Ensimmäinen Tämä elämä -hankkeen pilotti on takana. Neljä päivää nuoria neljästä koulusta viidessä ryhmässä tekemässä, pohtimassa ja hitaammin tai nopeammin lämpenemässä.
Meidän koulumme tulee työpajoihin Tuusulanjärven kulttuurimaisemista. Joka aamu 8.15 bluetooth-kaiuttimet alkavat luukuttaa bussin takaosassa meille opettajille tuntemattomia biisejä. Lisäävät volyymia. Emme tunnista siltikään. Sipsi- ja karkkipussit rapisevat ja Juissia kuluu. Kaikki tämä opettajan luvalla, sillä harvoinhan sitä nyt susirajalta pääkaupunkiin päästään. Vantaa eristää tehokkaasti.
Pajat alkavat. Ensimmäisenä aamuna teinit tarkkailevat tilanteen vaarallisuutta alta kulmien luokkakaverien välittömässä läheisyydessä. Iltapäivällä yhdessä ryhmässä on syntynyt jo lentävä lause ”kova meno”. Työpajojen päätyttyä on nähty tunteiden lämpenemisiä, kuumenemisia, draamaa ja teinikähinää. Ja paljon pohtivia, fiksuja nuoria. Tutustumisia. Spontaania auttamista ja hupaisia tilanteita.
Työpajoja vetäneitä Metropolian ja Helsingin yliopiston opiskelijoita saadaan kiittää paljosta ja suuresti. Välitön asenne, huumori ja hyvä valmistautuminen kantoivat läpi pajojen. Rohkaisevat lauseet ja jokaisen oppilaan saamat henkilökohtaiset kehut oikaisevat jäykemmänkin älykännyniskan. Jos saa yläastelaisen hetkeksi kiinnostumaan, voi alkaa kesyttää nälkäisiä leijonia savannilla pelkät naudankyljykset aseenaan – vanha viidakon sananlasku.
Tämä on ensimmäinen pilotti. Tämä elämä -pelin ensimmäistä versiota päästään kokeilemaan ja kommentoimaan. Kaiken kännykän ruudulta nähneet yläastelaiset ovat lahjomattomia ja suorasanaisia testaajia. Palaute on kuitenkin ollut myös positiivista ja kommenttien pohjalta on hyvä jatkaa. Koodaaja Henri ja graafikko Marie ovat testauspäivänä paikalla. Jäi hieman harmittamaan, ettei heitä esitelty, koska nämä vaatimattomat työn sankarit olisivat ansainneet isot aplodit, liputuspäivän ja nimikkoleivoksen. Aito koodari ja graafikko! Ne tyypit jotka ovat pelin ihan oikeasti saaneet heräämään elämään.
Haasteena tulevissa versioissa on säilyttää pelaajan mielenkiinto, tehdä pelistä riittävän monipuolinen ja palvella perimmäistä tarkoitusta: mitkä ovat minun vahvuuteni? Ja niiden omien vahvuuksien etsimistä on työpajoissa nimenomaan harjoiteltu. Mikä parasta, nuoret ovat niitä itsestään ja toisistaan myös löytäneet.
Meidän järjestäjien palauteplaverissa joku toteaa: ”Tää olisi voinut mennä ihan pieleen”. Ei mennyt. Mitä nyt bussit tulivat kouluille jo maanantaina, kun pajat alkoivat tiistaina. Tai polvi niksahti välituntipaineissa. Kas sellaista on tämä elämä!
En tunnista tätäkään biisiä.
Jussi Paalanen
Projektikoordinaattori, Helsingin yliopisto
Musiikinopettaja, Hyökkälän koulu
Kuvat: Veikko Somerpuro
Ei kommentteja