sähköpostia kukaan ei halua yhtään enempää. Ennen kuin palaan johdannon kysymykseen, perustelen, miksi tiimien välinen viestintä on tärkeä asia myös kuntoutujan näkökulmasta, koska ilman sitä aiheen tarkastelu ei ole perusteltua tällä foorumilla. Miksi parantaa työyhteisöviestintää, jos työn tulos on kuitenkin jatkuvasti hyvä, kuntoutujat saavuttavat tavoitteensa ja enemmänkin? Pitäisikö jokaisen kuitenkin keskittyä vain omaan perustehtäväänsä ja olla tyytyväinen? Olisihan se mukavaa levätä laakereillaan, mutta. Maailma muuttuu, kuntoutujien tarpeet muuttuvat ja uusiin haasteisiin täytyy kehittää uusia ratkaisuja. Kuntoutujan näkökulmasta toimiva työyhteisöviestintä tarkoittaa ajassa pysyviä, monipuolisia ja helposti saavutettavia palveluita.  Ilman toimivaa sisäistä viestintää kunkin asiantuntijan tai tiimin oppimiskokemusten, kehittämistyön ja sen tulosten hyödyntäminen jäävät irrallisiksi, eivätkä hyödytä kuntoutujia laajemmin. Nopeasti muuttuvassa maailmassa työyhteisöviestinnän tulisi tämän takia kuulua jokaisen kuntoutuksen asiantuntijan osaamiseen. Mikä sitten herättää huolen sisäisen viestinnän toimivuudesta? Elisa Juholinin tutkimusraportissa Työyhteisöviestinnän uusi agenda (2010) tarkastellaan, mitä viestintä on tietoperäisissä työyhteisöissä. Raportin mukaan viestinnän paradigma on muutoksessa, ja työyhteisöissä elää erilaisia ajattelutapoja siitä, mitä viestintä on, kenelle se kuuluu ja missä viestintä tapahtuu. Ajattelu on muuttumassa siihen suuntaan, että työyhteisöviestintä ei ole tiedottamista, joka on vain esimiehen vastuulla, vaan yhdessä oppimista ja kehittämistä, elimellinen osa toimintaa, joka on kuin organisaation verenkierto tai hengitys. Viestintävastuu kuuluu kaikille. Tutkimuksen mukaan tiimien sisäinen ja tiimien välinen viestintä koettiin parhaimmillaan jatkuvana ja avoimena virtana tietoa, ideoita, näkemyksiä, kysymyksiä ja kommentteja, kannustusta ja ”sparrausta”. Näin ymmärrettynä viestintä tapahtuu viestintäkanavien sijaan foorumeilla, joista ilmeisin on fyysinen työtila. Omassa työyhteisössäni huoli viestinnästä on sikäli aiheellinen, että työyhteisöllä ei ole yhteistä fyysistä työtilaa. Organisaatiomuutoksen myötä myös palaverit, joissa kaikki kuntoutuksen asiantuntijat ovat läsnä, vähenevät. Tähän yhteisesti jaettuun huoleen lähdin etsimään tutkittua tietoa, jonka hyödyllisyyttä arvioimme vanhan tiimin päättäjäisissä Journal club -menetelmää käyttäen. Juholinin tutkimusraportissa kuvailtiin tuttuja ilmiöitä. Päädyimme kokeilemaan sosiaalista intranettia korvaamaan palavereja, fyysistä työtilaa ja sähköpostia. Ensimmäiset kokemukset ovat lupaavia. Ajankohtaisia asioita on ollut mahdollista kommentoida oman kiinnostuksen mukaan yli tiimirajojen. Eri aiheisiin liittyvä tieto ja keskustelu on helppo koota yhteen niin että se on jokaisen saatavilla. Sosiaalisessa intranetissa on mahdollista luoda myös ryhmiä, joihin kutsutaan yhteistyökumppaneita ja kuntoutuksen kohderyhmään kuuluvia ihmisiä osallistumaan tulevan toiminnan suunnitteluun. Toimiva sähköinen viestintäfoorumi voi siis toimia yhteisenä työtilana myös organisaation rajoja ylittäen. Innostava mahdollisuus sairastuneiden osallistamiseen. Kuntoutuksen osaamistako – kyllä!   Iiris Ahlgren, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)

Lue lisää

Rohkeasti ja positiivisesti
1.2.2017
vierailija

Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni lähdettiin etsimään konkreettisia käytäntöjä siihen, miten lapsen etua tulisi perhekuntoutuksessa tehdä näkyväksi. Kehittämistyöni tuloksissa tuli esiin työntekijöiden oman asenteen vaikutus lapsen edun näkyväksi tekemiseen lastensuojelullisessa perhekuntoutuksessa. ”Mä palaan jatkuvasti tähän asennekysymykseen”, totesikin eräs työntekijä tutkimuksellisen kehittämistyön kehittäjäryhmässä. Asenteen nähtiin vaikuttavan muun muassa kiireen tuntuun, joustavaan siirtymiseen palveluiden välillä, perheen osallistamiseen kuntoutuksen kehittämiseen ja omaan kuntoutukseen sekä yhteisöllisyyteen kuntoutuksessa. Merkittävästi asenteen nähtiin vaikuttavan avoimuuteen ja kohtaamiseen sekä siihen, mikä rooli lapselle kuntoutuksessa annetaan. Keskustelua lapsen edusta ja sen arvioinnista ja määrittelystä ei voi lastensuojelussa ohittaa. Lapsen etu on kansainvälinen käsite, jolla on suuri painoarvo lasten kanssa tehtävässä työssä. Lapsen edun esiin nostaminen kunkin perheen kanssa vaatii kuitenkin rohkeutta – erityisesti, jos vanhemman näkemys lapsen edusta ei ole yhteneväinen työntekijän käsityksen kanssa tai aihe on arka. Lastensuojelullinen perhekuntoutus on intensiivinen avohuollon tukitoimenpide. Perheiden tilanteet saattavat olla kuntoutuksen alussa jo niin haastavia, että sosiaalityöntekijälle ei ole tarjota muita vaihtoehtoja kuntoutuksen rinnalle. Muutoksen saavuttaminen lapsen elämään perheessä vaatii suoraa puheeksi ottoa ja asioiden pöydälle nostamista. Työntekijän tulee yhtä aikaa tuoda rohkeasti oma näkemys ja arvio esiin ja kohdata lapsi ja vanhemmat kunnioittavasti ja arvostavasti. Tutkimuksellisen kehittämistyöni kehittäjäryhmässä nähtiin tärkeäksi positiivisen palautteen antaminen ja myös onnistumisten ja hyvien kokemusten esiin tuominen ja sanoittaminen. Positiivisen psykologian periaatteiden mukaan ihminen vahvistuu positiivisesta palautteesta ja pystyy sitä saatuaan jakamaan sitä myös eteenpäin. Positiivinen, arvostava ja kunnioittava kohtaaminen mahdollistaa luottamuksen syntymistä ja sitä kautta mahdollisuuden muutokseen. Muutos lapsen hyvinvointiin tapahtuu vanhemman toiminnan kautta varsinkin, kun kyseessä on pieni lapsi. Koska uskon vahvasti mallioppimiseen ja Pavlovin koirakokeen ilmiöön, uskon myös, että kun työntekijänä kohtaa lapsen ja hänen vanhemman kunnioittavasti, arvostavasti ja positiivisesti, siirtyy kunnioitus ja positiivisuus vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen. Kohtaamisen tulee olla avointa ja rehellistä suhteessa asiakkaaseen, sekä lapseen että vanhempiin. Perhekuntoutuksen nähtiin tulosten perusteella vaativan vahvaa toista kunnioittavaa työotetta, jossa paino on yhdessä ihmettelyssä ja ratkaisukeskeisessä toiminnassa. Onnistuakseen se vaatii työntekijältä niin rohkeutta kuin positiivista ja avointa asennetta. Laura Markkanen, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyöhön ”Kaiken on lähdettävä lapsesta” lapsen edun näkyväksi tekemisen vahvistamisesta.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset