Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä

Avainsana: apuvälineet

Yhteistyöllä ja apuvälineillä kohti koulun toimivaa arkea
7.5.2020
Johanna Härmä ja Anni Paso

Apuvälineiden käyttö kouluympäristön toimivassa arjessa näyttäytyy monitahoisena ilmiönä.  Apuvälineet ovat kiinteä osa oppilaan kuntoutumista, osallistumista ja toimivaa arkea.  Apuvälineiden käyttö rakentuu monialaisen yhteistyön sekä rajapintoja ylittävän yhteistyön pohjalle, jossa kouluympäristön esteettömyyden ja apuvälinepalveluprosessin tulisi vastata sujuvasti koulun tarpeisiin. Mitä tulisi ottaa huomioon, kun suunnitellaan sujuvaa apuvälinepalveluprosessia koulun toimivassa arjessa? Alueellisen Apuvälinekeskuksen aloitettua toimintansa espoolaiskoulujen erityisluokkien apuvälinepalveluiden koettiin heikentyneen. HUS Apuvälinekeskuksen, Jalavapuiston, Järvenperän ja Ruusutorpan koulujen TA-opetuksen kanssa yhteistyössä toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa selvitettiin, miten apuvälineiden käytöllä mahdollistetaan toimivan arjen toteutuminen kouluympäristössä. Rajapintoja ylittävää kehittämistyötä Alueellisen apuvälinetoiminnan käynnistymisen tavoitteena on, että apuvälinepalveluiden järjestämisestä Uudellamaalla vastaa tulevaisuudessa keskitetysti HUS Apuvälinekeskus (HUS Tarkastuslautakunta 2017:29). Espoon apuvälineyksikön liittyminen HUSin alaisuuteen aloitti alueellisen apuvälinetoiminnan HUS-alueella keväällä 2017 (HUS n.d.). Alueellisen apuvälinetoiminnan käynnistymisen jälkeen espoolaiskoulujen erityisluokissa toteutuvassa apuvälinetyössä tapahtui sekä organisatorisia että käytännön muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet koulujen apuvälineiden käyttöön ja toimivaan arkeen kouluympäristössä. Organisaatiomuutos on synnyttänyt tarpeen kehittää yhteistyötä espoolaiskoulujen ja Apuvälinekeskuksen välillä oppilaan apuvälinepalveluprosessin aikana. Oppilaan arkihan rakentuu kouluympäristössä samoista asioista vammasta riippumatta, ja siihen vaikuttaa oleellisesti se, miten hyvin vamman tuomat haasteet pystytään huomioimaan esimerkiksi apuvälineiden avulla koulussa (Maula 2014: 43, 53). Tutkimuksellisen kehittämistyön aineisto kerättiin elo–syyskuussa 2019 espoolaiskoulujen erityisluokkien, HUS Apuvälinekeskuksen ja Espoon Apuvälineyksikön henkilökunnalta. Kehittämistyössä selvitettiin, mitä apuvälineiden käyttöä rajoittavia ja tukevia tekijöitä kouluympäristössä on sekä mitä tarpeita apuvälineiden käytössä esiintyy kouluympäristössä. Tuloksista syntyi kuvaus toimivaa arkea mahdollistavasta apuvälineiden käytöstä. Yhteistyöllä apuvälineet osaksi kouluympäristön toimivaa arkea Tiesitkö, että kouluympäristössä tapahtuvassa apuvälineprosessissa toimijaverkostot ovat suuria ja rajapintoja eri toimijoiden välillä on paljon? Vastuunjaon epäselvyys ja tiedonkulun haasteet verkoston sisällä voivat vaikeuttaa apuvälineen käyttöä toimivassa arjessa koulussa. Apuvälineen käyttöä mahdollistava toimiva arki rakentuu kouluympäristössä palapelin tavoin monesta eri osa-alueesta, joista jokaisella on suuri merkitys kokonaiskuvan eli arjen rakentumiselle. Vammaisen lapsen arki on monitahoinen ilmiö, jossa lapsen vamman mukana tuomat erityisvaatimukset eivät saisi vaikuttaa arjen sujumiseen (Paananen 2011: 196).  Oppilaan, koulun henkilökunnan ja Apuvälinekeskuksen välinen dialoginen vuorovaikutus ja jaettu asiantuntijuus toimivat pohjana sille, että toimiva arki koulussa mahdollistuu ja apuvälinevalinnat vastaavat eri toimintaympäristöjen tarpeisiin. Oppilaan apuvälinepalveluprosessia ei näin ollen voida irrottaa koulun arjesta, sillä prosessin tulisi toteutua tiiviissä yhteistyössä oppilaan ja koulun henkilökunnan kanssa. Kouluympäristön toimivaa arkea mahdollistava apuvälineiden käyttö edellyttää, että apuvälineprosessi on sujuva ja toteutuu oikea-aikaisesti yhteistyö ja vastuunjako on selkeää eri toimijoiden välillä apuvälinehuolto toteutuu jouhevasti koulun henkilökunta saa koulutusta ja apuvälineen käytönohjausta apuvälineen käytönseuranta toteutuu säännöllisesti. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset osoittavat, että moniammatillinen ja rajapintoja ylittävä yhteistyö tukee oppilaan apuvälineen käyttöä. Parhaimmillaan apuvälineet ovat kiinteä osa oppilaan kuntoutumista, osallistumista ja toimivaa arkea kouluympäristössä. Toteutuakseen toimiva arki kuitenkin vaatii apuvälineprosessien selkeyttämistä, sujuvaa tiedonkulkua verkoston sisällä, säännöllistä apuvälineen käytön seurantaa ja sen ohjausta sekä vastuunjaon selkeyttämistä eri toimijoiden välillä. Tulevaisuuden apuvälinepalvelut rakentuvat verkostotyön pohjalle Sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä korostuu dialogisuus, jonka pitäisi yltää palvelujärjestelmän kaikille tasoille. Haasteena onkin, miten verkostojen rajapintoja voidaan ylittää niin, että dialogisuus toteutuisi. (Arnkil, Erikson, Arnkil 2004: 30–31.) Usein parhaat ratkaisuehdotukset palveluiden kehittämisessä syntyvät monen eri toimijan yhteisestä ymmärryksestä. Tulevaisuuden apuvälinepalveluita kehittäessä verkostotyöskentelyn hyödyntäminen tulisi huomioida nykyistä paremmin. Parhaimmillaan onnistunut verkostotyöskentely voi nopeuttaa oppilaan apuvälineprosessia, kun yhteinen tavoite ja toimintamallit ovat kaikkien verkoston osapuolien tiedossa. Kouluympäristön toimivan arjen tulee olla yhdenvertaista apuvälineiden käytön osalta kaikissa niissä kunnissa, jotka ovat osa alueellista Apuvälinekeskusta. Palveluita tulisi jatkuvasti kehittää, ja kuntaliitosten myötä tulisi hyödyntää kunnissa jo olemassa olevia, toimivaksi todettuja toimintamalleja.  Yhdenvertaisuuden toteutuminen koulujen apuvälinepalveluissa edellyttääkin yhtenäisiä toimintamalleja koko HUS-alueelle. Niiden kehittäminen vaatii rajapintoja ylittävää verkostotyöskentelyä. Kouluympäristön toimiva arki ei saa estyä huolimatta siitä, että apuvälinepalveluiden organisaatiotasolla tapahtuu muutoksia. Alueellisen Apuvälinekeskuksen toiminnan laajentuessa olisikin tärkeää hyödyntää tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia kehitystyön pohjana sekä ylläpitää yhteistä kehittämistä eri toimijoiden välillä. Kirjoitus pohjautuu Johanna Härmän ja Anni Pason tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Toimivaa arkea mahdollistava apuvälineiden käyttö espoolaiskoulujen erityisluokissa”. Kirjoittajat: Johanna Härmä, toimintaterapeutti (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Anni Paso, toimintaterapeutti (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoittajat työskentelevät toimintaterapeutteina HUS Apuvälinekeskuksessa ja Espoon apuvälineyksikössä. Lähteet: Arnkil Tom Erik, Erikson Esa, Arnkil Robert 2004. Palveluiden dialoginen kehittäminen kunnissa. Sektorikeskeisyydestä ja projektien kaaoksesta joustavaan verkostointiin. STAKES. Raportteja 253. Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino Oy. HUS Apuvälinekeskus. HUS. https://www.hus.fi/hus-tietoa/liikelaitokset-ja-tukipalvelut/apuvalinekeskus/Sivut/default.aspx. Luettu 18.11.2019. HUS 2017. Tarkastuslautakunnan Arviointikertomus. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin valtuustolle. Saatavana osoitteessa: https://en.calameo.com/read/0055920081a404c8be2c6. Luettu 18.11.2018. Maula Janna 2014. Vaikeasti vammaisen aikuisen arki. Vaikeasti CP- vammaisen aikuisen arjen sujuminen, avun tarve, sosiaaliset verkostot ja omat voimavarat. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/95646/GRADU1402478804.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 15.11.2019. Paananen, Jaana 2011. Kuntoutukseen osallistuneiden lasten vanhempien kokemuksia arjen sujumisesta ja kuntoutusosallisuudesta. Teoksessa Järvikoski Aila, Lindh Jari, Suikkanen Asko (toim.): Kuntoutus muutoksessa. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.

Lue lisää

Hoitajien kokemuksia siirtymisen apuvälineiden käytöstä
19.3.2020
Katariina Piippanen ja Maija Vehviläinen

Palvelutalossa asuvalla vanhuksella on tarve nousta sängystä pyörätuoliin, jonka avulla hän siirtyy kylpyhuoneeseen aamupesulle. Vanhus pystyy varaamaan painoa jaloilleen mutta ei ottamaan askelia, tasapaino on heikko ja muutenkin on väsynyt olo. Hän tarvitsee hoitajan apua siirtymiseen. Hoitaja ei tietenkään pysty nostamaan vanhusta yksin pyörätuoliin, vaan he käyttävät apuna siirtymisen apuvälinettä esimerkiksi liukulautaa, siirtymistasoa tai kääntölevyä. Mitä jos tätä siirtymisen apuvälinettä ei olisikaan saatavilla? Mitä jos sen käytölle ei ole aikaa, sillä hoitajalla on kiire toisen asukkaan luo? Jäävätkö siirtymisen apuvälineet käyttämättä ja jos jäävät, niin miksi? Apuvälinetekniikan (AMK) opinnäytetyöhömme liittyen teimme verkkokyselyn siirtymisen apuvälineiden käytöstä asumispalveluissa työskenteleville hoitajille. Kyselyyn vastasi anonyymisti 154 henkilöä. Siirtymisen avustaminen Hoitajan työ on usein psyykkisesti ja fyysisesti raskasta. Työtehtävinä on tukea asukasta päivittäisissä toiminnoissa, joita ovat muun muassa peseytyminen, pukeutuminen ja syöminen. Hoitaja on asukkaan tukena siirtymistilanteissa ja hoitajan tukena ovat siirtymisen apuvälineet. Jokaisen asiakkaan kohdalla tulisi miettiä, kuinka siirtymisen voi toteuttaa ergonomisesti ja turvallisesti. Turvallinen siirtyminen on myös asukkaan oikeus. Asukkaan liikkumisen avustaminen ja käsin tehtävät nostot ja siirrot ovat hoitotyön fyysisesti raskaimpia työtehtäviä. Perusperiaatteena on välttää pitkäaikaista työskentelyä huonossa asennossa ja asukkaan nostamista käsivoimin. (Potilassiirrot n.d.) Siirtymistilanteita helpottamaan on kehitetty apuvälineitä, jotka takaavat toimivampaa ja turvallisempaa siirtämistä. Niiden käyttö parantaa hoitajien työasentoja ja vähentää fyysistä kuormitusta. (Takala & Kukkonen 1987.) Teimme kyselyn, jossa selvitettiin kuuden yleisimmän lääkinnällisen kuntoutuksen siirtymisen apuvälineen tai apuvälineryhmän käyttöä työpaikoilla. Näitä apuvälineitä ovat liukulauta, kohottautumistelineet, henkilönostin, siirtymistaso, nostovyöt ja -valjaat sekä kääntölevy. (Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2018.) Hoitajien omat kokemukset siirtymisen apuvälineiden käytöstä Kyselyyn vastasi 154 henkilöä, joista noin kolmannes on ammatiltaan lähihoitajia ja jotka työskentelevät ikäihmisten palveluasumisessa. Muut vastaajat ovat ammatiltaan sairaanhoitajia, hoitoapulaisia sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Jokainen kyselyssä esitetty apuväline löytyi vähintään puolelta vastaajien työpaikoilta. Näistä yleisimmät olivat liukulauta, henkilönostin sekä nostovyöt ja -valjaat. Pääosin siirtymisen apuvälineitä käytetään aktiivisesti, niille on tarvetta ja niiden käytölle on sekä aikaa että tilaa. Siirtymisen apuvälineestä riippuen vastaajista noin puolet kertoivat saaneensa tarpeeksi koulutusta ja perehdytystä sen käyttöön, kun taas noin puolet eivät. Ainoastaan henkilönostimen käytöstä koettiin saaneen koulutusta opiskeluaikoina ja perehdytystä työpaikoilla enimmäkseen hyvin. Apuvälineitä käytettiin vastaajien mukaan välillä myös niiden asukkaiden siirtämiseen, joille se ei ollut sopiva, vain koska sopivampaa siirtymisen apuvälinettä ei ollut saatavilla. Tarpeesta huolimatta kaikki siirtymisen apuvälineet jäivät ajoittain käyttämättä. Kyselyssä oli jokaisen siirtymisen apuvälineen kohdalla avoin kysymys, joissa kysyttiin miksi apuväline jää mahdollisesti käyttämättä. Vastauksista syiksi apuvälineen käyttämättä jättämiselle nousivat esiin ajanpuute, osaamattomuus, huono saatavuus, sopimattomuus sekä haluttomuus käyttää niitä.  Välillä myös joko asukas tai työkaveri oli esteenä siirtymisen apuvälineen käytölle: ” Työtovereiden suhtautuminen apuvälineisiin nuivaa. Toisin sanoen eivät koe niitä tarpeellisiksi ja kokevat siirrot esim. kopilla nopeammaksi ja helpommaksi” ” Kyllä jää (käyttämättä), koska on kiire ja jos liukulauta ei sillä hetkellä ole käden ulottuvilla niin siirretään ilman” ” Nopeampi antaa vaan käsi, josta asukas pitää kiinni ja nykii itsensä ylös... Näin myöskin työtovereiden toimesta.” ”Nostovyön käyttö siirtotilanteessa on monelle vieras, pitäisi määrätietoisemmin käyttää ja harjoitella käyttöä.” ”Huonokuntoinen apuväline” “Jää käyttämättä, koska meillä on kolme henkilönostinta, joita jaetaan usean osaston kesken.” Tarkoituksena oli selvittää, ovatko asumispalveluissa käytettävät siirtymisen apuvälineet aktiivisessa ja tarkoituksenmukaisessa käytössä sekä kiinnittää huomiota niiden käyttöön. Tavoitteena oli myös tuoda esille hoitajien omia kokemuksia siirtymisen apuvälineiden käytöstä. Vastaukset olivat johdonmukaisia aikaisempien tutkimusten kanssa aiheesta, joka voi kertoa siitä, että siirtymisen apuvälineet jäävät säännöllisesti käyttämättä siirtotilanteissa syistä, joita tulisi pyrkiä eliminoimaan jo työn järjestelyn tahoilla. Ongelman laajuuden ja yleisyyden selvittämiseksi tarvittaisiin laajempaa selvitystä aiheesta. Kirjoitus perustuu apuvälinetekniikan AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Siirtymisen apuvälineiden käyttö asumispalveluissa – kysely hoitajille 2019. Kirjoittajat: Katariina Piippanen, apuvälinetekniikan opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Maija Vehviläinen, apuvälinetekniikan opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Potilassiirrot n.d. Työterveyslaitos. Saatavana osoitteessa: <https://www.ttl.fi/tyoymparisto/ergonomian-tietopankki/potilaan-hoitaminen/potilassiirrot/> Luettu 20.11.2019. Takala, E.-P.; Kukkonen, R. 1987. The handling of patients on geriatric wards. A challenge for on-the-job training. Applied Ergonomics 1987, 18.1, 17–22. Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet – Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille. 2018. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 35/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161068/rap%2035_2018.pdf> Luettu 16.3.2019.

Lue lisää

Mitä hyötyä on terminologisista sanastoista kuntoutuksessa?
25.11.2019
Pauliina Liuska ja Tomi Nurminen

Eri ammattialoilla käytetään niiden omia erikoiskieliä asiantuntijatiedon välittämiseen. Tieteen termipankin (2016) mukaan erikoiskieli tarkoittaa jonkin tieteen-, ammatti- tai harrastealan kielimuotoa. Erikoiskielten ensisijainen tunnuspiirre on niiden käsittelemää alaa kuvaavat erikoistuneet termit. (Tieteen termipankki 2016.) Yhtenäisellä termien käytöllä voidaan pyrkiä yksinkertaistamaan ja helpottamaan erikoisalan viestintää (Sanastokeskus TSK n.d.-a). Metropolian apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelmassa valmistuneessa opinnäytetyössä selvitettiin protetiikan ja ortotiikan suomenkielistä termistöä ja koottiin löytöjen perusteella protetiikan ja ortotiikan suomenkielinen sanasto. Yksiselitteinen ja selkeä kommunikaatio on yhteisymmärryksen edellytys millä tahansa alalla. Kun kuntoutusalan työtä tehdään monialaisesti ja suorassa kontaktissa asiakkaiden kanssa, yhdenmukaisesti käytettyjen ilmausten merkitys korostuu, sillä väärinymmärrykset voivat aiheuttaa vakaviakin seurauksia asiakkaiden hyvinvoinnille. Siksi on tärkeää, että kaikki asiakkaan kanssa työskentelevät eri alojen ammattilaiset käyttävät samoista ilmiöistä samoja nimityksiä, eli puhuvat niin sanotusti samaa kieltä. Pienillä aloilla, kuten apuvälinetekniikan osa-alueilla protetiikassa ja ortotiikassa, alan tieteellisiä tekstejä ei juurikaan tuoteta suomeksi. Käytössä olevia proteeseja, ortooseja ja niiden komponentteja sekä erilaisia työskentelymenetelmiä kuitenkin kehitetään jatkuvasti, ja niistä on pystyttävä keskustelemaan. Käytetyt termit ja ilmaukset perustuvat usein englanninkielisiin termeihin. Ilmausten käytössä on vaihtelua: jostakin käsitteestä saatetaan käyttää hyvin vaihtelevasti erilaisia suomenkielisiä ilmauksia, toisista puhutaan useimmiten vain englanninkielisillä termeillä. Myöskään apuvälinetekniikan alan koulutuksessa ei ole saatavilla laajaa alakohtaista suomenkielistä kirjallisuutta. Tämä ohjaa etsimään ja käyttämään pääosin englanninkielistä oppimateriaalia. Jo koulutuksen alkuvaiheessa on tärkeää, että opiskelija oppii tunnistamaan alan englanninkielistä termistöä ja ymmärtämään, mihin käytetyillä termeillä viitataan. Kansainväliset koulutusstandardit Protetiikan ja ortotiikan suurin kansainvälinen järjestö ISPO (International Society of Prosthetics and Orthotics) laatii muun muassa koulutusstandardeja alan tutkinto-ohjelmien akkreditoinnin perustaksi. ISPO:n akkreditoinnin tarkoituksena on varmistaa tutkinto-ohjelmien asianmukainen rakenne ja resurssit opiskelijoiden osaamisen edistämiseksi, aloittelijasta apuvälinealan ammattilaiseksi. (International Society for Prosthetics and Orthotics n.d.) ISPO:n asettamat uudet koulutusstandardit vastaavat toimintarajoitteisten ihmisten ja ikääntyvän väestön muuttuviin tarpeisiin maailmanlaajuisesti (International Society for Prosthetics and Orthotics n.d.). Koska koulutusstandardit ovat kansainvälisiä, niiden täyttäminen edellyttää, että standardien sisältö ymmärretään kaikkialla yhdenmukaisella tavalla. Tämän vuoksi alan yhtenäisen termistön laatimisen, kokoamisen ja käytön merkitys on suuri. Mitä terminologiset sanastot ovat ja mihin niiden avulla pyritään? Terminologiset sanastot sisältävät erikoisalojen käsitteiden määritelmiä ja niistä käytettäviä ilmauksia. Terminologisia sanastoja laadittaessa tarkastellaan alan käsitteiden sisältöä ja keskinäisiä suhteita, joiden perusteella myös määritelmät kirjoitetaan. (Sanastokeskus TSK n.d.-b.) Alla oleva kaavio on ote opinnäytetyönä laaditusta protetiikan ja ortotiikan suomenkielisestä sanastosta. Käsitekaaviossa hahmotellaan apuvälinetekniikan osa-alueiden sisältöjä ja keskinäisiä suhteita sekä alan ammattilaisista käytettäviä nimityksiä. Kuviossa on esimerkki terminologisen sanaston käsitekaaviosta. Terminologisilla sanastoilla voi olla monenlaisia sanaston kohderyhmän tarpeisiin perustuvia tavoitteita (Sanastokeskus TSK n.d.-b). Käytössä olevien ilmausten kuvailemisen (deskriptiivinen sanasto) lisäksi tyypillisiä tavoitteita ovat tiedonhallinnan kehittäminen tai termien vakiintumisen ja yhtenäisen käytön edistäminen ja siten viestinnän selkiyttäminen (normatiivinen eli ohjeellinen sanasto) (Sanastokeskus TSK n.d.-a). Onko sanastoista hyötyä käytännön työssä? Vaikka erikoisalojen sanastot voivat tuntua käytännön työssä irrallisilta, niiden laatimisen lähtökohtana on kuitenkin juuri kyseisen alan tarpeet. Siksi sanastot edistävät myös käytännön työtä monella tavalla. Sanastojen avulla on mahdollista selkeyttää alan viestintää. Monialaisessa toimintaympäristössä sanaston kaltainen selkeästi määritelty lähde voi edistää termien yhtenäistä käyttöä. Kun käsitteet on määritelty yhteisesti hyväksytyllä tavalla ja niistä käytetään yksiselitteisiä suomenkielisiä termejä, käsitteitä ei tarvitse erikseen selittää keskustelukumppanille. Myös asiakkaiden kannalta on yksinkertaisempaa, kun esimerkiksi hänen asiaansa hoitavat fysioterapeutti ja apuvälineteknikko käyttävät samasta käsitteestä samaa termiä. Suomenkieliset termit tekevät asiakasviestinnästä helpompaa. Ammattilaisten kesken kommunikaatio sujuu usein myös englanninkielisiä ilmauksia käyttäen. Asiakkaille kuitenkin selkeät suomenkieliset termit ovat helpompia hahmottaa ja muistaa. Esimerkiksi AFO tai sleeve voivat jäädä etenkin uudelta apuvälineen käyttäjältä ymmärtämättä mutta nilkka-jalkateräortoosi ja mansetti antavat jo termeinä vihjeitä apuvälineen käyttötarkoituksesta ja olomuodosta. Käsitesuhteiden perusteella loogisesti järjestetty tieto on helppo löytää. Erilaiset apuvälineluokitukset perustuvat apuvälineiden välisille hierarkkisille käsitesuhteille. Esimerkiksi Valtakunnallisten lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteiden luokitusosassa käytetyt termit määritelmineen ovat SFS/THL –Apuvälineluokituksesta (Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2018: 24). Luovutusperusteet on tarkoitettu nimenomaan oppaaksi apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ne tukevat apuvälinealan tiedonhallintaa. Terminologisten sanastojen käsitejärjestelmäkaaviot auttavat ymmärtämään alan käsitteiden keskinäisiä suhteita. Ilman kontekstia entuudestaan vieraiden käsitteiden ymmärtäminen on vaikeaa. Terminologisissa sanastoissa erikoisalan käsitteet hahmotellaan osana käsitejärjestelmiä (Sanastokeskus TSK n.d.-b). Sen ansiosta sanastoilla voidaan helpottaa alalla käytettävien käsitteiden välisten suhteiden ymmärtämistä esimerkiksi ja etenkin jo opintojen aikana. Monikielisillä sanastoilla pyritään lisäksi helpottamaan kansainvälistä viestintää. Nykyaikaisessa toimintaympäristössä edellytetään myös, että sama yhteisymmärrys saavutetaan myös kansainvälisesti. Monikielisissä terminologisissa sanastoissa termien erikieliset vastineet on valittu niiden kuvaamien käsitteiden perusteella, eikä ainoastaan sanakirjoista löytyvien käännösten mukaan (Sanastokeskus TSK n.d.-c). Kansainväliset standardit ja monikieliset sanastot edistävät siten kansainvälistä yhteistyötä. Terminologiset sanastot eivät voi olla vain arkistojen perukoilla pölyttyviä teoksia. Niiden käytännön arvo perustuu siihen, että niitä käytetään ja kehitetään edelleen. Alan kehityksen myötä uusia käsitteitä ja niitä kuvaavia ilmauksia syntyy jatkuvasti. Siksi myös sanastoja on laadittava ja päivitettävä, jotta ne säilyvät ajantasaisina ja uusimmistakin käsitteistä voidaan keskustella sujuvasti. Kirjoitus perustuu Pauliina Liuskan apuvälineteknikko (AMK) -tutkinnon opinnäytetyöhön ”Protetiikan ja ortotiikan suomenkielinen sanasto”, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittajat: Pauliina Liuska, apuvälineteknikko (AMK) Tomi Nurminen, apuvälinetekniikan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: International Society for Prosthetics and Orthotics n.d.b. Education Standards. Saatavana osoitteessa: https://www.ispoint.org/page/EducationStandards2 Luettu 10.10.2019. Sanastokeskus TSK n.d.-a. Mitä terminologinen sanastotyö on ja mihin sitä tarvitaan? Saatavana osoitteessa: http://www.tsk.fi/tsk/fi/sanastoty%C3%B6_-_mit%C3%A4%2C_miksi_ja_kenelle%3F-8.html Luettu 30.9.2019. Sanastokeskus TSK n.d.-b. Sanastotyön tai ontologiatyön suunnittelu. Saatavana osoitteessa: http://www.tsk.fi/tsk/fi/sanastoty%C3%B6n_tai_ontologiaty%C3%B6n_suunnittelu-13.html Luettu 30.9.2019. Sanastokeskus TSK n.d.-c. Sanastoprojektin vaiheet. Saatavana osoitteessa: http://www.tsk.fi/tsk/fi/sanastoprojektin_vaiheet-17.html Luettu 30.9.2019. Tieteen termipankki 2016. Terminologiaoppi:erikoiskieli. Saatavana osoitteessa: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Terminologiaoppi:erikoiskieli Luettu 18.11.2019. Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet: Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille 2018. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 35/2018. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3989-9 Luettu 30.9.2019.

Lue lisää

Käyttäjälähtöisyyttä tarvitaan etäkuntoutuksen kehittämisessä
6.11.2018
Toini Harra ja Leila Lintula

Metropolia Ammattikorkeakoulussa rakennetaan ympäristöministeriön tuella älykkään palveluasumisen digitaalista pilotointiympäristöä Myllypuroon valmistuvalle kampukselle. Kehittämistyötä varten kerättiin tietoa käyttäjien tarpeista ja toiveista. Selvityksen tulokset ovat hyödynnettävissä myös etäkuntoutuksen kehittämisessä. Ensin on ymmärrettävä käyttäjiä Palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentamishankkeessa (PA-Digi) on selvitetty palveluasumisympäristön älykkääseen teknologiaan liittyviä käyttäjälähtöisiä tekijöitä. Kiinnostuksen keskiössä ovat olleet hyvinvointi, toimintakykyisyys ja mielekäs kotona asuminen. Käyttäjälähtöisiä tekijöitä on mahdollista hyödyntää etäkuntoutuksen kehittämisessä. Keväällä 2017 kerättiin tietoa käyttäjien tarpeista ja toiveista Myllypuron monipuolisessa palvelukeskuksessa ryhmäkeskustelujen avulla. Pienryhmäkeskusteluihin osallistui palvelukeskuksen asukkaita, heidän läheisiään sekä henkilökuntaa ja vapaaehtoistyöntekijöitä. Kaikissa keskusteluissa oli samat viisi teemaa. Keskustelut auttoivat ymmärtämään, millainen merkitys fyysisillä ympäristötekijöillä, teknologialla ja tekniikalla, palveluilla, toimintakulttuurilla sekä tilojen hallinnalla ja omistajuudella koettiin olevan käyttäjille. (Harra & Lintula 2018.) Etäkuntoutukseen ja älykkääseen teknologiaan kohdistuu samoja vaateita Etäkuntoutuksen suosituksista (vrt. Salminen ym. 2016) on tunnistettavissa samoja ympäristöön, teknologiaan ja palvelujen käyttäjään liittyviä vaatimuksia kuin PA-Digin selvityksen tuloksissa (Harra & Lintula 2018). Samat vaatimukset kohdistuivat muun muassa fyysiseen ympäristön turvallisuuteen ja rauhallisuuteen sekä laitteiden helppokäyttöisyyteen ja hallittavuuteen. Yksityisyyden suojaan liittyvien tekijöiden huomioon ottaminen korostuu, mikäli etäkuntoutuksen osana tarvitaan esimerkiksi turvallisuuden seurantaa. Etäkuntoutuksessa ja älykkään teknologian hyödyntämisessä on huomioitava myös käyttäjien toimintakyvyn ongelmista johtuvat erityistarpeet esimerkiksi näkemisen ja kuulon suhteen. Toisaalta juuri digitaalisen teknologian avulla voidaan mahdollistaa monikanavainen yhteydenpito omaisiin, lähiympäristön ja yhteiskunnan tapahtumien seuraaminen sekä saavuttaa kokemus osallisuudesta ja yhteydestä maailmaan. Käyttäjälähtöisessä toimintakulttuurissa käyttäjien tarpeita ja toiveita kuunnellaan Asiakaslähtöinen kohtelu on ihmisarvoista ja toista ihmistä arvostavaa. Digitaalisten palveluiden yksilöllisyydellä ja ihmisläheisyydellä pystytään tukemaan jokapäiväisen elämän merkityksellisyyttä sekä oman identiteetin säilymistä. Digitaalisesti toteutetussa ohjauksessa ja vuorovaikutuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota kuntoutujan yksilöllisyyteen, sillä tekniikan käyttöönoton tulee perustua käyttäjän omaan kokemukseen ja kiinnostukseen. Yhdessä vietetyt etäkuntoutushetket rakentavat yhteistä kuntoutuksen toimintakulttuuria, jossa kuntoutujalla on vapaus tehdä omia valintoja sekä kuntoutumistaan koskevia päätöksiä. Monipuoliset ja avoimesti tarjolla olevat vaihtoehdot helpottavat käyttäjälle sopivan digitaalisen palvelun ja oikeanlaisen etäkuntoutusmuodon löytämistä. Käyttäjien toiveiden huomioon ottamisella on yksilöllistä hyvinvointia ja kuntoutumista edistävä vaikutus. Etäkuntoutuksessa toistettavuus ja vuorovaikutteisuus on toiminnan perusta, jolla vältetään väärinymmärrystä ja vähennetään virheitä, sillä ohjaus on katsottavissa samanlaisena useita kertoja sijainnista riippumatta. Se on suuri etu silloin, kun kuntoutujan ja kuntouttajan välimatkat ovat suuria. Välimatkoista huolimatta digitaalisuus lisää turvallisuuden tunnetta ja vahvistaa oman harjoittelun toteuttamista. Älykäs teknologia voi tarjota hallinnan ja omistajuuden kokemuksen Etäkuntoutuksessa hyödynnetään tavoitteellisesti monenlaista etäteknologiaa, kuten puhelinta, matkapuhelinta ja tietokoneita mukaan lukien tablettitietokoneet (Salminen, Hiekkala & Stenberg 2016). Mielenkiintoinen kysymys onkin, miten palveluasumisen älykkään teknologian merkitys resonoi etäkuntoutuksen kehittäjien ja yrittäjien tarpeisiin. Hallinnan ja omistajuuden mahdollistamiseksi digitaalisten välineiden pitäisi olla yksilöllisesti muunneltavissa ja käyttäjien tarpeisiin pitäisi olla tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Käytännössä se tarkoittaa muun muassa, että kuntoutuja saa toimia omassa kodissaan omilla ehdoillaan ja hänellä on mahdollisuus kokeilla erilaisia ratkaisuja. Jatkossa fyysisten ympäristötekijöiden, teknologian ja tekniikan, palvelujen, toimintakulttuurin sekä oman tilan hallinnan ja omistajuuden merkitys ovat tekijöitä, jotka auttavat kehittämään kuntoutujalähtöisiä etäkuntoutuksen tuotteita ja palveluita. Käyttäjälähtöisyyden kehittäminen yhteiskehittelyn avulla Käyttäjälähtöisen etäkuntoutuksen kehittämiseksi tarvitaan fasilitoitua yhteiskehittelyä erilaisten sidosryhmien kanssa. Sidosryhmiä ovat esimerkiksi palveluasumisyksiköiden toimijat, älykkäitä palveluja ja tuotteita tarjoavat yritykset sekä korkeakoulujen asiantuntijat ja opiskelijat (mm. sosiaali- ja terveysala, kiinteistö- ja talorakennus, tietoverkko ja hyvinvointiteknologian sekä liiketalous). Sidosryhmien yhteiskehittelyn tarve on tunnistettu käyttäjälähtöisen älykkään teknologian kehittämisessä, mutta haasteena on ollut toimijoiden kokoaminen yhteen. 6Aika-hankkeessa Hippa − Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla (https://6aika.fi/uusi-hippa-hanke-kehittaa-alykasta-palveluasumista/) kootaan yhteen ja kehitetään käytäntöjä, jotka edistävät myös etäkuntoutusta. Etäkuntoutus palveluasumisen tuotteena tai palveluna Etäkuntoutus on tulevaisuudessa yleistyvä ja kehittyvä kuntoutusmuoto, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia toimintakykyisyyden ylläpitämiseen ja mielekkääseen elämään myös palveluasumisessa. Etäkuntoutuksen digitaalisten laitteiden ja ohjelmien kehittäjille sekä palvelujen tuottajille Hippa-hanke tarjoaa monia etuja. Hippa tarjoaa pk-yrityksille ja start upeille esimerkiksi mahdollisuuksia käyttäjälähtöiseen yhteiskehittelyyn, tuotteiden ja palvelujen testaukseen digitaalisissa, vakioiduissa sekä autenttisissa ympäristöissä sekä tukea kaupallistamiseen ja markkinointiin Helsingissä, Oulussa ja Tampereella.   Toini Harra, YTT, FL, toimintaterapeutti, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leila Lintula, TTM, toimintaterapeutti, Metropolia Ammattikorkeakoulu   Lähteet Harra, Toini & Lintula, Leila 2018. Käyttäjälähtöisyys älykkään palveluasumisen kehittämisessä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-099-1 Hippa − Hippa Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla 2018. Saatavana osoitteessa: https://6aika.fi/uusi-hippa-hanke-kehittaa-alykasta-palveluasumista/ PA-Digi.2017. Palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentaminen. Saatavana osoitteessa: http://www.kiradigi.fi/kokeiluhankkeet/kokeiluhankkeet/palveluasumisen-uusien-teknologioiden-kokeiluymparisto.html Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jasn-Henry 2016. Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://www.kela.fi/documents/10180/0/Et%C3%A4kuntoutus/4a50ddb8-560c-47b4-94ed-09561f6981df Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Heiskanen, Tuija & Naamanka, Johanna & Stenberg, Jan-Henry & Vuononvirta, Tiina 2016. Suositukset etäkuntoutukseen. Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jan-Henry (toim.): Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://www.kela.fi/documents/10180/0/Et%C3%A4kuntoutus/4a50ddb8-560c-47b4-94ed-09561f6981df

Lue lisää

Apuvälineitä ja osaamista/ NOK- seminaari Islannissa
3.2.2016
Nea Vänskä

Kirjoittajat: Salla Sipari, Kuntoutuksen yliopettaja Nea Vänskä fysioterapian opettaja Tomi Nurminen, apuvälinetekniikan lehtori Nordisk Ortopedteknisk konferens (NOK) järjestettiin kymmenennen kerran Reykjavikissa 1.-3. lokakuuta. NOK kokosi yhteen pohjoismaiden apuvälinetekniikan ammattilaisia Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Islannista sekä pienellä joukolla myös Suomesta. NOK-konferenssi avaus oli yllättävä ja viihdyttävä. Puhujaksi oli valittu työpaikoilla toteutuvasta huumorista tutkimuksen tehnyt näyttelijä Edda Björgvinsdottir, joka riemastutti yleisöä kertomalla faktoja siitä, että nauraminen vaikuttaa hyvinvointiin enemmän kuin lääkärin määräykset. Konfrenssissa oli Key note -puhujina kokeneita konkareita. Randal Alley (USA) havainnollisti huipputeknologiaa ja sen saavutukisa protetiikassa http://www.biodesigns.com/hifi.html Andrew Boulton (USA) esitti maailmanlaajuisesti näkymiä diabeteksen vahingoittamista alaraajoista ja niiden hoidosta.  Alustukset olivat huolella valmisteltu ja tieteellisesti perusteltu, mutta säilyttivät silti humoristisen otteen, mikä sävyttikin koko konferenssia ja sen miesvoittoista sakkia. Uusia mielenkiintoisia innovaatioita esiteltiin mm. biomekaniikan ja ajattelun kontrollin saralla; Henkilö, jolla on alaraaja-amputaatio, voi liikuttaa proteesin nilkkaniveltä ajatuksenvoimalla langattoman myoelektronisten implementoitavien sensorien avulla. Tämä toimii myös äärimmäisen herkästi, sillä henkilö voi samalla keskittyä esimerkiksi keskusteluun jostakin toisesta aiheesta.  Tämä Porvaldur Ingvarssonnin (Össur) esittämä uusi tekniikka on vielä kehitteillä eikä siten vielä saatavilla. Ruotsalaiset esittelivät www.socialstyrelsen/oppnajamfrelsen.se sivuilta vaikuttavaa dataa maan hoitotilastoista, joita on jo muutaman vuoden voinut hyödyntää.  Esimerkiksi lääneittäin pystyy vertailemaan erilaisten amputaatioiden määriä mm. sukupuolen ja iän mukaisesti. Tilastoista ilmenikin hämmästyttävän suuria eroja alueiden välillä. Ruotsalaiset ovat tilastojen avulla myös pystyneet tavoittamaan merkittäviä lukuja kuten sen, että ortotiikkaan ja protetiikkaan kuluu vuodessa 980 miljoonaa (SEK). Tällaista tilastointia todella kaivattaisiin myös Suomeen, joiden avulla voisi kartoittaa tilannetta valtakunnallisesti ja suunnatta palvelujen kehittämistä. Konferenssin yhteyteen oli järjestetty vierailu Össurin tehtaalle. Tehtaaseen tutustuessa ei jäänyt epäselväksi huippuosaaminen ja – teknologia mitä sinne oli keskittynyt. Proteesiteknologian kehitys ja faktaluvut, joita esittelijä kertoi tehdaskierrolla (mm. käytetyn titaanin määrän ja proteesien osien suhteen, joita on proteesissa jopa yli 600 osaa), oli vaikuttavaa. Yhtenä ideana ja kotiin viemisenä tehtaalta jäi myös ajatus kuinka Össurin historia oli kuvattu aikajanalle näkyviin. Siinä oli työn tulosten ja vaikutusten lisäksi kuvattu tehtaan arvomaailma ja sitoutuminen tiettyihin periaatteisiin. Tehdasvierailun ja koko konferenssin vieraanvaraisuus piti linjan koko konferenssin keston ajan. Ilmeisesti Islantilaiset ja konferenssin järjestäjät uskovat myös siihen, että nauramisen lisäksi myös hyvä ruoka ja juoma erittäin useasti tarjoiltuna tuottavat hyvinvointia, hyviä tuloksia ja verkostoitumista. Emme väitä tässä vastaan. NOK- seminaarissa konkretisoitui se, että ortotiikka ja protetiikka ovat huiman nopeasti kehittyviä aloja ja huipputeknologiaa, jota valmistetaan hienoissa tehtaissa, mutta se on myös mitä suurimmassa määrin äärimmäistä käsityön taidonnäytettä. Se on tarkkuutta ja taitoa vaativaa toimintaa sekä ihmisten kohtaamista positiivisessa, toivoa herättävässä hengessä. Ensimmäisen päivän päätössessiossa sokerina pohjalla oli Metropolia Ammattikoreakoulun VATA-hankkeen esittely. Esityksessä kuvattiin mm. miten kehittämisessä on onnistuttu yhdistämään yksilöllisen toimintakyvyn (ICF), asiakaslähtöisen palvelun ja näyttöön perustuvan toiminnan näkökulmat. Esityksen lopussa kutsuimme NOK- seminaarin järjestettäväksi Suomeen. Konferenssin taso oli korkea, ja se toisi varmasti lisäarvoa ja näkyvyyttä ortotiikan ja protetiikan osaamiseen. Soisi kyllä useamman suolaisen pääsevän jakamaan ja vastaanottamaan tätä antia. Konferenssissa sai runsaan vesisateen ja geotermisten ulkoaltaiden lisäksi myös mukavasti kielikylpyjä, kun kieli vaihtui sujuvasti englannista ruotsiksi ja välillä tanskaksi ja norjaksi. Kielet ja tyylit sekoittuivat myös upealla gaaladinnerillä merenrannalla konserttitalolla, jossa norjalaisia lauluja esitettiin Lordi-tyylillä ja Europen Countdown espanjalaisittain maustettuna. NOK- seminaari toteutuu seuraavan kerran Tanskassa, mutta kenties 2021 olisi Suomen vuoro.

