Nuoren työllistyminen yritykseen on tavoitteellisen yhteistyön tulos

2.12.2020

Sanna Syrén

Nuoren työllistymisen menestystekijät syntyvät nuoren työelämävalmiuksien vahvistamisella työllisyyspalveluissa ja nuoren työllistävässä yrityksessä. Valmennukselliset ja kuntoutukselliset keinot yrityksen toimintaympäristössä ja työyhteisössä edistävät nuoren sijoittumista palkkatyöhön. Nuoren kasvaminen ja kehittyminen yrityksen uudeksi osaajaksi edellyttää nuoren, yrityksen työyhteisön ja valmentajan kohtaamisia, luottamusta ja avoimuutta. Työllistymisessä ei ole kyse pelkästään työstä vaan ihmisten välisestä toiminnasta.

Koulutetun nuoren työelämävalmiudet vahvistuvat työllisyyspalveluissa ja nuoria työllistävissä yrityksissä

Valmistumisen jälkeen enemmistö nuorista suuntaa kohti työelämää ja itselle mielekästä työtä. Siirtymävaiheet edellyttävät nuorelta uuden oppimista ja mukautumista työnantajan toimintaympäristöihin ja -yhteisöihin. Nuoret ovat työmarkkinoilla haluttua työvoimaa. Nuoren osaaminen suhteessa vaadittuihin työtehtäviin ja nuoren työelämävalmiudet vaikuttavat yksityisen työnantajan päätökseen rekrytoida työntekijä enemmän kuin taloudelliset tuet (Tuusa ym. 2014: 46).

Työttömän nuoren työllistymisen edistäminen lähtee rakentumaan nuoren osaamisen, vahvuuksien ja työelämävalmiuksien kehittymisestä työllisyyspalveluissa. Kehittyminen jatkuu nuoren työllistävässä yrityksessä, jossa nuori saa tarvitsemansa tuen ja ohjauksen edistyäkseen. Selvitystyön mukaan näyttöön perustuvaa IPS – Sijoita ja valmenna -työhönvalmennuksen käyttöönotto on mahdollista Suomen palvelurakenteissa (Raivio 2019: 3). Työnantajien toimintaympäristöissä on tarve valmennuksille ja kuntoutuksen keinoille.

Yrityksen työyhteisö hyötyy nuoren ohella valmennuksesta ja uusista työkyvyn tuen keinoista

6Aika DuuniPolun Oulun osahankkeessa kehitettiin työssävalmennuksen toimintamallia vastaamaan työttömien nuorten ja työnantajan tarpeisiin (6Aika DuuniPolku n.d.). Malli nimettiin työssävalmennukseksi siksi, että se haluttiin toteuttaa juuri työllistävän työnantajan toimintaympäristössä ja yritykset haluttiin ottaa mukaan kehittämiseen.

Valmennus perustuu kaikkien toimijoiden osallisuuden ja toimijuuden vahvistamiseen. Yhdessä koottu nuoren työllistymistä vahvistava tieto tukee yrityksen ja nuoren päätöksentekoa työsuhteen aloittamisessa. Nuoren ja työyhteisön merkitykselliset kohtaamiset tukevat nuoren kuulluksi tulemista ja nuoren tulemista osaksi työyhteisöä.

Valmennuksen avulla työllistettiin Oulun Lasipalveluihin kaksi nuorta.

”Kaikki osapuolet otettiin valmennuksessa tasapuolisesti huomioon, myös meidän tarpeemme yrityksenä ja työyhteisö, johon uusi työntekijä tuli. Erilaisia ihmisiä sulautettiin turvallisesti yhteen”, toimitusjohtaja Niina Turkki-Juutinen kiittää. ”Valmentaja ei ole suoraan sidoksissa työhön, joten hänen tuellaan voi ottaa positiivisesti esiin vaikeitakin asioita uuden työntekijän ja työyhteisön kesken.”

Turkki-Juutinen pitää työssävalmennusta selkeänä kokonaisuutena, jossa tiedetään, miten edetään ja mitä kultakin osapuolelta odotetaan. On hyvä, että myös valmennuksen kulkua seurataan yhdessä. (6Aika DuuniPolku n.d.)

Valmennukselliset ja kuntoutukselliset keinot tehostavat nuorten työllistymistä yrityksiin

Työhönvalmennustoiminnan kehittämiskohteiksi nousivat tutkimuksen mukaan työelämätavoitteiden selkiyttäminen, palveluntuottajien kompetensseja vahvistava yksilöllinen ohjaus, työnantajayhteistyö sekä työnetsinnän alueet. Suosituksena on esitetty, että työllistymisen, koulutuksen ja työssä selviytymisen tukeminen eriytettäisiin jatkossa selkeämmin esiammatillisesta, yleiseen elämänhallintaan liittyvästä valmennuksesta omaksi toimintalohkokseen. (Härkäpää, ym. 2013: 59–61.)

Nuoren palkkatyöhön sijoittumiseen vaaditaan tuloksellista työllistymisen strategiaa, jossa tunnistetaan nykytila, tehdään suunnitelma, asetetaan tavoitteet, toteutetaan seurantaa, reagoidaan muutoksiin ja ymmärretään toimintaympäristöä. Työyhteisöjen toiminnan ymmärtäminen osana nuoren työllistymistä on yhtä tärkeää.

Kuten valmennuksen ja yrityksen työyhteisön yhteistyön avulla yritykseen työllistynyt Marko toteaa: ”Omalla kohdalla valmennus onnistui, sain hyvän työn ja työkaverit”.

Kirjoittaja

Sanna Syrén on toimintaterapeutti ja kuntoutuksen (ylempi AMK, Metropolia Ammattikorkeakoulu) opiskelija, joka toimii koordinaattorina BusinessOulu työllisyyspalveluissa.

Kirjoitus perustuu Syrénin kuntoutuksen YAMK-tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön: ”Nuorten työllistymistä yrityksiin edistävät tekijät BusinessOulu työllisyyspalveluissa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020.

Lähteet

6Aika DuuniPolku. https://6aika.fi/tuloksia-duunipolku/

6Aika Duunipolku. https://6aika.fi/oma-ala-loytyi-duunipolun-tyossavalmennuksesta/

Härkäpää, Kristiina & Harkko, Jaakko & Lehikoinen, Tuula 2013. Työhönvalmennus ja sen kehittämistarpeet. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 128, 2013

Raivio, Helka & Kaija Appelqvist-Schmidlechner 2019. IPS -Sijoita ja valmenna! -toimintamallin soveltamisen mahdollisuudet Suomessa. THL. Työpaperi 23/2019.

Tuusa, Matti & Pitkänen, Sari & Shemeikka, Riikka & Korkeamäki, Johanna & Harju, Henna & Saares, Auroa & Pulliainen, Marjo & Kettunen, Aija & Piirainen, Keijo 2014. Yhdessä tekeminen tuottaa tuloksia. Nuorisotakuun tutkimuksellisen tuen raportti. Toimeenpanon ensimmäisen vuoden arviointi ja seurannassa sovellettavien indikaattoreiden kehittäminen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 15/ 2014.

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi Peruuta vastaus

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.

Bloggaajat

Rehablogin bloggaajat Rehablogi on kuntoutuksen hyviin käytänteisiin keskittyvä toimitettu blogi, jota Metropolia Ammattikorkeakoulu ylläpiti vuosina 2015—2025. Rehablogiin kirjoittajat ovat olleet kuntoutuksen YAMK-opiskelijoita, kuntoutusalan AMK-opiskelijoita, opettajia ja asiantuntijoita työelämästä monialaisesti. Rehablogi on tuonut esille kuntoutumisen tutkimus- ja kehitystyön pohjalta nousevaa tietoa sekä nostanut keskusteluun kuntoutuksen alaan liittyviä keskeisiä kysymyksiä. Ota yhteyttä

Blogin toimituskunta

Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi

Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi

Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi

Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi

Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.

Uusimmat postaukset

Arkistot

2026 (1)
2025 (5)
2024 (15)
2023 (12)
2022 (14)
2021 (17)
2020 (22)
2019 (26)
2018 (19)
2017 (22)
2016 (12)
2015 (1)

Avainsanat

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä

ECOLAH luo ymmärrystä kompleksisuudesta opiskeluun ja työhön

http://Henkilöt%20istuvat%20huoneessa%20yhdessä%20tiiviisti.%20Yhteiskehittämistilanne%20käynnissä.

15.11.2024 Rehablogi

Yhteiskunta on jatkuvasti monimutkaistunut ja sen haasteet ovat yhä monimuotoisempia. Terveyden haasteet liittyvät tänä päivänä yhä vahvemmin globaaleihin ongelmiin, kuten esimerkiksi Covid 19:n aiheuttamat sairaudet ja rajoitustoimenpiteet, sodista johtuvat hoidon ja kuntoutuksen tarpeet, pakolaisuus, ilmastomuutoksen aiheuttamat katastrofit sekä erityisesti nuorten ahdistuneisuuden lisääntyminen. Näihin ongelmiin ei ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Sen sijaan tarvitaan tulevaisuuteen suuntautunutta poikkitieteellistä ajattelua. “ECOLAH - Embracing a Complexity-Orientated Learning Approach in Health” oli Erasmus+ -rahoitteinen hanke, jonka tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä, siitä kuinka yhteiskunnan erilaiset toimijat voivat osallistua monimutkaisten sosiaali- ja terveyshaasteiden ratkaisemiseen. Hankkeessa kehitetään korkeakoulupedagogiikkaa, joka tukee opettajien ja opiskelijoiden tulevaisuuteen suuntautuvien taitojen kehittämistä kompleksisten ongelmien ratkaisemisessa. (ECOLAH 2024). ECOLAH-hanke järjesti viiden päivän intensiiviviikon Pohjois-Hollannin Ellertshaarissa, jonne osallistui Metropoliasta 6 opiskelijaa yli 40 muun opiskelijan kanssa. Viikon tarkoituksena oli ymmärtää paremmin terveyteen liittyvää kompleksisuutta (complexity) ilmiönä. Kompleksisuudella tarkoitetaan sellaisen kokonaisuuden (järjestelmän) ominaisuutta, joka koostuu monesta, toisiinsa vaikuttavasta osasta ja nämä osien vaikutukset ovat vaikeasti selitettäviä (Casti, 2012). Eli kyseessä on joukko prosesseja, jotka dynaamisesti ja jatkuvasti kehittyvät, eivätkä pelkästään ole vuorovaikutuksessa keskenään vaan saavat merkityksensä näiden vuorovaikutusten kautta (Cohn, 2013). Ilmiötä tutkittiin viikon aikana erilaisin osallistavan oppimisen sekä luovien menetelmien avulla. Intensiiviviikkoon osallistui terveysalan korkeakouluopiskelijoita ja opettajia Hollannista, Suomesta, Romaniasta ja Portugalista sekä kaksi opettajaa Norjasta. Haastetaan perinteisiä ajattelumalleja Ajatusten herättäjänä opintoviikolle toimi Paul Beenen (tutkijaopettaja), joka käsitteli provokatiivisessa luennossaan nykyisen terveyspalvelujärjestelmän toiminnan ongelmia ja siihen liittyviä perinteisiä ajattelumalleja. Beenen väitti, että nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä on diagnoosilähtöinen eikä sen kantokyky riitä tulevaisuuden tarpeisiin. Kun ympäristön ja kulttuurin aiheuttamien sairauksien määrä kasvaa, tarvitaan sosiaali- ja terveydenhoidossa koko järjestelmää koskeva ajattelun muutos: Mitä voi tehdä toisin? Voivatko terveydenhuollon ammattilaiset auttaa kansalaisia ottamaan itse vastuuta omasta terveydestään? Mitä jos ammattilaiset keskittyisivät enemmän ennaltaehkäisemään sairauksia ja lisäämään kansalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia, esimerkiksi korostamalla inhimillistä luontoyhteyttä ja terveellisiä valintoja? Kuva: Anna Kaipainen Kuntoutuksen ammattilaiset työn muutoksessa Kuntoutuksen ammattilaisina tarvitsemme muuttuvissa ja ennakoimattomissa tilanteissa luovuutta ja heittäytymistä rakentaaksemme toimivan yhteistyösuhteen kuntoutujien kanssa. Turvallinen ja luottamuksellinen yhteistyösuhde auttaa kuntoutujaa kokemaan merkityksellisyyttä, uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa ja näkemään epäonnistumiset mahdollisuutena oppia. Intensiiviviikon hyödylliset, ajattelua avartavat luovat ja toiminnalliset harjoitteet konkretisoivat yksilön ja ympäristön eri tasojen (mikro-, meso-, ekso- makro- ja ekosysteemit) reaktiivista vaikutusta toisiinsa verkostoissa toimiessamme. Olemme tunnistaneet harjoituksissa havaittuja kompleksisia ilmiöitä myös omassa työssämme toimiessamme laajoissa kuntoutuja- ja ammattilaisverkostoissa. Tällöin pienetkin muutokset kuntoutujan elämässä ja verkostossa voivat saada aikaan “perhosefektin”, jolla voi olla suuret myönteiset tai haitalliset vaikutukset hänen kokonaistilanteeseensa. Optimaalinen kuntoutujan verkosto elää ja muuttuu jatkuvasti hänen tarpeittensa mukana. Reflektoiva oppimisprosessi osana toimintaa Intensiiviviikon aamut aloitimme pareittain walk and talk -luontokävelyillä, joissa vaihtuvan parin kanssa tutustuimme eri teemoin toistemme näkökulmiin ja kulttuureihin. Vastaavaa dialogista vuorovaikutusta tarvitaan myös työelämässä työyhteisöissä ja suorassa asiakastyössä: omat normimme eivät ole ainoita oikeita, vaan on erilaisia tapoja elää ja kokea. Tätä ymmärrystä tarvitsemme erityisesti kuntoutujien kanssa tehtävässä työssä, jotta heillä on mahdollisuus kokea itsensä oman elämänsä “päähenkilöiksi” ja me ammattilaisina voimme sanoa tekevämme aidosti kuntoutujalähtöistä työtä. Tällainen ajattelu vaatii meiltä ammattilaisilta jatkuvaa halua, herkkyyttä ja aikaa havainnoida omaa asennettamme, ihmiskäsitystämme ja toimintaamme itse reflektoiden, sekä keskustellen työyhteisöissämme, esimerkiksi jakamalla hiljaista tietoa. Tätä reflektoivaa oppimisprosessia heräteltiin intensiiviviikon aikana jokapäiväisillä henkilökohtaisilla oppimiskysymyksillä. Kompleksisuuden lisääntyessä aloimme yhä paremmin tunnistamaan, että monimuotoinen sosiaalinen ympäristö kannattaa nähdä rikkautena: jokainen – myös erilainen– ajatusmaailma on merkityksellinen ja muovaa omaa ja yhteisömme ajattelua ja toimintaa. Kuva: Anna Kaipainen Korkeakoulut suunnannäyttäjinä kohti terveempää ja kestävämpää tulevaisuutta Yksi pandemian suurimmista opeista on ollut se, että emme voi luottaa pelkästään perinteisiin menetelmiin nykyisten terveysongelmien ratkaisemiseksi. Nämä ilmiöt ovat kompleksisia, ja niihin liittyy niin sosiaalisia, taloudellisia, ympäristöllisiä kuin teknisiäkin tekijöitä ja laaja joukko erilaisia toimijoita. Näitä toimijoita ovat terveydenhuollon organisaatioiden lisäksi myös poliittiset päättäjät, oppilaitokset, tutkijat, yritykset ja yhteisöt. Ymmärtääksemme näiden haasteiden monimutkaisuutta ja käsitelläksemme niitä, meidän on omaksuttava uudenlaista ajattelutapaa sekä kyettävä arvioimaan uudelleen, miten lähestymme koulutusta, oppimista ja kuinka kehitämme yhteiskuntaa. (Papanagnou, Watkins, Lundgren, Alcid, Ziring, & Marsick. 2022). Tulevaisuuden ammattilaisilla on oltava teknisten taitojen lisäksi myös kyky ajatella kriittisesti ja luovasti monimutkaisten, usein arvaamattomien terveyshaasteiden edessä. Meneillään olevat maailman muutokset ovat vahva muistutus siitä, että terveydenhuollon työntekijöiden, poliittisten päättäjien ja opettajien sekä erityisesti seuraavan sukupolven on oltava valmiita epävarmuuteen ja opittava toimimaan nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Avainasemassa on tietämättömyyden tilan ja uteliaisuuden vaaliminen oppimisessa. (Gheihman, Johnson, & Simpkin. 2020). Tulevaisuusajatteluun tarvitsemme luovuutta ja heittäytymistä sekä mukavuusalueelta poistumista. Verkostoissa tapahtuva kohtaava ja osallistava oppiminen on tähän yksi mahdollisuus. Myös terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksen täytyy muuttua. Enää pelkkä tiedon tarjoaminen ei riitä, sillä nyt on kyettävä edistämään innovaatiivista, luovaa ja systeemistä ajattelua. (Lee, Hall, Anakin & Pinnock 2021.) Sosiaali- ja terveysala muuttuu jatkuvasti: palvelujärjestelmä ei tule olemaan koskaan valmis, emmekä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevien ammattilaisten on kyettävä työskentelemään eri tieteenalojen kanssa, tekemään yhteistyötä erilaisten sidosryhmien kanssa ja siten kehittämään yhdessä kestäviä ratkaisuja. Korkeakouluilla on ratkaiseva rooli eri toimijoiden yhteen saattamisessa, poikkitieteellisen yhteistyön edistämisessä sekä terveemmän ja kestävämmän yhteiskunnan edellyttämien systeemisten muutosten eteenpäin viemisessä. Meidän tulee olla valmiita muokkaamaan omaa toimintaamme ja pysyttävä avoimina elinikäiselle oppimiselle. Tämä matka vaatii yhteistyötä yli kansallisten rajojen ja tieteenalojen. Se edellyttää myös, että siirrymme lyhyen aikavälin ratkaisuista pohtimaan pitkän aikavälin strategioita, joissa pohditaan terveyshaasteiden perimmäisiä syitä ja luodaan yhdessä kestäviä polkuja tuleville sukupolville. Olemme sitoutuneet edistämään tätä muutosta, valmistamaan tulevia ammattilaisia navigoimaan nykypäivän haasteiden monimutkaisissa kiemuroissa luottavaisesti ja luomaan terveempää ja kestävämpää yhteiskuntaa. Kirjoittajat: Laura Pikkola-Wickström on sosionomi, joka toimii ammatillinen kuntoutusohjaajana yksityisellä palveluntuottajalla Kelan työllisyyttä edistävässä ammatillisessa kuntoutuksessa. Laura Wiik on toimintaterapeutti, joka työskentelee hyvinvointialueen julkisissa psykiatrian palveluissa.Laurat opiskelevat kuntoutuksen ylemmässä AMK-tutkinnossa Metropoliassa Anna Kaipainen, projektipäällikkö, fysioterapeutti YAMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Casti, J. 2012. X-Events: The Collapse of Everything. Cohn, S., Clinch, M., Bunn, C. & Stronge, P. 2013. Entangled complexity: why complex interventions are just not complicated enough. J Health Serv Res Policy ;18(1):40–3 Gheihman, G., Johnson, M., & Simpkin, A. L. 2020. Twelve tips for thriving in the face of clinical uncertainty. Medical Teacher 2020. Scholalry Perspective. Academic Medicine, Vol. 97, No. 8, August 2022. ECOLAH, Embraicing complexity oriented learning approach in health. 2024. Lee, C., Hall, K., Anakin, M., & Pinnock, R. 2021. Towards a new understanding of uncertainty in medical education. Journal of Evaluation in Clinical Practice. Vol. 27 Issue 5. October 2021. Pages 1194-1204. Papanagnou, D., Watkins, K. E., Lundgren, H., Alcid, G. A., Ziring, D., & Marsick, V. J. (2022). Informal and Incidental Learning in the Clinical Learning Environment; Learning Through Complexity and Uncertainty during COVID-19.

Estääkö stigma lihavien laadukkaan kuntoutuksen?

22.8.2024 Rehablogi

Lihavuus on maailmanlaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen huolenaihe. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus nähdään perinteisesti yksilön vastuulla olevana liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvänä ongelmana. Lihavuuteen liittyy vahvaa stigmaa, joka saattaa ulottua myös terveydenhuollon ammattilaisten asenteisiin ja toimintaan. Kun lihava asiakas tulee kuntoutukseen, näemmekö hänet ainutlaatuisena yksilönä omine tavoitteineen, vai liikakiloja kantavana ihmisenä, jonka ensisijaisena tavoitteena tulisi olla painon pudottaminen? Merkittävästi lihavien ihmisten väestönosuus maailmassa on kasvanut huomattavasti (WHO 2024). Kuntoutuksen kannalta lihavuus on merkittävä ilmiö, koska siihen liittyy useita fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja terveysriskejä. Siihen liittyy myös vahvoja negatiivisia stereotypioita, sekä laajasti hyväksyttyä stigmaa ja syrjintää, joka ulottuu elämän kaikille osa-alueille työnteosta ja harrastuksista itsestä huolehtimiseen ja terveydenhuoltoon. (Koivumäki ym. 2023: 12, 22–23, 28–40; Haracz & Ryan & Hazelton & James 2013: 356–3 57; Puhakka 2023: 14–15; Lee ym. 2019: 28–29, 34; Chakravorty 2021). Eurooppalaisen lihavien tukijärjestön ECPO:n (European Coalition for People living with Obesity) sivusto käyttää termiä ‘’weight bias’’, jolla viitataan negatiivisiin uskomuksiin ja asenteisiin ylipainoista henkilöä kohtaan. Ennakkoluulot voivat olla hienovaraisia tai näkyviä ja ilmentyä sanallisesti tai fyysisesti. (ECPO.) Yhteiskunnassa vallitseva stigma voi muuttua ihmisen sisäiseksi käsitykseksi itsestään, omista mahdollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Sisäistetyn stigman myötä ihminen saattaa eristäytyä ja lakata tekemästä hänelle merkityksellisiä asioita. (Strand 2024.) Kuntoutuksen näkökulmasta tämä saattaa vaikuttaa heikentävästi ihmisen kokonaishyvinvointiin. Painosta johtuvan stigman kokeminen voi vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin painosta tai BMI:stä riippumatta (ECPO). Suomessa aikuinen määritellään ”merkittävän lihavaksi”, kun hänen pituuden ja painon suhde, eli painoindeksi (BMI), on 30 kg/m2 tai enemmän. Tästä ylöspäin luokituksia on sairaalloiseen lihavuuteen saakka. (Mustajoki 2023.) Stigma terveydenhuollossa Kuntoutuksen piirissä on jo pitkään puhuttu paradigman muutoksesta, jossa keskeistä on asiakkaan roolin muuttuminen objektista subjektiksi, elämäänsä suunnittelevaksi toimijaksi, joka osallistuu täysivaltaisena kumppanina kuntoutuksen suunnitteluun ja päätöksentekoon (Järvikoski 2014: 74–75). Asiakasta ei siis nähdä kuntoutustoimenpiteiden kohteena, vaan oman elämänsä asiantuntijana. Toteutuuko tämä lihavien ihmisten arjessa? Vaikka lihava asiakas kertoisi elämänsä muihin osa-alueisiin liittyvistä haasteista ja hyvinvointihuolista, terveydenhuollossa häntä ei välttämättä kuulla, vaan keskitytään hänen ylipainonsa “hoitamiseen”. ECPO kertoo tutkimuksesta, jossa 66 % painonhallintaohjelmaan osallistuneista aikuisista koki leimaantumista laiskaksi tai huonosti motivoituneeksi hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden toimesta (ECPO). Mikäli Suomen terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on samankaltaisia kokemuksia, tukee se tarvetta yhdenmukaisille eettisille toimintaohjeille koskien vastuullista painopuhetta ja -käytänteitä (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23). Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän henkilöön liittyvien syiden perusteella ja mainitsee syrjinnän muotona myös kohtuullisten mukautusten epäämisen (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Lakiin perustuen monet ammattieettiset ohjeet korostavat asiakkaan tasavertaista kohtelua. Esimerkiksi toimintaterapeuttien ammattieettisten ohjeiden mukaan asiakkaan henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa vaikuttaa siihen, miten toimintaterapeutti kohtelee asiakastaan (Suomen toimintaterapeuttiliitto 2011). Tästä huolimatta kuntoutuksen ammattilainen voi jopa tiedostamattaan nähdä asiakkaansa yhteiskunnassa vallitsevan negatiivisen stigman kautta – ei ihmisenä, vaan lihavana ihmisenä. Tämä voi estää kuntoutuksen todellista vaikuttavuutta ja asiakkaalle aidosti merkityksellisten tavoitteiden asettamista tai saavuttamista. Toimintaterapia osallisuuden mahdollistajana Toimintaterapian keskeinen tavoite on lisätä hyvinvointia mahdollistamalla ihmisen osallistuminen hänelle merkitykselliseen toimintaan hänen omassa arkiympäristössään (Forsyth 2017: 166). On siis oleellista hyväksyä asiakas juuri sellaisena, kun hän sillä hetkellä on, keskittyä hänen voimavaroihinsa ja laatia tavoitteet hänen arkensa kannalta merkittävien toimintojen pohjalta. Kemmisin, Ashbyn ja McDonald-Wicksin (2023) tutkimus esittää lihavien ihmisten osallisuuden, arjen toimijuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sähköisiä liikkumisen apuvälineitä. Näiden hyötyjä käyttäjille ovat: autonomian ja osallistumisen mahdollisuuksien paraneminen työssä käymisen helpottuminen ja mahdollistuminen, jolloin autettavasta tulee parhaimmillaan tuottava yhteiskunnan jäsen mielenterveyden ja kokonaishyvinvoinnin paraneminen sosiaalialan palveluiden ja tukien tarpeen oletettu väheneminen. Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Portugalissa, Alankomaissa, Italiassa ja Saksassa (Batterham 2021: 1), lihavuutta ei luokitella sairaudeksi tai vammaksi, mikä on edellytys kuntoutuksen näkökulmasta toimintaa parantavien apuvälineiden myöntämiseksi. Lihavuus itsessään ei siis ole peruste vaikkapa sähköisen pyörätuolin myöntämiselle, vaikka se parantaisi asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyä merkittävästikin. Liikkumista helpottavan apuvälineen käyttö voisi kuitenkin olla merkittävä askel kohti lisääntynyttä aktiivisuutta ja kokonaishyvinvointia. Tämä on menetetty mahdollisuus, sillä toiminnalla voi olla itseään voimistava vaikutus: yksi muutosta oikeaan suuntaan auttava asia voi saada aikaan muita muutosta vahvistavia seuraamuksia. Inhimillisen toiminnan mallin (MOHO) mukaan ihmisen lisääntynyt tunne oman toimintansa tehokkuudesta ja minäpystyvyydestä lisää hänen aktiivisuuttaan ja motivaatiotaan toimia, ja edistää näin muutosta (Taylor 2017: 42–44). Syntyy itseään ruokkiva positiivinen, hyvinvointia vahvistava kierre. Jos terveydenhuollon – ja yhteiskunnan – lähtökohtana on saada lihavat ihmiset laihtumaan, voi olla haastavaa saada läpi esimerkiksi apuvälinesuositukset, jotka edistävät liikkumista, mutta eivät liikuntaa. Jos yleisien tilojen suunnittelussa ei huomioida lihavien ihmisten vaatimia mitoituksia, ne ovat lihaville esteellisiä ja saavuttamattomissa apuvälineistä huolimatta. Jotta lihavien ihmisten oikeus ja mahdollisuus toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä sellaisina kuin he ovat toteutuisi, tarvitaan muutosta sekä sosiaalisessa että fyysisessä ympäristössä. Toimintaterapia voi toimia tässä suunnannäyttäjänä tarjoamalla asiakaslähtöisen lähestymistavan kuntoutukseen, joka ei syyllistä lihavia ja vaadi heitä laihtumaan, vaan keskittyy toiminnallisten tavoitteiden mahdollistamiseen asiakkaiden olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen ja vahvistaen. Omien asenteiden tarkastelu askeleena kohti muutosta Lihavuuteen liittyvää stigmaa lisää se, että lihavuus ja lihavuuteen johtaneet syyt nähdään yksilön ongelmina. Lihava ihminen saa osakseen moraalista paheksuntaa, joka perustuu paheksujan oletettuihin päätelmiin lihavasta henkilöstä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Onkin syytä pohtia, kenelle lihavuus on ongelma. Toimintaterapiassa keskitytään ihmisen ainutlaatuisuuteen ja yksilöllisyyteen. Inhimillisen toiminnan malli painottaa asiakaskeskeistä, toimintalähtöistä työskentelyä, jossa henkilön tahto on kuntoutuksen lähtökohta (Taylor 2017: VII). Jos lihava ihminen on tyytyväinen omaan kehoonsa ja painoonsa vaikka tarvitseekin jonkinlaista muutosta arkeensa, kenelle se on ongelma? Ollaanko kuntoutuksessa valmiita näkemään lihavan henkilön sijaan henkilö, jolla on toimintaa rajoittavia tekijöitä ja lihavuudesta riippumattomia toiveita? Ajatus siitä, että lihavuus on kiloja kantavan ihmisen oma syy ja häpeän aihe, poikkeus hyväksytystä normista, on kiistaton osa kulttuuriamme ja siten myös meitä. Se on ajattalutapa, johon meidät on kasvatettu. Myös toimintaterapeutit ovat yhteisöissään eläviä ihmisiä, joilla voi itsellään olla lihavuuteen liittyviä, stigmaa lisääviä ennakkoluuloja ja toimintamalleja. Itsereflektio ja omien asenteiden tarkastelu voivatkin olla ensimmäinen askel kohti laajempaa yhteiskunnallista asennemuutosta. Asennemuutoksella vaikuttavaa ja laadukasta kuntoutusta kaikille Toimintaterapeuteilla on kuntoutuksen ammattilaisina asemaa ja valtaa muuttaa ihmisten asenteita. Esimerkiksi Townsendin ym.:n kehittämän Kanadan toiminnallisuuden ja sitoutumisen mallin (CMOP-E) mukaan toimintaterapeuttien ammatillisiin rooleihin kuuluu asiakkaiden puolestapuhujana toimiminen. Tälle roolille keskeistä on edistää asiakkaiden oikeuksia, tuoda esiin sellaisia asioita, joita muut eivät ole huomioineet, ja haastaa ihmisiä – esimerkiksi apuvälinepäätöksiä tekeviä lääkäreitä – ajattelemaan uudella tavalla. (Hautala ym. 2019: 219.) Inhimillisen toiminnan malli puolestaan näkee toimintaterapeutit yhteisöön ja sosiaalisiin rakenteisiin ja asenteisiin vaikuttavina tekijöinä, jotka voivat vaikuttaa myös palveluiden mahdollistamiseen (Taylor 2017: 95–96). Tämä on rooli, johon jokainen toimintaterapeutti voi omalta osaltaan tarttua oman toimintaympäristönsä puitteissa. Koivumäki ym. tuovat artikkelissaan esille näkökulman siitä, miten stigman vähentämistä lihavien ihmisten kohdalla voitaisiin edistää yhdenmukaistamalla lihavuuteen liittyvää viestintää. Lihavuutta koskevaan viestintään tulisi laatia eettiset ohjeet ja yhdenvertaisuuslakiin olisi lisättävä sieltä tällä hetkellä puuttuva kielto syrjintään koon tai painon perusteella. Yhdenmukaiset ohjeistukset ja säännöt tukisivat vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Kuntoutusta ei tehdä siihen osallistuvien ammattilaisten takia vaan siksi, että asiakkaiden kokemus omasta arjestaan olisi mahdollisimman hyvä. Kuntoutuksen tehokkuuden kannalta on olennaista, että tavoitteet ovat asiakkaalle itselleen merkityksellisiä ja yhteistyö arvostavaa ja turvallista. Meistä jokainen voi varmasti samaistua ajatukseen, että haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään, ainutlaatuisena ihmisenä, ei jonkin ominaisuuden kautta määriteltynä poikkeuksena. Eikö siis olisi kohtuullista olettaa, että myös kuntoutuksessa pureudutaan merkittäviksi kokemiimme haasteisiin muiden määrittelemien ongelmien sijaan? Riippumatta siitä, paljonko painamme. Kirjoittajat Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha ovat 3. vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Lähteet Batterham, Rachel 2021. Switching the focus from weight to health: Canada’s adult obesity practice guideline set a new standard for obesity management. Näkökulma-kirjoitus. Eclinialmedicine 31 (100636). Chakravorty, Triya 2021. Fat shaming is stopping doctors from helping overweight patients – here’s what medical students can do about it. British Medical Journal (Online) 375. Viitattu 19.3.2024. ECPO. European Coalition of People living with Obesity. What is stigma. Viitattu 18.3.2024 Forsyth, Kirsty 2017. Therapeutic reasoning: Planning, implementing, and evaluating the outcomes of therapy. Teoksessa Taylor, Renée (toim.). Kielhofner’s Model of Human Occupation. 5. Painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 159–172. Haracz, Kristy & Ryan, Susan & Hazelton, Michael & James, Carole 2013. Occupational therapy and obesity: An integrative literature review. Australian Occupational Therapy Journal 60 (5). 356–365. Kemmis, Emma & Ashby, Samantha & mcdonald-Wicks, Lesley 2023. Exploring the use of powered mobility devices and occupational participation for people with obesity. Australian Occupational Therapy Journal 70 (6). 690–700. Koivumäki, Terhi & Harjunen, Hannele & Hagström, Tiia & Mikkilä, Katri & Pusa, Tuija & Lahti- Koski, Marjaana 2023. Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. Lihavuuden stigma ja sen vähentäminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:10. Viitattu 18.3.2024 Lee, Gerogina & Platow, Michael & Augoustinos, Martha & Van Rooy, Dirk & Spears, Russel & Bar-Tal, Daniel 2019. When are anti-fat attitudes understood as prejudice versus truth? An experimental study of social influence effects. Obesity Science & Practice 5 (1). 28–35. Mustajoki, Petteri 2023. Painoindeksi (BMI). Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim. Alkuperäinen artikkeli julkaistu 5.12.2020. Viitattu 12.1.2024. Puhakka, Anna 2023. Kehopositiivisuusaktivismin ensimmäinen aalto Suomessa. Tieteessä tapahtuu 5. 14—18. Viitattu 19.3.2024. Hautala Tiina, Hämäläinen Tuula, Mäkelä Leila, Rusi-Pyykkönen Mari. Toiminnan voimaa. Toimintaterapia käytännössä. Helsinki: Edita. 2019. Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Strand, Teija 2024. Stigma ja syrjintä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 18.3.2024 Suomen toimintaterapeuttiliitto. Toimintaterapeuttien ammattieettiset ohjeet. Viitattu 19.3.2024. Taylor, R.R. 2017. Kielhofner ́s Model of Human Occupation. 5. Edition. Philadelphia: Wolters Kluwer WHO 2024. Obesity and overweight. Viitattu 24.5.2024. Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325. Annettu 30.12.2014. Viitattu 19.3.2024

Kuntoutujalähtöinen etäpalvelu tukee toimintakykyä arjessa

7.5.2024 Rehablogi

Toimintakyky vaikuttaa vahvasti ihmisen yleiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun ja ihmisillä on oikeus nauttia elämästä. Aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaneiden kuntoutujien toimintakykyä voidaan tukea sekä arjessa selviytymistä parantaa erilaisilla palveluilla, muiden ihmisten tuella sekä elinympäristöön liittyvillä tekijöillä (Mitä toimintakyky on?). Miten toimintakykyä voidaan tukea etäpalveluilla? Kuntoutujilla on tiedon puutetta heille kuuluvista palveluista kotiuttamisen jälkeen ja AVH-kuntoutujat ovat tunteneet olonsa jopa hylätyksi kotiuttamisen jälkeen (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016). Kuntoutujilla on mennyt parista viikosta pariin kuukauteen aikaa, jotta he ovat itse löytäneet oikeat kuntoutuspalvelut (Hempler & Woitha & Thielhorn & Farin 2018). AVH-kuntoutujien informointi kotiuttamisen yhteydessä on ammattilaisten mielestä liian vähäistä (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016) ja myös omaishoitajat ovat kokeneet turhautumista tietämättömyydestään AVH-kuntoutujille kuuluvista palveluista (Laver ym. 2020). Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelua AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa. Keskeisenä tuloksena oli se, että etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä kuntoutujalähtöisesti. Etäpalvelun nähtiin tukevan kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla etäpalveluita yksilölliset tarpeet huomioiden ja tarjoamalla etäpalveluita matalalla kynnyksellä. AVH-yhdyshenkilötoiminta etäpalveluna Aivoverenkiertohäiriön sairastaneet kuntoutujat hyötyvät AVH-yhdyshenkilöstä saamalla ohjausta ja neuvontaa yhdeltä ammattihenkilöltä. Tällöin AVH-kuntoutujilla on kontakti, josta he saavat palveluneuvontaa, ohjausta sairaudestaan, tukea elämäntapamuutoksiin sekä oman kuntoutuksen koordinointia. Kuntoutujat saavat mahdollisesti laajemmat kuntoutumisen verkostot, kuten kolmannen sektorin ja vertaistuen, käyttöönsä, mikä tehostaa niin kuntoutumista kuin elämänhallintaa. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.) Kuntoutujien hoitopolussa yhdyshenkilö toimii omaisen ja kuntoutujan kuntoutuksen, hoidon ja palveluiden koordinoijana. AVH-yhdyshenkilön työnkuvaan sisältyy myös kuntoutujan tukeminen terveelliseen elämäntapaan, jolloin riskit sairastua uudelleen pienenevät. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.) AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla voi tukea kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla erilaisia etäpalvelun muotoja, joista yksilöllisesti valitaan kuntoutujalle sopivat etäpalvelun toteutustavat, toteutuksien määrät sekä jatkoseurannat. Etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä myös kuntoutujalähtöisesti. Sähköinen eAsiointi kaavake tai ajasta riippumaton palvelu tarjoavat hyviä kuntoutujalähtöisiä yhteydenoton mahdollisuuksia. Tärkeää on, että kuntoutujilla on tiedossa yhteydenottokanava, jossa he voivat tarvittaessa ottaa yhteyttä AVH-yhdyshenkilöön matalalla kynnyksellä. Itsemääräämisoikeutta digitaalisissa palveluissa tukee se, että teknologialla tuetaan esteettömyyttä eli rakennetun ympäristön, palveluiden, tuotteiden ja viestintäkanavien toimivuutta, saavutettavuutta, helppokäyttöisyyttä sekä turvallisuutta. (Kan 2022: 200.) Digitaaliset palvelut voivat parantaa terveydenhuollon palveluihin pääsyä (Härkönen yms. 2024), mutta mobiililaitteiden sovellusten tulee olla helposti saatavissa, koska muuten kuntoutujat eivät niitä käytä (Stock 2023). Digitaalisten palvelujen kohdalla saavutettavuudella tarkoitetaan palvelujen tekniseen toteutukseen, helppokäyttöisyyteen ja sisältöjen ymmärrettävyyteen ja selkeyteen liittyvää esteettömyyttä. Saatavuuden käsitteestä saavutettavuus eroaa siten, että jokin palvelu tai tuote voi olla saatavilla, mutta ei välttämättä jokaisen saavutettavissa. Palvelut voidaan tehdä saavutettaviksi erilaisten teknologisten apuvälineiden avulla, kuten puhesyntetisaattoreilla tai ruudunlukuohjelmilla. Teknologisten välineiden käytön yhteydessä on huomioitava eri käyttäjäryhmät. (Hänninen ym. 2021: 31.) AVH-kuntoutujien kohdalla täytyy miettiä, miten he pääsevät digitaaliseen ympäristöön, onko heillä taitoja käyttää digitaalisia laitteita sekä heidän mahdollisuutensa jatkuvaan käyttöön täytyy taata (Heponiemi yms. 2020). AVH kuntoutujien toimintakyvyn erityispiirteet Aivot säätelevät ihmisten toimintaa, jonka vuoksi aivojen kudosvaurio vaikuttaa kokonaisvaltaisesti fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Aivoverenkiertohäiriön seuraukset ovat yksilöllisiä riippuen sekä vaurion laajuudesta, että sijainnista aivoissa. (Hiekkala ym. 2019: 1.) AVH-kuntoutujien arjessa vastuista ja tehtävistä suoriutumiseen vaikuttaa yksilön taidot ja kyvyt, ympäristön mahdollisuudet ja rajoitteet sekä käsitys itsestä toimijana ennen ja jälkeen sairastumisen. Vaikeudet liikkumisen jossain osa-alueessa voivat vaikuttaa arjessa työkykyyn, ajokykyyn ja sosiaalisiin suhteisiin. Koska ihminen on vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, vaikuttaa aivoverenkiertohäiriöön sairastuminen niin ihmiseen itseensä, mutta myös hänen toimintaympäristöönsä. Sairastuneen sosiaalinen verkosto, palvelujärjestelmä sekä asuinympäristö on tämän vuoksi aina huomioitava sairastuneen arjen tukemisessa. (Hiekkala ym. 2019: 6–9.) Alla olevassa kuviossa on esitetty AVH-kuntoutujien toimintakyvyn joitakin erityispiirteitä. [caption id="attachment_3326" align="alignnone" width="571"] Kuvio 1 AVH-kuntoutujien erityispiirteitä (Mukaillen lähteistä: Hautamäki ym. 2021: 33–35, TOIMIA-suositus 2020: 13, Urimubenshi 2015, Näkymätön kognitiivinen oire on syytä tunnistaa 2021 ja Muut toimintakyvyn neuropsykologiset häiriöt.)[/caption] Elinympäristö tukee kuntoutujien turvallisuutta ja terveyttä ja toimintakykyinen väestö on yhteiskunnan perusta. Väestön toimintakykyyn investoiminen on kansantaloudellisesti kannattavaa, koska ihmisten toimintakyvyn parantuminen vähentää palveluiden tarvetta. (Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014: 12–13). AVH-kuntoutujien toimintakykyyn arjessa on tunnistettavissa tiettyjä erityispiirteitä (kuvio 1), mutta jokainen on yksilö ja jokaisella kuntoutujalla on omat tavoitteet ja tarpeet arjessa. Jokainen on oman itsensä asiantuntija ja kuntoutujat tuntevat omat toiveensa ja voimavaransa parhaiten (Kuntoutujan oma rooli 2022). AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelu AVH-kuntoutujien arjessa Yksi sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaation linjauksista on yhdenvertaisten palveluiden tarjoaminen, joka tarkoittaa, että etäpalvelut ovat saatavissa kaikille asiakasryhmille. Sähköisten ratkaisujen avulla palveluiden esteettömyys ja saatavuus kohenevat ja tasa-arvoisuus turvataan esimerkiksi harvaan asutuille alueiden kuntoutujille. (STM 2016: 2–4.) Digitaaliset palvelut mahdollistavat aikaan ja paikkaan sitoutumattomia palveluita, ammattilaisten paremman yhteistyön sekä palveluiden paremman saatavuuden (Mikkola & Petäjä 2023: 5). Palveluiden saavutettavuutta lisää se, että palvelu voidaan tarjota asiakkaan omalle päätelaitteelle ajasta riippumattomasti (Valtiovarainministeriö 2015: 18). Mobiililaitteen sovelluksen avulla tavoitettavat ammattilaiset ovat helposti saatavissa, jolloin katkot kuntoutuksessa vähenevät (Marwaa & Guidetti & Ytterberg & Kristensen 2023). AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelun käytön lähtökohtana on tuntea AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tuen tarve arjessa. Läheisten tuki, vertaistuki sekä ammattilaisten tuki muodostavat perustan kuntoutujien arkeen ja näiden tukien saatavuus on selvitettävä ja hyödynnettävä etäpalvelun käytössä. Kuntoutujilla voi olla haasteita etäpalveluiden käytössä, mutta läheisten tuen avulla etäpalveluita voidaan käyttää. Alla olevassa kuviossa on tutkimuksellisessa kehittämistyössä syntynyt kuvaus etäpalvelun ydintekijöistä kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa. [caption id="attachment_3327" align="alignnone" width="599"] Kuvio 2. AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelun ydintekijät AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa.[/caption] Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla tuetaan AVH-kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla kuntoutujalähtöisiä etäpalveluja tarpeen mukaan. Etäpalveluissa voisi olla valmiita kaavakkeita, jonka avulla kuntoutujat voisivat ottaa yhteyttä yhdyshenkilöön oma-aloitteisesti. Kaavakkeella voisi jättää yhteydenottopyynnön ja kuvailla omaa arjen sujumista ammattilaisille. Usea kuntoutuja pystyy olemaan oma-aloitteisesti yhteydessä etäpalvelun avulla ammattilaiseen itse tai läheisten avulla. Tärkeää on, että kuntoutujat voisivat olla yhteydessä ammattilaisiin, milloin vain etäpalvelun kautta. Lopuksi Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi lähti kuntoutujien palautteista, että he eivät AVH: n sairastamisen jälkeen tiedä, mitä pitäisi tehdä ja keneen ottaa yhteys, kun haluaa kysellä sairaudesta, hoidosta, kuntoutuksesta sekä jatkoista. Palveluiden kehittäminen lähtee aina kuntoutujien tarpeesta (Lehto & Malkamäki 2023) ja tällä tutkimuksellisella kehittämistyöllä pyrittiin vastaamaan, AVH: n sairastaneiden kuntoutujien sekä heidän läheisten, kasvavaan tiedon ja tuen tarpeeseen. On tärkeää, että kuntoutuja tietää, keneltä ammattilaiselta hän saa mitäkin palvelua ja missä tilanteissa hän voi ottaa yhteyttä ja keneen. (Pehkonen & Martikainen & Kinni & Mönkkönen 2019: 90.) Helposti saatavissa olevat etäpalvelut ennaltaehkäisevät kuntoutujien sairastumista toiseen aivoverenkiertohäiriöön (Kim ym 2020). AVH-yhdyshenkilötoiminnan yksi tavoite on ennaltaehkäistä AVH: n uusiutumista ja tukea terveelliseen elämäntapaan kuntoutujia. Kirjoittaja Sanna Huotari, fysioterapeutti ja sairaanhoitaja kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmasta. Sanna työskentelee tällä hetkellä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella apulaisosastonhoitajana kuntoutusosastolla. Lähteet: Aivoliiton suositus AVH:n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022. Aivoliitto. Viitattu 19.12.2022. Davoody, Nadia & Koch, Sabine & Krakau, Ingvar & Hägglund, Maria 2016. Post-discharge stroke patients’ information needs as input to proposing patient-centred eHealth services. BMC Medical Informatics and Decision Making volume 16, Article number: 66. Stocholm: Karolinska Institutet. Viitattu 29.1.2023. Hautamäki, Lotta & Vuorento, Mirka & Tuomenoksa, Asta & Hiekkala, Sinikka & Poutiainen, Erja 2021. Arjen toimintakykyä etsimässä. Kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten kokemuksia Kelan kohdennetuista AVH-kuntoutuskursseista. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 25 | 2021. Helsinki: Kela. Viitattu 5.3.2024. Hempler, Isabelle & Woitha, Kathrin & Thielhorn, Ulrike & Farin, Erik 2018. Post-stroke care after medical rehabilitation in Germany: a systematic literature review of the current provision of stroke patients. National Library of Medicine. . <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6006784/>. Viitattu 13.12.2022. Heponiemi, Tarja & Jormanainen, Vesa & Leeman, Lars & Manderbacka, Kristiina & Aalto, Anna-Mari & Hyppönen, Hannele 2020. Digital Divide in Perceived Benefits of Online Health Care and Social Welfare Services: National Cross-Sectional Survey Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7381057/>. Viitattu 16.12.2023. Hiekkala, Sinikka & Kyllönen, Paula & Pitkänen, Kauko & Poutiainen, Erja & Marin, Leena & Mattsson, Auli 2019. Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi. TOIMIA:n suositus. Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:13. Sosiaali- ja terveysministeriö. Hänninen, Riitta & Karhinen, Joonas & Korpela, Viivi & Pajula, Laura & Pihlajamaa, Olli & Merisalo, Maria & Kuusisto, Olli & Taipale, Sakari & Kääriäinen, Jukka & Wilska, Terhi-Anna 2021. Digiosallisuuden käsite ja keskeiset osa-alueet. Digiosallisuus Suomessa -hankkeen väliraportti. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Härkönen, Henna & Lakoma, Sanna & Verho, Anastasiya & Torkki, Paulus & Leskelä, Riikka-Leena & Pennanen, Paula & Laukka, Elina & Jansson, Miia 2024. Impact of digital services on healthcare and social welfare: An umbrella review. International Journal of Nursing Studies. Volume 152, April 2024. <https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S002074892400004X>. Viitattu 1.2.2024. Kan, Suvi 2022. Ikääntyneiden osallisuus ja kuntoutuminen. 1.painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy. Kim, Do Yeon & Kwon, Hee & Nam, Ki-Woong & Lee, Youngseok & Kwon, Hyung-Min & Seob Chung, Young 2020. Remote Management of Poststroke Patients With a Smartphone-Based Management System Integrated in Clinical Care: Prospective, Nonrandomized, Interventional Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7068458/>. Viitattu 11.3.2024. Kuntoutujan oma rooli 2022. Terveyskylä Laver, KE. & Adey-Wakeling, Z. & Crotty, M. & Lannin, NA. & George, S. & Sherrington, C. 2020. Telerehabilitation services for stroke. Cochrane Database of Systematic Reviews 2020, Issue 1. <https://www.cochranelibrary.com/cdsr/doi/10.1002/14651858.CD010255.pub3/epdf/full>. Viitattu 28.1.2023. Lehto, Petri & Malkamäki, Saara 2023. Suomen terveysalan kasvun ja kilpailukyvyn visio 2030. Helsinki: Sitra. Marwaa, Mille Nabsen & Guidetti, Susanne & Ytterberg, Charlotte & Kristense, Hanne Kaae 2023. Using experience-based co-design to develop mobile/tablet applications to support a person-centred and empowering stroke rehabilitation. Research Involvement and Engagement volume 9, Article number: 69. <https://researchinvolvement.biomedcentral.com/articles/10.1186/s40900-023-00472-z>.Viitattu 12.3.2024. Mikkola, Outi & Petäjä, Sari 2023. Digitaaliset valmiudet terveydenhuollon etäpalveluita tarjoavissa organisaatoissa. Teoksessa Asiakaslähtöisen etäpalvelun kehittäminen terveydenhuollossa. POHJOISEN TEKIJÄT – Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja 24/2023. Lapin ammattikorkeakoulu Oy. Muut toimintakyvyn neuropsykologiset häiriöt 2023. Aivoliitto. Näkymätön kognitiivinen oire on syytä tunnistaa 2021. Aivoterveys. Aivoverenkiertohäiriöiden erikoislehti. Pehkonen, Aini & Martikainen, Kaisa & Kinni, Riitta-Liisa & Mönkkönen, Kaarina 2019. Asiakas moniammatillisessa kohtaamisessa. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus Oy. STM 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Stock, Roland & Gaarden, Andreas Parviz & Langørgen, Eli 2023. The potential of wearable technology to support stroke survivors’ motivation for home exercise – Focus group discussions with stroke survivors and physiotherapists. Physiotherapy Theory and Practice. An International Journal of Physical Therapy. <https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/09593985.2023.2217987>. Viitattu 12.3.2024. Urimubenshi, Gerard 2015. Activity limitations and participation restrictions experienced by people with stroke in Musanze district in Rwanda. African Health Sciences. Vol 15, Issue 3. Rwanda: College of Medicine and Health Sciences. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4765476/>. Viitattu 9.3.2024. Valtiovarainministeriö 2015. Etäpalveluiden käyttöönoton käsikirja. Valtiovarainministeriön julkaisu – 44/2015. Helsinki: Valtionvarainministeriö.

