Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä

Vuosi: 2021

Kehittäjäkumppanuudesta ratkaisu sote-alan tulevaisuuden haasteisiin
26.3.2021
Rehablogin bloggaajat

”Kehittäjäkumppanuus on enemmän kuin osiensa summa”, kirjoittavat Mari Heitto, Henna Karvonen, Mari Koskinen ja Anu Mutka Metropolian Geroblogin tuoreessa postauksessa. ”Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suuressa muutoksessa sote-uudistuksen ja suurten ikäluokkien ikääntymisen johdosta. Voisiko työelämän ja oppilaitosten tiiviimpi, pitkäjänteisesti rakennettu kehittäjäkumppanuus tuoda mukanaan ratkaisuja ja uusia avauksia tähän?”   Sote-aloilla tavoitteena on asiakkaan hyvän elämän edistäminen ja tukeminen. Tähän päästään parhaiten, kun toimitaan kumppanuudessa monialaisesti asiakkaiden sekä ammattilaisten ja opiskelijoiden kesken avoimessa, kehittävässä, arvostavassa ja luottamusta rakentavasta ilmapiirissä. Kehittäjäkumppanuus ei ole yksin työskentelyä, huomauttavat Heitto, Karvonen, Koskinen ja Mutka. Se vaatii jokaiselta toimijalta ymmärrystä kumppanuudesta ja omasta roolista, aitoa panostusta ja sitoutumista, halua tunnistaa toisen taidot ja osaaminen, tasa-arvoisuutta, toisen kunnioitusta ja hyvää vuorovaikutusta.   Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Hyvissä handuissa himassa -hankkeen päätavoitteena onkin vahvistaa Helsingin kaupungin Itäisen kotihoidon, Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston keskinäistä kehittäjäkumppanuutta opintojen työelämälähtöisyyden lisäämiseksi. Hankkeessa luottamusta on lähetty rakentamaan kotihoidon ja toimijoiden välille hanketoimijoiden jalkautumisella kotihoitoon sekä opiskelijoiden asiakaslähtöisen monialaisen tiimiharjoittelun kautta.   Lue koko postaus.  

Lue lisää

Konsultatiivinen toiminta monialaisen työskentelyn tukena. Kohti uudenlaista osaamista sosiaali- ja terveysalalla
24.3.2021
Kaarina Pirilä ja Anu Valtonen

Tarve konsultatiivisen toiminnan käsitteen tarkasteluun nousi Hyvissä handuissa himassa -hankkeen aikana. Hankkeessa toteutettiin monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän opiskelijoista koostuvaa tiimityöskentelyyn perustuvaa työelämäharjoittelua. Monialaisessa tiimiharjoittelussa opiskelijatiimi auttoi asiakaslähtöisesti ratkaisemaan haasteita, tarpeita tai toiveita asiakkaan arjessa. Näitä tarpeita kuunneltaessa todettiin, että käsittelyyn oli usein tarpeen liittää myös muiden ammattiryhmien erityisosaamista. Konsultatiivinen toimintatapa oli luonnollinen ja looginen valinta toimintatavaksi. Työelämä on murroksessa ja toimijoilta vaaditaan uudenlaista osaamista. Erityisesti kyse on teknologioiden vaikutuksista, mutta myös mitä suurimmassa määrin toimintojen laadullisista muutoksista. Tehtävien sisällä, mutta myös työnteon tapojen, käytäntöjen ja osaamisen muodoissa, tapahtuu huomattavia muutoksia. (Järventaus & Kekäläinen 2018: 27, 32.) Työelämän muutos edellyttää myös sosiaali- ja terveysalan toimijoilta kykyä ajatella ja toimia totutuista poikkeavin tavoin. Metropolian HyMy-kylä on hyvä oppimisympäristö ja kohtaamispaikka perinteisten toimintatapojen haastamiseen. Virolainen, Heikkinen, Siklander ja Laitinen-Väänänen (2019) esittelevät artikkelissaan “Mitä ovat oppimisen ekosysteemit?” Rissasen vuonna 2018 kehittelemää ekosysteemiajattelua. Tämän ajattelun mukaisesti HyMy-kylä voidaan kiteytettynä nähdä innovaatioekosysteeminä. Innovaatioekosysteemissä kehitetään sosiaali- ja terveysalan osaamista ja uusia toimintamalleja yhteistyössä monien toimijoiden (esim. opiskelijat, opettajat, asiakkaat, kolmas sektori, yritykset, muut oppilaitokset) kanssa. Ekosysteemi-käsite nitoo yhteen oppimisen moninaiset toimijat ja ulottuvuudet. Se tuo esille myös koulutuksen ajan muutoksen. Ekosysteemissä tuetaan oppijoiden aktiivista toimijuutta, yhteisöllistä tiedon rakentamista ja reflektiota.  Painopiste on erityisesti siinä, miten eri toimijoiden vuorovaikutus ja yhteistoiminta voi auttaa luomaan jotain uutta. (Virolainen & Heikkinen & Siklander & Laitinen-Väänänen 2019: 12–14, 17.) HyMy-kylän innovaatioekosysteemi on oppimisympäristö, jossa myös opiskelijat ovat aktiivisia kehittäjäkumppaneita. Monialaisella tiimillä tarve konsultatiiviselle toimintatavalle Konsultatiivisen toiminnan käsitteen tarkastelun tarve kirkastui ERS-rahoitteisen Hyvissä handuissa himassa -hankkeen toimesta toteutetun monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän opiskelijoista koostuvan tiimityöskentelyyn perustuvan työelämäharjoittelun yhteydessä. Monialaiseen tiimityöskentelyyn perustuvan työelämäharjoittelun luonnolliseksi toteuttamispaikaksi valikoitui Metropolian Hymy-kylä, jossa työelämäharjoittelua suorittavat useat eri sosiaali- ja terveysalan opiskelijat. Monialainen tiimiharjoittelu tuotti kotihoidon asiakkaille lisäpalvelua kotihoidon tavallisen palvelun rinnalle. Tiimiharjoittelu toteutui mm. geronomi-, fysioterapeutti-, sairaanhoitaja- ja toimintaterapeuttiopiskelijoiden pitkänä työelämäharjoitteluna. Tiimiharjoittelun edetessä huomattiin, että asiakkailla on tarpeita tai haasteita myös sellaisten ammattiryhmien erityisosaamisalueilla, joiden opetussuunnitelmiin kyseinen harjoittelujakso ei ole sopiva. Tästä johtuen päädyttiin ratkomaan asiakkaiden tarpeita tiimiharjoittelun yhteydessä myös optometrian tai jalkaterapian opiskelijoiden toteuttamilla konsultatiivisilla työpajatapaamisilla. (Valtonen 2019.) Konsultaatiosta konsultatiiviseen toimintatapaan Konsultaatio-termi esiintyy ensimmäisen kerran kirjallisuudessa jo n. 1500-luvulla. Nykyisin konsultaatio-termiä käytetään laajasti useissa erilaisissa yhteyksissä mm. IT-alalla, kaupallisella alalla ja lääketieteessä. Konsultointi on ikivanha taito, sitä käyttivät jo muinaisen Rooman senaattorit. Sana pohjautuu latinan kieleen, jossa verbi consultare tarkoittaa neuvojen kyselemistä, tiedustelemista sekä neuvottelemista (Aronson 2006: 737; The Cambridge English Dictionary 2020.) Yleisimmin konsultaatio-termiä käytetään terveydenhuollossa ammattilaisten välisistä asiantuntijakeskusteluista ja -avusta. Konsultaation lähtökohtana on löytää ratkaisuja ongelmiin hyödyntäen ammattihenkilöiden erityisosaamista. Näin ollen konsultaatio ja konsultointi ovat olennainen osa asiakkaiden laadukasta kuntoutusta. Hyvin toimiva konsultaatio on toimivan terveydenhuoltojärjestelmän perusta. (Louhimo 2019: 487–488.) Konsultaatiota voi tapahtua kokeneempien tai muiden oman alan ammattiryhmien osaajien tai kokonaan toisen ammattialan edustajien välillä. Konsultaatio-termillä on kuitenkin käyttöyhteydestä riippuen toisenlainenkin, uudempi merkitys. Konsultaatio merkitsee tällöin neuvon antamista: esim. IT-konsultti konsultoidessaan asiakasta opastaa ja antaa neuvoja asiakkaalle. Konsultti-nimikettä käytetään liike-elämässä yleisesti organisaation ulkopuolisesta neuvovasta asiantuntijasta, joka voi olla vaikkapa liikkeenjohdon konsultti, veroasioiden konsultti tms. Konsultatiivinen toimintatapa – kun vanha tapa ei enää riitä Konsultatiivisella toimintatavalla tarkoitetaan moniammatillisesti lähestyvää, tutkivaa ja asiakaslähtöisesti ohjautuvaa vuorovaikutteista suhtautumista asiakkaan tilanteen selvittämiseen. Keskeistä on keskustelun perustuminen tasavertaiseen ja herkkään dialogiin. Konsultatiivisen toimintatavan filosofiaa kehittäneet LaGrossa ja Saxe (1998) kuvaavat onnistunutta konsultatiivista prosessia parhaimmillaan kaksisuuntaisena jatkuvana oppimisympäristönä, joka luo kumppanuutta. Lähestymistapa tarjoaa rakenteen aidolle yhteistyön prosessille, joka myös johtaa parhaimpaan lopputulokseen. Arvostetut ja luotetut yhteistyökumppanit auttavat ratkaisemaan tärkeitä kysymyksiä ja edistämään oppimista. Konsultatiivisen toimintatavan käytöstä on hyötyä kaikille toimijoille. Asiakkaalle hyöty on ilmeinen. Asiakkaan tarpeisiin, haasteisiin ja toiveisiin ratkaisun etsiminen poikkeaa suuresti perinteisestä mallista. Danesh & Danest (2002) kuvaavat näiden ratkaisumallien eroja siilo(suppilo)mallien avulla. Perinteisessä mallissa siilon/suppilon suureen ylöspäin olevaan suuaukkoon syötetään ongelmaan liittyvä informaatio. Siilo tislaa ja tiivistää ratkaisuehdotuksia ja lopputuloksena siilon alapäästä tuotetaan näiden ehdotusten yhdistelmä: yksi ratkaisu, jota käytetään. Konsultatiivisessa työskentelyssä siilo toimii toisinpäin: pienestä yläosan aukosta syötetään ongelmaan liittyvä informaatio. Aktiivisen toiminnan avulla siilo leviääkin alaspäin, kehille muodostuvat yhdessä työstetyt, monipuoliset, innovatiivisetkin ehdotukset luovat pohjaa aina vaan laajenevalle yksimielisyydelle ja lopputuloksena voi olla ratkaisuparvi. Ratkaisujen joukko voi sisältää myös hyvinkin yllättäviä, luovia ja harmonisia vaihtoehtoja. Konsultatiivinen työskentely on siis aktiivista ongelmanratkaisua, jossa tilaisuutta, esim. konsultatiivista työpajaa, mentoroivan henkilön toiminnalla on suuri rooli. (Danesh & Danesh 2002: 17–33.) Konsultatiivinen toimintatapa haastaa asiakasta kehittymään, asiakas on moniasiantuntijatiimin aktiivinen toimija, eikä passiivinen kuuntelija. Hän sitoutuu paremmin kehittämään omaa toimintaansa tarpeidensa selvittelyssä sekä ongelmien ratkaisuissa. Monen eri ammattilaisen toiminta tiimissä auttaa myös löytämään erilaisia näkökulmia ja ratkaisuja, joita ei välttämättä muuten tulisi esille tai joihin asiakas ei hakisi erikseen eri asiantuntijoilta apua. (Deys & Dowling & Golding 1989.) Konsultatiivinen toimintatapa kehittää tiimin yhteistyötä ja osaamista jatkuvan oppimisen kautta. Nämä puolestaan tuottavat palvelujen kehittymistä ja laadun nousua, myös asiakkaiden kokema tyytyväisyys kasvaa. Moniammatillisen tiimin jäsen kehittyy näkemään itsensä muutosagenttina ja nauttii työskentelystä ihmisten kanssa. Kokemus lisää itseluottamusta omaan ja tiimin toimintaan. Tiimin jäsen oppii käyttämään aktiivisia kuuntelustrategioita, osaa arvioida toisten tarpeita ja pystyy vastaamaan. (Kennedy 2015: 157–158; Dinnebeil & Pretti-Frontczak & McInerney 2009: 434–445.) Mitä opiskelija hyötyy? Konsultatiivisesta toimintatavasta on opiskelijoille monenlaista hyötyä. Oppiminen innovaatioekosysteemissä on yhteisöllistä, yhteistoiminnallista yhdessä luomista. (Virolainen ym. 2019: 17.) Konsultatiivinen toimintatapa vastaa hyvin nykyaikaisten työelämätaitojen kehittymisen tarpeeseen: mm. verkostoissa toimimiseen ja tiimityöskentelyosaamiseen. Verkostot merkitsevät myös laajempaa ammatillista ajattelua, rajanylityksiä, jossa moniammatillinen tiimi muodostuu toisiaan täydentävistä osista. Konsultatiivinen toimintatapa myös vahvistaa opiskelijan omaa ammattiosaamista osana moniammatillista työelämätiimiä. Opiskelija oppii tiedostamaan ja reflektoimaan omaa osaamistaan ja sen rajoja osana asiakkaan tarpeiden ja ongelmien ratkaisua. Osaaminen lisääntyy opiskelijan huomatessa, että hänen aikaisemmat tietonsa ja uusi informaatio eivät ole tasapainossa keskenään. Opiskelu on aktiivista toimintaa, myös vastuu omasta oppimisesta kasvaa. Konsultatiivinen toimintatapa pyrkii kehittämään opiskelijan abstraktia ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, tulkintataitoja, synteesin tekemistä sekä erilaisten ideoiden ja ratkaisujen vertailua. Opiskelijoiden korkeamman tason kognitiiviset taidot kehittyvät. Opiskelija osaa perustella ratkaisujaan erilaisissa tilanteissa. Itseohjautuvuustaidot ja opiskelijan kyvyt toimia itsenäisesti kehittyvät. (Roush & Smith 1997: 199–213.; Deys ym. 1989: 342–344. ) Joustava yhteistyö korostuu tulevaisuudessa Tulevaisuuden ammattilaisilta vaaditaan kykyä ja osaamista toimia nopeasti, erilaisissa konteksteissa ja vaihtuvissa tilanteissa. Joustava yhteistyö muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa korostuu tulevaisuudessa entisestään, sillä työn tekemisen muodot muuttuvat totutusta. Lisäksi innovaatio-osaaminen on muuntumassa tulevaisuuden perustaidoksi. Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kehiteltyä tiimiharjoittelua ja siihen liittyvää konsultatiivista toimintatapaa pilotoidaan Metropolian uudessa innovaatioekosysteemissä, HyMy-kylässä. Opiskelijatiimin asiakkaan arjen haasteisiin tai toiveisiin etsitään ratkaisuja monialaisessa konsultaatiotyöpajassa, jossa eri ammattialojen edustajat katsovat kokonaistilannetta omasta näkökulmastaan. Covid-19-tilanteen tasaantumisen jälkeen konsultatiivisessa työpajassa päätetään myös mahdollisen asiakkaan kotona toteutuvan jatkokäynnin tarpeesta. Konsultatiivinen toimintatapa haastaa sosiaali- ja terveysalan opiskelijat kehittymään tulevaisuuden vaatimusten mukaisiksi ammattilaisiksi. Kirjoittajat Kaarina Pirilä, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Anu Valtonen, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu   Lähteet Aronson, Jeff 2006. Consultation. British Medical Journal 333 (7571). 737. <https://www.jstor.org/stable/40700375>. Viitattu 15.3.2020. Danesh, Hossain B. & Danesh, Roshan 2002. A Consultative Conflict-resolution-model: Beyond Alternative Dispute-resolution. International Journal of Peace Studies 7(2). 17–33. Deys, Caroline & Dowling, Emilia & Golding, Valery 1989. Clinical Psychology: A Consultative Approach in General Practice. Journal of the Royal College of General Practitioners 39. 342–344. <https://bjgp.org/content/bjgp/39/325/342.full.pdf>. Viitattu 15.3.2020. Dinnebeil, Laurie & Pretti-Frontczak, Kristie & McInerney, William 2009. A Consultative Itinerant Approach to Service Delivery: Considerations for the Early Childhood Community. American Speech-Language-Hearing Association 40 (4). 435–445. <https://pubs.asha.org/doi/10.1044/0161-1461(2008/08-0028)?url_ver=Z39.88-2003&rfr_id=ori:rid:crossref.org&rfr_dat=cr_pub%20%200pubmed>. Viitattu 14.3.2020. HyMy -kylä – hyvinvointia Myllypurosta 2019. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. <https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla.> Viitattu 13.11.2020. Järventaus, Jussi & Kekäläinen, Henrietta 2018. Uudistuva työ ja yrittäjyys – visiosta toteutukseen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 27/2018. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. 27, 32. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161072>. Viitattu 13.12.2020. Kennedy, Denise M 2015. Creating and Integrating a New Patient Experience Leadership Role: A Consultative Approach for Partnering with Executive and Clinical Leaders. Patient Experience Journal 2 (1). 157–158. <https://pxjournal.org/journal/vol2/iss1/21>. Viitattu 10.3.2020. LaGrossa, Virginia & Suzanne, Saxe 1998. The Consultative Approach: Partnering for Results! San Francisco: Jossey-Bass/Pfeiffer. Louhimo, Johanna 2019. Onnistunut konsultaatio – potilaan parhaaksi! Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 135 (5). 487–488. <https://www.duodecimlehti.fi/duo14802>. Viitattu 14.4.2020. Roush, Melvin L. & Smith, Stevenson G. 1997. Consultative Teaching. International Examples. Issues in Accounting Education 12 (1). 199–213. <https://www.researchgate.net/profile/G_Stevenson_Smith/publication/279914222_Consultative_Teaching_in_the_Accounting_Curriculum_International_Examples/links/58126f5b08ae29942f3e8040/Consultative-Teaching-in-the-Accounting-Curriculum-International-Examples.pdf>. Viitattu 14.2.2020. Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik 2009. Dialoginen verkostotyö. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki: THL: 2. <https://www.julkari.fi/handle/10024/79883>. Viitattu 13.4.2020. The Cambridge English Dictionary 2020. <https://dictionary.cambridge.org/dictionary/english/consultation>. Viitattu 15.3.2020. Valtonen A. Hyvissä handuissa himassa – moniammatillinen opiskelijatiimi kotihoidon asiakkaan tukena. Fysioterapia 5/2019. Virolainen, Maarit & Heikkinen, Hannu L. T. & Siklander, Pirkko & Laitinen-Väänänen, Sirpa 2019. Mitä ovat oppimisen ekosysteemit? Ammattikasvatuksen aikakauskirja 21 (4). 12–14, 17.

Lue lisää

Kummitoiminta vapaaehtoistyön muotona perheiden turvallisen arjen vahvistumisessa
15.3.2021
Akvaliina Lacho

Perhe-elämässä ja koko yhteiskunnassa on tapahtunut viimeisten vuosikymmenien aikana paljon muutoksia. Muutokset ovat vaikuttaneet myös palveluiden tarpeisiin ja niiden kehittämiseen. Vapaaehtoistoiminta on arvokasta yksilölle ja yhteiskunnalle. Se edistää vastavuoroisuutta ja vahvistaa toisista välittämistä sekä vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin myönteisesti. (Kansalaisareena 2019.) Kummitoiminta on yksi vapaaehtoistyön muoto, jolla vahvistetaan perheiden arkea ja erityisesti lasten arkea perheissä. Tänä päivänä perheiden ongelmat ovat monisyisiä. Lasten ja perheiden hyvinvointi on noussut esille yhteiskunnassamme, mutta siltikään lapsiperheiden ehkäisevä ja hyvinvointia tukeva työ eli tuen saaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ei ole riittävällä tasolla. (Lammi-Taskula & Karvonen 2014: 13–14.) Lasten ja nuorten turvallisuuden ja hyvinvoinnin perusta ovat turvalliset aikuiset ja läheiset. Ajoissa annettu tuki perheille, joilla on ongelmia, auttaa lasten oikeuksia toteutumaan perheissä. (Huumeongelmaisten hoito, Käypähoito-suositus 2018). Kirjoitus pohjautuu Akvaliina Lachon tutkimukselliseen kehittämistyöhön Oikeus turvalliseen arkeen –hankkeen kummitoiminta vanhempien näkökulmasta: Toiminta, jota kannattaa jatkaa (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2020).   Tutkimuksellinen kehittämistyö toteutettiin Irti Huumeista ry:n hallinnoimaan Oikeus turvalliseen arkeen (OTA) -hankkeeseen. Hankkeen tarkoituksena on parantaa kuntoutusprosessissa olevien perheiden hyvinvointia, elämänhallintaa ja arjen toimintakykyä kummi- ja vertaistoiminnan avulla. (Irti Huumeista ry 2020: 29–30.) Kehittämistyön tarkoituksena oli kuvata kummitoimintaa perheen arjessa vanhemman näkökulmasta. Tavoitteen perheen turvallisen arjen vahvistuminen. Kehittämistyöhön haastateltiin hankkeessa mukana olevia vanhempia, äitejä, joiden lapsella oli kummi hankkeen toimesta.   Kohti perheen turvallista arkea Arki ilmentää toimintaa ihmisen elinympäristössä yksin tai vuorovaikutuksessa muiden kanssa, kun kysymys on tekemisestä, rutiineista ja käytännöistä. Hyvä arki kuuluu oleellisena osana lapsen elämään. Lapset kasvavat ja oppivat arjessa. Lapselle keskeinen paikka ja kasvuympäristö on koti, jossa lapsi ja hänen perheensä rakentavat turvallista arkea omien tarpeiden mukaan. (Kyrönlampi-Kylmänen 2010: 145–146.) Tasapainoinen arki ja perhe-elämä vaikuttavat myönteisesti lapsen elämään.  Arjen rytmi ei ole yhdentekevä. Jos arjesta puuttuvat rutiinit ja säännöllisyys, lisäävät ne riskiä kuormittaa lasta ja vanhempaa. Aikuisen tehtävänä on luoda rutiinit lapsen elämään. Lapselle rutiinit ja toistot tekevät elämästä tutun ja turvallisen. (Kyrönlampi-Kylmänen 2010: 17–19; Törrönen 2012: 113–114.) Mitkä tekijät kummitoiminnassa vahvistavat perheiden turvallista arkea? Kehittämistyön tulosten perusteella kummitoiminta perheen arjessa muodostuu arjen ympäristöissä. Tuloksissa korostui läsnäolon merkitys. Äideille oli tärkeää, että lapsella on toinen aikuinen, jonka kanssa olla ja tehdä arjessa lapselle mieluisia asioita. Kummin halu viettää aikaa lapsen kanssa ja olla kiinnostunut siitä, mitä lapsi haluaa tehdä, oli äideille tärkeää. Äidit kokivat lasten ilon ja innostumisen kummista hyvin myönteisenä ja voimaa antavana itselleen ja tapaamiset olivat hetkiä arjessa, joita odotettiin kovasti. Vanhempien oma aika ja sitä kautta jaksamista tukevat seikat nousivat tuloksissa vahvasti esille kummitoiminnan keinona perheen arjen vahvistumiseksi. Kummitoiminta koettiin voimavarana, jonka mahdollistamana äidit kokivat saavansa apuja arjessa jaksamiseen juuri sillä hetkellä, ja lapsi sai läsnäoloa ja huomiota toiselta aikuiselta. Kummitoiminta on siis lapseen kohdistuvaa toimintaa, joka heijastuu äitien jaksamiseen. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista ilmeni, että turvallisen arjen toteutumisen kannalta on erittäin tärkeää, että kummitapaamiset toteutuvat säännöllisesti, koska lapsi odottaa tapaamisia ja kokee ne merkityksellisinä ja samaan aikaan vanhemman on helpompi suunnitella omia tekemisiään, kun tapaamisilla on säännöllinen rytmi. Onnistuakseen kummitoiminta vaatii sekä kummilta, vanhemmalta että hankkeelta aktiivisuutta ja aikaa. Tuloksista tuli esille, että kummitoiminta koetaan lapselle ja vanhemmalle merkityksellisenä ja tarpeellisena perheen arkea tukevana tukimuotona. Kummitoimintaa kannattaa jatkaa ja kehittää tulevaisuudessa. Järjestöjen vapaaehtoistyö kuntoutuksen näkökulmasta Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa, kolmannen sektorin eli kansalaisjärjestösektorin rooli on taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti merkittävä. Järjestöjen yksi perustehtävistä tarjota kansalaisille mahdollisuus osallistumiseen. Järjestöt tuottavat vertais-, läheis- ja sosiaalista tukea. (Laasanen 2010: 12.) Vanhempien päihderiippuvuus lapsiperheessä on koko perhettä koskeva ongelma. Tämän vuoksi on myös tärkeää, että perheessä kaikki sen jäsenet huomioidaan yksilöinä. Perheiden päihdekuntoutuksessa pyritään vahvistamaan vanhemmuuden lisäksi yksilön ja koko perheen elämänhallinnan taitoja. Sosiaalinen kuntoutus painottaa ihmisen ja hänen ympäristönsä vuorovaikutuksen yhteyden merkitystä. (Törrönen & Pärnä 2010: 42.) Järjestöt ovat aktiivisesti osallistuneet kuntoutuksen toteuttamiseen, mutta vapaaehtoistoiminta ei ole saavuttanut vielä pysyvää asemaa kuntoutusjärjestelmässä. Lasten ja perheiden palvelut kehittyvät enenevässä määrin lapsen ja perheen osallistumista korostavaan suuntaan. Kuntoutuksellinen näkökulma kummitoiminnassa on sen ennalta ehkäisevä toiminta, jolla on vaikutusta perheen sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja lapsen mahdollisuuksiin osallistua.  Järjestöjä tarvitaan ennaltaehkäisevään työhön, jälkihoidolliseen työhön sekä tueksi ihmisen arkeen. Yhteistyö julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin osalta tulee lisääntymään tulevaisuudessa kuntoutuksessa ja vapaaehtoistoiminta tulee toimimaan näiden toimijoiden rajapinnoilla tulevaisuudessa. (Stranius 2018: 8–9.)   Kirjoittaja: Akvaliina Lacho, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma.   Lähteet: Huumeongelmaisten hoito, Käypä hoito -suositus 2018. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Luettu 13.3.2020. Irti Huumeista ry. Toimintasuunnitelma 2020.  Luettu 5.1.2020. Kansalaisareena 2019. Vapaaehtoisuus ja vapaaehtoistoiminta. Luettu 5.1.2020. Kyrönlampi-Kylmänen, Taina 2010. Lapsen hyvä arki. Helsinki: Kirjapaja. Laasanen, Juhani 2011. Raportteja 70. Vapaaehtoistyön kansantaloudelliset vaikutukset. Seinäjoki/Mikkeli: Helsingin yliopisto. Luettu 18.10.2020. Lammi-Taskula, Johanna & Karvonen, Sakari 2014. Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Tampere: Juvenes Print. Luettu 18.10.2020. Stranius, Leo 2018. Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuus. Teoksessa Hirvonen, Sini & Puolitaival, Satu. (toim.) Vapaaehtoistoiminta nyt ja tulevaisuudessa. Kansalaisareenan julkaisuja 2/2018.  Luettu 10.6.2020. Törrönen, Maritta & Pärnä, Katariina (toim.) 2010. Voimaannuttavat suhteet perhekuntoutuksessa. Mannerheimin lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutussäätiö. Porvoo: Bookwell Oy.      

Lue lisää

Yhteistoimintaa ja yhdessä oppimista kuntoutuksen tutkimus- ja kehittäjäkumppanuudessa
26.2.2021
Anna Kaipainen, Nea Vänskä

Kuntoutumisen asiantuntijoiden osallistuminen tutkimus- ja kehittämistoimintaan rikastuttaa ja uudistaa hyvien käytänteiden tutkimista ja kehittämistä. Mitä ovat sellaiset tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävät käytännöt, jotka vahvistavat kuntoutujien osallistumista kuntoutuksen soveltavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa? Kuntoutuksessa tarvitaan moninaista yhteistyötä ja kumppanuuksia verkostoissa, jotta voidaan taata kuntoutujille mahdollisimman tehokkaat ja sujuvat kuntoutuspalvelut (Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma 2003: 16). Kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K-toiminnan) uudistamiseksi, tulevaisuuteen katsoen, tarvitaan rohkeutta miettiä kokonaisuutta uudella tavalla niin järjestelmän ja verkostojen kuin uudenlaisten toimintatapojen näkökulmasta (ks. Rantakokko ym. 2019). Verkostojen yhteistoiminnassa sekä kuntoutujien, ammattilaisten sekä tutkijoiden kumppanuudessa voidaan kehittää kuntoutuksen hyviä nykykäytäntöjä sekä tuottaa uusia kuntoutuskäytäntöjä (Sipari & Mäkinen 2012: 11). Soveltavan tutkimustoiminnan tarkoituksena on käytäntöjen kehittäminen hyödyntämällä tutkimustietoa (Anttila 1996). Usein kuntoutujien osallistuminen kuntoutuksen soveltavaan T&K-toimintaan on toteutunut kyselyihin vastaamalla tai erilaisten haastatteluiden keinoin. Osallistuminen on tällöin rajautunut tutkimuksen informanttina toimimiseen. Millaista voisikaan olla tutkimus- ja kehittämistoiminta, jossa mahdollistuu kuntoutujan aktiivinen osallistuminen ja toimijuus? Juuri siis ne samat asiat, joita kuntoutuksen valtaistava paradigma korostaa (Järvikoski ym. 2017: 78). Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuudessa kuntoutujat eivät ole tutkimuksen kohteita vaan aktiivisesti osallistuvia yhdenvertaisia kumppaneita ammattilaisten ja tutkijoiden kanssa (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 145; Lehtonen ym. 2020). Kumppanuudessa kokemusperäinen asiantuntijuus yhdistyy ammattilaisten ja tutkijoiden osaamiseen. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuus voi toimia tehokkaana tulosten jakamisen sekä jalkauttamisen keinona ja linkkinä organisaatioiden, ammattilaisten, kuntoutujien sekä niitä ympäröivien sidosryhmien välillä (Hoekstra ym. 2020). Tutkimus- ja kehittämiskumppanuus edistää näin potentiaalisesti tutkitun tiedon ja käytännön välisen kuilun umpeen kuromista (Greenhalg ym. 2016). Kuntoutujien mahdollisuus osallistua asiantuntijoita T&K-toimintaan mahdollistaa merkityksellisten tutkimusaiheiden tunnistamisen kuntoutujien näkökulmasta sekä relevantin tutkimustiedon tuottamisen (Sipari & Mäkinen 2012: 11; Lehtonen ym. 2020). Hoekstran ym. mukaan kuntoutujien osallistumisen mahdollistaminen kumppaneina T&K-toiminnassa edistää tuloksellisempaa kuntoutustoimintaa tulevaisuudessa. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävät käytännöt Anna Kaipaisen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä tartuttiin tutkimus- ja kehittäjäkumppanuusilmiöön. Työn tarkoituksena oli kehittää tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävää käytäntöä kuntoutuksen soveltavassa T&K-toiminnassa kuntoutujan osallistumisen vahvistamiseksi. Tutkimuksellisen kehittämistyön toimintaympäristönä oli JAMK:n ja Metropolia Ammattikorkeakoulun kolmivuotinen kehittämishanke REcoRDI. Hankkeen tarkoituksena on kehittää kuntoutuksen soveltavaa TKI-toimintaa sekä vahvistaa osaamista ja verkostoitumista T&K-toiminnassa ihmisten toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistämiseksi. (Rantakokko ym. 2019.) Metropoliassa kehittämisen painopisteitä hankkeessa ovat asiakaslähtöinen kuntoutus, osallistumista mahdollistava kuntoutuminen arjessa ja yhteiskehittely älykkäissä kuntoutuskäytännöissä. Nämä kehittämisen painopisteet on yhdistetty osallistuvan tutkimuskumppanuuden teemaksi. (Sipari 2020.) Kaipaisen (2020) tutkimuksellinen kehittämistyö toteutui toimintatutkimuksellisella otteella ja aineisto kerättiin laadullisin menetelmin teemahaastatteluiden ja yhteiskehittelyn keinoin. Tiedontuottajina oli viisi kuntoutujaa, jotka olivat osallistuneet aiemmin tutkimus- ja kehittäjäkumppaneina kuntoutuksen soveltavaan T&K-toimintaan. Lisäksi osallistujia olivat kolme kuntoutuksen ammattilaista, joilla oli kokemusta tutkimus- ja kehittäjäkumppanuudesta sekä kaksitoista Metropolian innovaatiokeskittymän kehittäjäverkoston jäsentä. Pirun hauskaa yhdessä oppimista ja yhteistoimintaa Kuviossa 1 on tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista yhteenvetona tuotettu kuvaus tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävistä käytännöistä. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuuden sillalle kuntoutujat ja ammattilaiset astelivat yhdessä. Tutkimus- ja kehittämiskumppanuudessa yhteistoiminta ja yhdessä oppiminen oli keskeistä. Parhaimmillaan yhdessä tekeminen on ”pirun kivaa ja hauskaa”, kuten eräs osallistuja asian muotoili. Tuloksissa painottuivat kumppanuutta edistävät arvot ja asenteet, jotka olivat yhdenvertaisuus, avoimuus, positiivisuus, rehellisyys sekä psykologinen turvallisuus. Tällöin oli mahdollista lähteä ”rohkeesti kokeilemaan” ja samalla ”opitaan toinen toisiltamme.” Tärkeää oli vastavuoroinen dialogi vuorovaikutuksessa. Kumppanuutta edistävät arvot, asenteet ja diaglogi toimivat kuin sillankaiteina, jotka tukivat osallistujia koko prosessin ajan (kuvio 1). Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävissä käytännöissä korostuivat kumppaneiden välinen luottamus sekä yhteistöllisyys. Vapaamuotoinen tutustuminen oli tärkeää: ”Käytiin Rossossa syömässä aina koko porukalla kesken päivän. Siinä tutustuttiin parhaiten ja sai niin ku semmosen tunteen, että kuului porukkaan.” Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuus perustui yhteisille tavoitteille ja tahtoon tehdä yhteistyötä. Tutkimus- ja kehittämiskumppanuutta edistävissä käytännöissä ratkaisuja kysymyksiin etsitään yhdessä. Kuntoutuksen ammattilainen kuvasi asiaa näin: ”Antoisimmat hetket oli keskustelutilaisuudet, kun haettiin yhdessä sitä yhteistä näkemystä siinä.” Ideoita visioitiin yhteistoiminnassa osallistavien, luovien ja monipuolisten työskentelytapojen avulla. Teknologia ja digitaaliset ratkaisut mahdollistivat etäyhteyksin osallistumisen ja pelilliset menetelmät. Kuntoutujien osallistumisen mahdollistumiseksi tuli kuntoutujien yksilölliset toiveet ja tarpeet huomioida. Oli hyödyllistä myös kartoittaa, mitä erilaista osaamista ja taitoja kuntoutujilla on – ei vain kuntoutumisen asiantuntijoina, vaan laajemminkin. Roolit ja vastuut määriteltiin yhdessä. Kuntoutujien mielekäs osallistuminen tuli huomioida prosessin kaikissa vaiheissa, jotta tutkimus- ja kehittäjäkumppanuus pääsee aidosti toteutumaan. Kumppanuussuhteen rakentamiseen, toimintatapoihin sekä toteutukseen liittyvät erityspiirteet tuli ottaa huomioon toiminnassa. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuuden vahvistaminen tulevaisuudessa Tulevaisuudessa tulisi pohtia sitä, kuinka varmistetaan kuntoutujien yhtäläinen pääsy mukaan T&K-toimintaan. Tärkeää olisi myös hyödyntää tutkimus- ja kehittämistoimintaan jo kumppaneina osallistuneita kuntoutujia. Nämä muutosagentit olisivat oiva voimavara tiedottamaan tutkimus- ja kehittäjäkumppanuustoiminnasta sekä juurruttamaan uutta käytäntöä tulevaisuudessa. Kaipaisen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia hyödynnetään REcoRDI-hankkeessa kehitettävässä osallistuvan tutkimuskumppanuuden mallissa. Osallistuvan tutkimuskumppanuus -mallia rakennetaan hankkeessa moninäkökulmaisesti ja perustuen kansainväliseen kirjallisuutteen (Lehtonen ym. 2020) sekä hankkeessa toteutettuihin lukuisten työpajojen tuloksiin. Kevään 2021 aikana REcoRDI-hankkeessa toteutuu osallistuvan tutkimuskumppanuuden kehittävä koulutusprosessi, jossa kuntoutuksen ja kuntoutumisen asiantuntijat sekä tutkijat ja kehittäjät yhdessä kouluttautuvat, arvioivat ja kehittävät mallia edelleen. Osallistuvan tutkimuskumppanuuden malli kuntoutuksen soveltavaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan julkaistaan tulevaisuudessa saavutettavana elektronisena julkaisuna. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön: Kaipainen, Anna 2020. ”Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävät käytännöt kuntoutuksen soveltavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittajat Anna Kaipainen, fysioterapeutti (YAMK), projektisuunnittelija, Metropolia AMK Nea Vänskä, lehtori ja REcoRDI-hankkeen tutkija, Metropolia AMK Lähteet Anttila, P. 1996. Tutkimisen taito ja tiedonhankinta: taito-, taide- ja muotoilualojen tutkimuksen työvälineet. Tutkimisen taito ja tiedonhankinta. Helsinki: Artefakta 2. Akatiimi. Greenhalgh T, Jackson C, Shaw S, Janamian T. 2016. Achieving Research Impact Through Co-creation in Community-Based Health Services: Literature Review and Case Study. The Milbank Quarterly 94, 2, 392–429. Harra, T, Sipari S, Mäkinen, E. 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino Oy. 145-164. Hoekstra F, Mrklas KJ, Khan M, ym. 2020. A review of reviews on principles, strategies, outcomes and impacts of research partnerships approaches: a first step in synthesising the research partnership literature. Canada: Health Research Policy and Systems 18:51 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7249434/pdf/12961_2020_Article_544.pdf Järvikoski A, Martin M, Kippola-Pääkkönen A, Härkäpää K. 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa Pohjola A, Kairala M, Lyly H, Niskala A. (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino Oy. 58–81. Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma 2003. Kuntoutusasiain neuvottelukunta Julkaisuja 2003:19. Sosiaali- ja terveysministeriö. Lehtonen K, Vänskä N, Sipari S, Harra T, Helenius S. 2020. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksen soveltavassa tutkimuksessa - kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Kuntoutus 43(3):6-19. Rantakokko, Sipari, Paltamaa, Korniloff, Vänskä, Lehtonen. 2019. Recordi. Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan vahvistaminen ekosysteemissä. Kuntoutus 42(3):44-48. Sipari S. 2020. Ratkaistavana kuntoutumisen hyvä tulevaisuus. REcoRDI-kehittämishanke – osaamista ja verkostoitumista kuntoutuksen soveltavaan tutkimukseen. https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminenja-innovaatiot/hankkeet/recordi/ Sipari S, Mäkinen E. 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 6/2012. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/122860/AATOS_6.pdf?sequence=1    

Lue lisää

Autismikirjon henkilön tunnetaitojen ja osallistumisen vahvistuminen
4.2.2021
Mari Imppola

Tunnetaidot – olivatpa ne sitten heikkoja tai vahvoja – ovat läsnä kaikissa tunnetilanteissa (Jääskinen 2017: 34–35) ja vaikuttavat osallistumiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa (Kuusikko-Gauffin 2011: 17). Tunnetaitojen vahvistamisen voidaan näin ollen katsoa olevan keskeinen osa autismikirjon henkilön osallistumisen mahdollistumista ja itseluottamuksen vahvistumista. Tunnetaidot vaikuttavat keskeisesti osallistumiseen ja kuntoutumiseen. Niiden vahvistaminen ja harjoittelu on huomioitava kaikessa toiminnassa ja ympäristön tulee mahdollistaa kaikenlaisten tunteiden ilmaisu. Autismikirjon henkilöt perheineen ovat ilmaisseet kokemuksensa yhteiskuntaan osallistumisen esteistä. On tärkeää tunnistaa näitä esteitä ja tuottaa interventioita ja ohjeita, joiden avulla yhteiskuntaan osallistumisen esteet voidaan poistaa. Tutkitulla tiedolla ja sen jakamisella on merkittävä osa esteiden poistajana, sillä sen avulla voidaan levittää paikkansapitävää tietoa autismista sekä murtaa siihen liittyviä myyttejä. (Wallace & Guldberg & Bailey 2019: 63.) Näin voidaan myös vaikuttaa asenne-esteettömyyden toteutumiseen yhteiskunnassa (Oksanen & Sollasvaara 2019: 19–21). Tunnetaitoja harjoittelemalla vahvistetaan niin osallistumisen mahdollisuuksia kuin hyvinvointiakin. Tunnesäätelyn haasteilla on todettu olevan yhteys mielenterveyteen, sillä niihin liittyvät haasteet voivat aiheuttaa masennusta ja ahdistusta (Santomauro & Sheffield & Sofronoff 2017). Haasteet tunnetaidoissa vaikuttavat myös sosiaalisiin tilanteisiin osallistumiseen. Sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvät haasteet vaikuttavat esimerkiksi vaikeuteen muodostaa ystävyyssuhteita tai ymmärtää omia ja muiden tunteita tai ajatuksia. (Kuusikko-Gauffin 2011: 17.) Autismikirjon häiriöön kuuluvista vuorovaikutukseen liittyvistä haasteista huolimatta vuorovaikutustutkimus on osoittanut, että autismikirjon henkilöillä on erityisiä tapoja kommunikoida muiden ihmisten kanssa (Stevanovic & Koskinen 2018). Autismisäätiössä keväällä 2019 toteutettu kysely osoitti, että työntekijöiden arvion mukaan autismikirjon henkilöillä puutteet tunnetaidoissa ovat yleisiä (Oksanen: 2019). Autismisäätiössä toteuttamani tutkimuksellisen kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää autismikirjon henkilön tunnetaitoja edistäviä toimintatapoja osallistumisen vahvistumiseksi. Kehittämistyössä haluttiin keskittyä vahvaa tukea arjessaan tarvitseviin autismikirjon henkilöihin. Kehittämistyön aineisto kerättiin kolmen kehittämistehtävän avulla. Tietoa kerättiin autismikirjon henkilön läheisiltä teemahaastatteluin sekä Autismisäätiön henkilöstöltä kahdessa yhteiskehittelyn menetelmiä hyödyntävässä ryhmäkeskustelussa. Aito ja arvostava kohtaaminen sekä vuorovaikutus Kehittämistyön tuloksissa ilmeni, että tunnetaitoja opitaan vuorovaikutuksessa ja taitoja harjoitellaan yhdessä autismikirjon henkilön kanssa. Tunteista myös puhutaan jatkuvasti kaikissa tilanteissa ja kaikkialla. Tunnetaitojen harjoittelua on hyvä porrastaa, kuten minkä tahansa muunkin taidon harjoittelua. Tunteiden ilmaisua harjoitellaan ensin tutuissa ja turvallisissa ympäristöissä tuttujen ihmisten kanssa. Tämän jälkeen harjoittelua jatketaan uusissa ympäristöissä. Tunnetaitoja edistäviin toimintatapoihin kuuluu autismikirjon henkilön osaamisen ja voimavarojen jatkuva näkyväksi tekeminen ja positiivissävytteinen vuorovaikutus. Kun yksilön kokemus omasta kyvykkyydestä vahvistuu, voimistuu myös hänen kokemuksensa elämänhallinnasta ja osallistuminen ympäröivään yhteiskuntaan mahdollistuu (Oksanen 2019: 58–60). Toimintatavoissa huomioidaan autismikirjon henkilön yksilöllisyys, kuten yksilön taidot, tarpeet, tausta ja mielenkiinnon kohteet sekä tavat ilmaista tunteita ja kommunikoida. Esimerkiksi haasteellinen käyttäytyminen voi johtua aistikanavien tuottamista aistimuksista. Aistipoikkeavuuksin kanssa selviytymistä voidaan harjoitella sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla yksilöllisesti mukautettujen toimintatapojen kautta. (Ikonen et. al. 2015: 16–19.) Tunnetaitoja opeteltaessa on huomioitava autismikirjon henkilön osaaminen ja vahvuudet sekä hänelle mielekkään toiminnan mahdollistuminen. Samalla korostetaan sitä, mikä osataan jo ja iloitaan onnistumisista sekä edistymisestä. Autismikirjon henkilön kanssa puhutaan hänen kieltään, häntä ymmärretään ja rohkaistaan näyttämään tunteitaan ja kertomaan niistä. Näin luodaan kaikenlaisten tunteiden ilmaisun sallivaa luottamuksen ilmapiiriä. Aito ja arvostava kohtaaminen sekä henkilön kokemusten kuuleminen on keskeistä (Parikka & Halonen-Malliarakis & Puustjärvi 2017: 26–28). Autismikirjon henkilölle annetaan aikaa ja autetaan tunteiden käsittelyssä. Tunteille tarvitaan sanat, jotta tunteita voidaan työstää omissa ajatuksissa. Siksi tunteita on tärkeää nimetä ja keskustella niistä eri yhteyksissä. (Keltikangas-Järvinen 1994: 172–173.) Tunteita ei sanoteta autismikirjon henkilön puolesta, vaan autetaan löytämään omat sanat ja/tai kuvat omille tunteille. Valmiiden tunnekuvien käyttämisen ohella tunteita voidaan esimerkiksi piirtää, valokuvata tai etsiä internetistä omia tunteita vastaavia kuvia. Lisäksi tunteiden tunnistamisen harjoittelussa on tärkeää huomioida kehollisuus eli tunnistaa, missä tunteet tuntuvat. Ympäristön suuri merkitys Tunnetaitoihin ja osallistumiseen liittyen kehittämistyön aineistossa korostui fyysisen ja sosiaalisen ympäristön merkitys. Ympäristöllä on suuri vaikutus siihen, miten tunteita opitaan käsittelemään, ilmaisemaan ja sanottamaan. Autismikirjon henkilön kanssa ympäristötekijöiden vaikutus tunteisiin on huomioitava. Ulkoista ympäristöä ja struktuureja muokaten autismikirjon henkilön ympäristö voidaan muokata turvalliseksi ja aistipoikkeavuuksia lievittäväksi, jolloin turvallinen osallistuminen mahdollistuu (Ikonen et.al. 2015: 16–19). Autismikirjon henkilön ympäristöön on kyettävä vaikuttamaan esimerkiksi kuormittavia tekijöitä vähentäen. Uusia tilanteita strukturoidaan ja ennakoidaan esimerkiksi kuvallisesti ja/tai kirjallisesti. Ympäristöjen suunnittelussa on huomioitava tilat, joissa on mahdollisuus rentoutua ja rauhoittua ja ilmaista kaikenlaisia tunteita. Ryhmiä suunniteltaessa huomioidaan ihmisten väliset henkilökemiat ja se, että tunteet tarttuvat. Toisaalta huomioidaan vertaisuus, sillä toisilta autismikirjon henkilöiltä on mahdollista oppia tunteiden ilmaisua ja käsittelyä. Lisäksi tarjotaan mahdollisuuksia valita ja vaikuttaa tapahtumiin. Osoitetaan, että toiveet kuullaan ja tartutaan niihin heti kun niitä tuodaan esiin. Yksilön hallinnantunne vahvistuu, kun hän pääsee itse vaikuttamaan lopputulokseen ja hänellä on kokemus siitä, että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin (Keltikangas-Järvinen 1994: 176–184, 279). Autismikirjon henkilön kanssa toimittaessa on ymmärrettävä oma rooli tunteiden käsittelyn mahdollistajana ja uskallettava kohdata tunteva ihminen. Yhteistyötä ja positiivista kuuntelevaa vuorovaikutusta suhteessa kaikkiin toimijoihin Tunnetaitoja vahvistavissa toimintatavoissa huomio kiinnitetään yhä vahvemmin tiedon jakamiseen ja jaettuun päätöksentekoon autismikirjon henkilöä koskevissa asioissa. Autismikirjon henkilön verkostossa huomioidaan positiivinen ja kuunteleva vuorovaikutus suhteessa kaikkiin toimijoihin. Lisäksi ymmärretään kontekstin vaikutus opittuihin taitoihin ja ymmärretään, että kaikkea ei voida heti toteuttaa uudessa ympäristössä.  Autismikirjon henkilön verkostoissa suunnataan yhteisten toimintatapojen, tavoitteiden sekä arvojen jakamiseen, luomiseen ja kehittämiseen. Kaikkien verkostossa toimivien tulee ymmärtää, mitä autismikirjon henkilön kannalta tarkoittaa, että hänellä on hyvä ja turvallinen olla. Koska autismikirjon henkilöillä on usein haasteita tunnetaidoissa, on hyvä pohtia, miten ohjaajien toteuttamaa tunneviestintää voidaan yhdenmukaistaa. Luodaan yhdessä sovitut toimintatavat ja toimintakulttuurit siihen, miten asiakkaita tuetaan tunnetaidoissa ja miten asioita tuodaan esille. Yhdessä jaetaan käsityksiä siitä, mitä tehdään, miksi tehdään ja miten toimitaan. Tarvitaan myös työntekijöiden tunnetaitoihin liittyvän ammattitaidon jatkuvaa lisäämistä ja ylläpitämistä. On huolehdittava myös työntekijöiden jaksamisesta ja tuettava itsereflektiossa, jotta autismikirjon henkilön tunteisiin kyetään vastaamaan. Toisinaan toisten tunteisiin samaistuminen voi olla uuvuttavaa, ja siksi omien rajojen tunnistaminen ja selkeyttäminen on tärkeää (Jääskinen 2017: 25). Työntekijöiden ymmärryksen ja empatian vahvistumiseksi tarjotaan tietoa myös siitä, mitkä kaikki asiat voivat vaikuttaa tunteiden taustalla. Työyhteisössä hyväksi havaittuja toimintatapoja on tärkeä jakaa aktiivisesti. Voi esimerkiksi perustaa jatkuvasti täydentyvän sähköisen kuva- ja tehtäväpankin yhteiseen käyttöön. Ryhmäkeskusteluissa koettiin tärkeänä, että työntekijät kertovat, vinkkaavat, opastavat, ohjeistavat ja antavat toinen toisilleen työkaluja, esimerkiksi Autismisäätiön eri yksiköissä kiertäen. Omat kokemukset, oivallukset ja tunteet kuuluville Osallisuutta edistetään osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia tukemalla. Kehittämisessä huomioidaan kokemusasiantuntijuutta sekä asiakaslähtöisyyttä huomioivat toimintamallit. (Osallisuus 2020.) Kehittämistyön aineiston perusteella keskeisenä tunnetaitoja vahvistavana toimintamallina nähtiin autismitietoisuuden lisääminen ja samanarvoisuuden korostaminen yhteiskunnallisella tasolla. Tähän voidaan vaikuttaa tarjoamalla autismikirjon henkilölle mahdollisuuksia kertoa kokemuksistaan ja oivalluksistaan esimerkiksi tunnetaitoihin liittyen. Lisäksi autismikirjon henkilöillä on oltava mahdollisuus kertoa, millainen on turvalliseksi koettu ympäristö, jossa tunteiden ilmaisu mahdollistuu. Ennen muuta heillä on oltava mahdollisuus vaikuttaa ympäristöihin, joissa he toimivat. Keskeistä on, että autismikirjon henkilöillä on mahdollisuus liikkua yhteiskunnassa ja näyttää tunteitaan monin eri tavoin. Kirjoittaja Mari Imppola, toimintaterapeutti, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma. Imppola työskentelee Autismisäätiössä valmentajana ja toimintaterapeuttina. Kirjoitus perustuu Imppolan tutkimukselliseen kehittämistyöhön "Jokaisella täytyy olla oikeus purkaa omia tunteitaan.” Autismikirjon henkilön tunnetaitoja edistävien toimintatapojen kehittäminen osallistumisen vahvistumiseksi. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020. Lähteet Ikonen, Toni & Karjala, Marjatta & Kortelainen, Susanna & Mäkelä, Miia & Nevalainen, Minna & Oksala, Laura & Ruusuvuori, Sirkku & Roponen, Tarja & Salmi, Katja & Suvanto, Elina 2015. Autismikäsikirja 2.0. Eteva kuntayhtymä julkaisuja 1/2015.  <https://www.eteva.fi/globalassets/tiedostot/eteva/oppaat-ja-julkaisut/autismikasikirja-2.0.pdf>. Luettu 26.10.2020. Jääskinen, Anne-Mari 2017. Mitä sä rageet? Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen. Helsinki: Lasten keskus ja Kirjapaja Oy. Keltikangas-Järvinen, Liisa 1994. Hyvä itsetunto. Helsinki: WSOY. Kuusikko-Gauffin, Sanna 2011. Social anxiety and emotion recognition in autism spectrum disorders. Väitöskirja. Oulun yliopisto. Oksanen Jonna 2019.  Hanketyöntekijä. Autismisäätiö. Helsinki. Tunteet haltuun ja hyödyksi -hanke. Hanke-hakemus. Aineisto tekijällä. Oksanen, Jonna 2019. Positiivisen psykologian opit hyödyksi arjessa. Toimintamalli autismikirjon henkilöiden stressinhallintaan ja onnellisuuden tukemiseen. Helsinki: Autismisäätiö. Osallisuus 2020. Hyvinvointi ja terveyserot. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. <https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/osallisuus>. Luettu 10.2.2020. Parikka, Jaana & Halonen-Malliarakis, Niina & Puustjärvi, Anita 2017. Vaikeudesta voimaksi. Neuropsykiatriset häiriöt ja niiden huomioiminen koulussa. 2. Painos. Helsinki: Finn Lectura. Santomauro, Damian & Sheffield, Jeanie & Sofronoff, Kate 2017. Investigations into emotion regulation difficulties among adolescents and young adults with autism spectrum disorder. Journal of Intellectual & Developmental Disability 42 (3). 275–284. Stevanovic, Melisa & Koskinen, Emmi 2018. Sosiaalinen vuorovaikutus autismikirjon häiriössä - keskusteluntutkimuksen näkökulma. Lääketieteellinen Aikakausikirja 134 (21). 2120-2126. <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/264096/duo14588.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 26.10.2020. Wallace, Simon & Guldberg, Karen & Bailey, Anthony 2019. Tutkimuskatsaus autismiin 2019. Deduktia. Eteva kuntayhtymä. Helsinki: Copy-Set Oy.

Lue lisää

Ikääntyneen toimijuutta arjessa vahvistava ryhmäkuntoutus
19.1.2021
Kirsi Hautaviita

Elinikä pitenee, eläkeläisten määrä ja palveluiden tarve kasvaa (Marinin hallitusohjelma 2019:146).  Väestön ikääntyminen haastaa kehittämään palveluita, jotka pienentävät sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia ja tehostavat työtä (Härkäpää & Järvikoski & Salminen 2016: 31). Ryhmä soveltuu lähes aina kaikkiin kuntoutuksiin ja tarjoaa toimintaympäristön, jossa kuntoutuja voi tähdätä kohti omia sekä ryhmän tavoitteita (Salminen 2016: 301). Ryhmäkuntoutus on pyörinyt työpaikallani jo vuosia samalla kaavalla, mutta voisiko siihen saada uudistusta näkökulmaa muuttamalla? Toimijuus käsitteenä perustuu uudenlaiseen ja aiempaa toiminnallisempaan käsitykseen myös vanhoista ihmisistä. Se korostaa ihmisen toiminnan tavoitteellista ja merkityksellistä luonnetta. Perusajatuksena on, että toimijuus on jotain, mikä rakentuu ja muotoutuu modaalisten ulottuvuuksien haluamisen, täytymisen, voimisen, osaamisen, tuntemisen ja kykenemisen yhteisenä vuorovaikutuksena. (Jyrkämä 2012: 243–148.) Pikkaraisen (2020) tutkimuksen mukaan ikääntyneiden kuntoutuksessa tulisi hyödyntää toimijuuteen perustuvaa lähestymistapaa. Onnistunut, arkeen voimavaroja antava kuntoutus syntyy ikääntyneen toimijan ja kuntoutukseen vaikuttavien tekijöiden välisenä vastavuoroisena oppimis- ja muutosprosessina. Toimijuuteen perustuva kuntoutus täydentää perinteistä toimintakykylähtöistä kuntoutusta. (Pikkarainen 2020: 6.) Toimijuus kuntoutustavoitteena ohjaa tarkastelemaan kuntoutumista osana kuntoutujan yksilöllistä elämää ja sosiaalista pärjäämistään eikä vain fyysisenä toimintakykynä (Reunanen 2017: 88–91). Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöni, jonka tarkoituksena oli kehittää ryhmäkuntoutusta ikääntyneen toimijuuden vahvistumiseksi arjessa. Tutkimuksellinen kehittämistyö toteutettiin toimintatutkimuksena, ja aineisto kerättiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen aineistokeruu toteutettiin ryhmäkeskusteluna ammattilaisten kanssa, toinen vaihe ryhmäkeskusteluna kuntoutujien kanssa. Kolmas aineistokeruuvaihe järjestettiin yhteiskehittelynä kehittäjäryhmälle, joka muodostui Pysy kotikuntoisena -ryhmän kuntoutujista, kuntohoitajasta sekä fysio- että toimintaterapeuteista. Kuntoutujalähtöisyys ja arkiaskareiden harjoittelu Kuntoutujalähtöinen ryhmäkuntoutuksen suunnittelu ja ohjaus sekä arjen toimintoja tukevat harjoitteet ryhmäkuntoutuksen toteutuksessa edistävät ikääntyneen toimijuutta arjessa. Kuntoutujalähtöiseen toiminnan suunnitteluun ja ohjaukseen kuuluvat: ammattilaisten valmistautuminen ryhmäkuntoutukseen (ryhmäkokojen ja ohjaajien määrän suunnittelu, kriteerit ryhmiin pääsylle, ryhmät toimintakyvyn perustella valinnanvapaus säilyttäen) perehtyminen kuntoutujien arkiympäristöön ja taustatietoihin keskustellen yhdessä kuntoutujan kanssa tavoitteen asettaminen, päivittäminen ja seuranta ammattilaisen tuella. Kokonaistavoitteen lisäksi tulee nimetä pienempi, käytännönläheinen osatavoite, jonka saavuttamista ja päivittämistä seurataan yksilöllisen aikataulun mukaan avoin vuorovaikutus, jonka avulla mahdollistetaan yksilöllinen ohjaus, suunnittelu ja seuranta, sekä vertaistuki ja neuvot kaikkien saataville sopivien kotiharjoitteiden ohjaus. Ryhmäkuntoutuksessa tulee harjoitella arjen toimintoja, ihan käytännön tasolla. Harjoitteissa tulisi olla: toiminnallisuutta, liikkeiden yhdistelemistä, kuten pölynimurin perässä vetämistä ja lattialta ylösnousemista, jossa yhdistyvät lihasvoimien ja tasapainon vahvistaminen hienomotoriikan harjoitteita, kuten kutomista ristisanojen tekemistä aivojumppaa, kuten pelejä, leikkejä ja ongelmanratkaisutehtäviä. Toimintakyvyn merkitys toimijuuden mahdollistajana on suuri, ja toimintakyky nivoutuukin toimijuuden ympärille tiukasti niin, että ne täydentävät toinen toistaan. Kirjoittaja Kirsi Hautaviita, fysioterapeutti Peruskuntaturvayhtymä Karviaisessa ja kuntoutuksen (ylempi AMK) - opiskelija Lähteet Härkäpää, Kristiina & Järvikoski, Aila & Salminen, Anna-Liisa 2016. Teoriat, viitekehykset ja mallit kuntoutusta ohjaamassa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Jyrkämä, Jyrki 2012. Toimijuus ja terveyden edistäminen. Teoksessa Näslindh-Ylispangar, Anita: Vanhuksen terveyden, hyvinvoinnin ja hyvän elämän edistäminen. Helsinki: Edita Publishing. Marinin hallitusohjelma 2019. Osallistava ja osaava Suomi. 3.6 Oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161931/VN_2019_31.pdf?sequence=1&isAllowed=y Pikkarainen, Aila 2020. Ikääntyneiden aikuisten toimijuus kuntoutuksessa. Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/71384/978-951-39-8250-8_vaitos18092020.pdf?sequence=1&isAllowed=y Reunanen, Merja A.T. 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Lapin yliopisto. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/62863/Reunanen_Merja_ActaE_216_pdfA.pdf?sequence=1&isAllowed=y Salminen, Anna-Liisa 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

Lue lisää

Kuntoutusta uudistava tutkitun tiedon hyödyntäminen – kuntoutusalan koulutuksen näkökulma
11.1.2021
Inari Heimo, Kaisa Porkka-Toivonen, Elina Rutanen, Krista Lehtonen

Kuntoutusalan ammattilaisilla on oltava tutkimustiedon lukutaitoa ja osaamista tutkimustiedon hyödyntämiseen omassa työssään. Tutkimustiedon yhdistäminen käytännön toimintaan voi kuitenkin olla haastavaa. Edistämällä tutkimustiedon hyödyntämiseen liittyvien taitojen oppimista kuntoutusalan koulutuksessa vahvistetaan samalla kuntoutuksen toimijoiden näyttöön perustuvan toiminnan osaamista. Tutkimustiedon hyödyntäminen Kuntoutus on yhteistoimijuuteen ja näyttöön perustuvaa toimintaa, joka huomioi ajantasaisen tutkimustiedon, ammattilaisen kokemuksellisen tiedon sekä kuntoutujan näkemykset tämän yksilöllisestä tilanteesta sekä tiedot toimintaympäristöstä (Hotus 2020). Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tuloksia hyödynnetään kuntoutuksen ammattilaisten, kuntoutujien, läheisten ja muiden asianosaisten yhteistoiminnassa. Tutkimustiedon hyödyntäminen (en. knowledge translation) tarkoittaa dynaamista prosessia tutkitun tiedon synteesistä tiedon levittämiseen, muokkaamiseen ja sen käyttöön terveydenhuollossa (CIHR 2016). Tiedon hyödyntämiseen kuuluu yhteinen tiedon muodostaminen ja tiedon käyttöönotto tilanteeseen sopivalla tavalla, jota voidaan kuvata tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen kehämallina (CIHR 2016, kuvio 1). Yllä olevan (kuvio 1) tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen kehämallin keskiössä on tiedon tuottamisen kolme vaihetta: tiedon hankinta, tiedon synteesi ja tämän perusteella kehitetty lopputuotos tai malli. Näitä ympäröi tiedon hyödyntämisen kehä, jossa kuvataan, miten tietoa pyritään jalkauttamaan ja hyödyntämään. Tähän prosessiin voidaan vaikuttaa kulloinkin kyseessä olevan tutkimusprojektin kaikissa vaiheissa tutkimuskysymysten asettelusta alkaen. (CIHR 2016.) Tätä kehämallia voidaan hyödyntää niin kuntoutusalan ammattikorkeakouluopetuksessa, opiskelijoiden tutkimus- ja kehittämishankkeissa kuin käytännön työelämässäkin. Tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen kehämalli opetuksessa Opettajien osaaminen näyttöön perustuvasta toiminnasta sekä tutkimusnäytön seuraamisesta, sen tuottamisesta, kriittisestä arvioinnista ja käyttämisestä on ensisijaisen tärkeää laadukkaan sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan koulutuksen toteuttamiseksi (Mikkonen ym. 2019). Opettajat ovat avainasemassa siinä, miten opiskelijat oppivat näyttöön perustuvan tutkimustiedon hyödyntämisen. Tutkimustiedon hyödyntämistä edistää tiedonhaun osaaminen sekä tutkitun tiedon arviointi- ja soveltamisosaaminen. Käytännössä tutkimustiedon hyödyntämistä haastaa tutkimustiedon kasvava julkaisumäärä sekä kansainvälisten tietokantojen ja lehtiartikkeleiden maksullisuus sekä tiedonhakuun ja arviointiin tarvittavien resurssien puute (ks. esim. CIHR 2016; Sipilä ym. 2016; Straus ym. 2013). Opetuksessa tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen mallin käyttö voi tarkoittaa opetettavan asian määrittelyn, sen mukauttamisen valitun opiskelijaryhmän tarpeisiin, mahdollisten opetukseen liittyvien haasteiden ja edistävien tekijöiden tunnistamisen ja tämän jälkeen opetuksen toteuttamisen erilaisten oppimistehtävien, ryhmätehtävien tai projektien muodossa. Lisäksi on arvioitava oppimisen tuloksia ja seurattava toimintatapojen juurtumista opiskelijoiden työskentelyyn, jotta tutkimustiedon hyödyntäminen jatkuu myös käytännön työhön siirryttäessä. Keinoja tutkimustiedon hyödyntämisen opetukseen Tutkimustiedon hyödyntämisen opetuksessa oleellisia ovat yhteisölliset ja vuorovaikutuksessa tapahtuvat oppimistilanteet, joissa hyödynnetään monipuolisia opetusmenetelmiä, kuten työpajatyöskentelyä, ongelmalähtöistä oppimista (PBL) ja erilaisten sidosryhmien kanssa yhteistyössä toteutettuja kehittämisprojekteja (ks. esim. Breen ym. 2018; Davis ym. 2013). Tutkimustiedon hyödyntämisen taitojen opetus saa tukea myös integratiivisen pedagogiikan mallista. Siinä opiskelija ratkoo käytännön ongelmia yhdistellen käytännön tietoa teoriaan, hyödyntäen itsesäätelytaitojaan ja sosiokulttuurista ympäristöään (Tynjälä 2016). Teoriaopintoihin olisi hyvä yhdistää mahdollisuuksien mukaan case-esimerkkejä ja aitoja asiakaskohtaamisia, kuten erilaisten kuntoutujien ohjaustilanteita sekä oppimistilanteita aidoissa työelämäympäristöissä. Korkeakouluissa tutkimustiedon hyödyntäminen voidaan liittää kaikkiin opintojaksoihin. Lisäksi se voidaan linkittää soveltavan tutkimuksen tekemiseen erilaisissa kehittämis-, tutkimus- ja innovaatioprojekteissa sekä opinnäytetyöprosesseihin tiiviissä työelämäyhteistyössä. Tutkitun tiedon soveltamisen olisi oltava opetuksessa oikea-aikaista, millä tarkoitetaan etenemistä opiskelijan osaamisen kehittymisen mukaan. Tutkitun tiedon ymmärryksen kasvaessa laajenee opiskelijan kyky myös tutkitun tiedon soveltamiseen. Harjoitteleminen antaa opiskelijoille valmiudet tutkimustiedon hyödyntämiseen ja näyttöön perustuvan toiminnan toteuttamiseen myös työelämässä. Näkökulmia tutkimustiedon hyödyntämiseen kuntoutusalan ammattikorkeakouluopetuksessa   Tutkimustiedon hyödyntämistä kuntoutusalan ammattikorkeakouluopetuksessa voidaan tarkastella useista näkökulmista. Nämä näkökulmat on yhdistetty tämän tekstin kirjoittajien laatimassa kuviossa 2. Kuviossa vasemmalla on esitelty tutkimustiedon hyödyntämisen dynaamisen prosessin osat, keskellä tutkimustiedon hyödyntämisen opettamiseen vaadittavia opettajan osaamisia ja oikealla keinoja edistää opiskelijoiden kykyä soveltaa tutkittua tietoa käytäntöön. Kuntoutusalan ammattilaisilla on oltava osaamista tutkimustiedon hyödyntämiseen asiakastyössä. Opettaja on merkittävässä roolissa opiskelijoiden kehittämis-, tutkimus- ja innovaatio-osaamisen kehittymisessä. Opettajan oma näyttöön perustuvan toiminnan ja tutkimustiedon hyödyntämisen osaaminen, tulee olla vahvaa. Yhteistoiminnallisilla ja käytännön läheisillä andragogisilla ratkaisuilla voidaan edistää opiskelijoiden osaamista ja kykyä soveltaa tutkimustietoa käytäntöön. Tulevina kuntoutusalan ammattilaisina heillä olisi silloin mahdollisuus alaa uudistavaan tiedon hyödyntämiseen. Blogikirjoitus pohjautuu sen kirjoittajien terveystieteiden opettajankoulutuksen yliopisto-opintoihin, tarkemmin opetuksen ja opettajuuden kehittämiseen. Työ on tehty yhteistyössä Metropolian REcoRDI-hankkeen kanssa. (Heimo ym. 2020.)   Kirjoittajat: Heimo, Inari, TtM-opiskelija, ft, tradenomi. n.t.inari.heimo@student.jyu.fi Porkka-Toivonen, Kaisa, TtM-opiskelija, ft. kaisa.a.porkka-toivonen@student.jyu.fi Rutanen, Elina, FM, TtM-opiskelija, ft. elina.h.rutanen@student.jyu.fi Lehtonen, Krista, TtM, lehtori, REcoRDI- hanke, krista.lehtonen@metropolia.fi Lähteet: Breen, A. V., Twigger, K., Duvieusart-Déry, C., Boulé, J., Borgo, A., Ferandes, R., Lychek, M., Ranby, S., Scott, C., & Whitehouse, E. 2018. “We Learn by Doing”: Teaching and Learning Knowledge Translation Skills at the Graduate Level. The Canadian Journal for the Scholarship of Teaching and Learning, 9 (1). https://doi.org/10.5206/cjsotl-rcacea.2018.1.7. CIHR 2016. Knowledge translation. Canadian Institutes of Health Research.  https://cihr-irsc.gc.ca/e/29418.html#1. Viitattu 22.2.2020. Davis, D., Davis, N. & Johnson, N. 2013. Formal educational interventions. Teoksessa S. Straus, J. Tetroe & I. Graham (toim.) Knowledge Translation in Health Care. Moving from Evidence to Practise. Toinen painos. BMJ Books: Wiley, 163–174. Heimo, I., Porkka-Toivonen, K. & Rutanen, E. 2020. Tutkimustiedon hyödyntämisen opetus kuntoutusalan korkeakoulutuksessa. Teoksessa T. Sjögren & P. Vuoskoski (toim.) Terveystieteiden opettajan andragoginen käsikirja 2020. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/70092# Hotus 2020. Näyttöön perustuva toiminta. https://www.hotus.fi/nayttoon-perustuva-terveydenhuolto/.  Viitattu 30.11.2020. Mikkonen, K., Koivula, M., Sjögren, T., Korpi, H., Koskinen, C., Koskinen, M., Kuivila, H-M., Lähteenmäki, M-L., Koskimäki, M., Mäki-Hakola, H., Wallin, O., Saaranen, T., Sormunen, M., Kokkonen, K-M., Kiikeri, J., Salminen, L., Ryhtä, I., Elonen, I. & Kääriäinen, M. 2019. Sosiaali-, terveys-ja kuntoutusalan opettajien osaaminen ja sen kehittäminen. Acta Univ. Oul., F Scripta Academica 14. Oulu: Oulun yliopisto. Sipilä, R., Mäntyranta, T. Mäkelä, M. Komulainen, J. & Kaila, M. 2016. Implementointia suomeksi. Duodecim 2016;132: 850–857. Straus, S., Tetroe, J. & Graham, I. 2013. Introduction: Knowledge translation: What it is and what it isn’t. Teoksessa S. Straus, J. Tetroe & I. Graham (toim.) Knowledge Translation in Health Care. Moving from Evidence to Practise. Toinen painos. BMJ Books: Wiley, 3–13. Tynjälä, P., Virtanen, A., Klemola, U., Kostiainen, E. & Rasku-Puttonen, H. 2016a. Developing social competence and other general skills in teacher education: applying the model of integrative pedagogy. European Journal of Teacher Education, 39:3, 368–387. DOI: 10.1080/02619768.2016.1171314.  

Lue lisää
Uudemmat postaukset