Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä

Avainsana: kohtaaminen

Perhehoitajien vertaistoiminnan avulla tukea yhteistoimintaan biologisten vanhempien kanssa
23.6.2020
Anniina Aaltonen

Lastensuojelun perhehoidossa perhehoitajat kaipaavat tukea erilaisiin lapseen liittyviin kysymyksiin – yksi monista tukimuodoista voi olla vertaistoiminta. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea perhehoitajia yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Miten yhteistoiminta saadaan sujuvaksi osaksi perhehoidon käytäntöjä? Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa kehitettiin perhehoitajien vertaistoimintaa lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa. Tulokset osoittavat, että perhehoitajat tarvitsevat tukea yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Jokaiselle lapselle riittävän hyvä ja turvallinen arki Mitä näitä vaihtoehtoja nyt olikaan? Oma koti, sukulaissijoitus, laitoshoito tai perhehoito. Lähtökohtana lastensuojelussa on aina vanhempien tukeminen siten, että lapsen oikeudet toteutuvat hänen omassa kodissaan. Aina tämä ei kuitenkaan toteudu, ja silloin lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta. (Perhehoitoliitto.) Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun, turvalliseen kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen. (Lastensuojelulaki 2007). Kun lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta, siihen useimmiten paras mahdollinen paikka on perhehoito, joka tuli sijaishuollon ensisijaiseksi hoitomuodoksi 1.1.2012 alkaen (Perhehoitoliitto). Perhehoidossa toimiville perhehoitajille on tärkeää taata riittävä tuki perhehoitajana toimimiseen. Yksi perhehoidon tukimuodoista on vertaistuki, jolle näyttää Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan olevan todellista tarvetta. (Aaltonen 2020.) Vertaistoiminnan merkitys Kansainvälisten tutkimusten mukaan perhehoitajat kaipaavat tukea lapseen liittyviin haasteisiin, lapsen vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön sekä kasvatuskäytäntöihin ja lapsen kanssa toimimiseen. Toivottuja tuen muotoja ovat koulutus, kriisituki, sosiaalityöntekijän saavutettavuus, erityispalvelut lapselle ja vertaistuki. (Heino & Säles 2017: 73.) Kananojan ja Ruuskasen (2019) mukaan avohuollon lastensuojelussa ryhmämuotoinen auttaminen on toistaiseksi vähäistä, vaikka kokemukset esimerkiksi biologisten vanhempien vertaisryhmistä ovat myönteisiä. (Kananoja & Ruuskanen 2019: 36). Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää pitkäaikaisten perhehoitajien vertaistoiminnan kehittämisessä Eksotessa. Vertaistoiminta on käynnistynyt tutkimuksellisen kehittämistyön kanssa yhtä aikaa. Vertaistuen tulisi kuulua tiiviinä osana tämän päivän yhteiskunnan tukimuotoihin, myös lastensuojelussa. Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa vertaistoimintaa toivottiin myös sijoitetuille lapsille, biologisille vanhemmille sekä perhehoitajien biologisille lapsille. Tulosten mukaan voidaan olettaa, että ammattilaisilla on merkittävä tehtävä vertaistoiminnassa sen mahdollistajana. (Aaltonen 2020.) Toimiva vertaistuki on suunnitelmallista, vapaaehtoista ja tuen saajan kokemaan tarpeeseen perustuvaa toimintaa, jota voi tarjota ainoastaan vertainen. Sosiaalityön tehtävänä on huolehtia vertaistuen saatavuudesta sitomalla vertaistoiminta osaksi sosiaalityön rakenteita ja käytäntöjä. Vertaistukiryhmässä perhehoitajat oppivat toistensa kokemuksista, vahvistavat voimavarojaan ja lisäävät ammattitaitoaan. (Heino & Säles 2017: 75.) Ryhmätoiminnassa vertaiset oppivat toisiltaan, mutta myös ammattilaisilta ja päinvastoin. Oppiminen parhaimmillaan on monenkeskistä tiedon ja kokemusten jakamista. Vertaistuki voi toimia ilman ammatillista työtä, mutta ammatillinen työ mahdollistaa vertaistuen. Tuen tarvitsijan kannalta usein päästään hyviin tuloksiin, kun vertaistuki ja ammatillinen työ toimivat yhdessä. (Mikkonen & Saarinen 2018: 23, 29.) Luottamuksellinen ilmapiiri toimii omien kokemusten kertomisen ja toisten kuulemisen, vuorovaikutuksen, tunteiden ilmaisemisen ja käsittelyn sekä toisten kokemuksista oppimisen ja uusien selviytymiskeinojen löytymisen mahdollistajana. Ryhmän tuki voi auttaa vain, jos tukea toivova itse suhtautuu siihen luottavaisesti ja avoimesti. Vertaistuesta on apua monille, mutta se ei kuitenkaan sovi kaikille. (Mikkonen & Saarinen 2018: 21, 189.) Mitä on perhehoitajien hyvä vertaistoiminta? Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön yhteenvetona syntyi kuvaus perhehoitajien hyvästä vertaistoiminnasta lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Alla olevassa kuviossa perhehoitajien vertaistoiminta on nostettu keskelle sen ollessa kehittämisen kohteena. Vaikka tutkimuksellisella kehittämistyöllä oli tarkoitus kehittää nimenomaan perhehoitajien vertaistoimintaa, on myös huomattavaa, että tuloksia syntyi muistakin näkökulmista. Perhehoitajien vertaistoiminnan lisäksi tuloksista jäsentyi lapsen näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa, biologisen vanhemman näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa sekä ammattilaisten tehtävät vertaistoiminnassa. Tulosten yhteenvedon mukaan hyvä vertaistoiminta tapahtuu perhehoitajien kesken. Vertaistoiminnassa on tärkeää huomioida lapsen sekä biologisen vanhemmat näkökulmat. Ammattilaisten tehtävänä on mahdollistaa vertaistoiminnan toteutuminen. (Aaltonen 2020.) Yhteistoiminnalla yhteistä hyvää hakemassa? Lastensuojelun laatusuosituksen (2019) mukaan yksi tärkeimmistä sijaishuollossa olevan lapsen oikeuksista on oikeus pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin. Tätä oikeutta voidaan rajoittaa ainoastaan lain tarkoittamissa tilanteissa ja silloin, kun se on lapsen edun mukaista. Lapsen sijoituksen aikana tulee tehdä yhteistyötä lapsen vanhempien ja huoltajien kanssa myös ammattilaisten sekä sijaishuoltopaikan toimesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö, Lastensuojelun laatusuositus 2019: 54.) Myös Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista voidaan olettaa, että yhteistoimintaa perhehoitajien sekä lapsen biologisten vanhempien välillä pidetään merkittävänä, myös lapsen läsnä ollessa. Yhteistoimintaa on tänä päivänä hyvin vähän. On tärkeää, että perhehoitaja saa vertaistoiminnassa vahvistusta siihen, että hän ymmärtää, hyväksyy ja kunnioittaa lapsen tärkeitä ihmissuhteita. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea lapsen suhteiden jatkuvuutta omaan verkostoon. Perhehoitajat toivoivat tukea yhteiseen toimintaan biologisten vanhempien kanssa. Ammattilaisten tehtävä on mahdollistaa näitä kohtaamisia.  (Aaltonen 2020.) Kirjoitus pohjautuu Aaltosen (2020) tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Anniina Aaltonen, toimintaterapeutti, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Aaltonen työskentelee ohjaajana lastensuojelussa Eksotessa. Lähteet: Aaltonen, Anniina 2020. Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Heino, Tarja & Säles, Emilia 2017. Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito. Kohti perhehoidon laadun vahvistamista. THL työpaperi 20/2017. Verkkodokumentti. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132434/URN_ISBN_978-952-302-857-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Kananoja, Aulikki & Ruuskanen, Kristiina 2019: 36. Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:4. Helsinki. Loppuraportti. Verkkodokumentti. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161379/Selvityshenkilon_edellytykset_lastensuojelun.pdf?sequence=4&isAllowed=y. Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Verkkodokumentti. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417#L1P3. Mikkonen, Irja & Saarinen, Anja 2018. Vertaistuki sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna: Printon. Perhehoitoliitto. https://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/lapset_nuoret STM 2019. Lastensuojelun laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:18. Helsinki. Verkkodokumentti. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161862/STM_2019_8_J_Lastensuojelun_laatusuositus.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

Lue lisää

Aktivoitavasta oman elämän asiantuntijaksi − moniasiantuntijuus yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistumisessa
13.11.2018
Irina Wall

Mitä ajatuksia Sinulla herää kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän välisestä tasavertaisesta kumppanuudesta? Mikä on sen merkitys kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistumisessa?  Kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää eri tutkimusten mukaan niin kuntoutujan kuin kuntoutustyöntekijän aktiivista panosta kuntoutumisprosessissa. Jotta asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa, tulee kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän yhdessä päättää tavoitteista ja työskennellä yhdessä niitä kohti. Voidaan puhua vahvasta kumppanuudesta asiakkaan ja ammattilaisen välillä, jonka merkitys tavoitteiden saavuttamiselle on selvästi merkityksellisempi kuin esimerkiksi käytetyt välineet ja strategiat. (Harra 2014.) Tämä kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyön (Wall 2018) tuloksiin. Kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää moniasiantuntijuuteen perustuvaa toimintatapaa Invalidisäätiön kuntouttavassa työtoiminnassa, tavoitteena kuntoutujien yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen. Tulosten mukaan tasavertainen vuorovaikutus, kuntoutujan kohtaaminen ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä, kuntoutumisen henkilökohtainen muotoileminen sekä kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen asiantuntijuus nousivatkin keskeisiksi elementeiksi. Kuntoutuja kumppanina? Teoriatiedon mukaan moniasiantuntijuuteen perustuvassa toimintatavassa jaetaan omaa osaamista, huomioidaan toisten näkökulmat ja yhdistetään osaamista - voidaan puhua yhdessä oppimisesta. Tavoitteena on rakentaa uutta tietoa ja ymmärrystä yhdessä. Vuorovaikutustaidot ja niiden kehittäminen ovat avaintekijöitä tällaisessa yhteistyössä. (Jeglinsky & Sipari 2015.) Miltä kuulostaisi kuntoutuminen ja työskenteleminen kohti tavoitteiden saavuttamista, joka on yhdessä oppimista kuntoutujan kanssa? Uuden-Seelannin alkuperäisväestö maorit kuvaavatkin kuntoutumista ja tavoitteiden saavuttamista kiehtovasti yhteiseksi matkaksi kanootissa, yhdessä meloen. Määränpäätä ei saavuteta, elleivät kaikki melo (Elder 2015). Kuntoutujan omien näkemysten esiin saaminen vaatii dialogisten menetelmien tuntemusta ja niiden hallintaa. Dialogi on ennen kaikkea toisen kunnioitusta, ajan antamista, aitoa kohtaamista. Dialogisuus on arvostavaa vuoropuhelua keskinäisen ymmärryksen muotoilemiseksi. Kyseessä ei ole vain toiminta- vaan ajattelutapa, miten suhtaudumme kuntoutujaan ja minkälaisen aseman annamme hänelle? (Jeglinsky & Sipari 2015; Seikkula & Arnkil 2005; Veijola & Honkanen & Lappalainen 2015.) Kuntoutustyöntekijöiden ammattitaitoon kuuluu tunnistaa kuntoutujan aseman taso kuntoutumisprosessissa. Missä vaiheessa kuntoutuja pystyy tai on valmis ottamaan vastuuta omasta elämästään? Ennen tavoitteiden asettamista tulee hahmottaa kuntoutujan edellytykset aktiivisuuteen ja siihen vaikuttavat tekijät sekä ymmärtää aktiivisuuden vaihtelu kuntoutumisprosessin aikana. Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen toisin sanoen edellyttää kuntoutujan kohtaamista oman elämänsä asiantuntijana, tasavertaisessa vuorovaikutuksessa dialogisuus keskiössä. Hienoistakaan tavoitteista ei ole hyötyä, jos ne eivät ole kuntoutujalähtöisiä. Mitä tietoisempi kuntoutuja on omista tavoitteistaan, sitä suurempi on hänen sitoutumisensa työskentelyyn kohti tavoitteiden saavuttamista. Voidaan puhua myös kuntoutumisvalmiuksien tunnistamisesta ja vahvistamisesta. Tasavertaisen kumppanuuden ollessa tärkeä tekijä yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisessa, edellytetään myös kuntoutujalta vuorovaikutustaitoja sekä muutos- ja kuntoutusmotivaatiota − valmiuksia kuntoutumiseen. Minkälaiset ovat kuntoutujan valmiudet esimerkiksi asettaa tavoitteita kohti toivottua muutosta? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää motivaatiota ja sitoutumista, miten nämä mahdollistuvat? Yhteisen ymmärryksen rakentamisen menetelmiä tavoitteiden saavuttamisen vahvistumiseksi Kuntoutustyöntekijän vuorovaikutustaidot ja dialogiset kyvyt sekä valtaistavan paradigman mukainen asenne kuntoutujaa kohtaan ovat olennaisia tekijöitä, mutta kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vaatii myös kuntoutujalta vuorovaikutusosaamista, voimavaroja ottaa vastuuta ja selvää asioista sekä kykyä eri vaihtoehtojen vertailuun ja ymmärtää kuulemaansa. Voidaan puhua myös kognitiivisista taidoista, joihin kuuluvat myös uuden oppiminen ja sen soveltaminen sekä muistaminen. Kehittämistyön tuloksissa nousi tarve tuottaa kuntoutumisvalmiuksien kartoittamisen ja vahvistamisen työmenetelmät ja -välineet. Liittyvätkö kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen haasteet esimerkiksi motivoitumiseen vai kognitiivisiin erityisen tuen tarpeisiin? Autismin kirjon oireet saattavat näyttäytyä motivaation puutteena, mutta mistä todellisuudessa on kyse? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, kun kuntoutuja kohdataan ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä ja kuntoutuminen muotoillaan henkilökohtaisesti yhdessä kuntoutujan kanssa moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön mukaisesti. Kuntoutumistavoitteet ovat määritelty jo ennen kuntouttavan työtoiminnan aloitusta aktivointisuunnitelmassa, mutta toisaalta niiden asettaminen on koko kuntoutumisjakson kestävä kehämäinen prosessi. Ne vaativat jatkuvaa työstämistä, seurantaa ja arviointia sekä uudelleen määrittelyä. Voidaan puhua kuntoutumisen henkilökohtaisesta muotoilemisesta. Jotta kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, tulee kuntouttavan työtoiminnan olla tavoitteellista alusta loppuun saakka. Tärkeää on siis kehittää kuntoutumistavoitteiden asettamiseen, työstämiseen, seurantaan ja arviointiin monipuoliset työmenetelmät ja -välineet. Toiminnalliset työmenetelmät soveltuvat hyvin kuntoutumistavoitteiden määrittelemiseen ja työstämiseen, työllistymisvalmiuksien ja tuen tarpeen arviointiin ja vahvistamiseen sekä luottamuksellisen ja tasavertaisen suhteen luomiseen yhdessä kuntoutujan kanssa. Kuntoutujan kohtaaminen yhteisen toiminnan, kuten yhdessä työskentelyn tai vaikkapa pelaamisen kautta häivyttää kuntoutustyöntekijän valta-asemaa, mahdollistaen tasavertaisen ja avoimen kohtaamisen. Toiminnallisuuden kautta saa paremmin käsitystä omista kyvyistään ja tuen tarpeista verrattuna vain pöydän ääressä keskusteluun lomaketta täyttäen. Näin myös henkilökohtaiset kuntoutumistavoitteet alkavat paremmin hahmottua ja motivaatio herätä hyvissä vuorovaikutustilanteissa ja mielekkäissä työtehtävissä. Moni kuntoutustyöntekijä varmasti tunnistaa hyödyntävänsä toiminnallisuutta yhteistyössä kuntoutujan kanssa, mutta oleellista on toiminnallisten menetelmien selkeä nimeäminen, tietoinen ja tavoitteellinen hyödyntäminen, jotta ne eivät jäisi vain mukavaksi puuhasteluksi. Kuntoutuminen on kohtaamista Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksiin ja teoriatietoon peilaten voidaan todeta yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuvan moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön ja toimintatapojen kautta. Niin moniasiantuntijaista toimintatapaa kuin yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen edellytyksiä kuvaavat usein yhtäläiset tekijät, kuten molempien kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän aktiivinen osallistuminen, tasavertainen vuorovaikutus ja kumppanuus, yksilöllinen palveluprosessi, kiireettömyys, kunnioittava ja aito kohtaaminen sekä luottamuksellisuus. Kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen vuorovaikutus, dialogi, on keskeisin lähtökohta ja työmenetelmä molempien aktiivisen osallistumisen, motivaation ja tasavertaisen vaikuttamisen mahdollistumiseksi työskentelyssä kohti tavoitteiden saavuttamista. Kuntoutuksen paradigman muutoksessa on ennen kaikkea kyse kuntoutujan roolin muutoksesta palvelusta ja toimialasta riippumatta kohti moniasiantuntijaista yhteistyötä. Tasavertainen vuorovaikutus on ikään kuin alusta erilaisten työmenetelmien hyödyntämisessä. Verkostotyössä ja Sote-muutokseenkin liittyvän palveluiden tuotteistamisen ja kilpailutuksen myötä ammattilaisten tulee kuitenkin osata nimetä käyttämiään työmenetelmiä ja välineitä, mutta lopulta tullaan aina kohtaamistaitoihin.   Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen kuntouttavassa työtoiminnassa. Moniasiantuntijuuteen perustuva toimintatapa”. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.     Irina Wall, kuntoutuksen, opiskelija, kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK), Metropolia AMK       Lähteet Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Jeglinsky, Ira & Sipari, Salla 2015. GAS – menetelmä moniammatillisesti asiakkaan arjessa. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela. Elder, Hinemoa 2015. Te Waka Oranga. Bringing Indigenous Knowledge Forward. Teoksessa McPherson, Kathryn & Gibson, Barbara E. & Leplége, Alain. Rethinking Rehabilitation. CRC Press. Taylor and Francis Group. FL, United States of America. 239−240. Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik 2005. Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Veijola, Arja & Honkanen, Hilkka & Lappalainen, Pirjo 2015. Asiakkaan osallisuuden mahdollistava ja sitä tukeva haastattelukeskustelu. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela.      

Lue lisää

Yhteistoiminta asenteeksi – miten sinä haluat tulla kohdatuksi?
9.2.2018
vierailija

Avoin, rehellinen ja vastavuoroinen vuorovaikutus, ammattilaisen itseluottamus sekä yhteisen ymmärryksen syventäminen verkostotyöstä ovat merkityksellisiä yhteistoimintaa rakentavia askeleita kohti asiakkaan kuntoutumisen vahvistumista arjessa. Nämä ajatukset yhteistoiminnan kannalta merkittävistä askeleista sekä tässä kirjoituksessa esitettävistä ajatuksista ovat syntyneet osana vuoden 2017 aikana tehtyä kuntoutuksen YAMK-tutkintoon liittyvää kehittämistyötä. Näiden työn tuloksiin liittyvien ajatusten takana on joukko kuntoutuksen ammattilaisia, jotka yhteiskehittelyn kautta ovat rakentaneet ymmärrystä aiheesta. Onko joku näistä tekijöistä ehkä sellainen, jonka ääreen sinusta olisi tarpeellista pysähtyä? Kaipaisiko työyhteisönne ehkä mahdollisuutta yhteiseen pohdintaan sen suhteen, miten voisitte kehittää yhteistoimintaanne asiakkaiden kuntoutumisen vahvistumiseksi arjessa?   Mitä sinä tuot mukanasi työpäivän aikaisiin kohtaamisiin? Itseensä luottava ja itsensä tunteva ammattilainen ymmärtää oman vuorovaikutuskäyttäytymisensä merkityksen luottamusta rakennettaessa. Hän mahdollistaa asiakkaan kuntoutumisen vahvistumisen sekä kohtaamistaidoillaan että ymmärryksellään toiminnan arkisidonnaisuudesta ja ympäristön merkityksestä kuntoutumisprosessin kaikissa vaiheissa. Hän ymmärtää asiakkaan osallistumisen merkityksen kuntoutumisprosessin kaikissa vaiheissa sekä tukee asiakasta asettamaan asiakkaalle tärkeät ja merkitykselliset tavoitteet, jotka löytävät paikkansa yhteisen toiminnan keskiössä. Miten sinä kohtaat asiakkaan? Entä ihmiset työyhteisössäsi tai verkostoissa? Toivottavasti ennakkoluulottomasti, avoimesti ja rehellisesti – omaat taidon ja ennen kaikkea rohkeuden käydä avointa dialogia, uskaltaudut moniin tilanteisiin ilman valmiita suunnitelmia ja näin ollen otat tärkeitä askeleita tukeaksesi asiakkaan kuntoutumisen vahvistumista arjessa.   Entä miten voimme toisemme kohdatessamme yhdistää voimamme asiakkaan kuntoutumisen vahvistumiseksi? Pystyäksemme vastamaan kysymykseen tarvitsee meidän ensin ymmärtää, mitä kuntoutuminen on. Lisäksi tarvitaan ymmärrys, kenestä meistä oikeastaan on kyse. Kolmanneksi meidän tulee ymmärtää se, mikä voima yhteistoiminnalla voi olla ja miten sitä rakennetaan. Ensimmäiseksi määritellään siis sana kuntoutuminen. Sillä tarkoitetaan kuntoutusselonteon (2002) mukaan ihmisen ja ympäristön välistä muutosprosessia, jonka tavoitteena on toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen ja hyvinvoinnin sekä työmahdollisuuksien paraneminen. Keskeistä on ihmisen rooli oman elämänsä tai kuntoutumisen asiantuntijana. Vastaus toiseen kysymykseen ei ole yksiselitteinen. Sitä on tarpeen lähteä hahmottelemaan asiakkaasta käsin. Pohtia yhdessä hänen kanssaan, keitä kaikkia hän tarvitsee kuntoutumisensa tueksi. Yhteistyö asiakkaan lähiverkostojen kanssa on tärkeässä roolissa ja niitä verkostoja on syytä ulottaa vähän kauemmaksikin, rohkeasti erilaisia rajapintoja ylittäen. Voidaksemme vielä paremmin vastata kysymykseen numero kaksi, meidän pitää muodostaa yhteinen ymmärrys verkostotyöstä. Puhummeko asiakkaan lähiverkostoista, asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden pohjalta rakentuvista kuntoutusverkostoista vai ammattilaisten välisestä verkostotyöstä? Yhteisen ymmärryksen kautta, yhdessä asiakkaan kanssa, voimme siis rakentaa verkostoa, johon kaikki me asiakkaalle tarpeelliset ja tärkeät ihmiset kuulumme ja jossa asiakkaalla on keskeinen rooli. Ja sitten vielä se kolmas kysymys. Yhteistoiminnassa on valtava voima, mutta se ei vielä riitä vakuuttamaan montaakaan meistä kaikista sen mahdollisuuksista. Onnistunut, luottamukseen perustuva, yhteiseen kirkkaaseen päämäärään tähtäävä yhteistoiminta mahdollistaa muun muassa yhdessä kehittämisen, osaamisen jakamisen ja sen kohdentamisen organisaatiossa. Se mahdollistaa ammattilaisten rinnakkaisen, joustavan toiminnan asiakkaan kuntoutumisprosessissa.   Entä mitä sitten tavoitella yhteistoimintaa kehittämällä? Mistä luopua ja mitä tilalle? Miltä kuulostaisi nykypäivän kuntoutusajattelun mukainen kuntoutuskumppanuus asiakkaan kanssa, ajattelu, jossa ikääntynyt asiakas nähdään aktiivisena osallistujana, tasavertaisena toimijana? Tällainen ajattelu- ja toimintamalli nimittäin vahvistaa asiakkaan kuntoutumista arjessa. Tärkeää on pohtia, voisimmeko yhdessä kehittää nykyisiä hoito- ja kuntoutuspalaverikäytäntöjämme joustavampaan ja yksilöllisempään suuntaan asiakkaan osallisuutta vahvistaen, omasta vahvasta asiantuntijaroolistamme pikkuhiljaa hellittäen. Asenteet ja toimintatavat istuvat tiukassa, mutta se ei ole syy olla uskaltamatta päästää irti vanhasta ja antaa tilaa uudelle. Kyse on rohkeudesta avoimuuteen ja rehellisyyteen, kriittiseen ajatteluun, kokeiluihin sekä epäonnistumisiin. Tarvitaan aikaa ja tilaa rakentaa luottamusta. On hyvä aloittaa itsestään, pohtia vastavuoroisen luottamukseen perustuvan suhteen rakennuspalikoita oli sitten kyse asiakkaasta, työyhteisöstä tai työntekijän ja esimiehen välisestä luottamuksesta. Jokainen aloittaa kuitenkin itsestään. Luottamuksen rakentaminen organisaation tasolla sekä laajemmin verkostojen toimijoiden kanssa vaatii kohtaamisia ja asioiden äärelle pysähtymistä. Ilman luottamusta, vuorovaikutustaitoja ja yhteistä ymmärrystä meiltä puuttuvat oleelliset elementit asiakkaan kuntoutumista vahvistavalta yhteistoiminnalta. Tarvitsemme siis enemmän kohtaamisia, tietoa toistemme osaamisesta, taitoa ja ymmärrystä kohdistaa osaamista, kuuntelemista ja ennakkoluulottomuutta. Ennen kaikkea tarvitsemme paljon enemmän yhdessä tekemistä yhteisen asiakkaamme ollessa toimintamme keskiössä. Asiakkaan osallisuuden lisääminen kuntoutumisprosessissa sekä kuntoutumisen arkisidonnaisuuden kehittäminen voisivat näin alkuun olla niitä tavoiteltavia asioita. Tuleeko sinulle mieleen jotain asiakkaan kuntoutumisen vahvistumiseen liittyvää, mikä jäi ehkä kokonaan mainitsematta?   Pilvi Tuomola Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Yhteistoiminnan vahvistaminen asiakkaan kuntoutumisen vahvistumiseksi arjessa”.  

Lue lisää

Kaikki lähtee kohtaamisesta
21.6.2017
vierailija

Osallisuus ja kuulluksi tuleminen ovat itsestään selviä asioita vai ovatko sittenkään? Tätä jouduin pohtimaan kehittämistyötä kirjoittaessa. Tutkimuksellisessa kehittämistyössä lähdin työtiimini rohkaisemana kehittämään Etelä-Suomen rikosseuraamusalueella Helsingin yhdyskuntaseuraamustoimistossa tehtävää siviiliarviointityötä. Siviiliarviointityö tarkoittaa siviilissä vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon aloittamiseen liittyvää sijoitteluprosessia. Se sisältää rangaistusajan suunnitelman laatimisen ja tähän suunnitelmaan pohjautuvan esityksen vankilaan sijoittamisesta ennen vankeusrangaistuksen alkua. Tämä koskee heitä, jotka pääsevät oikeudesta odottamaan vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa vapaudessa. Kehittämistyön toteuttaminen antoi paljon rohkeutta toteuttaa jatkossa yhteiskehittelytilaisuuksia sekä toimia fasilitaattorina. Tämä kehittämistyö ja kuntoutuksen YAMK-opinnot innostivat pohtimaan niinkin itsestään selvää asiaa kuin asiakkaan äänen kuuluville saattamista. Kehittämistyössä asiakkaina olivat lyhytaikaisvangit, joiden äänen vein Rikosseuraamuslaitoksen asiantuntijoista koottuun kehittäjätyöryhmään. Kehittämistyön tuloksena syntyi kuvaus siviiliarvioinnin ydintekijöistä lyhytaikaisvangin rikoksettoman elämäntavan edistämiseksi. Kuvaus muodostui nykytilan ja tavoitetilan yhdistelmästä, jossa ydintekijät olivat keskiössä. Kehittäjätyöryhmä nosti ydintekijöiksi osallisuuden, tavoittelun ja sujuvan, joutuisan prosessin. Näistä osallisuus ja tavoittelu korostuivat sekä vankien että kehittäjätyöryhmän vastauksissa. Omassa asiassaan osallisena oleminen mahdollistuu vain, jos tulee kuulluksi ja kohdatuksi, sillä kaikki lähtee kohtaamisesta. Kehittämistyössä tämä nousi esiin sanoin ”kaikki lähtee tavoittamisesta”. Osallistuminen ja osallisuus ovat eri asioita. Vankeusrangaistusta suorittavien kohdalla tulee esiin kolmaskin osallisuutta tarkoittava asia. Nimittäin oikeustieteissä käytettävä termi osallisuus, joka yleensä tarkoittaa osallisuutta rikokseen. Joka tapauksessa myös vangeilla on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi. Lopuksi erästä vankia siteeraten: ”On merkityksellinen (siviiliarviointihaastattelu) koska kyseessä on oma elämä. On tärkeätä, että pääsee itse osallistumaan. Kyllä sinun pitää tulla kuulluksi ja nähdyksi.” Maarit Sarin, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Siviiliarvioinnin ydintekijät lyhytaikaisvangin rikoksettoman elämäntavan edistämiseksi”. Työ on luettavissa Theseus-tietokannasta.  

Lue lisää

Rohkeasti ja positiivisesti
1.2.2017
vierailija

Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni lähdettiin etsimään konkreettisia käytäntöjä siihen, miten lapsen etua tulisi perhekuntoutuksessa tehdä näkyväksi. Kehittämistyöni tuloksissa tuli esiin työntekijöiden oman asenteen vaikutus lapsen edun näkyväksi tekemiseen lastensuojelullisessa perhekuntoutuksessa. ”Mä palaan jatkuvasti tähän asennekysymykseen”, totesikin eräs työntekijä tutkimuksellisen kehittämistyön kehittäjäryhmässä. Asenteen nähtiin vaikuttavan muun muassa kiireen tuntuun, joustavaan siirtymiseen palveluiden välillä, perheen osallistamiseen kuntoutuksen kehittämiseen ja omaan kuntoutukseen sekä yhteisöllisyyteen kuntoutuksessa. Merkittävästi asenteen nähtiin vaikuttavan avoimuuteen ja kohtaamiseen sekä siihen, mikä rooli lapselle kuntoutuksessa annetaan. Keskustelua lapsen edusta ja sen arvioinnista ja määrittelystä ei voi lastensuojelussa ohittaa. Lapsen etu on kansainvälinen käsite, jolla on suuri painoarvo lasten kanssa tehtävässä työssä. Lapsen edun esiin nostaminen kunkin perheen kanssa vaatii kuitenkin rohkeutta – erityisesti, jos vanhemman näkemys lapsen edusta ei ole yhteneväinen työntekijän käsityksen kanssa tai aihe on arka. Lastensuojelullinen perhekuntoutus on intensiivinen avohuollon tukitoimenpide. Perheiden tilanteet saattavat olla kuntoutuksen alussa jo niin haastavia, että sosiaalityöntekijälle ei ole tarjota muita vaihtoehtoja kuntoutuksen rinnalle. Muutoksen saavuttaminen lapsen elämään perheessä vaatii suoraa puheeksi ottoa ja asioiden pöydälle nostamista. Työntekijän tulee yhtä aikaa tuoda rohkeasti oma näkemys ja arvio esiin ja kohdata lapsi ja vanhemmat kunnioittavasti ja arvostavasti. Tutkimuksellisen kehittämistyöni kehittäjäryhmässä nähtiin tärkeäksi positiivisen palautteen antaminen ja myös onnistumisten ja hyvien kokemusten esiin tuominen ja sanoittaminen. Positiivisen psykologian periaatteiden mukaan ihminen vahvistuu positiivisesta palautteesta ja pystyy sitä saatuaan jakamaan sitä myös eteenpäin. Positiivinen, arvostava ja kunnioittava kohtaaminen mahdollistaa luottamuksen syntymistä ja sitä kautta mahdollisuuden muutokseen. Muutos lapsen hyvinvointiin tapahtuu vanhemman toiminnan kautta varsinkin, kun kyseessä on pieni lapsi. Koska uskon vahvasti mallioppimiseen ja Pavlovin koirakokeen ilmiöön, uskon myös, että kun työntekijänä kohtaa lapsen ja hänen vanhemman kunnioittavasti, arvostavasti ja positiivisesti, siirtyy kunnioitus ja positiivisuus vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen. Kohtaamisen tulee olla avointa ja rehellistä suhteessa asiakkaaseen, sekä lapseen että vanhempiin. Perhekuntoutuksen nähtiin tulosten perusteella vaativan vahvaa toista kunnioittavaa työotetta, jossa paino on yhdessä ihmettelyssä ja ratkaisukeskeisessä toiminnassa. Onnistuakseen se vaatii työntekijältä niin rohkeutta kuin positiivista ja avointa asennetta. Laura Markkanen, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyöhön ”Kaiken on lähdettävä lapsesta” lapsen edun näkyväksi tekemisen vahvistamisesta.

Lue lisää