Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä

Avainsana: vertaistuki

Sydäninfarktin jälkeistä ryhmäohjausta toimintakyvyn edistymiseksi
26.4.2021
Heli Peltomäki

Sydäninfarkti ilmenee yllättäen ja saattaa olla kuntoutujalle traumaattinen kokemus, joka horjuttaa kuntoutujan toimintakykyä. Sairastumisen vaikutukset näkyvät kuntoutujan arjessa. Kuntoutuja saattaa kokea monenlaisia tunteita, joihin voi liittyä kuoleman pelkoa ja ahdistusta sekä arjen todellisuutta ja toiveikkuutta. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kehitin ryhmäohjausta sydäninfarktin sairastaneille kuntoutujille toimintakyvyn edistymiseksi. Kehittäminen perustui moniasiantuntijuuteen, jossa kehittäminen toteutui yhdessä sydäninfarktin sairastaneiden kuntoutujien ja ammattilaisten kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotoksena muodostui kuvaus ryhmäohjauskäytännöstä sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Ryhmäohjauskäytännön pohjana käytettiin hyvää kuntoutuskäytäntöä, jonka mukaan kuntoutuksen tulee lähteä kuntoutujan arjen tarpeista (Paltamaa & Karhula & Suomela-Markkanen & Autti-Rämö 2011: 35). Kuntoutujat tarvitsevat kokonaisvaltaista ohjausta Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla kokonaisvaltaista, kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä tukevaa. Fyysisen toimintakyvyn osalta tärkeänä näyttäytyy sydänoireiden tunnistaminen, liikkumaan rohkaiseminen, liikkumiseen liittyvien pelkojen lievittäminen sekä kuntoutujan arjessa selviytymisen tukeminen. Psyykkisen toimintakyvyn tukemisessa merkittävänä asiana esille nousi sairastumiseen liittyvien tunteiden käsitteleminen. Vertaistuki nousi vahvimmin esille sosiaalisen toimintakyvyn tukemisessa. Tulokset osoittavat, että suuren tiedon määrän vuoksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla jaettu osiin. Tämä edesauttaa, että kuntoutujat pystyvät vastaan ottamaan ja omaksumaan saadun tiedon. Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulisi muodostua sairauteen liittyvästä perusinfosta ja tämän jälkeen toteutuvasta teema-tyyppisestä pienryhmäohjauksista. Sydäninfarktin jälkeisessä perusinfossa käsitellään lyhyesti sairauteen liittyviä tärkeitä teemoja, kuten sepelvaltimotauti ja sen hoito, sairastumiseen liittyvät tunteet, saatavilla olevat tuet ja etuudet sekä elintapaohjaukseen liittyvät asiat. Tärkeää on, että sairastuneet saavat monipuolisesti tietoa sydäninfarktiin ja sepelvaltimotautiin liittyvistä asioista. Perusinfon jälkeen kuntoutujalla tulisi olla mahdollisuus osallistua teema-tyyppisesti järjestettävään pienryhmäohjaukseen, jossa kuntoutuja pystyy viemään eteenpäin itselleen tärkeää asiaa. Teema-tyyppisesti toteutuvan ryhmäohjauksen aiheita ovat muun muassa sairastumiseen liittyvät tunteet, ravitsemus, liikunta ja tupakoinnin lopettaminen. Tärkeää on, että kuntoutujat valitsevat itse heille merkitykselliset aiheet ja asiat, joita he haluavat viedä eteenpäin ryhmäohjauksessa. Tulosten mukaan ohjausryhmien tulee olla pieniä, noin 10 osallistujan ryhmiä. Lisäksi oleellista on, että ryhmiin pyritään saamaan samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, jolloin tietoa pystytään kohdentamaan osallistujille ja vertaistuen jakaminen on mahdollista. Ryhmäohjauksen tulee perustua moniasiantuntijuuteen, jossa hyödynnetään sekä ammattilais- että kokemustietoa. Toimintakyvyn edistymiseksi oleellista on priorisoida, mitä tietoa kukin sydäninfarktin sairastanut kuntoutuja tarvitsee. Tuloksissa ilmeni, etteivät kaikki sairastuneet tarvitse ohjausta yhtä paljon, vaan ohjausta pitäisi suunnata kuntoutujille tarpeen mukaisesti. Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeinen ryhmäohjaus toimintakyvyn edistymiseksi tulisi toteutua erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja alueen järjestöjen yhteistyönä. Jotta ryhmäohjauksen järjestäminen yhteistyönä on mahdollista, tulisi näiden toimijoiden välillä lisätä vuorovaikutusta ja verkostomaista toimintaa. Kuntoutuja pohtii asioita oman elämän kautta Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi kuntoutujan tulee ryhmäohjauksessa pohtia käsiteltäviä asioita oman elämän kautta. Keskeistä on, että kuntoutujat pohtivat, missä asioissa muutosta tarvitaan ja mitä he ovat valmiita tekemään muutosten eteen. Toimintakyvyn edistymiseksi ryhmäohjauksessa tulee hyödyntää kuntoutujia aktivoivia ohjausmenetelmiä, kuten ryhmäkeskusteluja, ohjattua liikuntaa ja kuntoutumisen tavoitteiden asettamista toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan läheisten osallistuminen ryhmäohjaukseen on tärkeää, koska he tarvitsevat myös tietoa sairaudesta. Lisäksi läheiset tukevat kuntoutujia arjessa (Autti-Rämö & Salminen 2016: 15). Tuloksissa vertaistuki näyttäytyi hyvin merkityksellisenä asiana, joka edistää toimintakykyä. Kokemusten ja vinkkien jakaminen vertaisten kanssa on tärkeää toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan vertaistuen mahdollistumiseksi ohjausryhmien tulee olla pieniä. Lisäksi tärkeää vertaistuen kannalta on, että ryhmässä on samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia kuntoutujia. Myös Salmisen (2016) mukaan keskeistä vertaistuen jakamisessa on, että osallistujien elämäntilanteet ovat samankaltaisia. Ryhmässä kuntoutujien saama tuki usein moninkertaistuu verrattuna yksilöohjaukseen, koska ammattilaisten jakaman tiedon lisäksi pystytään hyödyntämään ryhmäläisten omia kokemuksia. (Salminen 2016: 301–302.) Kuntoutuja on aktiivinen toimija kuntoutusprosessissa Tuloksissa kuntoutujat nähtiin aktiivisina osallistujina ryhmäohjauksessa, jossa kuntoutujat valitsevat itseä kiinnostavat aiheet, joihin ovat motivoituneita panostamaan. Lisäksi ryhmäohjauksessa toteutuva vuorovaikutus, vertaistuki ja kuntoutujia aktivoivat ohjausmenetelmät mahdollistavat kuntoutujien aktiivisen osallistumisen ryhmäohjauksessa. Myös Siparin & Mäkisen (2012) mukaan kuntoutujan tulee toimia aktiivisena osallistujana omassa kuntoutusprosessissaan. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa oleellista on keskittyä kuntoutujan osallisuuden vahvistamiseen, jossa keskeistä on, että toiminta on kuntoutujalle mielekästä tekemistä kuntoutujan omassa arjessa. (vrt. Sipari & Mäkinen 2012:27.) Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen ennaltaehkäisevät vaikutukset Sydäninfarktin sairastaneen kuntoutus ja sekundaaripreventio kulkevat yhdessä limittyen toisiinsa (Hämäläinen & Röberg 2007: 19). Sydäninfarktin jälkeisellä sekundaaripreventiolla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla pyritään ehkäisemään sydäninfarktin uusimista ja pienentämään sydäninfarktin sairastaneen sydänkuoleman vaaraa. Tällä hetkellä sydäninfarktin jälkeisessä kuntoutuksessa painottuu vahvasti sekundaaripreventio. Myös tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa näyttäytyi vahvasti sekundaariprevention soluttautuminen osaksi sydäninfarktin jälkeistä ryhmäohjausta. Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeisellä ryhmäohjauksella nähtiin olevan myös ennaltaehkäiseviä vaikutuksia, joilla voidaan ennaltaehkäistä tulevien ongelmien ja sairauksien syntymistä. Esille nousi erityisesti sydäninfarktin jälkeisen elintapaohjauksen ja sairastumisen jälkeisen masennuksen ennaltaehkäisyn tärkeys. Oleellisena näyttäytyi myös, että kuntoutujia neuvotaan, milloin hoitoon tulee hakeutua. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa ennaltaehkäisyn lisäksi oleellista olisi kiinnittää enemmän huomiota kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin ja arjen toimintaympäristöihin (vrt. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35). Oleellista on keskittyä kuntoutujan toimintaympäristöön Kuntoutumisessa on kyse yksilön ja ympäristön välisestä muutosprosessista. Kuntoutuksen palvelujärjestelmän prosessien ja toimintatapojen keskeisenä tavoitteena on kuntoutujan arjessa tapahtuva kuntoutuminen. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017.) Kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi oleellista sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa on pyrkiä vaikuttamaan kuntoutujan ja ympäristön vuorovaikutteiseen muutosprosessiin kuntoutujan omassa toimintaympäristössä. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyön Ryhmäohjauksen kehittäminen sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021. (Theseus) Kirjoittaja Heli Peltomäki, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 24–17. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Paltamaa, Jaana & Karhula, Maarit & Suomela-Markkanen, Tiina & Autti-Rämö, Ilona 2011. Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. Salminen, Anna-Liisa 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 301–305. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit.   Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Lue lisää

Perhehoitajien vertaistoiminnan avulla tukea yhteistoimintaan biologisten vanhempien kanssa
23.6.2020
Anniina Aaltonen

Lastensuojelun perhehoidossa perhehoitajat kaipaavat tukea erilaisiin lapseen liittyviin kysymyksiin – yksi monista tukimuodoista voi olla vertaistoiminta. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea perhehoitajia yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Miten yhteistoiminta saadaan sujuvaksi osaksi perhehoidon käytäntöjä? Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa kehitettiin perhehoitajien vertaistoimintaa lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa. Tulokset osoittavat, että perhehoitajat tarvitsevat tukea yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Jokaiselle lapselle riittävän hyvä ja turvallinen arki Mitä näitä vaihtoehtoja nyt olikaan? Oma koti, sukulaissijoitus, laitoshoito tai perhehoito. Lähtökohtana lastensuojelussa on aina vanhempien tukeminen siten, että lapsen oikeudet toteutuvat hänen omassa kodissaan. Aina tämä ei kuitenkaan toteudu, ja silloin lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta. (Perhehoitoliitto.) Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun, turvalliseen kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen. (Lastensuojelulaki 2007). Kun lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta, siihen useimmiten paras mahdollinen paikka on perhehoito, joka tuli sijaishuollon ensisijaiseksi hoitomuodoksi 1.1.2012 alkaen (Perhehoitoliitto). Perhehoidossa toimiville perhehoitajille on tärkeää taata riittävä tuki perhehoitajana toimimiseen. Yksi perhehoidon tukimuodoista on vertaistuki, jolle näyttää Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan olevan todellista tarvetta. (Aaltonen 2020.) Vertaistoiminnan merkitys Kansainvälisten tutkimusten mukaan perhehoitajat kaipaavat tukea lapseen liittyviin haasteisiin, lapsen vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön sekä kasvatuskäytäntöihin ja lapsen kanssa toimimiseen. Toivottuja tuen muotoja ovat koulutus, kriisituki, sosiaalityöntekijän saavutettavuus, erityispalvelut lapselle ja vertaistuki. (Heino & Säles 2017: 73.) Kananojan ja Ruuskasen (2019) mukaan avohuollon lastensuojelussa ryhmämuotoinen auttaminen on toistaiseksi vähäistä, vaikka kokemukset esimerkiksi biologisten vanhempien vertaisryhmistä ovat myönteisiä. (Kananoja & Ruuskanen 2019: 36). Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää pitkäaikaisten perhehoitajien vertaistoiminnan kehittämisessä Eksotessa. Vertaistoiminta on käynnistynyt tutkimuksellisen kehittämistyön kanssa yhtä aikaa. Vertaistuen tulisi kuulua tiiviinä osana tämän päivän yhteiskunnan tukimuotoihin, myös lastensuojelussa. Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa vertaistoimintaa toivottiin myös sijoitetuille lapsille, biologisille vanhemmille sekä perhehoitajien biologisille lapsille. Tulosten mukaan voidaan olettaa, että ammattilaisilla on merkittävä tehtävä vertaistoiminnassa sen mahdollistajana. (Aaltonen 2020.) Toimiva vertaistuki on suunnitelmallista, vapaaehtoista ja tuen saajan kokemaan tarpeeseen perustuvaa toimintaa, jota voi tarjota ainoastaan vertainen. Sosiaalityön tehtävänä on huolehtia vertaistuen saatavuudesta sitomalla vertaistoiminta osaksi sosiaalityön rakenteita ja käytäntöjä. Vertaistukiryhmässä perhehoitajat oppivat toistensa kokemuksista, vahvistavat voimavarojaan ja lisäävät ammattitaitoaan. (Heino & Säles 2017: 75.) Ryhmätoiminnassa vertaiset oppivat toisiltaan, mutta myös ammattilaisilta ja päinvastoin. Oppiminen parhaimmillaan on monenkeskistä tiedon ja kokemusten jakamista. Vertaistuki voi toimia ilman ammatillista työtä, mutta ammatillinen työ mahdollistaa vertaistuen. Tuen tarvitsijan kannalta usein päästään hyviin tuloksiin, kun vertaistuki ja ammatillinen työ toimivat yhdessä. (Mikkonen & Saarinen 2018: 23, 29.) Luottamuksellinen ilmapiiri toimii omien kokemusten kertomisen ja toisten kuulemisen, vuorovaikutuksen, tunteiden ilmaisemisen ja käsittelyn sekä toisten kokemuksista oppimisen ja uusien selviytymiskeinojen löytymisen mahdollistajana. Ryhmän tuki voi auttaa vain, jos tukea toivova itse suhtautuu siihen luottavaisesti ja avoimesti. Vertaistuesta on apua monille, mutta se ei kuitenkaan sovi kaikille. (Mikkonen & Saarinen 2018: 21, 189.) Mitä on perhehoitajien hyvä vertaistoiminta? Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön yhteenvetona syntyi kuvaus perhehoitajien hyvästä vertaistoiminnasta lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Alla olevassa kuviossa perhehoitajien vertaistoiminta on nostettu keskelle sen ollessa kehittämisen kohteena. Vaikka tutkimuksellisella kehittämistyöllä oli tarkoitus kehittää nimenomaan perhehoitajien vertaistoimintaa, on myös huomattavaa, että tuloksia syntyi muistakin näkökulmista. Perhehoitajien vertaistoiminnan lisäksi tuloksista jäsentyi lapsen näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa, biologisen vanhemman näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa sekä ammattilaisten tehtävät vertaistoiminnassa. Tulosten yhteenvedon mukaan hyvä vertaistoiminta tapahtuu perhehoitajien kesken. Vertaistoiminnassa on tärkeää huomioida lapsen sekä biologisen vanhemmat näkökulmat. Ammattilaisten tehtävänä on mahdollistaa vertaistoiminnan toteutuminen. (Aaltonen 2020.) Yhteistoiminnalla yhteistä hyvää hakemassa? Lastensuojelun laatusuosituksen (2019) mukaan yksi tärkeimmistä sijaishuollossa olevan lapsen oikeuksista on oikeus pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin. Tätä oikeutta voidaan rajoittaa ainoastaan lain tarkoittamissa tilanteissa ja silloin, kun se on lapsen edun mukaista. Lapsen sijoituksen aikana tulee tehdä yhteistyötä lapsen vanhempien ja huoltajien kanssa myös ammattilaisten sekä sijaishuoltopaikan toimesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö, Lastensuojelun laatusuositus 2019: 54.) Myös Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista voidaan olettaa, että yhteistoimintaa perhehoitajien sekä lapsen biologisten vanhempien välillä pidetään merkittävänä, myös lapsen läsnä ollessa. Yhteistoimintaa on tänä päivänä hyvin vähän. On tärkeää, että perhehoitaja saa vertaistoiminnassa vahvistusta siihen, että hän ymmärtää, hyväksyy ja kunnioittaa lapsen tärkeitä ihmissuhteita. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea lapsen suhteiden jatkuvuutta omaan verkostoon. Perhehoitajat toivoivat tukea yhteiseen toimintaan biologisten vanhempien kanssa. Ammattilaisten tehtävä on mahdollistaa näitä kohtaamisia.  (Aaltonen 2020.) Kirjoitus pohjautuu Aaltosen (2020) tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Anniina Aaltonen, toimintaterapeutti, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Aaltonen työskentelee ohjaajana lastensuojelussa Eksotessa. Lähteet: Aaltonen, Anniina 2020. Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Heino, Tarja & Säles, Emilia 2017. Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito. Kohti perhehoidon laadun vahvistamista. THL työpaperi 20/2017. Verkkodokumentti. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132434/URN_ISBN_978-952-302-857-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Kananoja, Aulikki & Ruuskanen, Kristiina 2019: 36. Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:4. Helsinki. Loppuraportti. Verkkodokumentti. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161379/Selvityshenkilon_edellytykset_lastensuojelun.pdf?sequence=4&isAllowed=y. Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Verkkodokumentti. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417#L1P3. Mikkonen, Irja & Saarinen, Anja 2018. Vertaistuki sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna: Printon. Perhehoitoliitto. https://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/lapset_nuoret STM 2019. Lastensuojelun laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:18. Helsinki. Verkkodokumentti. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161862/STM_2019_8_J_Lastensuojelun_laatusuositus.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

Lue lisää

Etäkuntoutus tulevaisuutta ikääntyneiden kuntoutuksessa – kokemuksia Oulunkylän kuntoutussairaalan kuvallisen etäkuntoutuksen hankkeesta
7.5.2019
Sanna Paavola

Etäkuntoutuksen käyttö ikääntyneiden kuntoutuksessa lisääntyy koko ajan ja sen vaikutuksia on tutkittu lisääntyvissä määrin. Muun muassa hyvän ikääntymisen laatusuosituksessa (2017) nostetaan esille teknologian hyödyntäminen ikäihmisten kotiin vietävissä palveluissa. (STM 2017: 29.) Oulunkylän kuntoutussairaalassa toteutettiin helsinkiläisten ikääntyneiden toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen kuvallisen etäkuntoutuksen avulla -hanke. Hankkeen tarkoituksena oli kehittää uudenlainen palvelumalli, jossa kuvallista etäkuntoutusta viedään sairaalajakson jälkeen kuntoutujien omaan toimintaympäristöön mobiililaitteen avulla. Oulukylän kuntoutussairaalan yksi keskeinen kehittämisalue ovat kotiin vietävät palvelut ja teknologian hyödyntäminen ikääntyneiden kuntoutuksessa. Mahdollisimman turvallinen kotiutuminen ja sen huolellinen suunnittelu voivat olla ns. pyöröovisyndroomaa ehkäiseviä tekijöitä. Kotiutumisen jälkeiset ensimmäiset viikot ovat kriittistä aikaa, ja iäkkään kuntoutujan tukeminen kotona selviytymisessä niiden aikana on tärkeää. Palosen (2016) väitöskirjassa nousi esille, että iäkkäät kuntoutujat eivät välttämättä hoitojakson aikana osaa esittää hoitoon liittyviä kysymyksiä ja nämä heräävät vasta ns. normaalissa arkielämässä. Myös epävarmuutta hoidon jatkuvuudessa lisäsi se, ettei kuntoutujilta tiedusteltu vointia hoitojakson jälkeen. (Palonen 2016: 59; 70–71.) Mm. näihin seikkoihin pyrittiin vaikuttamaan kuvallisen etäkuntoutuksen hankkeen aikana. Kuntoutujien kokemukset hankkeesta olivat positiivisia ja hankkeella oli myönteisiä vaikutuksia toimintakykyyn. Tulevaisuuden näkymissä on paljon mahdollisuuksia teknologian ja erilaisten etäratkaisuiden käytössä ikääntyneiden kuntoutuksessa. Ikääntyneiden kuntoutujien joukossa on paljon potentiaalia ja halua uuden kehittämiseen. Osallistamalla ikääntyneet ja heidän lähiverkostonsa toimijat kuntoutuksen kehittämiseen saadaan hyödynnettyä paljon tietotaitoa ja kokemusasiantuntijuutta. Etäkuntoutuksen mahdollisuudet ikääntyneillä Kuvallisen etäkuntoutuksen hanke toteutettiin vuosina 2017–2018 Oulunkylän kuntoutussairaalan jatkohoito- ja kuntoutusosastoilla. Osallistujat valittiin kuntoutusjakson alkupuolella kuntoutuskokouksessa etukäteen sovittujen kriteerien ja poissulkukriteerien perusteella. Hankkeessa oli mukana 33 kuntoutujaa. Osallistujien keski-ikä oli 75,8 vuotta. Vanhin osallistuja oli 92 vuotta ja nuorin 62 vuotta. Suurimmalla osalla oli kotiutuessa käytössä liikkumisen apuväline. Syinä hankkeesta kieltäytymiseen olivat mm. toimintakykyä rajoittava perussairaus tai ylimääräinen lisärasite arkeen, ja osalla omaiset estelivät laitteen käyttöä. Hankkeessa tavoitteena oli tukea kotiutumisen jälkeistä vaihetta etäyhteydellä tarjottujen palvelujen kautta. Tablet-laitteille tuotettiin lihaskunto- ja tasapainoharjoitteita, aivojumppaa, luentoja ja vertaistukiryhmä, ja lisäksi kuntoutujien oli mahdollista keskustella keskenään laitteen kahvila toiminnolla. Kerran viikossa laitteen kautta otettiin kuvallinen etäyhteys sairaalasta fysioterapeutin ja sairaanhoitajan toimesta, ja kuntoutujilla oli mahdollisuus keskustella kotona omassa toimintaympäristössä esiin nousseista seikoista. Laitteet esiteltiin kuntoutujille osastojakson aikana ja niiden käyttöä harjoiteltiin yhdessä. Monet hankkeeseen osallistuneet eivät olleet koskaan aiemmin käyttäneet älylaitteita. Ikääntyneet lähtivät kuitenkin rohkeasti mukaan ja ottivat ennakkoluulottomasti laitteet kokeiluun. Esteeksi laitteiden käytölle muodostui ennemminkin kuntoutujien kokema henkinen kuormitus kotiutumiseen liittyen kuin esim. epäluulo älylaitteita kohtaan. Ikäihmiset omaksuivat nopeasti älylaitteen käytön ja miettivät sen monia käyttömahdollisuuksia. Näin kommentoi yksi osallistuja: "Erittäin positiivinen juttu kaiken kaikkiaan!" Kotiutumiseen turvaa ja tukea Suuri osa jaksolle tulevista iäkkäistä kuntoutujista haluaa kotiin. Monen tavoitteena on se, että pystyisi liikkumaan, kuten ennen, ja pääsisi kotiin. Kotiutumisvaiheeseen voi liittyä pelkoa ja epävarmuutta mutta myös intoa ja odotusta. Kotiutumiseen liittyvät kysymykset ja epävarmuudet ovat usein hyvin konkreettisia. Hankkeeseen osallistuvia kuntoutujia mietitytti mm. se, löytyykö laitteelle sopivaa paikkaa, osaako kuntoutujan kotiin saattava kuljettaja asentaa laitteen paikalleen ja mitä tapahtuu, jos laite rikkoutuu. Hankkeessa mukana olleet kokivat turvallisuutta lisäävänä tekijänä tietoisuuden siitä, että jo ensimmäisellä viikolla sairaasta otetaan etäyhteys. Tämä vähensi kotiutumiseen liittyvää pelkoa. Näistä peloista keskustelemalla ja niitä yhdessä läpikäymällä epävarmuus usein vähenee ja kuntoutuja kokee kotiutumisvaiheen helpompana. Myös omaisilla kotiutumiseen liittyy epävarmuutta. Hankkeessa mukana olleiden kuntoutujien omaiset kokivat etäyhteyden hyvänä lisänä tuomaan turvaa kotiutumisen jälkeiseen vaiheeseen: "Miten nyt pärjään tämän jälkeen? Kuka pitää nyt minusta huolta? Oli tärkeää saada kontaktit viikoittain. Oli hyvä, että joku ”seurasi”." "Viikoittainen yhteydenotto loi turvaa, oli keneltä kysyä, kun joku asia huoletti. Sai juttuseuraa." Järnströmin (2012) väitöskirjan mukaan iäkkäiden mielessä kotona olemiseen liittyy monia merkityksellisiä asioita. Ne eivät välttämättä ole ihmeellisiä, vaan käsittelevät ikäihmisen omaa tavallista arkea. Ajatus kotiutumisesta toimii monilla motivoivana tekijänä kuntoutumiselle. (Järnström 2012: 165.) Monet hankkeessa mukana olleet toivat ensimmäisen etäyhteyden aikana esille onnistumisiaan omassa toimintaympäristössään. He olivat esim. uskaltaneet viedä roskat ulos yksin tai pystyneet liikkumaan pieniä matkoja ilman apuvälinettä. Toiset taas kaipasivat ohjeita liikkumiseen ja rohkaistuivat etäyhteyden aikana saamistaan neuvoista ja seuraavalla kerralla kertoivat olleensa aktiivisemmin liikkeellä. Myös ammattilaisten oli erittäin mielenkiintoista kuulla, miten kuntoutujat toimivat omassa ympäristössään kotiutumisen jälkeen. Aktiivinen toimija omassa ympäristössä Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksen (2018) mukaan tulevaisuudessa asiakkaiden tulisi olla aktiivisia toimijoita ja osallistua omien palveluidensa kehittämiseen (STM 2018: 14). Hankkeessa kuntoutujat olivat aktiivisia toimijoita oman kuntoutuksen parissa. Hankkeeseen osallistuneilta saatiin arvokasta tietoa siitä, miten etäpalvelut hyödyttävät iäkästä kuntoutujaa omassa toimintaympäristössä selviytymisessä ja miten niitä voisi jatkossa kehittää. Hankkeessa mukana olleet kuntoutujat olivat suurelta osin aktiivisia kehittäjiä tulevaisuuden palveluille. Näitä palveluja kehitettäessä tulee kuitenkin muistaa se, että etäpalvelut eivät ole sopiva ratkaisu kaikille ikääntyneille. Vertaisvoimaa verkosta Kuntoutussairaalassa on vuodesta 2012 ollut toiminnassa viikoittain kokoontuva kotiutuvien vertaistukiryhmä, jota ohjaa Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-koulutuksen saanut fysioterapeutti. Kuntoutujat ovat kokeneet vertaistukiryhmän erittäin tärkeänä osana kotiutumiseen liittyvien kysymysten käsittelyssä. Tämä ryhmän tuki haluttiin mukaan myös etäkuntoutuksen hankkeeseen. Vertaistukiryhmä toteutettiin viikoittain ryhmämuotoisella kuvayhteydellä. Kuntoutujat kokivat myönteisenä sen, että he pystyivät käymään läpi kotona olemiseen liittyviä kokemuksia samassa tilanteessa olevien kanssa. Vertaistuen mahdollistuminen kotiutumisen jälkeen tarjoaa arvokasta tukea kotona selviytymiseen. Tällaista tukea kuntoutujat saivat myös älylaitteilla olevasta kahvilatoiminnosta, joka mahdollisti kuntoutujien keskinäisen kommunikoinnin kuva- ja ääniyhteydellä. Tämän hankkeen aikana verkossa luotiin uusia ystävyyssuhteita ja koettiin hersyviä hetkiä vapaamuotoisempien keskustelujen parissa. Vertaistuessa samassa tilanteessa olevien ja vastaavanlaisia kokemuksia läpikäyneen kuntoutujan tuki on tervetullutta. Keskinäinen luottamus ryhmässä edesauttaa osallisuuden kokemista ja oman identiteetin vahvistamista. Vertaisryhmässä on kysymys yhdessä toimimisesta ja osallisuudesta ja ryhmässä voidaan puhua ”meistä”, samassa tilanteessa olevista, jossa toiminta perustuu yhteisiin kokemuksiin ja niiden jakamiseen. (Mikkonen 2011: 206–209.) Tulevaisuus etäkuntoutuksessa Etäkuntoutuksen kehittämistä jatketaan aktiivisesti Oulunkylän kuntoutussairaalassa. Hankkeen aikana saatiin arvokasta tietoa siitä, miten ikääntyneet kokivat etäkuntoutuksen ja miten sitä on mahdollista hyödyntää toimintakyvyn tukemisessa. Itse näen etälaitteissa paljon potentiaalia myös sosiaalisen kanssakäymisen ja vertaistuen parissa. Etäkuntoutuksen palveluiden tulisi mielestäni olla osa ikääntyneille tarjottavia palveluja, monipuolisesti. Niiden tulisi olla mukana tukemassa niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin toimintakykyä ja mahdollistamassa laajan verkoston yhteisen toiminnan ilman, että toimijat ovat fyysisesti samassa paikassa. Kirjoittaja: Sanna Paavola, kuntoutuksen (ylempi AMK) opiskelija Kuvat: Tanja Pentinsaari   Lähteet: Järnström, Sanna 2012. “En tiedä, mitä ne ajattelee mun kohtalokseni” Etnografinen tutkimus asiakkuudesta ja asiakaslähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Saatavana osoitteessa: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/66771/978-951-44-8508-4.pdf?sequence=1> Luettu 25.2.2019. Mikkonen, Irja 2011. Teoksessa Pia, Lundbom Pia & Jatta, Herranen (toim.): Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu. Palonen, Mira 2016. Päivystyspoliklinikalta kotiutuvien iäkkäiden potilaiden ja heidän läheistensä ohjaus Hypoteettisen mallin kehittäminen. Saatavana osoitteessa: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/100058/978-952-03-0277-1.pdf?sequence=1> Luettu 22.2.2019. Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Julkaisuja 2017: 16. Helsinki 2017. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf> Luettu 22.2.2019. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160904/22_TUKA_STM_WEB.pdf?sequence=4&isAllowed=y> Luettu 25.2.2019.

