Tulevaisuuden tuottajat

Viime kesänä elokuun aikaan, olin täydessä työn touhussa koulun ja kahden tv-tuotannon parissa. Olin saanut paljon hyvää palautetta ja kehuja työstäni, ja jopa sairaspoissaolon takia täyttänyt hieman tasoani suuremmat saappaat tuotantopäällikön hommissa. Minulla meni hyvin. Tuotanto oli pitkä ja väsymys koputteli ovella, mutta vielä mentiin. Oma henkinen jaksaminen sain odotettua suuremman lastin harteilleen, sillä kyky ja osaaminen sanoa ”ei” ei ollut lähimaillakaan. Uutena untuvikkona tv-alalla halusin haalia kaiken mitä mistäkin lähti. Syyskuun puolessa välin kahden tuotannon myrskeessä tajusin olevani aivan loppu. Olin antanut itsestäni jokaisen solun, ajatuksen ja venyvän pikkurillini ensimmäiselle tuotannolle. Uusi tuotanto ja kaksi kuukautta täyttä tykitystä koputteli jo oven takana. Miten tästä selvitään? Otin työkaluikseni tavalliset itsensä johtamisen periaatteet eli; aikataulutus, syö, juo, liiku ja nuku kunnolla, tehtävä ja päivä kerrallaan. Kaunis idea, mutta eihän siitä mitään tullut. Aika kului stressatessa, nukkuen huonosti ja tsempatessa itsensä aina jokaiseen kuvauspäivään tekaistu hymy huulilla. Syksystä kuitenkin selvittiin. Sain joululahjaksi Jenni Janakan kirjan Röyhkeyskoulu, joka herätteli minut pikkuhiljaa taas jaloilleen. Kirjassa käsitellään termiä kiltin tytön syndrooma, joka sai minut tutkimaan itseäni hieman tarkemmin. Vahvasti yhtenä muotona tähän syndroomaan kuuluu kyvyttömyys sanoa asioille ”ei”. Asia, jonka kanssa taistelen joka päivä. Itselle on hyvin vaikeaa tuottaa pettymystä, tai sanoa ei ihmisille, jotka ovat minulle tärkeitä tai tiedän, että olisin heille hyödyksi, avuksi tai mieliksi. Itsensä johtamisen ja suuren tutkiskelun kautta opin niinkin yksinkertaisen asian kuin, minun on oltava vastuussa itsestäni ja omasta jaksamisestani, vaikka se ei aina olisikaan muiden mieleen. En pysty johtamaan itseäni, jos venyn ja suostun kaikkeen. Aina jokin uusi asia on pois jostain muualta. Olen priorisoinut liian kauan työn ja muille elämisen oman hyvinvointini edelle. Minun on lopetettava muiden miellyttäminen ja opittava sanomaan ei. Opin myös, ettei aina tarvitse suorittaa satalasissa. Keskinkertainen kelpaa. Riman alittaminen sieltä, missä se on matalimmillaan ei ole huonoin vaihtoehto, silloin kun on muita tärkeämpiä asioita mitä priorisoida. Esimerkiksi juuri oma hyvinvointi. Itsensä johtamista ei opeteta koulussa, ja jokainen tulee kohtaamaan tilanteita, kun tarvitaan röyhkeyttä ajatella itseään ja omaa jaksamista, vaikka se ei sopisikaan muiden suunnitelmiin. Toivon, ettei kenenkään tarvitsisi mennä näin syvän kautta, sillä toipuminen pitkästä itsensä sivuuttamisesta kestää tuhottoman kauan. Kulttuurialalla tehdään työtä rakkaudesta lajiin, mutta muistakaa tehdä töitä myös rakkaudesta itseään kohtaan ja oppikaa sanoman ei. -Ira