Kuinka olla vaihto-oppilaiden tukihenkilönä Suomessa

11.6.2026
Kulttuurituotannon bloggaajat

Toimin Hoasin Kannelmäen vaihto-oppilaiden hostina lukuvuoden 2025-2026. Hostin tehtävään kuului yleisesti vaihto-oppilaiden tukena oleminen sekä vähintään kerran kuukaudessa tapahtuman tai muun aktiviteetin suunnittelu ja järjestäminen yhdessä työparin kanssa. Lisäksi olin vastuussa taloyhtiön kerhohuoneiden varausjärjestelmästä sekä vaihto-oppilaiden WhatsApp-chatin ja sähköpostin ylläpidosta ja niissä kysymyksiin vastaamisesta. Lukukausien alussa teimme oppaan Hoasilla ja Suomessa asumiseen.

Projektin aikana pääsin kohtaamaan useita ihmisiä ja olen oppinut huomioimaan tapahtumia suunnitellessa eri kulttuureista tulevat sekä myös erilaiset ihmistyypit. Kehitin viestintätaitojani varsinkin englanniksi ja sain palautetta, jonka pohjalta pystyin oppimaan lisää. Opin projektin aikana paljon omista työtavoistani ja pääsin myös kehittämään tapahtumia paremmiksi.

Tässä muutama oppi ja vinkki vaihto-oppilaiden tukemiseen:

Ole kohtelias

Kulttuurierot voivat aiheuttaa tahattomia väärinkäsityksiä. Jos on mahdollista, selvitä etukäteen, miten vieraassa kulttuurissa on tapana toimia. Jopa oikea tapa tervehtiä on erilainen eri kulttuureissa. Myös kielitaito vaikuttaa paljon kommunikaation selkeyteen. Muista olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen. Tilanne voi olla jännittävä molemmille.

Älä pidä mitään itsestäänselvyytenä.

Ole valmis auttamaan kaikessa ystävällisesti ilman, että vaihto-oppilaalle tulee kiusaantunut olo. Arkipäiväiset asiat, jotka itsellesi tuntuvat yksinkertaisilta voivatkin olla toisella uutta. Esimerkiksi iLOQ-avaimen käyttäminen tai verkkopankissa laskun maksaminen saattavat aiheuttaa haasteita.

Ryhmäyttäminen on tärkeää.

Vaihto-oppilaat saapuvat uuteen maahan usein ilman ystäviä. Suurimmalla osalla ei ole aluksi vapaa-ajallaan töitä, harrastuksia tai muita menoja, jolloin saattaa tuntea olonsa helposti yksinäiseksi. Tapahtumien ja myös pienempien aktiviteettien järjestäminen on hieno tapa tuoda ihmisiä yhteen.

Kuuntele palautetta.

On tärkeää selvittää, mitä vaihto-oppilaat haluaisivat tehdä. Itselle vieraaseen kulttuuriin saattaa kuulua esimerkiksi juhlapäivä, mitä vaihto-oppilaat haluaisivat juhlia. Heillä saattaa myös olla jo odotuksia ja toiveita, mitä haluaisivat kokea Suomessa vaihtonsa aikana.

Suosittelen työskentelyä vaihto-oppilaiden parissa kaikille, joita kiinnostaa kotikansainvälistyminen.

Anni Rantanen, kulttuurituotannon vuosikurssi 2022

Hoas host kotikansainvälisyys kulttuurituottaja2022 projektityö tapahtumatuotanto vaihto-oppilas yhteisöllisyys

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä

Itsensä johtamisen ytimessä
12.6.2026 Tulevaisuuden tuottajat
Omaan taustaani kuuluu työkokemusta useilta eri aloilta jo ennen korkeakouluopintoja. Alanvaihtajana tämä kokemus voi ajoittain tuntua irralliselta, mutta nykyään tällainen monipolvinen työura on yhä tavallisempi. Näenkin, että itsensä johtamisen taitojen tulisi olla entistä kiinteämpi osa opiskelijaelämää. Omalla matkalla kohti kulttuurituottajaksi valmistumista tietoinen työskentely aiheen parissa on ollut käänteentekevää ammatti-identiteettini ja kestävämmän työelämän kehittymistä ajatellen. Prosessin aikana olen kokeillut uusia toimintatapoja, kuten mentorointiohjelmaa. Tämä avasi täysin uuden näkökulman johdattaen näin myös työn ääreen, jota en olisi muuten hakenut. Kyse oli ajatusmaailman muutoksesta ja oman rohkeuden sisäistämisestä. Itsetuntemus Vuonna 2025 työskentelin oman itsetuntemuksen parissa tietoisesti ja etenin itsensä johtamisessa vaihe vaiheelta sisältä ulospäin. Ajattelen, että tänä päivänä itsetuntemus tarvitsee tilaa jopa tylsistymiseen asti, jolloin voi kuulla itsestään hiljaisia viestejä. Muutos alkaa itsestä ja usein etsimämme vastaukset löytyvät lähempää kuin uskommekaan. Itsetuntemusta on mahdollista harjoittaa improvisaatio- ja taidelähtöisten menetelmien avulla ja etenkin kehollisuuteen yhdistettynä ne toimivat itselleni, kunhan päästää irti täydellisyyteen pyrkimisestä. Omaan itseen syväsukelluksen rinnalla tarvitsemme kuitenkin myös kontaktia muiden kanssa, jotta pystymme hahmottamaan itsemme todellisemmin. Mentorointi Olen ollut kiinnostunut mentoroinnista jo pitkään, mutta se tuntui itselleni aluksi todella kaukaiselta. Ehkä asia vaati hieman sulattelua ja olin vielä matkalla itsetuntemuksen kanssa, jonka kautta olin valmiimpi astumaan enemmän esille. Miltä sinusta kuulostaisi työelämän hiljaisen tiedon jakaminen ennalta tuntemattoman ihmisen kanssa? Itselleni mentorointi osoittautui yhdeksi parhaimmista yhteistyön muodoista tarjoten työkaluja kehittymiseni tueksi. Eri järjestöjen sekä yhdistysten kautta tämä on saavutettavampaa kuin osasin ajatella ja sain itse olla mukana aktorina Suomen Mentorit ry:n mentorointiohjelmassa. Kokemus näytti uudenlaisen asenteen työelämää kohtaan ja tulen pitämään mentoroinnin lähellä elämääni jatkossakin. Kulttuurialalla mentorointi olisi tärkeää saada tunnistetuksi osaksi työelämää, sillä jokainen meistä ansaitsee kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksen. Kiitollisuus Tällä hetkellä kaiken alta nousee valtava kiitollisuus ja ehkä olen oppinut pysähtymään ja kuulemaan sen uudesta tietoisuuden tasosta käsin. Olen kokenut kiitollisuutta omaa matkaani kohtaan eri ammattinimikkeillä sekä niistä aidoista kohtaamisista, jotka ovat opettaneet minulle avun pyytämisen ja antamisen arvon. Itsensä johtaminen on myös palkitsemista ja kaunista sisäistä puhetta prosessin aikana ja siinä piilee valtava sisäisen motivaation voima, sillä silloin ei ole enää riippuvainen ulkoisesta hyväksynnästä. Olen löytänyt avoimuuden ja monipuolisen työskentelyn kautta entistä vahvemman yhteyden sisäiseen kompassiin ja tunnen olevani oikeassa paikassa tässä hetkessä. Tämän kaiken myötä olen oivaltanut, että on oltava myös valmis katsomaan asioita kärsivällisesti yksinkertaisten peruspilareiden kautta. Mitä itsensä johtaminen merkitsee sinulle? Suosittelen lämmöllä tutustumaan lisää mentorointiin osoitteessa: https://suomenmentorit.fi/mentorointiohjelma/ Valma Merimaa, kulttuurituotanto -24

Vaikuttava festivaaliosallistuminen alkaa ennen tapahtumapäivää
5.6.2026 Tulevaisuuden tuottajat
Maailma kylässä -festivaali tarjoaa järjestöille paikan kohdata yleisöjä, lisätä näkyvyyttä ja nostaa esiin globaaleja kysymyksiä. Opinnäytetyöni keskeinen havainto on kuitenkin se, ettei vaikuttavuus synny pelkästä mukanaolosta. Jotta festivaaliosallistuminen tukee järjestön tavoitteita, sen on oltava suunniteltu prosessi: mitä tapahtuu ennen festivaalia, sen aikana ja sen jälkeen. Järjestöjen toimintaympäristö on muuttunut nopeasti. Resurssit ovat tiukentuneet, rahoitus on epävarmempaa ja samalla järjestöiltä odotetaan yhä selkeämpää kykyä osoittaa työnsä vaikuttavuus. Tässä tilanteessa Maailma kylässä -festivaalin kaltaiset tapahtumat ovat järjestöille arvokkaita paikkoja kohdata ihmisiä. Parhaimmillaan festivaali on tila, jossa järjestö ei puhu vain omalle valmiille yleisölleen, vaan kohtaa ihmisiä, jotka pysähtyvät aiheen äärelle ehkä ensimmäistä kertaa. Opinnäytetyössäni tarkastelin Maailma kylässä -festivaalia kansalaisvaikuttamisen alustana ja erityisesti sitä, miten Fingon jäsenjärjestöt osallistuvat festivaalille. Yksi kiinnostavimmista havainnoista oli, että festivaalin mahdollisuudet tunnistetaan laajasti, mutta niitä ei aina hyödynnetä suunnitelmallisesti. Mukanaolo ei vielä itsessään tarkoita vaikuttavaa osallistumista. Festivaalilla on monta tavoitetta Järjestöjen tavoitteet festivaaliosallistumiselle ovat monitasoisia. Festivaalilta haetaan yleisökohtaamisia, näkyvyyttä, tunnettuutta, uusia vapaaehtoisia, jäseniä ja lahjoittajia. Lisäksi osa järjestöistä tavoittelee suoraa yhteiskunnallista vaikuttamista tuottamalla sisältöjä, jotka nostavat esiin esimerkiksi ihmisoikeuksia, kestävää kehitystä ja globaalia oikeudenmukaisuutta. Siksi ei ole yhdentekevää, millä tavalla järjestö festivaalille osallistuu. Osallistumisen tapa kannattaa valita sen mukaan, halutaanko ensisijaisesti lisätä tunnettuutta, käydä keskustelua, tavoittaa uusia toimijoita vai vaikuttaa yleisön ajatteluun. Tavoitteet ensin, toteutus sitten Festivaaliosallistumisen suunnittelussa ei riitä, että kysytään, onko järjestö mukana. Olennaisempaa on kysyä, miksi se on mukana ja mitä osallistumisella halutaan saada aikaan. Tässä korostuu myös festivaalin järjestäjän rooli. Kaikilla järjestöillä ei ole samoja resursseja, kokemusta tai mahdollisuuksia muotoilla osallistumistaan strategisesti. Festivaalin ei pitäisi vain tarjota osallistumispaikkoja, vaan myös auttaa järjestöjä kirkastamaan tavoitteitaan ja valitsemaan niihin sopivia osallistumisen tapoja. Tavoitteiden kirkastamisen rinnalla tarvitaan järjestöjen keskinäisen verkostoitumisen vahvistamista. Kaikilla toimijoilla ei ole mahdollisuutta tuottaa omaa laajaa ohjelmaa, ylläpitää näyttävää festivaalipistettä tai käyttää paljon työaikaa tapahtuman suunnitteluun. Kun järjestöt löytävät toisensa ajoissa, ne voivat yhdistää osaamistaan, jakaa työmäärää ja rakentaa yleisölle vahvempia kokonaisuuksia kuin yksin olisi mahdollista. Järjestäjän rooli on suurempi kuin usein ajatellaan Kyse ei kuitenkaan ole vain siitä, että järjestöjen pitäisi suunnitella paremmin. Myös festivaalin rakenteet, aikataulut, tiedonkulku ja järjestöille tarjottavat tavat olla mukana vaikuttavat siihen, kuinka realistista tavoitteellinen osallistuminen on. Jos tavoitteita ei sanoiteta etukäteen, onnistumista on vaikea arvioida jälkikäteen. Silloin osallistuminen voi jäädä yksittäiseksi tapahtumasuoritukseksi: tullaan paikalle, ollaan esillä ja puretaan piste päivän päätteeksi. Työ voi silti olla arvokasta, mutta osa sen potentiaalista jää käyttämättä. Festivaalilla vaikuttaminen tapahtuu usein pienissä hetkissä: lyhyessä keskustelussa, kysymyksessä, ohjelman jälkeen syntyvässä ajatuksessa tai siinä, että ihminen uskaltaa tulla juttelemaan aiheesta, joka on hänelle vieras. Juuri siksi kohtaamisia pitää miettiä etukäteen. Mitä haluamme ihmisen muistavan tästä kohtaamisesta? Mihin haluamme kutsua hänet mukaan? Mikä on se yksi ajatus, jonka toivomme jäävän elämään? Järjestöjen osallistumista voidaan vahvistaa erityisesti osallistumismahdollisuuksia selkeyttämällä, yleisökohtaamisten laatua tukemalla ja kytkemällä festivaaliosallistuminen vahvemmin osaksi järjestöjen muuta toimintaa. Näiden rinnalla tärkeäksi nousee myös järjestöjen välinen verkostoituminen ja yhteisten toteutusten tukeminen. Festivaali on prosessi, ei yksittäinen tapahtuma Tämä edellyttää festivaalin järjestäjiltä aktiivista mahdollistajan roolia. Jos festivaalia kehitetään kansalaisvaikuttamisen alustana, festivaalin tehtävä ei ole vain koordinoida tapahtumaa, vaan rakentaa edellytyksiä sille, että järjestöt voivat osallistua siihen tavoitteellisesti ja yhdenvertaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa selkeämpiä osallistumisen polkuja, yhteistä suunnittelua ja festivaalin jälkeistä arviointia. Lopulta kyse on yksinkertaisesta mutta tärkeästä muutoksesta ajattelussa. Festivaalille osallistumista ei kannata nähdä irrallisena tapahtumana, vaan osana järjestön vaikuttamistyötä. Prosessi alkaa ennen tapahtumaa, kun järjestö määrittelee tavoitteensa, kohderyhmänsä, viestinsä, resurssinsa ja mahdolliset yhteistyökumppaninsa. Festivaalin aikana prosessi näkyy siinä, miten yleisöä kohdataan. Festivaalin jälkeen ratkaisevaa on, mitä saadulla näkyvyydellä, kontakteilla ja kokemuksilla tehdään. Siksi vaikuttava festivaaliosallistuminen alkaa jo ennen tapahtumapäivää. Se alkaa siitä, että kysytään: miksi olemme mukana, keitä haluamme kohdata, kenen kanssa voimme tehdä yhteistyötä ja mitä haluamme saada yhdessä aikaan? Johanna Eurakoski on kokenut kulttuurituotannon ammattilainen ja vastavalmistunut kulttuurituotannon YAMK. Hän työskentelee Maailma kylässä -festivaalin ohjelmapäällikkönä Fingossa. Hänen osaamisensa painottuu vaikuttavien ja osallistavien tapahtumakonseptien kehittämiseen, verkostomaiseen yhteistyöhön sekä kulttuurin ja yhteiskunnallisten kysymysten yhdistämiseen. Opinnäytetyö on ladattavissa tästä Maailma kylässä -festivaali kansalaisvaikuttamisen alus-tana: Järjestöjen osallistumisen tarkastelu ja kehittäminen

”Kamera käy!” Ovatko ei-luovat organisaatiot valmiina?

 http://Ihmiset%20hämärrä%20studiossa%20valmistautumassa%20kuvaamaan%20jotakin
4.6.2026 Tulevaisuuden tuottajat
Audiovisuaalisen työ epäonnistuu ei-luovissa organisaatioissa usein jo ennen kuvauksia. Ongelmat eivät aina synny kuvauspaikalla, vaan aikaisemmin suunnitteluvaiheessa, kun kalustoa ei ole varmistettu, aikataulut on luotu epärealistisiksi ja esihenkilö ei välttämättä tiedä mitä työ käytännössä vaatii. Defender-unelma ja nollabudjetin todellisuus Tutkin opinnäytetyössäni audiovisuaalisen asiantuntijatyön johtamista ei-luovissa organisaatioissa, joissa videotuotanto tukee muuta toimintaa. Kiinnostava yksityiskohta nousi esiin kyselyaineistosta. Julkisella sektorilla työskentelevät kertoivat suurimmaksi haasteekseen tekniset edellytykset, eli audiovisuaalisessa työssä tarvittavat työvälineet. Vastaajat kertoivat hankkineensa välineitä omalla rahalla. Eräälle oli ehdotettu videotuotannon kuvaamista puhelimella, tästä suivaantuneena hän oli jättänyt koko projektin ja työn. Muistan omalta uraltani tapauksen, jossa minut kutsuttiin johtoryhmän palaverihuoneeseen keskustelemaan viestinnän kehittämisestä. Minulle toistettiin isolta näytöltä Defender-maasturiauton mainosvideo, joka oli kuvattu aavikolla dronella sekä Arri Alexa 35:lla, kalliilla elokuvatuotantokameralla. Johtoryhmä toivoi tämän mainosvideon tyylistä viestintää. Innostuin itsekin videosta – se oli upea. Tiedustelin budjettia, sain vastaukseksi 0 euroa. Selitin asiakkaalle, mistä Defender-mainosvideon kustannukset olivat syntyneet. Pelkkä dronen vuokra maksaa noin 200 euroa päivässä. Defender-tyylinen mainosvideo maksaa helposti kymmeniä tuhansia euroja. Kun tämä selvisi, aloimme keskustella siitä, miten saisimme edes saman tunnelman, leikkaustyylin ja värimaailman toivomaamme videoon ilman dronea tai kallista kameraa. Lopulta video tuotettiin alle 200 euron budjetilla. Laatu oli kaukana Defender-mainosvideosta, mutta asiakas oli tyytyväinen. Videon laatu oli mitä oli, mutta he tiesivät nyt mistä se johtui. Somevideo ei ole sama asia kuin videotuotanto Kyse ei aina ole pihistelystä, vaan pohjimmiltaan tietämättömyydestä. Tietämättömyys syntyy helposti, kun seuraa nykypäivän sosiaalisen median tuotantojen tekemistä. Somevideo ja ammattilaisvideotuotanto näyttävät yksinkertaistettuna samoilta: molemmissa on kuvaa ja ääntä. Somevideon tekeminen vaatii puhelimen. Ammattimainen videotuotanto taas huomattavasti enemmän. Näyttelijöiden palkat, useiden tuhansien eurojen kuvauskalustot, editointivälineet, tehokkaat työasemat ja tallennustilat ovat osa kokonaisuutta, joka jää usein näkymättömäksi lopputulosta katsovalle. Rekrytointi alkaa väärästä kysymyksestä Nämä asiat tulisi ratkaista ennen tuotannon aloittamista – jopa ennen rekrytointia. Palkataanko organisaatioon videotuottaja vai sosiaalisen median sisällöntuottaja? Tarvitaanko nopeaa sisältötuotantoa vai laadukasta audiovisuaalista tuotantoa? Kun odotukset ja resurssit eivät kohtaa, audiovisuaalisen alan ammattilainen joutuu taistelemaan puuttuvien työvälineiden ja epärealististen aikataulujen kanssa eikä pysty tekemään parasta mahdollista työtään. Pahimmillaan hän lähtee. Organisaatio menettää osaamisen ja joutuu aloittamaan rekrytoinnin alusta. Hyvä johtaminen alkaa ennen kuvauspäivää Organisaatiot haluavat laadukasta videoviestintää. Tavoite on hyvä, mutta ymmärrys alasta ja sen vaatimuksista ei aina kohtaa odotuksia. Audiovisuaalisen asiantuntijan esihenkilöllä on keskeinen rooli. Kun esihenkilö ymmärtää jo ennen tuotannon käynnistämistä, mitä projekti käytännössä vaatii, hän osaa varata oikeat resurssit ja asettaa realistiset odotukset. Tekemäni opinnäytetyö Audiovisuaalisen asiantuntijatyön johtaminen ei-luovassa organisaatiossa – kehittämisehdotus esihenkilötyön toimintamalliksi tarjoaa esihenkilöille käytännönläheisen tarkistuslistan sekä johtamisen kaavion, joita voidaan hyödyntää ennen projektia, sen aikana ja sen jälkeen. Kun kamera käynnistyy, kaiken pitäisi olla jo valmiina Audiovisuaalisen työn onnistuminen ei ratkaisevasti riipu siitä, mitä tapahtuu kuvauspäivänä. Se ratkaistaan paljon aikaisemmin: tavoitteiden määrittelyssä, resurssien varaamisessa, työvälineiden hankinnassa ja realististen odotusten asettamisessa. Kun kamera käy, kaiken olennaisen pitäisi olla jo valmiina. Silloin audiovisuaalinen asiantuntija voi keskittyä siihen, missä hänen osaamisensa tuottaa eniten arvoa – laadukkaan sisällön tekemiseen. Kulttuurituotannon (YAMK) koulutusohjelmasta juuri valmistunut Tiia Salminen on tutkinut opinnäytetyössään johtamistyötä ei-luovassa organisaatiossa ja kehittänyt luovaa ihmistä johtavalle esihenkilölle toimintamallia. Työ on luettavissa osoitteessa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2026060421820

