Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni lähdettiin etsimään konkreettisia käytäntöjä siihen, miten lapsen etua tulisi perhekuntoutuksessa tehdä näkyväksi. Kehittämistyöni tuloksissa tuli esiin työntekijöiden oman asenteen vaikutus lapsen edun näkyväksi tekemiseen lastensuojelullisessa perhekuntoutuksessa. ”Mä palaan jatkuvasti tähän asennekysymykseen”, totesikin eräs työntekijä tutkimuksellisen kehittämistyön kehittäjäryhmässä.
Asenteen nähtiin vaikuttavan muun muassa kiireen tuntuun, joustavaan siirtymiseen palveluiden välillä, perheen osallistamiseen kuntoutuksen kehittämiseen ja omaan kuntoutukseen sekä yhteisöllisyyteen kuntoutuksessa. Merkittävästi asenteen nähtiin vaikuttavan avoimuuteen ja kohtaamiseen sekä siihen, mikä rooli lapselle kuntoutuksessa annetaan.
Keskustelua lapsen edusta ja sen arvioinnista ja määrittelystä ei voi lastensuojelussa ohittaa. Lapsen etu on kansainvälinen käsite, jolla on suuri painoarvo lasten kanssa tehtävässä työssä. Lapsen edun esiin nostaminen kunkin perheen kanssa vaatii kuitenkin rohkeutta – erityisesti, jos vanhemman näkemys lapsen edusta ei ole yhteneväinen työntekijän käsityksen kanssa tai aihe on arka.
Lastensuojelullinen perhekuntoutus on intensiivinen avohuollon tukitoimenpide. Perheiden tilanteet saattavat olla kuntoutuksen alussa jo niin haastavia, että sosiaalityöntekijälle ei ole tarjota muita vaihtoehtoja kuntoutuksen rinnalle. Muutoksen saavuttaminen lapsen elämään perheessä vaatii suoraa puheeksi ottoa ja asioiden pöydälle nostamista. Työntekijän tulee yhtä aikaa tuoda rohkeasti oma näkemys ja arvio esiin ja kohdata lapsi ja vanhemmat kunnioittavasti ja arvostavasti.
Tutkimuksellisen kehittämistyöni kehittäjäryhmässä nähtiin tärkeäksi positiivisen palautteen antaminen ja myös onnistumisten ja hyvien kokemusten esiin tuominen ja sanoittaminen. Positiivisen psykologian periaatteiden mukaan ihminen vahvistuu positiivisesta palautteesta ja pystyy sitä saatuaan jakamaan sitä myös eteenpäin. Positiivinen, arvostava ja kunnioittava kohtaaminen mahdollistaa luottamuksen syntymistä ja sitä kautta mahdollisuuden muutokseen.
Muutos lapsen hyvinvointiin tapahtuu vanhemman toiminnan kautta varsinkin, kun kyseessä on pieni lapsi. Koska uskon vahvasti mallioppimiseen ja Pavlovin koirakokeen ilmiöön, uskon myös, että kun työntekijänä kohtaa lapsen ja hänen vanhemman kunnioittavasti, arvostavasti ja positiivisesti, siirtyy kunnioitus ja positiivisuus vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen.
Kohtaamisen tulee olla avointa ja rehellistä suhteessa asiakkaaseen, sekä lapseen että vanhempiin. Perhekuntoutuksen nähtiin tulosten perusteella vaativan vahvaa toista kunnioittavaa työotetta, jossa paino on yhdessä ihmettelyssä ja ratkaisukeskeisessä toiminnassa. Onnistuakseen se vaatii työntekijältä niin rohkeutta kuin positiivista ja avointa asennetta.
Laura Markkanen, opiskelija
Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)
Rehablogin bloggaajat
Rehablogi on kuntoutuksen hyviin käytänteisiin keskittyvä toimitettu blogi, jota Metropolia Ammattikorkeakoulu ylläpiti vuosina 2015—2025. Rehablogiin kirjoittajat ovat olleet kuntoutuksen YAMK-opiskelijoita, kuntoutusalan AMK-opiskelijoita, opettajia ja asiantuntijoita työelämästä monialaisesti. Rehablogi on tuonut esille kuntoutumisen tutkimus- ja kehitystyön pohjalta nousevaa tietoa sekä nostanut keskusteluun kuntoutuksen alaan liittyviä keskeisiä kysymyksiä. Ota yhteyttä
Yhteiskunta on jatkuvasti monimutkaistunut ja sen haasteet ovat yhä monimuotoisempia. Terveyden haasteet liittyvät tänä päivänä yhä vahvemmin globaaleihin ongelmiin, kuten esimerkiksi Covid 19:n aiheuttamat sairaudet ja rajoitustoimenpiteet, sodista johtuvat hoidon ja kuntoutuksen tarpeet, pakolaisuus, ilmastomuutoksen aiheuttamat katastrofit sekä erityisesti nuorten ahdistuneisuuden lisääntyminen. Näihin ongelmiin ei ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Sen sijaan tarvitaan tulevaisuuteen suuntautunutta poikkitieteellistä ajattelua.
“ECOLAH - Embracing a Complexity-Orientated Learning Approach in Health” oli Erasmus+ -rahoitteinen hanke, jonka tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä, siitä kuinka yhteiskunnan erilaiset toimijat voivat osallistua monimutkaisten sosiaali- ja terveyshaasteiden ratkaisemiseen. Hankkeessa kehitetään korkeakoulupedagogiikkaa, joka tukee opettajien ja opiskelijoiden tulevaisuuteen suuntautuvien taitojen kehittämistä kompleksisten ongelmien ratkaisemisessa. (ECOLAH 2024).
ECOLAH-hanke järjesti viiden päivän intensiiviviikon Pohjois-Hollannin Ellertshaarissa, jonne osallistui Metropoliasta 6 opiskelijaa yli 40 muun opiskelijan kanssa. Viikon tarkoituksena oli ymmärtää paremmin terveyteen liittyvää kompleksisuutta (complexity) ilmiönä. Kompleksisuudella tarkoitetaan sellaisen kokonaisuuden (järjestelmän) ominaisuutta, joka koostuu monesta, toisiinsa vaikuttavasta osasta ja nämä osien vaikutukset ovat vaikeasti selitettäviä (Casti, 2012). Eli kyseessä on joukko prosesseja, jotka dynaamisesti ja jatkuvasti kehittyvät, eivätkä pelkästään ole vuorovaikutuksessa keskenään vaan saavat merkityksensä näiden vuorovaikutusten kautta (Cohn, 2013).
Ilmiötä tutkittiin viikon aikana erilaisin osallistavan oppimisen sekä luovien menetelmien avulla. Intensiiviviikkoon osallistui terveysalan korkeakouluopiskelijoita ja opettajia Hollannista, Suomesta, Romaniasta ja Portugalista sekä kaksi opettajaa Norjasta.
Haastetaan perinteisiä ajattelumalleja
Ajatusten herättäjänä opintoviikolle toimi Paul Beenen (tutkijaopettaja), joka käsitteli provokatiivisessa luennossaan nykyisen terveyspalvelujärjestelmän toiminnan ongelmia ja siihen liittyviä perinteisiä ajattelumalleja. Beenen väitti, että nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä on diagnoosilähtöinen eikä sen kantokyky riitä tulevaisuuden tarpeisiin. Kun ympäristön ja kulttuurin aiheuttamien sairauksien määrä kasvaa, tarvitaan sosiaali- ja terveydenhoidossa koko järjestelmää koskeva ajattelun muutos:
Mitä voi tehdä toisin?
Voivatko terveydenhuollon ammattilaiset auttaa kansalaisia ottamaan itse vastuuta omasta terveydestään?
Mitä jos ammattilaiset keskittyisivät enemmän ennaltaehkäisemään sairauksia ja lisäämään kansalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia, esimerkiksi korostamalla inhimillistä luontoyhteyttä ja terveellisiä valintoja?
Kuva: Anna Kaipainen
Kuntoutuksen ammattilaiset työn muutoksessa
Kuntoutuksen ammattilaisina tarvitsemme muuttuvissa ja ennakoimattomissa tilanteissa luovuutta ja heittäytymistä rakentaaksemme toimivan yhteistyösuhteen kuntoutujien kanssa. Turvallinen ja luottamuksellinen yhteistyösuhde auttaa kuntoutujaa kokemaan merkityksellisyyttä, uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa ja näkemään epäonnistumiset mahdollisuutena oppia. Intensiiviviikon hyödylliset, ajattelua avartavat luovat ja toiminnalliset harjoitteet konkretisoivat yksilön ja ympäristön eri tasojen (mikro-, meso-, ekso- makro- ja ekosysteemit) reaktiivista vaikutusta toisiinsa verkostoissa toimiessamme.
Olemme tunnistaneet harjoituksissa havaittuja kompleksisia ilmiöitä myös omassa työssämme toimiessamme laajoissa kuntoutuja- ja ammattilaisverkostoissa. Tällöin pienetkin muutokset kuntoutujan elämässä ja verkostossa voivat saada aikaan “perhosefektin”, jolla voi olla suuret myönteiset tai haitalliset vaikutukset hänen kokonaistilanteeseensa. Optimaalinen kuntoutujan verkosto elää ja muuttuu jatkuvasti hänen tarpeittensa mukana.
Reflektoiva oppimisprosessi osana toimintaa
Intensiiviviikon aamut aloitimme pareittain walk and talk -luontokävelyillä, joissa vaihtuvan parin kanssa tutustuimme eri teemoin toistemme näkökulmiin ja kulttuureihin. Vastaavaa dialogista vuorovaikutusta tarvitaan myös työelämässä työyhteisöissä ja suorassa asiakastyössä: omat normimme eivät ole ainoita oikeita, vaan on erilaisia tapoja elää ja kokea. Tätä ymmärrystä tarvitsemme erityisesti kuntoutujien kanssa tehtävässä työssä, jotta heillä on mahdollisuus kokea itsensä oman elämänsä “päähenkilöiksi” ja me ammattilaisina voimme sanoa tekevämme aidosti kuntoutujalähtöistä työtä.
Tällainen ajattelu vaatii meiltä ammattilaisilta jatkuvaa halua, herkkyyttä ja aikaa havainnoida omaa asennettamme, ihmiskäsitystämme ja toimintaamme itse reflektoiden, sekä keskustellen työyhteisöissämme, esimerkiksi jakamalla hiljaista tietoa. Tätä reflektoivaa oppimisprosessia heräteltiin intensiiviviikon aikana jokapäiväisillä henkilökohtaisilla oppimiskysymyksillä. Kompleksisuuden lisääntyessä aloimme yhä paremmin tunnistamaan, että monimuotoinen sosiaalinen ympäristö kannattaa nähdä rikkautena: jokainen – myös erilainen– ajatusmaailma on merkityksellinen ja muovaa omaa ja yhteisömme ajattelua ja toimintaa.
Kuva: Anna Kaipainen
Korkeakoulut suunnannäyttäjinä kohti terveempää ja kestävämpää tulevaisuutta
Yksi pandemian suurimmista opeista on ollut se, että emme voi luottaa pelkästään perinteisiin menetelmiin nykyisten terveysongelmien ratkaisemiseksi. Nämä ilmiöt ovat kompleksisia, ja niihin liittyy niin sosiaalisia, taloudellisia, ympäristöllisiä kuin teknisiäkin tekijöitä ja laaja joukko erilaisia toimijoita. Näitä toimijoita ovat terveydenhuollon organisaatioiden lisäksi myös poliittiset päättäjät, oppilaitokset, tutkijat, yritykset ja yhteisöt. Ymmärtääksemme näiden haasteiden monimutkaisuutta ja käsitelläksemme niitä, meidän on omaksuttava uudenlaista ajattelutapaa sekä kyettävä arvioimaan uudelleen, miten lähestymme koulutusta, oppimista ja kuinka kehitämme yhteiskuntaa. (Papanagnou, Watkins, Lundgren, Alcid, Ziring, & Marsick. 2022).
Tulevaisuuden ammattilaisilla on oltava teknisten taitojen lisäksi myös kyky ajatella kriittisesti ja luovasti monimutkaisten, usein arvaamattomien terveyshaasteiden edessä. Meneillään olevat maailman muutokset ovat vahva muistutus siitä, että terveydenhuollon työntekijöiden, poliittisten päättäjien ja opettajien sekä erityisesti seuraavan sukupolven on oltava valmiita epävarmuuteen ja opittava toimimaan nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Avainasemassa on tietämättömyyden tilan ja uteliaisuuden vaaliminen oppimisessa. (Gheihman, Johnson, & Simpkin. 2020). Tulevaisuusajatteluun tarvitsemme luovuutta ja heittäytymistä sekä mukavuusalueelta poistumista. Verkostoissa tapahtuva kohtaava ja osallistava oppiminen on tähän yksi mahdollisuus.
Myös terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksen täytyy muuttua. Enää pelkkä tiedon tarjoaminen ei riitä, sillä nyt on kyettävä edistämään innovaatiivista, luovaa ja systeemistä ajattelua. (Lee, Hall, Anakin & Pinnock 2021.) Sosiaali- ja terveysala muuttuu jatkuvasti: palvelujärjestelmä ei tule olemaan koskaan valmis, emmekä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevien ammattilaisten on kyettävä työskentelemään eri tieteenalojen kanssa, tekemään yhteistyötä erilaisten sidosryhmien kanssa ja siten kehittämään yhdessä kestäviä ratkaisuja.
Korkeakouluilla on ratkaiseva rooli eri toimijoiden yhteen saattamisessa, poikkitieteellisen yhteistyön edistämisessä sekä terveemmän ja kestävämmän yhteiskunnan edellyttämien systeemisten muutosten eteenpäin viemisessä. Meidän tulee olla valmiita muokkaamaan omaa toimintaamme ja pysyttävä avoimina elinikäiselle oppimiselle.
Tämä matka vaatii yhteistyötä yli kansallisten rajojen ja tieteenalojen. Se edellyttää myös, että siirrymme lyhyen aikavälin ratkaisuista pohtimaan pitkän aikavälin strategioita, joissa pohditaan terveyshaasteiden perimmäisiä syitä ja luodaan yhdessä kestäviä polkuja tuleville sukupolville.
Olemme sitoutuneet edistämään tätä muutosta, valmistamaan tulevia ammattilaisia navigoimaan nykypäivän haasteiden monimutkaisissa kiemuroissa luottavaisesti ja luomaan terveempää ja kestävämpää yhteiskuntaa.
Kirjoittajat:
Laura Pikkola-Wickström on sosionomi, joka toimii ammatillinen kuntoutusohjaajana yksityisellä palveluntuottajalla Kelan työllisyyttä edistävässä ammatillisessa kuntoutuksessa.
Laura Wiik on toimintaterapeutti, joka työskentelee hyvinvointialueen julkisissa psykiatrian palveluissa.Laurat opiskelevat kuntoutuksen ylemmässä AMK-tutkinnossa Metropoliassa
Anna Kaipainen, projektipäällikkö, fysioterapeutti YAMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Lähteet:
Casti, J. 2012. X-Events: The Collapse of Everything.
Cohn, S., Clinch, M., Bunn, C. & Stronge, P. 2013. Entangled complexity: why complex interventions are just not complicated enough. J Health Serv Res Policy ;18(1):40–3
Gheihman, G., Johnson, M., & Simpkin, A. L. 2020. Twelve tips for thriving in the face of clinical uncertainty. Medical Teacher 2020. Scholalry Perspective. Academic Medicine, Vol. 97, No. 8, August 2022.
ECOLAH, Embraicing complexity oriented learning approach in health. 2024.
Lee, C., Hall, K., Anakin, M., & Pinnock, R. 2021. Towards a new understanding of uncertainty in medical education. Journal of Evaluation in Clinical Practice. Vol. 27 Issue 5. October 2021. Pages 1194-1204.
Papanagnou, D., Watkins, K. E., Lundgren, H., Alcid, G. A., Ziring, D., & Marsick, V. J. (2022). Informal and Incidental Learning in the Clinical Learning Environment; Learning Through Complexity and Uncertainty during COVID-19.
Lihavuus on maailmanlaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen huolenaihe. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus nähdään perinteisesti yksilön vastuulla olevana liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvänä ongelmana. Lihavuuteen liittyy vahvaa stigmaa, joka saattaa ulottua myös terveydenhuollon ammattilaisten asenteisiin ja toimintaan. Kun lihava asiakas tulee kuntoutukseen, näemmekö hänet ainutlaatuisena yksilönä omine tavoitteineen, vai liikakiloja kantavana ihmisenä, jonka ensisijaisena tavoitteena tulisi olla painon pudottaminen?
Merkittävästi lihavien ihmisten väestönosuus maailmassa on kasvanut huomattavasti (WHO 2024). Kuntoutuksen kannalta lihavuus on merkittävä ilmiö, koska siihen liittyy useita fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja terveysriskejä. Siihen liittyy myös vahvoja negatiivisia stereotypioita, sekä laajasti hyväksyttyä stigmaa ja syrjintää, joka ulottuu elämän kaikille osa-alueille työnteosta ja harrastuksista itsestä huolehtimiseen ja terveydenhuoltoon. (Koivumäki ym. 2023: 12, 22–23, 28–40; Haracz & Ryan & Hazelton & James 2013: 356–3 57; Puhakka 2023: 14–15; Lee ym. 2019: 28–29, 34; Chakravorty 2021).
Eurooppalaisen lihavien tukijärjestön ECPO:n (European Coalition for People living with Obesity) sivusto käyttää termiä ‘’weight bias’’, jolla viitataan negatiivisiin uskomuksiin ja asenteisiin ylipainoista henkilöä kohtaan. Ennakkoluulot voivat olla hienovaraisia tai näkyviä ja ilmentyä sanallisesti tai fyysisesti. (ECPO.)
Yhteiskunnassa vallitseva stigma voi muuttua ihmisen sisäiseksi käsitykseksi itsestään, omista mahdollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Sisäistetyn stigman myötä ihminen saattaa eristäytyä ja lakata tekemästä hänelle merkityksellisiä asioita. (Strand 2024.) Kuntoutuksen näkökulmasta tämä saattaa vaikuttaa heikentävästi ihmisen kokonaishyvinvointiin.
Painosta johtuvan stigman kokeminen voi vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin painosta tai BMI:stä riippumatta (ECPO). Suomessa aikuinen määritellään ”merkittävän lihavaksi”, kun hänen pituuden ja painon suhde, eli painoindeksi (BMI), on 30 kg/m2 tai enemmän. Tästä ylöspäin luokituksia on sairaalloiseen lihavuuteen saakka. (Mustajoki 2023.)
Stigma terveydenhuollossa
Kuntoutuksen piirissä on jo pitkään puhuttu paradigman muutoksesta, jossa keskeistä on asiakkaan roolin muuttuminen objektista subjektiksi, elämäänsä suunnittelevaksi toimijaksi, joka osallistuu täysivaltaisena kumppanina kuntoutuksen suunnitteluun ja päätöksentekoon (Järvikoski 2014: 74–75). Asiakasta ei siis nähdä kuntoutustoimenpiteiden kohteena, vaan oman elämänsä asiantuntijana. Toteutuuko tämä lihavien ihmisten arjessa? Vaikka lihava asiakas kertoisi elämänsä muihin osa-alueisiin liittyvistä haasteista ja hyvinvointihuolista, terveydenhuollossa häntä ei välttämättä kuulla, vaan keskitytään hänen ylipainonsa “hoitamiseen”.
ECPO kertoo tutkimuksesta, jossa 66 % painonhallintaohjelmaan osallistuneista aikuisista koki leimaantumista laiskaksi tai huonosti motivoituneeksi hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden toimesta (ECPO). Mikäli Suomen terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on samankaltaisia kokemuksia, tukee se tarvetta yhdenmukaisille eettisille toimintaohjeille koskien vastuullista painopuhetta ja -käytänteitä (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23).
Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän henkilöön liittyvien syiden perusteella ja mainitsee syrjinnän muotona myös kohtuullisten mukautusten epäämisen (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Lakiin perustuen monet ammattieettiset ohjeet korostavat asiakkaan tasavertaista kohtelua. Esimerkiksi toimintaterapeuttien ammattieettisten ohjeiden mukaan asiakkaan henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa vaikuttaa siihen, miten toimintaterapeutti kohtelee asiakastaan (Suomen toimintaterapeuttiliitto 2011).
Tästä huolimatta kuntoutuksen ammattilainen voi jopa tiedostamattaan nähdä asiakkaansa yhteiskunnassa vallitsevan negatiivisen stigman kautta – ei ihmisenä, vaan lihavana ihmisenä. Tämä voi estää kuntoutuksen todellista vaikuttavuutta ja asiakkaalle aidosti merkityksellisten tavoitteiden asettamista tai saavuttamista.
Toimintaterapia osallisuuden mahdollistajana
Toimintaterapian keskeinen tavoite on lisätä hyvinvointia mahdollistamalla ihmisen osallistuminen hänelle merkitykselliseen toimintaan hänen omassa arkiympäristössään (Forsyth 2017: 166). On siis oleellista hyväksyä asiakas juuri sellaisena, kun hän sillä hetkellä on, keskittyä hänen voimavaroihinsa ja laatia tavoitteet hänen arkensa kannalta merkittävien toimintojen pohjalta.
Kemmisin, Ashbyn ja McDonald-Wicksin (2023) tutkimus esittää lihavien ihmisten osallisuuden, arjen toimijuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sähköisiä liikkumisen apuvälineitä. Näiden hyötyjä käyttäjille ovat:
autonomian ja osallistumisen mahdollisuuksien paraneminen
työssä käymisen helpottuminen ja mahdollistuminen, jolloin autettavasta tulee parhaimmillaan tuottava yhteiskunnan jäsen
mielenterveyden ja kokonaishyvinvoinnin paraneminen
sosiaalialan palveluiden ja tukien tarpeen oletettu väheneminen.
Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Portugalissa, Alankomaissa, Italiassa ja Saksassa (Batterham 2021: 1), lihavuutta ei luokitella sairaudeksi tai vammaksi, mikä on edellytys kuntoutuksen näkökulmasta toimintaa parantavien apuvälineiden myöntämiseksi. Lihavuus itsessään ei siis ole peruste vaikkapa sähköisen pyörätuolin myöntämiselle, vaikka se parantaisi asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyä merkittävästikin. Liikkumista helpottavan apuvälineen käyttö voisi kuitenkin olla merkittävä askel kohti lisääntynyttä aktiivisuutta ja kokonaishyvinvointia.
Tämä on menetetty mahdollisuus, sillä toiminnalla voi olla itseään voimistava vaikutus: yksi muutosta oikeaan suuntaan auttava asia voi saada aikaan muita muutosta vahvistavia seuraamuksia. Inhimillisen toiminnan mallin (MOHO) mukaan ihmisen lisääntynyt tunne oman toimintansa tehokkuudesta ja minäpystyvyydestä lisää hänen aktiivisuuttaan ja motivaatiotaan toimia, ja edistää näin muutosta (Taylor 2017: 42–44). Syntyy itseään ruokkiva positiivinen, hyvinvointia vahvistava kierre.
Jos terveydenhuollon – ja yhteiskunnan – lähtökohtana on saada lihavat ihmiset laihtumaan, voi olla haastavaa saada läpi esimerkiksi apuvälinesuositukset, jotka edistävät liikkumista, mutta eivät liikuntaa. Jos yleisien tilojen suunnittelussa ei huomioida lihavien ihmisten vaatimia mitoituksia, ne ovat lihaville esteellisiä ja saavuttamattomissa apuvälineistä huolimatta.
Jotta lihavien ihmisten oikeus ja mahdollisuus toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä sellaisina kuin he ovat toteutuisi, tarvitaan muutosta sekä sosiaalisessa että fyysisessä ympäristössä. Toimintaterapia voi toimia tässä suunnannäyttäjänä tarjoamalla asiakaslähtöisen lähestymistavan kuntoutukseen, joka ei syyllistä lihavia ja vaadi heitä laihtumaan, vaan keskittyy toiminnallisten tavoitteiden mahdollistamiseen asiakkaiden olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen ja vahvistaen.
Omien asenteiden tarkastelu askeleena kohti muutosta
Lihavuuteen liittyvää stigmaa lisää se, että lihavuus ja lihavuuteen johtaneet syyt nähdään yksilön ongelmina. Lihava ihminen saa osakseen moraalista paheksuntaa, joka perustuu paheksujan oletettuihin päätelmiin lihavasta henkilöstä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Onkin syytä pohtia, kenelle lihavuus on ongelma. Toimintaterapiassa keskitytään ihmisen ainutlaatuisuuteen ja yksilöllisyyteen. Inhimillisen toiminnan malli painottaa asiakaskeskeistä, toimintalähtöistä työskentelyä, jossa henkilön tahto on kuntoutuksen lähtökohta (Taylor 2017: VII).
Jos lihava ihminen on tyytyväinen omaan kehoonsa ja painoonsa vaikka tarvitseekin jonkinlaista muutosta arkeensa, kenelle se on ongelma? Ollaanko kuntoutuksessa valmiita näkemään lihavan henkilön sijaan henkilö, jolla on toimintaa rajoittavia tekijöitä ja lihavuudesta riippumattomia toiveita?
Ajatus siitä, että lihavuus on kiloja kantavan ihmisen oma syy ja häpeän aihe, poikkeus hyväksytystä normista, on kiistaton osa kulttuuriamme ja siten myös meitä. Se on ajattalutapa, johon meidät on kasvatettu. Myös toimintaterapeutit ovat yhteisöissään eläviä ihmisiä, joilla voi itsellään olla lihavuuteen liittyviä, stigmaa lisääviä ennakkoluuloja ja toimintamalleja. Itsereflektio ja omien asenteiden tarkastelu voivatkin olla ensimmäinen askel kohti laajempaa yhteiskunnallista asennemuutosta.
Asennemuutoksella vaikuttavaa ja laadukasta kuntoutusta kaikille
Toimintaterapeuteilla on kuntoutuksen ammattilaisina asemaa ja valtaa muuttaa ihmisten asenteita. Esimerkiksi Townsendin ym.:n kehittämän Kanadan toiminnallisuuden ja sitoutumisen mallin (CMOP-E) mukaan toimintaterapeuttien ammatillisiin rooleihin kuuluu asiakkaiden puolestapuhujana toimiminen. Tälle roolille keskeistä on edistää asiakkaiden oikeuksia, tuoda esiin sellaisia asioita, joita muut eivät ole huomioineet, ja haastaa ihmisiä – esimerkiksi apuvälinepäätöksiä tekeviä lääkäreitä – ajattelemaan uudella tavalla. (Hautala ym. 2019: 219.)
Inhimillisen toiminnan malli puolestaan näkee toimintaterapeutit yhteisöön ja sosiaalisiin rakenteisiin ja asenteisiin vaikuttavina tekijöinä, jotka voivat vaikuttaa myös palveluiden mahdollistamiseen (Taylor 2017: 95–96). Tämä on rooli, johon jokainen toimintaterapeutti voi omalta osaltaan tarttua oman toimintaympäristönsä puitteissa.
Koivumäki ym. tuovat artikkelissaan esille näkökulman siitä, miten stigman vähentämistä lihavien ihmisten kohdalla voitaisiin edistää yhdenmukaistamalla lihavuuteen liittyvää viestintää. Lihavuutta koskevaan viestintään tulisi laatia eettiset ohjeet ja yhdenvertaisuuslakiin olisi lisättävä sieltä tällä hetkellä puuttuva kielto syrjintään koon tai painon perusteella. Yhdenmukaiset ohjeistukset ja säännöt tukisivat vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.)
Kuntoutusta ei tehdä siihen osallistuvien ammattilaisten takia vaan siksi, että asiakkaiden kokemus omasta arjestaan olisi mahdollisimman hyvä. Kuntoutuksen tehokkuuden kannalta on olennaista, että tavoitteet ovat asiakkaalle itselleen merkityksellisiä ja yhteistyö arvostavaa ja turvallista. Meistä jokainen voi varmasti samaistua ajatukseen, että haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään, ainutlaatuisena ihmisenä, ei jonkin ominaisuuden kautta määriteltynä poikkeuksena.
Eikö siis olisi kohtuullista olettaa, että myös kuntoutuksessa pureudutaan merkittäviksi kokemiimme haasteisiin muiden määrittelemien ongelmien sijaan? Riippumatta siitä, paljonko painamme.
Kirjoittajat
Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha ovat 3. vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta.
Lähteet
Batterham, Rachel 2021. Switching the focus from weight to health: Canada’s adult obesity practice guideline set a new standard for obesity management. Näkökulma-kirjoitus. Eclinialmedicine 31 (100636).
Chakravorty, Triya 2021. Fat shaming is stopping doctors from helping overweight patients – here’s what medical students can do about it. British Medical Journal (Online) 375. Viitattu 19.3.2024.
ECPO. European Coalition of People living with Obesity. What is stigma. Viitattu 18.3.2024
Forsyth, Kirsty 2017. Therapeutic reasoning: Planning, implementing, and evaluating the outcomes of therapy. Teoksessa Taylor, Renée (toim.). Kielhofner’s Model of Human Occupation. 5. Painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 159–172.
Haracz, Kristy & Ryan, Susan & Hazelton, Michael & James, Carole 2013. Occupational therapy and obesity: An integrative literature review. Australian Occupational Therapy Journal 60 (5). 356–365.
Kemmis, Emma & Ashby, Samantha & mcdonald-Wicks, Lesley 2023. Exploring the use of powered mobility devices and occupational participation for people with obesity. Australian Occupational Therapy Journal 70 (6). 690–700.
Koivumäki, Terhi & Harjunen, Hannele & Hagström, Tiia & Mikkilä, Katri & Pusa, Tuija & Lahti- Koski, Marjaana 2023. Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. Lihavuuden stigma ja sen vähentäminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:10. Viitattu 18.3.2024
Lee, Gerogina & Platow, Michael & Augoustinos, Martha & Van Rooy, Dirk & Spears, Russel & Bar-Tal, Daniel 2019. When are anti-fat attitudes understood as prejudice versus truth? An experimental study of social influence effects. Obesity Science & Practice 5 (1). 28–35.
Mustajoki, Petteri 2023. Painoindeksi (BMI). Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim. Alkuperäinen artikkeli julkaistu 5.12.2020. Viitattu 12.1.2024.
Puhakka, Anna 2023. Kehopositiivisuusaktivismin ensimmäinen aalto Suomessa. Tieteessä tapahtuu 5. 14—18. Viitattu 19.3.2024.
Hautala Tiina, Hämäläinen Tuula, Mäkelä Leila, Rusi-Pyykkönen Mari. Toiminnan voimaa. Toimintaterapia käytännössä. Helsinki: Edita. 2019.
Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Strand, Teija 2024. Stigma ja syrjintä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 18.3.2024
Suomen toimintaterapeuttiliitto. Toimintaterapeuttien ammattieettiset ohjeet. Viitattu 19.3.2024.
Taylor, R.R. 2017. Kielhofner ́s Model of Human Occupation. 5. Edition. Philadelphia: Wolters Kluwer
WHO 2024. Obesity and overweight. Viitattu 24.5.2024.
Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325. Annettu 30.12.2014. Viitattu 19.3.2024
Toimintakyky vaikuttaa vahvasti ihmisen yleiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun ja ihmisillä on oikeus nauttia elämästä. Aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaneiden kuntoutujien toimintakykyä voidaan tukea sekä arjessa selviytymistä parantaa erilaisilla palveluilla, muiden ihmisten tuella sekä elinympäristöön liittyvillä tekijöillä (Mitä toimintakyky on?). Miten toimintakykyä voidaan tukea etäpalveluilla?
Kuntoutujilla on tiedon puutetta heille kuuluvista palveluista kotiuttamisen jälkeen ja AVH-kuntoutujat ovat tunteneet olonsa jopa hylätyksi kotiuttamisen jälkeen (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016). Kuntoutujilla on mennyt parista viikosta pariin kuukauteen aikaa, jotta he ovat itse löytäneet oikeat kuntoutuspalvelut (Hempler & Woitha & Thielhorn & Farin 2018). AVH-kuntoutujien informointi kotiuttamisen yhteydessä on ammattilaisten mielestä liian vähäistä (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016) ja myös omaishoitajat ovat kokeneet turhautumista tietämättömyydestään AVH-kuntoutujille kuuluvista palveluista (Laver ym. 2020).
Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelua AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa. Keskeisenä tuloksena oli se, että etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä kuntoutujalähtöisesti. Etäpalvelun nähtiin tukevan kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla etäpalveluita yksilölliset tarpeet huomioiden ja tarjoamalla etäpalveluita matalalla kynnyksellä.
AVH-yhdyshenkilötoiminta etäpalveluna
Aivoverenkiertohäiriön sairastaneet kuntoutujat hyötyvät AVH-yhdyshenkilöstä saamalla ohjausta ja neuvontaa yhdeltä ammattihenkilöltä. Tällöin AVH-kuntoutujilla on kontakti, josta he saavat palveluneuvontaa, ohjausta sairaudestaan, tukea elämäntapamuutoksiin sekä oman kuntoutuksen koordinointia. Kuntoutujat saavat mahdollisesti laajemmat kuntoutumisen verkostot, kuten kolmannen sektorin ja vertaistuen, käyttöönsä, mikä tehostaa niin kuntoutumista kuin elämänhallintaa. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.) Kuntoutujien hoitopolussa yhdyshenkilö toimii omaisen ja kuntoutujan kuntoutuksen, hoidon ja palveluiden koordinoijana. AVH-yhdyshenkilön työnkuvaan sisältyy myös kuntoutujan tukeminen terveelliseen elämäntapaan, jolloin riskit sairastua uudelleen pienenevät. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.)
AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla voi tukea kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla erilaisia etäpalvelun muotoja, joista yksilöllisesti valitaan kuntoutujalle sopivat etäpalvelun toteutustavat, toteutuksien määrät sekä jatkoseurannat. Etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä myös kuntoutujalähtöisesti. Sähköinen eAsiointi kaavake tai ajasta riippumaton palvelu tarjoavat hyviä kuntoutujalähtöisiä yhteydenoton mahdollisuuksia. Tärkeää on, että kuntoutujilla on tiedossa yhteydenottokanava, jossa he voivat tarvittaessa ottaa yhteyttä AVH-yhdyshenkilöön matalalla kynnyksellä.
Itsemääräämisoikeutta digitaalisissa palveluissa tukee se, että teknologialla tuetaan esteettömyyttä eli rakennetun ympäristön, palveluiden, tuotteiden ja viestintäkanavien toimivuutta, saavutettavuutta, helppokäyttöisyyttä sekä turvallisuutta. (Kan 2022: 200.) Digitaaliset palvelut voivat parantaa terveydenhuollon palveluihin pääsyä (Härkönen yms. 2024), mutta mobiililaitteiden sovellusten tulee olla helposti saatavissa, koska muuten kuntoutujat eivät niitä käytä (Stock 2023).
Digitaalisten palvelujen kohdalla saavutettavuudella tarkoitetaan palvelujen tekniseen toteutukseen, helppokäyttöisyyteen ja sisältöjen ymmärrettävyyteen ja selkeyteen liittyvää esteettömyyttä. Saatavuuden käsitteestä saavutettavuus eroaa siten, että jokin palvelu tai tuote voi olla saatavilla, mutta ei välttämättä jokaisen saavutettavissa. Palvelut voidaan tehdä saavutettaviksi erilaisten teknologisten apuvälineiden avulla, kuten puhesyntetisaattoreilla tai ruudunlukuohjelmilla. Teknologisten välineiden käytön yhteydessä on huomioitava eri käyttäjäryhmät. (Hänninen ym. 2021: 31.)
AVH-kuntoutujien kohdalla täytyy miettiä, miten he pääsevät digitaaliseen ympäristöön, onko heillä taitoja käyttää digitaalisia laitteita sekä heidän mahdollisuutensa jatkuvaan käyttöön täytyy taata (Heponiemi yms. 2020).
AVH kuntoutujien toimintakyvyn erityispiirteet
Aivot säätelevät ihmisten toimintaa, jonka vuoksi aivojen kudosvaurio vaikuttaa kokonaisvaltaisesti fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Aivoverenkiertohäiriön seuraukset ovat yksilöllisiä riippuen sekä vaurion laajuudesta, että sijainnista aivoissa. (Hiekkala ym. 2019: 1.)
AVH-kuntoutujien arjessa vastuista ja tehtävistä suoriutumiseen vaikuttaa yksilön taidot ja kyvyt, ympäristön mahdollisuudet ja rajoitteet sekä käsitys itsestä toimijana ennen ja jälkeen sairastumisen. Vaikeudet liikkumisen jossain osa-alueessa voivat vaikuttaa arjessa työkykyyn, ajokykyyn ja sosiaalisiin suhteisiin. Koska ihminen on vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, vaikuttaa aivoverenkiertohäiriöön sairastuminen niin ihmiseen itseensä, mutta myös hänen toimintaympäristöönsä. Sairastuneen sosiaalinen verkosto, palvelujärjestelmä sekä asuinympäristö on tämän vuoksi aina huomioitava sairastuneen arjen tukemisessa. (Hiekkala ym. 2019: 6–9.) Alla olevassa kuviossa on esitetty AVH-kuntoutujien toimintakyvyn joitakin erityispiirteitä.
[caption id="attachment_3326" align="alignnone" width="571"] Kuvio 1 AVH-kuntoutujien erityispiirteitä (Mukaillen lähteistä: Hautamäki ym. 2021: 33–35, TOIMIA-suositus 2020: 13, Urimubenshi 2015, Näkymätön kognitiivinen oire on syytä tunnistaa 2021 ja Muut toimintakyvyn neuropsykologiset häiriöt.)[/caption]
Elinympäristö tukee kuntoutujien turvallisuutta ja terveyttä ja toimintakykyinen väestö on yhteiskunnan perusta. Väestön toimintakykyyn investoiminen on kansantaloudellisesti kannattavaa, koska ihmisten toimintakyvyn parantuminen vähentää palveluiden tarvetta. (Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014: 12–13). AVH-kuntoutujien toimintakykyyn arjessa on tunnistettavissa tiettyjä erityispiirteitä (kuvio 1), mutta jokainen on yksilö ja jokaisella kuntoutujalla on omat tavoitteet ja tarpeet arjessa. Jokainen on oman itsensä asiantuntija ja kuntoutujat tuntevat omat toiveensa ja voimavaransa parhaiten (Kuntoutujan oma rooli 2022).
AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelu AVH-kuntoutujien arjessa
Yksi sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaation linjauksista on yhdenvertaisten palveluiden tarjoaminen, joka tarkoittaa, että etäpalvelut ovat saatavissa kaikille asiakasryhmille. Sähköisten ratkaisujen avulla palveluiden esteettömyys ja saatavuus kohenevat ja tasa-arvoisuus turvataan esimerkiksi harvaan asutuille alueiden kuntoutujille. (STM 2016: 2–4.) Digitaaliset palvelut mahdollistavat aikaan ja paikkaan sitoutumattomia palveluita, ammattilaisten paremman yhteistyön sekä palveluiden paremman saatavuuden (Mikkola & Petäjä 2023: 5). Palveluiden saavutettavuutta lisää se, että palvelu voidaan tarjota asiakkaan omalle päätelaitteelle ajasta riippumattomasti (Valtiovarainministeriö 2015: 18). Mobiililaitteen sovelluksen avulla tavoitettavat ammattilaiset ovat helposti saatavissa, jolloin katkot kuntoutuksessa vähenevät (Marwaa & Guidetti & Ytterberg & Kristensen 2023).
AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelun käytön lähtökohtana on tuntea AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tuen tarve arjessa. Läheisten tuki, vertaistuki sekä ammattilaisten tuki muodostavat perustan kuntoutujien arkeen ja näiden tukien saatavuus on selvitettävä ja hyödynnettävä etäpalvelun käytössä. Kuntoutujilla voi olla haasteita etäpalveluiden käytössä, mutta läheisten tuen avulla etäpalveluita voidaan käyttää. Alla olevassa kuviossa on tutkimuksellisessa kehittämistyössä syntynyt kuvaus etäpalvelun ydintekijöistä kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa.
[caption id="attachment_3327" align="alignnone" width="599"] Kuvio 2. AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelun ydintekijät AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa.[/caption]
Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla tuetaan AVH-kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla kuntoutujalähtöisiä etäpalveluja tarpeen mukaan. Etäpalveluissa voisi olla valmiita kaavakkeita, jonka avulla kuntoutujat voisivat ottaa yhteyttä yhdyshenkilöön oma-aloitteisesti. Kaavakkeella voisi jättää yhteydenottopyynnön ja kuvailla omaa arjen sujumista ammattilaisille. Usea kuntoutuja pystyy olemaan oma-aloitteisesti yhteydessä etäpalvelun avulla ammattilaiseen itse tai läheisten avulla. Tärkeää on, että kuntoutujat voisivat olla yhteydessä ammattilaisiin, milloin vain etäpalvelun kautta.
Lopuksi
Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi lähti kuntoutujien palautteista, että he eivät AVH: n sairastamisen jälkeen tiedä, mitä pitäisi tehdä ja keneen ottaa yhteys, kun haluaa kysellä sairaudesta, hoidosta, kuntoutuksesta sekä jatkoista. Palveluiden kehittäminen lähtee aina kuntoutujien tarpeesta (Lehto & Malkamäki 2023) ja tällä tutkimuksellisella kehittämistyöllä pyrittiin vastaamaan, AVH: n sairastaneiden kuntoutujien sekä heidän läheisten, kasvavaan tiedon ja tuen tarpeeseen. On tärkeää, että kuntoutuja tietää, keneltä ammattilaiselta hän saa mitäkin palvelua ja missä tilanteissa hän voi ottaa yhteyttä ja keneen. (Pehkonen & Martikainen & Kinni & Mönkkönen 2019: 90.) Helposti saatavissa olevat etäpalvelut ennaltaehkäisevät kuntoutujien sairastumista toiseen aivoverenkiertohäiriöön (Kim ym 2020). AVH-yhdyshenkilötoiminnan yksi tavoite on ennaltaehkäistä AVH: n uusiutumista ja tukea terveelliseen elämäntapaan kuntoutujia.
Kirjoittaja
Sanna Huotari, fysioterapeutti ja sairaanhoitaja kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmasta. Sanna työskentelee tällä hetkellä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella apulaisosastonhoitajana kuntoutusosastolla.
Lähteet:
Aivoliiton suositus AVH:n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022. Aivoliitto. Viitattu 19.12.2022.
Davoody, Nadia & Koch, Sabine & Krakau, Ingvar & Hägglund, Maria 2016. Post-discharge stroke patients’ information needs as input to proposing patient-centred eHealth services. BMC Medical Informatics and Decision Making volume 16, Article number: 66. Stocholm: Karolinska Institutet. Viitattu 29.1.2023.
Hautamäki, Lotta & Vuorento, Mirka & Tuomenoksa, Asta & Hiekkala, Sinikka & Poutiainen, Erja 2021. Arjen toimintakykyä etsimässä. Kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten kokemuksia Kelan kohdennetuista AVH-kuntoutuskursseista. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 25 | 2021. Helsinki: Kela. Viitattu 5.3.2024.
Hempler, Isabelle & Woitha, Kathrin & Thielhorn, Ulrike & Farin, Erik 2018. Post-stroke care after medical rehabilitation in Germany: a systematic literature review of the current provision of stroke patients. National Library of Medicine. . <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6006784/>. Viitattu 13.12.2022.
Heponiemi, Tarja & Jormanainen, Vesa & Leeman, Lars & Manderbacka, Kristiina & Aalto, Anna-Mari & Hyppönen, Hannele 2020. Digital Divide in Perceived Benefits of Online Health Care and Social Welfare Services: National Cross-Sectional Survey Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7381057/>. Viitattu 16.12.2023.
Hiekkala, Sinikka & Kyllönen, Paula & Pitkänen, Kauko & Poutiainen, Erja & Marin, Leena & Mattsson, Auli 2019. Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi. TOIMIA:n suositus.
Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:13. Sosiaali- ja terveysministeriö.
Hänninen, Riitta & Karhinen, Joonas & Korpela, Viivi & Pajula, Laura & Pihlajamaa, Olli & Merisalo, Maria & Kuusisto, Olli & Taipale, Sakari & Kääriäinen, Jukka & Wilska, Terhi-Anna 2021. Digiosallisuuden käsite ja keskeiset osa-alueet. Digiosallisuus Suomessa -hankkeen väliraportti. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia.
Härkönen, Henna & Lakoma, Sanna & Verho, Anastasiya & Torkki, Paulus & Leskelä, Riikka-Leena & Pennanen, Paula & Laukka, Elina & Jansson, Miia 2024. Impact of digital services on healthcare and social welfare: An umbrella review. International Journal of Nursing Studies. Volume 152, April 2024. <https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S002074892400004X>. Viitattu 1.2.2024.
Kan, Suvi 2022. Ikääntyneiden osallisuus ja kuntoutuminen. 1.painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Kim, Do Yeon & Kwon, Hee & Nam, Ki-Woong & Lee, Youngseok & Kwon, Hyung-Min & Seob Chung, Young 2020. Remote Management of Poststroke Patients With a Smartphone-Based Management System Integrated in Clinical Care: Prospective, Nonrandomized, Interventional Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7068458/>. Viitattu 11.3.2024.
Kuntoutujan oma rooli 2022. Terveyskylä
Laver, KE. & Adey-Wakeling, Z. & Crotty, M. & Lannin, NA. & George, S. & Sherrington, C. 2020. Telerehabilitation services for stroke. Cochrane Database of Systematic Reviews 2020, Issue 1. <https://www.cochranelibrary.com/cdsr/doi/10.1002/14651858.CD010255.pub3/epdf/full>. Viitattu 28.1.2023.
Lehto, Petri & Malkamäki, Saara 2023. Suomen terveysalan kasvun ja kilpailukyvyn visio 2030. Helsinki: Sitra.
Marwaa, Mille Nabsen & Guidetti, Susanne & Ytterberg, Charlotte & Kristense, Hanne Kaae 2023. Using experience-based co-design to develop mobile/tablet applications to support a person-centred and empowering stroke rehabilitation. Research Involvement and Engagement volume 9, Article number: 69. <https://researchinvolvement.biomedcentral.com/articles/10.1186/s40900-023-00472-z>.Viitattu 12.3.2024.
Mikkola, Outi & Petäjä, Sari 2023. Digitaaliset valmiudet terveydenhuollon etäpalveluita tarjoavissa organisaatoissa. Teoksessa Asiakaslähtöisen etäpalvelun kehittäminen terveydenhuollossa. POHJOISEN TEKIJÄT – Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja 24/2023. Lapin ammattikorkeakoulu Oy.
Muut toimintakyvyn neuropsykologiset häiriöt 2023. Aivoliitto.
Näkymätön kognitiivinen oire on syytä tunnistaa 2021. Aivoterveys. Aivoverenkiertohäiriöiden erikoislehti.
Pehkonen, Aini & Martikainen, Kaisa & Kinni, Riitta-Liisa & Mönkkönen, Kaarina 2019. Asiakas moniammatillisessa kohtaamisessa. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus Oy.
STM 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025.
Stock, Roland & Gaarden, Andreas Parviz & Langørgen, Eli 2023. The potential of wearable technology to support stroke survivors’ motivation for home exercise – Focus group discussions with stroke survivors and physiotherapists. Physiotherapy Theory and Practice. An International Journal of Physical Therapy. <https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/09593985.2023.2217987>. Viitattu 12.3.2024.
Urimubenshi, Gerard 2015. Activity limitations and participation restrictions experienced by people with stroke in Musanze district in Rwanda. African Health Sciences. Vol 15, Issue 3. Rwanda: College of Medicine and Health Sciences. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4765476/>. Viitattu 9.3.2024.
Valtiovarainministeriö 2015. Etäpalveluiden käyttöönoton käsikirja. Valtiovarainministeriön julkaisu – 44/2015. Helsinki: Valtionvarainministeriö.
Suomussalmella viitostien kupeessa olevalla pellolla on yli kolmekymmentä vuotta seissyt Hiljainen Kansa – lähes tuhat hahmoa, jokainen erilainen, jokainen ainutlaatuinen. Kansa seisoo paikallaan, hiljaa ja läsnä, kuin odottaen että joku kuulisi heitä. Teoksen merkitystä on arvuuteltu – kuvaako teos syrjäytyneitä, mykkiä kainuulaisia vai unohdettuja? – mutta taiteilija jättää tulkinnan katsojalle. Itselleni kevätpäivänä Hiljaisen kansan kohdatessani mieleeni nousi kysymys: onko meidän hoivaympäristössämme oma hiljainen kansamme?
Moni muistisairas elää arkeaan juuri näin, läsnä, mutta usein ilman omaa ääntä. Heidän tarinansa, toiveensa ja kokemuksensa voivat jäädä hoivan ja kiireen taakse. Kommunikoinnin vaikeutuessa ihmisyys ei kuitenkaan katoa, ja tarve tulla nähdyksi sekä kuulluksi säilyy.
Virkolan mukaan Tom Kitwoodin uraauurtava työ tarjoaa teoreettisen perustan yksilölähtöisen hoidon toteuttamiselle muistisairaille. Kitwood kiinnitti huomiota hoivaympäristön vaikutukseen muistisairaan hyvinvoinnille, sen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen ulottuvuuteen. Yksilölähtöisen hoidon lisäksi hän esitteli käsitteet persoonuus sekä vahingollinen sosiaalipsykologia. (Virkola 2014: 34.)
Persoonuus tarkoittaa muistisairautta sairastavien ihmisten minäkuvan tukemista kohtelemalla heitä arvokkaasti ja kunnioittavasti. Persoonuuden fokus on siinä että muistisairas on ensisijaisesti ihminen. Sen tukeminen on yksilölähtöisen hoidon keskeinen tavoite. Hennellyn, Cooneyn, Houghtonin ja O’Shean (2018) mukaan Kitwood (1997) painottaa että muistisairaan kohtelun ihmisenä ilman persoonuutta vaikuttavan negatiivisesti sairauden vaikutukseen sekä sen etenemiseen. Hoitohenkilökunnan kannalta tärkeintä on nähdä jokainen ihminen yksilönä ja voimaannuttaa häntä tukemalla sitä, mitä hän pystyy tekemään (Hobson 2019: 3).
Vahingollinen sosiaalipsykologia
Vahingollinen sosiaalipsykologia viittaa hoivaympäristön haitalliseen, osin tarkoittamattomaan, toimintaan mikä asiakkaan minuuden lisäksi voi vahingoittaa fyysistä hyvinvointia (Virkola 2014: 34). Nämä persoonuutta murentavat toimintamallit johtuvat usein henkilökunnan osaamisen puutteesta, eivätkä niinkään pahantahtoisuudesta. Käytösmallit syntyvät koska muistisairaat ihmiset ovat näkymättömiä ja harvoin tunnustettuja yhteiskunnassa. Mitchellin ja Agnellin mukaan Kitwood (1997) myös esitti ensimmäisenä, että hoivahenkilökunnan tulee olla roolimalleja muistisairaan kohtaamisessa, jotta muut muistisairaan kohtaavat voivat omaksua yksilökeskeisiä käytäntöjä. (Ks. Mitchell & Agnelli 2015; 47–48.)
Kitwood listasi 16 vahingollisen sosiaalipsykologian piirrettä. joista tässä on kahdeksan:
voimattomaksi tekeminen – estetään henkilöä käyttämästä jäljellä olevia kykyjä tai tekemästä päätöksiä
eristäminen – henkilön eristäminen fyysisesti tai emotionaalisesti
esineellistäminen – henkilön kohtelu esineenä, toiminnan kohteena, ei osallistujana
epääminen – juoman ja ruoan saamisen aikatauluttaminen, hoivan saamisen viivyttäminen, soittokellon poisto jatkuvan soittamisen takia, palveluiden epääminen rahan säästämiseksi
häiritseminen – henkilön huoneeseen meno ilman kutsua, siellä toiminnan, kuten siivoamisen, aloittaminen lupaa kysymättä
keskeyttäminen – henkilön toiminnan tai ajatusten keskeyttäminen
kiirehtiminen – toimiminen arkitoimien aikana liian nopeasti, ettei henkilö pysty osallistumaan tai puhua niin nopeasti, ettei puhetta ehdi prosessoida
pakottaminen – henkilön pakottaminen tekemään jotakin tai osallistumaan johonkin. (Hobson 2019: 6–8.)
Itse ainakin tunnistan useamman tapahtuvan työpaikallani päivittäin. Voitko sinä katsoa rehellisesti peiliin ja sanoa, ettet tunnista mitään yllä listattuja piirteitä?
Validaatio – kohtaamisen kieli
Validaatiomenetelmä on sosiaaliterapeutti Naomi Feilin vuosina 1963–1980 kehittämä muistisairaiden kohtaamiseen tunnetasolla tarkoitettu arvostava ja ymmärtävä vuorovaikutusmenetelmä. Tarkoituksena on luoda luottamuksellinen suhde muistisairaaseen ja kohdata hänet yksilöllisenä merkityksekkäänä tasavertaisena. Validaatiomenetelmästä löytyy yhtymäkohtia niin Erik Erikssonin kehityspsykologian vaiheista, Abraham Maslowin tarpeiden hierarkiasta, Carl Rogersin humanistisesta ja Carl Jungin analyyttisestä psykologiasta kuin Wilder Penfieldin neurotieteellisestä tutkimuksesta. (Uusitalo & Varjonen 2025: 31–32, 71–72.)
Uusitalon ja Varjosen mukaan Naomi Feil (1992) on todennut, että muistisairaille on merkityksellistä kaikki mitä he tekevät, sanovat tai käyttäytyvät. Kun muistisairauden edetessä sanat ja puhuminen vähenevät tai loppuvat kokonaan, tarvitaan vuorovaikutukseen toisia menetelmiä. Keskittyminen, intensiivinen läsnäolo, rytmin käyttö, musiikki ja koskettaminen ovat sanattomia menetelmiä, joilla yhteys ja ymmärrys muistisairaaseen saadaan aikaiseksi. Muistisairaalle tuttu ja merkityksellinen musiikki on tärkeä kehollisesti, sosiaalisesti ja emotionaalisesti toimiva vuorovaikutuskeino, jolla muistisairauden myöhäisessäkin vaiheessa saadaan yhteys yksilöön. (Uusitalo & Varjonen 2025: 29, 130–131, 133.)
Hyvä esimerkki musiikin voimasta on Prima ballerina Marta Cinta Gonzálezista kuvattu video, jossa hän vuosikymmenten jälkeen alkaa tanssia Joutsenlammen musiikin tahtiin muistaen elegantit liikkeet ja eleet. Tutkimusten mukaan se osa aivoista, jossa musiikilliset muistot säilötään, säilyvät taudeilta muita osia paremmin. Musiikki linkittyy tunteisiin, jolloin tunteiden herättäminen muistisairaissa herättää heidät eloon. (Brut America 2020.)
Jotta musiikin kautta tavoitetaan myös omaan maailmaansa kääntyneet muistisairaat, tulee heille tärkeästä musiikista olla tieto. Tätä varten Kanta-Hämeen Muistiyhdistys kehitti Oman elämäni sävelet – musiikki muistisairaan hyvinvoinnin tukena -hankkeessa Musiikkitahto-menetelmän, jossa oma musiikillinen historia tallennetaan myöhempää käyttöä varten (Musiikki ja muisti). Oletko sinä jo täyttänyt oman musiikkitestamenttisi tai ottanut menetelmän työssäsi käyttöön?
Muistiystävällinen ympäristö – ihmisyys näkyväksi
Virkolan mukaan Kitwood herätti huomaamaan psykososiaalisen arkiympäristön vaikutuksen muistisairaan kokemuksiin. Muistisairaan voimavarat nostettiin keskiöön menetysten ja vajaavaisuuksien sijaan. (Virkola 2014: 35.) Ympäristö on kriittinen tekijä muistisairaiden hyvinvoinnissa ja identiteetin tukemisessa. Muistiystävällinen ympäristö ei ole vain selkeitä opasteita ja kodikkaita värejä, vaan ihmisyyttä tukeva ympäristö. Turvallinen tila, jossa tuttu musiikki, esineet ja kohtaamiset kertovat, että “minä olen tässä” ja “minä olen edelleen minä”. Kun tila kutsuu osallistumaan ja muistot saavat tilaa, ihminen tulee näkyväksi omana itsenään.
Tärkeänä osana muistiystävällisyyttä ja identiteetin tukemista on hoivahenkilökunta. Tänä päivänä muistiystävällisyyden lisääntymisen edistysaskeleet ovat vaarassa, henkilömitoituksen aiheuttama kiire voi johtaa muistiystävällisyyden unohtamiseen. Hoitaja voi huomaamatta toimia tehtäväkeskeisesti ja tehokkaasti, samalla heikentäen muistisairaan henkilön kykyjä. Hoitaja napittaa paidan tai kampaa hiukset, sen sijaan että muistisairaalle annettaisiin itse mahdollisuus tehdä tai osallistua arkitoimiin. Se voi tapahtua myös kielenkäytön kautta, kun arjessa henkilöt leimataan negatiivisesti dementikoiksi tai muistisairaudesta kärsiviksi. (Harrison Dening 2024.)
Loput kahdeksan Kitwoodin listaamasta 16 vahingollisesta sosiaalipsykologian piirteestä ovat:
infantilisointi – henkilön kohtelu lapsena
leimaaminen – viittaaminen henkilöön sopimattomasti, kuten kahden hoidettava, haastava, syötettävä, harhaileva
syyttäminen – henkilön syyttäminen asioista, kutsuminen laiskaksi tai huomionkipeäksi
mitätöinti – henkilön todellisuuden tai tunteiden sivuuttaminen
väheksyntä – henkilölle kerrotaan jatkuvasti mitä hän ei pysty tekemään, muistutellaan virheistä, aiheutetaan arvottomuuden tunnetta
pilkkaaminen – henkilökunnan nauraminen tai leikinlasku henkilön kustannuksella
stigmatisointi – henkilön kohteleminen yhteisön ulkopuolisena, kuten erillisten muistisairaiden yksiköiden avulla
huomiotta jättäminen – ohipuhuminen, puheeseen vastaamattomuus
petollisuus – valehtelu tai harhaanjohtaminen. (Hobson 2019: 5–9.)
Tunnistatko sinä näitä tapahtuvan työpaikallasi?
Muistisairaus ei tee kenestäkään näkymätöntä, mutta me voimme tehdä niin, jos emme kuule. Hoivayhteisöissä elää paljon hiljaisia tarinoita, elämäntyönsä tehneitä, rakkauden kokeneita, arjen sankareita, joiden ääni on hiljentynyt mutta ei kadonnut. Semi, Salmi ja Mykkänen (2016: 33) viittaavat Kitwoodiin (1997), jonka mukaan ympäristön vastuulla on pitää yllä muistisairaan identiteettiä tunnetta ja olemassaoloa. Kun ammattilainen pysähtyy kuuntelemaan, kun musiikki tai tuttu tuoksu avaa oven menneeseen, hiljaisuus alkaa puhua.
Kohti inhimillistä vaikuttamista
Vanhustyön kehittämisessä tarvitaan tekoja, mutta myös asennemuutosta. Päätöksenteossa tulisi tunnistaa, että muistiystävällisyys ei ole erillinen lisäpalvelu, vaan tapa rakentaa koko yhteiskuntaa. Kun suunnittelemme palveluita, hoivayksiköitä ja kaupunkiympäristöjä, meidän tulisi kysyä: tukevatko ne ihmisen minuutta ja osallisuutta vai tekevätkö ne hänestä passiivisen vastaanottajan?
Validaatio, musiikkitestamentti ja identiteettiä tukeva ympäristö ovat pieniä sanoja, mutta niissä piilee suuri vaikuttamisen mahdollisuus. Ne kutsuvat meitä rakentamaan hoivaa, joka ei ainoastaan pidä hengissä, vaan pitää ihmisyyden elossa.
Kun seuraavan kerran näet Hiljaisen kansan, pysähdy miettimään hoivaympäristömme muistisairaita. Näe heidät, jotka elävät muistisairauden kanssa – yksilöinä, joilla on tarina, tahto ja tunteet. He eivät ole hiljaisia, jos me pysähdymme kuuntelemaan. Muistiystävällinen arki alkaa siitä hetkestä, kun muistamme, että jokaisessa ihmisessä elää ääni, vaikka sanat olisivat jo kadonneet. Meidän tehtävänämme on kuulla ne.
Kirjoittaja
Katarina Sjöblom, Metropolia Ammattikorkeakoulu, geronomi (AMK), Ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (YAMK) -opintojen avoimen AMK:n opiskelija.
Lähteet
Alzheimer’s Research Association 2020. Former Ballerina with Alzheimer's Performs 'Swan Lake' Dance. https://www.youtube.com/watch?v=IT_tW3EVDK8 Viitattu 3.12.2025.
Brut America 2020. Ballerina with Alzheimer’s Gets Back Memory of Her Swan Lake Dance Routine. YouTube-video. https://www.youtube.com/watch?v=hvvXom7uqUI Viitattu 3.12.2025.
Harrison Dening, Karen 2024. What would Tom Kitwood have thought? British Journal of Community Nursing 29 (6), 257–258. https://doi.org/10.12968/bjcn.2024.29.6.257 Viitattu 18.11.2025.
Hennelly, Niamh & Cooney, Adeline & Houghton, Catherine & O’Shea, Eamon 2018. The experiences and perceptions of personhood for people living with dementia: A qualitative evidence synthesis protocol. HRB Open Research 1(18). https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC7219284/ Viitattu 17.11.2025.
Hobson, Pat 2025. Enabling People with Dementia: Understanding and Implementing Person-Centred Care. Neljäs painos. E-kirja. Cham: Springer International Publishing.
Mitchell, Gary & Agnelli, Joanne 2015. Person-centred care for people with dementia: Kitwood reconsidered. Nursing Standard 30 (7), 46–50. https://doi.org/10.7748/ns.30.7.46.s47 Viitattu 17.11.2025.
Musiikki ja muisti. Musiikkitahto. https://www.musiikkijamuisti.fi/musiikkitahto Viitattu 7.12.2025.
Niittykahvila. Tarina alkoi jo vuonna 1988. Hiljainen Kansa. https://niittykahvila.fi/hiljainen-kansa/ Viitattu 7.12.2025.
Semi, Taina & Salmi, Tuija & Mykkänen, Jukka. Yötaivaan toivo. Muistiystävällinen ympäristö tilasta kokemukseen. Espoo: T & J Semi Oy.
Uusitalo, Tuija & Varjonen, Tanja 2025. Muistihäviö. Nurmijärvi: Momentum Kirjat.
Virkola, Elisa 2014. Toimijuutta, refleksiivisyyttä ja neuvotteluja – muistisairaus yksinasuvan naisen arjessa. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-5568-7 Viitattu 17.11.2025.
Kunta- ja aluevaalien kynnyksellä on ajankohtaista käydä keskustelua ikäihmisten asemasta ja pysähtyä pohtimaan keinoja tukea hoivavastuun kantavia omaishoitoperheitä. Sujuvalla yhteistyöllä ja aidolla kohtaamisella pääsee jo pitkälle.
THL:n tuoreen raportin mukaan kaikki hyvinvointialueet painivat nyt väestön ikääntymisen ja siitä seuraavan palveluiden tarpeen kasvun kanssa (THL 2024: 27). Sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvien säästöpaineiden seurauksena hallitus on päätynyt nipistämään ikääntyneiden palveluista mm. laskemalla hoitajamitoitusta ja siirtämällä hoivan painopistettä enenevässä määrin kotiin ja läheisten hartioille. Tämän seurauksena läheishoivasta on tullut monessa perheessä arkipäivää. Vaikka omaishoitotilanne syntyy usein pikkuhiljaa puolison muistin tai voinnin heikentyessä, ei tilanteeseen ole usein osattu varautua ennalta. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen vaatii tukea, aikaa ja voimavaroja.
Muistisairaus vaikuttaa koko perheen elämään
Muistisairausdiagnoosi voi aiheuttaa pelkoa, ahdistusta ja turvattomuuden tunteita paitsi sairastuneessa myös läheisissä. Omaishoitoliiton 2024 julkaistussa kyselytutkimuksen mukaan omaishoito heikentää omaishoitajien koettua terveydentilaa (Omaishoitajaliitto ry 2024:3). Muistisairaan terveyspalveluita koskevissa tilanteissa, muistisairas pääsee vain harvoin itse ääneen, sen sijaan palveluista keskustellaan puoliso-omaishoitajan kanssa (Aaltonen & Martin-Matthews & Jolanki 2021: 2309). Muistisairaudesta puhuttaessa suuri osa ihmisistä kohdistaa huomionsa sairastuneen muistin toimintaan, vaikka ihminen on paljon muutakin kuin sairautensa. Sosiaalisissa tilanteissa on tärkeää muistaa kuunnella myös sairastunutta itseään huomioiden hänen tunteensa ja tarpeensa. Muistisairaalle tulisi taata mahdollisuus omannäköiseen elämään ja tukea näin hänen toimijuuttaan.
Voisiko omaishoitajien jaksamista parantaa empaattisella kohtaamisella?
Tiukassa taloustilanteessa olevat hyvinvointialueet ovat joutuneet tehostamaan palveluitaan, mikä aiheuttaa huolta sekä ammattilaisten, että palvelunkäyttäjien keskuudessa. Pelkona on, että resursseja kiristetään niin, ettei henkilöstöllä ole riittävää mahdollisuutta syventyä omaishoitoperheiden tilanteisiin yksilöllisesti vaan muistisairaan toimijuus jää säästötalkoiden alle. Äänestämällä tulevissa vaaleissa voidaan vaikuttaa siihen, miten ikäihmisistä pidetään jatkossa huolta.
Vuorovaikutus ei ole vain sanallista viestintää -se on läsnäoloa, elämistä hetkissä.
Helsingin kaupungin 2023 teettämässä omaishoitokyselyssä nousi esille, että omaishoitoperheet kaipaavat yhdensuuntaisen viestinnän sijaan rinnalleen kanssakulkijaa. Tästä voidaan päätellä, että empaattista ja vuorovaikutuksellista yhteydenpitoa arvostetaan. Onneksi ikääntyneiden parissa työskentelevillä on resurssipulasta huolimatta halu aitoihin kohtaamisiin. Vuorovaikutuksessa ei useinkaan ole keskeistä sanat vaan kiireetön läsnäolo ja pysähtyminen hetkeen. Taitava työntekijä toimii empaattisesti ja osaa kuunnella perheitä herkällä korvalla, jolloin kaikki osapuolet mukaan lukien muistisairaat kokevat tulevansa lempeästi ja arvostavasti kohdatuiksi. Onnistuneella vuorovaikutuksella palvelujenkäyttäjän ja työntekijän väliltä on löydetty myös yhteys palvelujen saamiseen (Määttä 2012: 126).
Ennaltaehkäiseviä palveluita tarvitaan
Hyvinvointialueet tarvitsevat rinnalleen osaavia kumppaneita. Järjestöt ovat perinteisesti tuottaneet julkisen sektorin palveluita täydentäviä, ennaltaehkäiseviä ja hyvinvointia tukevia palveluita. Ennakoiva ja varhainen tuki auttavat omaishoitoperheitä suhtautumaan myönteisemmin uuteen tilanteeseen ja hyväksymään sairauden tuomat muutokset. Kuormittavissa muutostilanteissa vertaistuen ja muun avun merkitys kasvaa. Tähän tarpeeseen järjestöt pystyvät vastaamaan. Vertaistuki voi ylettää sinne, minne ammattilaisapu ei ylety (Saviranta & Åhlberg 2010). Vertaistuen arvo on kohtaamisessa, ajatusten jakamisessa ja kokemusten ymmärtämisessä.
Kirjoittajat:
Johanna Karppinen (sairaanhoitaja AMK) ja Saija Pohjonen (sairaanhoitaja AMK) opiskelevat Metropolian Ammattikorkeakoulussa ikääntyneiden palvelujen kehittämistä ja johtamista (YAMK).
Lähteet:
Aaltonen, Mari & Martin-Matthews, Anne & Jolanki, Outi 2021. Experiences of people with memory disorders and their spouse carers on influencing formal care: “They ask my wife questions that they should ask me”. Dementia 7/20. 2307–2322. https://doi.org/10.1177/1471301221994300
Eskola, Päivi & Jolanki, Outi & Aaltonen, Mari 2023. Muistisairautta sairastavan ikääntyvän puolison toimijuus parisuhteessa Gerontologia-lehti 37. 120–139 https://doi.org/10.23989/gerontologia.119365
Helin, Mari & Haulismaa, Heidi 2022–2025. Kestävän kasvun hanke. Omaishoidon palveluvalikko. Ikääntyneiden omaishoidon hanke 2022–2023 Helsingin kaupunki.
Ilmarinen, Katja & Lindström, Elina & Neijonen, Auri & Honkanen, Sari & Kehusmaa, Sari 2024. Sopimusomaishoidon tilannekuva 2024. Hyvinvointialueiden myöntämisperusteet, toimintakäytänteet ja omaishoidon tuen menot THL työpaperi 53/2024. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-391-1
Määttä, Anne 2012. Perusturva ja poiskäännyttäminen. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisut. Tampere. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-176-2
Omaishoitajaliitto. Omaishoitajakysely 2024. https://omaishoitajat.fi/wpcontent/uploads/2024/11/Omaishoitajakysely-2024.pdf
Saviranta, Anne & Åhlberg, Kirsi 2010. Vertaistuen kokemukset ja merkitys eri asiakasryhmissä. Helsinki. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/25392/VERTAISTUEN%20KOKEMUKSET%20JA%20MERKITYS%20ERI%20ASIAKASRYHMISSA.pdf?sequence=1
Yksilöllinen, aito ja empaattinen toisen ihmisen kohtaaminen ja huomioon ottaminen. Ovatko nämä vieraita asioita nykypäivänä ikääntyneiden hoivatyössä ja yleisesti yhteiskunnassamme? Ikääntyneen hyvä hoiva pitää sisällään edelleen samat elementit kuin ne ovat aina olleet. Yksi niistä on tunne siitä, että minusta välitetään ja minut huomioidaan sellaisena kuin olen. Minun tarpeisiini vastataan ja tunnen olevani edelleen tärkeä toimija omassa elämässäni. Minut kohdataan aidosti ja lempeästi vuoden jokaisena päivänä.
Hoivan tarve kasvaa ikääntyessä, se on selvä asia. Myös riski sairastua muistisairauteen kasvaa ikääntyessä. Vuosittain noin 23 000 suomalaista sairastuu muistisairauteen ja kaikkiaan Suomessa muistisairautta sairastaa arviolta noin 150 000 ihmistä (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022). Koulutettua ja osaavaa hoitohenkilökuntaa ei ole riittävästi, jotta pystyttäisiin vastaamaan kasvaneeseen hoivan tarpeeseen laadukkaasti.
Sosiaali- ja terveysministeriön (2020) mukaan väestön vanheneminen tulee aiheuttamaan yhteiskunnassamme suuria haasteita. Yhtenä tekijänä se näyttäytyy mm. hoitajapulana. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 11.) Hoivakulttuurin ajautuminen lääkekeskeiseen sekä rutiininomaiseen suorittavaan hoivaamiseen on suurena riskinä resurssien riittämättömyyden vuoksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että ikääntyneille ja erityisesti muistisairaille suunnatulla hoivaosaamisella on vähintäänkin yhtä suuri merkitys tässä resurssien kokonaisuudessa.
Lempeä hoiva
Hand ym. (2024) avaavat blogikirjoituksessaan pääkaupunkiseudulla toteutettua Lempeä hoiva -hanketta, jossa haluttiin lisätä lääkkeettömään hoivaan ja menetelmiin liittyvää osaamista ja käyttöönottoa. Ulkopuolisen rahoituksen turvin toteutettuun hankkeeseen oli valikoitunut neljä pääkaupunkiseudulla toimivaa hoivakotia. Hoivakotien henkilökunta, asukkaat sekä heidän läheisensä olivat päässeet suunnittelemaan, inspiroitumaan ja toteuttamaan lääkkeetöntä ja asukaslähtöistä hoivaa. (Hand ym. 2024.)
Lempeä hoiva kohdentui äärimmäisen tärkeään asiaan: Ihmisen aitoon kohtaamiseen ja lähimmäisen rakkauteen. Hand ym. (2024) tuovat blogissaan esille teemaan liittyviä ajatuksia ja myös haasteita, joita tuloksista ilmeni. Yksi haaste onnistuneelle ja hyvälle kohtaamiselle ja lääkkeettömälle hoivalle on resurssien riittämättömyys. (Hand ym. 2024.) Tämän voin myös itse allekirjoittaa työskennellessäni muistisairaiden parissa. Vaatii aikaa pysähtyä ja olla läsnä juuri siinä hetkessä, kun ikääntynyt muistisairas sitä tarvitsee. Täytyy olla aikaa kohdata toinen ihminen aidosti ja kuunnella häntä kiireettä.
Onko hoitajamitoituksen nostaminen ainoa keino hyvään hoivaan?
Hand ym. (2024) nostavat blogissaan esille myös toisenlaisen haasteen, jonka osallistujat kokivat lempeän hoivan kohdalla. Luovuuden käyttö hoivatyössä koettiin haasteeksi. Tämä yllätti minut. Ajattelen, että ikääntyneiden hoivatyössä heittäytyminen ja spontaanius ovat hyvinkin keskeisessä roolissa arjen kohtaamisissa. Lempeää hoivaa koettiin myös vaikeana toteuttaa. Koettiin myös, että sen toteuttaminen vaatisi erityisosaamista. (Hand ym. 2024.) Voiko siis tulkita, että toisen ihmisen aito kohtaaminen koetaan vaikeaksi? Onko hoitajan työroolin takaa vaikea kohdata ihminen ihmisenä? On kuitenkin muistettava, että nämä ovat riittävien resurssien lisäksi äärimmäisen tärkeäitä asioita hyvän hoivan toteutumisessa.
Muistisairaiden hoidossa vaaditaan erityisosaamista. TunteVa-koulutus on ehdottoman tärkeä osa muistisairaiden parissa työskentelevien koulutusvaatimuksista. TunteVa-koulutuksessa hoitaja saa syvällisemmän käsityksen muistisairaan sisäisestä kokemusmaailmasta ja käyttäytymisestä. Siinä korostuu erityisesti muistisairaan kunnioittava, arvostava ja luottamusta herättävä kohtaaminen ja kohtelu (Härmä 2018: 28). Ymmärrys käytösoireista, niiden taustoista ja käytösoireiden lääkkeettömästä hoivasta vaatii perehtyneisyyttä ja osaamista muistisairaiden parissa työskenteleviltä.
Uskallan väittää, että hoitajamitoituksen nostaminen ei ole ainoa ratkaisu hyvään hoivaan. Toki se on yksi tärkeä osa sitä. Hoitajan osaaminen, kokemus ja ennen kaikkea halu hoitaa ja kohdata ikääntyneitä ja muistisairaita ovat suuremmassa roolissa hyvässä hoivassa. Lääkkeettömät keinot kuuluvat aina ensisijaisesti hyvään hoivaan. Nykypäivän kiireisessä ja paljon säästötoimenpiteitä sisältävässä yhteiskunnassamme saattaa olla, että helposti unohdetaan kohdata ihminen oireiden takaa. Vastauksia saatetaan hakea liiaksi lääketieteestä, vaikka muistisairaan käytöksen taustalla olisikin yksinäisyyttä ja pelkoa.
Aidon kohtaamisen resepti
Tarvittavien lääkkeiden lääkelistan sijaan voisi hoivakodeilla kehitellä listan aidon kohtaamisen reseptistä. Siinä unettoman muistisairaan tarvittavissa lääkkeissä olisikin unilääkkeen sijaan lasi maitoa ja voileipää halausten kera. Oman työurani alussa 1990-luvulla tämä oli itsestään selvää.
Lempeää hoivaa tulisi toteuttaa jokaisessa hoivakodissa ympäri Suomea. Ilokseni voin todeta, että ikääntyneiden hoivatyön pariin edelleen hakeutuu ihmisiä, jotka sitä työtä sydämestään haluavat tehdä. Ikääntyneiden hoivatyötä myös kehitetään paljon. Se näkyy mm. tiimien moniammatillisena kasvuna ja kehittymisenä geronomien, fysioterapeuttien ja sosionomien tullessa osaksi hoivakotien arkea.
Kirjoittaja
Taina Rauhala on sairaanhoitaja, joka opiskelee vanhustyön (ylempi AMK) opintoja Metropolia Ammattikorkeakoulussa.
Lähteet:
Hand, Carita & Honkonen, Anniina & Immonen, Marja & Kauranen, Johanna & Soini, Sanna & Tiilikallio, Piia & Ylikahri, Kati 2024. Yhteisöllisyyttä, luovuutta ja avoimuutta – Yhteinen alku lempeään hoivaan. Geroblogi. Blogipostaus 29.5.2024. https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2024/05/29/yhteisollisyytta-luovuutta-ja-avoimuutta-yhteinen-alku-lempeaan-hoivaan/ Viitattu 25.7.2024.
Härmä, Heidi 2018. Tuntosarvet valppaina. Muisti-lehti 2018 (2). 28–29. Viitattu 29.7.2024.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:31. Helsinki. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162462/STM_2030_31_j.pdf?sequence=4&isAllowed=y Viitattu 25.7.2024.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2022. Kansantaudit. Muistisairaudet. Muistisairauksien yleisyys. Päivitetty 7.3.2024. https://thl.fi/fi/web/kansantaudit/muistisairaudet/muistisairauksien-yleisyys Viitattu 25.7.2024.
Kommentit
Ei kommentteja