Kansainvälistä kuvataidetta Vilnassa

http://Galleriatilassa%20ihmiset%20seuraavat%20kokousta.

Lokakuussa 2024 yli neljäkymmentä kuvataiteen ammattilaista eri puolilta Eurooppaa kokoontui Liettuan Taiteilijaseuran galleriaan keskustelemaan ajankohtaisista aiheista kuvataiteen kentällä. Työskentelin International Association of Art (IAA) Europen viestintäassistenttina Suomen Taiteilijaseuran kautta, joka toimii tällä kaudella puheenjohtajamaana. Myös minä pakkasin laukkuni ja pääsin elämäni ensimmäiselle ulkomaan työmatkalle. Ennen tätä kaikkea lähetin lukuisia sähköposteja, julkaisin some-postauksia, istuin zoom palavereissa ja valmistelin matkaa. IAA Europe on eurooppalaisten kuvataidekattojärjestöjen yhteenliittymä. Sen tarkoituksena on edistää kuvataiteilijoiden asemaa poliittisessa vaikuttamistyössään sekä ylläpitää kansainvälisiä suhteita kuvataiteen kentällä. Vuosittainen yleiskokous järjestettiin tänä vuonna aurinkoisessa ja ruskan koristamassa Vilnassa. Yleiskokouksen jälkeiselle päivälle olimme yhdessä Liettuan ja Iso-Britannian Taiteilijaseurojen kanssa tuottaneet ”Art and War” Symposiumin, jossa kuultiin kuusi kiinnostavaa puheenvuoroa mm. Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Teemu Mäeltä sekä ukrainalaiselta korutaiteilija Tetyana Chornalta. Kokemukseni IAA Europessa oli merkityksellinen pian valmistuvana kulttuurituottajana. Kansainvälisyys on aina vetänyt puoleensa ja tällä kertaa pääsin syventymään siihen perin pohjin. Oli inspiroivaa tavata ihmiset kasvotusten Vilnassa ja viettää tiiviisti aikaa kuvataidealan ammattilaisten kanssa. Koen kehittyneeni monipuoliseksi viestijäksi ja löysin itsestäni uudenlaista itsevarmuutta työskentelyyn myös epämukavuusalueella. Antoisinta koko kokemuksessa oli tutustuminen uusiin ihmisiin ja heidän kanssaan työskentely. Kokeneilta kuvataidealan ammattilaisilta pääsin oppimaan kansainvälisestä työstä ja löysin sitä kautta myös rohkeutta tarttua uusiin haasteisiin. Kansainvälinen työ voi aluksi tuntua haastavalta ja jännittävältä, mutta tässäkin projektissa sain muistutuksen siitä, että lopulta kaikki ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat toisilleen vain hyvää. Liisa Mustakallio, kulttuurituotannon opiskelija 2020–2024

Jaksaa jaksaa! Palautuminen elokuvatuotannoissa

Pitkiä päiviä, palavia taloja, koronan sänkyyn kaatama työryhmän puolikas, vieras paikkakunta ja takatalvi. Toisella puolella vaakaa yli kymmenen vuotta kestänyt intohimoprojekti, jossa sain kunnian olla omalla panoksellani pienen hetken mukana, ja joka ylsi isompaan menestykseen kuin tuskin kukaan uskalsi tuolloin vielä ääneen toivoa.  Elokuva- ja tv-tuotantojen työntekijöiden jaksaminen on puhuttanut viime vuosina. On selvää miksi. Projektiluonteisessa työssä työntekijä elää jatkuvan muutoksen virrassa, jossa työympäristöt ja -ryhmät vaihtuvat lähes lennosta, tuoden mukanaan aina uudenlaiset toimintatavat ja käytännöt. Jaksotyö, jossa työpäivien pituudet ja työn tekemisen ajankohdat vaihtelevat, rajoittaa vapaa-ajan rutiinien muodostumista. Esimerkiksi viikottaisesta, aina samaan aikaan tapahtuvasta harrastuksesta on turha haaveilla. Aikataulujen, yllättävien tilanteiden ja luovien haasteiden luoviminen vaatii tekijältä stressinsietokykyä ja nopeaa reagointia. Samaan aikaan jatkuvat taide- ja kulttuurialan leikkaukset heikentävät työllisyysnäkymiä ja aiheuttavat ulkopuolista painetta. Työskentelin tuotantoharjoittelijana Lapua 1976 -elokuvassa viisi viikkoa kestäneen kuvausperiodin ajan. Suomen tuhoisimmasta rauhan ajan onnettomuudesta kertovan elokuvan tekemisen kantava voima oli mielestäni sen tekijöiden hellittämätön tarve jakaa tarina tapahtumasta, joka koskettaa alueen ihmisiä yhä syvästi. Projekti oli ensikosketukseni elokuva-alalla työskentelyyn.  Tunsin monta kertaa “hypänneeni suoraan syvään päätyyn” kuvausten edetessä. Monilla mittareilla teimme suurelokuvaa riippumattomien tuotantojen kokoisilla resursseilla.  Kuten taiteenaloilla yleensä, tehdään työtä av-alallakin useimmiten rakkaudesta lajiin. Moni tuskin realistisesti odottaa rikastuvansa elokuvatyössä, vaan motivaatio työskentelyyn löytyy jostain muualta. Asetelman vaarana on jonkinlaiseen noidankehään suistuminen – terveellisten rajojen asettaminen työnteon ja vapaa-ajan välille saattaa olla vaikeaa. Toisaalta unelmienkien työ alkaa tympiä ennen pitkää, ellei siitä ole aikaa palautua kunnolla. Koen kaikki projektiluonteiset tuotannot aina jonkinlaisina “leireinä”, joissa ollaan tiiviisti tekemisissä senhetkisen työryhmän ja tavoitteiden kanssa. Lapua-elokuvan kohdalla tunsin tämän korostetusti. Asuin kuvausten ajan itselleni ennalta tuntemattomalla paikkakunnalla ja vietin aikaa lähinnä muun kuvausryhmän kanssa. Yllättävää kyllä, mutta vaikka työmäärältään mikään muu myöhempi projektini ei ole päässyt lähellekään Lapuaa, oli työhyvinvoinnista huolehtiminen ja palautuminen Lapuan parissa helpompaa kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla tapahtuneet elokuvien kuvaukset.  Lapualla vapaa-aikanani mummopyöräilin asioilla ympäri kylänraittia, opettelin kitaransoittoa ja tutustuin alueen museoihin ja luontokohteisiin. Vastaavat tilanteet Helsingissä menevät useimmiten niin, että tulen kuvauksista ja jaksan ehkä juuri ja juuri raahata itseni liikkumaan tai näkemään kavereita.  Jollain tavalla täysin vieraaseen ympäristöön loikkaaminen teki siis hyvää ja opetti minulle paljon työhyvinvointiin liittyviä taitoja. Opin esimerkiksi ottamaan aikaa itselleni ja kuuntelemaan omia tarpeitani aiempaa herkemmin. Huomasin myös selvän hyödyn aktiivisessa palautumisessa, eli esimerkiksi luontoretkeilyssä tai uuden opettelussa pelkän Netflixin tuijottamisen sijaan (en tosin tahdo demonisoida sitäkään, sillä välillä sitäkin tarvitaan). On upeaa, että työhyvinvointi on otettu tarkasteluun lähemmin myös av-alalla. Uskon esimerkiksi valmistuvien opiskelijoiden kykyyn hahmottaa omaa jaksamistaan ja tehdä terveellisiä valintoja, vaikka alati kasvava kilpailu työllistymisestä ei tätä suoranaisesti tuekaan.  Sinna Sandholm, Kulttuurituottaja 2019

Flow Festival vastuullisesti vatsassa

http://ruokalipukkeita%20satunnaisesti%20läjässä

Vuonna 2024 juhlittiin Flow Festivalin 20-vuotista taivalta. Tapahtuma keräsi peräti 92 000 kävijää viikonlopun aikana. Flow’ssa yhdistyvät moniaistilliset elämykset musiikin, taiteen ja ruoan kautta. Itse työskentelin festivaalilla ruokamyyntikoordinaattorin roolissa. Flow’n toiminnassa itseäni kiehtoo eniten vastuullisuus. Kun päätöksiä suunnitellaan ja toteutetaan vastuullisuus edellä, on niiden takana helppo seistä. Flow on ensimmäinen suomalainen festivaali, joka on päättänyt linjata ruokatarjontansa enemmän kasvipohjaiseksi ja lopettaa punaisen lihan sekä siipikarjan myymisen. Näiden tekojen kautta festivaalin toiminta voi herättää monenlaisia tunteita, toisille hyvässä ja toisille pahassa. Ruokamyyntikoordinaattorina toimiminen oli mieluisa haaste ja näytön paikka itselleni. Toimin ravintoloiden yhteyshenkilönä ja vastasin heidän tuotannostaan Suvilahdessa. Konkreettisia työtehtäviäni olivat mm. ruokamyyjien sopimusten tekeminen, infokirjeiden kirjoittaminen ja lähetys, infotilaisuuden tuotanto, ruokamyyjien tuotannollisten tarpeiden kartoitus ja tuotannon koordinointi. Toisen vuoden opiskelijana näin vastuulliseen työtehtävään lähteminen jännitti aluksi todella paljon, mutta koen aina suoriutuvani parhaiten paineen alla ja tästäkin selvittiin! Työpäiväni koostuivat pitkälti erilaisten excel-taulukoiden täyttämisestä ja seuraamisesta. Hetkinä, jolloin taulukoihin ei ollut mitään päivitettävää soittelin ravintoloiden perään: kyselin kuulumisia ja utelin kaipaamieni tietojen perään. Festivaalin aikana pääsin maistelemaan toinen toistaan maittavampia ruokia ja nauttimaan työni hedelmistä. Kokonaisuudessaan projekti opetti kuinka tärkeää ajanhallinta ja itsensä johtaminen todellisuudessa on. Kulttuurituottajana festivaaleilla loistaminen vaatii lisäksi erinomaisia sosiaalisia taitoja ja niitä todella pääsi tässä hyödyntämään. Tästä kaikesta taas yhtä kokemusta viisaampana jatkan kohti tulevia haasteita! Riku Niemelä, Kulttuurituottaja 2022