Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä Tilaa RSS-syöte

Perhehoitajien vertaistoiminnan avulla tukea yhteistoimintaan biologisten vanhempien kanssa
23.6.2020
Anniina Aaltonen

Lastensuojelun perhehoidossa perhehoitajat kaipaavat tukea erilaisiin lapseen liittyviin kysymyksiin – yksi monista tukimuodoista voi olla vertaistoiminta. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea perhehoitajia yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Miten yhteistoiminta saadaan sujuvaksi osaksi perhehoidon käytäntöjä? Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa kehitettiin perhehoitajien vertaistoimintaa lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa. Tulokset osoittavat, että perhehoitajat tarvitsevat tukea yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Jokaiselle lapselle riittävän hyvä ja turvallinen arki Mitä näitä vaihtoehtoja nyt olikaan? Oma koti, sukulaissijoitus, laitoshoito tai perhehoito. Lähtökohtana lastensuojelussa on aina vanhempien tukeminen siten, että lapsen oikeudet toteutuvat hänen omassa kodissaan. Aina tämä ei kuitenkaan toteudu, ja silloin lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta. (Perhehoitoliitto.) Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun, turvalliseen kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen. (Lastensuojelulaki 2007). Kun lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta, siihen useimmiten paras mahdollinen paikka on perhehoito, joka tuli sijaishuollon ensisijaiseksi hoitomuodoksi 1.1.2012 alkaen (Perhehoitoliitto). Perhehoidossa toimiville perhehoitajille on tärkeää taata riittävä tuki perhehoitajana toimimiseen. Yksi perhehoidon tukimuodoista on vertaistuki, jolle näyttää Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan olevan todellista tarvetta. (Aaltonen 2020.) Vertaistoiminnan merkitys Kansainvälisten tutkimusten mukaan perhehoitajat kaipaavat tukea lapseen liittyviin haasteisiin, lapsen vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön sekä kasvatuskäytäntöihin ja lapsen kanssa toimimiseen. Toivottuja tuen muotoja ovat koulutus, kriisituki, sosiaalityöntekijän saavutettavuus, erityispalvelut lapselle ja vertaistuki. (Heino & Säles 2017: 73.) Kananojan ja Ruuskasen (2019) mukaan avohuollon lastensuojelussa ryhmämuotoinen auttaminen on toistaiseksi vähäistä, vaikka kokemukset esimerkiksi biologisten vanhempien vertaisryhmistä ovat myönteisiä. (Kananoja & Ruuskanen 2019: 36). Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää pitkäaikaisten perhehoitajien vertaistoiminnan kehittämisessä Eksotessa. Vertaistoiminta on käynnistynyt tutkimuksellisen kehittämistyön kanssa yhtä aikaa. Vertaistuen tulisi kuulua tiiviinä osana tämän päivän yhteiskunnan tukimuotoihin, myös lastensuojelussa. Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa vertaistoimintaa toivottiin myös sijoitetuille lapsille, biologisille vanhemmille sekä perhehoitajien biologisille lapsille. Tulosten mukaan voidaan olettaa, että ammattilaisilla on merkittävä tehtävä vertaistoiminnassa sen mahdollistajana. (Aaltonen 2020.) Toimiva vertaistuki on suunnitelmallista, vapaaehtoista ja tuen saajan kokemaan tarpeeseen perustuvaa toimintaa, jota voi tarjota ainoastaan vertainen. Sosiaalityön tehtävänä on huolehtia vertaistuen saatavuudesta sitomalla vertaistoiminta osaksi sosiaalityön rakenteita ja käytäntöjä. Vertaistukiryhmässä perhehoitajat oppivat toistensa kokemuksista, vahvistavat voimavarojaan ja lisäävät ammattitaitoaan. (Heino & Säles 2017: 75.) Ryhmätoiminnassa vertaiset oppivat toisiltaan, mutta myös ammattilaisilta ja päinvastoin. Oppiminen parhaimmillaan on monenkeskistä tiedon ja kokemusten jakamista. Vertaistuki voi toimia ilman ammatillista työtä, mutta ammatillinen työ mahdollistaa vertaistuen. Tuen tarvitsijan kannalta usein päästään hyviin tuloksiin, kun vertaistuki ja ammatillinen työ toimivat yhdessä. (Mikkonen & Saarinen 2018: 23, 29.) Luottamuksellinen ilmapiiri toimii omien kokemusten kertomisen ja toisten kuulemisen, vuorovaikutuksen, tunteiden ilmaisemisen ja käsittelyn sekä toisten kokemuksista oppimisen ja uusien selviytymiskeinojen löytymisen mahdollistajana. Ryhmän tuki voi auttaa vain, jos tukea toivova itse suhtautuu siihen luottavaisesti ja avoimesti. Vertaistuesta on apua monille, mutta se ei kuitenkaan sovi kaikille. (Mikkonen & Saarinen 2018: 21, 189.) Mitä on perhehoitajien hyvä vertaistoiminta? Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön yhteenvetona syntyi kuvaus perhehoitajien hyvästä vertaistoiminnasta lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Alla olevassa kuviossa perhehoitajien vertaistoiminta on nostettu keskelle sen ollessa kehittämisen kohteena. Vaikka tutkimuksellisella kehittämistyöllä oli tarkoitus kehittää nimenomaan perhehoitajien vertaistoimintaa, on myös huomattavaa, että tuloksia syntyi muistakin näkökulmista. Perhehoitajien vertaistoiminnan lisäksi tuloksista jäsentyi lapsen näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa, biologisen vanhemman näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa sekä ammattilaisten tehtävät vertaistoiminnassa. Tulosten yhteenvedon mukaan hyvä vertaistoiminta tapahtuu perhehoitajien kesken. Vertaistoiminnassa on tärkeää huomioida lapsen sekä biologisen vanhemmat näkökulmat. Ammattilaisten tehtävänä on mahdollistaa vertaistoiminnan toteutuminen. (Aaltonen 2020.) Yhteistoiminnalla yhteistä hyvää hakemassa? Lastensuojelun laatusuosituksen (2019) mukaan yksi tärkeimmistä sijaishuollossa olevan lapsen oikeuksista on oikeus pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin. Tätä oikeutta voidaan rajoittaa ainoastaan lain tarkoittamissa tilanteissa ja silloin, kun se on lapsen edun mukaista. Lapsen sijoituksen aikana tulee tehdä yhteistyötä lapsen vanhempien ja huoltajien kanssa myös ammattilaisten sekä sijaishuoltopaikan toimesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö, Lastensuojelun laatusuositus 2019: 54.) Myös Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista voidaan olettaa, että yhteistoimintaa perhehoitajien sekä lapsen biologisten vanhempien välillä pidetään merkittävänä, myös lapsen läsnä ollessa. Yhteistoimintaa on tänä päivänä hyvin vähän. On tärkeää, että perhehoitaja saa vertaistoiminnassa vahvistusta siihen, että hän ymmärtää, hyväksyy ja kunnioittaa lapsen tärkeitä ihmissuhteita. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea lapsen suhteiden jatkuvuutta omaan verkostoon. Perhehoitajat toivoivat tukea yhteiseen toimintaan biologisten vanhempien kanssa. Ammattilaisten tehtävä on mahdollistaa näitä kohtaamisia.  (Aaltonen 2020.) Kirjoitus pohjautuu Aaltosen (2020) tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Anniina Aaltonen, toimintaterapeutti, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Aaltonen työskentelee ohjaajana lastensuojelussa Eksotessa. Lähteet: Aaltonen, Anniina 2020. Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Heino, Tarja & Säles, Emilia 2017. Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito. Kohti perhehoidon laadun vahvistamista. THL työpaperi 20/2017. Verkkodokumentti. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132434/URN_ISBN_978-952-302-857-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Kananoja, Aulikki & Ruuskanen, Kristiina 2019: 36. Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:4. Helsinki. Loppuraportti. Verkkodokumentti. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161379/Selvityshenkilon_edellytykset_lastensuojelun.pdf?sequence=4&isAllowed=y. Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Verkkodokumentti. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417#L1P3. Mikkonen, Irja & Saarinen, Anja 2018. Vertaistuki sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna: Printon. Perhehoitoliitto. https://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/lapset_nuoret STM 2019. Lastensuojelun laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:18. Helsinki. Verkkodokumentti. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161862/STM_2019_8_J_Lastensuojelun_laatusuositus.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

Lue lisää

Asiakaslähtöisyys kuntoutuspalveluissa rakentuu vuorovaikutuksessa
17.6.2020
Sari Haronoja

Asiakaslähtöisyys käsitteenä on laaja, ja sitä voidaan tarkastella monella tasolla lähtien organisaation toiminnan arvoista päätyen yksittäisen työntekijän tapaan tehdä työtä. Asiakaslähtöisyys on nimetty kuntoutuspalveluiden järjestämisen arvoperustaksi jo pitkään, mutta käytännön asiakastyössä asiakaslähtöisyys rakentuu aina uudelleen, tilannesidonnaisesti. Käytännössä asiakaslähtöisyys on asiakkaan kokemus kohtaamisestaan ammattilaisen kanssa ja saamastaan palvelusta. Mistä tekijöistä syntyy lääkinnällisen kuntoutuksen paljon palveluita käyttävän asiakkaan kokemus asiakaslähtöisestä kuntoutuspalvelusta? Tampereen kaupungin lääkinnällisen kuntoutuksen toimiston sosiaalityöntekijöiden kokemus sekä asiakkailtaan saama palaute toimivat sytykkeenä tutkimukselliselle kehittämistyölle, jossa lähdettiin tavoittelemaan asiakaslähtöisyyden vahvistumista lääkinnällisen kuntoutuksen paljon palveluita käyttävän asiakkaan kuntoutuspalveluprosessissa. Asiakkaiden ja ammattilaisten kehittäjäkumppanuus palveluiden rakentamisessa Lääkinnällisessä kuntoutuksessa asiakkaan kuntoutumista tukevien kuntoutuspalveluiden käynnistyminen on seurausta lääketieteellisestä diagnoosista, ja perinteisesti kuntoutuspalveluiden tavoitteena on vahvasti ollut muutos asiakkaassa itsessään. Kuntoutuksen paradigman muutoksen myötä asiakkaan tilannetta tulee kuitenkin tarkastella aiempaa laajemmin ja nähdä toimintakyky vahvemmin tuloksena yksilön sekä hänen fyysisen toimintaympäristönsä ja sosiaalisten verkostojensa välisestä vuorovaikutuksesta. (Järvikoski & Härkäpää 2011: 21.) Tämä haastaa lääkinnällisen kuntoutuksen palveluiden järjestäjän vahvempaan yhteistyöhön asiakkaan kanssa kokonaisvaltaisen ja yksilöllisen kuntoutustarpeen selvittämiseksi sekä oikeanlaisten kuntoutuspalveluiden järjestämiseksi. Diagnoosi ei yksin määritä, millaisia kuntoutuspalveluita kuntoutuja tarvitsee, vaan huomioon on otettava kuntoutujan elämän kokonaistilanne. (Suomela-Markkanen & Peltonen 2016.) Organisaation toimintamalleja kehitettäessä ydinongelmien löytämisen ja ratkaisumallien kehittämisen oletetaan onnistuvan parhaiten, kun kootaan yhteen työntekijöiden ja asiakkaiden käsitykset nykyisestä toiminnasta ja pyritään löytämään muutostarpeet ja -ratkaisut yhteistyössä (Järvikoski & Martin & Kippola-Pääkkönen & Härkäpää 2017: 80). Kuntoutuspalveluiden käyttäjien osallistuessa aktiivisesti palveluiden kehittämiseen, palveluiden nähdään rakentuvan asiakkaan kokonaistilanteen paremmin huomioiviksi ja palveluista voi tulla asiakkaalle ikään kuin työvälineitä avuksi kuntoutumiseensa (Mäkinen 2014: 63). Kehittämistyön perustaksi kerättiin aineistoa asiakaslähtöisyyttä tällä hetkellä edistävistä ja heikentävistä tekijöistä sekä tulevaisuudessa tarvittavissa uusista toimintatavoista teemahaastatteluin sekä lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkailta että sosiaalityöntekijöiltä. Tämän jälkeen haastatteluiden tuloksia käsiteltiin yhteiskehittelytilaisuudessa, johon haastatellut asiakkaat ja sosiaalityöntekijät osallistuivat. Kehittämistyö tuotti rikkaan ja monipuolisen aineiston, jonka pohjalta syntyi kuvaus tekijöistä, joilla asiakaslähtöisyyttä voidaan vahvistaa paljon palveluita käyttävän asiakkaan lääkinnällisen kuntoutuksen  kuntoutuspalveluprosessista. Tulosten perusteella asiakaslähtöinen toiminta perustuu tasavertaisuuteen niin ammattilaisten ja asiakkaiden välillä kuin kuntoutuspalveluiden myöntämisessä, toiminnan avoimuuteen sekä palveluiden tuottamisen taloudellisuuteen ja tehokkuuteen. Lisäksi asiakaslähtöisyyden toteutuminen edellyttää: Asiakkaan omaa motivaatiota ja aktiivisuutta Asiakkaan osallistumismahdollisuutta oman asiansa käsittelyyn prosessin kaikissa vaiheissa Asiakkaan saaman kuntoutuksen perustumista kuntoutussuunnitelmaan Asiakkaan kuntoutustoimenpiteiden linkittymistä asiakkaan toimintakyvyn ylläpysymiseen tai edistymiseen hänen omissa toimintaympäristöissään Sujuvaa verkostoyhteistyötä Palveluiden palautejärjestelmää sekä kehittämissuunnitelmaa Riittäviä työntekijäresursseja. Rajapinnoille rakentuvan kuntoutustoiminnan asiakaslähtöisyys Asiakaslähtöisessä työskentelyssä tavoitteena on palveluiden järjestäminen vuorovaikutuksessa ja yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa niin, että asiakkaan tarpeet saadaan tyydytettyä käytettävissä olevien resurssien puitteissa parhaalla mahdollisella tavalla. Asiakas nähdään paitsi palveluiden käyttäjänä myös arvokkaana resurssina palveluiden tuottamisessa ja kehittämisessä oman elämänsä ja asiakaskokemuksensa tuoman kokemusasiantuntijuuden kautta. (Virtanen & Suoheimo & Lamminmäki & Ahonen & Suokas 2011: 18–19.) Lääkinnällisessä kuntoutuksessa kuntoutuksen tarve on usein laaja-alainen ja pitkäaikainen. Keskeistä kuntoutumisessa on kuntoutujan oma aktiivisuus ja sitoutuminen sekä se, että kuntoutumista tukemaan suunnitellut keinot eivät toteudu erillisinä, perättäisinä kuntoutustoimenpiteinä vaan ne muodostavat hallitun kokonaisuuden (Autti-Rämö & Salminen 2016). Aidosti asiakaslähtöinen kuntoutuspalveluiden tuottaminen edellyttää kokonaisuuden katsomista asiakkaan kuntoutumisen prosessista käsin. Organisaation oman toiminnan asiakaslähtöisyyden kehittämisen lisäksi on ymmärrettävä oma osuus asiakkaan tarvitsemien palveluiden kokonaisuudessa ja huomioitava oman toiminnan linkittyminen asiakkaan kuntoutumista tukevien tekijöiden kokonaisuuteen. Jatkossa merkityksellistä on tunnistaa nykyistä vahvemmin myös asiakkaan läheisverkostojen merkitys kuntoutumisen tukemisessa. (Mönkkönen 2018: 144.) Asiakaslähtöisyyttä voidaan lähteä kuntoutuspalveluissa vahvistamaan tunnistamalla organisaation toiminnassa tekijät, jotka vaikuttavat asiakaslähtöisyyden kokemuksen syntymiseen. Käytännössä asiakaslähtöisyys rakentuu kuitenkin jokaisessa kohtaamisessa asiakkaan kanssa aina uudelleen, joten asiakaslähtöisyys toiminnassa on jatkuvasti rakentuva, asiakkaan yksilöllisen tilanteen huomioiva prosessi, jota ei voi tehdä etukäteen valmiiksi. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Asiakaslähtöisyyden vahvistuminen paljon palveluita käyttävän asiakkaan kuntoutuspalveluprosessissa – Tampereen kaupungin lääkinnällinen kuntoutus. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020. Kirjoittaja: Sari Haronoja, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Autti-Rämö Ilona & Salminen Anna-Liisa 2016. Kuntoutuksesta kuntoutumisen käsitteeseen. Teoksessa Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Oppiportti. https://www.oppiportti.fi/op/opk04612 Järvikoski Aila & Härkäpää Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOYpro Oy. Järvikoski Aila & Martin Marjatta & Kippola-Pääkkönen Anu & Härkäpää Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa Anneli Pohjola &Maarit Kairala & Hannu Lyly & Asta Niskala (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Tampere: Vastapaino. Mäkinen Elisa 2014. Kokonaiskuva kuntoutujasta vahvistuu. Julkaisussa Salla Sipari & Elisa Mäkinen & Pekka Paalasmaa (toim.): Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. AATOS -ARTIKKELIT 13/2014. https://www.metropolia.fi/sites/default/files/publication/2019-11/AATOS_13_2014_Sipari_Makinen_Paalasmaa.pdf Suomela-Markkanen Tiina ja Peltonen Riikka 2016. Lääkinnällisen kuntoutuksen kuntoutussuunnitelma. Teoksessa Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Verkkojulkaisu. https://www.oppiportti.fi/op/opk04612 Virtanen Petri & Suoheimo Maria & Lamminmäki Sara & Ahonen Päivi & Suokas Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen. Tekesin katsaus 281/2011. https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf

Lue lisää

Oivalluksia ja oppimista yhdessä – yhteiskehittelyn mahdollisuudet lapsen kuntoutumisessa
3.6.2020
Sari Helenius, Pilvi Tuomola ja Nea Vänskä

Lapsen kuntoutus ja kuntoutuminen ovat yhteistoimintaa, jossa jokaisella – niin lapsella kuin aikuisella – on mahdollisuus osallistua, oivaltaa ja oppia. Asiantuntijuuden yhdistäminen luo parhaimmillaan uutta tietoa, ymmärrystä ja innovaatioita. Kirjoituksessa kuvataan yhteiskehittelyn ja kehittäjäkumppanuuden mahdollisuuksia lapsen yksilölliseen tilanteeseen ja tarpeeseen vastaavan kuntoutumisprosessin rakentamisessa. Lasten ja perheiden palvelut kehittyvät lapsen ja perheen osallistumista korostavaan suuntaan (Valtioneuvosto 2019: 37). Kuntoutuksessa osallistuminen on yhtäältä lapsen ja perheen osallistumista kuntoutuksen palvelujärjestelmän ja ammattilaisen määrittämään toimintaan (Järvikoski ym. 2009: 22). Toisaalta osallistuminen ymmärretään lapsen osallistumisena hänen arjessaan ja hänelle itselleen merkityksellisessä toiminnassa (Palisano ym. 2011: 1–2, 10). Kolmanneksi jäsennykseksi voisi ajatella laajempaa kehittämisosallisuutta ilmentävän kehittäjäkumppanuuden, sillä olisi luonnollista, että lasten ja perheiden osallistuminen vahvistuisi myös kuntoutuksen kehittämisessä palvelujen uudistamisen vanavedessä (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 150; Järvikoski ym. 2017: 79–81) (ks. kuvio 1). Kun kyse on lasten kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta, on aiheellista miettiä, miten lapsen ja perheen osallistuminen aidosti mahdollistuu. Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tutkimuksellisessa kehittämistyössä (Helenius 2020) tartuttiin lapsen osallistumisen vahvistamiseen niin teoriassa kuin käytännössä, kun tavoitteena oli osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Kuntoutuksen ammattilaisten lisäksi tutkimuksellisen kehittämisen prosessissa oli mukana lapsia ja vanhempia, jotka oman elämänsä asiantuntijoina jakoivat heille itselleen tärkeitä asioita ja näkökulmia. Työväline lapsen osallistumisen edistämiseksi ja lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamiseksi Tutkimuksellisen kehittämisen prosessin ja työn tulosten mukaan erityisen tärkeäksi osoittautui lapsen osallistumista ja omien näkemysten ilmaisua vahvistavien keinojen hyödyntäminen. Lapsen osallistumista vahvistavia, lapselle merkityksellisestä toiminnasta liikkeelle lähteviä työvälineitä on kehitetty Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa (LOOK) – lapsen edun arviointi -hankkeessa . LOOK-hankkeessa kehitetystä Metku-kirjasta sovellettua Metku-tehtävää (ks. kuvio 2) käytettiin Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä orientoivana tehtävänä lapsen ja vanhemman toiminnalliselle haastattelulle. Metku-tehtävässä lapsi ja hänen vanhempansa tunnistivat ja kuvasivat lapselle tärkeää toimintaa lapsen osallistumiseen ja motoriseen oppimiseen liittyen. Kokemuksen perusteella Metku-tehtävä osoittautui oivalliseksi keinoksi käydä lapsen taitoihin ja osallistumiseen liittyvää keskustelua leikki-ikäisen kanssa. Vanhemmat kertoivat Metku-tehtävien tehneen näkyväksi lapsen taitojen oppimisen kehittymistä sekä motoriseen oppimiseen liittyvää toimintaa perheen arjessa. (Helenius 2020: 58–59, 65–66.) Yhdessä kehkeytyvä oppimisprosessi Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä kehittäjäkumppaneina olleet ammattilaiset, lapset ja vanhemmat kehittivät osallistumista vahvistavaa toimintatapaa motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Prosessi oli monivaiheinen, ja sillä tähdättiin ymmärryksen syventymiseen. (Helenius 2020: 14–15, 20.) Tutkimuksellisen kehittämistyön (Helenius 2020) tulokset ja kokemus yhteiskehittelystä herätti pohtimaan yhteiskehittelyä yhtenä kuntoutumista edistävänä keinona. Tätä ovat aiemmin pohtineet muun muassa Sipari ja Mäkinen (2012) , Paalasmaa (2014) sekä Hietala ja Rissanen (2017). Rantala ja Sipari (2018) kirjoittivat Rehablogissa perheen ja ammattilaisen yhdessä kehkeytyvästä oppimisprosessista, jossa rakennetaan uutta tietoa sekä kehitetään tapoja osallistua ja toimia lapsen kehitysympäristössä. Siparin ym. (2017: 83) kuvaus yhteistoiminta- ja kuntoutusprosessista yhdessä auttaa hahmottamaan sitä, miten yhteistoimintaprosessi rakentuu osana kuntoutusprosessia (ks. myös Siparin ym. Rehablogi). Verkostojen potentiaali valjastetaan yhteiskehitellen Lapsen kuntoutumista edistävässä yhteiskehittelyssä on kyse lapsen, perheen, muun lapsen lähiyhteisön ja ammattilaisten yhteistoiminnan mahdollistamasta oivaltamisesta ja oppimisesta. Tällöin lapsen kuntoutumisen kannalta tärkeät arjessa mukana olevat toimijat kehittävät yhdessä ratkaisuja lapsen osallistumisen vahvistumiseksi lapselle merkityksellisessä toiminnassa. Lapsen kuntoutumisen hahmottaminen lapsen ja perheen arjesta käsin tarjoaa oivallisen paikan syventää ymmärrystä yhteiskehittämisen mahdollisuuksista, jossa muun muassa kuntoutus ja kasvatus ovat parhaimmillaan yhtä kokonaisuutta (ks. Sipari 2008: 69). Lasten motoristen taitojen ja osallistumisen edistäminen ovat yhteisiä teemoja, joiden parissa kasvatuksen ja kuntoutuksen ammattilaiset työskentelevät arjessa. Parhaassa tapauksessa työskentely näiden yhteisten teemojen äärellä ohjaa toimijoita lähemmäs toisiaan ja rakentaa heidän välilleen oppimisen ja oivaltamisen mahdollistavaa vuorovaikutusta, yhteyttä ja luottamusta (ks. Mönkkönen ym. 2019: 47–65). Yhteiset vuorovaikutus- ja oppimistilanteet puolestaan toimivat hedelmällisenä kasvualustana uusille yhteiskehittämisen toimintatavoille ja pyrkivät yhtäältä herättämään lapsen ympäristöissä olevaa käyttämätöntä potentiaalia. Verkostomaisessa yhteiskehittämisessä yhdistyy moninkertainen määrä tietoa ja syntyy uutta ymmärrystä. Verkostoissa tieto myös muotoutuu, juurtuu ja leviää. (Mönkkönen ym. 2019: 138–141.) Uudenlaisten yhteiskehittämisen toimintatapojen kokeileminen ja askeleet kohti kehittäjäkumppanuutta vaativat rohkeutta, tietoisuutta ja tahtotilaa niin ammattilaisilta kuin kuntoutujiltakin mutta myös mahdollistavia palvelujärjestelmän rakenteita ja toimintatapoja. Tällä aikakaudella, kun kuntoutuksen paradigmaa luonnehditaan ekologiseksi ja valtaistavaksi ja kun osallistuminen ja osallisuus ovat vahvoja teemoja sosiaali- ja terveyspalvelujen muutoksessa, olosuhteet yhteiskehittämisen kulttuurin vahvistumiselle voisivat olla otolliset. Kirjoittajat Sari Helenius, fysioterapeutti YAMK, projektipäällikkö, Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala, REcoRDI-hankkeen projektisuunnittelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Pilvi Tuomola, fysioterapeutti YAMK, asiantuntija, Motorisen oppimisen vaikeus -yksikkö, Suomen CP-liitto ry Nea Vänskä, TtM, lehtori, REcoRDI-hankkeen projektitoimija, Metropolia Ammattikorkeakoulu  Lähteet Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Helenius, Sari 2020. Osallistun, oivallan, opin – Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa.  Hietala, Outi & Rissanen, Päivi 2017. Yhteiskehittäminen uudenlaisen vastavuoroisuuden virittäjänä. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina & Martin, Marjatta & Nikkanen, Pirjo & Notko, Tiina & Puumalainen, Jouni 2009. Johdanto. Teoksessa: Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina (toim.). Asiakkaan äänellä. Odotuksia ja arvioita vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 80/2009. Helsinki: Kuntoutussäätiö. Järvikoski, Aila & Martin, Marjatta & Kippola-Pääkkönen, Anu & Härkäpää, Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Jaakola, Anne-Mari & Profiam Sosiaalipalvelut Oy:n henkilöstö & Pehkonen, Aini 2019. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Mönkkönen, Kaarina & Leinonen, Leena & Arajärvi, Miina & Hovatta, Anna-Elina & Tusa, Nina & Salokangas, Katri 2019. Moniammatillisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Palisano, Robert J. & Chiarello, Lisa A. & King, Gillian A. & Novak, Iona & Stoner, Tracy & Fiss, Alyssa 2011. Participation-based therapy for children with physical disabilities. Disability & Rehabilitation. 34(12). 1–12. Sipari, Salla 2008. Kuntouttava arki lapsen tueksi. Kasvatuksen ja kuntoutuksen rakentuminen asiantuntijoiden keskusteluissa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 342. Jyväskylän yliopisto. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Helsinki: Kela. Valtioneuvosto 2019. Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö. 

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset