Avainsana: kulttuurituottaja YAMK
Lasten paloturvallisuusosaamista voidaan kasvattaa tapahtumilla
Eikö se olekin ihan parasta, kun on niin kivaa tekemistä, että huomaamattaan oppii uusia tietoja ja taitoja? Tai kun innostuu jostain asiasta niin paljon, että haluaa tehdä siitä itselleen harrastuksen? Tapahtumien ja muun elämyksellisen toiminnan kautta meillä kulttuurituottajilla on mahdollisuus tehdä hyvää ja aidosti vaikuttaa niin lasten kuin aikuistenkin elämään. Tehokasta oppimista elämysten parissa Elävää tulta, pelastajia, paloautoja, tehtävärasteja, pääsy kurkkaamaan paloasemalle, jonne tavallisesti ei ole pääsyä… Kyllähän sellainen kiinnostaa ja innostaa niin lapsia kuin vähän isompiakin henkilöitä. Tapahtumakonseptin ei tarvitse olla monimutkainen, jotta siellä syntyvä oppimiskokemus olisi tehokas. Pääasia on, että se on jotakin erilaista, joka esimerkiksi yllättävyydellään nousee arjen yläpuolelle ja saa unohtamaan muut asiat. Tapahtumasta jäänyt muistijälki voi kestää jopa koko elämän. Muistan, kuinka minulle lapsena opetettiin paloturvallisuusasioita varoittavien ja jopa dramaattisten esimerkkien kautta. En varmasti ole ainoa, jolla on tällaisia, jopa pelottelun kokemuksia. Tapahtumien kautta tätä viestintää voidaan keventää ja tuoda se lähestyttävämmäksi osaksi ihmisten elämää. Liian rajut esimerkit voivat aiheuttaa ihmisissä vastareaktion, jolloin koko asialta halutaan vain sulkea silmät ja korvat. Silloin oppimista ei tapahdu. Tapahtumien kautta voidaan edistää niin yksittäisten henkilöiden kuin erilaisten yhteisöjenkin turvallisuutta. Isossa kuvassa tämä parantaa myös koko yhteiskunnan turvallisuutta. Kun ihmisten omatoimisuus ja osaaminen lisääntyy, onnettomuudet ja uhkatilanteet vähenevät, ja ihmiset myös osaavat toimia vahinkotilanteissa oikein. Pitkässä juoksussa sillä voi olla vaikutusta jopa pelastusalan työmäärään. Lasten oikeuksia edistämässä Blogitekstiä kirjoittaessani katson ulos ikkunasta ja näen, kuinka Suomen lippu liehuu tuulessa lasten oikeuksien päivän kunniaksi. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen elämään, ja yksi osa turvallisuutta on paloturvallisuus. Tapahtumien kautta lapsille voidaan antaa eväitä, joilla ehkäistä tulipaloja sekä toimia mahdollisissa tulipalotilanteissa oikein. Jokaisella lapsella soisi myös olevan jonkinlaisen harrastuksen. Palokuntatoiminta on hyvä vaihtoehto, sillä se on ilmaista, yhteisöllistä ja monimuotoista toimintaa, josta löytyy jokaiselle ikään, kokoon ja kuntoon sopivaa tekemistä. Palokuntatoiminta myös tarjoaa mahdollisuuden harrastamisen ohella kehittyä vapaaehtoiseksi palokuntalaiseksi tai jopa ammattilaiseksi. Kuka tietää, mihin jossakin tapahtumassa lapsena saatu kipinä voikaan ajan saatossa johtaa? Marjo Rinne on kulttuurituottaja, jolle ihmisten auttaminen sekä heidän osaamisensa edistäminen tapahtumien kautta on sydämen asia. Viimeiset kaksi vuotta Rinne on työskennellyt kampanjakoordinaattorina Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä Päivä Paloasemalla -tapahtuman parissa. Opinnäytetyö löytyy kokonaisuudessaan täältä: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021112020779
Kulttuurilaitos matkalla hiilineutrauliuteen
Toimin Kansallisoopperan ja -baletin lavastamon päällikkönä ja ympäristöpäällikkönä. Olen laajasti verkostoitunut kansallisesti ja kansainvälisesti ja niiden foorumeilla olen vahvasti mukana esittävien alojen ympäristöasioissa. Aloittaessani ympäristöjohtamista käsittelevää kehittämistyötäni ensimmäinen kysymyksenasettelu oli: ”Miksi”. Vastauksena on, että maailman tila on huolestuttava ilmastonmuutoksen vuoksi. Haluan vaikuttaa teatterialalla siihen, että kestävän kehityksen arvot ja ympäristökysymykset nousevat fokukseen. Kehittämistyöni kohteena oli Suomen suurimman kulttuurilaitoksen Kansallisoopperan ja -baletin ympäristötyö ja -johtaminen, jonka taustalla oli visio hiilineutraaliudesta. Lähtökohtina ympäristövaikutusten säätely ja toimeenpanevat strategiat Kestävä ympäristötyö alkaa ympäristöön liittyvien lakien, määräysten, säädösten ja ohjeiden noudattamisella, mutta niitä on vaikea noudattaa, mikäli ei ole tutustunut niihin. Siksi tähän perustaan on syytä paneutua huolella. Suomen hallituksen ja Helsingin kaupungin hiilineutraaliustavoite vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivisuus pian sen jälkeen ovat kunnianhimoisia tavoitteita, sillä EU:n tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Kulttuurialan täytyy myös ryhtyä ilmastotalkoisiin käytännön tekoina, mutta alalla olisi myös loistava mahdollisuus käydä taiteensa kautta keskustelua ilmastonmuutoksesta ja ohjaamaan sitä taiteen kautta tietoisuudeksi, ja jopa ilmastoteoiksi, jotka veisivät yhteiskuntaa ekologisempaan suuntaan. Ympäristötyö johtamisen haasteena Kehittämistyössä käytettiin kolmen eurooppalaisen ooppera ja -balettiteatterin ympäristötyön ja -johtamisen benchmakingia, jonka tulosten valossa johdon tulee piirtää ensimmäiseksi strategiaan liitetty iso kuva, josta organisaatio ponnistaa eteenpäin. Kehittämistyön aikana johto laati uuden ympäristöpolitiikan, jonka päämääränä on olla kansainvälinen edelläkävijä ympäristövastuun kehittämisessä esittävän taiteen alalla ja päästä hiilineutraaliuteen mahdollisimman nopeasti resurssien rajoissa. Ympäristöjohtamisen ylimpänä tasona on yrityksen yhteiskuntavastuu, mikä tarkoittaa aineettomien arvojen vapaaehtoista liittämistä yrityksen toimintaan, kuten ympäristövastuullinen toiminta kaikessa toiminnassa, vaikka normit eivät sitä vaatisi kaikilta osin. Kun pääjohtaja ilmoittaa selvästi, että tavoittelemme hiilineutraaliutta mahdollisimman nopeasti, niin se todennäköisesti tulee tapahtumaan. Kuinka pian, se jää nähtäväksi. Se vaatii uudenlaisia tapoja tuottaa ooppera ja -balettiproduktioita, mikä voi olla taiteellisesta näkökulmasta haastavaa. Tarpeena on siis rakennemuutos, jotta pääsemme kestävämmälle hiilitasolle. Kehittämistyö laajemmassa kontekstissa Onko kehittämistyöstä apua muillekin, vai jääkö se Kansallisoopperan ja -baletin hyödynnettäväksi? Arvioin, että hyötyä on paljonkin, vaikka yhtä kaikille sopivaa mallia ei ehkä ole, vaan ympäristötyö ja sen kehittäminen vaatii organisaatiokohtaista räätälöintiä. Tätä silmällä pitäen laadin kaksi suuntaa antavaa ympäristöjohtamisen tarkistuslistaa, ensimmäisen aloittavalle organisaatiolle ja toisen edistyneempään vaiheeseen siirtymiselle. Johdon käsiteltyä kehittämisehdotuksia alkaa hiilineutraaliuden tiekartan laatiminen. Tämä tarkoittaa jännittävää matkaa yhdessä kohti hiilineutraalia näyttämötaidetta, johon toivon koko teatterikentän liittyvän meidän perässämme.
Kulttuurituottajat tekevät brändityötä!
Brändi on yrityksen, tapahtuman, tuotteen, esiintyjän, paikan tai kunnan arvokas, ellei arvokkain pääoma. Kulttuurituottajan tulee miettiä brändiä, kun tehdään uutta festivaalia, toteutetaan konserttien sarjaa tai luodaan omalle yritykselle tarinaa tai artistille henkilöbrändiä. Työpaikkailmoituksissa näkee nykyisin kulttuurituottajan työnkuvia, jotka kytketään suoraan kunnan tai kaupungin brändityöhön. Mitä me kulttuurin tuottajat voimme antaa esimerkiksi kuntien brändityöhön? Kuntien vetovoima Kuntien ja paikkojen vetovoimaan vaikuttaa esimerkiksi se, mitä paikoissa on, niin rakennettua kuin luonnonympäristöä. Vetovoimaan vaikuttaa myös, ketä paikassa asuu ja missä paikka sijaitsee. Yhtenä kuntien vetovoimatekijänä vaikuttaa, mitä paikassa tapahtuu. Siihen mitä paikoissa tapahtuu, voimme me kulttuurituotannon ammattilaiset vaikuttaa ja se on myös brändityötä ja paikkabrändin kehittämistä. Lähes kaikkien kuntien strategioissa puhutaan tällä hetkellä elinvoiman, vetovoiman ja pitovoiman kasvattamisesta. Näistä ”kuntakielen” muotisanoista puhutaan siksi, että kunnat kilpailevat samoista asukkaista, yrityksistä, matkailijoista, investoinneista ja tapahtumista. Väestön ikääntyessä ja taloudellisen huoltosuhteen muuttuessa kunnille heikommaksi, tulevat kunnat väistämättä jakautumaan voittajiin ja häviäjiin. Toiset kunnat vetävät yrityksiä puoleensa ja toisissa kunnissa elinvoima hiipuu. Toisissa kunnissa väestö ikääntyy ja muuttotappio kasvaa, kun taas toiset kunnat vetävät lapsiperheitä puoleensa. Tietyt kunnat houkuttelevat matkailijoita ja toiset kunnat saavat todeta matkailurahojen menevän naapurikuntiin. Kuntien vetovoimaa pyritään kasvattamaan brändityöllä ja paikkabrändin kehittämisellä. Ilmakitaraa, pessimismiä ja brändityötä Kulttuurituottajat ovat sisältöjen ja tapahtumien ammattilaisia. Ammattitaitoamme kannattaa hyödyntää brändityössä. Moni paikan brändi onkin lähtenyt sisällöistä, joita tekevät kulttuurialan ihmiset. Aknestik -yhtyeen laulusolisti Jukka Takalo ideoi aikoinaan Ouluun ilmakitaransoiton MM-kisat. Kansainvälinen media kiinnostui asiasta heti ja nykyisin Oulu mainostaa itseään ilmakitaransoiton pääkapunkina. Ilmakitaransoitto mainitaan useasti esimerkiksi Oulun kaupungin brändikäsikirjassa. Puolanka taas on Kainuussa sijaitseva muuttotappiokunta, jossa on totuttu sanomaan ”mitäpä se hyvejää”, joka tarkoittanee ”mitäpä se kannattaa”. Paikalliset kulttuuri-ihmiset perustivat teeman mukaisesti pessimismipäivät. Pessimismistä on rakentunut kunnan brändi ja Puolanka tunnetaan nykyisin pessimismistä ympäri maailmaa. Kulttuurisilla sisällöillä on vaikutusta kunnan brändiin ja kulttuuri itsessäänkin voi olla kunnan brändi. Kaikki tietävät esimerkiksi Kaustisen kansamusiikkifestivaaleistaan tai Savonlinnan oopperajuhlistaan. Pori Jazz tuo maineen lisäksi Porin alueelle tuloja vuosittain lähes 30 miljoonaa. Kulttuuria on usein pidetty kuntien budjeteissa ylimääräisenä kulueränä, eikä sen arvoa välttämättä ole ymmärretty. Auttaisiko asiaa, jos me kulttuurituottajat pitäisimme enemmän meteliä kulttuurista osana kaupunkien ja kuntien brändiä? Osana elinvoiman, vetovoiman ja pitovoiman kasvattamista? Kirjoittaja Janne Raudaskoski on työskennellyt esiintyvänä taiteilijana, kulttuurialan yrittäjänä ja tuottajana. Viimeiset vuodet Janne on toiminut kunnassa kulttuurituottajana ja viestinnän koordinaattorina. Jannen ajatuksia lisää kulttuurituotannon YAMK–opinnäytetyöstä Kirkkaasti kauneinta Suomea? Sääksjärven paikkabrändin kehittäminen.
Kulttuuritoimijoita yhdenvertaisuuden edistämisessä auttaisivat selkeät tavoitteet ja sanallistetut odotukset
Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen on lakisääteinen tehtävä kaikille suomalaisille kulttuurialan toimijoille. Yli 30 henkeä työllistävien organisaatioiden on lisäksi tehtävä suunnitelma, jonka mukaan yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa edistetään. Tutkimusten mukaan yhdenvertaisuus ei toteudu kulttuurin kentällä ja epätasa-arvoa koetaan sekä palveluiden käyttämisessä, että taiteentekijöiden keskuudessa. Opinnäytetyöni tutki yhdenvertaisuustyön nykytilaa, haasteita ja kehitysehdotuksia Tampere26-hankkeeseen osallistuvien kulttuuritoimijoiden keskuudessa. Yhdenvertaisuus on tavoiteltava, mutta hankalasti tavoitteiksi puettava asia. Kestävän kehityksen puolella käytetään termiä “hiilineutraalius”, joka asettaa selkeän tavoitteen organisaatioille – maalin, jota kohti pyrkiä. Täydellinen yhdenvertaisuus on utopiaa, ainakin toistaiseksi. Kaikkien tarpeiden huomioiminen nykyresurssein on yksinkertaisesti todella haastavaa. Kuvailen tässä artikkelissa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon suunnittelua ja niitä edistäviä toimenpiteitä kattotermillä yhdenvertaisuustyö. Tampere26 kulttuuripääkaupunkihanke korostaa yhdenvertaista