Kuluttajamarkkinointi on kiinnostavassa vaiheessa. Analytiikkatyökalujen avulla voidaan käytännössä selvittää yksittäisen kuluttajan nettikäyttäytymisestä lähes mitä tahansa – mikäli tämä on antanut siihen luvan, eikä vaivaudu hirveästi selauspolkuaan suojailemaan. Niinhän se on, että keksit sallimalla verkkosivuston palvelu toimii paremmin ja maniostaja saa kohdennettua mainontansa tarkemmin. Tämä on kaikkien etu. Kuluttaja näkee vain itselleen “sopivimmat” mainokset ja mainostaja kokee tavoittavansa kohderyhmänsä paremmin. Niin mainonnan mittarit hänelle kertovat.
Tämän perusteella kaikkien pitäisi olla erittäin tyytyväisiä. Alkuvuodesta lukuisat tahot julkaisivat kuluttajatrendejään vuodelle 2017. Kaiken Internet of Thingsin ja laajennetun- ja virtuaalitodellisuuden hypettämisen välissä pisti silmään digiajan kuluttajan entistäkin negatiivisempi suhtautuminen keskeyttävään markkinointiin. Siis bannerit, videoiden alussa väkipakolla näytetyt spotit ja turhat muka sisältömarkkinoinnin avulla tehdyt somepäivitykset kuuluvat tähän kategoriaan. Mikä niissä sitten ärsyttää, kun tietoa pitäisi kohdeyleisöstä olla enemmän kuin koskaan ennen?
Valitettavasti tämä kohdeyleisöstä kertova tieto pyörii valistuneen markkinointipäällikön ja mahdollisesti mediatoimiston työpöydällä. Valistunut markkinointipäällikkö käyttää tätä tietoa osoittaakseen markkinoinnin tehokkuutta ja mediatoimisto suojaa itsensä kertomalla, kuinka näiden lukujen valossa ollaan oikeassa kanavassa. Mahdollisesti sisältö on insinööritieteen tarkkuudella riisuttu kaikesta “turhasta” kuten viihteellisistä elementeistä, sillä analytiikan perusteella tietyt elementit aiheuttavat positiivisen, ostopolulla eteenpäin vievän reaktion. Poistetaan siis kaikki turha ja tehdään kustannustehokkaasti, nopeasti, edullisesti ja mielellään muutama versio, jotta voidaan testata. Parempi vielä, kun kehitellään algoritmi, joka tuottaa mainoksen automaattisesti, ilman turhia välikäsiä. Botti puhuu kuluttajalle.
Tämä jakamisen, linkitysten, sisällön tuotannon, vaikuttavuuden ja sitouttamisen mittaaminen on toki hyödyllistä ja tuottaa teknisesti hyviä tuloksia. Silti uskallan väittää, että harvassa ovat ne mainostajat, jotka oikeasti hyödyntävät kuluttajatietouttaan relevantin ja oikea-aikaisen sisällön tuottamiseen. Tämä vaatii nimittäin resursseja eli rahaa, budjettia ja viitseliäisyyttä koko organisaatiolta.
Markkinointiosasto ei aina ole se oikea osasto viihdyttävän tai kiinnostavan sisällön tuottamiseen. Sisältö saattaa löytyä yllättävästä paikasta: joku organisaatiossa tietää jostakin asiasta enemmän, osaa tuottaa kiinnostavaa tekstiä, kuvaa tai videota ja kaiken lisäksi on kiinnostunut jakamaan tämän omassa sosiaalisessa verkostossaan. Tämä “hiljainen”, markkinoinnilta ja viestinnältä ohi humpsahtava tieto tulee varmasti julkaistuksi, mutta brändin ja markkinointiorganisaation siitä tietämättä. Kollegaa ei seurata, sisältö ei tule hyödynnetyksi ja tilaisuus menetetään. Näitä menetettyjä tilaisuuksia on lukuisia, koska loppujen lopuksi brändin sosiaalisen median mittaristo kertoo sen, mitä sen halutaan kertovan: kuinka tehokkaasti markkinointiosasto sijoittaa sen budjettiin varatut rahat ja tuottaako tämä ROI riittävästi.
Näin insinööri voittaa ja digimarkkinointi muuttuu epäkiinnostavaksi, ärsyttäväksi hötöksi digitaaliseen universumiin.
Sari Männistö, MBA-opiskelija Metropoliassa, Business Informatics -ylemmässä AMK-tutkinto-ohjelmassa . Sarilla on vuosien kokemus mainostoimistotyöskentelystä ja mainonnan tehokkuuden mittaamisesta. Parantaakseen ammattitaitoaan hän aloitti Master’s-opinnot vuonna 2015 ja valmistuu toukokuussa. Männistö teki opinnäytetyönsä markkinoinnista sosiaalisen median kanavissa ja on lisäksi tutkinut paljon uusien teknologioiden vaikutusta markkinointiin ja sisällöntuotantoon.