Lue lisää

Vaikuttavat tavat verkostossa! Ennakointia, avoimuutta ja vastuuta yhteistoimintaan
13.1.2016
Nea Vänskä

Artikkelin kirjoittajat: Salla Sipari, yliopettaja Maria Kruus-Niemelä, osaamisaluepäällikkö Kuvassa vas. Mika Määttänen, Pia Yli-Kankahila ja Pekka Anttila Valtakunnallisessa VATA-hankkeessa (2014- 2015) kehitettiin näyttöön perustuvaa toimintaa ja alueellisia verkostoja toimintakykyosaamisen vahvistamiseksi sosiaali- ja terveysalalla. Hanketta rahoitti opetus- ja kulttuuriministeriö ja koordinoi Arcada ammattikorkeakoulu. Metropolian VATA-osahanke keskittyi alaraaja-amputaation jälkeisiin kuntoutus- ja apuvälinepalveluihin sekä yksilöllisiin pohjallisiin diabetekseen liittyen. Metropoliassa esiteltiin 4.11.2015 hankkeen seminaarissa keskeisiä tuloksia asiantuntijoiden alustusten lomassa. Monialaiseen seminaariin osallistui apuväline-, terveydenhuolto-, ja kuntoutusalan ammattilaisia, opiskelijoita, kouluttajia ja kehittäjiä, yhteensä 110 osallistujaa. Pia Yli-Kankahila, joka työskenteli HUS apuvälinekeskuksessa, esitteli aamupäivällä apuvälineiden luovutusperusteiden kehittämisprojektia HUS Erva -alueella. Luovutusperusteita tarkasteltiin monipuolisesti valtakunnallisten lakien ja ohjeiden, paikallisten käytäntöjen, ammattilaisten osaamisen ja kuntoutujan näkökulmista. Yhtenäisille ja eri näkökulmat yhdistäville käytännöille on suuri tarve, jotta kuntoutujat saisivat tarvettaan vastaavan, sopivan ja käyttökelpoisen apuvälineen. Pia totesikin, että "kallein apuväline on käyttämätön apuväline". Pian esitys kirvoitti yleisön kommentoimaan nykyisiä käytäntöjä. Esille tuotiin huolia ja hyviä käytäntöjä. Tämän hetken käytännöt apuvälineiden luovutuksessa perustuvat pikemminkin pyyntöihin kuin toimintakyvyn laaja-alaiseen arviointiin. Lisäksi yleisöstä muistutettiin siitä, että osa apuvälineistä on maksullisia ja palvelusetelikäytäntö voi tulevaisuudessa hankaloittaa näiden apuvälineiden saantia. Vantaalla toteutetaan aina hyvää käytäntöä, joka edellyttää kuntoutujalle annettavia kirjallisia käyttöohjeita apuvälineisiin. Yleisöstä kerrottiin myös uudesta hyväksi koetusta käytännöstä, joka mahdollistaa apuvälineen koekäytön (1-3kk). Koekäytön aikana arvioidaan apuvälineen toimivuutta ja käytettävyyttä kuntoutujan arjessa ja omassa elinympäristössä. Mika Määttänen, Össur Finland Oy.stä, korosti alaraaja-amputoitujen kuntoutumisessa oikea-aikaisuutta, oikea-aikaisuutta ja oikea-aikaisuutta. Oikea-aikaisuuteen liittyy useita ajoituksen kysymyksiä kuntoutumisprosessin eri vaiheissa. Ketkä osallistuvat kuntoutumisprosessiin eri vaiheissa? Missä vaiheessa arvioidaan ja mitä? Milloin ja miten seuranta ja verkostoituminen järjestetään? Mitä tekee, oppii kuntoutuja ja milloin? Mikan esityksessä toistui myös riskitekijät. Riskien tunnistaminen, systemaattinen analyysi, riskien minimointi ja ennakointiosaaminen ovatkin asioita, mihin on syytä tulevaisuudessa keskittyä. " Mika esitteli todella selkeästi alaraaja-amputaation kuntoutumisprosessin vaiheet. Prosessissa on kuvattu mitä tehdään ja mitä asioita prosessin eri vaiheisiin kuuluu. Prosessin ytimessä on kuntoutujan harjoittelu ja oppiminen. Prosessin rinnalle olisi tärkeää tuottaa viitekehys siitä, MITEN kuntoutujan yksilöllinen oppinen toteutuu ja miten kuntoutustyöntekijä tätä oppimista mahdollistaa ja tukee. Tästä herääkin kysymys, tarvitaanko koulutukseen ja opetussuunnitelmiin entistä enemmän "kuntoutumispedagogista" osaamista? Tutkittua tietoa tukipohjallisista jakoi Metropolian jalkaterapian lehtori Pekka Anttila. Viimeisten vuosien aikana tukipohjallisten vaikutuksia osoittavaa tietoa on karttunut valtavasti lisää. Tutkimusten mukaan tukipohjallisista on erityisesti hyötyä, kun kipuilun syynä on ollut korkeakaarinen jalka, vaivasenluu tai reuma. Kun tukipohjallisten avulla jaetaan alaraajan painetta tasaisemmaksi, pystytään vaikuttamaan myös diabeettisten haavojen uusiutumiseen. Paineen jakautumisen tutkimisessa on huomioitava, että liikkumisen aikainen plantaarinen paine eroaa suuresti seisoma-asennon plantaarisesta paineesta. Siksi paineen jakautumista jalkineen sisällä tuleekin mitata jalkineen sisälle laitettavalla painemittarilla. Lisää tutkimustietoa aiheesta tarvitaan. Diabeetikon jalkinevalintaan apua antoi Jaana Huhtanen Diabetesliitosta. Hän