Sinua kiinnostavia artikkeleita muista blogeista

Yhteisöllisyydellä palveluohjaajille työhyvinvointia
13.2.2025 Geroblogi
Palveluohjaajien työhyvinvoinnin tukeminen yhteisöllisyyden keinoin alkaa arjen pienistä kohtaamisista.  Vaikka esihenkilön ja rakenteiden tuki on tarpeen, on kukin työyhteisön jäsen vastuussa yhteisöllisyyden toteutumisesta työyhteisössä. Minkälaisia keinoja ikääntyneiden palveluohjaajien yhteisöllisyyden lisäämiseksi on löydetty? Yhteisöllisyydellä on mahdollista lisätä työhyvinvointia myös asiantuntijatyössä. Palveluohjaustyö on asiantuntijatyötä, joka perustuu asiakkaan ja palveluohjaajan väliseen luottamukseen ja vaatii moniulotteista osaamista ja yhteistyötaitoja (1). Tämän päivän työhyvinvoinnin määritelmissä korostetaan työntekijän omaa kokemusta. Näin myös Manka ja Manka (2016) tekevät määritellessään työhyvinvoinnin kokonaisuudeksi, jossa työntekijä asenteineen on vuorovaikutuksessa organisaation, työn, johtamisen ja työyhteisön kanssa (2).    Yhteisöllisyys asiantuntijatyössä Poikajärven ja Kiljan (2021) mukaan sisältää seitsemän osa-aluetta. Ne ovat luottamus, merkitykselliset suhteet, avoin vuorovaikutus, positiivisesti eli myönteisesti poikkeava käyttäytyminen, jaettu vastuu ja yhteenkuuluvuuden tunne. (3.) Opinnäytetyössä työyhteisön yhteisöllisyyttä tarkasteltiin voimavarana tutkien yhteisöllisyyden ilmentymistä ja tuen tarvetta palveluohjaajien työyhteisössä. Lisäksi etsittiin konkreettisia keinoja tukea palveluohjaajia yhteisöllisyyden keinoin. Kohderyhmänä oli yhden hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluohjaajat. Miksi yhteisöllisyys? Työhyvinvointia vahvistamalla voidaan tukea työntekijöitä ja sitä kautta asiakkaita sekä työntekijöiden lähipiiriä. Työnantajalle henkilöstön hyvinvointi ei ole pikkuasia henkilöstökustannusten ollessa merkittävä osuus hyvinvointialueiden menoista. Palveluohjaajien yhteisöllisyyden tuki on tarpeen. Sitä haastavat hyvinvointialueille siirtymisen jälkeinen palveluohjaajien työyhteisön hajanaisuus ja vähentyneet fyysiset tapaamiset. Työyhteisön, samoin kuin tiimien välisen yhteisöllisyyden määrä kuitenkin vaihtelee hyvinvointialueen erilaisten kokoonpanojen ja paikkakuntien välillä. Maantieteellisten välimatkojen ei koeta olevan kurottavissa kiinni pelkästään etäyhteyksin, jolloin moni työkaveri jää toisilleen tuntemattomaksi. Uusilla työntekijöillä on suurin riski jäädä yksin. Työyhteisössä on myös hankalasti mukaan päästäviä ryhmiä. Kuitenkin palveluohjaajat ovat ystävällisiä toisia kohtaan ja apua annetaan. Yhteisöllisyyden monenlainen tuen tarve Palveluohjaajat toivovat yhteisöllisyyttä hyödyntävää tukea esimerkiksi fyysisten tapaamisten avulla. Kuitenkin mahdollisuutta tehdä melko vapaasti etä- ja hybridityötä arvostetaan. Osa työpalavereista toivotaan pidettävän yhdessä fyysisesti tavaten. Etäpalavereihin kaivataan vuorovaikutusta edistäviä käytäntöjä. Niilläkin voidaan vaikuttaa kuulluksi tulemiseen ja kaikkien osallistumiseen. Tasapuolinen tiedonkulku ja perehdytys etenkin uusiin ja muuttuviin asioivat kaipaavat kehittämistä. Kunnollisen koulutuksen antia ei voikaan väheksyä.  