Avainsana: projektityö

Tarinat kulttuurituottajan taikavoimana

"Olipa kerran… Sen pituinen se." Näiden sanojen väliin mahtuu kaikkea sankaruudesta suruun ja menetykseen, kauniista rakkaudesta sielua riipivään tuskaan. Asioita, jotka tuntuvat joltain. Asioita, jotka jäävät mieleen. Mitä jos voisit valjastaa tämän voiman omaan työhösi? Oli kyse sitten pöytäroolipeliharrastuksestani tai elokuviin, sarjoihin ja kirjoihin uppoutumisesta, tarinoiden luominen ja niistä nauttiminen on olennainen osa elämääni. Vuosina 2019–2020 pääsin lähestymään aihetta kulttuurituotannon näkökulmasta, kun tein Suomen perinteistä inspiroituneelle musiikkiyhtyeelle markkinointisuunnitelman. Keskeinen osa suunnitelmaa oli niin sanottu tarinaidentiteetin käsikirja, juonellisempi versio perinteisestä brändikäsikirjasta, jonka laadin Anne Kalliomäen tarinalähtöisen palvelumuotoilun periaatteiden mukaan. Kuten hän määrittelee Tarinallistaminen – Palvelukokemuksen punainen lanka -teoksessaan (2014, Talentum), kyse on yrityksen toiminnan tarinalähtöisestä suunnittelusta, jossa palveluille käsikirjoitetaan juoni, joka sitoo kaiken yhteen. Ja näin todella tapahtui: tilaaja piti työtäni antoisana, minä pääsin leikkimään luovuudella työelämän kontekstissa. Klassinen win-win-tilanne, joka määritteli uudelleen, mitä haluan kulttuurituottajana tehdä. Sinäkin, rakas lukija, pääset osaksi juhlia. Olet itse asiassa jo matkalla, kulkenut yli 150 sanan pituista askelmaa. Muutama harppaus vielä, niin tarinoiden voima on sinun! Tässä kohtaa joudun kertomaan juonenpaljastuksen: juoni ei lopu ikinä. Näillä kuudella vinkillä* voit kuitenkin päästä alkuun tarinallistamisessa tai arvioida uudelleen jo olemassa olevia käytäntöjä: 1. Aitous. Jokainen uskottava brändäyksen teoria rakentuu sen varaan, että tuotetta tai palvelua markkinoidaan sellaisena kuin se oikeasti on. Haluan kuitenkin mainita tämän erikseen, sillä olen huomannut erityisesti musiikkipiireissä asenteen, että tietoinen brändäys tarkoittaa aina sielun myymistä. 2. Kiteytä. Mieti, mitkä ovat juuri teidän toiminnassanne olennaisia ja kiinnostavia asioita. Miksi organisaationne on alun perin perustettu? Entä mikä on sen merkitys kohderyhmällenne? Liittyykö nimeenne jokin erityinen tarina tai hyödynnättekö kenties jonkinlaista symboliikkaa? Onko historiassanne kiinnostavia käänteitä, joissa on kaikki hyvän tarinan ainekset? Mitä ikinä kirjoitatkaan ylös tässä kohtaa, olet päässyt lähemmäs brändinne ydintä. 3. Tee taustatutkimusta. Valitse kolme edellisessä kohdassa listaamaasi tarinaelementtiä ja pyydä niistä palautetta sekä kohderyhmän edustajilta että organisaationne sisältä. Selvitä muutenkin, millainen viestintä puhuttelee kohderyhmäänne. Kun tarinaelementit ovat saaneet vihreää valoa, hanki niistä taustatietoa. Itse esimerkiksi tutkin, miten luonto on koettu suomalaisesta kansanuskosta käsin. Huolellinen taustatyö antaa pelivaraa brändäykseen ja edistää sitä, että brändi puhuttelee kohderyhmää toivotulla tavalla. 4. Muuta asiakaskokemus vertauskuvaksi. Millaista kokemusta tavoittelette tarinanne kontekstissa? Käveleekö asiakas paratiisin porttien läpi vai auttavatko metsänhenget löytämään unohdetun luontoyhteyden? Millainen vertauskuva syntyy juuri teidän tarinaelementeistänne? 5. Juonellisuus. Se on jo merkittävä askel, jos teillä on selkeä ja kohderyhmää kiinnostava teema. Vielä parempi on, jos muutatte sen oikeaksi tarinaksi. Kirjoita fiktiota ja draaman keinoja hyödyntäen ainakin, miten kaikki alkoi, millainen käänne matkan varrella tuli ja miten tämä johtaa edellisessä kohdassa kuvattuun kokemukseen. Tässä hatusta heitetty esimerkki: "Kuu hohtaa kauniimpana kuin koskaan ja verhoaa planeettamme loisteeseensa. Meret ja järvet paljastavat todellisen luontonsa, kun kuu heijastaa niiden pintaan houkuttelevan polun. Seuraat sitä, mutta et uppoa veteen. Et, kunnes askeleesi lipeää ja olet aaltojen armoilla. Mutta ei hätää: olet kohdellut vedenhaltijoita ystävällisesti. He estävät sinua hukkumasta, ja huomaat voivasi hengittää pinnan alla. Olet palannut luonnon aalloille." Tällä tarinalla voisi markkinoida ekologisesti tuotettuja sukellusvarusteita, joiden avulla voi palata elämänlähteelle olematta sille haitaksi. 6. Vie tarina käytäntöön. Tarinaa ei tarvitse tai välttämättä edes kannata julkaista sellaisenaan. Sen sijaan se on ohjenuora, joka sitoo kaiken yhteen aina tuotteista ja palveluista palveluympäristöön ja markkinointiin. Tässä joitakin keinoja, joilla esimerkkitarinan voisi tuoda näkyväksi: Vedenhaltijat ovat tarinan keskeisiä hahmoja ja siten esillä markkinoinnissa ja tuotteissa. Kotisivut näyttävät kuun hohdon peittämältä vesistöltä. Täydenkuun aikana järjestetään yhteisiä sukellustapahtumia, joissa on vedenhaltijoiksi pukeutuneita maskotteja esittelemässä uusia tuotteita. Kivijalkaliikkeen pinnoille heijastetaan aaltoilevaa vettä ja kuun hohtoa, nauhalta kuuluu luonnon ääniä ja veden kohinaa. Kun tarina on rakennettu juuri teidän organisaationne näköiseksi, teillä on loputtomat mahdollisuudet persoonalliseen viestintään ja muihin ratkaisuihin. Tarinan lupaus tulee tietysti olla mahdollista lunastaa, eikä käytännön toimien kannata olla ristiriidassa sen kanssa. Jos koet, että tarinasi jäi kesken tai kaipaisi seuraavaa mullistavaa käännettä, voit jättää alle kommentin tai lukea tarinallistamisesta lisää osoitteessa: https://tarinakone.fi/tarinallistaminen/. Onnea menestystarinasi kirjoittamiseen! – Teemu Esko / Tuottajat 18 * Laadittu Anne Kalliomäen teoksesta Tarinallistaminen – Palvelukokemuksen punainen lanka (2014, Talentum) sekä projektini tulosten pohjalta.

Sometusta lasten ja nuorten urheilutapahtumassa

19.5.2022
Tytti Holopainen

Stadi Cup on Euroopan suurin tyttöjen jalkapalloturnaus. Turnaus järjestetään yhdistyspohjalla, pääsääntöisesti vapaaehtoisten avulla. Tämän vuoksi heillä on vuosittain useampia opiskelijoita mukana toteuttamassa tapahtumaa. Olin mukana tuottamassa sosiaalisen median sisältöjä turnaukselle työparini kanssa. Pesti oli jaettu kahdelle opiskelijalle. Koska Stadi Cupin organisaatio ei ole kovin suuri, tarvitsivat he apukäsiä Instagramin, Facebookin ja nettisivujen päivittämiseen. Suurin tarve postaamiselle oli tapahtuman aikana, kun haluttiin jakaa paljon aitoa fiilistä pelaajista sekä muista turnaukseen osallistuvista. Mutta toki tekemistä oli myös ennen ja jälkeen turnauksen. Saimme työtehtäviin melko vapaat kädet. Näin saimme luotua oman näköistämme sisältöä, jolloin tekeminen tuntui hyvin mieluisalle ja luontevalle. Pääsin suunnittelemaan esimerkiksi Instagramiin leikkimielisen tietovisan ja luomaan spontaaneita haastatteluita pelaajien turnausfiiliksiä. Työskentely yhdessä toisen opiskelijan kanssa oli antoisaa, sillä hommia ei tarvinnut tehdä yksin vaan ajatuksia sai jakaa helposti myös työparinsa kanssa. Saimme jaettua työtehtävät hyvin sutjakkaasti, ja molemmat saivat vastuulleen osa-alueet, jotka tuntuivat luonnollisilta itselle. Turnauksen aikana päivät olivat pitkiä, mutta palkitsevia. Turnaus jouduttiin perumaan kesällä 2020 koronan tuomien rajoitteiden takia, joten oli ihana nähdä lasten ja nuorten iloa, kun turnaus taas järjestettiin. Myös sää oli turnauksen aikana mitä parhaimmillaan, ja aurinkorasvan käytöstä sekä veden juonnista tuli muistuttaa myös somen puolella. Ensimmäisen vuoden opiskelijalle projekti oli oikein sopiva. Hommia pääsi tekemää toden teolla. Hymyissä suin muistelen kohtaamisia osallistujien sekä muiden työntekijöiden kanssa. Tytti Holopainen, Tuottajat 20

Aurinkoenergialla tuotettu bisse? – Ympäristö tarvitsee kulttuurituottajan osaamista

26.4.2022
Tiia Ryynänen

Tiia Ryynänen Kulttuurituottaja 2018 Itsenäinen projekti: Ekokyselyn toteuttaminen TV-tuotantoyhtiön henkilöstölle - blogi Tein ensimmäisen työharjoitteluni kesällä 2021 TV-tuotantoyhtiössä tuotantoharjoittelijana. Kuvauspaikalla huomioni kiinnittyi toistuvasti puolityhjiin vesipulloihin, jotka elivät omaa elämäänsä. Suretti katsoa, kuinka niiden omistajat olivat unohtaneet niitä eteiseen, auton takapenkille, kannon nokkaan tai puiston penkille.  Hylkäsivät ja tarttuivat toiseen. Nämä puolityhjät, muoviset vesipullot ovat symbolinen kuvaus siitä, kuinka ympäristöasiat voidaan ottaa, tai olla ottamatta tuotannoissa huomioon. Kuitenkin fakta on, etteivät muoviset vesipullot itsessään ole niin järkyttävä teko ympäristöämme kohtaan. Suomessa me tykkäämme ansaita hieman taskurahaa viemällä pullot pullonkierrätyspisteelle. Työharjoittelun jälkeen sovin tuotantoyhtiön kanssa, että voisin kartoittaa heidän puolestaan, kuinka toimistolla ja kuvauspaikoilla ekologisuus toimii tuotantoyhtiön työntekijöiden mielestä. Suunnittelin ja tein kyselylomakkeen, lähetin sen työntekijöille ja analysoin saamani vastaukset. Vastausten pohjalta tein tuotantoyhtiölle kehitysehdotuksia, kuinka he voisivat kehittää ekologisia tekijöitä tuotantoyhtiönä. Tapahtumat, festivaalit ja tv-tuotannot ovat mahtavia tilaisuuksia, jotka tarvitsevat entistä enemmän kestäviä tuotantotapoja, ekologisia palveluita sekä materiaaleja toteutuksessaan. Kulttuurituottajilla on oivallinen mahdollisuus hyödyntää koulutusohjelmastamme saatuja taitoja myös ympäristöteemojen edistämiseksi.   Pohdi näitä, kun suunnittelet ekologisempaa tuotantoa:   Millä saadaan merkittävin vaikutus aikaiseksi? Mitä ekologisia palveluita tai yhteistyökumppaneita voimme hyödyntää? Miten logistiikka hoidetaan? Miten jätehuolto hoidetaan tapahtuman aikana? Miten jälkituotannossa saadaan kierrätys tehokkaaksi? Kuinka viestimme ekoasiosta vaikuttavasti ja innostavasti?   Kuvittele festivaali, jonne ihmiset kuljetetaan hybridi-busseilla. Ravintolakojuissa edustavat kotimaista lähiruokaa tarjoilevat yritykset. Bisse kädessäsi on sellaisen panimon tuottama, joka hyödyntää tuotantolinjassaan aurinkoenergiaa. On paljon asioita, joilla voidaan vaikuttaa ilmaston hyväksi, isompia ja pienempiä tekoja. Tärkeintä olisi, että ympäristö huomioitaisiin tekemisessämme. Se, että tuotannoissa pystyttäisiin minimoimaan eniten päästöjä aiheuttava tekijä, on iso askel oikeaan suuntaan. Ekologisten toimintatapojen selvittäminen vaatii aikaa, suunnittelua ja käytännön organisointia. Nämä taidot ovat meillä hallussa. Mikäli ekologisuus kiinnostaa, ehdota, että voisit ottaa harteillesi vaikkapa ekologisuuden koordinoinnin. Katso mitä tapahtuu!   Hyödyllisiä linkkejä haltuun otettavaksi: https://ekokompassi.fi/ https://www.hsy.fi/jatteet-ja-kierratys/ https://www.sitra.fi/blogit/vinkkeja-kestavien-tapahtumien-toteuttamiseen-hiihtokilpailuista-kokouksiin/    

Palvelumuotoilu tapahtumatuottajan työkaluna

30.3.2022
Iina Kaikko

Tapahtumatuottajalla on käytössään erilaisia työkaluja, ja jo opintojen alusta asti meille Metropolian kulttuurituottajille on puhuttu tapahtumatuottajan työkalupakista. Työkalupakki sisältää paljon tuottajalle tärkeitä asioita, jotka auttavat rakentamaan onnistuneen tapahtuman. Haluaisin lisätä tähän työkalupakkiin yhden uuden asian: nimittäin palvelumuotoilun. Palvelumuotoilu on yksinkertaisuudessaan asiakaskokemuksen tarkastelua ja parantamista. Apuna voidaan käyttää esimerkiksi palvelupolkua, johon merkitään kaikki mahdolliset kontaktipisteet, eli hetket, jolloin asiakas on suoraan tekemisissä tapahtuman kanssa. Kontaktipisteiden kohdalla voidaan pohtia, miten tätä kohtaamista voidaan tehdä asiakkaalle esimerkiksi helposti lähestyttävämmäksi, helpommin ymmärrettäväksi, tai helpommin löydettäväksi. Palvelumuotoilu toimi isona apuna oman itsenäisen projektini kanssa.  Tuotin Ernubileet-nimisen tapahtuman yhteistyössä Tiivistämön kanssa. Tapahtumassa soitettiin japanilaista rock-musiikkia sekä kävijöille tarjottiin teemaa sopivaa aktiviteettia esimerkiksi pukukisan ja cover-bändin muodossa. Bändi soitti genren tunnettuja kappaleita. Projektissani keskeisenä ideana toimi valmiin tapahtumaidean kehittäminen. Oli oleellista miettiä, mitä aikaisemmista tapahtumista voitaisiin oppia ja miten asiakaskokemusta voitaisiin parantaa. Olin itse ollut kävijänä aikaisemmissa tapahtumissa, joten minulla oli valmiiksi itselläni selkeä kävijän näkökulma siitä, mitä olin jäänyt kaipaamaan lisää, mutta myös siitä, mikä tapahtumassa oli onnistunutta. Aloitin tapahtuman rakentamisen pohtimalla, mitä aikaisemmista tapahtumista oli jäänyt mieleen niin hyvässä kuin pahassa. Tapahtumaa työstäessä pyrin pitämään mielessäni sen, miten tapahtuma olisi mahdollisimman kävijäystävällinen, oli sitten kyse viestinnästä, tapahtuman aikataulusta tai pienistä asioista, kuten tapahtuman drinkkilistasta. Kesäopintoina käymäni kurssi palvelumuotoilusta toimi hyvänä apuna yleisellä tasolla, sillä se oli tarjonnut minulle lisätietoa palvelumuotoilusta. Sieltä saatu tieto tuli vaan soveltaa tapahtumatuotantoon sopivaksi. Pidin mielessä palvelupolun rakenteen.  Pohdin kaikkia mahdollisia tapoja, miten potentiaalinen asiakas tulisi olemaan tekemisissä tapahtuman kanssa. Mietin myös sitä, miten tapahtumasta voisi tehdä mahdollisimman houkuttelevan. Tapahtuma oli mielestäni koronan aiheuttamiin olosuhteisiin nähden hyvin onnistunut. Uskon että asiakaslähtöisyyden korostaminen auttoi suunnittelussa paljon. Haluankin kannustaa muita tuottajia tutustumaan palvelumuotoiluun –perustasonkin tietämys aiheesta voi viedä pitkälle. Vaikka asiakaslähtöisyys voi tuntua itsestään selvältä asialta pitää mielessä, asian syvempi pohtiminen esimerkiksi palvelupolun avulla voi tuoda esiin asioita, jotka eivät olisi muuten välttämättä nousseet puheenaiheeksi.

Itsensä johtaminen nopeatempoisessa ympäristössä

7.2.2022
Erika Laakkonen

Työskentelin syksyn 2021 Tanssii tähtien kanssa -tuotannossa tuotantoassistenttina. Syvennyin projektin aikana itsensä johtamiseen. Vastuualueeni tuotannossa oli TTK-sovellus ja lähetyksen aikana olin kiinni pisteissä. Olin välikätenä siirtämässä pisteet studiosta UT-autoon. Sen lisäksi assistentin pestiin kuului kaikenlaiset avustavat ja juoksevat asiat sekä esiintyjien ja muun työryhmän viihtyvyyden takaaminen.   Syventymisalueen valinta oli helppoa, sillä halusin tehostaa työskentelyäni sekä varmistaa oman jaksamisen pitkän tuotannon aikana. Meillä oli syksyn aikana yhteensä 13 suoraa lähetystä, joista  ensimmäinen oli syyskuun alussa ja viimeinen marraskuun lopussa. Livepäivät olivat usein hektisiä. Omien työtehtävien lisäksi tuotantotiimin on huolehdittava, että studiossa on kaikki tarvittava ja kameratreenit pyörivät aikataulun mukaisesti. Livelähetyksen alettua pystyin ensimmäisen kerran päivän aikana keskittymään ainoastaan omiin vastuualueisiini sovellukseen ja pisteisiin.   Itsensä johtamisesta ja kehittämisestä löytyy paljon aineistoa ja monenlaisia vinkkejä sekä työkaluja. Itselleen sopivimpien työkalujen löytäminen voi olla hankalaa ja siksi monissa aineistoissa painotetaankin itsetuntemusta. Itsetuntemuksen lisäksi aineistoissa toistui useasti hyvinvointi ja tasapaino. Suurta kuvaa katsoessa nämä ovat hyviä vinkkejä, mutta kiireellisessä ja nopeasti muuttuvissa tilanteissa välineet eivät ole hyödyllisiä. Livepäivän aikana ei välttämättä ole mahdollisuutta pitää tasaisin väliajoin taukoja, tehdä to do -listoja tai sammuttaa puhelimen ilmoituksia, jotta oma keskittyminen ei keskeydy.   Livepäivät suunnitellaan ja aikataulutetaan tarkasti edellisen viikon aikana. On kuitenkin valmistauduttava ja hyväksyttävä, että työpäivä ei aina tule menemään aikataulun eikä edes suunnitelman mukaan. On etukäteen tiedettävä mitkä tehtävät voi jättää hetkeksi kesken, jos päivän kulkuun tulee muutoksia. Sen lisäksi delegoiminen tai avun pyytäminen tilanteen muuttuessa on todella tärkeää.   Itsensä johtaminen nopeatempoisessa ympäristössä täytyy olla tiettyyn pisteeseen asti automatisoitua. Tähän auttaa kokemus ja työtiimin tuki. Lisäksi nopeatempoisessa ympäristössä työskenteleminen vaatii joustavuutta ja pitkää pinnaa. Välillä on laitettava tuotanto kokonaisuudessaan omien työtehtävien edelle, kuitenkaan unohtamatta niitä.   Syksyn tärkein oppi oli, että itsensä johtaminen yltää nopeatempoisessa ympäristössä myös tilanteen ulkopuolelle. Edellisen viikon ja jopa koko kauden itsensä johtaminen peilautui livepäivän kulkuun. Pitkän kauden aikana on tehtävä systemaattisesti hyviä päätöksiä niin tuotannon kuin oman jaksamisen eteen.  

Sosiaalinen media kirjan markkinoinnin välineenä

19.1.2022
Katariina Kauppila

  Syksyllä 2021 pääsin työskentelemään intohimoni kirjallisuuden pariin, kun sain itsenäisen projektin kustantamo Lasten Keskuksessa. Syyskuusta marraskuun puoliväliin tein osa-aikaisesti töitä uuden fantasiakirjasarjan ensimmäisen osan Mustan Kuun majatalon parissa. Projektiin päätyminen ei ollut ainoastaan kiinnostavaa vaan myös nostalgista: olin itse lapsena suuri fantasiakirjafani. Työssäni keskityin viestintään ja erityisesti Instagram-markkinointiin. Tein Mustan Kuun Instagram-tilille stooreja, julkaisuja ja videoita kirjasta, sen hahmoista ja kirjan tekoprosessista. Sisällöntuotannon lisäksi hoidin yhteistyösopimuksia, erilaisia viestinnän tehtäviä sekä avustavia töitä kirjan markkinoinnin parissa, esimerkiksi kirjan julkaisutilaisuuteen liittyen. Mustan Kuun majatalon Instagram-tilin tarkoituksena oli luoda sarjalle fanikuntaa jo ennen ensimmäisen osan ilmestymistä. Itselleni suurena yllätyksenä tuli, miten heikosti pelkällä orgaanisella toiminnalla tili saavutti ihmisiä. Instagram on hyvin tietoinen siitä, miten applikaatiota käytetään myymis- sekä mainostustarkoituksiin ja se on tehty sitä haluaville tarkoituksella haastavaksi. Paitsi tietenkin silloin, kun on valmis käyttämään rahaa näkyvyyden tehostamiseksi. Aivan alkuun tili tuntui houkuttelevan uusia seuraajia ilman mitään toimenpiteitä, riitti, että tili pysyi aktiivisena. Tuntui hyvältä, innostavalta. Hei, tämähän onnistuu! Sisällöt kiinnostavat ihmisiä! Mahtavaa! Yhtäkkiä uusien seuraajien vana loppui kuin seinään. Tykkäykset vähentyivät. Kuin koko tili olisi jäänyt jonkin näkymättömän vallin taakse. On selvää, että Instagram ei halua, että heidän applikaatiostaan hyödytään ilman, että he hyötyvät siitä myös. Siksi Instagramin kannattaa ensin antaa uusille yritystileille näkyvyyttä ilmaiseksi, vähän kuin vahingossa. Ihmiset tilien takana innostuvat. Ja kun seuraajahanat isketään kiinni, ihmiset säikähtävät, jopa pettyvät. Tällöin he ovat myös valmiimpia maksamaan saadakseen näkyvyyden takaisin. Instagram tarjoaa mahdollisuutta mainostaa jatkuvasti yritystilillä. Pienelläkin summalla pääset valikoimaan kohderyhmää ja päättämään, millaista tulosta mieluiten toivoisit mainonnaltasi. Instagram ja sosiaaliset mediat ovat hyvin potentiaalisia ja oikein käytettynä hedelmällisiä alustoja kirjan markkinoinnille. Mutta samalla ne ovat arvaamattomia ja nopeasti muuttuvia. Instagram on mielestäni loistava väline markkinointiin– mutta se ei voi olla ainoa tapa. Mustan Kuun majataloa mainostettiin myös yhteistyökumppaneiden kautta blogeissa, podcasteissa ja somessa, sekä kirjakaupoissa ja esimerkiksi jakamalla ilmaisia kirjanmerkkejä Helsingin Kirjamessuilla. Taitava markkinoija pitää huolta, että markkinointi tapahtuu monin eri keinoin ja eri väylissä.   Katariina, kulttuurituotannon opiskelija 18

Visuaalinen viestintä tuottajan työkaluna

Sain syksyllä 2021 mahdollisuuden kehittää visuaalisen viestinnän taitojani itsenäisen projektin muodossa. Tein projektin työpaikalleni Kojamolle. Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö, joka tunnetaan kenties parhaiten asumisen brändistään Lumosta. Projektin aikana tuotin Kojamon vuoden 2021 huippuhetkistä koostuvan animaation visuaalisen ilmeen. Graafisen suunnittelun lisäksi käsikirjoitin animaation. Animoinnista vastasi Pirre Liukka. Työn tavoite oli edistää työnantajamielikuvaa sekä organisaation sisällä että ulkoisesti. Lähdin projektissa liikkeelle animaation sisällön suunnittelusta ja loin sen kulkua havainnoivan aikajanan. Projektin pikaisen aikataulun vuoksi siirryin nopeasti graafiseen suunnitteluun ja lopulta käsikirjoittamisvaiheeseen. Animaatio oli kokonaisuudessaan valmis alle kahdessa viikossa. Intohimo luoda visuaalista sisältöä on kulkenut mukanani jo ennen kulttuurituotannon opintojen alkua. Vaikka opintoni Metropoliassa keskittyivät suurimmaksi osaksi tapahtumatuotantoon ja projektin hallintaan, opiskelin ensimmäisenä opintovuotenani visuaalista viestintää. Kyseisen kurssin jälkeen tajusin haluavani työskennellä visuaalisen viestinnän parissa. Tässä projektissa sain toimia graafisen sisällön tuottajana, mutta myös taiteellisen prosessin johtajana. Vaikka en itse pystynyt animoimaan työtä, oli minulla valtuudet päättää siitä, miltä lopputulos tulisi näyttämään. Visuaalinen viestintä on äärimmäisen arvokas työkalu kulttuurituottajalle. Moni tuottaja tulee uransa aikana työskentelemään viestinnän parissa tavalla tai toisella. Visuaalisuus kuuluu nykypäivänä miltei poikkeuksetta viestintään. Vaihtoehtoisesti tuottaja saattaa löytää itsensä osana projektia, jossa tämän tulee tuottaa visuaalista sisältöä itse tai johtaa siihen liittyvää prosessia. Silloin erilaisten visuaalisen viestinnän tuottamiseen tarkoitetut tietotekniset ohjelmat ja graafisen suunnittelun perusteet tulevat tarpeeseen. Visuaalista viestintää tuottava kulttuurituottaja on organisaatiolle lottovoitto. Tuottaja, joka hallitsee projektin kaaren ja kykenee suunnittelemaan visuaalisia elementtejä on harvinaisuus, jota moni organisaatio ei riveistään löydä. Huolimatta siitä, että graafinen suunnittelu oli aikarajojen puitteissa haastavaa, oli itsenäinen projekti palkitseva. Projekti eteni sujuvasti ja kaikkien mukana työskennelleiden kanssa oli ilo tehdä töitä. Emme vielä tiedä, miten animaatio on vaikuttanut, saati tulee vaikuttamaan ihmisten mielikuviin, koska se on vasta hiljattain julkaistu. Tuloksia odotellessa valmiin animaation voi katsoa täältä: Kojamon vuosi 2021 Ella-Rosa, kutu-17

Tunne Sävelet -lastenlaulukirja on saatettu painoon!

Musiikkipedagogin opintoja Metropolia ammattikorkeakoulussa suorittava Inka Lepistö sai syksyllä 2020 idean: hän tahtoi kirjoittaa ja säveltää lapsen tunne-elämää tukevan laulukirjan. Kyseessä oli hänelle entuudestaan tuntematon projekti, sillä Lepistö ei ollut aiemmin tehnyt vastaavaa projektia. Hän otti yhteyttä minuun, tietäen että olen taittanut kirjoja. Aloitimme suunnittelun syksyllä 2020, saimme työryhmään kuvittajan ja laadimme suunnitelman aikataululle.   Opiskelen itse Metropoliassa kulttuurituotantoa ja opintoihimme kuuluu projektinhallintaa. Toimin projektissa graafisen suunnittelijan lisäksi siis myös tuottajan roolissa. Työtehtäviäni olivat työryhmän vetäminen, taittotyöt ja juoksevien asioiden hoito. Hain apurahaa ja hoidin yhteydenpidon painoon.   Projekti kuitenkin viivästyi. Elämä tuli väliin ja Covid-19 pandemia repi toisiamme eri suuntiin. Kuvittajan elämäntilanne muuttui ja hän joutui hyppäämään pois junasta. Hain Koneen Säätiöltä työskentelyapurahaa uudelle kuvittajalle mutta apurahoja ei sillä kertaa saatu. Piti laatia uusi suunnitelma kirjan toteuttamiseen. Aiemman käsin piirretyn menetelmän sijasta, päätimme toteuttaa kuvituksen vektorigrafiikkana joka onnistui myös minulta. Kuvittaminen oli haastavampaa kuin olin kuvitellut ja se vei minulta yli 300 työtuntia. Suurin osa ajasta kului suunnitteluun. Lukuisten erehdysten kautta oikea värimaailma ja tyyli kuitenkin löytyi.   Tuottajan näkökulmasta syvennyin projektissa myös myyntiin. Selvitin elementtejä, joita myyvä lastenkirja sisältää. Uuden tiedon valossa, päätimme jatkaa kirjan kehittämistä ja käyttää nykyistä versiota vain pilotointiin. Pilotointivaiheessa, laulujen mielekkyyttä testataan musiikkiryhmissä lasten kanssa. Jatkamme myös kuvituksen työstämistä lapsilta saadun palautteen avulla. Tässä muutama kommentti viisivuotiaalta kuvituksesta: Projekti oli mielekäs matka lastenkulttuuriin. Opin paljon uutta kirjallisuudesta ja musiikista. Valmistuneet laulut ovat ihania ja lapset ovat pitäneet niistä. Mielekkäintä projektissa oli lasten parissa työskentely ja heidän tunne-elämäänsä kurkistaminen. Oli hauskaa huomata kuinka eri tavalla lapset tulkitsevat värejä, ääniä ja muotoja. Mukavinta projektissa oli myös sen konkreettisuus. Kun lapsi huomauttaa, että jostain kuvasta tulee mieleen ilo, surun sijaan siihen pitää kuvittajana sopeutua. Neuvottelulle ei ole varaa. -Adelina Lovisa  

Viihdettä koronan aikaan eli miten pandemia muutti elokuva- ja tv-alan käytäntöjä

12.10.2021
Linnea

Kolmas ja viimeinen itsenäinen projektini eli kulttuurialan tavoin monia erilaisia vaiheita koronapandemian myötä. Alun perin tarkoituksenani oli tehdä itsenäinen projekti yksinkertaisesti tv-tuotannon projektinhallinnasta keväällä 2020, mutta maailma muuttui omia aikojaan. Hyvin pian töideni aloittamisen jälkeen tuotanto, jossa olin mukana keskeytettiin. Olin yksi kulttuurialan toimija lisää, joka jäi pandemian alkuaikoina yllättäen tyhjän päälle. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin itsenäisen projektini näkökulma on erilainen. Tv-tuotannon projektinhallinta -näkökulma muuttui yleisesti tutkielmaksi audiovisuaalisen alan riskienhallinnasta. Keskeisenä elementtinä toimi koko alan käytäntöjä muuttanut pandemia ja pohdinta siitä, mitä näin yllättävästä muutoksesta voi oppia. Itsenäinen projektini muuttui ajankuvaksi noin vuoden mittaisesta jaksosta, jota ovat rajaamassa itseltäni keskeytynyt tuotanto keväältä 2020 sekä keväällä ja kesällä 2021 suorittamani työjakso pitkän elokuvan kuvauksissa. Riskienhallinta on yleisesti ennakointia. Pohdintaa siitä, mitä voi tapahtua ja mihin on hyvä varautua. Keväällä 2020 useampi  tv-tuotanto keskeytettiin ja siirrettiin tehtäväksi myöhemmin. Yleisesti niin kulttuurialaa kuin koko maailmaa painoi epätietoisuus siitä, miten tulisi toimia. Pandemia ei todennäköisesti ollut yksi sellainen elementti, johon realistisesti varauduttiin riskienhallinnan kannalta vielä muutama vuosi sitten. Toisaalta myös jostain muusta ulkoisesta syystä projektien keskeytyminen olisi voinut olla mahdollista, mutta silti epätodennäköisen tuntuista. Pandemiasta huolimatta viihdettä ei kuitenkaan lakattu tekemästä, vaan tavat muuttuivat. Yksi konkreettisimmista keinoista, jonka elokuva- ja tv-tuotannot ottivat omakseen, oli uuden työnkuvan, hygieniakoordinaattorin, käyttöönottaminen. Hygeniakoordinaattoreita palkattiin erilaisiin tuotantoihin huolehtimaan mm. kuvauspaikkojen hygeniasta sekä ohjeistamaan työntekijöitä turvallisen työympäristön ylläpitämiseksi. Itse näin hygeniakoordinaattorin tarpeellisena keinona pandemian torjunnan kannalta. Kuvausjaksot ovat yleensä kiireisiä, joten oli tärkeää, että tuotannossa oli mukana edes yksi henkilö, jonka päävastuulla tartuntaketjujen ehkäisy työryhmässä oli. Tuotannot tekivät myös omia koronaohjeistuksia, joiden päämääränä oli turvallisen työympäristön luominen. Myös liitot ja muut alan toimijat olivat aktiivisesti mukana edistämässä koko alan toimintaa myös vaikeina aikoina. Tulevana tuottajana riskienhallinta tuntuu välillä haastavalta ajatukselta. Periaatteessa mitä tahansa voi tapahtua eikä mitään voi varmasti ennustaa. Voi vain arvioida ja toivoa, että arviot osuvat oikeaan ja kaikki menee hyvin. Pandemia oli suuri riskienhallinnan haaste, mutta uskon, että tästä opittiin paljon. Esimerkiksi nopeaa reagointia, kommunikointitaitoja ja myös yhteisöllistä otetta tekemiseen. Sain olla koko pandemian ajan turvallisesti opiskelijastatuksen alla. Toisaalta nyt olen nähnyt mitä riskienhallinnan haasteita on mahdollista kohdata ja ajattelen olevani paremmin varautunut erilaisiin riskeihin tulevaisuudessa. Kun pohdin kahta projektia, joissa olin mukana, mutta myös yleisesti alaa, on ihana huomata, että tekeminen ei myöskään pandemian aikana koskaan täysin lakannut. Tuotantoja tehtiin ja hiljalleen levitykseen alkaa pääsemään teoksia, joiden toteutusvaihe on ehkä ollut käynnissä pandemian aikana. Ajatus on toiveikas. Leipää ja sirkushuveja, kulttuurin ja taiteen tekemisen ei ole suotavaa koskaan lakata. Ei edes pandemian takia. Linnea Kulttuurituotannon opiskelija 2017

Sisällöntuotantoprojekti Instagramiin – aiheena vastuullisempi muoti

7.10.2021
Helmi

Moikka! Projektini oli luoda laadukas Instagram-tili, jolla kerron ajankohtaisista aiheista liittyen vastuullisempaan muotiin ja vaateteollisuuden ongelmiin. Tavoitteenani oli saada aikaan sekä laajempaa keskustelua muotimaailman ongelmista että kehittää omaa ammatillista profiiliani ja vahvistaa omaa brändiäni vastuullisen muodin asiantuntijana. Tein projektiin paljon taustatyötä liittyen vastuulliseen muotiin, mutta perehdyin myös Instagram-markkinointiin ja Instagramin algoritmeihin sekä henkilöbrändäykseen. Projektia oli todella mielekästä tehdä ja aihealue on minulle aidosti kiinnostava, jopa hieman pakkomielle. Suurin osa ajasta meni julkaisujen suunniteluun ja tiedonhankintaan. Halusin, että sisältö eroaa muista kaltaisistaan tileistä laadukkuudellaan ja faktatiedollaan. Sain Instagramiin upeita kuvia, jotka ottivat kaksi ystävääni, jotka ovat erinomaisia valokuvaajia. Vaikka tiedon jakaminen oli tärkein tehtäväni, halusin tilistäni myös kauniin ja inspiroivan, joten lisäsin mukaan kuvia. Kuvissa esittelin vaatekaappini vastuullisempia asukokonaisuuksia, esimerkiksi kirppislöytöjä ja kotimaisten vastuullisten brändien vaatteita. Vaikka olin jo etukäteen aika hyvin perillä vaateteollisuuden ongelmista, opin silti projektin aikana paljon aiheesta. Pikamuoti on yksi aikamme isoimmista ongelmista niin ympäristön kuin ihmisoikeuksienkin näkökulmasta. Tiedätkö esimerkiksi mitä tarkoitetaan termillä living wage? Se tarkoittaa elämiseen riittävää palkkaa. Palkkaa, joka riittää ruokaan, asumiseen, terveydenhuoltoon, koulutukseen, vaatteisiin, kulkuneuvoon ja mahdollistaa edes pienen säästämisen. Tällaista elämiseen riittävää palkkaa ei pikamuotibrändien käyttämien tehtaiden työntekijät saa. Eikä tämä ole ongelma vaan pikamuodin kohdalla, vaan myös arvokkaampien designbrändien. Puhumattakaan vaateteollisuuden vaikutuksesta ilmaston lämpenemiseen. Aiheesta on mediassa yllättävän vähän puhetta sen vakavuuteen nähden. Koen siis erittäin tärkeäksi puhua aiheesta, edes pienelle yleisölleni Instagramissa. Projektillani ei ollut tilaajaa ja tein sen itsenäisesti. Itsenäisessä työssä on tärkeää huomioida motivaation säilyminen, koska kukaan muu ei tule sanomaan, että nyt olisi aika tehdä hommia. Listasin alle kolme vinkkiäni sisällöntuotantoprojekteihin: Tee sisältöä aiheesta, josta olet aidosti kiinnostunut. Silloin sinulla on todennäköisesti motivaatiota saattaa projekti onnistuneesti loppuun. Valitse sisällöntuotantoprojektiisi aihe, josta voit oppia uutta. Kannattaa valita sellainen aihe, josta löydät paljon tietoa sinulle mieleisimmistä lähteistä. Itse kuuntelin taustatyönä paljon podcasteja, ettei tiedonhaku olisi pelkkää netin selaamista. Varaa projektille hyvin aikaa. Sisällöntuotantoa on paljon mukavampaa tehdä, kun sille on sopivasti aikaa. Kiireisesti tehty sisältö ei todennäköisesti ole niin laadukasta. Silloin myös projektia varjostaa stressi siitä, kerkeääkö projektia tehdä kunnolla ja niin, että siitä aidosti oppii uutta. Seuraa työtuntejasi ja kirjaa ylös, mitä olet tehnyt. Silloin saat lopuksi selvemmän kuvan siitä, mitä oikeasti projektiisi kuului ja raportti on myös helpompi ja mielekkäämpi kirjoittaa. Tämä projekti oli todella kiva, ja suosittelen kaikkia luomaan sisältöä aiheesta, joka on oma intohimo. Se, että vielä saa asioiden ääneen sanomisesta kiitosta seuraajilta ja tuttavilta, lämmittää mieltä todella paljon. Kiitos kun luit postaukseni! Käy vielä kurkkaamassa tilini Instagramista: @vastuullisempaamuotia. Minulle voi myös aina laittaa viestiä aiheista, joista toivoisi minun kirjoittavan, tai jos on jotain kysyttävää. Ihanaa syksyä! Lämpimin terveisin, Helmi, Kutu17