Tiedon janoa

Akateemisessa maailmassa on jo pitkään tunnettu fraasi ”publish or perish”. Ilmiötä on käsitelty tieteentutkimuksessa ja informaatiotutkimuksessa pääasiassa yksittäisen tutkijan urakehityksen näkökulmasta, mutta ilmaisu tuntuu käyttökelpoiselta korkeakoulujenkin tapauksessa. Julkaisumäärät tilastoidaan tarkasti ja mittaamiskelpoisena indikaattorina nämä julkaisumäärät ovat mukavampia osoituksia onnistuneesta toiminnasta kuin esimerkiksi ”laadukkaan opetuksen” kaltaiset, ikävän epämääräiset käsitteet. OKM:n Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmalliksi vuodesta 2014 alkaen korostaa toiminnan tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Esityksen mukaan leijonanosa ammattikorkeakoulujen rahoituksesta (46 %) jaettaisiin suoritettujen tutkintojen perusteella. Julkaisujen ym. vastaavien tuotosten osuus rahoituksesta olisi kaksi prosenttia, mikä tuntuu suhteellisen pieneltä - ainakin verrattuna yliopistojen rahoitusmallin 13 prosenttiin. Eräät ammattikorkeakoulut, Metropolia mukaan lukien, ovat kuitenkin ryhtyneet kannustamaan henkilökuntaansa julkaisujen kirjoittamiseen maksamalla julkaisupalkkioita. Allekirjoittaneen kaltaisen maallikon mielessä tiedepolitiikan ja -rahoituksen painotuksissa tapahtuneet muutokset herättävät kysymyksiä. Kuten: Alkaako rajanveto ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä tuntua keinotekoiselta, kun molemmat sektorit pyrkivät tekemään yhä enemmän soveltavaa ja tuotteistamiskelpoista tutkimusta yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa? Kuinka suuri merkitys tuotettujen julkaisujen määrällä tulee jatkossa olemaan korkeakoulujen taloudelle? Miten kirjasto- ja tietopalveluissa voitaisiin tukea tutkimus- ja julkaisutoimintaa? Vaikuttavatko uudet painotukset korkeakouluissa työskentelevän opetushenkilökunnan työajan käyttöön? Johtaako palkitsemiskäytäntö sisällöltään tyhjänpäiväisten julkaisujen massatehtailuun?   Tutkijoille julkaiseminen on keskeinen meritoitumisen tapa, joten ”tieteen eliitti” on usein kärkikastia myös julkaisujen lukumääriä tarkasteltaessa. Määrää ei siis voi automaattisesti pitää laadun vastakohtana. Huippututkijoiden tuottavuutta on tutkittu melko paljon, mutta ilmiönä se on hyvin moniulotteinen. Harvemmin vältytään pohtimasta kysymystä: ”miten laatua mitataan”. Julkaisujen saamien viittausten määrää on tieteentutkimuksessa pidetty suuntaa-antavana laadun indikaattorina. Tämä perustuu siihen olettamukseen, että viittausten määrä kertoo kirjoittajan näkyvyydestä ja mahdollisesti myös ansioituneisuudesta tiedeyhteisössä. Julkaisujen tai kirjoittajien saamaa huomiota eli niihin kohdistettuja viittauksia voidaan tutkia viittausanalyysin avulla. Viittausanalyysin suosio on kasvanut viime vuosikymmeninä voimakkaasti helppokäyttöisten kaupallisten viiteindeksitietokantojen myötä.   Runsaiden viittausmäärien syynä voivat kuitenkin ansioiden sijasta olla kiistanalaiset tai jopa virheelliset tutkimustulokset. Tutkijan maineen vaikutustakaan ei sovi unohtaa. Tunnettuus johtaa viittausmäärien, erilaisten palkintojen ja sen myötä arvostuksen kumuloitumiseen, minkä vuoksi ilmiöstä on eräskin Robert K. Merton käyttänyt nimitystä ”Matteus-efekti”. Tutkijat ovat myös keksineet erilaisia kepulikonsteja tilastojensa kohentamiseksi. Näitä ovat esimerkiksi omiin aikaisempiin julkaisuihin viittaaminen, tutkimustulosten pilkkominen useaksi artikkeliksi sekä lukuisiin yhteisjulkaisuhankkeisiin osallistuminen.   Julkaisun (tai laajemmin: tieteellisen toiminnan) laadukkuutta tai yhteiskunnallista merkittävyyttä voidaan usein arvioida vain historiallisesta perspektiivistä. Absoluuttista laatua mittaava laskukaava odottaa keksijäänsä. Tämä ei toivottavasti kuitenkaan johda siihen, että määrällisiä mittareita aletaan pitää ainoina merkityksellisinä mittareina.   Niin, ja omaa häntäähän kannattaa aina nostaa eli lisätietoa aiheesta kaipaavat voivat tutustua pro gradu -tutkielmaani osoitteessa: http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/finelib/vaikuttavuus/tutkimus_ja_selvitystyo.html   Anna-Sofia

Istahdan pöydän ääreen Ruoholahden aularavintolassa, jota tuttavallisemmin Konsan kuppilaksi kutsutaan. Mukanani on ständi, hiukan esitteitä, läppäri ja iPad, jossa käynnistän oopperavideon. Viimeiset nauttivat myöhäistä lounastaan, henkilökunta on aloittelemassa iltapäivän kahvihetkeään. Ensimmäinen puolituntinen on hiljainen, mutta vähitellen pöydän ääreen piipahtaa tervehtijöitä, uteliaita ja kahvittelijoita.   Näissä puitteissa kokeilimme pop up -kirjastoa kahtena päivänä maaliskuussa. Musiikin koulutusohjelman ja Helsingin Konservatorion yhteinen kirjasto on tiloiltaan pieni, mutta vilkas, 40000 kävijää vuodessa. Kirjaston sijainti on erinomainen, vain muutaman askeleen päässä aulasta, johon opettajat, opiskelijat ja pienten oppilaiden vanhemmat kokoontuvat. Miksi ihmeessä kirjasto sitten piipahtaa kuppilaan?   Juuri siksi. Ihmiset kokoontuvat kuppilaan ja heillä on mahdollisesti hetki aikaa töiltään ja opinnoiltaan. Paikka on sopivan epämuodollinen ja neutraali, kynnys kontaktiin voi olla kirjaston päivystystiskiä matalampi. Toivoimme herättävämme uteliaisuutta ja tekevämme uusia palveluitamme helpommin lähestyttäväksi. Vaikka musiikkikokoelmissa painettujen nuottien käyttö on arkea vielä pitkään, on verkossa tarjolla vaihtoehtoja yhä enemmän. Osa e-nuoteista on saatavilla vapaasti verkossa, osa taas Googlen ulottumattomissa esim. käyttölisenssin vaativissa tietokannoissa. Haluamme mainostaa, sopivan tilaisuuden tullen, kirjaston tarjoamaa apua erilaisten e-aineistojen sisältöjen avaamiseen ja tietokantojen käyttöön. Apuamme voi ja saa hyödyntää myös opetuksen lisäresurssina ammatillisen tiedon löytämisessä: mitä, mistä ja miten.   Mitä kuppilan kirjastossa sitten tapahtui?   Kysymyksiä esitettiin mm. Theseuksesta, ARSCA -kirjastojen lainausoikeuksista ja e-aineistojen etäkäytöstä. Etsimme nuotteja tietylle kokoonpanolle ja keskustelimme hankintatoiveista. Kerran kysyjälle apu löytyi naapuripöydästä, josta aiheeseen perehtynyt liittyi seuraamme. Asianlaita selvisi kysyjälle ja sain itse hyvän tilaisuuden laajentaa käsitystäni aiheesta.   Flyygelin kupeessa oli hyvin aikaa ja rauhaa selata aineistoja tai testata toimivia hakusanoja kysyjän kanssa. 10 - 15 minuutissa pääsee jo pitkälle. Siinä ajassa saattaa selvitä myös, ettei ensin esitetty suora kysymys ollutkaan se mihin kysyjä vastausta etsi.   Kokeilumme sai kannustusta: ”Kirjasto tulee esille, hyvä!”   Alun hiljaiselon jälkeen ensimmäisen pop up -kirjaston aukioloaikaa venytettiin 25 minuutilla, kävijöitä tuntui riittävän. Pari opettajaa kertoi kiinnostuksestaan saada myöhemmin henkilökohtaista opastusta e-aineistojen käytöstä.   Jälkimmäisellä kerralla kirjastokeskustelut jatkuivat vielä pop up -kirjaston sulkemisen jälkeen. Käytäväkeskustelun päätteeksi sain kutsun pedagogiopiskelijoiden tunnille esittelemään mm. Music in Video -tietokannan taltiointeja ja IIMP:n artikkelitarjontaa. Esittely- ja työpajakutsut otamme kirjastossa aina ilolla vastaan! Myöhemmin sain tietää, että sattumalta keskustelumme kuullut opiskelija jatkoi matkaansa suoraan kirjaston tiskille ottamaan selvää kuulemistaan e-aineistoista. Epävirallisin väylä taitaakin olla se tehokkain tapa markkinoida.   Kahvittelun ja kevyen keskustelun lomassa kirjasto sai kuulla kiitosta, mutta myös kriittisiä arvioita tarjoamiensa e-aineistojen sisältöjen soveltuvuudesta opetuksen tarpeisiin. Kaikki nämä ovat tärkeää palautetta kirjastolle.   Elävä yhteistyö koulutusohjelman kanssa onkin mielestäni yksi amk-kirjastotyön parhaimmista puolista. Sitä on vahvistanut tiedonhankinnan ohjauksen integrointi opetukseen. Olemme myös saaneet kokoelman rakentamiseen apua opettajilta ja opiskelijoilta. Yhteistyö auttaa meitä kirjastossa ymmärtämään paremmin koulutusohjelman tarpeita ja seulomaan tiedontulvasta opetukselle ja oppimiselle hyödyllisiä aineistoja.     Pop up -kokeilu oli mielestäni hauska ja onnistunut, kiitokset vielä pistäytyjille! Jatkamme syksyllä kohdennetusti esim. uusille opiskelijoille ennen varsinaisia kirjastorasteja.   Maarit

Apua! Raportti on valmis, mutta lähdeluettelo puuttuu! Näin ei ole enää pariin vuoteen päässyt käymään Leppävaaran kampuksella. Ei ainakaan kolmannen vuoden opiskelijoiden kohdalla. Eikä ainakaan niiden kohdalla, jotka ovat olleet mukana englannintunnilla kirjastossa.   Leppävaaran kampuksella 3. vuoden opiskelijoiden yksi englannintunti on pidetty kirjastossa. Tunnilla on ollut mukana englanninopettajan lisäksi informaatikko. Tämä työpajaksi kutsuttu sessio on kestänyt yleensä 2-3 tuntia.   Työpajassa informaatikolla ja opettajalla on yhteinen päämäärä: opiskelijoiden tulee löytää luotettavia lähteitä. Opiskelijoilla taas on aito tehtävä: löytää teoreettista tietoa oman projektin aihepiiristä. Ja kirjoittaa aiheesta englanninkielinen raportti, jossa kuuluu olla lähdeluettelo.   Parhaassa tapauksessa raportti on osa kahden kurssin suoritusta. Esimerkiksi tammikuussa osalla mediatekniikan opiskelijoista oli Tekniikan englannin raportointi -kurssin kanssa samaan aikaan Mediatuotteen suunnittelu -kurssi.  Molemmille kursseille kelpaa sama raportti: toista opettajaa kiinnostaa kieli, toista taas sisältö. Aina näin onnekkaasti ei ole. Tällöin opiskelija itse valitsee raportin aiheen ja laatii raportin englannin kurssia varten.   Työpajassa on ideana, että tekemällä opitaan. Informaatikko aloittaa lyhyellä alustuksella: hakusanat, käsitekartta ja sanakirjat. Tämän jälkeen jokainen opiskelija tekee käsitekartan omasta aiheestaan. Sitten on aika esitellä kirjaston laajasta elektronisesta aineistosta kullekin ryhmälle sopivimmat tietokannat ja palvelut. Suurimman osan aikaa opiskelijat tekevät tiedonhakuja itsekseen ja yhdessä. Kun opiskelijoilla on jotain löydettynä, puhutaan myös lähdekritiikistä. Lopuksi opiskelijat lataavat lähdeviitteet kurssin Tuubi-työtilaan.   Työpajan aikana informaatikko vastaa tietokantoihin liittyviin teknisiin kysymyksiin: Miksi en saa tätä artikkelia auki? Miksi en löydä yhtään sopivaa artikkelia? Aina paikalla on myös niitä opiskelijoita, joilla on haastavampia kysymyksiä: Miten saan hakutulokseen vain MIT:ssä julkaistut artikkelit? Näin informaatikkokin oppii joka kerta jotain uutta, kun useimmiten yhdessä tutkitaan hakumahdollisuuksia. Myös englanninopettaja on koko ajan paikalla ja vastaa esimerkiksi englanninkielisiä termejä ja lähdeviitteitä koskeviin kysymyksiin.   Tiedonhankinnan opettajan, Tampereen yliopiston tutkijan Kai Halttusen kanssa on helppoa olla samaa mieltä. Hän toteaa, että tiedonhankinnan ohjaaminen ilman aitoa tehtävää ei kannata. Se on ”hukkaan heitettyä aikaa”. Aineenopettajan antama opiskelutehtävä rajaa ja antaa ideoita tiedonhakutilanteeseen. Se on apuna myös, kun on aika arvioida hakutuloksia.   Työpajojen vaikuttavuus näkyy myös opiskelijoiden raporteissa. Yksi englanninopettaja kertoi, että ennen yhteistyötä kirjaston kanssa suurin osa opiskelijoista viittasi vain Wikipediaan tai muihin vapaan verkon aineistoihin. Työpajatuntien jälkeen lähdeluetteloiden taso on noussut ja se näkyy myös raporttien teksteissä. Kun lukee akateemisia ja luotettavia artikkeleita sekä kirjoja, se vaikuttaa myös ajatteluun ja tekstintuottamiseen.   Kirjaston ja englannin opettajien yhteistyöstä on muodostunut hyvä ja toimiva käytäntö Leppävaaran kampuksella. Toinen vuosi on menossa. Toivottavasti tämäntyyppinen yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa!   Kaisu Lähde: Lankinen, T. 2012. ”Hukkaan heitettyä opetusta”. Tampereen tiede- ja kulttuurilehti Aikalainen 23.3.2012.  

Vieraat kielet ja kulttuurit ovat aina kiinnostaneet minua, minkä takia päätin tarkastella pro gradu -tutkielmassani kirjastopalveluita monikulttuurisesta näkökulmasta. Etenkin yleisiltä kirjastoiltaedellytetään yhä lisääntyvässä määrin kulttuurienvälistä toimintaa ja tarjontaa: vieraskielisen aineiston kysyntä on lisääntynyt ja eksoottisempiakin kieliä pitäisi olla saatavilla. Palveluiden tulisi saavuttaa mahdollisimman laaja asiakasjoukko, myös ne, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi. Suomessa tämä näkyy erityisesti pääkaupunkiseudulla. Monikulttuuriset kirjastopalvelut ovatkin kehittyneempiä siellä, missä niille on paljon kysyntää. Sen takia valitsin graduni tutkimuskohteeksi pääkaupunkiseudulla sijaitsevan kirjaston, vaikka asuinkin vielä tutkielmaa tehdessä Pohjois-Suomessa.   Monikulttuurisuus käsitteenä on ollut Suomessa aktiivisessa käytössä vasta 1990-luvulta lähtien, jonka jälkeen se onkin ollut yksi keskeisimmistä keskustelunaiheista yhteiskunnassamme. Maahanmuuttajien määrä on viime vuosina kasvanut runsaasti ja väestömme on näin muuttunut monikulttuuriseksi ja monikieliseksi. Suurimmat äidinkielenä puhutut kielet Tilastokeskuksen mukaan Suomessa ovat suomen ja ruotsin jälkeen venäjä, viro, englanti, somali ja arabia.     Monikulttuuristen kirjastopalveluiden avulla voidaan hälventää ennakkoluuloja ja edistää uuteen kulttuuriin sopeutumista eli integraatiota. Kirjastossa eri ryhmien kohtaaminen on helppoa, sillä siellä voi asioida kuka tahansa taustasta ja varallisuudesta riippumatta (näin ainakin meillä Suomessa). Tällaiset niin sanotut matalan kynnyksen kohtaamispaikat, jossa eritaustaiset ja -kulttuuriset ihmiset kohtaavat toisensa, ovat tärkeitä luoden kommunikaatiota ja vuorovaikutusta eri kulttuurien ja ryhmien välille. Tutkielmani kohderyhmänä olivat lapset ja nuoret. Tutkimuksessa selvisi muun muassa se, että erilaisten tapahtumien sijaan kirjastojen merkitys juuri kohtaamispaikkana ja oleskelutilana on huomattava maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille. ”Parasta on kun täällä näkee ja tutustuu uusiin ihmisiin. Hyvä paikka jossa voi kokoontua”, eräs haastattelemistani maahanmuuttajanuorista totesi. Haastatellut lapset ja nuoret, joita oli noin 20, edustivat peräti 14:ä eri kansalaisuutta. Eniten heissä oli somali-, albaani- ja venäläistaustaisia.   Metropoliassa monikulttuurisuus on niin ikään vahvasti läsnä. Metropolian kansainvälisyyttä kuvastaa runsas englanninkielinen opetustarjonta, kansainväliset tutkinto-opiskelijat ja vaihto-opiskelijat. Vaihto-opiskelijoita meille tulee ympäri maailmaa: eniten Euroopan ja Aasian maista, kuten Iso-Britanniasta, Espanjasta, Saksasta, Etelä-Koreasta ja Kiinasta. Metropolian 16.000 opiskelijan joukossa on edustettuna lähes 90 eri kansalaisuutta. Tämä näkyy ja vaikuttaa tietysti myös Metropolian kirjastoihin. Esimerkiksi Myyrmäen toimipisteen kirjastossa englanninkielistä kirjallisuutta on enemmän kuin suomenkielistä ja päivystysvuorossa ollessa saa asiakkaiden kanssa usein kommunikoida enemmän englanniksi kuin suomeksi.    Myös opiskelijoillemme kirjastot fyysisenä tilana ovat selvästi hyvin tärkeitä: kirjastossa opiskellaan itsenäisesti ja ryhmissä, luetaan lehtiä, käytetään kopiokonetta, tavataan opiskelijakavereita tai vietetään muuten vain aikaa. Erityisesti ryhmätyöskentelytilat ovat kovassa käytössä ja niitä kaivattaisiin kaiketi lisää.   Monikulttuurinen työympäristö kaikessa monipuolisuudessaan ei ole aina ongelmaton. Mielestäni kansainvälisessä työympäristössä on kuitenkin hyvin mielekästä työskennellä, haastavaa, mutta sitäkin rikastuttavampaa.   Jaana

  Databases have been my dependable (and admittedly sometimes bewildering) colleagues for years. In my profession it is extremely important to have reliable information resources available, and databases provide this service by reviewing, selecting and organising information for their users. However, it seems that Google Scholar is becoming more popular, and having been somewhat ignorant of what it has to offer, I wanted to know more about it.   Google Scholar states that you can “Search all scholarly literature from one convenient place”. To me that seems like a tall order. Having spent my professional career using various databases to get a comprehensive view on a given topic, the idea that now I only need to use one is both intriguing and almost unbelievable. Could it really be that simple? Does Google Scholar really cover everything?   Checking Google Scholar’s Help-pages does not really give you a clear answer as to what publishers or journals Google Scholar covers. As Google Scholar is not a database but a search engine, it indexes articles available on various websites. This apparently does include most (but not all?) academic publishers but also articles from “anywhere across the web”. How reliable this indexing is in terms of quality and scope is hard to determine. My scepticism with Google Scholar stems from the fact that Google is not really disclosing what is included, how the results are presented and how scientific the material in question is. Much remains a mystery and this lack of transparency is quite worrying.   On the other hand, some studies have shown that although not as precise as traditional databases, Google Scholar can offer good coverage for specific topics and disciplines. Google Scholar is also fairly easy to use and for students it will probably seem much more accessible than the list of databases the library would recommend.   My question is, is that enough? Should we keep encouraging students to use different databases where certain amount of selection and evaluation has been done for them? Or, is it enough to search quickly even though perhaps not as thoroughly? Google Scholar might be an excellent tool when students need to find a few research articles, but is it enough for thesis-level research? Perhaps it can be used as one of many resources available but is it enough on its own? Any comments are welcome! Sari  

  ”It really pleases me to hear that you’re waiting for me. I’m also very excited. I will wait a lot of new things and I do not know exactly what to expect. I’m very nervous.”   Näin kirjoitti saksalainen Yvonne minulle syyslukukauden alussa. Kevään ja kesän ajan olimme sähköpostitse sopineet hänen harjoitteluunsa liittyvistä käytännön asioista. H-hetken lähestyessä myös minä ja muut Leppävaaran kirjastolaiset odotimme jännittyneinä: Tämä oli ensimmäinen kerta, kun saimme ulkomaisen kirjastoalan harjoittelijan.   Yvonne opiskelee Stuttgartissa Hochschule der Medien -koulussa, joka on Metropolian partnerikoulu. Harjoittelu oli osa hänen Bibliotheks- und Informationsmanagement -koulutusohjelman opintojaan. Hän saapui Suomeen elokuun lopussa ja oli mukana vaihto-opiskelijoiden orientaatioviikolla.  Tämä oli hyvä aloitus. Yvonne tutustui muihin ulkomaalaisiin opiskelijoihin, joista muodostui hänelle tärkeä vapaa-ajan verkosto. Hän tutustui myös Metropolian käytäntöihin, joten varsinaisen harjoittelun alkaessa pääsimme suoraan kirjastotöiden opastamiseen.   Mieluisin työ oli asiakkaiden varaamien kirjojen hakeminen hyllystä työvälineenä iPad. Samoin MetCat-tietokantaan liittyvät työt olivat mieluisia. Myös videon tekemisestä hän innostui tosissaan. Näin kirjasto sai ensimmäisen MetCat-videon! Kirjaston asiakaspalvelutiskissä hän oli mukana jonkin verran. Se sujui englanniksi hyvin, tiskillä käy paljon ulkomaalaisia ja useimmat suomalaiset pienen hämmennyksen jälkeen vaihtoivat kieltä. Yvonne ihmetteli asiakkaiden käyttäytymistä kirjaston palvelutiskillä: suurin osa ei tervehdi, he vain ojentavat kirjan tai kirjastokortin tiskin yli.   Yvonnen tekemä video: How to search a book in MetCat How to search a book in MetCat from Metropolia Library on Vimeo.   Kirjaston päivittäisestä rutiinityöstä: palautettujen kirjojen hyllyttämisestä, Yvonne totesi muutaman viikon jälkeen: ”It’s not my favourite.” Sen jälkeen emme enää nähneet hänen liikkuvan palautuskärryn kanssa. Tämä oli minusta yllättävää ja kiinnostavaa. Näin toimii Z-sukupolvi, tuumasin mielessäni.   Juuri kuluvalla viikolla laitoin Yvonnelle viestin ja kysyin mitä harjoitteluajasta jäi mieleen. Näin hän vastasi: “Good friends, a lot of fun (in my free time and during my work), great time, so much new experience and I love Helsinki.”   Minulle itselleni jäi mieleen se, että kiinnostavien töiden keksiminen oli välillä haastavaa, vaikka löytyihän niitä. Englannin käyttäminen työkielenä oli kivaa ja välillä stressaavaa. Muistan kuinka joskus marraskuussa todella nautin siitä, kun pääsin lounaalle täysin suomenkielisessä seurassa! Tietysti pidin lounas- ja muistakin keskusteluista Yvonnen kanssa. Keskustelimme mm. saksalaisista ristiäisistä, tatuoinneista ja lävistyksistä, suomalaisten viinanjuonnista, Lapista, suomalaisista miehistä, elokuvista, Saksan kansalliskirjastoista ja koti-ikävästä, mutta vain yhden kerran.   Kaisu

Kerro mielipiteesi kirjastostamme osallistumalla käyttäjäkyselyymme! Samalla osallistut arvontaan, jossa palkintoina on mm. e-kirjojen lukulaite, kirjoja ja elokuvalippuja. Vastausaikaa on 7.4. saakka, kyselyn löydät osoitteesta https://my.surveypal.com/Metropolia. Kiitos - mielipiteesi on meille tärkeä!

  Toisen vuoden opiskelijoiden palaute on jälleen kahlattu läpi. Kriittisen palautteen ykköseksi nousi kestoaihe kurssikirjojen riittävyys - tai niiden riittämättömyys.   Kriittisen palautteen top 5: kurssikirjojen riittämättömyys aukioloajat palvelujen vieraus liian vähän tai ei ollenkaan tiedonhaun ohjausta liian paljon tiedonhaun ohjausta     Ymmärrän hyvin opiskelijan tuskan, kun tentti lähestyy ja kurssikirjaan on ”kilometrin mittainen” varausjono. Asiaa voi kuitenkin tarkastella monesta eri näkökulmasta: Yleisesti ottaen kirjastoinstituution toiminnan ydin on välittää laaja-alaisesti monipuolisia aineistoja asiakaskunnalleen. Tätä tehtävää kirjasto toteuttaa muodostamalla tarvittavia kokoelmia, dokumentoimalla ja järjestämällä tietoa sekä lisensoimalla kalliitakin e-aineistoja asiakkaan käyttöön. Huoli kirjastojen tulevaisuudesta ja pelko asiakkaiden menettämisestä kaupallisille toimijoille on suunnannut toimintoja myös toisaalle, kuten esim. treffi-iltojen järjestämiseen tai työkalujen lainaamiseen. Nyt on kuitenkin selvästi nousemassa keskustelu kirjaston roolista ja merkityksestä, jossa huhuillaan kirjaston alkuperäisen perusajatuksen perään. (Esim. Kirjastolehti 1 /2013)   Ammattikorkeakoulujen uuden rahoitusmallin myötä merkittävä osuus rahoituksesta tulee 55 op vuodessa suorittaneiden opiskelijoiden ja valmistuneiden määrästä. Uudet mittarit tietysti laittavat miettimään, millaisia paineita tämä aiheuttaa kokoelmatyöhön. Onko ensisijaista taata kaikille kurssikirja, jotta saadaan opiskelijat nopeasti tuutista ulos vai laaja-alaisempi toiminta. Emme kuitenkaan haluaisi olla pelkkä kurssikirjalainaamo vaan haluamme tuottaa monipuolisia palveluja, joiden toteuttamisessa pitkälle koulutettu ja osaava henkilökuntamme pääsee toteuttamaan työnimua ja iloa.   Olen myös puhtaasti henkilökohtaisista syistä miettinyt tätä kurssikirja-asiaa. Tämän vuoden alussa Helsingin Sanomissa viitattiin tapaukseen, jossa oppilas joutui lopettamaan lukion, koska perheellä ei ollut varaa hankkia tarvittavia koulukirjoja (HS 9.1.2013, ”Leipää ilman, kirjoja vailla”). Oma lapseni on ammattiopistossa ja kyllä ammatillisenkin koulutuksen kirjahankintoihin kuluu kiitettävä määrä euroja. Koska toisen asteen oppikirjojen saatavuus kirjastojen kautta on käytännössä nolla, olenkin hieman ärtyneenä pohtinut kysymystä: miksi yhteiskunnan tulisi kustantaa kurssikirjat korkeakouluopiskelijoille?  Kysymystä voi siis tarkastella myös koulutusasteiden tasa-arvoisesta kohtelusta käsin.   Edellä olevat ajatelmat eivät suinkaan tarkoita sitä, ettemmekö haluaisi tehdä mitään kurssikirja-tilanteelle. Tehostamme kirjojen varaustilanteen seurantaa ja tarvittaessa teemme lisähankintoja. Meille voi tehdä hankintaehdotuksen netin kautta tai sähköpostitse kirjasto(at)metropolia.fi. Näin myös opettaja voi varmistaa että tarvittavaa aineistoa on hankittu kirjastoon (erityisesti silloin kun kyseessä on uusi kurssiaineisto). Lisäämme tiedotusta elektronisista aineistoistamme, sillä usein myös sieltä löytyy tarvittavia kurssikirjoja.   Kiitän opiskelijoita saamastamme palautteesta. Yhdessä voimme tehdä kirjaston palveluista entistä parempia.   Hellevi

Osallistuin viime kesänä Euroopan terveystieteellisten kirjastojen järjestön EAHIL:in (European Association for Health Information and Libraries) konferenssiin, joka järjestetään vuosittain. Talven lumisateen keskellä voi muistella innostuneita yliopistojen, korkeakoulujen ja sairaaloiden kirjastoihmisiä, Brysselin kesäpäiviä sekä tietysti suklaakauppoja. Sain konferenssiin osallistumista varten LM Tietopalvelujen matka-apurahan. Konferenssi oli järjestyksessä 25. eli kyseessä oli juhlavuosi. Teemana oli Health Information Without Frontiers ja konferenssissa käsiteltiin kirjastojen agendalla kaikkialla olevia aiheita: tiedonhankinnan opetus ja kirjaston rooli muuttuvassa opiskeluympäristössä, tekijänoikeudet, e-aineistot, uudet teknologiat, kansainvälinen yhteistyö. Puhuttiin myös näyttöön perustuvasta kirjastotyöstä ja käyttäjätutkimuksesta.   Osallistujajoukko oli varsin kansainvälistä, Pohjoismaista oli paljon osallistujia, samoin Venäjältä useita. Suomen näkökulmasta oli mielenkiintoista kuulla norjalaisten Itämeren alueen koulutusyhteistyöprojektista Baltian maissa ja Venäjällä Kaliningradista Murmanskiin. Kollegamme Meilahden kampuskirjasto Terkosta ovat aktiivisia kansainvälisessä yhteistyössä ja tässäkin projektissa oli heiltä edustaja mukana.   Tiedonhankinnan opetukseen liittyvissä sessioissa esiteltiin mm. belgialaisten Ghentin ja Liègen yliopistojen kirjastojen tekemiä tutkimuksia mm. opetusmetodien tehokkuudesta ja eri muotojen sopivuudesta informaatiolukutaidon opetukseen. Yhä selvemmin ollaan sitä mieltä, että kirjastotaitojen tai informaatiolukutaidon opetus tulisi olla integroitu substanssiopetukseen, jolloin sille on konkreettinen tarve, mikä taas motivoi opiskelijoita. Tutkimuksia oli tehty mm. interaktiivisten tutoriaalien tehokkuudesta informaatiolukutaidon opetuksessa (tämä esitys palkittiin EAHILin yleiskokouksessa konferenssin parhaana esityksenä)  ja ”minä osaan -testien” hyödyllisyydestä (opiskelijat arvioivat testeissä informaatiolukutaitoaan ennen ja jälkeen kurssin).   Konferenssin päätöspuhuja oli niin ikään Ghentin yliopistosta. Professori Martin Valcke puhui kirjaston avainroolista tutkimukseen perustuvassa oppimisessa, jossa opiskelijan rooli on aktiivinen: opiskelija ei ole vain tiedon kuluttaja, vaan muuttuu tiedon tuottajaksi. Kirjaston rooli on ikään kuin piilotettuna opiskeluprosessissa ja ”kirjasto-osaaminen” liittyy yhteen muun opiskeluosaamisen kanssa.   Susanna   Konferenssin kotisivut: http://www.eahil2012.be/ Kuvat konferenssin pitopaikan, Université catholique de Louvainin lääkepuutarhasta sekä kirjastovierailulta Euroopan komission keskuskirjastosta.