Ypäjän Musiikkiteatteri on toiminut jo vuodesta 1985. Se on tarjonnut korkeatasoisia näytöksiä aina kesäisin kauniissa kotiseutumiljöössä. Näyttelijät koostuvat harrastajista, ja tuotannossa apuna ovat ammattilaiset. Vuoden 2025 kesällä teatterissa oli Anu Hälvän ohjaama Nunnia ja konnia -näytös. Sain olla mukana tuotannossa auttamassa erilaisissa juoksevissa tehtävissä.
Assistenttina hyvässä porukassa
Toimin näytösten aikana apukätenä erilaisissa juoksevissa tehtävissä. Tehtäväni vaihtelivat teknisissä asioissa auttamisesta lavasteiden tarkastamiseen. Hyppäsin mukaan toimintaan vasta, kun näytöksiin oli enää muutama viikko. Harjoitukset olivat siis olleet käynnissä hyvän tovin ja suunnitelmia oli laadittu jo pitkään. Aluksi kesti hetki päästä kaikkeen mukaan, mutta esitys esitykseltä tunsin oloni enemmän kotoisaksi, ja tiesin mitä tapahtuu milloinkin.
Pääsin assistenttina ollessa näkemään läheltä, miten Ypäjän musiikkiteatteri toimii ja mitä sen pyörittäminen vaatii. Pääsin paremmin myös sisälle teatterimaailmaan. Näyttelijöillä ja tuotantoryhmällä oli loistava ryhmähenki, ja heidän tiivis yhteistyönsä näkyi yleisölle aina hienona näytöksenä.
Ypäjän teatteri vaalii ja edistää teatterikulttuuria
Yksi teatterin arvoista ja tavoitteista on vaalia ja edistää musiikkiteatterikulttuuria sen kaikissa muodoissa ja mielestäni se näkyy teatterin toiminnassa. Teatteri pitää perinnettä yllä ja on toiminut jo useamman vuosikymmenen Ypäjän kunnan kotiseutumuseolla tuoden lukuisia ihmisiä katsomaan näytöksiä. Teatteri haluaa antaa mahdollisuuden kaikille päästä näyttelemään halutessaan, ja monet näyttelijät ovat saaneet ensikosketuksensa teatterista Ypäjän musiikkiteatterista. Lisäksi näytöksiin otetaan avustamaan vapaaehtoisia esimerkiksi lipunmyyntiin ja järjestyksenvalvontaan, ja monet ovatkin olleet mukana jo monta vuotta.
Mitä opin
Ypäjän musiikkiteatteri tarjosi minullekin hyvän tilaisuuden oppia teatterimaailmasta lisää. Pääsin jyvälle siitä, millaisia resursseja teatterin ylläpitämiseen vaaditaan. Opin myös teatterisanastoa ja erilaisia rutiineja teatterimaailmasta. Teatterin toiminnassa oli paljon vapaaehtoisia mukana, joten oli hienoa nähdä, miten vapaaehtoisten voimin saatiin tasokas näytös pystyyn.
Kesä oli antoisa ja pääsin tutustumaan kesäteatterin kulisseihin hyvässä porukassa.
Kommentit
Ei kommentteja