Monipuolinen arki edistää nuoren aikuisen työelämävalmiuksia

14.11.2017

Polku työelämään voi mutkistua monesta syystä, eikä haaveammatissa tai ylipäätään työelämässä toimiminen ole tänä päivänä itsestään selvää. Nuorten aikuisten työelämään pääsyä pyritään tukemaan monin eri keinoin myös ammatillisella kuntoutuksella. On työelämään siirtymisen, työhön kiinnittymisen ja työelämässä toimimisen edellytys, että työelämävalmiudet ovat kunnossa. Työelämästä ja opinnoista sivuun jääminen voi rapauttaa jo olemassa olevaa osaamista ja heikentää yleistä työkykyä. Työkyvyn heikentyminen on huomioitu myös nykyhallituksen kärkihankkeessa, ja osatyökykyisiä pyritään aktiivisesti eri keinoin tukemaan työssä, mutta myös pääsemään kiinni työelämään.

Työelämävalmiuksilla voidaan tarkoittaa niitä tietoja, taitoja ja henkilökohtaisia valmiuksia, joita yleisesti työelämässä tarvitaan. Työelämätaidot ovat käsitteenä yleisempi ja käytössä laajasti koulutuksen kentällä. Kuntoutuksen näkökulmasta on kuitenkin oleellista huomioida työelämätaitojen lisäksi työkyky ja sen vaikutukset työhön kiinnittymiseen ja työssä selviytymiseen. Työelämän kulttuurinen muutos tässä ajassa vaatii yksilöä pitämään huolta sekä osaamisestaan, taidoistaan sekä työkyvystään. Olisikin aika tomuttaa työkyvyn käsitettä ja miettiä työkykyä suhteessa laajempaan kokonaisuuteen kuin vain yksittäisestä työtehtävästä suoriutumiseen.

Haastattelin tutkimuksellista kehittämistyötäni varten nuoria aikuisia pyrkien selvittämään, mikä heidän näkökulmasta edistää työelämävalmiuksia. Haastateltavat osallistuivat Kelan ammatilliseen avomuotoiseen kuntoutukseen Kiipulassa joko kuntoutuskurssille, työkokeiluun tai työhönvalmennukseen, ja olivat näin ollen osatyökykyisinä hakeutumassa työelämään ammatillisen kuntoutuksen tuella. Haastatteluun osallistui neljä nuorta aikuista, kaksi miestä ja kaksi naista. Haastattelussa käytiin läpi työhön liittyviä kokemuksia sekä pohdittiin, mikä arjessa voisi palvella työelämässä toimimista. Teemat käsittelivät elämänhallintaa, vuorovaikutustaitoja, ihmisten ja tehtävien johtamisen taitoja, muutososaamista sekä työkykyä.

Nuoret aikuiset kokivat arjessaan olevan useita työelämävalmiuksia tukevia tekijöitä. Joillakin tekijöillä tunnistettiin olevan sekä työkykyä edistäviä että rajoittavia vaikutuksia. Nuoret aikuiset myös kuvasivat joillakin arjen tekijöillä olevan vaikutus useampaan työelämävalmiuksien osa-alueeseen. Omasta työkyvystään huolehtiminen oli nuorten aikuisten mielestä tärkeää taitojen ja omien vahvuuksien ylläpitämisen lisäksi.

Työtä tai opiskelupaikkaa vailla olemisella on nuoriin aikuisiin moninaisia vaikutuksia, jotka saatavat heijastua pitkälle. Monipuolisen arjen tukeminen on ehkä ensimmäinen, pieni, mutta merkityksellinen askel nuoren työelämävalmiuksien edistämiselle. Tämän päivän työelämässä korostuvat sosiaaliset taidot ja vuorovaikutustaidot, mutta myös omasta työkyvystä ja osaamisesta huolehtiminen, joten näiden vahvistaminen myös kuntoutuksessa on tärkeää.

Kaisu Nurmikolu, opiskelija
Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)

Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Nuorten aikuisten työelämävalmiuksia tukevat arjen tekijät”. Kehittämistyö julkaistaan Theseus-tietokannassa marraskuussa 2017.

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi Peruuta vastaus

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.

Bloggaajat

Rehablogin bloggaajat Rehablogi on kuntoutuksen hyviin käytänteisiin keskittyvä toimitettu blogi, jota Metropolia Ammattikorkeakoulu ylläpiti vuosina 2015—2025. Rehablogiin kirjoittajat ovat olleet kuntoutuksen YAMK-opiskelijoita, kuntoutusalan AMK-opiskelijoita, opettajia ja asiantuntijoita työelämästä monialaisesti. Rehablogi on tuonut esille kuntoutumisen tutkimus- ja kehitystyön pohjalta nousevaa tietoa sekä nostanut keskusteluun kuntoutuksen alaan liittyviä keskeisiä kysymyksiä. Ota yhteyttä

Blogin toimituskunta

Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi

Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi

Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi

Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi

Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.

Uusimmat postaukset

Arkistot

2026 (1)
2025 (5)
2024 (15)
2023 (12)
2022 (14)
2021 (17)
2020 (22)
2019 (26)
2018 (19)
2017 (22)
2016 (12)
2015 (1)

Avainsanat

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä

ECOLAH luo ymmärrystä kompleksisuudesta opiskeluun ja työhön

http://Henkilöt%20istuvat%20huoneessa%20yhdessä%20tiiviisti.%20Yhteiskehittämistilanne%20käynnissä.

