Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä

Avainsana: kuntoutumisprosessi

Tavoitteenasettelu rakentuu prosessissa
9.3.2020
Pia Kaarla

Aivoverenkierronhäiriöstä toipuminen on usein ajallisesti pitkä prosessi. Kuten kuntoutuminen itsessään, myös toipumiseen liittyvien tavoitteiden asettelu rakentuu vähitellen. Millaiset tekijät edistävät aivoverenkiertohäiriöstä toipuvan kuntoutujan ja hänen läheisensä osallistumista kuntoutumisen tavoitteenasetteluun? Sairastuminen tapahtuu yleensä yhtäkkiä ja pysäyttää samalla tutun arjen kokonaan, ainakin hetkeksi. Muutos on kuitenkin myös alku kuntoutumiselle, jonka myötä kuntoutuja vähitellen kykenee jäsentelemään tapahtuneen merkitystä itselleen. Sairastumista seuraavat viikot ja kuukaudet muuttavat usein kuntoutujan näkemystä itsestään. Tähän vaikuttavat osaltaan myös hänen toimintakykyynsä eri tavoin liittyvät arviot, joihin kuntoutuja kuntoutumisensa aikana osallistuu. Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että kuntoutujan taito tunnistaa toimintansa muutoksia sairastumisen jälkeen edistää asiakaslähtöisen tavoiteasettelun toteutumista (Kessler ym. 2019: 322). On todettu, että muun muassa kuntoutujan kokemus vuorovaikutuksesta työntekijän ja kuntoutujan välillä sekä työntekijän käyttämät menetelmät tavoitteenasettelussa vaikuttavat siihen, miten kuntoutuja osallistuu tavoitteenasetteluun. Tavoitteen olemassaolon on itsessään todettu vahvistavan kuntoutujan kokemaa tyytyväisyyttä ja toivoa kuntoutumisensa suhteen. (Lloyd & Bannigan & Sugavanam & Freeman 2018: 1419, 1426.) Verkoston asiantuntijuus kuntoutujan tukena Kuntoutusjakson ja yhteistyön alkaessa sekä kuntoutujan että työntekijän on tärkeää tunnistaa ja nimetä verkosto, jossa kuntoutuminen tapahtuu, eli henkilöt ja ympäristö, jotka siihen kuuluvat. Koskimies, Pyhäjoki ja Arnkil (2012) kuvaavat tämänkaltaista verkostoa ja siinä tapahtuvaa yhteistyötä oppimisen tilaksi, joka voi parhaimmillaan tuottaa uutta tietoa sen toimijoille ja edistää yhteisiä toimintatapoja (Koskimies ym. 2012: 10). Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Neurokeskuksen kuntoutuspoliklinikalla haastattelemani kuntoutujat kokivat erityisen tärkeänä läheisten ja työntekijöiden tuen heti sairastumista seuraavina viikkoina, jolloin kuntoutujan oma käsitys tapahtuneesta ja sen vaikutuksista oli alkuvaiheessaan. Läheisten ja työntekijöiden antama konkreettinen palaute kuntoutujien toimintakyvystä oli myös tärkeää. Tuen ja palautteen avulla kuntoutujat kokivat näkemyksensä toiminnastaan selkeytyvän ja osallistumisen tavoitteenasetteluun edistyvän. Kuntoutujille tavoitteen asettaminen itsessään oli tärkeää. He kokivat tavoitteen asettamisen vahvistavan motivaatiotaan, joka puolestaan edisti kuntoutumisen kokemusta. Tavoitteen porrastaminen, kirjaaminen ja uudelleen arviointi edistivät heidän osallistumistaan tavoitteenasettelussa. Tavoite konkretisoi kuntoutumisessa tärkeiksi koettuja asioita ja toisaalta mahdollisti kuntoutumisen edistymisen arviointia Osallistumiseen tavoitteenasettelussa vaikuttivat myös vuorovaikutus kuntoutukseen osallistuvien toimijoiden välillä ymmärryksen ja tiedon lisääntyminen kuntoutumisen edetessä toimintakyvyn muutokset sairastumiseen liittyen. Kuntoutujien näkemys muun muassa kuntoutumisen pitkäkestoisuudesta selkeytyi prosessin edetessä, ja kuntoutujat kokivat sen edistävän oman tilanteensa ymmärtämistä ja sen myötä tukevan heitä tavoitteenasetteluun osallistumisessa. Myös kokemukset, joita kuntoutujille kertyi kuntoutumisen edetessä arjen tilanteista, vaikuttivat ymmärryksen vahvistumiseen ja edistivät näin tavoitteiden asetteluun osallistumista kuntoutusjakson aikana. Työntekijät pitivät kuntoutujan osallistumisen edistymisen kannalta tärkeänä kuntoutujan ja läheisen asiantuntijuuden tunnistamista ja työntekijän arvostavaa suhtautumista kuntoutujan nimeämiin tavoitteisiin, vaikka ne olisivat näyttäytyneet ajankohtaisesti kaukaisiltakin. Myös sen, että kuntoutujan asettamaa tavoitetta konkretisoitiin päivittäisessä arjessa oleviin tehtäviin, koettiin edistävän kuntoutujan osallistumista tavoitteenasettelussa. Yhteiset tapaamiset kuntoutujan ja läheisen kanssa erityisesti kuntoutuksen alkuvaiheessa nähtiin myös tärkeänä osallistumista edistävänä asiana. Asiakasymmärrys tavoitteenasettelun ja kuntoutumisen voimavarana Tavoitteenasettelu on prosessi, joka kehittyy kuntoutumisen aikana kuin ”tarina tarinassa”, vähitellen ja kuntoutumista edistäen. Asettelun tulisi toteutua dialogisessa vuorovaikutuksessa kuntoutujan kanssa, jotta kuntoutujalle merkitykselliset asiat ja niiden suhde hänen toimintaympäristöönsä tulevat tunnistetuiksi ja oikein ymmärretyiksi (Lloyd ym. 2018: 1429–1430). Kehittämistyöni on mahdollistanut monialaisen näkökulman esiin tuomisen kuntoutujien ja moniammatillisen työryhmän näkemyksiä kuvaamalla. Kuntoutujien kokemuksien kuvaaminen heidän saamastaan palvelusta ja sen merkityksestä heidän kuntoutumisessaan vahvistaa asiakasymmärrystä toimintaympäristössämme neurologian kuntoutuspoliklinikalla. Se myös mahdollistaa jatkossa tavoitteenasetteluun liittyvän toimintatavan kehittämistä edelleen. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Kuntoutujan ja läheisen osallistuminen tavoitteen asetteluun”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja: Pia Kaarla, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Kessler, Dorothy & Walker, Ian & Sauvé-Schenk & Egan, Mary 2019. Goal setting dy- namics that facilitate or impede a client-centered approach. Scandinavian Journal of Occupatinal Therapy 26: 5. 312–324. Koskimies, Mimosa & Pyhäjoki, Jukka & Arnkil, Tom Erik 2012. Hyvien käytäntöjen dialogit. Opas dialogisen kehittämisen ja kulttuurisen muutoksen tueksi. Tampere. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90856/URN_ISBN_978-952-245-638-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y Lloyd, Anna & Bannigan, Katrina & Sugavanam, Thavapriya & Freeman, Jennifer 2018. Experiences of stroke survivors, their families and unpaid carers in goal setting within stroke rehabilitation: a systematic review of qualitative evidence. JBI Database of Systematic Reviews and Implementation Report 16 (6). 1418–1453.

Lue lisää

Kultainen keskitie kuljetaan yhteiskehitellen
27.3.2019
Salla Sipari

Kuntoutuksessa korostetaan tällä hetkellä asiakkaan valinnanvapautta vastapainona ammattilaisjohtoiselle hierarkkiselle päätöksenteolle. Ääripäiden korostamisen sijaan kuntoutuksessa olisi mahdollistettava kultaisen keskitien löytyminen. Kuntoutuksen koulutuksessa saatujen kokemusten mukaan ratkaisu näyttäisi olevan kumppanuuteen perustuva yhteiskehittely. Yhteiskehittely antaa osaamisvalmiuksia kuntoutukseen Yhteiskehittelyä on käytetty Metropolian kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelman opetuksessa yli kymmenen vuoden ajan hyvin tuloksin. Tutkinnosta valmistuneet opiskelijat ovat kuvanneet hyödyntävänsä koulutuksessa käytettyjä yhteiskehittelyn menetelmiä työssään. (Sipari 2009; Henttonen ym. 2015; Sipari ym. 2014; Pirie 2017.) Valmistuneet opiskelijat käyttävät yhteiskehittelyn menetelmiä kehittämis- ja johtamistehtävissä ja soveltavat niitä myös kuntoutuksen asiakastyössä. Kuntoutuksen YAMK-tutkinnon on kuvattu antavan loistavia valmiuksia yhteiskehittelyosaamiseen, katso tästä aiheesta video. Yhteiskehittely opiskelijoiden työyhteisöissä, verkostoissaan ja kuntoutujien arjessa tuottaa hyvää ja tuloksellista kuntoutuskäytäntöä edistäen kuntoutujien työ- ja toimintakykyä. Tämä edellyttää laaja-alaista ja yhdessä rakentuvaa kuntoutuksen kehittämis- ja johtamisosaamista. Uudistuvassa osaamisessa painotetaan ymmärrystä yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kokonaisuudesta. Kuntoutuksen YAMK-tutkinto-ohjelman tavoitteena on eettisesti ja taloudellisesti kestävän kehittämisprosessin ja sen hyötyjen arvioinnin aikaansaaminen. Ihmislähtöinen kehittäjäkumppanuus Yhteiskehittely perustuu kuntoutujien, hänen läheisten ja ammattilaisten kehittäjäkumppanuuteen (Harra ym. 2017). Kuntoutuja tarvitsee yhdessä tehtävien valintojen perustaksi riittävästi tietoa, mutta ei järjestelmän holhoamista tai ammattilaisten tekemiä päätöksiä kuntoutujan puolesta. Ammattilaisten tehtävä on ohjata yhteistä keskustelua ja ratkaisujen tekoa tarjoamalla osaamistaan ja kannustamalla ihmistä itselle merkitykselliseen toimintaan, hyvään elämään. (Sipari ym. 2014.) Yhteiskehittelyssä ammattilaisten ja kuntoutujien vuorovaikutus perustuu yhdenvertaisuuteen ja kaikkien osapuolten kunnioitukseen, vaikka suhde on lähtökohdiltaan epäsymmetrinen (Harra 2014). Ammattilaisten osaamista on sovittaa toimijuutensa kuntoutujalle ja kehittäjäryhmälle sopivaksi, koska yksilöllinen toimintakyky ja tilanteet ovat moninaisia. Yhdessä kehkeytyvä prosessi Kuntoutuminen määritellään nykyään yksilön- ja ympäristön välisenä muutosprosessina, jonka päämääränä on yksilöllisen toimintakyvyn edistyminen (Autti-Rämö ym. 2016). Tämän muutosprosessin toteutukseen yhteiskehittely menetelmät sopivat oivallisesti. Yhteiskehittely käynnistyy kuntoutujien kuvaaman tarpeen ja toiveen, heille arjessa merkityksellisen toiminnan perusteella. Ammattilaisten ohjauksessa laaditaan yksilöllinen tavoite, ja kuntoutumisprosessin aikana voidaan soveltaa tilanteen edellyttämällä tavalla erilaisia yhteiskehittelyn menetelmiä ja arvioida etenemistä, tavoitteen saavuttamista ja hyötyjä. (Ks. Sipari ym. 2014.) Lasten kuntoutuksessa Kingin ym. (2018) tuore tutkimus osoittaa lupaavia tuloksia yhteiskehitellen tehdyistä kuntoutumisen tavoitteista ja suunnitelmista. Lasten kuntoutuksessa on myös yhteiskehitelty uusia välineitä (Sipari ym. 2017), joissa on ideana mahdollistaa systemaattisesti perheiden ja ammattilaisten yhteiskehittelyä lapsen kuntoutumisprosessissa. Nämä uudet välineet, Lapsen Metkut ja Osallistumisen ekologinen arviointi vahvistavat lapsen aktiivista toimijuutta kuntoutumisen suunnittelussa yhteistoiminnassa vanhempien ja ammattilaisten kanssa ja mahdollistavat lapsen osallistumista arjessa merkitykselliseen toimintaan.  Ammattilaisilla on yhteiskehittelyssä voimavaralähtöinen ja ratkaisukeskeinen valmentava ja ohjaava tehtävä kuntoutumisprosessissa (ks. King ym. 2018; Sipari ym. 2017). Tulevaisuudessa yhteiskehitellään kansainvälisesti Yhteiskehittelystä on kokemusta myös kansainvälisesti hankekumppanuudessa, ja tulokset ovat herättäneet kansainvälistä kiinnostusta. Esimerkiksi edellä mainituista välineistä Metku-kirja on käännetty englanniksi nimellä ”Children’s Meaningful Activities and Participation” - The CMAP Book. Sitä on esitelty useissa kansainvälissä tieteellisissä kongresseissa ja verkostoissa. Hollannissa Zuydin korkeakoulun yliopettaja Barbara Piskur ja toimintaterapian opiskelijat voittivat Metku-kirjan käännös- ja kehittämistyöstä BijZonder -palkinnon houkuttelevimpana kehittämisprojektina. Opiskelijoiden voittamasta palkinnosta kilpailivat lukuisat kokeneet tutkijat ja kehittäjät. Uudet välineet ovat herättäneet on kiinnostusta myös Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Ruotsissa. Yhteiskehittely on kehittäjäkumppanuudessa rakentuva ja hyvään tulevaisuuteen suuntaava kollektiivinen oppimisprosessi. Mielenkiintoinen ajatus on se, miten tulevaisuudessa kuntoutumis- ja oppimisprosessit voisivat käytännössä sulautua toisiinsa yhteiskehittelyssä. Katso esimerkkejä yhteiskehittelystä: Yhteiskehittelyllä hyvinvointia: http://www.e-julkaisu.fi/metropolia/yhteiskehittelylla_hyvinvointia/ Uudistuva kuntoutusosaaminen: https://wiki.metropolia.fi/download/attachments/19507750/MET_uudistuva_kuntoutusosaaminen_e-taitto.pdf?version=1&modificationDate=1478074473000&api=v2 Kuntoutus koulutuksessa: http://kuntoutuskoulutuksessa.metropolia.fi/ Kirjoittaja: Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. King, Gillian & Schwellnus, Heidi & Servais, Michelle & Baldwin, Patricia 2018. Solution-Focused Coaching in Pediatric Rehabilitation: Investigating Transformative Experiences and Outcomes for Families. Physical & Occupational Therapy in Pediatrics 39 (1), 16–32. Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Anneli Pohjola, Maarit Kairala, Hannu Lyly & Asta Niskala (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali-ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto, Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 156, 2014. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-772-8. Luettu 15.3.2019. Henttonen, Nina & Vainonimi, Vuokko & Sipari, Salla & Mäkinen Elisa 2015. Yhteistä kuntoutusosaamista rakentamassa. Kuntoutus (4). Pirie, Ian & Abebe, Rediet & Jucik, Maja & Nurkka, Annikka & Ristimäki, Kari & Kolhinen, Johanna & Aurén, Hilla 2017.  Audit of Metropolia University of Applied Sciences 2017. Saatavana osoitteessa: https://karvi.fi/publication/audit-of-metropolia-university-of-applied-sciences-2017/. Luettu 20.3.2019. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 5/2017. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550. Luettu 14.3.2019. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa Pekka 2014. Kuntoutujasta kehittäjäkumppaniksi. Aatos-artikkelit, Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Saatavana osoitteessa: http://www.metropolia.fi/palvelut/julkaisutoiminta/julkaisusarjat/aatos-artikkelit/kuntoutettavasta-kehittajakumppaniksi/. Luettu 15.3.2019. Sipari, Salla 2009. Yhteiskehittelyllä yhteisöllisyyttä. Teoksessa Aija Töytäri-Nyrhinen (toim.): Suunnannäyttäjä ­­– Uusia avauksia ammattikorkeakouluopettajien työhön. Haaga-Helia tutkimusraportteja 4/2009. Helsinki: Edita.

Lue lisää

Kuntoutuksen oikea-aikaisuus tehostuu kuntoutusprosessien kehittämisellä
21.3.2019
Anni Anttila

Mitä ovat kuntoutuksen ja kuntoutumisen edellytykset? Kuntoutusta kuvataan yksilön ja ympäristön muutosprosessina yhdistettynä kuntoutusprosessiin. Millä keinoin voimme edistää kuntoutuksen oikea-aikaisuutta ja kuntoutujan tehokasta ja sujuvaa kuntoutuprosessia? Toimintakykymme voi heikentyä monesta eri syystä. Jalkaterävaivoja toimintakyvyn rajoittajana yleensä vähätellään, sillä jalkaterät ovat usein kengissä ja poissa näkyvistä. Jalkavaivat ovat kuitenkin erittäin yleisiä, jopa 90 %:lla väestöstä on jokin jalkavaiva elämänsä aikana. Se, että et saa esimerkiksi kivuliaan vaivaisenluun vuoksi kenkää jalkaasi, rajoittaa se toimintakykyäsi ja voi estää sinua pääsemästä töihin. (Sprink ym. 2011; Stolt 2013: 41.) Mitä teet? Soitat ehkä lääkärille? Entä jos voisitkin varata ajan jalkaterapeutin suoravastaanotolle? Soittamalla jalkaterapian ajanvaraukseen, selvitetään puhelimessa hoidon tarpeen arviossa tilanteesi, ja pääset jo mahdollisesti saman tai seuraavan päivän aikana jalkaterapeutin suoravastaanotolle. Vastaanotolla toteutetut tutkimukset ja toimenpiteet edesauttavat kuntoutumistasi ja lisäävät toimintakykysi edistämisen kautta hyvää arkeasi. Samalla ennaltaehkäistään vaivojen pahenemista. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten jalkaterapeutin ammattitaitoa hyödyntäen edistetään kuntoutusprosessia ja edistetään kustannustehokasta kuntoutusta. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena oli suoravastaanottotoiminnan kehittäminen nilkka- ja jalkaterävaivoja omaavan henkilön kuntoutusprosessin edistämiseksi. Tutkimuksellinen kehittämistyö tehtiin toimintatutkimuksen logiikalla. Aineiston keruutapoina hyödynnettiin teemahaastattelua ja yhteiskehittelyä, johon osallistui Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan henkilökuntaa. Suoravastaanoton toimintatapa kuntoutusprosessin edistäjänä Tutkimuksellisessa kehittämistyössä haluttiin selvittää tekijöitä, joilla voidaan edistää kuntoutusprosessia henkilöillä, joilla on nilkka- ja jalkaterävaivoja sekä saada kuvaus jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatavasta. Kuntoutusprosessia edistäviksi tekijöiksi nousivat nopea hoitoon pääsy, välitön avun saaminen, erilaisten kuntoutuspalveluiden saaminen saman ammattilaisen vastaanotolta, saumaton toiminta kuntoutusammattilaisten välillä, sekä muiden ammattilaisten konsultaation mahdollisuus. Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatavassa korostuivat lisäkoulutus suoravastaanoton tekemiseen, hoidon tarpeen arviossa huomioitavat asiat, kuten nilkka- ja jalkaterävaivat, joilla asiakas ohjautuu jalkaterapeutin suoravastaanotolle, sekä itse suoravastaanottokäyntiin liittyvät toimenpiteet (Anttila 2018). Jalkaterapeutin suoravastaanoton ydintekijät Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotoksena laadittu kuvaus jalkaterapeutin suoravastaanottotoiminnan ydintekijöistä on esitelty kuviossa 1. Kuvaus sisältää kolme pääteemaa. Suoravastaanottotoiminnan käynnistämiseen liittyvät ydintekijät Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapaan liittyvät ydintekijät, joissa korostuu hoidon tarpeen arvio sekä suoravastaanottokäyntiin liittyvät tekijät. Ydintekijät suoravastaanoton hyödyistä Ydintekijöiden pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan Helsingin kaupungille jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapaa, jo olemassa olevan fysioterapeuttien suoravastaanoton toimintatavan rinnalle. Suoravastaanotto tehostaa kuntoutumista Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa jalkaterapeutin suoravastaanoton koettiin tehostavan kuntoutuprosessia, sillä jalkaterapeutin vastaanotolle pääsee nopeammalla aikataululla kuin vastaavasti lääkäriin (Anttila 2018.) Useissa tutkimuksissa on saatu vastaavia tuloksia suoravastaanoton hyödyistä. Suoravastaanoton koettiin muun muassa nopeuttavan hoitoon pääsyä ja kuntoutuksen alkamista, ehkäisevän vaivojen kroonistumista sekä olevan kustannustehokasta. (Belthur ym. 2003; Lakka 2008; Lautamäki ym. 2016.)  Palveluiden saatavuuden parantuminen vähentää sairauden kroonistumisen riskiä, ja tuo sitä kautta säästöjä sosiaali- ja terveydenhuollolle (Suomen fysioterapeutit 2017.) Ulkomailla on tehty tutkimuksia fysioterapian suoravastaanoton lisäksi myös jalkaterapeuttien suoravastaanotosta, samoin tuloksin (Walsh 2017). Lopuksi Saumaton, prosessinomaisesti etenevä palvelukokonaisuus yksilöllisesti toteutettuna edistää asiakkaan kuntoutumista (Jeglinsky, Karhula & Autti-Rämö 2013: 37–38). Palveluprosessien sujuvoittamiseksi tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten välisiä tehtävänsiirtoja ja tehtävien uusjakoja. (Töytäri 2018: 4.) Jalkaterapeutin suoravastaanottotoiminnan kehittämisellä vastataan kuntoutuksen paradigman muutoksiin, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteisiin sekä Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusten tavoitteisiin. Kuntoutusprosessia kehittämällä, jalkaterapeutin suoravastaanottotoimintaan kohdentuen, saadaan ylläpidettyä toimintakykyä sekä toteutettua kustannustehokasta toimintaa. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Nilkka- ja jalkaterävaivoja omaavan henkilön kuntoutusprosessin kehittäminen. Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapa Helsingin kaupungilla”. Anni Anttila 2018. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto. Kirjoittaja: Anni Anttila, jalkaterapeutti (YAMK) Kuva: Hannu Mattila Lähteet: Anttila, Anni 2018. Nilkka- ja jalkaterävaivoja omaavan henkilön kuntoutuprosessin kehittäminen. Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapa Helsingin kaupungilla. Tutkimuksellinen kehittämistyö. Kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Helsinki. Metropolia ammattikorkeakoulu. Belthur M & Clegg J & Strange M 2013. A Physiotherapy specialist clinic in paediatric orthopaedics: is it effective? Postgradute medical journal. 79 (938). 699 – 702. Saatavana osoitteessa https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1742895/ Luettu 11.3.2018. Jeglinsky, Ira & Karhula, Maarit & Autti-Rämö, Ilona 2013. Kuntoutusprosessi kuntoutujan arvioimana. Tieteellinen artikkeli. Kuntoutus (4). 37–52. Lakka, M. 2008. Selkäkipupotilas akuuttivastaanotolla. Vaikuttavuuden, käyntikohtaisten kustannusten, kustannusvaikuttavuuden ja asiakastyytyväisyyden vertailu lääkärivas-taanoton ja fysioterapeutin vastaanoton välillä. Kuopion yliopisto. Terveydenhallinnon ja -talouden pro gradu tutkielma. Lautamäki, L. & Salo, P. & Mustalampi, S. & Häkkinen, A. & Ylinen, J. 2016. Fysioterapeutin suoravastaanotto -keino alentaa terveydenhuollon kustannuksia? Fysioterapia. 5, 4-9. Sprink, M. J. & Menz, H. B. & Fotoohabadi, M. R. & Wee, E. & Landorf, K. B. & Hill, K. D. & Lord, S. R. 2011. Effectiviness of a multiaffected podiatry intervention to prevent falls in community dwelling older people with disabling foot pain: randomised controlled trial. British Medical Journal. Jun. 16. Saatavana osoitteessa https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3116775/ Stolt Minna 2013. Foot Health In Older People – Development of a preventive, evaluative instrument for nurses. Väitöstyö. Turun yliopisto. Saatavana osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5376-9 Suomen fysioterapeutit 2017. Suoravastaanottotoiminta: Fysioterapeutin ensikäynnille lääkärin vastaanoton sijaan. Päivitetty 12.9.2017. Saatavana osoitteessa https://www.suomenfysioterapeutit.fi/?s=Fysioterapeutin+ensik%C3%A4ynnille+l%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rin+vastaanoton+sijaan Töytäri Outi 2018. Fysioterapeuttien suoravastaanotot sosiaali- ja terveydenhuollon julkisissa organisaatioissa. Tehy ry. Tehyn julkaisusarja B, Selvityksiä 1/18. Walsh, Tom P. & Ferris, Linda R. & Cullen, Nancy C. &, Brown, Christopher H, Lounghry, Cathy J. & McCaffrey Nikki M. 2017. The integration of Podiatrist into a orthopaedic department: a cost-consequences analysis. Journal of Foot and Ankle Research. 10 (44).

Lue lisää

Marginaaliset kuntoutujaryhmät hyötyvät keskitetyistä palveluista ja vertaistuesta
20.2.2019
Elina Borchers

Nykyään kuntoutuspalveluja pyritään enenevässä määrin siirtämään osaksi kuntoutujien arkea. Käytännössä tämä näkyy kotiin vietävien kuntoutuspalvelujen lisääntymisenä. Marginaalisessa kuntoutujaryhmässä palvelujen keskittäminen voidaan silti kokea toimintakykyä vahvistavana käytäntönä. Erityisen suuri merkitys on vertaistuella. Alaraaja-amputaatio on ihmisen elämän mullistava asia, joka vaikuttaa henkilön toimintakykyyn hänen koko loppuelämänsä. Tämä tulisi huomioida suunniteltaessa ja kehitettäessä alaraaja-amputaation jälkeisiä kuntoutusprosesseja. Ammattilaisten osaamisen ja vertaistuen merkitys alaraaja-amputaation jälkeisessä kuntoutumisessa on suuri Ammattilaisten erikoisosaaminen sekä palvelujen keskittäminen ja profilointi nousivat isoiksi teemoiksi tutkimuksellisessa kehittämistyössäni, jossa kehitettiin alaraaja-amputaation jälkeistä kuntoutuskäytäntöä moniasiantuntijuuteen perustuen Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa. Moniasiantuntijuudella tarkoitettiin kehittämistyössä sitä, että kuntoutujat osallistuivat kehittämiseen tasavertaisina kumppaneina ammattilaisen kanssa (Mäkinen 2014: 13). Kehittämistyön tavoitteena oli kuntoutujan toimintakyvyn vahvistuminen. Kehittämistyöhön osallistui julkisen terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi sekä kuntoutujia että kolmannen ja yksityisen sektorin työntekijöitä. Vertaistuen merkitys korostui tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa kautta linjan. Saman kokeneen henkilön kohtaamisella voi olla suuri vaikutus kuntoutujan voimaantumisen kokemukseen alaraaja-amputaation jälkeen. Voimaantumisen kokeminen perustuu yksilön kasvuun tiedon, itsearvostuksen ja asenteiden muutoksen myötä (Järvikoski & Härkäpää 2011: 142−143).  Vertainen voi myös auttaa kuntoutujaa käytännön asioissa, ja hänellä voi kokemuksensa kautta olla sellaista tietotaitoa, jota kaikilla ammattilaisillakaan ei ole. Kehittäjäryhmissä koettiin, että ammattilaisilla on edelleen alaraaja-amputaatioihin liittyvän osaamisen puutetta. Kuntoutujat kokivat, että he joutuivat neuvomaan ja ohjeistamaan ammattilaisia paljon hoitoonsa ja kuntoutukseensa liittyvissä asioissa, vaikka olivat itse ensimmäisen kerran uuden asian edessä. Ammattilaisilla tulisi olla yhtenäiset toimintatavat, ammattitaitoa hoitaa amputaatiotynkää ja haavaa ja osaamista ottaa voimakkaampi asiantuntijarooli kuntoutumisen alussa. Ymmärrys siitä, että asiantuntijuuden painopisteet vaihtelevat henkilön kuntoutumisen aikana oli keskeistä. Myöhemmin kuntoutujasta kehittyy oman tilanteensa asiantuntija, ja hän voi olla suuremmassa ja aktiivisessa roolissa hoitonsa ja kuntoutuksensa suunnittelussa, mutta heti vammautumisen jälkeen se on vaikeaa. Palveluja keskittämällä ja profiloimalla voidaan edesauttaa ammattilaisten osaamisen kasvua. Lisäksi keskitetyt palvelut näyttäytyvät kuntoutujalle helpommin saavutettavina, kun hänellä on selkeä käsitys siitä, minne olla tarvittaessa yhteydessä. Ammattilaisten tuttuus on myös tärkeää. Palveluja keskittämällä kuntoutuja voi lisäksi tavata vertaisia jo heti kuntoutumisprosessinsa alussa. Kuntoutuminen elämänkaarella On esitetty, että kuntoutuksen tulisi olla elämänkaarimallin mukaista (STM 2015: 16−18) ja ”siilomaisista”, yksittäisistä interventioista, olisi päästävä horisontaalisen tason kuntoutumisen tukemiseen. Ryhmähaastatteluissa kuntoutujat puhuivat huolesta, joka liittyy ikääntymiseen ja siihen liittyvään palvelutarpeen muutokseen. Amputoitu jalka ei kasva takaisin, ja ikä tuo mukanaan uudenlaisia haasteita. Tulisi ymmärtää, että alaraaja-amputaatiosta kuntoutuminen ei ole pelkästään sairaalavaiheessa ja sen lähihistoriassa tapahtuvaa kuntoutumista, vaan kuntoutuksen tarve jatkuu koko elämän. Kuntoutuspolku olisikin kirjattava auki, eri vaiheiden toimijat ja vastuutahot nimettävä ja viestintää kehitettävä yli ammatti- ja organisaatiorajojen, jotta eri toimijoiden välinen viestintä on sujuvaa ja yhteisistä käytänteistä voidaan sopia paremmin (Vänskä ym. 2016: 79, 83). Alaraaja-amputaation jälkeen kuntoutuksen tarve vaihtelee sekä ikääntymisen mutta myös mahdollisen proteesin muutosten ja uusimisen myötä. Kuntoutujalla tulisi olla mahdollisuus harrastaa ja tehdä itselleen merkityksellisiä asioita koko elämänsä. Kuntoutuksen tulisi siis olla tarveperustaista koko elämänkaarella. Kuntoutus lähtee kuntoutujan tavoitteesta Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten keskeinen teema oli kuntoutujan tavoitteiden ympärille rakentuva kuntoutus. Hyvän kuntoutustuloksen saavuttamisessa keskeinen rooli onkin kuntoutujan motivaatiolla (Järvikoski 2013: 23−24). Kuntoutujan henkilökohtainen kokemus erilaisten tavoitteiden tärkeydestä, saavuttamisesta tai saavuttamattomuudesta, ohjaa motivaation viriämistä ja säilymistä. Henkilökohtaiset elämäntavoitteet tai elämänprojektit ohjaavat tavoittelemisen ja ylläpitämisen arvoisia asioita. Mikäli kuntoutuksen tavoitteet ovat ristiriidassa kuntoutujan elämäntavoitteiden kanssa, motivoituminen on vaikeaa ja tavoitteisiin tähtäävää toimintaa on vaikea ylläpitää eikä kuntoutumista tapahdu. (Härkäpää & Valkonen & Järvikoski 2017: 75−76; Järvikoski & Härkäpää 2011: 166−167.) Ammattilaisen tehtävä on auttaa kuntoutujaa löytämään itselleen merkitykselliset konkreettiset, realistiset tavoitteet ja mahdollistaa niiden saavuttaminen. Tulevaisuudessa palveluja keskittämällä ja profiloimalla sekä panostamalla ammattilaisten osaamiseen, verkostomaiseen toimintaan ja yhteistyöhön vertaistukihenkilöiden ja kuntoutujien kanssa voidaan vaikuttaa alaraaja-amputaation kokeneiden henkilöiden toimintakykyyn vahvistavasti. Kuntoutuksen tulisi perustua kuntoutujan omaan tavoitteeseen, ja sen toteutuksen tulisi olla tarveperustaista koko kuntoutujan elämänkaarella. Teksti perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Alaraaja-amputaation jälkeisen kuntoutuskäytännön kehittäminen moniasiantuntijuteen perustuen”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Elina Borchers, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma   Lähteet: Härkäpää, Kristiina & Valkonen, Jukka & Järvikoski, Aila 2017. Kuntoutujan motivaatio ja sitoutuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.) 2017: Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 74−82. Järvikoski, Aila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö 2013: 43. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70263/URN_ISBN_978-952-00-3457-3.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. 5. painos. Helsinki: WSOYpro Oy. Mäkinen, Elisa 2014. Kuntoutujan uusi asema. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.) 2014: Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja, Aatos-artikkelit 13/2014. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/AATOS/PDF/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi.pdf STM 2015. Monialainen kuntoutus, tilannekatsaus. Sosiaali-ja teveysministeriön raportteja ja muistioita 2015. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70343/URN_ISBN_978-952-00-3509-9.pdf> Vänskä, Nea & Sipari, Salla & Valtonen, Anu & Yli-Kankahila Pia & Leminen, Teija-Marita & Keponen Riitta & Nurminen, Tomi & Anttila, Pekka 2016. Koulutuksen ja työelämän verkostoa kehittämässä toimintakyvyn edistämiseksi – näkökulmana alaraaja-amputaatioproteesien luovutusperusteet sekä paikalliset apuväline- ja kuntoutuspalvelut. Teoksessa Kettunen, Jyrki & Wikström-Grotell, Camilla 2016: Vaikuttavat tavat (VATA), näyttöön perustuva toiminta sosiaali- ja terveysalalla. Arcada Working Papers. 1/2016: 69−106. Saatavana osoitteessa: <http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5260-68-7>

Lue lisää

Merkityksellistä toiminnan tunnistamista – Yhteinen keino lapsen ja perheen osallistumiseksi kuntoutumiseen
11.12.2018
Nina Rantala ja Salla Sipari

Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistaminen kuntoutumisen tavoitteen asettamisen lähtökohtana motivoi ja sitouttaa lasta tavoitteen saavuttamisessa. Merkityksellisen toiminnan tunnistamiseen ja lapsen osallistumisen mahdollistamiseen tarvitaan perheiden ja ammattilaisten vuorovaikutteista oppimista, yhteisiä välineitä ja toimintatapoja yhdessä kehkeytyvän prosessin rakentamiseksi. Oppimista ja oikeuksia – lähtökohdat osallistumiselle Kuntoutusosaamisen muutos uudistuvassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä pakottaa meidät ammattilaiset tarkastelemaan ammatillisia ajatusmallejamme ja työskentelytapojamme entistä tarkemmin yhdessä. Jotta voisimme toimia yhteistyössä asiakkaan hyväksi, vaaditaan siinä oman asiantuntemuksemme kehittämisen lisäksi oppimista myös työyhteisöltä ja asiakkaalta itseltään (Ahonen ym. 2015: 15; Franklin & Sloper 2009; Cavet & Sloper 2004; Olli ym. 2012). Lapset kuntoutuksen asiakkaina edellyttävät ammattilaisilta erityisosaamista, lapsen maailmaan sukeltamista yhteistyön ja osallistumisen mahdollistamiseksi. Lapsen oikeus osallistua liittyy perus- ja ihmisoikeussääntelyyn, ja se on suojattu erittäin vahvasti lainsäädännöllä kaikissa häntä koskevissa asioissa (Unicef n.d). Tulla nähdyksi ja kuulluksi – vuorovaikutustekijät osallistumisen tukena Lasten osallistumisen vahvistumisessa tarvitaan vuoropuhelua ammattilaisten, lapsen ja hänen perheensä välillä. Tämä vaatii ammattilaisilta herkkyyttä ja monipuolista osaamista, mutta ennen kaikkea asenteiden tarkistamista. (Vänskä ym. 2016; Seppälä & Veijola 2012: 121–123; Manninen 2015: 14.) Erityisesti pienen tai vaikeasti vammaisen lapsen ääni on kuulunut yhteiskunnassamme heikosti, johtuen osittain osallistumista mahdollistavien välineiden puutteista sekä siitä, että lapsen näkemykselle on annettu vähäistä painoarvoa (Melamies & Pärnä & Heino & Miller 2012: 105). Hyvätkään rakenteet lasten osallistumisen mahdollistamiseksi eivät kuitenkaan yksinään takaa sitä, että lapsi kokee osallisuuden toteutumista. Erityisen suuri painoarvo voidaan antaa lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten asenteille ja vuorovaikutustaidoille, sillä osallisuus merkitsee valmiutta kohdata lapsi vuorovaikutustilanteessa. Lapsen osallistuminen ei ole yksiulotteinen ilmiö, vaan se voidaan nähdä lapsi- ja tilannekohtaisesti muuntuvana prosessina, jota aikuiset voivat omalla toiminnallaan tukea ja edistää. (Pollari & Hoikkala 2016.) Hyväksyvällä tavalla nähdyksi ja kuulluksi tuleminen vahvistaa lapsen itsetuntoa ja -luottamusta, ja samalla lapsi oppii tunnistamaan omaa erityisyyttään turvallisessa ympäristössä (Kauppila ym. 2016: 113). Se, miten yksilöinä tulemme elämämme varrella nähdyksi, on syvästi merkityksellistä. Tämä kokemus määrittelee vielä aikuisuudessakin sitä, miten ihminen kokee kuuluvansa toisten joukkoon – kokeeko hän ulkopuolisuutta ja erilaisuutta suhteessa toisiin vai kelpaavansa omana itsenään. (Siltala, 2003: 17–18; Broberg & Almqvist & Tjus 2005: 113–114.) Useammissa asiakkaan ja ammattilaisen väliseen vuorovaikutukseen liittyvissä tutkimuksissa korostetaan asiakkaan osallistumista ja osallisuutta itseä koskevassa päätöksenteossa, kuntoutumisprosessin suunnittelussa ja toteutuksessa (Autti-Rämö & Salminen 2016; Rajavaara 2008: 43‒47; Saikku & Karjalainen 2007: 15‒26; Clapton & Kendall 2002; Cardol ym. 2002; Perttinä 2001). Myös Nina Rantalan (2018) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa ilmeni lapsen nähdyksi ja kuulluksi tulemisen merkityksellisyys lapsen, hänen perheensä sekä ammattilaisten välisissä vuorovaikutustilanteissa. Kohtaamisen tärkeys korostui lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamisen kautta. (Rantala 2018.) Osallistumista lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamisen kautta Kun tarkastellaan lapsen kuntoutumisen suunnittelussa huomioitavia asioita ja kuntoutumisen ydintä, keskeistä on lapsen omien tavoitteiden mukainen oppiminen ja osallistuminen hänelle merkityksellisiin arjen toimintoihin (Kauppila & Sipari & Suhonen-Polvi, 2016: 111). Merkityksellisen toiminnan tunnistaminen osana yksilön toimintakyvyn edistämistä omassa ympäristössään ja osana kuntoutumistavoitteiden asettelua tulisi näyttäytyä kuntoutuksen ammattilaiselle yhteisenä kiintopisteenä asiakkaan osallistumisen edistämisessä. Lapsen osallistumista voidaan vahvistaa hyväksyvän vuorovaikutuksen lisäksi mahdollistamalla hänelle välineitä osallistumisen tueksi (Kauppila ym. 2016: 113). Merkityksellisintä on lopulta se, miten asiat konkretisoituvat lapselle ja perheen arkea hyödyttäviksi ja miten me voimme kuntoutuksen ammattilaisina toimia yhdessä lasten ja perheiden kanssa ja heidän hyväkseen omasta ammattialastamme käsin, toimintakykyisyyttä edistäen. Välineitä lapsen osallistumiseen Nina Rantalan (2018) ylemmän ammattikorkeakoulun tutkimuksellisessa kehittämistyössä tarkasteltiin lähemmin lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamista lapsen ja hänen perheensä osallistumista edistävänä tekijänä. Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistaminen linkittyi kehittämistyössä LOOK-hankkeessa kehitettyyn Metku-kirjaan, joka valmistui vuosien 2014–2017 aikana edistämään lapsen osallistumista omassa kuntoutusprosessissa. Metku-kirja on asiakaslähtöinen ja ennakoiva työväline lapsen kuntoutumisen suunnittelussa, jossa tarkoituksena on kuvata lapselle itselleen tärkeitä asioita, osallistumista ja toimintaa lapsen arjesta (Sipari & Vänskä & Pollari, 2017a). Lapselle merkityksellisen toiminnan kuvaus auttaa lapsen ja perhekulttuurin yksilöllisyyden huomioimisessa ja erityisyyden tunnistamisessa sekä suuntaa ammattilaisten huomion voimavaralähtöiseen ja neuvottelevaan, ratkaisuja etsivään yhteistoimijuuteen. (Sipari & Vänskä & Pollari 2017b.) Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistaminen Metku-kirjan kautta on yksi menetelmä lapsen ja hänen perheensä osallistumisen edistämiseksi lapsen kuntoutumisprosessissa. Rantalan (2018) tutkimuksellisessa kehittämistyössä toimintatavan käyttökokeilusta syntyi Kanta-Hämeen keskussairaalan lastenneurologian poliklinikalle suunnattu kuvaus lapselle merkityksellisen toiminnan ydintekijöistä. Samalla se vastasi yksilön perustarpeeseen tulla nähdyksi ja kuulluksi, sillä Metku-kirjan kautta lapsella oli mahdollisuus avata ja jakaa omaa sisäistä kokemusmaailmaansa ja tulla sitä kautta ymmärretyksi. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella syntyi kuvaus lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamisen ydintekijöistä lapsen ja hänen perheensä osallistumisen edistämiseksi lapsen kuntoutumisen suunnittelussa. (Rantala 2018.) Yksi kehittämistyön tuomista oivalluksista oli se, että lapsen tuleminen nähdyksi ja kuulluksi merkityksellisen toimintansa kautta arvokkaana omana itsenään avasi väyliä lasta ja hänen perhettään aidosti osallistavaan keskusteluun yhdessä ammattilaisten kanssa. (Rantala 2018.) Yhdessä kehkeytyvä prosessi Perheen ja ammattilaisten välinen vuorovaikutus toteutuu parhaimmillaan oppimisprosessina, jossa yhdessä etsitään ratkaisuja ja mahdollistetaan lapsen osallistumista kuntoutumiseen. Esimerkiksi kuntoutussuunnitelmiin yhdessä määritellyn lapsen oman tavoitteen tulisi perustua lapsen itselleen merkitykselliseen toimintaan ja ilmaisun olla mahdollisimman lähellä lapsen omaa sanoitusta, kuten ”pyöräily kaverille”. (Vänskä & Sipari & Pollari & Huisman 2018.) Tällaisen yhdessä kehkeytyvän oppimisprosessin arvioinnissa ei riitä perinteinen kuntoutuksen tavoitteen saavuttamisen arviointi tai tulosmittarit. Kuntoutuksen tulosellisuudessa tulisi arvioida koko prosessia. Tulevaisuudessa tarvitaan erityisesti kehittävää ja ennakoivaa arviointia. Osallistumisen ekologinen arviointi on uusi menetelmä, jossa arvioidaan toimintaedellytyksiä ja -mahdollisuuksia sekä kuvataan, mitä muutosta tarvitaan tavoitteen saavuttamiseksi lapsen, perheen ja ympäristön näkökulmista. Näiden toteutumiseksi laaditaan toimintasuunnitelma, jossa on tehty selkeä vastuunjako. (Vänskä & Sipari & Pollari & Huisman 2018.) Lapsen ja perheen osallistuminen kuntoutumisprosessiin mahdollistuu toimintatavoin ja välinein, joiden avulla sekä perhe että ammattilaiset voivat ennakoida osallistumistaan yhteistoiminnalliseen oppimisprosessiin ja valmistautua erilaisiin tilanteisiin omaa tahtiaan. Erinomaisia käytäntöjä lapsiperheiden arkeen syntyy, kun lapsi, vanhemmat ja ammattilaiset yhdessä rakentavat uutta tietoa ja kehittävät uusia tapoja osallistua ja toimia lapsen kehitysympäristössä. Kirjoittajat: Nina Rantala, toimintaterapeutti, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Rantala työskentelee lasten ja nuorten kuntoutuksen parissa. Salla Sipari, FT, yliopettaja, kuntoutuksen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Ahonen, Heli & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Kekäläinen, Kaija 2015. Osaamisen johtaminen kartalle – väline kuntoutusosaamisen yhteiseen suunnitteluun. Saatavana osoitteessa: <https://www.hamk.fi/wp-content/uploads/2018/08/Osaamisen-johtaminen-kartalle-25.11.2015.pdf>. Autti-Rämö, I. & Salminen, A.-L. 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Broberg, A. & Almqvist, K. & Tjus, T. 2005. Kliininen lapsipsykologia. Helsinki: Edita Prima Oy. Cardol, M. & De Jong, B. A. & Ward, C. D. 2002. On Autonomy and Participation in Rehabilitation. Disability and Rehabilitation 2002; 24 (18), 970–974 Cavet, J. & Sloper, P. 2004. Participation of disabled children in individual decisions about their lives and in public decisions about service development. Children & society 2004: 18, 278–290. Clapton, J. & Kendall, E. 2002. Autonomy and Participation in Rehabilitation: Time for a New Paradigm? Disability and Rehabilitation 2002: 24 (18), 987–991. Franklin, A. & Sloper, P. 2009. Supporting the participation of disabled children and young people in decision-making. Children & Society 2009: 23 (1), 3–15. Kauppila, J. & Sipari S. & Suhonen-Polvi H. 2016. Lapsen kokonaiskuntoutus kehitysympäristössään. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen Aarne 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 110-121. Manninen, Sari 2015. Erityistä tukea tarvitsevien lasten osallisuuden haasteet koulussa - kasvattajien käsityksiä. Saatavana osoitteesta: <https://bulletin.nmi.fi/wp-content/uploads/2015/02/Manninen.pdf>. Melamies, N. & Pärnä, K. & Heino, L. & Miller H. 2012. Lapsi kuntoutujana – haaste aikuisille. Teoksessa Karjalainen, Vappu & Vilkkumaa, Ilpo (toim.) 2012. Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes. Olli, Johanna & Vehkakoski, Tanja & Salanterä, Sanna 2012. Facilitating and hindering factors in the realization of disabled children’s agency in institutional contexts. Literature review. Disability & Society 2012: 27 (6), 793–807. Perttinä, Pirkko. 2001. Kuka minusta puhuu? Asiakkaan osallistuminen ja asema kuntoutussuunnittelussa. Jyväskylän yliopisto. Saatavana osoitteessa: <https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/8230>. Pollari, Kirsi & Hoikkala, Susanna 2016. Lastensuojelun Keskusliitto. Osallisuuden elementit – ammattilaisten taito luo pohjaa lapsen osallistumiselle. Saatavana osoitteessa: <http://lskl.e-julkaisu.com/vammaisen-lapsen-nakemysten-selvittaminen//>. Rajavaara, Marketta. Unohdettu ihminen? Asiakaslähtöisyys kuntoutuksen kehittämisessä. Kuntoutus 2008: (2), 43–46. Rantala, N. 2018. Lapselle merkityksellinen toiminta osallistumista edistävänä tekijänä lapsen kuntoutumisen suunnittelussa. Saatavana osoitteessa: http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018120319620. Saikku, P. & Karjalainen, V. 2007. Kohtaamisen muuttuva haaste. Pitkittäistarkastelu kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä. Vertaisarvioidut artikkelit. Kuntoutussäätiö. Kuntoutus (2), 15–26. Seppälä, Eeva & Veijola, Arja (toim.) 2012. Lapsen ja nuoren kuntoutuksen kehittäminen. Helsinki: Astekirjat Oy. Siltala, P. 2003. Varhainen vuorovaikutus kokemuksen ja tutkimuksen valossa. Teoksessa Niemelä, P. & Siltala, P. & Tamminen, T. (toim.). Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus. Helsinki: WSOY. Sipari, S. & Vänskä, N. &, Pollari K. 2017a. Lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa – Lapsen Metkut. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa – Lapsen edun arviointi (LOOK) -hanke. Saatavana osoitteessa: http://metropolia.e-julkaisu.com/lapsen-metkut/ Sipari, S. & Vänskä, N. & Pollari, K. 2017b. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 2017: 5. Verkkodokumentti. Saatavana osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550>. Sipari, Salla & Vänskä, Nea yhteistoiminnassa Chiarello, Lisa & Palisano, Robert 2017c. Osallistumisen ekologinen arviointi. Käsikirja. Yhteinen arviointi ja suunnittelu lapsen osallistumiseksi merkitykselliseen toimintaan. Saatavana osoitteessa: http://www.theseus.fi/handle/10024/140228 Unicef n.d. YK:n yleissopimus lasten oikeuksista 1 osa, 12 artikla. Saatavana osoitteessa: <https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/>. Vänskä, N.& Pollari, K. & Sipari, S. 2016. Lasten osallistumista ja toimijuutta vahvistavat kuntoutuksen hyvät käytännöt kirjallisuudessa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. KELA. Työpapereita 2016: 94. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/161355/Tyopapereita94.pdf?sequence=1&isAllowed=y Vänskä, N. & Sipari, S. & Pollari, K. & Huisman A. 2018. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa. LOOK-hankkeen arviointiraportti. Helsinki: Kuntoutuksen kehittäminen, Kela. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/240069 Kuvat: https://pixabay.com/

Lue lisää