Loistavan vapaaehtoispäivän johtaminen

Kun tiedetään, että kuolema alkaa lähestyä, tulisi meillä jokaisella olla mahdollisuus elää elämämme viimeiset viikot tai päivät hyvää elämää. Fyysiset oireet tulisi hoitaa hyvin, ja myös muista elämään kuuluvista tärkeistä asioista pitäisi huolehtia. Hyvä saattohoito toteutuu moniammatillisena yhteistyönä, jossa vapaaehtoisilla on oma erityinen roolinsa. Vapaaehtoisten rooli saattohoidossa on syytä nostaa esille nyt, kun saattohoito on noussut puheenaiheeksi Terhokodissa käytävien yt-neuvottelujen myötä. Suomi on ollut moniin Euroopan maihin vertailtuna saattohoidon kehitysmaa. Saattohoidon osaamisessa ja alueellisessa saatavuudessa todettuja puutteita on ryhdytty kuromaan kiinni sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyönä. Kehittämistyötä ovat tehneet myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä saattohoitoa tarjoavat tahot yksityisellä ja kolmannella sektorilla. Saattohoidon vuodepaikkoja on viime vuosien kehittämistyöstä huolimatta Suomessa edelleen selvästi alle saattohoidon eurooppalaisen kattojärjestö EAPC:n kriteerien. Saattohoidon vuodepaikkoja pitäisi toisin sanoen lisätä, ei vähentää. Myös toinen tärkeä laadukkaan saattohoidon edellytys on jäänyt kehittämistyössä Suomessa vielä vaille huomiota. Kansallisella tasolla ei ole kiinnitetty huomiota siihen, mikä rooli vapaaehtoisilla on saattohoidossa ja mitä lisäarvoa vapaaehtoisten osallistuminen saattohoitoon voi tuoda. Saattohoidon vapaaehtoisia toimii muun muassa saattohoitokodeissa, sairaaloissa ja hoivakodeissa, mutta kokonaiskuvaa ilmiön laajuudesta ja merkityksestä ei Suomessa ole. Vapaaehtoiset sote-sektorilla Suomessa on totuttu siihen, että hyvinvointivaltio vastaa palvelujen organisoinnista, tulonsiirroista sekä valtaosin myös palvelujen rahoituksesta, ja että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottaminen on alalle koulutettujen ammattilaisten tehtävä. Siksi vapaaehtoisten osallistuminen saattohoitoon saattaa tuntua monista vieraalta, jopa vaaralliselta ajatukselta. Miten on mahdollista, että maallikot ilman sosiaali- tai terveydenhuollon ammattikoulutusta toimisivat parantumattomasti sairaiden, elämänsä loppuvaihetta elävien ihmisten kanssa? Siirrettäisiinkö tässä ammattilaisten tehtäviä vapaaehtoisten vastuulle? Eikö juuri tällainen vaativa hoitotyö kuulu palkatuille ammattilaisille? Eikö tällainen vapaaehtoistoiminta vaarantaisi hoidon laatua ja nakertaisi hyvinvointivaltion perusteita? Aiheesta pitää uskaltaa puhua, sillä vapaaehtoiset ovat tärkeässä roolissa silloin, kun saattohoitoa halutaan toteuttaa inhimillisesti ja ihmisläheisesti. Tutustuminen Helsingin Lassilassa toimivan Terhokodin vapaaehtoistoimintaan auttaa pohtimaan näitä kysymyksiä hiukan pidemmälle. Vapaaehtoistoiminta Terhokodissa Terhokoti on kahdestakin syystä oiva esimerkki tarkempaan tarkasteluun. Vapaaehtoisia on toiminut Terhokodissa koko sen olemassaolon ajan, yli 30 vuotta. Henkilökunta ja vapaaehtoiset muodostavat yhdessä Terhokodin työyhteisön. Kokemukset osoittavat, että tällainen yhteistyö on käytännössä mahdollista ja vapaaehtoisilla on saattohoitokodissa oma erityinen, tärkeä roolinsa. Lisäksi vapaaehtoisten selkeä rooli Terhokodin työyhteisössä kertoo siitä, että vapaaehtoistoiminnalla on oma paikkansa myös vaativan erityistason saattohoitoa tarjottaessa. Palkatun moniammatillisen henkilökunnan tehtävänä on vastata varsinaisesta hoitotyöstä. Hoitotyö edellyttää henkilökunnalta palliatiivisen hoidon ja saattohoidon erityisosaamista, kokemusta ja soveltuvuutta työskentelyyn potilaiden elämän loppuvaiheessa. Vapaaehtoiset toimivat tukihenkilöinä, turvana ja seurana potilaille ja heidän läheisilleen, aulaisäntänä ja -emäntänä sekä auttavat osastolla monissa erilaisissa arkisissa tehtävissä. Koronaepidemian aikaiset erityisjärjestelyt ovat osoittaneet, että Terhokodin arki rullaa ja potilaat saavat erinomaista hoitoa, vaikka vapaaehtoisia ei ole ollut jatkuvasti paikalla. Mutta on sanottu, että Terhokodin henki ei ole entisellään, kun vapaaehtoiset ovat poissa. Potilaiden ja heidän läheistensä vierelle ei löydy tarvittaessa kuuntelijaa ja vieressä istujaa, moni pieni toive saattaa jäädä toteutumatta, henkilökunta joutuu tihentämään askeltaan, eivätkä vapaaehtoiset ole luomassa osastolle lämmintä, rauhallista tunnelmaa pelkällä kiireettömällä läsnäolollaan. Hyvä saattohoito on sitä, että fyysisten oireiden lisäksi kyetään vastaamaan myös potilaiden ja heidän läheistensä psyykkisiin, sosiaalisiin ja ihmisen olemassaolon kysymyksiin liittyviin eksistentiaalisiin tarpeisiin. Tarjoamalla tukea, turvaa ja inhimillistä välittämistä vapaaehtoiset ovat samalla lääkärien ja hoitajien apuna. Vapaaehtoistoiminta on merkityksellistä niin potilaiden, potilaiden läheisten, henkilökunnan kuin vapaaehtoisten itsensäkin kannalta. [caption id="attachment_3046" align="alignnone" width="560"] Vapaaehtoiset ovat tärkeä osa Terhokodin työyhteisöä. Vapaaehtoistoiminnasta Terhokodissa kertynyt pitkä kokemus osoittaa, että vaativaan erityistason saattohoitoon voidaan yhdistää laaja vapaaehtoisten tehtäväkenttä. Tämä edellyttää kuitenkin vapaaehtoisten ja työyhteisön toiminnan huolellista ja tarkkaa suunnittelua, toteutusta ja koordinointia.[/caption] Vapaaehtoistoiminnan koordinointi on vaativaa ammattityötä Vaativan erityistason saattohoidon ja laajan vapaaehtoisten tehtäväkentän yhdistäminen ei tapahdu sormia napsauttamalla, helposti eikä ilmaiseksi. Terhokodissa tätä työtä on tehty pitkään, huolellisesti ja pitkäjänteisesti kehittäen. Vapaaehtoistoiminnasta vastaa palkattu täysipäiväinen ohjaaja, ja koulutukseen ja perehdyttämiseen käytetään runsaasti resursseja. Toiminnan vaikuttavuutta suhteessa siihen käytettyihin resursseihin ei ole arvioitu, ja arvioiminen olisi myös vaikeaa. Vapaaehtoistoiminta on kuitenkin niin olennainen osa Terhokotia, Terhokodin henkeä ja Terhokodissa tarjotun saattohoidon laatua, että on käytännössä mahdotonta ajatella Terhokotia ilman nykyisenkaltaista vapaaehtoistoimintaa. Vapaaehtoistoiminnan ja vaativan erityistason saattohoidon yhdistäminen tarkoittaa Terhokodissa sitä, että vapaaehtoiset koulutetaan ja perehdytetään tehtäviinsä erittäin huolellisesti, palkattu henkilökunta haluaa ja osaa ottaa vapaaehtoiset toimimaan rinnalleen, vapaaehtoistoiminnalla on työyhteisössä selkeät pelisäännöt ja vapaaehtoisilla on selkeä rooli ja tehtävät, sekä toimintaa koordinoidaan huolellisesti. Saattohoidon vapaaehtoisia tarvitaan kaikille tasoille Terhokodin lisäksi myös muiden saattohoidon vapaaehtoistoimintaa koordinoivien tahojen kokemuksia ja osaamista tulisi hyödyntää, kun vastaavaa toimintaa ryhdytään kehittämään laajemmin. [caption id="attachment_3045" align="alignnone" width="560"] Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kolmiportainen malli. Valtaosa kuolemaa lähestyvistä potilaista hoidetaan perus- ja A-perustasolla. Kehittämisen tarve sekä saattohoidon osaamisessa että vapaaehtoistoiminnassa on suurin näillä tasoilla. Terhokoti tarjoaa vaativan erityistason saattohoitoa tasolla C. Vapaaehtoisia voi toimia kaikilla tasoilla. (Lähde: STM 2019.)[/caption] Valtaosa kuolemaa lähestyvistä potilaista hoidetaan Suomessa perustasolla. Perustasoon luetaan kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköt, joissa hoidetaan kuolevia potilaita, eli esimerkiksi terveyskeskusten ja sairaaloiden vuodeosastot, kotihoiton yksiköt ja sosiaalihuollon alaisten yksiköiden tehostettu palveluasuminen. Saattohoidon osaamisen taso vaihtelee perustasolla merkittävästi. Eniten tehtävää saattohoidon kehittämisessä on siis perustasolla. Sen lisäksi, että palkatun henkilökunnan saattohoidon osaamista pitää kehittää, myös saattohoidon vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä riittää haasteita. Perustason yksiköt ovat toimintaympäristöltään ja toimintakulttuuriltaan keskenään hyvin erilaisia, joten vapaaehtoistoiminnan sovittaminen osaksi työyhteisöä edellyttää toimintayksikkökohtaista räätälöintiä ja koulutuksen järjestämistä. Kirjoittaja Ritva Pihlaja, (geronomi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoittaja suoritti geronomiopintoihin kuuluvan johtamisen ja kehittämisen harjoittelun ensimmäisen jakson Terhokodissa elo–syyskuussa 2020. Lähteet Palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen monialainen ja työelämälähtöinen kehittäminen. EduPal-hanke. https://www.palliatiivisenkoulutuksenkehittaminen.fi/ Suositus palliatiivisen hoidon palveluiden tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa 2019. Palliatiivisen hoidon asiantuntijaryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019: 68. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161946. Kuuden askeleen toimintamalli palliatiivisen hoidon kehittämiseen. https://thl.fi/fi/-/uusi-kuuden-askeleen-toimintamalli-palliatiivisen-hoidon-kehittamiseen-on-julkaistu>. White Paer on standards and norms for hospice and palliative care in Europa. Recommendations from the European Association for Palliative Care. EAPC update. https://www.eapcnet.eu/Portals/0/adam/Content/LmgAajW9M0Os7VYZs0ZXCQ/Text/White%20Paper%20on%20standards%20and%20norms%20for%20hospice%20and%20palliative%20care%20in%20Europe.pdf.

Meillä kaikilla on oma tapamme toimia ja olla työrooleissamme. Useimpien tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeiden parissa työskentelee ihmisiä eri organisaatioista. Hankkeet ovat määräaikaisia, ja hankkeessa työtä tekevä tiimi syntyy määräajaksi. Projektia vetämään nimetään projektipäällikkö. Projektipäällikön roolin ennakko-odotukset Projektipäällikön onnistumista työssään arvioivat eri vaiheissa rahoittaja, ohjausryhmä, projektin työntekijät ja kumppanit, sekä projektin sidosryhmien edustajat. Miellämme päällikön roolin kukin omasta näkökulmastamme. Eri aloilla projektityö käsitetään eri tavoin. Ennakko-odotukset projektipäällikön roolista ja projektin toteuttamistavasta voivat kummuta kunkin mukana olevan aiemmista kokemuksista. Samoin oletukset ensikertalaisen tai kokeneemman projektipäällikön kyvykkyydestä hoitaa tehtävänsä voivat olla hyvin vahvoja. Näiden oletusten läpikäynti yhdessä, projektin alkaessa, saattaa edistää yhteistyön mielekästä käynnistymistä. Projektipäällikkönä toimimisen perusedellytykset Onko hyvä projektipäällikkö hankkeen itsepäinen veturi vai joukon kapteeni? Keskittyykö hän käytännön suorituksiin, vai katseleeko vielä pitemmälle, hankkeen päättymisen jälkeiseen aikaan? Ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa olla projektipäällikkö. Kyky toteuttaa projekti alusta loppuun on pääasiallinen tehtävä. Projektipäällikkönä onnistumisen perusedellytyksiä ovat ymmärrys projektiluontoisesta työskentelystä, jota raamittavat aika, raha ja ihmiset ihmisten johtamisen taidot jokin käsitys aihepiiristä, jota projekti käsittelee, vaikkei hänen tarvitse olla alan erityisasiantuntija perustyövälineiden, kuten sähköisten raportointityökalujen, ymmärrys Osaamistaan voi kasvattaa läpi uran, projektikokemus toisensa jälkeen. Ammattilainen hankkii todisteeksi osaamisestaan vaikkapa projektipäällikön sertifikaatin, jollaisia erilaiset kansainväliset asiaan erikoistuneet organisaatiot myöntävät. Projektipäällikön tulee hankkeen edetessä osata reagoida muuttuviin tilanteisiin sopivalla tyylillä ja edistää hanketta sen tärkeimmät tavoitteet mielessä. Projektipäällikön on hyvä osata ja ymmärtää, tietää paljon muttei kaikkea, kantaa vastuunsa ja jakaa sitä muillekin, viestiä aktiivisesti ja luontevasti.   Paineensietokykyäkin tarvitaan. Tiimin rooli projektin etenemisessä Metropolia ammattikorkeakoulussa tehdään vuosittain yli sataa hanketta, joita toteuttavat kymmenet projektipäälliköt. Monet projektipäälliköt ovat vastuussa useammasta kuin yhdestä hankkeesta. Jokainen heistä on oma persoonansa ja kullakin oma tyylinsä viedä projektejaan eteenpäin. Hankkeen onnistumisen kannalta myös projektin työntekijöiden persoonallisuudet ja tekemisen tapa ovat merkittävässä roolissa. Tiimiään ei aina voi valita. Huomioitavaa on myös se, ettei projektipäällikkö aina ole projektityöntekijöiden hallinnollinen esihenkilö. Ihannetilanteessa projektia vetää henkilö, joka kykenee näkemään kokonaisuuden, tekemisen merkityksen ja tulosten vaikutukset niin projektin osallisille kuin laajemmin. Lisäksi hän antaa tilaa tekemiselle, selkeät roolit ja vastuut tiiminsä asiantuntijoille.  Tiimin tehtävä on toteuttaa annettuja tehtäviä tai tehtäväkokonaisuuksia ja raportoida projektipäällikölle. Tiimiläisillä voi olla täysipäiväinen tai osa-aikainen työsuhde projektiin. Tiimin sisäinen viestintä on tärkeää, jotta kaikki osalliset pysyvät ajan tasalla projektin etenemisestä.  Vahva persoona, vahva työote? Olen työskennellyt hankkeiden viestijänä noin kymmenen eri projektipäällikön kanssa. Jokainen heistä on tuntunut tekevän työtä omana itsenään ja kunkin työtyyli on värittynyt sen mukaisesti. Yhdistävänä tekijänä voi sanoa omien kokemusten pohjalta vain, että tyypillinen projektipäällikkö on varma mielipiteistään, eikä epäröi sanoa ajatuksiaan ääneen. Itse olen toiminut viimeksi seitsemän vuotta sitten tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeen projektipäällikkönä. Oma tavoitteeni oli taata huipputiimin onnistuminen projektin suorittamisessa. Kaiken avaimena oli avoimuus ja tasavertainen vuorovaikutus, niin tiimin kuin kumppaneidenkin kanssa. Uskon myöskin edustaneeni päällikkötyyppiä, jolla on vahva mielipide. Projektipäällikön vahva mielipide ei muodostu omista mieltymyksistä tai hetken mielijohteesta, vaan perustellusti eri vaihtoehtoja punnittuaan, päällikkö tekee päätöksen. Se ei koskaan ole jyräävä teko, vaan osoitus sitoutumisesta valintaan, joka tukee projektipäällikön näkemyksen mukaan parhaiten projektin etua kokonaisuudessaan. Lukemistoa Erikson, Thomas: Kehnot pomot ympärilläni - miksi hyvä johtaminen on niin vaikeaa? (2019, Atena-kustannus) Kähönen, Päivi: Projektipäällikön osaaminen ja taidot (7.3.2016, Pasaati)

Ideapajat eläkeikäisille vapaaehtoistyöntekijöille Eläkeikäiset vapaaehtoistyöntekijät rikastuttavat ikäihmisten arkea ja mahdollistavat asioita, joihin yksin henkilökunnalla ei ole aikaa. Vapaaehtoisilla on halua auttaa ikäihmisiä, antaa ja saada hyvää mieltä. Ideapajojen tarkoituksena oli innostaa ja osallistaa osallistujia vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen. Ideapajojen avulla muun muassa kartoitettiin eläkeikäisten vapaaehtoisten kokemaa vapaaehtoistyön antia ja motivaatioita vapaaehtoistyön tekemiseen. Ideapajoissa osallistujat ideoivat palvelutalon vapaaehtoistoimintaan kehittämisehdotuksia sekä vapaaehtoisten ohjaamia ryhmätoimintoja eli virikeryhmiä ikäihmisille. Virikeryhmät aloittivat kesällä toimintansa ja uusia on luvassa. Ideapajoja eläkeikäisille vapaaehtoisille, miksi? Suomessa sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat jääneet tai ovat jäämässä eläkkeelle. Suuriin ikäluokkiin kuuluvien elämänsisällön mietintä on hyvin ajankohtaista. (Haarni 2010: 14.) Ihmisillä on tarve kokea mukanaoloa ja vaikuttamista. Vapaaehtois-toiminta on yksi osallistumisen ja osallisuuden mahdollistaja. (Harju 2005: 67–72.) Va-paaehtoistyöstä vanhustenpalveluissa hyötyy auttaja, apua saava ikäihminen, ikäihmisen omainen, toimintaa ylläpitävä organisaatio, kunta ja yhteiskunta (Utriainen 2012: 26–29). Vapaaehtoistoimintaa voi kehittää vapaaehtoisia osallistavien ideapajojen avul-la. Eläkeikäiset ovat viihtyneet vapaaehtoistyössä muun muassa ikäihmisten parissa esi-merkiksi palvelutaloissa ja laitoksissa, ollen mukana kehittämässä aktiviteetteja, joilla parantaa ikäihmisten elämää ja talon tarjontaa (Kurki 2007: 134). Palvelutalon vapaaeh-toistoiminnan kehittämisen näkökulmana olivat vapaaehtoistyötä tekevien omat näke-mykset tehdä vapaaehtoistoiminnasta enemmän myös ”heidän näköistään”, saada esil-le merkityksiä, taitoja ja ideoita, joiden avulla tehdä vapaaehtoistoiminnasta vielä pa-rempaa kaikille. Kiistämätöntä on kuitenkin se, että maailma on muuttunut (säästöt, ih-misten ikääntyminen ym.) ja vapaaehtoisten apua tarvitaan enenevissä määrin, erityi-sesti ikäihmisten parissa. On siis tärkeää, että vapaaehtoistyöntekijät kokevat vapaaeh-toistyön mielekkäänä, sitoutuvat siihen ja suunnittelevat sitä itse. Yhdessä ideointi ja vertaistuki lisäävät vapaaehtoistyöntekijöiden sitoutumista (Halonen – Karvinen – Tenni-lä 2010: 16). Mitä tehtiin? Ideapajat toteutettiin palvelutalon eläkeikäisille vapaaehtoistyöntekijöille, osana opinnäy-tetyöhön liittyvää toimintatutkimusta. Sosiokulttuurisen innostamisen ja mielekkäin ryh-mätyömenetelmien avulla osallistujia innostettiin kehittämään palvelutalon vapaaehtois-toimintaa. Sosiokulttuurisen innostamisen avulla voidaan motivoida ihmisiä osallistu-maan sekä pyritään parantamaan ihmisten elämänlaatua, mahdollistetaan muutosta, edistetään kommunikaatiota ja vuorovaikutusta (Kurki 2006: 19). Ensimmäisessä ideapajassa eläkeikäisten vapaaehtoistyöntekijöiden kokema vapaaeh-toistyön anti, motivaatio tehdä vapaaehtoistyötä, taidot sekä taitojen tarve tulivat esille. Toisessa ideapajassa ryhmätyömenetelmät loivat luovaa pohjaa ideoida, joita keskuste-lut syvensivät. Esille nousi runsaasti ideoita vapaaehtoistoimintaan sekä huoli avun-saannista. Huoli ikäihmisten avunsaannista motivoi osaltaan ideoimaan vapaaehtoistoi-mintaa. Kolmannessa ideapajassa ideoita tarkennettiin ja intressi kohdistui ryhmätoimin-nallisiin ideoihin. Vuorovaikutuksen merkityksellisyys nousi esille, ikäihmisillä nähtiin olevan avun ja tekemisen tarve. Taitojensa täydentämiseen osallistujat halusivat vastata oppimalla lisää kohtaamisen taitoja luentona sekä toivoivat saavansa tukea vapaaeh-toistoiminnan ohjaajilta ryhmätyönohjauksen muodossa. Kolmannessa ideapajassa ideat alkoivat täsmentyä ja yksityiskohtia syntyä. Osallistujat toivat esille ikäihmisten palaut-teen saamisen merkitystä omalle vapaaehtoistyölle ja motivaatiolleen. Neljännessä ideapajassa ja koontikerralla ryhmätoiminta ideat sovittiin konkreettisesti. Virikeryhmien ajankohdat, nimet, sisällöt ja mainokset saivat suunnitelmansa. Mitä tuloksia saatiin? Vapaaehtoistoiminta antaa merkityksellisyyttä, elämyksiä, osallisuutta sekä antamisen ja saamisen iloa (Nylund – Yeung 2005: 13). Vapaaehtoistyön antina kaikki ideapaja-osallistujat kokivat hyvän mielen ja velvollisuuden täyttämisen, myös iloa, tyydytystä ja hyödyllisyyden tunnetta mainittiin antina. Vapaaehtoistyön tekeminen antoi tekemistä arkeen ja uuden oppimisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus koettiin palkitsevana, erityi-sesti ryhmään kuuluminen ja toisiin tutustuminen koettiin antina tärkeinä. Osallistujat huomasivat auttamisen hyötyjä ilmenevän avunsaajan ilona ja kiitollisuutena, ne koettiin myös antina. Motivaatio on oleellista vapaaehtoistyössä koska henkilökohtainen motivaatio mahdollis-taa vapaaehtoistyöhön osallistumisen ja jatkuvuuden (Yeung 2005: 83–88.) Vapaaeh-toistyön sisältö on tärkeä siihen mukaan lähtemisen motivoiva tekijä (Forss ym. 1995: 22). Osallistujat kokivat vapaaehtoistyöhön motivoivina muun muassa itselle ilon saami-sen antamalla toisille apua ja hyvää mieltä sekä itsensä kokemisen tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. Positiivinen palaute avunsaajan kiitoksen ja hyvän mielen muodossa, se-kä avuntarpeeseen vastaaminen olivat osallistujien mukaan motivoivia. Koettiin, että ikäihmiset ovat selkeästi avun tarpeessa, koska yhteiskunnan avun koettiin olevan riit-tämätöntä. Osallistujat kokivat vastavuoroisuutta ja samaistumista vapaaehtoistyössään ikäihmisten parissa, ne koettiin motivoivina tekijöinä. Niihin vaikutti oma ikääntyminen ja tulevaisuuden pohdinta sekä kokemus että ikäihmisiltä voi oppia. Vapaaehtoistyön aloit-tamiseen ikäihmisten parissa motivoi sen monipuolinen ja lähellä oleva tarjonta. Ideoita vapaaehtoistoimintaan, työnohjauksen ja luennon lisäksi, olivat muun muassa muisteluryhmä, englanninkielen opiskelu, suomenkielen uusia sanoja pohtiva ryhmä, yhteisöllinen kasvihuoneprojekti, kulttuuriryhmä (monikulttuurisuus) sekä vapaaehtois-ten keskinäiset kulttuuri- ja virkistysretket. Pääideana ideapajoista syntyi ”vapaaehtois-ten vahvuudet”-ryhmät ikäihmisille, joissa 1-2 kertaa kuukaudessa vapaehtoiset pari-vuoro vastuilla järjestävät virikeryhmiä. Aihealueet ovat vaihtuvia ja jotkin aiheet voivat jatkua sarjana, mikäli kiinnostusta löytyy sekä vetäjiltä että osallistujilta. ”Vapaaehtoisten vahvuudet”-ryhmät aloittivat kesäkuussa. Kesäkuussa oli kaksi eri kertaa, joissa eri ai-heet ja eri vapaaehtoisparit vetäjinä. Molemmat kerrat olivat tunnin mittaisia keskustele-via ryhmäkertoja. Osallistujamäärien perusteella aihealueet kiinnostivat ja vapaaehtoisil-la itsellään oli myös positiivinen kokemus ryhmien ohjaamisesta. Toinen ryhmistä jat-kuikin lokakuussa (kesällä oli sovitusti taukoa) ja vapaaehtoistyöntekijät sopivat osallis-tujien kanssa seuraavan kerran aihesisältöä sekä ajankohdan. Osallistujien palaute oli siis positiivista ja ryhmän jatkoon kannustavaa. Englanninkielistä keskusteluryhmää vapaaehtoisten ohjaamana on suunniteltu joulu-kuussa 2016 alkavaksi. Lisäksi syntyi muitakin hyviä ideoita, joita voi jatkossa tarkem-min suunnitella käytäntöön. Yhteisöllinen kasvihuoneprojekti todella kiinnostaisi ideapa-jaosallistujia, he esittivät kasvihuoneen hankintaa palvelutalon piha-alueelle. Sen hoidos-ta vastaisivat vapaaehtoiset ja palvelutalon asukkaat yhdessä ja ajatuksessa korostui kasvihuoneen esteettömyys, jotta myös pyörätuolilla liikkuvat palvelutalon ikäihmiset pääsisivät sinne sisään. Kasvihuone -idea vaatii budjetointia ym. keskustelua palveluta-lossa. Osallistujien ideoima monikulttuurisuus tietoutta ja suvaitsevuutta lisäävä kulttuuri-ryhmä toteutetaan, jos siihen saadaan innokkaita kulttuurin esittelijöitä vapaaehtoisista, henkilökunnasta tai palvelutalon ikäihmisistä. Suunnittelua siis jatketaan useampien ide-oiden osalta. Osallistujien suunnittelemissa ja palvelutalon ikäihmisille suunnatuissa ryhmissä ja toiminnoissa korostui yhteisöllisyyden ajatus. Osallistujien mielestä ne olisi-vat avoimia myös vapaaehtoisille sekä lähialueen ikäihmisille halutessaan osallistua. Mikä muuttui? Palvelutaloon saatiin uusia virikeryhmiä ikäihmisille sekä uusia ideoita vapaaehtoistoi-minnan parantamiseksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Eläkeikäiset vapaaehtoiset sai-vat ideapajojen, vertaistuen ja ideoinnin kautta muun muassa osallistumisen syventy-mistä, ääntään kuuluviin ja omaa osaamistaan sekä kiinnostuksen kohteitaan mukaan vapaaehtoistoimintaan. Toteutettiin vapaaehtoisia osallistavampaa vapaaehtoistoimin-nan yhteiskehittämistä, jota voi jatkossakin toteuttaa, positiivisten palautteiden sekä hy-vien ideoiden ja toimivien virikeryhmien innoittamina. Osallistujien palautteista kävi ilmi että yhteisideointi ideapajoissa koettiin menetelmänä toimivana, innostavana ja hyvänä tapana ideoida vapaaehtoistoimintaa. Yleensä ryh-mäkeskustelu ja toisten läsnäolo aktivoi runsaaseen ajatustenvaihtoon (Laine ym. 2009: 58). Osallistujat kokivat ideapajoissa mukana olon helppona ja positiivisena sekä ryh-mään kuulumisen mukavana. Vuorovaikutus koettiin antoisana, yhteistyö hyvänä sekä keskustelut ja toisten seura mielenkiintoisina. Vapaaehtoiset kokivat, että kaikkien mieli-piteet saatiin esille ideapajoissa. Vapaaehtoiset oppivat tuntemaan toisiaan paremmin sekä saivat myös omaan elämäänsä ajatuksia. Palautteiden perusteella osallistujia in-nostivat ideat, erityisesti kieliopinnot, muistelu ja kasvihuoneprojekti. Vertaistuki mainit-tiin palautteissa myös innostavana tekijänä ja omaan elämään ideapajojen antina olikin ajatustenvaihto. Sen hyvät puolet olivat muun muassa muilta oppimisesta ja ideoiden jakamisesta saatu hyvä mieli. Ryhmässä kokemuksia pystyy jakamaan vertaisten kanssa, toisilta saatu ymmärrys, tuki ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat tärkeitä (Heiska – Hoikkala – Martin – Syvälahti 2012: 13). Yhteisideointia toivottiin jatkossakin. Voisi tulkita että osallistujien keskinäinen yhteistyö, ajatukset ja tuki auttoivat heitä hah-mottamaan omaa vapaaehtoistyötään sekä innostumaan ajatustenvaihdosta. Kaikki osallistujat kokivat, että suunnitelmat ovat mahdollisia toteuttaa, tosin kasvihuone idea on budjetti riippuvainen. Osallistujat sitoutuivat ryhmään, ideointiin ja ideoiden suunnitte-luun. He aloittivat ideoiden toteutuksen suunnittelun ja vastuunjaon sekä muiden innos-tamisen mukaan. Osallistujilla oli monipuolisia taitoja, intoa ja mielenkiintoisia ideoita. Ideoista he muokkasivat käytännönläheistä ryhmätoimintaa ikäihmisille ja aloittivat nii-den ohjaamisen. Lisää vapaaehtoisten ohjaamia ryhmiä tulee ja ne välillä muuttavat muotoaan ja ohjaajat vaihtuvat. Yhdessä suunnittelu ja vapaaehtoistoiminnan kehittämi-nen siis jatkuu, vaikka toimintatutkimus loppuukin. Tuloksena on siis saatu toimiva osal-listavan kehittämisen yhteinen toimintatapa eli niin sanottu yhteisideoinnin paja -malli. Ideapajoista nousi esille yhdessä tekemisen ja vuorovaikutuksen arvostus. Ideapajat auttoivat osallistujia hahmottamaan paremmin vapaaehtoistyön antia, motivaatiota sii-hen sekä monipuolisia taitoja joita vapaaehtoisilla on. He ehkäpä uskaltavat käyttää jat-kossa taitojaan vapaaehtoistoiminnassa entistä laajemmin, ainakin siihen suuntaan viit-taavat ideat ja niiden toteutukset. Vapaaehtoistyössä toimimisen sitominen lähemmin omiin voimavaroihin ja taitoihin, voi olla omiaan voimauttamaan vapaaehtoistyöntekijöi-tä. Osallistujilla on tarve ja halua auttaa muita, mutta tekemisen ja avun tulee olla myös itselle mielekästä että se motivoi. Siitä syystä muun muassa palautteen saaminen koet-tiinkin tärkeänä ja motivoivana. Palvelutalossa kaikki hyötyvät yhteisöllisyyden lisään-tymisestä niin ikäihmiset, henkilökunta kuin vapaaehtoisetkin. Yhteisideoiden voi jatkossa kehittää vapaaehtoistoiminnan sisältöjä ja muun muassa ideoituja ryhmätoimintoja yhdessä vapaaehtoisten, palvelutalon ikäihmisten ja henkilö-kunnan kanssa. Palvelutalon ikäihmisten mukaan ottaminen ideointiin ja kehittämiseen toisi heidänkin ääntään ja toiveitaan paremmin esille. Ikäihmisten toiveet ja palaute ovat vapaaehtoisillekin tärkeitä oman tekemisen kohdentamisen ja mielekkyyden kannalta. Kristiina Stenman, geronomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni ”Ideapajat eläkeikäisille vapaaehtoistyöntekijöille. Vapaaehtoisten motivaatio ja ideat sekä vapaaehtoistyön anti” 2016, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Lähteet Forss, Simo – Karjalainen, Pirkko – Tuominen, Kristiina 1995. Mistä apua vanhana? Tutkimus vanhusten avuntarpeesta ja eläkeläisten vapaaehtoistyöstä. Helsinki: Eläke-turvakeskus tutkimuksia 1995:3. Haarni, Ilka 2010. Kolmas elämä: Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa. Helsinki: Gau-deamus Helsinki University Press. Halonen, Maria – Karvinen, Lari – Tennilä, Meri (toim.) 2010. 10 Askelta parempaan vapaaehtoistoimintaan. Helsinki: Vihreä Sivistysliitto ry. Harju, Aaro 2005. Kansalaisyhteiskunta vapaaehtoistoiminnan innoittajana. Teoksessa: Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) 2005. Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. 58–80. Heiska, Hanna – Hoikkala, Marianne – Martin, Minna – Syvälahti, Anne 2012. Satoa ryhmästä – opas hyvinvointiryhmän ohjaajalle. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoi-tosäätiö. Kurki, Leena 2006. Sosiokulttuurinen innostaminen: muutoksen pedagogiikka. Tampe-re: Vastapaino. Kurki, Leena 2007. Innostava vanhuus: Sosiokulttuurinen innostaminen vanhempien aikuisten parissa. Helsinki: FINN LECTURA. Laine, Anne – Ruishalme, Outi – Salervo, Pirjo – Sivén, Tuula – Välimäki, Päivi 2009. Opi ja ohjaa sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: WSOY Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) 2005. Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. Utriainen, Jarkko 2012. vapaaehtoistoiminnan vaikutusten tunnistaminen ja osoittami-nen vanhustyössä. Kehittyvät vanhuspalvelut julkaisuja 3/2012. Helsinki: Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry. 5–40. Yeung, Anne birgitta 2005. Tutkimustyökaluja vapaaehtoismotivaation mysteeriin. Te-oksessa: Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) 2005. Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. 83–103.