Innostuin Tämä elämä -hankkeesta heti, kun kuulin siitä. Siinä saisi soveltaa taiteen ja musiikin käyttöä erityispedagogiikkaan sekä tavata paljon uusia, erilaisia ihmisiä. Nyt ensimmäisen pilottijakson loputtua voin sanoa, että koko matka koulutuksineen, kohtaamisineen ja keskusteluineen on ollut todella opettavainen ja inspiroiva.
Lähdin jokaisesta koulutuspäivästä pää täynnä ideoita harjoituksista, joita koululaisten työpajoissa voisi käyttää. Olin inspiroitunut, innostunut ja monena päivänä myös liikuttunut kaikkien vilpittömästä halusta auttaa nuoria löytämään oma polkunsa vahvuuksiensa kautta. Ryhmässämme oli todella ammattitaitoisia, taitavia ja avoimia opiskelijoita, joiden kanssa oli helppoa olla oma itsensä ja uskaltaa heittäytyä. Meidän ohjaajamme taas olivat aivan huippuammattilaisia aloillaan, ja jokaisen koulutuspäivän sisältö tuki toinen toistaan. Ohjaajiemme tuella oli helpompi ja turvallisempi mennä tekemään jotakin, jota ei ollut koskaan ennen tehnyt – ohjaamaan erittäin heterogeenistä kuudentoista hengen yläkouluryhmää.
Ensimmäisenä päivänä jännitti niin, että kädet tärisivät, kun kirjoitin nuorten nimiä maalarinteipin palasiin ja toivotin heidät tervetulleiksi. Jännitys kuitenkin laukesi pian, kun pääsimme tekemään töitä ryhmän kanssa. Meille kävi työparini Veeran kanssa heti selväksi, miten aivan ihania, taitavia ja viisaita nuoria meidän ryhmässämme oli. Vaikka kaikkia aluksi hieman jännitti uudet ihmiset, niin työpajapäivän loppupuoliskolla kilpailtiin jo innokkaasti tunnetilalaulukisassa: esitimme Veeran kanssa lauluja erilaisilla tunnetiloilla ja muut arvailivat joukkueittain. Lopuksi muutama ryhmäläinenkin uskaltautui mukaan lauluun!
Vahvuudet ja niiden pohtiminen oli minulle todella suuri ja tärkeä osa työpajojen suunnittelua. Teimmekin vahvuuksien pohtimisesta jokaiselle päivälle omanlaisensa lopetuksen. Ensimmäisenä päivänä huomioimme jokaisesta nuoresta yhden vahvuuden ja sanoimme sen ääneen. Oli ihanaa huomata, kuinka mukavan asian sanominen ja vahvuuksien huomioiminen sai toiset hyvälle tuulelle. Tuli sellainen olo, että tätähän pitäisi aina tehdä. Toisten kehuminen on tärkeää, ja silti usein ne pienetkin hyvät asiat unohdetaan sanoa ääneen. Opin sen, että yksilöllisellä kehulla on todellakin voimaa ja sitä pitäisi viljellä niin paljon kuin sielu sietää!
Toisena päivänä nuoret saivat huomioida itse omat vahvuutensa: he saivat kirjoittaa pienelle paperinpalalle, missä olivat olleet sinä päivänä hyviä. Saimme ihania vastauksia – monenlaisia vahvuuksia. Oli hienoa nähdä, että vahvuuksia osattiin miettiä omasta itsestä, vaikkei se aina ole helppoa!
Kuva: Emilia Vihanto
Kolmas työpajapäivä päättyi vahvuusrinkiin, jossa jokainen sanoi ääneen oman vahvuutensa sinä päivänä. Jos joku ei keksinyt, niin kaverit auttoivat: positiivisia asioita ja vahvuuksia sateli spontaanisti eri puolilta rinkiä, ja se sai minut tuntemaan suurta ylpeyttä nuoria kohtaan. Neljännen päivän lopetus meni hiukan samalla tavalla, kun nuorten tuli kirjoittaa pareittain heidän huomaamiaan vahvuuksia toisistaan. Useat olivatkin huomanneet useamman kuin yhden vahvuuden – mahtavaa!
Tämä elämä -pelin kehittäminen oli myös iso osa työpajojen ohjelmaa, ja nuoret olivat selvästi kiinnostuneita siitä. Teimme toisena päivänä musiikin peliin elementti-improvisaation keinoin, ja valitsemamme tunnetilat musiikille olivat rentouttava, iloinen ja rauhallinen. Pohdimme, mitkä soittimet tuottaisivat tämänlaisia ääniä. Yhdeltä oppilaalta tuli hieno idea äänittää oikeaa veden lotinaa. Lopputuloksena oli juuri se, mitä olimme tavoitelleet: rauhaisa ja iloinen musiikki täynnä luonnon ääniä. Oppilailta tuli myös hyviä kehitysideoita peliin, ja pelimaailma musiikkeineen oli selvästi keskustelua avaava ja mielenkiintoinen aihe nuorille.
Kysyimme viimeisenä päivänä palautteessa, mikä työpajapäivissä oli ollut kivointa. Monet vastasivat, että musiikinteko. Sitä olisi saanut myös palautteen mukaan olla enemmän, samoin kuin pelin kehittämistä. Jotkut pelit ja leikit olivat olleet tylsiä, mutta kaikki olivat kuitenkin iloisia siitä, että olivat olleet ryhmässä erilaisten nuorten kanssa ja tutustuneet uusiin ihmisiin.
Mitä minä opin Tämä elämä -hankkeesta? Ainakin todella arvokkaita ryhmänohjaustaitoja. Opin itsestäni uusia asioita, samoin nuorista. Opin toimimaan työparin kanssa, joka on eri alalta. Opin kuinka tärkeää on se, että toisissa huomataan hyvä ja se sanotaan ääneen niin, että kaikki muutkin kuulevat. Sain luottamusta itseeni ohjaajana.
Kysyimme oppilaspalautteessa myös, mitä nuoret olivat oppineet. Yksi mieleenpainuvimmista vastauksista kuului näin: ”Opin olla rohkeampi”.
Sitä minäkin opin, ja opettelen edelleen.
Emilia Vihanto
Musiikkipedagogiikan opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Kuva: Emilia Vihanto
Ei kommentteja