Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä Tilaa RSS-syöte

Tulevaisuudenkuntoutus.fi – yhdessä rakentuvasta TKI-yhteisöstä inspiraatiota ja parviälyä
25.5.2020
Anna Kaipainen, Nea Vänskä

Kuntoutuksen soveltavan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) tehtävänä on vastata monialaisen kuntoutuksen kehittämistarpeisiin ja edistää kuntoutustoimintaa, joka vahvistaa ihmisten toiminta- ja työkykyä ja hyvinvointia arjessa. REcoRDI-hankkeessa tulevaisuuden kuntoutuksen TKI-toimintaa kehitetään yhdessä kuntoutuksen ja kuntoutumisen asiantuntijoiden kanssa.   Kuntoutuksen hyvässä käytännössä on keskeistä luotettavan tiedon sekä ammattilaisten, kuntoutujien ja läheisten asiantuntijuuden hyödyntäminen, jotta voidaan luoda kuntoutujan yksilölliseen tilanteeseen, tarpeeseen ja toimintaympäristöön sopivia ratkaisuja (Paltamaa ym. 2011). Tavoitteena kuntoutuksen yhteistoiminnassa on kuntoutujalle merkityksellisen tavoitteen saavuttaminen (Autti-Rämö ym. 2016). Kyse on tällöin tutkitun tiedon hyödyntämisestä ja soveltamisesta yksilöllisesti ja yhdessä kuntoutujan ja/tai läheisten kanssa.   Tutkitun tiedon määrä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla ja joidenkin arvioiden mukaan vuosittain julkaistaan jopa 2,5 miljoonaa tieteellistä artikkelia (Ware & Mabe 2015). Tutkimusten kautta syntyvä uusi ymmärrys sekä yhteiskunnan jatkuva muutos haastavat kuntoutuksen ammattilaisia käytäntöjen alituiseen uudistamiseen. Keskeistä on tutkitun tiedon saavutettavuus, hyödynnettävyys ja merkityksellisyys, jotta kuntoutuksen käytänteiden uudistaminen voi nopeissakin muutoksissa pohjautua luotettavaan ja kuntoutujien tarpeita palvelevaan tietoon.   Kevään 2020 korona-viruksen aiheuttama epidemia ja sen myötä otettu harppaus digiratkaisujen ja etäkuntoutuksen toteuttamiseen osoitti, kuinka valtavan nopealla vauhdilla käytäntöjen uudistamisen tarpeeseen voidaankaan joutua.   TKI-toiminta kehittyy kuntoutusymmärryksen mukana   Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen tehtävänä on käytäntöjen kehittäminen tutkimustietoa hyödyntämällä ihmisten toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistymiseksi (Stucki ym. 2007). Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaa samoin kuin kuntoutusjärjestelmää on kuvattu Suomessa pirstaleiseksi ja hajanaiseksi (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017). Tämä on haastanut yhdenvertaisen ja laadukkaan kuntoutuksen toteutumista sekä kuntoutuksen tutkimustiedon hyödynnettävyyttä ja sovellettavuutta arkisessa kuntoutustoiminnassa.   Toisena haasteena kuntoutuksen soveltavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa, kuten muussakin kuntoutuksessa, on taipuminen ketterästi yhteiskunnan nopeisiin muutoksiin ja toimijoiden mahdollisuudet kokeilevaan, innovatiiviseen ja ratkaisusuuntautuneeseen monialaiseen kehittämistoimintaan verkostoissa. Tulevaisuudessa pirstaleisesta ja hajanaisesta kuntoutuksen tutkimustoiminnasta edetään kohti verkostomaista TKI-toimintaa (Stucki ym. 2007; Rantakokko ym. 2019).   Kuntoutusymmärrys on kehittynyt tunnistamaan kuntoutujat ja heidän läheisensä asiantuntijoina ja aktiivisina toimijoita kuntoutumisessa (Järvikoski 2011; Reunanen 2017). Saman suuntaisesti sekä kuntoutuksen että kuntoutumisen asiantuntijoiden toimijuuden mahdollistaminen on keskeistä tulevaisuuden kuntoutuksen TKI-toiminnassa. Mahdollistamalla kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten osallistumista kuntoutuksen TKI-toimintaan, voidaan varmistua tutkimustiedon merkityksellisyydestä ja sovellettavuudesta työelämän toimijoiden ja kuntoutujien tarpeisiin arjessa (Domeq ym. 2014; Camden ym. 2015).   Tutkimustiedon soveltamista ja hyödyntämistä kuntoutuksen käytännöissä auttaisi esimerkiksi ymmärrys siitä, mitkä tutkimusaiheet ovat merkityksellisiä kuntoutujien toimintakyvyn edistymiseksi arjessa, sekä yhteinen näkymä mm. siitä, mitä edellytyksiä kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan toteuttaminen laadukkaasti ja osallistumista mahdollistaen vaatii.   Yhteinen verkkoalusta kuntoutuksen soveltavaan TKI-toimintaan   Metropolian ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhteisen REcoRDI-hankkeen tarkoituksena on kehittää kuntoutuksen monialaista soveltavaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Kolmivuotinen hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja toteutuu vuosina 2019–2022. (Rantakokko ym. 2019.)   Yhtenä REcoRDI-hankkeen kehittämistehtävänä on rakentaa Tulevaisuudenkuntoutus.fi – digitaalinen alusta, jossa mahdollistuu kuntoutuksen TKI-toimijoiden verkostoituminen. Siten alusta toimii kuntoutusalan ammattilaisten, opettajien, opiskelijoiden, tutkijoiden, kehittäjien ja kuntoutujien yhteisenä vuorovaikutteisena kohtaamispaikkana, jossa kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen ideoita, toimintaa ja osaamista voi jakaa, rikastuttaa ja yhdessä kehitellä.   Alustan tarkoituksena on myös edistää kuntoutuksen soveltavan TKI-toiminnan laadukasta toteuttamista sekä tutkimustiedon hyödyntämistä ja hyödynnettävyyttä kuntoutuksen käytännöissä.   Alustan käyttäjälähtöinen kehittäminen   Tulevaisuudenkuntoutus.fi-alusta kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa. REcoRDI-hankkeessa toteutuu tilaisuuksia ja työpajoja, joissa alustan sisältöä ja toiminnallisuuksia rakennetaan erilaisia tarpeita huomioiden.   Lähemmäs 150 kuntoutuksen asiantuntijaa osallistui maaliskuussa Valtakunnallinen lasten ja nuorten kuntoutus ry (VLK) ja REcoRDI-hankkeen yhteistyössä järjestämään ”Lasten ja nuorten kuntoutuksen järjestäminen”- seminaariin. Seminaarissa osallistujat kirjasivat ajatuksia ja näkemyksiä siitä, mikä innostaisi käyttäjäksi tulevaisuudenkuntoutus.fi- alustalle ja mitä he toivoivat alustan sisältävän. Ajatuksien keräämisessä hyödynnettiin Flinga-sovellusta, johon osallistujat pystyivät kirjaamaan nimettömästi omia ajatuksiaan ja näkemään myös muiden kirjauksia.   Kuviossa 1 on yhteenveto osallistujien ajatuksista tulevaisuudenkuntoutus.fi-alustalle innostavista toiminnoista ja sisällöistä. Tuloksia hyödynnetään REcoRDI-hankkeessa alustan kehittelyssä. Tulevaisuudenkuntoutus.fi-alustalta toivottiin helppokäyttöisyyttä, visuaalisuutta, esteettömyyttä ja selkeyttä. Keskeinen ja toistuva toive oli mahdollisuus löytää uusinta, helposti saavutettavaa ja ymmärrettävää tutkimustietoa kuntoutuksesta suomen kielellä. Alustalle olisi hyvä koota kuntoutuksen eri hankkeet Suomessa, kansalliset ja kansainväliset kuntoutustapahtumat sekä väitöstilaisuudet mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksin ja verkkoon striimattuna.   Seminaariin osallistujat toivoivat alustalta mahdollisuutta vahvistaa yhteisöllisyyttä kuntoutuksen verkostoissa. Kuntoutuksen rajapintojen ja asiantuntijoiden kohtaaminen ja verkostoituminen monialaisesti katsottiin synnyttävän uudenlaista parviälyä, joka edistää tulevaisuuden hyvää kuntoutusta ja yhteistä ymmärrystä. Toiveissa oli alusta, jolla jakaa hyviä käytänteitä, luotettavaa tietoa sekä kokemuksia ja näkemyksiä monialaisella kuntoutuksen kentällä. Alustalla tulisi olla mahdollisuus opiskella ja keskustella tutkitun tiedon soveltamisesta käytännön tilanteissa ja kuntoutujien erilaisiin tarpeisiin. Lähialueiden toimijoita haluttiin koota yhteen ja tulevaisuuden kuntoutusta sekä kuntoutuspalveluita haluttiin kehittää vuorovaikutuksessa.   