Sinua kiinnostavia artikkeleita muista blogeista

Kokemusasiantuntijuus ja kokemustieto omaishoidossa – tulevaisuuden voimavarat

27.11.2025 Geroblogi

Omaishoitoa pidetään ratkaisuna hoivakriisiin, mutta miten ratkaista omaishoitajien hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvät haasteet? Kokemusosaamista hyödyntämällä voidaan vahvistaa palvelujen asiakaslähtöisyyttä sekä lisätä ymmärrystä omaishoitajien tuen tarpeista. Samalla voidaan tukea kokemusasiantuntijan hyvinvointia, osallisuutta ja henkilökohtaista kasvua. YAMK-opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, miten omaishoidon koulutetut kokemusasiantuntijat kokevat osallisuutensa ja mitkä tekijät vaikuttavat osallisuuden kokemukseen. Kokemusasiantuntijoiden henkilökohtaisten kokemusten lisäksi haluttiin tuoda esiin omaishoidon kokemusasiantuntijuuden merkitys ja tarkastella kokemustiedon hyödyntämismahdollisuuksia sekä palvelurakenteissa että laajemmin yhteiskunnassa. Omaishoitajat kannattelevat hyvinvointiyhteiskuntaa Väestön ikääntyminen haastaa totutut hoivakäytänteet ja omaishoitajilla on suuri rooli hoivavastuun kantamisessa. Omaishoito on kustannustehokas ja inhimillinen tapa huolehtia hoivaa tarvitsevista (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006: 9). Omaishoitajat tarvitsevat jaksaakseen oikein kohdennettua tukea ja palveluita. Halosen (2021) mukaan on tärkeää kehittää omaishoitoperheille suunnattuja palveluita, mutta omaishoitajien tukeminen on moniulotteisuutensa vuoksi haastavampaa (Halonen 2021: 368). Omaishoitajien tukipalveluiden kehittämiseen on perusteltua panostaa, sillä omaishoitajien saamilla tukipalveluilla on todettu olevan vaikutusta omaishoitajien jaksamiseen (Kehusmaa 2014: 32). Omaishoidon kokemusasiantuntijuus ja kokemusperäisen tiedon hyödyntäminen omaishoitajien tukemisessa ja palveluiden kehittämisessä on liian vähän hyödynnetty voimavara. Omaishoitajien hyvinvointiin panostaminen kannattaa, sillä tukemalla omaishoitoa voidaan myös vähentää sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä (ks. Aaltonen & Edgren & Josefsson & Heikkilä & Ilmarinen 2025: 185). Omaishoidon kokemusasiantuntijasta on moneksi Omaishoidon kokemusasiantuntijat voivat toimia koulutuksensa jälkeen monipuolisesti kokemusasiantuntijan tehtävissä. Tyypillisimpiä tehtäviä ovat vertaistukijana toimiminen sekä kokemustiedon ja omaishoitoymmärryksen lisääminen oman tarinan kautta. Oman tarinan kertominen lisää kokemusasiantuntijan merkityksellisyyden kokemusta ja antaa kuulijoille samaistumispintaa. Henkilökohtaisten kokemusten kuuleminen voi ohjata myös päättäjiä kohti ihmisläheisempiä päätöksiä. Omaishoidon kokemusasiantuntijoita voi työskennellä omaishoitajien tukemiseen ja palveluiden parantamiseen tähtäävissä kehittämistehtävissä. Yhteiskehittäminen onkin tärkeä väylä kokemustiedon hyödyntämiseen. Kokemusosaamiselle on käyttöä myös erilaisissa luottamus- ja vaikuttamistehtävissä. Kokemusasiantuntijuus edistää osallisuutta ja hyödyttää sekä yksilöä että yhteiskuntaa Omaishoidon kokemusasiantuntijakoulutus (OKA®) on prosessi, jonka aikana on mahdollista jäsentää ja käsitellä omaa kokemustaan ja saada siihen toisenlaista perspektiiviä. Kokemusasiantuntijuus antaa vaikeillekin kokemuksille merkitystä sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia suhteita. Kokemusasiantuntijatoiminnalla voidaan tuoda asiakasnäkökulmaa kehittämistyöhön sekä tukea yksilön osallisuutta. Omaishoidon koulutettujen kokemusasiantuntijoiden osallisuuden kokemus muodostuu merkityksellisyyden tunteesta, myönteisestä palautteesta, tarpeellisuuden tunteesta, koetusta luottamuksesta, vaikutusmahdollisuuksista sekä yhteisöön kuulumisesta. Kokemusosaamisella on mahdollista rakentaa osallisuutta, joka on sekä väline että itseisarvo (Hirschovits-Gerz 2025: 5). Toisin sanoen omaishoidon kokemusasiantuntijatoiminnan hyödyt ovat monitasoisia. Sen lisäksi että kokemusasiantuntijuus koetaan merkityksellisenä, kokemusasiantuntijat voivat auttaa vertaisiaan, minkä lisäksi kokemustieto voidaan nähdä vastauksena moniin kehittämistyön haasteisiin. Anna kokemustiedolle mahdollisuus Yhteistyö kokemusasiantuntijoiden kanssa haastaa myös ammattilaisia. Haaste kannattaa kuitenkin ottaa vastaan, sillä vaikka se vaatii uudenlaista suhtautumista ja omien asenteiden tarkastelua on se myös mahdollisuus ammatilliseen kasvuun (Hokkanen & Nikupeteri 2015: 44). Hyödyntämällä omaishoidon kokemusasiantuntijoita osana palvelujen kehittämistä voidaan paitsi tukea kokemusasiantuntijan hyvinvointia ja osallisuutta myös edistää asiakaslähtöisyyttä ja lisätä dialogia ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden välillä. Kokemustiedon hyödyntäminen voi auttaa vastaamaan moniin omaishoidon kentän haasteisiin, kuten palveluiden saavutettavuuteen, tuen riittävyyteen ja omaishoitajien jaksamiseen. Omaishoidon kokemusasiantuntijoita voi tiedustella Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:ltä. Lopuksi Opinnäytetyö tuotti lisätietoa omaishoidon kokemusasiantuntijoiden osallisuuden kokemuksen olennaisista elementeistä. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa hyödynnettiin monimenetelmäisyyttä. Aineisto kerättiin omaishoidon kokemusaisaintuntijoilta sähköisenä lomakekyselynä (n=15) ja teemahaastatteluilla (n=8). Aineisto analysoitiin sisällön analyysillä, lisäksi hyödynnettiin teoriaohjaavaa analyysitapaa sekä Pienet onnistumistarinat työkalua. Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää omaishoidon kokemusasiantuntijatoiminnan kehittämisessä. Lisäksi tulokset antavat ammattilaisille osviittaa siitä, miten tukea omaishoidon kokemusasiantuntijoiden osallisuutta. Arvostavalla kohtaamisella ja luottamuksen osoittamisella on tässä merkittävä rooli. Osallisuutta on mahdollista vahvistaa yhteisen tekemisen kautta. Tämä kirjoitus pohjautuu opinnäytetyöhön ”Omaishoidon kokemusasiantuntijan roolit ja osallisuus” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2025). Työ on kokonaisuudessaan luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025112429484 Kirjoittaja Johanna Karppinen, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sairaanhoitaja (YAMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen -tutkinnosta valmistuva opiskelija, joka haluaa kannustaa kaikkia ammattilaisia ja etenkin tulevia ammattilaisia kokemusosaamisen ja yhteiskehittämisen pariin. Lähteet Aaltonen, Mari & Edgren, Johanna & Heikkilä, Rauha & Josefsson, Kim & Ilmarinen, Katja 2025. Ikääntyneiden palvelut. Teoksessa Tynkkynen, Liina-Kaisa & Paatela, Satu & Aalto, Anna-Mari & Keskimäki, Ilmo & Nykänen, Eeva & Peltola, Mikko & Sinervo, Timo & Tammi, Tuukka & Viita-aho, Marjaana (toim.) Tilannekuvia hyvinvointialueilta – muutokset palvelujärjestelmässä sote-uudistuksen alkuvuosina. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 3/2025. 177–189. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-459-8 Halonen, Ulla 2021. Miksi muistisairaiden läheiset eivät käytä palveluja? Gerontologia 35 (4), 356–371. https://doi.org/10.23989/gerontologia.109028 Hirschovits-Gerz, Tanja 2025. Kokemusosaaminen työelämän pitovoiman vahvistajana. Teoksessa Henna Harju (toim.) Kokemusosaamisen voima sosiaali- ja terveysalalla. Diak Työelämä 37 Tampere: Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-449-7 Hokkanen, Liisa & Nikupeteri, Anna 2015. Henkilökohtainen, yhteisöllinen ja rakenteistunut kokemusasiantuntijuus. Teoksessa Taina Meriluoto & Leena Marila-Penttinen & Essi Lehtinen (toim.) Osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden käsikirja. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto. Kehusmaa, Sari 2014. Hoidon menoja hillitsemässä. Heikkokuntoisten kotona asuvien ikäihmisten palvelujen käyttö. omaishoito ja kuntoutus. Sosiaali- ja terveysturvan tutki-muksia 131. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-669-942-7 Sosiaali- ja terveysministeriö 2006. Omaishoidon tuki. Opas kuntien päättäjille. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005:30. Helsinki. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201504225199

Mahdollistetaanko ikääntyneen osallisuutta riittävästi pitkäaikaishoivan päätöksenteossa?

24.9.2025 Geroblogi

Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa vuoden 2023 alussa ja vastuu ikääntyneen pitkäaikaishoivan päätöksenteosta siirtyi myös tämän myötä kunnilta hyvinvointialueille. Vielä ei ole paljoakaan tutkimustietoa siitä, mahdollistetaanko ikääntyneen osallisuutta edelleen riittävästi pitkäaikaishoivan päätöksenteossa ja onko ikääntyneellä ollut aidosti mahdollisuus vaikuttaa tehtyihin päätöksiin. Muun muassa näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia vanhustyön (YAMK) opinnäytetyössä, joka toteutettiin Kanta-Hämeen hyvinvointialueella. Ikääntyneiden hoivan tarve on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Se on aiheuttanut yhteiskunnassamme suuria haasteita ja vaatinut enenevässä määrin ennalta varautumista ja muuntautumiskykyä ikääntyvän väestön tarpeisiin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 11). Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa haastavassa tilanteessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2023) tekemässä tutkimuksessa todetaankin, että vastuu vanhuspalvelujen järjestämisestä siirtyi kunnilta hyvinvointialueille sellaisessa tilanteessa, jossa palveluiden järjestämiseen tuovat haasteita väestön ikääntyminen yhdistettynä alan työvoimapulaan (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023: 77). Hyvinvointialueisiin siirtymisen jälkeen ikääntyneet ovat saattaneet resurssipulan vuoksi kokea ulkopuolisuuden tunnetta sekä kohdata epäinhimillisyyttä omassa pitkäaikaishoivansa päätöksenteossa. Järnström (2011) toteaakin, että ikääntyneet myös valitettavan usein arvioidaan muun muassa sairauden vuoksi kykenemättömiksi vaikuttamaan omaan elämäänsä sekä olemaan osallisina omaa hoitoaan koskeviin päätöksiin (Järnström 2011: 259). Tämän vuoksi oli äärimmäisen tärkeä saada ikääntyneen oma ääni kuuluviin heidän osallisuudestaan pitkäaikaishoivan päätöksenteossa ja erityisesti siitä, miten he olivat itse pitkäaikaishoivansa prosessin kokeneet. Aineisto opinnäytetyöhön Aineisto kerättiin marraskuussa 2024 haastattelemalla kuutta ikääntynyttä, jotka olivat muuttaneet pitkäaikaishoivaan Kanta-Hämeen hyvinvointialueella sijaitseviin hoivakoteihin hyvinvointialueiden toiminnan aloittamisen jälkeen. Haastattelut toteutettiin ikääntyneiden luona yksilöhaastattelemalla heitä teemahaastattelun keinoin. Aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Tuloksissa nousi esille kolme pääteemaa: Pitkäaikaishoivan päätöksenteossa subjektina oleminen, objektina oleminen sekä välillinen osallisuus. Tuloksissa korostuivat erityisesti itsemääräämisoikeus, toimijuuden menettäminen sekä rajalliset vaikuttamismahdollisuudet. Rajalliset vaikuttamismahdollisuudet jakautuivat sekä objektina olemisen kokemukseen, mutta myös subjektina olemisen kokemukseen muun muassa läheisten toiminnan ja tuen kautta. Itsemääräämisoikeus vai toimijuuden menettäminen Subjektina olemisen kokemus nousi esille kuulemisen, vaikuttamisen sekä päätöksenteon kautta. Yhdenvertaisuuden sekä itsemääräämisoikeuden vahvistaminen korostivat subjektina olemisen tunnetta. Ikääntyneet, jotka kokivat itsemääräämisoikeuden toteutuvan, kokivat myös tehdyt päätökset asiakaslähtöisinä ja mieluisina. Subjektina olemisen kokemusta vahvistivat myös läheisten osallistaminen sekä ikääntyneen pitäminen ajan tasalla sekä keskiössä pitkäaikaishoivan prosessissa. Moisanen (2018) myös toteaa, että itsemääräämisoikeus liitetään vahvasti eettiseen toimintaan ja etiikkaan. Hän tuo esille, että mitään toimintaa ei voi pitää asiakaslähtöisenä, mikäli asianomaisella ei ole mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihinsa ja päätöksiin omien voimavarojensa puitteissa. (Moisanen 2018: 93.) Osallisuuden kokemuksen puutteen sekä objektina olemisen tunteen koettiin olevan vahvasti yhteydessä toimijuuden menettämiseen. Tämä korostui siinä, että ikääntyneen omia toiveita sekä mielipiteitä ei kuultu tai huomioitu riittävästi. Olettamus siitä, että ikääntynyt ei enää pystyisi itse omia toiveitaan ja ajatuksiaan tuomaan esille oli nähtävillä sekä virkahenkilöiden että läheisten toimesta. Myös Nikumaa (2024) tuo esille, että ikääntyneet saattavat kokea esimerkiksi muistisairauden vaikuttavan heidän itsemääräämisoikeuteensa. Esimerkkinä hän tuo esille, että jokin ulkopuolinen taho, kuten läheinen tai organisaatio on arvioinut tai määritellyt ikääntyneen itsemääräämisoikeutta, sen astetta ja heikkenemistä. (Nikumaa 2024: 224.) Rajalliset vaikuttamismahdollisuudet ja läheinen päätöksentekijänä Välillisen osallisuuden näkökulmasta ikääntyneet saattoivat kokea vahvaakin osallisuuden tunnetta, vaikka päätöksenteko olisikin tapahtunut välillisesti läheisten tai organisaation toimesta. Tunnetta vahvistivat luottamus läheiseen sekä hänen sanaansa päätöksissä, mutta myös virkahenkilöiden haluun toimia ikääntyneen parhaaksi. Osallisuuden kokemuksen puute saattoi tosin joidenkin kohdalla johtua samoista syistä. Osa ikääntyneistä saattoi kokea, että välillisiä vaikuttamismahdollisuuksia annettiin, mutta viime kädessä päätöksiin ei pystynyt aidosti vaikuttamaan. Näitä olivat esimerkiksi hoivakodin valintaan sekä muuttoon liittyvät aikataulut, mutta myös läheisten kohdalla heidän liiallinen itsenäinen päätösvaltansa. Ikääntyneen osallisuus saattoi jäädä näissä tilanteissa vain osallistumisen tasolle. Nivala & Ryynänen (2013) toteavatkin, että osallistuminen voi tarkoittaa mukana olemista esimerkiksi toisten suunnittelemassa tilanteessa ilman omaa toimintaa (Nivala & Ryynänen 2013). Osa ikääntyneistä koki osallisuutensa jääneen tälle tasolle, ehkä osin läheisten sekä virkahenkilöiden tätä aidosti tiedostamatta. Lopuksi Tuloksissa korostuivat kuulluksi tuleminen sekä itsemääräämisoikeus, mutta myös toimijuuden menettäminen omassa pitkäaikaishoivan päätöksenteossa. Ikääntyneiden kokemukset heidän osallisuudestaan olivat hyvin yksilöllisiä ja erilaisia. Osallisuuden tunne tuli esille myös hyvin subjektiivisena kokemuksena. Vaikka osallisuuden tunne näyttäytyikin usein hyvin subjektiivisena kokemuksena, oli osallisuus sekä sen mahdollistaminen jäänyt aidosti uupumaan joidenkin ikääntyneiden kohdalla. Tuloksiin nojautuen voidaan siis sanoa, että ikääntyneen osallisuutta ei vielä tänäkään päivänä aina riittävästi mahdollisteta. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta tässä on siis vielä monelta osin petrattavaa sekä virkahenkilöillä että läheisillä. Tämä kirjoitus pohjautuu opinnäytetyöhön ”Ikääntyneen osallisuus pitkäaikaishoivan päätöksenteossa” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2025). Työ on kokonaisuudessaan luettavissa Theseuksessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025060520599 Kirjoittaja Taina Rauhala, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sairaanhoitaja, vanhustyö (YAMK) -tutkinnosta valmistunut opiskelija Lähteet Järnström, Sanna 2011. ”En tiedä, mitä ne ajattelee mun kohtalokseni”. Etnografinen tutkimus asiakkuudesta ja asiakaslähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Moisanen, Kirsi 2018. Asiakaslähtöisen osaamisen johtaminen vanhuspalveluissa. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Kuopio. Nikumaa, Henna 2024. Muistisairaan ihmisen autonominen toimijuus. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Joensuu. Nivala, Elina & Ryynänen, Sanna 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2013. Vol. 14. https://journal.fi/sosiaalipedagogiikka/article/view/122317/72652 Viitattu 14.4.2025. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:31. Helsinki 2020. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162462/STM_2030_31_j.pdf?sequence=4&isAllowed=y Viitattu 28.3.2025. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023. Iäkkäiden palvelujen järjestämisen tila hyvinvointialueiden aloittaessa. Vanhuspalvelujen tila -seurannan järjestäjäkyselyn tuloksia 2014–2022. Raportti 4/2023. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/146291/URN_ISBN_978-952-408-043-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 14.4.2025.

Sosiaalisella medialla lisää osallisuutta ja vuorovaikutusta

24.5.2022 Geroblogi

Ikääntyneen toimintaympäristöllä, sosiaalisilla kontakteilla ja osallisuuden kokemuksella on vaikutusta hänen hyvinvointiinsa ja mahdollisuuteensa elää omannäköistä arkea. Sosiaaliset verkostot ja vuorovaikutus ovat siirtyneet yhä enemmän internettiin ja sosiaaliseen mediaan. Osa ikääntyneistä hyödyntää sujuvasti sosiaalista mediaa elämässään, mutta monelle kyseinen viestintämuoto on vielä tuntematon. Ikääntyneet ovat kokeneet yhteiskunnan muuttumisen informaation välityksessä aina radion, lankapuhelimen, faxin, paikallislehden ja mustavalkotelevision ajoista tämän päivän internettiin ja sosiaaliseen mediaan. Moni ikääntynyt saattaa pohtia, mistä löytää tarvitsemansa tiedon ja palvelut tai kuinka läheisille voisi viestittää sosiaalisessa mediassa. Elämänsä aikana ikääntyneet ovat omaksuneet monia erilaisia teknisiä laitteita, joten uudempienkin teknisten ratkaisujen ja viestintäkanavien käyttö on mahdollista oppia. Sosiaalinen media osallistavana toimintaympäristönä Ikääntyneen elin- ja toimintaympäristöt vaikuttavat merkittävästi hänen mahdollisuuksiinsa elää omannäköistä ja mielekästä arkea. Kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille tärkeitä ovat myös sosiaaliset kontaktit ja osallistuminen, joiden kautta ihminen voi kokea olevansa osa yhteisöä. (Jolanki, Suhonen & Rappe 2020: 349–350; Jolanki 2017: 8–9.) Sosiaalinen media on nimensä mukaisesti sosiaalinen toimintaympäristö. Voisiko sosiaalinen media tukea ikääntyneen aktiivista ja omannäköistä elämää tarjoamalla mahdollisuuksia sosiaalisiin kontakteihin ja osallistumiseen? Sosiaalinen media saattaa näyttäytyä ikääntyneille nopeatempoisena nuorille suunnattuna toimintaympäristönä, jossa jaetaan tyhjänpäiväisiltä ja lyhyiltä vaikuttavia julkaisuja. Sisältö ei välttämättä tunnu ikääntyneestä houkuttelevalta, joten hän ei edes halua tutustua erilaisiin sosiaalisen median kanaviin. Sosiaalisen median tietosuoja ja turvallisuus pohdituttavat myös ikäihmisiä. Pelkona on, että arkaluontoiset tiedot leviävät vääriin käsiin ja hakkerit saattavat ottaa laitteet ja pankkitilit hallintaansa. Uhista huolimatta sosiaalisen median kanavat tarjoavat kuitenkin myös ikääntyneille paljon mahdollisuuksia etänä tapahtuvaan vuorovaikutukseen, yhteisöllisyyteen, tiedon ja kokemusten jakamiseen sekä itseilmaisuun omaa sisältöä tuottamalla. Facebook-sivu digitaalisena toimintaympäristönä Facebook on yleinen ja pitkään käytössä ollut sosiaalisen median kanava, joka on kanavista eniten saavuttanut suosiota varttuneemman väen keskuudessa. Muut yleiset sosiaalisen median kanavat, kuten Instagram, Twitter, LinkedIn ja TikTok ovat olleet suosittuja nuorempien ikäryhmien keskuudessa. Facebookiin voi rekisteröityä ja perustaa oman sivun kuka tahansa ilmaiseksi. Sivuston ylläpitäjällä on lukemattomia mahdollisuuksia muokata sivuston ominaisuuksia luomalla esimerkiksi sivustolle alaryhmiä, tapahtumia, podcasteja, videoita ja verkkokaupan. Yksityishenkilön ja yhteisön sivustoilla on tarjolla hieman erilaisia toiminnallisuuksia. Facebook-sivujen yleisimmät ja käytetyimmät toiminnallisuudet ovat erityyppiset julkaisut ja tapahtumat sekä viestittely Messenger-toiminnon kautta. Sivuilla on mahdollista olla vuorovaikutuksessa kaksin tai isommassa ryhmässä viestien, kuvien, videoiden tai videokokousten välityksellä. Ikäystävällisyyden huomioiminen Perehdyimme Seniori-infon Facebook-sivuun helmikuussa 2022 ja käytämme sitä blogissa esimerkkinä sosiaalisen median kehittämisestä ikäystävällisemmäksi. Seniori-infon tarkoituksena on antaa tietoa ja ohjausta ikäihmisille suunnatuista kaupungin, yritysten ja järjestöjen palveluista (Helsingin kaupunki). Seniori-infon Facebook-sivulta löytyy palvelun yhteystiedot, erilaisia toimintoja sekä tiedotusluonteisia julkaisuja ikääntyneille suunnatuista tapahtumista ja palveluista. [caption id="attachment_16060" align="alignnone" width="620"] Esimerkki Facebook-sivun toimintojen monitulkintaisuudesta[/caption] Toiminnallisuudet voivat olla hankalasti hahmotettavia ja ymmärrettäviä, esimerkiksi suomenkielisten linkkien rivistössä esiintyy keskellä linkki englanniksi (kuva 1). Sivuston käyttäjien kommentteja ja reaktioita vaikutti olevan vähän verrattuna sivun 3050 seuraajaan. Tarjonta näyttää julkaisuissa keskittyvän Helsingin kaupungin oman toiminnan ja tapahtumien esittelyyn. Ikääntyneiden ja palveluntarjoajien joukko on kuitenkin suuri ja heterogeeninen Helsingissä. Seniori-infon Facebook-sivua ja sen julkaisuja olisi mahdollista kehittää vuorovaikutuksen, yhteisöllisyyden ja osallistumisen kannalta houkuttelevammaksi ikäihmisen ja muiden palveluntarjoajien näkökulmasta. Iäkkäiden osallisuutta ja vuorovaikutusta voisi tukea esimerkiksi käyttöohjeiden ja iäkkäille suunnattujen työpajojen avulla. Työpajoissa voisi ideoida sivujen sisältöä ja sen tuottamista ikääntyneiden toiveita ja tarpeita kuunnelleen. Iäkkäät voisivat itsekin innostua julkaisujen kirjoittamisesta, kommentoinnista ja jakamisesta. Seniori-infon Facebook-sivun käyttäjät saattaisivat arvostaa vertaistensa julkaisuja. Aktiiviset helsinkiläiset seniorit voisivat päivittää havaintojaan elämästään Helsingissä, perustaa erilaisia alaryhmiä, esimerkiksi kaupunginosien tai harrastusten mukaan. Tiedotusluonteisia julkaisuja voisi elävöittää kysymyksillä ja keskustelun avauksilla. Näin sivu saattaisi innostaa ikääntyneitä osallistumaan ja vastaamaan nykyistä paremmin iäkkäiden omia tarpeita ja mielenkiinnon kohteita. Digiosallisuus on myös ikääntyneiden oikeus Sosiaalisen median kanavat ja digitaaliset toimintaympäristöt antavat paljon erilaisia mahdollisuuksia tukea ikäihmisten vuorovaikutusta ja vahvistaa heidän osallisuuttaan. Tämä edellyttää kanavien kehittämistä ikäihmisten näkökulmasta. Digitaalisen toimintaympäristön kehittäminen ikäystävälliseksi edellyttää lisäksi eri toimijoiden yhteistyötä ja saavutettavuuden huomioimista. Kirjoittajat: Merja Palkama, geronomiopiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Eeva Simiö-Ighmour, geronomiopiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Sanna Tarnanen, geronomiopiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Helsingin kaupunki. Seniori-info. Viitattu 18.3.2022. Jolanki, Outi, Suhonen Riitta & Rappe Erja 2020. Hyvinvointia ja osallisuutta asuinympäristöjä kehittämällä. Artikkeli. Teoksessa Gerontologia 34(4), 349–350. Jolanki, Outi 2017. Teoksessa Jolanki, Outi, Leinonen, Emilia, Rajaniemi, Jere, Rappe, Erja, Räsänen, Tiina, Teittinen Outi ja Topo, Päivi. Asumisen yhteisöllisyys ja hyvä vanhuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 47/2017. Julkaistu 17.5.2017.