korosti sopivan jalkineen merkitystä mm. haavojen ennaltaehkäisyssä ja konkretisoi tämä epäonnistuneen case-esimerkin avulla. Jaana esitteli ostojalkineen ja yksilöllisen jalkineen toimivuuksia. Jaana haastoi osallistujia pohtimaan mistä kertoo ammattialisten kommentti: "mutta kun kuntoutuja ei ole motivoitunut käyttämään...". Miksi kuntoutuja ei ole motivoitunut, mitä asian taustalla on? Vai onko kyseessä kuntoutujan motivaatio vai jokin muu asia kuten pystyvyys, biomekaaniset lähtökohdat taikka sairauden tuomat mahdottomuudet? "Kyllä sun täytyy sitä pitää, kun se on kerta maksettu", ei riitä perusteluksi. Auttajan tehtävä on mahdollistaa motivaation syttyminen ja ymmärtää apuvälineen käyttöä mahdollistavia ja estäviä tekijöitä kuntoutujan arjessa. Alaraaja-amputoitujen kuntoutuspolkua Vantaalla Katriinan sairaalassa esitteli Niina Sohlsten. Katriinassa on kehitetty kuntoutuspolkua, jotta proteesi todella hyödyttäisi kuntoutujaa ja epäonnistumisilta vältyttäisiin. Toimintakyvyn arviointi ja siinä käytettävät mittarit sekä kuntoutujan kanssa käytävä perustelukeskustelu ovat merkityksellisiä onnistuneessa kuntoutuspolun kulkemisessa. Kuntoutujalle on tärkeä kertoa miksi-kysymyksiin vastauksia, vaikka hän ei niitä itse automaattisesti esittäisi. Katriinan sairaalan esitys herätti keskustelua siitä pitäisikö alaraaja-amputaation protetisointi- ja kuntoutuspalveluosaamista keskittää. Seminaarin iltapäiväsessioissa tuotiin näkyväksi Metropolian VATA-hankkeen osatuloksia ja toteutettiin liikelaboratoriodemo. Osatulokset keskittyivät mm. siihen miten alaraaja-amputoidun kuntoutujan toimintakykyä voidaan kuvata ICF-luokituksen (kansainvälinen toimintakyvyn, toiminnanvajauksen ja terveyden -luokitus) kautta jäsennettynä kirjallisuuskatsauksen perusteella. Myös Vantaan kaupungin työntekijä Minna Roine kuvasi maisterityönsä kautta amputaatiopotilaan elämänlaatua ICF-viitekehyksessä. Elämänlaatua arvioidaan vielä valitettavan harvoin alaraaja-amputaation kuntoutuksessa. Kuvassa Anu Valtonen ja Pekka Anttila Liikelaboratorion demo kokosi kolmisenkymmentä osallistujaa tutkailemaan kävelyanalyysiä. VATA-hankkeen tulosten valossa liikelaboratorion mahdollisuudet näyttäytyivät moninaisina. Mittarein ja mittaamisen lisäksi asiakaspalveluun kuuluu haastattelu, keskustelu ja laboratoriotoiminnan yhdistäminen asiakkaan kuntoutuskokonaisuuteen. Liikelaboratoriota voidaan hyödyntää moniammatillisesti ja asiakkaan tarpeista rakentuen. Liikelaboratoriota kannattaakin tulevaisuudessa käyttää osana alueellisia palveluverkostoja ja -kokonaisuuksia. Paikallisen moniammatillisen yhteistyön mallinnusta on rakennettu koulutuksen ja työelämän yhteisestä näkökulmasta Metropolian hyvinvointipalveluissa Positiassa. Ajatuksena on se, että Positia voisi tarjota näyttöön perustuvaa jatkuvuutta kuntoutujan polulle. Monialainen opiskelijatiimi tuottaa uusia palveluja kuntoutujan tarpeisiin vastaten. Metropolian hanketoimijat lehtorit Teija Leminen ja Tomi Nurminen konkretisoivat mahdollisuuksia fiktiivisen case-esimerkin avulla. Projektipäällikkö Nea Vänskä esitteli päivän päätteeksi yhteenvetoa VATA-hankkeen tuloksista ja mitä kaikkea hankkeen aikana on opittu. Tulokset on luettavissa kevään aikana julkaistavassa VATA-hankkeen julkaisussa. Tuloksissa ja seminaarikeskustelussa ilmeni useita kehittämiskohteita. Näitä ovat yhtäältä kuntoutujan yksilöllisyys ja toisaalta yhteiset kuntoutuspolut ja vastuut niissä. Kehittämisen kohteeksi mainittiin seminaarikeskustelussa myös kuntoutussuunnitelman laadinta, jossa edellisten asioiden tulisi yhdistyä. VATA-hankkeen hengessä Metropolian osahankkeen vastaava tutkija, fysioterapian yliopettaja Anu Valtonen kuvasi tieteelliseen tutkimus näyttöön perustuvan toiminnan ulottuvuudet. Seminaarissa oli huikea edustus ammattilaisten käytännön osaamista, mausteena tutkittu ja teoreettinen tieto, posterinäyttely ja toiminnan esittelyt, sekä ennen kaikkea oppijoiden into kehittää uusia verkostoja ja hyviä käytäntöjä. Päällimmäinen tunnelma VATA-seminaarissa oli asioiden, ihmisten ja osaamisen moninainen yhdistelytaito kuntoutujien parhaaksi! Nea lopettikin seminaarin hyvien käytänteiden kehittämisen ja toteuttamisen pullataikinareseptiin, joka toimii toivottavasti kaikkien kohdalla – kädet taikinaan ja leipomaan!

Lue lisää