Ammattilaiset halusivat myös tulevaisuudessa lisää mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaan.   VLK:n verkostoseminaarin osallistujien ajatuksista voidaan huomata, että kuntoutusosaamista halutaan vahvistaa yhä enemmän verkostoissa ja mahdollistaen eri toimijoiden moninäkökulmaista kehittämistä yhdessä. Tulevaisuudessa onnistuneen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä kuntoutuksen uudistamisen menestyksen avain onkin juuri siinä, miten onnistumme valjastamaan eri osaamisen, voimavarat ja asiantuntijuuden alueellisissa ja valtakunnallisissa verkostoissa yhteisten asioiden kehittämisen äärelle.   Tutkitulla tiedolla kuntoutuksen tulevaisuuteen   REcoRDI-hankkeessa jatketaan tulevaisuudenkuntoutus.fi-alustan kehittämistä seminaareissa ja työpajoissa kuluvan vuoden aikana. Kesäkuussa 2020 toteutuu Tutkitulla tiedolla kuntoutuksen tulevaisuuteen -webinaari, jossa käsitellään tuloksia kuntoutuksen tutkijoille suunnatusta kyselystä ja tarkastellaan yhdessä kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen tulevaisuutta.   Lämpimästi tervetuloa webinaariin 4.6 klo 14–16. Webinaarin ohjelma on kuvassa 2, ilmoittautuminen ja lisätietoja täältä.   Kirjoittajat:   Anna Kaipainen on fysioterapeutti, lymfaterapeutti ja Metropolia Ammattikorkeakoulun kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelman opiskelija Nea Vänskä toimii lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa kuntoutuksen YAMK-tutkinnossa ja fysioterapian AMK-tutkinnossa sekä tutkijana REcoRDI-hankkeessa.     Lähteet:   Autti-Rämö, I., Salminen, A.-L., Rajavaara, M., Ylinen, A. (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Duodecim.   Camden, C., Shikako-Thomas, K., Nguyen, T., Graham, E., Thomas, A., Sprung, J., Morris, C., Russell, D.J. 2015. Engaging stakeholders in rehabilitation research: a scoping review of strategies used in partnerships and evaluation of impacts, Disability and Rehabilitation 37 (15): 1390–1400.   Domecq, J.P. et al. 2014. Patient engagement in research: a systematic review. BMC Health Services Research 14: 89.   Järvikoski, A. 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö 43.   Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki.   Paltamaa, J., Karhula, M., Suomela-Markkanen, T., Autti-Rämö, I. (toim.) 2011. Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Kelan tutkimusosasto, Helsinki.   Rantakokko, M., Sipari, S., Paltamaa, J., Malinen, K., Korniloff, K., Harra, T., Vänskä, N., Lehtonen, K. 2019. REcoRDI. Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan vahvistaminen ekosysteemissä. Kuntoutus 42 (3): 44–48.   Reunanen, M. A. T. 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Acta Universitatis Lapponiensis 349.   Sipari, S., Mäkinen, E. 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 6/2012.   Stucki, G., Reinherdt, J.D., Grimby, G., Melvin, J. 2007. Developing “human functioning and rehabilitation research” from the comprehensive perspective. J Rehabil Med 39: 665–671.   Ware, M., Mabe, M. 2015. The STM Report An overview of scientific and scholarly journal publishing. STM, Hague.        

Lue lisää

Yhteistyöllä ja apuvälineillä kohti koulun toimivaa arkea
7.5.2020
Johanna Härmä ja Anni Paso

Apuvälineiden käyttö kouluympäristön toimivassa arjessa näyttäytyy monitahoisena ilmiönä.  Apuvälineet ovat kiinteä osa oppilaan kuntoutumista, osallistumista ja toimivaa arkea.  Apuvälineiden käyttö rakentuu monialaisen yhteistyön sekä rajapintoja ylittävän yhteistyön pohjalle, jossa kouluympäristön esteettömyyden ja apuvälinepalveluprosessin tulisi vastata sujuvasti koulun tarpeisiin. Mitä tulisi ottaa huomioon, kun suunnitellaan sujuvaa apuvälinepalveluprosessia koulun toimivassa arjessa? Alueellisen Apuvälinekeskuksen aloitettua toimintansa espoolaiskoulujen erityisluokkien apuvälinepalveluiden koettiin heikentyneen. HUS Apuvälinekeskuksen, Jalavapuiston, Järvenperän ja Ruusutorpan koulujen TA-opetuksen kanssa yhteistyössä toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa selvitettiin, miten apuvälineiden käytöllä mahdollistetaan toimivan arjen toteutuminen kouluympäristössä. Rajapintoja ylittävää kehittämistyötä Alueellisen apuvälinetoiminnan käynnistymisen tavoitteena on, että apuvälinepalveluiden järjestämisestä Uudellamaalla vastaa tulevaisuudessa keskitetysti HUS Apuvälinekeskus (HUS Tarkastuslautakunta 2017:29). Espoon apuvälineyksikön liittyminen HUSin alaisuuteen aloitti alueellisen apuvälinetoiminnan HUS-alueella keväällä 2017 (HUS n.d.). Alueellisen apuvälinetoiminnan käynnistymisen jälkeen espoolaiskoulujen erityisluokissa toteutuvassa apuvälinetyössä tapahtui sekä organisatorisia että käytännön muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet koulujen apuvälineiden käyttöön ja toimivaan arkeen kouluympäristössä. Organisaatiomuutos on synnyttänyt tarpeen kehittää yhteistyötä espoolaiskoulujen ja Apuvälinekeskuksen välillä oppilaan apuvälinepalveluprosessin aikana. Oppilaan arkihan rakentuu kouluympäristössä samoista asioista vammasta riippumatta, ja siihen vaikuttaa oleellisesti se, miten hyvin vamman tuomat haasteet pystytään huomioimaan esimerkiksi apuvälineiden avulla koulussa (Maula 2014: 43, 53). Tutkimuksellisen kehittämistyön aineisto kerättiin elo–syyskuussa 2019 espoolaiskoulujen erityisluokkien, HUS Apuvälinekeskuksen ja Espoon Apuvälineyksikön henkilökunnalta. Kehittämistyössä selvitettiin, mitä apuvälineiden käyttöä rajoittavia ja tukevia tekijöitä kouluympäristössä on sekä mitä tarpeita apuvälineiden käytössä esiintyy kouluympäristössä. Tuloksista syntyi kuvaus toimivaa arkea mahdollistavasta apuvälineiden käytöstä. Yhteistyöllä apuvälineet osaksi kouluympäristön toimivaa arkea Tiesitkö, että kouluympäristössä tapahtuvassa apuvälineprosessissa toimijaverkostot ovat suuria ja rajapintoja eri toimijoiden välillä on paljon? Vastuunjaon epäselvyys ja tiedonkulun haasteet verkoston sisällä voivat vaikeuttaa apuvälineen käyttöä toimivassa arjessa koulussa. Apuvälineen käyttöä mahdollistava toimiva arki rakentuu kouluympäristössä palapelin tavoin monesta eri osa-alueesta, joista jokaisella on suuri merkitys kokonaiskuvan eli arjen rakentumiselle. Vammaisen lapsen arki on monitahoinen ilmiö, jossa lapsen vamman mukana tuomat erityisvaatimukset eivät saisi vaikuttaa arjen sujumiseen (Paananen 2011: 196).  Oppilaan, koulun henkilökunnan ja Apuvälinekeskuksen välinen dialoginen vuorovaikutus ja jaettu asiantuntijuus toimivat pohjana sille, että toimiva arki koulussa mahdollistuu ja apuvälinevalinnat vastaavat eri toimintaympäristöjen tarpeisiin. Oppilaan apuvälinepalveluprosessia ei näin ollen voida irrottaa koulun arjesta, sillä prosessin tulisi toteutua tiiviissä yhteistyössä oppilaan ja koulun henkilökunnan kanssa. Kouluympäristön toimivaa arkea mahdollistava apuvälineiden käyttö edellyttää, että apuvälineprosessi on sujuva ja toteutuu oikea-aikaisesti yhteistyö ja vastuunjako on selkeää eri toimijoiden välillä apuvälinehuolto toteutuu jouhevasti koulun henkilökunta saa koulutusta ja apuvälineen käytönohjausta apuvälineen käytönseuranta toteutuu säännöllisesti. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset osoittavat, että moniammatillinen ja rajapintoja ylittävä yhteistyö tukee oppilaan apuvälineen käyttöä. Parhaimmillaan apuvälineet ovat kiinteä osa oppilaan kuntoutumista, osallistumista ja toimivaa arkea kouluympäristössä. Toteutuakseen toimiva arki kuitenkin vaatii apuvälineprosessien selkeyttämistä, sujuvaa tiedonkulkua verkoston sisällä, säännöllistä apuvälineen käytön seurantaa ja sen ohjausta sekä vastuunjaon selkeyttämistä eri toimijoiden välillä. Tulevaisuuden apuvälinepalvelut rakentuvat verkostotyön pohjalle Sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä korostuu dialogisuus, jonka pitäisi yltää palvelujärjestelmän kaikille tasoille. Haasteena onkin, miten verkostojen rajapintoja voidaan ylittää niin, että dialogisuus toteutuisi. (Arnkil, Erikson, Arnkil 2004: 30–31.) Usein parhaat ratkaisuehdotukset palveluiden kehittämisessä syntyvät monen eri toimijan yhteisestä ymmärryksestä. Tulevaisuuden apuvälinepalveluita kehittäessä verkostotyöskentelyn hyödyntäminen tulisi huomioida nykyistä paremmin. Parhaimmillaan onnistunut verkostotyöskentely voi nopeuttaa oppilaan apuvälineprosessia, kun yhteinen tavoite ja toimintamallit ovat kaikkien verkoston osapuolien tiedossa. Kouluympäristön toimivan arjen tulee olla yhdenvertaista apuvälineiden käytön osalta kaikissa niissä kunnissa, jotka ovat osa alueellista Apuvälinekeskusta. Palveluita tulisi jatkuvasti kehittää, ja kuntaliitosten myötä tulisi hyödyntää kunnissa jo olemassa olevia, toimivaksi todettuja toimintamalleja.  Yhdenvertaisuuden toteutuminen koulujen apuvälinepalveluissa edellyttääkin yhtenäisiä toimintamalleja koko HUS-alueelle. Niiden kehittäminen vaatii rajapintoja ylittävää verkostotyöskentelyä. Kouluympäristön toimiva arki ei saa estyä huolimatta siitä, että apuvälinepalveluiden organisaatiotasolla tapahtuu muutoksia. Alueellisen Apuvälinekeskuksen toiminnan laajentuessa olisikin tärkeää hyödyntää tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia kehitystyön pohjana sekä ylläpitää yhteistä kehittämistä eri toimijoiden välillä. Kirjoitus pohjautuu Johanna Härmän ja Anni Pason tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Toimivaa arkea mahdollistava apuvälineiden käyttö espoolaiskoulujen erityisluokissa”. Kirjoittajat: Johanna Härmä, toimintaterapeutti (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Anni Paso, toimintaterapeutti (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoittajat työskentelevät toimintaterapeutteina HUS Apuvälinekeskuksessa ja Espoon apuvälineyksikössä. Lähteet: Arnkil Tom Erik, Erikson Esa, Arnkil Robert 2004. Palveluiden dialoginen kehittäminen kunnissa. Sektorikeskeisyydestä ja projektien kaaoksesta joustavaan verkostointiin. STAKES. Raportteja 253. Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino Oy. HUS Apuvälinekeskus. HUS. https://www.hus.fi/hus-tietoa/liikelaitokset-ja-tukipalvelut/apuvalinekeskus/Sivut/default.aspx. Luettu 18.11.2019. HUS 2017. Tarkastuslautakunnan Arviointikertomus. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin valtuustolle. Saatavana osoitteessa: https://en.calameo.com/read/0055920081a404c8be2c6. Luettu 18.11.2018. Maula Janna 2014. Vaikeasti vammaisen aikuisen arki. Vaikeasti CP- vammaisen aikuisen arjen sujuminen, avun tarve, sosiaaliset verkostot ja omat voimavarat. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/95646/GRADU1402478804.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 15.11.2019. Paananen, Jaana 2011. Kuntoutukseen osallistuneiden lasten vanhempien kokemuksia arjen sujumisesta ja kuntoutusosallisuudesta. Teoksessa Järvikoski Aila, Lindh Jari, Suikkanen Asko (toim.): Kuntoutus muutoksessa. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.

Lue lisää

Kuvat kommunikaation tukena – Seksuaalisuus kuuluu meille kaikille
1.4.2020
Henna Kekkonen ja Fanni Kevätniemi

Ihmistyössä ollessamme terapeutteina ja hoitajina pyrimme huomioimaan ihmisen mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja asiakaslähtöisesti. Nämä kaksi sanaa perustavat usein vahvan pohjan sosiaali- ja terveysalan ammatille ja eettisille ohjeistuksille. Kuitenkin seksuaalisuus osana hoitotyötä tai kuntoutusta vaikuttaa yhä olevan haasteellinen osa-alue ottaa puheeksi. Seksuaalisuus on aiheena hyvin herkkä sekä asiakkaille että ammattilaisille, joten hyvin usein ei oikein tiedetä, miten aihetta tulisi lähestyä tai miten siitä tulisi puhua. Aiheen välttelyä lisää, jos asiakkaalla on sairaus, vamma tai ominaisuus, joka vaikeuttaa seksuaalikysymysten lähestymistä. Mutta entä sitten, jos käytettävissä ei ole edes sanoja? Kuvakommunikaatio on tuttu puhevammaisten kanssa työskentelevien ammattilaisten keskuudessa, mutta kuvat seksuaalisuudesta ovat edelleen puuttuneet. Seksuaalisuus on vahvasti kokemuksellinen ja yksilöllinen asia, jota emme pysty määrittämään kenenkään toisen puolesta (Bildjuschkin & Ruuhilahti 2010: 13). Seksuaalisuutta ei voi myöskään päätellä tai lokeroida olemassa olevan sairauden, vamman tai ominaisuuden takia, vaikka itsellämme jotain ennakkoluuloja olisikin. Kohtaamme aina ihmisen omien työkalujemme kautta, mutta sosiaali- ja terveysalan periaatteena ja pohjana on, että asiakas itse määrittelee elämässään tärkeitä asioita, asettaa kuntoutumisen tavoitteita ja on mukana hoitonsa ja palveluidensa suunnittelussa aktiivisesti. Muun muassa kuntoutusparadigman muutos asettaa yhä enemmän ja enemmän asiakasta ja hänen verkostoaan kuntoutumisen keskiöön (mm. Järvikoski, Aila & Hokkanen & Härkäpää & Martin & Nikkanen & Notko & Puumalainen 2009: 22). Ainoa ammatillinen tapa kohdata ihminen on kuulla aidosti, mitä hän kertoo ja mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä. Tähän kuuluu myös ihmisen seksuaalisuutta koskevien ajatusten ja kysymysten kuuleminen tärkeänä osa-alueena. Kuntoutus varsinkin on ihmisen selviytymisen ja osallistumisen kokonaisvaltaista tukemista vammasta, sairaudesta tai ominaisuudesta huolimatta (mm. Järvikoski & Härkäpää 2011: 8). Seksuaalisuuskysymyksiä on vaikea irrottaa ihmisyydestä, ja siksi niiden huomioimisen tulisi kulkea osana kuntoutumisen eri osa-alueita. Myös vammaisilla ja pitkäaikaissairailla tulee olla oikeus parisuhteeseen, seksuaalisuuteen, läheisyyteen ja seksiin (Seksuaalioikeuksien julistus 2013). Edelleen on vahvasti pelkoja, asenteita ja myyttejä, että seksuaalisuus ei kuuluisi joillekin tietyille ihmisryhmille, heillä ei olisi seksuaalisuutta tai siitä ei tarvitsisi keskustella. Seksuaalisuus on kuitenkin niin kokemuksellinen asia, että vamma, sairaus tai ominaisuus harvoin sulkee ulos seksuaalisuuden, halut tai ihmissuhteet kokonaan. Jokainen ihminen on yksilö, ja näin ollen myös seksuaalisuuden kokemukset ovat yksilöllisiä. Kuitenkin eri tavoin vammaiset henkilöt saavat usein sanattomia viestejä aiheen kielteisyydestä tai sen torjunnasta. Suurin osa erityisryhmistä jää vaille minkäänlaista tukea tai tietoa tällä alueella (Rosenberg 2006: 283). Tärkeää on myös huomata, mitä käsitämme sanalla seksuaalisuus. Yhä liian usein jumitumme ajatukseen, että seksuaalisuus on seksiä ja seksi on emätin-penis-yhdyntää. Kun laajennamme käsitystämme, on helpompi myös huomata seksuaalisuuden läsnäolo kaikissa ihmisissä (Ryttyläinen & Valkama 2010: 14). Vaikka ”perinteiseen yhdyntään” ei olisikaan mahdollisuutta, seksuaalisuus voi tarkoittaa ihmisille elämässä myös eroottisia ajatuksia, sooloseksiä tai vain toisen ihmisen lähellä oloa. Seksuaalisuutta voi ilmentää ei pelkästään seksin toteuttamisella (seksiäkin on hyvin monenlaista), mutta myös pukeutumisella ja itseilmaisulla. Seksuaalikasvatukseen ja seksuaalisuuteen kuuluu myös olennaisesti vuorovaikutussuhteissa olemisen opettelu – mitä minulle saa tehdä, mihin minua saa koskea, miten minä voin käyttäytyä muiden seurassa. Kun puhetta ei ole Kommunikaatio toisten ihmisten kanssa on olemisemme kulmakiviä. Kieli ja sanat määrittelevät paljon vuorovaikutustamme toisten kanssa, mutta tärkeämpää vuorovaikutuksen toimivuudessa ja onnistumisessa on, että ihminen kokee tulevansa ymmärretyksi. Jos ihmisellä on vaikeita puheen ja kommunikoinnin ongelmia, heidän on usein vaikea tulla kuulluksi aidosti. Saattaa olla, että heidän osuuttaan vuorovaikutuksessa ei pidetä yhtä arvokkaana kuin muiden. Siksi sosiaalisen selviytymisen tukena olisikin erittäin tärkeää käyttää kaikkia mahdollisia menetelmiä vuorovaikutuksen ja kommunikaation onnistumisen tueksi. Näistä tutuimpia ovat varmastikin viittomat, kehonkieli, esineet ja kuvat. Kuvakommunikaatio mahdollistaa henkilölle kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaisen oikeuden vastaanottaa ja ilmaista tietoa sekä ajatuksia (Euroopan ihmisoikeusjulistus 1999). Kuvakommunikoinnin avulla henkilön ymmärretyksi tuleminen sekä tiedon vastaanottaminen turvataan. Kuvakommunikaatiota voidaan käyttää puhetta korvaavana tai tukevana kommunikaatiomuotona riippuen henkilön tarpeesta. Useimmiten erityistä tukea tarvitsevat henkilöt, esimerkiksi autismin kirjon tai kehitysvammaiset ihmiset, hyötyvät visuaalisesta tuesta puheen lisänä, vaikka heillä ei varsinaista puhevammaa olisikaan. Seksuaalisuuden osa-alueilla kuvien olemassaolo ja niiden käyttö on yhtä tärkeää. Seksuaalisuuden äärellä täytyy erityisesti tiedostaa, että valitsemamme kuvat ja kommunikoinnin välineet rajaavat automaattisesti ihmiseltä mahdollisuuksia kertoa mahdollisimman laajasti ja vapaasti omasta itsestään ja haluistaan. Rajaamme omilla kuvavalinnoillamme siis ehkä jotain aiheita tai mahdollisuuksia pois, jos emme ole valmiita niistä keskustelemaan itse. Kriittinen itsereflektointi on ammattilaisen yksi tärkeimpiä työkaluja tässäkin kohtaa. Jos ihmiselle on annettu kuvat vain oletetusta naisesta ja miehestä, miten asiakas voi kertoa, jos ei koe olevan oikein kumpikaan annetuista vaihtoehdoista? Kaikkien kommunikaatiossa käytettävien kuvien moninaisuuden ja laaja-alaisuuden tärkeys on kommunikaation mahdollistamisen perusta. Sukupuolen tai suuntautumisen moninaisuutta on kaikkialla maailmassa – myös vammaisten ja erityisryhmien parissa. Nämä