Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä

Vuosi: 2020

Kotihoidossa tarvitaan kumppanuusosaamista
21.12.2020
Tanja Korhonen-Mönkkönen

Tulevaisuuden osaajat toimivat luontevasti moniammatillisissa tiimeissä Metropolian opiskelijoiden ja työelämän kehittäjäkumppanuutta kehitetään yhdessä kotihoidon kentällä. Hyvissä handuissa himassa- hankkeessa kehitelty monialainen tiimiharjoittelu on otettu uutena kehittämiskumppanuutta edistävänä keinona käyttöön kotihoidossa. Hyvissä handuissa himassa- hankkeen tavoitteena on vahvistaa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakouluopiskelijoiden monialaista ja -ammatillista työelämäosaamista, verkostoissa toimimista ja sujuvoittaa opintojen suorittamista ja työelämään siirtymistä. Samalla tavoitteena on lisätä kotihoidossa tehtävän työn kiinnostavuutta ja pidemmällä aikavälillä vastata osaltaan kotihoidon kasvavaan työvoimatarpeeseen. Monialainen tiimiharjoittelu kotihoidossa rakentuu monialaisen opiskelijatiimin sekä kotihoidon monialaisen ryhmän välisestä kumppanuudessa tapahtuvasta yhteistyöstä. Monialaisessa tiimiharjoittelussa monialainen opiskelijaryhmä työskentelee osana kotihoidon tiimiä kuusi viikkoa. Opiskelijatiimi tunnistaa konsultointitarpeita ja muiden opiskelijoiden osaamisen hyödyntämistarpeita asiakaslähtöisesti. Tavoitteena on kehittyä monialaisen yhteistyön tekijänä ja vahvistaa asiakaslähtöistä näkökulmaa. Kotihoidossa monialaisen yhteistyön kehittämisestä positiivisia tuloksia Hyvissä handuissa himassa hankkeessa vuoden 2020 aikana valmistuneessa YAMK- opinnäytetyössä haastateltiin kotihoidon työntekijöitä heidän näkemyksistään monialaisesta yhteistyöstä kotihoidossa. Haastattelujen perusteella saadut tulokset rohkaisevat jatkamaan ja kehittämään monialaista tiimiharjoittelua yhteistyössä kotihoidon kanssa. Monialainen yhteistyö ja monialainen tiimiharjoittelu nähtiin positiivisena mahdollisuutena perinteisen harjoittelun rinnalla. Monialaisessa tiimiharjoittelussa opiskelijat suunnittelivat yhdessä asiakkaan kanssa hänelle yksilöllisesti toteutettavaa hoitoa ja työntekijöiden haastatteluiden perusteella asiakastyytyväisyys on lisääntynyt harjoittelun myötä. Työntekijät arvioivat myös opiskelijoiden saaneen moniammatillisesta tiimiharjoittelusta paljon hyötyä ammatilliseen kehittymiseensä. Vanhuspalvelujen asiakasmäärä kasvaa jatkuvasti Suomen väestö ikääntyy ja kotihoidon asiakasmäärät kasvavat. On kansallinen tavoite, että ikäihmiset saavat asua kotona ja saavat kotiin tarvitsemansa palvelut. Keväällä 2018 vanhuspalveluissa oli jo kaikkiaan noin 93 000 asiakasta, joista 57 % kotihoidossa. (THL). Samanaikaisesti kun kotihoidon asiakasmäärät ovat kasvaneet, on henkilökuntamäärä vähentynyt, eikä kotihoito ole alalle opiskelevien ja vastavalmistuneiden ammattilaisten näkökulmasta vetovoimainen työpaikka. Kotihoidossa työskentelevät kokevat työnsä merkitykselliseksi Kotihoidon vetovoimaisuus tulisi saada kasvuun. Vanhustyössä työskentelevät hoitajat ovat kuvanneet työnsä olevan merkityksellistä, koska vanhustyössä he voivat saada tarjota ihmisarvoisen elämän kokemuksia ikääntyville ihmisille, jotka eivät enää selviä arjessa ilman apuja. Hoitajat ovat myös kuvanneet työnsä parhaina hetkinä tilanteita, joissa heillä on tilaa kohdata vanhus kokonaisena ihmisenä. Vanhustyö koetaan kuormittavaksi, mutta merkitykselliseksi. (Martela 2012.) Moniammatillisuus ammattilaisten osaamistarpeena Kotihoidon asiakkaat ovat entistä huonokuntoisempia. Kotihoidon asiakkaan hoito on eri alojen ammattilaisten yhteistä moniammatillista työtä. Moniammatillisissa tiimeissä työskennellään yhteisen tavoitteen, esimerkiksi asiakkaan itsenäisen arjessa selviytymisen saavuttamiseksi. (Penttinen, Kehusmaa, Havulinna & Alastalo 2018.) Kotihoidossa tarvitaan yhä enemmän moniammatillista osaamista ja näin ollen myös terveydenhuollon koulutuksen on muututtava vastaamaan työelämän tarpeita. Kotihoidossa positiivisia odotuksia monialaisesta yhteistyöstä Kotihoidon työntekijät ovat kokeneet monialaisen tiimiharjoittelun mielenkiintoisena ja positiivisena. Opiskelijoiden ohjaus on koettu helppona ja harjoittelumallia pidetty mielekkäänä. Opiskelijoiden omatoimisuus on tiimiharjoittelun toteutumisen edellytys. Asiakkaat ovat myös kokeneet hyötyvänsä monialaisesta tiimiharjoittelusta ja opiskelijoiden nähdään saavan erilaista osaamista kuin perinteisessä harjoittelussa, jossa opiskelija kulkee vain ohjaajan mukana. Kotihoidossa uskotaan asiakkaiden elämänlaadun paranevan monialaisen yhteistyön myötä. Kotihoidon työntekijät näkevät opiskelijayhteistyön positiivisena mahdollisuutena ja monialainen tiimiharjoittelu hyvänä lisänä perinteisen harjoittelun rinnalla. Se haastaa myös kotihoidon tiimin tekemään asioita uudella tavalla. Kotihoidossa toivotaan, että monialainen kehittäjäkumppanuus jatkuisi tulevaisuudessa vielä laajemman yhteistyöverkoston myötä. Kirjoittaja Tanja Korhonen-Mönkkönen, Terveydenhoitaja (AMK), joka työskentelee avoterveydenhuollossa  terveysasemalla ja opiskelee Metropoliassa Sosiaali- ja terveysalan palvelujen ja liiketoiminnan johtaminen (YAMK) tutkinto-ohjelmassa. Blogikirjoitus perustuu hänen YAMK opinnäytetyöhönsä Kehittäjäkumppanuus kotihoidossa – kotihoidon työntekijöiden näkemyksiä monialaisesta yhteistyöstä Lähteet EURA2020. 2019. Verkkodokumentti. <https://www.eura2014.fi/rrtiepa/projekti.php?projektikoodi=S21609>Luettu 19.12.2019. Martela, Frank 2012. Vanhustenhoidossa ratkaisevaa on resurssien sijasta kohtaamisen tapa. Verkkodokumentti.<https://frankmartela.fi/tag/vaitoskirja/> Luettu 16.4.2020. Penttinen, L. – Kehusmaa, S. – Havulinna, S. – Alastalo, H. THL. 2018. Kotihoitoon tarvitaan lisää kuntoutusosaamista. Verkkodokumentti. <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137238/2018_34_TuTi_Kotihoitoon%20tarvitaan%20lisää%20kuntoutusosaamista.pdf?sequence=1&isAllowed=y>Luettu 16.4.2020. THL. Muuttuvat vanhuspalvelut. Verkkodokumentti <https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut>Luettu 16.4.2020.

Lue lisää

Hyödynnetäänkö kotihoidossa RAI-arviota asiakkaan hyödyksi
2.12.2020
Nina Tilander

Kotihoidon asiakkailla tulee olla oikeus laadukkaisiin ja heidän tarpeitaan vastaavaan kotihoidon palveluihin. Millä keinoilla varmistetaan, että palvelut ovat laadukkaita ja vastaavat asiakkaan tarpeisiin. Osaavatko kotihoidon hoitajat hyödyntää RAI-arvion tuloksia hoitosuunnitelman teossa, jotta asiakas saa omia tarpeitaan vastaavia laadukkaita palveluita. Mitä on kotihoito? Kotihoito koostuu sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukaisesta kotipalvelusta ja terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaisesta kotisairaanhoidosta. Kotihoidolla mahdollistetaan se, että asiakas voi asua turvallisesti kotona mahdollisimman pitkään. Kotihoidon palvelut kuuluvat kunnan lakisääteisiin palveluihin.  Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuasetuksen (1992/921) mukaan kotihoidon asiakkaalle on laadittava palvelu- ja hoitosuunnitelma. Hoito- ja palvelusuunnitelman avulla voidaan edistää asiakaslähtöistä ja kuntouttavaa hoitotyötä sekä edistää ikäihmisten kotona asumista. Hoito- ja palvelusuunnitelman lähtökohtana on asiakkaan tarpeet, toiveet, tavat ja tottumukset. (Asetus sosiaali- ja terveyden huollon asiakasmaksuista 1992; Päivärinta & Haverinen 2002.) Hoitosuunnitelma laadun varmistajana Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksen mukaan laatu tarkoittaa kykyä vastata asiakkaan tunnistettuun palveluntarpeeseen. Laadukkaan palvelun perustana on asiakkaan tarpeet ja laadukkaan palvelun tulisi parantaa asiakkaan toimintakykyä ja lisää hyvinvointia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017.) Hoito- ja palvelusuunnitelma on osa hoidon laatua ja sen tarkoituksena on tukea hoitotyön käytännön toteuttamista. Hoitosuunnitelma laaditaan yhdessä asiakkaan, omaisen ja kotihoidon kanssa hoitosuhteen alkaessa ja se tulee tarkistaa palvelutarpeen muuttuessa. (Hägg & Rantio & Suikki & Vuori & Ivanoff-Lahtela 2007; Porre-Mutkala 2012.) Hoitosuunnitelmaa laadittaessa on tärkeä ottaa huomioon asiakkaan toimintakyky ja omat voimavarat. Hoito- ja palvelusuunnitelman on oltava asiakaslähtöinen. Asiakkaan tarpeiden ja voimavarojen määrittely tehdään yksilöllisesti yhdessä asiakkaan ja omaisen kanssa. (Porre-Mutkala 2012; Päivärinta & Haverinen 2002.) RAI apuna hoidon suunnittelussa Kotihoidon asiakkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmaa laadittaessa RAI (Resident Assessment Instrument) on hyvä apuväline. RAI-järjestelmä on hoidon laadun ja palveluiden parantamisjärjestelmä. Lisäksi se on tiedonkeruun ja havainnoinnin väline, joka auttaa asiakkaan palvelutarpeen arvioinnissa ja hoito- ja palvelusuunnitelman laatimisessa. RAI on luotettava ja asiakaskeskeinen väline, joka ohjaa yksilöllisen hoito- ja palvelusuunnitelman tekoa. RAI:ssa on mittareita, joita voi käyttää apuna hoidon suunnittelussa, johtamisessa ja kunnallisessa päätöksen teossa. (THL 2020.) RAI on todettu hyväksi apuvälineeksi hoitosuunnitelman laatimisessa. Kehittämistyössäni selvitin viiden kotihoidon alueen hoitajien osaamisen tasoa hyödyntää RAI:sta saatavaa tietoa hoitosuunnitelman teossa. Neljässä kotihoidon yksikössä RAI:n hyödyntäminen hoitosuunnitelman teossa on ollut tämän vuoden toimintasuunnitelmissa yhtenä keinona lisätä asiakkaan osallisuuden kokemusta ja hyvinvointia. Kotihoidon hoitajien RAI -saaminen MUTTA. Kehittämistyössäni kysyttiin kotihoidon hoitajilta hyödyntävätkö he RAI:sta saatuja tuloksia hoitosuunnitelman teossa. Vain kolmasosa kyselyyn vastanneista kotihoidon hoitajista käyttää RAI:n tuloksia hyödyksi hoitosuunnitelmassa. Tulos on huolestuttavan matala, varsinkin kun toimintasuunnitelmissa on tavoitteena, että kyselyyn osallistuneissa yksikössä RAI:ta hyödynnetään asiakkaan hoitosuunnitelmassa. Yksikkökohtaiset erot RAI:n hyödyntämisessä ovat suuria. Yhdessä yksikössä kukaan hoitajista ei kerro hyödyntävänsä hoitosuunnitelmaa tehdessä RAI:n tuloksia. Parhaiten RAI:ta hyödyntävässä yksikössäkin vain puolet kertoo hyödyntävänsä RAI:n tuloksia. Osittain tuloksia selittää hyödyntämiseen saatu perehdytyksen puute. Vain viidesosa kotihoidon hoitajista kertoo saaneensa perehdytystä siihen, kuinka RAI:n tuloksia voisi hyödyntää hoitosuunnitelmassa. Huonoiten RAI:ta hyödyntävässä yksikössä kukaan hoitajista ei ole saanut perehdytystä RAI:n hyödyntämiseen, joten ei ole ihme, jos sitä ei hyödynnetä. Hoitajilla ei taida olla tietoa, miten he voisivat tuloksia hyödyntää. RAI-arvion teon jälkeen ohjelma muodostaa tuloksista erilaisia mittareita, jotka kuvaavat asiakkaan toimintakyvyn eri osa-alueita. Näitä mittareita kertoo ymmärtävänsä vain 36 % vastaajista. Tämä tulos selittää hyvin mikseivät hoitajat hyödynnä RAI:n tuloksia hoitosuunnitelmassa. Jos hoitajat eivät ymmärrä, mitä RAI:sta saadut mittarit tarkoittavat, voi niiden hyödyntäminen hoitosuunnitelmassa olla vaikeaa. Mittarit muodostuvat sen mukaan, miten hoitajat vastaavat kysymyksiin eli mitä paremmin ja oikein kysymyksiin vastataan, sen luotettavampi RAI:n antama tulos on. Kyselyyn vastanneista vain 64 % kokee osaavansa tehdä RAI-arvion oikein. Hoitajat kokevat, etteivät tiedän miten, kysymyksiin tulee vastata ja kysymyksiä voi tulkita monin eri tavoin.       ”Kysymykset voi ymmärtää monella tavalla. Haluaisin selvitystä kysymyksiin, mitä missäkin kohdassa oikeasti haetaan.” Miten parantaa hoitajien RAI-osaamista? Jos hoitajat eivät osaa tehdä RAI-arviota oikein eivätkä osaa tulkita mitä mittarit tarkoittavat, miten voidaan olettaa, että hoitajat osaavat hyödyntää RAI:ta hoitosuunnitelman teossa. Kyselyyn vastanneista hoitajista valtaosa on saanut perehdytystä RAI-arvion tekoon. Koulutustakin RAI:n käyttöön on saanut yli puolet hoitajista, mutta RAI:n hyödyntämiseen perehdytystä on saanut vain viidesosa hoitajista. Kyselyyn vastanneista hoitajista yli puolet koki tarvitsevansa koulusta siihen, miten RAI-arvio tehdään. Vielä suurempi osa eli neljä viidestä koki tarvitsevansa koulutusta RAI:n hyödyntämiseen hoitosuunnitelman teossa. Tulos kertoo selvästi sen, ettei kaupunki ole järjestänyt hoitajille tarpeeksi RAI koulusta tai sitten se on kohdennettu väärin.         ”Koulutusta liian vähän, säännölliset koulutukset kaikille hyvät. RAI kun ei ole kovin yksinkertainen ja kysymykset voi ymmärtää monin eri tavoin. Myös tulokset haastavia joskus tulkita.” Hoitajien kokemus omasta osaamisesta on verrattain huonoa ja osaltaan sitä voi selittää hoitajien kokema kiire. Heillä ei ole aikaa perehtyä RAI:hin ja sen tekemiseen. RAI tehdään kiireellä, koska se on pakko tehdä kaksi kertaa vuodessa tai silloin jos asiakkaalle haetaan jatkohoitopaikkaa.       ”Jos sinulla olisi aikaa tehdä RAI, hoitosuunnitelma jne. muutkin kirjalliset rauhassa. Miettiä oikeasti niiden asioita syvällisesti. Kyllä meillä aika kuluu vain asiakastyöhön ja pakollisiin kirjallisiin kiireellä. Niillä mennään niin kauan kuin henkilökuntaa (osaavaa) riittävästi.” Vaikka tutkimuksen mukaan kotihoidon hoitajien RAI osaaminen ei ole kovinkaan hyvällä tasolla, lohduttavaa on, että kotihoidon työntekijöistä kolme neljästä kokee RAI:n tekemisen hyödyllisenä. Varsinkin uudet hoitajat kokevat RAI:n teon tärkeäksi. Jos jatkossa hoitajat saavat hyvän perehdytyksen RAI:n käyttöön ja hyödyntämiseen, uskon, että tämä auttaa kotihoidon laadun kehittämisessä ja asiakkaat saavat tarpeitaan vastaavia palveluita. Kirjoitus perustuu vanhustyön ylemmän AMK:n kehittämistyöhön Kotihoidon RAI osaaminen – RAI:n hyödyntäminen hoitosuunnitelman teossa. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020, vanhustyön ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittaja Nina Tilander, sairaanhoitaja (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista.1992/912. Annettu 9.10.1992.  <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920912>. Luettu 1.3.2020. Hägg, Tina & Rantio, Merja & Suikki, Päivi & Vuori, Anne & Ivanoff-Lahtela, Päivi 2007. Hoitotyö kotona. WSOY oppimateriaalit. Päivärinta, Eeva & Haverinen Riitta 2002. Ikäihmisten hoito- ja palvelusuunnitelma -opas. Opas työntekijöille ja palveluista vastaaville. Sosiaali- ja terveysministeriö. <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/77762/p040209143011S.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 2.3 2020. Porre-Mutkala, Päivi 2012. Hoidon laatu vanhainkodissa vanhusten ja omaisten kokemana. Tampereen yliopisto, sosiaalityön pro gradu -tutkielma. <http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/83142/gradu05556.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 16.10.2019. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. <http://julkaisut.valtio-neuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kan-silla.pdf>. Luettu 18.9.2020. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. Annettu 31.12.2014. <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=sosiaalihuoltolaki>. Luettu 10.11.2019. Terveydenhuoltolaki 1326/2010. Annettu 20.12.2010. <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=terveydenhuoltolaki>. Luettu 10.11.2019. THL 2020. Tietoa RAI järjestelmästä. <https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/palvelutarpeiden-arviointi-rai-jarjestelmalla/tietoa-rai-jarjestelmasta>. Luettu 1.11.2020.

Lue lisää

Työvaltaisen opiskelun mallissa opiskellaan aidossa työympäristössä
24.11.2020
Sanna Mikkola

Vanhustyö koetaan Suomessa raskaaksi. Työvaltaisen opiskelun malli voi muuttaa lähihoitajaopiskelijalle aiemmin syntynyttä mielikuvaa vanhustyöstä ja herättää hänessä motivaation alalla työskentelyyn. Samalla työnantaja saa työyhteisöön jo valmiiksi kiinnittyneitä työntekijöitä. Työvaltaisen opiskelun oppimisjakso on tiivistä yhteistyötä - hyvin suunniteltu on puoliksi tehty Pohjolan (2001) väitöskirjan mukaan työssäoppimisen keskeisiä käsitteitä ovat vuorovaikutus ja suunnitelmallisuus. Opiskelija on koko ajan vuorovaikutuksessa työyhteisön kanssa. Se, miten hän tämän vuorovaikutuksen kokee, vaikuttaa oppimiseen paljon. Tutkimuksellisen kehittämistyöni perusteella työvaltaisen opiskelun mallissa tiedonkululla on suuri merkitys. Opiskelijan ja työpaikkaohjaajan tulee olla tietoisia opiskelijan tavoitteista ja opintojakson etenemisestä. Työpaikkaohjaajan tulee olla tietoinen arvioinnissa käytettävistä näyttökriteereistä. Työpaikkaohjaaja ohjaa opiskelijaa oman työnsä ohella. Vanhustyön työvuorot ovat usein kiireisiä, ja työpaikkaohjaaja tarvitseekin koko työyhteisön tuen, jotta ohjaustilanteille sekä reflektoinnille jää riittävästi aikaa. Esimiehen tehtävänä on tiedottaa työyhteisöä työvaltaisen opiskelun mallista, sekä tukea työpaikkaohjaajaa ohjaustyössä. Suunnittelulla ja ennakoinnilla pysytään vaikuttamaan työvaltaisen opiskelun mallin toteutumiseen. Vaikka opiskelija oppii koko työyhteisöltä, hyödyttää häntä oman ohjaajan kanssa tekeminen ja reflektointi. Työvuorosuunnittelu onkin merkittävässä roolissa työvaltaisen opiskelun jaksoa suunniteltaessa. Ennen opintojakson alkua pidettävät suunnittelupalaverit hyödyttävät sekä opintojakson aloittavaa opiskelijaa, työpaikkaohjaajaa, opettajaa että koko työyhteisöä, koska jakson tavoitteet ja pelisäännöt ovat selvillä. Tällöin opiskelija voi keskittyä opiskeluun. Tekemällä oppiminen herättää opiskelijan motivaation Lähihoitajan työ on käsillä tekemistä. Vanhustyössä lähihoitaja avustaa asukasta, huolehtii puhtaudesta ja ravitsemuksesta sekä lääkehoidosta. Työvaltaisen opiskelun mallissa lähihoitajaopiskelija opiskelee aidossa vanhustyön työympäristössä työpaikkaohjaajan kanssa kolmena päivänä viikossa. Opettaja on paikalla työyhteisössä ja reflektoi oppimistilanteita yhdessä opiskelijan kanssa. Työvaltaisen opiskelun malli sopii erityisesti niille opiskelijoille, jotka kokevat oppivansa parhaiten tekemällä. Väisäsen (2003) väitöskirjan mukaan opiskelijat olivat työpaikalla motivoineempia ja oppivat enemmän, kuin koulussa. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tutkimustulokset kertovat, että motivaation kipinän tulisi syttyä heti opiskelujen alkaessa. On tärkeää, että opiskelija tapaa työpaikkaohjaajansa opintojakson alkaessa, ja että koko työyhteisö toivottaa hänet tervetulleeksi. Työyhteisön positiivinen ilmapiiri, hyväksytyksi tulemisen tunne sekä luottamus lisäävät opiskelijan opiskelumotivaatiota. Myös yrityksen johdolla tulee olla motivaatiota sitoutua työvaltaisen opiskelumallin käytäntöihin ja tavoitteisiin. Motivaatiot ruokkivat toisiaan. Monipuolinen oppimisympäristö luo oppimisen edellytykset Vanhustyön työympäristön tulee tarjota riittävästi erilaisia oppimistilanteita, jotta lähihoitajaopiskelija oppii monipuolisesti. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tutkimustulosten mukaan monipuolinen oppimisympäristö syntyy erilaisista asukkaista, oppimistilanteista sekä hoitajien erilaisista toimintatavoista. Isossa vanhustenkeskuksessa toteutetaan usein erilaisen palvelutarpeen mukaista ikäihmisten asumista, mikä mahdollistaa monipuoliset oppimistilanteet. Työvaltaisen opiskelun malli sopii parhaiten oma-aloitteiselle ja positiiviselle opiskelijalle, jolla on jo elämänkokemusta. Oma-aloitteinen opiskelija etsii oppimisitilanteita aktiivisesti sekä valitsee hoitajien toimintatavoista itselleen sopivimmat ja parhaimmat. Opiskelijan mahdollisuus työskennellä aamuvuorojen lisäksi ilta- ja tai yövuoroissa mahdollistaa erilaiset oppimistilanteet. Muidenkin, kuin oman ohjaajan kanssa tekeminen auttaa näkemään erilaisia toimintatapoja, koska jokainen vanhustyössä työskentelevä lähihoitaja tekee työtä omalla persoonallaan. Tätä lisää! Työvaltaisen opiskelun malli on yksi tapa opiskella lähihoitajaksi. Tämän opiskelumallin hyödyt ovat: Opiskelija oppii, miten vanhustyötä tehdään aidossa työympäristössä, eikä hänen ajattelunsa perustu mielikuviin Opiskelija saa kokemusta yrityksestä, ja voi sen kautta olla kiinnostunut jatkamaan yrityksessä työntekijänä harjoittelujakson jälkeen Opiskelijan palaute antaa yritykselle mahdollisuuden tarkastella omia prosessejaan ja luoda työpaikasta mahdollisimman haluttu Kirjoitus pohjautuu Sanna Mikkolan (2020) vanhustyön ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön ”Opiskelijoiden ja työpaikkaohjaajien kokemuksia työvaltaisen opiskelun mallista”. Kirjoittaja Sanna Mikkola, opiskelija, Vanhustyön YAMK Lähteet Grönfors Terttu 2010. Työssä oppiminen – avain tuottavuuteen. HansaBook. Hansaprint Direct Oy. Vantaa. Pohjonen Petri 2001. Työssä oppiminen tarkasteltuna ammatillisen aikuiskoulutuksen ja työelämän näkökulmasta. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Ammattikasvatuksen tutkimuslaitos. Hämeenlinna. < https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/67485/951-44-5238-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 10.10.2020. Väisänen Pentti 2003. Työssäoppiminen ammatillisissa perusopinnoissa. Ammatillinen osaaminen, työelämän kvalifikaatiot, ja itseohjautuvuus opiskelijoiden itsensä arvioimana. Akateeminen väitöskirja. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Joensuu. <https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_952-458-315-1/urn_isbn_952-458-315-1.pdf>. Luettu 1.10.2020.

Lue lisää

Onko Myllypuron kampus ikäystävällinen?
16.11.2020
Silja Kamula, Linda Laakso, Sanna Lampi, Heidi Manninen ja Anu Mutka

Onko uusi Myllypuron kampus liian massiivinen ja vaikeasti hahmotettava aaltoilevine korkeine torneineen? Houkutteleeko rakennus astumaan sisään vai pelottaako sen suuri koko ja sokkeloinen ulkomuoto? Myllypuron lähialueen iäkkäät näyttävät onneksi löytäneen kampukselle HyMy-kylän palveluiden houkuttamina. Tulevaisuudessa ikäihmiset tulevatkin olemaan entistä tutumpi näky HyMy-kylässä, kun geronomiopiskelijat saavat oman vastaanotto- sekä ryhmänohjaustoimintansa käyntiin. Myllypuron kampus – uudenlainen toimintaympäristö Metropolia Ammattikorkeakoulun Myllypuron kampus on arkkitehtuurisesti näyttävä uudisrakennus keskellä Myllypuroa. Kampuksen neljä tornia muodostavat monimuotoisen rakennuskompleksin, joka herättää taatusti mielenkiintoa, mutta voi tuntua myös pelottavalta. Kampuksen ensimmäinen osa avattiin opiskelijoille tammikuussa 2019 ja koko kampus valmistui tammikuussa 2020. Alueen asukkaat ovat kertoneet, että kampuksen valmistumista odotettiin Myllypurossa innostuneena; kampuksen toivottiin vilkastuttavan Myllypuron keskustaa ja tuovan käyttäjiä jo olemassa oleville palveluille. Myös kampuksen tarjoamat uudet palvelut häämöttivät asukkaiden mielissä. Kampuksen sijainti aivan Myllypuron ytimessä, metroaseman ja ostoskeskuksen vieressä, tuo kampukselle luontaisesti paljon lisäarvoa ja mahdollisuuksia lähialueen asukkaiden palveluiden tuottajana. Juuri nyt onkin tärkeä hetki tehdä kampusta ja erityisesti siellä sijaitsevaa HyMy-kylää tutuiksi alueen asukkaille. HyMy-kylä hyvinvoinnin mahdollistajana HyMy-kylä (Hyvinvointia Myllypurosta) on monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa sosiaali- ja terveysalan opiskelijoilla on mahdollisuus kehittää ammattitaitoaan asiakastyön parissa ja samalla asiakkaat saavat laadukkaita palveluita huokeaan hintaan (HyMy-kylä 2020). HyMy-kylän palveluiden kehittäminen ja tunnetuksi tekeminen vaatii kaikkien toimijoiden jalkautumista alueen ihmisten pariin. Ensimmäiset geronomiopiskelijat ovat paraikaa harjoittelussa HyMy-kylässä ja heidän tehtävänään onkin ollut kartoittaa alueen ikäihmisten ajatuksia ja toiveita geronomien tarjoamien palveluiden suhteen. Alueen ihmisillä on nyt erinomainen mahdollisuus vaikuttaa haluamiensa palveluiden sisältöihin, koska geronomiopiskelijoiden työnkuva HyMy-kylässä on vasta muotoutumassa. Samalla kun HyMy-kylän toimintaa muodostetaan ja muokataan yhteiskehittelyn keinoin, on myös tärkeää miettiä uuden kampuksen ikäystävällisyyttä. Kampus on alun perin suunniteltu opiskelijoille ja nyt on syytä tarkastella, miltä se näyttää ja tuntuu ikäihmisen näkökulmasta. Ikäihmiset tulevat todennäköisesti myös tulevaisuudessa olemaan HyMy-kylän suurin ja merkittävin asiakasryhmä. Palvelukokemus on aina kokonaisuus, jossa on asiakaspalvelun lisäksi merkittävä rooli myös ympäristöllä - sen selkeydellä, aistiystävällisyydellä ja sujuvuudella. Huomioita kampuksen asiakasystävällisyydestä Myllypuron kampuksella on neljä tornia. HyMy-kylän palvelut ovat B-, C- ja D- tornien tiloissa. C- ja D- torneissa on pääsisäänkäynnit, joiden pyöröovista voi olla heikommin liikkuvan vaikea kulkea. Pyöröovien vieressä on painonapeilla avautuvat ovet, joista kulkeminen onnistuu apuvälineidenkin kanssa. Asiakkaat voivat halutessaan vierailla myös A-tornissa, jossa on mm. kampuksen ravintola. Kaikki edellä mainitut palvelut löytyvät sisäänkäyntikerroksesta. Sisään tultua edessä avautuvat kampuksen avarat ja korkeat aulatilat, joista toistaiseksi puuttuu opasteet. Tästä alkaa HyMy-kylän asiakkaiden haastavin vaihe, eli oikean paikan etsiminen ja löytäminen. Kaikki HyMy-kylässä työskentelevät opiskelijat ja opettajat, kuten myös aulapalvelun henkilökunta tiedostavat tämän. Onneksi punainen väri aulapalvelun luona kiinnittää lopulta monien huomion. Aulapalvelun työntekijät ovatkin useimpien asiakkaiden ensimmäinen kontakti kampukselle saavuttuaan. Usein myös auloissa liikkuvat opiskelijat opastavat HyMy-kylän asiakkaita oikeaan suuntaan. Ikäystävällistä ympäristöä tukevat tekijät Akustiikan huomioiminen on erityisen tärkeää juuri korkeissa ja avarissa rakennuksissa, koska rakentamisratkaisuilla voidaan esimerkiksi vahvistaa hyötyääniä kuten puhetta, tai toisaalta vähentää meluääniä. Hyvällä äänenvaimennuksella estetään äänen kiertämistä ja kaikumista korkeissa, monta kerrosta auki olevissa tiloissa. (Kuuloliitto n.d.) Myllypuron kampuksen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota akustiikkaan hyödyntämällä sekä akustiikkalevyjä että pehmeitä materiaaleja, kuten sohvaryhmiä. Hyvällä akustiikan suunnittelulla kampuksen tiloista on tehty miellyttävämmät ja toimivammat erityisesti ikäihmisille, joilla voi olla monenlaisia haasteita kuulon kanssa.  Myös kasvillisuudella ja viherseinällä voidaan vaimentaa tilojen kaikua sekä nostaa sisäilman happitasoa (Semi & Salmi & Mykkänen 2016: 163). Kampuksella viherseinä löytyy A-tornin ravintolasta. Kampuksen tornit on erotettu toisistaan tehosteväreillä. Väreillä korostetaan tornien tärkeitä kohteita ja ne helpottavat asiakkaita löytämään haluttuun paikkaan. Selkeiden värien käyttö helpottaakin ikäihmisten liikkumista kampuksella, koska ikääntyessä värien erottelukyky heikkenee. Aulapalveluiden takaseinä on kirkkaan punainen ja HyMy-kylän asiakaspalvelupisteen takaseinä puolestaan kirkkaan sininen. Kampuksella on isoja ikkunoita, joista tulee luonnonvaloa sisätiloihin. Ensimmäisen kerroksen aulatiloihin auringonvalo ei kuitenkaan tule suoraan, jolloin se saattaisi aiheuttaa häikäisyvaikutuksia. Luonnollinen valomäärä rytmittää ja lisää tilojen viihtyvyyttä. Oikeanlaiset värit ja hyvin suunnitellut valot helpottavat näkemistä ja hahmottamista. Valon tarve lisääntyy mitä vanhemmaksi ihminen tulee. (Sievänen & Sievänen & Välikangas & Eloniemi-Sulkava 2007: 20–21.) Lattioiden pinnat ja kuvioinnit ovat suuressa roolissa varsinkin muistisairaan tilan hahmottamisessa. Voimakkaat kontrastit ja vaihtelevat kuviot lattiassa voivat näyttäytyä muistisairaalle tai huonosti näkevälle tasoeroina. (Semi & Salmi & Mykkänen 2016: 87.) Kampuksen lattioiden kuviointi on pyritty pitämään yksinkertaisena ja maltillisena. Kaikki alkaa hyvästä kohtaamisesta Myllypuron kampuksen HyMy-kylässä työskenteleviä on ohjeistettu huomioimaan kaikki kampukselle saapuvat, erityisesti ikäihmiset. Tämä tarkoittaa kaikkien kampuksella vierailevien ystävällistä opastamista kampuksen tiloissa heidän etsiessään oikeaa paikkaa. Aitojen asiakastilanteiden opettelu on opiskelijoiden kannalta merkittävä oppimiskokemus. Hyvät palvelukokemukset saavat asiakkaat palaamaan uudestaan ja mahdollisesti suosittelemaan HyMy-kylää myös muille alueen asukkaille. HyMy-kylä itsessään sijaitsee B- tornissa, jonka huomiovärinä on sininen. Niin asiakaspalvelutiski kuin odotustilatkin ovat sinisävyiset. HyMy-kylän työntekijät ovat työpaikkansa asiantuntijoita ja pystyvät auttamaan lähes kaikissa HyMy-kylään liittyvissä kysymyksissä. He tuntevat oman tutkintonsa lisäksi muiden opiskelijoiden tarjoamat palvelut ja osaavat tarvittaessa konsultoida toisiaan, jotta vastaukset ja ratkaisut löytyvät kaikkiin kysymyksiin ja tilanteisiin. Kampuksen kahvilat ja lounasravintola palvelevat kaikkia kävijöitä Lounasravintolassa on tarjolla monipuolista ja terveellistä ruokaa arkipäivisin. Tällä hetkellä opiskelijat ovat pääsääntöisesti etäopinnoissaan, joten ravintolassa on melko väljää. Lounasaikaan tilassa voi olla ruuhkaista, koska ruoanhakulinjastot ovat valitettavan ahtaita. Jos rollaattoria tai muuta apuvälinettä käyttävä ikäihminen tarvitsee apua linjastolla asioidessaan, hänen kannattaa pyytää apua joko ravintolan henkilökunnalta tai opiskelijoilta. D-sisäänkäynnin luona on kahvila, josta saa kevyttä lounasta, välipaloja ja leivonnaisia. Siellä liikkuminen esimerkiksi apuvälineiden kanssa on selvästi helpompaa kuin lounasravintolan puolella – kahvila on sisustettu väljästi. Lisäksi kahvilan vieressä on lehtiä luettavaksi, joten kampukselle voi tulla viihtymään pidemmäksikin aikaa. Toiveena yhteisöllinen hyvinvointikylä Kampuksen käytävillä tapahtuu paljon liikettä ja kohtaamisia, eikä ajoittaiselta väenpaljoudelta ja naurunremakalta voi välttyä. HyMy-kylän sijainti kampuksen keskellä liittää sen ja sen asiakkaat luontevasti osaksi kampuksen yhteisöä. Toisaalta sen sijainti tuo haasteita HyMy-kylän asiakkaille opastusten vielä puuttuessa. Onkin tärkeää, että kaikilla kampuksen opiskelijoilla on tietoa HyMy-kylästä, jotta he osaavat auttaa ja ohjata käytävillä oikeaa paikkaa etsiviä asiakkaita. Vaikka Myllypuron kampus on iso rakennus, on esteettömyyteen ja ikäystävällisyyteen kiinnitetty jo paljon huomiota esimerkiksi ääni- ja sisustusratkaisuin. Kampuksen toimijoiden ja lähialueen asukkaiden yhteisenä toiveena on, että kaikkien ihmisten olisi helppo asioida Myllypuron kampuksella. HyMy-kylän toimintaa kehitetään ja se laajenee jatkuvasti, joten toivommekin alueen ihmisten löytävän sankoin joukoin tutustumaan toimintaan, antamaan omia kehittämisideoita ja käyttämään monipuolisia opiskelijapalveluita.   Tekstin kuvituskuvat: Silja Kamula, Linda Laakso, Sanna Lampi, Heidi Manninen ja Anu Mutka Kirjoittajat Silja Kamula, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Linda Laakso, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Sanna Lampi, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Heidi Manninen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Anu Mutka, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet HyMy-kylä 2020. HyMy-kylä – Hyvinvointia Myllypurosta. Päivitetty 23.1.2020.<https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla>. Luettu 16.10.2020. Kuuloliitto n.d. Työtilat. <https://www.kuuloliitto.fi/tyotilat/>. Luettu 2.10.2020. Sievänen, Liisa & Sievänen, Markku & Välikangas, Katariina & Eloniemi-Sulkava Ulla 2007. Opas ikääntyneen muistioireisen kodin muutostöihin. Valaistus. Ympäristöministeriö. Helsinki: Edita Prima Oy. Semi, Taina & Salmi, Tuija & Mykkänen, Jukka 2016. Yötaivaan toivo. Muistiystävällinen ympäristö tilasta kokemukseen. T&J Semi Oy: Geroartist.

Lue lisää

Matkalla HyMy-kylään
12.10.2020
Henrik Enqvist, Jussi Kuikka, Maiju Timonen, Pinja Huovila, Tarja Vähä-Ruka

Muistiystävällisen ympäristön edistäminen on tärkeä teema. Yksi merkittävä keino muistiystävällisen ympäristön edistämisessä on asenteiden muuttaminen positiivisemmiksi muistikuntoutujia kohtaan. Kutsumme sinut astumaan muistikuntoutujan saappaisiin kuvitteellisella matkalla HyMy-kylään. HyMy-kylä on Metropolia Ammattikorkeakoulun aitoon asiakas työhön pohjautuva oppimis- ja opetusympäristö, joka tarjoaa monipuolisia sote-alan palveluita (Metropolia n.d.). Oletko koskaan miettinyt, miltä ympäristö vaikuttaa muistikuntoutujan näkökulmasta? Tai miten voisit itse edistää ympäristön muistiystävällisyyttä? ”Seison Metropolian sisäänkäynnin edessä. En ole aivan varma, mihin olen menossa. Vähän jo väsyttäisikin. Ehkä se on tämä epävarmuus. Voisin istahtaa penkille. En näe sitä missään. Nuoria vilahtelee ohi. Toivottavasti en ole tiellä, sillä heillä näyttää olevan kiire. Ohjeiden mukaisesti menen D-sisäänkäynnistä sisälle. Hui, kauhistus. Lasiset pyöröovet. En ikinä mene tuollaisiin. Onneksi vieressä on painikkeella avattava ovi ja nuoretkin näyttävät sitä käyttävän. Olipa siinä ystävällinen nuori. Piti ovea minulle auki. Toivottavasti muistin hämmennykseltäni kiittää. Penkki! Nyt pääsen istumaan ja muistelemaan, kuinka pääsen eteenpäin.” Muistikuntoutujien määrä kasvaa tulevaisuudessa Tällä hetkellä muistikuntoutujia on maailmanlaajuisesti noin 50 miljoonaa (WHO 2018: 4). Suomessakin noin 193 000 ihmistä kärsii jonkin asteisesta muistisairaudesta. Vuosittain noin 14 500 ihmistä sairastuu johonkin etenevään dementiaan johtavaan muistisairauteen. (Muistiliitto 2017.) Muistisairauksien tuomia haasteita Itse muistipulmien lisäksi muistisairaudet aiheuttavat muitakin kognitiivisia oireita, kuten kielellisten toimintojen, uuden oppimisen, hahmottamisen tai toiminnanohjauksen haasteita. Muistisairauksiin liittyvä tarkkaavaisuuden heikentyminen vaikeuttaa oleellisen tiedon erottamista meluisessa ja rauhattomassa ympäristössä. Ympäristöstä tehtyjen havaintojen tulkitseminen hidastuu. (Rappe ym. 2018: 40–41, 115–116.) Useiden tehtävien samanaikainen suorittaminen tai useat vuorovaikutus- ja valintatilanteet voivat aiheuttaa tiedonkäsittelyn ylikuormittumista. Muistisairaus heikentää myös aisteja ja aiheuttaa sekaannusta niiden välillä. Esimerkiksi näköaistin tarkkuus, laajuus, syvyyden tunnistaminen ja valonvoimakkuuden vaihtelun sieto heikentyvät ja vaikeuttavat ympäristön hahmottamista. (Department of Health 2015: 23–28.) ”Katselen ympärilleni. Missään ei lue HyMy-kylää. Tuossa on joku infotaulu. Onpa pientä tekstiä. Olisiko täällä jokin merkki jossain? Seinissä? Lattiassa? Tuossa tulee iloinen nuori kysymään, josko hän voisi auttaa. Nyt olenkin menossa Hyvinvointipalveluihin enkä HyMy-kylään. Kerron hänelle osaavani jatkaa matkaa omin päin, jotta hän ehtii hakea kahvin taukonsa aikana. Lähden köpöttelemään neuvottuun suuntaan. Täällä on paljon tuoleja ja pöytiä. Olenkohan menossa oikeaan suuntaan sittenkään? Näyttää enemmän joltakin opiskelupaikalta. Tuossa näyttää olevan ovi ulos. Ei sinne. Eteenpäin sanoi mummo hangessa. Tuossa onkin infotiski, jonka kyltti on ylhäällä. Olisiko tämä jo HyMy-kylä? Ei ollut. Jatkan matkaa vasemmalle. Toivottavasti tarkoitti vasenta, sillä en oikein saanut selvää sanoista, kun on hieman hälyistä. Tuossakin olisi sopiva levähdyspaikka, jos täytyy huilata. Mitä jalat sanovat? Ei vielä.” Muistiystävällisen ympäristön edistäminen Muistisairauksiin liittyvät aistien ja tiedonkäsittelyn haasteet vaikeuttavat sopeutumista ympäristöön, jolloin esimerkiksi sosiaalinen vuorovaikutus ja fyysisen ympäristön tunnistaminen ja siellä kulkeminen hankaloituvat. Näihin haasteisiin voidaan vastata muokkaamalla ympäristöä muistiystävällisemmäksi. Tietyssä ympäristössä toimimiseen tarpeellinen tieto tulee erottaa turhasta ja jäsentää pieniksi kokonaisuuksiksi, jotka on helpompi pitää mielessä. (Rappe ym. 2018: 40–41.) Muistikuntoutujan paikkaan orientoitumista ja haluttuun paikkaan löytämistä edistetään esimerkiksi välttämällä toistuvia tiloja sekä käyttämällä tunnistettavia maamerkkejä ja opasteita. Hallinnan tunnetta voidaan puolestaan tukea suunnittelemalla ympäristö niin, ettei se ruuhkaudu. Aistien haasteisiin voidaan vastata valosuunnittelulla ja häiritsevien aistiärsykkeiden välttämisellä. (Department of Health 2015: 29–30.) “Jatkan matkaani eteenpäin. Nyt käytävä laajenee korkeaksi ja lasiseksi. Olen valoisassa käytävän kohdassa. Tässä on mukava katsella vihreää sisäpihaa. Vähän tuo kirkas auringonvalo sattuu silmiin, kun ensin olin sähkövalojen alla tuolla ja nyt tässä. Vessaan pitäisi kohta päästä.” Arvostavan kohtaamisen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa Muistikuntoutujat vähentävät usein sosiaalisia menojaan häpeän tai paheksuvien katseiden pelossa, mikä lisää syrjäytymis- ja masentumisriskiä. On hyvä muistaa puhutella muistikuntoutujaa kuten aikuista ihmistä, mutta tarpeen tullen soveltaa omaa puherytmiä. Suvaitsevasta, kiireettömästä ja arvostavasta ilmapiiristä hyötyvät kaikki. “Tässä on hissit. Pitikö mennä hissillä? Ei. Mihin nyt. Nyt ei ole opiskelijoitakaan missään. Onpa hankalaa. Tuolla näyttäisi olevan joku ihminen. Menen hänen luokseen kysymään, mihin jatkan matkaani. Hei, hip hurraa! Olen viimein perillä. Missä on vessa?” Muistikuntoutujat mukaan ympäristön suunnitteluun Toimimme kaikki samassa ympäristössä. Muistikuntoutujille tulisi mahdollistaa ympäristö, jossa heillä on yhdenvertaiset edellytykset toimia ja osallistua. Muistiystävällisen ympäristön kehittämisessä oleellista on muistitietouden lisääminen ja muistikuntoutujien ottaminen mukaan suunnittelu- ja kehittämistyöhön, sillä se mahdollistaa aidon asiakasymmärryksen. Muistiystävällinen ympäristö sopii kaikille ja kaikki voivat edistää sitä. Kirjoittajat: Henrik Enqvist, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Jussi Kuikka, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Maiju Timonen, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Pinja Huovila, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Tarja Vähä-Ruka, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Department of Health 2015. Dementia-friendly Health and Social Care Environments 2015. Health Building Note 2–8.  <https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_data/file/416780/HBN_08-02.pdf>. Metropolia n.d. Asiakastyöt ja palvelut. HyMy-kylä. <https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla>. Muistiliitto 2017. Muistisairaudet. <https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet>. Rappe, Erja & Kotilainen, Helinä & Rajaniemi, Jere & Topo, Päivi 2018. Muisti- ja ikäystävällinen asuminen ja asuinympäristö. Ympäristöopas 2018. Ympäristöministeriö <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161060/YO_2018_Muisti_ja_ikaystavall_asuminen_WEB.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. WHO 2018. Towards a dementia plan: a WHO guide. <https://apps.who.int/iris/bitstream/handle/10665/272642/9789241514132-eng.pdf?ua=1>.

Lue lisää

Vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot terveyden ja terveyspalvelujen eriarvoisuuden mittarina
5.10.2020
Heli Salonen

Vältettävissä olevilla sairaalahoitojaksoilla tarkoitetaan tietyistä akuuteista ja kroonisista tiloista johtuvia sairaalahoitojaksoja, jotka olisi voitu ehkäistä ennalta perusterveydenhuollon oikea-aikaisten interventioiden avulla.  Tutkimusten mukaan yksinasuminen ja matala sosioekonominen asema lisäävät vältettävissä olevaan sairaalahoitoon joutumisen riskiä erityisesti ikääntyneillä, mikä on osoitus riskien kasaantumisesta ja terveyden ja terveydenhuollon eriarvoistumisesta. Vältettävissä olevien sairaalahoitojaksojen yleisesti käytössä olevia diagnoosiluokkia ovat esimerkiksi rokotusten avulla ehkäistävissä olevat sairaudet, influenssa ja keuhkokuume, korva-, nenä- ja kurkkutauti-infektiot, hampaisiin liittyvät infektiot, astma, keuhkoahtaumatauti, sydämen vajaatoiminta, diabetekseen liittyvät komplikaatiot, verenpainetauti, tietyt ruuansulatuselinten sairaudet, aliravitsemus ja kuivuminen (Gibson, Segall & McDermott 2013). Valtaosa vältettävissä olevista sairaalahoitojaksoista Suomessa kertyy eläkeikäiselle väestölle (Manderbacka ym. 2015). Sosioekonomiset terveyserot kasaantuvat läpi elämän Sosioekonomisilla terveyseroilla tarkoitetaan sosiaalisen aseman mukaisia systemaattisia eroja terveydentilassa, toimintakyvyssä, sairastavuudessa ja kuolleisuudessa (Rotko & Kauppinen 2015). Suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää on pitkään pidetty tasa-arvoisena, mutta viime vuosikymmeninä siinä on havaittu sosiaalista eriarvoisuutta ylläpitäviä ja sitä lisääviä rakenteellisia piirteitä (Ahola-Launonen 2016). Terveydenhuollon eriarvoisuuden on esitetty olevan seurausta julkisen terveydenhuollon resurssien leikkaamisesta ja yksityisen terveydenhuollon ja työterveyshuollon palvelujen käyttöön liittyvistä eroista (Ahola-Launonen 2016; Manderbacka ym. 2019). Perusterveydenhuollon tason on sanottu laskeneen verrattuna erikoissairaanhoitoon, työterveyshuoltoon ja yksityiseen terveydenhuoltoon (Satokangas ym. 2019). Lääkäriliiton mukaan terveyskeskukset ovat historiansa suurimmassa kriisissä (Helsingin Sanomat 29.11.2019). Ikääntyneiden yksinasuminen on lisääntynyt Väestön eliniän pitenemisen myötä ikääntyneiden yksinasuminen on lisääntynyt viime vuosikymmeninä erityisesti teollisuusmaissa (Reher & Requena 2018). Varsinkin vanhimmilla ikääntyneillä on usein vakavia pitkäaikaissairauksia ja toimintakyvyn vajavuuksia, jotka lisäävät heidän riskiään joutua vältettävissä olevaan sairaalahoitoon (Mylläri ym. 2014). Ikääntyneet joutuvat monisairastavuutensa takia käyttämään paljon lääkkeitä, joiden haitta- ja yhteisvaikutukset voivat olla arvaamattomia. Erityisesti antipsykoottisiin, masennus- ja rauhoittaviin lääkkeisiin liittyy kohonnut kaatumisriski (Caughey ym. 2018). Terveyteen äkillisesti vaikuttavien tapahtumien, kuten sydänkohtausten, aivoinfarktien ja kotitapaturmien seuraukset ovat usein vakavampia yksinasuville kuin muiden kanssa asuville (Reher & Requena 2018). Meille on kovaa vauhtia muodostumassa somaattisesti monisairaiden iäkkäiden joukko, joilla on myös etenevä muistisairaus Suomessa on sanottu olevan kolmenlaisia ikääntyneitä. Ensimmäisen joukkoon kuuluvat ne biologisesti, sosiaalisesti ja kognitiivisesti toimintakykyiset ikääntyneet, jotka pystyvät itse huolehtimaan terveydestään ja terveyspalvelujensa valinnasta. Toiseen kuuluvat muistisairaat iäkkäät, joiden tasapaino-ongelmat, käyttäytymiseen liittyvät ja mielenterveysoireet ja pidätyskyvyttömyys vaativat säännöllisiä palveluja ja jotka jo ovat asumispalvelujen tai säännöllisen kotihoidon piirissä. Kolmannen joukon muodostavat ne monisairaat ikääntyneet, joiden toimintaa rajoittavat lähinnä somaattiset sairaudet. (Finne-Soveri 2017.) On kuitenkin ilmeistä, että edellisten lisäksi on kovaa vauhtia muodostumassa neljäs joukko, johon kuuluvat somaattisesti monisairaat iäkkäät, joilla on myös etenevä muistisairaus. Muistisairauksien on havaittu lisäävän vältettävissä olevaan sairaalahoitoon joutumisen riskiä ja pidentävän sairaalassaoloaikaa (Wolf ym. 2018). Dementian ilmaantuvuus on meillä viime vuosikymmeninä pienentynyt, mutta pääosin vain parhaiten koulutetulla väestöllä (Finne-Soveri 2017). Virtsatietulehduksista johtuvat vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot lisääntyivät Pohjois-Suomessa vuosina 1996–2013, mutta toisaalta havaittiin, että ko. diagnoosia käytettiin paljon myös epäselväksi jääneiden sairaustilojen määrittelyssä (Satokangas ym. 2019). Sosioekonomisten ja terveyshaittojen kasaantuminen näyttää lisäävän vältettävissä olevaan sairaalahoitoon joutumisen riskiä erityisesti vanhimmilla yksinasuvilla naisilla (Lumme ym. 2018a). Parhaat interventiot ovat ennaltaehkäiseviä, mutta usein asioihin puututaan vasta liian myöhään Kaikille yksinasuville ikääntyneille koti ei enää tarjoa riittävää turvaa ja hoivaa, ja niilläkin, jotka vielä ehkä pärjäävät yksin, on usein valtava tarve yhteisöllisyyteen. Erilaiset yksinasumisen vaihtoehdot kuten perhekodit ja yhteisöasuminen saattaisivat vähentää heikoimmassa asemassa olevien ikääntyneiden riskiä joutua vältettävissä olevaan sairaalahoitoon (Jansson & Lahtela 2017). Hyvin toimiva, oikea-aikainen ja tehokas perusterveydenhuolto voisi sekin auttaa tasaamaan ikääntyneiden sosioekonomisia terveyseroja, mutta pysyvä potilas–lääkärisuhde on harvojen herkkua, jos lääkärille ylipäätään pääsee ja saa äänensä kuuluviin. Päällimmäiset vaivat ehkä hoidetaan ja lääkitään, mutta kokonaisvaltainen, ennakoiva ote puuttuu. Parhaat interventiot olisivat ennaltaehkäiseviä, mutta yksinasuvien ikääntyneiden kohdalla asioihin puututaan usein vasta, kun alkaa olla liian myöhäistä. Kokonaisvaltaista geriatrista arviota ei tehdä eikä lääkitystä tarkisteta ennen kuin jotain ikävää tapahtuu. Ei siis ole ihme, että heikoimmassa asemassa olevat yksinasuvat, moni- ja muistisairaat ikääntyneet seilaavat kodin, päivystyksen ja sairaalan väliä kaatumisten, sekavuuden, kuivumisen ja erilaisten epäselväksi jäävien syiden takia (vrt. Satokangas 2019; Wuorela & Viikari 2019), kunnes laitos tai kuolema heidät korjaa. Kirjoittaja Heli Salonen, 3. vuoden geronomiopiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulu Blogikirjoitus on Salosen vanhustyön opinnäytetyön ahotointiin liittyvä kypsyysnäyte, joka perustuu hänen pro gradu -työhönsä. Lähteet Ahola-Launonen, J. 2016. Social responsibility and healthcare in Finland. The luck egalitarian challenge to Scandinavian welfare ideals. Cambridge Quarterly of Healthcare Ethics, 25, 448–465. Caughey, G. E., Hillen, J. B., Bacon, S., Bullock, N., Bullock, V. & Kalisch Ellett, L. 2018. Implementation of medication-related indicators of potentially preventable hospitalizations in a national chronic disease management program for older patients with multimorbidity. International Journal for Quality in Health Care, 31, 133–139. Finne-Soveri, H. 2017. Muuttuva maailma, muuttuva vanhuus. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 133, 215–219. Gibson, O.R., Segal, L. & McDermott, R. A. 2013. A systematic review of evidence on the association between hospitalisation for chronic disease related ambulatory care sensitive conditions and primary health care spending. BMC Health Services Research, 13, 336. Helsingin Sanomat 29.11.2019. Terveyskeskukset ovat historiansa suurimmassa kriisissä, sanoo Lääkäriliitto. Kotimaa. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006295045.html Jansson, A. & Lahtela, U. 2017. Iäkkäiden ihmisten yksinäisyys ja sen lievittäminen. Teoksessa J. Helminen (toim.) Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali- ja terveydenhuollossa (s. 242–258). Helsinki: Edita. Lumme, S., Arffman, M., Manderbacka, K. & Keskimäki, I. 2018a. Cumulative disadvantage and ambulatory care sensitive conditions in 2009–2013 in Finland. European Journal of Public Health, 28, Issue suppl_4. cky214.272. Manderbacka K., Arffman M., Lumme S., Lehikoinen M., Ruuth I. & Keskimäki I. 2015. Perusterveydenhuollon mittatikku? Vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot Suomessa 1996–2010. Suomen Lääkärilehti 48, 3298–3304b. Manderbacka, K., Arffman, M. , Aalto, A.-M., Muuri, A., Kestilä, L. &  Häkkinen, U. 2019. Eriarvoisuus somaattisten terveyspalvelujen saatavuudessa. Teoksessa L. Kestilä & S. Karvonen (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2018 (s. 207–215). Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Mylläri, E., Kirsi, T. & Valvanne, J. 2014. Miksi iäkäs ihminen lähtee päivystykseen? Laadullinen tutkimus kotona asuvien ikäihmisten päivystykseen lähtemispäätökseen vaikuttavista tekijöistä. Ikääntyneen väestön palvelut: käyttö, kustannukset, vaikuttavuus ja rahoitus. Projektin julkaisu nro 2. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Reher, D. & Requena, M. 2018. Living alone in later life: A global perspective. Population and Development Review, 44, 427–454. Rotko, T. & Kauppinen, T. 2016. Terveys 2015 -kansanterveysohjelman loppuarviointi. Työpaperi 8/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Salonen, H. 2020. Yksinasumisen ja sosioekonomisen aseman yhteys vältettävissä oleviin sairaalahoitojaksoihin ikääntyneillä. Pro gradu. Helsingin yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/316089/Salonen_Heli_Pro_Gradu_2020.pdf?sequence=3&isAllowed=y. Satokangas, M., Lumme, S., Arffman, M. & Keskimäki, I. 2019. Trajectory modelling of ambulatory care sensitive conditions in Finland in 1996–2013: assessing the development of equity in primary health care through clustering of geographic areas – an observational retrospective study. BMC Health Services Research 19. Wolf, D., Rhein, C., Geschke, K. & Fellgiebel, A. 2018. Preventable hospitalizations among older patients with cognitive impairments and dementia. International Psychogeriatrics. 2018:1–9. Wuorela, M. & Viikari, L. 2019. Vanhuksen toimintakyvyn arviointi akuuttisairaanhoidossa. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 135, 579–585.

Lue lisää

Saattohoidon vapaaehtoiset
29.9.2020
Ritva Pihlaja

Kun tiedetään, että kuolema alkaa lähestyä, tulisi meillä jokaisella olla mahdollisuus elää elämämme viimeiset viikot tai päivät hyvää elämää. Fyysiset oireet tulisi hoitaa hyvin, ja myös muista elämään kuuluvista tärkeistä asioista pitäisi huolehtia. Hyvä saattohoito toteutuu moniammatillisena yhteistyönä, jossa vapaaehtoisilla on oma erityinen roolinsa. Vapaaehtoisten rooli saattohoidossa on syytä nostaa esille nyt, kun saattohoito on noussut puheenaiheeksi Terhokodissa käytävien yt-neuvottelujen myötä. Suomi on ollut moniin Euroopan maihin vertailtuna saattohoidon kehitysmaa. Saattohoidon osaamisessa ja alueellisessa saatavuudessa todettuja puutteita on ryhdytty kuromaan kiinni sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyönä. Kehittämistyötä ovat tehneet myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä saattohoitoa tarjoavat tahot yksityisellä ja kolmannella sektorilla. Saattohoidon vuodepaikkoja on viime vuosien kehittämistyöstä huolimatta Suomessa edelleen selvästi alle saattohoidon eurooppalaisen kattojärjestö EAPC:n kriteerien. Saattohoidon vuodepaikkoja pitäisi toisin sanoen lisätä, ei vähentää. Myös toinen tärkeä laadukkaan saattohoidon edellytys on jäänyt kehittämistyössä Suomessa vielä vaille huomiota. Kansallisella tasolla ei ole kiinnitetty huomiota siihen, mikä rooli vapaaehtoisilla on saattohoidossa ja mitä lisäarvoa vapaaehtoisten osallistuminen saattohoitoon voi tuoda. Saattohoidon vapaaehtoisia toimii muun muassa saattohoitokodeissa, sairaaloissa ja hoivakodeissa, mutta kokonaiskuvaa ilmiön laajuudesta ja merkityksestä ei Suomessa ole. Vapaaehtoiset sote-sektorilla Suomessa on totuttu siihen, että hyvinvointivaltio vastaa palvelujen organisoinnista, tulonsiirroista sekä valtaosin myös palvelujen rahoituksesta, ja että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottaminen on alalle koulutettujen ammattilaisten tehtävä. Siksi vapaaehtoisten osallistuminen saattohoitoon saattaa tuntua monista vieraalta, jopa vaaralliselta ajatukselta. Miten on mahdollista, että maallikot ilman sosiaali- tai terveydenhuollon ammattikoulutusta toimisivat parantumattomasti sairaiden, elämänsä loppuvaihetta elävien ihmisten kanssa? Siirrettäisiinkö tässä ammattilaisten tehtäviä vapaaehtoisten vastuulle? Eikö juuri tällainen vaativa hoitotyö kuulu palkatuille ammattilaisille? Eikö tällainen vapaaehtoistoiminta vaarantaisi hoidon laatua ja nakertaisi hyvinvointivaltion perusteita? Aiheesta pitää uskaltaa puhua, sillä vapaaehtoiset ovat tärkeässä roolissa silloin, kun saattohoitoa halutaan toteuttaa inhimillisesti ja ihmisläheisesti. Tutustuminen Helsingin Lassilassa toimivan Terhokodin vapaaehtoistoimintaan auttaa pohtimaan näitä kysymyksiä hiukan pidemmälle. Vapaaehtoistoiminta Terhokodissa Terhokoti on kahdestakin syystä oiva esimerkki tarkempaan tarkasteluun. Vapaaehtoisia on toiminut Terhokodissa koko sen olemassaolon ajan, yli 30 vuotta. Henkilökunta ja vapaaehtoiset muodostavat yhdessä Terhokodin työyhteisön. Kokemukset osoittavat, että tällainen yhteistyö on käytännössä mahdollista ja vapaaehtoisilla on saattohoitokodissa oma erityinen, tärkeä roolinsa. Lisäksi vapaaehtoisten selkeä rooli Terhokodin työyhteisössä kertoo siitä, että vapaaehtoistoiminnalla on oma paikkansa myös vaativan erityistason saattohoitoa tarjottaessa. Palkatun moniammatillisen henkilökunnan tehtävänä on vastata varsinaisesta hoitotyöstä. Hoitotyö edellyttää henkilökunnalta palliatiivisen hoidon ja saattohoidon erityisosaamista, kokemusta ja soveltuvuutta työskentelyyn potilaiden elämän loppuvaiheessa. Vapaaehtoiset toimivat tukihenkilöinä, turvana ja seurana potilaille ja heidän läheisilleen, aulaisäntänä ja -emäntänä sekä auttavat osastolla monissa erilaisissa arkisissa tehtävissä. Koronaepidemian aikaiset erityisjärjestelyt ovat osoittaneet, että Terhokodin arki rullaa ja potilaat saavat erinomaista hoitoa, vaikka vapaaehtoisia ei ole ollut jatkuvasti paikalla. Mutta on sanottu, että Terhokodin henki ei ole entisellään, kun vapaaehtoiset ovat poissa. Potilaiden ja heidän läheistensä vierelle ei löydy tarvittaessa kuuntelijaa ja vieressä istujaa, moni pieni toive saattaa jäädä toteutumatta, henkilökunta joutuu tihentämään askeltaan, eivätkä vapaaehtoiset ole luomassa osastolle lämmintä, rauhallista tunnelmaa pelkällä kiireettömällä läsnäolollaan. Hyvä saattohoito on sitä, että fyysisten oireiden lisäksi kyetään vastaamaan myös potilaiden ja heidän läheistensä psyykkisiin, sosiaalisiin ja ihmisen olemassaolon kysymyksiin liittyviin eksistentiaalisiin tarpeisiin. Tarjoamalla tukea, turvaa ja inhimillistä välittämistä vapaaehtoiset ovat samalla lääkärien ja hoitajien apuna. Vapaaehtoistoiminta on merkityksellistä niin potilaiden, potilaiden läheisten, henkilökunnan kuin vapaaehtoisten itsensäkin kannalta. Vapaaehtoistoiminnan koordinointi on vaativaa ammattityötä Vaativan erityistason saattohoidon ja laajan vapaaehtoisten tehtäväkentän yhdistäminen ei tapahdu sormia napsauttamalla, helposti eikä ilmaiseksi. Terhokodissa tätä työtä on tehty pitkään, huolellisesti ja pitkäjänteisesti kehittäen. Vapaaehtoistoiminnasta vastaa palkattu täysipäiväinen ohjaaja, ja koulutukseen ja perehdyttämiseen käytetään runsaasti resursseja. Toiminnan vaikuttavuutta suhteessa siihen käytettyihin resursseihin ei ole arvioitu, ja arvioiminen olisi myös vaikeaa. Vapaaehtoistoiminta on kuitenkin niin olennainen osa Terhokotia, Terhokodin henkeä ja Terhokodissa tarjotun saattohoidon laatua, että on käytännössä mahdotonta ajatella Terhokotia ilman nykyisenkaltaista vapaaehtoistoimintaa. Vapaaehtoistoiminnan ja vaativan erityistason saattohoidon yhdistäminen tarkoittaa Terhokodissa sitä, että vapaaehtoiset koulutetaan ja perehdytetään tehtäviinsä erittäin huolellisesti, palkattu henkilökunta haluaa ja osaa ottaa vapaaehtoiset toimimaan rinnalleen, vapaaehtoistoiminnalla on työyhteisössä selkeät pelisäännöt ja vapaaehtoisilla on selkeä rooli ja tehtävät, sekä toimintaa koordinoidaan huolellisesti. Saattohoidon vapaaehtoisia tarvitaan kaikille tasoille Terhokodin lisäksi myös muiden saattohoidon vapaaehtoistoimintaa koordinoivien tahojen kokemuksia ja osaamista tulisi hyödyntää, kun vastaavaa toimintaa ryhdytään kehittämään laajemmin. Valtaosa kuolemaa lähestyvistä potilaista hoidetaan Suomessa perustasolla. Perustasoon luetaan kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköt, joissa hoidetaan kuolevia potilaita, eli esimerkiksi terveyskeskusten ja sairaaloiden vuodeosastot, kotihoiton yksiköt ja sosiaalihuollon alaisten yksiköiden tehostettu palveluasuminen. Saattohoidon osaamisen taso vaihtelee perustasolla merkittävästi. Eniten tehtävää saattohoidon kehittämisessä on siis perustasolla. Sen lisäksi, että palkatun henkilökunnan saattohoidon osaamista pitää kehittää, myös saattohoidon vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä riittää haasteita. Perustason yksiköt ovat toimintaympäristöltään ja toimintakulttuuriltaan keskenään hyvin erilaisia, joten vapaaehtoistoiminnan sovittaminen osaksi työyhteisöä edellyttää toimintayksikkökohtaista räätälöintiä ja koulutuksen järjestämistä. Kirjoittaja Ritva Pihlaja, (geronomi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoittaja suoritti geronomiopintoihin kuuluvan johtamisen ja kehittämisen harjoittelun ensimmäisen jakson Terhokodissa elo–syyskuussa 2020. Lähteet Palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen monialainen ja työelämälähtöinen kehittäminen. EduPal-hanke. https://www.palliatiivisenkoulutuksenkehittaminen.fi/ Suositus palliatiivisen hoidon palveluiden tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa 2019. Palliatiivisen hoidon asiantuntijaryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019: 68. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161946. Kuuden askeleen toimintamalli palliatiivisen hoidon kehittämiseen. https://thl.fi/fi/-/uusi-kuuden-askeleen-toimintamalli-palliatiivisen-hoidon-kehittamiseen-on-julkaistu>. White Paer on standards and norms for hospice and palliative care in Europa. Recommendations from the European Association for Palliative Care. EAPC update. https://www.eapcnet.eu/Portals/0/adam/Content/LmgAajW9M0Os7VYZs0ZXCQ/Text/White%20Paper%20on%20standards%20and%20norms%20for%20hospice%20and%20palliative%20care%20in%20Europe.pdf.

Lue lisää

Sanojen voima – ajatuksia kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta muistisairaan kanssa
11.9.2020
Mirva Salonen

Muistisairas on herkkä ja haavoittuva. Carita Kokkala on pohtinut, kuinka sote-alalla voidaan opettaa haavoittuvan ihmisen kohtaamista ja asiakaslähtöisyyttä, kun itsekin on keskeneräinen ja epätäydellinen. Lue tästä vanhustyön YAMK-opiskelijan ajatuksia siitä, mitä muistisairaan yksilöllinen kohtaaminen vaatii ja mitä vanhustyössä tarkoittaa ihmisen puolella oleminen. Huomenta Maire, mitä kuuluu? Mitä haluaisit tehdä tänään? Hoitajan vuorosanat kaikuvat aamulla asukkaan huoneessa. Ystävällinen tervehdys, mutta sitten jo vaikeampi kysymys. Onko tarkoitus kysyä kuulumiset yön jälkeen vai muut kuulumiset tyhjän tuntuisessa arjessa, jota talon päivärytmi sanelee? Mairelle ei tule heti mitään mieleen ja hänen sanaton ”vastauksensa” hallitsee huonetta. Tilanteen pelastaa supliikki hoitaja. Ajatuksen- ja keskustelunohjausta, apuja sanojen tuottamiseen ja mielipiteen muodostamiseen. Rohkeutta hoitaa vai kävellä yli? Muistisairaita avustettaessa yksilöllinen kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat keskeisiä kompetensseja, joilla haavoittuvaa ihmistä hallitaan. On merkityksellistä puhua muistisairaalle silloinkin, kun sairastunut ei enää vastaa (Muistiliitto 2017). Hoitajan tulee kuitenkin ymmärtää ja reflektoida omaa toimintaansa suhteessa heikommassa asemassa olevaan asukkaaseen. Tietoisuus valta-aseman kielellisestä epäsymmetriasta muistisairasta avustettaessa leimaa vuorovaikutustilanteita. Valta on vastuuta haavoittuvasta. Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen palveluasumisyksikössä Muistisairas asukas on herkkä ja haavoittuva. Häntä tulee kohdella ammatillisesti korkein eettisin ohjein kunnioittaen itsemääräämisoikeutta ja omaa tilaa. Kohtaamisen kompetenssissa edellytetään hyvää tilannetajua ja tunneälyä, unohtamatta empaattista vuorovaikutusta. Toisen ihmisen asemaan asettautuminen auttaa ymmärtämään niitä hetkiä, jolloin ilmapiiriä hallitsee tyhjyys; ei ole mitään sanottavaa. Kuitenkin keskusteluyhteys on tavalla tai toisella luotava, riippuen luonnollisesti asukkaan kyvystä sanalliseen ilmaisuun. Sanattomat vuorovaikutuskeinot kosketuksesta katseen kautta ilmeisiin ja eleisiin tulee myös hallita (Muistiliitto 2017). Kokkala kirjoittaa blogissaan (Kokkala 2020), että haavoittuvassa asemassa olevalle ihmiselle yksilöllinen huomiointi on merkityksellistä. Mielestäni myös luottamuksen ilmapiiriä rakennettaessa hoitajan on oltava tietoinen esittämistään kysymyksistä ja niiden seurauksista. Muistisairasta ei tule jättää tyhjään tilaan, vaan yhteistä ilmapiiriä on hallittava hyvällä. Positiivinen ja hallittu vuorovaikutustilanne heijastaa tasa-arvoista kohtaamista ja korkeaa asukasymmärrystä. Arvostus toista kohtaan näkyy silmiin katsomisella ja aikuismaisella puheotteella (Muistiliitto 2017). Kokkalan (2020) mukaan hoitaja on niiden harjoitusten äärellä, joissa ollaan sinut oman haavoittuvuuden ja epätäydellisyyden kanssa. Kahdenkeskisiä tilanteita asukkaan ja hoitajan välillä vallitsee kuitenkin selvä valta-asetelma, jossa kielellinen epäsymmetria on merkittävä. Valtaa ja vastuuta heikommasta Saarinen (2019: 13) kirjoittaa pro gradu -tutkielmassaan, että kielellinen epäsymmetria on ilmeistä hoitajien ja vaikeasti muistisairaiden välisessä vuorovaikutuksessa. Kielellisellä epäsymmetrialla tarkoitetaan sitä, että vuorovaikutuskumppanilla on rajoituksia kielellisissä taidoissaan ja hän on siten heikommassa asemassa (Leskelä & Lindholm, 2011). Näin ollen muistisairaiden palveluasumisyksikössä hoitajan tulee tuntea avustamansa asukas ja tämän vuorovaikutuskyvyt ja itseilmaisun taidot. Hoitajan tulee ymmärtää sanojensa vaikutukset suhteessa haavoittuvaan muistisairaaseen. Muistisairaan vuorovaikutusosaaminen tai -osaamattomuus haastaa hoitajaa. (Muistiliitto 2017.) Kuinka merkityksellinen voikaan olla ilmaan heitetty kysymys, johon hoitaja itse joutuu vastaamaan? Miten asetetaan kysymys, joka ennakoi mahdolliset reaktiot ja vuorovaikutuksen suunnan? Ottaako hoitaja riskin siinä, että muistisairas ilmaiseekin toiveen, jota ei voi toteuttaa? Kuulumiset on toki hyvä kysyä, mutta usein kysymyksestä seurannutta tilannetta ohjaakin hoitaja, hän tarttuu vastaukseen tai ohittaa haastavan vuorovaikutushetken. Pelkällä small talkilla voi olla kauaskantoiset seuraukset muistisairaan arjessa. Näin ollen omaan kysymykseen vastaamalla hoitajan tulee huomioida asukkaansa kokonaisvaltainen tila, ja yhteistä hetkeä tulee jatkaa tasaveroisena. Hoitajan ammatillisuuteen kuuluu muistisairaan itsemääräämisoikeudesta huolimatta valtaa ja vastuuta, jolloin hoitajan luoma luottamussuhde on silta ihmisten välillä. Tunne hoitajan välittämästä hyvästä välittyy asukkaalle, hoitaja on heikomman puolella. Ihmisen tulee puhua ihmiselle, hoitajan hoidettavalle. Epäsuhta vuorovaikutusosaamisessa tulee kuitenkin tiedostaa. Muistisairaalla on sanottavaa, mutta mitä kysytäänkään? Vinkkejä vuorovaikutukseen muistisairaan kanssa Luo hetki kiireettömäksi, vapaaehtoiseksi ja tasavertaiseksi. Puhu, vaikka et saakaan vastausta heti tai sairastunut ei vastaa lainkaan. Hallitse sanaton viestintä, kosketa ja kannusta. Pyri myönteisen kehonkielen ja keskittymisen tilaan. Ole aidosti läsnä. (Mukaillen Muistiliittoa 2017.) Kirjoittaja: Mirva Salonen, sosionomi, vanhustyön YAMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Teksti on tehty osana kirjoittamiseen liittyvää opintojaksoa. Lähteet: Kokkala, Carita 2020. Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen – näkökulmia kotona asuvaan ikääntyneeseen. https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2020/05/06/haavoittuvuuteen-liittyva-osaaminen-nakokulma-kotona-asuvaan-ikaantyneeseen/>. Luettu 10.5.2020. Leskelä̈, Laura & Lindholm, Camilla 2011. Näkökulmia kielellisesti epäsymmetriseen vuorovaikutukseen. Teoksessa Leskelä̈, Laura & Lindholm, Camilla (toim.): Haavoittuva keskustelu. Keskusteluanalyyttisiä tutkimuksia kielellisesti epäsymmetrisestä̈ vuorovaikutuksesta. Kehitysvammaliiton tutkimuksia 6. Helsinki: Kehitysvammaliitto. 12–31 Muistiliitto 2017. Muistisairaan ihmisen kohtaaminen. https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/erityiskysymyksia/muistisairaan-ihmisen-kohtaaminen/>. Luettu 11.5.2020. Saarinen, Päivi 2019. Vaikeasti muistisairaiden henkilöiden ja hoitajien vuorovaikutus tehostetun palveluasumisen yksikössä. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta. Logopedia. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/306148/Saarinen_Paivi_Pro_gradu_2019.pdf?sequence=2/>.  Luettu 11.5.2020.

Lue lisää

Miten selviytyä eettisestä stressistä vanhustyössä?
3.9.2020
Mia Rosenström

Vanhustyössä työskentelevät kokevat eettistä stressiä työssään kaksi kertaa enemmän kuin muut kunta-alalla työskentelevät työntekijät. Päivittäiset eettisesti koskettavat ja kuormittavat tilanteet syntyvät mm. vanhusten ja heidän lähipiiriin kuuluvien henkilöiden kohtaamisissa, omien ja työyhteisön intressien ristiriitatilanteissa sekä yhteiskunnan ja omien eettisten arvojen yhteentörmäyksissä. Jatkuva eettinen stressi aiheuttaa työntekijöille niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin oireita sekä lisää kuormittuneisuutta. Mikä eettinen stressi? Kirjallisuudessa eettisen stressin kanssa rinnakkaisina käsitteinä käytetään eettistä taakkaa, eettistä ahdistusta ja moraalista ahdinkoa tai stressiä. Lützen ym. (2003) mukaan moraalisen stressin käsitteeseen liittyy työntekijöiden kokemus siitä, että ulkoiset tekijät estävät parhaan mahdollisen työn asiakkaan hyväksi eikä työntekijällä ole riittävästi omia keinoja selviytyä eettisesti haasteellisesta tilanteesta, jolloin syntyy moraalista stressiä. Eettisellä taakalla tarkoitetaan hoiva- ja hoitotyössä työskentelevien kohtaamia eettisiä ristiriitoja ja niiden aiheuttamaa rasitusta (Leino-Kilpi ym. 2014). Omantunnon stressi, joka on moraalista ahdinkoa laajempi käsite, syntyy kun työntekijä ei voi tai osaa toimia organisaation osoittamalla tavalla (Åhlin 2015). Eettinen stressi voi olla hetkellistä, mutta pitkään jatkuessaan siitä voi seurata eettinen kuormitus, taakka, ahdistus tai moraalinen stressi. Eettinen stressi kuormittaa Tämän kevään epidemia on asettanut uudenlaisia haasteita vanhustyössä työskenteleville. Poikkeusolosuhteissa eettinen kuormitus kasvaa, kun vanhustyössä työskentelevät kohtaavat työssään päivittäin ikäihmisiä, joiden tilanteet koskettavat. On yksinäisyyttä, taloudellista hyväksikäyttöä, huolta omasta ja läheisten pärjäämisestä. Vanhustyön ammattilaiset saavat koulutuksessaan pohjan osaamiselleen kohdata haasteellisia tilanteita, mutta se ei pelkästään riitä eettisesti kuormittavien tilanteiden kohtaamiseen. Heillä pitää olla myös mahdollisuus keskustella eettisesti kuormittavista tilanteista työpaikalla sekä ennakoida eettisesti kuormittavien tilanteiden kohtaamista selviytyäkseen niistä. Eettinen kuormitus vaikuttaa työntekijän kokonaishyvinvointiin, lisää sairastuvuutta ja heikentää työhyvinvointia, sekä saa monet harkitsemaan alan vaihtoa. On myös työnantajan etu, että työntekijä pysyy työkykyisenä. Eettisen stressin yleisyys ja vaikutukset työhyvinvointiin Emotionaalisen ja moraalisen ristiriidan seurauksena voi kehittyä etiikkaan liittyvä stressi, joka ilmenee fyysisinä ja psykososiaalisina oireina. Pitkään jatkuva eettinen stressi johtaa eettiseen kuormittumiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön keskuudessa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että eettisestä kuormittumisesta voi seurata työtyytymättömyyttä, fyysisiä oireita, konflikteja työyhteisössä ja työstä luopumista (Pehkonen ym. 2011). Pohjoismaisen NORDCARE -tutkimushankkeen raportin mukaan suomalaisessa vanhustyössä työskentelevät kokevat huomattavan paljon enemmän henkistä ja fyysistä rasitusta työssään kuin muut pohjoismaalaiset. Jopa kaksi viidestä hoivatyöntekijästä harkitsee vaihtavansa alaa työolosuhteiden vuoksi (Kröger ym. 2018). Jotta vanhustyössä työskentelevät pysyisivät työkykyisinä ja jaksaisivat työssään, työhyvinvoinnin ja työkyvyn edistämiseen on syytä kiinnittää huomiota. Työyhteisön sosiaalisella pääomalla ja toimintakulttuurilla on iso merkitys eettisen stressin ennaltaehkäisyssä, mutta myös hyvällä henkilöstöjohtamisella voidaan vaikuttaa. Eettistä stressiä aiheuttavat tilanteet Eettisesti haastavia tilanteita voivat aiheuttaa työolosuhteiden lisäksi mm. eriävät näkemykset asiakkaan hoidosta sekä asiakkaan mielipiteen huomioimatta jättäminen tai mitätöinti päätöksentekotilanteissa (Työterveyslaitos nd.). Myös kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että asiakkaaseen liittyvillä haasteellisilla päätöksentekotilanteilla, mutta myös esimerkiksi arvoristiriidoilla ja eettisen keskustelun puutteella on yhteys työuupumukseen ja työssä lopettamiseen (mm. Piers 2012). Työterveyslaitoksen tuoreessa Mitä kuuluu? -kyselyssä kunta-alan työntekijöistä 54 % kertoi kohtaavansa eettisesti haastavia tilanteita viikoittain ja 22% koki joutuvansa toimimaan omien arvojensa vastaisesti. Eettistä kuormitusta kokevien osuus oli noussut edellisestä vuosi sitten toteutetusta kyselystä. Työterveyslaitos on toteuttanut kuormittavuuteen liittyvää kyselyä 1990 -luvulta alkaen (Molander 2014). Miten siis ennaltaehkäistä ja selviytyä eettisesti stressaavista tilanteista? Tutkimusten mukaan eettisesti stressaavissa tilanteissa selviytymisessä auttavat työntekijän oma arvoperusta, kokemus ja koulutus (mm. Fenton 2015, Schaefer ym. 2014). Vanhustyössä työskentelevät kokevat omantunnonstressiä, jos heillä ei ole keinoja vastata heihin kohdistuviin ulkoisiin tai sisäisiin vaatimuksiin. Omaa eettistä kuormaa kannattaa arvioida ja seurata esimerkiksi eettisen kuorman tarkistuslistan avulla (Molander 2014). Molander (2014) pitää tärkeänä myös yhteistä eettistä keskustelua työyhteisössä parhaiden mahdollisten toimintatapojen löytämiseksi. Yhteisessä keskustelussa ja ongelmatilanteiden ratkaisemisessa voi esimerkiksi käyttää ongelmanratkaisumallia, jossa ongelman avaamisen ja ratkaisuvaihtoehtojen kautta voidaan oppia myös tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään mahdollista eettistä ongelmaa varhain (Leino-Kilpi ym. 2014). Sekä eettisen stressin ja kuormituksen ennaltaehkäisyssä että siitä selviytymisessä on työntekijälle siis tärkeää saada puhua stressiä aiheuttavasta tilanteesta. On tärkeää, että työpaikalla ja työyhteisössä on salliva ilmapiiri vaikeiden asioiden läpikäymiseksi. Esimiehellä on tärkeä rooli tämän ilmapiirin luomisessa. Kirjoittaja: Mia Rosenström, vanhustyön lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Fenton, J. 2015: Ethical stress in Scottish criminal justice social work Kröger, T., Van Aerschot, L. & Puthenparambil, J. M. 2018: Hoivatyö muutoksessa Suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa Leino-Kilpi, H. & Välimäki M. 2014: Etiikka hoitotyössä Lützen, K., Cronqvist, A., Magnusson, A. & Andersson, L. 2003: Moral Stress: synthesis of a concept Molander G. 2014: Hoidanko oikein - Eettinen kuormitus hoito- ja hoivatyössä Pehkonen, A. & Väänänen-Fomin, M. (toim.) 2011: Sosiaalityön arvot ja etiikka Piers, R., Van den Eynde, M., Steeman, E., Vlerick, P., Benoit, D. & Van Den Noortgate, N. 2012: End-of-Life Care of the Geriatric Patient and Nurses’ Moral Distress. Schaefer, R. & Junges J.R. 2014: The Construction Of Ethical Competence In The Perception Of Primary Care Nurses. Työterveyslaitoksen verkkosivut. www.ttl.fi Luettu 15.3.2020 Åhlin, J. 2015: Stress of conscience and burnout among healthcare personnel working in residential care of older people.

Lue lisää

Hilmalla on kissanpäivät lintukodossa, omassa kodissaan ryhmäkodissa
27.8.2020
Jari Hakala ja Hannemari Kokkonen

Muistisairas Hilma asuu omassa kodissaan ryhmäkodissa. Siellä ovat myös yhteiset tilat, jossa asukkaat voivat viettää aikaa ruokaillen, seurustellen, oleillen ja osallistuen. Hilma on fiktiivinen henkilö, joka haluaa synnyttää ajattelua ja keskustelua muistisairaiden ikäihmisten elinympäristöstä. Toivottavasti sisimmässämme asuu osa Hilmaa; jospa löydämme sen tarinasta. Satu Elon (2006) väitöskirja antoi meille opiskelijoille todella hyvän perustan ikääntyneiden hyvinvointia tukevista erilaisista ympäristöistä. Hilma koskettaa kaihoisasti vuosien saatossa patinoitunutta lipastoaan kodissaan – viivähtää tovin muistoissaan. On aamu. Lipasto on osa hänen identiteettiään ja elettyä elämää. Symbolinen ympäristö, kuten muistot elämän varrelta, uskonto, kulttuuri, juhlat ja vuodenajat, tukevat muistisairaan minäkuvaa (Elo 2006: 35–37, 68–74). Nyt Hilma viettää omaa aikaa kodissaan ennen aamiaista. Hilman kodin seinä on maalattu vaaleansiniseksi. Taloon muuttaessaan hän tuli valkoiseen huoneeseen, missä mikään ei muistuttanut häntä tutusta turvallisesta kodista, jolloin hän heräili öisin ja hätääntyi. Nykyään tuttu sisustus rauhoittaa häntä ja auttaa paikkaan orientoitumisessa. Koti pitää yllä elämäntarinaa ja muuttuu elämän muutosten myötä. Ympäristö tarjoaa erilaisia välineitä minuuden eheydelle sekä rakentaa ja ylläpitää ihmisen minuutta (Aura & Horelli & Korpela 1997: 47–48). Mirva avusti Hilmaa hetki sitten aamutoimissa, jotka sujuivat kuin tanssi. Mirvalla on tapana sanoittaa, mitä kulloinkin tehdään. Se tuo Hilmalle turvallisuuden tunteen. Joskus Mirvalla on aikaa kynsien hoitoon ja kampauksen tekemiseen. Psyykkiseen ympäristöön kuuluvat myös yhdessäolon tärkeys, hyväksyvä ilmapiiri sekä erilaiset roolit (Jacobson 2006: 49–52; vrt. Hietanen-Peltola & Pelkonen & Laitinen 2015: 32). Aamupalalle saapuessaan rauhallinen taustamusiikki ja tuoreen kahvin tuoksu täyttävät ryhmäkodin tyylikkään aamupalaympäristön. Ryhmäkotilaiset toivottavat huomenta toisilleen. Miellyttävä aamu kiireettömässä ympäristössä. Pöytää koristavat eilen askarrellut enkelit läpinäkyvine siipineen ja kauniit käsinkudotut poppanat. Eläkeläissiskot olivat ne varta vasten heille kutoneet. Symbolinen ympäristö liittyy sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön. Symboliseen ympäristöön voi liittyä kulttuurisia symboleja kuten kieli, merkityksiä, tapoja ja sääntöjä. Symbolisella ympäristöllä muodostuu erilaisia arvoja ihmisten ajatuksissa. Kieli on usein keino, jolla symbolista ympäristön merkitystä tuodaan näkyväksi, kuten kaunis pöytäkattaus, muistoja sisältävä piironki, tatuointi, taide, tai kaltoinkohtelu. (Elo 2006: 33–46, 68–74, 104–116.) Avoin asukasta tukeva läheis- ja omaisyhteistyö Aamupalan jälkeen Hilma hivuttaa itsensä lähelle takkahuonetta, josta kuuluu puheensorinaa. Huoneessa istuu ryhmäkodin uusi asukas Onni vaimoineen sekä heidän tyttärensä ja lapsenlapsi. Kaikki kokouksen osalliset ovat haltioissaan monisukupolvisesta omaistapaamisesta. Yhteiset perhetapaamiset, arjen yhteisiin hetkiin osallistuminen ja muut yhteiset tapahtumat ylläpitävät ryhmäkodin asukkaiden toimintakykyä ja hyvinvointia. Ulkoiluun ja talon ulkopuolisiin tapahtumiin osallistuminen on kuitenkin rajoitettua talon sisäisillä resursseilla. Takkahuoneessa keskustellaan, kuinka Onnin käyttäytymisen muutoksen haasteet ryhmäkodin yhteisten tilojen ympäristössä voitaisiin ratkaista yhteisymmärryksessä läheisten kanssa. Symbolisen ympäristön toteutumiseen liittyvät myös elinympäristön normatiiviset sosiaalisen ja fyysisen ympäristön rajoitteet (Elo 2006: 35–37, 68–74; Semi 2015: 27). Hilma muistaa, kuinka kovaääninen Milla laitettiin aikaisemmassa hoitopaikassa syömään selin suhteessa muihin asukkaisiin, erilleen sosiaalisesta ympäristöstä yhteisöllisen harmonian säilyttämiseksi. Millan läheisten kanssa ei ollut silloin keskusteltu käyvästä tavasta toimia. Muistisairaus haastaa jatkuvasti ja eritavoin ihmisen itsemääräämisoikeuden, itsetunnon, elämänhallinnan ja selviytymisen (Semi 2015: 9–21, 27, 44, 53). Läheisyys, lohtu sekä sosiaaliset verkostot ja arjen riennot Hilma jatkaa matkaansa olohuoneeseen, jossa hän käy rupattelemaan Reijan kanssa. Reija hymyilee ja silittää Hilmaa olkapäästä. Aito lohtu ja arvostava kohtaaminen näkyy molemmissa. Hyvässä psyykkisessä ympäristössä muistisairas saa olla tarvittaessa itsekseen ja tuntea tarpeellisuuden tunnetta yhteisössä sekä itsenäistä oman elämän hallintaa (Pelkonen & Laitinen 2015: 32). Reija täyttää tapahtumavuosikalenteria olohuoneessa asukkaiden keskuudessa rupatellen. Hän rakentaa yhteistyöverkostoja järjestöjen, seurojen, yritysten, ryhmien ja ammattioppilaitosten kanssa asukkaiden toimintakyvyn ylläpitämiseksi. - Haluamme sellaista yhteistyötä, jolla on jatkumoa ja joka muodostuisi perinteeksi asukkaiden hyvinvoinnin tueksi ympäri vuoden, hän mainitsee. Reijalle on tärkeätä verkostoituminen luoden toimintakykyä ylläpitävää esteetöntä sosiaalista ympäristöä. Mutta nyt Hilmalla on päivälevon aika, sillä Seppo saapuu iltapäivällä. Ikäihmistä on tuettava luomalla toimintakyvyn ylläpitoa mahdollistavia, osallisuutta edistäviä, aktiivisia, sosiaalisia, fyysisiä ja symbolisia esteettömiä ympäristöjä. Sosiaaliset verkostot sekä ympäristön tuki ovat erityisen merkityksellisiä ikäihmiselle hyvän loppuelämän saavuttamisessa ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Ikääntyessä kun erilaisten ympäristöjen tuentarve lisääntyy. (Dunderfelt 2011: 234–235.) Vapaaehtoinen elämän tarkoitus – yhdessä tekeminen ja ikävän karkotus Eläkkeellä ollessaan Seppo tunsi tarkoituksettomuutta, kunnes löysi elämänsisältöä pulinaryhmästä. Mirva oli ottanut yhteyttä ryhmään ehdottaen yhteistyötä. - Mirva antoi ryhmällemme mission, Seppo toteaa. Kokoontumisten lisäksi he toimivat asukkaiden kanssa osallistuen yhdessä muun muassa ulkoiluun, musiikkiesityksiin sekä ruokailu- ja kahvihetkiin. Sepolla on oma kummiasukas Hilma. Seppo esittelee Hilmalle kuvakortteja luonnosta, vuoden ajoista, harrastuksista, eri miljöistä, käden taidoista, musiikista ja tehdyistä töistä. Hilma alkaa kertoa tarinaa kuvien pohjalta. Näin pikkuhiljaa piirtyy kuva Hilman eletystä elämästä ja mieltymyksistä. Sepon lähtiessä Hilma menee kotiinsa. Hilma koskettaa kaihoisasti vuosien saatossa patinoitunutta lipastoaan kodissaan – viivähtää tovin muistoissaan. On ilta. - Toimijuus vahvistuu yksilön rakentaessa omaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan oman elämänhistoriansa ja ympäristönsä tuottamien resurssien ja mahdollisuuksien puitteissa. Osallisuus ja toimijuus ovat myös osattomuuden ja yhteiskunnan ulkopuolella olemisen vastakohtia. Yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta voidaan vahvistaa esimerkiksi osallistumalla harrastuksiin, järjestötoimintaan ja vapaaehtoistyöhön. (Mikkola 2017: 15–16.) Vuorovaikutuksessa ikäihmisen kanssa kuvia voidaan käyttää muistin tukena, kun lähimuisti on heikentynyt. Koska paikat ja ihmiset ovat tallentuneet semanttiseen muistiin, ei lähimuistin heikentyminen vaikuta niiden tunnistamiseen. Kuvilla saavutetaan suorempi yhteys muistiin, jossa niiden merkitykset ovat varastoituina, kuin pelkällä puheella. (Suominen & Maimonen & Salonen 2014.) Kirjoittajat: Jari Hakala, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Hannemari Kokkonen, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Lähteet: Aura, Seppo & Horelli, Liisa & Korpela, Kalevi 1997. Ympäristöpsykologian perusteet. Helsinki: WSOY. Dunderfelt, Tony 2011. Elämänkaari psykologia. Helsinki: Sanoma Pro. Elo, Satu 2006. Teoria pohjoissuomalaisten kotona asuvien ikääntyneiden hyvinvointia tukevasta ympäristöstä. Väitöskirja. Oulu: Oulun yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514281950.pdf. Hietanen-Peltola, Marke & Pelkonen, Marjaana & Laitinen, Kristiina 2015. Yhteisön hyvinvointi. Teoksessa Hietanen-Peltola, Marke & Korpilahti, Ulla (toim.): Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos. Opas ympäristön ja yhteisön monialaiseen tarkastamiseen. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Jacobson, Susanne 2006. Elämäntapapohjaista senioriasumista. Teoksessa Tuppurainen, Yrjö (toim.): Tulevaisuuden senioriasuminen (TSA) -hanke. Loppuraportti. Oulu: Oulun yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514281594.pdf. Mikkola, Tuula 2017. Osallisuutta ja toimijuutta vahvistamassa. Teoksessa Mikkola, Tuula & Roivas, Marianne (toim.): Mielekästä arkea Myllypuroon – Kokemuksia Työste-hankkeen taipaleelta. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Semi, Taina 2015. Mieleen tatuoitu minuus. Espoo: T & J Semi. Suominen, Sari & Maimonen, Helena & Salonen, Silja 2014. Toimintakykyä tukevat kuvakortit. https://www.innokyla.fi/documents/2209496/d37535f3-3c55-4db2-ac2b-4afacc3f3f50. Luettu 17.1.2020.

Lue lisää
Vanhemmat postaukset