Pysynkö mukana? Kuntoutuksen muutos uudistuvassa sotessa

Yhteiskunta on jatkuvasti monimutkaistunut ja sen haasteet ovat yhä monimuotoisempia.  Terveyden haasteet liittyvät tänä päivänä yhä vahvemmin globaaleihin ongelmiin, kuten   esimerkiksi Covid 19:n aiheuttamat sairaudet ja rajoitustoimenpiteet, sodista johtuvat hoidon ja kuntoutuksen tarpeet, pakolaisuus, ilmastomuutoksen aiheuttamat katastrofit sekä erityisesti nuorten ahdistuneisuuden lisääntyminen. Näihin ongelmiin ei ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Sen sijaan tarvitaan tulevaisuuteen suuntautunutta poikkitieteellistä ajattelua. “ECOLAH - Embracing a Complexity-Orientated Learning Approach in Health” oli Erasmus+ -rahoitteinen hanke, jonka tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä, siitä kuinka yhteiskunnan erilaiset toimijat voivat osallistua monimutkaisten sosiaali- ja terveyshaasteiden ratkaisemiseen. Hankkeessa kehitetään korkeakoulupedagogiikkaa, joka tukee opettajien ja opiskelijoiden tulevaisuuteen suuntautuvien taitojen kehittämistä kompleksisten ongelmien ratkaisemisessa. (ECOLAH 2024). ECOLAH-hanke järjesti viiden päivän intensiiviviikon Pohjois-Hollannin Ellertshaarissa, jonne osallistui Metropoliasta 6 opiskelijaa yli 40 muun opiskelijan kanssa. Viikon tarkoituksena oli ymmärtää paremmin terveyteen liittyvää kompleksisuutta (complexity) ilmiönä. Kompleksisuudella tarkoitetaan sellaisen kokonaisuuden (järjestelmän) ominaisuutta, joka koostuu monesta, toisiinsa vaikuttavasta osasta ja nämä osien vaikutukset ovat vaikeasti selitettäviä (Casti, 2012). Eli kyseessä on joukko prosesseja, jotka dynaamisesti ja jatkuvasti kehittyvät, eivätkä pelkästään ole vuorovaikutuksessa keskenään vaan saavat merkityksensä näiden vuorovaikutusten kautta (Cohn, 2013). Ilmiötä tutkittiin viikon aikana erilaisin osallistavan oppimisen sekä luovien menetelmien avulla. Intensiiviviikkoon osallistui terveysalan korkeakouluopiskelijoita ja opettajia Hollannista, Suomesta, Romaniasta ja Portugalista sekä kaksi opettajaa Norjasta. Haastetaan perinteisiä ajattelumalleja Ajatusten herättäjänä opintoviikolle toimi Paul Beenen (tutkijaopettaja), joka käsitteli provokatiivisessa luennossaan nykyisen terveyspalvelujärjestelmän toiminnan ongelmia ja siihen liittyviä perinteisiä ajattelumalleja. Beenen väitti, että nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä on diagnoosilähtöinen eikä sen kantokyky riitä tulevaisuuden tarpeisiin. Kun ympäristön ja kulttuurin aiheuttamien sairauksien määrä kasvaa, tarvitaan sosiaali- ja terveydenhoidossa koko järjestelmää koskeva ajattelun muutos: Mitä voi tehdä toisin? Voivatko terveydenhuollon ammattilaiset auttaa kansalaisia ottamaan itse vastuuta omasta terveydestään? Mitä jos ammattilaiset keskittyisivät enemmän ennaltaehkäisemään sairauksia ja lisäämään kansalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia, esimerkiksi korostamalla inhimillistä luontoyhteyttä ja terveellisiä valintoja? Kuva: Anna Kaipainen Kuntoutuksen ammattilaiset työn muutoksessa Kuntoutuksen ammattilaisina tarvitsemme muuttuvissa ja ennakoimattomissa tilanteissa luovuutta ja heittäytymistä rakentaaksemme toimivan yhteistyösuhteen kuntoutujien kanssa. Turvallinen ja luottamuksellinen yhteistyösuhde auttaa kuntoutujaa kokemaan merkityksellisyyttä, uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa ja näkemään epäonnistumiset mahdollisuutena oppia. Intensiiviviikon hyödylliset, ajattelua avartavat luovat ja toiminnalliset harjoitteet konkretisoivat yksilön ja ympäristön eri tasojen (mikro-, meso-, ekso- makro- ja ekosysteemit) reaktiivista vaikutusta toisiinsa verkostoissa toimiessamme. Olemme tunnistaneet harjoituksissa havaittuja kompleksisia ilmiöitä myös omassa työssämme toimiessamme laajoissa kuntoutuja- ja ammattilaisverkostoissa. Tällöin pienetkin muutokset kuntoutujan elämässä ja verkostossa voivat saada aikaan “perhosefektin”, jolla voi olla suuret myönteiset tai haitalliset vaikutukset hänen kokonaistilanteeseensa. Optimaalinen kuntoutujan verkosto elää ja muuttuu jatkuvasti hänen tarpeittensa mukana. Reflektoiva oppimisprosessi osana toimintaa Intensiiviviikon aamut aloitimme pareittain walk and talk -luontokävelyillä, joissa vaihtuvan parin kanssa tutustuimme eri teemoin toistemme näkökulmiin ja kulttuureihin. Vastaavaa dialogista vuorovaikutusta tarvitaan myös työelämässä työyhteisöissä ja suorassa asiakastyössä: omat normimme eivät ole ainoita oikeita, vaan on erilaisia tapoja elää ja kokea. Tätä ymmärrystä tarvitsemme erityisesti kuntoutujien kanssa tehtävässä työssä, jotta heillä on mahdollisuus kokea itsensä oman elämänsä “päähenkilöiksi” ja me ammattilaisina voimme sanoa tekevämme aidosti kuntoutujalähtöistä työtä. Tällainen ajattelu vaatii meiltä ammattilaisilta jatkuvaa halua, herkkyyttä ja aikaa havainnoida omaa asennettamme, ihmiskäsitystämme ja toimintaamme itse reflektoiden, sekä keskustellen työyhteisöissämme, esimerkiksi jakamalla hiljaista tietoa. Tätä reflektoivaa oppimisprosessia heräteltiin intensiiviviikon aikana jokapäiväisillä henkilökohtaisilla oppimiskysymyksillä. Kompleksisuuden lisääntyessä aloimme yhä paremmin tunnistamaan, että monimuotoinen sosiaalinen ympäristö kannattaa nähdä rikkautena: jokainen – myös erilainen– ajatusmaailma on merkityksellinen ja muovaa omaa ja yhteisömme ajattelua ja toimintaa. Kuva: Anna Kaipainen Korkeakoulut suunnannäyttäjinä kohti terveempää ja kestävämpää tulevaisuutta Yksi pandemian suurimmista opeista on ollut se, että emme voi luottaa pelkästään perinteisiin menetelmiin nykyisten terveysongelmien ratkaisemiseksi. Nämä ilmiöt ovat kompleksisia, ja niihin liittyy niin sosiaalisia, taloudellisia, ympäristöllisiä kuin teknisiäkin tekijöitä ja laaja joukko erilaisia toimijoita. Näitä toimijoita ovat terveydenhuollon organisaatioiden lisäksi myös poliittiset päättäjät, oppilaitokset, tutkijat, yritykset ja yhteisöt. Ymmärtääksemme näiden haasteiden monimutkaisuutta ja käsitelläksemme niitä, meidän on omaksuttava uudenlaista ajattelutapaa sekä kyettävä arvioimaan uudelleen, miten lähestymme koulutusta, oppimista ja kuinka kehitämme yhteiskuntaa. (Papanagnou, Watkins, Lundgren, Alcid, Ziring, & Marsick. 2022). Tulevaisuuden ammattilaisilla on oltava teknisten taitojen lisäksi myös kyky ajatella kriittisesti ja luovasti monimutkaisten, usein arvaamattomien terveyshaasteiden edessä. Meneillään olevat maailman muutokset ovat vahva muistutus siitä, että terveydenhuollon työntekijöiden, poliittisten päättäjien ja opettajien sekä erityisesti seuraavan sukupolven on oltava valmiita epävarmuuteen ja opittava toimimaan nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Avainasemassa on tietämättömyyden tilan ja uteliaisuuden vaaliminen oppimisessa. (Gheihman, Johnson, & Simpkin. 2020). Tulevaisuusajatteluun tarvitsemme luovuutta ja heittäytymistä sekä mukavuusalueelta poistumista. Verkostoissa tapahtuva kohtaava ja osallistava oppiminen on tähän yksi mahdollisuus. Myös terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksen täytyy muuttua. Enää pelkkä tiedon tarjoaminen ei riitä, sillä nyt on kyettävä edistämään innovaatiivista, luovaa ja systeemistä ajattelua. (Lee, Hall, Anakin & Pinnock 2021.) Sosiaali- ja terveysala muuttuu jatkuvasti: palvelujärjestelmä ei tule olemaan koskaan valmis, emmekä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevien ammattilaisten on kyettävä työskentelemään eri tieteenalojen kanssa, tekemään yhteistyötä erilaisten sidosryhmien kanssa ja siten kehittämään yhdessä kestäviä ratkaisuja. Korkeakouluilla on ratkaiseva rooli eri toimijoiden yhteen saattamisessa, poikkitieteellisen yhteistyön edistämisessä sekä terveemmän ja kestävämmän yhteiskunnan edellyttämien systeemisten muutosten eteenpäin viemisessä. Meidän tulee olla valmiita muokkaamaan omaa toimintaamme ja pysyttävä avoimina elinikäiselle oppimiselle. Tämä matka vaatii yhteistyötä yli kansallisten rajojen ja tieteenalojen. Se edellyttää myös, että siirrymme lyhyen aikavälin ratkaisuista pohtimaan pitkän aikavälin strategioita, joissa pohditaan terveyshaasteiden perimmäisiä syitä ja luodaan yhdessä kestäviä polkuja tuleville sukupolville. Olemme sitoutuneet edistämään tätä muutosta, valmistamaan tulevia ammattilaisia ​​navigoimaan nykypäivän haasteiden monimutkaisissa kiemuroissa luottavaisesti ja luomaan terveempää ja kestävämpää yhteiskuntaa. Kirjoittajat: Laura Pikkola-Wickström on sosionomi, joka toimii ammatillinen kuntoutusohjaajana yksityisellä palveluntuottajalla Kelan työllisyyttä edistävässä ammatillisessa kuntoutuksessa.  Laura Wiik on toimintaterapeutti, joka työskentelee hyvinvointialueen julkisissa psykiatrian palveluissa.Laurat opiskelevat kuntoutuksen ylemmässä AMK-tutkinnossa Metropoliassa Anna Kaipainen, projektipäällikkö, fysioterapeutti YAMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Casti, J. 2012. X-Events: The Collapse of Everything. Cohn, S., Clinch, M., Bunn, C. & Stronge, P. 2013. Entangled complexity: why complex interventions are just not complicated enough. J Health Serv Res Policy ;18(1):40–3 Gheihman, G., Johnson, M., & Simpkin, A. L. 2020. Twelve tips for thriving in the face of clinical uncertainty. Medical Teacher 2020. Scholalry Perspective. Academic Medicine, Vol. 97, No. 8, August 2022. ECOLAH, Embraicing complexity oriented learning approach in health. 2024. Lee, C., Hall, K., Anakin, M., & Pinnock, R. 2021. Towards a new understanding of uncertainty in medical education. Journal of Evaluation in Clinical Practice. Vol. 27 Issue 5. October 2021. Pages 1194-1204. Papanagnou, D., Watkins, K. E., Lundgren, H., Alcid, G. A., Ziring, D., & Marsick, V. J. (2022). Informal and Incidental Learning in the Clinical Learning Environment; Learning Through Complexity and Uncertainty during COVID-19.

Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisestä valtakunnallisessa kehittämisverkostossa on merkittäviä hyötyjä niin yhteiskunnan, organisaatioiden, ammattilaisten kuin asiakkaidenkin näkökulmasta. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen ydintekijöihin panostamalla voidaan saavuttaa valtakunnallisen kehittämisverkoston mahdollistamat hyödyt. Terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on jo pitkään kehitetty verkkopalveluita osaksi asiakkaiden palvelukokonaisuutta (esimerkiksi Kallio ym. 2020). Digitaalisten palveluiden kehittäminen vaatii verkostoyhteistyötä yli organisaatiorajojen ja yhteisten resurssien hyödyntämistä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016: 1–4). Jotta hyvinvointialueet ja muut toimijat voivat kehittää yhteisiä digitaalisia palveluita, tarvitaan organisaatiorajoja ylittävälle yhteistyölle toimintamalleja (Parviainen ym. 2017: 15–17). Kuoppamäki (2011) toteaa, että yhteistyö eri organisaatioiden välillä voidaan nähdä työmäärää lisäävänä asiana, vaikka yhteistyön avulla voidaan myös lisätä tehokkuutta ja vähentää työn päällekkäisyyttä (Kuoppamäki 2011: 90). Valtakunnallisesta yhteistoiminnasta on useita hyötyjä niin organisaatioille, työntekijöille kuin palveluiden käyttäjille eli asiakkaille. Hyötyjen toteutuminen vaatii rakenteellisten ja toimintaan liittyvien edellytysten täyttymistä. (Kuoppamäki 2011; Pelkonen ym. 2020; Piirainen ym. 2019; Sisäministeriö 2018; Warsell ym. 2009; Ylitalo ym. 2006.) Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämistä valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämiseksi. Valtakunnallisesta kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisestä on merkittäviä hyötyjä Valtakunnallisessa kehittämisverkostossa tehtävän kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen hyötyinä tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan ovat toiminnan yhtenäistyminen osaamisen yhtenäistyminen laadukkaat palvelut kustannussäästöt verkostoituminen yhteinen edunvalvonta. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen valtakunnallisessa kehittämisverkostossa mahdollistaa yhteisten toimintamallien, toiminnan yhtenäisyyden, yhtenäisten palveluiden, tasa-arvon lisääntymisen ja toiminnan uudistumisen kautta toiminnan yhtenäistymisen valtakunnallisella tasolla. Verkostotyöskentely mahdollistaa tulosten mukaan avoimen keskustelun erilaisista toimintatavoista, ja verkkopalveluissa asiakkaat saavat palvelut tasa-arvoisesti asuinpaikasta riippumatta. Lisäksi ammattilaiset visioivat, että tulevaisuudessa voitaisiin tarjota palveluita myös yli hyvinvointialuerajojen, esimerkiksi valtakunnallisten etäryhmien muodossa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämiseen osallistuvien ammattilaisten ymmärrys syventyy ja laajentuu tiedon ja kokemusten jakamisen, yhteisen ymmärryksen muodostumisen ja kokonaisuuksien paremman hahmottamisen myötä, jolloin osaaminen yhtenäistyy. Lisäksi kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä asiantuntijoiden erityisosaamista hyödynnetään valtakunnallisesti ja ammattilaisten tieto lisääntyy. Ammattilaiset mainitsivat myös, että verkkopalveluiden kehittämisen avulla hiljainen tieto saadaan tehtyä näkyväsi, ja erityisosaamista voidaan hyödyntää harvinaisemmissa asiakastapauksissa. Tulosten mukaan myös perehdytys yhtenäistyy, kun kuntoutuksen verkkopalveluita voidaan hyödyntää uuden työntekijän perehdytyksessä. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisellä tutkimuksellisessa kehittämistyössä todettiin, että palveluiden käytettävyyden, palveluiden laadun, yhteisen kehittämisen sekä tietojen kokoamisen ja paremman hyödynnettävyyden kautta mahdollistetaan laadukkaat palvelut. Ammattilaiset nostivat esimerkiksi esille, että pienissä organisaatioissa tarvitaan valtakunnallista yhteistyötä ja verkostoa toiminnan kehittämisen tueksi. Kustannussäästöjä saadaan tulosten mukaan päällekkäisten tehtävien karsimisen ja resurssien säästämisen kautta. Aikaa säästyy niin ammattilaisilta kuin asiakkailta, kun verkkopalveluun tuotettua materiaalia hyödynnetään osana potilasohjausta valtakunnallisesti. Myös päällekkäisten tehtävien karsiminen tuo kustannussäästöjä, kun työtä ja vastuuta voidaan jakaa. Tuloksissa yhteinen edunvalvonta ilmeni yhteisten asioiden ajamisena, ja verkostoituminen on tapa tehdä valtakunnallista yhteistyötä. Verkostoituminen parantaa tulosten mukaan ammattilaisen välistä kommunikaatiota. Nämä hyödyt ovat esitetty kuviossa 1. Verkkopalveluiden verkostokehittämisen ydintekijät Valtakunnallinen kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen hyödyttää tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan sekä yhteiskuntaa, organisaatioita, ammattilaisia että asiakkaita. Kehittämisverkoston toiminta mahdollistuu, kun keskeiset tekijät verkoston rakenteessa ja toiminnassa on huomioitu. Näitä kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen ydintekijöitä tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan ovat monipuolinen ja laaja verkosto asiantuntijuus verkostoon osallistuvien motivaatio verkostoon osallistuvien halu kehittyä ja valmius jakaa osaamistaan verkostoon osallistuvien hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sitoutuminen verkoston toimintaan yhteinen ymmärrys hyvä johtaminen Osallistujilta edellytetään asiantuntijuutta ja motivaatiota Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä keskeistä on tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan monipuolinen ja laaja valtakunnallinen kehittämisverkosto, jossa on monialaista, eri tasoista ja eri toimintaympäristöistä koottua asiantuntijuutta. Monipuolinen ja laaja asiantuntijuus koostuu moniammatillisesta ja monialaisesta asiantuntijuudesta, eri tasoisista asiantuntijoista eri toimintaympäristöistä kuten eri puolelta Suomea ja eri hyvinvointialueilta. Verkostossa nähtiin tulosten mukaan tarve riittävälle asiantuntijuudelle, ei niinkään yhden yksittäisen osallistujan syvälliselle asiantuntijuudelle. Verkostoon osallistuvilla tulee olla tulosten mukaan motivaatiota osallistua verkostoon, halua kehittyä ja valmiutta jakaa omaa osaamistaan sekä hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Koko verkoston nähtiin olevan vastuussa osallistujien motivaation tukemisesta. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan motivaatiota voidaan lisätä monilla eri tavoilla, joita ovat vapaaehtoisuus osallistua verkostoon, ymmärrys verkoston hyödyistä omalle työlle, työyhteisölle ja asiakkaille sekä verkostossa oleva luottamuksellinen ja arvostava ilmapiiri. Lisäksi tieto verkostosta ja sen toimintaan liittyvistä taustatekijöistä, kuten tieto verkoston toiminnasta, tavoitteista ja pelisäännöistä, lisäävät osallistujien motivaatiota. Johdolta saatu tuki ja kannustus, nimetyt vastuut ja tehtävät samoin kuin verkoston sopiva koko toimivat myös motivaatiota lisäävinä tekijöinä tulosten mukaan. Tutkimuksellisessa kehittämistyössä tuli myös esille, että verkostoon osallistuvien halua kehittyä ja valmiutta jakaa osaamista voidaan edistää myös monin eri keinoin, kuten tukemalla ja arvostamalla organisaatiossa verkostoon osallistumista, palkitsemalla onnistuneesta verkostotyöstä, sopimalla osaamisen vahvistamisesta kehityskeskusteluissa ja sillä, että verkostoon osallistumisella voi vaikuttaa uralla etenemiseen. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä tulosten mukaan on tärkeää, että verkostoon osallistuvilla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Hyviin yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoihin kuuluvat toisten verkostoon osallistuvien arvostaminen ja kuunteleminen, avoin vuorovaikutus, avoimuus toisten ideoille, erilaisuuden hyväksyminen verkostossa ja kyky työskennellä moniammatillisesti. Sitoutuminen verkostoon tärkeää Lisäksi tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen edellyttää sitoutumista verkoston toimintaan, resurssointia, hyvää johtamista ja yhteistä ymmärrystä, jotka ovat myös yhteydessä toisiinsa. Resurssointi, yhteinen ymmärrys ja johtaminen edistävät sitoutumista. Myös hyvä kokemus yhdessä kehittämisestä nousi tuloksissa esille ja se sitouttaa tulosten mukaan yhteistyöhön. Yhteinen ymmärrys muodostuu tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa yhteisestä näkemyksestä, yhteisestä tahtotilasta ja yhteisistä tavoitteista. Yhteistä ymmärrystä voidaan tulosten mukaan lisätä niin, että yhteiset tavoitteet ovat kirjallisesti saatavilla, tapaamisille on asetettu selkeät tehtävät, tehtäviä rajataan ja luodaan yhteiset pelisäännöt. Hyvään johtamiseen liittyvät tuloksissa johtaminen niin verkostoon osallistuvien organisaatioissa kuin verkostossa itsessään. Verkoston toiminnan koordinointiin tarvitaan resurssia tulosten mukaan, samoin kuin verkostoon osallistuvat tarvitsevat työaikaa verkostoyhteistyöhön. Verkoston tapaamisten sopiminen hyvissä ajoin on tulosten mukaan keino mahdollistaa osallistuminen ja suunnitella työaikaa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä tarvitaan lisäksi toimivaa vuorovaikutusta ja avointa ilmapiiriä, innovaatiokykyä sekä organisaatioiden päätöstä yhteiskehittämiseen osallistumisesta. Tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämistä estäviksi tekijöiksi voivat kuitenkin muodostua taloudelliset tekijät, palveluiden omistajuus, digitaalisten palveluiden arvostamisen puute ja verkostotyöskentelyn hyötyjen ymmärtämättömyys. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämiseksi on esitetty kuviossa 1. [caption id="attachment_3364" align="alignnone" width="620"] Kuvio 1. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämiseksi[/caption] Lopuksi Tämän kirjoituksen taustalla olevan tutkimuksellisen kehittämistyön tuotos kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisestä vastasi suurelta osin verkostokehittämisestä ja valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämisestä aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia ja näkemyksiä. Tutkimuksellisen kehittämistyön toimintaympäristönä oli Terveyskylän Kuntoutumistalo ja sen kehittämisverkosto. Terveyskylän Kuntoutumistalossa kehitetään kuntoutuksen verkkopalveluita valtakunnallisessa verkostoyhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ja asiakkaiden kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset perustuivat Kuntoutumistalon eri työryhmien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ja kansallisten yhteyshenkilöiden näkökulmiin. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen hyödyt kannustavat kuntoutuksen verkkopalveluiden valtakunnalliseen verkostokehittämiseen. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää kuntoutuksen ja terveydenhuollon verkkopalveluiden verkostokehittämisessä niin valtakunnallisissa kehittämisverkostoissa kuin rajatummissakin verkostoissa. Erityisesti tätä tutkimuksellista kehittämistyötä voidaan hyödyntää, kun kehitetään Kuntoutumistalon verkkopalveluiden verkostokehittämisestä, ja tuloksia voidaan soveltaa myös muiden Terveyskylän talojen tarpeeseen. Tutkimuksellinen kehittämistyö Valtakunnallisen yhteistoiminnan edistäminen kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisellä on luettavissa Theseus-tietokannasta. Kirjoittaja: Linda Hiltunen, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Linda työskentelee tällä hetkellä HUSin Sisätaudit ja kuntoutus -linjalla digitaalisten palveluiden kehittämisen ja Kuntoutumistalon parissa.   Lähteet: Kallio, Eeva-Liisa & Vuori, Outi & Jokinen, Hanna & ja Hietanen, Marja 2020. Digitalisaatio tuo neuropsykologisen kuntoutuksen lähelle potilasta. Duodecim 2020; 136:1789–95. Viitattu 10.7.2023. Kuoppamäki, Sanna-Mari 2011. Poliisin ja Rajavartiolaitoksen turvapaikkamenettelyt ja viranomaisyhteistyö. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 92. Raja- ja merivartiokoulun julkaisusarja 3, Työpaperit, raportit, selosteet 1/2011. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu. Parviainen, Päivi & Jukka Kääriäinen & Honkatukia, Juha & Federley, Maija 2017. Julkishallinnon digitalisaatio tuottavuus ja hyötyjen mittaaminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 3/ 2017. Viitattu 13.11.2022. Pelkonen, Marjaana & Hastrup, Arja & Normia-Ahlsten, Leena & Halme, Nina & Kekkonen, Marjatta & Kiviruusu, Olli & Liukko, Eeva & Lämsä, Riikka & Muranen, Päivi (taitto) 2020. Perhekeskukset Suomessa 2019. Kehittämisen tilanne ja työn jatkuminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 6/2020. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.  Viitattu 20.8.2023. Piirainen, Kalle A & Järvelin, Anne-Mari & Koskela, Hanna & Lamminkoski, Helka & Halme, Kimmo & Laasonen, Valtteri & Talvitie, Jere & Manu, Samuli & Ranta, Tommi & Haavisto, Ira & Rissanen, Antti & Leskelä, Riikka-Leena 2019. Toimintamalleja sosiaali- ja terveysalan tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan edistämiseen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:55. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 17.9.2023. Sisäministeriö 2018. Sopimuspalokuntatoiminnan edistäminen. Pelastustoiminnan uudistushanke työryhmän loppuraportti. Sisäministeriön julkaisu 29/2018. Helsinki: Sisäministeriö. Viitattu 9.9.2023. Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena –Digitalisaation edellytykset. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. So­si­aa­li- ja ter­veys­mi­nis­te­ri­ön jul­kai­su­ja 2016:5. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 21.7.2023. Warsell, Leena & Tenkanen, Tuomas 2009. Yhdyshenkilöverkostosta seutujen päihdetyöhön. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 30/2009. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. hViitattu 13.7.2023. Ylitalo, Jari & Mäki, Eerikki & Ziegler, Kirsi 2006. Leading Collaboration in Networked Business. BIT Research Centre. Report Series 2006/1. Helsinki: Helsinki University of Technology.  Viitattu 6.7.2023.

Lihavuus on maailmanlaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen huolenaihe. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus nähdään perinteisesti yksilön vastuulla olevana liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvänä ongelmana. Lihavuuteen liittyy vahvaa stigmaa, joka saattaa ulottua myös terveydenhuollon ammattilaisten asenteisiin ja toimintaan. Kun lihava asiakas tulee kuntoutukseen, näemmekö hänet ainutlaatuisena yksilönä omine tavoitteineen, vai liikakiloja kantavana ihmisenä, jonka ensisijaisena tavoitteena tulisi olla painon pudottaminen? Merkittävästi lihavien ihmisten väestönosuus maailmassa on kasvanut huomattavasti (WHO 2024). Kuntoutuksen kannalta lihavuus on merkittävä ilmiö, koska siihen liittyy useita fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja terveysriskejä. Siihen liittyy myös vahvoja negatiivisia stereotypioita, sekä laajasti hyväksyttyä stigmaa ja syrjintää, joka ulottuu elämän kaikille osa-alueille työnteosta ja harrastuksista itsestä huolehtimiseen ja terveydenhuoltoon. (Koivumäki ym. 2023: 12, 22–23, 28–40; Haracz & Ryan & Hazelton & James 2013: 356–3 57; Puhakka 2023: 14–15; Lee ym. 2019: 28–29, 34; Chakravorty 2021). Eurooppalaisen lihavien tukijärjestön ECPO:n (European Coalition for People living with Obesity) sivusto käyttää termiä ‘’weight bias’’, jolla viitataan negatiivisiin uskomuksiin ja asenteisiin ylipainoista henkilöä kohtaan. Ennakkoluulot voivat olla hienovaraisia tai näkyviä ja ilmentyä sanallisesti tai fyysisesti. (ECPO.) Yhteiskunnassa vallitseva stigma voi muuttua ihmisen sisäiseksi käsitykseksi itsestään, omista mahdollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Sisäistetyn stigman myötä ihminen saattaa eristäytyä ja lakata tekemästä hänelle merkityksellisiä asioita. (Strand 2024.) Kuntoutuksen näkökulmasta tämä saattaa vaikuttaa heikentävästi ihmisen kokonaishyvinvointiin. Painosta johtuvan stigman kokeminen voi vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin painosta tai BMI:stä riippumatta (ECPO). Suomessa aikuinen määritellään ”merkittävän lihavaksi”, kun hänen pituuden ja painon suhde, eli painoindeksi (BMI), on 30 kg/m2 tai enemmän. Tästä ylöspäin luokituksia on sairaalloiseen lihavuuteen saakka. (Mustajoki 2023.) Stigma terveydenhuollossa Kuntoutuksen piirissä on jo pitkään puhuttu paradigman muutoksesta, jossa keskeistä on asiakkaan roolin muuttuminen objektista subjektiksi, elämäänsä suunnittelevaksi toimijaksi, joka osallistuu täysivaltaisena kumppanina kuntoutuksen suunnitteluun ja päätöksentekoon (Järvikoski 2014: 74–75). Asiakasta ei siis nähdä kuntoutustoimenpiteiden kohteena, vaan oman elämänsä asiantuntijana. Toteutuuko tämä lihavien ihmisten arjessa? Vaikka lihava asiakas kertoisi elämänsä muihin osa-alueisiin liittyvistä haasteista ja hyvinvointihuolista, terveydenhuollossa häntä ei välttämättä kuulla, vaan keskitytään hänen ylipainonsa “hoitamiseen”. ECPO kertoo tutkimuksesta, jossa 66 % painonhallintaohjelmaan osallistuneista aikuisista koki leimaantumista laiskaksi tai huonosti motivoituneeksi hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden toimesta (ECPO). Mikäli Suomen terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on samankaltaisia kokemuksia, tukee se tarvetta yhdenmukaisille eettisille toimintaohjeille koskien vastuullista painopuhetta ja -käytänteitä (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23). Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän henkilöön liittyvien syiden perusteella ja mainitsee syrjinnän muotona myös kohtuullisten mukautusten epäämisen (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Lakiin perustuen monet ammattieettiset ohjeet korostavat asiakkaan tasavertaista kohtelua. Esimerkiksi toimintaterapeuttien ammattieettisten ohjeiden mukaan asiakkaan henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa vaikuttaa siihen, miten toimintaterapeutti kohtelee asiakastaan (Suomen toimintaterapeuttiliitto 2011). Tästä huolimatta kuntoutuksen ammattilainen voi jopa tiedostamattaan nähdä asiakkaansa yhteiskunnassa vallitsevan negatiivisen stigman kautta – ei ihmisenä, vaan lihavana ihmisenä. Tämä voi estää kuntoutuksen todellista vaikuttavuutta ja asiakkaalle aidosti merkityksellisten tavoitteiden asettamista tai saavuttamista. Toimintaterapia osallisuuden mahdollistajana Toimintaterapian keskeinen tavoite on lisätä hyvinvointia mahdollistamalla ihmisen osallistuminen hänelle merkitykselliseen toimintaan hänen omassa arkiympäristössään (Forsyth 2017: 166). On siis oleellista hyväksyä asiakas juuri sellaisena, kun hän sillä hetkellä on, keskittyä hänen voimavaroihinsa ja laatia tavoitteet hänen arkensa kannalta merkittävien toimintojen pohjalta. Kemmisin, Ashbyn ja McDonald-Wicksin (2023) tutkimus esittää lihavien ihmisten osallisuuden, arjen toimijuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sähköisiä liikkumisen apuvälineitä. Näiden hyötyjä käyttäjille ovat: autonomian ja osallistumisen mahdollisuuksien paraneminen työssä käymisen helpottuminen ja mahdollistuminen, jolloin autettavasta tulee parhaimmillaan tuottava yhteiskunnan jäsen mielenterveyden ja kokonaishyvinvoinnin paraneminen sosiaalialan palveluiden ja tukien tarpeen oletettu väheneminen. Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Portugalissa, Alankomaissa, Italiassa ja Saksassa (Batterham 2021: 1), lihavuutta ei luokitella sairaudeksi tai vammaksi, mikä on edellytys kuntoutuksen näkökulmasta toimintaa parantavien apuvälineiden myöntämiseksi. Lihavuus itsessään ei siis ole peruste vaikkapa sähköisen pyörätuolin myöntämiselle, vaikka se parantaisi asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyä merkittävästikin. Liikkumista helpottavan apuvälineen käyttö voisi kuitenkin olla merkittävä askel kohti lisääntynyttä aktiivisuutta ja kokonaishyvinvointia. Tämä on menetetty mahdollisuus, sillä toiminnalla voi olla itseään voimistava vaikutus: yksi muutosta oikeaan suuntaan auttava asia voi saada aikaan muita muutosta vahvistavia seuraamuksia. Inhimillisen toiminnan mallin (MOHO) mukaan ihmisen lisääntynyt tunne oman toimintansa tehokkuudesta ja minäpystyvyydestä lisää hänen aktiivisuuttaan ja motivaatiotaan toimia, ja edistää näin muutosta (Taylor 2017: 42–44). Syntyy itseään ruokkiva positiivinen, hyvinvointia vahvistava kierre. Jos terveydenhuollon – ja yhteiskunnan – lähtökohtana on saada lihavat ihmiset laihtumaan, voi olla haastavaa saada läpi esimerkiksi apuvälinesuositukset, jotka edistävät liikkumista, mutta eivät liikuntaa. Jos yleisien tilojen suunnittelussa ei huomioida lihavien ihmisten vaatimia mitoituksia, ne ovat lihaville esteellisiä ja saavuttamattomissa apuvälineistä huolimatta. Jotta lihavien ihmisten oikeus ja mahdollisuus toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä sellaisina kuin he ovat toteutuisi, tarvitaan muutosta sekä sosiaalisessa että fyysisessä ympäristössä. Toimintaterapia voi toimia tässä suunnannäyttäjänä tarjoamalla asiakaslähtöisen lähestymistavan kuntoutukseen, joka ei syyllistä lihavia ja vaadi heitä laihtumaan, vaan keskittyy toiminnallisten tavoitteiden mahdollistamiseen asiakkaiden olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen ja vahvistaen. Omien asenteiden tarkastelu askeleena kohti muutosta Lihavuuteen liittyvää stigmaa lisää se, että lihavuus ja lihavuuteen johtaneet syyt nähdään yksilön ongelmina. Lihava ihminen saa osakseen moraalista paheksuntaa, joka perustuu paheksujan oletettuihin päätelmiin lihavasta henkilöstä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Onkin syytä pohtia, kenelle lihavuus on ongelma. Toimintaterapiassa keskitytään ihmisen ainutlaatuisuuteen ja yksilöllisyyteen. Inhimillisen toiminnan malli painottaa asiakaskeskeistä, toimintalähtöistä työskentelyä, jossa henkilön tahto on kuntoutuksen lähtökohta (Taylor 2017: VII). Jos lihava ihminen on tyytyväinen omaan kehoonsa ja painoonsa vaikka tarvitseekin jonkinlaista muutosta arkeensa, kenelle se on ongelma? Ollaanko kuntoutuksessa valmiita näkemään lihavan henkilön sijaan henkilö, jolla on toimintaa rajoittavia tekijöitä ja lihavuudesta riippumattomia toiveita? Ajatus siitä, että lihavuus on kiloja kantavan ihmisen oma syy ja häpeän aihe, poikkeus hyväksytystä normista, on kiistaton osa kulttuuriamme ja siten myös meitä. Se on ajattalutapa, johon meidät on kasvatettu. Myös toimintaterapeutit ovat yhteisöissään eläviä ihmisiä, joilla voi itsellään olla lihavuuteen liittyviä, stigmaa lisääviä ennakkoluuloja ja toimintamalleja. Itsereflektio ja omien asenteiden tarkastelu voivatkin olla ensimmäinen askel kohti laajempaa yhteiskunnallista asennemuutosta. Asennemuutoksella vaikuttavaa ja laadukasta kuntoutusta kaikille Toimintaterapeuteilla on kuntoutuksen ammattilaisina asemaa ja valtaa muuttaa ihmisten asenteita. Esimerkiksi Townsendin ym.:n kehittämän Kanadan toiminnallisuuden ja sitoutumisen mallin (CMOP-E) mukaan toimintaterapeuttien ammatillisiin rooleihin kuuluu asiakkaiden puolestapuhujana toimiminen. Tälle roolille keskeistä on edistää asiakkaiden oikeuksia, tuoda esiin sellaisia asioita, joita muut eivät ole huomioineet, ja haastaa ihmisiä – esimerkiksi apuvälinepäätöksiä tekeviä lääkäreitä – ajattelemaan uudella tavalla. (Hautala ym. 2019: 219.) Inhimillisen toiminnan malli puolestaan näkee toimintaterapeutit yhteisöön ja sosiaalisiin rakenteisiin ja asenteisiin vaikuttavina tekijöinä, jotka voivat vaikuttaa myös palveluiden mahdollistamiseen (Taylor 2017: 95–96). Tämä on rooli, johon jokainen toimintaterapeutti voi omalta osaltaan tarttua oman toimintaympäristönsä puitteissa. Koivumäki ym. tuovat artikkelissaan esille näkökulman siitä, miten stigman vähentämistä lihavien ihmisten kohdalla voitaisiin edistää yhdenmukaistamalla lihavuuteen liittyvää viestintää. Lihavuutta koskevaan viestintään tulisi laatia eettiset ohjeet ja yhdenvertaisuuslakiin olisi lisättävä sieltä tällä hetkellä puuttuva kielto syrjintään koon tai painon perusteella. Yhdenmukaiset ohjeistukset ja säännöt tukisivat vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Kuntoutusta ei tehdä siihen osallistuvien ammattilaisten takia vaan siksi, että asiakkaiden kokemus omasta arjestaan olisi mahdollisimman hyvä. Kuntoutuksen tehokkuuden kannalta on olennaista, että tavoitteet ovat asiakkaalle itselleen merkityksellisiä ja yhteistyö arvostavaa ja turvallista. Meistä jokainen voi varmasti samaistua ajatukseen, että haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään, ainutlaatuisena ihmisenä, ei jonkin ominaisuuden kautta määriteltynä poikkeuksena. Eikö siis olisi kohtuullista olettaa, että myös kuntoutuksessa pureudutaan merkittäviksi kokemiimme haasteisiin muiden määrittelemien ongelmien sijaan? Riippumatta siitä, paljonko painamme. Kirjoittajat Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha ovat 3. vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Lähteet Batterham, Rachel 2021. Switching the focus from weight to health: Canada’s adult obesity practice guideline set a new standard for obesity management. Näkökulma-kirjoitus. Eclinialmedicine 31 (100636). Chakravorty, Triya 2021. Fat shaming is stopping doctors from helping overweight patients – here’s what medical students can do about it. British Medical Journal (Online) 375. Viitattu 19.3.2024. ECPO. European Coalition of People living with Obesity. What is stigma. Viitattu 18.3.2024 Forsyth, Kirsty 2017. Therapeutic reasoning: Planning, implementing, and evaluating the outcomes of therapy. Teoksessa Taylor, Renée (toim.). Kielhofner’s Model of Human Occupation. 5. Painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 159–172. Haracz, Kristy & Ryan, Susan & Hazelton, Michael & James, Carole 2013. Occupational therapy and obesity: An integrative literature review. Australian Occupational Therapy Journal 60 (5). 356–365. Kemmis, Emma & Ashby, Samantha & mcdonald-Wicks, Lesley 2023. Exploring the use of powered mobility devices and occupational participation for people with obesity. Australian Occupational Therapy Journal 70 (6). 690–700. Koivumäki, Terhi & Harjunen, Hannele & Hagström, Tiia & Mikkilä, Katri & Pusa, Tuija & Lahti- Koski, Marjaana 2023. Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. Lihavuuden stigma ja sen vähentäminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:10. Viitattu 18.3.2024 Lee, Gerogina & Platow, Michael & Augoustinos, Martha & Van Rooy, Dirk & Spears, Russel & Bar-Tal, Daniel 2019. When are anti-fat attitudes understood as prejudice versus truth? An experimental study of social influence effects. Obesity Science & Practice 5 (1). 28–35. Mustajoki, Petteri 2023. Painoindeksi (BMI). Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim. Alkuperäinen artikkeli julkaistu 5.12.2020. Viitattu 12.1.2024. Puhakka, Anna 2023. Kehopositiivisuusaktivismin ensimmäinen aalto Suomessa. Tieteessä tapahtuu 5. 14—18. Viitattu 19.3.2024. Hautala Tiina, Hämäläinen Tuula, Mäkelä Leila, Rusi-Pyykkönen Mari. Toiminnan voimaa. Toimintaterapia käytännössä. Helsinki: Edita. 2019. Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Strand, Teija 2024. Stigma ja syrjintä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 18.3.2024 Suomen toimintaterapeuttiliitto. Toimintaterapeuttien ammattieettiset ohjeet.  Viitattu 19.3.2024. Taylor, R.R. 2017. Kielhofner ́s Model of Human Occupation. 5. Edition. Philadelphia: Wolters Kluwer WHO 2024. Obesity and overweight.  Viitattu 24.5.2024. Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325. Annettu 30.12.2014. Viitattu 19.3.2024