ihmisryhmät eivät ole mitenkään pois suljettu näiden pohdintojen parista. Oman itsen tutkiminen, tykkäämisen pohtiminen ja mieltymysten askarruttaminen koskettavat kaikkia ihmisiä, ja näille pohdinnoille tulisi antaa mahdollisuus myös niille, jotka eivät pysty automaattisesti puheella apua pyytämään. Ohjaa eteenpäin Kaikkien kuntoutuksen ja terveydenhuollon ammattilaisten ei kuitenkaan tarvitse olla kiinnostuneita omasta tai asiakkaan seksuaalisuudesta. Mutta kuitenkin jokaisen meistä tulisi tietää, mitä ajattelee seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja missä menevät oman toiminnan rajat. Tämä edesauttaa sitä, että uskallamme kohdata asiakkaan aiheen äärellä ja sen jälkeen ohjata häntä eteenpäin. Emme voi jättää asiakasta yksin aiheen pariin emmekä sivuuttaa asiakkaan tarvetta tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Tämä on todellista ammatillisuutta – kuulemme ja autamme eteenpäin. Etsimme ihmisen, kollegan, ammattilaisen, joka voi auttaa ja opastaa aiheen äärellä. Seksuaalisuuteen erikoistuneita ammattilaisia löydät alueellisesti esimerkiksi Suomen seksologisen seuran asiantuntijahausta. SELKOKUVIA JA SELKOKIELTÄ: www.selkoseks.fi www.papunet.net www.seteke.fi www.sensonet.fi www.sclera.be Kirjoittajat: Henna Kekkonen, toimintaterapeutti (AMK), kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-opiskelija, erityistason seksuaaliterapeutti NACS Henna on erikoistunut aivovauriokuntoutukseen ja työskentelee neurologian parissa. Asiakkailla on puheentuoton ja ymmärtämisen vaikeuksia usein erilaisten aivoihin kohdistuneiden vammojen tai sairauksien myötä. Kuvakommunikaatio on tärkeä osa toimintaterapeuttina työskennellessä, mutta myös seksuaaliterapeutin työssä. Fanni Kevätniemi, lähihoitaja, kätilötutkinto-opiskelija, seksuaaliterapeutti Fanni on työskennellyt pitkään syvästi autististen ja kehitysvammaisten ihmisten parissa, joilla on suuria tarpeita kuvien käytössä osana arjen struktuuria ja kommunikaatiota. Lähteet: Bildjuschkin, Katriina & Ruuhilahti, Susanna 2010. Puhutaan seksuaalisuudesta. Ammatillisia kohtaantumisia sosiaali- ja hoitotyössä. Tallinna: Kirjapaja. Euroopan ihmisoikeusjulistus 1999. https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063. Luettu 30.1.2020. Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina & Martin, Marjatta & Nikkanen, Pirjo & Notko, Tiina & Puumalainen, Jouni 2009. Johdanto. Teoksessa Järvikoski Aila & Hokkanen Liisa & Härkäpää Kristiina (toim.): Asiakkaan äänellä. Odotuksia ja arvioita vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Kuntoutussäätiön tutkimuksia. 80/2009. Helsinki: Yliopistopaino. 13–24. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOY. Rosenberg, Leena 2006. Pitkäaikaissairaus, vammautuminen ja seksuaalisuus. Teoksessa Apter, Dan & Väisälä, Leena & Kaimola, Kari (toim.): Seksuaalisuus. Helsinki: Duodecim. Ryttyläinen, Katri & Valkama, Sirpa 2010. Seksuaalisuus hoitotyössä. Helsinki: Edita Prima. Seksuaalioikeuksien julistus 2013. https://worldsexualhealth.net/wp-content/uploads/2013/08/DSR-Finnish.pdf. Luettu 30.1.2020.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset