Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä Tilaa RSS-syöte

Onko RAI-arviointijärjestelmästä apua hoivan työvälineenä?
17.1.2023
Essi Holopainen

Vuoden 2030 ennusteen mukaan yli 65-vuotiaita on jo 1,5 miljoonaa Suomen väestöstä. Tarve ympärivuorokautiselle hoivalle kasvaa, ja noin joka viides yli 85-vuotias ikääntynyt tulee tarvitsemaan tehostettua palveluasumista. Jotta laadukasta hoitoa ja palveluita pystytään tarjoamaan, tarvitaan keinoja arvioida ikääntyneiden voimavaroja ja toimintakykyä kokonaisvaltaisesti. Vuonna 2020 Helsingin kaupungin alueella toimi 23 palveluntuottajaa. Tehostetun palveluasumisen yksiköitä oli 62 ja vuoden loppuun mennessä noin 48 %:lle ympärivuorokautisen hoivan 75-vuotta täyttäneistä asiakkaista, oli tehty RAI-arviointi. (THL 2021: Matikainen 2021: 72.) Vuoden 2020 aikana vanhuspalvelulakiin tehtyjen muutosten vuoksi kaikkien kuntien tulee ottaa käyttöön RAI-arviointivälineistö iäkkään henkilön toimintakyvyn ja palvelutarpeen arvioinnissa viimeistään 1.4.2023 (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012). RAI-arviointivälineistö (Resident Assessment Instrument) on havainnoinnin ja tiedonkeruun väline, jolla pyritään selvittämään ikääntyneiden palveluiden ja hoidon tarvetta. RAI-välineistö antaa tietoa ikääntyneen muuttuneesta toimintakyvystä ja voimavaroista ikääntyneen hoitoon osallistuville henkilöille. (THL 2021). Tehostetulla palveluasumisella tarkoitetaan ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa. Ympärivuorokautisen hoivan piiriin kuuluu henkilöitä, joilla on jatkuva tarve ympärivuorokautiseen huolenpitoon. (Kuntaliitto 2020). Ympärivuorokautinen hoiva on sosiaalihuoltolain alaista asumispalvelua, jota toteuttaessa on huomioitava, että sen piirissä oleva henkilö saa tarpeenmukaiset kuntoutus, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301 § 21). Työntekijöiden kokemus RAI:sta RAI-arvioinnin tarkoitus on vahvistaa asiakkaan palvelujen ja hoidon suunnittelua sekä järjestämistä oikea-aikaisesti. Opinnäytetyössäni selvitin lomakekysellyllä kahden ympärivuorokautisen hoivan yksikön, Itäkeskuksen palvelutalon ja Myllypuron seniorikeskuksen, henkilöstön osaamista RAI-arviointivälineen käytössä, ja heidän kokemustaan sen hyödyntämisestä työssään. Kyselyyn vastanneita oli viidestä eri ammattiryhmästä.  Työssäni kysyttiin ympärivuorokautisen hoivan henkilöstöltä, millainen on heidän oma kokemuksensa RAI-osaamisestaan, miten he hyödyntävät RAI:ta työssään ja millaista tietoa he siitä kokevat tarvitsevansa. Kuviosta 1 ilmenevät RAI:sta saadut tiedot henkilökunnan kokemana. Ammattiryhmittäin yli puolet kokee RAI-arviointijärjestelmästä olevan apua työssään. Kyselyyn vastanneista suurin osa (42 %) ei osannut sanoa miten hyödyntää RAI-arviointia päivittäisessä työssään. Heistä kuitenkin 30 % koki, että RAI voisi auttaa heitä työssään melko hyvin. Vastanneista 15 % koki, että RAI:n hyödyt ovat melko vähäiset ja 8 % erittäin vähäiset päivittäisessä työssään. Vastauksissa korostui, että RAI:sta saadaan tietoa asiakkaiden palvelutarpeesta ja hoitoisuudesta. Yleisesti vastaajat kokivat, että RAI-arviointi antaa kokonaisvaltaisesti tietoa asukkaan voimavaroista ja toimintakyvyn ulottuvuuksista. Kuviossa 2 esitellään, kuinka moni henkilökunnasta kokee, että RAI:sta on apua työhön. "Käytän sitä hoitosuunnitelman pohjana. Sieltä poimin asukkaan vahvuuksia, sekä missä hän tarvitsee apua. Tällöin myös hyvä ajankohta haastatella omaisia." "Tulostan uudet mittarit ja vertaan edellisiin puolen vuoden takaisiin tuloksiin (ellei voinnin merkittävän muutoksen takia arviointia ole tehty uudelleen lyhyemmällä välillä) Jos asukkaalla toimintakyky on heikentynyt siltä osin, että kyseisellä henkilöllä on mahdollista kuntouttaa yhtä hyväksi kuin aikaisemmin." Vastausten perusteella 27 % koki tärkeäksi RAI-arvioinnin tekemisen yhdessä toisen henkilön kanssa. Tätä mieltä olivat myös ne, jotka eivät olleet RAI-arviointeja tehneet koskaan. Yksiköissä RAI:n käyttöaika oli suoraan verrannollinen hoitotyön työkokemuksen kanssa. "Toisen työkaverin näkemystä, liikkumisosioissa mm. fysioterapeutin arviota, sh:n lääkitys ja diagnoosein tarkistelussa." Koulutusta toivotaan Kyselyyn vastanneista 65 % osallistuu RAI:n tekoon omassa yksikössä. Ammattiryhmästä riippumatta 52 % vastanneista toivoi lisää koulutusta. He kokivat tarvitsevansa lisää koulutusta RAI:n käyttöön, raporttien hyödyntämiseen ja RAI-mittareiden kertaamiseen. Vastauksista esiin tuleva koulutustarve on ilmeinen, varsinkin kun RAI-arviointi koskettaa huomattavaa osaa koko henkilöstöstä. "Koen tarvitsevani lisää koulutusta RAI mittariraporttien hyödyntämisestä ja tulkitsemisesta." "Miten järjestelmää käytetään?" "Kaipaisin ehkä lisää tieto RAI-mittari tietojen tulkitsemisesta." Vastausten mukaan Itäkeskuksen palvelutalon ja Myllypuron henkilöstö koki oman RAI-osaamisen lähtökohtaiseksi melko hyväksi. Vastaajajoukko oli suhteellisen pieni, eikä sen perusteella ole merkityksellistä tehdä eri ammattiryhmien osaamistason välistä vertailua. Pidempi hoitotyön työkokemus nousi vastausten perusteella merkittävimmäksi osaamista nostavaksi tekijäksi, jota sinänsä voi pitää odotettavana tuloksena. Huomion arvoista on, että noin puolet vastaajista kokee osaavansa tehdä RAI-arvioinnin oikein. Merkityksellistä oli, että suurin osa henkilöstöstä koki, että RAI-arvioinnista olisi apua heidän työssään ja siitä saadut raportit ja mittarit ovat hyödyllisiä. Kaikissa ammattiryhmissä toivottiin lisää RAI-koulutusta tulosten hyödyntämiseen. Myös aikaresursseja toivottiin lisää RAI:n tekemiseen. Henkilöstöltä löytyi halua ja intoa kehittää omaa RAI-osaamista tulevaisuudessa. Tahtotilana on hyvien toimintatapojen löytäminen henkilökunnan RAI-osaamisen lisäämiseksi ja vahvistamiseksi. Kirjoitus perustuu vanhustyön ylemmän AMK:n opinnäytetyöhön RAI henkilöstön työvälineenä arviointivälineen hyödyntäminen seniorikeskuksissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2022, vanhustyön ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittaja Essi Holopainen, fysioterapeutti (AMK) ja valmistuva vanhustyön (ylempi AMK) opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Kuntaliitto 2020. Asumispalvelut ja laitoshoito. Päivitetty 2.12.2020. Viitattu 18.11.2022. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012). Annettu Helsingissä 9.7.2020. Viitattu 18.11.2022. Laki sosiaalihuollosta 130/2014. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetty 30.12.2014. Viitattu 18.11.2022. Matikainen, Kristiina 2021. Ulkoistetun palvelun strateginen johtaminen RAI-tunnuslukuja hyödyntäen. Teoksessa Heikkilä, Rauha & Mäkelä, Matti & Havulinna, Satu & Hietaharju, Pauliina & Lind, Maarit & Noro, Anja (toim.) Valoisa tulevaisuus. RAI-vertailukehittäminen 20 vuotta Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021. Tietoa RAI-järjestelmästä. Päivitetty 30.09.2021. Viitattu 18.11.2022.

Lue lisää

Ikääntyneet tutustumaan digiaiheisiin – keskustellen ja lempeästi
13.1.2023
Tea Tulikallio

Ikääntyneiden rohkaisemisessa digiaiheiden pariin on hyvä pohtia erilaisia tapoja. Digitaidoistaan ja ylipäätään digiaihepiiristä epävarmuutta kokevat ikääntyneet voivat olla hämmentyneitä aihepiiriin liittyvästä sanastosta, käsitteistä ja teemoista. Yhä enenevässä määrin jopa yli 75-vuotiaat käyttävät älypuhelinta ja internettiä. (https://digiin.fi/kategoria-ikaantyneet/yha-useampi-iakas-on-tottunut-digilaitteiden-kayttaja-digituen-tarve-ei-silti-ole-vahentynyt-vaan-muuttanut-muotoaan/). Tapio (2020) puolestaan kirjoittaa artikkelissaan, että vuonna 2019 Suomen virallisen tilaston (SVT) mukaan 65–74-vuotiaista internetiä käytti päivittäin vähän yli puolet, eli 54 % (Tapio 2020: 54). Moni ikääntyneistä kuitenkin kokee epävarmuutta digitaidoistaan eikä uskalla ottaa käyttöön laitteita tai sähköisiä palveluita. Digitalisaation ollessa vauhdissa ikääntynyt tarvitsee tukea ja ohjausta palveluiden käyttöön (Rasi & Taipale 2020: 328). Rohkaisua digiaiheiden pariin Tähän alkuun on hyvä nostaa esille kysymys, joka kohdistuu juuri tähän ikääntyneiden ryhmään, joka kokee epävarmuutta, ehkä pelkoakin, sähköisten palveluiden ja digilaitteiden käytössä. Millä keinoilla saamme levitettyä rohkaisun sanomaa, innostusta ja kannustusta ikääntyneelle, joka ei itse omatoimisesti hakeudu digiopastuksen tai luentojen pariin?  Yhtenä syynä, miksi ikääntynyt ei hakeudu opastukseen tai digiaiheisten luentojen pariin, voi olla, ettei usko omiin kykyihinsä selviytyä digimaailmassa. Erilaiset toimijat järjestävät digiopastusta, kuten kirjastot, asukastalot, palvelukeskukset ja kansalaisopistot. Yhteistyökumppaneina toimivat usein järjestöt ja yhdistykset. Opastuspaikoista tiedotetaan monipuolisesti mainoksin ja internetissä. Kuitenkin ne ikääntyneet, jotka ovat epävarmoja ylipäänsä digiaiheista ja digi-termikin tuntuu vieraalta, tarvitsevat lempeän tavan lähestyä aihetta. Tutustumista digiteemoihin keskustelemalla Ryky 2019 kirjoittaa blogissaan osuvasti, että on ikääntyneitä, jotka ovat vahvasti päättäneet olla käyttämättä digilaitteita tai digipalveluita tietämättä kuitenkaan täysin, mitä seikkoja, kuten hyötyjä, niiden käyttäminen pitää sisällään. Tietämättömyys aihepiiristä voi johtaa siihen, ettei ymmärretä mitä käyttämättä jättämisestä voi seurata. (Ryky 2019). Kuten voidaan joutua olemaan riippuvaisempia ulkopuolisesta avusta (Hänninen & Pajula & Korpela & Taipale 2021: 11). Tässä on yksi monista muista teemoista, joista on tärkeää keskustella ikääntyneiden kanssa rauhallisessa ja kunnioittavassa ilmapiirissä, jossa tyhmiä kysymyksiä ei ole. Teknisten digitaitojen opettelu on toki olennaista, mutta myös keskustelu ja ymmärryksen lisääminen digitalisaatioon liittyviin aihepiireihin, kuten medialukutaito (Rasi & Taipale 2020: 330). Digiaiheista keskustelemiseen avautuu mahdollisuuksia esimerkiksi ryhmätoiminnan avulla.  Ryhmässä ikääntynyt voi pohtia hyväksyvässä ja samanhenkisessä ympäristössä ikäistensä kanssa asioita, mitkä arveluttavat ja kaipaisivat selvennystä, kuten digiaiheinen sanasto. Lisäksi tutustuminen digiaiheisiin turvallisessa ryhmässä, vuorovaikutuksessa toisten kanssa, tukee ikääntyneen sosiaalisuutta (Pihlainen ym. 2022:16). Erityisen tärkeää on ottaa huomioon ne ikääntyneet, joilla ei ole omaisia tai läheisiä tukemassa digitaitoihin tutustumisessa ja niiden opettelemisessa (Rasi & Taipale 2020: 331; Hänninen ym. 2021: 6). Ryhmän tuki on merkityksellinen tässä tilanteessa, sekä digitaitojen oppimisen, että vuorovaikutuksellisen kanssakäymisen kannalta, jolloin myös yksinäisyyden tunne voi lieventyä. Työntekijät valmiudessa rohkaisemaan omilla taidoillaan Sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden on hyvä pitää mielessään rohkaistessaan ikääntyneitä digiaiheiden pariin, ettei tarvitse olla itsekään ”seppä syntyessään”. Työntekijä tai vapaaehtoinen vertaisohjaaja voi yhdessä ikääntyneen kanssa pohtia asioita ja ottaa niistä selvää, kun jostakin aihepiiristä kaivataan lisätietoa. Tarvittaessa voi olla yhteydessä tietyn aiheen asiantuntijaan ja pyytää ryhmään mukaan kertomaan aiheesta. Kun aihepiiri ja termit tulevat ikääntyneelle tutummaksi, on helpompi lähteä pohtimaan digilaitteen, kuten tabletin tai älypuhelimen hankintaa, jos sellaista ei vielä ole. Lisäksi on matalampi kynnys hakeutua digineuvojan pakeille hakemaan tekniseen osaamiseen tukea. Tässä yksi näkökulma, jonka avulla voidaan rakentaa tasavertaista lempeää lähestymistapaa epävarmuutta kokevan ikääntyneen rohkaisemiseen digiaiheiden pariin. Digiopastusta, ja tähän aihepiiriin tukea antavien toimijoiden, on oltava valmiudessa kehittämään erilaisia tapoja ikääntyneiden digitaitojen opettelemiseen ja aiheeseen tutustumiseen. Ikääntyneille, joilla on erilaisia tarpeita tai esteitä, jotka saattavat vaikuttaa halukkuuteen tai kykyyn oppia digitaitoja, on tarjottava uudenlaisia oppimismahdollisuuksia. (Pihlainen ym. 2022: 16.) Tämän tekstin kirjoittajana, juuri keski-iän kynnyksen ylittäneenä, huomaan kuinka, digitaitojen ylläpitäminen vaatii pysymistä ajan hermolla erilaisten uusien sovellusten ja digitaalisten toimintojen käyttöönotossa sekä niiden päivityksissä. Digitaidoissa mukana pysyminen ei siis kohdistu vain tiettyyn ikäryhmään. Tutustutaan positiivisella mielellä uusiin aiheisiin ja yhdessä oppien! Kirjoittaja: Tea Tulikallio, vanhustyön YAMK-opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Hänninen, Riitta & Pajula, Laura & Korpela, Viivi & Taipale, Sakari 2021. Individual and shared digital repertoires- older adults managing digital services. Information, Communication & Society. 1–16. Pihlainen, Kaisa & Ehlers, Anja & Rohner, Rebekka & Cerna, Katerina & Kärnä, Eija & Hessa, Moritz & Hengl, Lisa & Aavikko, Lotta & Frewer- Graumann, Susanne, & Gallistl, Vera & Müller, Claudia 2022. Older adults’ reasons to participate in digital skills learning: An interdisciplinary, multiple case study from Austria, Finland and Germany. Studies in the Education of Adults 2022. 1–19. Rasi, Päivi & Taipale, Sakari 2020. Tuki, ohjaus ja koulutus – ikääntyneet digitalisoituvassa mediayhteiskunnassa. Gerontologia-lehti 34 (4) /2020. 328-330. Viitattu 11.11.2022. Ryky, Pinja 2019. ”Kone tai palvelu on tyhmä, mikäli seniori ei kykene sitä käyttämään”. Sitra-blogi. Blogipostaus 16.8.2019. Viitattu 11.11.2022. Taipale, Sakari 2020. Yhä useampi iäkäs on tottunut digilaitteiden käyttäjä – digituen tarve ei silti ole vähentynyt vaan muuttanut muotoaan. DigiIN-hanke: Palvelukulttuuria uudistamalla kaikki mukaan digitaaliseen yhteiskuntaan. Päivitetty 19.9.2022. Viitattu 11.11.2022. Tapio, Tarja 2020. Ikääntyvien digitoimijuus rakentuu elämänkulun – ja tavan puitteissa. Teoksessa Salminen-Tuomaala, Mari & Hallila, Jaakko & Saarikoski, Silja & Tapio, Tarja 2020. Tietoa, taitoa ja teknologiaa - kehittämispolkuja sosiaali- ja terveysalalla. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja. B. raportteja ja selvityksiä 157. Seinäjoki 2020. 51–64.

Lue lisää

Pitkäaikaishoito ja ikääntyneen yksityisyys – mahdoton yhtälö?
10.1.2023
Juuli Halonen, Katri Tapola ja Tanja Tiitta

Kokemuksemme mukaan ikääntyneen yksityisyyden toteutuminen pitkäaikaishoidossa on haasteellista. Haasteita lisäävät erityisesti ikääntyneen lisääntynyt avuntarve sekä hoitopaikan tilaratkaisut. Hoitajilta vaaditaan ammatillisuutta mentäessä asukkaan omaan yksityiseen tilaan ja työskenneltäessä pitkäaikaishoidon erilaisissa ympäristöissä. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Miten pitkäaikaishoidossa voidaan vaikuttaa yksityisyyden turvaamiseen osana sosiaalista ympäristöä? Pitkäaikaishoitopaikan osittain julkiset tilat heikentävät asukkaan mahdollisuutta omaan rauhaan (Siitonen 2013: 537). Ikääntyneiden kokemukset yksityisyydestä ja sen tarpeesta ovat yksilöllisiä (Kuula 2006: 76), mutta omaan rauhaan vetäytymisen tulee olla kaikille mahdollista. Pitkäaikaishoidossa ainoa yksityisyyden mahdollistava tila on tyypillisesti asukkaan oma huone – eli oma koti (Elo 2008: 104). Käytännössä yksityisyyden ja oman tilan voidaan kuitenkin sanoa olevan ikääntyneen omaa vain näennäisesti (Räsänen 2011: 81). Ikääntyneen oma koti voi olla jaettu, ja lisäksi se on työtila hoitajille. Yksityisyyden kunnioittaminen on hoitamisen taitoa Vaikka yksityisyyden rikkominen ei olekaan sallittua ilman lupaa, saa hoitotyöntekijä virallisen auttajan roolissa mennä ikääntyneen tilaan ilman pelkoa yksityisyyden rikkomisesta. Tilanteet vaativat hoitajilta korkeaa ammattitaitoa, joka näyttäytyy asukkaille hienovaraisuutena. Osana ammattitaitoa hoitajien velvollisuus on kuitenkin jatkuvasti arvioida omaa toimintaansa sekä eettisestä että ammatillisesta näkökulmasta.  (Räsänen 2011: 44, 80–81.) Kokemuksena yksityisyyden kunnioittamisen unohtamisesta voisi kuvata vastaan tullutta tilannetta eräässä tehostetun palveluasumisen yksikössä, jossa työntekijät jättivät täysin huomioimatta asukkaan kotiin menemisen ja hänen yksityisen tilan kunnioittamisen. Huoneeseen mentiin koputtamatta, huoneen ovi jätettiin kokonaan auki, asukkaan sängyn asentoa alettiin vaihtaa ilman hänen herättämistä etukäteen ja aamupesut aloitettiin kertomatta tilanteesta. Tässä tilanteessa unohtuivat sekä yksityisyys että hyvät tavat. Kuinka tilanteessa olisi ollut hyvä toimia ja kuinka asukkaan yksityisyyttä ja omaa tilaa olisi kuulunut kunnioittaa? Huoneeseen mennessä olisi pitänyt koputtaa oveen ja tervehtiä asukasta ja kertoa, kuka/ketkä ovella ovat ja mitä varten. Ovi olisi pitänyt sulkea sisääntulon jälkeen, ja asukas olisi tullut kohdata. Kyse on siis melko pienistä ja yksinkertaisista asioista, jotka kuitenkin vaikuttavat suuresti asukkaan kokemukseen hoidosta sekä omasta yksityisyydestään. Turvaa ikääntyneen yksityisyyttä näillä keinoilla: koputa ja tervehdi, kun menet asukkaan huoneeseen älä puhu asukkaan henkilökohtaisista asioista muiden kuullen pidä asukkaan huoneen ja aputilojen ovet kiinni asukkaan huoneesta ei tule olla ikkunoita julkisiin tiloihin. Esteettömyys lisää mahdollisuuksia omalle tilalle Hyvinvointia tukeva ympäristö mahdollistaa sosiaalisen aktiivisuuden ja tukee ikääntyneen osallisuutta. Toimivassa sosiaalisessa ympäristössä on kuitenkin määritelty rajat yksityisille ja julkisille alueille, ja parhaimmillaan ympäristö tarjoaa ikääntyneelle mahdollisuuden omaan valintaan (Siitonen 2013: 537, 539). Asukkaille tämä näkyy sekä läheisten tapaamisen että yksinolon mahdollistavina vapaavalintaisina, esteettöminä ja itsenäisesti haltuun otettavina sosiaalisen kanssakäymisen ja osallistumisen tiloina (Ruuskanen-Parrukoski 2018: 114; Björkqvist & Rappe 2021: 9). Asuinympäristöä tulee pystyä hyödyntämään itsenäisesti (Elo 2008: 95) yksilöllisten fyysisten ja sosiaalisten tarpeiden mukaan. Pitkäaikaishoidon olosuhteet luovat haasteita asukkaiden yksityisyyden toteutumiselle. Haasteiden ja toimintatapojen tunnistaminen ovat ensiaskelia sosiaalisen ympäristön kehittämisessä. Henkilöstön jatkuva oman työskentelyn arviointi ja kehittäminen, johon kuuluu olennaisena osana palautteen antaminen ja vastaanottaminen niin omasta kuin muiden toiminnasta, luovat mahdollisuuden ikääntyneen yksityisyyttä kunnioittavalla toiminnalle.  Yksityisyyden turvaaminen ja sosiaalisen ympäristön kehittäminen edellyttävät koko organisaation sitoutumista. Kirjoittajat: Juuli Halonen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Katri Tapola, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Tanja Tiitta, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Elo, Satu 2008. Hyvinvointia tukeva ympäristö. Teoksessa Voutilainen, Päivi & Tiikkainen, Pirjo (toim.). Gerontologinen hoitotyö. Helsinki: WSOY oppimateriaalit. Kuula, Arja 2006: Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Osuuskunta Vastapaino. Ruuskanen-Parrukoski, Pirkko 2018. Palveluasuminen ikääntyneen asumisen kontekstina. Tapaustutkimus ikääntyneiden toimijuudesta. Rovaniemi: Lapin yliopistopaino. Räsänen, Riitta 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Siitonen, Tuomo 2013. Elinympäristön kehittäminen. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.). Gerontologia. Helsinki: Duodecim. 534–540.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset