Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä

Vuosi: 2024

Moniammatillista yhteistyötä kehittämällä edistetään syöpään sairastuneiden oikea-aikaista kuntoutusohjausta
18.4.2024
Satu Nevalainen

Mahdollisimman varhain, heti syöpädiagnoosin varmistumisen jälkeen, alkavalla kuntoutusohjauksella pyritään varmistamaan oikea-aikainen sekä toimiva ja tarkoituksenmukainen kuntoutus- ja palvelukokonaisuus kaikissa sairauden ja hoitojen vaiheissa. Toteutuakseen tämä vaatii toimivaa ja saumatonta moniammatillista yhteistyötä. Kuntoutusohjaus on lakisääteistä toimintaa, jonka tulee olla asiakaslähtöistä ja tavoitteellista. Kuntoutusohjausprosessin tulisi alkaa jo heti syöpädiagnoosin varmistuessa ja jonka alussa kartoitetaan ja arvioidaan syöpään sairastuneen henkilön toimintakykyä, itsenäistä selviytymistä ja elämänhallintaa, yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti; huomioiden sairastuneen omat arjen toimintaympäristöt. Arviointia ja kartoitusta tehdessä huomioidaan myös sairastuneen mahdollisuudet osallistua yhteiskunnallisiin ja vapaa-ajan toimintoihin. Kuntoutusohjauksella pyritään siis varmistamaan toimiva ja tarkoituksenmukainen kuntoutus- ja palvelukokonaisuus. (Salminen 2022: 472.) Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää moniammatillista yhteistyötä kuntoutusohjauksen oikea-aikaisuuden edistämiseksi syöpään sairastuneilla. Toimintaympäristönä oli Päijät-Hämeen hyvinvointialueella sijaitseva Päijät-Hämeen keskussairaala ja siellä Ikääntyneiden palvelut ja kuntoutus; Aikuisten kuntoutus avopalvelut erikoissairaanhoidossa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset perustuivat ammattilaisten näkökulmiin. Syöpään sairastuneiden kuntoutusohjaus Syöpään sairastuneiden kuntoutusohjaukseen kuuluvat tiedollinen ja psykososiaalinen tuki, sekä vertaistuki sen eri muodoissa. Kuntoutusohjauksen tavoitteena on sairastuneen fyysisten psyykkisten ja sosiaalisten voimavarojen tukeminen sekä tuki työllistymisessä ja työelämässä selviytymisessä, sekä osallisuuden tukeminen arjessa ja yhteiskunnassa. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014.) Syöpäkuntoutuksen yhtenä suurena haasteena tällä hetkellä on se, että syöpään sairastuneelta puuttuu usein koko syöpähoitopolun kattava vastuutaho. Tästä johtuen kokonaisnäkemys on pirstaleista liittyen syöpähoitojen suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan. Lisäksi syöpähoitopolusta vastaavan kuntoutuksen asiantuntija puuttuminen asettaa haasteita asiakaslähtöisyyden kokonaisvaltaiseen huomioimiseen, eivätkä syöpään sairastuneet saa riittävästi tietoa tarjolla olevista tukimuodoista ja palveluista. (Suomen Syöpäyhdistys ry 2014).  Moniammatillinen yhteistyö ja sen kehittäminen Moniammatillinen yhteistyö tarkoittaa ammattien välistä, ammattirajat ylittävää toimintaa. Moniammatilliseksi yhteistyöksi määritellään työ, jossa vähintään kaksi eri ammattiryhmän edustajaa tai asiantuntijaa tekevät yhteistyötä. Päätavoitteena moniammatillisessa yhteistyössä on työskennellä yhdessä kuntoutujan parhaaksi, ei vain rinnakkain työskentelyä toisistaan riippumattomina. Moniammatillisen yhteistyön merkitys korostuu erityisesti silloin, kun kuntoutujan tarpeet ovat monimuotoisia tai hallinnollisia rajoja ylittäviä. (Jeglinsky & Kukkonen & Melkas 2022: 484–485.) Toimiva moniammatillinen yhteistyö takaa hyvän ja asiakaslähtöisen kuntoutusprosessin. Kuntoutuksen tulisi olla osana hoitoketjua ja sen tulisi käynnistyä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 38–39.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella syöpään sairastuneiden kohdalla moniammatillisen yhteistyön tulisi alkaa jo heti syöpädiagnoosin varmistumisen jälkeen. Lähtökohtana moniammatillisen yhteistyön kehittämisessä on yhteistyö eri erikoisalojen välillä, jota edistävät moniammatilliset verkostoneuvottelut, hoitotapaamiset ja kuntoutuskokoukset. Näihin tulisi osallistua kaikki syöpään sairastuneen hoitoon osallistuvat eri erikoisalojen ja ammattiryhmien edustajat, syöpään sairastuneen lisäksi. Lisäksi moniammatillista yhteistyötä edistävät yhtenäiset toimintatavat ja käytännöt syöpään sairastuneiden hoitoon osallistuvilla osastoilla ja poliklinikoilla. Moniammatillisten toimijoiden keskinäinen kommunikaatio Eri toimijoiden välinen saumaton tiedonkulku on tärkeää moniammatillisen yhteistyön toimivuuden kannalta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 40). Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella toimiva keskinäinen kommunikaatio moniammatillisten toimijoiden kesken edistää moniammatillisen yhteistyön sujumista. Tulosten mukaan tämä korostuu erityisesti silloin, kun syöpään sairastuneella on hoitokontaktit useammalla eri erikoisalalla, syöpätautien lisäksi. Jotta moniammatillinen yhteistyö olisi mahdollisimman toimivaa, tulisi selkiyttää toimijoiden keskinäistä vastuunjakoa, esimerkiksi asiakasprosessien kuvausten ajantasaistamisella (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 38–39). Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan moniammatillisen yhteistyön toimivuutta lisää, kun on nimettynä yksi vastuuhenkilö, joka vastaa moniammatillisen verkoston kokoamisesta ja koolle kutsumisesta. Tiedon lisääminen moniammatillisten toimijoiden kesken Saumaton tiedonkulku eri toimijoiden välillä on tärkeää moniammatillisen yhteistyön toimivuuden kannalta. Saumattoman tiedonkulun mahdollistaisivat yhtenäiset asiakas- ja potilastietojärjestelmät sekä riittävä dokumentointi. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 40.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan moniammatillista yhteistyötä kehitettäessä tulee huomioida myös dokumentointiin ja kirjaamisen roolijakoon liittyvä yhtenäisten käytäntöjen sopiminen. Tulosten mukaan tarvitaan selkeästi määritelty roolijako kirjaamisen ja dokumentoinnin suhteen, joka selkeyttää kirjattuja tietoja sekä parantaa niiden löydettävyyttä potilastietojärjestelmistä. Yhtenä tärkeänä osana sujuvaa ja toimivaa moniammatillista yhteistyötä on eri toimijoiden mahdollisimman laaja tieto toisten työn sisällöistä. Lisäksi tärkeää on toisten osaamista ja ammattitaitoa arvostava työote. (Salminen & Rintanen 2014: 28.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan syöpään sairastuneilla kuntoutusohjauksen oikea-aikaisuutta edistää tiedon lisääminen sekä ammattilaisille, että syöpään sairastuneille, kuntoutusohjaajan tehtävänkuvasta. Tulosten mukaan tämä edistää kuntoutusohjaukseen ohjautumisen oikea-aikaisuutta, huomioiden syöpään sairastuneiden yksilölliset tarpeet. Lisäksi tiedon lisäämisellä, yleisesti toisten ammattiryhmien työnkuviin liittyen, mahdollistetaan toisten ammattilaisten konsultoiminen itselle vieraammissa asioissa tai silloin, kun sairastuneen yksilölliset tarpeet ja tavoitteet ovat monimuotoisia tai hallintorajoja ylittäviä.   Kirjoitus perustuu Satu Nevalaisen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Moniammatillisen yhteistyön kehittäminen kuntoutusohjauksen oikea-aikaisuuden edistämiseksi syöpään sairastuneilla (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2024). https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202403043806 Kirjoittaja Satu Nevalainen, sairaanhoitaja (YAMK), kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmasta. Satu on valmistunut sairaanhoitajaksi 2017 ja työskentelee tällä hetkellä Päijät-Hämeen hyvinvointialueella, Päijät-Hämeen keskussairaalassa syöpään sairastuneiden aikuisten kuntoutusohjaajana.   Lähteet: Jeglinsky, Ira & Kukkonen, Tanja & Melkas, Susanna 2022. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) 2022. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus oy Duodecim. Salminen, Anna-Liisa 2022. Kuntoutuksen ammattihenkilöstö. Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) 2022. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus oy Duodecim. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:14. Viitattu 2.10.2022. Suomen Syöpäyhdistys ry 2014. Syöpäkuntoutus Suomessa. Potilaiden ja hoitohenkilöstön näkemyksiä ja kokemuksia. Lahti: Esa Print Oy. <Syopakuntoutus-Suomessa.pdf> Viitattu 20.4.2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014. Syövän ehkäisyn, varhaisen toteamisen ja kuntoutumisen tuen kehittäminen vuosina 2014–2025. Kansallisen syöpäsuunnitelman II osa. Tampere: Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy. Viitattu: 24.3.2023.

Lue lisää

Sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumista voidaan edistää monin eri toimin asunnottomien asumisen polulla
21.3.2024
Rosita Thil

Asunnottomat ovat erityisen haavoittuva ryhmä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Asunnottomien joukossa on lukematon määrä ihmisiä, joiden itsenäinen asuminen ei mahdollistu ilman erityistukea, toimenpiteitä ja resursseja. (Lehtonen & Salonen 2008, 3; Stenius-Ayoade 2009, 84–109.) Sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumisella turvataan asunnottomien hyvinvoinnin ja sosiaalisten oikeuksien toteutuminen. Niiden turvaaminen takaa marginaalissa eläville ihmisarvoisen huolenpidon ja turvan sekä yhdenvertaisen osallistumisen yhteiskunnan eri toimintoihin. (Savolainen 2011, 159.) Asunnottomien asumisen polun sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumista voidaan edistää monin eri toimin. Näitä toimia ovat palvelutarjonnan ja toimintatapojen yhtenäistäminen, pitkäkestoinen ja pysyvä asiakas–työntekijäsuhde sekä työntekijöiden ymmärryksen ja osaamisen kasvattaminen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen sujuvan järjestämisen edellytyksenä nähdään olevan moniasiantuntijuus, jossa näkemykset yhdistyvät kokonaisuuksiksi, jotta saadaan riittävä määrä asiantuntemusta. Myös kuntoutumista edistävissä sosiaali- ja terveyspalveluissa on korostettu moniammatillista asiantuntijuutta, kumppanuutta ja asiakkaiden yksilöllisyyttä. (Sipari & Mäkinen 2012, 14.) Kuntoutuksen lähtökohdan muodostavat asiakkaan omat tavoitteet, motivoituminen sekä halu saada muutosta omaan tilanteeseen. Elämänhallinnan perusedellytysten tulee kuitenkin olla turvattuna ennen, kuin asiakkaan itse asettamat tavoitteet, motivaatio tai edes halu voisivat edes aktivoitua (Puromäki ym. 2017, 25). Asunnottomille tulisi turvata ensisijaisesti välttämättömät resurssit ja toimintaedellytykset, kuten asunto ensin -ajattelumallin mukaisesti asunto, mutta myös terveys ja riittävä toimeentulo. Asunto ensin -periaatetta soveltamalla sekä moninaisilla tukitoimilla on nähty voitavan edistää asunnottomuuden vähentämistä ja poistamista sekä ehkäisemään asunnottomuuden syntymistä (Ympäristöministeriö 2021, 4). Asunnon lisäksi, erilaisten tukipalvelujen avulla tuetaan asunnottoman kuntoutumista, takaisin yhteiskuntaan integroitumista sekä toisesta näkökulmasta kalliista laitospalveluista ulkoistumista (Vvary). Tällä hetkellä sosiaali- ja terveyspalvelut näyttäytyvät eri toimintakokonaisuuksiin pirstoutuneina sen sijaan, että ne muodostaisivat saumattomaan yhteistyöhön perustuvan yhtenäisen toimintakokonaisuuden. Palvelujen rikkonaisuus näyttäytyy selkeän vastuujaon ja yhteistyön puuttumisena eri sektoreiden toimijoiden välillä sekä toisaalta jakaantumisena perusterveydenhuoltoon, erikoissairaanhoitoon ja sosiaalihuoltoon. Asunnottomien kuntoutumista tukeva palvelujärjestelmä koetaan monimutkaisena ja kuntoutumisprosesseja porrastavina eri instansseihin, eikä verkostomainen toiminta toteudu. Asunnottomuuden erityispiirteiden huomioiminen Heikoimmassa asemassa ovat kaikista vaikeimmin asutettavien ryhmään kuuluvat asunnottomat, ketkä tarvitsevat asunnon lisäksi muita tukipalveluita asumisensa ja itsenäisen elämän onnistumiseksi. (Alppivuori 2018; Beijer 2007, 367; Erkkilä & Stenius-Ayoade 2019, 84–109; Pitkänen & Kaakinen 2004, 3.) Asunnottomille kohdentuvien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä haastaa asiakkaiden monimuotoistunut palvelujen tarve. Asunnottomilla on usein useampia hoitoa vaativia diagnooseja ja samanaikaisesti useampia hoitosuhteita sekä muita kontakteja eri palveluihin (Stenius-Ayoade 2019, 84–109). Asunnottomat tarvitsevat erityisryhmille suunnattuja terveyspalveluita. Terveysasemilla tulisi olla ymmärrystä marginaalissa elämisestä sekä kyky huomioida asunnottomien erityistarpeet. Asiakkaiden asioiden hoitamisen ja tilanteen edistämisen nähtiin usein alkavan terveydenhoitoprosesseista. Matalan kynnyksen terveyspalvelut vastaavat asunnottomien erityistarpeisiin asumisen polun aikana, sillä terveyspalvelut ovat helposti saatavilla. Asunnottomat tarvitsevat sosiaalityön kontaktin, joka toimii asiakkaan asioissa case-managerin roolissa. Asunnottomat asioivat useilla eri palveluntarjoajilla. Case-manager voisi toimia ikään kuin vastuutyöntekijänä, kuka koordinoisi asiakkaan tuentarvetta vastaavat palvelut. Asiakkaan tilanteen edistymisen seurannan tulisi myös olla suunnitelmallista ja pitkäjänteistä sen sijaan, että toimenpiteet näyttäytyisivät hetkittäisinä ja ”pistemäisinä.” Asunnottomat tarvitsevat tukea sähköiseen asiointiin. Sähköiseen asiointiin vaadittavien digitaitojen uupuminen haastaa asiakkaan omien raha-asioiden hoitamista. Sähköinen asiointi edellyttää myös erilaisia tietoteknisiävälineitä, joiden hankintaan asunnottomat tarvitsevat tukea. Virallisten asioiden hoitamisessa ja sähköisessä asioinnissa vaiheita on paljon, minkä myötä ”porras” voi usein olla liian suuri, kun asiakas käyttää päihteitä ja on asunnoton. Asunnottomat tarvitsevat viivytyksetöntä tukea sähköiseen asiointiin silloin, kun asiakas itse on siihen motivoitunut. Asunnottomat tarvitsevat moniammatillista tukea. Moniammatillinen yhteistyö mahdollistaa asiakkaan kokonaisvaltaisen tuentarpeen, erityisesti psykiatristen ja somaattisten tuentarpeiden kartoittamisen. Moniammatillinen yhteistyö mahdollistaa myös palvelujen koordinoinnin asunnottomuuden alussa ja asumisen polun aikana. Asunnottomilla on myös tarve erilaisille ja eritasoisille asumisen ratkaisuille ilman vaatimusta kuntoutumistavoitteista. Valinnan ja vaikuttamisen mahdollisuuksia omaan asumisasiaansa liittyen tulisi kasvattaa. On keskeistä, että asiakkaan koko elämäntilanne otetaan huomioon asumisvaihtoehtoja pohdittaessa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumisen edistäminen Palvelujen kohdentumista voidaan edistää työntekijöiden osaamisen ja ymmärryksen kasvattamisella. Työntekijöiden tasalaatuisen osaamistason ja työstä suoriutumisen nähtiin edistävän sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumista. Työntekijät tarvitsevat lisäkoulutusta osaamisen ja ymmärryksen kasvattamiseksi. Tarve työntekijöiden osaamisen ja ymmärryksen kasvattamiselle on erityisesti kaksoisdiagnoosiasiakkaiden hoidossa ja kuntoutuksessa. Työntekijöiden työstä suoriutumista ja riittävää osaamistasoa voidaan tukea myös organisaatioiden asettamilla standardeilla tehtävälle työlle. Asunnottomat tarvitsevat pitkäkestoisen ja pysyvän asiakas–työntekijäsuhteen. Työntekijöiden pysyvyys, rinnalla kulkeminen ja pysyvä asiakas-työntekijäsuhde ovat edellytyksiä sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumiselle. Asunnottomalla tulisi olla työntekijä tai taho, joka ohjaa palveluihin sekä ottaa koppia hänestä ja hänen asioistaan. Voidaan puhua ”omistajuuden” ottamisesta asiakkaan kokonaistilanteesta, kun asiakas haarukoi palvelujärjestelmässä eri tahojen välillä. Asumisen polun palvelutarjontaa sekä toimintatapoja tulisi selkeyttää ja yhtenäistää, jotta palvelutarjonta näyttäytyisi asiakkaille eheämpänä, ne kohdentuisivat yhdenmukaisemmin ja olisivat helpommin saatavilla. Palvelutarjontaa tulisi keskittää sekä vastuujakoa selkeyttää asiakkaan asioissa. Asunnottomat hyötyvät kolmannen sektorin tuesta esimerkiksi palveluohjauksen ja jalkautuvan työn muodossa. Nykytilanteessa asunnottomat tarvitsevat palveluohjausta päästäkseen julkisten palvelujen piiriin. Kolmannen sektorin matalakynnyksinen tuki on merkityksellisessä roolissa, kun ihmiseltä edellytetään toistuvien omaa elämäntilannetta edistävien päätösten tekemistä myönteisten siirtymien saavuttamiseksi (Saari 2020). Kirjoitus perustuu Rosita Thilin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Asunnottomien asumisen polun sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen palvelujen kohdentumisen edistämiseksi (Metropolia ammattikorkeakoulu 2024) Tutkimuksellisen kehittämistyön työelämän yhteistyökumppanina toimi Vailla vakinaista asuntoa ry. Työ on luettavissa Theseus-tietokannasta. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202403124242   Kirjoittaja Rosita Thil, sosionomi (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Rosita on valmistunut rikosseuraamusalan sosionomiksi vuonna 2018 ja työskentelee tällä hetkellä erityistason lastensuojeluyksikön johtajana yksityisellä palveluntuottajalla.   Lähteet Alppivuori, K. 2018. Koontia asunnottomuutta käsittelevistä tutkimuksista, artikkeleista ja toimenpideohjelmista – julkaisujen sisältöjä ja tuloksia. Beijer, U. 2007. Mortality, mental disorders and addiction: A 5-year follow-up of 82 home-less men in Stockholm. Nord J Psychiatry 61 (5). Lehtonen, L & Salonen, J. 2008. Asunnottomuuden monet kasvot. Ympäristöministeriö. Helsinki. Pitkänen, S & Kaakinen, J. 2004. Rajattomat mahdollisuudet. Esiselvitys pääkaupunkiseudun asunnottomien tuki- ja palveluasumisen kehittämissuunnitelmaa (2005-–2007) varten. Ympäristöministeriön moniste 141. Helsinki: Ympäristöministeriö. Puromäki, H., Kuusio, H., Tuusa, M. & Karjalainen, J. 2017. Sosiaalihuoltolaki ja sosiaalinen kuntoutus: kuntakyselyn tulokset. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saari, J. 2020. Samassa veneessä – Hyvinvointivaltio eriarvoistuneessa yhteiskunnassa. Docendo. Savolainen, K. Sosiaalityö toivon luojana. 2011. Yhteisösuuntautunut toimintakulttuuri mielenterveyden edistämisessä. Teoksessa Ruuskanen, P.& Savolainen, K. & Suonio, M. (toim.) Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. UNIpress. Sipari, S & Mäkinen, E. 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia am-mattikorkeakoulun julkaisusarja. https://docplayer.fi/6845362-Salla-sipari-elisa-makinen-yhdessa-rakentuva-kuntoutus- osaaminen-metropolia-ammattikorkeakoulun-julkaisusarja.html Stenius-Ayodae, A. 2019. Housing, Health and service use of the homeless in Helsinki, Finland. University of Helsinki. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/301731/HOUSINGH.pdf?se- quence=1&isAllowed=y Stenius-Ayoade, A, Haaramo, P, Eriksson, J. 2018. Asunnottomuuteen liittyy suuria terveysriskejä. Aikakausikirja Duodecim. Saatavilla sähköisesti osoitteessa https://www.duodecimlehti.fi/duo14252 Vvary. Vailla vakinaista asuntoa ry – Vvary.

Lue lisää

Etäkuntoutus – kuntoutumisen tukemista etänä vastaanotoilta
18.3.2024
Rehablogin bloggaajat

Kuntoutuksen tulisi näkyä yksilön kuntoutumisena hänen omassa arjessaan. Ammattilaisilla on mahdollisuus ja vastuu kehittää etäkuntoutuskäytäntöjä asiakkaiden ja heidän toimintaympäristönsä näkökulmasta käsin, etänä vastaanotoilta ja digitaalista teknologiaa hyödyntäen. Etäkuntoutus on myös keino lisätä asiakkaiden osallisuutta kuntoutukseen ja parantaa siten kuntoutumisen edellytyksiä. Etäkuntoutuksen on yleisesti todettu lisäävän asiakkaiden vastuuta ja kontrollia omasta kuntoutuksestaan (Njem Catalyst 2018), ja etäkuntoutuksessa asiakkaiden itseohjautuvuus ja aktiivisuus lisääntyvät, mikä edistää osallisuutta (Matamala-Gomez ym. 2020). Osallisuudella omaan terveydenhoitoon tai kuntoutukseen on merkitystä erityisesti asiakkaiden omien tavoitteiden saavuttamisen, sairauksien ennaltaehkäisyn ja terveyskäyttäytymisen kannalta (Karhula ym. 2022: 281; Graffigna ym. 2013: 13). Etäpalveluiden ja vaihtoehtojen lisääntyminen kuntoutuksen toteutuksessa tuo siis lisää valtaa ja vastuuta asiakkaille omasta kuntoutuksestaan, mikä itsessään voi olla osallisuutta edistävää (ks. esim. Karhula ym. 2022: 281). Etäkuntoutus lisää osallisuuden mahdollisuuksia, mutta se vaatii samalla asiakkaalta aktiivisempaa otetta omasta kuntoutumisestaan. Aktiivisuus tulisi ymmärtää käyttäytymisen ja tiedollisten ominaisuuksien lisäksi myös tunnetasoisena tilanteen ymmärtämisenä ja hyväksymisenä (Graffigna ym. 2015: 19–20). Osallisuus ei siis rakennu pelkästään tai automaattisesti siitä, että asiakas vastaa ammattilaisen kysymykseen, kertoo oman mielipiteensä tai avaa kameran etäkuntoutustilanteessa, vaan asiakkaan tulee myös ymmärtää ja hyväksyä oma tilanteensa ja siten myös haluta olla aktiivinen etäkuntoutustilanteessa tai kuntoutumisen prosessissa, joka toteutuu etänä vastaanotoilta. Osallisuuden rakentumisessa on tärkeää, että asiakkailla on mahdollisuuksia ilmaista itseään, saada äänensä kuuluviin ja saada tarvittaessa tukea vuorovaikutukseen (Thomas 2002: 174–175). Kuntoutumisen prosessissa ammattilaisen tulee osata tunnistaa ja tarvittaessa tukea asiakkaan voimavaroja (Autti-Rämö ym. 2022: 13). Siten etäkuntoutustilanteessa hiljaisten asiakkaiden tukeminen aktiivisuuteen ja heidän kannustamisensa esimerkiksi sanomaan oma mielipiteensä tai osallistumaan kodin ulkopuolisiin toimintoihin, on väylä osallisuuden kokemukseen ja kuntoutumiseen omassa ympäristössä. Asiakkaan osallisuuden ja aktiivisuuden tukeminen digitaalisen teknologian avulla Osallisuuden edistäminen etäkuntoutuksessa vaatii ammattilaiselta vuorovaikutustaitoja ja kykyä mahdollistaa jaettua päätöksentekoa (Charles ym. 1999; Karhula ym. 2022: 280). Ammattilaisen tulee etänä huomioida asiakkaan vuorovaikutusta entistä tarkemmin sekä tunnistaa ja sanoittaa tarvittaessa asiakkaan tunteita (Lehtonen & Kuosmanen 2023: 37). Etätilanteissa katsekontaktin saavuttaminen on yksi tärkeimmistä vuorovaikutukseen liittyvistä tekijöistä ja se mahdollistaa luottamuksen ja nonverbaalisen vuorovaikutuksen syntymisen (Shem ym. 2022: 13–14; Davies ym. 2021).  Läsnäolo ja tunteet välittyvät katsekontaktin, kasvojen ilmeiden ja puheen kautta (Lehtonen & Kuosmanen 2023: 36–37). Katsekontakti on tärkeää asiakkaan ja ammattilaisen välillä myös siksi, että etävastaanotolla asiakas ei tiedä, mihin ammattilainen keskittyy silloin, kun hän ei katso asiakasta (Gordon ym. 2020). Osallisuus on vuorovaikutuksessa rakentuva ja tilannesidonnainen kokemus (Thomas 2002; Thompson 2007; Entwistle & Watt 2006), jossa oleellista on asiakkaan merkityksellisyyden kokemukset, vapaus valita ja mahdollisuus vaikuttaa (Isola & Kaartinen & Leerman ym. 2017: 19). Osallisuuta edistävän etäkuntoutuksen keskiössä on se, miten asiakas ja ammattilainen ovat etävuorovaikutuksessa ja kuinka ammattilainen saa asiakkaassa aikaan osallisuuden kokemukseen tähtääviä positiivisia tunteita sekä luottamuksen, läsnäolon ja merkityksellisyyden kokemuksia (Graffigna ym. 2015; 15-18; Graffigna ym. 2013; Matamala-Gomez ym. 2020; Groom ym. 2021). Ammattilaisten tuleekin olla tietoisia myös omasta vuorovaikutuksestaan ja viihtymisestään, jotta asiakkaille välittyy hyvä ja positiivinen tunnelma. Kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmassa toteutetun tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa etäkuntoutus tukee asiakkaan osallisuutta, kun hänellä on mahdollisuus osallistua etäkuntoutustilanteeseen aktiivisesti. Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaiden aktiivista osallistumista etäkuntoutuksessa edistävät esimerkiksi: asiakkaan selkeä ja motivoiva tavoite etäkuntoutuksessa ammattilaisen ja mahdollisten muiden osallistujien tuttuus ammattilaisen vuorovaikutusosaaminen riittävä asiakkaan teknologiaosaaminen ja tietoturvallisuuden varmistaminen rauhallinen tila osallistua etäkuntoutustilanteeseen riittävä aika tottua etäkuntoutustoteutukseen positiivinen ilmapiiri sisällön riittävä monipuolisuus ja helppous. Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaiden aktiivinen osallistuminen etäkuntoutustilanteeseen näyttäytyy yhteiseen tekemiseen osallistumisena, kameran ja mikrofonin auki pitämisenä sekä asiakkaan itseohjautuvuutena ja vastuun ottamisena. Etäpalveluiden avulla voidaan tukea kuntoutumista yksilön omassa toimintaympäristössä Etäkuntoutus-termi on vakiintuneesti käytössä suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa (ks. esimerkiksi Salminen & Partanen 2022; Stenberg & Parkkila 2023). Etäkuntoutus ei suoraan taivu etäkuntoutumiseksi, mutta etäkuntoutuksen voi asiakkaan näkökulmasta nähdä olevan kuntoutumisen tukemista asiakkaan omassa ympäristössä, eli etänä perinteisistä kuntoutusinterventioiden toteuttamisen paikoista, kuten vastaanotoilta. Ammattilaisen kohdentaman toiminnan ja kuntoutus-termin sijaan kuntoutumisen käsite viittaa kuntoutujan näkökulmaan ja hänen ympäristönsä huomioivaan vuorovaikutteiseen muutosprosessiin, jota kuntoutuksessa pyritään edistämään (ks. esimerkiksi Autti-Rämö ym. 2022: 13; Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 35). Kuntoutus toteutuu usein vastaanotoilla ja kuntoutuminen tarkoittaa kuntoutuksessa opitun viemistä päivittäisiin toimintoihin ja arjen ympäristöihin (Autti-Rämö ym. 2022: 65; Autti-Rämö & Komulainen 2013). Etäkuntoutustoteutuksessa asiakkaiden selkeiden ja motivoivien tavoitteiden nivominen asiakkaan toimintaympäristöön on luontevaa ja tavoitteiden saavuttamista voidaan edistää samassa hetkessä kuntoutuksen kanssa. Merkityksellisyyden kokemukset ja motivaatio ovat etäkuntoutukseen osallistuvien asiakkaiden osallisuuden edistämisessä tärkeitä, ja niitä voi edistää sopivien haasteiden ja selkeiden tavoitteiden avulla (Triberti & Riva 2015). Onnistuneen kuntoutusprosessin lähtökohtana on huomioida asiakkaan toimintaympäristö sekä tavoitteena asiakkaan valtaistuminen ja osallisuus (Salminen ym. 2022: 24). Alla olevassa kuviossa on havainnollistettu selkeän ja motivoivan, asiakkaan arkeen nivottavissa olevan tavoitteen yhteyttä etäkuntoutukseen, osallisuuteen ja asiakkaan kuntoutumiseen hänen omassa arjessaan. Lopuksi Etäkuntoutuksen kehittäminen vaatii sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilta kykyä tarjota asiakkailleen hallintataitoja ja siirtää palveluita pois vastaanotoilta ja sairaaloista asiakkaiden omiin ympäristöihin (Graffigna ym. 2015: 18–20). Erityisesti heikoimmassa asemassa olevat asiakasryhmät tarvitsevat huomiota etäpalveluiden kehittämisessä ja digitaalisen tasa-arvon edistämisessä (Pennanen ym. 2023: 36). Digipalveluiden käyttämiseen liittyviä esteitä ja mahdollisuuksia tulisikin osata tunnistaa paremmin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita kehitettäessä (Härkönen ym. 2024). Tarve ottaa loppukäyttäjät mukaan palveluiden kehittämiseen on tunnistettu myös muun muassa Harran & Kaipaisen ja Lintulan toimittamassa (2023) teoksessa Käyttäjäystävällisen ikäteknologian aallonharjalle (Harra ym. 2023). Jatkossa tulisi selvittää, miten ammattilaiset voisivat etälaitteiden avulla parhaiten tukea asiakasta saavuttamaan tavoitteitaan hänen omassa toimintaympäristössään. Lisäksi ammattilaisten vuorovaikutusosaamisen mahdollinen merkitys asiakkaiden aktiivisuuteen ja positiiviseen ilmapiiriin sekä osallisuuteen tulisi osata tunnistaa etäkuntoutuskäytäntöjen kehittämisessä. Kirjoitus perustuu Heidi Haimin kuntoutuksen (YAMK) -opinnäytetyöhön Etäkuntoutuskäytäntöjen kehittäminen asiakkaiden osallisuuden edistämiseksi – Tutkimuksellinen kehittämistyö sosiaalisessa kuntoutuksessa (https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202402022439) Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Mikkelsson, Marja & Lappalainen, Tiina 2022. Kuntoutumisen prosessi. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 57–75. Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna 2022. Kuntoutumisen edellytykset. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 13–16. Autti-Rämö, Ilona & Komulainen, Jorma 2013. Kuntoutus perustuu tietoon – kuntoutumisen mahdollistavat asenteet, prosessit, osaaminen ja yksilöllisyys. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 129 (5). 452–453. Autti-Rämö, Ilona 2021. Kuntoutuksen vaikuttavuuden arviointi. Vertaisarvioitu katsaus. Duodecim 137: 1369–1374. Charles, Cathy & Gafni, Amiram & Whelan, Tim 1999. Decision-making in the physician-patient encounter: revisiting the shared treatment decision-making model. Social science & medicine 49 (5). https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0277953699001458#TBL1 Viitattu 30.1.2023. 651–661. Davies, Luke & Hinman, Rana & Russell, Trevor & Lawford, Belinda & Bennell, Kim 2021. An international core capability framework for physiothreapists to deliver quality care via videoconferencing: a Delphi study. Journal of Physiotherapy 67 (4). 291–297. Entwistle, Vikki & Watt, Ian 2006. Patient involvement in treatment decision-making: The case for a broader conceptual framework. Patient Education and Counceling 63 (3). 268-278. https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S073839910600156X?via%3Dihub. Viitattu 30.1.2023. Gordon, Howard & Solanki, Pooja & Bokhour, Barbara & Gopal, Ravi 2020. “I’m not feeling like I’m part of the conversation” – Patients’ perspectives on communicating in clinical video telehealth visits. Journal of General Internal Medicine 35 (6). 1751–1758. Graffigna, Guendalina & Barello, Serena & Triberti, Stefano 2015. Giving (back) a role to patients in the delivery of healthcare services: theoretical roots of patient engagement. Teoksessa Graffina, Guendalina & Barello, Serena & Triberti, Stefano (toim.) Patient engagement – A Consumer-centered model to innovate healthcare. E-kirja. https://books.google.fi/books?hl=fi&lr=&id=Msb_CgAAQBAJ&oi=fnd&pg=PP10&ots=J3z5pzIhiE&sig=ezb4s-XLBMQTigp7LGW_TxoBFR0&redir_esc=y#v=onepage&q&f=false Viitattu 30.1.2023. Graffigna, Guendalina & Barello, Serena & Riva, Guiseppe 2013. Technologies for patient engagement. Health Affairs 32 (6). 1172. https://www.proquest.com/docview/1372932213/fulltextPDF/64E8F1C95B8E444EPQ/25?accountid=11363 Viitattu 2.2.2023. Groom, Lisa & Brody, Abraham & Squires, Allison 2021. Defining telepresence as experienced in telehealth encounters: A dimensional analysis. Journal of Nursing Scholarship, Indianapolis 53 (6). Harra, Toini & Kaipainen, Anne & Lintula, Leila (toim.) 2023. Käyttäjäystävällisen ikäteknologian aallonharjalle. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja TAITO-sarja 123. Helsinki 2023. https://www.theseus.fi/bistream/handle/10024/814720/2023%20TAITO%20123%20Käyttäjäystävällisen%20ikäteknologian%20aallonharjalle.pdf?sequence=2&isAllowed=y Viitattu 14.1.2024. Härkönen, Henna & Lakoma, Sanna & Verho, Anastasiya & Torkki, Paulus & Leskelä, Riikka-Leena & Pennanen, Paula & Laukka, Elina & Jansson, Miia 2024. Impact of digital services on healthcare and social wefare – an umbrella review. International Journal of Nursing Studies 152: 104692. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S002074892400004X  Viitattu 13.1.2024. Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leerman, Lars & Lääperi, Raija & Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 33/2017. Järvikoski, Aila & Martin, Marjatta & Kippola-Pääkkönen, Anu & Härkäpää, Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.) Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. E-kirja. Tampere: Vastapaino. Karhula, Maarit & Sellman, Jaana & Sipari, Salla & Ylisassi, Hilkka 2022. Kuntoutuksen tavoitteet ja sisällön rakentuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 276–295. Lehtonen, Krista & Kuosmanen, Lotta 2023. Enemmän empatiaa etänä. Teoksessa Leisti, Tuomas & Mattila, Satu (toim.) Empatialla osallisuutta. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja, mikrokirjat 49. Helsinki. 34–41. Matamala-Gomez, Marta & Maisto, Marta & Montana, Jessica &Mavrodiev, Petar & Baglio, Francesca & Rossetto, Federica & Mantovani, Fabrizia & Riva, Guiseppe & Realdon, Olivia 2020. The role of engagement in teleneurorehabilitation: A systematic review. Frontiers in Neurology 11: 354. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7218051/ Viitattu 30.1.2023. NJEM Catalyst 2018. What is telehealth? https://catalyst.nejm.org/doi/full/10.1056/CAT.18.0268 Viitattu 26.1.2023. Pennanen, Paula & Jansson, Miia & Torkki, Paulus & Harjumaa, Marja & Pajari, Iida & Laukka, Elina & Lakoma, Elina & Härkönen, Henna & Verho, Anastasiya & Martikainen, Susanna & Kouvonen, Anne & Leskelä, Riikka-Leena 2023. Digitaalisten palvelujen vaikutukset sosiaali- ja terveydenhuollossa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023: 52. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/165147/VNTEAS_2023_52.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 29.1.2024. Salminen, Anna-Liisa & Partanen, Tuija 2022. Etäkuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Salminen, Anna-Liisa & Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2022. Teoriat, viitekehykset ja mallit kuntoutusta ohjaamassa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 19–31. Shem, Kazuko & Irgens, Ingeborg & Alexander, Marcalee 2022. Getting started: Mechanisms of telerehabilitation. Teoksessa Alexander, Marcalee (toim.) Telerehabilitation. Principles and practice. Elsevier. 5–20. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017: 41. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/RAP2017_41.pdf?sequence=2&isAllowed=y Viitattu 9.1.2024. Stenberg, Johanna & Parikka, Minna 2023. Opas etäkuntoutuksen käytännön toteutukseen. Kuntoutus nyt 1/2023. Helsinki: Kela. https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/509cca70-4bf6-413b-8ab4-86eae52a85e6/content  Viitattu 26.12.2023. Thomas, Nigel 2002. Children, family and the state. Decision-making and child participation. Policy Press. Thompson, Andrew 2007. The meaning of patient involvement and participation in health care consultations: A taxonomy. Social Science Medicine 64 (6). 1297–130. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/17174016/ Viitattu 29.1.2024. Triberti, Stefano & Riva, Guiseppe 2015. Engaging users to desing positive technologies for patient engagement: the perfect interaction model. Teoksessa Graffina, Guendalina & Barello, Serena & Triberti, Stefano (toim.) Patient engagement – A Consumer-centered model to innovate healthcare. E-kirja.

Lue lisää

Dialogeilla vaikuttavuutta kehittäjäkumppanuuteen
1.3.2024
Emmi Pohjolainen, Elisa Johansson, Sari Helenius

Projektin käynnistäminen kehittäjäkumppanuudessa vaatii tietoista päätöstä hylätä vanhat toimintamallit ja lähteä toimimaan itselle uudella tavalla. Avainasemassa ovat yhdessä käydyt dialogit, joiden kautta ymmärrys toisen näkökulmasta ja yhteisestä aiheesta syvenevät. Tässä blogissa kuvataan kokemuksia dialogeista ja niiden vaikutuksia kehittäjäkumppanuuden rakentamisessa. Projektitoimijat Emmi Pohjolainen ja Elisa Johansson kertovat Minä merkitsen -projektin rakentamisesta saavutettavilla dialogeilla. Merkityksellisten aiheiden tunnistamiseksi ja arjessa hyödyllisen tiedon tuottamiseksi tarvitaan vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa aiheeseen liittyvien eri toimijoiden – tutkijoiden, kehittäjien, ammattilaisten, kuntoutujien, päätöksentekijöiden ja niin edelleen – välillä (esim. Laajalahti & Laaksonen 2023). Tähän tarpeeseen on kehitetty osallistuvaa tutkimuskumppanuutta, joka on uudenlaista yhdessä muotoutuvaa toimintakulttuuria tutkimus- ja kehittämistoiminnassa (Sipari ym. 2022: 9). Osallistuvaa tutkimuskumppanuutta on sovellettu käytäntöön eri konteksteissa (Hytke 2024; Sipari ym. 2022: 44). Alku aina hankalaa? “Olin mukana osallistuvan tutkimuskumppanuuden kehittävässä koulutusprosessissa keväällä 2021 ja yhdistelin kumppanuusajattelua omaan toimintatapaani kuntoutuksessa (SCA™). Paloin halusta lähteä kokeilemaan osallistuvaa tutkimuskumppanuutta käytännössä. Halusin, että projekti starttaisi oikeasti puhtaalta pöydältä, mutta sen käynnistys tuntui kuitenkin haastavalta. Miten saada projektiryhmä kasaan, kun oikeastaan mitään projektia ei vielä ollut olemassa?”, Elisa   Osallistuvan tutkimuskumppanuuden mallin (Sipari ym. 2022: 16–17) mukaisesti yhteistoimintaa lähdettiin rakentamaan alusta lähtien dialogien eli vastavuoroisten ja avointen yhteiskeskustelujen avulla. Projektiin ja sen aloitusdialogiin kutsuttiin merkityksellisestä arjesta kiinnostuneita aivovamman tai aivoverenkiertohäiriön saaneita henkilöitä sekä neurologisen kuntoutuksen ammattilaisia. Perinteiseen tutkimus- ja kehittämisprosessiin verrattuna osallistuvassa tutkimuskumppanuudessa painottuu alkuvaihe, jossa kumppanuutta rakennetaan. Ratkaisevaa on se, miten kumppaneita kutsutaan ja miten heidät tavoitetaan. (Lehtonen ym. 2020; Sipari ym. 2022: 18–22.) Emmille ja monille muille kumppaneille Elisan aloite oli mukaansa kutsuva.   Emmi näki Aivoituksen sivuilla ilmoituksen Osallistava arki -projektista (kuvio 1) ja se puhutteli häntä. Häntä innosti perinteisen vertaistuen sijaan se, että projektissa pääsisi kuulemaan myös ammattilaisten ajatuksia vammautuneiden arjesta ja miten muut vammautuneet kokevat vertaisensa. Aiempi kokemus Emmillä oli se, että hän oli arvioitava osapuoli, jonka tilannetta asiantuntijat pohtivat.   “Projektissa vahvistui tunne, että kerrankin myös meidän vammautuneiden ajatuksia kuultaisiin ja mekin saisimme puheenvuoron, tasavertaisina.”   Kulje yhdessä, jos haluat mennä pitkälle   Keskeisessä osassa kumppanuuden käynnistämisessä ja yhteisen projektin rakentamisessa ovat olleet Erätauko-keskusteluina käydyt dialogit (Erätauko-säätiö). Dialogit ovat toteutuneet etäyhteydellä, jolloin osallistuminen on ollut mahdollista eri puolelta Suomea. Projektin dialogeissa on huomioitu alusta lähtien saavutettavuus ja esteettömyys, jotta kaikki projektitoimijat voivat kokea tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Emmin ja Elisan kokemusten mukaan dialogit ovat mahdollistaneet tutustumista ja oppimista erilaisten näkökulmien jakamisen kautta. Se on vahvistanut kumppanuutta ja antanut suuntaa projektille. (Helenius & Johansson & Pohjolainen 2024.)   Projektin edetessä rikkautena keskusteluissa on ollut ihmisten erilaiset taustat ja se ettei keskustelijan titteli ole ollut olennaisinta vaan itse keskusteltava asia. Kasvotusten, etänäkin kuvayhteyden avulla, käytävän keskustelun konkreettisia etuja on, että keskustelijat kohtaavat myös sanattomalla viestinnällä: eleet, ilmeet ja kehonkieli tuovat oman lisänsä keskusteluun.   “Vaikka prosessi on vienyt aikaa, välillä juminutkin, on ollut suuri rikkaus, että asioita on tuumittu monelta eri kannalta, ja ihan yllättäviäkin asioita on voinut tulla esiin. Se ettemme aluksi rajanneet aihetta liian tarkkaan, mahdollisti eri tulokulmat asioihin.”   Projektin alussa saavutettavuutta ja esteettömyyttä huomioitiin konkreettisilla keinoilla, kuten tapaamisen aikatauluilla ja jaetulla valkotaululla, johon kirjoitettiin ydinsanoja kaikkien nähtäville. Nämä vahvistivat toimijoiden luottamusta toisiinsa ja tekivät näkyväksi yhteisen halun onnistua. Yhteisymmärryksen kasvaessa jäivät monet alun keinot turhiksi tai muuttuivat huomaamattomaksi osaksi keskustelua.   “Dialogit lisäävät ymmärrystä aivan toisella tavalla sen sijaan, että lukisit esimerkiksi paperilta tilastoja vammautuneiden arjesta. Hyvässä keskustelussa paljon sanomatontakin voi välittyä, kun ilmapiiri on avoin.”   Eteenpäin, sanoi mummo lumessa…   Kumppanuudessa rakentuvalla projektilla on monia mahdollisuuksia, mutta uudenlainen toiminta voi kohdata haasteita perinteisiin nojaavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa (vrt. Kulmala & Spisák & Venäläinen 2023). Yhdessä tehtävän tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähestymistavat yleistyvät, ja samalla suhtautuminen osallistuviin ihmisiin muuttuu siten, että heidät ymmärretään oman elämänsä asiantuntijoina ja tasavertaisina kumppaneina tutkijoiden ja kehittäjien kanssa. Tällöin tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohtana ovat ihmisten itse määrittämät haasteet ja ongelmat, tutkimus- ja kehittämistoiminnalle asetetut toiveet ja tavoitteet sekä kumppanuuteen perustuva yhteistoiminta. Tätä kautta vahvistuu sellaisen tiedon tuottaminen, jolla on oikeasti merkitystä ihmisten arjessa.   “Jostain syystä yhteistoimintaan ja kehittäjäkumppanuuteen suhtaudutaan vielä hieman samoin kuin erilaisuuteen yleensäkin. Projektia pidetään kiinnostavana ja sen esiin tuomia asioita kuunnellaan, mutta muutoksia tai muokkauksia omassa ajattelu- tai toimintatavassa ei kuitenkaan olla vielä valmiita tekemään.”    Arvotamme ihmiset herkästi asiakas-asiantuntija-rooleihin, ja toisten näkemyksillä on enemmän painoarvoa. Aitoa kumppanuutta ja merkityksellistä yhteistoimintaa voidaan rakentaa vain tunnustamalla jokaisen arvokas asiantuntijuus. Siksi tarvitaan vanhojen mallien ja toimintatapojen ravistelua.   “Osallistuminen avoimeen dialogiin tuo uuden toimintatavan hyödyt esille. Se voi avartaa näkökulmia ja voi saada muuttamaan omia toimintatapoja.”   Dialogit toimivat linkkeinä ja kohtaamispisteinä, jotta kaikkien osapuolten ääni saadaan yhdenvertaisesti esille ja huomion arvoiseksi. Yhteisymmärrys mahdollistaa suoran tiedon vastavuoroisen viestimisen. Päästessämme toimimaan suoran tiedon – emme oletuksen – varassa, pystymme oikaisemaan monet mutkat ilman että jätämme tärkeitä asioita huomioimatta. Dialogeissa keskustelun lopputulosta ei myöskään määritellä etukäteen, jolloin voi päästä kiinni uuteen tietoon ja oivalluksiin. Mitkä mahdollisuudet meillä onkaan ratkaista asioita, kun teemme sen yhdessä keskustellen.   Minä merkitsen -projekti järjestää kansallisten dialogien (www.kansallisetdialogit.fi)  yhteisteemoihin liittyviä avoimia keskusteluja. Jos dialogiin osallistuminen tai kuulijaksi tuleminen kiinnostaa, katso tulevat keskustelumme (www.intonaattorit.fi/kalenteri  ) ja liity mukaan. Projekti ottaa mielellään vastaan myös kommentteja, yhteistyöehdotuksia tai toivottaa tervetulleiksi uusia projektitoimijoita. Ole yhteydessä ilman mitään kynnystä! (info@intonaattorit.fi)    Lähteet   Erätauko-säätiö.   Helenius, Sari & Johansson, Elisa & Pohjolainen, Emmi 2023. Dialogit kumppanuudessa. Tulevaisuusareena-podcast. MetroPodia.   Hytke 2024. Kestävää hyvinvointia yhdessä tutkimalla ja kehittämällä.   Kulmala, Meri & Spisák, Sanna & Venäläinen, Satu 2023. Kanssatutkimus. Ihanteet ja käytännöt. Tampere University Press.   Laajalahti, Anne & Laaksonen, Vilja 2023. Tutkittu tieto käyttöön: Miten lisätä tutkitun tiedon hyödyntämistä yhteiskunnassa? Prologi – Viestinnän ja vuorovaikutuksen tieteellinen aikakauslehti, 19(1), 82–92.   Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Lehtonen, Krista & Helenius, Sari & Väisänen, Sara & Harra, Toini 2023. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksessa. OIVA-sarja 50. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-332-9   SCA™ -tekniikka.   Kirjoittajat   Emmi Pohjolainen, varhaiskasvatuksen opettaja KM, sivutoiminen tuntiopettaja, Aammattiopisto   Elisa Johansson, puheterapeutti FM, asiantuntijayrittäjä, Intonaattorit Oy Erityisosaamisena Kanadan Afasiainstituutin SCA™-keskustelun tukitekniikka (Supported Conversation for Adults with Aphasia, Aphasia Institute), joka on toiminut perustana dialogin muokkaamisessa kommunikatiivisesti saavutettavaksi ja esteettömäksi.   Sari Helenius, fysioterapeutti YAMK, lehtori ja projektitoimija, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lue lisää

Kuntoutuksessa asiakkaan tarpeita vastaavat tavoitteet saavutetaan arkeen yhdistämällä
11.1.2024
Rehablogin bloggaajat

Kuntoutuksessa asiakkaan tavoitteiden laatimisen lähtökohdat nousevat ihmisen tarpeista arjessa toimimisen sujumiseksi. Jokaisen arki on ainutlaatuista, ja sen vuoksi myös tarpeet ovat yksilöllisiä. Asiakkaan tarpeita vastaavat tavoitteet saavutetaan, kun asiakkaalle annetaan mahdollisuus osallistua tavoitteen laatimiseen tasavertaisena ja päätöskykyisenä. Toteutuuko oikeasti tavoitteiden laatimisessa asiakkaan mahdollisuus päätöksentekoon? Mahdollistammeko ammattilaisina asiakkaan täysivaltaisen osallistumisen tavoitteen laatimisessa? Kuntoutuksessa tavoitteen laatiminen on todettu olevan haastavaa ja asiakkaan osallisuus jää oletettua vähäisemmäksi (Baker & Marshak & Rice & Zimmerman 2001). Tavoitteet saattavat olla yleisiä ja laajoja, eivätkä aina vastaa asiakkaan omia tarpeita. Asiakkaan tarpeet nousevat hänen arjessaan toimimisesta ja arjen sujumisesta mielekkäällä tavalla (Karhula & Sellman & Sipari & Ylisassi 2022: 282). Asiakkaan tarpeen mukaiset tavoitteet laaditaan asiakkaan, ammattilaisen ja lähiverkoston kanssa yhteistyössä. Yhteistyön toteutumiseen tarvitaan asiakkaan ja ammattilaisen tietoa toimijuudesta tavoitteen laatimisessa. Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää asiakkaan tarpeita vastaavien tavoitteiden laatimisen toimintakäytäntöjä tavoitteiden arkeen yhdistymiseksi. Toimintaympäristönä oli Pirkanmaan hyvinvointialueen avokuntoutus. Kehittämistyö ajoittui ajankohtaan, jossa kehitettiin avokuntoutuksen yhteisiä toimintakäytäntöjä. Tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset perustuivat ammattilaisen näkökulmiin. Tavoitteiden laatimisen toimintakäytännöt Asiakkaan tarpeita vastaavien tavoitteiden laatimisen toimintakäytäntöjen lähtökohtana on asiakkaan toimijuuden toteutuminen tavoitteiden laatimisessa. Toimijuuden toteutuminen edellyttää tietoa ja ymmärrystä niin asiakkaan kuin ammattilaisen osalta. Tietoa ja ymmärrystä on, että tavoitteen laatimiseen osallistuvat tietävät asiakkaan osallisuudesta päätöksentekoon tasavertaisena toimijana. Asiakkaalle annetaan mahdollisuus valmistautua tavoitteen laatimiseen ja kerrotaan etukäteen mitä tavoitteiden laatiminen tarkoittaa ja sisältää. Asiakkaan tarpeita vastaavien tavoitteiden laatimisen toimintakäytännöissä asiakkaan omaisten ja lähiverkoston osallistuminen tehdään mahdolliseksi ja sitä tuetaan. Tavoitteiden laatimisessa ammattilaiset käyttävät yhteisesti sovittuja toimintakäytäntöjä, jotka tukevat asiakkaan toimijuutta tavoitteiden laatimisessa. Asiakkaan tarpeita vastaavien tavoitteiden laatimisen toimintakäytännöt tavoitteiden arkeen yhdistymiseksi on kuvattu kuviossa 1. Tavoitteiden laatimiseen otetaan mukaan asiakkaan omaiset ja lähiverkosto sekä heidän osallisuuttaan tuetaan. Tavoitteiden laatiminen perustuu asiakkaan tarpeiden tunnistamiseen ja niiden pohjalta laaditaan tavoitteet yhteistyössä. Tavoitteen tulee olla suhteutettu ja yhdistetty asiakkaan arjessa toimimiseen ja mahdollisuuteen toteuttaa arjessa. Toimijuus tavoitteiden laatimisessa Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella tavoitteen laatimisessa tarvitaan lisää tietoa ja ymmärrystä toimijuudesta. Toimijuudella pyritään vahvistamaan asiakkaan oman elämän hallintaa arjen selviytymisen edistämiseksi ja antaa mahdollisuus tehdä omaa elämää koskevia päätöksiä ja valintoja (Reunanen 2018: 55) Tavoitteiden laatimisessa asiakkaan toimijuuden toteutuminen edellyttää ammattilaiselta siihen tarvittavaa toimintakäytäntöä (Leach & Cornwell & Haines 2009). Tavoitteiden yhdistyminen arkeen Tutkimuksellisen kehittämistyön perusteella tavoitteiden arkeen yhdistäminen on haastavaa. Tavoitteiden yhdistymistä arkeen edistivät tulosten perusteella keskusteluissa arjen sanoittaminen ja keskustelun peilaaminen asiakkaan arjessa toimimiseen. Arjesta keskusteltiin yhdessä asiakkaan kanssa pohtien edistäviä ja heikentäviä tekijöitä arjessa toimimisen kannalta (Karhula ym. 2022: 2022: 289). Jokaisen arki muotoutuu ainutlaatuiseksi ja yksilöllisesti, joten asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen on lähtökohta tavoitteiden laatimisessa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella tavoitteiden arkeen yhdistymistä edistivät asiakkaan arkiympäristön kartoittaminen ja siihen tutustuminen. Asiakkaan arkiympäristöön tutustamalla ymmärretään hänen tarpeensa arjessa toimimisen sujumiseksi (Reunanen 2017: 72). Tavoitteiden yhdistymistä arkeen edistetään arjen sanoittamisella ja keskusteluiden peilaamisella asiakkaan arkeen. Asiakkaan kanssa pohditaan tarpeita arjessa toimimiseen ja konkreettisia keinoa arjen sujumiseksi (Karhula & Sellman & Sipari & Ylisassi 2022: 288–289). Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää eri toimintaympäristöissä, kun pyritään kehittämään tavoitteiden laatimista, jotka vastaavat asiakkaan tarpeita. Tulokset ovat pohjana kehittämiselle, jossa kuntoutuksen palveluita, kuten tässä tutkimuksellisessa kehittämistyössä kuntoutustarpeen arvioimista, viedään asiakkaan tarpeiden mukaisesti hänen arkeensa. Kirjoittaja: Riikka Pitkänen, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelma. Riikka työskentelee tällä hetkellä Pirkanmaan hyvinvointialueella lääkinnällisen kuntoutuksen hankinnoissa. Lähteet: Baker Susan & Marshak Helen & Rice Gail & Zimmerman Grenith 2001. Patient Participation in Physical Therapy Goal Setting. PhysicalTherapy 81 (5), 1118–1126. https://www-proquest-com.ezproxy.metropolia.fi/central/docview/223118865/4F62BC9505EB4892PQ/1?accountid=11363 Viitattu 25.7.2023. Karhula Maarit & Sellman Jaana & Sipari Salla & Ylisassi Hilkka 2022. Kuntoutuksen tavoitteet ja sisällön rakentuminen.  Teoksessa Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Melkas Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Leach Emma & Cornwell Petrea & Flemming Jenny & Haines Terrence 2010. Patient centered goal setting in a subacute rehabilitation setting. Disabil Rehabil 32 (2),159–72. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/19562579/ Viitattu 20.8.2023. Reunanen Merja 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Reunanen Merja 2018. Toimijuus kuntoutumisen tavoitteena. Kuntoutus 41 (1). https://journal.fi/kuntoutus/article/view/100415 Viitattu 28.10.2022.

Lue lisää
Uudemmat postaukset