Myös palautekäytännöt tarvitsevat vahvistusta. Palautteiden antamisen todetaan kuitenkin olevan harjoittelua vaativa taitolaji. Vahvuuksien paremmalla hyödyntämisellä uskotaan palveluohjaajien työn mielekkyyden lisääntyvän. Oikeudenmukaisuus ja kaikkien näkökulmien arvostaminen on myös sitä, että jokaisella palveluohjaajalla on realistinen mahdollisuus ja aikaa työn kehittämiseen. Johtamisen, esihenkilötyön ja rakenteiden tukea palveluohjaajat kaipaavatkin arjen työssä. Myös lähestyttävyyttä kaivataan, sekä esihenkilön että kollegoiden. Kannustavassa ilmapiirissä on helpompi nähdä epäonnistumiset oppimisen mahdollisuuksina. Palveluohjaajien työyhteisössä vaikuttaisi esiintyvän luottamusta pääsääntöisesti riittävästi. Vai kertovatko opinnäytetyön poikkeavat havainnot pinnan alla kuohuvista tunteista? Yhteisöllisyyden lisäämiseksi kehittämisehdotuksia Palveluohjaajien ideoita yhteisöllisyyden avulla tapahtuvan työhyvinvoinnin vahvistamiseksi löytyy runsaasti. Opinnäytetyön aineistosta on kerätty alla olevaan kuvaan esimerkkejä. Kehittämisehdotuksia on sijoitettu Manka ja Mankan (2016) työhyvinvoinnin osa-alueiden alle. Kuva 1. Kehittämisehdotuksia työhyvinvoinnin tukemiseksi yhteisöllisyyden keinoin Mankaa ja Mankaa (2016) mukaillen. Yhteisöllisyyttä voidaan edistää esimerkiksi myönteisesti poikkeavan käyttäytymisen avulla. Se perustuu pitkälti omaan haluun olla pilaamatta toisen päivää ja konkretisoituu arjen kohtaamisissa. Voi esimerkiksi lähestyä hiljaisempaakin työkaveria ja kysyä kuulumisia. Tai tervehtiä tavatessa ja kiittää hyvin sujuneesta työpäivästä. Toinen esimerkki on lisätä yhteisöllisyyttä eri kokoonpanoilla ja eri paikoissa tapahtuvien fyysisten tapaamisten avulla. Kohtaamisia ehdotetaankin sekä työ- että vapaa-ajalle. Niitä voivat olla vaikkapa paikallisen työyhteisön pizzaperjantai ja yhteiset kahvittelut tai hyvinvointialueen tiimin kehittämistapaamiset muutaman kerran vuodessa. Tai vapaaehtoiset yhteisaktiviteetit vapaa-ajalla. Myös esimerkiksi aktiivisen tiedonkulun merkitys tiedostetaan. Tärkeiden tietojen jakamista ehdotetaan virallista kanavaa pitkin tapahtuviksi, jotta jokainen työyhteisön jäsen saa oleelliset tiedot. Palveluohjaajat tekevät vastuullista, melko itsenäistä työtä asiakkaiden parissa. Siihen he tarvitsevat tukea myös yhteisöllisyyden keinoin. Kirjoittaja Eva Marttila, sosionomi (AMK) ja vanhustyön (YAMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhön ”Palveluohjaajien kokemus työyhteisön yhteisöllisyydestä – Kehittämisehdotuksia työhyvinvoinnin tueksi” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2024). Opinnäytetyö toteutettiin monimenetelmällisen kehittämistutkimuksen keinoin. Aineisto kerättiin strukturoidun Webropol-kyselyn ja työpajojen avulla. Kyselyyn saatiin vastauksia 53 kpl, jolloin vastausprosentiksi muodostui 41 %. Työpajoja pidettiin kaksi, ja molempiin osallistui 8 henkilöä. Määrällinen aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin ja laadullinen aineisto teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024120131703 Lähteet Heikkilä, Rauha & Laulainen, Sanna & Noro, Anja & Kouvo, Antti-Jussi, & Lammintakanen, Johanna 2024. Asiakasohjaajien itsearvioitu osaaminen ikäihmisten asiakas- ja palveluohjauksessa. Gerontologia 38 (2). 124–140. https://doi.org/10.23989/gerontologia.125599 Viitattu 10.11.2024. Manka, Marja-Liisa & Manka, Marjut 2016. Työhyvinvointi. Helsinki: Talentum Pro. Poikajärvi, Henna & Kilja, Päivi 2021. Yhteisöllisyyden merkitys on muotoutumassa uudella tavalla. Oamk Journal 83/2021. Oulu: Oulun ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2021102151901 Viitattu 29.10.2024

Yhteisöllisyyden mahdollisuudet ikäihmisten asumisessa
18.8.2020 Geroblogi
Ihmiset kokevat yhteisöllisyyden eri tavalla. Ei ole täysin yksiselitteistä, että yhteisöllisyys on aina toimivaa ja harmonista. Tutkimusten ja hankkeiden kautta saatujen kokemusten perusteella yhteisöllisen asumisen on kuitenkin todettu tukevan ikääntyneen elämänlaatua ja toimintakykyä sekä vähentävän yksinäisyyttä. Me tiedämme jo, että tulevaisuudessa ikääntyneiden määrä Suomessa tulee kasvamaan merkittävästi. Sen myötä tarvitaan erilaisia ratkaisuja palveluiden tuottamiseen. Haaste on meille kaikille yhteinen. Ihmisen ovat itse alkaneet aktivoitua. Lisäksi palveluntuottajat kunnissa ja kolmannella sektorilla pohtivat jatkuvasti, miten palvelutarpeeseen voidaan vastata. Ikäihmiset ja esimerkiksi asuntosäätiöt ovat jo lähteneet toteuttamaan asumisratkaisuja, jotka palvelevat yksilöllisiä tarpeita mutta tukevat samalla myös yhteisöllisyyttä. Vaikka ikäihmisten yhteisöllinen asuminen ei ole Suomessa vielä kovin yleistä, joitakin paikallisia hankkeita on ollut ja on olemassa. Kiinnostus Ikäihmisten yhteisöllistä asumista kohtaan näyttäisi lisääntyvän. Ainakin alan toimijoiden keskuudessa aihe on ollut viime aikoina esillä. Esimerkiksi Vanhustyö-lehden marraskuun 2019 numerossa asiaa on käsitelty monipuolisesti. Sosiaalisuus näyttäytyy eri tavoin Sosiaalisuus näyttäytyy eri tavalla eri ihmisillä. Joku kaipaa päivittäistä kontaktia toisiin, toiselle riittää puhelu ystävältä kerran viikossa. Tarve sosiaalisuudelle sekä sosiaalisten suhteiden intensiivisyys voivat myös vaihdella. Lotta Junnilainen (2019) puhuu vahvoista ja heikoista siteistä, jotka vaihtelevat riippuen siitä, onko kyseessä tiivis sukulais- tai ystävyyssuhde, väliaikainen tarve tai paikallinen projekti (Junnilainen 2019: 275). Ikääntyessä ihmisen tarpeet muuttuvat. Kun fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn tulee muutoksia, korostuvat tuen ja avun rooli eri tavalla. Ikääntyessä myös ihmisen lähipiiri, ystävät ja sukulaiset ikääntyvät. Toimintakyvyn rajoitteet voivat vaikuttaa iäkkään halukkuuteen lähteä kotoa toisten ihmisten pariin, vaikka sosiaalinen vuorovaikutus vähentäisikin yksinäisyyden kokemuksia. Yhteisöllisyyteen voi liittyä myös sosiaalista painetta, diskriminointia ja kuppikuntaisuutta. Yhteisötalojen sivustoilla kuvataan yhteisöllisyyttä ennemmin mahdollisuutena kuin minkäänlaisena velvoitteena. Idea on, että jokainen voi osallistua yhteiseen toimintaa haluamallaan tavalla. [caption id="attachment_3019" align="aligncenter" width="439"] Lähde: Pixabay.com[/caption] Tukea hyvinvointiin sosiaalisilla asumisratkaisuilla Sosiaalisten suhteiden ja naapuriavun kautta elämisen arki voi helpottua merkittävästi. Yhteisölliset ratkaisut voivat lisätä myös turvallisuuden tunnetta asumisessa. Lisäksi ekologiset ratkaisut nousevat esiin yhä enemmän. Ihmiset ovat aiempaa valveutuneempia ympäristökysymyksissä. Yhteisöllisessä asumisessa ekologisuus näyttäytyy mm. tilojen ja tavaroiden jakamisena, jopa energian ja ruoan omavaraisena tuotantona. (Helamaa & Pylvänen 2012: 20, 36–37.) Helsingin Jätkäsaaresta löytyy yhteisötaloja, joissa aktiivisina toimijoina ovat olleet asukkaat itse jo suunnittelu- ja rakennusvaiheessa (Senioritalo Aikalisä ry). Jätkäsaareen on myös valmistunut 2017 sukupolvien kortteli, jossa eri ikäisten ja erilaisten tarpeiden näkökulmasta on luotu yhteisiä tiloja, aktiviteetteja ja yhteistapahtumia. Ideana on oman näköinen asuminen, ajatuksella, että kenenkään ei tarvitse jäädä yksin. (Sukupolvien kortteli 2017.) Erilaisten hankkeiden kautta voidaan tukea paikallista yhteisöllisyyttä naapurustoissa. Naapuriavulla ikääntynyt voi saada konkreettista arjen apua ja samalla tarjota sitä. Auttamalla toista saa myös itselle hyvän mielen. Kotikulmilla-hankkeessa vapaaehtoiset Talo Tsempparit ohjaavat ryhmäaktiviteetteja tuottamalla iloa arkeen vahvistaen samalla naapuruussuhteita (Opas kotikulmilla toiminnan toteuttamiseen 2020). Yhteisöllinen asuminen voi tuottaa myös jotain uutta ja odottamatonta. Ihmiset voivat löytää toistensa kautta merkityksellistä elämänsisältöä, kuten uusia harrastuksia ja uudenlaisia arjen taitoja. Oma kysymyksensä on, kuinka tasapuolisesti yhteisöasumisen mahdollisuudet tarjoutuvat eri ryhmille. Kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta tai valmiuksia valita, missä ja millä tavoin haluavat asua. Avautuvatko yhteisötalojen ovet ja yhteisöllisen asumisen monipuoliset ratkaisut tällä hetkellä pääsääntöisesti hyväosaisille, hyväkuntoisille ja aktiivisille senioreille? Kirjoittaja: Laura Korsisaari, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Helamaa, Anna & Pylvänen, Riikka 2012. Askeleita kohti yhteisöasumista. Selvitys yhteisöasumisen muodoista ja toteuttamisesta. Tampereen teknillinen yliopisto. Asuntosuunnittelu. Julkaisu 6. Katajamäki Print & Media: Tampere. Junnilainen, Lotta 2019. Lähiökylä. Tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta. Vastapaino: Tampere. Opas Kotikulmilla-toiminnan toteuttamiseen 2020 https://www.ikainstituutti.fi/content/uploads/2020/02/Kotikulmilla-opas_interactive-1.pdf. Luettu 29.2.2020. Senioritalo Aikalisä ry http://www.senioritaloaikalisa.fi/. Luettu 29.2.2020. Sukupolvien kortteli 2017 https://sukupolvienkortteli.fi/. Luettu 29.2.2020. Yhdessä kotikulmilla 2017–2019 https://www.ikainstituutti.fi/kotikulmilla/. Luettu 8.2.2020.