eurooppalaisuutta Keväällä 2021 palauttamani opinnäytetyö selvitti Tampere26-hankkeeseen mukaan hakeneiden toimijoiden yhdenvertaisuustyön nykytilaa, haasteita ja tuen tarvetta. Menetelminä olivat kyselytutkimus ja erilaisten kulttuuritoimijoiden haastattelut. Tampere26-hanke on Tampereen kaupungin ja sen ympäryskuntien yhteishanke, jolla tavoitellaan Euroopan kulttuuripääkaupungin titteliä vuodelle 2026. Hakua varten luotiin hakukirja, jossa perustellaan miksi juuri Tampere tulisi valita Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. Teemaksi hakukirjaan valittiin Equally European (Yhtä Eurooppaa). Lisäksi kirjassa esitellään monipuolinen kulttuuriohjelma, jossa teeman tulee näkyä vahvasti. Kulttuuriohjelmaan haettiin avoimen haun kautta ja ehdotuksia tuli yli 800. Osana hanketta haluttiin kehittää hankkeeseen osallistuvien kulttuuritoimijoiden yhdenvertaisuustyötä ja mitata sen tuloksia. Aineiston pohjalta suurimmaksi haasteeksi nousi yhdenvertaisuustyön priorisoiminen. Priorisoimisen haasteena ei ollut päätöksenteko erilaisten toimenpiteiden välillä tai tarvittavan tiedon puute. Haasteeksi koettiin tavoitteiden ja ohjeistuksen puute. Kulttuuritoimijat toivoivat selkeitä omaan toimintaansa suhteutettuja ohjeita ja ehdotuksia, joiden tulkintaan saisi apua. Tarvitaan selkeyttä tavoitteisiin ja kriteeristöjä tilanteen tunnistamiseen Tutkimuksessa nousi esiin kestävä kehitys esimerkkinä selkeistä tavoitteista ja ohjeista. Useat toimijat ovat ottaneet avuksi kestävän kehityksen suunnitteluun erilaisia kriteeristöjä kuten Ekokompassi, Joutsenmerkki tai Helsingin kaupungin ja Demos Helsingin luoma Valitse vastuullisemmin -kriteeristö. Näissä kriteeristöissä koettiin mielekkääksi selkeät toimintaohjeet tavoitteiden saavuttamiseksi. Esimerkiksi toimiston lamppujen vaihtaminen LED-lampuiksi. Kestävä kehitys on kulttuurin kentällä otettu vahvasti osaksi viestintää ja markkinointia. Miksei tällaista kriteeristöä yhdenvertaisuudelle ole jo olemassa? Taustalla on uskoakseni yhdenvertaisuuden määrittämisen vaikeus. Syrjimättömyyden nimissä ei voi luoda järjestystä toimenpiteille, koska jo sellainen teko asettaa väestöryhmät eriarvoiseen asemaan. Jostain on kuitenkin aloitettava ja tämän kriteeristön sanoittaminen onkin ensiarvoisen tärkeää tehdä huolellisesti. Ei voida antaa kuvaa, että kriteeristön vähimmäisvaatimukset olisivat riittäviä. Niiden tulee olla palkittavia etappeja matkalla kohti yhdenvertaisempaa tulevaisuutta. Lisäksi toiminta tulee tuntea hyvin, että voidaan antaa suosituksia ja ohjeita siihen, kuinka yhdenvertaisuutta voidaan kehittää. Kuinka sama kriteeristö toimisi kaupungin ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman museon ja omarahoituksella toimivalle vapaan kentän toimijalle? Kriteeristöä laativan tahon tulisikin osallistaa kulttuuritoimijat kriteeristön suunnitteluun ja keskustella avoimesti toimijoiden eroista ja toimijoihin kohdistuvista odotuksista. Jo kriteeristöä osallistaen luodessa voitaisiin löytää parhaita käytäntöjä, joita kriteeristön kautta voitaisiin jalkauttaa kulttuurin kentälle. Kulttuurialla yhdenvertaisuustyö koetaan tärkeäksi ja sen eteen tehdään jo paljon Tutkimukseen osallistuneiden kulttuuritoimijoiden keskuudessa yhdenvertaisuus koettiin tärkeäksi arvoksi ja yhdenvertaisuustyö koettiin olennaiseksi osaksi toimintaa ja sen suunnittelua. Yhdenvertaisuustyö oli läpileikkaava toimintatapa. Se on osa budjetointia, viestintää ja markkinointia, yleisötyötä ja mukana tarjottavissa palveluissa. Osa yhdenvertaisuutta edistävistä toimenpiteistä, kuten portaistetut lippujen hinnat, ovat arkipäivää eikä niitä sisäisesti huomioida yhdenvertaisuutta edistävinä toimenpiteinä. Tämä luo haasteen nykytilanteen kartoittamiselle: kulttuuritoimijat eivät itsekään osaa sanallistaa omaa yhdenvertaisuuttaan. Kaikille yhteinen kriteeristö auttaisi hahmottamaan omaa yhdenvertaisuustyötä ja kokonaisuutena tutkimaan yhdenvertaisuutta alueellisesti. Loppujen lopuksi on kyse siitä, että yhdenvertaisuuden arvot jaetaan sisäisesti ja sen eteen ollaan valmiita tekemään töitä, askel kerrallaan. Lue lisää Sasun YAMK-opinnäytetyöstä Yhdenvertaisuustyön kehittäminen kulttuuriorganisaatioissa : Tapausesimerkkinä Tampere26-hanke Paakkunainen (-89) on YAMK-tutkintoaan viimeistelevä yrittäjähenkinen kulttuurituottaja kansainvälisellä kokemuksella. Paakkunainen on työskennellyt kiertumanagerina ja tapahtumatuottajana kaikilla mantereilla. 2016 Paakkunainen oli mukana perustamassa maailman johtavan startup-tapahtuma Slushin musiikkivertikaalia, josta hän siirtyi Tanskan suurlähetystöön vastaamaan kruununprinsessa Maryn kuninkaallisesta vierailusta 2018. Tällä hetkellä Paakkunainen työskentelee yhdenvertaisuuden parissa kansainvälisen ACCAC (Accessible Arts and Culture) -verkoston toimitusjohtajana.
Rakkaudesta lajiin – yksilön tapahtumaelämyksen vahvistamisessa virtuaalitapahtumissa
Vuonna 2020 Covid-19-pandemia ajoi tapahtuma-alan muutostilaan. Pandemian ja Suomen hallituksen linjaamien rajoitusten myötä turvallisten kohtaamisten ja tapahtumien tuottamisen työvälineeksi muodostuivat verkon välityksellä tehtävät tapahtumat eli virtuaalitapahtumat. Virtuaalitapahtumat poikkeavat perinteisistä tapahtumista monin eri tavoin. Luonnollisesti yksi suurimmista eroavaisuuksista on se, etteivät tapahtumaan osallistuvat henkilöt eli yksilöt eivät saavu tapahtumaan fyysisesti tapahtumapaikalle. Näin ollen virtuaalitapahtumissa tapahtumaosallistujalta jää pahimmassa tapauksessa puuttumaan vuorovaikutukselliset kohtaamiset, kokonaisvaltaiset aistielämykset eikä erilaisia tunnetiloja pääse syntymään tapahtuman aikana. Näin ollen yksilö ei välttämättä pääse kokemaan vahvaa tunnetilaa, joka parhaimmassa tapauksessa tuottaa ainutlaatuisen elämyksen. Covid-19-pandemian luoman poikkeuksellisen maailmantilanteen jälkeen elämyksellisyyden ja elämysten merkitys ihmisen elämässä tulee korostumaan entisestään. Arvonluonti esimerkiksi yritystapahtumissa tulee toteutumaan juuri elämysten kautta. Näin ollen yksilön huomioiminen virtuaalitapahtumassa on tapahtumaosallistujalle osoitus harvinaisesta ja puhtaasta anteliaisuuden muodosta. Tämän vuoksi yksilön tapahtumaelämystä virtuaalitapahtumissa tulisi arvostaa ja vahvistaa. Tapahtumaelämyksen muotoilu alkaa yksilöstä Yksilön tapahtumaelämysten vahvistaminen ei ole kuitenkaan yksinkertaista, sillä jokaisen ihmisen elämysten taustalla vaikuttaa aina taustalla olevat tunnetilat, arvot, asenteet, ja motivaatio. Tapahtumaelämyksen vahvistaminen virtuaalitapahtumissa ei ole kuitenkaan mahdottomuus, jos on valmis näkemään vaivaa asian eteen. Tietämällä tarkemmin ja syvällisemmin tapahtumaosallistujasta eli yksilöstä voidaan elämysten syntymiseen ja kokemiseen luoda otolliset puitteet. Yksilöllisen tapahtumaelämyksen vahvistaminen tulisikin aloittaa hyödyntämällä yksilöllisen tapahtumaelämyksen vahvistamisen palvelumalli -työkalua. Tämän palvelumallin avulla toteutetun kyselyn ja saatujen vastausten perusteella tapahtumaosallistujista, ja heidän elämykseensä vaikuttavista tekijöistä voidaan saada kokonaisvaltaisempi käsitys. Elämyspolkumallista apua suunnitteluun Virtuaalitapahtumissa yksilön tapahtumaelämystä tulisi lähestyä elämyspolkumallin avulla. Elämyspolku-mallin alussa on tärkeää miettiä, kenelle tapahtumaa oikeasti tehdään. Toisessa vaiheessa tehtävät valinnat esimerkiksi tapahtuma-alustan suhteen määrittelevät myös käyttäjäystävällisyyttä, elämyksellisyyttä sekä käytettävissä olevia vuorovaikutuksen keinoja tapahtuman aikana. Tässä vaiheessa pyritään minimoimaan ja ennakoimaan kaikki mahdolliset tekniset ongelmat, jotka voivat pahimmassa tapauksessa pilata yksilön tapahtumaelämyksen. Näin ollen tapahtuma-alustan käyttäjäystävällisyys ja ohjeistus tulee ottaa huomioon. Elämyspolku-mallin operatiivisessa vaiheessa hyödynnetään palvelumallin avulla saatuja vastauksia. Esimerkiksi saatua tietoa kohderyhmän mieltymyksistä, oppimistavoista, motivaatiosta tai vapaa-ajan harrastuksista. Yksilö tulisi voida ottaa huomioon juuri sellaisena kuin hän virtuaalitapahtuman osallistumishetkellä on. Iällä, ammatilla tai sukupuolella ei pitäisi olla liian suurta painoarvoa. Virtuaalitapahtumassa eheä käsikirjoitus ottaa yksilön huomioon ja luo tapahtumaan sopivia juonenkoukkuja. Käsikirjoituksen punainen lanka luo pohjan virtuaalitapahtuman tunnelmamuotoilulle, joka