15.11.2024 Rehablogi

Yhteiskunta on jatkuvasti monimutkaistunut ja sen haasteet ovat yhä monimuotoisempia. Terveyden haasteet liittyvät tänä päivänä yhä vahvemmin globaaleihin ongelmiin, kuten esimerkiksi Covid 19:n aiheuttamat sairaudet ja rajoitustoimenpiteet, sodista johtuvat hoidon ja kuntoutuksen tarpeet, pakolaisuus, ilmastomuutoksen aiheuttamat katastrofit sekä erityisesti nuorten ahdistuneisuuden lisääntyminen. Näihin ongelmiin ei ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Sen sijaan tarvitaan tulevaisuuteen suuntautunutta poikkitieteellistä ajattelua. “ECOLAH - Embracing a Complexity-Orientated Learning Approach in Health” oli Erasmus+ -rahoitteinen hanke, jonka tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä, siitä kuinka yhteiskunnan erilaiset toimijat voivat osallistua monimutkaisten sosiaali- ja terveyshaasteiden ratkaisemiseen. Hankkeessa kehitetään korkeakoulupedagogiikkaa, joka tukee opettajien ja opiskelijoiden tulevaisuuteen suuntautuvien taitojen kehittämistä kompleksisten ongelmien ratkaisemisessa. (ECOLAH 2024). ECOLAH-hanke järjesti viiden päivän intensiiviviikon Pohjois-Hollannin Ellertshaarissa, jonne osallistui Metropoliasta 6 opiskelijaa yli 40 muun opiskelijan kanssa. Viikon tarkoituksena oli ymmärtää paremmin terveyteen liittyvää kompleksisuutta (complexity) ilmiönä. Kompleksisuudella tarkoitetaan sellaisen kokonaisuuden (järjestelmän) ominaisuutta, joka koostuu monesta, toisiinsa vaikuttavasta osasta ja nämä osien vaikutukset ovat vaikeasti selitettäviä (Casti, 2012). Eli kyseessä on joukko prosesseja, jotka dynaamisesti ja jatkuvasti kehittyvät, eivätkä pelkästään ole vuorovaikutuksessa keskenään vaan saavat merkityksensä näiden vuorovaikutusten kautta (Cohn, 2013). Ilmiötä tutkittiin viikon aikana erilaisin osallistavan oppimisen sekä luovien menetelmien avulla. Intensiiviviikkoon osallistui terveysalan korkeakouluopiskelijoita ja opettajia Hollannista, Suomesta, Romaniasta ja Portugalista sekä kaksi opettajaa Norjasta. Haastetaan perinteisiä ajattelumalleja Ajatusten herättäjänä opintoviikolle toimi Paul Beenen (tutkijaopettaja), joka käsitteli provokatiivisessa luennossaan nykyisen terveyspalvelujärjestelmän toiminnan ongelmia ja siihen liittyviä perinteisiä ajattelumalleja. Beenen väitti, että nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä on diagnoosilähtöinen eikä sen kantokyky riitä tulevaisuuden tarpeisiin. Kun ympäristön ja kulttuurin aiheuttamien sairauksien määrä kasvaa, tarvitaan sosiaali- ja terveydenhoidossa koko järjestelmää koskeva ajattelun muutos: Mitä voi tehdä toisin? Voivatko terveydenhuollon ammattilaiset auttaa kansalaisia ottamaan itse vastuuta omasta terveydestään? Mitä jos ammattilaiset keskittyisivät enemmän ennaltaehkäisemään sairauksia ja lisäämään kansalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia, esimerkiksi korostamalla inhimillistä luontoyhteyttä ja terveellisiä valintoja? Kuva: Anna Kaipainen Kuntoutuksen ammattilaiset työn muutoksessa Kuntoutuksen ammattilaisina tarvitsemme muuttuvissa ja ennakoimattomissa tilanteissa luovuutta ja heittäytymistä rakentaaksemme toimivan yhteistyösuhteen kuntoutujien kanssa. Turvallinen ja luottamuksellinen yhteistyösuhde auttaa kuntoutujaa kokemaan merkityksellisyyttä, uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa ja näkemään epäonnistumiset mahdollisuutena oppia. Intensiiviviikon hyödylliset, ajattelua avartavat luovat ja toiminnalliset harjoitteet konkretisoivat yksilön ja ympäristön eri tasojen (mikro-, meso-, ekso- makro- ja ekosysteemit) reaktiivista vaikutusta toisiinsa verkostoissa toimiessamme. Olemme tunnistaneet harjoituksissa havaittuja kompleksisia ilmiöitä myös omassa työssämme toimiessamme laajoissa kuntoutuja- ja ammattilaisverkostoissa. Tällöin pienetkin muutokset kuntoutujan elämässä ja verkostossa voivat saada aikaan “perhosefektin”, jolla voi olla suuret myönteiset tai haitalliset vaikutukset hänen kokonaistilanteeseensa. Optimaalinen kuntoutujan verkosto elää ja muuttuu jatkuvasti hänen tarpeittensa mukana. Reflektoiva oppimisprosessi osana toimintaa Intensiiviviikon aamut aloitimme pareittain walk and talk -luontokävelyillä, joissa vaihtuvan parin kanssa tutustuimme eri teemoin toistemme näkökulmiin ja kulttuureihin. Vastaavaa dialogista vuorovaikutusta tarvitaan myös työelämässä työyhteisöissä ja suorassa asiakastyössä: omat normimme eivät ole ainoita oikeita, vaan on erilaisia tapoja elää ja kokea. Tätä ymmärrystä tarvitsemme erityisesti kuntoutujien kanssa tehtävässä työssä, jotta heillä on mahdollisuus kokea itsensä oman elämänsä “päähenkilöiksi” ja me ammattilaisina voimme sanoa tekevämme aidosti kuntoutujalähtöistä työtä. Tällainen ajattelu vaatii meiltä ammattilaisilta jatkuvaa halua, herkkyyttä ja aikaa havainnoida omaa asennettamme, ihmiskäsitystämme ja toimintaamme itse reflektoiden, sekä keskustellen työyhteisöissämme, esimerkiksi jakamalla hiljaista tietoa. Tätä reflektoivaa oppimisprosessia heräteltiin intensiiviviikon aikana jokapäiväisillä henkilökohtaisilla oppimiskysymyksillä. Kompleksisuuden lisääntyessä aloimme yhä paremmin tunnistamaan, että monimuotoinen sosiaalinen ympäristö kannattaa nähdä rikkautena: jokainen – myös erilainen– ajatusmaailma on merkityksellinen ja muovaa omaa ja yhteisömme ajattelua ja toimintaa. Kuva: Anna Kaipainen Korkeakoulut suunnannäyttäjinä kohti terveempää ja kestävämpää tulevaisuutta Yksi pandemian suurimmista opeista on ollut se, että emme voi luottaa pelkästään perinteisiin menetelmiin nykyisten terveysongelmien ratkaisemiseksi. Nämä ilmiöt ovat kompleksisia, ja niihin liittyy niin sosiaalisia, taloudellisia, ympäristöllisiä kuin teknisiäkin tekijöitä ja laaja joukko erilaisia toimijoita. Näitä toimijoita ovat terveydenhuollon organisaatioiden lisäksi myös poliittiset päättäjät, oppilaitokset, tutkijat, yritykset ja yhteisöt. Ymmärtääksemme näiden haasteiden monimutkaisuutta ja käsitelläksemme niitä, meidän on omaksuttava uudenlaista ajattelutapaa sekä kyettävä arvioimaan uudelleen, miten lähestymme koulutusta, oppimista ja kuinka kehitämme yhteiskuntaa. (Papanagnou, Watkins, Lundgren, Alcid, Ziring, & Marsick. 2022). Tulevaisuuden ammattilaisilla on oltava teknisten taitojen lisäksi myös kyky ajatella kriittisesti ja luovasti monimutkaisten, usein arvaamattomien terveyshaasteiden edessä. Meneillään olevat maailman muutokset ovat vahva muistutus siitä, että terveydenhuollon työntekijöiden, poliittisten päättäjien ja opettajien sekä erityisesti seuraavan sukupolven on oltava valmiita epävarmuuteen ja opittava toimimaan nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Avainasemassa on tietämättömyyden tilan ja uteliaisuuden vaaliminen oppimisessa. (Gheihman, Johnson, & Simpkin. 2020). Tulevaisuusajatteluun tarvitsemme luovuutta ja heittäytymistä sekä mukavuusalueelta poistumista. Verkostoissa tapahtuva kohtaava ja osallistava oppiminen on tähän yksi mahdollisuus. Myös terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksen täytyy muuttua. Enää pelkkä tiedon tarjoaminen ei riitä, sillä nyt on kyettävä edistämään innovaatiivista, luovaa ja systeemistä ajattelua. (Lee, Hall, Anakin & Pinnock 2021.) Sosiaali- ja terveysala muuttuu jatkuvasti: palvelujärjestelmä ei tule olemaan koskaan valmis, emmekä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevien ammattilaisten on kyettävä työskentelemään eri tieteenalojen kanssa, tekemään yhteistyötä erilaisten sidosryhmien kanssa ja siten kehittämään yhdessä kestäviä ratkaisuja. Korkeakouluilla on ratkaiseva rooli eri toimijoiden yhteen saattamisessa, poikkitieteellisen yhteistyön edistämisessä sekä terveemmän ja kestävämmän yhteiskunnan edellyttämien systeemisten muutosten eteenpäin viemisessä. Meidän tulee olla valmiita muokkaamaan omaa toimintaamme ja pysyttävä avoimina elinikäiselle oppimiselle. Tämä matka vaatii yhteistyötä yli kansallisten rajojen ja tieteenalojen. Se edellyttää myös, että siirrymme lyhyen aikavälin ratkaisuista pohtimaan pitkän aikavälin strategioita, joissa pohditaan terveyshaasteiden perimmäisiä syitä ja luodaan yhdessä kestäviä polkuja tuleville sukupolville. Olemme sitoutuneet edistämään tätä muutosta, valmistamaan tulevia ammattilaisia navigoimaan nykypäivän haasteiden monimutkaisissa kiemuroissa luottavaisesti ja luomaan terveempää ja kestävämpää yhteiskuntaa. Kirjoittajat: Laura Pikkola-Wickström on sosionomi, joka toimii ammatillinen kuntoutusohjaajana yksityisellä palveluntuottajalla Kelan työllisyyttä edistävässä ammatillisessa kuntoutuksessa. Laura Wiik on toimintaterapeutti, joka työskentelee hyvinvointialueen julkisissa psykiatrian palveluissa.Laurat opiskelevat kuntoutuksen ylemmässä AMK-tutkinnossa Metropoliassa Anna Kaipainen, projektipäällikkö, fysioterapeutti YAMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Casti, J. 2012. X-Events: The Collapse of Everything. Cohn, S., Clinch, M., Bunn, C. & Stronge, P. 2013. Entangled complexity: why complex interventions are just not complicated enough. J Health Serv Res Policy ;18(1):40–3 Gheihman, G., Johnson, M., & Simpkin, A. L. 2020. Twelve tips for thriving in the face of clinical uncertainty. Medical Teacher 2020. Scholalry Perspective. Academic Medicine, Vol. 97, No. 8, August 2022. ECOLAH, Embraicing complexity oriented learning approach in health. 2024. Lee, C., Hall, K., Anakin, M., & Pinnock, R. 2021. Towards a new understanding of uncertainty in medical education. Journal of Evaluation in Clinical Practice. Vol. 27 Issue 5. October 2021. Pages 1194-1204. Papanagnou, D., Watkins, K. E., Lundgren, H., Alcid, G. A., Ziring, D., & Marsick, V. J. (2022). Informal and Incidental Learning in the Clinical Learning Environment; Learning Through Complexity and Uncertainty during COVID-19.

Estääkö stigma lihavien laadukkaan kuntoutuksen?

22.8.2024 Rehablogi

Lihavuus on maailmanlaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen huolenaihe. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus nähdään perinteisesti yksilön vastuulla olevana liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvänä ongelmana. Lihavuuteen liittyy vahvaa stigmaa, joka saattaa ulottua myös terveydenhuollon ammattilaisten asenteisiin ja toimintaan. Kun lihava asiakas tulee kuntoutukseen, näemmekö hänet ainutlaatuisena yksilönä omine tavoitteineen, vai liikakiloja kantavana ihmisenä, jonka ensisijaisena tavoitteena tulisi olla painon pudottaminen? Merkittävästi lihavien ihmisten väestönosuus maailmassa on kasvanut huomattavasti (WHO 2024). Kuntoutuksen kannalta lihavuus on merkittävä ilmiö, koska siihen liittyy useita fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja terveysriskejä. Siihen liittyy myös vahvoja negatiivisia stereotypioita, sekä laajasti hyväksyttyä stigmaa ja syrjintää, joka ulottuu elämän kaikille osa-alueille työnteosta ja harrastuksista itsestä huolehtimiseen ja terveydenhuoltoon. (Koivumäki ym. 2023: 12, 22–23, 28–40; Haracz & Ryan & Hazelton & James 2013: 356–3 57; Puhakka 2023: 14–15; Lee ym. 2019: 28–29, 34; Chakravorty 2021). Eurooppalaisen lihavien tukijärjestön ECPO:n (European Coalition for People living with Obesity) sivusto käyttää termiä ‘’weight bias’’, jolla viitataan negatiivisiin uskomuksiin ja asenteisiin ylipainoista henkilöä kohtaan. Ennakkoluulot voivat olla hienovaraisia tai näkyviä ja ilmentyä sanallisesti tai fyysisesti. (ECPO.) Yhteiskunnassa vallitseva stigma voi muuttua ihmisen sisäiseksi käsitykseksi itsestään, omista mahdollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Sisäistetyn stigman myötä ihminen saattaa eristäytyä ja lakata tekemästä hänelle merkityksellisiä asioita. (Strand 2024.) Kuntoutuksen näkökulmasta tämä saattaa vaikuttaa heikentävästi ihmisen kokonaishyvinvointiin. Painosta johtuvan stigman kokeminen voi vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin painosta tai BMI:stä riippumatta (ECPO). Suomessa aikuinen määritellään ”merkittävän lihavaksi”, kun hänen pituuden ja painon suhde, eli painoindeksi (BMI), on 30 kg/m2 tai enemmän. Tästä ylöspäin luokituksia on sairaalloiseen lihavuuteen saakka. (Mustajoki 2023.) Stigma terveydenhuollossa Kuntoutuksen piirissä on jo pitkään puhuttu paradigman muutoksesta, jossa keskeistä on asiakkaan roolin muuttuminen objektista subjektiksi, elämäänsä suunnittelevaksi toimijaksi, joka osallistuu täysivaltaisena kumppanina kuntoutuksen suunnitteluun ja päätöksentekoon (Järvikoski 2014: 74–75). Asiakasta ei siis nähdä kuntoutustoimenpiteiden kohteena, vaan oman elämänsä asiantuntijana. Toteutuuko tämä lihavien ihmisten arjessa? Vaikka lihava asiakas kertoisi elämänsä muihin osa-alueisiin liittyvistä haasteista ja hyvinvointihuolista, terveydenhuollossa häntä ei välttämättä kuulla, vaan keskitytään hänen ylipainonsa “hoitamiseen”. ECPO kertoo tutkimuksesta, jossa 66 % painonhallintaohjelmaan osallistuneista aikuisista koki leimaantumista laiskaksi tai huonosti motivoituneeksi hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden toimesta (ECPO). Mikäli Suomen terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on samankaltaisia kokemuksia, tukee se tarvetta yhdenmukaisille eettisille toimintaohjeille koskien vastuullista painopuhetta ja -käytänteitä (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23). Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän henkilöön liittyvien syiden perusteella ja mainitsee syrjinnän muotona myös kohtuullisten mukautusten epäämisen (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Lakiin perustuen monet ammattieettiset ohjeet korostavat asiakkaan tasavertaista kohtelua. Esimerkiksi toimintaterapeuttien ammattieettisten ohjeiden mukaan asiakkaan henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa vaikuttaa siihen, miten toimintaterapeutti kohtelee asiakastaan (Suomen toimintaterapeuttiliitto 2011). Tästä huolimatta kuntoutuksen ammattilainen voi jopa tiedostamattaan nähdä asiakkaansa yhteiskunnassa vallitsevan negatiivisen stigman kautta – ei ihmisenä, vaan lihavana ihmisenä. Tämä voi estää kuntoutuksen todellista vaikuttavuutta ja asiakkaalle aidosti merkityksellisten tavoitteiden asettamista tai saavuttamista. Toimintaterapia osallisuuden mahdollistajana Toimintaterapian keskeinen tavoite on lisätä hyvinvointia mahdollistamalla ihmisen osallistuminen hänelle merkitykselliseen toimintaan hänen omassa arkiympäristössään (Forsyth 2017: 166). On siis oleellista hyväksyä asiakas juuri sellaisena, kun hän sillä hetkellä on, keskittyä hänen voimavaroihinsa ja laatia tavoitteet hänen arkensa kannalta merkittävien toimintojen pohjalta. Kemmisin, Ashbyn ja McDonald-Wicksin (2023) tutkimus esittää lihavien ihmisten osallisuuden, arjen toimijuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sähköisiä liikkumisen apuvälineitä. Näiden hyötyjä käyttäjille ovat: autonomian ja osallistumisen mahdollisuuksien paraneminen työssä käymisen helpottuminen ja mahdollistuminen, jolloin autettavasta tulee parhaimmillaan tuottava yhteiskunnan jäsen mielenterveyden ja kokonaishyvinvoinnin paraneminen sosiaalialan palveluiden ja tukien tarpeen oletettu väheneminen. Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Portugalissa, Alankomaissa, Italiassa ja Saksassa (Batterham 2021: 1), lihavuutta ei luokitella sairaudeksi tai vammaksi, mikä on edellytys kuntoutuksen näkökulmasta toimintaa parantavien apuvälineiden myöntämiseksi. Lihavuus itsessään ei siis ole peruste vaikkapa sähköisen pyörätuolin myöntämiselle, vaikka se parantaisi asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyä merkittävästikin. Liikkumista helpottavan apuvälineen käyttö voisi kuitenkin olla merkittävä askel kohti lisääntynyttä aktiivisuutta ja kokonaishyvinvointia. Tämä on menetetty mahdollisuus, sillä toiminnalla voi olla itseään voimistava vaikutus: yksi muutosta oikeaan suuntaan auttava asia voi saada aikaan muita muutosta vahvistavia seuraamuksia. Inhimillisen toiminnan mallin (MOHO) mukaan ihmisen lisääntynyt tunne oman toimintansa tehokkuudesta ja minäpystyvyydestä lisää hänen aktiivisuuttaan ja motivaatiotaan toimia, ja edistää näin muutosta (Taylor 2017: 42–44). Syntyy itseään ruokkiva positiivinen, hyvinvointia vahvistava kierre. Jos terveydenhuollon – ja yhteiskunnan – lähtökohtana on saada lihavat ihmiset laihtumaan, voi olla haastavaa saada läpi esimerkiksi apuvälinesuositukset, jotka edistävät liikkumista, mutta eivät liikuntaa. Jos yleisien tilojen suunnittelussa ei huomioida lihavien ihmisten vaatimia mitoituksia, ne ovat lihaville esteellisiä ja saavuttamattomissa apuvälineistä huolimatta. Jotta lihavien ihmisten oikeus ja mahdollisuus toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä sellaisina kuin he ovat toteutuisi, tarvitaan muutosta sekä sosiaalisessa että fyysisessä ympäristössä. Toimintaterapia voi toimia tässä suunnannäyttäjänä tarjoamalla asiakaslähtöisen lähestymistavan kuntoutukseen, joka ei syyllistä lihavia ja vaadi heitä laihtumaan, vaan keskittyy toiminnallisten tavoitteiden mahdollistamiseen asiakkaiden olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen ja vahvistaen. Omien asenteiden tarkastelu askeleena kohti muutosta Lihavuuteen liittyvää stigmaa lisää se, että lihavuus ja lihavuuteen johtaneet syyt nähdään yksilön ongelmina. Lihava ihminen saa osakseen moraalista paheksuntaa, joka perustuu paheksujan oletettuihin päätelmiin lihavasta henkilöstä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Onkin syytä pohtia, kenelle lihavuus on ongelma. Toimintaterapiassa keskitytään ihmisen ainutlaatuisuuteen ja yksilöllisyyteen. Inhimillisen toiminnan malli painottaa asiakaskeskeistä, toimintalähtöistä työskentelyä, jossa henkilön tahto on kuntoutuksen lähtökohta (Taylor 2017: VII). Jos lihava ihminen on tyytyväinen omaan kehoonsa ja painoonsa vaikka tarvitseekin jonkinlaista muutosta arkeensa, kenelle se on ongelma? Ollaanko kuntoutuksessa valmiita näkemään lihavan henkilön sijaan henkilö, jolla on toimintaa rajoittavia tekijöitä ja lihavuudesta riippumattomia toiveita? Ajatus siitä, että lihavuus on kiloja kantavan ihmisen oma syy ja häpeän aihe, poikkeus hyväksytystä normista, on kiistaton osa kulttuuriamme ja siten myös meitä. Se on ajattalutapa, johon meidät on kasvatettu. Myös toimintaterapeutit ovat yhteisöissään eläviä ihmisiä, joilla voi itsellään olla lihavuuteen liittyviä, stigmaa lisääviä ennakkoluuloja ja toimintamalleja. Itsereflektio ja omien asenteiden tarkastelu voivatkin olla ensimmäinen askel kohti laajempaa yhteiskunnallista asennemuutosta. Asennemuutoksella vaikuttavaa ja laadukasta kuntoutusta kaikille Toimintaterapeuteilla on kuntoutuksen ammattilaisina asemaa ja valtaa muuttaa ihmisten asenteita. Esimerkiksi Townsendin ym.:n kehittämän Kanadan toiminnallisuuden ja sitoutumisen mallin (CMOP-E) mukaan toimintaterapeuttien ammatillisiin rooleihin kuuluu asiakkaiden puolestapuhujana toimiminen. Tälle roolille keskeistä on edistää asiakkaiden oikeuksia, tuoda esiin sellaisia asioita, joita muut eivät ole huomioineet, ja haastaa ihmisiä – esimerkiksi apuvälinepäätöksiä tekeviä lääkäreitä – ajattelemaan uudella tavalla. (Hautala ym. 2019: 219.) Inhimillisen toiminnan malli puolestaan näkee toimintaterapeutit yhteisöön ja sosiaalisiin rakenteisiin ja asenteisiin vaikuttavina tekijöinä, jotka voivat vaikuttaa myös palveluiden mahdollistamiseen (Taylor 2017: 95–96). Tämä on rooli, johon jokainen toimintaterapeutti voi omalta osaltaan tarttua oman toimintaympäristönsä puitteissa. Koivumäki ym. tuovat artikkelissaan esille näkökulman siitä, miten stigman vähentämistä lihavien ihmisten kohdalla voitaisiin edistää yhdenmukaistamalla lihavuuteen liittyvää viestintää. Lihavuutta koskevaan viestintään tulisi laatia eettiset ohjeet ja yhdenvertaisuuslakiin olisi lisättävä sieltä tällä hetkellä puuttuva kielto syrjintään koon tai painon perusteella. Yhdenmukaiset ohjeistukset ja säännöt tukisivat vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Kuntoutusta ei tehdä siihen osallistuvien ammattilaisten takia vaan siksi, että asiakkaiden kokemus omasta arjestaan olisi mahdollisimman hyvä. Kuntoutuksen tehokkuuden kannalta on olennaista, että tavoitteet ovat asiakkaalle itselleen merkityksellisiä ja yhteistyö arvostavaa ja turvallista. Meistä jokainen voi varmasti samaistua ajatukseen, että haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään, ainutlaatuisena ihmisenä, ei jonkin ominaisuuden kautta määriteltynä poikkeuksena. Eikö siis olisi kohtuullista olettaa, että myös kuntoutuksessa pureudutaan merkittäviksi kokemiimme haasteisiin muiden määrittelemien ongelmien sijaan? Riippumatta siitä, paljonko painamme. Kirjoittajat Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha ovat 3. vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Lähteet Batterham, Rachel 2021. Switching the focus from weight to health: Canada’s adult obesity practice guideline set a new standard for obesity management. Näkökulma-kirjoitus. Eclinialmedicine 31 (100636). Chakravorty, Triya 2021. Fat shaming is stopping doctors from helping overweight patients – here’s what medical students can do about it. British Medical Journal (Online) 375. Viitattu 19.3.2024. ECPO. European Coalition of People living with Obesity. What is stigma. Viitattu 18.3.2024 Forsyth, Kirsty 2017. Therapeutic reasoning: Planning, implementing, and evaluating the outcomes of therapy. Teoksessa Taylor, Renée (toim.). Kielhofner’s Model of Human Occupation. 5. Painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 159–172. Haracz, Kristy & Ryan, Susan & Hazelton, Michael & James, Carole 2013. Occupational therapy and obesity: An integrative literature review. Australian Occupational Therapy Journal 60 (5). 356–365. Kemmis, Emma & Ashby, Samantha & mcdonald-Wicks, Lesley 2023. Exploring the use of powered mobility devices and occupational participation for people with obesity. Australian Occupational Therapy Journal 70 (6). 690–700. Koivumäki, Terhi & Harjunen, Hannele & Hagström, Tiia & Mikkilä, Katri & Pusa, Tuija & Lahti- Koski, Marjaana 2023. Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. Lihavuuden stigma ja sen vähentäminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:10. Viitattu 18.3.2024 Lee, Gerogina & Platow, Michael & Augoustinos, Martha & Van Rooy, Dirk & Spears, Russel & Bar-Tal, Daniel 2019. When are anti-fat attitudes understood as prejudice versus truth? An experimental study of social influence effects. Obesity Science & Practice 5 (1). 28–35. Mustajoki, Petteri 2023. Painoindeksi (BMI). Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim. Alkuperäinen artikkeli julkaistu 5.12.2020. Viitattu 12.1.2024. Puhakka, Anna 2023. Kehopositiivisuusaktivismin ensimmäinen aalto Suomessa. Tieteessä tapahtuu 5. 14—18. Viitattu 19.3.2024. Hautala Tiina, Hämäläinen Tuula, Mäkelä Leila, Rusi-Pyykkönen Mari. Toiminnan voimaa. Toimintaterapia käytännössä. Helsinki: Edita. 2019. Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Strand, Teija 2024. Stigma ja syrjintä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 18.3.2024 Suomen toimintaterapeuttiliitto. Toimintaterapeuttien ammattieettiset ohjeet. Viitattu 19.3.2024. Taylor, R.R. 2017. Kielhofner ́s Model of Human Occupation. 5. Edition. Philadelphia: Wolters Kluwer WHO 2024. Obesity and overweight. Viitattu 24.5.2024. Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325. Annettu 30.12.2014. Viitattu 19.3.2024

Kuntoutujalähtöinen etäpalvelu tukee toimintakykyä arjessa

7.5.2024 Rehablogi

Toimintakyky vaikuttaa vahvasti ihmisen yleiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun ja ihmisillä on oikeus nauttia elämästä. Aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaneiden kuntoutujien toimintakykyä voidaan tukea sekä arjessa selviytymistä parantaa erilaisilla palveluilla, muiden ihmisten tuella sekä elinympäristöön liittyvillä tekijöillä (Mitä toimintakyky on?). Miten toimintakykyä voidaan tukea etäpalveluilla? Kuntoutujilla on tiedon puutetta heille kuuluvista palveluista kotiuttamisen jälkeen ja AVH-kuntoutujat ovat tunteneet olonsa jopa hylätyksi kotiuttamisen jälkeen (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016). Kuntoutujilla on mennyt parista viikosta pariin kuukauteen aikaa, jotta he ovat itse löytäneet oikeat kuntoutuspalvelut (Hempler & Woitha & Thielhorn & Farin 2018). AVH-kuntoutujien informointi kotiuttamisen yhteydessä on ammattilaisten mielestä liian vähäistä (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016) ja myös omaishoitajat ovat kokeneet turhautumista tietämättömyydestään AVH-kuntoutujille kuuluvista palveluista (Laver ym. 2020). Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelua AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa. Keskeisenä tuloksena oli se, että etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä kuntoutujalähtöisesti. Etäpalvelun nähtiin tukevan kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla etäpalveluita yksilölliset tarpeet huomioiden ja tarjoamalla etäpalveluita matalalla kynnyksellä. AVH-yhdyshenkilötoiminta etäpalveluna Aivoverenkiertohäiriön sairastaneet kuntoutujat hyötyvät AVH-yhdyshenkilöstä saamalla ohjausta ja neuvontaa yhdeltä ammattihenkilöltä. Tällöin AVH-kuntoutujilla on kontakti, josta he saavat palveluneuvontaa, ohjausta sairaudestaan, tukea elämäntapamuutoksiin sekä oman kuntoutuksen koordinointia. Kuntoutujat saavat mahdollisesti laajemmat kuntoutumisen verkostot, kuten kolmannen sektorin ja vertaistuen, käyttöönsä, mikä tehostaa niin kuntoutumista kuin elämänhallintaa. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.) Kuntoutujien hoitopolussa yhdyshenkilö toimii omaisen ja kuntoutujan kuntoutuksen, hoidon ja palveluiden koordinoijana. AVH-yhdyshenkilön työnkuvaan sisältyy myös kuntoutujan tukeminen terveelliseen elämäntapaan, jolloin riskit sairastua uudelleen pienenevät. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.) AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla voi tukea kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla erilaisia etäpalvelun muotoja, joista yksilöllisesti valitaan kuntoutujalle sopivat etäpalvelun toteutustavat, toteutuksien määrät sekä jatkoseurannat. Etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä myös kuntoutujalähtöisesti. Sähköinen eAsiointi kaavake tai ajasta riippumaton palvelu tarjoavat hyviä kuntoutujalähtöisiä yhteydenoton mahdollisuuksia. Tärkeää on, että kuntoutujilla on tiedossa yhteydenottokanava, jossa he voivat tarvittaessa ottaa yhteyttä AVH-yhdyshenkilöön matalalla kynnyksellä. Itsemääräämisoikeutta digitaalisissa palveluissa tukee se, että teknologialla tuetaan esteettömyyttä eli rakennetun ympäristön, palveluiden, tuotteiden ja viestintäkanavien toimivuutta, saavutettavuutta, helppokäyttöisyyttä sekä turvallisuutta. (Kan 2022: 200.) Digitaaliset palvelut voivat parantaa terveydenhuollon palveluihin pääsyä (Härkönen yms. 2024), mutta mobiililaitteiden sovellusten tulee olla helposti saatavissa, koska muuten kuntoutujat eivät niitä käytä (Stock 2023). Digitaalisten palvelujen kohdalla saavutettavuudella tarkoitetaan palvelujen tekniseen toteutukseen, helppokäyttöisyyteen ja sisältöjen ymmärrettävyyteen ja selkeyteen liittyvää esteettömyyttä. Saatavuuden käsitteestä saavutettavuus eroaa siten, että jokin palvelu tai tuote voi olla saatavilla, mutta ei välttämättä jokaisen saavutettavissa. Palvelut voidaan tehdä saavutettaviksi erilaisten teknologisten apuvälineiden avulla, kuten puhesyntetisaattoreilla tai ruudunlukuohjelmilla. Teknologisten välineiden käytön yhteydessä on huomioitava eri käyttäjäryhmät. (Hänninen ym. 2021: 31.) AVH-kuntoutujien kohdalla täytyy miettiä, miten he pääsevät digitaaliseen ympäristöön, onko heillä taitoja käyttää digitaalisia laitteita sekä heidän mahdollisuutensa jatkuvaan käyttöön täytyy taata (Heponiemi yms. 2020). AVH kuntoutujien toimintakyvyn erityispiirteet Aivot säätelevät ihmisten toimintaa, jonka vuoksi aivojen kudosvaurio vaikuttaa kokonaisvaltaisesti fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Aivoverenkiertohäiriön seuraukset ovat yksilöllisiä riippuen sekä vaurion laajuudesta, että sijainnista aivoissa. (Hiekkala ym. 2019: 1.) AVH-kuntoutujien arjessa vastuista ja tehtävistä suoriutumiseen vaikuttaa yksilön taidot ja kyvyt, ympäristön mahdollisuudet ja rajoitteet sekä käsitys itsestä toimijana ennen ja jälkeen sairastumisen. Vaikeudet liikkumisen jossain osa-alueessa voivat vaikuttaa arjessa työkykyyn, ajokykyyn ja sosiaalisiin suhteisiin. Koska ihminen on vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, vaikuttaa aivoverenkiertohäiriöön sairastuminen niin ihmiseen itseensä, mutta myös hänen toimintaympäristöönsä. Sairastuneen sosiaalinen verkosto, palvelujärjestelmä sekä asuinympäristö on tämän vuoksi aina huomioitava sairastuneen arjen tukemisessa. (Hiekkala ym. 2019: 6–9.) Alla olevassa kuviossa on esitetty AVH-kuntoutujien toimintakyvyn joitakin erityispiirteitä. [caption id="attachment_3326" align="alignnone" width="571"] Kuvio 1 AVH-kuntoutujien erityispiirteitä (Mukaillen lähteistä: Hautamäki ym. 2021: 33–35, TOIMIA-suositus 2020: 13, Urimubenshi 2015, Näkymätön kognitiivinen oire on syytä tunnistaa 2021 ja Muut toimintakyvyn neuropsykologiset häiriöt.)[/caption] Elinympäristö tukee kuntoutujien turvallisuutta ja terveyttä ja toimintakykyinen väestö on yhteiskunnan perusta. Väestön toimintakykyyn investoiminen on kansantaloudellisesti kannattavaa, koska ihmisten toimintakyvyn parantuminen vähentää palveluiden tarvetta. (Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014: 12–13). AVH-kuntoutujien toimintakykyyn arjessa on tunnistettavissa tiettyjä erityispiirteitä (kuvio 1), mutta jokainen on yksilö ja jokaisella kuntoutujalla on omat tavoitteet ja tarpeet arjessa. Jokainen on oman itsensä asiantuntija ja kuntoutujat tuntevat omat toiveensa ja voimavaransa parhaiten (Kuntoutujan oma rooli 2022). AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelu AVH-kuntoutujien arjessa Yksi sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaation linjauksista on yhdenvertaisten palveluiden tarjoaminen, joka tarkoittaa, että etäpalvelut ovat saatavissa kaikille asiakasryhmille. Sähköisten ratkaisujen avulla palveluiden esteettömyys ja saatavuus kohenevat ja tasa-arvoisuus turvataan esimerkiksi harvaan asutuille alueiden kuntoutujille. (STM 2016: 2–4.) Digitaaliset palvelut mahdollistavat aikaan ja paikkaan sitoutumattomia palveluita, ammattilaisten paremman yhteistyön sekä palveluiden paremman saatavuuden (Mikkola & Petäjä 2023: 5). Palveluiden saavutettavuutta lisää se, että palvelu voidaan tarjota asiakkaan omalle päätelaitteelle ajasta riippumattomasti (Valtiovarainministeriö 2015: 18). Mobiililaitteen sovelluksen avulla tavoitettavat ammattilaiset ovat helposti saatavissa, jolloin katkot kuntoutuksessa vähenevät (Marwaa & Guidetti & Ytterberg & Kristensen 2023). AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelun käytön lähtökohtana on tuntea AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tuen tarve arjessa. Läheisten tuki, vertaistuki sekä ammattilaisten tuki muodostavat perustan kuntoutujien arkeen ja näiden tukien saatavuus on selvitettävä ja hyödynnettävä etäpalvelun käytössä. Kuntoutujilla voi olla haasteita etäpalveluiden käytössä, mutta läheisten tuen avulla etäpalveluita voidaan käyttää. Alla olevassa kuviossa on tutkimuksellisessa kehittämistyössä syntynyt kuvaus etäpalvelun ydintekijöistä kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa. [caption id="attachment_3327" align="alignnone" width="599"] Kuvio 2. AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelun ydintekijät AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa.[/caption] Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla tuetaan AVH-kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla kuntoutujalähtöisiä etäpalveluja tarpeen mukaan. Etäpalveluissa voisi olla valmiita kaavakkeita, jonka avulla kuntoutujat voisivat ottaa yhteyttä yhdyshenkilöön oma-aloitteisesti. Kaavakkeella voisi jättää yhteydenottopyynnön ja kuvailla omaa arjen sujumista ammattilaisille. Usea kuntoutuja pystyy olemaan oma-aloitteisesti yhteydessä etäpalvelun avulla ammattilaiseen itse tai läheisten avulla. Tärkeää on, että kuntoutujat voisivat olla yhteydessä ammattilaisiin, milloin vain etäpalvelun kautta. Lopuksi Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi lähti kuntoutujien palautteista, että he eivät AVH: n sairastamisen jälkeen tiedä, mitä pitäisi tehdä ja keneen ottaa yhteys, kun haluaa kysellä sairaudesta, hoidosta, kuntoutuksesta sekä jatkoista. Palveluiden kehittäminen lähtee aina kuntoutujien tarpeesta (Lehto & Malkamäki 2023) ja tällä tutkimuksellisella kehittämistyöllä pyrittiin vastaamaan, AVH: n sairastaneiden kuntoutujien sekä heidän läheisten, kasvavaan tiedon ja tuen tarpeeseen. On tärkeää, että kuntoutuja tietää, keneltä ammattilaiselta hän saa mitäkin palvelua ja missä tilanteissa hän voi ottaa yhteyttä ja keneen. (Pehkonen & Martikainen & Kinni & Mönkkönen 2019: 90.) Helposti saatavissa olevat etäpalvelut ennaltaehkäisevät kuntoutujien sairastumista toiseen aivoverenkiertohäiriöön (Kim ym 2020). AVH-yhdyshenkilötoiminnan yksi tavoite on ennaltaehkäistä AVH: n uusiutumista ja tukea terveelliseen elämäntapaan kuntoutujia. Kirjoittaja Sanna Huotari, fysioterapeutti ja sairaanhoitaja kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmasta. Sanna työskentelee tällä hetkellä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella apulaisosastonhoitajana kuntoutusosastolla. Lähteet: Aivoliiton suositus AVH:n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022. Aivoliitto. Viitattu 19.12.2022. Davoody, Nadia & Koch, Sabine & Krakau, Ingvar & Hägglund, Maria 2016. Post-discharge stroke patients’ information needs as input to proposing patient-centred eHealth services. BMC Medical Informatics and Decision Making volume 16, Article number: 66. Stocholm: Karolinska Institutet. Viitattu 29.1.2023. Hautamäki, Lotta & Vuorento, Mirka & Tuomenoksa, Asta & Hiekkala, Sinikka & Poutiainen, Erja 2021. Arjen toimintakykyä etsimässä. Kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten kokemuksia Kelan kohdennetuista AVH-kuntoutuskursseista. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 25 | 2021. Helsinki: Kela. Viitattu 5.3.2024. Hempler, Isabelle & Woitha, Kathrin & Thielhorn, Ulrike & Farin, Erik 2018. Post-stroke care after medical rehabilitation in Germany: a systematic literature review of the current provision of stroke patients. National Library of Medicine. . <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6006784/>. Viitattu 13.12.2022. Heponiemi, Tarja & Jormanainen, Vesa & Leeman, Lars & Manderbacka, Kristiina & Aalto, Anna-Mari & Hyppönen, Hannele 2020. Digital Divide in Perceived Benefits of Online Health Care and Social Welfare Services: National Cross-Sectional Survey Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7381057/>. Viitattu 16.12.2023. Hiekkala, Sinikka & Kyllönen, Paula & Pitkänen, Kauko & Poutiainen, Erja & Marin, Leena & Mattsson, Auli 2019. Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi. TOIMIA:n suositus. Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:13. Sosiaali- ja terveysministeriö. Hänninen, Riitta & Karhinen, Joonas & Korpela, Viivi & Pajula, Laura & Pihlajamaa, Olli & Merisalo, Maria & Kuusisto, Olli & Taipale, Sakari & Kääriäinen, Jukka & Wilska, Terhi-Anna 2021. Digiosallisuuden käsite ja keskeiset osa-alueet. Digiosallisuus Suomessa -hankkeen väliraportti. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Härkönen, Henna & Lakoma, Sanna & Verho, Anastasiya & Torkki, Paulus & Leskelä, Riikka-Leena & Pennanen, Paula & Laukka, Elina & Jansson, Miia 2024. Impact of digital services on healthcare and social welfare: An umbrella review. International Journal of Nursing Studies. Volume 152, April 2024. <https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S002074892400004X>. Viitattu 1.2.2024. Kan, Suvi 2022. Ikääntyneiden osallisuus ja kuntoutuminen. 1.painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy. Kim, Do Yeon & Kwon, Hee & Nam, Ki-Woong & Lee, Youngseok & Kwon, Hyung-Min & Seob Chung, Young 2020. Remote Management of Poststroke Patients With a Smartphone-Based Management System Integrated in Clinical Care: Prospective, Nonrandomized, Interventional Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7068458/>. Viitattu 11.3.2024. Kuntoutujan oma rooli 2022. Terveyskylä Laver, KE. & Adey-Wakeling, Z. & Crotty, M. & Lannin, NA. & George, S. & Sherrington, C. 2020. Telerehabilitation services for stroke. Cochrane Database of Systematic Reviews 2020, Issue 1. <https://www.cochranelibrary.com/cdsr/doi/10.1002/14651858.CD010255.pub3/epdf/full>. Viitattu 28.1.2023. Lehto, Petri & Malkamäki, Saara 2023. Suomen terveysalan kasvun ja kilpailukyvyn visio 2030. Helsinki: Sitra. Marwaa, Mille Nabsen & Guidetti, Susanne & Ytterberg, Charlotte & Kristense, Hanne Kaae 2023. Using experience-based co-design to develop mobile/tablet applications to support a person-centred and empowering stroke rehabilitation. Research Involvement and Engagement volume 9, Article number: 69. <https://researchinvolvement.biomedcentral.com/articles/10.1186/s40900-023-00472-z>.Viitattu 12.3.2024. Mikkola, Outi & Petäjä, Sari 2023. Digitaaliset valmiudet terveydenhuollon etäpalveluita tarjoavissa organisaatoissa. Teoksessa Asiakaslähtöisen etäpalvelun kehittäminen terveydenhuollossa. POHJOISEN TEKIJÄT – Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja 24/2023. Lapin ammattikorkeakoulu Oy. Muut toimintakyvyn neuropsykologiset häiriöt 2023. Aivoliitto. Näkymätön kognitiivinen oire on syytä tunnistaa 2021. Aivoterveys. Aivoverenkiertohäiriöiden erikoislehti. Pehkonen, Aini & Martikainen, Kaisa & Kinni, Riitta-Liisa & Mönkkönen, Kaarina 2019. Asiakas moniammatillisessa kohtaamisessa. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus Oy. STM 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Stock, Roland & Gaarden, Andreas Parviz & Langørgen, Eli 2023. The potential of wearable technology to support stroke survivors’ motivation for home exercise – Focus group discussions with stroke survivors and physiotherapists. Physiotherapy Theory and Practice. An International Journal of Physical Therapy. <https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/09593985.2023.2217987>. Viitattu 12.3.2024. Urimubenshi, Gerard 2015. Activity limitations and participation restrictions experienced by people with stroke in Musanze district in Rwanda. African Health Sciences. Vol 15, Issue 3. Rwanda: College of Medicine and Health Sciences. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4765476/>. Viitattu 9.3.2024. Valtiovarainministeriö 2015. Etäpalveluiden käyttöönoton käsikirja. Valtiovarainministeriön julkaisu – 44/2015. Helsinki: Valtionvarainministeriö.

Sinua kiinnostavia artikkeleita muista blogeista

Vanhustyön resurssipulan ratkaisuja etsimässä

6.3.2024 Geroblogi

Sosiaali- ja terveysalalla on viime vuodet eletty suurten muutosten ja mullistusten aikaa. Harvoin on ollut viikkoa, jossa vanhustyön ongelmista – suurelta osin työvoimapulaan liittyen – ei olisi uutisoitu mediassa. Löytyykö ongelmiin joitakin ratkaisuja sillä aikaa, kun viisasten kiveä vielä etsitään? Puhelimen ilmoitusääni. Tuttu ja arkinen asia nykypäivänä. Vilkaisen näyttöä: työpaikan WhatsApp-ryhmä. Iltavuorossa yhden työntekijän puutos, kuten myös seuraavissa kolmessa aamuvuorossa. Ilmoittaudun tulevan lauantain aamuvuoroon vapaaehtoiseksi. YLE uutisoi 7.11.2023 vanhustenhoidon jo vuosia tapetilla olleesta hoitajamitoituksesta. Nykyinen hallitus esittää 0,7 hoitajamitoituksen siirtymäajan jatkamista vuoteen 2028. Lisäaikaa perustellaan muun muassa henkilöstön saatavuuden varmistamisella ja taloudellisilla säästöillä. Siirtymään asti työnantajilla on kuitenkin velvollisuus täyttää nykyinen 0,65 henkilöstömitoitus. (Kinnunen 2023.) On väistämättä selvää, että työn onnistumiseksi vaaditaan riittävä määrä erilaisia resursseja – aikaa, välineitä ja ennen kaikkea henkilökuntaa. Silti sosiaali- ja terveysalan ja erityisesti vanhustyön johtamisen kentällä puhutaan mielestäni liian harvoin laadukkaan johtamisen merkityksestä, itse- ja yhteisöohjautuvuudesta puhumattakaan. Suurinkaan mahdollinen määrä hoitajia ei riitä laadukkaan vanhustyön toteuttamiseen, jos työ on huonosti organisoitua ja henkilökunta ei täytä ammattitaitovaatimuksia tai omaa riittävää gerontologista osaamista. Työkykyä voimavaroja lisäämällä Työkyky on valtavan tärkeä osa työelämää ja siinä jaksamista, jossa vastakkain painivat kuormittavat tekijät ja voimavaratekijät. Tutkimuksen mukaan vanhustyössä työn voimavarojen lisääminen vähentää eettisen kuormituksen ja liiallisen työmäärän yhteyttä huonoksi koettuun työkykyyn. Ylipäätään esimerkiksi valmentava johtaminen ja sujuva yhteistyö ovat voimavaroja, jotka suojaavat huonolta työkyvyltä. (Selander & Nikunlaakso & Laitinen 2023: 251–254.) Resurssilähtöiseen ajatteluun liittyy nykyajan työelämätrendeistä myös Lean-filosofia, joka on moniulotteinen käsite. Vaikka perinteisiä Lean-periaatteita on osittain haastavaa soveltaa sosiaali- ja terveydenhuollon ympäristöön, niiden hyödyntämistä alan johtamisessa on kuitenkin tutkittu jonkin verran. Leivonen (2020) on onnistuneesti väitöskirjatutkimuksessaan kuvannut Lean-toimintojen ja jatkuvan kehittämisen yhteyttä työyhteisön toimivuuteen. Asenteet ja organisaatiokulttuuri vaikuttavat ratkaisevasti uusien tapojen omaksumiseen. Osallistava ja valmentava lähijohtaminen yhdistettynä jatkuvaan kehittämiseen lisäävät työyhteisön toimivuutta. Lean-menetelmien voidaan siis ajatella aiheuttavan positiivisten muutosten kierteen: henkilöstön mukaan ottaminen kehittämiseen ja positiivisen palautteen antaminen saa aikaan parempaa ja motivoituneempaa työntekoa. (Leivonen 2020: 108–112.) Alaistaitoja ruohonjuuritasolla Itse- ja yhteisöohjautuvuutta hoitotyössä on tutkittu vähän, yleisesti työelämässä kylläkin. Itseohjautuvuudella viitataan yksittäiseen työntekijään, joka on aktiivinen, aloitekykyinen ja kykenevä tekemään päätöksiä itsenäisesti. Yhteisöohjautuvuudella taas viitataan yhdessä tekemiseen, työn koordinointiin ja organisointiin. Lyhyesti sanottuna nämä ovat vastakohtia perinteiselle hierarkkiselle johtamiselle. (Martela 2021: 14.) Alalla, jossa tilanteet muuttuvat nopeasti, on kiire ja vaaditaan hyviä refleksejä, näiden termien korostaminen olisi ehdottoman tärkeää. Lisäksi ruohonjuuritasolla työskentelevät hoitajat ovat parhaita asiantuntijoita omassa työssään, ei ylempi johto. Lopuksi Suomessa väestö ikääntyy ja huoltosuhde heikkenee. Työkyvyn ylläpitäminen, Lean sekä itse- ja yhteisöohjautuvuus ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, millä sosiaali- ja terveydenhuollon ja erityisesti vanhustyön kentän henkilöstöpulaa saataisiin ratkaistua. Uudet ajattelutavat kulkevat käsi kädessä myös muuttuvan vanhuskäsityksen kanssa – muutoksessa on loppujen lopuksi tärkeintä asiakaslähtöisyys. Hoitotyössä asenteet ja totutut tavat ovat pitkän aikavälin kuluessa kehittyneitä ja kokemukseni mukaan välillä haastavia muuttaa. Koska näin on aina tehty. Koittaa lauantai, jonka lupasin paikata ja saavun seitsemäksi töihin. Kaikki paikalla, 0,65 mitoitus täyttyy. Silti enemmän syytä hymyyn tuo se, kun näen tutut vakituiset ja ammattitaitoiset kollegat. Päivän täyttää nauru ja onnistumisen kokemukset, niin hoitajilla kuin asukkaillakin. Kiire tulee hetkittäin mutta luovimme, joustamme ja autamme toisiamme. Oma-aloitteisuus, reippaus ja sanaton viestintä viitoittavat työpäivää. Kello lyö kaksi, aika lähteä kotiin. Kiitos päivästä, nähdään maanantaina! Kirjoittaja Pauliina Kolin, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sairaanhoitaja (AMK), vanhustyö (YAMK) -tutkinnon opiskelija. Lähteet Kinnunen, Pekka 2023. Vanhushoidon hoitajamitoitus lykkääntymässä vuoteen 2028 – hallituspuolueiden äänet ratkaisivat. YLE uutiset. https://yle.fi/a/74-20059020 Viitattu 13.11.2023. Leivonen, Kirsi 2020. Lean-johtaminen terveydenhuollossa. Tapaustutkimus yliopistosairaalassa. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Terveystieteiden tiedekunta. Hoitotieteiden laitos. https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/23802/urn_isbn_978-952-61-3615-8.pdf Viitattu 14.11.2023. Martela, Frank 2021. Itseohjautuvuus on yhteisöohjautuvuutta – ja sen lupaus on suuri. Teoksessa Gamrasni, Mirjam 2021. Matkaopas yhteisöohjautuvuuteen. Haaga-Helian julkaisut 3/2021, 11–19. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/494523/HH_Matkaopas_netti08042021.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 15.11.2023. Selander, Kirsikka & Nikunlaakso, Risto & Laitinen, Jaana 2023. Työn kuormitus- ja voimavaratekijät: Miten ylläpidetään vanhuspalveluissa työskentelevien työkykyä? Työelämän tutkimus 21 (2), 239–266. Viitattu 14.11.2023.

Mikä toimii ja mikä ei? Etäkuntoutuskokemukset kehittämisen työkaluiksi

13.6.2022 Geroblogi

Outi Julén selvitti opinnäytetyössään PHHYKY kotikuntoutuksen asiakkaiden ja fysioterapeuttien kokemuksia etäkuntoutuspalvelusta ja toi esiin molempien osapuolten kehittämistarpeita Kotona asuminen mahdollisimman pitkään on monen ikääntyneen toive ja myös selkeä strateginen tavoite Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä (PHHYKY). Toisaalta väestön ikääntyminen on myös merkittävä haaste palveluiden toteuttamisen kannalta nyt ja tulevaisuudessa. (PHHYKY Strategia 2022.) Kuntoutuksella voidaan tutkitusti vaikuttaa positiivisesti ikääntyneiden kuntoon ja tukea kotona-asumista (Pitkälä, Valvanne & Huusko 2016). Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituskin ohjaa panostamaan ikääntyneiden kotikuntoutuspalveluihin ja ottamaan myös kaiken irti teknologiasta ikääntyneiden hyvinvoinnin lisäämiseksi (Laatusuositus 2017–2019: 28). Suositukseen on vastattu ja etäkuntoutuksen käyttö on viime vuosina yleistynyt nopeasti, kun on etsitty uusia tapoja kuntoutuksen riittävän saatavuuden mahdollistamiseksi (Salminen, Hiekkala & Stenberg 2016). Tutkimukset ovat osaltaan vahvistaneet etäkuntoutuksen vaikuttavuuden olevan lähikuntoutuksen kanssa samalla tasolla (Rintala, Hakala & Sjögren 2017). Etäyhteyksien hyödyntäminen on nyt yhä useammin myös ikääntyneiden kuntoutuksen arkipäivää, mutta ikääntyneiden ja teknologian yhteen saattaminen saattaa myös tuottaa vaikeuksia teknologian käytön vierauden vuoksi. PHHYKY kotikuntoutuksessa yksilöllinen etäkuntoutus on ollut jo useamman vuoden osa palveluvalikoimaa. Palvelua on pyritty tavoitteiden mukaisesti lisäämään, mutta tässä ei ole onnistuttu siinä määrin kuin olisi toivottu. Tarve palvelun kehittämiselle on havaittu, mutta asiakas- ja ammattilaiskokemuksia ei vielä ole selvitetty, jotta niitä voitaisiin hyödyntää. Asiakkaiden ja ammattilaisten ääni kuuluviin Palveluiden kehittämisen ydin on löytää jo toimivien asioiden lisäksi ne seikat, joissa on parantamisen varaa. Yksipuolinen kehittäminen tai asioiden olettaminen asiakaskokemuksista eivät kuitenkaan edistä palvelun vastaavuutta asiakastarpeisiin (Kauppinen, Kesäniemi, Luojus, Lange & Lönn 2020). Tästä lähtökohdasta aloitettiin PHHYKY etäkuntoutuksen kehittämiseen tähtäävän opinnäytetyön teko. Toteuttamieni asiakashaastatteluiden ja ammattilaiskyselyn perusteella etäkuntoutukseen oltiin monelta osin tyytyväisiä, mutta kehittämisen aiheitakin löytyi. Palveluprosessin selkiyttämiselle oli selkeä tarve, joka ilmeni mm. fysioterapeuttien epävarmuutena asiakkaiden ohjaamisessa palvelun piiriin. Asiakkaiden näkökulmasta etäkuntoutuspalveluiden kehittämistarpeet keskittyivät sen sisältöön eikä niinkään toteutukseen. Asiakkaiden tyytyväisyyteen vaikutti eritysesti palvelun helppous ja vaivattomuus. Kotoa ei tarvinnut lähteä minnekään ja fysioterapeutin yhteydenotto toteutui sovittuun aikaan. Kotiin lainattu tabletti oli helppokäyttöinen ja vastuu sen toiminnasta kuului ammattilaiselle. Myös ammattilaiset kokivat aikatauluttamisen ja etäyhteyden joustavuuden toimivaksi ja tämän suuntaisia kokemuksia etäpalvelun sujuvuudesta on saatu muualtakin (Vuononvirta 2016: 86). Vastauksista nousi esiin asiakkaiden omien tavoitteiden tärkeys. Vaikka harjoittelu koettiin mielekkääksi, niin harjoitteita olisi pitänyt voida yksilöidä paremmin etenkin ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa. Ikääntyneiden asiakkaiden huomioiminen yksilöinä onkin muistettava kaikessa kuntoutuksessa (Lihavainen 2012), myös etäkuntoutuksessa. Teknologiahaasteet ovat ammattilaisten, eivät asiakkaiden ongelmana - tukea tarvitsevat kaikki Kyselyn perusteella laitteiston, kuvan ja äänen ongelmat tuottivat ammattilaisille turhautumista ja huolta asiakkaiden palvelukokemuksesta, mutta asiakkaiden haastatteluissa teknologia tai sen ongelmat eivät nousseet esiin. Ammattilaisten vaatimukset teknologialle ovat siis huomattavasti korkeampia kuin ikääntyneillä. Asiakkaat kokevat etäkuntoutuspalvelun hyväksi, kunhan saavat sen toteuttamiseen riittävästi tukea. Matalan kynnyksen tuki on tunnistettu merkittäväksi myös aiemmissa ikääntyneiden teknologiakokeiluissa (Kauppila, Kärnä, Pihlainen & Koskela 2017). Molemmat osapuolet nostivat onnistuneen etäkuntoutuskokemuksen merkittäviksi tekijöiksi toimivan vuorovaikutussuhteen sekä tuen saamisen teknologian käytössä. Fyysisen kontaktin puuttumisen vuoksi vuorovaikutuksen onkin tunnistettu olevan etäyhteydelle erityisen tärkeää (Vuononvirta 2016: 93) Haastatteluissa tuen merkitys korostui palvelun aloituksessa, etenkin jos käytössä oli asiakkaan oma laitteisto. Kehitettäviksi kohteiksi voitiin nostaa soveltuva teknologia, ammattilaisten koulutus, käyttäjätuki sekä kuntoutuksen tavoitteellisuus sisältöineen. PHHYKY etäkuntoutusta lähdetään opinnäytetyön perusteella jatkokehittämään. Tarkoituksena on luoda palveluprosessi jossa palvelu kuvataan sisältöineen, jotta palvelu jatkossa vastaisi yhä paremmin sekä ammattilaisten, että asiakkaiden tarpeita. Lisätietoja Julén Outi, 2022. Kehitettävänä etäkuntoutus. PHHYKY kotikuntoutuksen EKU-asiakkaiden ja fysioterapeuttien etäkuntoutuskokemukset ja kehittämistarpeet. Helsinki: Metropolia AMK. Opinnäytetyöhön liittyvään teemahaastatteluun vastasi kolme asiakasta ja ammattilaisten Webropol-kyselyyn vastasi viisi fysioterapeuttia. Kirjoittaja Outi Julén, fysioterapeutti AMK, ikääntyneiden kuntoutuksen ja etäkuntoutuksen ammattilainen. Valmistumassa YAMK tutkintoon kesäkuussa 2022. Lähteet Kauppila, P., Kärnä, E., Pihlainen, K ja Koskela, T. (toim.) 2017. Teknologia ikäihmisen tukena – ketterän kokeilukulttuurin ytimessä. IkäOTe - Ikääntyvien oppiminen ja hyvinvointiteknologiat -hanke. Grano Oy, Jyväskylä. Viitattu 5.5.2022. Kauppinen, S., Kesäniemi, E., Luojus, S., Lange, P. & ja Lönn, N. 2020. Tarpeesta ratkaisuksi: yhteiskehittämisen opas sosiaali- ja terveydenhuollossa. Viitattu 14.5.2022. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 2017:6. Viitattu 13.5.2022. Lihavainen, K. 2012. Mobility Limitation, Balance Impairment. A Study with a Comprehensive Geriatric Intervention and Musculoskeletal Pain Among People Aged ≥ 75 Years. University of Jyväskylä. Viitattu 14.5.2022. Pitkälä, K, Valvanne, J. & Huusko, T. 2016. Geriatrinen kuntoutus. Teoksessa Heikkinen, E., Jyrkämä, J., Rantanen, T. & Aromaa, A. (toim.): Gerontologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. PHHYKY, Strategia 2022. Viitattu 13.5.2022. Rintala,A., Hakala, S., & Sjögren, T. (toim.). 2017. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia. 145. Etäteknologian vaikuttavuus liikunnallisessa kuntoutuksessa. Järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus ja meta-analyysi. Kela. Helsinki. Viitattu 16.5.2022. Salminen, A-L., Hiekkala, S. & J-HStenberg (toim.) 2016. Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Viitattu 15.5.2022. Vuononvirta. T. 2016. Muita etäkuntoutuksen kohderyhmiä. Teoksessa Etäkuntoutus. Kela, Etäkuntoutus. Salminen, A, Hiekkala, S. & Stenberg, J-H.(toim.) Kelan tutkimus. Helsinki. 13 Viitattu 3.5.2022.

Tinderistäkö vauhtia kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan monialaiselle verkostolle?

21.1.2021 Tikissä

Mitä monialaisuus tarkoittaa ja miten monialainen verkosto voi olla hyödyksi osaamisen kehittämisessä? Miten samoista aiheista kiinnostuneet tutkijat ja kehittäjät voisivat löytää toisensa? Kuntoutuksen alalla tutkijoiden ja kehittäjien Tinderiäkin on väläytelty apuvälineeksi. Tässä blogimerkinnässä tuodaan esiin näkökulmia ja käytännön toimenpide-ehdotuksia monialaiseen verkostotyöhön. Monialaisuus on tänä päivänä trendi, josta puhutaan paljon, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan, jää usein hämäräksi. Eri konteksteissa monialaisuus ymmärretään eri tavoin. Salminen ja Rintanen (2014) ovat määritelleet, että monialainen kuntoutus tarkoittaa kuntoutuksen eri osa-alueiden eli ammatillisen, lääkinnällisen, kasvatuksellisen ja sosiaalisen kuntoutuksen asiantuntijoiden yhteistyötä. Se voidaan nähdä myös sektorirajat ylittävänä yhteistyönä, jolloin mukana on julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoita (Salminen & Rintanen 2014). Monialaisen verkostoitumisen tarve kuntoutuksen tutkimuksessa ja kehittämisessä Tänä päivänä kuntoutujien tarpeet ja toimintaympäristöt ovat niin monimutkaisia ja vaikeita, että niiden tutkimiseen ja ratkaisemiseen tarvitaan useiden eri alojen toimijoita. Kyse ei siis ole vain trendistä, vaan aidosta tarpeesta, jota nopea yhteiskunnallinen muutostahti lisää. Siksi kuntoutuksen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalta (TKI-toiminnalta) vaaditaan monitoimijaista ja -sektorista yhteistoimintaa (Piirainen ym. 2019). Kuntoutusalan monialaiseen verkostoon tarvitaan mukaan ihan kaikki: sosiaali- ja terveysalan palvelujen tarjoajat käyttäjät tutkijat ja kehittäjät opettajat ja opiskelijat palveluja sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaa rahoittavat tahot järjestöt ammattikorkeakoulut ja korkeakoulut tutkimus- ja vakuutuslaitokset. Kuntoutujien tarpeiden ja toimintaympäristöjen sekä yhteiskunnallisten muutosten ymmärtäminen vaatii ilmiölähtöisyyttä, toiminnan vaikutusten ymmärtämistä osana isompia kokonaisuuksia sekä monialaista ja -tieteistä toimintaa ja tutkimusta. Ilmiölähtöisyys ja systeemisyys edellyttävät vahvaa poikkihallinnollista yhteistoiminnan kulttuuria yli organisaatiorajojen (Valtioneuvoston kanslia 2019: 12). Järvensivun ym. (2010) mukaan verkostoituneella kehittämisprosessilla voidaan yltää todellisiin innovaatioihin, kun verkoston toiminta pohjautuu toimijoiden tuntemiseen, luottamukseen ja sitoutumiseen, jotka mahdollistavat hiljaisen tiedon liikkumisen. Myös epävarmuutta on kyettävä sietämään. (Järvensivu & Nykänen & Rajala 2010: 8–9, 13–15.) Toimivaan verkostoon liitetään myös vapaaehtoisuuden, itseohjautuvuuden ja dialogisuuden periaatteet (Valtioneuvoston kanslia 2019: 13–14, 20–22). Tiedonvaihtoon ja yhteiskehittelyyn perustuva verkosto edellyttää jäseniltään vapaaehtoista sitoutumista ja jatkuvaa vastuunottoa verkoston toiminnan eteenpäin viemisestä. Sitoutumisen vahvistamiseksi sen on tarjottava kaikille osapuolille lisäarvoa. Parhaiten siihen päästään siten, että sovitaan yhdessä verkoston toimintatavoista päätöksenteosta kommunikoinnista arvioinnista kehittämisestä. Verkoston hengissä pysymiseen voi vaikuttaa myös se, miten hyvin verkosto vastaa taustalla toimivien organisaatioiden perustoiminnan tarpeisiin. (Airila & Aho & Nykänen 2016.) Edellä luetellun perusteella näyttääkin siltä, että tiedonvaihtoon ja yhteiskehittelyyn perustuvassa verkostossa sekä omistajuus että johtaminen ovat osallistujien kesken jaettuja. Kuntoutustiede on lähtökohdiltaan monitieteistä REcoRDI-hankkeessa kuntoutuksen monialainen soveltava tutkimus ymmärretään siten, että kuntoutustiede on lähtökohdiltaan monitieteinen (Paltamaa ym. 2020: 47, 56; Rantakokko ym. 2019: 44–45). Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan verkostoitumista edistäviä tekijöitä selvitettiin hankkeen webinaarissa kesäkuussa 2020 yhdessä kehittäen. Mukana oli yli 200 kuntoutuksen ja kuntoutumisen ammattilaista ja asiantuntijaa. Webinaarin ryhmätyöskentely toteutui Jamboard-tauluilla, joihin seitsemän rinnakkaista ryhmää tuotti ideoita ja ajatuksia. “Kuntoutujien tarpeista lähtevä tutkimus yhdistää eri toimijoita & tutkijoita, sillä kompleksinen ympäristö edellyttää monitoimijaisuutta ja -tieteistä lähestymistapaa.” (Webinaarin Jamboard-aineisto) Webinaarin osallistujat tutkivat näkökulmaa, jossa yhdistyvät eri tieteenalat, kuten esimerkiksi yhteiskuntatiede, kasvatustiede ja lääketiede. Webinaarin osallistujat nostivat lisäksi esiin, että kuntoutuksen tutkimuksen monialaisuus tarkoittaa aidoimmillaan sitä, että verkostoon pitäisi saada toimijoita mukaan myös sote-alan ulkopuolelta esimerkiksi palvelumuotoilusta ja tekniikasta. “Kuntoutustutkimus vaatii hyvin monialaista osaamista. Tunnistavatko kaikki itsensä kuntoutustutkijoiksi, jos tulevat sosiaali- ja terveysalan ulkopuolelta?” (Webinaarin Jamboard-aineisto) Kaiken kaikkiaan haasteeksi tunnistettiin kuitenkin se, että välttämättä ne toimijat, joita verkostoon halutaan mukaan, eivät tunnista itseään kuntoutuksen tutkijoiksi tai kehittäjiksi. REcoRDI-hankkeen webinaarin yhteiskehittelyyn osallistuneiden ammattilaisten ja asiantuntijoiden mukaan vielä vaikeampaa on verkostokumppaneiden löytäminen ja tavoittaminen sekä verkostotoiminnan rakentaminen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. Monialaisessa verkostotoiminnassa tarvitaan uusia keinoja Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa tarvitaan uusia tapoja ja monipuolisia mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja verkostotoiminnalle. Vauhdittaisiko verkostoitumista kuntoutuksen tutkijoiden ja kehittäjien Tinder? Entä kehittäjätreffit Senaatintorin uudella terassilla? Nämä ovat esimerkkejä REcoRDI-hankkeen webinaariin osallistuneiden ehdotuksista ja uusista avauksista verkostoitumisen edistämiseksi. Ehdotuksia monialaisen verkostoitumisen konteksteista olivat lisäksi: Monialaiset webinaarit, seminaarit, konferenssipäivät ja tapahtumat niin lähitoteutuksina kuin digitaalisesti Yhteiset tutkimukseen keskittyvät koulutukset ja valmennukset Yhteiset tilaisuudet tutkijoiden ja käytännön tekijöiden kanssa Yhteiset foorumit oppilaitosten, työelämän ja tutkijoiden kanssa Vapaamuotoisemmat tapahtumat ja tilaisuudet Matalan kynnyksen keskustelufoorumit ja verkostoitumisen mahdollisuudet Verkostoitumisseminaarit, joissa yhteiskehittelyä erilaisissa ryhmissä Yhteinen alusta Osaamiskeskusverkosto Ajatushautomot vapaaseen innovointiin ja tutkimukseen Rohkeat kokeilut, joissa mukana tutkijoita, kehittäjiä ja työelämän edustajia Yhteisen tulevaisuuden unelmointia ja merkityksen etsimistä Webinaarin yhteiskehittelyyn osallistuneiden ammattilaisten ja asiantuntijoiden mukaan verkostoitumista kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa edistää yhteinen visio kuntoutuksen tulevaisuuden suunnasta ja halu viedä toimintaa yhteisten tavoitteiden suuntaan. Tarvitaan yhteisen tulevaisuuden unelmointia. Nämä ovat isoja ja merkityksellisiä asioita, joiden pohtimiseen kannattaa verkostoitumisen aluksi käyttää aikaa ja yhteiskehittelyn keinoja, jotta kaikkien osallistujien näkökulmat tulisivat huomioiduksi. ”Murrokselliset olosuhteet edellyttävät uusia ideoita ja tutkimusperusteisia kokeiluja —> tämä edellyttää innostusta ja verkostoitumista. Voisiko yhteisen tulevaisuuden luominen toimia motivaattorina ja verkostoitumista edistävänä tekijänä?” (Webinaarin Jamboard-aineisto) Webinaariin osallistuneiden mukaan monialaiseen kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen verkostotoimintaan osallistuminen edellyttää resursseja, foorumeja, avoimuutta ja luottamusta. Tiedonvaihtoon ja yhteiskehittelyyn perustuvat verkostot poikkeavat esimerkiksi julkisten organisaatioiden resurssien jakamiseen ja täydentämiseen tai yritysten vaihtosuhteisiin perustuvista verkostoista (Valtioneuvoston kanslia 2019: 13). Verkostoituminen vauhdittajana ja kilpailuetuna kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa Monialaisen verkostoitumisen haasteena ovat kuntoutuksen pirstaleisuus ja siiloutuminen (Vänskä & Paltamaa 2020) sekä kilpailuasetelmat, joista tulisi siirtyä kumppanuuksien rakentamiseen ja avoimeen, reiluun vuoropuheluun (Kekoni ym. 2019: 23). Webinaariin osallistuneiden mielestä vastavoimaksi tarvitaan win-win-asetelmia ja synergiaedun tavoittelua. Monialaiset verkostokumppanuudet voivat parhaimmillaan tuottaa uusia innovaatioita. “Aidot kumppanuudet. Avoin ja reilu vuoropuhelu toisten toimijoiden kanssa. Toiminta nähtäisiin yhteisenä hyvänä, ei kenenkään omana.” (Webinaarin Jamboard-aineisto) Verkostoituminen ei siis ole itseisarvo, vaan sen tulee tuottaa arvoa kaikille verkostoon osallistuville –myös kuntoutujille. Ilman synergiaetuja ja lisäarvoa verkostolla ei ole merkityksellistä tehtävää (Valtioneuvoston kanslia 2019: 18). Webinaariin osallistuneet kuntoutuksen ammattilaiset ja asiantuntijat näkivät verkostoitumisen hyödyksi asiantuntijuuden ja osaamisen jakamiselle. Kuntoutujien osallistuminen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan verkostoon puolestaan hyödyttää kuntoutujien tarpeisiin vastaavaa tutkimus- ja kehittämistyötä. Selvää on, että tulevaisuudessa kuntoutujat halutaan mukaan kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan verkostoihin. Käsityksemme mukaan tulevaisuuden suuntana on osallistuva tutkimuskumppanuus (Lehtonen ym. 2020, Paltamaa ym. 2020: 56). ”Yhteistyö pitäisi nähdä voimavarana. Kilpailua pitäisi katsoa enemmän Suomi vs. muu Eurooppa eikä esim. Suomen sisäisesti.” (Webinaarin Jamboard-aineisto) REcoRDI-hankkeen webinaarin yhteiskehittelyyn osallistuneet kuntoutuksen ammattilaiset ja asiantuntijat näkivät verkostoitumisen kilpailuvalttina tulevaisuuden kuntoutuksen rakentamisessa. Aloitteita kuntoutuksen monialaisen tutkimus- ja kehittämisverkoston vahvistumiseksi Pienet purot voivat toisensa löytäessään muodostaa isoja virtoja, jotka muokkaavat maisemaa. Tässä kirjoituksessa on tuotu esiin periaatteita ja keinoja kuntoutuksen monialaisen verkoston rakentamiseksi ja toimimiseksi REcoRDI-hankkeen webinaariin osallistuneiden näkemyksiin pohjautuen. Tarve kuntoutuksen monialaisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan verkoston kokoamiselle ja verkostoitumisen helpottamiselle on tullut esiin myös kuntoutuksen tutkijoille ja kehittäjille suunnatussa kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen nykytilaa ja tulevaisuuden tarpeita kartoittaneessa kyselyssä (Paltamaa ym. 2020: 39-42). Yhteistoimintaa ja sitä mahdollistavia keinoja tarvitaan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa, jotta monialainen ja -tieteinen kuntoutuksen verkosto kykenee vastaamaan ihmisten moninaisiin tarpeisiin heidän toimintaympäristöissään. Nyt on aloitteiden aika. Joulukuussa julkaistussa Kuntoutuksen uudistuksen toimeenpanosuunnitelmassa TKI-toimintaan esitetään lisäpanosta (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 88–92). Olisiko sen avulla mahdollista kehittää kuntoutuksen TKI-toimintaa kohti monialaista, verkostomaisessa yhteistoiminnassa toteutuvaa kuntoutuksen TKI-toimintaa? Kuntoutuksen monialainen soveltava tutkimus- ja kehittämistoiminta rakentuu verkostojen voimalla. Esimerkiksi REcoRDI-hankkeessa kehitetään kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen tiekarttaa ja ekosysteemiä yhdessä kuntoutuksen ja kuntoutumisen asiantuntijoiden kanssa. Tiekartta kuvaa tutkimusteemoja sekä tarvittavia toimenpiteitä, jotta tutkimustoiminta kohdentuisi todellisiin tietotarpeisiin ja hyödyttäisi mahdollisimman laajasti myös käytännön kuntoutustyötä. (Rantakokko ym. 2019: 45–47.) Vaihtoehtona webinaarissa esitetylle kuntoutuksen tutkijoiden ja kehittäjien Tinderille avautuu alkuvuodesta Tulevaisuudenkuntoutus.fi-sivusto, joka tarjoaa alustan monialaisen kuntoutuksen ekosysteemille. Se tarjoaa verkkoympäristön, jossa monialaisen kuntoutuksen ammattilaiset ja asiantuntijat, tutkijat ja kehittäjät sekä kuntoutujat ja läheiset voivat kohdata ja keskustella, ehdottaa tutkimusaiheita sekä tarttua heille tärkeisiin tutkimus- ja kehittämisaiheisiin. Alusta tarjoaa mahdollisuuden ilmiölähtöiseen verkostomaiseen tutkimus- ja kehittämistoimintaan monialaisessa kuntoutuksessa. Kirjoittajat: Toini Harra, YTT, FL, toimintaterapeutti, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, REcoRDI-hanke tutkija Sari Helenius, fysioterapeutti YAMK, projektisuunnittelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu, REcoRDI-hanke Tutustu myös • Tulevaisuudenkuntoutus.fi -sivusto • Tietoa sivuston avautumisesta saa seuraamalla REcoRDIa Twitterissä @REcoRDIhanke sekä tunnistetta #tulevaisuudenkuntoutus Lähteet: Airila, Auli & Aho, Outi & Nykänen, Mikko 2016. Verkostot haltuun: Ideoita toimialarajojen ylittämiseen nuorisotyössä. (aukeaa julkari.fi). Helsinki: Työterveyslaitos. Järvensivu, Timo & Nykänen, Katri & Rajala, Rika 2010. Verkostojohtamisen opas: Verkostotyöskentely sosiaali- ja terveysalalla. Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeen julkaisu. Kekoni, Taru & Mönkkönen, Kaarina & Hujala, Anneli & Laulainen, Sanna & Hirvonen, Jukka 2019. Moniammatillisuus käsitteinä ja käytänteinä. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus. Lehtonen, Krista & Vänskä, Nea & Helenius Sari & Harra, Toini & Sipari, Salla 2020. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksen soveltavassa tutkimuksessa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Kuntoutus 43 (3) 6–19. Paltamaa, Jaana & Janhunen, Eija & Matikainen, Emmi & Tammelin, Mia & Harra, Toini & Rantakokko, Merja 2020. Kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen nykytila ja tulevaisuuden tarpeet. (aukeaa theseus.fi) Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Piirainen, Kalle A. ym. 2019. Toimintamalleja sosiaali- ja terveysalan tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan edistämiseen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:55. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161810/55_2019_VTEAS.pdf Rantakokko, Merja & Sipari, Salla & Paltamaa, Jaana & Malinen, Kaisa & Korniloff, Katariina & Harra, Toini & Vänskä, Nea & Lehtonen, Krista 2019. REcoRDI Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan vahvistaminen ekosysteemissä. Kuntoutus 42 (3) 44–48. Salminen, Anna-Liisa & Rintanen, Silva 2014. Monialainen kuntoutus. Kartoittava kirjallisuuskatsaus. (aukeaa hdl.handle.net) Kelan Työpapereita 55/2014. Helsinki: Kela. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Kuntoutuksen uudistaminen. Kuntoutuksen uudistamisen toimintasuunnitelma vuosille 2020–2022. (PDF) Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:39. Valtioneuvoston kanslia 2019. Verkostojohtamisen opas. (PDF) Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 2019:12. Vänskä, Nea & Paltamaa, Jaana 2020. kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan kehittäminen tulevaisuuden tarpeisiin. Rehablogi 16.1.2020. Metropolia Ammattikorkeakoulu.