Yhteisöllisyydestä avaimia työhyvinvointiin
21.1.2022 Rehablogi
Työelämän muutosten myötä työn tekemisen tavat sekä -kulttuuri ovat muuttuneet yhä verkostoidumpaan suuntaan. Verkottumisen, tavoitteellisuuden, yhteistyötaitojen ja kumppanuuden rooli sekä luottamus vuorovaikutuksen perustana ovat korostuneet. Uudenlaista turvallisuutta kompleksisuuden ja kaaoksen keskelle voidaan kuitenkin saada yhteisöllisyyden kautta. (Manka & Manka 2016: 13–17.) Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni. Työelämän yhteisöllisyys muodostuu työyhteisön arvopohjasta ja henkisestä tilasta. Yhteisöllisyyden edistäminen osana työhyvinvointia on hyvin arkista, työhön kiinteästi liittyvää toimintaa. (Paasivaara & Nikkilä 2010: 12.) Yhteisöllisyyttä edistäviä toimintamuotoja arjessa ovat muun muassa tiimi- ja vertaistyöskentely, moniammatillinen yhteistyö, tavoitteellinen työnkierto, yhdessä kehittäminen ja sitä kautta saadut yhteiset oppimiskokemukset. (Mäkisalo-Ropponen 2011: 120.) Yhteisöllisyyden katsotaan työelämässä tukevan oppimista, ihmisten kanssakäymistä, toisista välittämistä, terveyttä, hyvinvointia ja tuloksellisuutta. (Paasivaara ym. 2010: 12.) Työyhteisön yhteisöllisyyden rakentumisessa edellytyksenä on yhteisen päämäärän määrittäminen, tiedostaminen sekä halu löytää paras mahdollinen toimintatapa tavoitteen saavuttamiseksi. Yhteisöllisyys edellyttää epävirallisen ja virallisen vuorovaikutuksen toteutumista työyhteisössä. (Mäkisalo-Ropponen 2011: 119–120.) Yhteisön määriteltäessä pelisääntöjä ja normeja, vaikuttaa yksilö omilla valinnoillaan yhteisön toimivuuteen suhteessa yhteisön yhteisiin tavoitteisiin. (Paasivaara ym. 2010: 12.) Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jossa kehitettiin yhteisöllisyyttä tukevia toimintatapoja työhyvinvoinnin edistymiseksi Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan toimintaympäristössä. Kehittämistyö tehtiin yhdessä hoitotyön ammattilaisten, esihenkilöiden ja työhyvinvoinnin edistämisen parissa työskentelevien yhteistyötahojen kanssa. Yhteisöllisyyden kokemus vahvistuu dialogissa Yhteisöllisyyden katsotaan vahvistavan yhteisön välistä vastavuoroisuutta, sitoutumista yhteiseen tavoitteiseen, luottamusta, verkostoitumista sekä yhteistä arvopohjaa. (Manka & Larjovuori 2013: 4.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan yhteisöllisyys rakentuu myönteisyyden ympärille, joka työyhteisössä tarkoittaa hyvän huomaamista yhdessä ja myönteisen palautteen kertomista toiselle. Ilon jakaminen työyhteisössä lisää ryhmään kuulumisen tunnetta ja puolestaan työyhteisön positiivinen asenne katsotaan vähentävän työn kuormitusta. Rakentavaa ja avointa kommunikointia korostetaan koko työyhteisön myönteisen ilmapiirin tukipilarina. Rakentava viestintä katsotaan luovan luottamuksellista alustaa avoimelle, hyväksyvälle ja dialogiselle keskustelulle. Tämä koetaan käytännössä näkyvän tilan ja kaikille työyhteisön jäsenille kommunikoinnin mahdollisuuden antamisena. Hyväksyvä keskustelu näkyy siinä, että myös eriävät mielipiteet sallitaan. Avoin ja vastavuoroinen vuorovaikutus työyhteisössä mahdollistuu yhteisissä kokoontumisissa. Säännölliset yhteistyöpalaverit edistävät työntekijöiden ja esihenkilöiden välistä yhteistä ymmärrystä työn tavoitteista sekä auttavat toimintatapoihin sitoutumisessa yhteisen keskustelun kautta. Sujuva tiedon kulku työn sujuvuuden edistymiseksi työyhteisön sekä asiakkaiden kuntoutusprosessiin liittyvistä asioista turvataan tarpeeksi usein toistuvilla palavereilla. Yhteisiin palavereihin osallistuminen koetaan lisäävän vaikuttamisen mahdollisuuksia omaan työhön ja sen kehittämiseen. Yhteisen päämäärän rakentuminen kohti yhteisöllistä oppimista Yhteisöllisen toimintatavan ja sitä kautta työhyvinvoinnin vahvistumisen keskiössä on tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan yhteisesti työyhteisössä määritelty tavoite, joka tukee selkeästi määriteltyä tehtävänkuvaa. Yhteisen päämäärän määrittely mahdollistuu aktiivisesti työyhteisössä sekä eri yhteistyöverkostoissa keskustellen työn sisällöstä ja keinoista, joilla yhteinen päämäärä saavutetaan. Moniammatillisessa työyhteisössä oman ammattitaidon kehittäminen, osaamisen vahvistaminen ja uuden oppiminen on luontevaa työskennellessä kohti yhteistä tavoitetta. Moniammatillinen työskentely, kuten parityöskentely vahvistaa tiedon jakamista ja toiselta ammattilaiselta oppimista. Myös verkostotyöskentelyssä korostuu saman asian äärellä toimiminen, yhdessä tekeminen, vertaisoppiminen ja jaettu vastuu. Terveydenhuollon kontekstissa oppiminen näkyy usein vuorovaikutuksena kollegoiden välillä esimerkiksi kokeneemman hoitajan ohjatessa omalla asiantuntijuudella tuoretta työntekijää tehtäviinsä. Tämän kaltainen mentorointi ja valmentaminen ovat erittäin hyviä tapoja oppia uutta sekä siirtää osaamista asiantuntijalta toiselle. (Otala 2018: 49.) Verkostoissa toimiessa tulee tietoiseksi kunkin ammattilaisen osaamisesta ja vahvuuksista. Verkostomainen toiminta auttaa puolestaan hahmottamaan laajempaa kokonaisuutta sekä omaa ammatillista roolia mm. asiakkaan kuntoutusprosessissa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan yhteisöllinen toimintatapa työhyvinvoinnin edistymiseksi muodostuu näistä ydintekijöistä: Hyväksyvä asenne ja myönteinen palautekulttuuri Yhteisesti määritelty tavoite ja työn päämäärä Säännölliset palaverikäytänteet ja yhteinen keskustelu Työhön vaikuttamisen mahdollisuudet ja yhteinen kehittäminen Rakentava ja avoin dialogi Osaamisen ja ammattitaidon kehittämisen mahdollisuudet Sosiaali- ja terveysalalla toimiminen sen laajuuden, vaativuuden ja jatkuvien muutoksien vuoksi vaatii monen eri ammattiryhmän yhteistyötä, eikä kukaan tai mikään ammattiryhmä selviydy siitä yksin. Työyhteisön kehittäminen on yhteisöllistä oppimista ja siihen oppimisprosessiin tarvitaan kaikkia henkilöitä ja ammattiryhmiä. (Mäkisalo-Ropponen 2011: 120.) Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, joka on luettavissa Theseuksessa. Kirjoittaja Piia Elovaara on fysioterapeutti ja kuntoutuksen (YAMK) -opiskelija. Hän työskentelee Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluiden palveluvastaavana. Lähteet Manka, Marja-Liisa & Manka, Marjut 2016. Työhyvinvointi. Helsinki: Talentum Pro. Manka, Marja-Liisa & Larjovuori Riitta-Liisa 2013. Yhteisöllisyydellä menestykseen – opas työpaikan sosiaalisen pääoman kehittämiseen. Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos. Kuntoutussäätiö. Sosiaali- ja terveysministeriö. Euroopan sosiaalirahasto. Mäkisalo-Ropponen, Merja 2011. Vuorovaikutustaidot sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Otala, Leenamaija 2018. Ketterä oppiminen. Keino menestyä jatkuvassa muutoksessa. Helsinki: Kauppakamari. Paasivaara, Leena & Nikkilä, Juhani 2010. Yhteisöllisyydestä työhyvinvointia. Helsinki: Kirjapaja.