auttaa puolestaan yksilön aistielämyksen vahvistamisessa. Vahvan ja näyttävän audiovisuaalisen tarinankerronnan sekä esimerkiksi haju-, maku- ja tuntoaisteja vahvistavan kotitoimituksen avulla voidaan tukea yksilön tunteiden muodostumista virtuaalitapahtumissa. Virtuaalitapahtumissa yksilön elämyksen vahvistamisessa on tärkeää ottaa huomioon myös se, mitä tapahtuu ennen ja jälkeen tapahtuman. Nämä ovat yhtä lailla merkityksellisessä roolissa elämyksen syntymisen kannalta. Tinkimätöntä laatu kohden Yhtenä juurisyynä yksilön tapahtumaelämyksen kokematta jäämiseen virtuaalitapahtumissa voidaan pitää tapahtumatuottajan motivaatiota ja viitseliäisyys tapahtuman tekemistä kohtaan. Välinpitämättömyydellä, ja tuotantovaiheen huonoilla valinnoilla voidaan pahimmassa tapauksessa pilata yksilön tapahtumaelämys. Merkityksellisten elämysten kokemiseksi virtuaalitapahtumissa tulisikin tulevaisuudessa löytää ammattiaan kunnioittavia tapahtumatuottajia. Tuottajia, jotka tekevät työtä suurella sydämellä, jotta ihmiset voisivat kokea elämyksiä virtuaalitapahtumissa. Me tarvitsemme kulttuurituottajia, jotka tekevät töitä - rakkaudesta lajiin. Lue lisää Elinan YAMK-opinnäytetyöstä Yksilöllisen tapahtumaelämyksen vahvistaminen virtuaalitapahtumissa Kulttuurituottaja (yamk) Elina Leppälä on toimii tapahtumatoimisto TAPAUKSEN konseptisuunnittelija
Luovan alan työaikaresursointiin uusi malli
Opinnäytetyössäni rakensin erään yrityksen yhden työryhmän työaikaresursointia kehittävän mallin osallistavilla menetelmillä. Työssä syntyi työntekijöiden itselleen muotoilema optimaalisen työaikaresursoinnin malli, sekä erinäisiä kehitysehdotuksia. Työaikaresursointi räätälöityy organisaatiokohtaisesti Kartoitin kehitystyössäni kolmen eri tahon tiettyjen työryhmien työaikaresursointimalleja. Valikoin tahoiksi kehitettävän yrityksen, eli Sun Effectsin tuotantotiimin, Tavastian ravintolatoiminnan kesäkiertueen, sekä Suomen Kansallisooppera & Baletin lavastamon. Järjestin kyseisten tahojen kanssa tiedonantohaastattelut, joissa kartoitimme työpajahengessä heidän työryhmien mallinsa graafiseen muotoon. Opinnäytetyön esittelytilanteessa minulta kysyttiin haastava kysymys: kuinka työn tulos, eli optimaalinen työaikaresursoinnin malli olisi siirrettävissä muille alan yrityksille. Vastasin empimättä, että tulos ei ole suoraan sovellettavissa muihin organisaatioihin, sillä malli on rakennettu tietyn tarpeen mukaan. Optimaalisen työaikaresursointimallin siirtämisessä toiseen organisaatioon on mielestäni jotain samaa kuin elektronin siirtymisessä ulommille radoille. Mitä kauemmas keskuksesta elektroni siirtyy, sitä enemmän energiaa siirtymään tarvitaan. Epäilen mallin rakentuneen kartoittamissani työryhmissä hyvin orgaanisesti ja se on evolutiivisesti mukautunut vallitseviin olosuhteisiin. Moniäänisyydestä kohti yhteistä mallia Annoin fasilitoijana haasteltaville lähes vapaat kädet hahmotella omaa työaikaresursoinnin prosessiaan. Painotin kuitenkin haastattelutilanteen alussa, että tarkoituksenamme on luoda kronologinen malli, jotta se on seurattavissa. Toimin myös haastattelutilanteessa ”piirtäjänä”, joten minun visuaalinen näkemys saattoi vaikuttaa mallien monimuotoisuuteen. Haastateltavat kuitenkin tekivät mallit itsensä näköiseksi. Yksi jakoi mallin kolmeen vaiheeseen, yhdellä kolme mallia lomittui keskenään aikajänteiden mukaan ja yksi kuvaili kiinteää projektimallia, jolla tehdään kaikki sesongin projektit. Löysin näistä kolmesta kartoitetusta prosessista jotain suhteellisen selkeitä yhteneväisyyksiä. Kaikissa