Lue lisää

Marginaaliset kuntoutujaryhmät hyötyvät keskitetyistä palveluista ja vertaistuesta
20.2.2019
Elina Borchers

Nykyään kuntoutuspalveluja pyritään enenevässä määrin siirtämään osaksi kuntoutujien arkea. Käytännössä tämä näkyy kotiin vietävien kuntoutuspalvelujen lisääntymisenä. Marginaalisessa kuntoutujaryhmässä palvelujen keskittäminen voidaan silti kokea toimintakykyä vahvistavana käytäntönä. Erityisen suuri merkitys on vertaistuella. Alaraaja-amputaatio on ihmisen elämän mullistava asia, joka vaikuttaa henkilön toimintakykyyn hänen koko loppuelämänsä. Tämä tulisi huomioida suunniteltaessa ja kehitettäessä alaraaja-amputaation jälkeisiä kuntoutusprosesseja. Ammattilaisten osaamisen ja vertaistuen merkitys alaraaja-amputaation jälkeisessä kuntoutumisessa on suuri Ammattilaisten erikoisosaaminen sekä palvelujen keskittäminen ja profilointi nousivat isoiksi teemoiksi tutkimuksellisessa kehittämistyössäni, jossa kehitettiin alaraaja-amputaation jälkeistä kuntoutuskäytäntöä moniasiantuntijuuteen perustuen Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa. Moniasiantuntijuudella tarkoitettiin kehittämistyössä sitä, että kuntoutujat osallistuivat kehittämiseen tasavertaisina kumppaneina ammattilaisen kanssa (Mäkinen 2014: 13). Kehittämistyön tavoitteena oli kuntoutujan toimintakyvyn vahvistuminen. Kehittämistyöhön osallistui julkisen terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi sekä kuntoutujia että kolmannen ja yksityisen sektorin työntekijöitä. Vertaistuen merkitys korostui tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa kautta linjan. Saman kokeneen henkilön kohtaamisella voi olla suuri vaikutus kuntoutujan voimaantumisen kokemukseen alaraaja-amputaation jälkeen. Voimaantumisen kokeminen perustuu yksilön kasvuun tiedon, itsearvostuksen ja asenteiden muutoksen myötä (Järvikoski & Härkäpää 2011: 142−143).  Vertainen voi myös auttaa kuntoutujaa käytännön asioissa, ja hänellä voi kokemuksensa kautta olla sellaista tietotaitoa, jota kaikilla ammattilaisillakaan ei ole. Kehittäjäryhmissä koettiin, että ammattilaisilla on edelleen alaraaja-amputaatioihin liittyvän osaamisen puutetta. Kuntoutujat kokivat, että he joutuivat neuvomaan ja ohjeistamaan ammattilaisia paljon hoitoonsa ja kuntoutukseensa liittyvissä asioissa, vaikka olivat itse ensimmäisen kerran uuden asian edessä. Ammattilaisilla tulisi olla yhtenäiset toimintatavat, ammattitaitoa hoitaa amputaatiotynkää ja haavaa ja osaamista ottaa voimakkaampi asiantuntijarooli kuntoutumisen alussa. Ymmärrys siitä, että asiantuntijuuden painopisteet vaihtelevat henkilön kuntoutumisen aikana oli keskeistä. Myöhemmin kuntoutujasta kehittyy oman tilanteensa asiantuntija, ja hän voi olla suuremmassa ja aktiivisessa roolissa hoitonsa ja kuntoutuksensa suunnittelussa, mutta heti vammautumisen jälkeen se on vaikeaa. Palveluja keskittämällä ja profiloimalla voidaan edesauttaa ammattilaisten osaamisen kasvua. Lisäksi keskitetyt palvelut näyttäytyvät kuntoutujalle helpommin saavutettavina, kun hänellä on selkeä käsitys siitä, minne olla tarvittaessa yhteydessä. Ammattilaisten tuttuus on myös tärkeää. Palveluja keskittämällä kuntoutuja voi lisäksi tavata vertaisia jo heti kuntoutumisprosessinsa alussa. Kuntoutuminen elämänkaarella On esitetty, että kuntoutuksen tulisi olla elämänkaarimallin mukaista (STM 2015: 16−18) ja ”siilomaisista”, yksittäisistä interventioista, olisi päästävä horisontaalisen tason kuntoutumisen tukemiseen. Ryhmähaastatteluissa kuntoutujat puhuivat huolesta, joka liittyy ikääntymiseen ja siihen liittyvään palvelutarpeen muutokseen. Amputoitu jalka ei kasva takaisin, ja ikä tuo mukanaan uudenlaisia haasteita. Tulisi ymmärtää, että alaraaja-amputaatiosta kuntoutuminen ei ole pelkästään sairaalavaiheessa ja sen lähihistoriassa tapahtuvaa kuntoutumista, vaan kuntoutuksen tarve jatkuu koko elämän. Kuntoutuspolku olisikin kirjattava auki, eri vaiheiden toimijat ja vastuutahot nimettävä ja viestintää kehitettävä yli ammatti- ja organisaatiorajojen, jotta eri toimijoiden välinen viestintä on sujuvaa ja yhteisistä käytänteistä voidaan sopia paremmin (Vänskä ym. 2016: 79, 83). Alaraaja-amputaation jälkeen kuntoutuksen tarve vaihtelee sekä ikääntymisen mutta myös mahdollisen proteesin muutosten ja uusimisen myötä. Kuntoutujalla tulisi olla mahdollisuus harrastaa ja tehdä itselleen merkityksellisiä asioita koko elämänsä. Kuntoutuksen tulisi siis olla tarveperustaista koko elämänkaarella. Kuntoutus lähtee kuntoutujan tavoitteesta Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten keskeinen teema oli kuntoutujan tavoitteiden ympärille rakentuva kuntoutus. Hyvän kuntoutustuloksen saavuttamisessa keskeinen rooli onkin kuntoutujan motivaatiolla (Järvikoski 2013: 23−24). Kuntoutujan henkilökohtainen kokemus erilaisten tavoitteiden tärkeydestä, saavuttamisesta tai saavuttamattomuudesta, ohjaa motivaation viriämistä ja säilymistä. Henkilökohtaiset elämäntavoitteet tai elämänprojektit ohjaavat tavoittelemisen ja ylläpitämisen arvoisia asioita. Mikäli kuntoutuksen tavoitteet ovat ristiriidassa kuntoutujan elämäntavoitteiden kanssa, motivoituminen on vaikeaa ja tavoitteisiin tähtäävää toimintaa on vaikea ylläpitää eikä kuntoutumista tapahdu. (Härkäpää & Valkonen & Järvikoski 2017: 75−76; Järvikoski & Härkäpää 2011: 166−167.) Ammattilaisen tehtävä on auttaa kuntoutujaa löytämään itselleen merkitykselliset konkreettiset, realistiset tavoitteet ja mahdollistaa niiden saavuttaminen. Tulevaisuudessa palveluja keskittämällä ja profiloimalla sekä panostamalla ammattilaisten osaamiseen, verkostomaiseen toimintaan ja yhteistyöhön vertaistukihenkilöiden ja kuntoutujien kanssa voidaan vaikuttaa alaraaja-amputaation kokeneiden henkilöiden toimintakykyyn vahvistavasti. Kuntoutuksen tulisi perustua kuntoutujan omaan tavoitteeseen, ja sen toteutuksen tulisi olla tarveperustaista koko kuntoutujan elämänkaarella. Teksti perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Alaraaja-amputaation jälkeisen kuntoutuskäytännön kehittäminen moniasiantuntijuteen perustuen”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Elina Borchers, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma   Lähteet: Härkäpää, Kristiina & Valkonen, Jukka & Järvikoski, Aila 2017. Kuntoutujan motivaatio ja sitoutuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.) 2017: Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 74−82. Järvikoski, Aila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö 2013: 43. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70263/URN_ISBN_978-952-00-3457-3.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. 5. painos. Helsinki: WSOYpro Oy. Mäkinen, Elisa 2014. Kuntoutujan uusi asema. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.) 2014: Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja, Aatos-artikkelit 13/2014. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/AATOS/PDF/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi.pdf STM 2015. Monialainen kuntoutus, tilannekatsaus. Sosiaali-ja teveysministeriön raportteja ja muistioita 2015. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70343/URN_ISBN_978-952-00-3509-9.pdf> Vänskä, Nea & Sipari, Salla & Valtonen, Anu & Yli-Kankahila Pia & Leminen, Teija-Marita & Keponen Riitta & Nurminen, Tomi & Anttila, Pekka 2016. Koulutuksen ja työelämän verkostoa kehittämässä toimintakyvyn edistämiseksi – näkökulmana alaraaja-amputaatioproteesien luovutusperusteet sekä paikalliset apuväline- ja kuntoutuspalvelut. Teoksessa Kettunen, Jyrki & Wikström-Grotell, Camilla 2016: Vaikuttavat tavat (VATA), näyttöön perustuva toiminta sosiaali- ja terveysalalla. Arcada Working Papers. 1/2016: 69−106. Saatavana osoitteessa: <http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5260-68-7>

Lue lisää