resursointiprosesseissa oli jonkinlainen lähtötilanteen selvitys / tarvekartoitus, kommunikaatiota työryhmän kesken, toteutusvaihe, sekä tiedonkeruu. Avaimia oman mallin rakentamiseen Kartoittamissani malleissa jokainen taho kuvaili yksityiskohtaisesti ja omalla kiellellään vaiheiden sisältöjä. Esimerkiksi Oopperan lavastamo teki tarvekartoitusvaiheessa erittäin monipuolista analyysiä tulevista tarpeista ja kokonaisuudesta. Kun taas Tavastian ei tarvinnut tehdä niin monipuolista analyysiä tässä vaiheessa vaan he pystyivät suoraan soveltamaan mennyttä kokemustaan siihen, että resursointiprosessi saatiin alkuun. Tämä ei kerro mielestäni yrityksen kokemustasosta vaan se kertoo tarpeiden monimuotoisuudesta: Lavastamon tarve tämän aiheen suhteen on mahdollisesti monimutkaisempi ja siksi kyseiseen vaiheeseen tarvitaan tarkempaa analyysiä. Yhteinen runko hahmottuu tuloksista haaleasti. Runkoon on hahmoteltu se osa, minkä malleista voidaan mielstäni siirtää ulkopuoliselle taholle ilman suurta ponnistelua. Ulkopuolinen taho joutuu kuitenkin täyttämään rungon omalla sisällöllään omien tarpeidensa mukaan. Lue lisää resursointiprosessista luovissa organisaatioista Tanelin opinäytetyöstä. Taneli Kainulainen ammatiltaan päätoiminen tapahtumatuottaja. Hän on toiminut useiden tapahtumien vastaavana tuottajana ja hän on erikoistunut erityisesti tapahtuman aluetuotantoon ja suunnitteluun. Tapahtumatuotantojen lisäksi hän toimii mielellään projektipäällikkönä kaikenlaisissa tempauksissa ja projekteissa.
Sitouttaminen haastaa luovan alan organisaatioita
Sitouttamista työyhteisöihin on tutkittu jo vuosikausia. Eri aikakausina sitouttamista on tehty erilaisista näkökulmista. Aiemmin sitouttamisen ajateltiin esimerkiksi tapahtuvan niin, että työyhteisö on yhtä perhettä, me vastaan muut -ajattelumalli, jonka avulla korostettiin yhteisöllisyyttä. Nyt, tässä maailmantilanteessa, jossa elämme, perhemäinen-työkulttuuri ei ole kuitenkaan enää se mihin trendien valossa pyritään. Epätyypilliset työsuhteet vakiinnuttaneet asemaansa kulttuurialalla Määräaikaiset ja osa-aikaiset, niin sanotusti epätyypilliset työsuhteet ovat määrällisesti kasvaneet rajusti viime vuosien aikana ja tulevaisuudessa niiden määrä tulee kasvamaan edelleen. Työelämässä nyt jalansijan vahvasti ottanut milleniaalien sukupolvi, on omalla asenteellaan ja esimerkillään tehnyt työstä toiseen vaihtamisen varsin hyväksyttäväksi. Vakaata työsuhdetta ei enää hakemalla haeta, vaan rohkeasti kokeillaan uusia työpaikkoja ja rooleja. Varsinkin kulttuurialalla nämä epätyypilliset työsuhteet ovat normalisoituneet ja vakiinnuttaneet asemansa. Tapahtuma-alalla vakituista henkilökuntaa on organisaatioissa usein vähän ja freelancereiden tarve on puolestaan suuri, jotta varsinkin suurempia tapahtumia voidaan toteuttaa. Tämä alan epätasapainoinen työsuhdanne johtaakin siihen, että hyvistä ammattilaisfreelancereista kilpaillaan varsinkin tapahtuma-alan sesonkikausilla kovasti. Jotta organisaatio saa kerta toisensa jälkeen hetkittäin palkkalistoilleen halutut ammattilaisfreelancerit, on freelancereita osattava sitouttaa organisaatioon ja työyhteisöön oikealla tavalla. Ratkaisuja freelancerien sitouttamiseen Miten freelanceria, jolla voi olla lukuisia eri työantajia vuodessa, voidaan sitouttaa organisaatioon, kun sitouttaminen on tässä ajassa haastavaa jo vakituisen henkilökunnankin kohdalla? Freelancereiden sitouttamiseen pätevät hyvin samanlaiset keinot, kuin vakituisenkin henkilökunnan. Työn tulee olla motivoivaa, mielenkiintoista, haastavaa, itsenäistä ja organisaation arvomaailman on oltava samassa linjassa omien henkilökohtaisten arvojen kanssa, jotta sitoutuminen tapahtuu onnistuneesti. Freelancerit ovat joukkona kuitenkin sitouttamisen näkökulmasta haastavia, sillä freelancerin kohdalla sitoutumien voi liittyä yhteen työyhteisöön, useampaan työyhteisöön, omaan freelancereiden verkostoon tai ei mihinkään näistä. Keinoja tähänkin kuitenkin löytyy. Jotta freelancer tuntee itsensä osaksi työyhteisöä, on työyhteisön oltava vastaanottavainen ja avoin. Freelancereille on tärkeää, että he pystyvät suunnittelemaan omaa työkalenteriaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, joten tieto tulevaisuudesta helpottaa sitouttamista tiettyyn organisaatioon. Avoin ja läpinäkyvä viestintä puolin toisin luovat myös freelancereille tunnetta siitä, että he ovat tärkeä osa työyhteisöä. Jos freelancereille viestitään ainoastaan silloin, kun organisaatiolla on asiaa, jää yhteyden luominen työntekijän ja organisaation välillä heikoksi. On myös tärkeää, että organisaatio ja sen työyhteisö tunnistaa ja arvostaa freelancereiden ammattitaitoa ja, että näitä hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. Sitouttamista voidaan luoda myös erilaisten ammatillisten koulutusten avulla. Freelancereille ammattitaito on käyntikortti seuraaviin töihin ja siksi oman ammattitaidon päivittäminen ja uuden opettelu on varsinkin heille tärkeää. Organisaatio, joka panostaa, ei ainoastaan vakituisen henkilökunnan vaan myös freelancereiden, kouluttamiseen ovat hyvin kilpailukykyisiä ja houkuttelevia työyhteisöjä. Sitouttaminen on tapahtuma-alalla nyt ja lähitulevaisuudessa kriittisessä asemassa Covid-19 pandemia on ajanut suuren osan kulttuurialasta ennennäkemättömään kriisiin. Lukuisat alan freelancerit jäivät tilanteessa yksin, eikä valoa tunnelin päässä ole vieläkään näkynyt. Tämä toivottomuus onkin ajanut monet freelancerit vaihtamaan alaa vakaampien tulojen piiriin. Kun pandemia on kriisinä ohitettu, on kulttuurialalla tämä toinen kriisi edessä, mistä löydetään tarpeeksi ammattilaisfreelancereita tulevaisuuden projekteihin mukaan? Edessä on aika, kun jyvät erotellaan akanoista ja ne organisaatiot, jotka ottavat sitouttamisen tosissaan ja ymmärtävät freelancereiden tärkeyden osana työyhteisöä, selviävät todennäköisesti voittajina. Lue lisää Jennin yamk-opinnäytetyöstä Illusio vapaudesta?: Ammattilaisfreelancerin sitouttaminen luovan alan organisaatioon Kulttuurituottaja YAMK-tutkintoon opinnäytetyönsä tehnyt Jenni Juutilainen on pitkän linjan freelance-tapahtumatuottaja. Hän on erikoistunut artistituotantoihin, mutta viime vuosien aikana kiinnostus erilaisten tuotantojen tekemiseen on ajanut hänet kokeilemaan tuottajan työtä hyvin erilaisissa projekteissa. Varsinkin kumppanituotannot ja niiden uudistaminen ovat juuri nyt Juutilaisen mielenkiinnon kohteena.
Arabian katufestivaali artistituotanto cultural management festivaali festivaalituotanto hanke itsensä johtaminen itsenäinen projekti johtaminen kansainvälisyys Kansallismuseo Kulttuurialan projektityö kulttuurintuotanto kulttuurituotanto Kulttuurituottaja Kulttuurituottaja 2016 kulttuurituottaja 2017 kulttuurituottaja 2019 kulttuurituottaja 2020 kulttuurituottajat kulttuurituottaja YAMK Kutu15 kutu16 Kutu17 kutu18 markkinointi Metropolia metropolia ammattikorkeakoulu näyttely vartissa opastusvideo opiskelija projekti projektityö some sosiaalinen media tanssi tanssitaide tapahtumatuotanto Tuottajat18 Tuottajat20 tv-tuotanto vapaaehtoisten johtaminen vapaaehtoistyö viestintä yhteishaku